18. joulukuuta 2022

Uusi kirja: Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta

Olen julkaissut uuden kirjan nimeltä Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta. Sen voi ladata ilmaiseksi klikkaamalla oheista etukantta tai takakantta tai painamalla tästä.

Kyseessä on reseptio- eli vastaanottotutkimus, jossa kerron mediatutkimukseni Totuus kiihottaa (2020) käsittelystä mediassa ja byrokratian rattaissa. Teos täydentää tutkimushankkeeni kokonaisuudeksi.


Pavlovin koirat on siis mediatutkimushankkeeni osa 2. Edeltävän osan 1 voi ladata painamalla tästä tai klikkamalla kuvaa:

 

Kuka voisikaan unohtaa kirjaani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä? 

Muistellaanpa tuon teoksen mediakäsittelyä hieman. Tutkimukseni ilmestymisen jälkeen Yleistysradion ja geopoliittiseen valta-asemaan nojaavan Helsingin Totuus -paikallislehden toimittajat tapasivat kapakan pöydässä. Näin ne puhuivat:

 

– Mä niin vedin lehdessä turpaan sitä Hankamäkee. Kyllä teki hyvää!

– Ai vitsi miten kiva, vähänks olit ilkee sille. Nyt kukaan ei varmaan huomaa, mitä se oikeesti sanoi mediasta.

– Joo, tosi hyvin onnistui tää meidän vasta- ja peiteuutisointi. Valehtelin, että siinä kirjassa oli naisvihaa, vaikka oikeestihan siinä oli feminismin kritiikkiä. Mutta kun se Hankamäen teksti oli tieteellisesti vastaansanomatonta, niin vein huomion väärään paikkaan ja syytin naisvihasta. Hieroin samalla tätä meidän feminististä agendaa persujen naamaan. Muista säkin äänestää vihervassareita.

– Niitähän mä aina, ettei oma muija suutu.

– Ai säkin oot cuck-mies?

– Pakko, tai muuten lähtee penkki alta toimituksessa. Siitä on yliopistolla varmistettua faktaa, että vastuullinen journalismi velvoittaa feminismiin, tai muuten...

– Pelottaa niin tää turvallinen tila. Mutta oli ihanaa pilata sen Hankamäen maine. Saatiin näyttään se ihan epäkelvolta ihmiseltä. Saan kai käyttää sanaa ihana näin profeministien kesken?

– Kivasti teit, kun potkit sitä munille. Nyt se ei varmaan koskaan enää sano eikä kirjoita mitään – eikä taatusti saa työpaikkaa mistään, ja teit sille tuhansien tappiot. Pääset tolla yliopistolle professorinvirkaan.

– Niin tosiaan, maistereitahan niihin, jotta tasa-arvo toteutuisi. Mutta voisin korjata sukupuolta, kun luonto teki virheen ja oon muutenkin niin rikki. Oisko röökii?

– Ota viinaa. Meidän päätoimittajakin otti ja meni aamulla rattiin.

– Sehän tuli mediaan, kyllä oli moka.

– Niin oli, ihan hirvee moka.

– Mokata saa, kun on vihervassari ja laatujournalisti, ja kollegat puolustaa. Sananvastuu velvoittaa.

Pääministerinäkin saa mokata vaikka kuinka, ja suosio kasvaa, jos on demari.

– Mokasiko Hankamäki?

– Ei. Se ilmoittautui käytettäväksi meidän uudeksi päätoimittajaksi. Mutta me huomattiin, että me ei voida sen argumenteille mitään, ja niinpä me vandalisoitiin sen maine perättömällä mustamaalauksella, että olis näyttänyt mokaukselta, ja persut nieli meidän lavastuksen.

– Nehän meni haukkumaan kirjaa lukematta sitä, niin kuin muutkin.

– Ne luki kirjaa median kautta, ja me pelättiin, että ihmiset alkaa lukea mediaa sen Hankamäen kirjan kautta.

– Se oli persujen oma moka, kun moittivat parhaan tutkimuksen. Sitten ne meni sensuroimaan sen, kun kepulainen tiedeministeri alkoi kiristää niitä rahalla. Saatin vedetyksi matto alta. Kyllä oli nautinto!

– Se oli kyllä hyvä. Saatiin Hankamäki vivuttua pois Perussuomalaisista. Niiden riveissä se olisi ollut vihervasemmistolle vaarallinen. Joten hyvä kun saatiin kammettua se pois, ja persut tuli meidän puolelle.

– Siinä ne mokas kyllä täysin.

– Niin mokas. Nyt siellä ei ole aivoja ollenkaan, kun Halla-ahokin lähti puharin paikalta ihan ratkaisevalla hetkellä, eikä kukaan uskalla sanoa enää mitään.

– Jussista olis tullut pääministeri. Sitä kansa halus. Mutta nyt ne antoi vallan Kokoomukselle, ja persuista tulee niiden apupuolue, ja taas viedään kansaa kuin kuoriämpäriä.

– Vitsi, me cancel-terroristit ollaan älykkäitä.


Saan kai sanasen?

Noissa tunnustuksissaan toimittajat olivat varmasti rehellisiä. Koska itse olen täysin mielikuvitukseton henkilö, vaivaudun seuraavassa sanomaan asian selkeästi omin sanoin.

Totuushan on tosiaankin se, että kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa arvostellakseni valtavirtamediassa vallitsevaa punavihreää kallistumaa, viranomaisten harjoittamaa sensuuria, kansalaisten pakotettua itsesensuuria ja epävirallista verkkosensuuria, jota esiintyy sosiaalisessa mediassa.

Teoksen ilmestyttyä äärivasemmistolaiset verkkohäiriköt disinformoivat näkemyksensä valtamedian toimittajille sosiaalisessa mediassa syyttäen kirjaani Totuus kiihottaa naisvihasta. Ammattitoimittajat puolestaan misinformoivat heidän kannanottonsa eteenpäin näpertelemällä ne tiedotus- ja toitotusvälineisiinsä.

Tosiasiassa olin esittänyt arvostelua Helsingin Sanomien, Yleisradion ja muun valtavirtamedian tavasta kehua Suostumus2018-aloitetta, Me too -kampanjaa, translainsäädännön uudistusta ja Climate Strike -pullikointia.

