28. helmikuuta 2019

Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista


Vihervasemmistolainen tendenssitutkimus muodostaa uhan totuuden tavoittelulle tieteissä, aivan niin kuin agendajournalismi tuhoaa tiedonvälitystä valtamediassa. Taustoitan asiaa hieman.

Amerikkalaisen Sceptic Magazinen julkaisija, tohtori Michael Shermer, kirjoitti jokin aika sitten lehdessään, että poliittinen korrektius on hävittänyt sananvapauden yhdysvaltalaisilta yliopistokampuksilta. Se on luonut ilmapiirin, jossa myös harmiton ja vapauttavaksi koettu leikinlasku on johtanut hallinnollisiin toimiin ja jopa yliopistoista erottamisiin.

Kotimaan kyseleminen värillisiltä nähdään automaattisesti ”mikroaggressiona”. Hölinällä ”turvallisista tiloista” naisille pyritään uhriutumaan ja esittämään syytös, jonka mukaan naisten vetäytymistä omalle saarelleen oikeuttaa oletettu uhka: feminismin arvostelu.

Shermerin raportin mukaan väitteet, joiden mukaan työtehtävät pitäisi antaa yliopistoissa pätevimmille, pitäisi sensuurin vaatijoiden mielestä kieltää ”värillisiä loukkaavina”, kun taas aasialaisten kehuminen hyviksi matematiikassa halutaan torjua ”stereotyyppisenä”.

Sellainen, joka kehuu kollegansa ulkonäköä – ”hei, oletpa kaunis tänään” – hirtetään hitaasti ”seksuaalisesta ahdistelusta”. Jopa rotuajattelusta irtisanoutumista pidetään ”olemusajatteluna” ja sitä kautta epäsuorana persoonan merkityksen kieltämisenä.


Syrjäytyjien uhripääoma ehtymässä

Vihervasemmiston pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat kirjoitti tänään Kalevalan päivänä 28.2.2019 otsikossaan näin: ”’Iski tosi kovaa päin kasvoja, kuinka paljon yliopistossa on rasismia’ sanoo 21-vuotias Brigita Krasniqi – Professorin mukaan rasismia vähätellään tai ei edes tunnisteta”.

Tampereen yliopistossa opiskeleva ja kosovolaisille vanhemmille syntynyt neiti vikisee toimittaja Anna-Sofia Niemisen kirjoittamassa jutussa, että ”hänelle esimerkiksi puhutaan usein englantia, koska nimen tai ulkonäön perusteella ajatellaan, että hän on vaihto-oppilas”.

Siis wtf? Jos ulkomaalaisen näköiselle avaa keskustelun englanniksi, saa kuulla olevansa rasisti. Ja jos näille toisennäköisille yrittää puhua yliopistolla suomea, joutuu vaatimusten kohteeksi: ”English, please!” Tämän mukaan etnisesti suomalainen ihminen on aina noiden ammatikseen uhriutujien mielestä rasisti.

Itse ovat. Meitä kohtaan.

Hesarin juttuun oli lypsetty varmennus professorilta, joka tässä tapauksessa on ”vähemmistötutkimuksen apulaisprofessori” Emmanuel Acquah suomenruotsalaisten bunkkerista, Åbo Akademista.

Hän huomauttaa, että suomalaisilla yli­opistoilla ei esimerkiksi ole järjestelmällistä ohjelmaa monikulttuuristen opiskelijoiden integroimiseksi.

Toimittaja siis haki ”objektiivisen faktan” tenure track -urapolkuvirkaan nimitetyltä neekeriltä, joka voi täysin puolueettomasti ja etnisten viiteryhmien ulkopuolelta varmentaa, että rasismia esiintyy. Jotta rasismin todellinen kohde ei pääsisi unohtumaan, muistutan, että viime syyslukukaudella Åbo Akademi ajoi miesten tasa-arvoyhdistyksen suunnitteleman seminaarin tipotiehen seiniensä sisäpuolelta.

”Rasismista” kitisevän Brigita Krasniqin mielipiteen puolestaan verifioi tieteeksi se, että nuori neito toimii Vihreiden eduskunta-avustajana. Siten hänen näkemyksensä yliopistoja varjostavasta rasismista saa tieteellisen sertifikaatin.

Oma selitykseni näiden kverulatorisista harhoista kärsivien hypersensitiivisyyteen on, että heidän uhripääomansa on ehtymässä. Todellisuudessa rasismi on vähentynyt, ja siksi he pyrkivät keksimään sitä lisää ”identiteettipolitiikkansa” tueksi.

Muualta tulleet ja heitä suosivat toimittajat kohdistavat meihin kantasuomalaisiin syytöksiä koettamalla kiertää sen tosiasian, että kansaan kuuluminen on etnisessä mielessä todellakin eri asia kuin myönnetty kansalaisuus. Siten kyseinen ero on objektiivinen. Koska ulkoisia ominaisuuksia ei voi jynssätä pois, on vierasperäiseltä näyttävän pitäminen vierasperäisenä vain johdonmukaista eikä mitään tekaistua ”rasismia”.

Maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten vaatimukset ja syytökset ovat johtaneet jatkuvaan positiivisen erityiskohtelun kerjuuseen. Yliopistoissa ei voi enää argumentoida, julkaista eikä saada asioitaan hoidetuksi suomen kielellä, kun seminaarit joudutaan pitämään jonkun paikalle tulleen vieraskielisen takia englanniksi.

I like ice cream -englannin mukana leviävä kulttuuri-imperialismi syövyttää suomen asemaa tieteen kielenä, vie pohjan rikkaalta ja ilmaisuvoimaiselta sanankäytöltä ja estää tärkeistä yhteiskunnallisista asioista puhumisen siinä yhteydessä, jota asia koskee: suomeksi ja Suomessa.

Jos tuohon jälkikolonialistiseen englannin kielen ylivaltaan suostuu, on sitten hyväksyttävä sukupuolipronominit ja muut sukupuolieron kaksiarvoisuutta selkeästi kuvaavat nimitykset (he/she, sir/lady, duke/dame), joita käyttäessään saa kuulla syyllistyneensä transfobiseen homonationalistiseen gangsterismiin.

Aihetta valaisee Turun Sanomien juttu vainoriidoista, joita käydään Åbo Akademin sukupuolen tutkimuksen yksikössä. Ulkomailta suomenruotsalaiseen ankkalampeen pulahtaneet feministit vaativat ”rasismia” häädettäväksi suomalaisesta yliopistomaailmasta, eli suomeksi sanottuna he tavoittelevat suomalaisten väistymistä tieltään.

Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Oikeuskanslerinviraston mukaan niitä tulee voida käyttää myös yliopistoissa. Ulkomaalaisten Suomessa esittämät vaatimukset ovat kulttuurivalloituksen merkkejä. Tarkoitus on saada näyttämään Suomi Ambomaalta, jossa ei muka osata mitään taipumatta noiden muualta tulleiden määräysvaltaan.


Itsensä nollatutkimuksellistuttavaa tiedepolitiikkaa

Erään esimerkin hullusta menosta suomalaisissa huippuyliopistoissa tarjoaa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tarkastettu valitus Immigrant-ness as (Mis)fortune? – Immigration Through Integration Policies and Practices in Education.

Verbaaliterrorismia harrastetaan jo työn otsikossa, kun puhutaan ”maahanmuuttajaistamisesta”. Kielellinen reuhaaminen antaa kuvaa sisällöstä, joka onkin sitten täyttä kuraa. Helsingin yliopiston verkkosivuilla Tuuli Kurjen väitöstä mainostetaan näin:

Maahanmuuttajien kotoutumista käsittelevässä väitöstutkimuksessaan Kurki kehittää käsitteen maahanmuuttajaistaminen.
– Se kuvaa sitä, kuinka joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kokemukset, intressit ja tarpeet muodostetaan ja käsitetään yhdeksi ryhmäksi, maahanmuuttajiksi. Maahanmuuttajaistamiseen vaikuttavat kotouttamispolitiikan ja kotouttamisen käytännöt ja sitä tuotetaan myös esimerkiksi mediassa.

Eikö valtamedia muka suolla punavihreää monikulttuurisuussalaattia tarpeeksi jo Yleisradion ja muun demaritelevisionkatsojille suunnatun propagandan kautta?

”Maahanmuuttajaistaminen” ja ”rodullistaminen” ovat kuten ”sukupuolittaminen”. Väkinäistä tekemistä ilmaisevilla uudissanoilla väitetään, että todelliset ominaisuudet ovat keksittyjä.

Kun Liisa seikkaili Ihmemaassa, hän kohtasi puun oksalla istuvan kissan, jolla oli kuonollaan omituinen virne. Sitten kissa katosi, ja jäljelle jäi pelkkä irvistys. Ja Liisa virkkoi: olen nähnyt kissoilla monenlaisia irvistyksiä, mutta ennen en ole nähnyt irvistystä ilman kissaa.

Matemaatikko Charles Lutwidge Dodgsonin (nimimerkki Lewis Carrollin) kirjoittamasta sadusta opimme, että ei voi olla olentoja ilman ominaisuuksia.

Jos on olemassa ihmisiä, heillä on luonnollisesti ominaisuuksia, jotka puolestaan ovat luokiteltavia, niin kuin sukupuoli, etninen tausta, alkuperä, rotu tai ihonväri.

Nämä ominaisuudet ovat apriorisia sikäli, että niiden havaitsemista edeltää käsitteiden muodostaminen. Havaitsemme maailmaa käsitteiden kautta, ja jokainen käsite luo kategorian siksi, että se rajaa kohteensa ja muodostaa ominaisuusluokan, johon se viittaa.

Sukupuoli, rotu (ja niin edelleen) ovat analyyttis-apriorisia tosiasioita, jotka syntyvät käsitteellisen maailmanjäsentelyn kautta. Ilman käsitteitä asioista ei voitaisi edes keskustella järkiperäisesti, joten ’maahanmuuttajaistaminen’, ’rodullistaminen’ ja ’sukupuolittaminen’ eivät ole mitään keinotekoista ominaisuuksien ripustelua vaan todellisuuden kuvauksia.

Mutta ominaisuudet ovat myös todellisia ja havaittavia. Sukupuolen, rodun tai etnisen taustan kuvaukset ovat välttämättömiä ja tosia sikäli, kuin ne vastaavat kielen kuvateorian mukaisesti asioiden tilaa todellisuudessa.

Juuri niin syntyvät tosiasiat, eli faktat. Jokin yhteys kielen ja maailman välillä täytyy olla. Kielen pitää ankkuroitua todellisuuteen. Muutoin joudutaan postwittgensteinilaiseen pragmatismiin, joka on sosiaalidemokraattista kielifilosofiaa. Kielen ei pidä elää jossakin paradigmaattisessa eikä sosiaalisten konstruktionistien luomassa kuplassa, josta puuttuvat näköala ja kosketuskohdat todellisuuteen itseensä. Jos kiistetään käsitteiden käyttö ”kategorisoivana” ja leikataan kieli irralleen todellisuudesta, kiistetään silloin rationaalinen tiede, aivan niin kuin feministinen posmodernismi ja sosiaalinen konstruktionismi suureksi osaksi tekevätkin.

”Maahanmuuttajaistaminen” on väitöstutkimuksen mukaan sitä, että maahanmuuttajia sanotaan maahanmuuttajiksi. Eivätkö he muka ole sitä? Pitäisikö alkuperä ja asema peittää? Pitäisikö todellisuudesta alkaa valehtelemaan, ja miten paljon?

On valheellista, että jokaista attribuutiota (kuvausta) pidetään vakavasti stereotyyppisenä (kaavoittuneena). Minä ainakin ymmärrän moisen nälvimisen pelkäksi vihapuheeksi meitä kantaväestöön kuuluvia suomalaisia vastaan.


Kuka heittäisi vihervasemmiston tieteenvastaiset etäispäätteet ulos yliopistoista?

Jälleen kerran on vihervasemmistolaisessa yliopistossa tarkastettu väitöstyö, jonka perusaksioomat ovat niin pahasti vinksallaan, että kyseinen tieteellisesti mitätön artikkelikyhäelmä olisi pitänyt hylätä. Myötäväittäjänä oli rotuprofessori (professor of race, faith and culture) Heidi Safia Mirza, jolla itsellään on tietenkin monietninen tausta intressijääviyden varmistamiseksi.

Tuuli Kurjen artikkelinivaskassa väitettiin, että Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden maahanmuuttajien muita olennaisesti heikompi työllisyys johtuu muka suomalaisten heitä kohtaan osoittamasta ”maahanmuuttajaistamisesta”: ”[...] kotouttamistoimenpiteet voivat pikemminkin vahvistaa kuin ehkäistä maahanmuuttajien syrjäytymistä ja marginalisointia. Esimerkiksi huolimatta investoinneista ja panostamisesta kotouttamiseen, maahanmuuttajien työllisyystilanne Suomessa on edelleen heikko ja rasismi osa rodullistettujen ihmisten jokapäiväistä arkea”, Kurki laulaa.

Syy huonoon työllisyystilanteeseen ei taida kuitenkaan olla missään maahanmuuttajaistamisessa, ja olennaista onkin, että väitöstyöksi tarkoitetussa paperikasassa ei esitetty yhtään näyttöä siitä, millä tavalla suomalaiset aikaansaisivat maahamme tunkeutuneiden vieraiden kansakuntien huonon työllisyystilanteen ja heidän täällä harjoittamansa sosiaalietuuksien kiskonnan, mikä kyllä on tosiasia.

