Priden virhe: oma ulkopolitiikka ja laittoman maahanmuuton edistäminen

Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n ja Helsinki Pride -yhteisön vuosikarnevaali on laajentunut pienehköstä kylttiletkasta merkittäväksi ja mukavaksi kaupunkitapahtumaksi.

Vielä 1990-luvulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ilmaisivat olemassaoloaan kaupungin halki mutkittelevalla kesäisellä tempauksella, jota sanottiin marssiksi. Samalla kun vähemmistöjen asema normalisoitui, tapahtumasta suli pois sen mielenilmauksellinen luonne, ja ”marssi” korvattiin sanalla ”kulkue”.

Helsingin seudun Setan Vapautuspäivät Isolla Roobertinkadulla. Huomionarvoinen on Israelin lippu. Kuvasin erkkeri-ikkunastani 1998.

Helsingin seudun Seta taivutti sittemmin nimensä ”Helsinki Pride -yhteisöksi”, koska tarvetta tasa-arvon peräämiseen lattianraoista ei ollut enää aivan entiseen tapaan. Haluttiin korostaa ylpeyttä omasta erilaisuudesta ja identiteetistä, ja yritettiin kai myös kansainvälistää toiminnan nimi.

Queer-teoreettinen ajattelu puolestaan totesi normalisointipolitiikan valtakulttuureille alisteiseksi kerjuuksi ja identiteettipolitiikan vanhanaikaiseksi, sillä se korosti olemusajattelua, toisin sanoen nimilappujen ja leimojen jakelua sekä muotteihin mukautumisen vaateita. Niinpä luovuttiin myös inklusiivisuudesta, koska se sisälsi pakonomaista sopeuttamista ja mukauttamista.

Senaatintori oli revetä reunoistaan Pridessä vuonna 2026.

Pride-yhteisön tunnuksesta sateenkaaresta tuli brändi, jonka yhteyteen tulvi monenlaisia toimijoita.

Ajattelu valtavirtaistui lopulta niin, että vastustajat alkoivat puhua ”sateenkaari-ideologiasta” ja ”homopropagandasta”, kuten Venäjällä. Tämä oli sikäli huvittavaa, että seksuaalipoliitikan ideologisuudesta ja propagandasta oli kyllä aina vastannut nimenomaan heteroseksuaalinen valtakulttuuri, johon ohjattiin ja taivuteltiin heterokoulussa, heterotieteessä, heterokirkossa, heterourheilussa, armeijassa ja kaikkialla yhteiskunnan instituutioissa jopa niin, että homoseksuaalisuus oli ollut pitkään kriminalisoituna ja sairaudeksi medikalisoituna ja ihmisten suut tukittuina kehotuskiellolla.

Tämän hulluuden kumoamisesta tuli Setan aktiivisuuden ansiosta niin suosittua, että yritykset ja yhteisöt alkoivat parantaa mainettaan liputtamalla sateenkaariajattelun puolesta.

Kriitikot sekä konservatiivien että liberaalien molemmilta laidoilta alkoivat nimittää myötäilyä pinkkipesuksi, kummatkin tosin omista syistään. Patakonservatiivien mielestä kaikki uudistuminen oli pahasta, ja liberaalien mielestä kaupallistuminen ja viihteellistyminen oli vain imartelua, josta ei puuttunut esineellistäviä sävyjä.

Uudistava politiikka oli joka tapauksessa menestystarina, kunnes alkoi tapahtua taantumista.

Pride-yhteisön aktivistit ovat viime aikoina valitelleet, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan vyörytetään jälleen entistä enemmän eri puolilla maailmaa: Euroopassa etenkin Itä-Euroopan alueilla, kuten Unkarissa, Puolassa ja Turkissa, mutta myös liberalismin mallimaassa Yhdysvalloissa, josta suuri osa gay liberation -liikkeestä oli lähtöisin.

Sitten on ihmetelty, mistä tämä johtuu.

Minäpä koetan vastata.

Kaikissa ongelmamaissa on ongelmia nimenomaan maahanmuuton kanssa. 

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen liikkeet ovat kohdanneet vihaa asetuttaan pakolaisjärjestöjen, turvapaikanhakijoiden ja laittoman maahanmuuton asianajajiksi. 

Maahanmuuton puolustelijat vetoavat käsitykseensä, että sateenkaarilipun alla pitää edustaa ja edistää kaikenlaisia ihmisoikeuksia. He kysyvät, pitäisikö pakolaisten oikeudet myydä hintana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksymisestä.

Heiltä puolestaan voidaan kysyä, pitäisikö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema ja oikeudet uhrata hintana pakolaisten maahantulon edistämisestä.

Jokaisessa kansallisvaltiossa joudutaan kansallisella tasolla päättämään, keiden lopultakin pitää maksaa toisten kansakuntien ihmisoikeuksien toteutuminen.

Asiaa ei pitäisi pyrkiä ratkomaan etujärjestöjen eikä kansanliikkeiden tasolla, koska kysymys on ulkopoliittinen ja liittyy kansalliseen turvallisuuteen sekä työllisyys- ja sosiaaliturvapolitiikkaan.

Pride-yhteisö on tehnyt virheen alkaessaan hoilata maahanmuuton edistämisen ja pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden maahantulon ja tänne jäämisen puolesta.

Perheelliset heteromiehet ovat pyrkineet rantautumaan Suomeen asylum-verukkeella ja tekeytyen kuolemanuhan alaisiksi homoiksi, vaikka samat maahan pyrkijät ovat esiintyneet myös hurskaina ja syrjittyinä kristittyinä toistaen hakemuksensa ja tuoden tänne myös perheitään.

Puolusteleeko Pride Hamas-terroria hyväksymällä joukkonsa ääri-islamismin?

Katsoessaan tätä vellontaa läpi sormien Pride-yhteisö on antanut käyttää itseään hyväksi joko tietoisesti tai omaa naiiviuttaan. Samalla se on levittänyt virheellistä käsitystä, että homot ovat mukamas laajasti tällaisen maahanmuuttopolitiikan kannalla.

Sateenkaariyhteisö ei ole houkutellut turvapaikanhakijoita lippunsa alle, vaan he ovat hakeutuneet Pride-yhteisöön itse. Osa heistä saattaa olla seksipakolaisia, mutta he ovat tuoneet mukanaan syyrialaisten ja irakilaisten koko poliittisen agendan ja muhamettilaisen uskontonsa.

He ovat kaapanneet Pride-yhteisön haltuunsa tuomalla tapahtumaan Irakin lippuja ja tehneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen karvevaalista Israel-vastaisen mellakoimisen ja mielenosoittamisen alustan.

Tästä on ollut haittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, sillä islam suhtautuu erittäin kielteisesti homoseksuaalisuuteen, ja islamin leviäminen merkitsee asenteiden taantumista, ahdasmielisyyden laajenemista ja tappiota elämäntapavapauksille.

Pride-yhteisön tapa avata fooruminsa valtiollis-poliittiselle muhamettilaisuudelle herättää kysymyksen, voisivatko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt vastavuoroisesti viedä oman lippunsa moskeijoihin. Epäilen sen olevan ongelmitta mahdollista. 

Pride-yhteisön vivuttaminen Israelia vastaan on puolestaan ristiriitaista siksi, että Lähi-idän alueella Israel on ainoa demokraattinen valtio, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on edes jonkinlaisia oikeuksia. Tämän tiedämme vaikkapa Dana Internationalista tai alueen homomekkana tunnetusta Tel Avivista, kun taas islamistisessa Iranissa homoja ripustetaan narun jatkeiksi, ja demokrattisena pidetyssä Egyptissäkin homoja viedään kuin sikoja korvasta. Tämän sai karvaasti kokea queer-aktivisti Lasse Kekki, joka katosi jäljettömiin vuonna 2006 ollessaan Kairossa tiedematkalla.

Sateenkaarilipun alla ei kannattaisi keuhkota sharia-lain puolesta Euroopassa. Myös noin 60 000 pakolaisen vastaanottaminen Ukrainasta on ollut työvoimapoliittisesti haitallista, ja mukana on tullut merkittäviä seksuaalisuuteenkin kohdistuvia uhkia ja ongelmia.

Sosiaalietuusperäisen ja kalliiksi käyvän maahanmuuton kritisointi ja vastustaminen on pyritty tuomitsemaan julkisessa sanassa ”rasismina”. Tosiasiassa maahanmuuttovastaisuus on tietenkin rationalismia ja vastuullista politiikkaa, kun maamme työllisyystilastot ovat Euroopan huonoimmat ja valtiovarainministeriön pöytälaatikoista ovat rahat lopussa.

Pride Aleksanterinkadulla 2026. Valtiolle ilmainen.

Sosiaaliturvahakuisen ja työperäisen maahanmuuton puolustelijat eivät ole ymmärtäneet sosiodynamiikkaa. Ei ole ymmärretty, että myöskään rasismi ei nouse kenekään kansankiihottajan taikasanoista. Kenelläkään tuskin on motiivia lähteä seuraamaan jotakuta pelkkien mielipiteiden vuoksi. Siihen tarvitaan vahvempia motiiveja.

Todellisuudessa rasismi nousee aina kansan syvistä riveistä, kun intressit menevät ristiin kansanryhmien kesken ja syntyy pulaa työpaikoista, asunnoista ja sosiaalietuuksista. Vaarassa ovat myös aineellisesti mittaamattomat arvot, kuten kielemme ja kulttuurimme sekä kansakuntamme väestöllinen koostumus ja poliittisen vallan perillisyytemme, joka hegeliläis-snellmanilaisen filosofian mukaan kuuluu suomalaisille itselleen.

Pride-yhteisön harjoittama maahanmuuton edistäminen on ollut pragmaattisesti epäviisasta, jopa tyhmää, koska sitä kautta on lietsottu eripuraa, kiristetty ilmapiiriä ja kovennettu asenteita, joista kärsivät sitten myös kansalliset vähemmistöt ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt itse.

Pride-yhteisö on menettänyt tapahtuman koordinoimisen ja kontrollin, koska järjestössä ei juurikaan enää toimi kovapintaisia homomiehiä, jotka tietävät, mitä tekevät. 

Pride-yhteisöä on alkanut leimata lisäksi turhamainen vaateliaisuus. Esimerkkinä siitä Helsingin Sanomat (joka aiemmin on kirjoittanut aiheesta hyvin myönteisesti) nosti esille kurjan faktan, jonka mukaan Pride-yhteisön vaatimus esteettömyydestä on johtanut tapahtumasponsorien joukkopakoon.

Kun Pride-yhteisön pääasiallisina huolenaiheina ovat afrikkalaistaustaisten yksinhuoltajaäitien esteettömän kulun hiilijalanjäljen kompensoimiseen verrattavat asiat, on selvää, että esteettömyysvaatimukset ovat itse muodostuneet esteiksi esteettömälle tapahtumalle.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi Kaivopuiston täyttäneessä tapahtumassa ei paljon sponsoreita näkynyt. En havainnut paikalla myöskään puolueiden standeja. Pari eduskuntapuoluetta ei tapahtumaan edes pyri, ja yhden Pride-yhteisö harjasi pois. Olisivatko loputkin karkotetut vai lähteneet itsestään?

Ainoa erikoisuus oli joidenkin pervojen puistoon ripustama slingikeinu, joka herätti kirkkotätien keskuudessa räksytystä, pitääkö tällaista sallia ennen iltayhdeksää ja lapsille avoimessa tilaisuudessa! Virkkuumummujen onneksi heillä ei ilmeisesti ole vähäisintäkään kuvaa siitä, mitä kaikkea alaikäisten verkkokalvoille virtaa suoraan Internetistä...

Sukkapuikkokerhojen länkyttely ”lapsille vaarallisuudesta” edustaa kieroa yritystä jynssätä pois kaikenlaiset homoseksuaalisuuden ja sukupuolisen erilaisuuden vähäpätöisimmätkin ilmaisut julkisista tiloista think the children -veruketta käyttäen. Sellaisena se edustaa vanhakantaista syyllistämispolitiikkaa, aivan samanlaista kuin tapakristittyjen mielenosoituksissaan huutelemat ”jättäkää lapset rauhaan” -parahdukset.

Pridestä jäisi jotakin puuttumaan ilman kiihkokristittyjen farisealaisuutta.

Jälkeläistensä seksuaalisesta suuntautumisesta päättämään pyrkiville perheenisille ja -äideille voisi vastata: ”Jättäkää itse!” Sillä hekään eivät voi – praise be to God – äänestää kenenkään toisen ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta eivätkä käyttäytymisestä. 

Myönteistä tämänvuotisessa Pride-tapahtumassa on nimenomaan sen keskittyminen lasten ja nuorten aseman ja oikeuksien parantamiseen. Pride-yhteisö on halunnut aina tarjota lapsille ja nuorille turvallisen mahdollisuuden olla oma itsensä riippumatta heteroseksuaalisuuteen painostamisesta, eheytysideologiasta ja muusta manipulaatiosta.

Vanha sanonta ”there is no hate like christian love” pitäisi ehkä paikkaansa, ellei konservatiivikristittyjen harjoittama passiivis-aggresiivisuus olisi kirkon valtavirran näkemysten vastaista ja rajoittuisi lähinnä Jeesus-bussilaisiin, joita ilman Pride-karnevaali jäisi tylsäksi kuin kesäpäivä ilman aittapolulla astelevaa emäntää.

Pohdittaessa sateenkaariyhteisön bränditaantumaa on hyvä muistaa, ketkä Tornion raja-aseman kautta maahamme tulleet tekivät suuren määrän alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia aivan pian sen jälkeen, kun sisäministerinä toiminut Petteri Orpo (kok.) oli vuonna 2015 päästänyt Suomeen yli kolmekymmentätuhatta laitonta maahantulijaa, joiden olisi pitänyt esittää turvapaikkahakemuksensa jo ensimmäisessä kauttakulkumaassa.

Heidät Suomen Migri vasta vuonna 2019 paljasti sotilaskarkureiksi tunnustaen myös sen, ettei sotilaskarkuruus ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan peruste turvapaikan myöntämiselle. Tuosta asti heille on myönnetty tilapäistä suojelua tarjoten heille myös oikeutta itse päättää, ovatko olot lähtömaassa sellaiset, että sinne voi palata. Näin toimii köyhien ja vähäosaisten ikuisena ystävänä tunnettu napamies Orpo, jonka mukaan ”kaikkein vähäosaisimmilta ei leikata”. Suomalaisten sosiaaliturvaan Kokoomuksen kynsi on kyllä yltänyt.

Jotakuta saattaa kiinnostaa, että myös monet muslimit itse vastustelevat islamin leviämistä Euroopassa. Luai Ahmed -niminen jemeniläislähtöinen Instagram-postaaja on esittänyt useita islamin vaaroista varoittavia videoita samoin kuin eräs puolalainen, jonka videoihin voi perehtyä niin ikään Instagramissa. 

YouTubesta löytyy paljon informaatiota anti-gay ja anti-LGBTQ-lakien voimaan nuijimisesta esimerkiksi Burkina Fasossa (France24:n video) ja Ugandassa (CBC Newsin video), joissa on järjestetty valtavia vihaa pursuilevia mielenosoituksia ja pidetty tulikivenkatkuisia palopuheita parlamenteissa. Pontimena on ollut useimmiten islam. Näistä Suomen valtavirtamedia ei juuri pukahda. Syy: poliittinen korrektius, vieraskoreus ja yleinen impivaaralaisuus.

---

Päivitys 26.7.2026: Käytännön verifiointi edellä sanomalleni tuli taaskin varsin pian muuan äärimuslimin ajettua autolla väkijoukkoon Berliinin Pride-tapahtumassa motiivinaan islamistinen miekkalähetys. Ja tämä kaiken muun ääri-islamistisen terrorin lisäksi. On selvää, että yhteiskuntiamme terrorisoivat tahot on karkotettava kulttuurimme piiristä lain voimalla mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

 

Aiheesta aiemmin

Terrorismi ei ole ylpeys (pride)

Islamin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjä – Oikeasti

Islam ja homot kuin tuli ja vesi

Seksuaalisuuden rikollistaminen ja feminismin myrkky

Ylen jutussa valiteltiin jälleen, että suomalaisten syntyvyys laski vuonna 2024 kolmatta vuotta peräkkäin ja on tilastointihistorian matalin. Jutussa viitattiin Tilastokeskuksen mittaamaan kokonaishedelmällisyyteen.

Asiaa on turha ihmetellä, sillä tulos on feminismin hedelmä, jota Yleisradio itse on tarjoillut.

Miksi sitten ratkaisijan roolissa olisivat nimenomaan naiset? Siksi, että syntyvyyttä ei ole ilman seksiä, ja naisliike on saanut ihmiset kavahtamaan seksuaalista kanssakäymistä.

Feministinen liike ajoi ”Suostumus2018”- ja ”Me too”-hankkeillaan läpi rikoslain uudistuksen, jolla seksuaalisten aloitteiden tekeminen kriminalisoitiin vuonna 2022 käyttäen muun muassa ahdistelun käsitettä.

Ahdistelu on kriminalisoitu rikoslain 6 §:ssä, jossa sillä tarkoitetaan paitsi koskettelua, myös sanallista ja muuta viestintää sekä ”itsemääräämisoikeuden” loukkausta. Häirintä puolestaan on yhdenvertaisuuslain 14 §:ssä kiellettyä syrjintää.

Eräs professori kysyi aikoinaan, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, jos sitä ei saa ensin edes ehdottaa, vaan kaikki seksuaalinen aloitteellisuus voidaan tuomita ahdisteluna tai häirintänä.

Eipä taida enää sanakirjasta löytyä ihmisten väliseen kanssakäymiseen viittaavia suomen kielen sanoja, joita ei olisi jo ehditty käyttää seksuaalisuuden rikollistamiseksi. Mikä vielä on kriminalisoimatta? Kontaktin luominen? Vuorovaikutus?

Kun viranomaisvalta antaa signaaleja, joilla vaarallistetaan sukupuolinen kanssakäyminen, sitä kautta vedetään ihmissuhteet huurteeseen, ja virallinen syyttäjä astuu ihmisten makuuhuoneisiin. Vaarallistamisen käsitettä on käyttänyt muiden muassa Sexpon entinen toiminnanjohtaja Tommi Paalanen väitöskirjassaan.

 

Huonoa näyttöä ”Me too” -hankkeen tuloksista ja seksuaalirikoslain uudistamisesta

Helsingin Sanomat julkaisi muutama vuosi sitten jutun, jossa taivasteltiin, miksi nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen myöskään muualla länsimaissa, kuten Yhdysvalloissa.

Asiaa on turha ihmetellä, sillä valtavirtamediat ovat yhdessä viranomaisten ja poliitikkojen kanssa tehneet kaikkensa saadakseen seksuaaliset aloitteet näyttämään siltä, kuin kyseessä olisi suurikin rikos.

Surkeana esimerkkinä voin mainita tapauksen, jossa 19-vuotias poika tuikkasi treffien päätteeksi pusun täysi-ikäiselle nuorelle neidille, joka omassa ymmärtämättömyydessään vei asian poliisille. Syyttäjä nosti syytteen, jonka perusteella dynamiittityhmä tuomioistuin langetti pojalle tuomion seksuaalisesta ahdistelusta.

Ei ollut oikeutta eikä kohtuutta, kuten ei myöskään lainsäätäjän seksinvastaisessa kiimassa.

Kun poliitikot ja viranomaiset viestittävät, että seksuaalinen kanssakäyminen on pahaa, väärin ja rangaistavaa, ei tarvitse ihmetellä, miksi miehet koteloituvat ja erakoituvat. Sinkkuna pyöriminen lisääntyy, ja asiasta kärsivät nimenomaan heteromiehet, jotka muutoin olisivat aloitteentekijöiden roolissa naisten ja miesten suhteissa.

 

Ahdistelu ja häirintä eivät ole rikoksia ilman niihin liittyvää tahallista tarkoitusta

Olisi muistettava, että rikos voi olla vain tahallinen teko. Vahinko ei ole rikos. Jos esimerkiksi liikenteessä sattuu onnettomuus, asia viedään yleensä suoraan vakuutusyhtiöön, eikä poliisi puutu siihen, mikäli lain vastaisuutta ei ole tapahtunut.

Samaan tapaan myös muissa ihmisten suhteissa rikos voi olla vain sellainen teko, joka tehdään rikollisessa tarkoituksessa.

Näin ollen seksuaalista ahdistelua tai häirintää voi olla vain teko, joka tehdään nimenomaisesti ahdistelu- tai häirintätarkoituksessa, eikä esimerkiksi tarkoituksena osoittaa hellyyttä, luoda kontakia tai etsiä seuraa.

Oikeudelliset prosessit velvoittavat tarkastelemaan tekoja syytetyn näkökulmasta, koska vain siten voidaan saada esille tekojen tarkoitukset. Ne puolestaan ovat tärkeitä syyllisyyden arvioimiseksi.

Tekijän tarkoituksista puolestaan eivät voi päättää asianomistajat, syyttäjät eivätkä niin sanotut uhrit, sillä viestien merkityksistä ja tekojen tarkoituksista päättävät yleensäkin vain ja ainoastaan viestien lähettäjät ja tekojen tekijät.

Tämä on kaiken kanssakäymisen olemus: viestin merkityksestä päättää lähettäjä, ei vastaanottaja, vaikka nykyisessä somejulkisuudessa monet woke- ja cancel-aktivistit yrittävät mustamaalata ja terrorisoida toisten ihmisten asemaa ja mainetta pyrkimällä päättämään siitä, mitä toiset ihmiset tarkoittavat viesteillään ja toiminnallaan.

Koettu seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole rikoksia, mikäli niihin ei liity tekijän toimesta sellaista tarkoitusta.

Lähestymiset, kontaktin luomiset ja ehdottelut eivät siis välttämättä ole rikoksia, vaikka toinen osapuoli voi kokea ne ahdisteluna tai häirintänä.

Keskeinen kysymys on, miten erottaa rikokset ja ei-rikokset toisistaan, ja juuri siihen vastaaminen on tehty nykyisin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi, koska myös raiskauksen käsitettä on lavennettu rikoslaillisessa merkityksessä.

 

Vuorovaikutuksen yliseksualisoiminen ja kokeilut sekä erehdykset kanssakäymisessä

Huomiota feministien taipumuksessa tavanomaisen käyttäytymisen kriminalisoimiseen herättää kontaktinhaun yliseksualisoiminen. Lähestymiset ja ehdottelut, nähdäänpä ne sitten ahdisteluna tai häirintänä, eivät sinänsä ole seksiä. Kuitenkin ne tuomitaan seksuaalirikoksina.

Tässä näkyy feministien ja lainsäätäjän kiilusilmäinen halu jynssätä pois ihmisten aloitteellisuutta ylipäänsä. Sen vaikutus on lannistava ja tappiollinen koko yhteiskunnalle.

Ensin seksualisoidaan hyvän päivän sanomiset, ja sitten tuo seksualisoitu tavanomainen käytös rikollistetaan laissa.

Psykoanalyyttista teoriaa seuraten voisi ajatella, että tuon kaiken torjunnan ja ehdottomuuden takaa pilkistävät rikollistajien omat seksuaaliset mutta tyydyttymättömiksi jääneet toiveet ja viettiyllykkeet, yleinen ahdasmielisyys tai kateus siitä, että toisilla ihmisillä seksiä vielä on.

Viittasin edellä siihen, että tahaton teko ei ole rikos. Laajenevan kriminalisoinnin kautta on kuitenkin saatettu tuomion nuijan alle paljon tahattomia tekoja tai tekoja, joiden merkitys on ollut tekijän näkökulmasta täysin toisenlainen kuin kohteen.

Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, mikäli hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.

Näin ollen tarkoitustahallisuuden lisäksi määritelmä kattaa varmuustahallisuuden ja todennäköisyystahallisuuden. Suuressa osassa ahdistelu- ja häirintätapauksista on kyse on tahallisuuden harkitsemisesta.

Mikäli teoilla ei ole tarkoitettu ahdistella eikä häiritä, kyse ei ole tarkoitustahallisuudesta. Hyvin harvoin kyse on myöskään varmuustahallisuudesta, jolloin tekijän voitaisiin varmuudella sanoa tienneensä teosta johtuvan tiettyjä seurauksia kausaalisella välttämättömyydellä. Jäljelle jää todennäköisyystahallisuus, jonka mukaan tekijän voidaan olettaa todennäköisesti aiheuttavan lainvastaista haittaa.

Rikoslain soveltaminen on tältä osin mielenkiintoista. Lainkäytössä todennäköisyyden käsite on tilastomatemaattista siten, että seurauksen pitää olla todennäköisempää kuin sen syntymättä jääminen.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2013:82 on käsitelty tapausta, jossa muuan henkilö oli kaksi kertaa pyöräyttänyt sattumanvaraisesti revolverin patruunarullaa ja laukaissut aseen kohti toisen henkilön päätä, jolloin tämä kuoli. Revolverissa oli ollut yksi patruuna, ja patruunapesiä oli kuusi, jolloin todennäköisyys sille, että patruuna osuu iskurin kohdalle oli kummallakin kerralla yhden suhde kuuteen. Koska seurauksen (kuolema) syntymättä jääminen oli epätodennäköisempää kuin sen syntyminen, kyse ei ollut korkeimman oikeuden mukaan tahallisesta teosta.

Filosofian näkökulmasta voidaan huomauttaa, että asiaa arvioitaessa jätettiin huomiotta teon merkityskerroin. Teon kokonaisarvo on todennäköisyys kerrottuna merkityksellä. Koska merkitys oli toisen osapuolen näkökulmasta äärettömän suuri, eli koko elämän menettäminen, pienikin todennäköisyys kerrottuna äärettömällä antaa tulokseksi äärettömän menetyksen. Näin ollen voidaan väittää, että tuomioon olisi pitänyt vaikuttaa tekijän tietoisuus tekonsa suuresta merkityksestä, vaikka todennäköisyys jäikin alle viiteenkymmeneen prosenttiin.

Esimerkin kautta voidaan havaita, että oikeuskäytännössä tekojen tahallisuutta on vakavissa väkivaltarikoksissakin katseltu yksinomaan matemaattisesti, ei subjektiivisia merkityksiä arvottaen.

Entä miten on laita ahdistelun ja häirinnän tapauksissa?

Suuri osa niistä esiintyy vailla vahingollista tarkoitusta, ilman kausaalista varmuutta negatiivisista peruskokemuksista ja vain todennäköisyyden puitteissa. Lisäksi teot ovat seurauksiltaan ja merkityksiltään vähäpätöisiä ja jäävät alle de minimis -periaatteen. Sen mukaan vähäpätöisistä teoista ei pitäisi rangaista, sillä rikosoikeudelliset oikeussuojakeinot ovat viimesijaisia ja usein enemmänkin loukkaavat henkilökohtaisia vapauksia kuin puolustavat oikeuksia.

Koska kielteisten seurausten syntyminen on ahdistelun ja häirinnän tapauksissa vain todennäköisyyksien varaista ja koska tekojen merkitykset jäävät de minimis -periaatteen alle, ahdistelun ja häirinnän rangaistavuutta ei voida perustella ihmisoikeuksilla, jotka siirtäisivätkin asian absolutistiseen ja objektiivistiseen viitekehykseen. Sellainen laki tekisi henkilökohtaisesta koskemattomuudesta jumalallisen periaatteen, joka puolestaan tekisi ihmissuhteista mahdottomia.

Huomiota herättää ahdistelusäädökseen sisällytetty itsemäärämisoikeuden käsite, jota ei ole tarkemmin määritelty laissa. Filosofiassa on paljon pohdittu sitä, mikä tuo ”itse” on, ja mihin perustuu yksilön oikeus vain itse päättää asioista. Itsemääräämisoikeus ei ole absoluuttinen, sillä kaikkia ihmissuhteita leimaavat monenlaiset rajoitukset ja ehdot, ja myös ”itset” ovat viime kädessä toistensa peilejä, ainakin symbolisen interaktionismin mukaan.

Asian voi sanoa niin, että jokaisen tulisi sietää entistä enemmän myös epämukavaksi kokemaansa käyttäytymistä hintana oikeudesta omasta puolestaan samaan.

Muussa tapauksessa kavennetaan yhteiskunnallisen vapauden sfääriä tavalla, josta laajenemaan lähtenyt ylisensitiivisyys on nyt antanut huonoja esimerkkejä.

 

Suostumushanke on johtanut todistelutaakan kääntymiseen nurin

Tarkastellaanpa sitten raiskauksen olemusta ja raiskauksen käsitteen laajentamista viimeisimmässä rikoslain kiristyksessä.

Raiskauksella tarkoitetaan ja ymmärretään yleensä väkisin makausta, eli tahdonvastaista seksuaalista kanssakäymistä. Oikeudellisessa ajattelussa on hyväksytty periaate, että säädöstekstien käsitteet on ymmärrettävä ja tulkittava siten kuin niitä myös todellisessa elämässä käytetään, toisin sanoen lakitekstillä tulisi olla lainkäytössä sama merkitys, joka vastaa tavanomaista kielenkäyttöä arkielämässä.

Feministisen suostumushankeen myötä raiskauksen määritelmää laajennettiin niin, että raiskauksena alettiin pitää kaikkea seksuaalista kanssakäymistä, jolle ei ole nimenomaista suostumusta. Aiemmin kiellon puuttuminen merkitsi, että teko ei ollut raiskaus. Nykyisin pelkkä tahdon vastaisuuskaan ei riitä raiskauksen tunnusmerkkien täyttymiseen. Raiskaukseksi on siis määritelty nykylaissa kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen, jolle ei ole selvää suostumista, eli seksiin vaaditaan suostumus, joka ilmaisee myös toisen osapuolen aktiivisuutta.

Tähän liittyy suuri todistelun ongelma, sillä seksuaaliset kanssakäymiset tapahtuvat yleensä tilanteissa, joissa ei ole esteettömiä tai muitakaan todistajia. Ja ilman todisteita ei pitäisi voida tuomita. Silti tuomitaan.

”Selvän suostumuksen” perääminen on tietenkin jo sinänsä kömpelö tapa lähestyä ketään ihmistä, ja toisaalta myös selvän suostumuksen antaminen voidaan mieltää sellaiseksi tarjoutumiseksi, jolla silläkin voi olla lähinnä karkottava vaikutus toiseen ihmiseen. Vaikuttaa, kuin lainsäätäjät eivät ymmärtäisi ihmisten kohtaamisesta ja seuranhaun käytännöistä mitään. 

”Suostumuksen vastaisena” nähdystä seksuaalisesta kanssakäymisestä on jo ehditty langettaa useita tuomioita, joiden taustalla ei ole ollut pitävää todistelua vaan toisen osapuolen kertomus. Tuloksena on ollut ”sana sanaa vastaan” -oikeudenkäyntejä.

On oletettu, että ”kukaan ei valehtelisi eikä valittaisi seksuaalirikoksista” joko asian häveliäisyyden vuoksi tai ”uhrin” pään päällä kimaltavan sädekehän takia. Näin on päädytty tilanteisiin, joissa asiasta valittaminen tuottaa automaattisesti tuomion, ja tuomion avaimet on lukittu asiasta valittajien käsilaukkuihin.

Oikeudellisissa prosesseissa kohdataan tavan takaa tilanteita, joissa etenkin naisosapuolet ovat pyrkineet lavastamaan heteroseksuaalisessa suhteessa kokemansa seksuaalisen kanssakäymisen jälkikäteen rikokseksi vedoten omaan suostumattomuuteensa.

Motiivina perättömiin ilmiantoihin, rikosilmoituksiin ja syytöksiin ovat voineet olla esimerkiksi tyytymättömyys seksiin, kostonhalu, kiristäminen, pyrkimys aiheuttaa mainehaittaa toiselle, vanhojen kaunojen aktivoituminen tai mielenterveysongelmat.

Näyttöä perättömistä raiskausväitteistä on syntynyt paljon, ja varoittavia esimerkkejä löytyy muun muassa täältä, täältä ja täältä. Kaikissa linkatuissa tapauksissa perättömän syytöksen on esittänyt nainen, joka sittemmin on tuomittu väärästä ilmiannosta tai muusta asiaan liittyvästä lainvastaisesta toiminnasta.

Niinpä tuomioistuinten ei tulisi pitää naisten väitteitä ahdistelusta, häirinnästä tai raiskauksesta suorasukaisesti uskottavina, niin kuin ne tätä nykyä tekevät.

Koska suostumuksen todisteleminen on jälkikäteen vaikeaa ja suostumuksesta etukäteen sopiminen puolestaan tökeröä, on oikeudellisissa prosesseissa päädytty tilanteisiin, joissa todistelutaakka on kääntynyt nurin, ja epäiltyä tai syytettyä pidetään automaattisesti syyllisenä, kunnes toisin todistetaan. Todistelutehtävä on käännetty syytetylle, vaikka todisteiden esittämisen pitäisi olla syyttäjän velvollisuus.

Suostumushankkeeseen perustuvalla rikoslain muutoksella on haavoitettu koko oikeusjärjestystä, kun epäiltyä tai syytettyä ahdistellaan painostuksella, että todistapas syyttömyytesi!

 

Suostumuksen suhteellisuus

Voidaan hetken pohtia myös suostumuksen käsitteen intentionaalista olemusta, ja otetaan muutama esimerkki.

Arkielämässä ja vaikkapa parisuhteessa toinen osapuoli saattaa ehdottaa toiselle, että mennään päiväkävelylle. Toinen vastaa, että ”en mä nyt viitsi”, mutta hetken kuluttua suostuu kuitenkin. He menevät kävelylle, ja on mukavaa, vaikka toinen ei alun perin suostunut.

Suostumus tai kieltäytyminen eivät ole mitenkään yksiselitteisiä vaan perustuvat tulkintoihin, ja kaikki maailman aloitteet perustuvat lohen loimutukseen.

Tai ajatellaanpa, että joku ihminen tarjoaa toiselle täytekakkua. Toinen puolestaan sanoo, että ”ei kiitos” esimerkiksi kursaillakseen kohteliaasti tai välttääkseen lihomista. Hänen oma intentionsa voi olla sisäisesti ristiriitainen: toisaalta hän haluaa kakkua, mutta toisaalta hän ei haluaisi lihoa. Sitten hän muuttaa mielensä, suostuu sanatta, syö vähäsen ja on tyytyväinen, ja näinhän ihmiset normaalisti toimivat.

Koska ihmisten intentioista ei ole juuri koskaan täyttä varmuutta toiselle osapuolelle, eikä kukaan ihminen ole myöskään selvänäkijä, joka voisi täysin luotettavasti ymmärtää toisen aivoituksia, ei lakiin olisi pitänyt kirjata niin hataraa käsitettä kuin suostumuksen käsite on sekä intensioltaan (sisällöltään) että ekstensioltaan (alaltaan).

Suostumus ilmaistaan usein myös ei-kielellisesti ja ei-tiedollisesti esimerkiksi diskossa, jossa ihmiset kohtaavat kehollisesti läheisellä tavalla ja antautuvat kanssakäymiseen. Pitäisikö tämä kaikki kieltää feministien puritaaniliikkeen tyydyttämiseksi?

 

Feminismin myrkky yltää myös miesten suhteisiin

Laki ja oikeus, jotka tuomitsevat vääristä osumista seuranhaussa, ovat epäoikeudenmukaisia ja johtavat drakonisiin tuomioihin.

Tuloksena muutamat häijyt ja pahanilkiset ihmiset voivat käyttää tuomioistuimia oman ilkeytensä välineinä saadakseen tuhottua sellaisten ihmisten elämän, joiden kanssa he ovat jostakin syystä eri mieltä tai riitautuneita.

Useimmiten ”ahdistelusta”, ”häirinnästä” ja ”raiskauksista” ovat valittaneet naiset, koska heteroseksuaalisten suhteiden olemukseen kuuluu, että ”työn” seksissä tekee mies. Siksi epäilyt ja syytökset kohdistetaan yleensä luontaisesti aktiivisempiin osapuoliin: miehiin.

Heteroseksuaalisesta asiayhteydestä kyseinen seksinvastaisuus ja vaarallistaminen on levinnyt myös homoseksuaalien kanssakäymiseen. Tosin homojen kesken on valitteluvainoharhaisuutta hillinnyt se, että homot voivat löytää vaikeammin seuraa oman vähemmistöasemansa vuoksi. Tämä on ohjannut suhteellisuudentajuiseen toimintaan miesten keskinäisissä suhteissa.

Miesparit eivät yleensäkään koe yhtä helposti erimielisyyttä kuin nais-mies-parit, koska miesten kokemusmaailma ja merkitysmaailma vastaavat paremmin toisiaan, jolloin myöskään ”ahdistelusta”, ”häirinnästä” ja ”raiskauksista” valitteleminen ei ole lähtenyt sellaiselle laukalle kuin heterofeministien keskuudessa. Homoille on riittänyt vapautuminen homoseksuaalisuuden kriminalisoimisesta sinänsä, eikä juuri kukaan homomies halua lisää rajoituksia ja normeja kurittamaan omaa elämäänsä.

Mutta täysin vaikutuksetonta seksuaalisuuden kiristyvä rikollistaminen ei ole ollut myöskään homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen piirissä, koska feministit ovat onnistuneet kylvämään omaa myrkkyään kaikkialle.

Vaarallisinta tuo myrkky on ollut nuorten poikien keskuudessa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi pojat ja nuoret miehet innostuvat Andrew Taten ja Jordan B. Petersonin tapaisista voimahahmoista, jotka uskaltavat taistella feminismiä vastaan. Valitettavasti valtavirtamedia on alkanut loata heidänkin mainettaan. Myöskään feminismin penetroima tiedeyhteisö ei ole uhrannut ajatustakaan sille, mistä poikien protestit saattavat perimmältään oirehtia (aiheesta täällä).

Aggressiivisuus on frustraation vastareaktio. Kun ihmiset turhautuvat valtavirtamedian kritiikittömästi suoltamaan feministiseen seksuaalisuuskielteisyyteen, he tulevat aggressiivisiksi tai passiivis-aggressiivisiksi.

Aloitteiden tekijät ottavat aina suuren riskin koettaessaan kepillä jäätä, ja torjutuksi tuleminen johtaa epätietoisuuteen ja hämmennykseen sekä lopulta turhautumiseen ja vihamielisyyteen.

Jos ärsykkeeseen ei reagoida, ärsyke sammuu pois, eikä torjutuksi tulemisia tarvita kovin monta, minkä jälkeen miehet eivät enää tee aloitteita.

Feministit saavat niin sanotun incel-ilmiön aikaan ihan itse omalla typeryydellään, jonka merkiksi he eivät ymmärrä ihmisten sosio- ja psykodynamiikasta kerrassaan mitään.

 

Feministisen politiikan tuloksia

Feminismi ei luo tasa-arvoa vaan epäluuloa, vainoharhaisuutta ja katkeruutta. Feministien pillin mukaan ovat tanssineet lähinnä ne kuhnurimiehet, jotka olettavat pääsevänsä lipaisemaan seksin hunajaa mehiläiskuningattaria mielistelemällä. Sitä kautta he ovat saattaneet koko heteroseksuaalisen valtakulttuurin naurettavaksi.

Ahdisteluksi, häirinnäksi tai raiskaukseksi koetusta kontaktin hausta on tietenkin hyvin pitkä matka siihen, että osapuolet heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä hankkisivat lapsiakin.

Suomalaisten syntyvyyden romahtaminen nälkävuosien tasolle osoittaa omalta osaltaan sitä, minkä olemme joutuneet lukemaan kaiken vallan ja viisauden äänitorven, Helsingin Sanomien, edellä viitatusta jutusta: nuoret eivät enää harjoita seksiä länsimaissa.

Muitakin syitä heikkoon lisääntymiseen luonnollisesti on, ja vain osa niistä liittyy seksuaalisen kanssakäymisen lavastamiseen ongelmaksi. Yksi syy on, että ihmiset laittavat työuran perheen perustamisen edelle. Toinen se, että parisuhteet hajoavat ennen kuin mitään perhettä ehditään edes suunnitella. Kenties siinäkin kytee feministinen tiedostavaisuus.

Taloudellinen syy suomalaisten heikkoon lisääntymisen on, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä tukee entistä heikommin suomalaisia itseään, ja nykyhallitus vain pahentaa tilannetta ja tekee sen julkilausuttujen tavoitteidensa vastaisesti.

Hallitus leikkasi asumistukea, eli otti perusturvasta, jolloin kaikkien perheiden ja tietenkin myös lapsiperheiden asema huononee. Samanaikaisesti perusturvaleikkaukset kiertyvät toimeentulotuen täytettäviksi, jota tosin voivat saada vain lähes täysin varattomat.

Koska valtaosa maahamme tulleista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista on täysin varattomia ja täyttää siten toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja tulottomuusehdot ihanteellisesti, julkinen valta kattaa täydellisesti pöydän ulkomailta tulleille.

Sen sijaan suomalainen työttömäksi jäänyt ei saa toimeentulotuesta mitään, jos hänellä on vähänkin rahaa tai helposti rahaksi muutettavaa varallisuutta.

Kun varattomuusehtoa laajennettiin koskemaan toimeentulotuen lisäksi myös asumistukea, sillä tavoin kolhittiin pahasti kantaväestön asemaa. Mutta toimeentulotukeen, jonka saajista suhteettoman suuri osa on maahanmuuttajia, on tehty jopa indeksikorotukset!

Kyseessä on kierteinen ilmiö: suomalaisten sosiaaliturvasta leikataan, koska maahanmuutto on räjäyttänyt sosiaaliturvan kulut ja tehnyt sen vierasperäisten eduksi.

Eipä siis kannata paljon ihmetellä, miksi suomalaiset ovat lopettamassa lisääntymisen, ja suurperheitä Suomessa perustavat lähinnä ulkomaalaiset väestöryhmät, jotka tekevät sen myös osittain uskonnollisista syistään.

Esimerkiksi islamin seksuaalinen normisto on syntyvyyteen kannustava ja monin tavoin ristiriidassa naisten itsemääräämisoikeuden kanssa, mutta siihen ongelmaan ei ole puututtu, vaikka lakien ja ihmisoikeuksien vastaisuutta muhamettilaisuuden sisäpuolella esiintyy paljon. Pro et contra -näkökulmasta islamissa on toisaalta myös paljon hyvää, kuten alkoholittomuus, eikä islamilaisissa maissa esiinny juurikaan feminismiä, pidimmepä tästä tosiasiasta tai emme. Osittain siksi muslimikulttuuri on niin vahva.

Sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa ovat edistäneet etenkin vihervasemmisto ja feministit, jotka ovat sitä kautta luoneet maahamme kulttuuriristiriitoja. Lisäksi he ovat olleet huolissaan nimenomaan maahanmuuttajien taloudellisesta hyvinvoinnista Suomessa.

Se ei ole enää tasa-arvon tavoittelua vaan etuoikeuttamista, jonka tukena käytetään tottahan toki myös niin sanottua positiivista erityiskohtelua, kun syrjityiksi väitettyjä alikvalifioituneita nimitetään virkoihin heitä pätevämpien ohitse sinänsä kuvitteellisissa ”tasatilanteissa”.

Suosiminen puolestaan ei ole tasa-arvoa eikä ansaintaperiaatteeseen perustuvaa meritokraattista oikeudenmukaisuutta vaan epäoikeudenmukaisuutta, joka luo vääryyttä.

Näin väestöjenvaihto etenee, ja sitä nykyinenkin hallitus tukee omassa hölmöydessään.

 

Aiheesta aiemmin

Toksiset feministit lietsovat sukupuolten sotaa Ylen rahoilla 

Väestökadon syyt

Feministi lyttäsi ”takarivin koulupojat” ja teki sen naisten hallitsemassa koulumaailmassa

Tuottavuuden lisäys seksuaalisuuden vaarallistamisessa: kriminalisointi onnistunut täydellisesti

Taas uutta näyttöä: feminismistä tulossa lysenkolaisuuden nykymuoto

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?

25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Poikien seksiopas kouluihin – Kukkahattujen moraaliraivo repesi

Kirjallisuustieteen erikoislehti Ilta-Sanomat ottaa kantaa yläkouluihin jaeltuun poikien seksioppaaseen nimeltä Respektiä, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Chavez Perez. Suomessa sen julkaisi Gummerus.

Kirjassa annetaan mielestäni hyviä vinkkejä seksuaaliseen kohtaamiseen ja seurusteluun sekä homo- että heteronäkökulmasta, ja sillä on nähdäkseni myönteinen vaikutus nuorten kehitykseen.

Joten eipä ihme, että kirja on herättänyt kauhistusta kukkahattutätien, virkkuumummujen ja sukkapuikkoneuvostojen tajunnassa. On myös uhkailtu kirjan vetämisellä markkinoilta, niin kuin aina käy, kun jokin teos, jossa puhutaan seksit selviksi, näkee päivänvalon.

Kirjassa puhutaan avoimesti masturbaatiosta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä sekä neuvotaan muun muassa, miten suikkaria voi harjoitella käyttämällä apuvälineenä banaania.

Kouluissa jaeltiin vuonna 2017 jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama, opetus- kulttuuriministeriön tukema ja Otavan kustantama hengentuote Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, ja kyseistä neuvolatoimintaa kiiteltiin mediassa.

Nyt, kun esillä on miesten ja poikien näkökulma seksuaaliseen kanssakäymiseen, kirjailijaa kivitetään keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosastoilla. Lapsiasiavaltuutettu on tuominnut kirjan ankarasti.

Todellisuuden ”pornoistumista” valitellaan myös feministien hallitsemissa yliopistoissa.

Paatos jatkuu kansan syvissä riveissä peräämällä kouluihin jouluevankeliumia ja suvivirttä. Pyhästä hengestäkö sillä tavoin ajattelevat ovat itse syntyneet?

Seksiltä ei pidä suojella ketään, koska seksuaalisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, vaan se on parasta ja kauneinta ihmisessä ja sen vuoksi hyvä asia, johon kannattaa rohkaista. Myös nuorilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ohi omistushaluisten vanhempien, kirkon, valtion ja tätiarmeijan.

Jos on kasvanut patavanhoillisten paukapäiden tavoin tynnyrissä, ei ole varmaan koskaan kuullut, miten nuoret itse puhuvat seksistä kaupunkien kaduilla, kouluissa ja kulkuvälineissä. 

Kirja on tuosta näkökulmasta arvioiden varsin kesy ja vähän nössö.

Teinit tietävät seksiasiat paremmin kuin pienimieliset aikuisensa, ja navanaluset saa nuorilta kuulla jokainen, joka kiistää heidän oikeutensa päättää seksuaalisuudestaan itse. Turha kohu.

Väestökadon syyt

Syntyvyys on laskenut Suomessa nälkävuosien tasolle, ja asiasta syytellään tietenkin homoja ja muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, jotka eivät ole olleet ahkerimpia lisääntymään.

Eräs vaivautui tuomaan asiaa koskevan moitetaulun auton perävaunulla Prideen. Voi tuota ihmisten aktiivisuutta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät varmasti lisääntyisi yhtään innokkaammin ilman kyseistä heteropropagandaa eivätkä myöskään sen vuoksi. Homot kun eivät muutenkaan paneskele maailmaa paksummaksi, eivätkä pahenna globaalia väestöräjähdystä.

Eikä kukaan tule homoksi tai heteroksi kehottamalla. Kokeilkaa vaikka. Mutta silti myös Suomen väestökadosta syytellään ”homopropagandaa” niin kuin Venäjällä.

Se, että heterot eivät lisäänny tai antaudu muuhun seksuaaliseen kanssakäymiseen, johtuu heteroseksuaalisen valtakulttuurin sisäisestä ongelmasta: feminismistä.

Syynä Suomen ja muidenkin länsimaiden väestökatoon (verrattuna kehitysmaihin) on feministisen liikkeen harjoittama seksinvastaisuus.

Siihen liittyy miesten henkistä ahdistelua ja syyttelyä melkein kaikesta. Seksuaalista aloitteellisuutta on rikollistettu ja rangaistuksia kiristetty, vaikka intohimorikokset ovat usein vain niin sanottuja rikoksia, ja niitä tehdään hyvässä tarkoituksessa: toiveena tuottaa toisille ja itselle mielihyvää.

Ihmisten haluttomuutta hakeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen ihmetellään sitten Yhdysvaltoja ja Helsingin Sanomia myöten.

Sopisi syytellä heteroseksuaalisen kanssakäymisen omaa kompleksisuutta ja feminismiä.

Väite naisten alisteisuudesta pätee ehkä kehitysmaissa, mutta jos samaa läksyä taotaan myös täällä Suomessa, se johtaa tasa-arvopoliittiseen kallistumaan naisten hyväksi.

Kovapintaiset ja jakkupukuiset naiset kävelevät kaupunkien kaduilla korkokengät kopisten ja koppava ilme naamallaan sekä potevat tyytymättömyyttä ja dysforiaa. Muutama vuosikymmen sitten tiedostavat naiset polttelivat pikkupöksyjään ja rintsikoitaan vapaamielisyyden merkiksi.

Saatan vaikuttaa konservatiiviselta, mutta haluaisin 1980-luvun ja siihen liittyvän seksuaalisen vallankumouksen takaisin. Ihan vain ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.

Miehille ei kannata tuputtaa feminismiä

Helsingin Sanomat on propagoinut viime aikoina voimakkaasti vihreiden feministien aloittaman ”Suostumus2018”-lakialoitteen puolesta. Koska kritiikkiä ei julkaistu lainkaan, kirjoitin mediakäsittelyn puolueellisuudesta analyysin kirjani Totuus kiihottaa lukuun 11. Mikä poru sen johdosta alkoikaan!

Argumentoin muun muassa, että sellaista lakia ei pidä säätää, joka lukitsee vallan avaimet naisten käsilaukkuihin. Suostumuksen todistelu on vaikeaa tai mahdotonta sukupuolisen kanssakäymisen jälkeen, ja näin joudutaan tilanteisiin, joissa on sana sanaa vastaan. Tuomioistuimilla on taipumus uskoa uhreiksi laittautuneita, ja siksi tuomioihin voi riittää oikeudelle annettu ilmoitus, että jotain epäilyttävää on sattunut.

Pahimmassa tapauksessa todistelutaakka kääntyy, ja syytetty pakotetaan todistelemaan viattomuuttaan tai kertakaikkista aseksuaalisuuttaan.

Kun eduskunnan enemmistö hyväksyi lain, tuli säädetyksi torso laki, joka todennäköisesti johtaa suuriin ongelmiin. Samalla julkinen valta antoi signaalin, että seksuaalisuudessa sinänsä on jotakin pahaa, kun sitä täytyy tuolla tavalla vaarallistaa ja kriminalisoida.

Seksuaalisia ihmisiä uhataan aina vain kauheammilla kahleilla, sillä kaikenlainen kontakinhaku ja lähestyminen voidaan nykyään nähdä rikollisena ”ahdisteluna” tai ”häirintänä”.

Ensisointuja uuden lain soveltamisesta antaa tapaus, josta Keskisuomalainen uutisoi 5.10.2022 julkaisemassaan jutussa ”Nuori mies kiitti ensitapaamisen jälkeen tyttöä mukavasta illasta antamalla pusun ja sai syytteen seksuaalisesta ahdistelusta Jyväskylässä”.

Silmiäni vihloo tapa, jolla oikeuskäytännölle haetaan nyt linjaa vastaavanlaisissa tapauksissa. Säälillä, jota tunnen epäiltyjä ja syytettyjä miesparkoja kohtaan, ei ole mitään rajaa.

Feministinen laki ei anna armoa edes teini-iän kömpelyyksille, mutta se vaatii myös aikuisia olemaan kömpelöitä pakottamalla kysymään ”selvää suostumusta” aivan kaikkeen. Kuinka monta miestä tuomioistuinten täytyy teurastaa pelotteeksi muille?

Voin vakuuttaa, että pykäläkoreografien eleganssilla ei lohen loimutukseen päästä. Se on dynamiittityhmää politiikkaa ja karkottaa kalat vedestä.

Helsingin Sanomat jatkoi kuitenkin vihervasemmistolais-feminististä vyörytystä viimeiseen asti. Vielä 19.8.2021 lehti julkaisi toimittaja Hilla Körkön jutun, jossa iloittiin, että seksuaalirikoslain kiristyksen yhteydessä myös dick pickien lähettely pyytämättä tehdään rangaistavaksi.

Aivan äskettäin 10.12.2022 lehti muistutti toimittaja Roosa Wellingin kirjoittamassa jutussa, että ”treffisovelluksessa lähetetystä alastonkuvasta voi jatkossa seurata sakkorangaistus”. Näennäiseksi ”asiantuntijaksi” lehti oli hankkinut professori Johanna Niemen, joka tunnetaan intohimoisena seksin kieltäjänä, seksuaalisuuden kriminalisoijana ja yhtenä Suomen pahimmista feministeistä.

Viattomien nakuflirttien kriminalisointi traumatisoi ihmisiä paljon enemmän kuin mitkään pyytämättä lähetetyt alastonkuvat.

Mikäli treffipalveluihin kirjautuu, pitäisi itsestään selvästi tietää voivansa päätyä eroottisten viestien kohteeksi. Jos sitä ei hyväksy, kannattaa pysyä poissa.

Aikuisella ihmisellä täytyy olla paljon ohutta yläpilveä kallossaan, jos alastonkuvat järkyttävät tai pahastuttavat niin, että niiden lähettely täytyy lailla sanktioida.

Se on kuitenkin osa feminismin agendaa, jolla seksuaalisesti aktiiviset miehet yritetään alistaa naisten säännöille. Siitä kärsivät erityisesti homomiehet, jotka eivät ole naisille mitään velkaa eivätkä tavoittele heiltä tai heidän ehdoillaan yhtään mitään. Kuitenkin laki koskee ja ohjaa sieventämään myös homomiesten keskinäistä kanssakäymistä, pelon vuoksi.

Feministien kuohintasaksilla tuodaan vanhoillinen 1950-luku tehokkaasti takaisin. Nimenomaan se edustaa taantumusta ja eräänlaista henkistä väkivaltaa, vähintäänkin tuota paljon parjattua ahdistelua tai häirintää.

Viestinnän ideaan sisältyy, että viestien sisällöstä päättää lähettäjä eikä vastaanottaja. Siksi kyseinen laki on ristiriidassa viestinnän olemuksen ja todellisuuden kanssa. Se on säädetty ilman aivoja.

Toisen näytön Helsingin Sanomien harjoittamasta ilmatilanvalvonnasta antaa toimittaja Roosa Wellingin 9.12.2022 julkaisema juttu, joka mukaan ”26-vuotiaalle miehelle oli isku vasten kasvoja kokea, millainen on homopiirien käyttämä deittisovellus”.

Olen itse usein käyttänyt sanontaa ”isku vasten kasvoja”, kun olen arvostellut feministien harjoittamaa mätkimistä, joten kiitos toimittajalle blogini lukemisesta.

Kirjoitukseensa Welling oli haastatellut kahta toisilleen tuntematonta homomiestä (20 v. ja 26 v.), jotka olivat käyttäneet seuranhakuun Grindr-nimistä matkapuhelinsovellusta.

Omasta mielestäni tuossa homomiehille suunnatussa sovelluksessa ei ole mitään vikaa, vaan se on juuri sellainen, millaisia sitä käyttävät ihmiset yleensäkin ovat.

Yksi haastateltu oli jutun mukaan kauhistunut kohdattuaan seksuaalisen seuran hakua ja päätynyt pitämään sitä pornografisena tai epäsovinnaisena. Tosiasiassa aloitteet ovat tuolla foorumilla olleet kautta linja perin arkoja ja hillittyjä.

Toimittajalle kyseisen miehen antama huono palaute tarjosi mahdollisuuden todistella, että seksuaalisten viestien lähettely muka muodostaa suuren ongelman sovelluksen käyttäjien keskuudessa ja toimii siten näennäisenä todisteena, miksi ”Suostumus”-hankkeen tapaista normiruuvin kiristystä tarvitaan.

Se näkyi Hesarin jutun aggressiivisesta otsikosta, joka sinänsä oli feministinen läimäytys vasten seksuaalisesti aktiivisten homomiesten kasvoja.

Toimittajan ”tutkivaan journalismiinsa” valikoima otos (2 henkilöä) oli tietenkin hänen omiin tarpeisiinsa riittävä.

Lehti paljasti Grindr-moitteidensa yhteydessä haukkuneensa myös Tinder-sovellusta kahdessa samanaikaisessa jutussaan. Mielipiteiden manipulaatio ja asenteiden muokkaus oli jälleen estotonta.

Entä miksi Helsingin Sanomat yrittää opettaa myös homomiehiä toimimaan neitien säännöillä?

Näin Helsingin Sanomat piilomainostaa vihervasemmistolaisen hallituksen aikaansaamaa seksinpihtauslakia ja osoittaa siten oman mädännäisyytensä aina vain ahdasmielisemmän yhteiskunnan luomisessa.

Mitä seuraa? Tämä tie ei johda Bernuscolin makkariin vaan trappistimunkkien kappeliin. Tuloksena ovat foucault’lainen tarkkailu, normien meno ihon alle, mykkyyden tyrannia ja hiljaisuuden spiraali.

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kuuluisa kirjailija Oscar Wilde lausui vuonna 1893 julkaistussa teoksessaan Teleny seuraavasti:

”Nähdessään ystävättärensä valtavan läskimassan hyllyvän hänen ruhonsa molemmin puolin riutunut huorankuvatus kohotti kätensä ja sivalsi häntä kipakasti persuuksille, mutta hänen kätensä upposi kuin voivuoreen.” (s. 59, suom. Erkki Vainikkala)

Kirjailija tuomittiin vuonna 1895 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ”kansakunnan nuorison turmelemisesta”. 

Noista ajoista on kulunut toista sataa vuotta, mutta viktoriaanisen ajan ahdasmielisyys jatkaa kummitteluaan Suomen sosialistihallituksen valmistelemassa rikoslain kokonaisuudistuksessa, joka perustuu suurelta osin Vihreiden Naisten alulle panemaan ”Suostumus2018”-hankkeeseen.

Koska kyseessä on kansalaisaloite, se uskottelee, että kyseessä on mukamas koko kansan toivoma lainuudistus, vaikka niin ei tietenkään ole.

Punavihreässä Yleisradiossa ilmeisesti toivotaan lainuudistuksen läpimenoa, sillä Yle julkaisi 2.10.2021 naistoimittajansa Aliisa Ristmeren kirjoittaman jutun, jonka mukaan ”[m]oni homomies on turtunut kalukuvien virtaan, mutta Eino Nurmiston herätti metoo-liike – nyt hän haluaa kunnon käytöstavat homojen deittikulttuuriin”.

Yle yrittää siis jauhottaa homotkin feministisen ”Me too”-hankkeen ja sen suomalaisten ”Suostumus2018”-jatkojen taakse. Mielipidemannekiinikseen toimittelijatar kohotti netti-influensserin, jonka ahdasmielisyydestä ja feministisyydestä hän lavasti esikuvan ”oikeanlaiselle” homokulttuurille.

En pysty suurellakaan vaivalla näkemään, että homojen deittailukulttuurissa olisi ollut mitään pielessä, ellei sitten ajatella liiallista varovaisuutta, ujoutta ja arkuutta sekä kaikenlaista pieteettiä, jolla homot rajoittavat itseään, kun sisäistetty homofobia on mennyt oman ihon alle.

Ylen jutulla kuitenkin lyödään lisää löylyä ”Me too”-kampanjoinnin kiukaalle. Toivotaan, että homotkin saataisiin vauhkoontumaan ”Suostumus2018”-hankkeesta.

Jutussa oli haastateltu ”kirjailijaksi” tituleerattua nuorehkoa homomiestä Eino Nurmistoa, joka julkaisi jokin aika sitten homoille suunnatun käytösoppaan. Siinä hän tilittää omia käsityksiään, kuinka toisten homojen pitäisi toimia ja minkälaisia sääntöjä, ohjeita ja normeja muiden homomiesten täytyisi hänen mielestään noudattaa.

Toinen juttua varten haastateltu oli muuan Mikko Ala-Kapee, joka oli löydetty Pirkanmaan Setan toimistolta ja edustaa transvestiittejä. Molemmat haastatellut purkivat jutussa omia traumojaan itse kokemastaan ”seksuaalisesta häirinnästä”. Jutussa julistetaan, että ”[s]eksuaalinen häirintä on koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma”!

Omien 35 vuotta jatkuneiden havaintojeni mukaan seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole olleet homoyhteisön sisällä koskaan minkäänlaisia ongelmia.

”Ongelmalliselta” seksuaalisen seuranhaun on saanut näyttämään queer-teorian, woke-aktivismin, intersektionaalisen feminismin ja standpoint-teorian kylvämä epäluuloisuus, kyräily, vainoharhaisuus ja kipuilu, joiden mukaisesti kaikki elämään luonnollisina kuuluvat asiat nähdään vallan ja alistamisen näkökulmasta: ahdisteluna, sortona ja häirintänä.

Pahinta ahdistelua ja häirintää onkin ollut vihervasemmistolaisten Mimoosojen ja muutamien patakonservatiivien yhteinen pyrkimys rajoittaa vapaata seksuaalista kanssakäymistä ja seuranhakua.

Juttu on nähdäkseni Yleisradion verkkosivuilla vain, koska siten Yle koettaa vyöryttää myös homot vauhdittamaan feministisen lainkiristyksen läpimenoa eduskunnassa. Tämän merkiksi jutun lopussa on nettilomake, jolla kannustetaan kertomaan homomiesten mahdollisesti kokemasta ”seksuaalisesta häirinnästä” – ei kuitenkaan siitä, että häirintää ei ole, eikä siitä, millä tavalla moinen kampanjointi sinänsä häiritsee ihmisten seksuaalisia vapauksia.

Kerrataanpa, mihin Vihreiden Naisten ”Suostumus2018” -lakialoitteella tähdätään.

Sillä tavoitellaan ilman vastaanottajan lupaa lähetetyn eroottisen kuvaviestin saattamista rikosoikeudellisesti rangaistavaksi. Eli jatkossa olisi sakkojen paikka, jos lähetät oman (sinänsä laillisen alastonkuvasi) chattiviestittelyssä toiselle ilman nimenomaista pyyntöä tai lupaa.

Rangaistavuuden vaatimukset juontavat juurensa dekonstruktionismiin sisältyvästä käsityksestä, että puhujan tarkoitus ja vastaanottajan tulkinta ovat täysin samanarvoisia ja että vastaanottajalla on oikeus ymmärtää viesti omalla tavallaan. Tosiasiassa kyseinen diskursiivinen käsitys kumoaisi viestinnän koko idean, joka on, että viestien ymmärtämiseksi on tärkeää tietää lähettäjän intentiot, eli aikomukset ja tarkoitukset. Tätä postmodernit feministit eivät hyväksy vaan ummistavat korvansa.

Eroottisen flirttailun lisäksi aiotaan rangaistavaksi tehdä myös ilman nimenomaista lupaa tapahtuva koskettaminen. Ja seksin ehdottamisestakin voidaan tehdä ahdistelurikos!

Isompiin asioihin sisältyy ”ilman selvää suostumusta” aloitetun seksuaalisen kanssakäymisen määritteleminen ”raiskaukseksi”.

Kerrataanpa myös, miksi ”Suostumus2018”-hankkeen ehdotuksia ei pidä hyväksyä.

1) Vakavin argumentti liittyy todistelun ongelmaan. Näyttöjä on viimeksi mainituissa tapauksissa vaikea osoittaa, ja siksi tuomioihin riittäisi helposti pelkkä kantajan tai uhrin ilmoitus oikeudelle. Koska tilanteessa olisi sana sanaa vastaan ja tuomioistuimilla on taipumus uskoa vääryydestä valittajia, tulisi lailla pamputtamisesta automaatti, mikä johtaisi tuomioistuinten käyttämiseen kaunan tai koston välineinä.

2) Näyttöongelma johtaisi myös todistelutaakan kääntymiseen, eli siihen, että epäillyiltä alettaisiin perätä todisteita, joiden mukaan rikosta ei ole tapahtunut ja syytetty on käyttäytynyt kaikin puolin nuhteettomasti ja kunniallisesti! Todistelutaakan vierittäminen epäillylle on oikeuskäytäntömme vastaista.

3) Tähän ongelmaan varautuen vihervasemmistolaistunut oikeuslaitos on jo jakanut todistelutaakkaa ja vesittänyt prosesseja alkamalla hyväksyä yhden todistajan todistukset, mikä on huononnus oikeusvarmuutta ajatellen.

4) Hankkeen ajajien pahimmat vinksahdukset liittyvät seksuaalisuuden olemukseen. Seksuaalinen kanssakäyminen ja kontaktinhaku eivät ole typistettävissä yksiselitteisiksi suostumuksiksi tai kieltäytymisiksi, sillä viestintä on suureksi osaksi ei-kielellistä eikä perustu sopimusten tapaisiin allekirjoituksiin. Seksuaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä viestintä ei ole sillä tavoin tiedollista tai yksikäsitteistä, että sitä voitaisiin pitää ”selvän suostumuksen” tai kieltäymyksen mukaisena.

5) Käsitys, että vain toisen osapuolen pitäisi määritellä sopivuuden rajat omalla kielteisyydellään tai myönteisyydellään, on perimmältään samanlaista, kuin vihervasemmistolaisten yleinen pyrkimys määritellä, mitä viestien lähettäjät tarkoittavat viesteillään ja mitkä niistä ovat oikeutettuja ja mitkä eivät. Kanssakäymisen merkityksistä päättäminen ei ole kuitenkaan vain heidän asiansa.

6) Oikeistoliberaalin ajattelun näkökulmasta suostumus on nimenomaan sitä, että yksilöt keskenään päättävät seksuaalisesta kanssakäymisestään vapaasti, eikä siihen tarvita valtiovallan puuttumista. Sen sijaan vihervasemmistolaisessa feminismissä ajatellaan niin, että yksityisten ihmisten petipuuhista pitää valtiovallan päättää. Niin nytkin.

7) Ei ole mitään perusteita näkemykselle, että vain toisen osapuolen pitäisi voida ratkaista seksuaalisen kanssakäymisen sopivuus, normit tai ehdot, mutta siihen ”Me too”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet tähtäävät. Lakiehdotus sekoittaa toiminnan tarkoitukset niin, että se mahdollistaisi hyväilytarkoituksessa tehtyjen tekojen kääntämisen merkitykseltään ahdisteluksi. Tosiasiassa teon juridisen ja moraalisen hyväksyttävyyden selvittämiseksi olisi asioita tarkasteltava aina tekijän intentioiden näkökulmasta. Lakiesityksessä näkökulma yritetään kääntää niin, että toinen osapuoli voisi ratkaista, mitä tekijä tarkoittaa. Tämä ei ole oikeusfilosofisesti hyväksyttävää.

8) ”Avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta” tehtiin jo vuosia sitten virallisen syytteen alainen rikos, eli nykyisin syyte voidaan nostaa jopa uhrin tai asianomistajan tahdon vastaisesti. Tämä toi syyttäjäviranomaiset ihmisten makuuhuoneisiin, mikä ei ole välttämättä kenenkään etu. Valtiovallan interventio ihmisten suhteisiin ollaan viemässä liian pitkälle.

9) Asian käsittely mediassa, eduskunnassa ja sosialistien hallitsemissa tieteissä on hakoteillä siksi, että suostumuksen olemusta ei ole pohdittu. Jos seksuaalista kanssakäymistä pakotetaan rukoilemaan toiselta osapuolelta, kyse ei ole suostumuksellisesta asiasta lainkaan, vaan asia kääntyy niin, että kyse onkin toisen osapuolen harjoittamasta panttauksesta, pihtauksesta, pakotuksesta ja vallankäytöstä.

10) ”Suostumus2018”-hankkeesta keuhkoajat eivät ole osoittaneet vähäisintäkään suostumusta toisenlaisten ajatusten ymmärtämiseksi, mutta he vaativat suostumuksen anelemista heiltä itseltään.

11) Koskettaminen on perimmältään kaunis asia, eikä sitä pidä nähdä automaattisesti minkäänlaisena ”perseestä kourimisena”, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Eero Mäntymaa valehdellessaan tutkimukseni Totuus kiihottaa tieteellisestä argumentaatiosta.

12) ”Me too”-kampanjassa ja ”Suostumus2018”-hankkeessa on kyseessä seksuaalisuuden vaarallistaminen, jolla yritetään kriminalisoida seksuaalista aloitteellisuutta ja tehdä elämästä entistä ankeampaa.

13) Seksuaalisesta kanssakäymisestä on pelottelun tuloksena tullut niin arkaa ja ujoa, että normatiivista paimennusta ei tarvita. Näyttöä antavat Britanniasta ja Yhdysvalloista saadut tutkimustulokset, joista raportoidessaan myös (kirjaani haukkunut) Helsingin Sanomien toimittaja Juho Typpö joutui äimistelemään, miksi länsimaiset nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen entiseen tapaan. – Eivät tietenkään hakeudu, koska heidät on peloteltu henkihieveriin valtiovallan kahleilla ja juristinnuijilla.

14) ”Suostumus2018”-hankkeella kiristetään seksuaalisen kanssakäymisen normiruuvia, mikä karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Ahdasmielisyys kasvaa.

15) Jokaisella on elämään itseensä liittyvä velvoite sietää myös omista mieltymyksistään poikkeavaa käyttäytymistä – vähintäänkin ollakseen itse oikeutettu vastavuoroisesti samaan.

16) Suostumuksen kerjääminen eroottisen materiaalin esittämiselle verkkokeskustelussa (tai luvan kysyminen koskettamista varten täpötäydellä diskolattialla) olisi kömpelö, tökerö ja elämälle vieras toimintamuoto.

17) Hankkeen kautta edustetaan käsitystä, että seksissä on joka tapauksessa jotakin pahaa, mikä täytyy laittaa kuriin ja jota pitää poliittisin, lainsäädännöllisin ja kurinpidollisin rangaistustoimin suitsia. Näinhän ei suinkaan ole.

18) On erikoista, mihin hankkeen vaatijat tarvitsevat toisten ihmisten seksuaalisuutta rajoittamaan pyrkiviä lakeja. Ilmeisesti heille itselleen tapahtuu useinkin tilanteita, joissa he ajautuvat konfliktiin toisten ihmisten kanssa seuranhaun sektoreilla, mikä puolestaan voi kertoa taitamattomuudesta. Silloin kannattaisi itse pysyä poissa seuranhaun foorumeilta.

19) Suostumusta alleviivaavaa lakia ei tarvita, koska ihmisten kanssakäyminen perustuu nykyisinkin suostumukseen. Koska suostumus on nykyisinkin vapaaehtoista, mihin tarvitaan aneluun pakottavaa lakia?

20) Hankkeen perverssiys on siihen sisältyvä rankaisemisen himo.

21) Kaikessa kanssakäymisessä kokeillaan kepillä jäätä. Sukupuolinen kanssakäyminen on lähtökohtaisesti operointia sallitun ja kielletyn välisellä rajalla ja perustuu enemmänkin sovinnaisuuden ylittämiseen kuin mihinkään sovittelukeskeiseen kompromissien hakuun. Jos julkinen valta asettaa tukensa seksuaalisuuden torjunnan kannalle, se vaikeuttaa seksuaalisten aloitteiden tekoa ja diskriminoi miehiä, jotka useimmiten ovat aloitteiden tekijöinä ja joutuvat muutenkin ottamaan vastuun kanssakäymisen onnistumisesta. Näin viranomaisvalta antaa seksuaalisuutta tukahduttavan viestin.

22) Kun seksin ehdottamisestakin aiotaan tehdä ahdistelurikos, on kysyttävä, suoraanko seksuaalisen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saisi enää edes ehdottaa.

23) Pyrkimällä rajoittamaan seksuaalisen kontaktinhaun ja viestinnän muotoja tähdätään perimmältään samaan kuin sensuroimalla kantaväestöjen esittämää maahanmuuttokritiikkiä: siten yritetään kutistaa kansalaisten vapauden aluetta sekä alistaa käyttäytyminen entistä pahemmin valtiovallan kontrollille – täsmälleen vihervasemmistolle tyypillisen yliyksilöllisen, joukkohenkisen, kollektiivisen ja ryhmäidentiteettejä sekä massakulttuuria korostavan ideologian mukaisesti. Kansalaisten toimintavapauksien kaventaminen ei edistä sen enempää yksilöiden kuin yhteisöjenkään vapautuneisuutta. Seksuaalisen aktiivisuuden rajoittaminen ja passiivisuuden suositteleminen osoittavat, että ”Suostumus2018”-aloitteessa huomioidaan lähinnä naisten näkökulma, joka yritetään levittää kaikkea normaaliutta ja normatiiveja määrääväksi.

24) ”Suostumus2018”-aloitteen kannattajat pyrkivät naamioitumaan ”herkäksi” mielletyn asian suojelijaksi, vaikka tosiasiassa hankkeen kautta käytetään julmaa ja brutaalia valtaa, jolla heikennetään seksuaalisen kanssakäymisen edellytyksiä ihmisten tappioksi.

25) ”Suostumus2018”-hankkeen mukaisia lainuudistuksia ei voida perustella pyrkimyksellä vähentää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, sillä se on jo kriminalisoitu rikoslain 20 luvun pykälässä 6 eikä sen rinnalle tarvita uusia säädöksiä, jotka rajoittaisivat aikuisten seksuaalista kanssakäymistä. Hallitus koettaakin käyttää lastensuojeluargumenttia verukkeena kokonaan uusien säädösten ja normien ujuttamiseksi rikoslakiin.

26) Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan (s. 32) rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen eikä yleisyyteen, sillä niitä tehdään perimmältään muista syistä kuin seurausharkinnan tuloksena.

27) Niinpä myöskään rikoslain raiskauspykälien kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin. Sen sijaan tiukennukset ovat kiertyneet kahleiksi kantaväestöjen omaan nilkkaan niissä maissa, joissa ”Suostumus”-aloitteen kaltaisia kiristyksiä on tehty, kuten Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. 

28) Siten valtiovalta on antanut omille kansalaisille signaalin, että seksiä täytyy pelätä ja varoa, mutta ulkomaalaisten seksuaalikäyttäytymistä ei ole valvottu, eikä olemassa olevia säädöksiä ole sovellettu, vaan rangaistusasteikosta on käytetty vain alapäätä. Yläpäätä ei ole käytetty ollenkaan.

29) Räikeä ristiriita pillee viimein siinä, että poliittinen vihervasemmisto on keuhkonnut jatkuvasti länsimaiseen seksuaalikulttuuriin liittyvien vapauksien pois korventamiseksi, mutta samalla se on katsonut läpi sormien turvapaikanhakijoiden tekemiä selviä ja aikomuksella tehtyjä seksuaalirikoksia. Samanaikaisesti vihervasemmisto on sallinut tietyn uskontokunnan ylläpitää oman kulttuurinsa sisällä ankaria seksuaalipoliittisia normeja, joilla alistetaan muiden muassa naisia.

Kyseisenlainen kaksinaismoralismi on seurausta ”postkolonialismia” arvostelevista dekolonialisaation ja tasapainottamisen pyrkimyksistä, joihin liittyy valta-asemassa oletetusti olleiden ihmisryhmien kuten miesten ja valkoisten ihmisten syyllistämistä ja joilla on tähdätty hyvityksen tuottamiseen kärsineinä pidetyille ryhmille, kuten naisille ja mustille. Samalla kun kyseinen näkökulmateoria korvasi objektiiviset tosiasiat ”oikeudenmukaisuuden” halullaan, se katseli läpi sormien ei-valkoisen tapakulttuurin ihmisarvoloukkauksia. Tätä kautta naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet islamilaisissa maissa ovat muuttuneet tabuiksi, joita ei haluta käsitellä. Niinpä standpoint-teorian tyyppiselle poliittiselle argumentaatiolle ei pitäisi kallistaa korvaa, mutta lisävahinkojen estämiseksi niin täytyy tehdä.

30) Vihervasemmistolle ei riitä enää ”oikea pronomini”, vaan nyt pitää olla myös PORNO MINI. ”Suostumus2018”-lakialoite antaa näyttöä vihervasemmistolaisten sädekehänunnien liittoutumisesta kirkkotätien raastavaan moraaliturbulenssiin. Se todistaa seksuaalisuuden pidättämisestä pelkästään normatiiviseen rekisteriin, jossa ei tunneta haluja eikä intohimoja vaan jolle ovat ominaisia biologisten viettien ja vaistojen kieltäminen, pieteettinen ankaruus, puritaanisuus, aseksuaalisuus, itsensä ja toisten rankaiseminen sekä ehdottoman torjuva suhtautuminen itsen ja varsinkin toisten ihmisten nautinnontavoitteluun.

On harmillista, että näitä (myös kirjassani Totuus kiihottaa, luku 11) esittämiäni argumentteja ei ole pystytty ymmärtämään, vaan kirja pantiin lukijoilta piiloon. Teos kannattaakin pitää sensuroituna, sillä kiellettynä ollessaan se on (sartrelaiseen tapaan) poissaolevana vahvasti paikalla sekä todistaa oikeaksi kaiken, mitä sanoin.

Seksuaalipolitiikan medioituminen oli mukana mediatutkimuksessani, sillä valtamedia on paasannut seksuaalisuuden vaarallistamista edistävän aloitteen puolesta tauottomana äänilevykonserttina.

Aihe oli tutkimuksessani myös siksi, että väestöjen uusintaminen tapahtuu seksuaalisen käyttäytymisen kautta. Mikäli aiotaan arvostella väestöjen muokkausta tai vaihtoa, on tarkasteltava tapaa, jolla valtiovalta ja valtavirtamedia joko suosivat tai vaikeuttavat kantaväestöjen omaa seksuaalista kanssakäymistä.

On murheellista, että aikamme mielipideympäristö ei poikkea Oscar Wilden ajoista, vaikka teinit ja feministit huomauttelevat näennäisen liberalisminsa tueksi meidän elävän jo 2000-luvulla! Koko viestintäuniversumi on tullut niin ääriherkäksi ja älyllistä ääneen ajattelua sietämättömäksi, että luultavasti myös Sigmund Freud ja Friedrich Nietzsche joutuisivat opettamaan johtoajatuksensa ihmisille uudestaan. 

Sekä oikeistokonservatiivit että liberaalit todennäköisesti asettuvat ”vapaamielisenä” esiintyvän vihervasemmiston taakse kiristääkseen seksuaalisen kanssakäymisen normeja. Näin jokaisella on ennen pitkää kaapu, ja kaikki vinkuvat pois itse punomastaan hirrestä. 

---

Päivitys 10.10.2021: Yleisradio jatkoi feminismin hieromista yleisöjen naamatauluun toimittaja Emma Hinkulan kirjoittamassa vainoharhaisessa jutussa ”Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä”.

Tosiasiassa Yle itse pyrkii ratsastamaan homojen selässä markkinoidessaan queer- ja transgenderististä ideologiaansa sekä yrittäessään lavastaa vihervasemmistolaisesta propagandasta poikkeavan ajattelun ”valheeksi”. Yle valikoi niin sanotut ”asiantuntijansa” puolueellisesti ja väittää, että heitä ”maalitetaan”. Tosiasiassa Yle on itse levittänyt perätöntä informaatiota muun muassa kirjastani Totuus kiihottaa.

Minkäänlaista yhtenäistä ”anti-gender-liikettä” en ole havainnut, mutta sen sijaan feministisen, queer-ideologisen ja transgenderistisen yhteenliittymän kyllä. Sen piirissä media tukee tiettyjen vihervasemmistolaisten yliopistotoimijoiden julkisuuskuvaa saaden heiltä toimittajien haluamia kannanottoja. Suomen Akatemia, yliopistot ja tiedehallinto puolestaan palkitsevat heidät poliittisten tarkoitusperien edistämisestä satojen tuhansien eurojen taloudellisilla avustuksilla.

”Ei ole mitään gender-ideologiaa”, väitti (kukapas muu kuin) kirjani sisältöä vääristellyt Tuija Saresma Ylelle – ymmärtämättä kuitenkaan, että ideologian ideologialuonne piilee juuri siinä, että sen edustajat kieltävät sitä edustavansa. Gender-ideologiaan liittyy empiiris-ontologisia tosiasioita kieltämään pyrkiviä hullutuksia, kuten kromosomeihin ja genitaaleihin perustuvan biologisen sukupuolieron liudentamista ”sosiaaliseen sukupuoleen” ja sukupuolen korjaushoitojen laillistamista myös identiteetistään epävarmoille alaikäisille.

Aiheesta aiemmin:

#Kieltäymys2018

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?