19. lokakuuta 2021

Yliopisto ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen – Etnonationalistiset piilorakenteet romahdusvaarassa

Kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa luvussa 17 yliopistoihin pesiytyneestä ongelmasta, jonka mukaisesti kampuksilla ei voi enää vapaasti keskustella, argumentoida eikä ylipäätään toimia ilman, että joutuu jonkin etnisen vähemmistön tai feministien silmätikuksi ja sensuurin sekä tiedepoliittisen eristämisen kohteeksi.

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian yliopistoissa on jo pitkään kärsitty militantti-aktivistien lietsomasta woke-ideologiasta, jolla tarkoitetaan ’hereillä oloa’ ja ’valppautta’ erilaisten (yleensä kuviteltujen) syrjinnänja rasisminmuotojen kitkemiseksi.

Ajattelutavan alkujuuret ovat intersektionaalisessa feminismissä ja marxilaisperäisessä standpoint-teoriassa, jonka mukaan vähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulma on aina parempi ja oikeampi. Tämä ideologia on ollut tuhoisa tieteille, sillä sen kautta syrjinnän vastaisesta politikoinnista on pyritty tekemään tieteen metodi.

Asiasta saatiin näyttöä Suomessa jokin aika sitten, kun muuan kurditaustainen naishenkilö alkoi räksyttää Stockmannilla esitetystä Tiernapojat”-kuvaelmasta pitäen sitä rasistisena. Tavaratalo taipui anteeksipyyntöihin, pahoitteluihin ja itsesensuuriin vasemmistoliittolaisen professorin Vesa Puurosen toimiessa median syväkurkkuna (aiheesta täällä).

Askelta lähempänä akateemista maailmaa oltiin, kun students of colourin edustaja Faith Mkwesha kiusaantui Åbo Akademin ankkalammessa siitä, ettei siellä puhuteltu ihmisiä oikeilla pronomineilla (aiheesta täällä, täällä ja täällä). Neekerinsuukot ja lakritsikääreet oli painostettu pois kulttuurisesta kuvastostamme jo aiemmin (aiheesta täällä).

Aivan äskettäin vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa oleskeleva tummaihoinen Saksan kansalainen julisti pahoittaneensa mielensä, kun suomalaiset opiskelijat esiintyivät fuksitapahtumassa Afrikan tähti -pelin rosvoina. Nainen valitti asiasta Instagram-tilillään, jossa hän esitti opiskelijoiden kuvia – tosin ilman heidän lupaansa ja väittäen heidän pukeutuneen orjiksi sekä edustavan kolonialismia ja rasismia.

 

Kontekstualisointi unohdettiin taas

Naisen postaus johti nopeasti kahteen keskenään vastakkaiseen reaktioon. (1) Suomalaiset opiskelijat kiistivät ja torjuivat naisen väitteet täysin, kun taas (2) Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus taipui anteeksipyyntöihin, ja Helsingin yliopiston anonyyminä esiintyvä tiedotusyksikkö tuomitsi opiskelijoihin suuntautuvat rasistiset hyökkäykset” – jättäen tosin avoimeksi sen, kuka oli hyökännyt ja ketä vastaan.

Helsingin yliopisto asettui rasismista syyttelijän puolelle.

En puutu tässä siihen, että naisopiskelijan videollaan esittämät väitteet ja yksityiskohdat tapahtumien kulusta ja pelin luonteesta olivat suureksi osaksi virheellisiä. En puutu myöskään opiskelijoiden peräämään oikeusturvaan tai vaatimuksiin, joiden mukaan väärien tietojen ja luvatta julkaistujen kuvien esittäjä pitäisi saattaa oikeudelliseen vastuuseen.

Olen toki sitä mieltä, että uhriksi ajettiin syyttä suotta ne suomalaiset opiskelijat, joita nolattiin loukkaantujan oman huomionkipeyden vuoksi.

Kurjinta asiassa on, että HYY ja HY hyväksyivät väitteet rasismista muitta mutkitta, kannustaen tosiasiapohjaisen käsittelyn sijasta valheellisen tiedon levittämiseen ja asioiden yksipuoliseen huuteluun sosiaalisessa mediassa.

Yksittäisen henkilön kokemus asetettiin jälleen totuuden edelle, ja kontekstualisointi unohdettiin täysin.

Tapaus muistuttaa myös kirjani Totuus kiihottaa sensurointiin johtanutta tapahtumakulkua, jossa sossumedian vihervasemmistolaiset kiilusilmät painostivat valtavirtamediaa ja ministeriötä irrallisilla väitteillään, ja ministeriö alkoi kiristää teokseni julkaissutta perussuomalaista ajatuspajaa rahoituksen perintävaatimuksilla.

Konteksti unohdettiin silloinkin täysin: etenkin se, että kirjani on huolellisesti argumentoitu ja viiteapparaatiltaan täysin dokumentoitu tutkimus eikä mikään poliittinen mielipidekirja, jollaisena se pyrittiin esittämään mediassa.

Jos joku väittää, että ydinvoimalat ovat maailman pahimpia hiilidioksidin päästäjiä, se ei tarkoita, että ne oikeasti olisivat sitä.

Jos joku väittää, että Afrikan tähti -peli on rasistinen, sekään ei merkitse, että asianlaita olisi niin.

Ja jos joku lausuu, että kirjani on naisvihamielinen, sekään ei tarkoita, että väite pitäisi paikkaansa, vaan ainoastaan sitä, että jostakin henkilöstä tuntuu siltä tai että hänellä on motiivi vääristellä asiaa.

Afrikan tähti -tapauksen ja kirjani käsittely muistuttavat toisiaan myös siinä, että molemmissa tapauksissa asiaan liittymättömät taustaorganisaatiot keskittyivät maineen hallintaan ja damage controliin täysin piittaamatta siitä, että mihinkään anteeksipyytelyyn, pahoitteluun tai sensurointiin ei ole ollut aihetta.

HYY ja Helsingin yliopisto ilmeisesti oppivat Perussuomalaiselta puolueelta, että mediassa esitetty vääristely on hyväksyttävä faktana ja että siltä pohjalta on antauduttava pahoitteluihin sekä kääntämään selkä oman yhteisön jäsenille.

Ovet siis hitsattiin kiinni junassa, joka jatkoi kulkuaan rikoksen uhriksi joutuneiden suomalaisopiskelijoiden yli. Myös minut heitettiin bussin alle, mutta kapusin sieltä kulkuneuvon katolle samaan tapaan kuin Harrison Ford tunnetussa elokuvassa Indiana Jones: Kadonneen aarteen metsästäjät.

 

Syrjityt syyllistävät muita ja päättävät itse omasta roolistaan

Yhteistä kohujen narratiiveissa on sekin, että niitä pyrittiin ratkomaan sosiaalisessa mediassa. Nyt myös yliopisto antautui ottamaan kantaa tieteellisen argumentaation pääfoorumiksi muodostuneessa Twitterissä!

Kirjani repimiselle ominaiseen tapaan myös HYY alkoi pitää opiskelijoiden toimintaa virheenä. Virheeksi määritteleminen on vaarallista, sillä se vaatii, että jotakin toimintatapaa pidetään ehdottomasti oikeana. 

Ylioppilaskunta haluaa likvidoida virheet.

Ymmärrettävää virheellisyyteen vetoaminen on siksi, että jonkin asian tultua määriteltyä virheeksi, on jatkossa helpompi harjoittaa suoraa sensuuria kaikkeen sellaiseen, joka vähänkin kolahtaa.

”Ongelmallisuuden” pitäminen torjuttavana ongelmana puolestaan on etevää siksi, että ongelmattomuutta tavoiteltaessa voidaan estää kaikenlainen kriittisyys ja sananvapaus, jolla voisikin olla merkitystä vain ongelmallisten asioiden käsittelemisessä.

Ylioppilaskunnan hallinto pitää lautapeliä suurena ongelmana.

Militantti-aktivistien syrjintä- ja rasismisyytökset ovat siitä vaarallisia, että niissä ihminen, joka kokee olevansa rasismin, naisvihan tai muun vääryyden kohde, määrittelee itse sen, mikä on syrjintää ja milloin sitä tapahtuu. Vastaavalla tavoin median sallittiin päättää (yhdessä kritisoimieni feministien kanssa) siitä, mikä on hyväksyttävää mediatutkimusta.

Tällaisissa tapauksissa etuoikeutetuiksi julistetuilla valkoisilla ihmisillä (white priviledge) tai miessukupuoleen kuuluvilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä tai olla hiljaa, sillä asian kieltäminen johtaa vain entistä raivokkaampiin syytöksiin.

Myöntäminen puolestaan olisi asian tunnustamista vastoin todellisuutta, siis poliittisen korrektiuden vuoksi harjoitettavaa valheellisuutta ja sietämistä vastoin todellisia asenteita: suvaitsevuutta.

Omien toimintatapojemme muokkaaminen on täysin väärä reaktio tällaisiin tapauksiin. Ulkomaalaisina Suomessa olevien pitäisi itse sietää tapojamme, käytäntöjämme ja kulttuuripiirteitämme sekä opiskella niiden taustoja eikä esittää vaatimuksia siitä, miten maassamme pitää elää. Sellainen saksalainen, joka tulee tänne opettamaan tapojemme olevan rasistisia, on itse ihonväristään riippumatta uuskolonialisti.

