Tukevasti Fraasikiven–Kepposen linjalla

Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä pohtia, miten syvällä fraseologian, ideologian ja suoranaisen valheen suossa myös nykyisessä ulkopolitiikassamme eletään. Siteeraan huvin vuoksi seitsemän suomalaisen puolueen vetoomusta presidentti Kekkosen uudelleenvalitsemiseksi vuodelta 1977. Se kuului näin: 

”Kaikki vastuunsa tuntevat suomalaiset antavat tänä päivänä tukensa rauhaa ja kansainvälistä yhteistyötä lujittavalle ulkopolitiikallemme. Tämä yhdistää Suomen kansaa ja on kansainvälisen kehityksen turvana. Hyökkäykset ulkopoliittista linjaa ja sen perustana olevaa ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimusta vastaan on päättäväisesti torjuttava... Paasikiven–Kekkosen ulkopoliittinen linja, jonka vankkumattomana perustana on Suomen ja Neuvostoliiton kesken solmittu YYA-sopimus, luo puitteet myös vastaisuudessa harjoittaa rauhantahtoista, aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa...” (10.3.1977)

Sen, miten paljon maailma on muuttunut, huomaamme, jos katkelmaan vaihdetaan muutama sana. Nykyisen Eurooppa-politiikan mukainen versio voisi kuulua esimerkiksi näin:

”Kaikki vastuunsa tuntevat suomalaiset antavat tänä päivänä tukensa euromaiden letkuruokintaa ja siirtolaisuutta lujittavalle ulkopolitiikallemme. Tämä hajottaa Suomen kansaa ja on kansainvälisen romahduksen takeena. Hyökkäykset liittovaltiopolitiikkaa ja sen perustana olevaa Lissabonin sopimusta vastaan on päättäväisesti torjuttava... Stubbin–Kataisen ulkopoliittinen linja, jonka vankkumattomana perustana ovat Suomen ja Euroopan unionin kesken solmittu perussopimus ja sopimukset talous- ja rahaliiton vakaudesta, luovat puitteet myös vastaisuudessa harjoittaa rasisminvastaista, aktiivista kansallisvarallisuuden riistoa...”

Mitä eroa asioilla on? Muutama vuosikymmen sitten venäläiset yrittivät viedä suomalaisilta maan ja omaisuuden sodalla. Siinä epäonnistuttuaan he yrittivät viedä suomalaisilta vapauden omalla rauhanretoriikallaan.

Nykyään, kun EU on julistanut meidät täysin vapaiksi, se puolestaan yrittää ottaa meiltä pohjavedet ja malmimineraalit. Muuta vietävää tuskin enää onkaan, koska globalisoituneessa maailmassa ei tunnusteta kansallisia etuja, oikeuksia eikä valtioita. On vain voittoja ja tappioita. Tappioita kuitenkin enemmän.


Epäpätevät ministerit ja heidän palvelijansa

Pian on taas poliittisesti epäpätevän frakkiväen pokkurointipäivä. Lunta on tullut tupaan muiden muassa ministeri Merja Kyllöselle ja Maria Guzenina-Richardsonille, jotka lienevät hallituksen eniten asioista ulalla olevat ministerit.

Epäpäteviin ministereihin on johtanut aluepolitiikka ja virkaistuimien tasajako sukupuolten kesken. Asioista tietämätön, kouluttamaton ja johtamistaidon ministeri ei ole kuitenkaan harvinaisuus, ei missään hallituksessa.

Epäpätevä ministeri on itse asiassa virkamieshallinnon ja asiantuntemuksen pelastus. Mitä tietämättömämpi ministeri on, sitä enemmän valtaa jää pätevälle ja vastuulliselle virkamieskunnalle.

Hallinnossa tunnetaankin käsityskanta, että poliittiseen linjanvetoon kykenevä, asioista kiinnostunut ja johtamistaitoinen ministeri on valtiolle vaarallinen. Vaarallisimpia kaikista ovat aktiiviset mutta epäkypsät ulko- ja valtionvarattomuusministerit. Sen sijaan puoskarimainen mutta välinpitämätön ministeri on harmiton, sillä päästessään asioista jyvälle joskus hallituskauden lopulla hänen on liian myöhäistä tehdä asioille mitään.

