11. lokakuuta 2019

Lähi-idästä uhkaava pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti


Muutamat asioista mitään ymmärtämättömät vipusivat aikoinaan Turkkia Euroopan unionin jäseneksi. Eräs heistä oli EU:n laajentumiskomissaarina toiminut Olli Rehn (kesk.), joka palkittiin sittemmin Suomen Pankin pääjohtajan viralla. Pankissa tuhoamista vielä riittää.

Turkki on nyt uhannut päästää Eurooppaan miljoonia pakolaisia, mikäli EU arvostelee Turkin Syyriaan tekemää hyökkäystä. Turkin ja Syyrian kompleksisista suhteista ja Syyriassa vallitsevan sisällissodan syistä voitte lukea tarkemmin täältä.

Tämän viikon tapahtumien valossa on entistäkin selvempää, että Turkki ei kuulu Eurooppaan, eikä sille jatkossakaan pidä myöntää jäsenyyttä EU:ssa. Kuinka kurjalla tolalla asiat olisivatkaan, jos Turkki olisi nyt EU:n jäsen?

Turkin harjoittaman kiristyksen edessä Euroopan maiden pitäisi entistä päättäväisemmin torjua Turkin rajoille päästämät pakolaiset. EU:n on lopettava miljardien tuki Turkille, ja tulijoiden tulva on käännytettävä rajoilta tarvittaessa sotilaallisesti. EU-maiden olisi osoitettava yksiselitteisesti, että tänne ei ole tulemista ja että emme taivu painostuksen edessä.


Punavihreä turvapaikkapolitiikka vaarantaa turvallisuutemme

Turkki käyttää pakolaistulvaa aseenaan EU:ta vastaan. Syyriasta tai Irakista Turkkiin saapuneet pakolaiset ovat käytännössä kuin poliittisia ohjuksia, jotka lähetetään Eurooppaan kostoksi tai kiristyksen merkiksi. Turvapaikanhakijoina ja laittomasti rajat ylittäessään he ovat eräänlaisia ”aseettomia sotilaita”, jotka pyrkivät suojautumaan kansainvälisten asiakirjojen, kuten pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen taakse.

Kyseinen asiakirja on kuitenkin vain yleissopimus, eikä se velvoita ehdottomasti mitään maata ottamaan rajojensa sisäpuolelle keitään laittomia tulijoita. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi on aiemmin ottanut kannan, jonka mukaan valtioilla ei ole velvollisuutta ottaa vastaan pakolaisia, sillä ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Sen asemasta, että Suomen maahanmuuttoviranomaiset keskittyisivät torjumaan laittomien maahan pyrkijöiden virtaa, he antavat julkisuuteen tiedon, että maassamme varaudutaan tulijoiden tulvaan. Tällainen tieto otetaan tietenkin vastaan kutsuna. Ilta-Sanomat kirjoitti, että Migri-pomo Kimmo Lehto on luvannut parissa päivässä paikat 5000 tulijalle. Hän vieläpä ylpeilee, että ”meillä on sen verran kovat valmiudet täällä”. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) puolestaan ”varautuu” 100 000 laittoman maahantulijan aaltoon.

Uhkana eivät siis ole vain laittomat tulijat vaan Suomen mädättäjävirkamiehet. Asia nähdään väärin, kun keskitytään majoittamaan ja ruokkimaan tänne veronmaksajien elätettäviksi pyrkiviä. Pitäisi keskittyä laittamaan kova kovaa vastaan tulijoiden torjumiseksi tarvittaessa voimatoimin.

Haluaisinpa nähdä päivän, jona vihervasemmistolainen hallitus lupaisi hoitopaikat 5000 suomalaiselle vanhukselle ja ylpeilisi sillä, että Suomen kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimiseen ”meillä on sen verran kovat valmiudet täällä”. Mutta tätähän tuo syntymäsosialistien typeryskerho ei koskaan tee.

Sen sijaan Lehdon ja Haaviston tapaiset kovapalkkaiset virkamiehet tekevät kaikkensa bastardisoidakseen kansallisvaltiomme ja kansakuntamme haittamaahanmuutolla. Heidät pitäisi sanoa viroistaan irti viipymättä ja lähettää samaan soppajonoon punavihreässä kuplassa asuvien takkutukkaisten maailmanparantajien kanssa. Heidän peräänsä pitäisi lähettää kaikki näissä kirjoituksissa mainitut huvitteluliberaalit, jotka saavat elantonsa maahanmuutosta johtuvista kuluista ja suojatyöpaikoista.


Pakolaisuus on kansainväisen politiikan ase, jonka eteen ei pidä juosta

Olen perussuomalaisena ehdottomasti sitä mieltä, että maamme ei pidä ottaa vastaan enää yhtään ainoaa humanitaarista pakolaista eikä turvapaikanhakijaa Lähi-idän eikä Afrikan suunnalta. Kriisi ei ratkea vastaanottamisella. Pakolaisuudesta itsestään ja sillä kiristämisestä puolestaan on tullut propagandan ja sodankäynnin väline. Sen aseen eteen ei pidä juosta.

Turkin uhkaus antaa viitteen myös siitä, kuinka GCM-sopimuksen kaltainen asiakirja voi laueta miinan tavoin länsimaiden kasvoille. Kirjoitin jo aiemmin siitä, miten GCM:stä on vaarassa tulla voiteluainetta, jolla helpotetaan siirtymistä EU:n ulkoisilta pakolaisleireiltä Eurooppaan maiden voimatta vastustaa (aiheesta täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä).

Kun asiaan liitettäisiin pakolaiskiintiöiden laajentaminen ja turvapaikkahakemusten käsittely EU:n ulkopuolisissa keskuksissa, päätösvalta luovutettaisiin kansallisvaltioiden omasta piiristä YK:n pakolaisvirkailijoiden käsiin. Näin avattaisiin jatkuva ilmasilta EU-maiden lentokentille kansalaistemme laskuun.

Ja nythän onkin sitten (aivan liian myöhään vaikuttaakseen itse asiaan mitään) paljastunut, että ”suuri osa Irakista tulleista pakolaisista olikin sotilaskarkureita, niin upseereita kuin rivisotilaitakin”, eivätkä mitään herkkiä pikkutyttöjä.

Pakolaisten mukana leviävät paitsi he itse, myös heidän uskontonsa ja kulttuurinsa. Se taas merkitsee muhamettilaisuuden vallan kasvua Euroopassa. Tätä ei tule sallia etenkään, koska asian oikeutus ja siitä päättäminen pidetään Euroopan kansakuntien oman ratkaisuvallan ulottumattomissa: EU:n viranomaisten ja pienen byrokraattisen piirin hallussa.

Siihen kuuluvat Suomessa perusoikeusjuridiikan Dupond ja Dupont, kommunistiprofessorit Lavapuro & Ojanen, jotka kiirehtivät nyt myös ISIS-morsianten ja heidän lastensa kotiuttamista leireiltä. Mikäli tyhmyydestä ei joudu kärsimään, eivät tuon hulluuden mukaan lähteneet koskaan opi mitään.

Suomen kansalaiset voisivat vastata Turkin harjoittamaan kiristykseen boikotoimalla turkkilaisia tuotteita ja kieltäytymällä matkustamasta sinne. EU:n ja Turkin välisten suhteiden hoitaminen voimatoimin ja rajat sulkemalla ei merkitsisi EU:lle minkäänlaista tappiota. Siitä voisivat kärsiä vain ne, jotka ovat menneet investoimaan tai ostamaan lomaosakkeita valtiosta, jonka oikeusjärjestelmä on yhtä mätä kuin poliittinen historiansa ja kulttuurinsa yleensäkin.

Mikäli pakolaistulva alkaa kasautua Suomen rajoille vuoden 2015 tapaan, on otettava käyttöön Schengenin sopimuksen mahdollistama tilapäinen rajavalvonta ja laitettava rajat kiinni ilman matkustusasiakirjoja maahan pyrkiviltä.

9. lokakuuta 2019

Vihervasemmisto – sitä vie mitä lupaa


Antti Rinteen (sd.) hallitus antoi maanantaina eduskunnalle budjettiesityksen, jonka valtiovarainministeriön virkamiehet ampuivat heti alas. Tulopuoli on jätetty liiaksi sen oletuksen varaan, että työllisyysaste nousee nykyisestä 73,1 prosentista 75:een. Taantuma uhkaa, talouskasvu jää enintään yhteen prosenttiin, ja vain odottamaton onnenkantamoinen voisi mahdollistaa talousarviossa pysymisen. Se siitä.

Minäpä valaisen kuitenkin asiaa laajemmin. Valtiolla on lähinnä kolme keinoa hoitaa taloutta: (1) verottaminen, (2) velan ottaminen ja (3) julkisten menojen leikkaaminen.

