Salaisuus lasitalon uumenissa – Juuri kukaan ei tiedä, mitä Hesari tekee

Vesilasissa myrskyää, kun Helsingin Sanomat paljasti Puolustusvoimien Viestikoekeskuksen salaisuuksia kritisoidessaan valmisteilla olevaa tiedustelulakia jutussa ”Salaisuus kallion uumenissa – Juuri kukaan ei tiedä mitä tekee Puolustusvoimien viestikoekeskus”. Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen puolustelee nyt Puolustusvoimien selustaan tekemäänsä hyökkäystä sillä, että Suomen kansalaisten pitäisi saada tietää Puolustusvoimien toiminnasta vähintään sama kuin ulkomaisten vakoojien.

Valtamedian halu talloa kansallisten turvallisuusorgaanien liikavarpaita ei ole tuntematonta. Useimmat ovat varmaan jo unohtaneet, että myös Yleisradiolla meni Puolustusvoimien kanssa sukset ristiin viime kevättalvella, kun veronmaksajien ylläpitämä valtakunnan äänitorvi paljasti joitakin Puolustusvoimien sisäisiä käytäntöjä kaksoiskansalaisten asemaan liittyen.

Anonyymeihin ilmiantajiin tukeutuen Yle väitti lähdesuojansa takaa, että Suomen armeijassa rajoitetaan kaksoiskansalaisten pääsyä salaisia tietoja sisältäviin tehtäviin. Se ei ollut toimittajien mielestä perustuslaillisen yhdenvertaisuuden mukaista. Kirjoitin aiheesta tuolloin, että armeijan tehtävä ei ole harjoittaa demokratiaa vaan puolustaa sitä. Syytä huoleen ei ole, sillä aina kun armeijassa harjoitetaan todellista syrjintää, se tehdään konekiväärillä. Uusi Suomi sensuroi sittemmin kyseisen tekstini syystä, jota kukaan ei vieläkään ymmärrä.

Nyt Hesarin toimittajat puolestaan naputtelivat kirjoituskoneillaan, että valmisteilla oleva tiedustelulainsäädäntö muka vahingoittaa perusoikeuksia: tiedustelulailla Viestikoekeskukselle annettaisiin nykyistä laajemmat tiedusteluvaltuudet ja ”yksikkö voisi suodattaa ja seurata oikeuden päätöksellä valtionrajat ylittävää internet-liikennettä”. Näin Helsingin Sanomat katsoo hurskaasti ja puhtain purjein puolustavansa sananvapauden ja yksityisyydensuojan asiaa.

Valtionrajat ylittävän tietoliikenteen seuranta ei ole tosiasiassa koskaan ollut ongelma kansalaisten tiedonsaannin eikä sananvapauden tai yksityisyydenruojan kannalta. Puolustusvoimien toiminta ei ole ollut ongelmallista myöskään kansalaisiin kohdistuvan massavalvonnan muodossa.

Helsingin Sanomat ja muu valtamedia eivät olleet huolissaan Lex Nokiana tunnettua tietoliikenteen urkintalakia säädettäessä vuonna 2008. Kyseinen laki antoi työnantajille, kouluille, kirjastoille, yliopistoverkoille, taloyhtiöille ja muille yhteisöllisille internetverkon tarjoajille mahdollisuuden valvoa käyttäjien lähes kaikkea tietoliikennettä. Sanomat truuttasi lain puolesta, sillä se mahdollisti myös Sanomien itsensä harjoittaman työnantajakontrollin ja verkko- sekä sähköpostitarkkailun, joilla läpivalaistaan työntekijöitä (kirjoitin aiheesta muun muassa tässä).

En ole tarkkailun ja valvonnan lisäämisen kannalla, ja pidän kontrolliyhteiskunnan kiristymistä sairaana yleisseurauksena maahanmuuton lisääntymisestä ja terrorismin leviämisestä pakolaisuuden myötä. Tosiasiassa pakolaiset eivät ole vain paenneet väkivaltaa vaan tuoneet sen tänne.

Katson, että viisaammin valtamedia tekisi, jos se puuttuisi sotilaalliseen tiedusteluun kohdistamansa arvostelun sijasta paljastamaan muita vaiettuja salaisuuksia. Miksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio eivät käy yhtä pontevasti maahanmuuttoon liittyvien tietojen kimppuun?

Valtamedian kannattaisi paljastaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maallemme aiheuttamat kustannukset ja rikollisten etniset profiilit. Hesarin ja Ylen kannattaisi repiä Supon kassakaapeista niin sanottu Tiitisen lista ja paljastaa sillä olevat kätyrit ja kaksi demaripresidentin toimesta yliviivattua nimeä. Valtamedian kannattaisi tehdä kriittisiä juttuja tavasta, jolla Suomi vietiin EMU:n osaksi ja josta Paavo Väyrynen kirjoitti erinomaisessa blogissaan.

Näitä todellisia salaisuuksia varjellessaan valtamedia ei pääse lähellekään Julian Assagnen tai Edward Snowdenin agentintaitoja, joten syytä huoleen Suomen valtiojohdolla ei ole. Koska suuri osa Venäjän tietoliikenteestä Eurooppaan kulkee Suomen kautta, Hesari pelaa Venäjän pussiin Suomen tarkkailumahdollisuuksia heikentäessään. Luonnollisesti lehti itse väittää aivan muuta.

Lehden päätoimittaja Kaius Niemi yrittää liudentaa rikostutkintaan edenneen ongelmansa pelkäksi muotoseikaksi, joka koskee tasapainoilua kansalaisten tiedonsaantioikeuksien ja viestintäsalaisuuden välillä. Lehti yrittää hämmentää lukijoita ja kiillottaa kilpeään sekoittamalla oman urkinta- ja paljastusasiansa median tehtäviin huumepoliisin valvojana.

Tosiasiassa ongelma on ideologinen. Kenkä puristaa kyllä viestinnästä, mutta ei sillä tavalla kuin lehti antaa ymmärtää. Helsingin Sanomat on jälleen kerran asettunut anarkismillaan punavihreän ajatusklusterin puolelle halutessaan vahingoittaa ulkoisen turvallisuuden valvontaa. Sillä ei ole mitään tekemistä kansalaisten tiedonsaannin eikä yksityisyydensuojan kannalta, vaan sillä tavoin on vain puhallettu punavihreää kuplaa.

Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila julkaisi viikonloppuna loistavan pääkirjoituksen, jossa hän analysoi, mitä Helsingin Sanomille on tapahtunut. Sen asennemuokkaus, mielipiteiden manipuloiminen ja elämäntapakontrolli ovat muuttuneet viime aikoina entistäkin hyökkäävämmiksi. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä lasitalossa tapahtuu. Tuskin tietävät itsekään. Asioiden todellisen laidan niin talossa kuin valtakunnassakin on voinut arvata siitä, minkä lehti jättää taktisesti kertomatta.

Suomen itsenäisyyden puolustaminen on lehden mukaan ”putinismia”. Vapaan seksin kannattaminen on ”seksuaalista häirintää”. Sananvapauden puolustaminen on ”nettikiusaamista”, vaikka toimittajat itse kiusaavat ilmiannoillaan, kavalluksillaan ja suomen kieleen huonosti istuvalla ”maalittamisellaan”. ”Valemediaksi” Helsingin Sanomat leimasi kaiken, mikä tuki brexitiä mutta ei tukenut Hillary Clintonia, vaikka juuri Clintonin sähköpostit olivat Wikileaksinkin mielestä kaivelun arvoisia.

Euroopan unionin kritisoiminen ja ylikansallisen vallankäytön vastustaminen tekevät Suomesta muka Pohjois-Korean, ja kansallisen itsemäärämisoikeuden puolustaminen on Hesarin mielestä ”demokratian ja liberaalien eurooppalaisten arvojen vastaista”! Mooseksen kirjan aikaisia normeja lehti vastustaa demonisoimalla EU-kriitikot vihan lähettiläiksi ja uhkaamalla Suomen teollisuuden puolustajia Vanhan testamentin vitsauksilla, kuten heinäsirkoilla ja vedenpaisumuksella. Modernina ratkaisuna tilalle tarjotaan vihreää anekauppaa.

Tällä tavoin poliittinen vihervasemmisto on aina toiminut: se on halunnut kääntää kaiken päälaelleen. Uustaistolaisen journalismin nousu ei yllätä, sillä tällaista jälkeä syntyy aina, kun puoliksi oppineet vihermimosat päästetään esiintymään asiantuntijoina – myös yliopistoissa. Johtopäätökseni: Hesarin harjoittama raivoaminen on ylipitkistä ja kaiken selittävistä otsikoista alkaen merkki siitä, että lehden ote lukijoista on kirvonnut. Lukijoille sillä ei ole merkitystä, sillä jokainen tervejärkinen on jo ajat sitten suhtautunut Helsingin Sanomien ja sen Nyt-liitteen juttuihin pitäen lehteä maamme johtavana satiirijulkaisuna.

Vaitiolovelvollisuus ei ole vaitiolotaito

Internet-sivusto Wikileaks on tehnyt demokratian ja totuuden hyväksi enemmän kuin mikään hallitus tai parlamentti viime aikoina. Ulkopolitiikan ja talouselämän juorukellona toimiva palvelu on pystynyt lisäämään mielenkiintoa jopa Suomen kaltaisen maan politiikkaan, vaikka täällä ei tapahdu kerta kaikkiaan mitään maailmalla kiinnostavaa. Wikileaksin suosituimmuuslistalla Suomi on edelleen jossakin Mauritanian ja Mongolian välissä.

Erään todistuksen sivuston tarpeellisuudesta on antanut Alexander Stubb, joka on pitänyt Wikileaksia ”vastenmielisenä” ja diplomaattisten asiakirjojen julkaisua ”varkautena”. Erkki Tuomioja puolestaan on tyrmännyt sivuston toiminnan ”arveluttavana”.

Epäilemättä: eiväthän valtiosalaisuudet kansalle kuulu. Omasta mielestäni salattavaa on kuitenkin lähinnä sellaisilla toimijoilla, joiden moraali ei kestä rehellistä tarkastelua. Jos kansalaisilla ei ole oikeutta salaiseen ja yksityiseen viestintään, ei hallituksillakaan tule olla. Ja kääntäen: jos tämä oikeus on hallituksilla, miksi sitä ei pidettäisi voimassa myös hallitusherroja paljon viattomampien toimijoiden eli kansalaisten keskuudessa?

Ehkä herrain ja rouvain kannattaisikin pitää paperistaan paremmin kiinni. Vaitiolovelvollisuus ei ole sama asia kuin vaitiolohalukkuus tai vaitiolotaito.


Suomalaiset ampuivat pax-pistoolilla

Wikileaks on ollut otsikoissa, sillä viime vuoden lopulla suomalaisten Irakgate-kähinöistä nousi jälleen suuri poru uusien paljastusten myötä. Valokeilaan nousseen Wikileaks-dokumentin mukaan Paavo Lipposen väitettiin kertoneen Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläälle vuonna 2004 Tarja Halosen ja Venäjän silloisen presidentin Vladimir Putinin keskusteluista. Tämä on tietenkin merkittävä paljastus ulkopoliittisen luottamuksen kannalta.

Merkittävä se on siksikin, että Halosella oli alun perin kunnianhimoinen ohjelma. Hänen vaaliteemanaan olivat ”transatlantiset suhteet” ja tarkoituksenaan asettua jonkinlaiseksi suurvaltojen neuvonantajaksi ihmisoikeuskysymyksissä. George W. Bushin hallinnossa kyseisen roolin vetäminen tulkittiin ”vain yhdeksi transsuksi lisää” pienten maiden viihteelliseen show’hun.

Myös idässä ihmisoikeusaloitteet tyrmättiin. Wikileaksin dokumenttien mukaan esimerkiksi Lahden EU-kokous, jota itse arvostelin kummallisen mahtipontiseksi ja mitäänsanomattomaksi, oli Wikileaks-paljastusten mukaan päätynyt lähestulkoon huutamiseksi (”yelling and screaming”) Puolan, Latvian ja Tanskan edustajien moitittua Venäjän puuttumista Georgian asioihin. Venäjä-kriitikot olivat varmasti oikeassa, mutta toisaalta ei ole ihme, että Lipponen myöhemmin toppuutteli EU:ta lausunnolla, jonka mukaan demokratiaoloiltaan takapajuiselle Venäjälle ei kannata saarnata ihmisoikeuskysymyksistä.