Suurin osa kirjani argumentaatiosta käsitteli muita, paljon merkittävämpiä asioita, kuten valtamedian halua edistää haittamaahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa. Kritisoin toimittajien halua puhua EU-liittovaltiopolitiikan, tukipakettien, ilmastoaneiden, vihersiirtymän, velkaunioinin, tulojensiirtounioinin, verotusunionin ja pysyvien tilapäisrahastojen puolesta. Vastustin ilmastonsuojeluvelvoitteiden epätasapuolisuutta.

Väitin, että median jakautuminen valtavirta- ja vaihtoehtomediaan heijastelee sosiaalisessa mediassa esiintyvää mielipiteiden jakautumista, jota valtavirtamedia seurailee ja jäljentää.

Mielipiteiden jakautuminen puolestaan kumpuaa yhteiskunnassa itsessään vallitsevista arvo-, etu- ja kulttuuriristiriidoista, joiden syinä ovat maahanmuutto ja sen tueksi esitetty monikulttuuri-ideologia

Laajalti paheksutut vihapuhe” ja maalittaminen eivät siis ole syitä eripuraan, vaan ne ovat seurauksia erimielisyydestä, jota on syntynyt kansanryhmien aidoista konflikteista – ei siis kansankiihottajiksiväitettyjen taikasanoista. Ongelma pesii yhteiskunnan perusrakenteessa, jota on muokattu väestöjensiirroilla ja maahanmuutolla.

Väitin myös, että media- ja verkkosensuuri sekä muut sananvapauden rajoitukset ovat merkkeinä yhteiskunnan legitimaatiokriisistä. Oikeusperustus horjuu, sillä julkinen valta, poliitikot ja oikeuslaitos ottavat (valtamedian tuella) voimakkaasti kantaa vierasperäisten hyväksi omia kansalaisiamme vastaan.

Esitin kirjassani kritiikkiä myös oikeuslaitoksen politisoituneisuutta kohtaan ja arvostelin ihmisoikeusfundamentalismia. Puutuin toimittajien tapaan puhuttaa sekä tieteilijöitä että poliitikkoja valikoidusti ja puolueellisesti: saadakseen näkyviin vain valtavirtamedioiden toimituspoliittisiin linjauksiin sopivia näkemyksiä. Tieteilijöiden ja poliitikkojen riippuvuutta mediasta sanoin tieteen ja politiikan medioitumiseksi.

Valtavirrassa vellovat arvot harvoin ovat olleet arvoja saati itseisarvoja. Useimmiten ne ovat olleet henkilökohtaisia arvostuksia, eli mielipiteitä ja ideologiaa. Myöskään monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, mutta omakulttuurisuus on, sillä sillä on subjekti: kansakunta.

Esitin teoksessani perinpohjaisen analyysin median ideologisuudesta ja siitä, miltä näyttää yhteiskunta hajoamistilassa ja miksi. Koska kirjani mediakritiikki meni perille, toimittajat järjestivät kirjastani klikkijournalistisen kohun.


Mitä mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa seurasi mediassa ja byrokratiassa? 

1. Valtamedian toimittajat poimivat Twitteristä muutamia woke-aktivistien ja cancel-terroristien mielipiteitä ja julkaisivat ne uudelleen syyttäen kirjaani naisvihasta.

2. Yleisradion proletaaritoimittajien ja Helsingin Sanomien mustepatruunakauppiaiden reaktioita alkoi leimata pelko, että he jäävät osattomiksi kirjani nauttimasta julkisuudesta, ja siksi heidän täytyi alkaa haukkua sitä peläten jäävänsä alakynteen. Näin tuokin pelko edisti toteen käymistään, eikä laaja raatelu suinkaan pelastanut heitä tunnustamasta tappiotaan vaan vahvisti sen.

3. Sanoma-yhtiöiden enemmistöomistama Suomen Tietotoimisto alkoi luonnehtia teostani maininnalla naisvihamielinen kirja antaen esimerkkiä disinformaation levittämisestä ja lehdistöreportaasitieteestä, joka on eräs pseudotieteen laji. STT:n jauhotus päätyi lopulta kaikkiin medioihin.

4. Viransijainen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) luki lehtiä, hermostui ja laittoi Coltin kirjani julkaisseen Suomen Perustan ohimolle vaatien ajatuspajalle vuosien saatossa kertyneiden kaikkien toiminta-avustusten (noin 750 000 euroa) perintää takaisin, koska ministeriön mielestä kirjani ei edistänyt eräitä sisällöllisesti määrittelemättömiä ihanteita, kuten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta(tosiasiassa tutkimuksen ei pidä edistää mitään muita päämääriä kuin tiedon ja totuuden tavoittelua).

5. Suomen Perustan taustalla toimiva perussuomalainen puolue huolestui, käveli median ja ministeriön lankaan ja poisti kirjani saatavilta.

6. Ministeriö peri Suomen Perustalta takaisin täsmäiskumaisesti kirjani tuotantokustannukset, noin 10 000 euroa. Minä puolestani olin aina luullut, että filosofille maksettaisiin kriittisestä ajattelusta eikä siitä, että alistumme laulamaan hallintobyrokraattien lauluja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

7. Tulos oli tutkimustoiminnan raiskaus, sillä oikeusvaltiossa mikään hallitus, ministeriö tai ministeri ei voisi kajota kenenkään tutkijan, tieteilijän tai julkaisijan tekemisiin tai ehdollistaa filosofeja noudattelemaan viranomaisvallan näkemyksiä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, jotka ovat kelluvia merkitsijöitä ja kiveen kirjoittamattomia käsitteitä. Sellaisella käytännöllä olisi tuhoisat vaikutukset tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen sekä tiedon ja totuuden tavoitteluun. Se, että niin tehtiin, osoitti kuinka matalamielistä vihervasemmiston ja feministien asennoituminen kriittiseen järjen harjoittamiseen on.


Mikä sensuurissa oli väärin (sensuurin itsensä lisäksi)?

1. Toimittajat pyrkivät itse päättämään mediatutkimuksen merkityksestä tyyliin oma lehmä ojassaja pukit toimivat kaalimaan vartijoina.

2. Opetus- ja kulttuuriministeriö syyllistyi tutkimustoiminnan kiristämiseen ja häirintään ylittäen toimivaltansa ja asettaen tutkimukselle tieteen ulkoisia vaateita sekä toteutti uhkauksensa loukaten tieteen vapautta ja taivutellen tutkijakuntaa myötäilemään byrokraatteja ja poliitikkoja jatkossa. Painostustoimillaan ministeriö syyllistyi myös tutkijan henkilökohtaiseen syrjintään ja ihmis- sekä perusoikeuksien, kuten sananvapauden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, vastaisiin rikoksiin.