Keino 1 on käytetty, sillä verotus on tapissaan, ja veroasteen nostaminen leikkaisi ostovoimaa, taannuttaisi taloutta ja johtaisi siihen, että ihmiset lakkaisivat hankkimasta verotettavaa tuloa. Tuloksena verojen kiristämisestä olisi, että viivan alle jäisi entistä vähemmän. Näytön tästä antoi jo entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen viisaus. Kataisen hallitus korotti demarien vaatimuksesta autoveroa vuonna 2013, jolloin kauppa kangistui ja autoveron tuotto valtiolle aleni.

Keino 2 on sekin käytetty. Valtion velka kasvaa ensi vuoden budjetissa 109 miljardiin. Velan paisuttamisen mahdollistaa nykyoloissa vain yksi asia: valliriutan alle vajonnut korkotaso. Kun korot nousevat, Suomi on Espanjan, Italian, Portugalin ja Kreikan tapaan kurimuksessa, josta ei voi nousta itseään hiuksista kiskoen. Velan hoitomenot vaativat lisävelan ottoa ja velkapääoman kasvattamista. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa eläkepommi laukeaa maksettavaksi.

Keino 3 on myös finaalissa. Julkisten menojen leikkaaminen on johtanut siihen, että leikattava on loppunut leikatessa. Leikkausvaraa on yhtä vähän kuin jakovaraakin, eli ei yhtään. Julkisella taloudella on kuluja, kuten sairaanhoitomenot, eläkkeet, sosiaalietuudet ja koulutus sekä muut välttämättömiksi arvioidut menot, joiden laiminlyöminen johtaisi siihen, että kansa löytyisi kaduilta. Sitä paitsi julkisen talouden säästötoimet taannuttavat taloutta, kun taas investoinnit sosiaaliturvaan toimivat yleensä elvytysruiskeena päätyessään useimmiten kotimaiseen kulutukseen.


Ei työllisyysaste vaan työn tuottavuus

Koska suorat keinot potilaan hoitamiseen ovat käytetyt, hallitukset etsivät talouden hoitokeinoja välillisistä toimenpiteistä. Sellainen on työllisyysasteen nostaminen. Jos työllisyys kohentuisi, valtion menot vähenisivät ja verotulot kasvaisivat. Vihervasemmistolainen hallitus vannoo kuitenkin työllisyysasteen varaan liikaa. Miksi se puolestaan on väärin?

Siksi, että olennaista taloudelle ei ole suinkaan työllisyysaste. Se kuvaa vain, kuinka monta prosenttia työvoimasta käy työssä. Tämä indikaattori kertoo ainoastaan sen, montako päätä maassamme on saatu mukaan toimintaan, jota kutsutaan työelämäksi. Siihen joukkoon kuuluvat muun muassa kaikki tempputyöllistetyt ja tilastoista puhdistetut, jotka työskentelevät vähintään kaksi tuntia viikossa eivätkä siis ole EU:n määritelmän mukaan enää työttömiä.

Rinteen hallitus toimii kuin koululainen, joka vastaa opettajalle, että ”tiedän kyllä, mutta en osaa sanoa”.

Mikä sitten neuvoksi? Oikeat sanat ovat: työn tuottavuuden parantaminen. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että työ, joka Suomessa tehdään, tuottaisi mahdollisimman hyvin. Mutta nykyään edes se työ, jonka työssä oleva työvoima onnistuu tekemään, ei tuota kovin hyvin.

Tämä johtuu siitä, että maassamme kuluu aivan liikaa voimavaroja pelkän huoltavan verkoston ylläpitoon: sosiaalialaan, kulttuurikoordinointiin, maahanmuutosta johtuviin kustannuksiin ja muihin monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelusta johtuviin menoihin.

Maahanmuuton kokonaistappiollisuus julkiselle taloudelle on osoitettu kolmessa Suomen Perustan julkaisemassa tutkimuksessa, jotka löytyvät täältä, täältä ja täältä. Niiden esille tuomia ikäviä tosiasioita on tietenkin kierrelty julkisessa sanassa, mutta kukaan ei ole kyennyt osoittamaan laskelmia virheellisiksi, kumoamaan niitä tai esittämään toisenlaisia tuloksia tuottaneita vastatutkimuksia.

Mikäli Suomessa tehtävä työ tuottaisi nykyistä paremmin, työllisyysaste voisi jäädä jopa toivottua heikommaksi. Esimerkiksi Persianlahden öljymaissa työn tuottavuus on korkea, joten myös BKT henkilöä kohti on korkea, vaikka työllisyysaste onkin melko alhainen. Samoin Sveitsissä työn tuottavuus on korkea, sillä maa elää bankingilla ja bisneksellä, eikä työllisyysaste ole siellä yhtä keskeinen tekijä kuin raaka-aineita ja puolivalmisteita tuottavassa ja työvoimavaltaisten alojen hallitsemassa Suomessa.


Virhevasemmistolaisuutta energiapolitiikassa

Entä mitä vihervasemmistolainen hallitus tekee? Jo budjetin valmistelun aikana esille tulleiden tietojen mukaan hallitus aikoo tehdä kaikkensa, jotta ihmisten työssä käyminen ja teollisuutemme toimintaedellytykset ja siten myös työllistämisen mahdollisuudet heikkenisivät. (Arvioin koko hallituskauden ohjelmaa täällä.)

Ensi töikseen hallitus korotti ajopolttoaineiden hintaa. Näin haja-asutusalueella asuvien edellytykset käydä työssä heikkenevät entisestään. Vaikutus tavoiteltuun työllisyysasteeseen on siis negatiivinen.

Energian hinnan nostaminen on alkutuotannon ehtojen kiristämistä, ja se heijastuu kaikkialle muuhun tuotantoon kertautuvasti. Esimerkiksi liikenteen kustannusten kasvu merkitsee yhden paperikoneen tuoton suuruisia tappioita teollisuudelle, toisin sanoen juuri sen verran, mikä realisoitui Rauman paperikoneen sulkemisessa.

Hallitus ei ole puuttunut sähkönsiirtomaksujen jatkuviin korotuksiin, vaikka voisi. Sähkön siirtohintoja säätelee työ- ja elinkeinoministeriön alainen Energiavirasto, jonka tehtävänä olisi määritellä sähkön siirtohinnoille kohtuullinen taso.

Tätä hallitus ei ole tehnyt, vaan se palvelee Carunaa, joka tulouttaa suuren osan saamistaan maksuista australialaiselle pääomasijoitusyhtiö First State Investmentille. Esityksen Carunan myymisestä teki muuten vihreiden Pekka Haavisto valtionyritysten omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä jo vuonna 2013. Selvää valtiomiesainesta!

Carunan vihreät valokirjaimet loistavat nyt kiittäen Suomen muuntajalaitosten pimeydessä ja kylmyydessä. First State Investmentin johtaja puolestaan iloitsee, että luonnollisiin monopoleihin kannattaa sijoittaa, sillä kilpailua ei ole ja hintoja voidaan ”nostaa ajan myötä”. Näin sosialismi ja kapitalismi paiskaavat kättä, ja hallituksen demarit ja kommunistit hyrisevät tyytyväisinä kuin trappistimunkit.


Politiikka puskuroidaan virkojen täytöillä

Oikeistohallitus on yleensä virkaan astuessaan karsinut julkisia hallintovirkoja, mutta vihervasemmistolainen hallitus perustaa niitä runsaasti lisää suojatyöpaikoiksi omille suosikeilleen.

Vaarassa eivät ole vain taloudelliset vaan myös rahassa mittaamattomat henkiset ja kulttuuriset arvot, kuten sananvapaus. Ei ole epäilystäkään, ettei vihervasemmisto tulisi ahkeroimaan kaiken maahanmuuttokritiikin jynssäämiseksi pois Internetistä erilaisin pakkotoimin sekä sananvapautta saksien.

Käynnistyneellä hallituskaudella vihervasemmisto valmistautunee ottamaan haltuunsa valtamedian, yliopistolaitoksen ja Demla-juristeilla täytetyn oikeuslaitoksen lisäksi myös poliisin ja armeijan, jotta sillä olisi hallussaan ideologisten voimavarojen lisäksi myös aseet ja pippurisumuttimet, joilla närkästyneitä kansalaisia voidaan hallita konkreettisesti, mikäli tottelemattomat ihmiset jonakin päivänä osoittavat halua nousta perusoikeuksiensa rajoittamista ja pakottamispolitiikkaa vastaan.

Näyttöä suuntauksesta antaa vihreiden vihapuhepoliisien sijoittaminen sensuroimaan vastakkaisia poliittisia näkemyksiä edustaneita kansanedustajia. (Kirjoitin aiheesta myös täällä.) Huvittavaa on, että nykyisin vihervasemmisto puolustaa poliisia aina, kun viranomainen pamputtaa perussuomalaisia, kun taas ennen vanhaan poliisi oli vasemmistolle vain se ”natsi sika”.


Kalliiksi tuleva halpatyövoima

Hallitus pyrkii myös haalimaan maahamme lisää työvoimaa ulkomailta. Enemmistö hallituspuolueiden kansanedustajista laittoi jo viime kaudella nimensä Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan aloitteeseen, jossa vaaditaan ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Kivoin seurauksin.

Tämä merkitsee palkkojen polkemista ja ostovoiman vähenemistä markkinoilla, millä puolestaan on taantumaan ohjaava vaikutus. Kun julkinen valta haalii mieluummin työvoimaa ulkomailta kuin tukee suomalaisten työttömien siirtymistä työvoimaksi kasvukeskuksiin, työttömyysmenot pysyvät ennallaan. Ulkomaalaisten työntekijöiden mukana tulee yleensä myös omaisia, jotka puolestaan ovat hekin useasti työelämän ulkopuolella ja siis julkisen talouden rasitteina.

Hyödyn korjaavat yritykset, jotka saavat halpaa työvoimaa, mutta sosiaalikustannukset ja asumisen järjestäminen tulijoille kiertyvät kuluiksi julkiselle puolelle ja verorasitukseen, myös firmoille. Halpa siirtolaistyövoima on vain näennäisesti halpaa. Kulut lankeavat veronmaksajille, ja yhteiskunnallinen tehokkuus alenee kielikonfliktien myötä terveyskeskuksista tehtaisiin.

Aalto-yliopiston dosentti Kyösti Tarvainen on osoittanut tutkimuksissaan, että suuri osa Ruotsiin työperäisinä tulleista maahanmuuttajista on saapunut maassa jo olleiden maahanmuuttajien tai lähisukulaisten perustamiin pöytälaatikkofirmoihin, joiden todellista toimintaa sen enempää työviranomaiset kuin maahanmuuttovirastokaan eivät ole selvittäneet. Työperäinen maahanmuutto on tässä tapauksessa perheenyhdistämisten piilevä muoto.

On myös valheellista puhua ”työperäisestä maahanmuutosta” jonakin yhtenäisenä ilmiönä tai kategoriana. Edellä viittaamani tutkimukset osoittavat, että työperäisinä tulleet voivat olla jo parin vuoden kuluttua täysin työttöminä. Ihminen ei siis ole (ymmärrettävästi) olemukseltaan ”työperäinen”, vaan työstatus vaihtelee, jolloin keskeistä olisi nimenomaan tarveharkinta.

Omasta mielestäni tarveharkinta pitäisi laajentaa kaikille, myös asiantuntija-aloille, jotka nyt ovat siitä vapautettuja. On perusteetonta väittää, että Suomessa tarvittaisiin lisää työvoimapotentiaalia EU:n ulkopuolelta, sillä EU:ssa ovat jo noin puolen miljardin ihmisen vapaat työmarkkinat.

Yhteiskunnallista tehokkuutta valaisisi työllisyysastetta ja työn tuottavuuttakin paremmin huoltosuhde, joka kuvaa, montako työelämän ulkopuolella olevaa yksi työssäkäyvä keskimäärin elättää. Vihervasemmistolainen hallitus ei tietenkään puhu huoltosuhteesta yhtään mitään, koska vihreät, vasemmisto ja Kepu kannattavat maahanmuuttoa, vaikka maahanmuutto heikentää huoltosuhdetta ja vaikka huoltosuhteen korjaaminen olisi hyvä instrumentti julkisen talouden parempaan hoitamiseen.


Siirtyykö Suomi sosialismiin?

Vasemmistolaisen hallituksen valtaannousu tahtoi takavuosina merkitä maan siirtymistä sosialismiin. Nurjaa tilanteessa on, että vasemmistopuolueilla on eduskunnassa selvä vähemmistö, mutta silti valtakunnanpolitiikkaa tehdään nyt sosialistien, kommunistien ja uustaistolaisia ihanteita edistävien vihreiden orkestroimana.

Ei ole mikään ihme, että hallituksen hampaissa ovat ensimmäiseksi yksityisautoilu, sananvapaus ja asuminen. Reaalisosialismihan on vapaan liikkumisen rajoittamista, suiden kapulointia ja kiinteistöjen poisverottamista. Vasemmisto on pitänyt omakotiasumista aina porvarillisen paheen muotona.

Sen sijaan me täällä Perussuomalaisissa ajattelemme asioista perin juurin toisin.

Perussuomalainen puolue haluaa korottaa työn tuottavuutta eikä pelkästään lisätä työssä käymisen astetta. Työllisyysaste onkin pelkkä abstraktio, kun taas tuottavuus kertoo siitä, mitä työelämässä oikeasti tehdään. Olisi tuotettava markkinoilla vaihtokelpoisia arvoja.

Puolueemme ei halua kuolettaa Suomen taloutta ympäristöveroihin, kiinteistöveroihin eikä autoilun ja liikkumisen verottamiseen. Emme halua kehittää kiskoliikennettä kesämökeille, vaan haluamme, että ihmiset voisivat toteuttaa perustuslaillista liikkumisen vapauttaan joutumatta kärsimään joukkoliikenteen tukaluudesta ja tehottomuudesta tässä pitkien etäisyyksien maassa.

Pääkaupunkiseudun vyöhykeuudistuksen jälkeen HSL:n kyyti Helsingistä 30 kilometrin päähän Keravalle maksaa ABCD-lipulla 6,40 euroa. Sillä voisi ostaa noin 4 litraa bensiiniä, jolla ajaisi 8 litraa sadalla kuluttavalla autolla peräti 50 kilometriä ja veisi mukanaan neljä muuta ihmistä. Hinta henkilöä kohti olisi renkaat, vakuutukset ja pääomakulutkin mukaan lukien vain murto-osan siitä, mitä vastaava matka maksaa HSL:llä.

Ongelma ei ole, että autoilua ei ole vielä tehty tarpeeksi kalliiksi. Ongelma on, että julkinen liikenne on kallista ja kalliimmaksi tehdään, mikäli investoinnit räjähtävät ja vasemmiston suuruudenhullut ideat maanalaisesta pisararadasta tehdään juntaten todeksi.

Suomen kansa saa sitä, mitä on vihervasemmistolta tilannut: raippaa ja ruoskaa oikein kunnolla.

Vasemmistohallituksen jälkeen tulee mahdollisesti jälleen oikeistohallitus, ja vihervassarit sanovat, että korjatkaa te nyt, kun meiltä loppuivat rahat ja keinot.

Oikeistohallitus aloittaa sitten kovan kuurin, ja sitä moititaan rajuista otteista. Sen jälkeen kansa syyttää oikeistoa ”huonosta taloudenhoidosta”, vaikka se on saanut talouden kuntoon. Sitten tulee taas vasemmisto, joka romuttaa kaiken. Ja niin edelleen tilanteessa, jossa venettä ei saisi keikuttaa vaan purjehtia vakain aikein ja suunnitelmallisesti suoraan eteenpäin.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Perussuomalaiset

30. syyskuuta 2019

Epätäydellisen tiedon ongelma ilmastokeskustelussa


Kirjoitin ilmastopoliittisella panikointiviikolla analyysin ilmastopolitiikassa sovellettavista katalista keinoista. Niistä yksi oli nuoren Greta Thunbergin käyttäminen ilmastopoliittisen informaatiosodan ihmiskilpenä.

Keskustelun pääongelma on nähtävissä tieteen demarkaatio-ongelmana: missä kulkevat tieteellisen tiedonmuodostuksen ja poliittisen informaatiovaikuttamisen sekä päätöksenteon rajat?

Terveessä tilanteessa pitäisi aina erottaa toisistaan yhtäältä tiedon muodostaminen ja toisaalta tiedon julistaminen sekä sen pohjalta tehtävät poliittiset johtopäätökset.

Tieteen tehtävä on muodostaa ’josniin’-ajatuskulkuja ja tarjoilla ne tiedeyleisölle muodossa: ’mitä tapahtuu, jos teemme niin tai näin’.

Esimerkiksi: ’Jos me suomalaiset haluamme suojella ilmakehää, pitäisi estää muuttoliikettä pohjoisiin maihin, joissa elinolot edellyttävät paljon energiaa ja saastutusta, ja samalla pitäisi estää oman teollisuutemme siirtymistä kehitysmaihin, joissa ympäristötekniikka on kehittymätöntä.’