Lähimmäksi suurvaltojen valtaapitäviä pääsikin Lipponen omalla realismillaan. Hän lähes sai kaupaksi suomalaisia kranaatinheittimiä Yhdysvaltain sotatoimialueelle (vaikka ne ovat Suomesta aseidenvientikiellossa). USA:ssa tätä kädenojennusta joka tapauksessa arvostettiin. Läntinen suurvalta olisi mielellään sitonut Suomen paljon syvemmälle omaan campaigniinsa.


Huomiohuoraus ei kannata reaalipolitiikassa

Suomalaiskommellusten syynä on ollut Anneli Jäätteenmäen, Paavo Lipposen, Matti Vanhasen ja Tarja Halosen keskinäinen kilpailu Yhdysvaltain huomiosta. USA:n Helsingin-suurlähetystössä onkin varmaan ollut hauskaa, kun suomalaiset ovat selvitelleet mediassa, kuka sanoi kenellekin mitä kansainvälispoliittisesti täysin merkityksettömän kokoisessa asiassa eli suomalaisten poliitikkojen suhtautumisessa Irakin sotaan.

Monet suomalaiset ovat olleet suorastaan harhaisen mustasukkaisia Yhdysvaltain huomiosta. Heidän pitäisi ymmärtää, ettei pienten maiden presidenteille ja pääministereille suoda tapaamisia suurvaltojen hoveissa kohteliaisuudesta eikä ajankuluksi. Audienssi avautuu vain, jos esikunnissa katsotaan, että tapaamisesta on jotakin valta- tai sotilaspoliittista hyötyä.

Muutoin suurvallat keskittyvät hoitamaan omia ongelmiaan ja tapaamaan joko harmeja tuottavien maiden tai liittolaisten päämiehiä. Se, että Suomen presidenttiä ei ole kutsuttu rukouksista huolimatta Valkoiseen taloon, kertoo asioiden olevan kunnossa. Suomeen isojen maiden jäpikät puolestaan tulevat vain, jos he tarvitsevat solmion suoristajaa tai puolueetonta maapohjaa toistensa tapaamista varten.

Halosen, Vanhasen, Lipposen ja Jäätteenmäen jonotus Washingtoniin on ollut nöyristelevää ja turhaa. Maailmanpolitiikan piireissä pyöriminen ei kohota kenenkään henkilökohtaista arvovaltaa myöskään täällä Suomessa. Oikeassa oli varmaankin Timo Soini, joka lausahti, että ulkopolitiikasta pitää puhua yhdellä suulla.

Siis Pentti Oinonen ulkoministeriksi, Veltto-Virtanen ulkomaankauppaministeriksi ja Soini itse eurooppaministeriksi. Wikileaksin paljastuskonetta ei enää tarvita, ja diplomatian ravintolaranska saa väistyä paremmissakin piireissä...

Huonot naiset ja halvat hevoset

Olympiamitalit näyttävät nyt päätyvän aivan vääriin osoitteisiin, ellei sitten joku Lauri Latulentäjä onnistu kahmaisemaan jotakin myös Suomeen. En muista yhtä huonosti menneitä mäkikilpailuja viimeisten kolmenkymmenenviiden vuoden ajalta. Mutta Suomessa Effi ry:n Isoveli-palkinnot jaettiin onneksi ihan oikein! Henkilökohtainen palkinto meni odotetusti Suvi Lindénille (ajatelkaa: hän on viestintäministeri).

Maassamme edelleenkin istuva hallitus on kyllä erikoinen. Se on haaksirikkoutunut useaan kertaan, mutta aina vain hylky kelluu. Hallituksen ongelmana ovat olleet heikot naisministerit (Brax, Holmlund, Lindén ja Thors) sekä naisiin heikkoina olevat miesministerit. Isoveli-palkinnosta nauttivalle Suvi Lindénille olisi tosin luullut lähtökellojen läikyneen kaksi kertaa kovaäänisemmin kuin feministien erottamalle Ilkka Kanervalle.

Ja kyllä niitä soiteltu onkin. Suvi Lindénhän joutui eroamaan jo vuonna 2002 opetusministerin virasta oltuaan osakkaana golfyrityksessä, jolle hänen johtamansa ministeriö myönsi (muita enemmän) valtionapuja. Sittemmin Lindénin eroa vaadittiin nykyisestä liikenneministerin tehtävästä viitaten lapsipornonestolain epäonnistuneeseen soveltamiseen ja Lex Nokian läpijunttaamiseen, vaikka molemmilla laeilla rikottiin kansalaisten yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. Oikeuskansleri puolestaan päätyi taannoin nuhtelemaan Lindéniä, sillä tämä oli päättänyt hoitaa ministerinvirkaansa etätyönä – jäämättä äitiyslomalle lapsen adoptoituaan. Ja viime syksynä kävi ilmi, että Lindén on ollut päättämässä vaalitukijansa Toivo Sukarin omistaman huonekaluliikkeen (Maskun Kalustetalo) asemakaavamuutoksesta omassa kotikunnassaan.

Sananvapauden takavarikointi ja kansanvallan varkaudet: siinä aikamme kuva. Silloin tällöin sitä kysyy, eikö Arkadianmäelle todellakaan löydy pätevämpiä tyyppejä; vai eivätkö he pääse edes ehdokkaiksi? Miten kansanedustajat ovat ylipäänsä löytäneet perille, ja keitä ovat ne hölm... kansalaiset, jotka ovat äänestäneet sensuurilakien, äänikynnysten, maahanmuuton ja rahoitusskandaalin kannattajat valtaan?

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Orwellilaisuuden vastaisuudesta muistuttavan Winston Smith -palkinnon nappasi tuo mainio Matti Nikki (nimi ei ole nicki). Lisäksi hänelle olisi voinut antaa poliisin hopeisen ansioristin, joka muistuttaisi RUK:n kurssimerkkiä tai terveydenhoitajan rintaneulaa omassa sinisessä emalisuudessaan. Se kertoisi tarinan siitä, ettei ensin pidä laittaa jääkaappia lukkoon ja pyytää sitten jotakuta todistamaan, ettei sisällä pala valo.

Ikävää on, että jatkuva sensuuripolitiikka totuttaa ihmiset pitämään yksityisyydensuojan ja sananvapauden murentamista jokapäiväisenä ja niiden voimassaoloa poikkeuksena. Eläinkokeissa on todettu, että lähestyttäessä olentoa toistuvasti ja useita kertoja peräkkäin eläimen peräytymisrefleksi heikkenee ja viimein sammuu. Samoin on ihmisten laita. Pelotellut kansalaiset eivät lopulta reagoi mitenkään, mutta ihonalainen mikrosiru tietää sijaintimme ja amalgaamipaikasta kuuluva ääni määrää reittimme.

Pappien, poliisien ja puotipuksujen puolue kokoomus kiljuu kapealla kauppiaan järjellään, mitä salattavaa rehellisellä ihmisellä voi olla. Oikea kysymys kuuluu: Mitä asiaa julkisella vallalla on yksityisten ihmisten mielipiteidenvaihtoon ja median käyttöön? Salattavaa on näyttänyt viime aikoina olevan erityisesti poliitikoilla itsellään. Mutta politiikkapa onkin lähtökohtaisesti julkisen toiminnan aluetta. Niinpä peili-ikkunasta pitäisi tehdä toisin päin läpinäkyvä, kuin se nyt on.

Paradoksien paradoksi piilee siinä, että vaikka Suomessa istuukin oikeistohallitus, se on johdattamassa maatamme nopein askelin kohti vasemmistolaista valvontayhteiskuntaa. Toisaalta tämä ei ole ihme, sillä tarkkailun ja valvonnan lietsominen on kaiken vallankäytön yleinen olemus. Tässä tapauksessa kontrollimielialan kylväminen on tosin jyrkässä ristiriidassa oikeiston nimeltä mainitseminen arvojen ja tavoitteiden eli liberaalin yhteiskunnan ja yksilövapauden kanssa.

Minun suosikkisarjakuvasankarini on muuten ollut jo vuosien ajan Tintin kapteeni Haddock. Hänessä on paitsi tiettyä karkeutta, myös rehellisyyttä, käytännöllisyyttä ja common sense -tyyppistä oikeudentuntoa. Lisäksi Tintin ja Haddockin suhteessa voidaan nähdä homososiaalisia merkityksiä. Joten pitihän se arvata, että muslimit laittoivat nyt Haddockin pannaan Turkissa. Verukkeena käytettiin kapteenin tupakointia, vaikka todennäköisempi syy olivat Haddockin ja muslimien välille Punaisella merellä puhjenneet kiistat ja beduiinien pakosalle ajo Kultasaksisessa ravussa.

Jos mikään ei tunnu tuottavan julkisuutta, sensuuri tepsii aina. Sensurointi ei osoita myöskään tässä tapauksessa sarjakuvan vanhentuneisuutta vaan jatkuvaa ajankohtaisuutta, sitä, että Haddockin kiroukset kirvelevät edelleen piikkinä jonkun lihassa. Siitä vain opettelemaan.

Feel your anger

Hurraa! Tunnen suurempaa kiintymystä omaan maahani ja kansaani kuin koskaan ennen. Milloinkaan aiemmin hallitus ja eduskunnan enemmistö eivät ole katsoneet yhtä ylimielisesti ja röyhkeästi suomalaisia ihmisiä. Kaksi sairasta lakia: Lex Nokia ja Lex Thors. Ja molemmat samalla viikolla. Ylistetty olkoon hallitus ja vasemmisto-oppositio!

Sekä hallitus että vasemmisto menivät päätä pahkaa ihmisten vihaamien lakiesitysten taakse. Ulkomaalaislaki: 161–5! Mutta missä olivat puuttuvat 34 edustajaa? Taisivat hävetä mielipiteensä näyttämistä enemmän kuin häpesivät omaa poissaoloaan. Sdp:n Kari Rajamäkikin haukkui uutta ulkomaalaislakia monta minuuttia seisaaltaan eduskunnassa, mutta minne se kriittisyys katosi äänestyksessä, kun peukalo lipsahtikin ”jaa”-napille, vaikka ei olisi yhtään ollut pakko? Oppositiossa kun on.

Ja Väyrynen puolestaan valisti Thorsia ulkomaalaislain heikkouksista pitkällä ripityksellä, mutta ei tullut asia hänellekään mieleen äänestyksessä, vaikka on hallituksessa, ja vieläpä ulkoasiainministeriössä, jossa hän olisi voinut vaikuttaa asioiden kulkuun. Väyrysen täytyi tietää, että valittaminen on turhaa silloin, kun giljotiinin terä on vilahtanut. Mistä näille tyypeille maksetaan kymppitonnin kuukausipalkkaa?

Tavallaan täti Thorsin idealismi oli kyllä kaunista. Hän tahtoi tietysti vain hyvää kehitysmaiden lapsilaumoille, mutta kyllä hänen olisi kannattanut purkaa äidinvaistojaan jollakin adekvaatimmalla tavalla eikä sublimoida seksuaalisia energioitaan maailmantuskan potemiseen. Jos ministeri saa sellaisen epäluottamuslauseen kansalta kuin Thors nyt on saanut, hänen pitäisi jättää paikkansa omasta aloitteestaan. Samaa suosittelen Suvi Lindénille, joka toimii Lex Nokian esittelijänä.

Maahanmuuttajan oikeus työhön oli korjaus, jonka varjolla lakiin uitettiin entistä pahempi ongelma: oleskelulupa humanitaarisin perustein. Eikä myöskään työnteko-oikeus mikään kynnyskysymys ollut. Viittaamalla siihen hallitus vastasi asiaan, josta esitystä ei arvosteltu. Turvapaikanhakijoiden työkompetenssi kun tunnetaan. ”Työskentelylupa” avaa vain tien työttömyysetuuksien nostamiseen.

On vaikea sanoa, mistä kansan tahdon vastaiset lakiluonnokset tulevat. Onko ongelma lainvalmistelussa, yleispolitiikassa, ministeriössä vai ministereissä? Jos ongelmaketju alkaa ministeristä, se on myös kaikissa alemmissa portaissa, sillä johtava ministeri on avainasemassa lakeja luotaessa.

Helsingin Sanomat keskittyi jälleen yksipuolisesti iloitsemaan uudesta ulkomaalaislaista kuvaamalla sitä murskavoitoksi. Ja kyllä sen myötä murskaksi menee paljonkin. Perussuomalaisten päänsä pitoa ei mitenkään peittoa se, että edustajia oli vähän. Tämä muistetaan. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset saanevat 15 prosentin kannatuksen. Mutta hötkyilemättä paras. Kansa päättää, vaikka aina tulee vetoapua myös Lehdeltä.


Tuhon tiellä

Hesarin uutisen mukaan vihreät olivat ainoa oppositio, kun Lex Nokiasta keskusteltiin ensimmäistä äänestystä edeltävässä käsittelyssä. Näin vihreät lavastettiin ikään kuin hallituksen sisäiseksi oppositioksi ja omaksitunnoksi, kunnes ensi viikon lopullisessa äänestyksessä nähdään, kuinka kalliiksi ministerinpaikat vihreille tulevat.

Ja perussuomalaisten esittämästä kritiikistä pyrittiin jälleen vaikenemaan. Suosittelenkin, että kansalaiset hakeutuisivat eduskunnan lehtereille kuuntelemaan keskusteluja, sillä media referoi puheita puolueellisesti, ja televisiokin lopettaa suorat lähetyksensä yleensä juuri silloin, kun tullaan asiaan. Runsas yleisö loisi edustajille kuvan siitä, että heidän toimiaan seurataan. Siten se ohjaisi kansanedustajia valikoimaan ajatuksiaan ja sanojaan paremmin. Kunpa väliin voisi huutaa.

Vaikka eipä tässä mitään uutta ole. Ensin vene kallistuu yhdelle laidalle, ja sitten seuraa korjausliike. Perussuomalaisten menestyksen seuraavissa vaaleissa voi estää vain kansallismielisten omien rivien hajoaminen. Haiskoot Perussuomalaiset hevosenkuselta vaikka kuinka, mutta Suomen Konservatiivisen puolueen perustaminen on virhe siksi, että se johtaa tulokseen, jota internationalistit toivovat, eli kansallismielisten ihmisten vaikutusvallan vähenemiseen. Helpompi on onneksi perustaa formulatalli ja menestyä siinä, kuin on luoda tyhjästä uusi puolue. Kansallismielisten arvo- ja sosiaaliliberaalien (jollainen itse olen), olisi parempi vaikuttaa vanhojen puolueiden kautta.

Samalla kun eduskunta avaa maahanmuuton tulvaportit ja vähintään 6 000 turvapaikanhakijaa heilahtaa tänä vuonna perheineen Suomeen, Korkein oikeus puolestaan vapauttaa etiopialaisen maahanmuuttajan petossyytteistä hänen huijattuaan Kelalta 19 000 euroa ja kaupungin toimeentulotuelta 37 000 euroa. Ks. vertailun vuoksi tänne.

Samalla kun hallitus yrittää vaihtaa kansan sivistyneemmäksi, se aikoo imeä ihmisistä viimeisetkin mehut nostamalla eläkeiän yksipuolisella päätöksellä 65 vuoteen. ”Ryöstö”, sanoivat toiset.

Samalla kun Suomen talouskasvu on kääntynyt yli neljä prosenttia miinukselle, valtio ottaa kolme miljardia velkaa ja antaa miljardin pois vihreiden, vasemmiston ja kristillisten vaatimana kehitysapuna.

Samalla kun auton oma akku on tyhjä, on vaikea antaa naapureille virtaa.


Poliitikon paradoksit

Lex Nokian ja Lex Thorsin lisäksi kivenä kengässä on ollut myös uusi yliopistolaki, joka tekee yliopistoista firmojen palkkapiikoja. Ja vasta muutama vuosikymmen on ehtinyt kulua siitä, kun akateeminen ajattelu vapautui kirkon orjuudesta. Kommunismista yliopistomaailma ei ole vapautunut vieläkään.

Samalla kun julkinen valta ja yliopisto nostavat paskahousuja päättäjiksi ja professoreiksi, ne pitävät ainoat järkevät miehet koulutustaan vastaamattomissa töissä, pakottavat älymystöä noudattamaan omia järjettömiä normejaan ja pahimmillaan uhkaavat Suomen viimeisiä intellektuelleja syytteillä. Vaikka eipä minua yliopiston nykymeno paljoa sureta: internationalismille on uhrattu sekin paikka, ja professorikunta on yhtä tyhjänpäiväistä kuin Braxin, Lindénin ja Thorsin jengi. Samanlainen Sargassomeri on siis yliopisto kuin kaikki muutkin markkinatalouden ja kansainvälisyyden ihanteilla ryvetetyt laitokset, ja virkoihin päätyneet lopulta vain kadehtivat pois ajettujen vapautta. Kaatakaa siis vaan leipäpuunne ja mahdollisimman pian.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana minulta on tiedusteltu moneltakin eri taholta haluani lähteä mukaan politiikkaan. Vastaukseni on ollut aina sama: Suomi ei tarvitse kenenkään mukaan tuloa kyseiseen pöperöön vaan vapautusta poliitikkojen valheista ja parempaa sitoutumista filosofiaan. Eli ainoa annettavani olisi avoin ideologiakriittinen puhe, joka tekee selvää jälkeä a) sensuurista, b) internatsismista, c) seksuaalisuutta koskevista ajojahdeista, d) poliittisesta korrektiudesta ja e) valehtelusta. Siksi käytän itse mieluummin muotoilua: haluaisin tuoda järkeä politiikkaan. Luulen tosin, että nykyinen poliitikkokunta aiheuttaa tälle maalle niin suuret vahingot, että myös seuraavien vaalien voittajat tulevat kadehtimaan häviäjiä, kun ongelmat lankeavat voittajien käsiin. Joten ei tule ikävä, vaikka jäisin rannalle.