3. Perussuomalainen puolue ja Suomen Perusta taipuivat poistamaan julkaisun saatavilta. Huono kirjaja noin ei pitäisi sanoa, valittivat monet, mutta kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että kirjassa esittämäni väitteet eivät pitäisi paikkaansa, ja vain tämä on tieteen ja filosofian kannalta ratkaisevaa.

4. Toimittajat ja muut puolueet pyrkivät käyttämään tekaisemaansa naisvihasyytöstä vipuna minun linkoamisekseni pois perussuomalaisesta puolueesta, poliittisen osallistumiseni estämiseksi sekä tutkimustyöni tuhoamiseksi.

5. Minulle ei (tietenkään) annettu televisiossa eikä radiossa mitään mahdollisuutta puolustaa väitteitäni ja vastata vastakritiikkiin, vaan vastaamaan laitettiin kirjaani lukemattomat toiset henkilöt.

6. Media pyrki peittämään esittämäni mediakritiikin vasta- ja peiteuutisilla, joissa keuhkottiin naisvihasta kirjani todellisen sisällön salaamiseksi ja naisäänestäjien käännyttämiseksi pois perussuomalaisesta puolueesta.

7. Toimittajien harhaanjohtamina lähes kaikki yleisöt tieteilijöistä byrokraatteihin näkivät kirjassani sellaista, mitä siinä ei ole, mutta eivät nähneet sitä, mitä siinä on.

8. Jälki oli rumaa, kun puolueet alkoivat kopitella tutkimuksella, ja poliittisessa viitekehyksessä tutkimukseni irvikuvallistettiin. Tulos edusti maineterroria, jolla feministit vahingoittivat asemaani perättömästi mutta ilmeisen pysyvästi.

9.  Medioiden verkkosivuille jääneet syytökset naisvihasta osoittavat, että toimittajien viha etsii edelleen kohdetta.

10. Valtavirtamedia on joukkotiedotuksen turha puro.


Median mattopommituksesta

Filosofian ja tavanomaisen elämän ristiriita on tietenkin klassinen. Nyky-yhteiskunnassa, jossa korkeinta eettisyyttä on sitoutua gluteenittomaan kasvisruokavalioon, pidettiin vähintäänkin kansanmurhana, että esitin feminismin kritiikkiä ja pudottelin kansakunnan kaapin päältä muutamia median kotijumalia.

Politiikkaan ja mediaan ei ilmeisesti voi suhtautua filosofisesti ilman, että järki ja vallankäyttö ajautuvat konfliktiin ja tuloksena on sokraattinen riita. Sen syvyys on pohjaton, sillä kiistat ovat alkuperältään periaatteellisia.

Sarkastista on, että toimittajat ja byrokraatit tulivat osoittaneiksi kaikki väitteeni valtavirtamedian ja tiedehallinnon puolueellisuudesta entistäkin selvemmin tosiksi. Pahoittelemaan antaudun vain yhtä seikkaa: sitä, että median piti mennä antamaan kirjastani perin pohjin vääristelty kuva myös omaksi tappiokseen.

Kerron tapahtumien kulun tarkoin perusteltuna ja dokumentoituna nyt ilmestyvässä 345-sivuisessa kirjassani Pavlovin koirat.

Teoksen nimi viittaa psykologi Ivan Pavloviin, joka koirilla tekemillään reagoimis- ja tottelevaisuuskokeilla keksi ehdollisen refleksin perusprosessin. Kuultuaan sanan perussuomalainen toimittajat, poliitikot ja byrokraatit räksähtivät juuri niin kuin olin odottanut. 

Myöskään tänään ilmestyvä kirjani ei edusta komiteamietintötiedettä, vaan sanon asiat niin kuin ne ovat.

Entä sitten feminismi, syytökset naisvihasta ja muut seksien selitykset?

Ne, jotka ovat malttaneet lukea tutkimukseni ensimmäisen osan Totuus kiihottaa, tietävät, että mediassa esitetyt karkeat väittämät raiskausten puolustelusta ja nuorison pilkasta eivät pitäneet lainkaan paikkaansa.

Mistä sitten oli kyse?

Tosiasiassa puheena olleissa yksityiskohdissa oli kyse arvostelusta, jota kohdistin rikoslain uudistukseen ja oikeudellisen todistelun vaikeuksiin, joihin valmisteilla ollut suostumushanke voi johtaa.

Mitä vikaa onkaan sellaisen lakiesityksen kritisoimisessa, jonka nojalla kaikki, mistä joku ei pidä, voidaan kääntää häirinnäksi”? Kun kyse on subjektiivisista kokemuksista ja todistelukin on jäämässä sanaksi sanaa vastaan, voidaan sellaista lakia pitää torsona, joka mahdollistaa syyttelemisen noin hontelolta pohjalta. Tämän toteaminen ei ole naisvihaa.

Esitin kirjassani kritiikkiä myös seksuaalirikoksia koskevan normiruuvin kiristämistä vastaan. Muun muassa Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Ruotsista ja Saksasta saatujen kokemusten mukaan rangaistusasteikon kiristyksillä ei ole ollut mitään vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen, vaan etenkin maahanmuuttajat ovat tehtailleet niitä täysin piittaamatta tai tietämättä paikallisista laeista.

Tiukentamisen vaikutus onkin kohdistunut lähinnä kantaväestöihin, joita viranomaisvalta on traumatisoinut seksuaalisuuden vaarallistamisella.

Kun julkinen valta on korostanut seksuaalisuuden rangaistavuuden tärkeyttä, on kantaväestön seksuaalikäytös mennyt huurteeseen, ja siksi ihmiset eivät enää uskalla tehdä aloitteita. Suomessa tämä on havaittu syntyvyyden alenemisena ja Yhdysvalloissa seksuaalisen aktiivisuuden vähenemisenä, jonka syitä pohditaan ja taivastellaan Helsingin Sanomienkin mukaan nykyisin ympäri maailmaa.

Näkemyksissäni ei siis ollut kyse mistään naisvihasta eikä raiskausten puolustelusta vaan suomalaisen seksuaalikulttuurin ja vapaamielisyyden kannattamisesta median levittämää vaarallistamista vastaan.