Tai: ’Jos me suomalaiset haluamme olla välinpitämättömiä suhteessa ilmakehään, pitäisi purkaa hiilivoimaa Suomessa ja antaa muiden maiden käyttää maailman kivihiiliresurssit omissa paljon päästävissä voimaloissaan.’

Tai: ’Jos me suomalaiset haluamme olla suorastaan tuhoisia ilmakehän kannalta, Suomen kotitaloudet pitäisi pakottaa vähentämään omia päästöjään, jotta Suomen päästöoikeudet voidaan antaa paljon saastuttavien Bulgarian, Puolan ja Romanian käytetettäviksi omassa sähköntuotannossaan’, niin kuin entinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tekikin.

Kun tällaiset faktat ja syy–seuraus-suhteet ovat kaikkien kansalaisten tiedossa, asia pitäisi alistaa poliittiseen prosessiin, jossa ihmiset saavat päättää asiasta. Tiede ei voi poliittista päätöstä tehdä.

Ongelman muodostaa epätäydellinen tiedonmuodostus informaation alkujuurilla. Toinen suuri ongelma on, että media välittää ihmisille puutteellista ja yksipuolista informaatiota suomalaisten ihmisten käyttäytymisen vaikutuksesta maailman kokonaisilmastoon. Sitä vääristellään, liioitellaan, kaunistellaan, manipuloidaan ja sondeerataan. Perusteluni voitte lukea linkkaamastani kirjoituksesta.

Meiltä myös vaaditaan enemmän kuin muilta, vaikka olemme tehneet jo muita enemmän, mikä puolestaan on epäoikeudenmukaista. Juuri siitä johtuu turhautuminen, joka on kaiken aggressiivisuuden alkusyy. Ollaksemme hyödyksi meidän suomalaisten tulisi ensisijaisesti vaatia muita maita panemaan omat tonttinsa kuntoon. Tieteellisesti katsoen tärkeintä olisi, että poliittisena ratkaisuna tarjottaisiin toimivaa metodia, eli menetelmää, joka olisi ilmastotehokas.

Sen sijaan Pariisin ilmastosopimus on ohjannut Kiinaa rakentamaan mahdollisimman paljon hiilivoimaa vuoteen 2030 asti maan kiristettyä itselleen oikeuden lisätä päästöjään tuohon saakka. Nyt maa tuottaa neljänneksen maailman päästöistä, kun taas valtamedian systemaattisesti parjaama Yhdysvallat on toimeenpannut jo noin puolet sopimuksen velvoitteista.

Päästöjä rajoitetaan nykyisin eniten niissä maissa, joissa investoinnit tekniikkaan ovat kalleimpia ja ilmastotehokkuus muutenkin hyvä. Päästöjä rajoitetaan vähiten niissä (kehitys)maissa, joissa investoinnit olisivat halvimpia ja jotka nyt toimivat ilmastopolitiikan vapaamatkustajina, saavat ilmastopoliittisia aneita sekä houkuttelevat teollisuutta lepsulla ilmastopolitiikallaan.

Minä kyllä ymmärrän, mistä irrationaalisuus johtuu. Suomessa tämän harhaanjohtamisen takana vaikuttaa ilmastopoliittinen kartelli ja klusteri. Kokoomuksen globalistit, Vihreiden neropatit, vasemmiston viisastelevat internationalistit ja aina juonitteleva Kepu ovat rakentamassa Suomesta ilmastopolitiikan laboratoriota, josta toivotaan ”uutta Nokiaa”.

Tämä mahtava visio, innovaatio ja unelma ei taida kuitenkaan toteutua, sillä hiilineutraalina tai jopa hiilinegatiivisena mallimaana toimiminen ei elätä, mutta se kuolettaa taloutemme ja teollisuutemme kilpailukyvyn, joka olisi tärkeää, jotta mitään päästövähennyksiä voidaan tavoitella.

Media puolestaan on mennyt valtapuolueiden klusterin takuumieheksi sekä julistaa ja vaatii suomalaisilta aina vain anorektisempaa toimintaa, masokistista itsemme kurittamista ja inkvisitiomaisia toimenpiteitä: ympäristöveroja, liikenteen verottamista ja energian hinnannostoja. ”Hiilineutraalin” maan brändiarvo ei ole kuitenkaan niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa lopettaa hengittäminen.

Valtavirtamedian ja -poliitikkojen menettely on epätieteellistä, sillä se rikkoo ympäristöoikeudellista varovaisuusperiaatetta, jonka mukaan epätäydellisen tiedon varassa toimittaessa olisi pidättäydyttävä radikaaleista ympäristönsuojelutoimenpiteistä, mikäli seurauksia elämäntavallemme tai luonnolle ei varmasti tunneta.

Sellainen menettely on myös vastoin oikeusfilosofista aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaan päävastuu ilmaston tuhoutumisesta kuuluu syyllisille, eli ongelmien aiheuttajille itselleen, tässä tapauksessa niille maille, joiden päästöt ovat suurimmat aikaansaatuja tuotantoyksiköitä kohti – ei kansalaisia kohti, kuten usein epäoikeudenmukaisesti arvioidaan.

Median ja poliitikkojen levittämä epätäydellinen tieto johtaa panikoivaan käyttäytymiseen ja pahimmillaan sellaiseen tunteenomaiseen kansan kiihottamiseen kuin nyt tapahtuu, kun asia on viety järkiperäisestä rekisteristä tunneperäiseen.

Hullunkurista onkin, että Greta Thunbergin selässä ratsataessaan valtamedia väittää olevansa kauhean järkevä ja vetoavansa tieteeseen, vaikka se oikeasti vetoaa tunteisiin. Aihetta ei käsitellä rationaalisesti, reflektiivisesti eikä realistisesti vaan emotionaalisesti, affektiivisesti ja idealistisesti. Nuorison samastumiskohteeksi mediassa rakennetulle neitoselle käy kuin Kassandralle, ja asia hukkuu huutavan omaan ääneen.

Surkeimman näytön vihervasemmiston asennoitumisesta antoi Antti Rinne, joka antautui nimittelemään järkevästi ja kypsästi asennoituvia ihmisiä ”setämiehiksi”. Muutamat asioita ymmärtävät ja elämänkokemuksen valaisemat ihmiset kun olivat paheksuneet teinitytön tempaisemista mannekiiniksi tuohon ilmastopoliittiseen informaatiosotaan.

Minä puolestani en ole huolissani kenestäkään henkilökohtaisesti. Sen sijaan pidän median ja valtavirtapoliitikkojen antautumista nimittelyyn ala-arvoisena osoituksena vihervasemmiston argumenttien loppumisesta, heidän keinojensa kavaluudesta ja kääntymisestä laakeroimaan pikkutyttöjä ilmastopolitiikan kotijumalattariksi.

Ennen kuin lukaisette aihetta käsittelevän analyysini ilmastopolitiikan missikisoista (ehkä olette lukeneetkin jo), vielä muutama sana ikärasismista.

Feministien harjoittama sedättely on kuten ikärasismi yleensäkin rasismin muodoista tasavertaisin, sillä siltä ei säästy kukaan, ja ennen pitkää sen kohteeksi voi joutua myös nimittelijä itse. Rinteen torut ”setämiehille” olivat rimanalitus, jota ei voi ylittää.

26. syyskuuta 2019

”Manaaja”-elokuvan ilmastopoliittinen jatko-osa


Ilmastonmuutos kuumentaa jälleen ilmakehää, kun Monacon ruhtinaan purjeveneellä Yhdistyneiden Kauhistelukuntien yleiskokoukseen saarnaamaan seilannut ilmastosoturi Greta Thunberg näytti, kuinka vihervasemmistolainen eliitti pystyy kylvettämään länsimaista keskiluokkaa aikamme synneissä: ilmastouskonnon tuottamassa syyllisyydentunnossa.

Kauhistelua seuraa lasten ja nuorten ilmastolakko, josta on tullut eräänlainen pakko, siis -mielle, ei meille. Vihervasemmistolainen valtavirtamedia ja Helsingin valtuuston vihreä puheenjohtaja ovatkin antaneet nuorison hyväksikäytölle siunauksensa; muistuttaahan murkkuikäisten kapinallisuus ilahduttavasti Pirkkalan peruskoulukokeilun rohkaisevia tuloksia.

Vihervasemmiston ei tarvitse enää teeskennellä ilmastonsuojeluorgasmejaan. Se saa vilpittömät väristykset jo sanasta ”lakko”.


Maailma kontallaan raippaneidin edessä

Greta Thunbergin esiintyminen johtaisi epäilemään, että tyttösen sisällä asuu riivaaja, ellei tiede toisi asiaan valoa. Aspergerin syndrooma -nimisestä demonista kärsivää teinineitiä käytetään häikäilemättömästi hyväksi ilmastopaniikkia lietsovassa mediassa, ja vihervasemmisto yrittää tehdä hänestä poliittisen mallinuken muidenkin ”tiedostavassa” iässä olevien nuorten indoktrinoimiseen ilmastoahdistuksella.

Ohessa Gretan video nimeltään ”Kuinka uskallatte? Olette varastaneet unelmani ja lapsuuteni”. Hmm...




Muutamat ovat kyselleet, miksi Gretan esitykset ”menevät tunteisiin”. Hyvä on, minä vastaan. Ensinnäkin on huomautettava kielestä. ”Mennä tunteisiin” on huonoa suomea ja epätäsmällinen ilmaus.

Paremminkin voitaisiin kysyä, miksi lapsitähden esitykset vaikuttavat vetoavan tunteisiin. Tällöinkin kysymys olisi tarkennettu väärin. Nimittäin aikuiset eivät reagoi lasten ilmastolakkoiluun omien tuntemustensa vuoksi vaan korostaakseen järkeä ja malttia tilanteessa, jossa lapset itse on lietsottu hysteeriseen tunnetilaan. Väärä projektio siis.

Gretan vetäminen valokeilaan on tietenkin oivallista toimintaa medialta ja vihreiltä järjestöiltä, sillä kukapa lapsen itkua kehtaisi ylenkatsoa. Pelkkä panikoiminen, ”syvä huolestuminen” ja ahdistuneisuuden ilmaiseminen eivät kuitenkaan merkitse mitään. Ne eivät selitä mitään, eivät ratkaise mitään eivätkä auta ketään.

Tähän puolestaan pätee Vihreisiin yleensäkin sopiva sanonta: tekeminen ilman ajattelua on aina vahingollisempaa kuin pelkkä ajatteleminen olisi ilman tekemistä. Myös ilmastomanipulaatiolla mankeloidun teollisuuden viherpesu on luonnon itsensä kannalta tehotonta, jopa tuhoisaa. En käy avaamaan asiaa enempää tässä, sillä kaikki alkavat jo tietää, miksi ”suomalainen savupiippu on ympäristöteko” (hiilivuodon estäminen, Suomen kehitysmaita parempi ilmastotehokkuus, ilmaa pienhiukkasista puhdistavat hiilivoimalamme jne).

Keskityn nyt enemmänkin ilmastopolitiikan retoriseen puoleen, toisin sanoen siihen, kuinka viherideologia ja liharuokaa ilmastohaitallisempi kasviskiusaus, lentotomaatit ja kasvihuonesalaatit syötetään asioita tuntemattomalle yleisölle.


Kun koulunäytelmä meni lekkeriksi

Greta-parka alkaa olla tilassa, jossa hän kuuluisi psykiatriseen hoitoon. Joka tapauksessa häntä ei olisi olemassa mediassa, elleivät toimittajat, järjestöt ja poliitikot olisi kääntäneet katseitaan häneen. Greta on yksinomaan median luomus ja antaa siten näyttöä politiikan medioitumisesta ja median vallasta. Hänelle löytyy tietenkin esimerkkitapaus historiasta.

Kun Saddam Husseinin johtama Irak hyökkäsi sotavelkansa maksaakseen elokuussa 1990 Kuwaitin öljykentille, Saudi-Arabiassa huolestuttiin asiasta niin, että maa palkkasi maailman ehkä kuuluisimman viestintätoimiston, Hill & Knowltonin, käymään informaatiosotaa valtausta vastaan. (Hill & Knowlton toimii myös Suomessa, Helsingin Sanomien entisessä pääkonttorissa Ludviginkadulla.)

Toimiston etevät kansainväliset markkinointisissit päätyivät lavastamaan tuolloin saudiperheen 15-vuotiaasta tyttärestä, Nayirahista, TV-julkkiksen, joka esiintyi mediassa sotatoimista kärsineiden puolustajana. Tavalliseksi tallaajaksi puettuna hän valehteli nähneensä sotatoimialueella lasten julmia teloituksia ja pahoinpitelyjä, joista raportoimisen hän on myöhemmin tunnustanut vääräksi todistukseksi.

Ohessa Nayirahin ”todistajanlausunto”.




Pikkulikan tukea hyväksikäyttäen yhdysvaltalaisten mielipiteet saatiin kääntymään myönteisiksi Irakin sodalle, joka alkoikin kevättalvella 1991 johtaen Persianlahden sodaksi sanottuun konfliktiin.

Ilmastopolitiikan pioneeri Greta Thunberg on perimmältään samanlaisessa asemassa. Myöskään hänen ei tarvitse välittää ilmastonsuojelun faktoista eikä virheistä, sillä hän on uhri. Hänen tehtävänsä on pelkästään näytellä roolinsa hyvin, lietsoa paniikkia ja toimia samastumisen kohteena ikäisilleen. Kun lapsi puhuu, vastuu on aikuisten, joille viesti kohdennetaan näennäisesti ”vastaansanomattomina” vihreinä vaatimuksina.

Tämäntapainen osoittaa, että ilmastopolitiikkaa ei nimenomaan tehdä järjellisillä argumenteilla vaan sytkäri kädessä fiilistellen. Se osoittaa jälleen oikeaksi pian ilmestyvän mediatutkimukseni pääväitteen: muun muassa ”vihapuheilmiönä” heijastuva viestinnän halkeaminen valtavirtamediaan ja vaihtoehtomediaan kertoo diskurssin jakautumisesta yhtäältä emotionaaliseen ja affektiiviseen ja toisaalta reflektiiviseen ja rationaaliseen. Huvittavaa on, että järkiperäisiä lähestymistapoja edustaa nykyisin ”valhemediaksi” väitetty vaihtoehtoinen media, kun taas tunteilun ja valheiden kaapua kantaa se perinteinen valtamedia.


Ilmastopanikointi on globalistien punavihreää ideologiaa

Vakavien asioiden keskellä ovat vihervasemmiston kynäilijät turvautuneet keinoon, joka on vihervasemmistolle tyypillinen aina, kun heiltä loppuvat argumentit. He ovat pyrkineet leimaamaan kypsästi ajattelevat ihmiset ”setämiehiksi”, ymmärtämättä kuitenkaan ryhtyneensä itse tätimiehiksi, kuten pääministeri Antti Rinne, joka antautui nimittelyyn mukaan omassa typeryydessään. He itse ratsastavat vasemmiston todellisten setämiesten, Marxin ja Engelsin, selässä.

Nimittäin ilmastovallankumouksen ja sosialistisen vallankumouksen välinen ero on hiuksenhieno. Ilmastonsuojelijoiden ideologia vastaa metafyysisesti ja ajattelun perusrakenteiltaan vasemmiston kommunistis-sosialistista maailmankuvaa.

Ilmastonsuojeluun liittyvät: ylirajainen päätöksenteko, kansainvälisyys, globaali ajattelu, metsien ja peltojen sosialisointi sekä luonnonvarojen pitäminen ihmiskunnan yhteisenä omaisuutena eikä yksilöiden tai kansallisvaltioiden hallinnassa olevana varallisuutena. Ilmiselvää näyttöä tästä tuotti Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Pullisen uhmakas kirjoitus ”Sinun metsäsi ei ole enää sinun”, jossa uhattiin suoranaisella ekososialismilla!

Ekososialistit eivät ole ymmärtäneet, että ilmasto on vaarassa nimenomaan sen isännättömyyden vuoksi. Ilmakehä muodostaa yhteisen resurssin, joka kärsii yhteismaan tragediasta, eli tunnottomasta omistajuudesta. Mutta he haluaisivat sosialisoida pohjavedetkin. Tosiasiassa myös ilmakehä saattaisi voida paremmin, jos joku tunnustaisi sille omistajuuden, sillä yksityisomaisuudesta huolehditaan paremmin kuin yhteisestä.

Uustaistolaisten ideologiaan sisältyy myös näkemys, että kaikki maailman ihmiset ovat yhdenvertaisessa asemassa vaikka eivät ansioidensa tai syyllisyytensä puolesta olekaan. Siihen liittyy myös vastuun vierittämistä väestöräjähdyksen aiheuttaneilta kansakunnilta määrältään väheneville länsimaisille ihmisille.

Lapsen nostaminen pääosaan on olevinaan eräänlaista ässäkortin lyömistä pöytään. Näin vihervasemmisto yrittää peittää sen, että lasten liiallinen määrä ja olemassaolo sinänsä ovat syy nimikirjoituksen ilmestymiseen planeettamme kuolintodistukseen. Olen sanonut luontoliikkeen kaksinaismoralismia ekokatastrofin intimiteetiksi. Häveliäisyyssyistä tai kannatuksen menetyksen pelossa luonnonsuojelijat eivät myönnä ihmiskunnan liiallisen runsastumisen olevan syy lähes kaikkiin maailman ongelmiin: nälänhätään, tilanahtauteen, köyhyyteen ja sotiin. 

Väestö voisikin jonkin verran kasvaa länsimaissa, mutta Afrikan ja Aasian kehitysmaissa sen pitäisi vähetä. Sen sijaan nykyisin länsimaiden nuoret traumatisoidaan jo lapsesta asti viherfeministien läksytyksellä siitä, kuinka kaikki lisääntymiseen johtava toiminta (seksi!) on väärin ja pahaa.


Nykyajan happosateet ja ilmastopommi

Tuhon visiot ovat vaihtuneet, mutta ideologia on edelleen sama kuin sosialismin valtakaudella. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla ihmisiä peloteltiin ydinsodalla, joka johtuu pahasta Amerikasta ja Ronald Reaganista ja joka murskaa ylhäältä putoavan lekan tavoin kaiken elämän maapallolta. Myöhemmin opin, että maailma ei lopu pamahtaen vaan kitisten.

Totaalisen uhan alla kasvoi joka tapauksessa hyvin tosikkomaisia nuoria, mistä osoituksena oli punk-sukupolvi. Neuvostoliiton romahdettua ja ydinsodan uhan väistyttyä sitä kautta hieman tuonnemmaksi ovat median vallanneet erilaiset pehmouhat, jotka eivät tapa heti vaan hitaasti mutta kiduttavasti. Sellainen on ”kasvihuoneilmiö”. Ajatelkaa, kuinka lämpöistä ja vehreää on kasvihuoneessa!

Lapset on lavastettu ilmastopaniikin lietsojiksi ja ahdistuksen välikappaleiksi, sillä aikuiset eivät moiseen suostuisi. Kyse ei ole ”sukupolvien välisestä eturistiriidasta” (uusi sukupolvi vastaan vanha, kuten mediassa väitetään) vaan siitä, että aikuiset ovat kypsiä ymmärtämään propagandan olemuksen. Ilmastopolitiikan eräs harhaanjohdettu uhri sisältyy Yleisradion juttuun ”Atte, 16, on ilmastolakkoillut jo vuoden aikuinen, olisiko sinunkin aika tehdä jo jotain?” – Aivan kuin Lenin tähdentäisi setäisässä puheessaan: ”Mitä on tehtävä?” Siis jotain, ihan mitä tahansa!

Tässä infosodassa ilmastotaistelija Greta on pikku pioneeri, joka vie Stalinille kukkia yleisön läpsyttäessä käsiään hillittömästi. Nuoresta neidistä on tehty taistelukenttien torpedo, joka pitää vain laukaista etenemään kohti oletettua vihollista, ja tämä laskee aseensa heti.

Mutta älkäämme unohtako, että lapsisotilaan käyttäminen ihmiskilpenä on sotarikos. Minua kiinnostaa, miten eräs juntti, nimittäin Ylen toimittaja Pekka Juntti jaksaa, kun hän kirjoittaa välinpitämättömän kolumninsa otsikossa, että ”Minua ei kiinnosta, miten Greta Thunberg jaksaa”. Toimittaja näyttää siis tunnustavan, että ilmiön syvin olemus on mennyt hänen ajurinlakkinsa lipan yli hänen oman punavihersokeutensa vuoksi.

Huomaako kukaan, että Greta Thunberg on vihervasemmiston ihmiskilpi ilmastopoliittisessa infosodassa? Nuori neito sopii rooliin mainiosti, sillä hän täyttää arkkityyppisen myytin Kassandrasta, jolle Apollon oli antanut profetoimisen lahjan, tosin sillä ehdolla, ettei hänen ennustuksiaan uskottu.

Viestin huono perillemeno ei johdu tälläkään kerralla siitä, ettei julistaminen saavuttaisi yleisöä, vaan siitä, että jatkuva keuhkoaminen sinänsä asettaa esteen viestin vastaanottajille. He puolestaan ovat alkaneet nähdä patologisessa huolessa vain merkin naisen ja luonnon symbolisesta yhteydestä, jota kaikkitietävä neitsyt varjelee. Koska asia hukkuu sen huutamiseen (style over substance), kohtalo toteuttaa jälleen itsensä, ja seuraa klassinen tragedia, jonka syynä on tällä kertaa feminismille tyypillinen hybris.


Vihervasemmiston tavoitteena ekoanarkismi

Kieroimmillaan vihervasemmiston kätyrit toivovat ideologisen konfliktin eskaloitumista ekoanarkiaksi. Sen harjoittajia sanotaan jostakin syystä ”aktivisteiksi”, vaikka he työssä ja koulussa ovatkin yleensä passiivisimpia kaikista.

Ilmastodemagogian tuloksista saatiin näyttöä keskiviikkona Hernesaaren satamassa, kun ekoanarkistit terrorisoivat kanooteillaan luksuslaiva Queen Elizabethin lähtöä estäen siten brittiläisiä demarieläkeläisiä pääsemästä humppamaan Estonia-hautojen yli. Muuta vaikutusta tempauksella ei juuri ollut. Ikäihmiset, laittakaahan tilkkanen kauramaitoa kahviinne, sillä punainen maito vaarantaa luonnon ja terveyden!

Ilmastopoliittiset ekoanarkisit kerjäävät huomiota Rajavartiolaitokselta, poliisilta ja QE:ltä Helsingissä. Kuva: J.H.



Satuin itse paikalle ollessani merenrantakävelyllä, kun ekoanarkistit paheksuivat lehdistölle rojalistisen aluksen päällikön ”vastuuttomuutta” sen lähdettyä liikkeelle kajakkikajahtaneiden vastarinnasta huolimatta! Muuan aktivisti aneli lopulta poliisiviranomaista juttelemaan kanssaan ja pohtimaan, miten voisi päästä pinteestä, johon oli itsensä saattanut. He siis yrittävät taivutella myös viranomaisia kannalleen ja haalivat siten halauksia, sydämiä ja sympatiaa.

Paikalla olleet suomenruotsalaiset vanhemman polven ohikulkijat jakoivatkin sitä heille kiitellen ”rohkeudesta”, sillä su-rujen mielestähän kaikki kapinallisuus, tottelemattomuus ja anarkismi ovat ”sivistystä”, kunhan ne eivät riko heidän omaa rauhaansa. Rahvaan kapina kun antaa eliitille sen kaipaaman tunnustuksen.

Tosiasiassa ilmastolakkoilu kasvattaa nuorille yhteiskunnanvastaisen identiteetin. Se ohjaa uustaistolaiseen kiilusilmäisyyteen, josta sikiää anarkiaa, terroria ja sabotaasia sekä tuttavuus viranomaisvallan kanssa. Näin vasemmiston ideologia syötetään ilmastopaniikilla henkisesti invalidisoiduille nuorille, jotka luulevat tekevänsä jotain tärkeää samalla, kun heitä fiksummat nuoret ja maahanmuuttajina tänne tulleet karvakädet pyyhältävät heidän ohitseen avobemareillaan, ja vasemmisto on onnistunut marinoimaan omista lapsistasi kroonisia reppanoita. Lapset, ilmiantakaa ilmastonsuojelun vastaiset vanhempanne!

Jos minä olisin ollut tämän laivan kapteeni, olisin lisännyt höyryä pannuun. Siitä olisi suosittanut pidättäytymään vain yksi uhka: vasemmiston trollausraivo. Vihervasemmisto nimittäin keräilee konflikteja luokkakatkeran vihansa kohteiden (eli luksusristeilijöiden) kanssa mustamaalatakseen elintasosymbolien parvekkeilla lekottelevien ja työväenpuoluetta ikänsä äänestäneiden mummojen ja vaarien mainetta.

Siinä, missä entisaikojen vasemmisto piti smirkkelinkipinöillä, hitsausliekeillä ja valimojen hehkussa valmistettuja terästeollisuuden tuotteita merkkeinä rehtien työläisten aikaansaamasta ansaitusta edistyksestä, siinä nykyajan vihervasemmisto suhtautuu destruktiivisesti kartesiolaiseen tieteeseen ja länsimaiseen tekniikkaan, joka voisi myös auttaa pelastamaan luonnon täydelliseltä tuholta.

Tämän asemasta vihervasemmisto ihannoi kehitysmaiden heimokulttuuria ja sen askeettista alkukantaisuutta ”aidon” ihmisyyden mittapuuna ja suosittaa siihen liittyvää autismia sekä itseruoskintaa oman anorektisen kaikesta kieltäytymisensä lähtökohdaksi.

Kyseisen maagisen ajattelun ja ”fakiirin elämän” tarjoilu osoittaa, että vihervasemmiston napanuora ei ole poikki. Vihervasemmiston kellokkaat ovat aivan äsken tulleet silmät ymmyrkäisinä ja keuhkot köhisten ulos savupirtistä, jonka ainoa henkireikä on ollut seinässä oleva räppänä, ja nyt he ovat pihalla kuin pöllön poikaset. Pyydän saada huomauttaa, että Suomessa on vasta toinen sukupolvi parketoiduissa tiloissa, eikä maamme ole mikään rikas vaan pääomaköyhä ja velkaantuva valtio, joten tilannearvio rikkaasta almujen jakamiseen velvollisesta valtiosta on perin juurin väärä niin myös vihervasemmistolaisen ilmastopolitiikan lopputulos.

Ekoanarkistien toiminta ei tietenkään onnistuisi ilman valtamedian päänsilitystä ja sille etukäteen annettuja tiedotteita sekä paikalle kutsuja. Aktivistit valitsevat maaleikseen mahdollisimman näyttäviä ja kuuluisia kohteita sekä kirjaavat itse aiheuttamansa vahingot toisten syiksi lavastaminaan vihervasemmiston omille vihapuhealustoille Internetiin, josta on tullut informaatiosodankäynnin näyttämö.


Kiina saa Volvot Suomi siirtyy fillarikommunismiin

Harmillista on, että myös ”arvojohtajana” esiintymään pyrkivä Sauli Niinistö meni tuohon kyseenalaiseen moraaliposeeraukseen mukaan vakuuttaen YK:ssa, että Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Hän julisti Suomen pyrkivän ensimmäisenä teollisuusmaana ”hiilinegatiiviseksi”. Tämän hän sanoi maailmalle kaikkien suomalaisten nimissä tai puolesta. En minä ainakaan ole missään sellaisesta sopinut.

Hyödyllisimmillään Niinistö olisi ollut, jos hän ei olisi matkustanut New Yorkiin lainkaan. Myös Yleisradion Paula Vilénin ja Grönlantiin jään sulamista murehtimaan lentomatkustaneen toimittaja Kirsi Heikelin sekä kaikkien muiden Ylen jutussa mainittujen viisastelijoiden olisi kannattanut pysyä kotonaan. Murheellista tässä ei ole se, että lattia sulaa jääkarhujen alta, vaan median ja poliitikkojen suhtaumiseen liittyvä ristiriitaisuus ja kaksinaismoralismi, jotka muistuttavat järjen vararikosta.

Selkokielelle käännettynä Niinistön YK:ssa antama viesti merkitsee, että Suomi pyrkii lopettamaan teollisuusmaana olemisen vuoteen 2035 mennessä ja maamme aikoo muiden virheistä kärsien syödä toisten päästöjä. ”Hiilinegatiivisen” maan brändiarvo ei taida olla niin suuri, että sen takia kannattaa kuoleennuttaa talouttamme, jonka tehokkuus on sitä paitsi ehto sille, että mitään hiilineutraaliutta voidaan tavoitella.

Ainoa järki päässään esiintynyt puhuja oli YK:ssa Donald Trump, joka onneksi käytti suurvallan ääntä. Hänen mukaansa tulevaisuus ei kuulu globalisteille vaan patriooteille.

Suomalaisten valtavirtapoliitikkojen ”isänmaallisuus” ilmastoasiassa on rakennettu sen oletuksen varaan, että ilmastotekniikasta tulee ”uusi Nokia”. Sen vuoksi Kokoomuksen globalistit, Vihreiden neropatit ja vasemmiston internationalistit ovat kaikesta juonittelevan Kepun kanssa halunneet nähdä Suomen tulevaisuuden ilmastopoliittisena laboratoriona, josta rakennetaan esimerkkitapausta maailmalle.

On kuitenkin muistettava, että esimerkkinä oleminen ei elätä, eikä ilmastotekniikan edistymisestä ole juuri muuta käytännön näyttöä kuin kiinalaisten aurinkopaneelien ilmestyminen omakotitalojen katoille. Jos joku täällä jonkun innovaation keksiikin, sen joku toinen maa tuotteistaa ja myy maailmalle. Oletus Suomesta maailman johtavana ilmastopolitiikan mallimaana on infantiili utopia.


Ympäristörealismi yllättää – Muutama sana substanssista

Tyrmistyttävää on, että media, poliitikot ja tieteilijät antavat rippikouluikäisen asettaa standardit keskusteluille. Pohjoismaista väestönosaa edustavasta nuoresta on tehty samastumisen kohde pelkkää tunnetta ilmaisevalle toiminnalle, jotta pohjoiseurooppalaisia kansoja voitaisiin herkemmin syyttää ilmaston tuhoamisesta.

Jos oltaisiin viisaita, heppatyttöjen huolenaiheet jätettäisiin omaan arvoonsa ja keskityttäisiin pääongelmaan. Se puolestaan on kehitysmaiden väestöräjähdys, joka ei ole mikään erillisilmiö ja jota ei niin muodoin voida hillitä erityistoimilla, kuten ”naisten kouluttamisella”. Ongelma nimittäin johtuu islamin perhepoliittisista normeista ja laajenemaan pyrkivistä ihanteista. Siksi myös väestönkasvusta seurannutta luonnon tuhoutumista voidaan hillitä vain saattamalla länsimainen yhteiskuntajärjestelmä, demokratia, oikeuskäsitys ja vapaa markkinatalous voimaan myös kehitysmaissa.

Mediaa hallitsevana mehiläiskuningattarena esiintyminen saattaa puhutella valtiatarten korkokengän alla viihtyviä, mutta tästä johtuvan pelon vuoksi monikaan ei halua esiintyä varsinaisena ilmastodenialistina. Jotain vaikutusta ihmisen toiminnalla ilmakehään joka tapauksessa on. Olennaista poliittisten johtopäätösten tekemiselle on kuitenkin se, miten nuo vaikutukset suhteutuvat luonnon omaan toimintaan.

Ihmisen tuottamaa hiilidioksidia enemmän asioihin vaikuttavat auringon aktiviteetin muutokset, maapallon akselin kallistuskulma ja merivesien pintalämpötila, maanjäristykset ja tulivuortenpurkaukset. Myös metaanin rooli on lähes unohdettu, vaikka se on hiilidioksidia vaikuttavampi kasvihuonekaasu, aivan kuten avaruustutkija, tohtori Tiera Laitinen huomautti Suomen Perustan äskettäin julkaisemassa artikkelikokoelmassa Ympäristörealistin käsikirja (aiheesta täällä).

Metaanista syyllistämällä ei kuitenkaan voitaisi kurittaa autoilijoita, joten vihreät eivät käytä sitä päätarkoitukseensa: autoilijoiden piinaamiseen. Metaanista pitäisi syyttää lehmien piereskelyä. Niin taas ei saa tehdä, koska Intiassa lehmä on pyhä, ja uskonnon loukkaaminen on kielletty niin myös ilmastouskonnon.

Sen sijaan Massachusetts Institute of Technologyn professorin Richard Lindzenin tekemät lämpenemisen satelliittimittaukset sekä Aalto-yliopiston dosentin Antero Ollilan kontroversiaalit näkemykset kuuluvat tieteeseen, jossa ihmisen vaikutuksesta ilmakehään kiistellään koko ajan. Asia on täysin kiistanalainen. Ilmastopolitiikan kiistäminen taas ei ole mitään ”tieteen kiistämistä”, sillä kiistäminen, kyseenalaistaminen ja koettelu muodostavat itsessään tieteen metodologian ja olemuksen.

Vuosina 19982008 yli 30 000 amerikkalaista tieteenharjoittajaa allekirjoittivat kannanoton, jossa sanottiin, etteivät he pidä ihmistä syyllisenä ilmastonmuutokseen, ja projekti jatkuu yhä.

Tästä valtamedia ei tietenkään pukahtanut, mutta se lypsää kyllä tulipunavihreiltä ilmastotuhotieteilijöiltä ennusteet, jotka saavat möröt nousemaan sohvan takaa. Jos ilmasto kerran muuttuu vääjäämättä eikä sitä voida pysäyttää, miksi panikoida? Eihän maahanmuuttoakaan pohjoisiin maihin voida heidän mukaansa pysäyttää, mutta sen vuoksi ei panikoida...

Kyseisenlaisen journalismin merkitys onkin vain siinä, että näin suomalaisia pehmitetään taas ottamaan vastaan vihervasemmistolaisen hallituksen tekemät ympäristönverojen korotukset, polttoaineiden hinnan nostot, lämmityksen kallistaminen, sähkön hinnan nousu ja ilmastoanekauppaan liittyvä hirttosilmukka, johon pitäisi saada menemään jokaisen, muita maita ankarammalla ilmastopolitiikalla pamputetun kansalaisen pää.

Sen sijaan tästä amerikkalaisten tieteilijöiden vetoomuksesta media ei puhunut halaistua sanaa:

Me kehotamme Yhdysvaltojen hallitusta hylkäämään globaalin lämpenemissopimuksen, joka allekirjoitettiin Kiotossa Japanissa joulukuussa 1997, ja kaikki vastaavat ehdotukset. Esitetyt rajoitukset kasvihuonekaasuihin vahingoittavat ympäristöä, rajoittavat tieteen ja teknologian kehitystä sekä vahingoittavat ihmiskunnan terveyttä ja hyvinvointia.

Ei ole olemassa vakuuttavaa tieteellistä näyttöä siitä, että ihmiskunnan tuottamat hiilidioksidi, metaani tai muut kasvihuonekaasut aiheuttaisivat nyt tai tulevaisuudessa katastrofaalista lämpenemistä tai muutosta maan ilmakehässä. Sen sijaan on olemassa merkittävää tieteellistä näyttöä siitä, että ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi tuotaa monia hyötyjä kasvien ja eläinten elinympäristöille.

Tieteen viime aikoina paljastamia totuuksia on, että pelkästään termiitit tuottavat kaksi kertaa enemmän hiilidioksidia kuin ihminen johtuen termiittien suuresta biomassasta. Brasiliassa pahaksi onneksi palavat sademetsät eivät onneksi olekaan ”maailman keuhkot”, sillä aiemmasta käsityksestä poiketen sademetsien eliökunta kuluttaa tuottamansa hapen. Nykykäsityksen mukaan merien levät sitovat hiilidioksidia ja puhdistavat ilmaa, ja levää kasvattamalla voitaisiin myös tuottaa puhdasta ja uusiutuvaa energiaa.

Luonto on usein arvoituksellinen, aivan kuten Sir Francis Bacon ajatteli, ja juuri siksi liika ”tietäminen” voi tehdä tietäjästä itsestään pelkän arvaajan ja ”luolan idolien” vangin.


Suomikin kehittyvien maiden kellonaikaan

Varmuudella voidaan sanoa, että jos kasvihuoneilmiöstä epäiltyjä päästöjä ja ihmisen toimintaa aiotaan ohjata asioita (oletetusti) parantavaan suuntaan, ei ilmastopolitiikkaa pidä tehdä tehottomasti vaan taloudelliset tosiasiat tunnustaen ja tieteen sekä teknologian johdolla. Mitä paremmin talous kasvaa, sitä paremmin voidaan huolehtia myös ympäristöstä!

Vihreiden ja vasemmiston aikaansaamat toimet ovat olleet nimenomaan tehottomia ja suorastaan haitallisia. Ympäristödirektiiveillä ja -sertifikaateilla on ympäristötehokasta teollisuuttamme kiristetty ja kuristettu ahtaalle niin, että tuotantoa on paennut paljon saastuttaviin maihin, jotka toimivat ympäristöpolitiikan vapaamatkustajina. Tämän politiikan tuloksena myös Suomesta tulee pimeä ja kylmä maa, jossa poltetaan lantakakkuja savimajoissa.

Samalla kun Saksa on epäonnistunut Energiewendessään, eli energiapoliittisessa käänteessään, täydellisesti (ks. Heikki Koskenkylän artikkelia Ympäristörealistin käsikirjassa), maa on joutunut tuulivoimaa rakentaessaan lisäämään hiilivoimaa, jolla on korvattu käytöstä poistettua ydinvoimaa. Samalla päästöt ovat kasvaneet.

Suomella on vain kourallinen hiilivoimaloita, ja nekin ovat sekä sähköä että lämpöä tuottavia yhteiskäyttövoimaloita, ja hyötysuhde lähestyy 90 prosenttia. Samalla, kun Helsinki on pakotettu poliittisilla päätöksillä purkamaan muun muassa Hanasaaren hiilivoimalan, Kiinalla on lupa kasvattaa päästöjään vuoteen 2030 asti. Uralilta Suomeen tuotava kivihiili poltetaan jatkossa Itä-Euroopan paljon päästöjä tuottavissa voimaloissa, vaikka se voitaisiin käyttää meillä täällä Suomessa: Euroopan ympäristöystävällisimmissä laitoksissa. Ilmastonsuojelunhan piti olla globaali asia?


Todellakin: mitä pitäisi tehdä?

Tämän hulluden keskellä Suomen ja suomalaisten ei pidä totisesti tehdä enää yhtään mitään ennen kuin muut maat ovat hoitaneet omat tonttinsa kuntoon. Suomi tuottaa maailman kasvihuonepäästöistä vaivaiset alle 2 promillea, EU noin 15 prosenttia, ja yli puolet tulee liikakansoitetuista kehitysmaista.

Esimerkiksi Kiina voisi maksaa ympäristönparannustoimet suoraan lihavasta valtionkassastaan. Sen sijaan Kiinan voimala-alan vaikutusvaltainen etujärjestö on esittänyt, että Kiina kasvattaisi hiilivoimalakapasiteettiaan 1 300 gigawattiin vuoteen 2030 mennessä. Tämä olisi peräti 30 prosentin lisäys nykykapasiteettiin verrattuna, ja lisäys olisi suurempi kuin Yhdysvaltain koko nykyinen hiilivoimalakapasiteetti.

Suomi on edelleenkin ilmastopolitiikan nettomaksaja, vaikka olemme vähentäneet päästöjämme kaksinkertaisesti sen, mitä muut EU-maat samassa ajassa keskimäärin. Samalla tukehdumme muiden tuottamaan savuun.

Ilmastopoliittinen anekauppa ja synninpäästörahastojen keruu olisi lopetettava. Kyseessä ei ole mikään muu kuin kehitysmaiden harjoittama käänteinen riistopolitiikka, jonka kohteena on viaton länsimaa.

Ongelmien ytimen muodostaa Pariisin ilmastosopimus, joka – monien kansainvälisten sopimusten tavoin – ohjaa irrationaaliseen toimintaan. Kiina, joka tuottaa noin neljänneksen maailman hiilidioksidipäästöistä, ei olisi suostunut sopimukseen, elleivät muut maat olisi myöntyneet kiristyksen edessä ja antaneet Kiinalle lupaa kasvattaa päästöjään vuoteen 2030 asti. Tämän edun maa haluaa nyt käyttää täydesti ollakseen muuta maailmaa kilpailukykyisempi.

Yhdysvaltoja ja Donald Trumpia sen sijaan parjataan jatkuvasti valtamediassa, vaikka maa on toteuttanut noin puolet sopimuksen toimenpiteistä – monet muut maat hädin tuskin kolmasosan. Pariisin ilmastosopimuksen vaikutus on ollut tuhoisa. Päästöjä alennetaan raivokkaimmin siellä, missä investoinnit puhtaaseen tekniikkaan ovat kalleimpia, ja päästöjä vähennetään laiskimmin niissä maissa, joissa investoinnit uuteen tekniikkaan olisivat halpoja. Kaiken aikaa tuotantoa virtaa länsimaista Kiinaan ja Intiaan.

Omassa lammasmaisuudessaan Suomen valtio otti Bulgarian, Puolan ja Romanian päästöosuudet kannettavakseen entisen ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) suostumuksella, koska muuten nämäkään maat eivät olisi liittyneet Pariisin ilmastosopimukseen. Nyt kyseiset paljon saastuttavat valtiot lisäävät kivihiililaitostensa sähköntuotantoa entisestään suomalaisten kotitalouksien piikkiin.

Eräs verkkokolumnisti kokosi numerotietoa hiilivoiman tilasta ja suosiosta. Hänen laskujensa mukaan EU:ssa on 468 hiilivoimalaa ja rakenteilla on 27 lisää. Turkilla on 56 hiilivoimalaa ja rakenteilla 93 lisää. Etelä-Afrikalla on 79 ja rakenteilla 24 uutta. Intialla on 589 ja rakenteilla 446 uutta hiilivoimalaa. Filippiineillä on 19 ja rakenteilla 60 uutta. Etelä-Korealla on 58 ja 26 rakenteilla. Japanilla on 90 ja rakenteilla 45 uutta. Kiinassa on 2623 hiilivoimalaa ja rakenteilla peräti 1171 uutta.

Samaan aikaan Suomen kautta aikojen vihervasemmistolaisin hallitus tekee kaikkensa tuhotakseen väestörakenteemme, elinkeinorakenteemme ja kulttuurimme maahanmuutolla sekä taloutemme, teollisuutemme ja elämäntapamme ilmastopolitiikalla.

Perussuomalaisena minä puolestani teen kaikkeni, että kyseiselle hulluudelle pantaisiin mahdollisimman pian loppu.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Perussuomalaiset