Vastaavalla logiikalla voidaan selittää myös taitamattomien filosofien suosiota. Valtakunnanfilosofi Hikka Pemanen julkaisi kalsarikänniensä jälkimainingeissä tankerokielisen selviytymisoppaan, jonka ”kriittisen tärkeissä”, ”syväongelmien”, ”avainkehityksen” ja ”suurhaasteiden” analyysesissä näkyvät julkisuudessa laajalti esillä olleiden putkareissujen ajatuskulut. Hän valaisee asioita näin:

”Kuten todettiin, uudessa hyvinvointiyhteiskunnan tilanteessa ei ole mitään toista hyvinvoinnin haastetta kuin työhyvinvointi, jolla olisi ihmisten elämänlaadun lisäksi taloudellisesti niin suuri mittakaava. Tulevaisuus-hankkeen toisena osana on siksi syvennettävä tuottavaan hyvinvoinnin ohjelmaa ilmaisun jälkimmäisen sanan osalta.” (Pekka Himanen, Sininen kirja, 2012, s. 54)

Viimeisen lauseen pohjalta alan ymmärtää, miksi rahoittajat suosivat (700 000 €) Himasta. Himasen lauseiden jälkeen ihmiset alkavat kaivata takaisin hallituksen omia kannanottoja, koska ne näyttävät jälleen täysin selkeiltä ja ymmärrettäviltä!

Aivan samalla tavoin Yhdysvaltain hallitus harhautti kansalaisiaan 1950-luvulla. Se vahvisti Roswellin ufoista liikkuneita huhuja ”ottamalla ne vakavasti” ja peittääkseen sitä kautta alueella tehtyjä sotilaallisia kokeita. Pekka Himanen on siis eräänlainen ”Roswellin ufo”, jonka Sinistä kirjaa tukemalla hallitus koettaa piilottaa teokseni Kansallisfilosofinen manifesti.


Somalit ovat sopeutuneet Suomeen hyvin

Suomessa asuvat somalit ja somalitaustaiset ovat sopeutuneet maamme oloihin hyvin. Parhaan todistuksen siitä antoi parin viikon takainen MOT-ohjelma ”Somaliliiton likapyykki”.

Minna Knus-Galánin toimittamasssa dokumentissa todisteltiin, että Somaliliitto saa eri ministeriöiltä ja Raha-automaattiyhdistykseltä avokätisesti tukea, jota se käyttää napamiestensä bensalaskuihin ja pizzatilauksiin. Muut somalien yhdistykset ovat maksaneet jäsenmaksuja aktiivien puolesta, ja aktiivit istuvat ristiin rastiin eri yhdistysten johtopalleilla. Lisäksi ohjelmassa epäiltiin rahojen päätyvän terroristijärjestöjen tukemiseen. Ohjelmassa paheksuttiin Somaliliiton yhteyksiä moskeijoissa harjoitettavaan uskonnolliseen radikalismiin, vaikka Somaliliiton pitäisi sen omien sääntöjen mukaan olla ”uskonnollisesti sitoutumaton”.

Voidaan kysyä, mikä ohjelman tarkoitus oli. Minun mielestäni siinä vain osoitettiin, että Somaliliitossa toimitaan samalla tavoin kuin suomalaisessa yrityskulttuurissa ja hallinnossa yleensäkin. Myös suomalaisten hallinnoimat firmat maksavat pomojensa bensalaskuja ja ostavat heille kokonaisia edustusautojakin samalla kun työläisparkoja pamputetaan kilometritehtaille. Suomalaisfirmoihin ei tilata vain pizzaa ja Euroshopper-colaa. Suurissa yhtiöissä firman Visalla maksetaan kaviaaripäivällisiä ja lohikeittolaskuja.

Ristiinomistus on tavanomainen tapa suomalaisessa yrityskulttuurissa, kun samat naamat istuvat johtokuntien huoneissa kaikkien pöytien ympärillä. Somalit ovat siis assimiloituneet ja integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan täysin suomalais–somalialaisen moniosaajasössötyksen mukaisesti.

”Tilintarkastaja-kamreerin nippelilogiikasta” kuuluisaksi tullutta puoluetta edustava Ossi Mäntylahti puolestaan ehdotti, että Somaliliitossa pitäisi tehdä ”erityistilintarkastus”. Kysyn vain, mitä kuittipinojen perkaaminen auttaa, kun jo ohjelmasta näki, ettei mitään kirjanpitoa ole ja dokumentteja on hukattu. Rahat voi siis tuomita huoletta menetetyiksi, konfiskoiduiksi kehitysapuun. Kokoomus onkin nyt erityistilintarkastaja-kamreerin nippelilogiikkaa harjoittava puolue.