Johtopäätöksiä kirjakohusta

Järjen puhuminen vihervasemmistolle on vaivatonta kuin myisi eskimoille jäitä. Helpompi on rabies-hiehon lähestyä huomaamatta kello kaulassa kuin on feministien antaa paikkaansa pitävä arvio tutkimuksestani.

Osoitetuksi tuli, mistä valtamedia elää: itse lavastamistaan kohuista, skandaaleista, klikkiotsikoista ja valejournalismista. Toimittajat mokasivat siinäkin, että he valehtelivat yleisöille myös kirjani sisällöstä.

Pohjat kaikista veti verorahoitteinen Yleisradio, joka laverteli kirjasta ohitseni useissa ohjelmissa, joissa punavihreille feministeille suotiin loppumattomasti lähetysaikaa (ks. Pavlovin koirat, s. 136 jss).

Mediat kieltäytyivät sulattamasta vähäisintäkään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä ja pitäytyivät takomaan omaa totuuttaan kirjastani samalla kun toimittajat ja opetusministeriön byrokraatit riehuivat karnevalistisessa kiimassa saaden perussuomalaisen puolueen perumaan julkaisun.

Muutoin oli hauskaa katsella, miten toimittajakunta ja ministerit paljastivat oman sekopäisyytensä vaahtosuisella julistuksella tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Näiden käsitteiden sisältöä ei ollut yhtään pohdittu tuossa hallintodiskursiivisessa vuodatuksessa, ja kun nyt filosofina antauduin tekemään niin, toimittajat aloittivat raivokkaan syyttelyn poliittisen korrektiuden noudattamattomuudesta!

Mikäli tarkoitus oli lavastaa minusta apinaa toimittajien synkkiin tarkoituksiin, he epäonnistuivat ja nolasivat itsensä surkeasti, sillä täällä päädyssä menee edelleenkin läpi vain sellainen, missä on järkeä.

Melkoista miesvihaa ja homovihaa tuo median hyökkäys kyllä ilmensi, tosin sisältämättä aavistustakaan siitä, että osoittamalla tahallista ilkeyttä tänne päin ei myöskään minusta tule mediaa kohtaan entistä suopeampaa.

Ja sitten peruskysymys: enkö ymmärrä, miten median kanssa pitää toimia? Ymmärrän oikein hyvin. Mutta myös valheellisuudella on rajansa. Ja tieteen ja filosofian tehtävä on se osoittaa.

 

Valejournalismi osoitettu ja paljastettu

Kirjaani Totuus kiihottaa moittineet eivät olleet ymmärtäneet teokseni ajatuskulkuja lainkaan, ja siksi pyydän jokaista lukemaan ja sisäistämään tänään ilmestyvän uuden kirjani aivan kokonaan ennen ensimmäisenkään mielipiteen lausumista.

Suositan myös pidättäytymään kannanotoista, mikäli argumenttini eivät mahdu järkenne maljaan. Jos ei ole ymmärtänyt teosta, siitä ei pitäisi esittää myöskään vahvoja mielipiteitä – ei varsinkaan niin vahvoja, joilla vaaditaan sensurointia tai ryhdytään tiedepoliittisiin kiristys- ja painostustoimiin.

Pidän sekä tutkija- että toimittajakunnan velvollisuutena perehtyä asioihin vähintään yhtä hyvin tai paremmin kuin teoksen kirjoittaja itse, mikäli aikoo kyseenalaistaa näkemykseni katsoen, että en tietäisi, mitä teen.

Kenties ei ole myöskään huomattu, että ei ole anonyymisti toimivien tuhattaiturien asia päättää siitä, mitä tieteilijöiden julkaisuista esitetään julkisesti tietoina.

Tahallisesti väärin ymmärrettynä oli kirjaani Totuus kiihottaa koskeva mediakäsittely disinformaatiota, ja tahattomasti tai tietämättömyyden vuoksi jaeltuna siitä tuli misinformaatiota. Tieteen medioitumisesta merkkinä on puolestaan lehdistöreportaasitiede, jossa toimittajat pyrkivät päättämään, mitä tieteilijä sanoo.

Laajemmin kyse on anti-intellektualismista. Se leimaa pahoin sekä niin sanottua journalismia että yliopistokulttuuria, josta uusi kirjani tarjoaa läpäisevän röntgenkuvan. Lukekaa siis kannesta kanteen ja sisäistäkää todisteluni ja sanokaa vasta sitten, jos en ole mielestänne oikeassa ja miksi.

Tämä koskee toimittajien lisäksi myös yliopistojen palkkapiikoja, partaturilaita ja silkkipyllysuvakkeja: olette selkä seinää vasten, ja pakoon ette pääse.

JUKKA HANKAMÄKI
Filosofian tohtori
Valtiotieteiden tohtori


Aiheesta aiemmin:

Esitelmä Totuus kiihottaa -kirjan julkaisutilaisuudessa (video)

Esitelmä Sananvapaus ja media -seminaarissa (video)

Keskustelua mediasta, julkisuudesta ja sananvapaudesta Dosentti-ohjelmassa (video)

14. joulukuuta 2022

Vihervasemmiston ja feministien vihapuhetta verkossa

Yleisradion toimittaja Greta Virranniemi julkaisi 14.12.2022 Ylen verkkosivuilla jutun, jossa paheksuttiin, että vihervasemmistolaiset ministerit ovat saaneet osakseen vihapuheeksi väitettyä arvostelua Twitterissä. Erityisen paljon vihapuhetta oli kirjoituksen mukaan kasautunut omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselle (sd). 

Havainnon ei pitäisi yllättää, sillä vihervasemmisto on hallitusvallassa ollessaan onnistunut tuhoamaan Suomen valtiontalouden perusteellisesti. Menoja ei ole osattu tai haluttu laittaa tärkeysjärjestykseen. 

Verovaroja on valutettu vieraiden kansakuntien hyväksi, eikä maahanmuuttokuluista, kehitysavusta ja ilmastopastorien anekaupasta ole tingitty yhtään, vaikka koronakriisi ja sattumasähkön negawattiluvut olisivat sitä vaatineet. Metsiensuojeluvelvoitteilla on uhattu perustuslaillista omaisuudensuojaa ja edistetty viherkommunismia.

Vihervasemmisto asettaa vieraiden edut Suomen kansalaisten edelle.

Vihapuhe voi siis olla ansaittua. Usein se on myös vihervasemmiston itse harjoittamaa. Silloin toimittajat eivät yleensä huomaa sitä lainkaan.

Mielipiteidensä tueksi Ylen toimittaja oli hakenut Jyväskylän yliopistossa toimivan Jari-Mikko Meriläisen. Hän kertoi seuranneensa tviittailua neljän kuukauden ajan ja todenneensa, että vihapuhetviittajat ovat enimmäkseen perussuomalaisten kannattajia.

Poliittista kritiikkiä esitetään hallitusta kohtaan nimenomaan oppositiosta. Miten muuten voisi olla? Meriläisen tutkimustulos” on siten täysin ennustettava ja informaatiosisällöltään nollan arvoinen.

 
Heidän ajatuksensa kiinnostavat.

Meriläisen kannanotot mitätöi se, että aineisto on tarkoitushakuisesti valittu. Tekeleessä ei ole perusteltu, millä kriteereillä arvioita on tehty. Vihapuheen ja vihapuhujan käsitteitä ei ole määritelty tieteellisesti. Tarkkailtu on valikoitunutta joukkoa.

Niinpä etsivä on löytänyt. Tarkennetaanpa, mikä oikeuttaa ampumaan Meriläisen sepustukset suoraa päätä alas.

1) Tutkimuskohteeksi on rajattu vain istuvaan vasemmistohallitukseen kohdistuva arvostelu, eikä vertailukohtana selvitetä, millaista vihapuhetta on kohdistettu oppositioon tai edelliseen hallitukseen.

2) Meriläinen sanoo, että hän on määritellyt vihapuheeksi kaiken henkilöön käyvän ja kunniaa loukkaavan puheen, kuten vähättelyn, korruptio- ja valehtelusyytökset. Tämän mukaan ”vihapuhetta” voisi olla vaikkapa bile-Sannan ravintolasikailuja kohtaan osoitettu paheksunta ja kritiikki, joka kohdistuu hallituksen laiminlyönteihin Uniper-katastrofin hoidossa.

3) ”Vihapuheeksi” arvioituihin tviitteihin ei voi tutustua missään, vaikka aineiston julkinen saatavuus on tutkimustoiminnan tärkeä velvoite.

4) Vihapuhujalistan laatiminen saattaa olla Euroopan unionin tietosuoja-asetuksen ja Suomen tietosuojalain vastaista, ja tutkimuksen varjolla luodaan henkilörekisteriä, jolle kerätyt ihmiset kytketään itsestään riippumattomien kannanottojen esittäjiin sekä luodaan demokratiaa ja vapaata puhetta uhkaava luettelo kielletyistä mielipiteistä.

5) Selvitys ei kerro mitään kritiikin jakautumisesta puoluekannan mukaan vaan ainoastaan epämääräisestä Twitter-seuraamisesta.

Niinpä viestien lähettäjiä on tulkittu perussuomalaisten kannattajiksi sillä perusteella, että he seuraavat esimerkiksi Jussi Halla-ahoa ja Riikka Purraa.

Myös Li Andersson (vas), Anna-Maja Henriksson (ruots) ja Annika Saarikko (kesk) seuraavat Twitterissä Halla-ahoa.

Oli kiinnostavaa kuulla jyväskyläläiseltä yliopistotutkijalta, että he voivat olla sillä perusteella perussuomalaisten kannattajia.

Tutkimuksen tekijä lienee identiteettipoliittisesti motivoitunut persuvihaaja, jolla ei ole aavistustakaan tieteen metodeista ja jolle samanmielisten suitsutus riittää todisteeksi omien aggressioidensa oikeutuksesta.

Tieteelliseltä kannalta Meriläisen tuotos on yksiselitteisesti hylättävä. Arvoa sillä voi olla vain esimerkkitapauksena kelvottomasta yliopistotoiminnasta tai näyttönä siitä, millaista politisoitunut yhteiskuntatutkimus on.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten tulos olisi muuttunut, jos vihapuheeksi olisi määritelty ”äärioikeistolaiseksi”, ”rasistiksi” tai ”naisvihaajaksi” haukkuminen sen sijasta, että ”vihapuheena” on pidetty vihervasemmistolaisen tuhopolitiikan kritisointia.

Mikäli tutkimus olisi tehty akateemisen ajatuskurin ja metodologian velvoittamalla tavalla, on oletettavaa, että vihervasemmiston puolue-edustajista olisi muodostunut vastaavanlainen vihapuhujien idoli- ja suosikkilista. 

Vihapuhehan on olennaisesti vasemmistolaisten itsensä harjoittama luokkakaunainen toimintamuoto. Sitä esiintyy remakkana woke-häiriköintinä ja cancel-aktivismiksi sanottuna maineterrorina, jolla halutaan sensuroida julkaisuja ja boikotoida toimijoita sekä vahingoittaa, tuhota ja mitätöidä ihmisiä.

Vihapuheen käsitteellä on historialliset juuret Neuvostoliitossa, joka YK:n piirissä toimiessaan pyrki kieltämään suvaitsemattoman puheen ja kriminalisoimaan fasismin. Kun maa lopulta sai vaateensa läpi marxismiin kääntyneiden kehitysmaiden tuella, alettiin vihapuheen eliminoinnilla tarkoittaa minkä tahansa syrjinnän kieltämistä.

Vihapuheen torjunnan” verukkeella myös nyky-Venäjän arvostelijoita on voitu syyttää russofobiasta ja islamistisissa maissa toimeenpantujen homohirttäjäisten vastustajia islamofobiasta.

Vihapuheen eliminoinnilla on totalitaristinen historia, ja sitä harjoitetaan kilpailevien poliittisten näkemysten poistamiseksi sekä mielipidekontrollin ylläpitämiseksi.

Vihapuheen hallintodiskursiiviset määritelmät laajenevat ja löystyvät, mutta vihapuhujiksi väitettyihin ihmisiin kohdistuva viha keskittyy entistä tiukemmin vain oikeistolaisiin.

Oikeistolaisiin kohdistettua vihapuhetta on valtavirran media täynnä, ja siihen verrattuina ovat Twitterissä esitetyt piipitykset pieniä.

Myös Yleisradion ja Meriläisen halu jynssätä vihapuhetta pois on kaksinaamaista. Meriläisen julkaisemia taulukoita verkon vihaidoleista voidaan sinänsä pitää vihapuheena oikeistolaisia vastaan. Ehkä juuri tämän peittelemiseksi Meriläinen on katsonut parhaaksi olla kiinnittämättä huomiota maalittamisen käsiteeseen.

 

Yleisradio valmistautuu vaaleihin entisellä agendallaan

Voidaan kysyä, mikä on Jari-Mikko Meriläisen hökellyksen ja Greta Virranniemen julkaiseman jutun mahdollinen tarkoitus.

Niitä lienee ainakin kaksi. Ensinnäkin ”vihapuhujina” pidettyjen tahojen harjoittamasta Twitter-seuraamisesta halutaan levittää vihamielisyyden leimaa myös seurattuihin henkilöihin quilt by association -menetelmällä.

Toisen tavoitteen Ylen toimittaja paljastaa juttunsa ingressissä, jossa hän sanoo näin: Puolueen johtohahmot voisivat tutkijan mukaan kitkeä vihapuhetta arvojohtamisella.

Myös jutun lopussa vedotaan perussuomalaisten puoluejohtoon, jotta Halla-aho ja Purra alkaisivat suitsia puoluelaisten sanankäyttöä. Tarkoitus lienee vivuttaa puoluejohtoa kääntymään perussuomalaisten kannattajia vastaan ja kylvää epäsopua perussuomalaisten keskuuteen.

Erään näytön toimittajien samasta tarkoitusperästä antoi jo kirjani Totuus kiihottaa käsittely Yleisradiossa. Tuolloinkin Yle koetti vyöryttää puoluejohtoa minua vastaan kirjastani esittämillään valheellisilla väitteillä, ja puoluejohto nieli syötin. Muuta mahdollisuutta puoluejohdolle ei jäänyt, koska media oli jo jynssännyt yleisöjen tajuntaan vihamieliset valeuutisensa tutkimukseni naisvastaisuudesta.

Ylen tämänviikkoinen uutisointi antaa näytön tutkimuksessa analysoimastani politiikan ja tieteen medioitumisesta. Toimittajat käyttävät hyväkseen yliopistolaitokseen pesiytyneitä vihervasemmiston etäispäätteitä ja kiskovat heiltä haluamiaan mielipiteitä. Tutkijat puolestaan tuottavat vääristynyttä tendenssitutkimusta punavihreät kakkulat nenällään, ja toimittajat sormettavat ne medioihinsa. 

Toimittajat maksavat velkansa tieteilijöinä esiintyville tyypeille myönteisellä julkisuudella. Yliopistojen suojatyöpaikoissa kellottelijat puolestaan maksavat akateemisella uralla tärkeästä julkisuudesta toimittajia miellyttävillä lausumilla. Kyseessä on sosiaalisen korruption muoto.

Poliitikkojen ja median suhteissa korruptio esiintyy samantapaisena riippuvuutena. Vaalien alla toimittajat koettavat ostaa poliitikoilta suopeutta omille näkemyksilleen vastaavanlaisella vaihtokaupalla: tekemällä myönteisiä juttuja, jos poliitikot suostuvat ripittämään omia äänestäjiään ja kannattajiaan tottelevaisiksi vihervasemmiston agendalle.

Tätä painostusta kehdataan sanoa Ylen jutussa arvojohtamiseksi, vaikka se on ideologisen kiristyksen muoto.

Monta kertaa myös perussuomalaiset ovat tuohon ansaan langenneet ja alkaneet potkia omiaan. Se on ollut sangen tuhoisaa politiikkaa: woke-aktivismin ja cancel-terrorin eräs tulos.

Niiden rinnalle Yhdysvaltain demaripuolue on kehittänyt nyt myös stokastisen terrorismin käsitteen, jonka avulla ääriryhmien väkivallanteot halutaan lavastaa tilastoseurauksiksi oikeistopuolueiden näkemyksistä: esimerkiksi äärimuslimien terrori-iskut tuloksiksi länsimaita puolustavien maahanmuuttokriitikoiden kannanotoista.

Tosiasiassa tilastoyhteys näiden asioiden välillä on hontelo, ja kausaaliyhteys vallitseekin niin päin, että maahanmuuttajien harjoittama rikollisuus luo maahanmuuttovastaisuutta.

Toivon sydämestäni, että Kokoomus ja Perussuomalaiset muistavat vaatimuksensa Yleisradion toimintamenojen ja verotusoikeuden leikkaamiseksi ensi vuonna, vaalien jälkeen.

Toivon myös, että Jyväskylän yliopisto asettaisi Jari-Mikko Mäkeläisen tekemiset tarkempaan kontrolliin ja että Suomen Akatemia ottaisi muodollisen laadunvalvontansa ohella huomioon myös tässä kirjoituksessa esittämäni todellisen kritiikin sekä pohtisi uudestaan hänen tutkijatohtorirahoitustaan, jolla hän tekee poliittisesti orientoitunutta pseudotutkimusta.

Ei ole tervettä, että valtiollinen Yleisradio ja verorahoitteinen julkisorgaani nimeltä yliopisto julkaisevat neljä kuukautta ennen eduskuntavaaleja listan, jolla oppositiota edustavat poliitikot leimataan vihapuheen lietsojiksi.

Kaiken pohdinnan ulkopuolelle on jätetty kysymys, millä ylemmyydellä mikään yhteiskunnan taho katsoo olevansa oikeutettu interventoitumaan kansalaisten väliseen verkkoviestintään sen enempää tutkimuksen kuin poliittisen rajoittamisenkaan tarkoituksessa.

Vihapuhealgoritmien, sanaseulojen ja automatisoidun sensuurin kehittely antaa kuvaa orwellilaisesta yhteiskunnasta, jossa anti-intellektualismista on tehty hyve.

Perin kieroksi asia käy, kun poliittisesti ohjattua ja poliittisesti motivoitujen toimijoiden tekemää tutkimusta käytetään vihapuhelainsäädännön valmisteluun, jolla uhataan tiettyjen kansalaisryhmien perusoikeutta sanoa näkemyksensä ministereistä ja muista kansan palvelijoista.

Filosofian näkökulmasta ”yhteiskuntatutkimuksen” ja ”lainvalmistelun” alta paljastuu tässäkin tapauksessa pelkkää politiikkaa, kun ”tieteellisyyden” kaapu riisutaan pois.


Feministi feministin palkitsee

Hyvän huonon esimerkin vihapuheväitteillä ratsastamisesta tarjoaa myös Yleisradion toimittajan Arvo Vuorelan 12.12.2022 julkaisema juttu, jonka mukaan vihapuheen tutkija Tuija Saresma palkittiin vuoden tieteentekijänä.

Toimittaja kiitteli Saresmaa rohkeudesta. Samasta syystä häntä suitsutti Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija Peltola, jonka kädestä 5000 euron rahapalkinto on lähtöisin.

Sukupuolten tutkijana esiintyvä yliopistonlehtori Tuija Saresma on itse Suomen johtava feministinen vihapuhuja ja misandristi. Hänen identiteettipoliittisessa klusterissaan toiminta postmodernina sukupuolten sekoittajana näyttää kuitenkin tuottavan automaattisesti asiantuntija-aseman viestinnän ja sen oikeudenmukaisuuden arvioijana.

Hän muun muassa haukkui kirjaani Totuus kiihottaa julkisesti ja vailla mitään perusteita Yleisradion, Keskisuomalaisen, Demokraatin ja MTV3:n jutuissa sekä näennäistieteellisenä vastamediana toimivan Politiikasta-verkkolehden artikkelissa.

Viimeksi mainittuun vastasin jutun kommenteissa. Myös muut Saresman esittämät vihapuheet ja vääristelyt olen joutunut kumoamaan reseptiotutkimuksessani Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (s. 97–99, 102, 119, 134–140).

On ollut huvittavaa havaita ja todistaa, kuinka hullusti asiat nähdään feministisen kuplan sisällä.

Yhtä hauskaa on ollut huomata, kuinka epäsuosittua, vihattua ja inhottua noiden tunnottomalla rahalla voideltujen kultapossukerholaisten toiminta on kansalaisten keskuudessa.

Ylen jutussa Saresma moittii osakseen kasautunutta kritiikkiä maalittamiseksi, vihapuheeksi, häirinnäksi, epäasiallisuudeksi ja tutkimuksen vapauden loukkaamiseksi.

Tosiasiassa hän itse syyllistyi maalittamiseen, vihapuheeseen, epäasiallisuuteen ja tutkimuksen vapauden loukkaukseen haukkuessaan kirjaani Totuus kiihottaa mediajulkisuudessa, jota valtavirtaviestimet ovat suoneet hänelle rajattomasti.

Lehtorin palkkansa päälle yhteensä yli 500 000 euron julkiset rahoitukset saaneena Saresma kehtasi vaatia rahoituksen kieltämistä sellaiselta tutkimustoiminnalta, joka ei ole hänen oman mielensä mukaisessa kontrollissa (ks. teostani Pavlovin koirat, s. 97).

Loputtomalla akateemisella rehulla ruokittu Saresma ei ilmeisesti yllä ymmärtämään, että häneen kohdistettu vihainen puhe on hänen itsensä aiheuttamaa.

Ylen kehuma, Saresman johdolla laadittu, valtioneuvoston tilaama ja kesällä 2022 valmistunut Verkkoviha-raportti on puolueellista komiteamietintötiedettä, jolla ei ole filosofian näkökulmasta pennin jeniä tieteellistä arvoa. 

Yhtä aivoton oli valtioneuvoston vuonna 2019 Saresman työryhmällä teettämä Viha vallassa -raportti, jonka mukaan vihapuhe vähentää päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun”. Päättäjillä tuossa selvityksessä tarkoitettiin demariretoriikalle tyypillisesti poliitikkoja, mutta kansalaisten osallistumisesta ei oltu huolissaan. Kriittisen analyysin tuosta 99 840 euroa maksaneesta torvelluksesta voi lukea täältä.

Konsultti- ja tilausselvitysten laadinta antaa näyttöä tarkoitushakuisesta tutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty edes demokratian olemusta.

Saresman toimintaa kehuvassa Ylen jutussa 12.12.2022 voivotellaan laajasti poliittisen kritiikin leviämistä verkossa ja itketään Elon Muskin Twitter-ostoksia sekä Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin paluuta Twitteriin.

Samaa vollotusta ovat jatkaneet muuan Anu Bradford ja vasemmistonuorten politrukki Johanna Vehkoo, joka toimii Tampereen yliopiston propagandatieteen laitoksella työelämäprofessorina ilman tohtorintutkintoa ja jonka tehtävänimitystä arvostelin täällä.

Tosiasiassa demokratia voi perustua vain avoimiin vastakkainasetteluihin ja näkemysten vapaaseen ja julkiseen kilpailuttamiseen – ei mihinkään tukahduttamiseen, joka on persoonan raiskauksen muoto.

Samantyyppistä sananvapauden nipistelyä ja näpistelyä on jatkanut myös liberaalina esiintyvä porvarillinen epä-älymystö, mistä näyttöä antaa pirtu-Sirpana tunnetuksi tulleen kokoomuslaisen europarlamentaarikon aktiivisuus vihapuheen kriminalisoimiseksi Euroopan unionissa.

Kun vihapuheen piiriin koetetaan kammeta myös asiantuntemuksen vähättely, katsotaan ilmeisesti, että arvosteluoikeuden pitäisi riippua siitä, antautuuko kansalainen pukemaan sanottavansa korulauseiden ja onnittelukorttitekstien muotoon.

Tosiasiassa kaikenlainen sensurointi iskeytyy syvälle ihmisten persoonaan ja merkitsee yksilön olemassaolon mitätöintiä, sillä sen tavoite on ajatusten poistaminen todellisuudesta. Koska ajatuksilla on asunto ihmisyksilöiden tajunnassa, sensuuri on vain yhden askeleen päässä ihmisten itsensä likvidoimisesta.

Sensuurin vaatijat ja puoltajat ovat aina olleet demokratian vihollisia ja yhteiskunnan mädättäjiä. He eivät ymmärrä edes sitä, kuinka tuhoisaa vasemmiston ihannoima cancel-aktivismi on psykodynaamisesti, kun painekattilan kansi lopulta kuitenkin pamahtaa auki.

Viestit eivät ole torjuttuina varmasti sen vähempää vaarallisia kuin samat viestit olisivat julkilausuttuina.

Tuija Saresman palkitseminen Tieteentekijöiden liiton vuoden tieteenharjoittajana osoittaa, että miesten kulkusia poljetaan nyt myös ay-retoriikan korkokengillä.

Saresman syytösten kohteina ovat aina olleet nimenomaan miehet, ja syytösten aihe on ollut kverulatorisesti ja deluusiomaisesti naisviha”. Siihen viittaavaa syytöstä hän ja muut feministit töhrivät myös minun kylkeeni, vaikka naiseus on aina ollut minulle perin neutraali asia, ja naisten etuoikeutettu tasa-arvo on innostanut minua vähemmän kuin oksennus koiraa.

Jatkuva länkytys oikeistolaisten, konservatiivien ja kansallismielisten esittämästä vihapuheesta on haukotuttavaa, vaivaannuttavaa ja epä-älyllistä. Se ainoastaan toistaa kuluneita kliseitä, eikä mikään sellainen kasva, jota jatkuvasti kynnetään.

On huomattava, että kyseistä showta pyörittää vain kourallinen aggressiivisia yliopistofeministejä, ja kaikki tietävät sen jengin. Ammattiliiton kautta koko tutkijakuntaan helposti yhdistyvä vasemmistolainen pölhöpopulismi nolaa älykkäitä yliopistoihmisiä, ja saattaa heidät tuntemaan aiheetonta myötähäpeää.

 

Tieteenfilosofinen ja -metodologinen ajatuskuri palautettava yliopistoihin

Ajatuskurin katoamista ja tendenssitoimintaa vastaan on herännyt myös reaktioita. Wayne State Universityn sosiologian professori Jukka Savolainen on moittinut MTV3:n jutussa woke-vouhotusta ja cancel-terroria epätieteellisyydestä. Niillä ei pitäisikään olla mitään sijaa yliopistomaailmassa. 

Alakynteen jouduttuaan uustaistolaiset woke-aktivistit pyrivät nyt kynsin hampain kiistämään kulttinsa olemassaolon, sillä olemattomaksi määriteltyä on vaikeampi kritisoida ja vastustaa.

Samaa ”olemattomuuden taktiikkaa” Saresma yritti levittää Demokraatti-lehden hyökkäyksessä, jonka mukaan perussuomalaiset kritisoivat sellaista feminismiä, jota ei ole olemassakaan. Jutussa iloittiin myös tutkimustani vastaan suunnatusta sadistisesta rahoituksen takaisinperinnästä, joka oli tiedepoliittinen pahoinpitelyn muoto.

Kiistäessään kaiken woke-häiriköt tulevat myöntäneiksi kaiken. Samalla vihervasemmistolaiset feministit unohtavat, että woke-kultin olemus on sama kuin ideologian yleensä: jos aina on pimeässä, ei ymmärrä olevansa pimeässä.

Woke- ja cancel-aktivismissa on kyse samasta ilmiöstä, joka aiemmin tunnettiin nimellä heckling. Sillä tarkoitettiin alun perin häkilöintiä, jolla pellavat erotettiin karkeammasta aineksesta, rohtimista. Sen sijaan retorisissa käytännöissä käsite sai häiriköintiin viittaavan merkityksen, ja sittemmin sillä on tarkoitettu tahallista keskustelujen sekoittamista, sanojen irroittamista yhteydestään ja sen koettelemista, miten paljon viestien lähettäjät sietävät asioiden tahallista ymmärtämistä väärin.

Täydellinen korvien ummistaminen taitaa olla riittävän tuttua naistutkimuksen yhteydestä niin, ettei sitä tarvitse selittää enempää. Ansioituneiden tieteenharjoittajien vetoomuksen vihervasemmistolais-feminististä tiedepolitiikkaa vastaan voi lukea tästä Stanfordin yliopistossa kootusta julistuksesta.

Olen jo vuosien ajan takonut samaa asiaa kuin rautaa. Identiteetti- ja tasa-arvopolitikointi eivät ole tieteen metodeja eivätkä ihanteita, jollaisiksi ne on kohotettu Suomen Akatemiaa ja yhteiskuntatieteitä hallitsevan vihervasemmiston ja feministien toimesta.

Sukupuol(t)en tutkimuksen oppiaine tulisi nähdäkseni kokonaan lopettaa yliopistoista, sillä on tarpeetonta ylläpitää mitään oppiainetta pelkästään tutkimusaiheen ympärillä. Sukupuolta voidaan tutkia ja selvitellä riittävästi perusyhteiskuntatieteiden, ihmistieteiden ja luonnontieteiden, kuten sosiologian, psykologian, filosofian, lääketieteen ja biologian piirissä.

Tieteellisen kriittisyyden menetys on liian kova hinta feministisen pehmolelupolitiikan ja tanttatieteen hyväksymisestä. Siksi tieteen todelliset tukitoimet tulisi aloittaa tieteenfilosofisella ja tieto-opillisella ajatuskurin palautuksella, jota olen harjoittanut mediatutkimusteni osassa 1 Totuus kiihottaa ja osassa 2 Pavlovin koirat.

Vihervasemmistolaisten keskinäisestä vispilänkaupasta ja jatkuvasta laakeroinnista huolimatta uskon, että toinen toisensa palkitsevia tieteen pullasorsia ei loppujen lopuksi kunnioita kukaan. Kun heidän asemansa ja rahansa ovat mennyttä, kaikki on mennyttä.

---

Päivitys 28.12.2022: Yleisradio jatkoi vihervasemmistolais-feminististä tykitystään toimittaja Jesse Mäntysalon jutussa Naisvihaan puututaan uudella lailla: Huorittelu voi ensi vuonna koventaa rangaistuksia”. Näennäisenä asiantuntijana oli jälleen Tuija Saresma, jonka mukaan lakiuudistuksella voi olla myös pelotevaikutus ja ehkä ihminen miettii nyt kaksi kertaa, kannattaako naisille lähettää seksuaalissävytteisiä viestejä”.

Voin vaivatta myöntää, että tämän ihmisen mieleen ei tulisi koskaan lähettää naisille mitään. Sen sijaan sepitin runon:

Akkavalta miehiä alistaa / uhkaa feministi: miehet sakon saa! / Vaan kumoon kääntyy uhkaus femakoiden / on vihapuhe omaa akkain noiden! / Kahdesti itse harkitkoon / suun omansa tukkikoon. / Ei kunniaa tuo narsisminsa nymfopossumainen / ei vihasyytös minkäänlainen.

 

Aiheista aiemmin:

Miehille ei kannata tuputtaa feminismiä

Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis

Taas uutta näyttöä: feminismistä tulossa lysenkolaisuuden nykymuoto

Vaarantaako oikeus sananvastuun?

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia