Priden virhe: oma ulkopolitiikka ja laittoman maahanmuuton edistäminen

Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n ja Helsinki Pride -yhteisön vuosikarnevaali on laajentunut pienehköstä kylttiletkasta merkittäväksi ja mukavaksi kaupunkitapahtumaksi.

Vielä 1990-luvulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ilmaisivat olemassaoloaan kaupungin halki mutkittelevalla kesäisellä tempauksella, jota sanottiin marssiksi. Samalla kun vähemmistöjen asema normalisoitui, tapahtumasta suli pois sen mielenilmauksellinen luonne, ja ”marssi” korvattiin sanalla ”kulkue”.

Helsingin seudun Setan Vapautuspäivät Isolla Roobertinkadulla. Huomionarvoinen on Israelin lippu. Kuvasin erkkeri-ikkunastani 1998.

Helsingin seudun Seta taivutti sittemmin nimensä ”Helsinki Pride -yhteisöksi”, koska tarvetta tasa-arvon peräämiseen lattianraoista ei ollut enää aivan entiseen tapaan. Haluttiin korostaa ylpeyttä omasta erilaisuudesta ja identiteetistä, ja yritettiin kai myös kansainvälistää toiminnan nimi.

Queer-teoreettinen ajattelu puolestaan totesi normalisointipolitiikan valtakulttuureille alisteiseksi kerjuuksi ja identiteettipolitiikan vanhanaikaiseksi, sillä se korosti olemusajattelua, toisin sanoen nimilappujen ja leimojen jakelua sekä muotteihin mukautumisen vaateita. Niinpä luovuttiin myös inklusiivisuudesta, koska se sisälsi pakonomaista sopeuttamista ja mukauttamista.

Senaatintori oli revetä reunoistaan Pridessä vuonna 2026.

Pride-yhteisön tunnuksesta sateenkaaresta tuli brändi, jonka yhteyteen tulvi monenlaisia toimijoita.

Ajattelu valtavirtaistui lopulta niin, että vastustajat alkoivat puhua ”sateenkaari-ideologiasta” ja ”homopropagandasta”, kuten Venäjällä. Tämä oli sikäli huvittavaa, että seksuaalipoliitikan ideologisuudesta ja propagandasta oli kyllä aina vastannut nimenomaan heteroseksuaalinen valtakulttuuri, johon ohjattiin ja taivuteltiin heterokoulussa, heterotieteessä, heterokirkossa, heterourheilussa, armeijassa ja kaikkialla yhteiskunnan instituutioissa jopa niin, että homoseksuaalisuus oli ollut pitkään kriminalisoituna ja sairaudeksi medikalisoituna ja ihmisten suut tukittuina kehotuskiellolla.

Tämän hulluuden kumoamisesta tuli Setan aktiivisuuden ansiosta niin suosittua, että yritykset ja yhteisöt alkoivat parantaa mainettaan liputtamalla sateenkaariajattelun puolesta.

Kriitikot sekä konservatiivien että liberaalien molemmilta laidoilta alkoivat nimittää myötäilyä pinkkipesuksi, kummatkin tosin omista syistään. Patakonservatiivien mielestä kaikki uudistuminen oli pahasta, ja liberaalien mielestä kaupallistuminen ja viihteellistyminen oli vain imartelua, josta ei puuttunut esineellistäviä sävyjä.

Uudistava politiikka oli joka tapauksessa menestystarina, kunnes alkoi tapahtua taantumista.

Pride-yhteisön aktivistit ovat viime aikoina valitelleet, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan vyörytetään jälleen entistä enemmän eri puolilla maailmaa: Euroopassa etenkin Itä-Euroopan alueilla, kuten Unkarissa, Puolassa ja Turkissa, mutta myös liberalismin mallimaassa Yhdysvalloissa, josta suuri osa gay liberation -liikkeestä oli lähtöisin.

Sitten on ihmetelty, mistä tämä johtuu.

Minäpä koetan vastata.

Kaikissa ongelmamaissa on ongelmia nimenomaan maahanmuuton kanssa. 

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen liikkeet ovat kohdanneet vihaa asetuttaan pakolaisjärjestöjen, turvapaikanhakijoiden ja laittoman maahanmuuton asianajajiksi. 

Maahanmuuton puolustelijat vetoavat käsitykseensä, että sateenkaarilipun alla pitää edustaa ja edistää kaikenlaisia ihmisoikeuksia. He kysyvät, pitäisikö pakolaisten oikeudet myydä hintana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksymisestä.

Heiltä puolestaan voidaan kysyä, pitäisikö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema ja oikeudet uhrata hintana pakolaisten maahantulon edistämisestä.

Jokaisessa kansallisvaltiossa joudutaan kansallisella tasolla päättämään, keiden lopultakin pitää maksaa toisten kansakuntien ihmisoikeuksien toteutuminen.

Asiaa ei pitäisi pyrkiä ratkomaan etujärjestöjen eikä kansanliikkeiden tasolla, koska kysymys on ulkopoliittinen ja liittyy kansalliseen turvallisuuteen sekä työllisyys- ja sosiaaliturvapolitiikkaan.

Pride-yhteisö on tehnyt virheen alkaessaan hoilata maahanmuuton edistämisen ja pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden maahantulon ja tänne jäämisen puolesta.

Perheelliset heteromiehet ovat pyrkineet rantautumaan Suomeen asylum-verukkeella ja tekeytyen kuolemanuhan alaisiksi homoiksi, vaikka samat maahan pyrkijät ovat esiintyneet myös hurskaina ja syrjittyinä kristittyinä toistaen hakemuksensa ja tuoden tänne myös perheitään.

Puolusteleeko Pride Hamas-terroria hyväksymällä joukkonsa ääri-islamismin?

Katsoessaan tätä vellontaa läpi sormien Pride-yhteisö on antanut käyttää itseään hyväksi joko tietoisesti tai omaa naiiviuttaan. Samalla se on levittänyt virheellistä käsitystä, että homot ovat mukamas laajasti tällaisen maahanmuuttopolitiikan kannalla.

Sateenkaariyhteisö ei ole houkutellut turvapaikanhakijoita lippunsa alle, vaan he ovat hakeutuneet Pride-yhteisöön itse. Osa heistä saattaa olla seksipakolaisia, mutta he ovat tuoneet mukanaan syyrialaisten ja irakilaisten koko poliittisen agendan ja muhamettilaisen uskontonsa.

He ovat kaapanneet Pride-yhteisön haltuunsa tuomalla tapahtumaan Irakin lippuja ja tehneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen karvevaalista Israel-vastaisen mellakoimisen ja mielenosoittamisen alustan.

Tästä on ollut haittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, sillä islam suhtautuu erittäin kielteisesti homoseksuaalisuuteen, ja islamin leviäminen merkitsee asenteiden taantumista, ahdasmielisyyden laajenemista ja tappiota elämäntapavapauksille.

Pride-yhteisön tapa avata fooruminsa valtiollis-poliittiselle muhamettilaisuudelle herättää kysymyksen, voisivatko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt vastavuoroisesti viedä oman lippunsa moskeijoihin. Epäilen sen olevan ongelmitta mahdollista. 

Pride-yhteisön vivuttaminen Israelia vastaan on puolestaan ristiriitaista siksi, että Lähi-idän alueella Israel on ainoa demokraattinen valtio, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on edes jonkinlaisia oikeuksia. Tämän tiedämme vaikkapa Dana Internationalista tai alueen homomekkana tunnetusta Tel Avivista, kun taas islamistisessa Iranissa homoja ripustetaan narun jatkeiksi, ja demokrattisena pidetyssä Egyptissäkin homoja viedään kuin sikoja korvasta. Tämän sai karvaasti kokea queer-aktivisti Lasse Kekki, joka katosi jäljettömiin vuonna 2006 ollessaan Kairossa tiedematkalla.

Sateenkaarilipun alla ei kannattaisi keuhkota sharia-lain puolesta Euroopassa. Myös noin 60 000 pakolaisen vastaanottaminen Ukrainasta on ollut työvoimapoliittisesti haitallista, ja mukana on tullut merkittäviä seksuaalisuuteenkin kohdistuvia uhkia ja ongelmia.

Sosiaalietuusperäisen ja kalliiksi käyvän maahanmuuton kritisointi ja vastustaminen on pyritty tuomitsemaan julkisessa sanassa ”rasismina”. Tosiasiassa maahanmuuttovastaisuus on tietenkin rationalismia ja vastuullista politiikkaa, kun maamme työllisyystilastot ovat Euroopan huonoimmat ja valtiovarainministeriön pöytälaatikoista ovat rahat lopussa.

Pride Aleksanterinkadulla 2026. Valtiolle ilmainen.

Sosiaaliturvahakuisen ja työperäisen maahanmuuton puolustelijat eivät ole ymmärtäneet sosiodynamiikkaa. Ei ole ymmärretty, että myöskään rasismi ei nouse kenekään kansankiihottajan taikasanoista. Kenelläkään tuskin on motiivia lähteä seuraamaan jotakuta pelkkien mielipiteiden vuoksi. Siihen tarvitaan vahvempia motiiveja.

Todellisuudessa rasismi nousee aina kansan syvistä riveistä, kun intressit menevät ristiin kansanryhmien kesken ja syntyy pulaa työpaikoista, asunnoista ja sosiaalietuuksista. Vaarassa ovat myös aineellisesti mittaamattomat arvot, kuten kielemme ja kulttuurimme sekä kansakuntamme väestöllinen koostumus ja poliittisen vallan perillisyytemme, joka hegeliläis-snellmanilaisen filosofian mukaan kuuluu suomalaisille itselleen.

Pride-yhteisön harjoittama maahanmuuton edistäminen on ollut pragmaattisesti epäviisasta, jopa tyhmää, koska sitä kautta on lietsottu eripuraa, kiristetty ilmapiiriä ja kovennettu asenteita, joista kärsivät sitten myös kansalliset vähemmistöt ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt itse.

Pride-yhteisö on menettänyt tapahtuman koordinoimisen ja kontrollin, koska järjestössä ei juurikaan enää toimi kovapintaisia homomiehiä, jotka tietävät, mitä tekevät. 

Pride-yhteisöä on alkanut leimata lisäksi turhamainen vaateliaisuus. Esimerkkinä siitä Helsingin Sanomat (joka aiemmin on kirjoittanut aiheesta hyvin myönteisesti) nosti esille kurjan faktan, jonka mukaan Pride-yhteisön vaatimus esteettömyydestä on johtanut tapahtumasponsorien joukkopakoon.

Kun Pride-yhteisön pääasiallisina huolenaiheina ovat afrikkalaistaustaisten yksinhuoltajaäitien esteettömän kulun hiilijalanjäljen kompensoimiseen verrattavat asiat, on selvää, että esteettömyysvaatimukset ovat itse muodostuneet esteiksi esteettömälle tapahtumalle.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi Kaivopuiston täyttäneessä tapahtumassa ei paljon sponsoreita näkynyt. En havainnut paikalla myöskään puolueiden standeja. Pari eduskuntapuoluetta ei tapahtumaan edes pyri, ja yhden Pride-yhteisö harjasi pois. Olisivatko loputkin karkotetut vai lähteneet itsestään?

Ainoa erikoisuus oli joidenkin pervojen puistoon ripustama slingikeinu, joka herätti kirkkotätien keskuudessa räksytystä, pitääkö tällaista sallia ennen iltayhdeksää ja lapsille avoimessa tilaisuudessa! Virkkuumummujen onneksi heillä ei ilmeisesti ole vähäisintäkään kuvaa siitä, mitä kaikkea alaikäisten verkkokalvoille virtaa suoraan Internetistä...

Sukkapuikkokerhojen länkyttely ”lapsille vaarallisuudesta” edustaa kieroa yritystä jynssätä pois kaikenlaiset homoseksuaalisuuden ja sukupuolisen erilaisuuden vähäpätöisimmätkin ilmaisut julkisista tiloista think the children -veruketta käyttäen. Sellaisena se edustaa vanhakantaista syyllistämispolitiikkaa, aivan samanlaista kuin tapakristittyjen mielenosoituksissaan huutelemat ”jättäkää lapset rauhaan” -parahdukset.

Pridestä jäisi jotakin puuttumaan ilman kiihkokristittyjen farisealaisuutta.

Jälkeläistensä seksuaalisesta suuntautumisesta päättämään pyrkiville perheenisille ja -äideille voisi vastata: ”Jättäkää itse!” Sillä hekään eivät voi – praise be to God – äänestää kenenkään toisen ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta eivätkä käyttäytymisestä. 

Myönteistä tämänvuotisessa Pride-tapahtumassa on nimenomaan sen keskittyminen lasten ja nuorten aseman ja oikeuksien parantamiseen. Pride-yhteisö on halunnut aina tarjota lapsille ja nuorille turvallisen mahdollisuuden olla oma itsensä riippumatta heteroseksuaalisuuteen painostamisesta, eheytysideologiasta ja muusta manipulaatiosta.

Vanha sanonta ”there is no hate like christian love” pitäisi ehkä paikkaansa, ellei konservatiivikristittyjen harjoittama passiivis-aggresiivisuus olisi kirkon valtavirran näkemysten vastaista ja rajoittuisi lähinnä Jeesus-bussilaisiin, joita ilman Pride-karnevaali jäisi tylsäksi kuin kesäpäivä ilman aittapolulla astelevaa emäntää.

Pohdittaessa sateenkaariyhteisön bränditaantumaa on hyvä muistaa, ketkä Tornion raja-aseman kautta maahamme tulleet tekivät suuren määrän alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia aivan pian sen jälkeen, kun sisäministerinä toiminut Petteri Orpo (kok.) oli vuonna 2015 päästänyt Suomeen yli kolmekymmentätuhatta laitonta maahantulijaa, joiden olisi pitänyt esittää turvapaikkahakemuksensa jo ensimmäisessä kauttakulkumaassa.

Heidät Suomen Migri vasta vuonna 2019 paljasti sotilaskarkureiksi tunnustaen myös sen, ettei sotilaskarkuruus ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan peruste turvapaikan myöntämiselle. Tuosta asti heille on myönnetty tilapäistä suojelua tarjoten heille myös oikeutta itse päättää, ovatko olot lähtömaassa sellaiset, että sinne voi palata. Näin toimii köyhien ja vähäosaisten ikuisena ystävänä tunnettu napamies Orpo, jonka mukaan ”kaikkein vähäosaisimmilta ei leikata”. Suomalaisten sosiaaliturvaan Kokoomuksen kynsi on kyllä yltänyt.

Jotakuta saattaa kiinnostaa, että myös monet muslimit itse vastustelevat islamin leviämistä Euroopassa. Luai Ahmed -niminen jemeniläislähtöinen Instagram-postaaja on esittänyt useita islamin vaaroista varoittavia videoita samoin kuin eräs puolalainen, jonka videoihin voi perehtyä niin ikään Instagramissa. 

YouTubesta löytyy paljon informaatiota anti-gay ja anti-LGBTQ-lakien voimaan nuijimisesta esimerkiksi Burkina Fasossa (France24:n video) ja Ugandassa (CBC Newsin video), joissa on järjestetty valtavia vihaa pursuilevia mielenosoituksia ja pidetty tulikivenkatkuisia palopuheita parlamenteissa. Pontimena on ollut useimmiten islam. Näistä Suomen valtavirtamedia ei juuri pukahda. Syy: poliittinen korrektius, vieraskoreus ja yleinen impivaaralaisuus.

---

Päivitys 26.7.2026: Käytännön verifiointi edellä sanomalleni tuli taaskin varsin pian muuan äärimuslimin ajettua autolla väkijoukkoon Berliinin Pride-tapahtumassa motiivinaan islamistinen miekkalähetys. Ja tämä kaiken muun ääri-islamistisen terrorin lisäksi. On selvää, että yhteiskuntiamme terrorisoivat tahot on karkotettava kulttuurimme piiristä lain voimalla mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

Poikien seksiopas kouluihin – Kukkahattujen moraaliraivo repesi

Kirjallisuustieteen erikoislehti Ilta-Sanomat ottaa kantaa yläkouluihin jaeltuun poikien seksioppaaseen nimeltä Respektiä, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Chavez Perez. Suomessa sen julkaisi Gummerus.

Kirjassa annetaan mielestäni hyviä vinkkejä seksuaaliseen kohtaamiseen ja seurusteluun sekä homo- että heteronäkökulmasta, ja sillä on nähdäkseni myönteinen vaikutus nuorten kehitykseen.

Joten eipä ihme, että kirja on herättänyt kauhistusta kukkahattutätien, virkkuumummujen ja sukkapuikkoneuvostojen tajunnassa. On myös uhkailtu kirjan vetämisellä markkinoilta, niin kuin aina käy, kun jokin teos, jossa puhutaan seksit selviksi, näkee päivänvalon.

Kirjassa puhutaan avoimesti masturbaatiosta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä sekä neuvotaan muun muassa, miten suikkaria voi harjoitella käyttämällä apuvälineenä banaania.

Kouluissa jaeltiin vuonna 2017 jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama, opetus- kulttuuriministeriön tukema ja Otavan kustantama hengentuote Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, ja kyseistä neuvolatoimintaa kiiteltiin mediassa.

Nyt, kun esillä on miesten ja poikien näkökulma seksuaaliseen kanssakäymiseen, kirjailijaa kivitetään keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosastoilla. Lapsiasiavaltuutettu on tuominnut kirjan ankarasti.

Todellisuuden ”pornoistumista” valitellaan myös feministien hallitsemissa yliopistoissa.

Paatos jatkuu kansan syvissä riveissä peräämällä kouluihin jouluevankeliumia ja suvivirttä. Pyhästä hengestäkö sillä tavoin ajattelevat ovat itse syntyneet?

Seksiltä ei pidä suojella ketään, koska seksuaalisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, vaan se on parasta ja kauneinta ihmisessä ja sen vuoksi hyvä asia, johon kannattaa rohkaista. Myös nuorilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ohi omistushaluisten vanhempien, kirkon, valtion ja tätiarmeijan.

Jos on kasvanut patavanhoillisten paukapäiden tavoin tynnyrissä, ei ole varmaan koskaan kuullut, miten nuoret itse puhuvat seksistä kaupunkien kaduilla, kouluissa ja kulkuvälineissä. 

Kirja on tuosta näkökulmasta arvioiden varsin kesy ja vähän nössö.

Teinit tietävät seksiasiat paremmin kuin pienimieliset aikuisensa, ja navanaluset saa nuorilta kuulla jokainen, joka kiistää heidän oikeutensa päättää seksuaalisuudestaan itse. Turha kohu.

Tuottavuuden lisäys seksuaalisuuden vaarallistamisessa: Kriminalisointi onnistunut täydellisesti

Kirjoitetaanpa näin naisten päivän ja seksuaalisen vapauden kunniaksi pitkästä aikaa seksistä.

Aihe on loputon, koska seksuaalisesti vapaamielisiä ihmisiä ahdistellaan ja painostetaan kulttuurissamme aivan yhtä peittelemättömästi kuin maahanmuuton arvostelijoita ja Euroopan unionin kriitikoitakin. Seksi kuuluu tabuja hyödyntävän sensaatiojournalismin kestoaiheisiin.

Valtavirtamedia on elämäntapakontrollia harjoittaakseen ja yhteiskuntarauhaa turvatakseen mennyt kritiikittömästi byrokratiavetoisen seksin kuohimisen takaajaksi. Esimerkkinä siitä on Yleisradion eilen julkaisema juttu, jossa Miika Koskela -niminen toimittaja kirjoittaa otsikolla: ”Tässä Suomen ensimmäiset tuomiot dickpicien lähettelystä: ’Severi’ lähetti videon peniksen heiluttelusta ja sai rapsakat sakot”. 

Mikä nautinto tuo onkaan kukkahattutädeille ja toimittajalle itselleen, jotka sillä tavoin pääsevät ratsastamaan viranomaisvallan selässä ja kurittamaan, ohjeistamaan sekä kontrolloimaan ihmisten yksilöllistä elämää ja privaatin alueelle kuuluvaa seksuaalista käyttäytymistä! Ja pamputtamaan ihmisiä lailla.

Toimittaja iloitsee, että ”viime vuoden alussa voimaan tulleen lain mukaan seksuaalissävytteisen viestin kuten peniskuvan lähettäjä voi syyllistyä rikokseen”. Tämä on tulos Sanna Marinin hallituksen läpi ajamasta suostumushankkeesta, jota arvostelin monipuolisesti tässä blogissani ja teoksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (s. 240–252).

Lain kiristely on näyttö patakonservatiivisuuden lisääntymisestä yhteiskunnassamme. Häkki voi heilua ja sakkoja voi koitua seksuaalisesti aktiivisille ihmisille pelkästä seksuaalisesta aloitteellisuudesta ja kontaktin luomisesta, mikäli aloitteet eivät ole viestien vastaanottajille mieluisia.

Jokaisen ihmisen olettaisi ymmärtävän, ettei ole vastaanottajien asia päättää siitä, millaisia viestejä saa, sillä viestien sisällöistä päättää tietenkin niiden lähettäjä. Tämä on kaiken viestinnän idea.

Feministinen liike pyrkii tukahduttamaan sellaisen informaation, joka ei miellytä naisten kerhoja. Ja sitten he pyrkivät esiintymään human resources -ekspertteinä, ”viestinnän asiantuntijoina” ja rekrytointiosastojen vallankäyttäjinä mediassa ja työpaikoilla, joissa he länkyttävät ”tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden” puolesta pahentaakseen naisenemmistöisten työpaikkojen sukupuolista kallistumaa.

Myös Ylen toimittaja Miika Koskela ja hänen kollegansa Aliisa Ristmeri harjoittavat mielipiteiden muokkausta pyrkimällä julistamaan ja saarnaamaan uuden seksinpihtauslain sisältöä em. jutussaan. 

Toimittajat esittelevät paria oikeustapausta ja selventävät, että ”[r]angaistavaa [...] voi olla esimerkiksi sukuelintä esittävän kuvan tai ’seksuaalisesti räikeän’ viestin lähettäminen toiselle henkilölle ilman vastaanottajan lupaa.”

”Seksuaalisen räikeyden” lisäksi nämä Iinekset itkevät, että ”[m]yös seksuaalisesti vihjaileva viestittely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, jos se on toistuvaa.”

Feministinen liike on työntänyt rakennekyntensä kaikkeen seksuaaliseen esiintymiseen ja pyrkinyt juurimaan seksin pois ihmisten yksityisestä kanssakäymisestä. Samanaikaisesti valtavirtamedian TV-ohjelmat ovat täynnä perverssejä freak show -ohjelmia, kuten Alastomat selviytyjät, Alastomat treffit (Naked attraction), Liian lihava sukupuolen korjaukseen ja niin edelleen.

Ei mitään ristiriitaa havaittavissa? Samalla kun viranomaisvalta ja valtamedia kohisevat ahdasmielisten ihmisten tabukammoja hyödyntävistä näennäisskandaaleista, media itse performoi seksuaalisuuden perverssisti ja heittää kompleksisuudesta kärsivät tuloksensa katsojien silmille TV-ruuduista.

Sitä ei kysytä ollenkaan, kuinka pahaa ahdistusta viranomaisvallan harjoittama lailla rankaiseminen ja median harjoittama skandalisointi sekä kohujen lavastaminen aiheuttavat seksuaalisesti vapaamielisille ja aloitteellisille ihmisille, joista suurin osa on miehiä!

Miehiä tämä poliittinen, hallinnollinen, normatiivinen ja ideologinen ahdistelu, piinaaminen ja panettelu koettelevat nimenomaan heteroseksuaalisen valtakulttuurin kautta. Sieltä nuo ongelmat välittyvät myös kaikkeen muuhun seksuaalisuuteen.

Naisten ja miesten välisissä suhteissa aloitteentekijöinä ovat luonnollisista syistä miehet. Miehet asiassa yleensä tekevät työn. Ja heteroseksuaalisen valtakulttuurin ongelmista kyseinen kompleksisuus levitetään sitten yleisen lainsäädännön kautta kaikkeen seksuaalisuuteen, myös homojen maailmaan, johon kyseisenlainen saarnaaminen ei kuulu perinteisesti ollenkaan.

Jos joku ahdistuu toisen ihmisen lähettämästä pornokuvasta, sellaisen ihmisen päässä on paljon vikaa. Se kertoo huonosta itsetunnosta, seksuaalisista ongelmista, kylmyydestä, ahdistuneisuudesta tai vaikeammista mielenterveysongelmista.

Niin kauan asioiden pitäisi olla myös lainsäädännön näkökulmasta OK, kun lähetellään omia pornokuvia eikä kenenkään toisen. Suostumushankkeen tulokset, joilla ihmisiä nyt tuomitaan, ovat näyttöjä naisten vallasta, jolla feministinen mafia on pidättänyt itselleen oikeuden yksin päättää siitä, mikä on seksuaalisesti soveliasta.

Soveliaisuusnormien asettaminen seksin yhteyteen on jo sinänsä ristiriitaista, koska seksuaalisuushan on voima, joka pyrkii nimenomaan menemään kaiken soveliaisuuden, sopivuuden ja sovinnaisuuden yli. Ilman soveliaisuusnormien rikkomista ei ole seksiäkään.

Koska suurella osalla normien kiristyksiä vaativista ihmisistä ei ilmeisesti ole seksiä, he pyrkivät viemään seksin myös niiltä, joilla sitä olisi ilman heidän rajoitustoimiaan.

Naisten sukkapuikkoliike on tehnyt parhaista inhimillisistä voimista, kuten seksuaalisuudesta, pelkojen, pelottelun ja kiristyksen foorumin sekä levittänyt poliisiasenteet ihmisten makuuhuoneisiin. Feministit ovat kylväneet epäsopua sukupuolten välille ja saaneet oman epäluuloisuutensa leviämään kaikkialle yhteiskuntaan.

Eipä siis ihme, että suomalaisten ihmisten syntyvyyskin on vajonnut nälkävuosien tasolle, ja heteromiehet istuvat pipo silmillään baareissa peläten joutuvansa vankilaan, jos he tekevät seksuaalisen ehdotuksen tai ilmaisevat vihjeenkin seksuaalisista aikomuksistaan.

On kysyttävä, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, jos sitä ei saa ensin edes ehdottaa.

Rikollisuus lisääntyy tietenkin kriminalisoimalla, eivätkä seksuaalisuutta rikollistavat lait ole muita kuin kateellisten kettujen juonia.

Seksuaalisuuden oikeutuksesta pitäisi voida päättää vain ja ainoastaan osapuolten välillä eikä tuomioistuimissa, lainsäädännössä saati toimittajien kahvihuoneissa.

Pahinta on, että kaikki puolueet menivät viime hallituskaudella vasemmistohallituksen tekemän seksinpihtauslain ja siihen liittyvän lainkiristyksen takaajiksi.

Tätä normiruuvien kiristelyä ja kuristelua on vaikeaa ellei mahdotonta saada myöhemmin kumotuksi, sillä myös kaikki vapauden puolesta esiintyneet oikeistopuolueet ovat omassa konservatiivisuudessaan niin ristiriitaisia, että ne mielihyvin kuohivat seksiä pois sieltä, missä sitä vielä on.

”Liberaalina” esiintyneestä vasemmistosta puolestaan on tullut yksi pahimmista seksuaalisen ahdasmielisyyden levittäjistä, aivan niin kuin feministeistäkin, jotka vielä 1970-luvulla polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapaamielisyyden merkiksi. Nykyinen vasemmisto hoilaa ”vapaudesta” pidättääkseen vapauden avaimet naisten käsilaukkuihin, syyllistääkseen miehiä ja potkiakseen miehiä munille.

Kulkusten polkeminen jatkuu valtamediassa, jossa toimittajat aisakellot helkäten käyvät käsiksi kaikkeen, missä viisari vielä värähtää.

Siitä merkkinä on tämänpäiväinen Yle-truuttaus, jossa toimittaja Miika Koskela osoitti cuck-miehen sankaruutensa toimimalla mehiläiskuningatarten kunhurina. Voidaan mainita, että kyseinen ammattikorkeakoulusta valmistunut ja vähäisillä ansioilla Yleen nimitetty journalisti Koskela on aiemmin kunnostautunut myös monien muiden seksuaalisuuteen liittyvien älyttömien juttujen kirjoittajana.

Niistä esimerkkeinä ovat muiden muassa viime vuonna julkaistu Yle-kauhistelu ”Miehet tarkkailevat salaa naisia pienellä Applen laitteella – poliisi tutkii tapauksia eri puolilla Suomea” sekä hiv-estolääkkeen ihanuutta markkinoiva kirjoitus ”HIV-estolääke vei pelon tartunnasta Simo Kauppisen seksielämästä – Jonot hoitoon venyvät, koska kysyntä yllätti HUSin”, johon liittyvää tautien levittämistä arvostelin tiedeperustaisesti täällä.

Peittelemättömän feminisminsä ohella Miika Koskela on ilmeisesti myös maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian kritiikitön kannattaja, sillä hän on sormeillut kirjoituskoneestaan jutun ”Syyttäjä vaati sakkoja, mutta käräjäoikeus langetti vankeutta – mies uhkasi ja panetteli maahanmuuttajia Facebookissa” ja maahanmuuttajalääkäreitä puolustavan pitkän henkilöjutun ”Kenet valitsisit lääkärikseksi?” Ulkomaalaislääkärien kielitaito-ongelmat, potilasturvallisuus ja informaation välittymisen tärkeys unohtuivat toimittajalta täysin.

Tendenssi- ja agendajournalismin epä-älyllisyys on halpamaista mutta Yle-veron maksajille kallista. Ylen harjoittama elämäntapakontrolli ja mielipiteiden muokkaaminen toimivat näyttöinä julkisen keskustelun matalamielisyydestä ja anti-intellektuaalisuudesta, ja ne vaikuttavat yhteiskuntaan hajottavasti ja someriitoja lietsovasti.

Omalla panikoimisellaan ja hysterisoimisellaan valtavirtamedia ja viranomaisvalta levittävät epäluottamusta ja ovat tehneet tasa-arvon vaatimuksista uhriutumisella ratsastavan sortokisan, jota vääryystieteiden feministikuoro tukee akatemioista lypsämillään tunnottomilla rahoilla.

Feministit ovat luoneet seksuaalisuuden ympärille pelon kulttuurin, jonka vuoksi myöskään vapaaseen viestintään ja älylliseen kyseenalaistamiseen tarkoitetut foorumit, kuten yliopistot, eivät ole enää turvallisia tiloja vaan puoliksi oppineiden myrkyttämiä kyräilyn ja kurittamisen esiintymislavoja, joissa pissikset valittavat nokka nurinpäin kaiken elämän ”toksisuudesta”.

Kun viranomaisvalta, media ja yliopistojen kukkahattutädit jatkuvasti toistelevat, kuinka pahaa, epäilyttävää ja tuomittavaa seksuaalinen aloitteellisuus muka on, se taatusti takoo ihmisten päähän negatiivisen viestin, jota miesasiamiehet sanovat seksuaalisuuden vaarallistamiseksi. Näin jatkuu, kunnes elämän voimat jälleen voittavat ja painekattilan kansi pamahtaa auki.

---

Päivitys 8.4.2024: Yleisradio on omaksunut sanaparin ”toksinen maskuliinisuus” muitta mutkitta journalismiinsa. Tänään Yle esitteli TV-uutistensa paraatilähetyksessä Andrew Tatesta tehdyn ohjelman, jossa kerrotaan feminismin kriitikon ”nousta ja tuhosta”. 

Toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan suomeksi sanottuna myrkyllistä miehisyyttä. Sitä haukuttaessa ei taaskaan kysytä, kuinka myrkyllistä ja tuhoisaa on miesten jatkuva syytteleminen, moittiminen ja haukkuminen toksisten feministien näkökulmasta. 

Toksiset feministit ovat itse tuottaneet toksisen maskuliinisuuden omalla vihamielisyydellään.

 

Aiheesta aiemmin

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”#Suostumus2018”-aloitteen punavihreburkaan?

Häirintäsyytökset ovat feministen vihapuhetta

Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin

Nollatoleranssi on suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta

Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia

Kuinka ’tasa-arvolla’ diskriminoidaan?  

111 kirjoitusta feminismistä

Miehille ei kannata tuputtaa feminismiä

Helsingin Sanomat on propagoinut viime aikoina voimakkaasti vihreiden feministien aloittaman ”Suostumus2018”-lakialoitteen puolesta. Koska kritiikkiä ei julkaistu lainkaan, kirjoitin mediakäsittelyn puolueellisuudesta analyysin kirjani Totuus kiihottaa lukuun 11. Mikä poru sen johdosta alkoikaan!

Argumentoin muun muassa, että sellaista lakia ei pidä säätää, joka lukitsee vallan avaimet naisten käsilaukkuihin. Suostumuksen todistelu on vaikeaa tai mahdotonta sukupuolisen kanssakäymisen jälkeen, ja näin joudutaan tilanteisiin, joissa on sana sanaa vastaan. Tuomioistuimilla on taipumus uskoa uhreiksi laittautuneita, ja siksi tuomioihin voi riittää oikeudelle annettu ilmoitus, että jotain epäilyttävää on sattunut.

Pahimmassa tapauksessa todistelutaakka kääntyy, ja syytetty pakotetaan todistelemaan viattomuuttaan tai kertakaikkista aseksuaalisuuttaan.

Kun eduskunnan enemmistö hyväksyi lain, tuli säädetyksi torso laki, joka todennäköisesti johtaa suuriin ongelmiin. Samalla julkinen valta antoi signaalin, että seksuaalisuudessa sinänsä on jotakin pahaa, kun sitä täytyy tuolla tavalla vaarallistaa ja kriminalisoida.

Seksuaalisia ihmisiä uhataan aina vain kauheammilla kahleilla, sillä kaikenlainen kontakinhaku ja lähestyminen voidaan nykyään nähdä rikollisena ”ahdisteluna” tai ”häirintänä”.

Ensisointuja uuden lain soveltamisesta antaa tapaus, josta Keskisuomalainen uutisoi 5.10.2022 julkaisemassaan jutussa ”Nuori mies kiitti ensitapaamisen jälkeen tyttöä mukavasta illasta antamalla pusun ja sai syytteen seksuaalisesta ahdistelusta Jyväskylässä”.

Silmiäni vihloo tapa, jolla oikeuskäytännölle haetaan nyt linjaa vastaavanlaisissa tapauksissa. Säälillä, jota tunnen epäiltyjä ja syytettyjä miesparkoja kohtaan, ei ole mitään rajaa.

Feministinen laki ei anna armoa edes teini-iän kömpelyyksille, mutta se vaatii myös aikuisia olemaan kömpelöitä pakottamalla kysymään ”selvää suostumusta” aivan kaikkeen. Kuinka monta miestä tuomioistuinten täytyy teurastaa pelotteeksi muille?

Voin vakuuttaa, että pykäläkoreografien eleganssilla ei lohen loimutukseen päästä. Se on dynamiittityhmää politiikkaa ja karkottaa kalat vedestä.

Helsingin Sanomat jatkoi kuitenkin vihervasemmistolais-feminististä vyörytystä viimeiseen asti. Vielä 19.8.2021 lehti julkaisi toimittaja Hilla Körkön jutun, jossa iloittiin, että seksuaalirikoslain kiristyksen yhteydessä myös dick pickien lähettely pyytämättä tehdään rangaistavaksi.

Aivan äskettäin 10.12.2022 lehti muistutti toimittaja Roosa Wellingin kirjoittamassa jutussa, että ”treffisovelluksessa lähetetystä alastonkuvasta voi jatkossa seurata sakkorangaistus”. Näennäiseksi ”asiantuntijaksi” lehti oli hankkinut professori Johanna Niemen, joka tunnetaan intohimoisena seksin kieltäjänä, seksuaalisuuden kriminalisoijana ja yhtenä Suomen pahimmista feministeistä.

Viattomien nakuflirttien kriminalisointi traumatisoi ihmisiä paljon enemmän kuin mitkään pyytämättä lähetetyt alastonkuvat.

Mikäli treffipalveluihin kirjautuu, pitäisi itsestään selvästi tietää voivansa päätyä eroottisten viestien kohteeksi. Jos sitä ei hyväksy, kannattaa pysyä poissa.

Aikuisella ihmisellä täytyy olla paljon ohutta yläpilveä kallossaan, jos alastonkuvat järkyttävät tai pahastuttavat niin, että niiden lähettely täytyy lailla sanktioida.

Se on kuitenkin osa feminismin agendaa, jolla seksuaalisesti aktiiviset miehet yritetään alistaa naisten säännöille. Siitä kärsivät erityisesti homomiehet, jotka eivät ole naisille mitään velkaa eivätkä tavoittele heiltä tai heidän ehdoillaan yhtään mitään. Kuitenkin laki koskee ja ohjaa sieventämään myös homomiesten keskinäistä kanssakäymistä, pelon vuoksi.

Feministien kuohintasaksilla tuodaan vanhoillinen 1950-luku tehokkaasti takaisin. Nimenomaan se edustaa taantumusta ja eräänlaista henkistä väkivaltaa, vähintäänkin tuota paljon parjattua ahdistelua tai häirintää.

Viestinnän ideaan sisältyy, että viestien sisällöstä päättää lähettäjä eikä vastaanottaja. Siksi kyseinen laki on ristiriidassa viestinnän olemuksen ja todellisuuden kanssa. Se on säädetty ilman aivoja.

Toisen näytön Helsingin Sanomien harjoittamasta ilmatilanvalvonnasta antaa toimittaja Roosa Wellingin 9.12.2022 julkaisema juttu, joka mukaan ”26-vuotiaalle miehelle oli isku vasten kasvoja kokea, millainen on homopiirien käyttämä deittisovellus”.

Olen itse usein käyttänyt sanontaa ”isku vasten kasvoja”, kun olen arvostellut feministien harjoittamaa mätkimistä, joten kiitos toimittajalle blogini lukemisesta.

Kirjoitukseensa Welling oli haastatellut kahta toisilleen tuntematonta homomiestä (20 v. ja 26 v.), jotka olivat käyttäneet seuranhakuun Grindr-nimistä matkapuhelinsovellusta.

Omasta mielestäni tuossa homomiehille suunnatussa sovelluksessa ei ole mitään vikaa, vaan se on juuri sellainen, millaisia sitä käyttävät ihmiset yleensäkin ovat.

Yksi haastateltu oli jutun mukaan kauhistunut kohdattuaan seksuaalisen seuran hakua ja päätynyt pitämään sitä pornografisena tai epäsovinnaisena. Tosiasiassa aloitteet ovat tuolla foorumilla olleet kautta linja perin arkoja ja hillittyjä.

Toimittajalle kyseisen miehen antama huono palaute tarjosi mahdollisuuden todistella, että seksuaalisten viestien lähettely muka muodostaa suuren ongelman sovelluksen käyttäjien keskuudessa ja toimii siten näennäisenä todisteena, miksi ”Suostumus”-hankkeen tapaista normiruuvin kiristystä tarvitaan.

Se näkyi Hesarin jutun aggressiivisesta otsikosta, joka sinänsä oli feministinen läimäytys vasten seksuaalisesti aktiivisten homomiesten kasvoja.

Toimittajan ”tutkivaan journalismiinsa” valikoima otos (2 henkilöä) oli tietenkin hänen omiin tarpeisiinsa riittävä.

Lehti paljasti Grindr-moitteidensa yhteydessä haukkuneensa myös Tinder-sovellusta kahdessa samanaikaisessa jutussaan. Mielipiteiden manipulaatio ja asenteiden muokkaus oli jälleen estotonta.

Entä miksi Helsingin Sanomat yrittää opettaa myös homomiehiä toimimaan neitien säännöillä?

Näin Helsingin Sanomat piilomainostaa vihervasemmistolaisen hallituksen aikaansaamaa seksinpihtauslakia ja osoittaa siten oman mädännäisyytensä aina vain ahdasmielisemmän yhteiskunnan luomisessa.

Mitä seuraa? Tämä tie ei johda Bernuscolin makkariin vaan trappistimunkkien kappeliin. Tuloksena ovat foucault’lainen tarkkailu, normien meno ihon alle, mykkyyden tyrannia ja hiljaisuuden spiraali.

Valtamedia käytti hyväkseen lapsia ajaakseen feminististä ”Suostumus2018”-aloitetta

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen juridisten seksisääntöjen muuttamiseksi, ja vihervasemmistolainen lehdistö iloitsi lain kiristyksestä avoimesti. Lisääväthän lain tiukennukset mahdollisuuksia myös seksiskandaaleilla ratsastamiseen, joka on toimittajien leipää.

Naisjärjestöjen ja ”Suostumus2018”-aloitteen pohjalta muokattu lainuudistus on ollut perusjuuriltaan juntturalla jo siksi, että seksuaalisuuden omaan olemukseen sisältyy pyrkimys ylittää sovinnaisuuden rajat.

Seksuaalinen kanssakäyminen on ylipäänsä mahdollista vain sovinnaisuusnormien rikkomisen ja kontrollin menetyksen kautta, mutta jälleen poliittinen valta koettaa laittaa seksuaalisuuden ankarampaan juridiseen valvontaan. Tämä tekee seksuaalisuuden normittamisesta perimmältään ihmisluonnon vastaisen ja dehumanisoivan hankkeen.

Kirjoitin aiheesta teoksessani Totuus kiihottaa, kun käsittelin valtamedioiden roolia seksuaalisuuden vaarallistamisessa. Ajatukseni eivät tietenkään miellyttäneet vihervasemmistolais-feminististä hallitusta, joka on pyrkinyt kriminalisoimaan seksuaalista aloitteellisuutta miesoikeuksien tappioksi. Kirjani luvusta 11 seurasi moraalipaniikki, sillä tutkimukseni on filosofinen ja noudattelee vain ja ainoastaan tieteellistä lähestymistapaa eikä normatiivis-sovinnaista arvokoodistoa.

Perussuomalaisessa puolueessa puolestaan järkytyttiin, koska kirjani ei edustanut seksuaalista ahdasmielisyyttä. Siellä ilmeisesti luultiin, että vastustaessani normiruuvien kiristämistä vaadin niiden höllentämistä pois kierteiltään. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse.

Paha vain, että myös oppositio on nyt rynnännyt yksissä tuumin kansalaisia kurittamaan tarkoitettujen lain kiristysten taakse. Myös Perussuomalaiset on saatu syömään hallituksen kädestä sen seksinvastainen ”Suostumus2018”-aloite. Miksi näin on?

Valtavirtamediassa, oikeusministeriössä ja maan hallituksessa on keksitty, että vihreiden feministien alulle panema ”Suostumus2018”-hanke voidaan saada näyttämään ”vastaansanomattomalta”, kun raiskauslainsäädännön kiristämistä ajetaan lastensuojelun verukkeella.

Näyttöinä tästä ovat esimerkiksi Helsingin Sanomien kesällä 7.7.2020 julkaisema ja toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittama lehtijuttu sekä aiheeseen 8.7.2020 liitetty pääkirjoitus. Niissä sekoitettiin vihreiden puolueideologiaa vastaavalla tavalla kaksi eri asiaa: raiskauksia koskeva yleislainsäädäntö ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Nämä ovat kuitenkin eri ilmiöitä ja myös rikoslain kaksi eri asiaa.

”Suostumus2018”-hankkeessa on kyse perimmältään aivan muusta kuin pyrkimyksestä vastustella lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Hankkeella esimerkiksi tehdään sinänsä laillisten pornokuvien lähettelystä ”seksuaalista ahdistelua” ja sitä kautta rangaistavaa. Tätäkin tavoitetta ajettiin läpi lastensuojelulla ratsastaen.

”Suostumus2018”-aloitteella myös käännettiin todistelutaakkaa: kun todistelu suostumuksen puuttumisen tai sen olemassaolon puolesta on käytännössä mahdotonta, joutuvat epäillyt osoittamaan, että mitään raiskausta ei ole tapahtunut. Tuomioihin riittää helposti vain uhrina esiintyvän ilmoitus oikeudelle.

Seksuaalisen normiruuvin kiristämisessä ei ole kyse vain ”koskemattomuuden suojan” vahvistamisesta vaan seksuaalisen ahdasmielisyyden levittämisestä ja seksin keinotekoisesta vaarallistamisesta – käyttäen verukkeena lastensuojelua.


Miksi lapsia ei pidä sekoittaa feministien miesvastaiseen hankkeeseen?

Miten asia sitten on? – Lakia ei tarvitse lasten osalta kiristää eikä muokata ”vapaaehtoisuuden puuttumista” korostavaksi, sillä alaikäisten tapauksessa ei syytteiden nostaminen ole nykyisenkään lain voimassa ollessa asianomistajien oman harkinnan varaista.

Lainuudistusta ei siis tarvita, sillä nykyisenkin lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos, jonka syyttäjä joutuu viemään oikeussaliin riippumatta osapuolten omasta tahdosta. Näin on silloinkin, kun alaikäisen oma tahto olisi syytteen nostamisen vastainen.

Jo tämä riittää osoittamaan, että ”Suostumus2018”-hankkeella ei edistetä seksuaalisen kanssakäymisen vapaaehtoisuutta vaan päinvastoin: pidätetään ihmisten seksuaalisia potentiaaleja valtion omaisuudeksi ja viranomaisvallan haltuun. Nimenomaan tämä on vastoin länsimaiseen itsemääräämisoikeuteen liittyvää self-ownershipiä eli käsitystä, että yksilöt omistavat itse keholliset ja henkiset potentiaalinsa.

Lapsiin liittyvän argumentaation ei tulisikaan olla lain uudistamisen pääsisältönä, mutta ministeriön työryhmässä lapsiarvoista on yritetty tehdä veruke kaiken seksuaalisen kanssakäymisen kiristelyyn ja kuristeluun. Näin on ilmeisestikin siksi, että hanke näyttäisi myös Perussuomalaisten kannalta hyväksyttävältä.

Puolueen tavoitteenahan on pitkään ollut lasten seksuaalisen hyväksikäytön vähentäminen. Palaankin asiaan kirjoitukseni seuraavissa luvuissa, kun selvitän, miksi tätä sinänsä perusteltua tavoitetta ei voida edistää lainuudistuksella, jolla kiristellään aikuisten välisen kanssakäymisen normeja.

Hallituksen ja oikeusministeriön tavoitteena näyttääkin olevan ajaa läpi kokonainen kasa erilaisia naisrauha-aloitteita käyttämällä hyväksi lapsia, tässä tapauksessa siis ”lastensuojelun” siivellä. Retorisesti etevää ehkä, mutta moraalifilosofisesti ei lainkaan kestävää.


Suostumus-hankkeella ahdistellaan tavallisia suomalaisia miehiä

Lainuudistuksen vaikutukset kohdistuvat etupäässä tavallisten suomalaisten aikuisten kanssakäymiseen. Toivonkin, että lukijoilta löytyisi malttia ymmärtää ajatuskulkuni, joilla osoitan, että lastensuojelu on vain tekosyyn asemassa ajettaessa feminististä hanketta. Hankkeen todellinen tavoite on aikuisten välisen seksuaalisen aloitteellisuuden tukahduttaminen ja kriminalisointi, joka kohdistuisi etenkin miehiin. ”Miestähän ei voi raiskata” (Jörn Donner).

Palautetaanpa mieleen, mistä suurin osa lainuudistuksen motiiveista kumpusi. – Aivan oikein: Lähi-idästä tulleiden turvapaikanhakijoiden tekemistä lapsiraiskauksista.

Niiden vuoksi muiden muassa Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa – jotka ovat maahanmuutosta pahimmin kärsineitä maita – ovat jo kiristäneet lakiaan ja saattaneet voimaan suostumushankkeen kaltaiset normit.

Ne ovat kuitenkin kääntyneet kahleiksi kantaväestön omaan käyttäytymiseen, eikä niillä ole ollut juuri mitään vaikutusta maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin.

Selityskin löytyy: intohimorikoksia tehdään perimmältään muista syistä kuin järkiperäisen seurausharkinnan pohjalta. Niinpä myös oikeusministeriön hiljattain julkaisemassa arviomuistossa 7/2018 todettiin (s. 32), että rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta intohimorikollisuuden esiintyvyyteen.


Pitäisi torjua haittamaahanmuuttoa eikä kiristää seksuaalinormeja

Mihin sitten pitäisi puuttua? – Vastaukseni: lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten yleisen esiintyvyyden nousu johtuu Suomeen tulvineesta haittamaahanmuutosta.

Näin ollen reaktion pitäisi kohdistua vaikuttavaan juurisyyhyn. Pitäisi siis estää sellaisten ihmisten tuloa tänne, joiden rikoksentekoalttius tiedetään tilastollisesti toistakymmentä kertaa kantaväestöä korkeammaksi. Valtavirtamedia on myös itse joutunut nämä erot raportoimaan.

Ei siis pitäisi tuomita ankarammin raiskauksia vaan estää tänne saapumasta raiskaajia. Raiskausrikoksen tehneitä pitäisi myös poistaa maasta. Vaikutuksen pitäisi kohdistua aiheuttaviin syihin, eikä pitäisi kiristää seksuaalinormeja yleisesti.

Nimittäin jos ihmisten päähän jatkuvasti taotaan viranomaisviesteillä ja valtamedian toitotuksella sitä, kuinka ”pahaa” ja ”epäilyttävää” kaikki seksi on, myös kantaväestöön kuuluvat kunnon ihmiset lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen. Psykologinen vaikutus on tuhoisa.

Olennaista ”Suostumus2018”-hankkeessa on, että sillä on vedetty matto kaikenlaisen seksuaalisen aloitteellisuuden alta. Ajatelkaa nyt: pornokuvan lähettämisestä rikos, viattomasta flirtistä rikos ja niin edelleen. Eräs professori tuossa jo pohtikin, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi ryhtyä, jos sitä ei saa enää edes ehdottaa, vaan sekin tuomitaan ahdisteluna.

Juuri sitä rataa syntyy sosiaalisessa mediassa epätoivoaan tilittäviä incel-miehiä ja seksuaalisilla markkinoilla itsensä ylihinnoittelevia tai -arvottavia naisia, jotka kyräilevät kaikkia ja joita kaikki  karttavat. Siksi ei ole ihme, miksi ”suomalaisten oma syntyvyys on vajonnut nälkävuosien tasolle”.

Viimeksi mainitusta lauseesta olen kiitollinen eräälle mediatutkimustani esilukeneelle Suomen Perustan vaikuttajalle, ja antauduinkin laittamaan sen samassa muodossa kirjani sivulle 240. Olemme siis samaa mieltä!

Seksin vähentymistä länsimaissa ihmettelee huuli pyöreänä myös Helsingin Sanomien toimitus Yhdysvalloista saatujen näyttöjen perusteella.
 
No, eipä suomalaisten syntyvyydellä näy pidettävän väliä, kun ”uudet sukupolvet” tulevat. Perverssiä on, että median kielessä ”nuoret” ja ”maahanmuuttajat” ovat alkaneet merkitä samaa, ja niitä käytetään huolettomasti toistensa synonyymeinä. He kyllä lisääntyvät.


Suostumus-hankkeella kylvetään feminististä ahdasmielisyyttä

Suostumus2018-hanke on yhtä perusteeton kuin kaksiarvoisen sukupuolieron kiistämiseen tähtäävät lakihankkeet, joilla yritetään repiä suomalaisten henkilö- ja muut sukupuolieroa osoittavat paperit. Mikäli sukupuoltakaan ei saa enää kysyä mutta ei myöskään olettaa, mitä asiasta oikein pitäisi ajatella?

Myös Perussuomalaisessa puolueessa kannattaisi herätä huomaamaan, mitä hallitus on nyt ajamassa ”lastensuojelun” varjolla. Oikeusministeriössäkään kukaan ei näytä olevan kiinnostunut siitä, että lainuudistuksen takana oleva vihervasemmisto on ajamassa sukupuolen korjaushoitoja alaikäisille, siis ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti on vielä kehittymätön.

Siitä olisi syytä olla oikeasti huolissaan, niin kuin olenkin kirjani Totuus kiihottaa sivuilla 229–234. – On tainnut jäädä tuokin kohta useimmilta lukematta tai ymmärtämättä. Feministien julistuksissa kaksiarvoinen sukupuoliero tunnustetaan merkityksilliseksi aina, kun he pyrkivät edistämään sukupuolen vaihtamista tai korjaamista toiseksi. Mutta matkalla tasa-arvoon he yrittävät häivyttää sukupuolieron kaksiarvoisuuden ja siitä johtuvat biologiset ominaisuudet kokonaan pois väittämällä, että sukupuoliero ei saa merkitä mitään esimerkiksi työelämässä. Melkein on kuin selittäisi tasauspyörästön toimintaa.

Mutta takaisin lainuudistukseen. Raiskauslainsäädännön kiristämisen vaikutukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin ihmisiin ja erityisesti heidän nais–mies-suhteisiinsa, joissa kärsitään jo nyt feministien ylivallasta. Näyttönä tästä ovat alistuvan cuck-mieskulttuurin syntyminen ja ”miestapaisuudeksi” haukutun aloitteellisuuden halveksunta mediassa.

Feministen harjoittamaa sosiaalista syyllistämistä, nälvimistä, nalkutusta ja henkistä väkivaltaa ei kukaan näytä tunnistavan seksuaaliseksi ahdisteluksi – pois lukien ehkä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman teoksen Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007) useat mieskirjoittajat.

Myös miesasiamiehuudesta on tullut vain käänteistä feminismiä, joka kerjää, alistuu ja äestää järjestöjyränä feministien miehittämässä tasa-arvohallinnossa. Tasa-arvopolitiikan feministisen kallistuman puolestaan todisti tohtori Pasi Malmi väitöskirjassaan.

”Suostumus2018”-hankkeella ja sitä myötäilevällä lainuudistuksella siis poljetaan miesten kulkusia, sillä mies on fysiologisesti se, joka heteroseksissä useimmiten tekee työn ja on sitä kautta se aloitteellisempi ja syyllistetympi osapuoli.

Kun tuloksena aloitteellisuudesta on pelkkiä sähköshokkeja, aloitteet sammuvat ennen pitkää pois, ja tuloksena on kurjuutta sekä kosmonautinkovia tasa-arvolla tykittäviä tätinaisia, jotka potevat seksuaalista tyydyttymättömyyttä hapan ilme naamallaan.

Keskusteluista näyttää puuttuvan myös oivallus, että seksuaalimoraalia ei koskaan voida luoda ulkoisten normien, uhkien, pakkojen eikä rangaistusten varaan, vaan asioista päättävät aina yksilöt tapauskohtaisesti oman käyttäytymisensä pohjalta.

Seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ei pitäisi kuulua eduskunnalle eikä julkiselle vallalle lainkaan, sillä kyse on syvälle yksityisyyden piiriin ulottuvasta asiasta. Mitä enemmän asiaan puututaan poliittisesti, sitä pahemmiksi myös asiaan liittyvät mahdolliset ongelmat kärjistyvät, joten eduskunnan osoittama lainsäädännöllinen, kurinpidollinen ja normatiivinen lähestymistapa on kaikista mahdollisista tarkastelutavoista psykologisesti typerin.

Nähdäkseni tähänastinen raiskauslainsäädäntö on ollut kohdallaan, eikä sitä olisi ollut tarvetta muokata. Myös rangaistusasteikon kiristäminen on turhaa, sillä nykyisinkin asteikosta sovelletaan lähinnä sen alapäätä – yläpäätä ei käytetä juuri ollenkaan (älköön kukaan ymmärtäkö tätä kaksimielisesti).

Seksin jatkuvasta vaarallistamisesta puolestaan kirjoitti etevästi Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen käytännöllisen filosofian väitöskirjassaan.

Arkistokuvaa: heteromies Tommi Paalanen ja allekirjoittanut populistisesti vapaamielisessä hyväntekeväisyystapahtumassa. Kuvani saa painaa vaikka Vinlayssonin lakanoihin.

Ajan siis avoimesti myös heteroiden etuja ja asioita, sillä olenhan aina sorrettujen puolella. Juuri se on sitä identiteettipolitiikkaa ja intersektionaalisuutta. Mitä nämä käsiteturilaat sitten oikein ovat? – Katsokaa mediatutkimukseni Totuus kiihottaa luvusta 12.


Varsinainen helmi

Muun muassa edellä mainitsemistani syistä ”Suostumus2018”-hanketta ei olisi pitänyt edistää eikä hyväksyä, ja kirjoitinkin uudistusta vastaan muun muassa täällä. Oikeudellisten vaikutusten pitäisi kohdistua rikosten tekijöihin eikä kiristää kaikkea seksuaalisuutta koskevaa normistoa yleisesti. Tämä merkitsee ensinnäkin, että nykyistä lainsäädäntöä pitäisi soveltaa täsmällisemmin ja kohdennetummin, ja toiseksi: Suomeen ei pitäisi päästää rikoksia tekeviä ryhmiä, ja heitä pitäisi heitellä täältä lennokkaammin pois. Normien kiristysten kurjat syyt ovat maahanmuutto-ongelmassa.

Kaikki ovat varmasti tietoisia siitä, että Suomessa ei vielä parikymmentä vuotta sitten tunnettu muun muassa sellaisia ilmiöitä kuin joukkoraiskauksia. Ne olivat äärimmäisen harvinaisia, ja myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli pedofilian merkityksessä verraten harvinainen rikos, ja sairausluokitus sillä on edelleen.

Sen sijaan joukkoraiskauksilla ja alaikäisten nuorten seksuaalisella hyväksikäytöllä on ilmeinen yhteys rikoksia tehneiden kulttuuriin, jossa sillä on rituaalinen ja ulkomaalaisten miesten valtaa osoittava merkitys. Ilmiötä pidetään uutena ja käsittämättömänä juuri siksi, että sen yhteyttä erääseen vieraaseen kulttuuriin ja uskonnolliseen perinteeseen ei tunneta, tunnisteta ja tunnusteta.

Suomessa menetellään Espanjan, Britannian, Saksan ja Ruotsin tapaan sokeasti, mikäli vain yleisesti kiristetään sinänsä moitteetonta ja vapaamielistä seksuaalikultturiamme rajoituksilla, jotka kääntyvät viime kädessä kohti meitä itseämme, toisin sanoen kantaväestöä, vastaan. Tiedämme toki muutenkin, miten täällä tulee elää. Funktionalistisen käsityksen mukaan kansan omaa käyttäytymistä tulisi pitää ohjenuorana myös muodollisille normeille, ja juridisten normien hyväksyttävyyden perusta on juuri kansan omassa käyttäytymisessä, sillä missään muussakaan se ei voisi kansanvaltaisessa valtiossa olla.

Sen sijaan jatkuvalla seksuaalisten vapauksien pois korventamisella tuhotaan myös feminismin 1970-luvulta asti aikaansaamia myönteisiä tuloksia. Ajoista, jolloin feministit polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapauden puolesta, on taannuttu kauas, kun feministit vaativat nyt seksuaalista käyttäytymistä huurteeseen vain siksi, että heidän maahamme peräämät seksuaalirikolliset saataisiin kuriin. – Ei mitään ristiriitaa havaittavissa?

Ongelma on tullut ulkopuoleltamme maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian muodossa. Vieraisiin kulttuureihin liittyvät käytännöt ja tavat ovat johtaneet konformismiin, eli yhteensovittamisen paineeseen, joka näkyy normien ankaroittamisena. Näin on jälleen saatu kurjaa näyttöä siitä, miten maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia eivät lisää vapauksia vaan vähentävät niitä luoden painetta kulttuuriseen monoliittiin, toisin sanoen yksiarvoisuuteen, joka on totalitarismin muoto.

Sokerin asemasta näiden ajatuskulkujen pohjalta löytyy todellinen helmi. Nimittäin seksuaalisten normien kiristäminen ajaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten etua. Syyllistyttyään Suomessa raiskauksiin he joutuisivat omassa maassaan hirsipuuhun, ja juuri tämä seikka estää palauttamasta heitä kotikonnuilleen.

Nimittäin Suomesta ei saa palauttaa ketään minnekään, missä on kuolemanuhka olemassa. Näin osoittautuu, että heidän suorastaan kannattaa rötöstellä Suomessa, sillä se takaa heille oleskeluoikeuden täällä, eikä myöskään Maahanmuuttovirasto voi tehdä enää mitään heidän palauttamisekseen lähtömaihinsa. Mitä ankarampia rangaistukset ovat, sitä paremmin on hotellihuone taattu. Etevää rikollisten asianajoa tämäkin, mutta vihervasemmistohan osaa.


Aikuiset eivät tarvitse lapsenvahteja

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, ja ankara sanktiointi saattaa lopulta ohjata myös tavallisia kansalaisia syyllistymään rikoksiin. Kun kaikki on määritelty rikolliseksi, välinpitämättömyys kasvaa, ja yhteiskunnanvastaisuus voidaan kokea myös myönteisenä. Näin rikollisuus, kuten seksin ehdottaminen, saatetaan kokea jälleen suositeltavana!

Se näet viestittää, että ihminen on haluttava, himoittava ja jopa kaunis. Mikä rikos! – Ainakin rumien ja ei-haluttujen kadehtijoiden mielestä.

Ikävää on, että poliittisessa hallinnossa, mediassa ja myöskään Perussuomalaisessa puolueessa ei ole kyetty ymmärtämään tiettyjä yhteiskunnallisia kausaaliyhteyksiä tai niiden puuttumisia. Asiat eivät suju läheskään aina niin, että jonkin normin kiristäminen johtaa automaattisesti toivottuun käyttäytymisvaikutukseen. Se voi johtaa jopa toiveiden ja odotusten vastakohtiin.

Siksi ei pidä toimia niin, että asiat vain vaikuttaisivat hyviltä ja tehokkailta, vaikka ne eivät tosiasiassa niin tee. Toiveiden ajatuminen sisäisiin ristiriitoihin puolestaan on ideologisen ajattelun tunnusmerkki.

Tiedän kyllä, että Perussuomalaisen puolueen tavoitteena on ollut eliminoida lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta ”Suostumus2018”-aloitteen mukainen lakiesitys ei sitä tavoitetta edistä. Päämäärä voi olla kannatettava, mutta menetelmä on väärä. Vaikutukset kääntyvät lähinnä vastustamaan suomalaisten aikuisten keskinäistä seksuaalista aloitteellisuutta.

Poliitikkojen kannanottoja näyttää leimaavan oletus, että kaikenlainen seksuaalisuuden rajoittaminen ja kieltely ovat hyväksi.

Kyseessä on kuitenkin assosiaatioharha, joka nojaa käsitykseen, että niukkuus nostaa arvoa. Tämä voi pitää paikkaansa vain kielletyn hedelmän houkutuksen kautta. Siihen viittasinkin, kun puhuin kirjassani Totuus kiihottaa pihtauspolitiikasta. Kaakaonkin hinta nousee, kun kielletään sen viljeleminen, ja löysätkin banaanit näyttävät hyviltä, kun parempia ei saa tuottaa. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä kansa ajattelee tästä.

Myöskään kaikki seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämättä hyvää, eikä elämä ole Eldorado, mutta suomalaisten keskuudessa ei uhkana ole nähdäkseni koskaan ollut liiallinen vapaamielisyys. Varaa kontaktien luomiseen on, ja perusteet esitin yksityiskohtaisesti jo valemediaan kohdistamassani tutkimuksessa. Siitä olen täysin varma, että mikään sensuroiminen ei varmasti edistä yhteiskunnallista hyvää.

Kukkaselta ei kysytä suostumusta. Kimalainen toteuttaa luonnon käskyä.

Mikäli ihmisten luonnollinen käyttäytyminen (kuten seksi ja siihen liittyvä aloitteellisuus) tehdään vähä vähältä rangaistavaksi, liikkumatila kapenee. Psykologiset vaikutukset ovat kielteiset, ja nautintojen kokeminen vähenee.

Myös lapsille ja nuorille annetaan signaali, että seksissä on jotain tuomittavaa ja pahaa. Tämä noudattelee tietenkin synnillisyyttä alleviivaavaa kristillistä käsitystä ihmisten luonnollisperäisestä käyttäytymisestä.

Sillä ei tulisi olla tekemistä kansallismielisen ajattelun kanssa, sillä kansallismielinen filosofia ei perustu hiekka-aavikoilta kotoisin oleviin uskontoihin vaan näkemykseen ihmisen luonnollisuudesta ja luonnonvaraisuudesta. Siihen puolestaan sisältyy myös seksuaalisuus, jolla on nautintojen tarjoamisen lisäksi tehtävänsä myös väestön uusintamisessa.

Paha sanoa, mutta feministien suostumushanke on kukkahattutätien kieltolakiprojekti, jolla karkotetaan kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Lakihankkeen psykologisia vaikutuksia ei ole ajateltu lainkaan. Niinpä en toivoisi myöskään lasten joutuvan elämään aikuisina yhteiskunnassa, jossa kaikenlainen seksuaalinen aloitteellisuus on tehty rikokseksi niin kuin Orwellin romaanissa, jossa Winston Smithin kiusana oli Seksinvastainen Liitto.


Sanoja ei saa syödä eikä sensuroida

Muun muassa edellä maitsemistani lähtökohdista olen vastustanut ”Suostumus2018”-aloitetta, ja laadinkin jo hankkeen tultua julki 25 kohdan luettelon syistä, joiden vuoksi Vihreiden Naisten hanketta ei pitäisi miltään osin hyväksyä. Kirjoitus löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä.

Otin asiaan kantaa myös kiusallisen suositussa mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jonka luvussa 11 diskurssianalysoin parikymmentä Helsingin Sanomien ja muun valtavirtamedian juttua aiheesta.

Harmillista kyllä, argumentaatiotani ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää, mikä osoittaa toimittajakunnan ja poliitikkojen matalamielisyyttä. Kansalaispalaute on sen sijaan ollut ilahduttavan kannustavaa, ja olenkin yllättynyt, kuinka hyvin asiaa koskevat näkemykseni ymmärrettiin politiikan kentällä aivan tavallisten ihmisten keskuudessa.

Olen edelleen täsmälleen sitä mieltä, mihin päädyin tieteellisen analyysin pohjalta mediatutkimuksessani, enkä ole kritiikinkään jälkeen nähnyt syytä muuttaa näkemyksiäni. Sen sijaan kaikkien ajattelevien ihmisten kannattaisi tulla asiassa edustamilleni linjoille.

Nähdäkseni perussuomalainen puolue teki kurjasti lopettaessaan kirjani jakelun opetusministeriön aloittaman ja Suomen Perustaan kohdistaman taloudellisen uhkailun ja kiristämisen vuoksi. Tapaus on hullunkurinen sikäli, että päivää ennen julkaisemista olimme Suomen Perustassa kaikki yksimielisiä teoksen sisällöstä ja käsittääkseni myös sen seksuaalipoliittisista osioista. Siinä valossa julkaisijan harjoittama jakelun keskeyttäminen on surkuhupaisaa sanojen syömistä.

Valtavirtamedian skandalisoitua asian itselleen tyypillisellä kohulla puolue ilmeisesti säikähti, ja imagoseikat laitettiin ajattelun edelle, tietenkin valtamedian orkestroimina. Tapaus osoitti valtavirtamedian kyvyttömyyttä aihepiiriä koskevaan filosofiseen analyysiin ja kriittisyyteen.


Tiedepoliittinen ahdistelu lopetettava ja tehtävä rangaistavaksi

Olen esittänyt teokseni opetusministeriölle tavoittelemaan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa. Lisäksi olen ilmoittanut kirjani kilpailemaan Kirjasäätiön Tieto-Finlandiasta ja jatkossa myös Bonnierin Suuresta Journalistipalkinnosta. Kirjani sensuroimisen ilmoitan kamppailemaan Electronic Frontier Finlandin Isoveli-palkinnosta ja Päivän Byrokraatti -palkinnosta.

Odotan tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelta julkista anteeksipyyntöä minulta ja Suomen Perustalta hänen harjoittamansa taloudellisen uhkailun vuoksi.

Tieteenfilosofisesti ja metodologisesti katsoen tutkimusten tuloksista pitää tutkijoiden itsensä päättää tutkimusprosessissa. Tulosten relevanssista puolestaan ei pidä päättää valtiorahoittajan alku- tai loppusanoissa saati poliittisen ministerin henkilökohtaisilla mielipiteillä, vaan tieteellisissä keskusteluissa.

Esittämieni vasta-argumenttien tukahduttamispyrkimys on ollut mielipuolista siksikin, että sensuurilla tai sen uhalla estetään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelua sekä menetellään perustuslain vastaisesti. Taloudellinen painostus vaikuttaa kauaskantoisesti tutkijoiden haluun esittää kriittistä ajattelua. Se vaikuttaa tuhoisasti myös tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen.

Tasa-arvopolitiikan vääristymisestä kertoo, että jokainen tässä tekstissä mainittu feminismikriittinen tutkijamies on saanut peräänsä hyvin palkatun tätiarmeijan sanottuaan jotain kriittistä feministisen tiedepolitiikan tai naistutkimuksen puolueellisuudesta. Näin on käynyt myös filosofi Peter Boghossianin (et al.) nerokkaassa tempauksessa (aiheesta mediatutkimukseni luvussa 17 ja täällä).

Olen kirjoittanut aiheesta toistuvasti aiemmin, ja kaikki näkemykseni ovat pitkän pohdinnan tuloksia sekä seurauksia systemaattisesta ajatusjatkumosta. Esimerkiksi teoksessani Seksit selviksi (2007) osoitin kaksiarvoista sukupuolieroa kieltämään pyrkivän naistutkimuksen epätieteellisyyden, ja kirjoitus sisältyy pääpiirteissään myös kokoelmaani Filosofiset viuhahdukset. Artikkelissani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla” (2004) puolestaan osoitin tuloaan tehneiden pervoväitöskirjojen lahot kohdat tavalla, jonka tuloksena sain feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleni.

Vaikka mediatutkimukseni ei kohdistukaan ensisijaisesti feminismiin eikä naistutkimuksena esiintyvään tiedepolitiikkaan, on esittämäni arvostelun merkitys ilmeisesti edelleen korkea, ainakin päätellen siitä hulluudesta, jonka tuloksena tuplatohtorista on pyritty vääntämään valemediassa jonkinlainen ihmishirviön kaltainen irvikuva.

Brutaalia on, että hiljaisuutta on ollut vaatimassa alikvalifioitunut virkamies-, poliitikko- ja toimittajakunta, jolla itsellään ei ole vähäisintäkään osoitettua tieteellistä pätevyyttä. Ehkä juuri siinä näkyy se sekopäinen vyörytys, jolla punavihreä tiedehallinto on ahdistellut minua jo neljännesvuosisadan ajan.

Aiheesta enemmän

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?
25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?


Kirjallisuutta

Jukka Hankamäki, Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Helsinki: Suomen Perusta [julkaisijan itsesensuroima], 2020.

---, Seksit selviksi – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia? Helsinki: Feenix, 2007.

---, Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkeistä. Helsinki: Feenix, 2007.

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Seksiä lakikirjan mukaan

Katsotaanpa, mihin seksuaalisen vapautumisen ja pride-kuukauden kunniaksi säädetyt seksuaalinormien kiristykset ja rangaistusten kovennukset voivat johtaa.

1. Tilanne: Eeva meni sänkyyn Eetun kanssa ollessaan hotellissa, eikä paikalla ollut muita. Aamulla Eeva väitti tulleensa raiskatuksi. 

Ratkaisu: Oikeudessa havaittiin, että todisteita ei ole, ja todistelutaakka kääntyi niin, että Eetun täytyikin todistaa, että raiskausta ei ole tapahtunut. Lopulta oli vain sana sanaa vastaan. Oikeus uskoi Eevan tarinaa, sillä eihän asiasta valitettaisi, ellei siihen olisi jotakin syytä! Eetu tuomittiin vankeuteen ja Eeva kertoi työpaikan kahvipöydässä parhaille kavereilleen houkutelleensa Eetun tahallaan sänkyyn voidakseen syyttää häntä raiskauksesta ja kostaa sen, että Eetu ylennettiin työpaikalla hänen ohitseen.

2. Tilanne: Kahdeksantoistavuotias Jonne harjoitti seksiä viisitoistavuotiaan Sofian kanssa. Laillisen soveliaisuuden ikäraja ylittyi, ja Sofian vanhemmat saivat tietää asiasta urkittuaan Sofian viestejä. Sofiaa nolotti, ja hän ihmetteli, miksi puhutaan ”suojaikärajasta”, kun seksissä ei ole mitään pahaa, miltä pitäisi suojella.

Ratkaisu: Koska seksi alle kuusitoistavuotiaan kanssa on uuden lain mukaan määritelmällisesti ”lapsenraiskaus”, Jonne tuomittiin vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvaukseen Sofialle, vaikka Sofia itki Jonnen puolesta, ja hänelle tuli Jonnea ikävä. Sofia kuitenkin lohduttautui keksittyään, että seksi on hyvä keino ansaita rahaa, ja hän toisti tekonsa tarjoamalla seksiä muillekin.

3. Tilanne: Kansanedustajatar Irmeli Alapuska laittoi itsestään eroottisen kuvan Instagramiin. Toista puoluetta oleva kansanedustaja Mauri Mesimäyrä kommentoi sitä kiittävästi. Nainen syytti miestä ahdistelusta ja kertoi asiasta medialle ja häirintäyhdyshenkilölle.

Ratkaisu: Oikeus katsoi naisen toteuttaneen vain itsemääräämisoikeuttaan, kun taas mies syyllistyi seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Mauri puolustautui sanoen kehuneensa kuvan kauneutta. Rangaistukseksi Maurille määrättiin päiväsakkoja ja maksamaan vahingonkorvausta naiselle henkisistä kärsimyksistä, kun fyysisiä ei ollut. Lisäksi Mauri erotettiin eduskuntaryhmästä ja täysistunnoista määräajaksi.

4. Tilanne: Pekka harjoitti avioseksiä vaimonsa Annen kanssa, jolla hän epäili olevan toisen miehen, sillä Anne oli osoittanut haluttomuutta viime aikoina. Niinpä Pekka päätti panna parastaan ja terästäytyi pyrkien antamaan vaimolleen kunnon kyydit. Anne piti Pekan aktiivisuutta ”avioliitossa tapahtuneena raiskauksena” ja paljasti asian ystävättärelleen. Tämä huolestui ja kertoi asiasta viralliselle syyttäjälle, joka syyttämisvelvoitteensa mukaisesti nosti Pekkaa vastaan syytteen, vaikka Anne oli muuttanut mielensä eikä halunnut Pekalle mitään pahaa.

Ratkaisu: Asia meni oikeuteen, jossa Pekka tuomittiin vankeusrangaistukseen. Katkeroitunut ja pahastunut Pekka haki asianajajansa välityksellä eroa Annesta. Pekka ihmettelee, miksi aviorikos ei ole enää rikos, mutta avioseksi on. Hän kiittää tuomiosta käkenä (cuck), koska avioliitosta käy nyt suora tie oikeaan vankilaan, mikä helpottaa asumuserojärjestelyä.

5. Tilanne: 38-vuotias Ahmed raiskasi 13-vuotiaan Hennan rituaalisesti osana laajempaa joukkoraiskausta. Tapaus ei tullut julki, sillä Ahmedin jengi kävi uhkaamassa Hennaa ja sanoi murhaavansa hänen perheensä, mikäli tieto leviää. Henna teki abortin, täytti vuosia vuosien jälkeen ja hunnutettiin vaimoksi Ahmedille.

Ratkaisu: Henna alkoi potea selittämätöntä masennusta. Yliopistokoulutuksen saanut diversiteettiasiantuntija ja inkluusiosuunnittelija Sahib Mohammad kävi antamassa Hennalle monimuotoisuuskoulutusta ja integraatio-ohjeistusta, minkä jälkeen Sahibin palkkaa korotettiin.

6. Tilanne: Ysillä oleva Veeti lähetti kuvan jättiläismäisestä mulkustaan opettajalleen Antille kiusatakseen häntä ja vihjaillakseen, että Antti on pienimunainen gay! Pojat tirskuivat pulpeteissa. Samalla luokalla oleva Leevi kertoi asiasta rehtorille. Antin saamat viestit tutkittiin, ja paljastui, että siellä on lapsipornografinen kuva!

Ratkaisu: Veetiä pidettiin uhrina, ja hänelle annettiin kriisiapua toimittamalla hänet psykiatrille, joka opetti spiraalilasit silmillään Veetille, että hän on uhri, joka ei selviä koettelemuksestaan koskaan. Ennen niin vitsikäs ilopilleri Veeti meni lukkoon. Antti tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja menettämään virkansa, vaikka lapset sanoivat, että hän on maailman paras maikka. Hän ei saanut mistään työtä, koska seksuaalirikokset kirjataan maailmanlaajuiseen rekisteriin. Antti menetti toimeentulonsa ja liittyi moottoripyöräjengiin sekä ammuskeli harrastusmaisesti reikiä teokseen nimeltä Suomen laki.

7. Tilanne: Akateeminen filosofi julkaisi seksuaalirikoslain uudistusta kriittisesti sivuavan tutkimuksen, jossa arvosteltiin median halua hieroa omaa agendaansa lukijoiden naamaan. Toimittajat kostivat väittämällä filosofisen analyysin edustavan ”naisvihaa”.

Ratkaisu: Opetus- ja kulttuuriministeriö peri kirjan julkaisijalta rahalliset valtionavut takaisin, ja julkaisija suojautui sensuroimalla tieteellisin menetelmin kirjoitetun tutkimuksen. Kirjoittajaa halveksuttiin julkisesti median syytösten pohjalta, ja cancel-terroristit tuottivat hänelle tutkijanuran tuhoamiseen tähtäävää mainehaittaa. Muut tutkijat ja professorit hiljentyivät ja sitoutuivat jatkossa noudattamaan ministeriön määräyksiä.

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemääräämisoikeuden” verukkeella

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kohti kuudennen aallon feminismiä 

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemäärämisoikeuden” verukkeella

Kansanedustaja Wille Rydmania vastaan vyörytetystä seksikohusta ehti kulua vain muutama päivä, kun Yleisradio paljasti kohun motiivit ja iloitsi ”seksuaalirikoksia” koskevan lain etenemisestä toiseen käsittelyyn (eli hyväksymisvaiheeseen) eduskunnassa.

Tähän media siis pyrki: pehmittämään poliitikkoja hyväksymään vasemmistohallituksen tiukennukset niin sanottuja ”seksuaalirikoksia” koskevaan lakiin.

Olen arvostellut ”Suostumus2018”-aggressioon perustuvaa lainmuutosta monessa yhteydessä, ja tarkimmat perustelut esitin kaikkien puolueiden ja poliitikkojen vihaamassa kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä.

Valtavirtamedia on markkinoinut uutta seksinpihtauslakia seksikohuilla ja moralismilla, jonka takana asuu pelkkää ennakkoluuloisuutta, ahdasmielisyyttä ja vääriä käsityksiä.

Hallitus puolestaan on kaupannut seksuaalinormiston kiristykset eduskunnalle ”itsemääräämisoikeuden” lisäämisen verukkeella.

Tosiasiassa lainmuutos on läpikotaisin järjetön ja logiikkaa vailla.

Totesin jo kirjassani Totuus kiihottaa (s. 246–248) että raiskausta ei voida määritellä toisen osapuolen aktiivisuuden puuttumisen kautta, sillä olennaisia teon moraalin arvioimiselle ovat tekijän itsensä tarkoitusperät ja filosofisesti sanoen intentiot. 

Oikeudellisissa prosesseissa tekoja pitää tarkastella nimenomaan tekijän tarkoitusten pohjalta niiden merkityksen esille saamiseksi.

Toinen tärkeä asia on, että suostumuksen olemassaolon luotettava todisteleminen on raiskausväitteiden kohdalla usein mahdotonta. Tämä helposti johdattaa kääntämään todistelutaakan niin, että syytetty pakotetaan vakuuttelemaan syyttömyyttään, vaikka todisteiden esittäminen on syyttäjän tehtävä.

Näin oikeuskäytännössä on lopulta sana sanaa vastaan, mikä vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ja oikeuslaitoksella on yleensä tapana uskoa uhreiksi laittautuneita valittajia.

Koska heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa ”raiskaajaksi” määritellään aktiivisemman roolinsa vuoksi yleensä mies, lainkiristys lukitsee seksuaalisen vallan avaimet naisten käsilaukkuihin. Tuomioihin riittänee jatkossa seksuaaliseen kanssakäymiseen tyytymättömän osapuolen ilmoitus oikeudelle.

Yleisradion toimittajan Jari Strömbergin kirjoittaman epäkriittisen jutun mukaan ”oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on kutsunut uudistusta historialliseksi, sillä se muuttaa ajattelutapaa”.

Voidaan kysyä, kenen ajattelutapaa sillä tavoin muutetaan tai pakotetaan muuttumaan. – Ei ainakaan minun. Logiikka ei ole muuttunut punaviher-feministisen värittämisen vuoksi miksikään.

Yle kiittelee, että ”[r]aiskaussäännöksen soveltamisala laajenee nykyisestä tekoihin, joissa toista ei ole varsinaisesti pakotettu sukupuoliyhteyteen esimerkiksi väkivallalla tai uhkauksella.” Jatkossa ”raiskaus” voi siis olla mitä tahansa muutakin kuin sukupuoliyhdyntää, mikä on vastoin asioiden olemusta.

Lisäksi seksuaalirikosten alaa laajennetaan kajoamisen käsitteellä, joka on epätarkkarajainen ja sallii mielivaltaiset tulkinnat.

Todennäköisesti ongelmallisin lainkohta koskee ”seksuaalista ahdistelua”. Ylen mukaan ”[j]atkossa ahdisteluksi katsotaan koskettelun lisäksi myös sanailut, viestittelyt, kuvien lähettämiset, itsensä paljastamiset tai muut seksuaaliset teot. Niiden tulee olla sellaisia, jotka voivat loukata kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.”

Lainkohta tekee siis mahdolliseksi tuomita seksuaalisen aloitteellisuuden ja ehdottelun ”ahdisteluna”. Voidaan kysyä, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saa jatkossa edes ehdottaa.

Ei siis ihme, että seksuaalinen aloitteellisuus on kuolemassa pois, kun kukkahattutädit ovat saaneet seksinpihtauslakinsa voimaan.

Myös lähettäjän omien seksuaalisten kuvien ja viestien jakeleminen sanktioidaan. Tosiasiassa ei pitäisi olla vastaanottajien vallassa päättää, kuinka toiset ihmiset ottavat heihin yhteyttä. Tämä on kaiken sanomisen ja viestinnän idea: lähetyksen sisällöstä päättää lähettäjä eikä vastaanottaja. Ja logiikka ontui taas.

Kieroa lainvalmistelussa on pyrkimys tukea vain toisen osapuolen itsemääräämisoikeutta. Tosiasiassahan lainkiristyksellä rajoitetaan seksuaalisesti aloitteellisten ihmisten oikeutta määrätä itse seksuaalisista teoistaan.

Hölmöt juristit eivät näköjään ymmärrä lainkaan itsemääräämisoikeuden käsitettä. Tai sitten Demlan kouluttamat kiilusilmät ovat tarpeeksi ovelia sahatakseen kansalaisia silmään ja kaupatakseen seksuaalisen vapauden rajoitukset ”suostumuksen” suudelmilla suljettuihin lakeihin.

Myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uudelleen määritteleminen ”lapsen raiskaukseksi” on ongelmallista.

Yleisradio selventää, että ”[l]apsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset määritellään siten, ettei rangaistavuuden edellytyksenä ole vapaaehtoisuuden puuttuminen. Katsotaan, että lapsi ei kykene antamaan pätevää suostumusta seksuaaliseen kanssakäyntiin aikuisen kanssa.”

Miten niin vain ”katsotaan”, että ”lapsi” ei kykene antamaan pätevää suostumusta? Muodollisesti ”lapsi” on myös 16–18-vuotias henkilö, jota niin sanottu ”suojaikäraja” ei koske. Myös suojaikärajan käsite sinänsä on kiero sisältäessään väitteen, että seksissä on jotakin pahaa tai haitallista, jolta ihmistä pitää suojella.

Lain kiristyksellä väitetään taaskin parannettavan ”itsemääräämisoikeutta”, mutta tosiasiassa sitä kavennetaan, kun tietty seksuaalinen kanssakäyminen määritellään aina raiskaukseksi, vaikka oma suostumus nuorelta ihmiseltä olisikin.

Suomessa tunnetaan tapauksia, joissa kahdeksantoista täyttänyt täysi-ikäinen on ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä viisitoistavuotiaan kanssa tämän suostumuksella mutta tuomittu silti oikeudessa.

Jo uutta lakia ennen alle kuusitoistavuotiailta oli riistetty oikeuskäytännöissä mahdollisuus vedota omaan tahtoonsa seksuaalisen kanssakäymisen puolesta. Vanhempi osapuoli on tuomittu, vaikka nuorempi on itkenyt rakastamansa vanhemman ihmisen puolesta.

Sillä tavoin oikeuslaitos ja omistushaluiset vanhemmat yrittävät käytännössä kieltää nuorilta seksin 16 vuoden ikään asti ja pitemmällekin, mikä ei ole nuorille itselleen välttämättä hyväksi – ei varsinkaan heidän itsemääräämisoikeudelleen.

Suomessa seksuaalisen kanssakäymisen laillisuuden ikäraja on asetettu 16 ikävuoteen. Ruotsissa vastaava rajoitus kulkee 15 vuoden kohdalla, Virossa 14 vuodessa ja Espanjassa jopa 13 vuodessa.

Se, mikä yhdessä oikeusvaltiossa on rikos, on toisessa oikeusvaltiossa laillista. Jo tämä osoittaa, että asiassa vallitsee relativismi, eikä ole mitään objektiivisia kriteereitä, joilla voitaisiin osoittaa aikuisen ja nuoren välisen seksin ”haitallisuus” tai ”moraalittomuus”.

Myös perusolettamus, että aikuisen ja nuoren välinen seksi olisi jotenkin huonompaa kuin kokemattomien nuorten välinen keskinäinen seksi, on perin juurin vääristynyt. Sellaisestakaan ei ole mitään näyttöä.

Yhdysvaltalainen psykologian professori Bruce Rind osoitti jo vuonna 1997 työryhmänsä kanssa, että väitteet aikuisten ja nuorten välisen seksuaalisen kanssakäymisen haitoista ovat vailla pohjaa (aiheesta täällä).

Tutkimuksen mukaan nuorilta eräissä toisissa selvityksissä raportoidut ”huonot kokemukset” johtuvat siitä, että heidän vanhempansa ja oikeuslaitos ovat nolanneet heitä kaivelemalla heidän tekemisiään. Näin isät ja äidit – nuo kultaiset kuohitsijat – ovat itse olleet moraalipihdeillään nuorten sukupuolielimissä kiinni.

Myös psykologit ja psykiatrit ovat jälkikäteen traumatisoineet nuoria opettamalla heille manipuloivissa terapioissaan, että heidän seksuaalisissa kokemuksissaan vanhempien henkilöiden kanssa on muka jotakin pahaa.

”Rind (et al.)” -kontroversiaaleina tunnetut tutkimusjulkaisut herättivät tieteellisissä lehdissä ilmestyessään poliittisen moralismimyrskyn, jonka sisältö oli tieteen, järjen ja tunne-elämän vastainen.

Lopulta Yhdysvaltain kongressi julisti kitapurjeet lepattaen, että kaikenlainen nuorten ja aikuisten seksuaalinen kanssakäyminen on yksiselitteisesti tuhoavaa ja pahaa! Kannanotto oli pelkästään poliittinen – ei tieteellinen.

Samanlainen typeryyden turbulenssi vallitsee nykyisin feministien ajamissa naisrauha-, ”Me Too”- ja ”Suostumus”-hankkeissa.

Niillä kylvetään seksuaalista ahdasmielisyyttä ja katkeruutta sekä rangaistaan asioista, joissa ei ole välttämättä mitään haitallista eikä pahaa.

Kyseisenlaisella lainsäädännöllä nuorille viestitetään, että seksuaalisuus on vaarallista, mikä puolestaan traumatisoi nuoria ja saattaa vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon tavoittelua myöhemmin elämässä. 

Mikäli tarkoitus on tukea ihmisten itsemääräämisoikeutta, voidaan kysyä, kenen oikeastaan pitää päättää seksuaalisuudesta. Luulevatko poliitikot, että he voivat äänestää toisten ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä ja siitä, mikä on heille hyväksi ja tuottaa nautintoa?

Virallinen syyttäjä laitettiin tunkeutumaan ihmisten makuuhuoneisiin jo taannoisen lainmuutoksen tuloksena, kun ”avioliitossa tapahtuva raiskaus” määriteltiin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi (kirjoitin aiheesta teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 250–251). 

Avioliitto on pohjimmiltaan suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mutta syyttäjää puolestaan koskee syyttämisvelvoite, joten syyttäjäparka voi olla pakotettu interventoitumaan avioliitossa olevien ihmisten parisuhteeseen ilman kummankaan osapuolen tahtoa.

Eipä ihme, että Sauli Niinistökin juristina kritisoi lainmuutosta ottaen samalla riskin saada feministien suuvaahdot naamalleen.

Nyt tekeillä olevalla lainmuutoksella poliitikot käytännössä heikentävät ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta, mikä tottahan toki sopii kukkahattutätien ideologiaan.

Koska kansanedustajat kärsivät oman yksityiselämänsä kontrolloimisesta, he haluavat ilmeisesti kostaa oman kurjuutensa kansalaisille pyrkimällä rajoittamaan kansalaisten sukupuolielämää ja tekemään entistä suuremmasta osasta rangaistavaa.

Kaikki puolueet menivät innosta kiljuen kyseisen seksinpihtauslain taakse omassa kieltämisen kiimassaan huomaamatta, että vihervasemmiston ja feministien vaatimaa lakia oltiin tiukentamassa lähes ainoastaan ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemien selvien raiskausten vuoksi. Sitä varten oli kuitenkin jo sekä laki että rangaistusasteikko.

Lain tiukennuksista kärsii nyt hyvä ja vapaamielinen oma seksuaalikulttuurimme, jota ollaan palauttamassa kovaa vauhtia takaisin 1950-luvulle tyypillisen puritaanisuuden tasolle.

Laki höystettiin myös rangaistusasteikon kovennuksilla, jonka tuloksena hyvistä ja rakastavista teoista jaellaan vuosien vankeusrangaistuksia. Niin sanottu lievä muoto poistettiin raiskauslaista, ja sadistisimmat kansanedustajat vaativat myös ehdollisten tuomioiden poistamista.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.

Näin eduskunta todistaa sateenkaarilippujen liehuessa, että seksuaalisen vapauden pitää olla orjuutta.