Omasta mielestäni painavin argumentti jäi ohjelmassa piiloon. Mitäpä, jos monen sadan tuhannen euron tuista osa onkin virrannut terrorismin tukemiseen? Se on vakava asia. Erinomaista tutkivaa journalismia tekevä MOT raportoi jo pari vuotta sitten 27.9.2010, kuinka terroristijärjestö al-Shabaab värvää syrjäytyneitä somalinuoria Pohjoismaissa. Tässä on todellinen ongelma, joka kaipaisi pikaista huomiota ja josta ei selvittäne pelkällä sinipunakynällä.


Talvivaaran katastrofi oli suomalaisen kaivosteollisuuden pelastus
 
Talvi on näyttänyt vaaran merkit runsaalla lumentulolla. Sen sijaan Talvivaaran uraanikaivoksen kuravesikatastrofi oli Suomen kaivosteollisuuden pelastus.

Siihen liittyy toivo, että kansainväliset yritykset säikähtävät Suomen ympäristöaktivisitien raivoa ja syntyy ketjureaktio. Kapitalistiset ja internatsistiset firmat, jotka katselevat maaperässämme muhivia vuorimalmeja rahankiilto silmissään, toteavat että Suomessa mikään ei onnistu ja vastoinkäymiset ovat liian suuria. Sitten ne luovuttavat, lannistuvat ja vetäytyvät epätoivoissaan siirtomaaimperialismia muistuttavista valtaushankkeistaan.

Lisää kaivoskatastrofeja Suomeen ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Eläköön isänmaa! Eläköön Suomi!

Kaivosomaisuuden ryöstö

Yleisradion Mot-ohjelma teki jälleen ansiokasta journalismia ohjelmassaan ”Hullut päivät kaivoksilla”. Lähetyksen voi katsella netissä Ylen Areenasta.

Ohjelman mukaan Suomi myy maaperänsä rikkaudet halvalla, ja ulkomaisia yhtiöitä tonkii Suomen malmivarannoilla peräti 40.

Ongelmana eivät ole vain maanomistajille maksettavat mitättömän pienet korvaukset. Kaivoslain määrittelemä hyvitys on ainoastaan 0,15 prosenttia vuoden aikana louhitun ja hyödynnetyn metallimalmin kaivosmineraalien lasketusta arvosta.

Pääongelma on periaatteellinen. Suomen maaperässä olevien rikkauksien ryöstö on nykyajan imperialismia ja siirtomaapolitiikkaa: globalisaation hedelmiä ja EU:n syntejä.

Kaivostoiminta ajautuu ulkomaiseen omistukseen, ja voittot valuvat maasta ulos.

Mitä Suomessa olikaan jäljellä, kun yrityksemmekin on jo myyty suureksi osaksi ulkomaille?

No tietysti kaivokset ja pohjavedet!

Tällä hallituskaudella nekin on näköjään päätetty myydä lainalaskujen leikkaamiseksi ja muiden maiden ruokkimiseksi.

Naurettava kaivoslakimme määrittelee myös pakkolunastettavista alueista mitättömän pienen korvauksen.

Kaivaa saa kaikkialla paitsi hautausmaalla. Kunnat voivat jonkin verran jarruttaa asioita kunnallislain nojalla, mutta nykymenolla Suomessa menestyy vain ruumisarkkuteollisuus.

Kovat otteet olisivat paikallaan.

Maaperässä olevien luonnonrikkauksien, vesistöjen, metsien ja muiden strategisesti tärkeiden alueiden omistus olisi määriteltävä vain kotimaisten toimijoiden pelikentäksi.

Näin on tehty monessa muussakin maassa, esimerkiksi Norjassa ja Espanjassa, josta ulkomaalaisten on hyvin vaikea ostaa jopa tavallista rakentamismaata. Asunto-osakkeen saa halvalla kyllä.

Ehkä Suomen hallituksen kannattaisikin vaatia takauksiensa vakuudeksi nimenomaan ulkomailla olevia kiinteistöjä eikä pelkkiä arvopapereita tai niiden johdannaisia. Mutta koettakaapa saada portugalilaiset, espanjalaiset ja kreikkalaiset luopumaan kiinteästä maaomaisuudestaan!

Ydinenergiapolitiikka ja internatsismi

Elämme internationalismin aikaa. Kun Suomen EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys, EU-kriittiset tahot muistuttivat siitä, että harvaan asutusta Suomesta tulee ennen pitkää ydinsaasteiden kaatopaikka tai atomienergian tuotantoon sopiva Euroopan takapiha. Aivan samanlaisessa tehtävässä muinainen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovat toimineet jo aiemmin.

