Suomi, sähkön siirtomaa

Suomessa on tehty huonoja energiapäätöksiä, joista osa on poliittisia, osa taloudellisia. Kaikki muistavat varmasti Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan myymisen enemmistöosiltaan ulkomaille. Omistajuus on seilannut Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Viimeksi 80 prosenttia Carunan osakkeista osti espanjalainen yhtiö.

Kun rakenteellisessa monipoliasemassa oleva firma kapitalisoidaan, hinnat kuluttajille yleensä nousevat. Minunkin sähkölaskussani sähkön siirtämisen kokonaishinta on nykyisin energian kokonaishintaa suurempi.

Myyntipäätöksen teki Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, sen valmisteli elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja allekirjoitti omistajaohjauksesta vastaava Pekka Haavisto (vihr.). Kauppa siunattiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ja vain yksi ministeri, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vastusti sitä.

Tuloksena sähkön siirtohinnat nousivat hurjasti. Energiaviraston oikeus valvoa laillista 8 prosentin vuotuista korotuskattoa ja verkkoyhtiöiden tuottokattoa (tänä vuonna 6,87 prosenttia) on vain taannehtiva ja tapahtuu jälkikäteen neljän vuoden sykleissä eikä siten ole yltänyt tasapainottamaan kuluttajahintoja reaaliaikaisesti. Kuluttajien kukkaroa on imuroitu megawattien voimalla.

On myös asioita, joista muistutus kansalaisille ei tule sähkölaskun säännöllisyydellä. Yksi on vetyvedätys, josta esimerkiksi kelpaa norjalaisen pöytälaatikkofirman Blastr Green Steelin terästehdas ja siihen liittynyt vedyn tuotantolaitos. Hankkeesta on edelleen näyttönä tyhjä inkoolainen tontti. Median lisäksi tuosta illuusioinvestoinnista iloitsi ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), jonka mukaan ilman vihreää politiikkaa näitä miljardeja ei Suomeen saataisi. Paikkaansa pitää, ettei ole saatu. After down -tunnelmissa oltiin varsin pian, minkä olin jo osoittanut omilla epäilyksilläni.

 

Valtiolla on kätensä mämmissä myös yhtiöiden energiapäätöksissä 

Osa energiatalouden vastoinkäymisistä johtuu liike-elämän ratkaisuista, mutta suuressa osassa on poliittista vaikutusta mukana. Noin 11 miljardia euroa maksamaan tulleen Olkiluoto 3:n rakentaminen kesti noin 18 vuotta, koska hallitukset ja eduskunta kitsastelivat periaatepäätöksen tekemisessä ja luvan myöntämisessä.

Lupa myönnettiin vain yhdelle yksikölle, joten Teollisuuden Voima halusi hyödyntää sen täysimääräisesti. Näin ryhdyttiin rakentamaan maailman (tuolloin) suurinta reaktoria, josta oli tuleva prototyyppi. Hankkeet viipyvät, kun yhtä aikaa suunnitellaan ja tehdään. Kitkoja lisäsi, että rakennustyömaa oli monikulttuurinen, eikä siellä pärjännyt olematta indoaasialaisten kielten dosentti. 

Taustalla olivat huonot poliittiset päätökset. Periaatepäätöksen Olkiluodon kolmannesta yksiköstä teki Paavo Lipposen (sd.) toinen hallitus, ja luvan myönsi Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäinen. Erikoista oli, että myös hallituspuolueiden kansanedustajille annettiin lupa äänestää vakaumuksensa mukaan, ikään kuin ydinvoimapäätös ei olisikaan taloudellinen ja teollinen ratkaisu vaan jonkinlainen kvasiuskonnollinen omantunnonkysymys. Eduskunnassa äänestettäessä 24.5.2002 hallituspuolueiden äänet hajosivat. Jarrupolkimella seisoivat vihreiden koko ryhmä ja puolet vasemmistopuolueiden kansanedustajista.

Valtiollista vaikutusta oli myös Suomen valtion enemmistöomisteisessa ja strategisesti tärkeäksi määritellyssä Fortumissa, jossa tehtiin maamme taloushistorian suurin ja epäonnistunein yrityskauppa. Lehtitietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) valtioneuvoston kansliasta omistajaohjasi Fortumia investoimaan Carunan myynnistä vuonna 2014 saamansa varat tuottavasti, ja vuonna 2017 Fortum alkoikin ostaa saksalaisen hiilivetyihin keskittyneen Uniperin osakkeita maksaen niistä yhteensä noin 7,2 miljardia euroa.

Uniperin liiketoiminta nojasi halpaan venäläiseen putkikaasuun. Venäjän katkaistesssa kaasuhanat kesällä 2022 Uniper ajautui katastrofiin, ja yhtiö teki tappiota 50–100 miljoonaa euroa joka päivä. 

Fortum reagoi aluksi kaatamalla firmaan tukipaketteja, mutta sen enempää Fortumin kuin Suomen valtionkaan tase ei olisi riittänyt pelastamaan Uniperiä konkurssilta. Lopulta Sanna Marinin (sd.) hallitus kätilöi Tytti Tuppuraisen (sd.) toimesta Fortumin ja Saksan valtion välille sopimuksen, jolla Fortum myi kaikki Uniper-osakkeensa Saksan valtiolle vain 0,5 miljardilla, kun ostohinta oli ollut tuo 7,2 miljardia. Näin Fortum vapautui myös Uniperille myöntämästään 4 miljardin osakaslainasta ja 4 miljardin emoyhtiötakauksista, mutta suomalaisia Fortumin asiakkaita sopimus ei säästänyt sähkölaskun korotuksilta.

Kävi siis niin kuin Soneran taannoisessa päätöksessä sijoittaa vanhenevaan tekniikkaan ja ostaa Saksan taivaalta verkkotaajuuksia matkapuhelinverkkoon, jota kukaan ei pian käyttäisi. Siten oli haaskattu tuonkin pörssiyhtiön omaisuus, jolla olisi voitu maksaa 2000-luvun alkuun kasautunut lama-aikainen valtionvelka kokonaan pois.

Suomen taloushistoria on täynnä poliittisesti johdettujen yhtiöiden tekemiä sikamaisen huonoja päätöksiä. 

Olen kerrannut historian kulkua pitkälti osoittaakseni, että Suomen valtion talouspoliittinen töpeksintä ei seiso tyhjän päällä!

Tervetullut talousuutinen?

Media ja poliitikot iloitsivat tänään Googlen ilmoittamasta aikeesta rakennuttaa Suomeen useita datakeskuksia ja ostaa puolet Loviisan ydinvoimalaitoksen sähköstä 22 vuoden ajan.

Petteri Orpon (kok.) hallituksen vale, että kyse on 13 miljardin euron investoinnista Suomeen, meni läpi medioissa ilman kitkaa. 

Totuus on, että hankkeen kokonaisarvosta Suomeen investoidaan vain murto-osa, ehkä noin 2 miljardia.

Tietokonelaitteistot tuodaan ulkomailta, todennäköisesti Yhdysvalloista ja Kaukoidästä. 

Rakentamisaikaiset 37 000 arvioitua työpaikkaa täytettäneen suureksi osaksi ulkomaalaisilla työpataljoonilla, koska Suomesta ei löydy tuollaisia määriä duunareita edes työttömyyden kourissa kärvisteleviltä aloilta, saati rakentamispaikkakunnilta Kajaanista, Vaalasta ja Muhokselta.

Väite vakituisesti syntyvistä 7000 työpaikasta on liioiteltu, mutta kelvannee vaaliaseeksi Petteri Orpolle, jonka lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on päässyt liudentumaan 300 000 ihmisen massatyöttömyyteen.

Mikäli Google ostaa Loviisan ydinvoimalan sähköstä puolet kiinteään tukkuhintaan, se voi datakeskusten sähkönkulutusta globaalisti säätelemällä myydä ostamansa sähkön eteenpäin markkinoille pörssihintaan, jolloin kuluttajat joutuvat maksamaan enemmän kuin ostaessaan sähköä Fortumin Loviisan-voimaloista suoraan.

Google voi siis takoa rahaa kolonisoimalla kymmenisen prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja vetämällä liikevoittoa välistä.

Ei sovi unohtaa, että myös Suomeen suunnitteilla oleva alumiinitehdas kuluttaisi noin kymmenen prosenttia kaikesta sähköstämme, ja tämä datakeskusten ahmaiseman sähkön lisäksi.

Entä sitten Googlen lupaus murenemassa olevien atomi-Ladojen korjaamisesta käyttökelpoisiksi aina vuoteen 2050 asti? Loviisan ydinvoimala rakennettiin suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä lujittamaan ja kehittämään Kekkosen-aikaisia ”hyviä ja luottamuksellisia suhteita”. Voimalat ovat kestäneet pitempään kuin rakkauden retoriikka, mutta ne ovat tuota pikaa yliajalla.

Ydinsäteily pommittaa reaktoriastioiden metallia painevaikutuksen ohella, eikä voimaloita voida käyttää elinkaarensa yli. Googlen aie jatkaa voimaloiden käyttämistä on turvallisuusriski Suomelle.

Lehtitietojen mukaan Google on luvannut perustaa 94 megawatin akuston puskoroimaan sähkön kulutuskonjuktuureja, mutta vaihtelujen ollessa terawattien luokkaa, on lupauksen luonne vain imaginäärinen. Kaupunkijuoru, jonka mukaan ”Google tuo sähkön tullessaan” on samanlainen kuin sananlasku, että ”lapsi tuo leivän tullessaan”.

Myös Petteri Orpon hankkeen julkistamistilaisuudessa lausahtama lupaus ”Sähköä riittää” on syytä ripustaa seinälle kultaisiin kehyksiin, aivan niin kuin Sanna Marinin hallituksen sloganiksi muodostunut ”rahaa tulee”.

Rahaa ikävä kyllä menee. Kun sähkön kysyntä nousee mutta tuotantoa ei tule lisää, kuluttajahinnat väistämättä nousevat. Se on kysynnän ja tarjonnan laki.

Suomi on pimeä ja kylmä maa. On todennäköistä, että kuluttajien sähkönhinnat noin kaksinkertaistuvat nykyisestä.

Voi niitä ilon ja onnen kyyneleitä, kun äidit ja isät selittävät lapsukaisilleen, miksi joulusaunominen ei käykään ja sähkölämmitteisissä asunnoissa täytyy pudottaa huoneistolämpötilaa kolmentoista asteen tasolle.

 

Kokoomus kätilöi kolonialismia

Tätä kirjoittaessani katselen energia-asioista vastaavan Sari Multalan (kok.) naamataulua televisiostani 26,58 sentin sähkönhinnalla, kun ympäristöministeri vakuuttelee, että äskettäin julkistetun datakeskuspäätöksen johdosta sähkön hinta nousee vain ”kohtuullisesti”.

Petteri Orpon lupaus sähkön kuluttajahintakatosta on irvokas, jos rima pannaan 18 sentin tasolle, sillä ennen vuotta 2022 sähkönhinta oli noin 5 sentin tasolla.

Multalan selittämän hintakaton käyttöönotto edellyttää sekin Euroopan unionin päätöstä, eikä ole siis kansallisessa hallinnassa. Hintakattoa ei välttämättä heru, vaikka Suomessa paleltaisiin pakkasessa, vaan ainoastaan, mikäli hinnannousu uhkaa koko Euroopan unionia.

Haluaisin tarjota Multalalle sähköistä tuolia jo pelkästään siksi, että kyseinen ministeri aikoo esitellä eduskunnalle myös asumisoikeuksien kumouslain (aiheesta täällä). Akateemikoilta hän sai jo täystyrmäyksen aikoessaan esitellä lainmuutoksen, jolla torpattaisiin valtiollinen rahoitus tutkimustoiminnalta, joka ei ole sopusoinnussa Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa (aiheesta täällä).

Minä muuten poistan aseestani varmistimen aina, kun joku ministeri ennustaa, että armeiliasuutensa tuloksena haitat kansalaisille ovat vain ”kohtuullisia”. Myös asumisoikeuslain kohdalla ne voivat olla totaalisia.

Me emme tarvitse enää yhtään lisää kohtuullisia korotuksia. 

Läpikotaisin korruptoitunut Kokoomus on liike-elämän etäispääte politiikassa ja ylivoimaisesti kieroin ja epäkansanvaltaisin puolue puolueiden joukossa.

Politiikkaa Kokoomuksessa ei ole kuin nimeksi, sillä politiikka koostuu regulaatiosta, eli sääntelystä, ja subventioista, eli tulojensiirroista. Niillä tasapainotetaan rahat ja resurssit omistavien taloustoimijoiden omavaltaisuutta. Sen sijaan Kokoomus on talousfatalistinen puolue, joka liberalisoi talousorgaaninen vallan, ja firmat puolestaan toimivat omalakisesti, jos mikään ei estä.

Näin on syntynyt myös tänään julkistettu Google-päätös, ja Suomesta on tulossa vahvalla vauhdilla sähkön siirtomaa. [Päivitys: Helsingin Sanomat paljasti 13.9.2026, että hallitus ja virkakoneisto tosiaankin sumplivat Google-päätöksen yhtiön kanssa julkisuudelta salassa.]

Totuus on, että viime aikojen suurista yrityskaupoista ei ole ollut mitään pysyvää hyötyä yhteiskunnallemme eikä julkiselle taloudelle, lukuun ottamatta omistajille osuneita kertatuloja.

Lääkäriasema Mehiläisen myyminen on merkinnyt julkisen vallan ostamien terveyspalvelujen hinnan, verovarojen ja palvelusetelien lentämistä ulkomaisten omistajien taskuihin ja ulkomailla edelleen verotettaviksi. Microsoft puolestaan antoi palliatiivista hoitoa Nokian matkapuhelimille. Lumon (entisen VVO:n ja Kojamon) vuokra-asuntoryppään myyminen suureksi osaksi ulkomaille toi asukkaiden postiluukusta vuokrankorotusilmoituksia.

Woltin ja Supercellin myyminen rikastutti omistajia ja toi veroina kertatulon valtiolle, mutta mitään pysyvää hyötyä noistakaan kaupoista ja omistajuuden siirroista ei ole osoitettu. Suomalaisilla ei ole malttia vaurastua, vaan kasvuyritykset laitetaan lihoiksi lypsävän lehmän tavoin ja 1980-luvun juppityyliin.

 

Miksi sormi osui kartalla Suomeen?

Miksi sitten Google päätti rakentaa uudet datakeskuksensa nimenomaan Suomeen? Vuonna 2014 Espooseen päätetty datakeskus ei ole sekään vielä valmis, vaan kantaverkon voimalinjoja on ripusteltu sinne Kehäkolmosen kupeessa vuosien ajan, samoin kaukolämpöjohtoja on kaivettu sieltä pois.

Pelkkä kylmyys ja ilmastojäähdytys eivät riitä selityksiksi yhtiön intoon Suomea kohtaan. Googlen sormi osui Suomeen, koska muut pohjoismaat ja Euroopan maat eivät sitä huoli.

Esimerkiksi Puolassa ja Ranskassa on kamppailtu sähkökriisissä jopa niin, että EU suunnitteli niiden hyväksi sosiaalisen ilmastorahaston yhteyteen energiapoliittista rahastoa, jossa muiden muassa Suomi olisi joutunut (jälleen) sadoilla miljoonilla euroilla nettomaksajaksi (aiheesta täällä ja täällä). 

Useassa Euroopan maassa ollaan entistä skeptisempiä Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä kohtaan sekä halutaan vähentää USA-riippuvuutta.

Sen sijaan suomalaiset ovat tekemässä oman sinisilmäisyytensä vuoksi samanlaisia lehmänkauppoja kuin sijoittaessaan Carunan Fortum-miljardit saksalaiseen kaasuvoimaan ja ostaessaan valtionyhtiö Soneran pörssiarvosta innostuneina verkko-oikeuksia Saksan taivaalta.

Ulkomaiset suuryritykset sahaavat suomalaisia silmään, ja ministerit juoksevat innosta kiljuen kansainvälisten kapitalistien paulaan.

Olisi huomattava, että tiedon varastointitekniikka kehittyy koko ajan. Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat Bajamajan kokoisia ja taskulaskimen tehoisia, ja niitä piti jatkuvasti jäähdyttää.

Voi olla, että parin vuosikymmenen kuluttua ei tarvita enää messuhallin kokoisia datakeskuksia, joissa lämpiää tuhansia saunankiukaita, vaan nämä melko kömpelöt ja arveluttavan edistykselliset betonihallit seisovat tyhjän pantteina suomalaisissa erämaissa.

Onko Googlen Amerikan-avussa meitä kohtaan sitten mitään hyvää? On toki.

Kun energian kulutus lisääntyy, se luo kysyntää, joka ohjaa rakentamaan lisää tasaisesti sähköä tuottavaa ydinvoimaa.

Ydinvoiman lisärakentamisessa kitsastellut Fortum voi näin vapautua tuskastaan, joka johtuu siitä, että tuulivoimaloiden pyöriessä vinhasti ydinvoima ei kannata, ja tuulettomina aikoina ydinvoimaa ei riitä myytäväksi. 

Kun tasaista kysyntää on, voidaan siis saada uutta puhtia myös lisäydinvoiman rakentamiselle vaikkapa Hanhikivelle (jonka Suomen valtio sössi mahdollistamalla yhteistoiminnan venäläisen Rosatomin kanssa, vaikka Venäjä oli jo 2014 hyökännyt Krimille).

Myönteistä Googlen päätöksessä on turvallisuusintessi. Jenkkifirman läsnäolo Suomen alueella voi vahvistaa Yhdysvaltain halukkuutta pääoman suojelemiseen Venäjän sotilaallisilta uhilta.

Huonossa tapauksessa yhdysvaltalaisen pääoman läsnäolo maassamme voi muodostaa sotilaallisen maalin, ja se pahimmassa tapauksessa se voi ohjata Yhdysvaltoja ja Venäjää yhdessä ”suojelemaan” täällä olevia datakeskuksia maamme poliittisen hallinnon yli.

Mutta kuluttajien kukkaroille kohdistuvilta uhilta datakeskusten invaasio ei meitä säästä.

Valtiovallan pitäisi lailla velvoittaa rakentamaan maahamme datakeskusten tarvitsema sähköntuotanto etukäteen eikä sallia asian jättämistä lupausten varaan.

Sähkö on kansalaisten perustarve, joten Orpon hallitus pelaa tässäkin yhteydessä jälleen ihmisten perusoikeuksilla, kuten aikeessaan sallia asumisoikeussopimusten taannehtiva repiminen aso-lain muutoksella. 

Valtionyhtiöiden strategia on isännättömän pääoman tragedia

EU-komission puheenjohtaja, hieno rouva Ursula von der Leyen on selitellyt saksalaisten kaasuahdinkoa sanomalla, että Venäjä kiristää Eurooppaa energialla.

Pitää varmaan paikkaansa. Mutta se ei tarkoita, että Venäjän strategit olisivat tyhmiä. He ovat vain häikäilemättömiä. Röyhkeitä he ovat nyt, kun on avoin konflikti, tekisi mieleni sanoa: alkava maailmansota.

Saksalaiset ovat itse olleet tyhmiä tehdessään valtiostaan kaasukammion, josta kaasua imetään nyt pois. 

Oliko pakko korvata ydinvoima hiilellä ja heittäytyä Venäjän käsivarsille? Ei ollut. Silti Saksassa tehtiin niin: vihreän mutta todellisuudessa sysimustan ja hiileen pohjautuvan energiapolitiikan vuoksi.

Jo 1990-luvun James Bond -elokuvista olisi voinut oppia, että Uralilla, Kaukasuksella tai Etu-Aasiassa saattaa syntyä poliittinen kriisi, jonka tuloksena kaasuputket pannaan kiinni, ja keskuslämmitys kylmenee Keski-Euroopassa.

Tyhmimpiä Suomessa puolestaan olivat ne poliitikot ja yritysjohtajat, jotka haalivat haltuunsa etupäässä hiilivetyihin perustuvan Uniperin osake-enemmistön. He tuhlasivat Fortumin sähköverkkojen myynnistä saamansa 9,3 miljardin euron tulot hukkainvestointeihin, joihin liittyi korkea poliittinen ja taloudellinen riski.

Se on kuin olisi myynyt maansa ja ryhtynyt torppariksi.

Kuvio alkoi tietenkin ”jo oman maalin takaa”.

Syyllinen kardinaalivirheeseen on Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka vuonna 2013 poisti Fortumilta strategisen intressin ylläpitää sähköverkkoja.

Sähkölankojen myynnin siunasivat omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Jan Vapaavuori (kok.), joiden poliittinen ura jostakin syystä jatkuu.

Pääministeri-toimitusjohtaja Juha Sipilä (kesk.) puolestaan vaati valtion omistusten laittamista tuottamaan, ja Fortumin näin ripitetty johto totteli. Niinpä se kylvi rahat pöllämystyneenä pitkin peltoja: ostelemalla voimaloita Venäjältä ja kaasukraanoja Saksasta.

Taustalla oli sinisen ja vihreän lippalakin lisäksi myös punaista väriä, sillä Paavo Lipposen (sd.) ja Eero Heinäluoman (sd.) vasemmistoäänenpainot Nordstream-kaasuputkien hyödyntämiseksi olivat vaikuttavia (katso video).

Viimeisen kirsikan katastrofien kakkuun tarjosivat Uniperin huonot jakelusopimukset. Niiden pohjalta yhtiö joutui lopulta ostamaan kaasua 700 % nousseeseen markkinahintaan ja myymään sitä kuluttajille kiinteään sopimushintaan.

Selvää on, ettei sellaisesta hirttosilmukasta voinut tulla mitään elävää ulos. 

Valtionfirmojen strategia on isännättömän pääoman tragedia, joka muistuttaa myös yhteislaitumen dilemmaa.

Poliittisen tahon ei ole pidetty sopivana puuttua suurten pörssiyhtiöiden yksittäisiin ratkaisuihin, kuten Uniperin ostoon, mutta toisaalta valtiolta vaaditaan käsi ojossa rahaa, kun jotain menee myttyyn.

Juuri tämä takaa turvallisen päänalusen valtioenemmistöisten yhtiöiden toimivalle johdolle ja hallitukselle.

Ensinnäkin ne voivat käyttää yrityksen liikevoitot huonoihin investointeihin, kun yksityiset sijoittajaomistajat eivät ole vaatimassa niitä itselleen osinkoina. 

Toiseksi operatiivinen johto katsoo olevansa suojassa kritiikiltä, sillä laiska johtaminen ei ole laitonta, ja strategisesti tärkeän firman mennessä alamäkeen valtio maksaa tappiot pakon edessä. 

Näin valtion yritys munii kultamunia johtajilleen ja laittaa kansalaiset maksamaan päivällisensä Kämpissä.

Lopputuloksena on Musta Pekka, joka jää jonkun pelaajan käteen. Tällä kertaa se osui talousasioista mitään ymmärtämättömälle Tytti Tuppuraiselle (sd.), joka oli sattunut päätymään omistajaohjausministeriksi jatkuvasti pyörivässä ministeriruletissa.

Neuvottelutaitoja ei onneksi tarvittu, sillä suomalaisten osaksi jäi suostua saksalaisten sanelemiin osto- ja muihin ehtoihin. Tuppuraisen tehtäväksi jäi näytellä, että hänellä oli vain vaatimaton sivurooli, ja ”ansiot” sekä ”vastuu” tuloksesta kuuluvat oikeastaan Sanna Marinille, joka laulatti puhelinlankoja lomaillessaan italialaisessa kartanossa... (Voi olisipa aina Sanna neuvottelemassa!)

Tytti Tuppuraisen suusta pääsi myös strutsinmunan kokoinen vaalivale hänen luvatessaan, että Uniperin pönkittämiseen ei käytetä veronmaksajien rahoja (tähänastista enempää).

Tosiasiassa Fortum rahoittaa karvaat tappionsa ja tulevat velanmaksunsa suomalaisten sähkölaskuissa, jotka ovat taatusti ”veronmaksajien rahoja”.

Sen lisäksi, että suomalaisilla maksatetaan muun maailman sosiaalikuluja, kehitysyhteistyötä, ”energiaköyhyyttä”, byrokratiaa, korruptiota ja muita menoja, saivat suomalaiset Fortumin yritysjohdolta ja valtio-ohjaajalta yhteensä noin 10 miljardin euron laskun. Professorit Rothovius & Tynkkynen voivat varmentaa suuruusluokan. 

Saksan sosiaalidemokraattinen hallitus puolestaan sosialisoi Fortumin Uniper-omistukset nimelliseen hintaan ja sai veto-oikeuden kaikkiin yhtiön asioihin. Lisäksi se jatkaa kaasun alennusmyyntiä saksalaisille lokakuuhun asti, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista markkinataloudessa vaan DDR:ssä.

Vähintä mitä pitäisi tehdä, olisi hakea tulospalkkiot Fortumin pomoilta ja hallitukselta pois sekä säätää laki, jolla globaaleja kapitalisteja ja sosialistisia internatseja estetään pääsemästä lähellekään valtionyritysten johtopöytiä. Myös toimivan johdon liekanarua olisi lyhennettävä. 

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta Suomen taloushistoriassa, kun muutama harhalaukaus upottaa suuryrityksen. Stockmann menetti kaiken varallisuutensa Venäjän-seikkailuissa. Nokian luurit vaikenivat kuin hipaisusta, kun tehtiin väärä arvio kosketusnäyttöjen suosiosta. Finnair odottaa nyt joko pudotusta tai rajua saneerausta länteen päin lentäväksi yhtiöksi. Hop, Skop, Kop, Syp, Sonera...

Fortumin ja Uniperin onnettomuus ei johtunut mistään ”joukkosokeudesta”, kuten vasemmistolehdistö ”kansainvälistymistä” puolustellen väittää. Se johtui poliittista ja taloudellista valtaa käyttäneiden henkilöiden tietoisesti tekemistä päätöksistä, joiden takana oli monikulttuuri-ideologista jauhotusta.

Strategisesti tärkeiden yritysomistusten globaali leviäminen on osa kansallisesti vaarallisen liittovaltiopolitiikan kierrettä, joka päätyy kurjuutta jakavan valtiososialismin kuiluun. 

Näin kapitalismi todellakin luo kumoutumisensa edellytykset, ja tuloksena myös EU:sta on kurinpitovaltio, jossa yksimielisyys on voimaa ja erimielisyys kansanvallan häirintää!

Sivullisena sitä joskus ihmettelee, millaisia paukapäitä päästetään merkittäviin johtaviin asemiin yhteiskunnassa.

Nykyhallitus on lihottanut Suomen valtionvelat, jotka hipovat nyt 135 miljardia euroa. Tuloksena valtiontalouksien rahoituskriisistä, euroalueen kroonisista valuvioista, koronakriisistä ja Putinin aloittamasta sodasta on todennäköisesti valtioiden joukkohaaksirikko, jossa EU-valtiot kuristuvat omiin pakotteisiinsa sekä Venäjän käyttämiin kiristyskeinoihin. Lopulta valtiot kaatuvat dominopalikoiden tavoin. 

Pahinta on, että kiristyvällä verotuksella ja muilla pakko-otoilla valtiot romuttavat myös kansalaistensa yksityiset taloudet.

Ukrainan sota on vasta alkua, ja yhtenäisenä näyttäytynyt EU murenee sitä mukaa kun kansalaisille tulee pimeä ja kylmä. Tilanne ei ole siis ollenkaan valoisa.

Jopa täydellinen tuho pelastaa uppovelkaisen Suomen ja muut Euroopan unionin kehitysmaat meneillään olevalta moraaliselta rappiolta paremmin kuin hyperinflaatio tai mikään ”pelastuspaketti”. Onpa sitten tasainen pohja, jolta aloittaa itsenäisten kansallisvaltioiden rakentaminen.

 

Aiheesta aiemmin

Fortumista uusi Sonera

Finnairista uusi Nokia

Optioiden kirous

Stockmann-Suomi

Nokian kaappaus  

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle 

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnosuojelualueiksi – Perustuslallinen omaisuudensuoja vaarassa

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät 

Vihreät saavat meret kiehumaan  

Fortumista uusi Sonera

Jotkut saattavat muistaa, kuinka kruununjalokivi Soneran pörssiarvolla aiottiin maksaa 1990-alun lamasta kertyneet valtionvelat, ja Yleisradion toimittaja Kari Tervo iloitsi A-studiossa, että ”Hei, mehän ollaan rikkaita!”

Valtionyhtiö Soneran poliittiset hallitusammattilaiset päättivät kuitenkin toimivan johdon tyhmyyksien mukaisesti romuttaa koko yrityksen ostamalla vanhentumassa olevan 3G-verkon oikeudet saksalaisesta huutokaupasta, toisin sanoen haaskaamalla firman varat Saksan taivaalle. Tapaus muistetaan niin sanottuna UMTS-kauppana, josta käsiin jäi pelkkää ilmaa.

Aivan samanlainen katastrofi on käsillä nyt, kun Fortumia pakotetaan pääomittamaan 78-prosenttisesti omistamaansa saksalaista tytäryritystään, Uniperiä, joka tekee kymmeniä miljoonia euroja tappiota päivässä ja puolessa vuodessa kokonaisarvoaan enemmän.

Suomen valtion 51-prosenttisesti omistama Fortum osti vuonna 2017 kaasuyhtiö Uniperin osakkeita 7 miljardilla, ja arvosta on sulanut jo nyt lähes viisi miljardia euroa pois.

Uniperin vaikeudet johtuvat kaasun saannin heikentymisestä Venäjältä, kun Nordsream 1:n hanat pantiin kiinni, eikä Nordstream 2:ta vihitty käyttöön hanketta lobanneen putkimies Paavo Lipposen (sd.) suureksi pettymykseksi.

Suomalaisilla on karvaita historiallisia kokemuksia saksalais-venäläisestä yhteistyöstä, mutta pääsyyllinen Suomen veronmaksajille mahdollisesti kaatuvaan laskuun ei nyt ole vain Venäjän ja Ukrainan välinen sota.

Syypäitä ovat myös Fortumin taannoinen johto: toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf. Lehmänkaupat tehtyään he ovat voineet jatkaa uraansa muissa suuryrityksissä: ympäristöaktivisti Lundmark Nokian toimitusjohtajana ja Baldauf muun muassa Nokian hallituksen puheenjohtajana.

Todennäköiset syylliset löytynevät myös entisen pääministerin Juha Sipilän kabinetista. On mahdotonta ajatella, että valtioneuvoston kansliassa ei olisi tiedetty, mitä Fortumissa tapahtuu, sillä omistajaohjaus kuuluu pääministerin salongille, ja Juha Sipilä oli itse vaatinut, että valtionyhtiöiden varat on pantava tuottamaan.

Juuri edellä mainitut olivat remmissä, kun Fortum osti Uniperin osake-enemmistön, ja Saksassa valtausta pidettiin aggressiona. Nyt kun seuraajansa joutuvat paikkaamaan Venäjä-riskin ylenkatsomisesta johtuvia virheitään, suomalaiset poliitikot ja virkamiehet lähestyvät lakki kädessä saksalaisia, joilta puuttuu kaikki halukkuus ja motiivi Saksan energiapolitiikassa öykkäröineen Fortumin pelastamiseen, ja neuvottelutulos jäänee demarihallitusten keskinäisen armeliaisuuden varaan.

Kävi kuten valtionyhtiöissä yleensä

On suorastaan pelottavaa havaita ja todistaa, kuinka honteloissa käsissä valtionyhtiöiden johtaminen myös poliittisesti on.

Vaalirahoitusskandaalissa ryvettynyt mutta kansanedustajamandaattinsa uusinut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) linjasi jo kaksi vuotta sitten, että ”Oma kansa ensin” -ajattelu on vahingollista, ja sosiaalidemokratisoitunut Uusi Suomi nimesi hänet ”Suomen etujen vartijaksi”. Nyt Tuppurainen antoi MTV3:lle lausunnon, jonka mukaan Uniper saa vaikka kaatua, ja tärkeämpää on, että EU-maat pysyvät yhtenäisinä!

Tämän punaisen torpedonsa, omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen, nykyhallitus lähetti Berliiniin neuvottelemaan rahoituksen saamisesta Uniperille, ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo suitsutti Suomi Areenan esiintymislavalla, että Tuppurainen ansaitsee kaiken tuen. Aplodit tosin menivät Riikka Purralle (ps.). Hyvää matkaa Kokoomukselle hallitukseen demarien apupuolueeksi!

Suomalaiset menettävät Fortumin kautta joka tapauksessa miljardeja, vaikka Saksan valtio suostuisi pelastamaan Uniperin rahoituspaketilla. Saksan valtiosta tulisi tällöin Uniperin omistaja noin 25 prosentin osuudella, mikä liudentaisi Fortumin osuutta yrityksestä.

Tytti Tuppuraisen vakuuttelu, ettei Fortum lähde enää lisärahoittamaan Uniperiä, ei siis estä suomalaisia kärsimästä tappiota, jota koituu sijoituksen arvon romahtamisesta.

Fortum on antanut jo alkuvuodesta 2022 Uniperille peräti 8 miljardin euron takauksen, josta veronmaksajien osuus oli noin 4 miljardia. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeriön virkamiehen mukaan kyseessä oli ”vain liiketoimintaan liittyvä operatiivinen toimi”, vaikka kyseessä oli Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurin subventio ja saavin paikkaus.

Lasku ei lankea median suosiman fraasin mukaan vain ”suomalaisille veronmaksajille” vaan kaikille suomalaisille sähkön ja muun energian käyttäjille. Fortumin subventiota Uniperille ei nimittäin laskuteta pelkkinä valtion pääomituksina, vaan se siirretään maksettavaksi jo muutenkin käsiin räjähtäneissä sähkölaskuissa.

Suomalaisten sähkönhinta on jopa kymmenkertaistunut kahdessa vuodessa, eikä loppua näy. Samaan aikaan kun suomalaiset pakotetaan ostamaan sähköä täyteen markkinahintaan, Uniper myy kaasua saksalaisille kuluttajille omaksi tappiokseen ja markkinahintaa halvemmalla.

Taustalla yleiseurooppalaiset energiapoliittiset tyhmyydet

Kaasun ja öljyn saannin vaikeutuminen Venäjältä on vain yksi tekijä, joka on moninkertaistanut myös sähkön ja muun energian hinnan Euroopassa ja etenkin Suomessa.

Taustalla on suuri määrä dynamiittityhmää energiapolitiikkaa, josta vastuussa ovat etupäässä vihreät poliitikot sekä Suomessa että Saksassa.

Uniperin tappioiden kautta Saksan ympäristöpolitiikan strategiset virheet yritetään siirtää suomalaisten maksettaviksi.

Vaikutusta tehostaa, että Suomi liittyi vuonna 2014 EU:n yhteiseen sähkönsiirtojärjestelmään. Pohjolan sähköpörssiä Nord Poolia ja läntisen Keski-Euroopan sähkömarkkinoita yhdistää nyt yhteinen laskentajärjestelmä Euphemia, jossa pohjoisruotsalainen sähköntuottaja voi käydä kauppaa kreikkalaisen ostajan kanssa.

Sähköpörssien välinen kilpailu alkoi toissa vuonna, yhteiset sähkömarkkinat kattavat käytännössä koko Euroopan, ja yhteinen markkina kattaa pitkälti yli 90 % eurooppalaisesta sähkönkulutuksesta.

Sen hulluus ja järjettömyys vallitsee siinä, että sähkönsiirron verkkokapasiteetti on täysin riittämätön, mikä nostaa hintaa. Hintaa nostaa myös Suomen joutuminen samaan veneeseen Saksan kanssa, jossa vihreä energiapolitiikka on johtanut sekä sähkön hinnan että hiilidioksidipäästöjen nousuun, kun ydinvoimaa on korvattu hiilellä.

Kaikki ei siis johdu vain kaasun saannin tyrehtymisestä Venäjältä. Suomi ei olisi juuri lainkaan riippuvainen Venäjän kaasusta, mutta Saksan harjoittaman vihreän energiapolitiikan takia meitä pakotetaan maksamaan saksalaisten kaasulaskuja.

 

Pimeä ja kylmä maa maksaa Rivieran ”energiaköyhyydestä”

EU on ottanut käyttöön myös ironisen energiaköyhyyden käsitteen, joka on virallistettu osaksi EU-diskurssia. Siihen vedoten suomalaisilta vaaditaan noin 800 miljoonan euron panostusta ilmastopoliittiseen sosiaalirahastoon, jonka tuet menisivät muun muassa ranskalaisten ja puolalaisten hyväksi.

Surkeinta EU:n julistamissa öljyn tuontikielloissa ja Venäjän mahdollisesti toimeenpanemissa kaasutoimitusten keskeytyksissä on, että ne eivät millään tavoin ratkaise EU:hun kuulumattomien slaavivaltioiden välistä sapelien kalistelua, mutta ne tuhoavat Euroopan valtiontalouksien lisäksi Euroopan kansalaisten yksityiset taloudet.

Energialla ei kiristä vain Venäjä. Myös EU kiristää jäsenmaitaan pakoterintamalla, joka on jäsenmaiden etujen vastainen ja johtaa pelkästään EU-maiden omaan tappioon Venäjän myydessä hiilivetyjään kohonneeseen hintaan muualle. Pakotepolitiikan tehottomuus johtuu siitä, että talouspakotteet eivät pysäytä panssarivaunuja.

Suomessa ei olisi pulaa sähköstä, mutta yhteisten kansainvälisten siirto- ja kauppajärjestelmien kautta joudumme maksamaan muiden maiden sähköpulasta. Yhdessä EU:n metsä- ja luontodirektiivien kanssa tämä tarjoaa näyttöä siitä, kuinka vaarallista Suomen on ollut sekaantua Euroopan unionin internatsistisiin taloudellisiin rihmastoihin.

EU:n yhteiset energiaverkostot ovat liittovaltiopolitiikan mätiä hedelmiä; samanlaisia kuin alati jatkuva tukipakettipolitiikka, euroalueen vakuusrahastot ja yhteinen verotus sekä poliittinen sakinhivutus sananvapauden rajoituksineen ja ”korkeine edustajineen”.

Energiaköyhyys on järjen köyhyyttä

Edellä kuvattujen mutkien kautta suomalaiset kärsivät saksalaisten tekemistä umpikieroista energiapoliittisista ratkaisuista. Suurimman ja vaikuttavimman virheen saksalaiset tekivät paikallisten vihreiden aloitteesta, jolloin myös muut puolueet lähtivät innosta kiljuen mukaan vihreiden vaatimaan ydinvoimaloiden sulkemiseen.

Saksassa on laitettu kiinni toimivia ydinvoimalaitoksia, ja alasajo saadaan päätökseen tämän vuoden lopussa, toisin sanoen aikana, jolloin ydinsähköä erityisesti tarvittaisiin.

Ydinsähköä Saksan vihreät aikovat korvata uusilla hiilivoimaloilla, jotka Suomen hiilivoimaloista poiketen eivät tuota kaukolämpöä lainkaan vaan pelkkää sähköä ja joiden hyötysuhde on vain noin puolet Suomen hiilivoimaloiden hyötysuhteesta.

Samanaikaisesti Suomen vihervasemmistolainen hallitus on saattanut tänä vuonna voimaan ilmastolain, jolla Suomea pakotetaan hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050. Kukaan ei ole vastannut siihen, miksi meidän pitäisi pinnistellä enemmän kuin muiden.

Helsingin kaupunki puolestaan aikoo romuttaa Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalansa osana vihreää kaupunkipolitiikkaa, vaikka VTT:n tutkimuksen mukaan ne puhdistavat ilmaa pienhiukkasista.

Vihreät pitävät itsepintaisesti kiinni muun muassa Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimaloiden sulkemisesta, vaikka voimaloiden sähkön- ja lämmöntuottoa ei voida korvata millään vaihtoehdolla.

”Vaihtoehdoiksi” vihreillä ei ole ollut esittää muuta kuin ”teollisuuskokoisia ilmalämpöpumppuja”, ”meriveden lämpötalteenottoa” ja muuta valtavia investointeja vaativaa hölynpölyä. Sekä tietysti 250 miljoonaa euroa maksava biovoimala, joka ei muka nosta kaukolämmön hintaa, vaikka nostaakin. 

Kivihiilivoimaloiden sulkemista Suomessa pitäisi lykätä ja tuoda hiiltä Venäjän sijasta muualta sekä hyödyntää olemassa olevat hiilivoimalat käyttöikänsä päähän. Myös turpeen ja energiapuun käyttöä tulisi Suomessa jatkaa.

Sähkönhinnan monikertaistumiseen on johtanut myös päästöoikeuksien hinnan kaksinkertaistaminen, joka on tehty keskellä energian saatavuuskriisiä. Päästöoikeuden hinta on nykyisin lähes sata euroa hiilidioksiditonnilta. Mikäli päästökauppajärjestelmästä luovuttaisiin kriisin ajaksi, se laskisi sähkön markkinahintaa Suomessa noin puoleen.

Totuus on, että energian toimitusvarmuutta ja vihersiirtymää ei voida saada yhtä aikaa, ja siksi vihersiirtymä pitäisi keskeyttää siihen asti, kunnes korvaavat energiamuodot ovat tosiasiallisesti käytössä. Vihersiirtymän peruuttamisessa olisi cancel-aktivisteille työtä.

 

Myrskytuhot ovat vähäisiä verrattuina vihreiden aiheuttamiin tuhoihin sähkönsiirrossa

Sähkön hinta on katossa vihreään siirtymään uhrattujen taloudellisten menetysten vuoksi. Vihreän politiikan tuloksena Suomeen on rakennettu tuuli- ja aurinkovoimaa, jonka merkitys kokonaiskapasiteetissa on vähäinen.

Sähkön hinnan nousua selitetään sitten kalliilla investoinneilla. Niistä suurin osa johtuu kuitenkin kaapeleiden kaivamisesta maahan eikä tuotantokapasiteetin lisäyksestä, ja siirtovarmuuden lisäämisen takana puolestaan ovat poliittiset päätökset.

Perustavanlaatuisen tyhmyyden teki vuonna 2013 Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, jonka talouspoliittinen ministerivaliokunta poisti Fortumilta strategisen tehtävän ylläpitää sähköverkkoa. Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) veti nimensä paperiin, jossa hyväksyttiin Fortumin sähköverkkojen yhtiöittäminen ja myynti Caruna-nimisinä ulkomaalaiselle pääomasijoitusyhtiölle, ja päätöstä tuki energiaministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Tuloksena luonnollisen monopolin kapitalisoimisesta lähtivät sähkönsiirtohinnat tietenkin rajuun nousuun, ja kansaa alettiin hirttää sähkökaapeleihin. Pekka Haavisto puolusteli päätöstään jälkeenpäin selittelemällä, ettei tiennyt mitä teki ja oli virkamiesten antaman tiedon varassa. Hän ei ymmärtänyt nähtävästi sitäkään, että se ministeri on vastuussa päätöksestä, jonka allekirjoitus on paperissa.

Fortum puolestaan investoi Carunan myynnistä saamansa rahat Venäjän Siperiaan sekä ostamalla Saksasta Uniperin hiilivoimalat. Osan saamistaan varoista Fortum sijoitti Venäjän valtion ydinvoimayhtiön kanssa Hanhikiven utopistiseen ydinvoimalahankkeeseen, sillä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaati laittamaan ”valtion taseet töihin” ja vaikka pörssiyhtiö itse ei sijoitusta kannattanutkaan.

Miksi viides ydinvoimala on viipynyt?

Ainoa valon tuikahdus liittyy Olkiluodon kolmannen reaktorin liittämiseen valtakunnanverkkoon tämän vuoden aikana. Mutta sekin muistuttaa vain ydinvoimapolitiikan tyhmyyksistä. Olkiluodon kolmannen yksikön käyttöönotto on viivästynyt siksi, että eduskunta teki vihreiden painostuksesta huonon päätöksen ja antoi aikoinaan luvan vain yhdelle uudelle reaktorille.

Teollisuuden Voima halusi hyödyntää yhden lupansa täysimittaisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta, 1500 megawatin voimalaa, jollaista valmistajilla ei ollut suoraan tarjota.

Niinpä valmistuva voimala on prototyyppi, ja kävi kuten aina silloin kun suunnitellaan ja tehdään yhtä aikaa: valmistuminen viipyy. Mikäli eduskunta olisi antanut luvan useammalle uudelle yksikölle, ne olisi saatu valmistajilta heti, ja voimalat olisivat olleet käytössä jo vuosien ajan.

Koska Olkiluodon ja Loviisan neljä 1970-luvulla rakennettua reaktoria vanhenevat lähiaikoina eikä käyttöikää voida toistuvasti jatkaa, on uusien ja korvaavien reaktorien rakentamisella jo nyt kiire, mutta vihreiden äärimmäisen typeryyden ja puolueen hallituksessa istumisen takia asiaa on pidetty paitsiossa, eikä poliittista keskustelua ole edes avattu.

Samaan aikaan hiileen perustuvaa energiantuotantoa romutetaan Suomessa, vaikka Itä-Euroopan hiilivoimalat päästävät kolminkertaisen määrän kasvihuonekaasuja jokainen.

Vihreät cancel-aktivistit ovat omalla maineterrorillaan saaneet Suomen energiayhtiöt ja lähes kaikki muutkin yritykset kontalleen puhumaan ”vihreän siirtymän” puolesta, ja vihervasemmiston sinnikkään propagandatyön tuloksena yrityksissä luullaan kuluttajien kannattavan tuota vihreää vallankumousta.

Niinpä sekä Fortum että Uniper ovat tehneet strategisen virheen kirjaamalla tavoitteekseen siirtymän kohti ”hiilineutraalia tulevaisuutta”. Tosiasiassa energiayhtiön päätavoite ei ole puhdistaa ilmaa vaan tuottaa sähköä. Yritysfilosofioista mitään ymmärtämättömät kaupan kandidaatit ja muut markkinointipellet on ollut aivan liian helppoa hypnotisoida vihreän politiikan spiraalihyrrällä tainnoksiin.

Suomessa tarvitaan sinivalkoinen siirtymä kohti vastuullista energia- ja talouspolitiikkaa

Pidän poliittisena päävastustajanani edelleen Vihreää Liittoa. Yhdessä muun äärivasemmiston kanssa vihreät ovat saaneet aikaan pelkkää tuhoa alkaen päihdepolitiikasta ja päätyen perustavanlaatuisiin turvallisuuspolitiikan vaarannuksiin, joita viimeksi nähtiin rajavartiolain jarrutuksessa, kun joidenkin äänestäjien mielestä nerokkaat Veronika Honkasalo (vas.), Eva Biaudet (ruots.), Hussein al-Taee (sd.) ja Satu Hassi (vihr.) seisoivat jarrupolkimella.

Punavihreät ovat vaatineet myös Suomen metsien sosialisoimista universaalikommunistisen ”luonnonsuojelun”, ”monimuotoisuuden” ja ”ennallistamisen” verukkeilla.

Erityisen turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista on vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston keuhkoaminen ilmastonsuojelun puolesta, sillä hävittäjäkoneiden hiilidioksidipäästöt tekevät lopulta kaikki höyläilyt ja viilailut ekologisten nousujen ja laskujen puolesta tyhjiksi, ja Kiinalle annettiin Pariisin ilmastosopimuksessa oikeus lisätä päästöjään aina vuoteen 2030 asti.

Ekokatastrofin juurisyy on kehitysmaiden väestöräjähdys, jonka vuoksi maailman väkiluku ylittää 8 miljardin rajan ja maapallon kantokyky on jo ylitetty. Siitä koituvat sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ajavat ihmiskunnan entistä pahempiin sotiin, ja asia tulisi ratkaista pakottamalla kehitysmaat harventamaan väestöään, ennen kuin on liian myöhäistä.

Mistä hallitusammattilaisille maksetaan?

Haluaisin nähdä vihreiden lentävän leppäkeihäinä ulos kaikkien niiden pöytien ympäriltä, joissa tehdään taloutta, politiikkaa ja tiedettä koskevia ratkaisuja.

Fortumille ominaisia huonoja liiketoimia on nähty valtionyhtiöissä ennenkin, ja voidaan kysyä, mistä myös niiden hallitusammattilaisille ja toimivalle johdolle maksetaan, paitsi omasta riskistään tulla heitetyiksi ulos kesken toimikauden.

Soneran erehdysten lisäksi yksi suuri strateginen virhe on tehty Finnairissa, joka pyrki laajenemaan maailmanluokan lentoyhtiöksi hyödyntämällä 24 tunnin rotaatiolentoja Kaukoitään. Siihen liittyen yhtiö teki järjettömän suuret jumbokonekaupat, ja Finavia hankki miljardin arvosta ylikapasiteettia Helsinki-Vantaalle.  

Huomautin jo vuonna 2013, että kaikkien munien laittaminen samaan koriin (Venäjän ylilennot) on epäviisasta, ja Kaukoidän toimintaympäristö on poliittisesti epävakaa.

Myös Finnair tuottaa yli miljoona euroa tappiota päivässä, eikä tilanne voi jatkua ilman valtion interventiota, mutta valtavirtamedia ei ole pukahtanut asiasta mitään, koska kassassa on vielä rahaa edellisen pääomituksen jäljiltä. Isoriskisellä ja huonosti tuottavalla alalla olisi pitänyt keskittyä antamaan kyydit vain suomalaisille ja Suomeen matkustaville eikä tähyillä vieraille markkinoille.

Finnairista on tulossa uusi Nokia ja Fortumista Sonera. Mieleen muistuvat myös Kuntien eläkevakuutuksen KEVA:n päähänpälkähdykset sijoittaa veroluonteisia eläkevakuutusmaksuja Kreikkaan, josta käteen jäivät kymmenien miljoonien eurojen tappiot.

Jo Soneran menetyksestä Telialle olisi pitänyt oppia yritysfilosofian keskeinen läksy: myös yritysmaailmassa on edistettävä kansallista etua eikä kiikaroitava kansainvälisten pikavoittojen perään. Muussa tapauksessa myös valtionyhtiömme ovat pian kansainvälisten sijoittajien hallussa.

Aiheesta aiemmin

Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden Abbedissa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle 

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnosuojelualueiksi – Perustuslallinen omaisuudensuoja vaarassa

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät 

Vihreät saavat meret kiehumaan

Finnairista uusi Nokia

Pääministeri, johtamisen taakka ja kanan pahnat

Ei ole epäilystäkään, ettei pääministeri Juha Sipilän asema olisi ongelmallinen, sillä hän ei elä platonisessa kulutuskommunismissa, jota antiikin filosofit vaativat poliitikoilta. Muinaisessa Kreikassa julkisten tehtävien hoitajilta edellytettiin sitoutumattomuutta maalliseen omaisuuteen, jotta he voisivat hoitaa tehtäviään puolueettomasti. Heidän piti olla vailla vaimoja ja lapsiakin, jotta he voisivat keskittyä valtion asioiden hoitoon. Siksi filosofikuninkaiksi haluttiin luontaisia filosofeja, ei liikemiehiä.

Juha Sipilän sukulaisuussuhteet ja varallisuuden omistamislonkerot muodostavat maallisen taakan, jotka ovat johtaneet hänet sandwich-tilanteeseen. Hän ei haluaisi lihoa, mutta hän haluaisi lisää jälkiruokaa. Samaan tapaan hän haluaisi johtaa maata pääministerinä, mutta hän ei haluaisi kärsiä julkisoikeudellisista intressi-, osallisuus-, sukulaisuus- tai palvelussuhdejääviyksistä. Pääministeriys on hänelle rakas, ja siksi hän ilmoittaa, että hänen lapsensa ovat nyt luopuneet pääministerin heille aiemmin siirtämästään pulmallisesta omaisuudesta Katera Steelissä.

Asiaan liittyvä toinen taakka on johtamisen taakka. Suuri osa johtavassa asemassa olevista ihmisistä joutuu kärsimään henkilökohtaisesti yhteisvastuun kantamisesta. Ministerit pakotetaan luettelemaan varallisuutensa kellonkäätyjä myöten, jotta heidän sitoumuksiaan voitaisiin läpivalaista yhtä röyhkeästi kuin toimeentulotuen saajien tuloja ja menoja. Toimitusjohtajat puolestaan viettävät suuren osan ajastaan jossakin naurettavassa syytteessä, joka johtuu vain siitä, että he ovat yrittäneet esimerkiksi pelastaa pari tuhatta työpaikkaa.

En tarkoita, että Juha Sipilä ja monet hänen kaltaisensa olisivat puhtoisia pulmusia. Mutta tarkoitan, että ihmisten elämän röntgenkuvaus ja heidän luurankojensa esittely julkisessa sanassa ei taida olla enää kohtuullista eikä oikeudenmukaista. Jos ihmiseltä vaaditaan täydellistä riippumattomuutta ja sitoutumattomuutta minkäänlaiseen bisnekseen, jossa valtio on osapuolena, yrittäjät, liikkeenharjoittajat ja liiketoiminnassa omistusten tai oman toiminnan kautta mukana olevat ihmiset eivät voi toimia poliittisissa tehtävissä. Niihin pätevöittäisi vain ryhtyminen autismin tilassa eläväksi kommunistiksi, jonka omaisuus mahtuu fakiirin taskuun.

Juha Sipilää on nyt nöyryytetty ja hän on nöyrtynyt hankkiutumaan eroon maallisesta taakastaan kantaen mieluummin johtajuuden taakkaa, sillä pääministeriyteen liittyvä sosiaalinen asema ja arvonanto ilmeisesti merkitsevät hänelle enemmän.

Jääviydestä kähiseminen johtuu kanan pahnoista

Entä itse ongelma: väitetty jääviys? Ei ole epäilystäkään, etteivät esteellisyyden ongelmat säteilisi Katera Steelin ja Terrafamen keskinäisistä kaupoista myös pääministerin kansliaan. Mutta mikä niiden merkitys lopulta on? Pääministeri on itse todennut, että hän tai läheisensä eivät hyödy Terrafamen pääomittamisesta mitään. Väite on jokseenkin uskottava.

Myös oikeusoppineiden kannanotot ovat perustuneet tikulla kaiveltujen muotoseikkojen esille nostamiseen. Yleisradio tilasi kahdelta vasemmistolaisprofessorilta, Åbo Akademin Markku Sukselta ja Itä-Suomen yliopiston Teuvo Pohjolaiselta, tulkinnan runoelmasta, jonka Sipilä on laatinut oikeuskanslerille. Lausunnosta ei selviä oikeastaan muuta kuin se, että Sipilän tietämättömyys Katera Steelin ja Terrafamen vispilänkaupoista ei takaa hänen esteettömyyttään Terrafamen valtiontuesta päätettäessä.

Ajatuskulun logiikka on kuitenkin yhtä ontuva ja oletuksenvarainen kuin juridiikan periaate, jonka mukaan tietämättömyys lainsäädännöstä ei kelpaa perusteluksi lain rikkomiselle. Miten niin ei kelpaa? Jos ei tiedä, ei voida vaatia. Professori Suksi on Johanna Suurpään entinen alainen oikeusministeriöstä, ja Pohjolainen on lähtöisin Tampereen yliopiston punaiselta julkisoikeuden laitokselta, jolle ei ole myönnetty oikeustieteellisten tutkintojen luovutusoikeutta.

Jääviys- ja esteellisyysseikkoihin vetoaminen on muutoinkin vähän lapsellista, varsinkin kun vaikutusyhteydet ovat etäisiä ja huteria ja kausaaliyhteydet oletustenvaraisia. Tiedän toki, että viranomaiselle on säädetty velvollisuus itse todeta jääviytensä, sillä kukapa muu niistä voisi paremmin tietää. Esteellisyyden kontrolli on tällä tavoin omantunnon mutta myös luvassa olevan sanktion varainen.

Asiassa tullaan kuitenkin johtamisen taakkaan. Ennen ”täysin jäävittömän ihmisen” laskeutumista maan päälle voi esteettömän ihmisen määritelmän täyttää vain sädekehä päänsä päällä hymisevä kommunistinen pyhimys, joka tiedekunnan tai muun julkisoikeudellisen orgaanin kokouksessa nostaa räpylänsä, ynähtää täydellisen munattomuutensa lausumalla ”minä olen jäävi” ja poistuu paikalta pihtipolvin ja vähin äänin. Siinä on meillä vastuun kantaja.

Tarkoitan vain, että esteellisyyssäädökset eivät toteudu oikeastaan missään, ja varsinkin yliopistomaailmassa niitä on rikottu systemaattisesti vihervasemmistolaisen klusterin hyväksi, kun vasemmistolaisia, vihreitä ja feministejä on suosittu opinnäytteiden tarkastuksessa, tehtävien täytössä ja resurssien jaossa. Ei-sosialistien pysäyttämiseksi tehdään kaikki, mikä voidaan, kun arviot tilataan tovereilta.

Median luoma kohu

Oman lukunsa Sipilän tapauksessa muodostaa median suhtautuminen. Yleisradio on rakentanut kotisivuilleen kalenterinomaisen narratiivin, jotta kansalaiset voisivat seurata median luomaa tarinaa. Tässä kudelmassa on Sipilän omiakin räsyjä, mutta loimena siinä on median itse loihtima juoni.

Koko tarinahan lähti liikkeelle kommunistilehti Kansan Uutisten 24.11.2016 julkaisemasta jutusta, jonka mukaan pääministerin läheisillä on yhteyksiä valtionyhtiö Terrafamen urakoitsijaan ja pääministeri kieltää tietävänsä niistä mitään. Kirjoittelun läpi paistaa mahdollisuus, että median harjoittamassa vyörytyksessä onkin kyse opposition halusta kaataa hallitus epäilyksenvaraiseen ja todistamattomaan muotoseikkaan.

Myös Yleisradiossa alkanut poru toimittajien irtisanomisista on osa median itsensä rakentamaa skandaalia, jonka se on aikaansaanut kohottaakseen maineittaan muka-kriittisenä tiedotusvälineenä (aiheesta tässä ja tässä). Ylen sisäinen eripura heijastelee vain sitä, että viestimellä ei ole moraalia eikä tiedotus- ja toitotusvälineille niin tyypillinen propagandatykityskään voi toimia, koska Ylellä on oikeistolaiset johtajat mutta vasemmistolaiset toimittajat. Heitä puolestaan himottaa oikeistolaisen hallituksen kumoaminen. Onneksi myös talosta itse lähteneet saivat kunnon työpaikan aiempaa vähemmän sosialistisessa mediassa.

Vihervasemmistolainen oppositio pyrkii luonnollisesti ottamaan kaiken irti toverimedian tuella luomastaan kohusta. Ville Niinistö sössötti pari päivää sitten useaan otteeseen, kuinka vakavia pääministerin vienninedistämismatkojen jääviysongelmat muka ovat. Hän ei ymmärrä, että kaikkeen kaupaksi saamiseen liittyy jotakin keinottelua tai hyötymistä. Sen enempää firmoja kuin valtioitakaan ei voida johtaa samanlaisella kiilusilmäisellä fundamentalismilla kuin Luontoliittoa. Myös Sdp:n Antti Rinnettä aihe kuumottaa, mutta hän on pidättyväisempi, koska pyrkii petaamaan itselleen pääministerin paikkaa, jota ei tule ilman hallituskumppania.

Mitä hyvää hallituksessa?

Olen itsekin aistinut Sipilän menettelyssä kaikuja kepulaisesta siltarumpupolitiikasta, mutta yhtä selvästi havaittavia ovat myös opposition yritykset kaataa hallitus ja tuottaa ennenaikaiset eduskuntavaalit. Opposition kannatus on nyt huipussaan, sillä leikkaukset on kärsitty, mutta talous ei ole ehtinyt vielä nousta. Huomionarvoista on myös kansalaisten mielipiteiden kääntyminen Sipilän puolelle ja hänelle sadellut tuki.

Voidaan kysyä, mitä epäoikeudenmukaista onkaan esimerkiksi yliopistojen rahoituksen leikkaamisessa, sillä siten verovaroja siirrettiin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden hyväksi, eli juuri heille, joita yliopistoissa toimiva vihervasemmistolainen monikultturistien kuoro on maahamme rääkynyt? Ja eikö yliopistojen sisälläkin ole jaeltu resursseja avokätisesti ulkomaalaisille, kun kansainvälisyydestä on tehty toiminnan fetissi ja puujumala? (Tuloksia tässä, tässä ja tässä.) Olkaa hyvä ja ottakaa lisää vain, sillä näyttää olevan, mistä ottaa. Siinäpähän yliopistojen palkkapiiat nyt näkevät, mitä vastuun kantaminen maahanmuutosta merkitsee.

Entä eikö vihreille olekaan mieleen, että hallitus lopultakin toteuttaa heidän kaipaamansa perustulokokeilun? Vasemmisto jarrutti perustulon käyttöönottoa ay-poliittisista syistä, sillä perustulo tarjoaisi niin hyvän selkänojan työttömyyttä vastaan, etteivät ihmiset liittyisi enää ammattiliittoihin ansiosidonnaisia työttömyysetuuksia saadakseen.

Vasemmistopuolueet ovat vastustaneet perustuloa, koska ne ovat halunneet käyttää työttömien tekemättömyyttä ja toimimattomuutta työmarkkinapoliittisena painostuskeinona. Siten vasemmisto on pyrkinyt pidättämään työvoiman omaksi omaisuudekseen ja alistamaan sen valtion määräysvaltaan sekä katsonut hallitsevansa ihmisiä kuin orjalaumaa. Ei siis ihme, että moni ihminen näkee perustulon mahdollisuutena vapautua sosiaaliturvajärjestelmämme yritteliäisyys-, omistamis- ja sivistysvihamielisyydestä. Kiitos taaskin, hallitus! Tähän suuntaan pitää jatkaa.

Kun vielä päälle lisätään ei-sosialistisen median raportoimat uutiset talouden elpymisestä, josta ei pidä kiittää yksinomaan Donald Trumpin valinnasta johtuvaa Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden aktivoitumista, voidaan hallituksen katsoa suoriutuneen vakavista taloudellisista haasteista kunnialla. Niinpä myöskään vasemmistopuolueissa ei kannata iloita vaalivoitosta ennenaikaisesti.

Suomen tilanne tuskin olisi yhtään parempi, jos Perussuomalaisten tilalla hallituksessa olisivat olleet Rkp ja vihreät. Vasemmisto olisi hallituksessa ollessaan todennäköisesti laiminlyönyt kaikki pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tutkinta- ja palautustoimet sekä perustanut rajalle Suomen passien jakopisteitä, joissa rajojen ylittäjät olisivat pyytäneet henkilöpaperit rajavartijoilta. Paperittomia on nyt jo jäänyt Suomeen liikaa, vaikka sisäministeriö ei ongelmaa myönnäkään.

Toivon hartaasti, ettei Suomen kansa mene siihen halpaan, että se seuraavissa vaaleissa ryntää valtiolaivamme vasemmalle laidalle unohdettuaan, mitä vasemmisto hallituksessa teki: vaati lisää velanottoa, maahanmuuttoa ja mielipiteiden sensuroimista. Vaikeuksissa oleva valtiontalous ei kaipaa veneen keikuttamista eikä ryntäilyä laidalta toiselle vaan määrätietoista sitoutumista pitkäjänteisiin rakenteiden uudistusohjelmiin.

Valtion omaisuuden myynneillä pohjustetaan liittovaltiota

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin toimet ovat saaneet kovaa kritiikkiä hänen koko hallituksessa olonsa ajan, ja ansaitusti. Nyt hänen toimintansa laillisuus aiotaan selvittää perustuslakivaliokunnassa.

Berner kuuluu epäilemättä niihin ministereihin, jotka muistuttavat maahanmuuttoministerinä pahasti epäonnistunutta Astrid Thorsia. Hänen halunsa kaupustella valtion omaisuutta tuo etsimättä mieleen kaiken sen, mitä on sanottu lypsävien lehmien lopettamisesta.

Katselin huvin ja harrastuksen vuoksi viimeviikkoisen Ylen A-Talk-ohjelman, jossa vieraina olivat Anne Bernerin lisäksi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja pörssitoimittaja Eljas Repo.

Selväksi kävi, että Berner aikoo jatkaa valtion omaisuuden myyntiä laittamalla lihoiksi sellaisetkin yritykset, joilla on peruspalvelutehtävä (kuten Posti ja Valtionrautatiet) tai joilla on strateginen intressi (kuten Finnair).

Jo Digitan taannoinen myynti osoittautui huonoksi kaupaksi, sillä nyt Yle joutuu maksamaan jokaisesta lähettämästään bitistä ranskalaisomistuksessa olevalle firmalle, mikä on lisännyt kustannuksia ja hidasti aikoinaan myös teräväpiirtolähetysten käyttöönottoa. Fortumin sähköverkon myynti puolestaan on merkinnyt turvallisuuden ja huoltovarmuuden kyseenalaistumista, kun Caruna voi halutessaan laittaa sähköverkot solmuun.

Omaisuuden myynneistä on tullut todellisia lehmänkauppoja pelkästään taloudellisessakin mielessä. Suomen valtiolla ei olisi ollut vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lopulla juuri lainkaan velkaa, jos valtio olisi pitänyt yritysvarallisuuden omistuksessaan, totesi taloustoimittaja Seppo Konttinen teoksessaan Kansallisomaisuuden ryöstö (WSOY 2009) viitaten erääseen Jaakko Kianderin aiemmin esittämään arvioon. Niin hyvin yhtiöt ovat tuottaneet.

Strutsinmunan kokoisen pullautuksen A-talk-lähetyksessä päästi suustaan Arvopaperi-lehden entinen päätoimittaja ja Taletumin osakkeenomistaja Eljas Repo surressaan sitä, miksi Suomeen ei saisi syntyä ”omistavia sukuja”.

Björn Wahlroosin tapaisiako omistajia Eljas Repo perää maahamme? Sopinee esimerkiksi, sillä juuri Sampo-Leonian yhdistyminen Mandatumiin rikastutti Björn Wahlroosia tolkuttomasti, niin että voidaan puhua ”Sammon ryöstöstä”. Kun Repo ketun häntä kainalossaan kaipaa omistavia sukuja Suomeen, hänen sopisi huhuilla heitä takaisin maanpaosta Ruotsista tai Portugalista!

Sitä paitsi julkista omistusta ja yksityistä omistajuutta ei tarvitse nähdä vastakohtina. Omistamista riittää kyllä kaikille, vain pääomasta on köyhässä maassamme pulaa.

Valtion kruununjalokivet tarjoillaan kultalautasella

Valtioiden omaisuutta on myyty kautta Euroopan alihintaan, jolloin ostajat ovat korjanneet suuria voittoja. Logiikka on seuraava: Ensin köyhdytetään valtiot eurojärjestelmän kautta, toisin sanoen riistämällä valtioiden rahapoliittinen itsemääräämisoikeus, takaamalla pääomien helppo siirrettävyys ja romuttamalla työllisyys valtioiden tappioksi. Kun valtiot on velkaannutettu pankeille, omaisuus myydään keinottelijoille pilkkahintaan.

Tuloksena syntyy juuri noita Eljas Revon tarkoittamia henkilöitä, jotka siirtävät ainakin osan liiketoiminnastaan veroparatiiseihin. Suomen valtionyhtiöiden kaappaajina ovat usein olleet ulkomaiset pääomanomistajat, jotka ovat saneeranneet ja pilkkoneet firmat sekä laittaneet työntekijät kilometritehtaalle, vaikka ei olisi ollut pakko.

En nyt tarkoita vain entisen Nokian ja nykyisen Microsoftin tapaisia yrityksiä, joissa on oikeitakin (ja osittain juuri uudesta omistaja-johtajuudesta johtuvia) kysyntäongelmia, vaan esimerkiksi Enson myyntiä ruotsalaisille.

Ruotsi onkin ollut paremmassa asemassa euroalueeseen kuulumattomuutensa vuoksi, sillä se pystyy myymään puunjalostusteollisuuden tuotteita euroalueen ulkopuolelle riittävällä, noin viiden prosentin edulla Suomeen verrattuna. Tämän tuloksena Ruotsin puunjalostusteollisuuden vientivolyymi on tonneissa mitattuna nykyisin noin kaksinkertainen Suomen volyymiin verrattuna, ja tehtaita lopetetaan Suomesta Stora-Enson sisällä.

Julkisessa sanassa asiasta vaietaan eurojäsenyyden pönkittämiseksi, aivan niin kuin julkinen sana vaikeni siitäkin paljon puhuvasta tosiasiasta, että Islanti veti EU-jäsenhakemuksensa vähin äänin pois.

Yövartijavaltiossa yöunet heikkenevät

Metsähallituksen yhtiöittämisen seurauksena laajoja maa-alueita alkaa todennäköisesti siirtyä ulkomaiseen hallintaan. Anne Bernerin tapaiset toimijat ajavat poliittisen vallan kautta vain kapean intressiryhmänsä, eli taloudellisten voitonsaalistajien, etuja. Nämä opit on kopioitu 1980-luvun anarkokapitalisteilta, joiden mukaan valtion pitää omistaa mahdollisimman vähän ja valtion tulee toimia ainoastaan ”yövartijavaltiona”.

Sellainen valtio, jonka kaivokset, pohjavedet, maa-alueet ja sähköverkot ovat vieraassa hallinnassa, ei ennen pitkää selviä enää edes tuosta ”ulkoisen turvallisuuden” vartiointitehtävästä. Kun valtioiden velkaantumispuskuri ja omaisuuden myyntipuskuri on käytetty eikä verojakaan voida korottaa tuottojen vähentymättä, jäljelle jää vain hyvinvointipalvelujen ja sosiaalietuuksien leikkaaminen, mikä puolestaan heikentää kotimaista kysyntää ja syventää lamaa johtaen pysyvään elintason laskuun ja hyvinvointivaltioiden romuttumiseen. Siinä menee sitten sisäinen turvallisuus.

Sikatimanttisina ”ratkaisuina” nähdään Alexander Stubbin tapaisten poliitikkojen näennäissyvälliset analyysit, joiden mukaan juuri näistä syistä liittovaltion muodostaminen on ainoa mahdollinen kehityssuunta. Tämän mukaan on välttämätöntä, että valtioiden velat katsotaan lopulta yhteisiksi ja että niitä ”lyhennetään” laskemalla liikenteeseen rahaa, eli ostamalla EKP:n toimesta valtioiden velkakirjat pois rahoittajilta. Tuloksena on inflaatioprosentin suuruinen tasavero kaikille.

Todellisuudessa tälle politiikalle on vaihtoehto. Se on Paavo Väyrysenkin esillä pitämä irtautuminen eurojärjestelmästä ja kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttaminen rahapolitiikassa. Inflaatiota tulisi toki tätäkin kautta, mutta poliittista valtaa ei riistettäisi ylikansallisille organisaatioille niin kuin nyt.

Valtion kannattaa toimia sijoittajana

Valtion omaisuuden myynneillä on pohjustettu valtioiden toimintakyvyn halvaannuttamista ja siirtymistä keskusjohtoiseen liittovaltioon. Tämä kaikki tapahtuu humpuukimaisen savuverhon turvin, jonka levittämisessä media on luonnollisesti mukana, esimerkkinä nyt vaikkapa se, että valtion omaisuuden myyntihankkeita kutsuttiin tuossa edellä viitatussa Ylen A-Talkissa harhaanjohtavasti ”omistajaotteen terästämiseksi”!

Kansallisen omaisuuden myynti ei nauti minkäänlaista poliittista legitimiteettiä. Myös kaupustelun irrationaalisuus on ollut läpinäkyvän naurettavaa. On järjen ja julkisen edun vastaista, että valtio myisi esimerkiksi Postista sen tuottavat osat sijoittajille ja jättäisi omaan hallintaansa (eli verojen maksajille) vain tappiota tuottavat ja jatkuvia subventioita kaipaavat osat.

Niin toimivat saalistavat hyeenat: hymyilevät sudet. Siksi on paikallaan, että heidän toimiensa lainmukaisuus tutkitaan vähintäänkin perustuslakivaliokunnassa. Anne Berner on ajanut suorasukaisesti vain omien taustaryhmittymiensä etuja ja laiminlyönyt ministerinvastuun mukaisen velvoitteensa edistää julkista ja yleistä etua. Valtiolla on aina myös sosiaalipoliittinen intressi, turvallisuusintressi ja peruspalveluintressi, joten valtiota ei voi eikä pidä johtaa kuin Vallila Interioria.

Omaisuuden myynnin puolesta voidaan lausua enintään se, että valtiomme on velkaantunut eikä varaa lisäpanostuksiin juuri ole. Mutta myöskään julkisen omaisuuden myynneistä saatavilla kertatuloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja. Koska osinkotulot myyntien seurauksena vähenevät, omaisuuden myyminen johtaa köyhtymiskierteeseen, ja siksi budjettivajetta pitää hoitaa potkimalla käyntiin talouskasvua.

Koska lainaa saa alhaisella korolla ja koska yrityksissä valtion sijoitukset tuottavat korkokuluja paremmin, olisi perusteltua, että valtio alkaisi entistä laajemmin toimia osinkotuottoja ja arvonnousua tavoittelevana sijoittajana. Ainoa kestävä ratkaisu on sellaisen arvotuotannon luominen, joka tuo maahamme vientituloja.