Surkuhupaisaa Afrikan tähti -tapauksessa oli, että suuri osa yliopistoyhteisön opiskelijajäsenistä esitti HYY:lle vastalauseensa ylioppilaskunnan hallituksen anteeksianomisista. Mutta samat opiskelijat olivat itse valinneet HYY:n edustajistoon juuri ne vihervasemmistolaiset ja kokoomuslaiset opiskelijapoliitikot, jotka nyt asettuivat ulkomaalaisen opiskelijan puolelle suomalaisia opiskelijoita vastaan.

HYY:n kyyristely ei tietenkään edusta opiskelijoiden yleistä kantaa vaan ainoastaan julkitulon tehneen puheenjohtajan Jessika Isomeren henkilökohtaista mielipidettä.

Muut opiskelijat täyttivät marinoillaan sekä Jodelin että Ylilaudan niin, että palstat olivat revetä, mutta kukaan ei ollut valmis myöntämään, että HYY:n ja Helsingin yliopiston suomalaisia jäseniään kohtaan osoittama ylenkatse on seuraus yliopistolaitoksen pitkään jatkuneesta vihervasemmistolaisesta politisoimisesta.

Oli kieltämättä hauska havaita ja todistaa, että yliopisto sensuroi nyt Twitter-tililtään useiden vihervasemmistolaisten ja kokoomuslaisten hätähuutoja, joissa vedottiin sananvapauden ja suomalaisen kulttuuriperinteen puolesta. Järkyttyneille opiskelijoille yliopisto antautui tarjoamaan omaa kriisiapuaan, jolloin parodiahorisontin yli mentiin taas niin, että heilahti!

Yliopisto poistaa rationalistiset tilanteet.

Näyttöä rasismiväitteiden järjettömyydestä antoi eräs somalipakolainen, joka ei pidä Afrikan tähti -peliä millään tavalla rasistisena. Hänen mukaansa ”[s]e on mahtava peli, joka päinvastoin lisää ymmärrystä toisesta kulttuurista ja maanosasta.” Helsingin yliopiston virallisen hyvesignaloinnin mukaan peli on kuitenkin rasistinen.

Myöskään rasismista syyttelevä musta vaihto-opiskelija ei voinut perääntyä väitteistään kasvojensa menetyksen pelossa, sillä erehdyksensä tunnustaessaan hän olisi menettänyt uhripääomansa. Tapaus todistaa, että sosiaalisessa mediassa paljon seuratut henkilöt eivät välttämättä ole suosittuja, eikä laaja huomio ole merkki arvostuksesta vaan pelkästä yleisön uteliaisuudesta.

 

Hyödyllinen opetustilanne

Tapaus oli varmasti shokki fuksitapahtumaan osallistuneille uusille opiskelijoille, jotka joutuivat myrskynsilmään ilman omaa syytään. Kyseinen opetustilanne syöpyy heidän mieleensä iäksi, ja jatkossa he muistanevat olla esittämättä mitään rasistista kulttuurien välisessä sodassa, jossa Afrikan tähti -peliä väitetään kulttuuriseksi omimiseksi”, tietysti sensuurilla uhaten.

Voidaankin kysyä, mitä tällöin on omittu? Kun Afrikan tähdessä roistot ovat valkoisia, toisin kuin Somalian rannikolla, niin onko tätä kautta kyseessä siis mustan kulttuurin omiminen?

Myös Jodel sensuroi.

Lautapelin valmistajat voisivat tasa-arvon nimissä kehittää Afrikan tähden rinnalle uuden kehitysapupakettipelin, jossa suvaitsevaiset etenevät pitkin Afrikkaa jakaen suomalaisten veronmaksajien miljardeja kylästä kylään.

Yliopistolaitoksessa puolestaan kannattaisi vähentää Suomen yliopistoihin hyväksyttävien ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden määrää, sillä he eivät näytä viihtyvän läpikotaisin rasistisissa yliopistoissamme, ja viihtyvyyttähän sekä valittaja että yliopisto näyttävät pitävän tärkeimpänä arvona.

Turvallisten tilojen politiikka on johtanut vääryyksistä valittajat ääntä eristäviin bunkkereihin, joissa he moraalihohdettaan säteillen sanovat takaavansa turvallisuutemme, mutta ottavat hinnaksi vapautemme.

Tahdon vain sanoa, että sellainen yliopisto, jossa erimielisiä tai väärinymmärrettyjä pitää tuomita (yliopiston sananvalinta), ei ole turvallinen vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.

Tätä vaaraa syventää ja realisoi Tampereen yliopiston palkkalistoilla rasismitutkijana esiintyvä Anna Rastas, joka epäili Afrikan tähti -kohun olevan tarkoituksellista, aivan niin kuin muutamat epäilivät kirjaani kohtaan esitetyn julkisen solvaamisen olleen Perussuomalaisten tarkoituksella järjestämä tempaus.

Tosiasiassa yritin vain julkaista tutkimukseni tulokset, ja voisikin sanoa, että molempien tapausten mediakäsittely on ollut alusta alkaen sekä opiskelijoita että kirjaani vastaan hyökänneiden omaa tarkoitushakuista kampanjointia.

Myös narratiivi on molemmissa tapauksissa sama: kansalaiset kapinoivat rasismisyytöksiä vastaan, mutta hallinto kyyristelee ja nöyristelee valittajien edessä mainehaittoja torjuen. Lopputuloksena seuraa pahoitteluja, anteeksipyytelyä ja ankaraa kuritusta, ja silmukka sananvapauden ympärillä kiristyy.

Yliopisto takaa turvallisuuden ja vie vapauden.

Rasismin tutkijoina esiintyvien länkytys, että rasismista keskustelu on ollut muka vähäistä suomalaisissa yliopistoissa, että opiskelijat eivät ole tiedostaneet kulttuurimme rakenteellista rasismia ja että meidän pitäisi ottaa opiksi Black Lives Matter -kampanjoista säikkyen niiden syyllistävää puhetta, muodostaa sinänsä uhan tieteen vapautta vastaan, sillä se vaatii ajattelua ohjautumaan tieteen ulkoisista poliittisista kampanjoista.

Toistuva vetoaminen rasismin ”rakenteellisuuteen” on vain tapa tunnustaa, että mitään todellista moitteen aihetta ei pystytä osoittamaan, ja siksi nojataan ontologisesti kestämättömiin sosiaalisiin konstruktioihin. Mutta onhan kliseetä käytettävä, jotta se kuluisi ja säilyttäisi elinvoimaisuutensa.

Uhrien ja syyllisten puuttuessa on hyvä pyytää anteeksi koko maailmalta.

Tasa-arvohorisontalistit taistelevat itseään vastaan

Myöskään naisten kohtelu ei näytä koskaan olevan riittävän kosher, vaikka miehet nuolisivat feministien edessä lattiaa. Tieteen medioitumisen merkiksi Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla jutun, jossa kolme viestinnän opiskelijaa avoimina kertoivat yliopistolla rehottavasta naisvihasta.

Kiusaamisesta valiteltaessa ei taaskaan kysytä, millaista kiusaamista, panettelua, henkistä ahdistelua ja syyttelyä on se median ja yliopistofeministien yhteinen nalkutus, jolla toimittajat ja yliopistoväki pyrkivät lavastamaan itselleen epämieluisista ajattelijoista yhteiskunnallisesti epäkelpoja, poissuljettavia ja ulkopuolisia yksilöitä.

Saunominen loukkaa tunteita.

Olen viime aikoina hakenut yliopistoista useita tehtäviä, mutta kaikki hakemukseni on joko hylätty tai jätetty ylenkatseellisesti käsittelemättä, vastauksena vain, että hakemusta ei voida huomioida, koska poliittiset näkemyksesi tunnetaan. Tällaisesta syrjinnästä ei olla huolissaan, sillä se ei majaile piilorakenteissa vaan on suoraa ja tuntuvaa.

Erään hämmästelyn aiheen muodostaa poliittisten tendenssitutkijoiden väite rodullistamisesta. Sanonta viittaa keinotekoiseen tekemiseen, ikään kuin ihmisten ominaisuudet eivät olisikaan pysyviä vaan kuviteltuja tai muuttuvia, ja onkin kysyttävä, miten tuo rodullistaminen oikeastaan tapahtuu. Voisiko siitä hakea viranomaiselta vahvistuksen, kuten sukupuolen vaihtamisesta tai korjaamisesta?

Syrjimättömyyden kultti muodostaa ristiriitaisen ideologian, sillä sen mukaan tasa-arvoa pidetään päämääränä, vaikka tosiasiassa myös yliopistojen tehtävänä on sosiaalisten arvojärjestysten luominen ja arvohierarkioiden osoittaminen. Myös etiikan tehtävä on erottaa hyvä huonosta.

Sen sijaan tasa-arvohorisontalistit pyrkivät oman aikuistumisensa sijasta muuttamaan ympäröivän maailman poistamalla hierarkiat, kilpailutekijät, prosessit ja maskuliinisuuden sekä saattamaan kaiken vastaamaan omaa matalamielistä tasoaan.

Valtamedia laati suomalaisten penseät vastalauseet huomattuaan Afrikan tähti -kohulle myös vastauutisen, jossa suomalaiset leimattiin suoraan natseiksi, joten kaksoispuhe on muodostunut parodiauniversumin puhkaisevaksi, ja joudun myös itse laatimaan aiheesta vihapuhetta jynssäämään tarkoitetun kannanoton:

Koettu kohu osoittaa, että yliopistolaitoksemme ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen. Antirasistinen taistelu on lopetettu lähes täysin, ja saan päivästä toiseen kuulla uuskolonialistista puhetta, jolla kielletään suomalaisten oma osuus siirtomaaimperialismiin.

Demokratia ja liberalismi keksittiin kolonialistisissa länsimaissa, joten olemme osallisina Euroopan rasistisessa historiassa. On syytä muistaa, että koko yhteiskuntamme on rakennettu rasismin perustalle.

Rakenteellista syrjintää on vielä paljon jäljellä, ja juuri tämä on sitä, mitä jatkuva kamppailu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta kaipaa. Yliopistolle pitäisi asettaa antirasistinen komissio, joka kitkee viimeisimmätkin epätasa-arvon pilkahdukset, kuulustelee opiskelijat ja työntekijät sekä poistaa epäilyttävät viestit, likvidoi väärämieliset ihmiset ja eliminoi rakenteellisen rasismin etnonationalististen piilorakenteiden lopulliseksi murskaamiseksi.

Yliopistolla asia taidettiin ottaa todesta, sillä hallinto postasi Twitteriin, että yliopisto sisällyttää antirasistiseen teemavuoteensa myös henkilöstölle suunnattua ripitystä:

Antirasistinen autodafee.

Yliopisto siis muokkaa henkilöstöään olemaan ”antirasistisia” ja sopeuttaa suomalaisia internatsistisiin ihanteisiin. Tosiasiassa yliopiston tehtävä olisi opettaa ulkomaalaisille suomalaisia perinteitä, käytäntöjä ja kulttuuria sekä kehittää tänne tulleiden kykyä sietää kognitiivista moniselitteisyyttä ilman, että joudumme ottamaan vastaan syytöksiä syrjinnästä. He kaikki pystyvät kyllä siihen, mikäli ovat niin älykkäitä, että ovat yliopistoihin tiensä löytäneet. 

Kun yliopisto opettaa opettajilleen tasa-arvopolitiikkaa prosessina eli lusikalla annostellen, sivuutetaan se älyllinen kysymys, mitä tasa-arvo, yhdenvertaisuus, syrjintä ja muu kähinä ovat ja merkitsevät. 

Suurin osa yliopiston henkilökunnasta tuskin on niin tyhmää, ettei näkisi asioiden naurettavuuden läpi. Mutta kyseinen kriittinen oppositio ei uskalla enemmistöroolistaan huolimatta avata suutaan, koska pelkää työpaikkojensa puolesta. Tapaus osoittaa, että suomalaiset eivät ole enää herroja omassa maassaan, eikä mihinkään voi suhtautua kriittisesti päätymättä woke-aktivistisen tarkastuslautakunnan känselöimäksi.

---

Päivitys 31.10.2021: Lokakuun hyväksi lopuksi täytyy tehdä tunnustus ja pyytää anteeksi. Menin ilmeisesti taitavan parodiantekijän Keijo Kaarisateen lankaan, aivan kuten aiheesta mediakirjoittelun aloittanut Iltalehden toimittaja Sami Koski. Mutta syy ei ole minun, sillä erehdyin luottamaan Kosken Iltalehdessä ilmaisemaan informaatioon, ja onhan hän Julkisen sanan neuvoston jäsen!

Oudoksuin hetken, miksi missään mediassa ei ole esitetty rasismista valittaneen saksalaisen tummaihoisen vaihto-opiskelijan henkilöllisyyttä, eikä kukaan ole tavannut häntä yliopistolla. 

Opiskelija ei ollut myöskään paikalla häntä järkyttäneessä opiskelijatapahtumassa, ja hän vain ”sai kuulla niistä myöhemmin. Myös hänen Instagramiin rakentelemansa profiili ja muu taiteellinen työ katosivat kuin tuhka tuuleen.

Sami Koskella on paljon oppimista toimittajana, eikä haastattelemisen FaceTime-puhelussa pitäisi riittää fatwantarkistuksen läpäisemiseen.

Myös Keijo Kaarisade voisi oppia pitämään identiteetistään tarkempaa huolta, sillä hän tuli paljastaneeksi itsensä esittämällä Twitterissään suuren määrän aihetta käsitteleviä postauksia. Kyseessä lienee trollauksen historian rajuin keijotus, ja yliopisto puolestaan antautui valehtelemaan opiskelijan olemassaolosta pelastaakseen kasvonsa.

Naurettavaa asiassa on tapa, jolla satriirin ja parodian suvereeni mestari onnistui nöyryyttämään valtamedian ohella myös lähdekritiikistään tarkkaa yliopistolaitosta ja sen älykästä varadekaania matemaatikko Samuli Siltasta, jolta trollipeikko sai puristettua valittelun, että suomalaisen yliopiston johtoon kuuluu pääosin valkoista porukkaa.

Yliopiston antirasistiset koulutusleirit on joka tapauksessa keskeytetty, ja muussa kyykytyksessä on tilapäinen huoltokatko. Kun seuraavan kerran kuulette yliopistolla väärän pronominin, älkää luottako kriisiapuun vaan soittakaa 112. Kiitos huomiosta.


Aiheesta aiemmin:

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla seipäillä 

Keppimiehen kauppaketju sensuroi moraalipaniikissa tähtipojat 

Symbolisia kieltoja

13. lokakuuta 2021

Hallituksen muodostajalla orpo olo

Kun Perussuomalaisten Riikka Purra vaati hiilineutraaliustavoitteen siirtämistä vuodesta 2035 vuoteen 2050, Kokoomuksen Petteri Orpo vastasi, ettei Kokoomus lähde hallitukseen sellaisen puolueen kanssa, joka alkaa ilmastotoimissa peruuttamaan. Riikka Purra tyytyi pitämään vastausta yllättävänä.

Oikea vastaus on, että Petteri Orpon kannattaisi mennä uudestaan autokouluun, sillä peruuttaminen on eri asia kuin pitkien valojen sytyttäminen ja eteenpäin katseleminen.

Epärealistisista tavoitteista on syytäkin tinkiä. On epäoikeudenmukaista laittaa suomalaiset veronmaksajat kärsimään muiden maiden ja kansakuntien välinpitämättömyydestä, sillä ilmastonsuojelun pitää olla yhteinen asia.

On väärin, että monet kehitysmaat, kuten Kiina, saavat jatkaa päästöjään ja lisätä niitä Pariisin ilmastosopimuksessa määritellyllä tavalla vuoteen 2030 asti.

Muiden maiden pitää laittaa omat tonttinsa kuntoon, ennen kuin suomalaisilta vaaditaan yhtään lisää ilmastotoimia.


Oheinen karttakuva osoittaa, että Suomen päästöt ovat jo nyt Afrikan maiden tasolla. Parannukset olisivat vain marginaalisia eivätkä tuottaisi mitään hyötyä mutta söisivät talouskasvumme ja tuhoaisivat taloutemme. 

Voidaan kysyä, mitä saisimme palkkioksi yhä kireämmästä ympäristöpolitiikasta. Kukkiako tai kunniakirjan, taloutemme ja koko hyvinvointiyhteiskuntamme romuttamisesta?

Hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050 on Euroopan unionin yhteinen tavoite, eikä Suomella ole syytä kiirehtiä muiden maiden edelle. Suomi maksaa jo nyt muiden maiden päästöistä osana päästökauppajärjestelmää.

Perussuomalaisten ei tule nöyristellä Vihreiden toimisto-osastona larppaavan Kokoomuksen edessä, sillä Suomeen ei saada vastuullista talouspolitiikkaa tekevää oikeistohallitusta ilman Perussuomalaisia.

Yleisradion puheenjohtajatentin pohjalta laaditussa uutisoinnissa asia esitettiin, ikään kuin Kokoomus joka tapauksessa olisi ratkaisijan roolissa seuraavaa hallitusta koottaessa. Niin ei välttämättä ole.

Perussuomalaisten ehdotukset torpatessaan Petteri Orpo sitoi hirttoköyden muniensa ympärille ja heitti köyden oksan yli vihreiden kiskottavaksi.

Jos Petteri Orpolla on parempia ystäviä vihervasemmistossa, hän voi vapaasti muodostaa hallituksen vihervasemmiston kanssa, ja Suomeen syntyy jälleen vasemmistoenemmistöinen hallitus, jossa Kokoomus kituu Kepun tapaisena vähemmistönä.

Kansalaiset voivat kiittää istuvaa sosialistihallitusta siitä, että sähkön hinta on katossa, bensiini maksaa lähes kaksi euroa litralta, veroja nostetaan ja velkarahalla avustetaan vieraita kansakuntia.

Mikäli Kokoomus ei taivu Perussuomalaisten vaatimukseen tämän tuhlailun lopettamiseksi, Petteri Orpo voi etsiä hallituskaverinsa muualta. Siinä toimessa voi tulla nopeasti orpo olo.

8. lokakuuta 2021

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kuuluisa kirjailija Oscar Wilde lausui vuonna 1893 julkaistussa teoksessaan Teleny seuraavasti:

Nähdessään ystävättärensä valtavan läskimassan hyllyvän hänen ruhonsa molemmin puolin riutunut huorankuvatus kohotti kätensä ja sivalsi häntä kipakasti persuuksille, mutta hänen kätensä upposi kuin voivuoreen. (s. 59, suom. Erkki Vainikkala)

Kirjailija tuomittiin vuonna 1895 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen kansakunnan nuorison turmelemisesta

Noista ajoista on kulunut toista sataa vuotta, mutta viktoriaanisen ajan ahdasmielisyys jatkaa kummitteluaan Suomen sosialistihallituksen valmistelemassa rikoslain kokonaisuudistuksessa, joka perustuu suurelta osin Vihreiden Naisten alulle panemaan Suostumus2018-hankkeeseen.

Koska kyseessä on kansalaisaloite, se uskottelee, että kyseessä on mukamas koko kansan toivoma lainuudistus, vaikka niin ei tietenkään ole.

Punavihreässä Yleisradiossa ilmeisesti toivotaan lainuudistuksen läpimenoa, sillä Yle julkaisi 2.10.2021 naistoimittajansa Aliisa Ristmeren kirjoittaman jutun, jonka mukaan ”[m]oni homomies on turtunut kalukuvien virtaan, mutta Eino Nurmiston herätti metoo-liike nyt hän haluaa kunnon käytöstavat homojen deittikulttuuriin”.

Yle yrittää siis jauhottaa homotkin feministisen Me too-hankkeen ja sen suomalaisten Suostumus2018-jatkojen taakse. Mielipidemannekiinikseen toimittelijatar kohotti netti-influensserin, jonka ahdasmielisyydestä ja feministisyydestä hän lavasti esikuvan oikeanlaiselle homokulttuurille.

En pysty suurellakaan vaivalla näkemään, että homojen deittailukulttuurissa olisi ollut mitään pielessä, ellei sitten ajatella liiallista varovaisuutta, ujoutta ja arkuutta sekä kaikenlaista pieteettiä, jolla homot rajoittavat itseään, kun sisäistetty homofobia on mennyt oman ihon alle.

Ylen jutulla kuitenkin lyödään lisää löylyä Me too”-kampanjoinnin kiukaalle. Toivotaan, että homotkin saataisiin vauhkoontumaan Suostumus2018”-hankkeesta.

Jutussa oli haastateltu kirjailijaksitituleerattua nuorehkoa homomiestä Eino Nurmistoa, joka julkaisi jokin aika sitten homoille suunnatun käytösoppaan. Siinä hän tilittää omia käsityksiään, kuinka toisten homojen pitäisi toimia ja minkälaisia sääntöjä, ohjeita ja normeja muiden homomiesten täytyisi hänen mielestään noudattaa.

Toinen juttua varten haastateltu oli muuan Mikko Ala-Kapee, joka oli löydetty Pirkanmaan Setan toimistolta ja edustaa transvestiittejä. Molemmat haastatellut purkivat jutussa omia traumojaan itse kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä. Jutussa julistetaan, että ”[s]eksuaalinen häirintä on koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma”!

Omien 35 vuotta jatkuneiden havaintojeni mukaan seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole olleet homoyhteisön sisällä koskaan minkäänlaisia ongelmia.

Ongelmalliseltaseksuaalisen seuranhaun on saanut näyttämään queer-teorian, woke-aktivismin, intersektionaalisen feminismin ja standpoint-teorian kylvämä epäluuloisuus, kyräily, vainoharhaisuus ja kipuilu, joiden mukaisesti kaikki elämään luonnollisina kuuluvat asiat nähdään vallan ja alistamisen näkökulmasta: ahdisteluna, sortona ja häirintänä.

Pahinta ahdistelua ja häirintää onkin ollut vihervasemmistolaisten Mimoosojen ja muutamien patakonservatiivien yhteinen pyrkimys rajoittaa vapaata seksuaalista kanssakäymistä ja seuranhakua.

Juttu on nähdäkseni Yleisradion verkkosivuilla vain, koska siten Yle koettaa vyöryttää myös homot vauhdittamaan feministisen lainkiristyksen läpimenoa eduskunnassa. Tämän merkiksi jutun lopussa on nettilomake, jolla kannustetaan kertomaan homomiesten mahdollisesti kokemasta seksuaalisesta häirinnästä – ei kuitenkaan siitä, että häirintää ei ole, eikä siitä, millä tavalla moinen kampanjointi sinänsä häiritsee ihmisten seksuaalisia vapauksia.

Kerrataanpa, mihin Vihreiden Naisten Suostumus2018 -lakialoitteella tähdätään.

Sillä tavoitellaan ilman vastaanottajan lupaa lähetetyn eroottisen kuvaviestin saattamista rikosoikeudellisesti rangaistavaksi. Eli jatkossa olisi sakkojen paikka, jos lähetät oman (sinänsä laillisen alastonkuvasi) chattiviestittelyssä toiselle ilman nimenomaista pyyntöä tai lupaa.

Rangaistavuuden vaatimukset juontavat juurensa dekonstruktionismiin sisältyvästä käsityksestä, että puhujan tarkoitus ja vastaanottajan tulkinta ovat täysin samanarvoisia ja että vastaanottajalla on oikeus ymmärtää viesti omalla tavallaan. Tosiasiassa kyseinen diskursiivinen käsitys kumoaisi viestinnän koko idean, joka on, että viestien ymmärtämiseksi on tärkeää tietää lähettäjän intentiot, eli aikomukset ja tarkoitukset. Tätä postmodernit feministit eivät hyväksy vaan ummistavat korvansa.

Eroottisen flirttailun lisäksi aiotaan rangaistavaksi tehdä myös ilman nimenomaista lupaa tapahtuva koskettaminen. Ja seksin ehdottamisestakin voidaan tehdä ahdistelurikos!

Isompiin asioihin sisältyy ilman selvää suostumusta aloitetun seksuaalisen kanssakäymisen määritteleminen raiskaukseksi.

Kerrataanpa myös, miksi Suostumus2018-hankkeen ehdotuksia ei pidä hyväksyä.

1) Vakavin argumentti liittyy todistelun ongelmaan. Näyttöjä on viimeksi mainituissa tapauksissa vaikea osoittaa, ja siksi tuomioihin riittäisi helposti pelkkä kantajan tai uhrin ilmoitus oikeudelle. Koska tilanteessa olisi sana sanaa vastaan ja tuomioistuimilla on taipumus uskoa vääryydestä valittajia, tulisi lailla pamputtamisesta automaatti, mikä johtaisi tuomioistuinten käyttämiseen kaunan tai koston välineinä.

2) Näyttöongelma johtaisi myös todistelutaakan kääntymiseen, eli siihen, että epäillyiltä alettaisiin perätä todisteita, joiden mukaan rikosta ei ole tapahtunut ja syytetty on käyttäytynyt kaikin puolin nuhteettomasti ja kunniallisesti! Todistelutaakan vierittäminen epäillylle on oikeuskäytäntömme vastaista.

3) Tähän ongelmaan varautuen vihervasemmistolaistunut oikeuslaitos on jo jakanut todistelutaakkaa ja vesittänyt prosesseja alkamalla hyväksyä yhden todistajan todistukset, mikä on huononnus oikeusvarmuutta ajatellen.

4) Hankkeen ajajien pahimmat vinksahdukset liittyvät seksuaalisuuden olemukseen. Seksuaalinen kanssakäyminen ja kontaktinhaku eivät ole typistettävissä yksiselitteisiksi suostumuksiksi tai kieltäytymisiksi, sillä viestintä on suureksi osaksi ei-kielellistä eikä perustu sopimusten tapaisiin allekirjoituksiin. Seksuaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä viestintä ei ole sillä tavoin tiedollista tai yksikäsitteistä, että sitä voitaisiin pitää selvän suostumuksen tai kieltäymyksen mukaisena.

5) Käsitys, että vain toisen osapuolen pitäisi määritellä sopivuuden rajat omalla kielteisyydellään tai myönteisyydellään, on perimmältään samanlaista, kuin vihervasemmistolaisten yleinen pyrkimys määritellä, mitä viestien lähettäjät tarkoittavat viesteillään ja mitkä niistä ovat oikeutettuja ja mitkä eivät. Kanssakäymisen merkityksistä päättäminen ei ole kuitenkaan vain heidän asiansa.

6) Oikeistoliberaalin ajattelun näkökulmasta suostumus on nimenomaan sitä, että yksilöt keskenään päättävät seksuaalisesta kanssakäymisestään vapaasti, eikä siihen tarvita valtiovallan puuttumista. Sen sijaan vihervasemmistolaisessa feminismissä ajatellaan niin, että yksityisten ihmisten petipuuhista pitää valtiovallan päättää. Niin nytkin.

7) Ei ole mitään perusteita näkemykselle, että vain toisen osapuolen pitäisi voida ratkaista seksuaalisen kanssakäymisen sopivuus, normit tai ehdot, mutta siihen Me too- ja Suostumus2018-hankkeet tähtäävät. Lakiehdotus sekoittaa toiminnan tarkoitukset niin, että se mahdollistaisi hyväilytarkoituksessa tehtyjen tekojen kääntämisen merkitykseltään ahdisteluksi. Tosiasiassa teon juridisen ja moraalisen hyväksyttävyyden selvittämiseksi olisi asioita tarkasteltava aina tekijän intentioiden näkökulmasta. Lakiesityksessä näkökulma yritetään kääntää niin, että toinen osapuoli voisi ratkaista, mitä tekijä tarkoittaa. Tämä ei ole oikeusfilosofisesti hyväksyttävää.

8) Avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta tehtiin jo vuosia sitten virallisen syytteen alainen rikos, eli nykyisin syyte voidaan nostaa jopa uhrin tai asianomistajan tahdon vastaisesti. Tämä toi syyttäjäviranomaiset ihmisten makuuhuoneisiin, mikä ei ole välttämättä kenenkään etu. Valtiovallan interventio ihmisten suhteisiin ollaan viemässä liian pitkälle.

9) Asian käsittely mediassa, eduskunnassa ja sosialistien hallitsemissa tieteissä on hakoteillä siksi, että suostumuksen olemusta ei ole pohdittu. Jos seksuaalista kanssakäymistä pakotetaan rukoilemaan toiselta osapuolelta, kyse ei ole suostumuksellisesta asiasta lainkaan, vaan asia kääntyy niin, että kyse onkin toisen osapuolen harjoittamasta panttauksesta, pihtauksesta, pakotuksesta ja vallankäytöstä.

10) Suostumus2018-hankkeesta keuhkoajat eivät ole osoittaneet vähäisintäkään suostumusta toisenlaisten ajatusten ymmärtämiseksi, mutta he vaativat suostumuksen anelemista heiltä itseltään.

11) Koskettaminen on perimmältään kaunis asia, eikä sitä pidä nähdä automaattisesti minkäänlaisena perseestä kourimisena, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Eero Mäntymaa valehdellessaan tutkimukseni Totuus kiihottaa tieteellisestä argumentaatiosta.

12) Me too-kampanjassa ja Suostumus2018-hankkeessa on kyseessä seksuaalisuuden vaarallistaminen, jolla yritetään kriminalisoida seksuaalista aloitteellisuutta ja tehdä elämästä entistä ankeampaa.

13) Seksuaalisesta kanssakäymisestä on pelottelun tuloksena tullut niin arkaa ja ujoa, että normatiivista paimennusta ei tarvita. Näyttöä antavat Britanniasta ja Yhdysvalloista saadut tutkimustulokset, joista raportoidessaan myös (kirjaani haukkunut) Helsingin Sanomien toimittaja Juho Typpö joutui äimistelemään, miksi länsimaiset nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen entiseen tapaan. Eivät tietenkään hakeudu, koska heidät on peloteltu henkihieveriin valtiovallan kahleilla ja juristinnuijilla.

14) Suostumus2018-hankkeella kiristetään seksuaalisen kanssakäymisen normiruuvia, mikä karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Ahdasmielisyys kasvaa.

15) Jokaisella on elämään itseensä liittyvä velvoite sietää myös omista mieltymyksistään poikkeavaa käyttäytymistä vähintäänkin ollakseen itse oikeutettu vastavuoroisesti samaan.

16) Suostumuksen kerjääminen eroottisen materiaalin esittämiselle verkkokeskustelussa (tai luvan kysyminen koskettamista varten täpötäydellä diskolattialla) olisi kömpelö, tökerö ja elämälle vieras toimintamuoto.

17) Hankkeen kautta edustetaan käsitystä, että seksissä on joka tapauksessa jotakin pahaa, mikä täytyy laittaa kuriin ja jota pitää poliittisin, lainsäädännöllisin ja kurinpidollisin rangaistustoimin suitsia. Näinhän ei suinkaan ole.

18) On erikoista, mihin hankkeen vaatijat tarvitsevat toisten ihmisten seksuaalisuutta rajoittamaan pyrkiviä lakeja. Ilmeisesti heille itselleen tapahtuu useinkin tilanteita, joissa he ajautuvat konfliktiin toisten ihmisten kanssa seuranhaun sektoreilla, mikä puolestaan voi kertoa taitamattomuudesta. Silloin kannattaisi itse pysyä poissa seuranhaun foorumeilta.

19) Suostumusta alleviivaavaa lakia ei tarvita, koska ihmisten kanssakäyminen perustuu nykyisinkin suostumukseen. Koska suostumus on nykyisinkin vapaaehtoista, mihin tarvitaan aneluun pakottavaa lakia?

20) Hankkeen perverssiys on siihen sisältyvä rankaisemisen himo.

21) Kaikessa kanssakäymisessä kokeillaan kepillä jäätä. Sukupuolinen kanssakäyminen on lähtökohtaisesti operointia sallitun ja kielletyn välisellä rajalla ja perustuu enemmänkin sovinnaisuuden ylittämiseen kuin mihinkään sovittelukeskeiseen kompromissien hakuun. Jos julkinen valta asettaa tukensa seksuaalisuuden torjunnan kannalle, se vaikeuttaa seksuaalisten aloitteiden tekoa ja diskriminoi miehiä, jotka useimmiten ovat aloitteiden tekijöinä ja joutuvat muutenkin ottamaan vastuun kanssakäymisen onnistumisesta. Näin viranomaisvalta antaa seksuaalisuutta tukahduttavan viestin.

22) Kun seksin ehdottamisestakin aiotaan tehdä ahdistelurikos, on kysyttävä, suoraanko seksuaalisen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saisi enää edes ehdottaa.

23) Pyrkimällä rajoittamaan seksuaalisen kontaktinhaun ja viestinnän muotoja tähdätään perimmältään samaan kuin sensuroimalla kantaväestöjen esittämää maahanmuuttokritiikkiä: siten yritetään kutistaa kansalaisten vapauden aluetta sekä alistaa käyttäytyminen entistä pahemmin valtiovallan kontrollille täsmälleen vihervasemmistolle tyypillisen yliyksilöllisen, joukkohenkisen, kollektiivisen ja ryhmäidentiteettejä sekä massakulttuuria korostavan ideologian mukaisesti. Kansalaisten toimintavapauksien kaventaminen ei edistä sen enempää yksilöiden kuin yhteisöjenkään vapautuneisuutta. Seksuaalisen aktiivisuuden rajoittaminen ja passiivisuuden suositteleminen osoittavat, että Suostumus2018-aloitteessa huomioidaan lähinnä naisten näkökulma, joka yritetään levittää kaikkea normaaliutta ja normatiiveja määrääväksi.

24) Suostumus2018-aloitteen kannattajat pyrkivät naamioitumaan herkäksi mielletyn asian suojelijaksi, vaikka tosiasiassa hankkeen kautta käytetään julmaa ja brutaalia valtaa, jolla heikennetään seksuaalisen kanssakäymisen edellytyksiä ihmisten tappioksi.

25) Suostumus2018-hankkeen mukaisia lainuudistuksia ei voida perustella pyrkimyksellä vähentää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, sillä se on jo kriminalisoitu rikoslain 20 luvun pykälässä 6 eikä sen rinnalle tarvita uusia säädöksiä, jotka rajoittaisivat aikuisten seksuaalista kanssakäymistä. Hallitus koettaakin käyttää lastensuojeluargumenttia verukkeena kokonaan uusien säädösten ja normien ujuttamiseksi rikoslakiin.

26) Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan (s. 32) rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen eikä yleisyyteen, sillä niitä tehdään perimmältään muista syistä kuin seurausharkinnan tuloksena.

27) Niinpä myöskään rikoslain raiskauspykälien kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin. Sen sijaan tiukennukset ovat kiertyneet kahleiksi kantaväestöjen omaan nilkkaan niissä maissa, joissa Suostumus”-aloitteen kaltaisia kiristyksiä on tehty, kuten Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. 

28) Siten valtiovalta on antanut omille kansalaisille signaalin, että seksiä täytyy pelätä ja varoa, mutta ulkomaalaisten seksuaalikäyttäytymistä ei ole valvottu, eikä olemassa olevia säädöksiä ole sovellettu, vaan rangaistusasteikosta on käytetty vain alapäätä. Yläpäätä ei ole käytetty ollenkaan.

29) Räikeä ristiriita pillee viimein siinä, että poliittinen vihervasemmisto on keuhkonnut jatkuvasti länsimaiseen seksuaalikulttuuriin liittyvien vapauksien pois korventamiseksi, mutta samalla se on katsonut läpi sormien turvapaikanhakijoiden tekemiä selviä ja aikomuksella tehtyjä seksuaalirikoksia. Samanaikaisesti vihervasemmisto on sallinut tietyn uskontokunnan ylläpitää oman kulttuurinsa sisällä ankaria seksuaalipoliittisia normeja, joilla alistetaan muiden muassa naisia.

Kyseisenlainen kaksinaismoralismi on seurausta postkolonialismia arvostelevista dekolonialisaation ja tasapainottamisen pyrkimyksistä, joihin liittyy valta-asemassa oletetusti olleiden ihmisryhmien kuten miesten ja valkoisten ihmisten syyllistämistä ja joilla on tähdätty hyvityksen tuottamiseen kärsineinä pidetyille ryhmille, kuten naisille ja mustille. Samalla kun kyseinen näkökulmateoria korvasi objektiiviset tosiasiat ”oikeudenmukaisuuden halullaan, se katseli läpi sormien ei-valkoisen tapakulttuurin ihmisarvoloukkauksia. Tätä kautta naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet islamilaisissa maissa ovat muuttuneet tabuiksi, joita ei haluta käsitellä. Niinpä standpoint-teorian tyyppiselle poliittiselle argumentaatiolle ei pitäisi kallistaa korvaa, mutta lisävahinkojen estämiseksi niin täytyy tehdä.

30) Vihervasemmistolle ei riitä enää oikea pronomini, vaan nyt pitää olla myös PORNO MINI. Suostumus2018”-lakialoite antaa näyttöä vihervasemmistolaisten sädekehänunnien liittoutumisesta kirkkotätien raastavaan moraaliturbulenssiin. Se todistaa seksuaalisuuden pidättämisestä pelkästään normatiiviseen rekisteriin, jossa ei tunneta haluja eikä intohimoja vaan jolle ovat ominaisia biologisten viettien ja vaistojen kieltäminen, pieteettinen ankaruus, puritaanisuus, aseksuaalisuus, itsensä ja toisten rankaiseminen sekä ehdottoman torjuva suhtautuminen itsen ja varsinkin toisten ihmisten nautinnontavoitteluun.

On harmillista, että näitä (myös kirjassani Totuus kiihottaa, luku 11) esittämiäni argumentteja ei ole pystytty ymmärtämään, vaan kirja pantiin lukijoilta piiloon. Teos kannattaakin pitää sensuroituna, sillä kiellettynä ollessaan se on (sartrelaiseen tapaan) poissaolevana vahvasti paikalla sekä todistaa oikeaksi kaiken, mitä sanoin.

Seksuaalipolitiikan medioituminen oli mukana mediatutkimuksessani, sillä valtamedia on paasannut seksuaalisuuden vaarallistamista edistävän aloitteen puolesta tauottomana äänilevykonserttina.

Aihe oli tutkimuksessani myös siksi, että väestöjen uusintaminen tapahtuu seksuaalisen käyttäytymisen kautta. Mikäli aiotaan arvostella väestöjen muokkausta tai vaihtoa, on tarkasteltava tapaa, jolla valtiovalta ja valtavirtamedia joko suosivat tai vaikeuttavat kantaväestöjen omaa seksuaalista kanssakäymistä.

On murheellista, että aikamme mielipideympäristö ei poikkea Oscar Wilden ajoista, vaikka teinit ja feministit huomauttelevat näennäisen liberalisminsa tueksi meidän elävän jo 2000-luvulla! Koko viestintäuniversumi on tullut niin ääriherkäksi ja älyllistä ääneen ajattelua sietämättömäksi, että luultavasti myös Sigmund Freud ja Friedrich Nietzsche joutuisivat opettamaan johtoajatuksensa ihmisille uudestaan. 

Sekä oikeistokonservatiivit että liberaalit todennäköisesti asettuvat vapaamielisenäesiintyvän vihervasemmiston taakse kiristääkseen seksuaalisen kanssakäymisen normeja. Näin jokaisella on ennen pitkää kaapu, ja kaikki vinkuvat pois itse punomastaan hirrestä. 

---

Päivitys 10.10.2021: Yleisradio jatkoi feminismin hieromista yleisöjen naamatauluun toimittaja Emma Hinkulan kirjoittamassa vainoharhaisessa jutussa Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä”.

Tosiasiassa Yle itse pyrkii ratsastamaan homojen selässä markkinoidessaan queer- ja transgenderististä ideologiaansa sekä yrittäessään lavastaa vihervasemmistolaisesta propagandasta poikkeavan ajattelun valheeksi. Yle valikoi niin sanotut asiantuntijansa puolueellisesti ja väittää, että heitä maalitetaan”. Tosiasiassa Yle on itse levittänyt perätöntä informaatiota muun muassa kirjastani Totuus kiihottaa.

Minkäänlaista yhtenäistä anti-gender-liikettä en ole havainnut, mutta sen sijaan feministisen, queer-ideologisen ja transgenderistisen yhteenliittymän kyllä. Sen piirissä media tukee tiettyjen vihervasemmistolaisten yliopistotoimijoiden julkisuuskuvaa saaden heiltä toimittajien haluamia kannanottoja. Suomen Akatemia, yliopistot ja tiedehallinto puolestaan palkitsevat heidät poliittisten tarkoitusperien edistämisestä satojen tuhansien eurojen taloudellisilla avustuksilla.

”Ei ole mitään gender-ideologiaa”, väitti (kukapas muu kuin) kirjani sisältöä vääristellyt Tuija Saresma Ylelle – ymmärtämättä kuitenkaan, että ideologian ideologialuonne piilee juuri siinä, että sen edustajat kieltävät sitä edustavansa. Gender-ideologiaan liittyy empiiris-ontologisia tosiasioita kieltämään pyrkiviä hullutuksia, kuten kromosomeihin ja genitaaleihin perustuvan biologisen sukupuolieron liudentamista sosiaaliseen sukupuoleen ja sukupuolen korjaushoitojen laillistamista myös identiteetistään epävarmoille alaikäisille.


Aiheesta aiemmin:

#Kieltäymys2018

Miksi #Suostumus2018-aloitteeseen ei pidä suostua?

7. lokakuuta 2021

Räksyttävä koira ei pelota vaan pelkää – Milloin tulee kuolemakapina?

– Aargh, en pääse töihin, kotiin enkä harrastuksiin, koska Elokapina.

Tuttua?

Muuan kadunmiehenä asioita sivusta seuraava yliopistotutkija selitti Elokapina-liikkeen anarkistista aktivismia pois laittamalla ilmiöt omaan puntariinsa: vastakkain ovat kansalaisten mukavuustekijät ja ilmaston suojeluun liittyvä superarvo.

Tässä muka mietitään, kumpi on suurempi häiriö, liikennesolmu vai ilmastokriisi.

Vertailu pätisi vain, jos Elokapinan toimet puhdistaisivat ilmaa, mutta tosiasiassa ne pakottavat liikenteen etsimään pitempiä reittejä ja tuottamaan enemmän päästöjä. Ja opintonsa pilanneiden pöksyt tulevat likaisiksi heidän istuessaan kaduilla.

Elokapinan tekemiset vaikuttavat vain lähiympäristön tilaan: sekasortoa ja epäviihtyvyyttä luomalla. Asetelma ei siis ole vertailukelpoinen.

Elokapina on tyypillinen esimerkki rähjäisestä rabulismista, jossa asia hukkuu mielenosoittajien omaan huutamiseen.

Nyrkinpuinnin avuksi tulee valtavirtamedia. Suomen Kuvalehti iloitsi vähän aikaa sitten, että miljonääri-omistaja Ilkka Herlinin mielestä Elokapina on täyttä asiaa. Ilta-Sanomien ja Taloussanomien aina valppaat aktivistit suurensivat kannanoton pian sivuilleen viestittäen, että Hei, toi kapitalistikin on meidän puolella!

On varmaan jäänyt mopoikäisenä jotain hampaan koloon, kun täytyy nyt vanhempana hakea vallankumousromantiikkaa nuhjuisesta maailmanparannustoiminnasta.

Arvoitus on, mitä vastaan elokapinalliset oikeastaan kapinoivat, sillä Suomessahan on vihervasemmistolainen sosialistihallitus, joka tekee kaikkensa kiristääkseen ympäristönormeja ja maksattaakseen laskut kunnon kansalaisilla.

Moinen kapinallisuus on yhtä hupsua kuin vuoden 1968 kuohunta, jolloin ylioppilaat valtasivat oman talonsa.

 

Mitä vihreä liike on saanut aikaan?

Suomi on taloudellisesti kuilun partaalla siksi, että ilmastopoliittista normiruuvia on kiristetty katkeamispisteeseen, ja energian hinta nousee.

Tosiasiassa energian hinnannousu ei johdu vain kuivasta kesästä tai Norjan purojen uupumisesta, vaan jatkuvasta energiateollisuuden alasajosta ja päästökaupasta Euroopassa. Päästöoikeuksien kautta myös meidät suomalaiset pakotetaan maksamaan Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta.

Vaje puolestaan korvataan Saksassa nerokkaasti: hiilivoimalla! Siis maassa, jossa ydinvoiman tuottaminen olisi täysin turvallista ja tuulivoimaloille ei ole enää tilaa.

Tärkein syy sähkön hinnan nousuun Suomessa on paneurooppalainen sähkökauppajärjestelmä, johon Suomi kytkeytyi vuonna 2014. Pohjolan sähköpörssin Nord Poolin ja läntisen Keski-Euroopan sähkömarkkinoita yhdistää nyt yhteinen laskentajärjestelmä Euphfemia, jossa pohjoisnorjalainen sähköntuottaja voi käydä kauppaa vaikkapa kreikkalaisen ostajan kanssa.

Sähköpörssien välinen kilpailu alkoi viime vuonna, yhteiset sähkömarkkinat peittävät käytännössä koko Euroopan, ja yhteinen markkina kattaa pitkälti yli 90 % eurooppalaisesta sähkönkulutuksesta.

Sen hulluus ja järjettömyys vallitsee siinä, että sähkönsiirron verkkokapasiteetti on täysin riittämätön, mikä nostaa hintaa. Hintaa nostaa myös Suomen joutuminen samaan veneeseen Saksan kanssa, jonka vihreä energiapolitiikka on johtanut sekä sähkön hinnan että hiilidioksidipäästöjen nousuun.

Sähkön hinnan pöyristyttävä nousu Suomessa johtuu siis Euroopan unionista ja sen liittovaltiopolitiikan hedelmästä: yleiseurooppalaisesta sähköjärjestelmästä ja markkina-alueesta, mikä puoltaisi eroamista koko EU:sta.

Energian hintaa nostaa ja sähköpulaa lisää tietysti myös hiilivoimaloiden lopettaminen Suomessa ja erityisesti Helsingissä, jossa kaukolämpö ongitaan jatkossa merivedestä (aiheesta täällä). 

Erilaisilla energiaveroilla ja polttoaineiden hinnankorotuksilla on lähetetty kaiken tavaran hinta ja inflaatioprosentti nousuun, sillä energiantuotanto on alkutuotantoa, joka heijastuu jokaiseen hintalappuun. 

Energiantuotannon täytyisi tuottaa vähintään itsensä, jotta se olisi kannattavaa ja siitä olisi perustaksi kaikelle muulle tuotantoelämälle. Tuulivoiman kohdalla näin ei ole, vaan valtio tukee sitä veronmaksajien miljoonilla tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän kautta, ja voiton asiassa keräävät pankkiiriliikkeiden tuulivoimarahastot. Tilanne on samanlainen kuin DDR:ssä, jossa hevosille syötettiin leipää, koska se oli rehuviljaa halvempaa.

Vihreä siirtymäon sotaan verrattava uhka Suomen taloudelle ja huoltovarmuudelle. Taulukkolähde: YLE.

Ja kaikki tämä vain vihervasemmistolaisen omahyväisyyden, moraalisen poseeraamisen ja hyvesignaloinnin varmistamiseksi, jotta muita paremmat ihmiset voisivat piehtaroida narsismissaan ja kustantaa ilmastopoliittisen kunnianhimonsa kulut veronmaksajien aarrearkusta.

 

Vihreä epä-älymystö tuhoaa ilmastoa ja ympäristöä

Ilmastoa täytyy tietenkin suojella, mutta vihervasemmistolla on väärät menetelmät. Todellisia ilmastotekoja tekevät ne, jotka vaativat kehitysmaita laittamaan omat asiansa kuntoon, jotta hiilivuoto ja teollisuuden pako paljon päästäviin maihin voitaisiin estää.

Ilmaa parantavat ne, jotka sanoutuvat irti Pariisin ilmastosopimuksesta ja vaativat uutta tasapuolisempaa sopimusta, sillä Pariisin sopimuksessa suursaastuttaja Kiinalle annettiin lupa jatkaa ja lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti.

Vaikuttavia ilmastotekoja saavat aikaan kaikki, jotka vaativat kehitysmaiden päästöjen rajoittamista, väestönkasvun hillitsemistä ja ilmastopoliittisen vapaamatkustuksen lopettamista. Esimerkiksi Pakistanin ja Intian tapaisissa maissa ei tunneta juuri minkäänlaisia rajoituksia, ja yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä tuleekin kolmannesta maailmasta – EU:sta enää vain noin 15 prosenttia.

Suomen päästöt olivat vuonna 2020 vain noin 0,13 prosenttia globaaleista päästöistä, joten maailmaa ei pelasteta sillä, että suomalaiset lopettaisivat hengittämisenkin.

Vaikka henkeä kohti laskettu hiilijalanjälki olikin suomalaisilla 40 prosenttia korkeampi kuin globaali keskiarvo, Suomessa tuotettiin runsaasti vientihyödykkeitä, joiden kulutus tapahtuu muualla kuin Suomessa.

Siksi päästöjen vertailu asukasta kohti ei anna oikeudenmukaista kuvaa ilmastopolitiikan moraalisuudesta, ja parempi olisikin laskea päästöt tuotettuja hyödykeyksiköitä kohti. Sitä paitsi Suomi on pimeä ja kylmä maa, joten suorat vertailut maailman muihin maihin ovat epäoikeudenmukaisia.

Oikeita ilmastopolitiikan pioneereja ovat ne, jotka puurtavat teknisissä laboratorioissa ilmastotehokkaamman teollisuuden ja keksintöjen innovoimiseksi ja tuotantoon saattamiseksi Suomessa.

Se on todellista älykkyyttä ja älymystön asenteiden mukaista. 

Siksi olisi perustettava Elokapinalle vastakkainen liike nimeltä Kuolemakapina, jolla vastustetaan älyllisen kulttuurin kuolemaa ja huuhtoutumista rähinöivän massakulttuurin mereen.

Kiilusilmät eivät tietenkään ymmärrä realismia eivätkä relativismia vaan pelkästään omaa fundamentalismiaan.

Siksi myös Vihreä Liitto voi puristella elokapinallisista täyden hyödyn. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on varonut ilmaisemasta kielteistä kantaa kadulla istujiin ja mennyt kuin hiiri koloonsa huomauttaen vain muotoseikoista, kuten lain rikkomuksista.

Jälleen ääni valheesta värisee – kaksinaismoralismin merkiksi. Vaikuttaa, kuin sisäministeriöstä olisi käynyt käsky, että Elokapinan mielenilmaisuihin ei saa puuttua.

Tosiasiassa Elokapina on Vihreän Liiton käsikassara. Se on Vihreiden markkinointijärjestö, joka tekee likaisen työn poliittisen puolueen puolesta. Vihreä poliisiministeri antaa elokapinallisten mielihyvin jatkaa toimintaansa, sillä sen ajatellaan ropisevan ääninä Vihreiden laariin.

Vihreiden kannattajat toimivat myös Euroopan liittovaltiopolitiikan hyödyllisinä hölmöinä, jotka edistävät pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tuhoa ja järjen rappiota. Sen seurauksena sähkö ja lämpö ovat katoamassa kaapeleista Suomessa.

Jokainen nuori on tietysti lähtökohtaisesti vihervasemmistolainen, ja vasta aikuinen ymmärtää, kuinka maailma toimii. Elokapina-ilmiö antaa näyttöä siitä, miten valtamedia panikoi nuoria ilmastoahdistuksen lietsonnallaan, ja nuoret ilmaisevat rituaalista aggressiota, kun vihreä Piru on livahtanut korvasta sisään.

---

Päivitys 11.10.2021: Olin taaskin harmikseni oikeassa. Maria Ohisalo tunnusti tänään ripittäneensä poliisivoimia vaatimuksella, että poliisin on viestittävä Elokapinan kanssa neutraalisti, jotta vältyttäisiin mielikuvalta, että poliisi on valinnut puolensa. Käsittääkseni poliisin tuleekin olla lain ja järjestyksen puolella. Ohisalo ilmeisesti haluaa välttää mielikuvan, että hän itse on epäsovun, rähinöinnin ja sekopäisyyden puolella.

1. lokakuuta 2021

Kirjastosensuurista

Kirkkonummen kirjasto oli siitä kiva, että se hankki filosofian hyllyynsä lähes kaikki uudet kirjani. Kirjastosta löytyivät muiden muassa teokseni Suomalaisen nykyfilosofian historia (2009), Enkelirakkaus (2008), Filosofiset viuhahdukset (2007), väitöskirjani Rakkauden välittäjä pokkaripainos (2006), romaani Kuka halusi murhata filosofin? (2000) ja Työttömän kuoleman ensimmäinen painos (2005).

Jotenkin arvasin, että kun kirjaston uusi rakennus valmistuu, sisältä ei löydykään enää samaa, mitä ennen.

Minulla on tapana tehdä ratsioita kirjastojen kokoelmiin tarkistaakseni omien teosteni läsnäolon ja lainaustilan. Niin en tee turhamaisuuttani vaan siksi, että kanssani poliittisesti samalla tavoin ajattelevien teoksia on usein poistettu kirjastojen kokoelmista ilman mitään perusteltua syytä.

Kun eräänä viime kesän aurinkoisena päivänä kävelin Kirkkonummen uuteen kirjastoon, jonne tilaa oli kokoelmia varten saatu runsaasti lisää, huomasin, että joka ikinen kirjani oli poistettu kirjaston hyllyistä. Teoksistani ei löytynyt jälkeäkään myöskään kirjaston elektronisesta tietokannasta, ei nimikehaulla eikä muutoin. Tekijänimellä tulos oli 0.

Tiedustelin anonyymisti kirjastovirkailijalta, onko rakennuksen uudistustyön yhteydessä poistettu kirjaston kokoelmista teoksia ja millä perusteella valikointia on mahdollisesti tehty.

Virkailija vastasi melko ylenkatseelliseen sävyyn, että ainahan kokoelmista poistetaan kirjoja, jotka ovat vanhentuneet ja jotka eivät kierrä”. Hän kysyi, olisiko jotakin, mitä kokoelmista etsin.

Vastasin kysymällä, kuinka selitätte, että kirjasto on poistanut kokoelmistaan kaikki kuusi teostani, jotka eivät olleet edes vanhoja, eikä kirjoista näy jälkeäkään ATK-rekisterissä.

Virkailija tiedusteli nimeäni, jolloin vastasin, että enpäs sanokaan, mutta saatan tehdä asiasta kyselyn kirjastolautakunnalle. Vaikuttaa, aivan kuin hän olisi tiennyt kirjojen katoamisesta jotain. Vertailun vuoksi mainittakoon, että filosofian hyllyistä löytyi kyllä useita 1970-luvulla julkaistuja vasemmistofilosofien teoksia.

Voidaan ajatella, että mitäpä muutaman kirjan katoamisesta, kun kirjastoissa ei juuri kukaan enää muutenkaan käy, vaan kaikki luetaan netistä, jos mistään, ja ihmiset vain peukuttavat Facebookissa, punaliputtavat Jodelissa ja piipittävät Twitterissä.

Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Yhdenkään kirjoittajan kaikki teokset tuskin voivat kadota kerralla ilman, että kyse on kirjoittajan likvidoinnista ja kirjastosensuurista. Tällaista ei voine tapahtua millään aineistonvalintaperiaatteella”, vaan kyse täytyy olla sananvapauteen kohdistuvasta aggressiosta ja yrityksestä estää informaation kulkua.

Teokseni nimittäin katosivat uutta kirjaani Totuus kiihottaa koskevan kohun jälkeen.

Minulla on täysi syy olettaa, että jotkut vihervasemmiston aktivistit tai RKP:n paikalliset feministit ovat paiskanneet kostoksi kaikki kirjani silppuriin. On mahdollisuuksien rajoissa, että joku on pitänyt kirjastolautakunnassa teoksiani vastaan palopuheen niiden polttamiseksi roviolla.

Tapaus muistuttaa tutkija Henry Laasasen vuonna 2008 julkaiseman Naisten seksuaalinen valta -teoksen tuhoamista Turun kaupunginkirjastossa 2017. Nyt tuho on vain moninkertainen, ja rouhimoon on pantu kaikki teokseni.

En minä niillä itsellään väliä pidä, mutta kyse on sananvapauteen liittyvästä kansalaisten tiedonsaantioikeudesta. Kun kirjastot tuhoavat aineistoja, silloin loukataan YK:n ihmisoikeuksien julistukseen kirjattua oikeutta julkaista ja vastaanottaa informaatiota kaikkien kanavien kautta.

Kirkkonummen uusi totuuden bunkkeri.

Arvostelin kirjastosensuuria myös teokseni Totuus kiihottaa kappaleessa 15.2 (s. 314 alkaen). Osoitin yhdeksi syyksi feministien vallankäytön aineistovalinnoissa. Siitä kirjoitti jo aiemmin (lähteenäni ollut) kirjastonhoitaja Heikki Poroila teoksessaan Luurangot portinvartijan kaapissa (2007).

Koska suuri osa kirjastovirkailijoista on vihervasemmistolaisia feministejä, totuus vääristyy myös julkisessa kirjastolaitoksessa, ja siten rikotaan kirjastojen yleisiä toimintaperiaatteita.

Historian emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoitti kolumnissaan Kirjastojen tarkoitus(25.4.2018), että aineistojen tuhoaminen myös vanhentuneena on pelkkää barbariaa. ATK-oppaat ja muut kertakäyttötietoa sisältävät julkaisut kenties vanhenevat, mutta muilla teoksilla voi olla dokumentaatioarvoa vielä vuosikymmentenkin päästä.

Sen vuoksi yksikään kirja ei kuulu rouhimoon vaan ikääntyneenäkin vain varastoon. Kun digitaaliset julkaisut katoavat Internetistä, alkaa aikakauttamme leimata keskiaikaa synkempi pimeys.

Tarjosin teokseni Totuus kiihottaa tekijänkappaleita hankittaviksi myös muutamalle suurimmalle kirjastolle ja yliopistokirjastoille. Vain Eduskunnan kirjasto ja Turun sekä Tampereen kaupunginkirjastot hankkivat teoksen; Turku luultavasti siksi, että kirjastoa vastaan oli esitetty perustavanlaatuista arvostelua julkisuudessa.

Muualta vastattiin verukkeellisesti kierrellen ja kaarrellen. Esimerkiksi Vantaalta vasemmistolainen virkailija selitti, että kirjasto tekee hankintansa vain sopimustoimittajiensa kautta. Näin ei ole ollut suinkaan aina. Ja mitä se tarkoittaa? Antaako kirjasto kaupallisten sopimustoimittajiensa päättää aineistojensa valinnasta tarjonnallaan? Jos näin on, hyllyyn päätyy vain Sofi Oksasen, Kari Hotakaisen ja Kari Tervon viihderomaaneja.

Yliopistokirjastoissa teokseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä vapaakappaleet ovat suljetuissa kokoelmissa tai varastoissa lukkojen takana, josta niitä pitää erikseen pyytää nähtäviksi kuin harvinaisia asiakirjoja tai dokumentteja. Ja kyllähän teos sitä onkin.

Kun Espoon kauppakeskuksessa Isossa Omenassa toimiva kaupunginkirjasto siirtyi rakennuksen päädystä toiseen, jossa sille avattiin sosiaalitoimistoa ja leikkikenttää muistuttavat tilat, yleiskato filosofian hyllyssä oli kauhea. Seinien kokoisia hyllyjä poistettiin, ja tilalle ilmestyi matalia lastenosastoilta tuttuja tasoja, joilla on nyt muutama satunnainen kirja kuin heitteille jätetty lelu. Kokoelmista poistettiin suurin osa kaikista teoksista, joukossa tietysti kaikki kahdeksan kirjastossa ollutta lainattavaa kirjaani. 

Syy oli kirjaston johtajana toimineen Sunniva Draken, joka julisti haluavansa tehdä kirjastosta maahanmuuttajien olohuoneen”. Aineisto on nyt niukkaa kuin Helsingin uudessa kirjasto Oodissa, joka muistuttaa linja-autoasemaa tai muuta terminaalia, ei kirjastoa.

Mitään teostani ei ole kysytty minulta yhtä paljon kuin kirjaani Totuus kiihottaa, jonka jakelun julkaisija Suomen Perusta keskeytti suojellakseen itseään opetus- ja kulttuuriministeriön taloudelliselta kiristykseltä. Filosofiaani ja tieteellistä tutkimustoimintaani vastaan suunnattu vihamielisyys on ollut häikäilemätöntä, röyhkeää, tieteen ja tutkimuksen periaatteiden vastaista, oikeusvaltion vastaista ja kaikella tavalla halveksuttavaa.

Vielä 7.6.2016 teokseni Enkelirakkaus oli Kirkkonummen kirjaston kirjanäyttelyssä – ennen kirjani Totuus kiihottaa julkaisemista.

Myös julkiset kirjastot ovat menettäneet kaiken luottamuksen kansallismielisten ihmisten ja muiden ei-vasemmistolaisten näkökulmasta. Aina jonkun sanoessa jotakin punavihreästä ideologiasta poikkeavaa, on joku rääkymässä moniarvoisuuden ja suvaitsevuuden puolesta sensuurilla uhaten. Ainoa tapa jakaa informaatiota on nähtävästi omatoimisuus: omakustantaminen ja yksityiset kirjastot.

Sama pätee tietenkin myös moneen muuhun asiaan. Vain yksityisyys takaa luotettavuuden niin omistuskysymyksissä kuin informaationjakelussakin, sillä julkinen omaisuus on aina heitteillä ja toisten ihmisten tallottavana, vääristeltävänä ja tuholle alttiina.

Me luomme. Kirjastot tuhoavat. Punavihreä sossutiede sensuroi.

Samalla kun julkiset kirjastot ovat ottaneet käyttöönsä erilaisia sananvapauden suodattimia ja ideologisia valikointiperusteita, kuten monikulttuurisen kirjaston tavoitteen ja tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden edistämisen, ne ovat yrittäneet pakottaa kirjailijoita ja lukijoita olemaan tiettyä poliittista mieltä, toisin sanoen ajattelemaan vihreästi ja vasemmistolaisesti. Tämä ei poikkea mitenkään DDR:stä.

Laissa yleisistä kirjastoista (29.12.2016/1492) ei puhuta monikulttuurisuudesta, tasa-arvosta eikä suvaitsevuudesta mitään, mutta silti kuntien kirjastot ovat sisällyttäneet näitä kelluvia merkitsijöitä toiminta-ajatuksiinsa ja strategioihinsa.

Niillä puolestaan on rajoitettu lain 6 §:ssä mainittuja ja kirjastojen informaatiopalvelutehtävään liittyviä velvoitteita, kuten pääsyä aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin, velvoitetta pitää monipuolisia kokoelmia ja yhteiskunnallisen sekä kulttuurisen vuoropuhelun edistämistä.

Meidän kansallismielisten ja ei-sosialistien onkin ehkä tulevaisuudessa panostettava yksityisten kirjastojemme ylläpitoon ja säilyttämiseen sekä omakustantamiseen. Esimerkiksi minun kirjastostani löytyvät omistuskirjoituksella varustettuina edellä mainitun Henry Laasasen kirjan lisäksi muiden muassa Jussi Halla-ahon Kirjoituksia uppoavasta lännestä ja Tapio Holopaisen Islam ja Suomi.

Tämäntapaiset teokset nostavat arvoaan vuosien saatossa, eikä niitä koskaan nähdä alennusmyynneissä, kuten kustantamojen suoltamia markettikirjoja.

Privata bibliotheca, sedes sapientiae.

 

Päivitys 18.10.2021: Kostoksi kirjoituksestani feministinen kulttuurieliitti palkitsi Kirkkonummen kirjaston suunnittelijat arkkitehtuurin Finlandia-palkinnolla. Olen kyllä tottunut siihen, että media ja yliopistoyhteisö palkitsevat viholliseni ja vastustajani nopeasti raha- ja mainelahjuksilla, mutta tällä kerralla vastaus tuli poikkeuksellisen pian.

Voittajan valinnut Esa Saarinen lausui perusteluissaan, että [k]irjaston kautta yhteisö palvelee itseään ja rakentaa tulevaisuuttaan tarjoamalla jokaiselle tilan ajatella enemmän, ajatella toisin, uusin ja odottamattomin tavoin, sävyin ja sananvalinnoin, oman sovinnaismaailmansa, totunnaistotuutensa ja uomakipityksensä tuolla puolen.” Helsingin Sanomat alleviivasi, että kirjaston filosofia on demokratian, tasavertaisuuden ja ihmisyysuskon kulmakivi.

Kuinka sarkastiseen valoon kyseinen suitsutus joutuukaan näkemäni ja kokemani sensuurin valossa! Kehtasipa joku länkyttää siitä, että kirjasto ei ole konkreettisesti esteetön. Kirjasto ei todellakaan ole esteetön kaikille.

Totuus ei ole onneksi kirjastojen seinissä vaan niiden ulkopuolella, kulttuurikanojen ja punaporvarien palvellessa itseään ja toisiaan oman sovinnaismaailmansa, totunnaistotuutensa ja ehkä myös tuon uomakipityksensä sisäpuolella.

 

Aihepiiristä aiemmin:

Oodi-kirjaston tarkoitus

Syrjinnästä vapaat alueet ja turvallisten tilojen politiikka

Keskustakirjasto Oodista ei saa tulla pakolaiskeskusta

Kallis kirjasto – Köyhät käyttäjät