Nyt saamme esimakua kyseisen vision toteutumisesta Suomessa. Uraania, ydinvoimaloita ja ydinaseita tuottava ranskalainen Areva-yhtiö hankkiutui ensin ongelmiin Olkiluodon kolmatta ydinvoimalayksikköä rakentaessaan, ja nyt se suunnittelee uraanikaivausten aloittamista Uudellamaalla ja Pohjois-Karjalassa saatuaan koekaivauksiin kauppa- ja teollisuusministeriön luvan. Epäilyt Ranskan valtion myöntämästä puolen miljardin euron laittomasta vientituesta ydinvoimalaitokselle osoittavat, että toiminta on ollut sekä tekniseltä että moraaliselta luotettavuudeltaan vanhan Simcan luokkaa.

Ranskassa Arevan toimet ovat antaneet näyttöä vastuuttomasta ihmisten ja ympäristön kohtelemisesta. Yhtiötä on syytetty myös ympäristörikoksista sen levitettyä uraanikaivoksista saatua radioaktiivista mursketta pitkin tavallisten ihmisten pihoja. Puolustuksessaan yritys on vedonnut siihen, että syöpäriskit perustuvat ”vain todennäköisyyksiin” eivätkä ehdottomiksi todistettuihin syy–seuraus-suhteisiin. Objektiivinen tosiasia on kuitenkin se, että kohonnut säteilymäärä joka tapauksessa aiheuttaa uusia kuolemantapauksia ja sairauksia eikä missään tapauksessa vähennä niitä.

Ydinvoiman kaupittelijat ovat vedonneet käsitykseensä, että ihmisten pitäisi valita ydinenergian tuotannosta koituvien hyötyjen ja haittojen välillä. Tosiasiassa elämään ja kuolemaan asennoitumisesta ei saisi tehdä relatiivista eli suomeksi sanottuna leväperäistä oppia. Terveydellä, sairaudella ja elämän kunnioittamisella on itseisarvo. Siksi näitä kysymyksiä ei pitäisi saattaa kyynisen hyötylaskelmoinnin puntariin.


Edessä säteilevä tulevaisuus

Koska Areva on Ranskan valtion omistama ja hallinnoima yritys, sillä on kiinteät suhteet viranomaisvaltaan. Kun valtion yrityksen toimia valvoo toinen valtion viranomainen, yrityksen toimia ei voida todistaa laittomiksi eikä vääriksi. Siksi se voittaa omilla kotikentillään aina. Kyseessä onkin tyypillinen totalitarismin muoto. Arevan sisällä on rakennettu Ranskan sotilaspoliittinen ylpeys eli ydinsukellusvenelaivasto ja suuri osa maan kunnanhimoisesta ja ylipaisutetusta ydinvoimalakapasiteetista, joka tuottaa lähes 80 prosenttia maan sähköstä. Sotilasteollisuuden ja siviilienergian hyödyntämisen välillä ei nähdä mitään eroa, ja tämä käy ilmi myös yrityksen toimintatavoista.

Ydinenergian käyttöönotto sinänsä oli ihmiskunnan suurin virhe. Radioaktiivisimpien isotooppien puoliintumisaika on noin 50 000 vuotta. Visainen paradoksi piileekin siinä, että ydinenergian tultua otetuksi käyttöön uraanivarat olisi järkevää hyödyntää loppuun, sillä kaksinkertainen määrä ydinsaasteita ei muodosta sen suurempaa vaaraa kuin nykyinenkään määrä. Silti ydinenergian moraaliseen tuomitsemiseen riittää yksi argumentti: on väärin sitoa tulevat sukupolvet elämään biologista ja geneettistä koodia pysyvästi uhkaavien ydinsaasteiden keskellä. Se merkitsee vakavaa puuttumista ihmisten itsemäärämisoikeuteen rajoittaessaan ja pilatessaan elämän edellytyksiä tällä planeetalla.

Ydinsaasteiden loppusijoitusongelma väitetään ratkaistuksi vain Suomessa ja tarkemmin sanottuna Olkiluodossa, jossa saasteet kaivetaan puolen kilometrin syvyyteen maahan. Mutta edellisestä jääkaudesta on vasta 6 000 vuotta aikaa. Kun Ilmatieteen laitoksella ei tiedetä huomispäivän säätä, kuka pystyy ennustamaan kymmenien tuhansien vuosien päähän? Mikä takaa, etteivät saasteet kaivaudu esiin sitä ennen? Kun ydinluola on suljettu, sen annetaan täyttyä pohjavedellä, sillä virtausten poissa pitämien luolasta on mahdotonta tuhansien vuosien ajan. Polttoainesauvat ovat kiinteää keraamisen kaltaista ainetta, ja väitetään, että ”ydinsaasteet eivät tartu puhtaaseen veteen”. Puhdasta vettä on kuitenkin vain laboratorioissa, eikä mikään takaa, ettei tynnyrien sisältö kulkeudu pohjavesiin ja saastuta koko Länsi-Suomen maaperää. Insinöörien järkeisusko näyttääkin muuttuneen katteettomaksi idealismiksi, toiveikkuudeksi ja mielikuvitukseksi. Se asettaa pelkän hyvän onnen ja olosuhteiden pakosta tapahtuvan valehtelemisen sen tosiasian edelle, että he eivät tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Myös Ranskan viiniviljelmät saattavat olla ennen pitkää pilalla uraanin kaivaustoiminnasta ja ydinvoimaloista aiheutuvan saastumisen vuoksi. Kaivoksia ja uraaninrikastuslaitoksia on ollut maassa kaksisataa, ja ydinvoimaloitakin on toiminnassa 58 yksikköä. Ranskassa saasteongelman eteen ei ole tehty juuri muuta kuin säilötty radioaktiiviset jätteet välivarastoihin, jotka tosiasiassa ovat niiden nykyisiä loppusijoituspaikkoja – ellei sitten Suomen jykevästä kallioperästä löydy parempaa tilaa. Ydinvoiman vaarallisuus ei johdukaan vain pommeista, saasteista eikä terroristien halusta räjäyttää voimalaitoksia, vaan se liittyy edelleenkin ydinvoiman tuotantoon ja uraanin kaivaustoimintaan. Maailman pohjavesistä noin puolet on jo saastuneita. Mieluummin kuin lentorahtaamalla maahan ranskalaista Evian-lähdevettä me voisimme torjua uraanin kaivaustoiminnan omassa maassamme ja myydä eurooppalaisille laivalasteittain puhdasta suomalaista vettä.


Suomen-valtaus

Suomalaiset maanviljelijät luultavasti pakkosiirretään omilta mailtaan jarruttamasta kansainvälisen yrityksen uraanilouhoksia. Samanaikaisesti kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiehet levittelevät käsiään näennäisen avuttomasti mutta tosiasiallisen vahingoniloisesti ja välinpitämättömästi todeten, että ”toimilupa pitää myöntää, jos laki sen sallii eikä ole syytä sitä kieltää”. Tosiasiassa syitä kieltämiseen olisi ollut useita, eikä myöskään asianosaisia ollut lainkaan kuultu. Uraanikaivoksen perustamisen voisivat estää kunnanvaltuustot, sillä maankäyttö ja kaavoitus kuuluvat kunnallishallinnon alaan.

Maanomistajille ainoa pätevä keino vastustaa uraanikaivoksia näyttää olevan kaivauslupien hakeminen omille mailleen ja jättää ne käyttämättä. Oman maaperän valtaus estää kilpailijaa tekemästä sille valtaushakemusta. Kaivoslain mahdollistama mielivalta on konkreettinen seuraus Euroopan unionin harjoittamasta valtiokapitalismista. Se ei pyri puolustamaan oman maan kansalaisten poliittisia oikeuksia vaan asettaa valtiot puolustamaan taloudellisten toimijoiden etuja omia kansalaisiaan vastaan. Poliittinen hallinto, jonka pitäisi olla kansan palvelija, palveleekin EU-Suomessa vain kansainvälisten firmojen intressejä. Tuloksista ei pääse osingolle myöskään Suomen valtio vaan yritys, jonka kassakirstuun liikevoitot menevät. Kuntien odottamat työllistävät vaikutukset ovat vähäiset, kun kansainväliset suurfirmat palkkaavat työntekijänsä Itä-Euroopan halpamaista, Baltiasta ja Puolasta. Samalla ne kuljettavat myös raaka-aineet ulkomaille jatkojalostettaviksi. Tällainen uusimperialistinen siirtomaapolitiikka on nykyaikaisen internatsismin tuella tapahtuvaa ryöstelyä.

Nykyisen kaivoslain mahdollistaman toiminnan röyhkeys näkyy räikeimmin siinä, ettei se kunnioita lainkaan yksityisten ihmisten omistusoikeutta eikä omaisuudensuojaa. Siten se antaa näytön siitä, millaista kansainvälisten organisaatioiden toiminta pahimmillaan on. Kyse on todellakin ”valtauksesta”, jossa maanviljelijälle myönnetään hehtaarista kymmenen euroa käteen. Johdonmukaista olisi, ettei millekään taholle myönnettäisi lupaa toimia muualla kuin sellaisilla alueilla, joihin sillä on ehdoton omistusoikeus. Sen puolestaan voisi saada vain, jos nykyinen omistaja haluaa myydä. Mikäli firma haluaisi alueen pakkolunastaa, omistajille pitäisi silloinkin myöntää maan arvoa vastaava korvaus. Nykyisen kaivoslain laatijoiden toiminta antaa ennakkomakua siitä, miten toimivat säteilyn pilaaman mutantin aivot.

Uraanin kaivamiseen liittyviä kysymyksiä ei pitäisi pyrkiä ratkaisemaan lakipositivistisesti eikä antiikkisen lainsäädännön pohjalta, sillä kyseessä on laajakantoinen poliittinen ongelma. Ehdottomasti kaivoslaki kieltää kaivaustoiminnan vain kirkko- tai hautausmaalla, mutta kunta voi halutessaan torjua kaivoslain mahdollistamat toimet kaikilla asemakaavaan ja yleiskaavaan liittyvillä mailla. Tosin tämänkään asian tarkastelua ei saa typistää eikä epäintellektualisoida kysymykseksi käsittelyn muodoista, kuten tuomioistuimissa ja yliopistoissa, vaan kyseessä on eettinen ja moraalinen ongelma.


Ympäristöfilosofiaa

Entä mikä filosofinen ajatus asiassa piilee? Vastakkain ovat taaskin systeemi ja ihminen, mutta toisaalta myös ihminen ja hänen tarpeensa. Epäyhtälöitä voitaisiin yrittää ratkaista vähentämällä kulutusta. Naturalistisiin arvoihin tottunut luontoliike ei kuitenkaan suostu vaatimaan energian säästämistä kannatuksensa katoamisen pelossa. Heteroarvoihin sitoutunut luontoliike ei myöskään uskalla kertoa, että energiapulan ja saastumisen ongelmat johtuvat ihmiskunnan jatkuvasta lisääntymisestä ja väestön paisumisesta yli planeettamme kestokyvyn.

Filosofiaa on kyky erottaa totuus epätodesta. Ympäristökysymys on alkanut viime aikoina hehkua poliittisilla maailmannäyttämöillä, mistä esimerkin antaa päästökaupan käsite. Jatkossa päästöoikeudet listataan varmaan pörssiin. Jos kulutuksen vähentäminen ei kävisi päinsä, olisi edessä väestön harventaminen, joka ei taida tulla kyseeseen, paitsi niin sanotun luonnon koston kautta, kun luonnonkatastrofit leikkaavat populaatiota. Toinen vaihtoehto on se, että hallitus joutuu tekemään päätöksen, jolla siirrytään sähköttömään yhteiskuntaan. Nykyisten parametrien vallitessa ainoa keino hidastaa planeettamme nopeaa tukehtumiskuolemaa on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ydinvoimaa lisäämällä. Tärkeää on tällöin se, ettei asiassa heitetä noppaa ja ettei kenenkään oikeuksia poljeta poliittista totalitarismia muistuttavalla tavalla.

Uraani-innostus on outoa, sillä uraanin lisäksi nykyaikaisten ydinvoimaloiden polttoaineena voidaan käyttää myös plutoniumia. Esimerkiksi Yhdysvaltojen 103 ydinreaktorista suuri osa käy ydinaseriisunnasta peräisin olevalla materiaalilla, ja puolet maan ydinsähköstä onkin tätä nykyä peräisin plutoniumista. Venäjällä tällaisia reaktoreita ei ole. Sen sijaan Olkiluodon uudessa ydinvoimalassa voidaan jauhaa myös pommin materiaaleja sähköksi, ja siten se auttaa aseiden takomisessa auroiksi. Kun energian raaka-ainetta on suurvaltojen asekaapeissa runsain mitoin tarjolla, voi toivoa, että Olkiluodon yksikkö valmistuisi mahdollisimman pian tätäkin asiaa auttamaan.