Minua itseäni ei innosta politiikanteko, mikäli ajatuksiaan ei saa vapaasti sanoa. Poliitikon paradoksi onkin siinä, että jos on hyviä ideoita, niillä ei ole vaikutusvaltaa ilman kannatusta. Ja kannatusta saadakseen on tingittävä hyvistä ideoista, ellei sitten ala johtaa muita. Mutta siihenkin tarvitaan puoluetta. Saa nähdä, mitä tulee tuosta Halla-ahosta, jos hän päätyy Brysseliin. Sekä Thors, Stubb että Väyrynen (eli koko ulkoministeriö) ovat hypänneet ministerin kenkiin EU-rengin roolista. Europarlamentissa menee helposti hyvä mies hukkaan.


Diibadaabaa

Koko poliittinen universumi on nykyään kaulaansa myöten täynnä niin sanottua diibadaabaa eli täysin posketonta ja mitenkään perustelematonta puhetta, poliittisen korrektiuden tuella tapahtuvaa sananvapauden kuohintaa, seksuaalisuuden vaarallistamista, kunnianloukkauskäräjiä ja poliitikkojen ylenkatseellisuutta. Niinpä on suorastaan ihme, että jopa yksi kolmesta suomalaisesta uskoo vielä oikeudenmukaisuuden toteutuvan.

Pois vedetyn perintöverouudistuksen ohella hallituksella oli hihassaan vielä toinen sosiaalipoliittinen pommi, nimittäin eläkeiän nosto, jota se oli hautonut salassa jo kauan. Ja salassa haudotaan myös sosiaaliturvan kokonaisuudistusta, eli kyllä siitäkin vielä yksi pommi syntyy.

Sikäli eläkeiän nosto oli hauska päätös, että keskustan Timo Kalli ehti jo käyttää sitä perusteena ”työvoimapulan hillinnälle” eli sille, miksi maahanmuuttoa ei tarvitsekaan lisätä. Todellisuudessa Kalli käytti pikemminkin maahanmuutolla uhkaamista verukkeena eläkeiän nostolle.

Joka tapauksessa työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan kolmikanta sivuutettiin kaksikannalla, jossa toteutuivat vain työnantajien ja istuvan hallituksen edut. Niinpä pöytä välikysymykselle oli katettu. Omasta puolestani tervehdin eläkeiän nostoa iloiten, sillä tietyistä syistä minulle ei ole ehtinyt karttua virkamieseläkettä, ja mikäli joskus jonkin viran saan, kellottelen siinä kollegojeni kiusaksi niin pitkään kuin laki sallii, todennäköisesti ainakin 70-vuotiaaksi.

Keksin äsken ratkaisun myös siihen, miksi vasemmisto-oppositio asettui hallituksen kannalle ulkomaalaislaista äänestettäessä: vasemmisto-oppositio haluaa antaa tukensa hallitukselle sen tehdessä huonoja päätöksiä, sillä saadessaan läpi kaikki esityksensä hallitus petaa itselleen vaalitappion ja oppositiolle voiton!

Lamaan vaipunut Suomi on puolestaan kuin etana, joka kulkee limansa avulla syvimmänkin taloustaantuman läpi ilman, että hyvätuloiset ja rikkaat köyhtyvät lainkaan. Optiomiljonäärit syövät työläisten selkänahasta kiskomaansa orvaskettä ravinnokseen, ja kurjalla kansalla maksatetaan yhtä hyvin pankkien tulevat luottotappiot kuin herrain omat eläkkeetkin.

Kyllä myös valtiontalous kuntoon saataisiin, jos valtiovarainministeriön virkamiehet ottaisivat optiojärjestelmän käyttöön ministerien omassa keskuudessa. He voisivat esimerkiksi luvata valtion obligaatioita alehintaan kaikille niille ministereille, jotka saavat valtionvelan maksetuksi.


Lennä, uneksi

Vain kateus voittaa kiiman. Siksi kovatuloiset käyttävät tilaisuuttaan hyväkseen ja kiskovat kuilun partaallakin lisää palkkaa, vaikka kyseessä olisi kuinka suhdanneherkkä ala. Finnairin lentäjien keskiansiot ovat noin 11 400 euroa ja kauko- sekä lomaliikenteen kapteenien noin 20 000 euroa kuukaudessa (siis ei vuodessa). Lisäksi päälle tulevat vapaa autoetu ja verottomat ulkomaanpäivärahat. Keskimääräinen työaika on 86 tuntia kuukaudessa, joten aikaa jää myös kokaiinibileiden viettämiseen.

Nyt kun Finnairin lentäjät ovat päättäneet kerjätä vielä korotuksia, poliitikkojen kannattaisi ehkä houkutella turkkilaisia bussikuskeja lentäjiksi. Tämä nähdään viimeviikkoisesta uutisesta, kun Turkish Airlinesin lentäjät pudottivat koneellisen maahanmuuttajia amsterdamilaiselle pellolle. Sinne joutaisivat Suomen Brysselin-koneissa parveilevat ministeritkin.

Samalla kun vähemmistövaltuutettu tuskailee, että tummaihoisia sanotaan Suomessa neekereiksi (vaikka ei saisi), homo- ja lesboväestö puolestaan paheksuu, että meitä ei sanota riittävän usein siksi, mitä me olemme, eli homoiksi ja lesboiksi. Kaukoidästä kantautuvan uutisen mukaan nämä käsitteet sensuroitiin muun muassa Oscar-gaalalähetyksestä jollakin aasialaisella TV-kanavalla. – Emmekö saa olla omaa rotuamme?

Samalla kun Helsingin Sanomat raportoi, että monikulttuurinen euroviisuduo hermostuttaa tätä nykyä Israelissa, on syytä kysyä, miksi kyseisen kaksikon molempia osapuolia ei suljeta pois kisoista. – Onko Israel Euroopassa? Hetkinen. Ja missä ne viisut nyt järjestetäänkään? Venäjällä! Laaja on nykyään Eurooppa. Viisujen tämänhetkisen isäntämaan voisi sulkea pois kisoista jo Etelä-Ossetiassa käymänsä hyökkäyssodan vuoksi.

Viha on terapeuttista ja tukee oikeudenmukaisuutta. Ei pidä luoda rauhaa ennen oikeutta, sillä rauha ilman oikeutta on vain jatkuvan sotatilan vahvistus. Feel your anger.

Hallitus syö yksityisyyden suojaa

Lex Nokiana tunnettu tietoliikenteen urkintalaki on toteutumassa täsmälleen Suomen hallituksen harjoittaman yksityisyydensuojan murentamishankkeen mukaisesti. Kyseinen laki antaisi työnantajille, kouluille, kirjastoille, yliopistoverkoille, taloyhtiöille ja muille yhteisöllisille internetverkon tarjoajille mahdollisuuden valvoa käyttäjien lähes kaikkea tietoliikennettä. Vastustin hanketta jo viime keväänä sen ollessa käsittelyssä ja kirjasin näkemykseni aiempaan kolumniini.

Lain puolustelijat ovat toistuvasti vedonneet työnantajien intresseihin mutta sivuuttaneet samalla perustuslaillisen yksityisyydensuojan, oikeusoppineiden mielipiteet sekä oikeuskanslerin kielteisen kannanoton, joka ohitettiin jo alkuvuodesta, kun eduskunta lupasi viedä lakiesityksen perustuslakivaliokuntaan. Perustuslakivaliokuntakäsittely on kuitenkin osoittautunut pelkäksi trikkitempuksi, jolla yritettiin vaientaa kritiikki, sillä laki tuli valiokunnasta näennäisesti ongelmattomaksi leimattuna.

Lakiin liittyviä periaatteellisia ongelmia on neljä: ensinnäkin (1) se antaisi yksityiselle toimijalle poliisia laajemmat valtuudet ihmisten välisen vuorovaikutuksen, sähköpostiliikenteen, internetpuhelujen ja vertaisverkkojen käytön valvontaan. Toiseksi (2) se loukkaisi ihmisten yksityisyydensuojaa ja kirjesalaisuutta sinänsä. Ja kolmanneksi (3) periaatteellisena ratkaisuna se mahdollistaisi urkinnan laajentamisen mihin tahansa kohteeseen. Tuija Braxin puheet automatisoidusta tarkkailusta, johon ei vaadittaisi edes epäilyä, ovat suoraan Orwellin painajaisesta.

Lain perusteluissa viitattu näkemys, että lakia soveltaisi todennäköisesti vain 60 huipputekniikan yritystä teollisuusvakoilun estämiseen, on perätön. Lakiahan voisi periaatteessa soveltaa noin 60 000 yritystä, yhteisöä ja taloyhtiötä, joilla on käytössään jonkinlainen sisäinen verkko. Taloyhtiökohtainen internet on tyypillinen esimerkiksi opiskelija-asuntoloille, joiden tietoliikennettä voitaisiin alkaa kontrolloida julkisessa sanassa viitattujen ”suurikokoisten tiedostojen” tarkkailuun. Tuolla toimenpiteellä kyseistä lakia voitaisiin käyttää esimerkiksi luvattoman verkosta lataamisen estämiseen, ja se lieneekin Lex Nokiaksi ristityn lain todellinen motiivi. Nähdäkseni tuota valvontaa ei saisi missään tapauksessa luovuttaa yksityisten tahojen tehtäväksi.

Neljäs (4) asiaan liittyvä ongelma on, että lain avulla sen perusteluihin kirjatut tavoitteet eivät täyttyisi. Teollisuusvakoiluun on kymmeniä muitakin keinoja kuin sähköpostiliikenne työnantajan koneelta. Paljon tehokkaampaa olisi kieltää epärehellisten ihmisten olemassaolo sinänsä, ja siinä onnistuttaisiin varmasti yhtä hyvin. Lakihankkeen todelliset motiivit johtunevatkin hallituksen yrityksestä kuristaa ihmisten perusoikeuksia.

Hallituksen junailma yksityisyydensuojan murentamien ja sananvapauden kuohinta on nyt aivan samanlaista kuin huonoksi osoittautuneen lapsipornonestolain tapauksessa. Tuollakaan lailla ei ole saatu kiinni yhtään todellista rikollista, mutta sen varjolla on estetty pääsy tavanomaista pornoa sisältäville sivuille ja muutamille asiasivustoille. Lisäksi sitä on pidetty esimerkillisenä, kun on haluttu laajentaa internetkontrollia estämään ei-toivotun poliittisen materiaalin jakelu verkossa.

Oireellista on myös se, että maahamme yritetään jatkuvasti säätää erilaisten intressiryhmien mukaisia lakeja, joiden nimiluonnoksetkin kirjataan paljastavasti niiden kannattajien nimiin (”Lex Nokia”, ”Lex Thors” ja niin edelleen). Tosiasiassa eduskunnan ei pitäisi toimia erityisryhmien, tiettyjen henkilöiden, yritysten tai maahanmuuttajien asianajajana vaan koko Suomen kansan edun sekä perustuslaillisten tavoitteiden edistäjänä.

Kehnoa on, ettei eduskunnassa ole yhtään tietoyhteiskunnasta perillä olevaa tyyppiä, vaan koko laitos on äänestetty täyteen tunareita ja diletantteja. Yksi sellainen on vihreiden Tuija Brax, joka on antanut toistuvasti huonoja näyttöjä siitä, kuinka sananvapautta kahlitaan ja aiheetonta sosiaalista kontrollia lisätään netissä.

Lex Nokialla olisi paljon kielteisiä käytännön vaikutuksia. Edellä mainittujen perustuslain rikkomusten lisäksi se leimaisi ihmiset urkinnan kohteiksi ja potentiaalisiksi rikollisiksi. Se loisi kyttäysmielialaa työpaikoille ja heikentäisi luottamusta sekä yhteishenkeä.

Jos ihmisten perusoikeuksia pala kerrallaan murennetaan, siitä seuraa, että ihmiset menettävät luottamuksensa niin lainsäätäjään kuin lakeihinkin, minkä tuloksena poliittiselta lainsäätäjältä katoaa moraalinen oikeutus eli legitimiteetti. Se on hinta sairaasta politiikasta, jota Suomen hallitus ja viranomaisvalta ajavat – paitsi tässä asiakysymyksessä – myös monessa muussa kansalaisten enemmistön vastaisessa asiassa.

Tuija Brax mokasi jo sähköisen äänestyksen kanssa, ja tässä olisi toinen syy hänen eroonsa. On huolestuttavaa, että Suomessa ministeri joutuu eroamaan, jos hän tekstailee vapaa-aikanaan stripparille, mutta perustuslain rikkomiseen tähtäävää ministeriä ei potkaista pois virasta. Lähdön paikka olisi ollut myös muutamilla muilla naiskiintiöministereillä, kuten Suvi Lindénillä ja Anne Holmlundilla, kuten olen jo aiemmin todennut. Mitä enemmän aikaa Ilkka Kanervan erottamisesta on kulunut, sitä ilmeisemmäksi on käynyt, että todellinen syy oli ministerin halu vetää liian isänmaallista linjaa. Tekstailusyytös oli pelkkä veruke, jolla Kanerva vaihdettiin Brysselin juppiin.

Wippie ja hipit

Hallituksen vetämä mccarthylainen politikointi jatkuu, kun Suvi Lindénin (mikä yllätys!) ehdottama lakiesitys antaisi työnantajille poliisiakin suuremmat valtuudet tutkia työntekijöidensä sähköpostia. – Ei näin. Suvi-parka olisi ehkä sopinut paremmin ulkoministeriksi, sillä hän näyttää olevan totaalisen pihalla kaikesta.

Liikesalaisuuksien levittämiseen on sähköpostin lisäksi vähintään tuhat ja yksi muuta reittiä. Uusi laki vain lisäisi kontrollia, mutta väärinkäytöksiä sillä ei pystyttäisi estämään. Tuloksena voi olla, että ihmiset luopuvat kokonaan niiden sähköisten medioiden käyttämisestä, joita hallitus, viranomaisvalta, työnantajat tai muut tahot alkavat tarkkailla. Haitat ovat taaskin suuremmat kuin mahdolliset edut voisivat olla. Tämän näyttävät ymmärtävän jopa jutussa haastatellut juristit, mutta eduskuntaan ei näytä mahtuvan muita kuin tietotekniikasta täysin tietämättömiä tyyppejä.

Todellisuudessa laki ei koskisi vain yrityksiä vaan myös kirjastoja, kouluja, yhdistyksiä ja puolueita, ja sen seuraukset ulottuisivat ihmisten kotikoneille asti. Lisäksi laissa ei edes mainita sähköpostia vaan se kattaa kaikki internetvälitteisen viestinnän muodot mukaan lukien chatit, ip-puhelut kuten Skypen ja myös vertaisverkkojen käytön, joten ei ihme, miksi myös oikeusoppineet pitävät sitä perustuslain vastaisena. Perustuslait näyttävätkin olevan näissä asioissa pelkkää paperia poliitikoille. Jos poliittinen tai viranomaisvalta ei saa sananvapautta lyötyä palasiksi lakiteknisellä hienostelulla, se ottaa nuo vapaudet väkisin. Mutta mitä se kannattaa? Rajoittamalla kansalaisten vapauksia poliitikot murentavat myös omaa vapauttaan.

Tapaus osoittaa jälleen sen, että tietotekniikan valtatielle heittäytyjillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla yliajetuiksi. Normatiivinen paimentaminen vain estää ihmisten hyvinvoinnin kasvua. Toisen esimerkin tarjoaa käräjäoikeuden äskeinen päätös sakottaa naapurin langattoman netin käyttämisestä. Tämä on vaarassa tehdä esimerkiksi Wippien tapaisen avoimen netin rakentamisyritykset tyhjiksi. Sanoma-yhtiöiden kontrollikoneisto kehtasikin pukea asennemuokkauksensa oikein käskylauseen muotoon Taloussanomien julistaessa otsikossaan, että ”älä käytä naapurin verkkoa vaikka se olisi tarjolla”. Pelkän asennemuokkauksen ja tuomioilla pelottelun lisäksi konsernilla on haavissaan tietysti myös taloudellinen intressi, sillä Welhon liittymiä menisi kaupaksi huomattavasti vähemmän, kun yhteen taloyhtiöön riittäisi muutama langaton liittymä.

Wippien ideahan on, että pitäessään oman laajakaistansa auki myös silloin, kun haltijat eivät itse käytä sitä, Wippien piirissä olevat kotitaloudet luovat asutusalueille avoimen ja langattoman internetin, joka on kaikkien samoilla kulmilla liikkuvien käytössä. Ja wlanin kautta kannettavat koneet hakeutuvat automaattisesti lähimpään tukiasemaan, joten käyttö on vaivatonta ja jopa käyttäjille itselleen huomaamatonta.

Mikäli oman laajakaistaliittymän vapaaehtoinenkin jako sinänsä haitattomaan käyttöön kielletään, se estää langattoman netin kehittymistä ja vahingoittaa tietotekniikan tarjoamien hyötyjen käyttöönottoa. Tilanne on samanlainen kuin patentoitujen lääkkeiden tapauksessa. Myös lääketieteellisissä yhteyksissä juridinen paimennus yleensä vain hidastaa sekä tieteen että ihmisten hyvinvoinnin kehittymistä. Jos lääkepatentteja ei sallittaisi, lääkkeitä kehitettäisiin avoimen ja julkisuuteen perustuvan tieteen piirissä, kuten ennenkin, ja teollisuus voisi valmistaa niitä entistä laajemmalla volyymilla niin, että medisiinaa olisi jakaa myös köyhille ja kehittymättömillekin maille. Suuremman tuotannon vuoksi myös lääketeollisuus saisi entisen suuruiset voitot toiminnastaan.

Ne, joka asettuvat teknisen kehityksen rekeen ja elävät sen ehdoilla, yleensä voittavat, kun taas ne, jotka jarruttelevat kehitystä, jäävät junasta. Maailmassa kaatuu harvoin hallituksia tai yrityksiä niiden ennakkoluulottomuuden ja rohkeuden vuoksi, mutta sitäkin useammin siksi, että ne tekevät vanhoja ja hyväksi havaittuja asioita liian pitkään ja menneen maailman mukaisesti.