Koulutuskin on väittelijäksi päätyneen suvakkinaisen mielestä pelkkää rasismia: ”[…] koulutus, joka on yksi kotouttamisen keskeisimmistä konteksteista, virallisesti edistää monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, ja pyrkii saavuttamaan tasa-arvon. Käytännössä kuitenkin koulutus osallistuu rodullistetun ja sukupuolitetun eriytymisen vahvistamiseen koulutus- ja työmarkkinoilla. Tulkitsen tutkimuksessani maahanmuuttajien, ja erityisesti nuorten maahanmuuttajanaisten, työntämisen hoiva-alalle hyväksikäyttävänä rasismina […]”

Edellä olevan kliseepuuron ohella maahanmuuttajia ei saisi, paitsi työllistää, enää myöskään sanoa oikealla nimellä maahanmuuttajiksi: ”ihmiset, joita tällä termillä nimetään, tulkitsevat sen loukkaavana ja leimaavana: usein maahanmuuttajaksi nimetty tarkoittaa jotakuta vähempiarvoista”.

Tässäkin asiassa pitäisi siis olla Tuuli Kurjen mukaan entistä valheellisempi ja käyttää kiertoilmaisuja. Lopuksi hän keksii uuden sanan: ”[…] kehitän väitöskirjassani käsitteen maahanmuuttajaistaminen kuvaamaan kuinka kotouttamispolitiikan ja kotouttamisen käytäntöjen avulla joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kokemukset, intressit ja tarpeet muodostetaan ja käsitetään yhdeksi (ryhmäksi), maahanmuuttajiksi”.

Tohtorintutkinnolla laakeroimisen sijasta pitäisi pohtia, onko kyseinen kirjoittaja järjissään keksiessään orwellilaisia sanahirviöitä ja pönkittäessään sosiaaliteknokraattista demarikieltä omassa todellisuudesta mitään ymmärtämättömyydessään. Tiede ei voi olla tällainen ”leikki”.

Myös muu väiteaines on läpimätää. Työssä valitellaan, että naismaahanmuuttajien ohjaaminen hoitoalalle on esimerkki ”rodullistetusta ja sukupuolitetusta rasismista”. Entäpä, jos kyse onkin työpaikan tarjoamisesta ”positiivisen erityiskohtelun” reittejä myöten vierasperäisille tulijoille suomalaisten ihmisten ohi?

Siis: Maahanmuuttoviranomainen maahanmuuttajaistaa, sisäministeriö maahanmuuttajaistattaa, eduskunta maahanmuuttajaistatuttaa, ja kansa, jolta kaikki valta on lähtöisin, instituutioidensa kautta maahanmuuttajaistatatuttaa, vähän niin kuin Mustapartainen mies Ollin pakinassa.

Väittelijän puolustukseksi voidaan sanoa vain se, että tuskin hän olisi itse mitään tuollaista keksinyt, mutta hän on yliopistoissa harjoitettavan vihervasemmistolaisen indoktrinaation uhri. ”Kansainvälisen tiedeyhteisön” sairas sensurointiseula ei nimittäin päästä läpi mitään, jossa kyseenalaistetaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden perusoletukset, mutta hyväksyy kaiken, missä niitä keuhkotaan agendana.

Pahinta on, että saatuaan tohtorinpaperit yliopistosta nuo vihervasemmiston etäispäätteet, jotka syyllistyvät pahimmanlaatuisiin virhepäätelmiin, palkataan valtionhallintoon edistämään maahanmuuttoa erilaisina koordinaattoreina ja ohjelmajohtajina, joihin tehtäviin heillä todetaan olevan ”ehdottoman kiistämätön pätevyys” yliopistossa suoritetun korkeimman sossuämmätutkinnon pohjalta.

Filosofisesti katsoen kyseisten punahillkkojen tuotoksilla ei ole pennin jeniä tieteellistä arvoa. Kuin kostoksi ja kiusaksi kaikelle järkevälle ajattelulle myös Tuuli Kurki palkattiin kotijumalattareksi Helsingin yliopiston kasvatustieteiden laitokselle tutkijatohtorin virkaan. Kyseinen tieteenvastaisuus kumoaa ja on suureksi osaksi jo kumonnut humanististen tieteiden, yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden ja oikeustieteiden arvostuksen, sillä niistä on tehty pelkkiä punavihreän mädätyspolitiikan jatkeita yliopistoissa.

Väittelijä oli monien muiden tavoin ilmeisesti huomannut, ettei voisi edetä urallaan liittymättä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta truttaavaan kuoroon, ja suoltaa nyt arvotonta ja epäitsenäistä propagandaa pelkästään opportunistisista syistä. Tämä DDR:stä tuttu asenne ja siihen liittyvä ehdollistaminen tunnetaan paremmin internatsismina.


Niukoin resurssein kohti monikulttuurista vallankumousta

Edellä arvostelemani argumentaatio ei ole tietenkään harvinaista eikä satunnaista. Maahanmuuton sekava puolustelu ja monikulttuuri-ideologian julistaminen ovat kaiken järjen alleen hautaavia tarkoitusperiä yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä, humanistisissa, kasvatustieteellisissä ja oikeustieteellisissä yksiköissä. Niinpä myöskään kritiikkini ei ole henkilökohtaista vaan periaatteellista.

Sokerina pohjalla väitöksessä on hyökkäys kotouttamistakin vastaan. Ei siis saisi assimiloida (sulauttaa valtaväestöön) eikä integroida (yhdistää kantaväestöön) vaan antaa kaikkien eriytyä omille saarilleen ja omiin kupliinsa.

Tämän mukaan ketään ei pitäisi ohjata edes asettumaan kodiksi, niin ystävällistä kuin sen voisi ajatella olevan, vaan myös kotouttaminen pitää nähdä uhkana! Väitöksen kirjoittaja, Tansanian avoimessa yliopistossa opiskellut ja Helsingin yliopiston sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa ruokittu Tuuli Kurki sanoo näin:

Maahanmuuttajaistamista voidaan vastustaa ja hankaloittaa toimimalla odotettuja, sukupuolittuneita ja rodullistettuja kotoutumisreittejä vastaan. Vastarinta vaatii kuitenkin usein kekseliäisyyttä siitä miten toimia systeemiä vastaan.

Kannanotto on kuin vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen kirjoittamasta parodiatekstistä, jossa kielloin, käskyin ja kehoituksin ohjataan ”valistuneeseen kansalaistottelemattomuuteen” monikulttuurisuuden hyväksi. Vappulehtien jutuissa ei olisi mitään vikaa, elleivät tieteen organisaatiot kasasi almujaan niiden tekijöille.

Tällaisen argumentaation takaa kuultaa eräs yliopistomaailmasta tuttu perusasenne: kiilusilmäinen uustaistolaisuus, jonka tarkoituksena on läimäyttää kaikkia järkevään ja kriittiseen ajatteluun pystyviä tieteilijöitä märällä rätillä päin naamataulua. Juuri sellaiseksi menettely muuttuu yliopistojen, opetusministeriön, Suomen Akatamian ja tieteellisinä esiintyvien säätiöiden myöntäessä rahat ja resurssit vihervasemmiston pullasorsille.

Yliopistoissa itketään alati niukkenevien resurssien vuoksi. Näin ulkopuolelta arvioiden voin vain ihmetellä, kuinka suurenmoisia älyn ponnistuksia noilla aina täysin riittämättömillä palkoilla, rahakasoilla ja miljoonilla saadaankaan aikaan.

Kun filosofian virkoihin on nimitetty pelkkiä ulkomaalaistaustaisia (Sara Negri, Gabriel Sandu) tai sosialisteja (Thomas Wallgren, Panu Raatikainen) ja toisen väittelyaineeni sosiaalipsykologian virat ovat ulkomaalaisperäisten tai suomalaisvihamielisten monikultturistien (Inga Jasinskaja-Lahti, Inari Sakki) hallussa, mitä muuta he vielä voisivat vaatia? Ehkä lisää äänioikeutta nahkurin orsilla.

Miksi heidän saavutuksiaan sitten markkinoidaan valtamediassa ja ”tieteellisessä” mediassa? Siksi, että vihervasemmistolais-feminististen toimittajien ja tieteilijöiden symbioosi kasvattaa mukasyrjittyjen sortopääomaa, tukee toimittajien omaa agendaa ja tasoittaa vakinaistamispolulla olevien pseudotieteilijöiden tietä entistä paremmin palkattuihin tehtäviin yliopiston sisällä. Se luo heille valtaa.

Entä mitä tästä opimme? Yliopistojen riesa eivät ole vain kaikenlaiset ”tulevaisuuden”, ”kehityksen”, ”hyvinvoinnin” ja muiden kelluvien merkitsijöiden kuluttajatutkijat sekä Platonin luolasta tulevat fiilistelijät. Pääuhan kriittiselle filosofialle muodostavat punavihreällä rehulla ravitut tendenssitutkijat, moraaliposeeraajat ja uhripääomassa piehtaroijat, jotka kamppailevat ihanteidensa pirstaloitumista vastaan joukkojensa jatkuvasta paisumisesta johtuvan taloudellisen ahdinkonsa ja koskaan täysin riittämättömän rahoituksensa puristuksessa.

Ehdotukseni 1 on: Katkaistaan omavaltaisesti eteenpäin hökeltävästä koneesta virta ja siirretään akateemiset resurssit postmodernisteilta, jälkistrukturalisteilta ja feministeiltä kriittiseen ajatteluun kykeneville oikeille filosofeille.

Ehdotukseni 2 on: Kun kerran me suomalaiset emme osaa palvella maahanmuuttajia, maahanmuuttajataustaisia, maahanmuuttajaistatettuja, maahanmuuttajataustaistatettuja tai itsensä maahanmuuttajaistatutattaneita tai maahanmuuttajataustaistatutatuttaneita täydellisesti, teetätätyttäkäämme itsellämme päätös, ettemme enää ota tähän maahan yhtään lisää maahanmuuttajia, sillä maahanmuuttajilla näyttää olevan täällä kurjaa, rasismi kukoistaa kaikkialla, suomalaiset ovat vihamielisiä, yhteiskuntamme on väkivaltainen eikä yliopistoista anneta tarpeeksi työpaikkoja eikä rahaa vierasperäisille.

Näin kaikki hyötyvät.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa


Aiempaa mattopommitustani tieteen puolueellisuutta vastaan:

Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

27. helmikuuta 2019

Pitäisikö turvapaikan hakemisen tapahtua EU:n ulkopuolella?


Julkisessa sanassa ja politiikan piirissä on esitetty viime aikoina näkemyksiä, että turvapaikan hakemisen pitäisi tapahtua EU:n ulkopuolelle perustettavissa keskuksissa. Esimerkiksi Suomen Uutiset kirjoitti asiasta viime vuoden lopulla. Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti ajatuksen jo 2017, vuoden 2015 pakolaisaallon jälkeen.

Aloite on vaikuttanut tyydyttävältä myös monien maahanmuuton vastustajien näkökulmasta. Se on luonut mielikuvan, että pakolaisten tulo vähenisi, jos asiaa käsiteltäisiin EU:n ulkopuolella. Tosiasiassa kyseisten keskusten perustaminen ei vähentäisi pakolaisten tuloa Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan vaan lisäisi sitä. Ajatuksessa onkin koira haudattuna.

Juuri mikään valtio ei ole halukas ottamaan väliasemia tai välilaskupaikkoja maaperälleen. Mikäli turvapaikkahakemuksen voisi jättää käsiteltäväksi jo paettavassa maassa, tämä puolestaan voisi tapahtua vain lähtömaan suostumuksella.

Ensinnäkään (1) tällöin kyseessä ei olisi aito pakolaisuus vaan paettavan hallituksen suojeluksessa tapahtuva siirtolaisuus, mahdollisesti elintasopakolaisuus, joka johtaa helposti niin sanottuun sosiaaliturvashoppailuun ja turvapaikkaturismiin. Oikeasti pakolainen ihmisestä voikin tulla vasta maasta lähdettyään. Geneven yleissopimuksen mukaan virallisesti henkilöstä tulee pakolainen vasta kun hänelle on myönnetty turvapaikka jostakin maasta (pois lukien kiintiöpakolaiset, joilla on pakolaisasema YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan).

Toiseksi (2), jos EU:n ulkopuolisia käsittelykeskuksia perustettaisiin, ratkaisuvalta luovutettaisiin yksinomaan YK:n pakolaisviranomaisille, jotka tekisivät turvapaikkapäätökset. Tämä ottaisi valtioilta pois mahdollisuuden itse harkita pakolaisuuden perusteita ja ratkaista hakemusten käsittely: hylkääminen tai hyväksyminen. Rajoilta käännyttämisen mahdollisuus menetettäisiin kokonaan. Tämä heikentäisi valtioiden mahdollisuutta päättää itsenäisesti rajavalvonnastaan ja väestöpolitiikastaan.

Kolmanneksi (3), jos käsittelykeskusten perustamiseen liitettäisiin lisäksi pakolaiskiintiöiden kasvattaminen Kai Mykkäksen (kok.) ja monien muiden vaatimalla tavalla, niin sanottu taakanjako ei olisi enää valtioiden hyväksyttävissä tai hyväksyttävissä, vaan siitä tulisi järjestelmä. Juuri tätähän Mykkänen ajoi myös antaessaan tukensa Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration (GCM) -sopimukselle, jonka nimi suomeksi on ”globaali sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä”.

Neljänneksi (4), jos myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin alkaisi käyttää GCM-sopimusta ratkaisujensa ohjenuorana, ei sopimus olisikaan enää puitesopimuksia löyhempi, vaan se alkaisi sitoa ja velvoittaa jäsenmaita ennakkoratkaisujen kautta. Tämän ketjuuntumisvaikutuksen tuloksena GCM toimisi voiteluaineena, kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukkosiirrot Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan jälleen käynnistyisivät. (Aiheesta aiemmin täällä ja täällä.)

Johtopäätökseni on, että kaavaillun kaltaisia lähtöselvityksiä ei pidä EU:n ulkopuolelle perustaa, sillä ne mitätöisivät valtioiden suvereniteetin ja oikeuden päättää omasta rajapolitiikastaan sekä siitä, keitä valtiot päästävät maahan ja keille ne myöntävät oleskeluoikeuden tai kansalaisuuden. Tämä olisi vastoin EU:n omia periaatteita.

Myös EU:n sisäministerien keskenään neuvottelema ja sopima pakolaisten siirtojärjestely, joka tunnetaan paremmin ”taakanjakosopimuksena”, on vastoin EU:ssa voimassa olevaa Dublin II -asetusta. Nykyään taakanjakoa kutsuaan EU-jargonissa ”pakotetuksi uudelleensijoitteluksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi”.

Oma mielipiteeni on, että Dublin-asetusta pitää edelleenkin soveltaa: pitää käännyttää maahan pyrkivät laittomat maahanmuuttajat ensimmäiseen turvallisena pidettyyn maahan, jossa turvapaikkahakemus pitäisi jättää ja käsitellä.

Lähtöselvityksiä ei pidä perustaa lähtömaihin eikä maihinnousukeskuksia EU:n ulkorajojen lähettyville. Ei pidä myöskään luoda ilmasiltaa paettavista maista Eurooppaan. Hullunkurista tällaisessa toiminnassa olisi siirtolaisuuden virtaaminen länsimaihin lähtömaiden suojeluksessa. Aivan yhtä ristiriitaista on ollut sisäministeri Kai Mykkäsen tapa haalia Suomessa hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneille passeja paetun hallituksen suopeudella.

Kaksilla korteilla pelaaminen paljastaa, että kyseessä ei ole aito pakolaisuus, kun paetun maan hallitus toimittaa pakolaisille henkilöpaperit! Mykkäsen menettely kertookin siitä, että ministeri joko ei tiedä mitä tekee, tai kyseessä on hänen oma epätoivonsa sen ongelman edessä, että esimerkiksi Irak ei ota vastaan Suomesta palautettavia edes rahalla (aiheesta aiemmin täällä).

Omasta mielestäni kyseinen keinottelu pitäisi lopettaa, ja Suomen tulisi heti katkaista kaikki nykyinen rahallinen tuki maalle, joka ei ota vastaan Suomesta käännytettyjä tai palautettaviksi tai karkotettaviksi määrättyjä. Muussa tapauksessa Suomen on irtauduttava EU:n turvapaikkapolitiikasta.

Lähtöselvitysten sijasta kannatan kyllä saapumisselvityksiä EU-maista palautettaville. Kannatan Tanskan pääministerin Lars Rasmussenin ehdottamia karkotuskeskuksia kaikille takaisin lähetetyille sekä kokoamisleirejä Euroopan suuntaan pyrkiville. Ongelmana tässäkin on, että mikään maa ei näytä suostuvan ottamaan niitä kontolleen, joten parasta olisi saada pysymään lähtijät omissa maissaan. Tämä on hyvä vaihtoehto, sillä sodan alaisissakin maissa vain osa maasta on yleensä väkivaltaisuuksien kourissa, ja taisteluita käydään vain pienillä ja rajatuilla alueilla.

Niitä ei pidä siirtää taisteluiksi Euroopan kaduille ja kujille, vaan syyrialaisten, irakilaisten ja muiden pitää käydä oma sotansa omissa maissaan.

Tästä ja monesta muusta maahanmuuttoon liittyvästä asiasta puhuimme Marko Ekqvistin kanssa Radio Vapaan Helsingin lähetyksessä tiistaina 26.2.2019 ”Koko kansan politiikkamessut” -ohjelmassa. Esittelimme myös Perussuomalaisen puolueen viime perjantaina julkaisemaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Lähetyksen voi katsella jälkikäteen tästä, ja oman analyysini voi lukea teokseni Kuinka Suomi korjataan? luvusta 4.




Jukka Hankamäki
FT, VTT
Tutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

25. helmikuuta 2019

Vuokrien hintasääntely takaisin lakiin

 
Puhuin viime torstaina 21.2.2019 Radio Vapaassa Helsingissä asuntopolitiikasta. Esitin muun muassa, että asumisen hintakuplan hillitsemiseksi olisi vuokrien hintasääntely palautettava huoneenvuokralakiin. Kun hintasääntely 1990-luvulla poistettiin, vuokrien hinnat lähtivät räjähdysmäiseen nousuun, joka on jatkunut myös taloustaantumien yli, sillä silloin vuokralle hakeutuminen yleensä kasvaa.

Hintasääntelyn poistaminen oli epäviisasta, koska sijoittajat alkoivat nähdä asuntojen parvekkeilla ja takapihoilla sammioittain kultaa. Nykyisin omistusasunnot maksavat kuin aurinkokunta, ja omistusasuminen on karkaamassa palkansaajien ulottuvilta. Suomen pääkaupunkiseudun hintataso poikkeaa myös muista metropoleista, kun Berliinistäkin voi ostaa tai vuokrata asunnon noin puolella Helsingin kustannuksista. Espanjan aurinkorannoillahan kupla puhkesi jo 2008 alkaneeseen lamaan.

Asuntopolitiikkaa käsittelevän lähetyksen voi katsella YouTube-videona tästä. Kanssani studiossa on Marko Ekqvist.



Pari päivää radiolähetyksemme jälkeen Iltalehteen ilmestyi Vuokraturvan ja Myyntiturvan kokosivun mainos, jossa kiiteltiin vuokrien hintasääntelyn poistamista. Viikonlopun numerossa olleen mainoksen mukaan juuri vuokrasääntelyn poistaminen mahdollisti sen, että Vuokraturvan tapaiset keinottelijat päätyivät alalle ja tekivät asuntoriistosta teollisuudenlajin. Ilmoituksessa kehutaan, että Vuokraturvan vuonna 2005 julkaisema ilmoitus ”oli lähtölaukaus asuntosijoittamisen suosion hurjalle kasvulle”.

Tekstissä toisaalta paljastavasti varoitellaan myös sijoittamisriskeistä ja tunnustetaan, että ”[a]jatus asuntosijoittamisen riskittömyydestä on kuitenkin vaarallisella tavalla virheellinen”. Muotoilu muistuttaa radiolähetyksessä lukemaani katkelmaa vaalikirjastani Kuinka Suomi korjataan?, jossa sanon, että ”tämä kuvitelma on virheellinen ja vaarallinen” (s. 22).

Vuokravaaran vaalimainos.
Vuokraturvan kaltaiset yritykset ovat ottaneet kaiken irti pääkaupunkiseudun asuntojen markkinavääristymästä, jossa kysyntää riittää mutta tarjontaa ei. Jo nimi ”Vuokraturva” sisältää ajatuksen, että ilman kyseistä firmaa asuntomarkkinoiden osapuolet olisivat muka suuressa vaarassa. Näin keinottelijayritykset koettavat luoda hysteriaa markkinoille.

Uhkakuvia lietsomalla välitysyritykset haalivat haltuunsa yksityisten tahojen asuntoja tehdäkseen bisnestä vieraalla varallisuudella, jota ne eivät edes itse omista. Ne läpivalaisevat vuokralaisten elämäntapa-, tulo-, perhe- ja pankkitietoja sekä käyttävät suurta valtaa valikoidessaan luotettavina pidettyjä vuokralaisia ja jakaessaan ihmisiä ryhmiin perusteilla, jotka ovat niiden itsensä tekaisemia. Tämä on väärin myös vuokranantajia kohtaan, jotka ovat itse kykeneviä päättämään omaisuutensa hoidosta.

Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen lakiin ei merkitsisi, että vuokranantajat jäisivät vaille rakkaita rahojaan. Se merkitsisi vain kiskontahuippujen leikkautumista. Vuokratason kohtuullistaminen olisi myös sijoittajien etu, sillä korkea hintataso johtaa asukkaiden jatkuvaan vaihtumiseen ja sijoitusasuntojen kuplaantumiseen. Mitä nopeammin kupla puhkaistaan, sitä parempi myös velallisille ja pankeille.

Kupla syntyy nimenomaan silloin, kun kysynnän ja tarjonnan kesken vallitsee epätasapaino, joka ei itsestään oikene. Kuplaantumista ehkäisee tällöin regulaatio. Asuminen puolestaan on perustarve, jota ei koskaan saisi jättää pelkän markkinamekanismin varaan.

Vuokrien hintasääntely on ainoa keino hillitä myös asumistukien kasvua ja tulonsiirtoja veronmaksajilta vuokralaisten kautta asuntosijoittajille. Asumiseen suunnattuja tukia ei ole koskaan nostettu etupainotteisesti, vaan vasta parin vuoden viiveellä jälkikäteen, kun vuokrat ovat kivunneet edellä. Niinpä syy asumistukimenojen kasvuun tai korkeisiin vuokriin ei ole asumistuki. Mikäli syynä nähtäisiin asumistuki, ongelmaa purettaisiin väärästä päästä. Vuokraturvan kuppauksen kohde on ollut sosiaaliturva.

Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen lakiin on kolmas lakialoitteeni, jos minut valitaan Arkadianmäelle kansaa edustamaan (se ensimmäinenhän on lakialoite kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista ja toinen perustuslain muokkaaminen siten, että perusoikeudet palautetaan koskemaan vain Suomen kansalaisia). Ruotsissa ongelmaksi koettu pimeä vuokranmaksu ja harmaat markkinat voitaisiin välttää Suomessa, mikäli hämärää vuokrankantoa varten perustettaisiin nykyään niin muodikas ilmiantopalvelu, joka jo pelkällä olemassaolollaan eliminoisi osan väärinkäytöksistä.

Vuokra-asuntojen katoaminen markkinoilta ei olisi sääntelyn seurauksena todennäköistä, sillä asuntoja ei voida käyttää muuhun kuin asumiseen, ja nykyisin monet sosiaalisin perustein toimivat ARA-vuokranantajatahot, kuten SATO ja Kojamo (Lumo, VVO) ovat kiskoneet asunnoista jopa enemmän kuin niin sanotuilla vapailla markkinoilla sekä tahkonneet kymmenien miljoonien liikevoittoja.

Lisärakentamista puolestaan tulee edistää julkisen vallan koordinaatiolla, eli kaavoittamalla, purkamalla rakennusliikkeiden kartelleja ja rakentamismääräyksiä, saattamalla alalle lisää kilpailua ja kutsumalla rahoittajat, rakennuttajat, rakentajat ja asukkaat saman pöydän ääreen kokonaisten rakentamisohjelmien perustamiseksi kasvukeskuksiin. 

Olen luonnollisesti puhunut myös omistusasumisen puolesta ja vaatinut asumisoikeuslainsäädännön korjaamista niin, ettei ASO-asukkaita pakotettaisi maksamaan talojaan moneen kertaan. Ne, joita asumisasiat kiinnostavat, voivat lukea tarkemmat perusteluni teokseni Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu luvusta 3 (s. 19–29).


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

24. helmikuuta 2019

HS osoitti jälleen tuhovoimansa


Valhemedian agendatoimittaja Anna-Stina Nykänen teki jälleen kaikkensa suoltaakseen selvän valeen, tällä kertaa maahanmuuttajien seksuaalirikollisuuden taustoista. Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 24.2.2019 hän väitti valikoituihin ”asiantuntijamielipiteisiin” valikoidusti tukeutuen, että maahanmuuttajien seksuaalirikollisuutta ei muka voida selittää kulttuurieroilla eikä uskonnolla. Sen sijaan hän syytti ”heikkoa koulutusta” ja ”miehisyyden pönkittämistä”.

Nykäsen juttu on yhtä valheellinen kuin hänen taannoin tekaisemansa toinen propagandakirjoitus, jossa hän väitti, että satakaan tuhatta uutta pakolaista ja turvapaikanhakijaa eivät ”väräyttäisi” Suomen sosiaaliturvajärjestelmää mitenkään (kumosin tämän alun perin köyhyystutkija Juho Saarelta lähtöisin olevan väitteen aiemmassa kirjoituksessani).

Tosiasiassa uskonto ja kulttuurierot ovat merkittäviä selittäjiä, kun etsitään syitä muslimien muita laajempaan seksuaalirikollisuuteen. Profeetta Mohammadin lapsivaimollaan antama malli on yhtä esikuvallinen muslimille kuin Jeesuksen lähimmäisenrakkaus on kristitylle.

Jos muslimimaahanmuuttajien seksuaalirikoksia ei selitä heidän kulttuurieronsa tai uskontonsa, vaan ”heikko koulutus” ja ”miehisyyden pönkittäminen”, herää kysymys, eivätkö heikko koulutus ja miehisyyden korostaminen olekaan kulttuuri-ilmiöitä tai seurauksia uskonnosta. Ja vastaus on: totta kai ne ovat.

Mitään uutta Helsingin Sanomien tendenssijournalismissa ei ole. Lähes aina kun on huomautettu, että seksuaalirikosten tekijöistä suuri osa on lähtöisin muslimivaltaisista maista, tai kun on kysytty, millä tavoin heidän keskuudessaan yleinen islam liittyy asiaan, on vahva korrelaatio heidän islamilaisen ajatusmaailmansa ja toimintansa välillä pyritty kiistämään täysin, tosin vailla näyttöä siitä, ettei yhteyttä olisi.

Islamin julistaminen kritiikin ulkopuolella olevaksi on vaikuttanut tehokkaalta keinolta vastalauseiden tukahduttamiseen, sillä islamin syy–seuraus-vaikutuksia kannattajiensa käyttäytymiseen on vaikea osoittaa ehdottomasti. Niitä on toisaalta myös vaikea kiistää ehdottomasti, niin kuin ajatusten yhteyttä tekoihin yleensäkin. Juuri siksi väite islamin ja rikollisuuden yhteydestä voidaan ongelmattomasti esittää yhteiskunnallisena tulkintana.

Yleistyksiä puolestaan pitää tehdä, sillä ilman niitä ei ole ymmärrystä eikä merkitysten arviointia. Islamia yritetään kuitenkin pitää kaiken arvostelun ulkopuolella arvostelijoihin suunnattujen rangaistusten uhalla.

Varteenotettava ehdokas selitykseksi muslimitaustaisten rikollisuuteen on tulomaiden oikeuskäytäntöä edustava sharia-laki, joka poikkeaa omastamme ja perustuu islamiin. Sharia puolestaan ohjaa politiikkaa islamiin sisältyvän din wa-dawlah -periaatteen (”islamin pitää ohjata myös politiikkaa”) mukaisesti, joten islam vaikuttaa käyttäytymiseen, oikeudenmukaisuuskäsityksiin ja rikollisuuteen.

Islamissa on kyse poliittisesta toiminnasta, jota ei pidä suojella ”uskonrauhan” verukkeella vaan jota pitää myös vastustaa poliittisesti. Perustuslaillinen uskonnonvapaus kattaa nimenomaan oikeuden olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin ja oikeuden esittää uskontokritiikkiä vapaasti. Sitä täydentää länsimainen sananvapaus, jota burkan alla ei ole.

Keskeinen kysymys on, miksi monet ihmiset pitävät kiinni alkeellisesta uskonnollisesta ajattelustaan siinäkin tapauksessa, että heillä olisi vaihtoehtoja. Miksi lähi-itäläiset ylipäänsä ilmaisevat itseään aggressiivisesti, kuumenevat, kiihtyvät ja hermostuvat helposti, ja miksi Lähi-idän maissa käydään loputonta sotaa? Miksi ihmiset valitsevat huonot uskontonsa tavan takaa? Selitystä tiettyjen kulttuurien muotoutumiseen ja jatkuvaan uusintamiseen pitää etsiä ihmisten geneettisistä ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä, joista niitä voidaan myös löytää.

Ilman biologisia ja synnynnäisiä ominaisuuksia ei nimittäin olisi ihmisiä ollenkaan, aivan niin kuin ei voi olla irvistystä ilman kissaa (paitsi Liisan Ihmemaassa). Tieteenfilosofisesti arvioiden lopulliset selitykset ihmisten käyttäytymisvalintoihin löytyvät aina yksilö- ja ryhmäkohtaisista ominaisuuksista, kuten älykkyystasosta, joka luo ja uusintaa kulttuurit.

Tätä perimmäistä seikkaa Hesarin toimittelijat ja monet tieteilijöinä esiintyvät eivät pohdi. Selityksiä etsitään laveasti kulttuurista, uskonnosta, koulutuksesta ja patriarkaalisuudesta, kuten oikeauskoisten feministien pitääkin. Mutta perimmäiset selitykset löytyvät aina yksilöiden tai ryhmien ikiomista ominaisuuksista, joiden vuoksi he tuottavat tietyt kulttuurit, valitsevat tietyt uskonnot tai kasvattavat itsensä ja toisensa.

Miksi sitten vieraiden kulttuurien ja erityisesti islamin puolustelua esitetään länsimaissa? Islamia puolustavilla kinkereillä ja vääräuskoisten jahtaamisella ei pyritä turvaamaan uskonnonvapautta eikä myöskään torjumaan uskonrauhan rikkomuksia. Islamkritiikin kieltämisellä on pyritty löytämään ideologinen peruste muslimivaltaisista maista virtaavien ihmisten maahanmuutolle. 

Kyseessä on tietoinen länsimaisen oikeuskäsityksen, väestön ja kulttuurin bastardisointi. Israelilaisen konfliktintutkimuslaitoksen tutkija Shmuel Bar arvostelee kärkevästi din wa-dawlah -periaatetta teoksessaan Warrant for Terror – The Fatwas of Radical Islam, and The Duty of Jihad. Filosofian näkökulmasta on selvää, että islam ohjaa politiikkaa, sillä islamhan on ideologia ja jo sinänsä politiikkaa.

Islamkritiikin torjumispyrkimykset ovat toimineet aseina uskonnon levittämisen puolesta, vaikka sen enempää sensuurilla kuin muuttohankkeellakaan ei ole demokraattisessa prosessissa punnittua pohjaa. Esimerkki: islamistisissa maissa homoseksuaalisuudesta tuomitaan kuolemaan islamilaisen lainsäädännön perusteella, mikä osoittaa, että sharia-lailla poljetaan ihmisoikeuksia jyrkästi. Niinpä ”uskonnonvapauden” näennäisoikeutuksella ei voida puolustaa ihmisoikeusrikoksia. ”Vihapuhetta” ei ole ollut tässä yhteydessä islamin kritisoiminen vaan sen julistaminen.

Valheellista Helsingin Sanomien vänkäämisestä tekee se, että ihmisen käyttäytymisen selittäminen on joka tapauksessa tulkinnanvaraista, eikä asiasta voida saada Sanomien tai jonkun Nykäsen markkinoimaa ehdotonta väitetietoa. Tämä johtuu siitä, että ideologisen ajatusmaailman vaikutus ihmisten käyttäytymiseen on joka tapauksessa ei-todistuvaa. Ihmisen käyttäytymisen motiiveja tai kausaaliketjuja ei voida ylipäätään läpivalaista niin, että ehdottoman oikeaa tai väärää tietoa voitaisiin tavoittaa.

Silti Helsingin Sanomat pyrkii esittämään asiasta mielipiteitä manipuloivan ja asenteita muokkaavan näkemyksen. Ja tuolla näkemyksellä puolustellaan aikuisten ihmisten tietoisesti ja tarkoituksellisesti tekemiä väkivaltarikoksia.

Helsingin Sanomien käyttämät asiantuntijat joko eivät ymmärrä tieteellisen tiedon olemusta ja tulkinnanvaraisuutta, ovat kävelleet vahingossa lehden virittämään ansaan tai ovat tahallaan asettuneet tukemaan lehden maahanmuuttomyönteistä ja välinpitämätöntä tendenssijournalismia, joka koostuu vihervasemmistolaisesta ja löperöliberaalista öyhöttämisestä ja oman pimeän maailmakuvan tuputtamisesta.

Lisää islamista ja rikollisuudesta voi lukea esimerkiksi kirjoituksestani ”Tuomiotaiteilujen taikaa” tai kirjani Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu luvusta 16 (s. 135–141).


Lähde

Bar, Shmuel, Warrant for Terror – The Fatwas of Radical Islam, and The Duty of Jihad. Lanham: Rowman & Littlefield, 2006.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Mediatutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

23. helmikuuta 2019

Perussuomalaiset ovat välttämättömyys


On aikakausia, jolloin jokin poliittinen suuntaus muodostuu välttämättömäksi. Silloin sen kannatusta ei voi estää. Tällainen motiivi on yleensä kansakunnan etu.

Olen huvittuneena seurannut median yrityksiä jynssätä perussuomalaisia pois politiikan näyttämöltä. Suomen Kuvalehti väitti numeronsa 7/2019 kannessa, että ”persujen perintö” on 200 000 ääntä.

Politiikan hunajaa, eli kannatusta, on siis lehden mukaan tarjolla. Lehden lietsoma ennakkokäsitys on, että tuo irtokannatus joka tapauksessa kanavoituu jonnekin muualle kuin Perussuomalaisiin.

Sosiologi Robert K. Merton lanseerasi aikoinaan itseään kumoavan ja itseään toteuttavan ennusteen käsitteet. Ennuste, että jokin puolue ei menesty, voi aktivoida nukahtamisen partaalla olevat äänestämään, ja näin ennuste ei toteudukaan. Tietenkin voi käydä myös päinvastoin.

Kiitokset joka tapauksessa kovasti Suomen Kuvalehden vähättelevästä ja ylenkatseellisesta jutusta. Lehden kansien välissä kannatuksen selitettiin valuvan demareille. Toimittajat Tuomo Lappalainen ja Heikki Vento, olette korvaamattomia vaalityöntekijöitämme. Ihan parhaita kerrassaan. Kiitos.

Kaikkea ei voi kuitenkaan mediassakaan ratkaista. Kannatuskäyrämme näyttää kiitävän kohti koillista jopa persuvihamielisen Helsingin Sanomien mukaan, ja Iltalehdenkin mukaan Perussuomalaiset voivat ohittaa Keskustan. Itse arvioin kannatuskehitystämme täällä.

22. helmikuuta 2019

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma julkaistu


Perussuomalaiset julkaisivat tänään maahanmuuttoa käsittelevän vaaliohjelman. Maahanmuutosta on tullut politiikan keskeinen aihe, sillä maahanmuuttoa koskevista nykyratkaisuista riippuu, millaisessa Suomessa eletään 10, 20, 30 tai 40 vuoden kuluttua. Mikään maa ei ole entisensä, jos sen kansakunta vaihdetaan tai väestön koostumusta suuresti muutetaan.

Jussi Halla-aho kiinnitti avauspuheenvuorossaan huomiota siihen, että kansalaisten enemmistön mielipiteet ovat selvästi linjassa puolueemme kantojen kanssa koskien esimerkiksi maahanmuuttoa, ilmastonmuutosta ja taloutta, mutta suuri osa heistä äänestää muita puolueita, joilla on asioista aivan toisenlainen näkemys. Puolueemme tänään julkaisema tutkimus perustuu TNS-gallupilla tehtyyn kyselyyn, jossa otos oli hieman alle 1300.

Omasta mielestäni muiden puolueiden olisi nyt vaalien alla rehellistä kertoa, mistä rahat kaikkeen hyväntekeväisyyteen ja moraaliposeeraukseen otetaan, tai sitten sanoa suoraan, että niiden ohjelmat ovat pelkkää hämäystä. Unelma ei voi olla poliittinen ohjelma. Ristiriitaista poliittista viestintää on tapana sanoa poliittiseksi propagandaksi ja sen takana olevaa aatetta ideologiaksi.

Työmies Putkonen nosti esiin, että Helsingin Sanomien toimittajan Jukka-Pekka Raesteen mukaan Perussuomalaisten pitäisi saada yli 100 kansanedustajaa toteuttaakseen omat tavoitteensa. Tämä näyttää toteutuvan, jos suomalaiset äänestäisivät todellisten arvokantojensa ja tilaisuudessa esiteltyjen gallup-tutkimusten mukaisesti.

Puolueemme kannatus on joka tapauksessa nousussa, mitä osoittaa Helsingin Sanomien tällä viikolla julkaisema tutkimus. Lehti tulkitsee nousun johtuvan ”vihasta” ja otsikoi, että ”tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”.

Mutta ei kannatuksen nousu pelkästä vihasta johdu, vaan järkevyydestä ja rakkaudesta isänmaatamme kohtaan. Suuntaus on ymmärrettävä. Mitä lähemmäksi vaaleja tullaan, sitä selvemmäksi kansalaisille käy, mitkä ne todelliset vaihtoehdot ovat, kun vastuullista politikkaa kaivataan, ja ketkä ovat tarjolla tämän maan asioita hoitamaan.

Yleisradion Ari Hakahuhta otsikoi maahanmuutto-ohjelman julkaisemista koskevan juttunsa sanoin ”Perussuomalaisten vaaliohjelmassa maahanmuuttovastaisuus on pääteema”. Tämä on Yleltä silkka vale, sillä Perussuomalaiset eivät vastusta maahanmuuttoa kokonaisuutena. Asia piti tulla selväksi Riikka Purran esitelmästä, jossa hän selvästi alleviivasi, että puolueemme vastustaa sosiaalietuusperäistä haittamaahanmuuttoa. Ylen uutisointia voi kuvata niin, että Ylen vaaliohjelmassa perussuomalaisten vastaisuus on pääteema.

Sitä, mitä asioille voisi tehdä, olen käsitellyt omassa poliittisessa ohjelmakirjassani ”Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu” (2019), jonka voi ladata PDF:nä täältä.

Maahanmuuttoa käsittelen kirjani neljännessä luvussa. Maahanmuutto on teemana myös ensi tiistain ”Koko kansan politiikkamessut” -ohjelmassa Radio Vapaassa Helsingissä klo 17. Aiempia lähetyksiä voi katsella täältä.

Puolueen tämänpäiväisen julkaisutilaisuuden voi katsella kokonaisuudessaan tästä.




Jukka Hankamäki
FT, VTT
Tutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

21. helmikuuta 2019

Perusoikeusortodoksit


Entisen sisäministerin ja nykyisen eduskunnan puhemiehen Paula Risikon (kok.) suostuttua palauttamaan tiedustelulain mietinnöt takaisin perustuslakivaliokuntaan, sinisten ministeri Jussi Niinistö purki harmistumistaan vertaamalla valiokunnan asiantuntijoina toimivia Tuomas Ojalaa ja Juha Lavapuroa talebaneihin. Sinisten kynä on pitkälti kuivunut, mutta tällä kertaa väittämä osui oikeaan.

Paheksuntaa herättänyt nimittely oli aiheellista, sillä perustuslakivaliokunnan Tiddelidyy ja Tiddelidom, Ojanen & Lavapuro, ovat ripittäneet valiokuntaa oman vasemmistolaisen perustuslaintulkintansa mukaisesti aina tilaisuuden tullen. Ja tilaisuuksia on ollut, sillä eduskunnan sivuovi on käynyt, ja valiokunnan loimukoivuisen oven saranat ovat kuluneet ahkerasti. Myös rahaa on kulunut 670–1340 euroa / lausunto, mikä on auttanut pitämään professorit leivissä.

Ongelmana asioiden konfiskoimisessa Ojasen ja Lavapuron käsiin on vallan kolmijako-opin sivuuttaminen. Sen mukaisesti on erikseen lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta. Ojasen ja Lavapuron käyttämän asiantuntijavallan ei pitäisi periaatteessa kuulua kuvaan ollenkaan, mutta ammattiaseman kautta sitä voidaan verrata juristien tai tuomarien käyttämään tuomiovaltaan.

Ongelmaksi on muodostunut, että myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuinten päätöksillä sivuutetaan kansallisten parlamenttien perustuslakeja ja tavallisia lakeja. Juristien painoarvo on kasvanut liikaa, eikä demokraattiselle prosessille jää tilaa. Moni kansanedustaja Euroopassa olisi kateellinen siitä vallasta, joka ammattijuristeilla on joko asiantuntijoina tai EIT:n tuomareina.

Muistutettakoon, että EIT:ssä toimii myös sellaisten ihmisoikeuksien suurvaltojen kuin Venäjän ja Turkin lähettämiä tuomareita, jotka tekevät EU-maiden lainkäyttöä koskevia ratkaisuja! Tämä oli yksi syy siihen, miksi Ison-Britannian entinen pääministeri David Cameron halusi irrottaa maansa ensisijaisesti EIT:stä vaihtoehtona brexitille.


Ihmisoikeusfundamentalismia

Puhe asiantuntijavaltaa käyttävistä perustuslakitalebaneista on perusteltua eikä lainkaan vierasta juristien omissa piireissä. Kokoomuksen juristikansanedustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi olivat jo pitkään paheksuneet Tuomas Ojasen ja Juha Lavapuron sekä SKP:n keskuskomitean entisen jäsenen Martin Scheininin ihmisoikeusfundamentalismia.

Ihmisoikeusfundamentalismi on osa ihmisoikeusteollista asennoitumistapaa, jossa vedotaan itsemääräämisoikeuttamme kaventaviin periaatteisiin, eräänlaisiin ”supernormeihin”. Ihmisoikeusfundamentalismin ja supernormien käsitteitä ovat käyttäneet muiden muassa oikeustieteen professorit Aulis Aarnio teoksessaan Oikeutta etsimässä (2014) ja Markku Helin artikkelissaan ”Perusoikeuksilla argumentoinnista” (2012). Oikeusfilosofi Aarnio kirjoittaa (2014, s. 258):

On suoranainen, joskin muodikas, itsepetos ajatella, että supernormistoille ja niiden ilmentämille perusarvoille on olemassa jokin objektiivinen sisältö. Ratkaisu jää riippumaan tulkitsijasta, ei laista. Tämä on kohtalokasta oikeudelle.

Hän myös jatkaa (2014, s. 263–265):

Mallin fundamentalistisuus puolestaan on siinä, että lainkäyttäjä asetetaan huonosti perustellun oikeusopillisen doktriinin antamalla valtuutuksella lainsäätäjän asemaan. Se johtaa konfliktiin valtiovallan kolmijaon periaatteen kanssa. Vielä oudompi mallista tulee, jos oikeustieteen harjoittaja, ja nimenomaan hän, saa doktriinin tarkoittaman vallan määritellä, miten perusoikeuksien ilmentämät arvot tulee ymmärtää. Niin tärkeitä kuin perus- ja ihmisoikeudet ovatkin demokraattisen oikeusvaltion kannalta, niille ei tule antaa perusoikeusfundamentalismin tarkoittamaa monopoliasemaa. […] Historia opettaa, että moraalin messiaat ovat tehneet paljon pahaa asettuessaan yhteiskunnan vakiintuneitten sääntöjen ulko- tai yläpuolelle. Sama vaara vaanii, jos perusoikeusfundamentalismi saa oikeusajattelussa ylivallan.

Juuri edellä kuvattuihin doktriineihin pyritään nykyisin vetoamaan massamaahanmuuton puolustelemiseksi niin, että korvat soivat. Aarnio kirjoittaa (2014, s. 260) kirjansa luvussa ”Perusoikeusfundamentalismi”, että ”[f]undamentalistinen perusoikeuskäsitys on edustettuna esimerkiksi Tuomas Ojasen ajattelussa”.

Ongelmana ei ole vain Montesquieulta periytyvän vallan kolmijako-opin kumoaminen tai se, että ”[o]ikeusoppineet asettavat itsensä lain, jopa perustuslain, yläpuolelle vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut tulee johtaa suoraan supernormeista” (Aarnio 2014, s. 265).

Kurja sanoa, mutta eduskunnan perustuslakivaliokunnan asiantuntijoinaan käyttämät professorit Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen ja Martin Scheinin ovat sokaistuneet ihmisoikeusretoriikastaan niin, etteivät he näytä ymmärtävän, mikä perustuslaki pohjimmiltaan on, eivätkä he tunnista sen olemusta ja luonnetta.


Perustuslakipopulismia

Vedoten tapaan, jolla perustuslakia (1999) säädettäessä luovuttiin perusoikeuksien kytkemisestä kansalaisuuteen Lavapuro ja Ojanen ovat toistuvasti väittäneet, että Suomen perusoikeudet kuuluvat kaikille.

Perustuslaki ei ole ihmisoikeuksien julistus, eikä ihmisoikeussopimuksiakaan pidä lukea kuin Kama Sutraa. Perustuslaki on kansakunnan suvereenin vallan ilmaus, johon on kodifioitu kansan keskuudessa vallitsevia arvostuksia ja normeja. Sen tehtävä on kuin kansallisvaltion: toimia etujärjestönä valtion omien kansalaisten hyväksi.

Se, että perustuslakien yhteiskunnallinen funktio on kadonnut edellä mainittujen juristien näköpiiristä, liittyy kansallisvaltioita mitätöimään pyrkivään kansainvälisyyden tendenssiin, jota vasemmisto on perinteisesti ajanut. Sosialismia on koetettu toteuttaa äkillisen ja verisen vallankumouksen sijasta pitkällä marssilla halki instituutioiden.

Valtavirtavasemmistoa edustavat sosiaalidemokraatit, kansandemokraatit ja akateemiset taistolaiset ovat pystyneet kärsivällisesti ja vähin äänin sisällyttämään lakiin ja etenkin sen tulkintaan universaalikommunistisia periaatteita, kuten rajattoman maailman utopian, vapaan matkustus- ja oleskeluoikeuden sekä suuren määrän erilaisia kansallisvaltioille langetettuja ja taloudellisesti tuhoisia velvoitteita.

Suomalaisille itselleen epäedullisen perustuslakiuudistuksen takana ovat olleet puoluekannasta riippumatta sekä vasemmisto että se osa poliittisesta oikeistosta, josta on vasemmistoretoriikan sisäistettyään tullut pelkkä liberalismilla kuorrutetun jälkimarxilaisen doktriinin marionetti.

Oikeusfilosofisesti arvioiden Lavapuro, Ojanen ja Scheinin ovat tehneet metodologisen virheen. Lain soveltamisessa lähdetään yleensä siitä, että lain tulkitseminen on hermeneuttinen tapahtuma, jossa ei voida saavuttaa oikeaa, varmaa tai ehdotonta tietoa, sillä jokaisella tulkitsijalla on väistämättä omat näkemyksensä ja koska myös tilanteet ovat erilaisia.

Niinpä lakeihin liitetään jo lain laatijoiden toimesta soveltamisohjeet. Ne muodostavat tulkintakehyksen, jossa lakia sovellettaessa liikutaan. Siis kehyksen, ei kahletta. Perustuslakeja koskien tämän kehyksen sisällä liikkuminen on pitkälti poliittinen asia.

Sen sijaan kyseiset juristit ovat esitelleet tulkinnan ohjenuoraksi omat äärimmäisen yksiviivaiset, julistusmaiset ja ohuet näkemyksensä, joiden luotisuoran tulkintalinjan kaikille puolille jää runsaasti tilaa. Tällainen idealistisesta ihmisoikeusretoriikasta periytyvä asennoituminen oli tyypillistä kommunistiselle yhteiskuntateorialle ja niin sanotulle tieteelliselle sosialismille, jossa vedottiin tiedon ”objektiivisuuteen”.

Asenne oli ominainen myös oikeuspositivismille, joka pyrki vetoamaan ”lain kirjaimeen” ja sanatarkkaan luentaan. Siihen puolestaan eivät enää turvaudu juuri muut kuin äärimmäisessä hädässä pinnistelevät asianajajat, jotka koettavat voittaa oikeusjuttuja pelkän pykäläkoreografian, saivartelun tai virkkuukoukkumentaliteetin voimin.

Lopulta näiden fundamentalistien oma mielipidevalta on kääntänyt heidän objektivistiset ihanteensa pelkäksi subjektiiviseksi ja omien mielipiteidensä varaiseksi laintulkinnaksi.

Professorien on turha yrittää selitellä puolueellisuuttaan verhoutumalla ”tieteenharjoittajan velvollisuuksien” taakse tai vetoamalla siihen, että tieteenharjoittajien tehtävänä on esittää kritiikkiä. Kriittiseen tieteelliseen ajatteluun ei kuulu tendenssimäinen lainluenta eikä ”supernormien” käyttäminen kansallisen suvereniteetin ylittämiseen tavalla, joka on äärivasemmistolle ominainen.

Kirjoitin aiheesta aiemmin verkkokolumnissani ”Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia” sekä vaalikirjassani ”Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu.” (s. 128–133).


Kirjallisuus

Aarnio, Aulis, Oikeutta etsimässä – Erään matkan kuvaus. Helsinki: Talentum, 2014.

Helin, Markku, ”Perusoikeuksilla argumentoinnista”. Teoksessa: Tero Iire ja Martti Kairinen (toim.), Varallisuus, vakuudet ja velkojat – Juhlajulkaisu Jarmo Tuomisto 1952 – 9/6 – 2012, s. 11–30. Turku: Turun yliopisto, 2012.

20. helmikuuta 2019

Vihreiden vaalivedätys


Luonnonsuojeluun ja ilmastohysteriaan sisältyy paljon universaalikommunistisia periaatteita. Esimerkiksi hakkuiden vähentämisellä ja kansallispuistojen perustamisella on rajoitettu yksityisen omaisuuden hallintaa ja käyttöä sekä sosialisoitu yksityistä varallisuutta perustuslain 15 pykälän vastaisesti.

Marxilaisen näkemyksen mukaan ideologiaa syntyy silloin, kun poliittinen tarkoitusperä on itsensä kanssa ristiriidassa. Huvittavaa jälkeä onkin tullut tulokseksi aina, kun nykyinen uusmarxilainen ihanteellisuus on ajautunut jyrkkiin ristiriitoihin itsensä kanssa.

Näin on etenkin vihreässä liikkeessä, jossa viherkommunismi on selvää valuuttaa. Vihreä liitto julkaisi 17.2.2019 eduskuntavaaliohjelmansa, josta löytyy kosolti moraaliposeerausta, hyvesignalointia ja henkilökohtaisen uhripääoman sekä sosiaalisen karisman tavoittelua. Ihanteiden viljely on kieltämättä hyvin korkealentoista, mutta kustannukset olisi tarkoitus ammentaa aivan muiden ihmisten tai tahojen, yleensä nettoveronmaksajien, aarrearkusta.

Ollaanpa akateemisia ja argumentoidaan hieman.

1. Vihreiden väite: ”Jos emme pidä huolta ympäristön kantokyvystä ja pysäytä ilmastonmuutosta, hyvinvoinnin ja tasa-arvon perusta ei kestä.

Vasta-argumentti: Ketkä me? Suomalaiset eivät voi pysäyttää ilmastonmuutosta eivätkä liioin edes vaikuttaa siihen, sillä Suomen kasvihuonepäästöt ovat alle 0,2 % maailman kokonaispäästöistä. Ne katoavat jo pelkkiin tilastovaihteluihin. ”Tasa-arvon perusta ei kestä” nimenomaan silloin, jos suomalaisia pakotetaan luopumaan ympäristötehokkaasta teollisuudestaan vihreillä ilmastodirektiiveillä ja siirtämään teollisuutta paljon saastuttaviin kehitysmaihin suomalaisten ihmisten työllisyyden ja kehitysmaalaisten työpoliittisten oikeuksien tappioksi.
”Tasa-arvon” mukaista olisi lopettaa islamiin liittyvä naisten alistaminen ja lapsitehtailu, joka on pääsyy myös kehitysmaiden suurin kasvihuonepäästöihin, niin kuin kehitysmaiden väestöräjähdys yleensäkin. Tästä ovat vastuussa kehitysmaat itse, ei Suomi.

Johtopäätös: Maailma ei pelastu, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan ja polttaisivat ruumiinsa suurella rahalla tuhkaksi, sillä siitäkin tulisi hiilidioksidipäästöjä. Niinpä Suomen ei tule ”olla ilmastonmuutoksen torjunnan kärkimaa”, ”esimerkki muulle maailmalle” eikä ”kulkea eturintamassa hiilen käytöstä luopumisessa”.

2. Vihreiden vaatimus: ”Seuraavan hallituksen tulee olla feministinen hallitus. [...] On murskattava lasikattoja ja tehtävä loppu rasismista, syrjinnästä ja häirinnästä.

Vasta-argumentti: Feminismi on ismi, ja sen mukainen hallitus olisi laiton, sillä virkavastuulla toimivien ministerien tulee noudattaa toiminnassaan lakia ja perustuslakiin kirjattua yhdenvertaisuuden periaatetta. Feminismin harjoittaminen olisi sukupuolista syrjintää tai suosintaa, jolle ei ole oikeutusta myöskään yhdenvertaisuuslaissa.
Väite ”lasikatoista” on miehiin kohdistettu harhainen syytös, jonka mukaan on miesten vika, jos naiset eivät etene omilla ansioillaan työelämässä. Jos kuvitteellisetkin lasikatot poistettaisiin, feministit eivät voisi enää reuhata itseään jalkineet edellä ”läpi lasikattojen”, kuten Kaija Koo laulussaan ”Supernaiset”. Pää alaspäin korkkarit katossa näyttää jo suurin osa vihreiden kannattajista olevankin.

Johtopäätös: Ei feminististä eikä sovinistista hallitusta Suomeen. ”Seksuaalista häirintää” sopii kiittää siitä, että seksuaalista aloitteellisuutta vielä on (syntyvyys tosin laskee, ja syynä on ”tiedostavien” feministien viha).

3. Vihreät: ”Valmistellaan vihreä verouudistus, jossa siirretään verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristön kuormituksen verotukseen ja torjutaan veronkiertoa. Kompensoidaan ympäristö- ja kulutusverojen vaikutukset pienituloisille tulonsiirtojen ja tuloveron alennusten kautta.

Vasta-argumentti: Pienituloisten tuloveroja ei voida enää alentaa, koska pohja näkyy jo, ja pienituloiset eivät nykyisinkään ole nettoveronmaksajia. Nettoveronmaksajia ihmisistä tulee vasta keskituloluokissa (perhekoosta riippuen).

Johtopäätös: Alentamalla ”työn verotusta” vihreät näyttäisivät tavoittelevan veronalennuksia suurituloisille. Tämä sopii yhteen kokoomuksen kanssa, joka on vihreiden toimisto-osasto, niin kuin vihreät ovat kokoomuksen puisto-osasto. (Palaan veropolitiikkaan tämän kirjoituksen lopussa.)

4. Vihreät: ”Lisätään turvallisia ja hallittuja reittejä tulla maahan nostamalla pakolaiskiintiö vähintään 3 000:een.

Vastaväite: Millä tavalla tämä edistäisi Suomen ja Suomen kansalaisten asioita, kun humanitaarinen maahanmuutto on osoittautunut sosiaalietuusperäiseksi haittamaahanmuutoksi, sosiaaliturvashoppailuksi ja turvapaikkaturismiksi? Miksi väestöjen vaihdon pitäisi olla ”turvallista”, kun turvapaikanhakijat itse ovat murhanneet ja raiskanneet kansalaisiamme ja tuoneet turvattomuuden tänne?
Suomen vähäosaisten asema ei parane tuomalla maahan lisää vähäosaisia, jotka heikentävät huoltosuhdetta ja aiheuttavat kulttuurikitkoja sekä murentavat sosiaalista pääomaamme.

Johtopäätös: Pakolaiskiintiötä ei pidä laajentaa. Global Compact for Migration (GCM) sopimuksella valmiiksi voideltua ilmasiltaa EU:n ulkopuolisilta leireiltä ei pidä perustaa, sillä se luovuttaisi lähtöselvityksen leimasimet YK:n, EU:n tai lähettävän maan käsiin sekä veisi valtioilta itsenäisen päätösvallan rajavalvonta- ja maahantuloasioissa.
Vihreiden politiikka perustuu universaalikommunistiseen näkemykseen, että maahanmuutto on subjektiivinen oikeus. Sosiaalietuusperäinen tai ”humanitaarinen” maahanmuutto olisi kokonaan lopetettava, sillä veronmaksajien varoilla valmiiksi katettuun pöytään istuminen on epähumaania omia kansalaisiamme kohtaan. Väkivaltaisten pakolaisten olisi syytä paeta myös meitä.

5. Vihreät: ”Tehdään hiilinieluista metsänomistajille tulonlähde: otetaan käyttöön kasvatusmaksu, joka palkitsee metsänomistajaa siitä, että metsän annetaan kasvaa. [...] Asetetaan välietapiksi hiilineutraalius eli tila jossa hiilinielumme kumoavat jäljellä olevat päästömme vuonna 2030. Tämä merkitsee käytännössä 60 % päästövähennyksiä. Heti tämän jälkeen tulee päästä tilaan, jossa nielut sitovat enemmän hiilidioksidia ilmakehästä kuin päästämme sinne.

Vastaväite: ”Tehdään”, ”asetetaan”, ”otetaan” ja ”heti tämän jälkeen”. Yksityismetsien käyttöä ei voitaisi rajoittaa ilman, että valtio maksaa korvauksia omaisuudensuojan rikkomisesta. Niinpä rahapuun oksalla istuvat vihreät maksaisivat metsänomistajille ”kasvatusmaksua” sitä mukaa kuin puut kasvavat. Valtio siis maksaisi tulevaisuudessa myös metsän kasvun ja sen, ettei sitä käytetä. Aiemmasta tulojenlähteestä tulisi valtiolle valtava menoerä.

Johtopäätös: ”Hiilinielu” on Platonin luola, josta ajattelunsa sikiöasteella olevat vihreät eivät näe ulos.

6. Vihreät: ”Asetetaan eräpäivä fossiilisille polttoaineille: kivihiilelle ja turpeelle 2020-luvulla, maakaasulle ja liikennepolttoaineille 2030-luvulla.

Vastaväite: Itä-Euroopasta saatava hiili olisi järkevämpää käyttää Suomen hiilivoimaloissa, jotka ovat ympäristöystävällisyydessään Euroopan kärjessä, kuin polttaa hiiltä Puolan ja muun Itä-Euroopan paljon saastuttavissa voimaloissa. Koska Suomessa lähes kaikki hiilivoimalat tuottavat myös kaukolämpöä, niiden hyötysuhde on lähellä 90 prosenttia. Turve on kotimaista ja luo työtä Suomeen, ja kotimaista energiaa pitäisi myös suosia.
Maakaasu on puhdasta energiaa. Liikennekäytössä olevia hiilivetyjä ei voida korvata, sillä sähköautojen akut eivät riitä tuottamaan lämpöä autoihin talviaikaan. Raskas liikenne tulee aina olemaan dieselkäyttöistä akkujen riittämättömyyden vuoksi.
Hiilivetyjen käyttökielto liikennepolttoaineena merkitsisi polttomoottorikäyttöisen ajoneuvokannan arvon alenemista, jonka valtio joutuisi korvaamaan omistajille.

Johtopäätös: Fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä ei pidä kiirehtiä luopumaan Suomessa, jossa on ympäristöystävällistä teknologiaa. Pimeän ja kylmän Suomen pitää olla viimeisiä maita, jotka luopuvat hiilen käytöstä.

7. Vihreät: ”Vuoden 2030 jälkeen siirrytään myymään vain nollapäästöisiä uusia henkilöautoja. Vapautetaan sähköautot auto- ja ajoneuvoverosta määräajaksi, satsataan latausverkkoon ja otetaan käyttöön hankintatukia sähköautoille ja sähköpyörille. [...] otetaan käyttöön lentovero.”

Vastaväite: Vihreiden autoiluviha tarjoaa jälleen näytön vihreiden viherkommunismista. Sähköautot ovat saaneet 2000 euron veronalennuksen, ja sähköautoilijat eivät maksa lainkaan polttoaineveroja, jotka muodostavat valtiolle suuremman tulojenlähteen kuin autovero ja vuotuinen ajoneuvovero yhteensä. Sähköautoilijat, kuten Juha Sipilä, ovat elitistisiä vapaamatkustajia, jotka eivät siis maksa myöskään teiden käytöstä.

Johtopäätös: Suomen ei ole kannattavaa eikä järkevää myöntää mitään alennuksia sähköautoille, sillä sähköautojen yleistyminen ja tuotannolliset edellytykset ratkaistaan maailmanmarkkinoilla, joihin Suomen kokoisella kansantaloudella ei ole merkittävää vaikutusta. Sähköautojen pitää yleistyä markkinaehtoisesti eikä valtion subventioilla, sillä energian kanssa tekemisissä oleminen on tekemisissä oloa alkutuotannon kanssa. Alkutuotannossa taas mikään subventoitu ei ole järkevää, sillä silloin syötetään leipää hevosille, kuten DDR:ssä, jossa leipä oli rehuviljaa halvempaa valtion subventioiden vuoksi.
Lentovero taas kohtelisi kaltoin kansallista lentoyhtiötämme ja kansalaisiamme. Lentovero olisikin mahdollinen vain maailmanlaajuisena tai vähintään EU:n laajuisena. EU-maat voivat kuitenkin sopia veropoliittisista vähimmäisveroista vain yksimielisesti. En kannata yhteistä veropolitiikkaa, joka olisi askel liittovaltion sysimustaan syleilyyn.

8. Vihreät: ”Tehdään Suomesta vihdoin vastuullinen Pohjoismaa: nostetaan kehitysyhteistyön määrärahat YK:ssa määriteltyyn 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.”

Vastaväite: Suurlähettiläs Matti Kääriäinen osoitti kirjassaan Kehitysavun kirous, miksi kehitysapu kurjistaa. Vastuullinen voi olla vain sellainen, joka on syyllinen. Koska Suomi ei ole aiheuttanut kehitysmaiden kurjuutta, Suomi tai suomalaiset eivät ole syyllisiä asioiden tilaan eivätkä niin muodoin vastuussa Afrikan asioista.

Johtopäätös: Vihreiden vaatimus perustuu väärään tilannearvioon, jonka mukaan Suomi on varakas hyvinvointivaltio. Tämä käsitys on peräisin 1980-luvulta, jolloin ei vallinnut maahanmuuttohurrikaania eikä monikulttuurista vallankumousta. Todellisuudessa Suomi on velkaantunut ja EU-jäsenyyden rappeuttama, sosiaalisesta eriarvoistumisesta kärsivä ja globalisaation sekä internatsismin runtelema kehitysmaa, jonka väestön eräät hullut poliitikot koettavat vaihtaa ymmärtämättä, että valtio on yhtä kuin sen oma kansakunta. Kehitysavun antamisen voisi lopettaa kokonaan.

9. Vihreät: ”Helpotetaan ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamista luopumalla työvoiman saatavuusharkinnasta, nopeuttamalla työlupakäytäntöjä sekä lisäämällä ulkomailla hankitun pätevyyden tunnustamista.

Vastaväite: Vai pitäisi pätevyysvaatimusten rimaa alentaa? Tutkija Samuli Salminen osoitti kirjassaan Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? vastaansanomattomasti, että ei ole erikseen ”työperäistä maahanmuuttoa”, ja tänne työn verukkeella tulleet ovat hetkisen kuluttua työttöminä. Valtaosa kaikista työn varjolla saapuneista on ollut nettohaitallisia julkiselle taloudelle. Kyse onkin halpatyövoiman haalinnasta, jonka tuloksena suomalaiset joutuvat olemaan työttöminä, ja kulut kiertyvät työttömyysmenoina myös työnantajien maksettaviksi. Vaarana on halpatyömarkkinoiden syntyminen Suomeen.

Johtopäätös. Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei pidä luopua, vaan pitää entistä tiukemmin kontrolloida, milloin saapuva työvoima koostuu niistä ”koodaajista” eikä vain ”koomaajista”.

10. Vihreät: ”Perustulon tasoksi vihreät esittävät 600 euroa kuukaudessa. [...] Siirrytään perustuloon kahdessa vaiheessa: ensi vaalikaudella puolikas perustulo nykyisen sosiaaliturvan pohjalle, seuraavalla vaalikaudella täysi perustulo. Perustulon rinnalle tuodaan tiiviit palvelut: tukea tarvitseville tarjotaan palvelutapaamisia. Taataan palvelua tarvitseville henkilökohtainen omavalmentaja ja yksilöllinen palvelusuunnitelma. Kun ihmistä ei uhata nöyryyttäviksi koetuilla aktiivisuusehdoilla tai sosiaaliturvan leikkaamisella, sosiaali- ja työllisyyspalvelujen ammattilaiset voivat keskittyä hänen auttamiseensa. Askeleena perustuloon siirtymistä yhdistetään nykyiset syyperustaiset vähimmäisetuudet yhdeksi perusturvaksi nykyisen työmarkkinatuen tasolle ja korotetaan sitä 50 eurolla.

Vastaväite: Nykyinen työmarkkinatuki on 32,40 euroa x 21,5 eli 696,60 euroa kuukaudessa, josta 20 prosentin ennakonpidätyksen jälkeen jää 557,28 euroa. Vihreiden kaavailema 50 euron nosto toisi siis työttömälle 7,28 euroa kuukaudessa käteen enemmän rahaa. Hienoa! Muttei kuitenkaan populismia?
Jos ”seuraavalla kaudella” tarjottaisiin ”puolikas perustulo”, vihreiden malli itse asiassa leikkaisi Kelan työmarkkinatuen noin puoleen! Loppu täytettäisiin tietenkin asumistuella ja toimeentulotuella, jonka perusosa (eli asuinkulujen jälkeen käytettäväksi jäävä normiosa) on yksin asuvalle 497,29 euroa kuukaudessa.
Joka tapauksessa Vihreiden mallista seuraisi, että muut etuudet jäisivät rinnalle voimaan, eikä uudistuksesta aiheutuisi yhtään mitään kustannussäästöä valtiolle eikä hyötyä kansalaisille.

Johtopäätös: Vihreiden mielestä ”palvelutapaamiset”, ”omavalmentajat” ja ”yksilölliset palvelusuunnitelmat” eivät muka ole nöyryyttäviä, kuten aktiivimalli on. Vihreät haluaisivat palauttaa ihmisten pompottamisen ja alistamisen työvoimahallintoon ja ripittää ihmisiä brezhneviläisesti, ikään kuin ihmiset eivät itse tietäisi, mitä osaavat ja haluavat tehdä.
Vihreiden ajatus perustulosta on hylättävä. Milton Friedmanin teoksessaan Free to choose esittämään negatiivisen tuloveron ajatukseen sisältyi, että byrokratian purkaminen tuottaisi säästöjä. Teoksessani Työttömän kuolema kaavailemani malli on käytännössä ainoa malli, joka voisi vapauttaa kannusteloukuista ja saada spontaanit osallistumisen motiivit toimimaan.

11. Ja sitten jotain tosi tärkeää Vihreiltä: ”Kielletään turkistarhaus. Siirtymäajan aikana turkiseläinten hyvinvointia on parannettava ja tarhojen toiminnan valvontaa tiukennettava. Tarhaajien siirtymistä muille aloille on edistettävä erillisellä muutostuella. Perustetaan eläinasiavaltuutetun virka ja turvataan eläinsuojeluvalvonnan riittävät resurssit.

Vastaväite: Jos turkistarhaus kiellettäisiin Suomessa, vastaava tuotanto siirtyisi esimerkiksi Kiinaan, jossa supikoirat nyljetään elävältä, ainakin mikäli on uskominen eläinsuojelujärjestö Petan levittämää videota.

Johtopäätös: Petan video osoittautui myöhemmin lavastetuksi, mutta tynnyri vuotaa siitä, mistä aita on matalin. Tarhauskiellon tuloksena suomalainen tuotanto siirtyisi jonnekin kurjempiin oloihin. Suomi kihisee ja sihisee jo nyt erilaisia asiamiehiä ja valtuutettuja maa mustanaan, eikä ”eläinasiavaltuutettua” tarvita. Asiamiehet ja valtuutetut ovat poliittisia virkamiehiä, jotka käyttävät jopa lakialoitteiden tekovaltaa virkamiehen asemassa. Suomeen ei pidä perustaa enää yhtään byrokraatinvirkaa poliittisten pudokkaiden suojatyöpaikaksi. On suojeltava suomalaisia turkistarhaajia viherterrorilta, jotta heille ei tarvitsisi maksaa elinkeinon menetyksestä johtuvaa ”muutostukea”.

12. Vihreät: ”Kielletään järjestäytynyt rasismi rikoslaissa.

Vastaväite: Rasismin käsitettä käytetään nykyään holtittomasti viittaamaan mihin tahansa ihmisiä koskevan erilaisuuden nimeämiseen, kuten sukupuolen tai rodun tunnustamiseen. Rodut on nähty myös objektiivisina biologisina tosiasioina tieteissä. Rotuoppi (racialism) on tieteellisesti perusteltu näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta jakautuu rotuihin essentiaalisissa, taksonomisissa ja fenotyyppisissä (eli havaittaviin ulkoisiin eroihin liittyvissä) sekä genotyyppisissä suhteissa. Esimerkiksi Otavan Suuren Ensyklopedian hakusanassa ”Rodut” kansainvälinen professorityöryhmä selittää ihmiskunnan jakautuvan euripidiseen, mongoloidiseen ja nekroidiseen rotuun.
Vaikka eräät kulttuuriantropologit ja sosiologit väittävätkin rotuoppia kumotuksi, noin puolet tiedeyhteisön tohtoriksi väitelleistä jäsenistä kannattaa sitä, ja vahvinta kannatus on biologien keskuudessa. Asiasta on järjestetty jopa mielipidetiedusteluja tieteenharjoittajien kesken. Eräs tunnetummista on Leonard Liebermanin (et al.) tutkimus Race in Biology and Anthropology A Study of College Texts and Professors, joka on julkaistu Journal of Research in Science Teaching -lehden numerossa 29(3)/1992 (s. 301321).
Sen mukaan (n = 1200) väitteen ”lajin homo sapiens sisällä on biologisia rotuja” kanssa oli eri mieltä kulttuuriantropologeista 53 %, fyysisistä antropologeista 41 %, kehityspsykologeista 36 % ja biologeista vain 16 %. Biologien kantaa on pidettävä uskottavimpana heidän asiantuntijaluonteensa vuoksi. Tutkimus osoittaa, että rotuopin vastustaminen perustuu enemmänkin politiikkaan kuin objektiivisiin tosiasioihin.
Erotuksena rotuopista rotuerottelu tai -luokittelu (racial categorization) puolestaan edustaa käsityskantaa, että roduilla on eroja, joiden pohjalta niitä voidaan luokitella. Tähän sisältyy mahdollisuus tunnustaa, että jotkut rodut ovat joissakin suhteissa parempia tai huonompia kuin toiset. Tämäkin käsitys on todenperäinen, eikä siinä ole mitään eettisesti moitteenalaista. Se vain kiistää ihmisten samanlaisuuden ja samanarvoisuuden niissä käytännön elämään liittyvissä suhteissa kuin tavanomainen viranomaisvaltakin.
Rasismi eli rotusorto (tai rotusyrjintä) puolestaan poikkeaa rotuopista ja rotuerottelusta siinä, että ne eivät tyydy vain myöntämään yksilöiden erilaisuutta ja eriarvoisuutta työelämässä, armeijassa ja muissa tavanomaisissa käytännöissä (joista suuri osa on sitä paitsi viranomaisvallan itsensä tuottamia). Rotusortoa edustaa käsitys, että jotkut rodut ovat ihmisarvoltaan parempia tai huonompia kuin toiset. Ihmisarvo ei ole kuitenkaan relatiivinen eli suhteellinen, kuten esimerkiksi tasa-arvo on. Siksi rotusorto on edellä mainituista muista käsityksistä poiketen paheksuttavaa moraalisessa mielessä.

Johtopäätös: Koska vihreiden ajatus rasismin kriminalisoimisesta mahdollistaisi kaikkien rodullisten ja mahdollisesti myös muuta erilaisuutta koskevien arvoväittämien määrittelemisen rangaistavaksi, näkökanta veisi pohjan erilaisuutta koskevalta tiedonmuodostukselta ja eri tulkintojen esittämiseltä. Niinpä kriminalisointia ei pidä hyväksyä. Kohdistuessaan ”järjestyneeseen rasismiin” vihreiden vaatimus johtaisi tiettyjen tieteellisten paradigmojen, yhdistysten tai poliittisten puolueiden kriminalisointiin, mikä olisi vapaan totuuden tavoittelun, sananvapauden ja kansanvallan vastaista. Kieltolaki johtaisi myös vääristyneeseen kuvaan siitä, millaisia näkemyksiä yhteiskunnassa esiintyy ja sitä kautta kommunismille ominaiseen valheellisuuteen. Vähennettävä olisi perussuomalaisiin kohdistuvaa rasismia.

13. Vihreät: ”Leikkaukset ovat osuneet erityisen kipeästi toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Palautetaan opettajat ammatillisiin oppilaitoksiin ja turvataan riittävät resurssit lähiopetukselle ja ohjaukselle. Annetaan opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille vapaus ja resurssit opiskella, opettaa ja tutkia ilman jatkuvaa hiostusta. Poistetaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut ja tarjotaan opiskelijoille pysyvä oleskelulupa valmistumisen jälkeen.

Vastaväite: Vihreät leikkasivat viimeksi hallituksessa ollessaan enemmän perusopetuksesta ja ammatillisesta opetuksesta kuin kokoomus ja kepu ottivat koulutuslupauksensa rikkoen yliopistoilta.

Johtopäätös: Suosittelen vihreille pillereitä ”muistin tueksi”.

14. Vihreät: ”Parannetaan päihde- ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta. Vahvistetaan mielenterveyden hoitotakuuta ja taataan pääsy perustason mielenterveyshoitoon kuukauden sisällä. Parannetaan erityisesti monisairaiden ja vaikeasti diagnosoitavien potilaiden terveydenhoidon saatavuutta. Jokaisella terveysongelmista kärsivällä tulee olla oikeus asianmukaiseen hoitoon.”

Vastaväite: Ei vastaväitettä.

Johtopäätös: Sopisi hyvin vihreille itselleen.


Millä tämä kaikki maksetaan?

Vihreiden eduskuntavaaliohjelmassa ei ollut talous- eikä veropoliittista osiota ollenkaan, vaan ainoastaan muutamia haja-ajatuksia siitä, että voitaisiin kantaa esimerkiksi lentoveroa.

Laskun vihreät esittävätkin tässä. Kirjoitus alkaa selityksellä, ”miksi veroja ylipäänsä pitää korottaa?” Vihreät eivät näytä tajuavan, että verotus on jo nyt tapissaan, toisin sanoen optimoitu tasolle, jolla se tuottaa eniten.

Jos veroja kiristetään, ihmiset lakkaavat hankkimasta verotettavaa tuloa tai kuluttamasta. Tuloksena on entistä vähemmän verotuloa julkisyhteisöille.

Vihreiden veropolitiikka näyttää perustuvan käsitykseen, että jossakin on taikaseinä, josta rahaa tulee: ”Kaikkien on osallistuttava taantuman laskujen maksuun, joten myös suurituloisten verotusta on kiristettävä.”

Tavoite on siis kiristää erityisesti omaisuuteen kohdistuvia veroja, mikä on kommunististen periaatteiden mukaista.

15. Vihreät korottaisivat esimerkiksi kiinteistöveroa: ”Kiinteistöveron korotuksella voidaan vahvistaa kuntien mahdollisuuksia tuottaa palveluita. Kiinteistöveroa on hankala kiertää ja sillä voidaan vaikuttaa esimerkiksi asumisen energiatehokkuuteen”, vihreät kiittelevät.

Vastaväite: Eduskuntavaaliohjelmassaan vihreät esittävät tavoitteekseen ”poistaa asunnottomuus vuoteen 2026 mennessä”. Miten voidaan samanaikaisesti ”lisätä kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa” ja nostaa asumisen kustannuksia kiinteistöveroilla, kylpyhuonesertifikaateilla ja nollapäästötavoitteilla?

Johtopäätös: Kiinteistövero nostaisi vuokria ja vastikkeita kaupungeissa ja omakotitalojen sekä rivitalojen kuluja kaikkialla. Lasku kiertyisi valtiolle asumistukimenojen kasvuna. Kiinteistövero olisi omaisuuteen kohdistuva vero, joka kohtelisi epäoikeudenmukaisesti pienituloisia omakotitaloissa asuvia ja kesämökin tai muun maapalstan omistajia. Ei yhtään lisää kiinteistöverotusta eikä asumiskuluja kasvattavia määräyksiä Suomeen!

Poliittinen puoluevihreys on kiilusilmäisen uustaistolaisuuden muoto. Sen läpi kuultaa kommunistinen ajatus, jonka mukaan (1) valtion tai julkisen vallan pitää säädellä ihmisten elämää rajoituksin, määräyksin ja komenteluin, välittämättä yksilöiden tahdonmuodostuksesta ja itsemääräämisoikeudesta ja että (2) julkinen valta tietää aina parhaiten, mikä on yksilöille hyväksi.

Edellä mainitut kohdat ovat tietenkin vain esimerkkejä Vihreiden irrationaalisesta ohjelmasta. Paljon lisääkin löytyisi koskien erityisesti energiapolitiikkaa: Ydinvoimaa ei saisi olla, mutta hiilidioksia tuottamatonta sähköä pitäisi tulla pistorasiasta. Vesivoimaa tulisi suosia, mutta koskia ei saisi valjastaa. Tuulivoimaa pitäisi lisätä, mutta tekoallasta ei saisi perustaa tuulivoiman tuotantovaihteluja tasapainottamaan. Ja niin edelleen.

Suomea ei pidä hirttää ympäristödirektiiveihin eikä synninpäästörahastoihin, ja siksi tarvitaan lisää biohajoavia puolueohjelmia sekä ympäristödirektiivejä ja -sertifikaatteja.


Mistä vihreän kannatuksen virta tulee?

Lopuksi voidaan kysyä, miksi suuri määrä ihmisistä näyttää äänestävän vihreitä, vaikka heidän politiikkansa on läpilahoa eikä kestä kerta kaikkiaan minkäänlaista kriittistä arviota. Esimerkiksi Helsingissä vihreillä on ollut perinteisesti noin 19 prosentin kannatus.

Vastaus on sama, minkä vuoksi Platon piti demokratiaa huonona tapana taata valtion menestys ja hyvinvointi. Nimittäin suuri osa ihmisistä ei kykene kompostoinnin keinoja kummempien kysymysten käsittelyyn.

Kun poliittinen analyysikyky rajoittuu kierrätykseen, eläinten niin sanottuihin oikeuksiin, kasvissyöntiin, bioviljelyyn ja muuhun viherpiiperrykseen, on selvää, että koko kansakunnan kannalta tärkeät taloudelliset ja väestöpoliittiset kysymykset jäävät sivuun, ja avataan tie retiisinvihreään populismiin.

Yksi selitys vihreiden kannatukseen on, että puolue ratsastaa kaikenlaisilla vähemmistöoikeuksilla ja sitä kautta jakaa suomalaisia ”meihin” ja ”heihin”.

Kun monet nuoret menevät mukaan tuohon hössötykseen, he eivät lainkaan huomaa, kuinka klusteroivaa ja joukkueisiin jakavaa tuo politikointi on. Samalla kun kirjoittaudutaan vihreiden taakse ajamaan joitakin järjestöpoliittisia ihanteita, tullaan sanoutuneiksi irti siitä enemmistöstä, eli suomalaisten omasta edusta, jota kaikkien suomalaisten olisi tärkeää ajaa näinä väestöpoliittisten mullistusten, kansainvaellusten ja muiden kohtalonkysymysten aikoina.

Kun poliittisesti kokemattomat töpselinokat äänestävät vihreitä, he saavat palkakseen läpikotaisin velkaannutetun maan, jonka ympäristöpoliittisesta anekaupasta ei ole ollut vähäisintäkään hyötyä maailman ympäristön kokonaistilaa ajatellen, mutta väestöpoliittinen mullistus on pannut maailmankirjat sekaisin myös Suomessa.

Myös vihreiden puheenjohtajavalinta on lavaste. Vihreät naarasivat puheenjohtajakseen ”järkivihreänä” tunnetun Pekka Haaviston vaaleja varten, vaikka tosiasiassa puolueen linjasta ja tahdonmuodostuksesta päättävät tulipunaisen varapuheenjohtajan Maria Ohisalon tapaiset viidakkokuumeiset nousukkaat, joille yliopisto on tarjonnut esiintymislavan mutta joiden kyky tieteelliseen analyysiin on jäänyt pysyvästi kelvottomaksi.

Parempaa ohjelmaa toivottavasti tästä.

18. helmikuuta 2019

Autot ja vanhukset – Ei puutetta populismista, Soini ja Orpo


Timo Soini (sin.) julkaisi blogissaan ikävän servauksen moittimalla Jussi Halla-ahoa ”kuurapääksi”. Soini kirjoitti ikäihmisten hoitajapulasta, että ”[h]oitajia ja hoivaa ei saa puoluepolitisoida. Halla-aho ei tätä käsitä.” Hän myös jatkoi: ”Kuurapää ei kauas nää.

Soinin väite on absurdi, koska vanhustenhoito on nimenomaan puoluepoliittinen kysymys. Sdp on ratsastanut koko ajan hoitajamitoituksen nostamisella 0,7:ään. Miten asiaa voitaisiin enää enempää tai vähempää puoluepolitisoida?

Jussi Halla-aho nimenomaan totesi puolueemme talous- ja sosiaalipoliittisen vaaliohjelman julkistamistilaisuudessa 7.2.2019, että näistä vaaleista on turha yrittää tehdä ”hoivavaaleja” ratsastamalla ”minimihoitajamitoituksella” tai eläkeläisten köyhyysloukulla.

Halla-aho piti mahdottomana sosiaalidemokraattien esittämää yhtälöä, jossa lisättäisiin vanhusten hoivatukea ja jatkettaisiin samanaikaisesti sellaista maahanmuuttoa, joka tuo maahamme vähäosaisten lisäksi lisää vähäosaisia.

Sdp tietenkin tarttui Soinin toteamukseen tekemällä siitä 16.2.2019 jutun. Demokraatin jo 15.2.2019 julkaiseman uutisen mukaan Soini haluaisi haalia lisää filippiiniläisiä hoitajia Suomeen. Soini mainitsi asiasta blogikirjoituksessaan, jonka mukaan hän haluaisi avata rekrytointia varten suurlähetystön Filippiineille.

Halla-aho puolestaan totesi Ylen Ykkösaamussa, että ”[m]inun mielestäni on hyvin kyseenalaista se, että pyritään ratkaisemaan ongelmaa tuomalla halpatyövoimaa Suomeen, koska halpatyövoima tietysti omalta osaltaan pitää palkkoja matalalla ja se on halpatyövoiman maahantuonnin tarkoituskin. Eihän filippiiniläinen hoitaja tule yhtään sen enempää liian pienellä palkalla toimeen Suomessa kuin suomalainenkaan.

Näin ei ratkeaisi myöskään huoltosuhteen ongelma. Työperäinen maahanmuutto ei ole toivottavaa, sillä osa tulijoista vie työpaikan suomalaisilta, joiden työttömyysmenot sulattavat pois halpatyövoimasta saadut hyödyt. Työtehtävien loputtua myös maahanmuuttajat voivat olla Suomessa työttöminä.

Määritelmällisesti ei olekaan olemassa erikseen ”työperäistä maahanmuuttoa” vaan maahanmuuttajia, joiden työstatus vaihtelee työllisten ja työttömien välillä. Suomen Perustan Samuli Salminen totesi tutkimuksessaan Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee?, että pitkällä tähtäimellä vain saksalaiset maahanmuuttajat ovat parantaneet julkisten talouden tilaa. Hän kirjoitti (2018. s. 89):

Tärkeä johtopäätös esitetyistä tilastotuloksista on, että ’työperäinen maahanmuutto’ ei muodosta Suomen julkisen talouden kannalta yksittäistä joukkoa. Julkisessa maahanmuuttokeskustelussa olisikin otettava huomioon, että erityisesti EU-/ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen suuntautuva matalapalkka-alojen ’työperäinen maahanmuutto’ ei ole esitettyjen tulosten pohjalta minkäänlainen ratkaisu ikääntyvän väestön julkiselle taloudelle tuomiin ongelmiin.

Puhuin työpolitiikasta muun muassa Radio Vapaan Helsingin lähetyksessä. Ulkomaisesta lisäväestöstä seuraa vaatimus asuttaa tulijat ja heidän omaisensa jonnekin, ja asumistukimenot kasvavat. Tämäkään ei puolla vierastyövoiman haalintaa. Näin valtiolle ja kunnille langetettaisiin hoivavastuu maahanmuuttajista, ja asuinkulut huomioiden se tulisi kalliiksi.

Vastustan myös ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistoa. Siitä tuli uusi sosiaalietuusperäinen maahanmuuttoväylä Ruotsiin heti kun tarveharkinta poistettiin. Dosentti Kyösti Tarvaisen mukaan EU:n ulkopuolelta tuleva työntekijä tuo mukanaan keskimäärin 0,8 omaista, ja työikäisistä omaisista vain kolmannes on töissä; heistäkin suuri osa osapäiväisesti.

Ruotsissa ulkomaalaisia palkkaavista työnantajista noin 70 % on itse ulkomaalaistaustaisia, ja melkein puolet ulkomaalaisia palkkaavista yrityksistä on vain 1–5 hengen yrityksiä. Tämä kertoo pikemminkin perheenyhdistämiseen ja kaverikauppaan liittyvästä maahanmuutosta kuin työperäisestä.


Mikä neuvoksi hoitajapulaan?
 
Entä miten vanhustenhoidon vaje pitäisi ratkaista?
 
Kannatan vanhustenhoidon turvaamista mutta en hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin, sillä määrä ei tässäkään asiassa muutu välttämättä laaduksi. Määrävaatimus vain asettaisi toiminnasta vastaaville muodollisia vaatimuksia, jotka voisivat jopa huonontaa tilannetta. Minimi olisi samalla myös katto, jota voitaisiin käyttää määrien vähentämiseen.

Hoitajia voi olla paljonkin, mutta tekijöiden koostuessa kielitaidottomasta halpatyövoimasta työ voi olla heikkoa. Demariretoriikasta kotoisin olevalla ”minimihoitajamitoituksella” politikoiminen ei merkitse vanhustenhoidon onnistumista.

Onnistumisen takaa muun muassa se, että hoidettavien ei tarvitse olla indokiinalaisten eikä itäeurooppalaisten kielten dosentteja pärjätäkseen hoitohenkilökunnan kanssa. Hoitoalalla kieli- ja viestintätaitoisuus on tärkeää potilasturvallisuuden vuoksi.

Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7:ään maksaisi vain noin 225 miljoonaa, mutta Suomi käyttää tänäkin vuonna huomattavasti suuremman summan sosiaalietuusperäisten maahanmuuttajien vastaanottoon ja kotouttamiseen.

Kannatan maahanmuuttokulujen leikkaamista ja vastaavan rahoituksen lisäämistä vanhustenhoitoon ilman lakiin tehtäviä muodollisia määräkirjauksia. Jos suomalaisille hoitajille maksettaisiin paremmin, heitä voisi alkaa löytyä ilman halpatyövoiman maahantuontia.

Kuluttaessaan palkkansa ulkomailla tai lähettäessään rahansa muualle kulutettaviksi ulkomainen työvoima laittaa julkiset varamme kiertoon kansantaloutemme ulkopuolella, mikä lisää tappiota maallemme.

Väestöpyramidissa olevia lommoja ei pidä oikoa maahanmuutolla eikä muokkaamalla väestöämme toisenlaiseksi, sillä monikulttuurisuudesta seuraa työn tuottavuutta vähentäviä kitkoja ja sosiaalista pääomaamme heikentäviä ongelmia.

Suurten ikäluokkien vanhenemisessa on kyse ylimenokaudesta, josta pitää suoriutua aiheuttamatta uusia pullistumia väestöpyramideihin tai sosiaaliseen koostumukseen.

Ekologisen realismin näkökulmasta väestön väheneminen ja muuttoliikkeen vähentäminen pohjoiseen olisivat myös hyväksi.


Mikä puolue onkaan autoilijan asialla?

Lisää hallituspuolueiden hermostunutta hikoilua ja populismia tarjoili Petteri Orpo (kok.), joka on poseerannut Kokoomuksen tienvarsimainoksissa julistaen, että ”autot kuuluvat teille” ja ajaen muka autoilijoiden asioita.

Mainosta kiittelivät yhteen ääneen Ilta-Sanomien Timo Haapala ja Demokraatti-lehti, jonka mukaan on myös kyselty, onko mainos aito. Epäilyyn onkin syytä, sillä vielä viime vuoden puolella Petteri Orpo veti rekeään aivan toisen suuntaan hyväksymällä hallituskumppani Kimmo Tiilikaisen (kesk.) kiireen ”hiilineutraaliin” Suomen vuoteen 2045 mennessä.

Miksi Kokoomus ei ole alentanut autoilun kokonaisverotusta, vaikka sillä on ollut siihen tilaisuus jo usean hallituskauden ajan? Ihan nytkö vasta vaalien edellä asia tuli mieleen? Kirjoitin aiheesta verkkokolumnissani ”Populismia tankkiin, Petteri Orpo”.

Ilmastopaneelin, Sdp:n ja Vihreiden vaatimukset kieltää polttomoottoriajoneuvot lähitulevaisuudessa (2027–2035) ovat merkkejä ilmastohysteriasta, joka on vallannut Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet.

Suomen kasvihuonepäästöt ovat alle 2 promillea maailman kokonaispäästöistä, joten sillä ei maailmaa pelasteta, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan. Suomi on noudattanut ilmastodirektiivejä ja sopimuksia orjallisesti niin, ettei varsinkaan meidän pidä kiirehtiä olemaan ”ilmastonmuutoksen torjunnan kärkimaa”, ”esimerkki muulle maailmalle” eikä myöskään ”kulkea eturintamassa hiilen käytöstä luopumisessa”.

Liikennekäytössä oleva moottoriajoneuvokantamme on noin 2,7 miljoonaa ajoneuvoa, joiden kesto on kymmeniä vuosia ja arvo useita miljardeja. Kieltolailla valtio joutuisi korvaamaan niiden arvon kuluttajille.

Kylmässä ilmanalassa sähköautot ovat osoittautuneet toimimattomiksi, sillä akkujen varaukset purkautuvat pakkaseen ja lämmitysvastuksiin, eikä polttomoottorien hukkalämpöä ole käytettävissä lämmitykseen.

Raskas liikenne tulee joka tapauksessa aina olemaan polttomoottorikäyttöistä akkujen riittämättömyyden ja pitkien matkojen vuoksi. Vanhoilla ja paljon polttoainetta kuluttavilla autoilla liikkumisen vaikeuttaminen kohdistuisi pahiten pienituloisiin ja vähävaraisiin.

Ehdotus polttomoottorien kieltämiseksi on tyypillinen näyttö vihreästä ilmastohysteriasta ja sosialismille ominaisesta pakkovallan käytöstä. Sähkö- ja hybridiautoja on otettava käyttöön markkinaehtoisesti ja hallitusti, vähitellen ja kuluttajien ehdoilla.

Mikäli Sdp ja Vihreät pysyvät kannassaan, joutuu Petteri Orpo etsimään hallituskumppaninsa muualta. Kysymys onkin siitä, kuinka uskottavaa Orpon harjoittama puoluemarkkinointi on. Kokoomus esiintyy ”autoilijoiden asialla”, mutta puolue joutuu perumaan lupauksensa, mikäli se vaalien jälkeen tekee hallitusyhteistyötä demarien ja vihreiden kanssa.

Autoilun verotuksen alentamista keskieurooppalaiselle tasolle olen itse ajannut jo pitkään. Sitä ei ilmastohysterialla politikoiminen edistä.


Jukka Hankamäki

FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki