Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kuuluisa kirjailija Oscar Wilde lausui vuonna 1893 julkaistussa teoksessaan Teleny seuraavasti:

”Nähdessään ystävättärensä valtavan läskimassan hyllyvän hänen ruhonsa molemmin puolin riutunut huorankuvatus kohotti kätensä ja sivalsi häntä kipakasti persuuksille, mutta hänen kätensä upposi kuin voivuoreen.” (s. 59, suom. Erkki Vainikkala)

Kirjailija tuomittiin vuonna 1895 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ”kansakunnan nuorison turmelemisesta”. 

Noista ajoista on kulunut toista sataa vuotta, mutta viktoriaanisen ajan ahdasmielisyys jatkaa kummitteluaan Suomen sosialistihallituksen valmistelemassa rikoslain kokonaisuudistuksessa, joka perustuu suurelta osin Vihreiden Naisten alulle panemaan ”Suostumus2018”-hankkeeseen.

Koska kyseessä on kansalaisaloite, se uskottelee, että kyseessä on mukamas koko kansan toivoma lainuudistus, vaikka niin ei tietenkään ole.

Punavihreässä Yleisradiossa ilmeisesti toivotaan lainuudistuksen läpimenoa, sillä Yle julkaisi 2.10.2021 naistoimittajansa Aliisa Ristmeren kirjoittaman jutun, jonka mukaan ”[m]oni homomies on turtunut kalukuvien virtaan, mutta Eino Nurmiston herätti metoo-liike – nyt hän haluaa kunnon käytöstavat homojen deittikulttuuriin”.

Yle yrittää siis jauhottaa homotkin feministisen ”Me too”-hankkeen ja sen suomalaisten ”Suostumus2018”-jatkojen taakse. Mielipidemannekiinikseen toimittelijatar kohotti netti-influensserin, jonka ahdasmielisyydestä ja feministisyydestä hän lavasti esikuvan ”oikeanlaiselle” homokulttuurille.

En pysty suurellakaan vaivalla näkemään, että homojen deittailukulttuurissa olisi ollut mitään pielessä, ellei sitten ajatella liiallista varovaisuutta, ujoutta ja arkuutta sekä kaikenlaista pieteettiä, jolla homot rajoittavat itseään, kun sisäistetty homofobia on mennyt oman ihon alle.

Ylen jutulla kuitenkin lyödään lisää löylyä ”Me too”-kampanjoinnin kiukaalle. Toivotaan, että homotkin saataisiin vauhkoontumaan ”Suostumus2018”-hankkeesta.

Jutussa oli haastateltu ”kirjailijaksi” tituleerattua nuorehkoa homomiestä Eino Nurmistoa, joka julkaisi jokin aika sitten homoille suunnatun käytösoppaan. Siinä hän tilittää omia käsityksiään, kuinka toisten homojen pitäisi toimia ja minkälaisia sääntöjä, ohjeita ja normeja muiden homomiesten täytyisi hänen mielestään noudattaa.

Toinen juttua varten haastateltu oli muuan Mikko Ala-Kapee, joka oli löydetty Pirkanmaan Setan toimistolta ja edustaa transvestiittejä. Molemmat haastatellut purkivat jutussa omia traumojaan itse kokemastaan ”seksuaalisesta häirinnästä”. Jutussa julistetaan, että ”[s]eksuaalinen häirintä on koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma”!

Omien 35 vuotta jatkuneiden havaintojeni mukaan seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole olleet homoyhteisön sisällä koskaan minkäänlaisia ongelmia.

”Ongelmalliselta” seksuaalisen seuranhaun on saanut näyttämään queer-teorian, woke-aktivismin, intersektionaalisen feminismin ja standpoint-teorian kylvämä epäluuloisuus, kyräily, vainoharhaisuus ja kipuilu, joiden mukaisesti kaikki elämään luonnollisina kuuluvat asiat nähdään vallan ja alistamisen näkökulmasta: ahdisteluna, sortona ja häirintänä.

Pahinta ahdistelua ja häirintää onkin ollut vihervasemmistolaisten Mimoosojen ja muutamien patakonservatiivien yhteinen pyrkimys rajoittaa vapaata seksuaalista kanssakäymistä ja seuranhakua.

Juttu on nähdäkseni Yleisradion verkkosivuilla vain, koska siten Yle koettaa vyöryttää myös homot vauhdittamaan feministisen lainkiristyksen läpimenoa eduskunnassa. Tämän merkiksi jutun lopussa on nettilomake, jolla kannustetaan kertomaan homomiesten mahdollisesti kokemasta ”seksuaalisesta häirinnästä” – ei kuitenkaan siitä, että häirintää ei ole, eikä siitä, millä tavalla moinen kampanjointi sinänsä häiritsee ihmisten seksuaalisia vapauksia.

Kerrataanpa, mihin Vihreiden Naisten ”Suostumus2018” -lakialoitteella tähdätään.

Sillä tavoitellaan ilman vastaanottajan lupaa lähetetyn eroottisen kuvaviestin saattamista rikosoikeudellisesti rangaistavaksi. Eli jatkossa olisi sakkojen paikka, jos lähetät oman (sinänsä laillisen alastonkuvasi) chattiviestittelyssä toiselle ilman nimenomaista pyyntöä tai lupaa.

Rangaistavuuden vaatimukset juontavat juurensa dekonstruktionismiin sisältyvästä käsityksestä, että puhujan tarkoitus ja vastaanottajan tulkinta ovat täysin samanarvoisia ja että vastaanottajalla on oikeus ymmärtää viesti omalla tavallaan. Tosiasiassa kyseinen diskursiivinen käsitys kumoaisi viestinnän koko idean, joka on, että viestien ymmärtämiseksi on tärkeää tietää lähettäjän intentiot, eli aikomukset ja tarkoitukset. Tätä postmodernit feministit eivät hyväksy vaan ummistavat korvansa.

Eroottisen flirttailun lisäksi aiotaan rangaistavaksi tehdä myös ilman nimenomaista lupaa tapahtuva koskettaminen. Ja seksin ehdottamisestakin voidaan tehdä ahdistelurikos!

Isompiin asioihin sisältyy ”ilman selvää suostumusta” aloitetun seksuaalisen kanssakäymisen määritteleminen ”raiskaukseksi”.

Kerrataanpa myös, miksi ”Suostumus2018”-hankkeen ehdotuksia ei pidä hyväksyä.

1) Vakavin argumentti liittyy todistelun ongelmaan. Näyttöjä on viimeksi mainituissa tapauksissa vaikea osoittaa, ja siksi tuomioihin riittäisi helposti pelkkä kantajan tai uhrin ilmoitus oikeudelle. Koska tilanteessa olisi sana sanaa vastaan ja tuomioistuimilla on taipumus uskoa vääryydestä valittajia, tulisi lailla pamputtamisesta automaatti, mikä johtaisi tuomioistuinten käyttämiseen kaunan tai koston välineinä.

2) Näyttöongelma johtaisi myös todistelutaakan kääntymiseen, eli siihen, että epäillyiltä alettaisiin perätä todisteita, joiden mukaan rikosta ei ole tapahtunut ja syytetty on käyttäytynyt kaikin puolin nuhteettomasti ja kunniallisesti! Todistelutaakan vierittäminen epäillylle on oikeuskäytäntömme vastaista.

3) Tähän ongelmaan varautuen vihervasemmistolaistunut oikeuslaitos on jo jakanut todistelutaakkaa ja vesittänyt prosesseja alkamalla hyväksyä yhden todistajan todistukset, mikä on huononnus oikeusvarmuutta ajatellen.

4) Hankkeen ajajien pahimmat vinksahdukset liittyvät seksuaalisuuden olemukseen. Seksuaalinen kanssakäyminen ja kontaktinhaku eivät ole typistettävissä yksiselitteisiksi suostumuksiksi tai kieltäytymisiksi, sillä viestintä on suureksi osaksi ei-kielellistä eikä perustu sopimusten tapaisiin allekirjoituksiin. Seksuaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä viestintä ei ole sillä tavoin tiedollista tai yksikäsitteistä, että sitä voitaisiin pitää ”selvän suostumuksen” tai kieltäymyksen mukaisena.

5) Käsitys, että vain toisen osapuolen pitäisi määritellä sopivuuden rajat omalla kielteisyydellään tai myönteisyydellään, on perimmältään samanlaista, kuin vihervasemmistolaisten yleinen pyrkimys määritellä, mitä viestien lähettäjät tarkoittavat viesteillään ja mitkä niistä ovat oikeutettuja ja mitkä eivät. Kanssakäymisen merkityksistä päättäminen ei ole kuitenkaan vain heidän asiansa.

6) Oikeistoliberaalin ajattelun näkökulmasta suostumus on nimenomaan sitä, että yksilöt keskenään päättävät seksuaalisesta kanssakäymisestään vapaasti, eikä siihen tarvita valtiovallan puuttumista. Sen sijaan vihervasemmistolaisessa feminismissä ajatellaan niin, että yksityisten ihmisten petipuuhista pitää valtiovallan päättää. Niin nytkin.

7) Ei ole mitään perusteita näkemykselle, että vain toisen osapuolen pitäisi voida ratkaista seksuaalisen kanssakäymisen sopivuus, normit tai ehdot, mutta siihen ”Me too”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet tähtäävät. Lakiehdotus sekoittaa toiminnan tarkoitukset niin, että se mahdollistaisi hyväilytarkoituksessa tehtyjen tekojen kääntämisen merkitykseltään ahdisteluksi. Tosiasiassa teon juridisen ja moraalisen hyväksyttävyyden selvittämiseksi olisi asioita tarkasteltava aina tekijän intentioiden näkökulmasta. Lakiesityksessä näkökulma yritetään kääntää niin, että toinen osapuoli voisi ratkaista, mitä tekijä tarkoittaa. Tämä ei ole oikeusfilosofisesti hyväksyttävää.

8) ”Avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta” tehtiin jo vuosia sitten virallisen syytteen alainen rikos, eli nykyisin syyte voidaan nostaa jopa uhrin tai asianomistajan tahdon vastaisesti. Tämä toi syyttäjäviranomaiset ihmisten makuuhuoneisiin, mikä ei ole välttämättä kenenkään etu. Valtiovallan interventio ihmisten suhteisiin ollaan viemässä liian pitkälle.

9) Asian käsittely mediassa, eduskunnassa ja sosialistien hallitsemissa tieteissä on hakoteillä siksi, että suostumuksen olemusta ei ole pohdittu. Jos seksuaalista kanssakäymistä pakotetaan rukoilemaan toiselta osapuolelta, kyse ei ole suostumuksellisesta asiasta lainkaan, vaan asia kääntyy niin, että kyse onkin toisen osapuolen harjoittamasta panttauksesta, pihtauksesta, pakotuksesta ja vallankäytöstä.

10) ”Suostumus2018”-hankkeesta keuhkoajat eivät ole osoittaneet vähäisintäkään suostumusta toisenlaisten ajatusten ymmärtämiseksi, mutta he vaativat suostumuksen anelemista heiltä itseltään.

11) Koskettaminen on perimmältään kaunis asia, eikä sitä pidä nähdä automaattisesti minkäänlaisena ”perseestä kourimisena”, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Eero Mäntymaa valehdellessaan tutkimukseni Totuus kiihottaa tieteellisestä argumentaatiosta.

12) ”Me too”-kampanjassa ja ”Suostumus2018”-hankkeessa on kyseessä seksuaalisuuden vaarallistaminen, jolla yritetään kriminalisoida seksuaalista aloitteellisuutta ja tehdä elämästä entistä ankeampaa.

13) Seksuaalisesta kanssakäymisestä on pelottelun tuloksena tullut niin arkaa ja ujoa, että normatiivista paimennusta ei tarvita. Näyttöä antavat Britanniasta ja Yhdysvalloista saadut tutkimustulokset, joista raportoidessaan myös (kirjaani haukkunut) Helsingin Sanomien toimittaja Juho Typpö joutui äimistelemään, miksi länsimaiset nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen entiseen tapaan. – Eivät tietenkään hakeudu, koska heidät on peloteltu henkihieveriin valtiovallan kahleilla ja juristinnuijilla.

14) ”Suostumus2018”-hankkeella kiristetään seksuaalisen kanssakäymisen normiruuvia, mikä karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Ahdasmielisyys kasvaa.

15) Jokaisella on elämään itseensä liittyvä velvoite sietää myös omista mieltymyksistään poikkeavaa käyttäytymistä – vähintäänkin ollakseen itse oikeutettu vastavuoroisesti samaan.

16) Suostumuksen kerjääminen eroottisen materiaalin esittämiselle verkkokeskustelussa (tai luvan kysyminen koskettamista varten täpötäydellä diskolattialla) olisi kömpelö, tökerö ja elämälle vieras toimintamuoto.

17) Hankkeen kautta edustetaan käsitystä, että seksissä on joka tapauksessa jotakin pahaa, mikä täytyy laittaa kuriin ja jota pitää poliittisin, lainsäädännöllisin ja kurinpidollisin rangaistustoimin suitsia. Näinhän ei suinkaan ole.

18) On erikoista, mihin hankkeen vaatijat tarvitsevat toisten ihmisten seksuaalisuutta rajoittamaan pyrkiviä lakeja. Ilmeisesti heille itselleen tapahtuu useinkin tilanteita, joissa he ajautuvat konfliktiin toisten ihmisten kanssa seuranhaun sektoreilla, mikä puolestaan voi kertoa taitamattomuudesta. Silloin kannattaisi itse pysyä poissa seuranhaun foorumeilta.

19) Suostumusta alleviivaavaa lakia ei tarvita, koska ihmisten kanssakäyminen perustuu nykyisinkin suostumukseen. Koska suostumus on nykyisinkin vapaaehtoista, mihin tarvitaan aneluun pakottavaa lakia?

20) Hankkeen perverssiys on siihen sisältyvä rankaisemisen himo.

21) Kaikessa kanssakäymisessä kokeillaan kepillä jäätä. Sukupuolinen kanssakäyminen on lähtökohtaisesti operointia sallitun ja kielletyn välisellä rajalla ja perustuu enemmänkin sovinnaisuuden ylittämiseen kuin mihinkään sovittelukeskeiseen kompromissien hakuun. Jos julkinen valta asettaa tukensa seksuaalisuuden torjunnan kannalle, se vaikeuttaa seksuaalisten aloitteiden tekoa ja diskriminoi miehiä, jotka useimmiten ovat aloitteiden tekijöinä ja joutuvat muutenkin ottamaan vastuun kanssakäymisen onnistumisesta. Näin viranomaisvalta antaa seksuaalisuutta tukahduttavan viestin.

22) Kun seksin ehdottamisestakin aiotaan tehdä ahdistelurikos, on kysyttävä, suoraanko seksuaalisen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saisi enää edes ehdottaa.

23) Pyrkimällä rajoittamaan seksuaalisen kontaktinhaun ja viestinnän muotoja tähdätään perimmältään samaan kuin sensuroimalla kantaväestöjen esittämää maahanmuuttokritiikkiä: siten yritetään kutistaa kansalaisten vapauden aluetta sekä alistaa käyttäytyminen entistä pahemmin valtiovallan kontrollille – täsmälleen vihervasemmistolle tyypillisen yliyksilöllisen, joukkohenkisen, kollektiivisen ja ryhmäidentiteettejä sekä massakulttuuria korostavan ideologian mukaisesti. Kansalaisten toimintavapauksien kaventaminen ei edistä sen enempää yksilöiden kuin yhteisöjenkään vapautuneisuutta. Seksuaalisen aktiivisuuden rajoittaminen ja passiivisuuden suositteleminen osoittavat, että ”Suostumus2018”-aloitteessa huomioidaan lähinnä naisten näkökulma, joka yritetään levittää kaikkea normaaliutta ja normatiiveja määrääväksi.

24) ”Suostumus2018”-aloitteen kannattajat pyrkivät naamioitumaan ”herkäksi” mielletyn asian suojelijaksi, vaikka tosiasiassa hankkeen kautta käytetään julmaa ja brutaalia valtaa, jolla heikennetään seksuaalisen kanssakäymisen edellytyksiä ihmisten tappioksi.

25) ”Suostumus2018”-hankkeen mukaisia lainuudistuksia ei voida perustella pyrkimyksellä vähentää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, sillä se on jo kriminalisoitu rikoslain 20 luvun pykälässä 6 eikä sen rinnalle tarvita uusia säädöksiä, jotka rajoittaisivat aikuisten seksuaalista kanssakäymistä. Hallitus koettaakin käyttää lastensuojeluargumenttia verukkeena kokonaan uusien säädösten ja normien ujuttamiseksi rikoslakiin.

26) Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan (s. 32) rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen eikä yleisyyteen, sillä niitä tehdään perimmältään muista syistä kuin seurausharkinnan tuloksena.

27) Niinpä myöskään rikoslain raiskauspykälien kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin. Sen sijaan tiukennukset ovat kiertyneet kahleiksi kantaväestöjen omaan nilkkaan niissä maissa, joissa ”Suostumus”-aloitteen kaltaisia kiristyksiä on tehty, kuten Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. 

28) Siten valtiovalta on antanut omille kansalaisille signaalin, että seksiä täytyy pelätä ja varoa, mutta ulkomaalaisten seksuaalikäyttäytymistä ei ole valvottu, eikä olemassa olevia säädöksiä ole sovellettu, vaan rangaistusasteikosta on käytetty vain alapäätä. Yläpäätä ei ole käytetty ollenkaan.

29) Räikeä ristiriita pillee viimein siinä, että poliittinen vihervasemmisto on keuhkonnut jatkuvasti länsimaiseen seksuaalikulttuuriin liittyvien vapauksien pois korventamiseksi, mutta samalla se on katsonut läpi sormien turvapaikanhakijoiden tekemiä selviä ja aikomuksella tehtyjä seksuaalirikoksia. Samanaikaisesti vihervasemmisto on sallinut tietyn uskontokunnan ylläpitää oman kulttuurinsa sisällä ankaria seksuaalipoliittisia normeja, joilla alistetaan muiden muassa naisia.

Kyseisenlainen kaksinaismoralismi on seurausta ”postkolonialismia” arvostelevista dekolonialisaation ja tasapainottamisen pyrkimyksistä, joihin liittyy valta-asemassa oletetusti olleiden ihmisryhmien kuten miesten ja valkoisten ihmisten syyllistämistä ja joilla on tähdätty hyvityksen tuottamiseen kärsineinä pidetyille ryhmille, kuten naisille ja mustille. Samalla kun kyseinen näkökulmateoria korvasi objektiiviset tosiasiat ”oikeudenmukaisuuden” halullaan, se katseli läpi sormien ei-valkoisen tapakulttuurin ihmisarvoloukkauksia. Tätä kautta naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet islamilaisissa maissa ovat muuttuneet tabuiksi, joita ei haluta käsitellä. Niinpä standpoint-teorian tyyppiselle poliittiselle argumentaatiolle ei pitäisi kallistaa korvaa, mutta lisävahinkojen estämiseksi niin täytyy tehdä.

30) Vihervasemmistolle ei riitä enää ”oikea pronomini”, vaan nyt pitää olla myös PORNO MINI. ”Suostumus2018”-lakialoite antaa näyttöä vihervasemmistolaisten sädekehänunnien liittoutumisesta kirkkotätien raastavaan moraaliturbulenssiin. Se todistaa seksuaalisuuden pidättämisestä pelkästään normatiiviseen rekisteriin, jossa ei tunneta haluja eikä intohimoja vaan jolle ovat ominaisia biologisten viettien ja vaistojen kieltäminen, pieteettinen ankaruus, puritaanisuus, aseksuaalisuus, itsensä ja toisten rankaiseminen sekä ehdottoman torjuva suhtautuminen itsen ja varsinkin toisten ihmisten nautinnontavoitteluun.

On harmillista, että näitä (myös kirjassani Totuus kiihottaa, luku 11) esittämiäni argumentteja ei ole pystytty ymmärtämään, vaan kirja pantiin lukijoilta piiloon. Teos kannattaakin pitää sensuroituna, sillä kiellettynä ollessaan se on (sartrelaiseen tapaan) poissaolevana vahvasti paikalla sekä todistaa oikeaksi kaiken, mitä sanoin.

Seksuaalipolitiikan medioituminen oli mukana mediatutkimuksessani, sillä valtamedia on paasannut seksuaalisuuden vaarallistamista edistävän aloitteen puolesta tauottomana äänilevykonserttina.

Aihe oli tutkimuksessani myös siksi, että väestöjen uusintaminen tapahtuu seksuaalisen käyttäytymisen kautta. Mikäli aiotaan arvostella väestöjen muokkausta tai vaihtoa, on tarkasteltava tapaa, jolla valtiovalta ja valtavirtamedia joko suosivat tai vaikeuttavat kantaväestöjen omaa seksuaalista kanssakäymistä.

On murheellista, että aikamme mielipideympäristö ei poikkea Oscar Wilden ajoista, vaikka teinit ja feministit huomauttelevat näennäisen liberalisminsa tueksi meidän elävän jo 2000-luvulla! Koko viestintäuniversumi on tullut niin ääriherkäksi ja älyllistä ääneen ajattelua sietämättömäksi, että luultavasti myös Sigmund Freud ja Friedrich Nietzsche joutuisivat opettamaan johtoajatuksensa ihmisille uudestaan. 

Sekä oikeistokonservatiivit että liberaalit todennäköisesti asettuvat ”vapaamielisenä” esiintyvän vihervasemmiston taakse kiristääkseen seksuaalisen kanssakäymisen normeja. Näin jokaisella on ennen pitkää kaapu, ja kaikki vinkuvat pois itse punomastaan hirrestä. 

---

Päivitys 10.10.2021: Yleisradio jatkoi feminismin hieromista yleisöjen naamatauluun toimittaja Emma Hinkulan kirjoittamassa vainoharhaisessa jutussa ”Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä”.

Tosiasiassa Yle itse pyrkii ratsastamaan homojen selässä markkinoidessaan queer- ja transgenderististä ideologiaansa sekä yrittäessään lavastaa vihervasemmistolaisesta propagandasta poikkeavan ajattelun ”valheeksi”. Yle valikoi niin sanotut ”asiantuntijansa” puolueellisesti ja väittää, että heitä ”maalitetaan”. Tosiasiassa Yle on itse levittänyt perätöntä informaatiota muun muassa kirjastani Totuus kiihottaa.

Minkäänlaista yhtenäistä ”anti-gender-liikettä” en ole havainnut, mutta sen sijaan feministisen, queer-ideologisen ja transgenderistisen yhteenliittymän kyllä. Sen piirissä media tukee tiettyjen vihervasemmistolaisten yliopistotoimijoiden julkisuuskuvaa saaden heiltä toimittajien haluamia kannanottoja. Suomen Akatemia, yliopistot ja tiedehallinto puolestaan palkitsevat heidät poliittisten tarkoitusperien edistämisestä satojen tuhansien eurojen taloudellisilla avustuksilla.

”Ei ole mitään gender-ideologiaa”, väitti (kukapas muu kuin) kirjani sisältöä vääristellyt Tuija Saresma Ylelle – ymmärtämättä kuitenkaan, että ideologian ideologialuonne piilee juuri siinä, että sen edustajat kieltävät sitä edustavansa. Gender-ideologiaan liittyy empiiris-ontologisia tosiasioita kieltämään pyrkiviä hullutuksia, kuten kromosomeihin ja genitaaleihin perustuvan biologisen sukupuolieron liudentamista ”sosiaaliseen sukupuoleen” ja sukupuolen korjaushoitojen laillistamista myös identiteetistään epävarmoille alaikäisille.

Aiheesta aiemmin:

#Kieltäymys2018

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Bonnierin kukkahatturaati palkitsi seksuaalisesta ahdasmielisyydestä

Feministinen valtamedia iloitsi seksuaalisen ahdasmielisyyden lisääntymisestä, kun Bonnierin nimeämä raati luovutti Suuren Journalistipalkinnon STT:n toimittajatyöryhmälle, joka kertoi Kallion lukion opettajan eroottisista opetusmenetelmistä. Hänen väitettiin valmentaneen oppilaitaan seksuaaliseen kohtaamiseen muun muassa raiskausdemonstraatioilla.

Miesopettajaa syytettiin jutussa vuosien takaisista lähentelyistä ja piinaamisesta perusteilla, jotka olivat täysin subjektiivisia. Kirjoitin aiheesta aiemmin tässä jutussani todeten, että näyttelijäntyön oppimiseksi on tärkeää liikkua myös tilanteissa, jotka oppilas kokee epämukavuusalueekseen. Siksi myös raiskausharjoitukset voivat olla tärkeitä, kun taas Minni Hiirten maailmassa liikuttaessa oppilaat eivät opi mitään.

Jutun tehneet STT:n toimittajat Tuuli Oikarinen, Olli-Pekka Paajanen, Jecaterina Mantsinen sekä uutispäätoimittaja Minna Holopainen ja uutispäällikkö Janne Huuskonen ovat varmaan nyt tyytyväisiä, kun saivat julkisuudessa tuomitsemansa opettajan irtisanotuksi toimestaan. Näin siitä huolimatta, että tapauksesta ei aloitettu edes esitutkintaa, sillä poliisiin yhteyttä ottaneiden kokemukset sijoittuvat aikaan ennen sitä, kun seksuaalinen ahdistelu kriminalisoitiin vuonna 2014.

Koska asiasta ei ollut rikosnäyttöä, opettajaan kohdistettu epäily oli perusteeton ja sen pohjalta aikaan saatu seuraus vahingollinen tavalla, joka voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Palkinto lieneekin nyt myönnetty torjumaan sitä mahdollisuutta, että irtisanottu opettaja kantelisi jutusta Julkisen sanan neuvostolle tai ryhtyisi oikeustoimiin asemansa puolustamiseksi.

STT:n aloittama ja muun valtamedian levittämä henkilökohtainen hyökkäys antaa näyttöä feministisen ja seksinvastaisen median vihasta, joka muistuttaa fasistista ajojahtia. Näyttöä tapaus antaa myös siitä, kuinka vaarallista on, että median langettamia seksuaalimoraalisia tuomioita aletaan käyttää seksuaalisesti aloitteellisten ihmisten lynkkaamiseen lakiin ujutettujen täysin mielipiteidenvaraisten, määrittelemättä jätettyjen ja subjektiivisia kokemuksia ilmentävien luonnehdintojen, kuten ”seksuaalisen ahdistelun”, perusteella.

Väitteet ”seksuaalisesta ahdistelusta”, jonka feministinen osapuoli määrittelee, ovat pelkkää suvaitsevaisten mielivaltaa, aivan niin kuin nollatoleranssi on täydellistä totalitarismia. ”Me too”- ja ”Suostumus 2018” -hankkeiden pissikset näyttävät ratsastavan ja kiihottavan kansaa myös ”pedofiliaa” koskevan moraalipaniikin aallonharjalla odottaen saavansa aikaan sähköiskujen tapaisia reaktioita yleisöissään, vaikka heidän omat lapsensa tietävät navanaluset paremmin kuin he itse.

Omasta mielestäni olisi hyväksi, että yhteiskuntamme vapautuisi seksuaalisesti ja että seksuaalisuus liittyisi entistä selvemmin ihmisten arkipäivään niin työpaikoilla, kouluissa kuin vapaa-aikanakin. Kaikille ihmisille olisi hyväksi kasvaa yhteiskunnassa, joka suhtautuu seksuaaliseen aloitteellisuuteen rohkaisevasti. Sen sijaan media levittää yhteiskuntaan seksuaalista ahdasmielisyyttä ja seksin vastaista vihaa, joka leiskuu feministien ja heitä tukevien miespuolisten mekkoeinarien jutuista.

Miehiä vihaava ja feminismin edessä kontalleen heittäytynyt valtamedia teurastaa luonnollisten seksuaalisten yllykkeidensä mukaisesti toimivat miehet ajojahdeillaan ja valittaa mikroskooppisen pienistä tasa-arvo-ongelmista, ystävällisistä katseista tai hyvän päivän toivotuksista. Mutta valtamedia ei tee lynkkausjuttuja afrikkalaisten ja lähi-itäläisten maahanmuuttajien tekemistä hurjista joukkoraiskauksista, joissa jotakuta blondibimboa poljetaan kuin tulpatonta mopoa.

Kun jokin vaihtoehtojulkaisuksi (nykyajan valtavirtamediaksi) sanottu totuusaviisi puhuu nämä asiat halki ja osoittaa syylliset värikuvin varustettuissa jutuissaan, valtamedian toimittajista kokoonpantu raati ei suinkaan palkitse vaan väittää tosiasioita valheiksi ja vaatii vaihtoehtomedioille rangaistusta. – Reilua?

Aiheesta lisää:

Seksin #Saastutus2018
Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta
Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia
Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin

#Kieltäymys2018

Seksinvastaista vihaa leiskuvat feministit ovat jälleen keksineet keinon ahdistella heteromiehiä ja lavastaa heikosti tavoitelluista naisista nykyistä haluttavampia. Mikäpä sopisi siihen paremmin, kuin kriminalisoida kaikki sellainen seksi, johon ei ole nimenomaista suostumusta? Pihtaus auttaa korottamaan epäeroottistenkin ihmisten arvoa seksuaalisilla markkinoilla, joten kannattaa näytellä vaikeasti tavoiteltavaa. Rikoslaillista pohjaa asialle ajaa nyt #MeToo-hankkeen vanavedessä syntynyt #Suostumus2018-kampanja.

”Naisten itsemääräämisoikeuteen” vetoavan hankkeen takana ovat naisjärjestöt, kuten Naisasialiitto Unioni ja Monika-Naiset-liitto, sekä vihervasemmiston poliittiset järjestöt, kuten Vasemmistonuoret ja Keskustanuoret. ”Kampanja halutaan kuitenkin pitää poliittisesti sitoutumattomana”, valaisee suunnitteluryhmään kuuluva Hanna-Marilla Zidan, mikä taitaa olla melko vaikeaa perin juurin poliittisessa hankkeessa. Mukaan yritetään hänen mukaansa sotkea vielä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-tapahtumiakin.

Eräs ristiriita piilee ”itsemääräämisoikeuden” näkemisessä seksuaalisen kanssakäymisen perustana. Tyhmimmänkin ihmisen luulisi ymmärtävän, että seksuaalisessa kanssakäymisessä ei ole kyse kehollisten potentiaalien pidättämisestä itsemääräämisoikeuden piiriin vaan niiden luovuttamisesta sen ulkopuolelle: toisen ihmisen hyväksi ja käyttöön.

Toinen hullunkurinen piirre hanketta ajavien raivotarten ajatussolmuissa on heidän yrityksensä kaupitella seksuaalista ahdasmielisyyttään seksuaalisen vapaamielisyyden kaavussa. Tosiasiassa kyse ei ole oikeuksien lisäämisestä vaan velvollisuuksien ja normiruuvien kiristelystä, josta ei seuraa tunneperäiselle kanssakäymiselle mitään hyvää.

Kolmanneksi: aktiivisen suostumuksen ilmaiseminen on eri asia kuin nimenomaisen kieltäytymisen puuttuminen. ”Raiskaukseksi” voidaan nykyisen lain valossa katsoa tahdon vastainen sukupuoliaktiin pakottaminen. Suostumus 2018 -hanke ehdottaa lain muuttamista niin, että seksuaaliseen kanssakäymiseen tarvittaisiin aktiivinen tahdon ilmaus, eivätkä kieltäytymisen puuttuminen ja pakottamisen esiintyminen riittäisi raiskauksen määritelmäksi. Lain uudistaminen feministien toiveiden mukaiseksi johtaisi ratkaisemattomaan todisteluongelmaan ja kanssakäymisen muuttamiseen luvan sekä dokumentaation varaiseksi.

Dynamiittityhmimmän erehdyksen Suostumus 2018 -hankkeen kannattajat tekevät eksyessään harhapoluille seksuaalisen kanssakäymisen olemuksesta. Eroottiseen jännitteeseen kuuluu aloitteiden teon ja niihin vastaamisen välinen dialektiikka, jossa osapuolet reagoivat ja stimuloivat toisiaan kielletyn ja sallitun jännitteessä. Ilman kielletyn ja epäsopivan rajan ylittämistä ei ole seksiä lainkaan, sillä sovitteluun perustuva demariajattelu kuolettaa tunteet ja tappaa seksin. Seksuaalisen kanssakäymisen olemus ja idea on, että se ylittää sovinnaisuuden ja poliittisen korrektiuden rajat.

Järkyttävällä tavalla paljastavaa on, että hankkeen kannattajat asettuvat defensiiviseen asemaan, jossa he katsovat roolikseen olla tavoittelun kohteena sekä karsia, valikoida, torjua tai hyväksyä heille muka itsestään selvästi ja automaattisesti suunnattuja ehdotuksia. Koska hanke on feministien masinoima, se antaa näyttöä naisten pyrkimyksestä asettua tavoittelun kohteeksi sekä pidättämällä ja sääntelemällä seksuaalista kanssakäymistä tehostaa omaa valta-asemaansa, jonka tunnusmerkki on itsensä näkeminen tavoittelun kohteena ja ratkaisijan roolissa. Tällöin sivuutetaan se olennainen kysymys, miksi juuri naisten ja feministien pitäisi päättää siitä, mitä ihmiset tekevät yhdessä tai ylipäänsä.


Kyttävallesmannit seksiterapeutteina

Asiakirjapohjainen ja käräjäoikeuden lupamenettelyyn perustuva seksi voi ehkä olla juridisesti legitiimiä ja laillisesti moitteetonta, mutta se ei ole enää nautittavaa, ja kipinä on poissa. Hanke antaa jälleen näyttöä siitä, mitä tapahtuu, kun ihmissuhteita koskeva diskurssi oikeustieteellistetään ja kysymyksiä ratkovat juristien nuijat, jotka eivät ymmärrä ihmisten psykodynamiikasta mitään.

Jo ”avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” kodifioiminen lakiin oli ympyrän neliöimistä. Avioliittohan on suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten kriminalisoida olisi pitänyt seksistä kieltäytyminen avioliitossa. Ja entäpä, jos muutamat ihmiset nauttivat raiskausfantasioista monien masokistinaisten tapaan? Eikö raiskausten arvottaminen kielteisesti ole silloin seksuaalista syrjintää?!

Kun raiskauksesta tehtiin virallisen syytteen alainen rikos vuonna 2014, tuotiin virallinen syyttäjä ihmisten makuuhuoneisiin. Yhteiskunnan interventiota perusteltiin sillä, ettei tekijä voisi painostaa uhria luopumaan syytteistä. Toisaalta vietiin osapuolilta mahdollisuus katua ja sopia, mikä asetti yhteiskunnan ratkaisuvallan yksilöiden edelle henkilökohtaisessa asiassa. Tämä ajattelutapa edustaa tyypillistä vasemmistoideologiaa: valtio tietää yksilöitä paremmin, mikä on heille hyväksi.

Suostumus 2018 -hanke saa varmasti paljon kannatusta omasta kehollisuudestaan ja seksuaalisuudestaan vieraantuneilta ihmisiltä, joita tästä maasta löytyy pilvin pimein. Viime aikoina on julkaistu parikin tutkimusta, joiden mukaan suurella osalla suomalaisista ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista seksuaalielämää. Tilannetta pahentaa, että Yleisradion feministitoimittajan kirjoittaman ”analyysin” lopussa alettiin #MeToo-hankkeen tapaan kerjätä lukijoilta kokemuksia ”epäselvästä suostumuksesta”, jotta ihmiset saataisiin ajattelemaan ja pitämään mielessään seksin kauhistuttavuutta.

Jutun kirjoittanut toimittaja Heli Suominen on kaivanut tuekseen kaksi feminististä oikeustieteen naisprofessoria, Terttu Utriaisen ja Suomen Akatemian rahoittaman Johanna Niemen, joka tunnetaan käsityksistään, että lailla pamputtaminen ratkaisee kaikki puutteet ja ongelmat. Millaiset soihdut vihervasemmistolaisen feminismin pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat sytyttääkään alkaessaan keuhkota täysin palkein Suostumus 2018 -hankkeen puolesta?

Yleisradion jutussa paheksutaan, että vielä vuonna 2012 lain tiukentamista pidettiin oikeusministeriön arviomuistiossa ”elämälle vieraana”. Toisaalta iloitaan siitä, että Antti Häkkäsen (kok.) johtamasta oikeusministeriöstä kuuluu jo ”pehmeämpiä vastauksia” ”asenneilmaston muutoksen” ja ”keskustelun laajuuden” vuoksi. Tosiasiassa ihmisten seksuaalinen käyttäytyminen ei perustu asenneilmaston muutokseen eikä keskustelun laajuuteen vaan biologisperäisiin viettiyllykkeisiin, jotka ovat ajasta aikaan samat aivan riippumatta siitä, että kulttuurissa niitä yritetään panna kuriin.


Seksin feministinen vaarallistaminen

Raiskaussyytteillä uhkaaminen tuskin parantaa seksin kurjuudella säikäytettyjen neitojen mieltä tai niiden nuorten miesten kroonisia pelkotiloja, jotka istuvat pipo silmillään baarien takanurkissa peläten joutuvansa valtiattarina esiintyvien mehiläiskuningatarten ankarien rangaistusten uhreiksi, mikäli ilmaisevat vähäistäkin halua johonkin seksuaaliseen tekoon. Sillä ”elämä on julmaa”.

Tragikoomisinta onkin, kun cuck-miehiksi sanotut nössöpojat menevät innosta kiljuen feministien seksinvastaisten ja suostumusta panttaavien hankkeiden tueksi luullen, että vastalahjaksi naisilta herahtaisi jotakin heille. Taktiikka ei kuitenkaan toimi. Miesten nöyristelyn tuloksena naisten pilkallinen ja ivallinen ylenkatseellisuus vain vahvistuu, ja tuloksena on miesten itsesyyllistämistä, aseksualisointia, itsensä kuohintaa ja jopa itsensä kriminalisointia, jonka tuloksena miesten seksuaaliset potentiaalit invalidisoidaan.

Myöskään vapaamielisyyden paratiiseina mainostetut homoyhteisöt eivät ole jääneet altistumatta sähköpaimenille, joita seksuaalisen nautiskelun viholliset ripustelevat nettilangoille. Seksuaalivähemmistöt ovat nykyisin täynnä persoonallisuushäiriöisiä pissiksiä, jotka pitävät kymmenpennistä polviensa välissä ymmärtämättä, että pihtaus on pois vain pihtareilta itseltään. Omahyväisesti he hakeutuvat cock blockausta harjoittavien fag hagien hameenhelmojen alle.

Me too- ja Suostumus 2018 -hankkeiden vahingollisin puoli piilee seksuaalisuuden vaarallistamisessa, jonka tuloksena hyvää sanotaan pahaksi. Riippumatta, eteneekö lain muutosesitys vai ei, hankkeiden sisältämä propagandapuhe ohjaa ihmisiä tarkkailemaan käyttäytymistään. Kurjin henkisen valvonnan muoto on juuri itsekontrolli. Normit ovat silloin menneet ihon alle, ja niistä on tullut ideologista valvontaa, jolla ihmiset kurittavat itseään. Mutta toimihan myös Orwellin romaanissa Vuonna 1984 Seksinvastainen Liitto, joten dystopia toteutuu, kunhan malttia ja kärsivällisyyttä riittää.

Seksin kriminalisoiminen todisteellisten suostumusten ehdoilla tapahtuvaksi luo kyttäysmielialaa, jonka yleistymisestä sietäisi olla huolissaan. Se voi nimittäin loukata tiettyjä seksuaalisesti aktiivisiksi osoittautuneita kansanryhmiä sekä aiheuttaa tiettyihin uskontoihin liittyvien seksuaalisuuskäsitysten kyseenalaistamista ja uskonrauhan rikkomista.

Kuriositeettina voidaankin huomauttaa, että rasistit, fasistit, natsisiat ja kaljupäiset nahkahomot ovat tämän ikävän tilanteen aiheuttaneet, sillä he ovat aina olleet suomalaisnaisten etujen ja koskemattomuuden kannalla! Tämä on hyvä jokaisen Suostumus 2018 -hankkeeseen osallistuvan muistaa, myös suunnitteluryhmään kuuluvan Hanna-Marilla Zidanin.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että suomalaista miestä kehutaan liian vähän, kun taas feministisissä seksinvastaisuudella ahdistelijoissa kiteytyy kaikki se, mikä sosiaalisessa mediassa on vikana. Vihervasemmistolaisten feministien vihakampanjoilla ja heidän patologista narsismia edustavalla uhriutumisellaan yritetään normalisoida seksuaalisuuskielteistä kulttuuria kaikkialla.

Ei pitäisi myöskään jatkuvasti länkyttää seksuaalisten aloitteiden tekijöitä vastaan, sillä aloitteellisia ihmisiä on kiittäminen siitä, että seksiä on. Psykologisissa kokeissa on havaittu, että myönteisten reaktioiden jäädessä puuttumaan ihmisten aloitteet sammuvat nopeasti pois. Heterosuhteissa fysiologisesti ja biologisesti aloitteellisemman rooliosapuolen, eli miesten, kannattaisi perustaa vapaata seksuaalista kohtaamista puolustava #NotMe-hanke ja levittää sitä maapallon ympäri.


Kirjoituksiani seksuaalisuuden vaarallistamista vastaan:

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta
Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia
Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Sanoma-lehtien feministit ovat ahdistelleet miehiä koko kuluneen syksyn ajan kansainvälisen ”Me too” -hankkeen nostamaa some-raivoa ja pöyristymisten aallonharjaa hyväkseen käyttäen. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin muun muassa jutuissani ”Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin”, ”Nollatoleranssi on suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta” ja ”Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia”.

Sanoman medioiden ohella myös toinen keskeinen feministisen propagandan bunkkeri ja äänitorvi – Yleisradio – on lääppinyt aihetta pyrkimyksenään levittää yhteiskuntaan seksin vastaista ahdasmielisyyttä. Eilisessä A-teeman jaksossa ”Seksuaalinen häirintä” aihetta esiteltiin näin:

”Ahdistelua, häirintää ja häpeää. Seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin kukaan uskalsi arvata. Mistä ahdistelu johtuu? Miksi laki ei riitä suojelemaan meitä? Tunnistetaanko raja, jonka yli ei saa mennä?”

Laki ei todellakaan riitä suojelemaan meitä moraalinvartijoiden ahdasmielisyydeltä. Niinpä Ylen toimittajien hengästyttävään taivasteluun voi pikaisesti vastata, että ”seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin kukaan uskalsi arvata”, koska ihminen on olemukseltaan seksuaalinen. Ihmisten luonnollisten käyttäytymistaipumusten arvottaminen moraalittomaksi johtuu vain yhteiskunnan muuttumisesta aiempaa ahdasmielisemmäksi, puritaanisemmaksi ja uuskonservatiivisemmaksi, mikä puolestaan on feministisen liikkeen syytä.

Seksuaalisen kanssakäymisen kokeminen ”häirintänä” on siis relatiivista. Se on tulos feministisen ja seksiä vaarallistavan politikoinnin asettamisesta vuorovaikutuksen standardiksi.

Toimittaja Anne Savinin kirjoittamassa jutussa ”Miten seksuaalinen häirintä muuttui vakavaksi asiaksi?” tällä taantumuksella oikein ylpeillään, ja se esitetään nimenomaan feminismin aikaansaamana ”kehityksenä” ja ”saavutuksena”, vaikka tuosta seksuaalisuuden tukahduttamisesta kärsivät nykyisin kaikki.

Toimittaja Eero Mäntymaan kirjoittamassa jutussa ”’Seksuaalinen häirintä voi olla vahinko’ – Näin ajattelee yli puolet suomalaisista” taas vedotaan Taloustutkimuksella teetettyyn kyselyyn, jonka pohjalta seksuaalisesta aloitteellisuudesta pidättäytyminen arvotetaan suositeltavaksi normatiiviksi.

Siihen nähden kaikenlainen katueroottisuus arvotetaan sitten ”tahattomaksi” tai ”vahingoksi”, ja ihmisiä opetetaan häpeämään omaa seksuaalista aktiivisuuttaan. Tavoitteena näyttää olevan seksuaalisten vihjeiden, katseiden ja eroottisten jännitteiden pois jynssääminen ihmisten arkipäiväisestä vuorovaikutuksesta.

Median asennoituminen ”seksuaaliseen häirintään” paljastavan puolueellista

Voidaan kysyä, mihin tällä kaikella oikeastaan pyritään. Ja vastata, että ilmeisestikin seksuaalisten ihmisten ja erityisesti miesten seksuaaliseen ahdisteluun, syyllistämiseen ja murjomiseen. Todellisuuden aseksualisoimista käytetään verukkeena myös poliittisten ajojahtien ja likasankojournalismin tekemiseen.

Esimerkkinä viimeksi mainitusta voin mainita tavan, jolla pöllölaakson entistä uutisankkuria Seppo Huhtaa syytetään nyt ”seksuaalisesta ahdistelusta”, vaikka hänellä ovat olleet koko ajan housut jalassaan. Ajojahdin syynä onkin vain hänen maahanmuuttokriittisyytensä, joka näyttää kelpaavan mitä katalimpien mustamaalauskampanjoiden perusteeksi vihervasemmistolaisessa mediassa. Kyse on juuri siitä leimaamisesta, josta käytetään vasemmiston puoluetoimistoissa taottua uuskielistä ilmaisua ”maalittaminen”.

Sen sijaan vihervasemmistolaista mediaa ja nuoria neitoja itseään ei näytä ahdistavan eikä häiritsevän lainkaan se, että he elävät niin sanotussa polyamorisessa suhteessa Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtajan kanssa. Yleisradio julkaisi aiheesta kesän lopulla tekotrendikkään jutun, jossa toimittajakin toki ihmetteli, miten kyseiset identiteetiltään hontelot ja seksuaalisuudestaan täysin hakoteillä olevat nuoret pärjäävät tuossa ”monisuhteisessa”, pitkin ja poikin huoraavassa ja toinen toistaan hyväksikäyttävässä hampuusisuhteessaan ilman mustasukkaisuuden kokemuksia, jotka monien muiden ihmisten mielestä saattaisivat olla hyvinkin häiritseviä.

Nostan asian vertailukohdaksi vain osoittaakseni, kuinka puolueellista asioiden käsittely mediassa on. Ihmissuhteiden kalvaminen häirintäväitteillä on nimenomaan median luoma ilmiö, jota ei olisi lainkaan ilman tiedotus- ja toitotusvalineiden interventiota ja halua käyttää valtaa ihmisten välisten persoonallisten suhteiden järjestelemisessä.

Kyseessä on siis näyttö – ei vain poliittisen vallan – vaan myös henkilökohtaisten ihmissuhteiden medioitumisesta, jonka mukaisesti media pyrkii tunkeutumaan ihmisten makuuhuoneisiin ja arkipäivän vuorovaikutukseen omalla asennemuokkauksellaan, mielipiteiden manipuloinnillaan ja kansankiihotuskampanjoillaan sekä saattamaan henkilökohtaiset suhteet poliittisen paheksumisen, julkisen arvostelun ja juridisen tuomitsemisen kohteiksi.

Mikäli valtamedian toimittajat olisivat vähänkin sivistyneempiä, hienotunteisempia ja vähemmän pahanilkisiä kuin he ovat, heidän odottaisi häpeävän omaa nilkkimäisyyttään ja paheellista pyrkimystään lietsoa vihakampanjoita ihmisten välisiin suhteisiin ja sukupuolten välille.

Nollaselvitys seksuaalisesta häirinnästä

Myös Ylen ”seksuaalisesta häirinnästä” julkaisema ja internet-kyselyyn perustuva selvitys on omalla tavallaan paljastava. Gallupia laadittaessa ei ole otettu huomioon tutkimuksen taipumusta vaikuttaa haastateltujen asenteisiin.

Metodologinen tosiasia on, että asian tutkiminen ja vatvominen kyselyillä ja selvityksillä luo usein tutkittavan ilmiön. Eli kun seksuaalisesta häirinnästä jatkuvasti tivataan mielipiteitä ja ihmisille tarjotaan mahdollisuutta rastittaa ”seksuaalisen häirinnän” eri muotoja tutkijan tarjoamista omista vaihtoehdoista (”epäasiallinen katse”, ”tungetteleva kysymys”, ”seksuaalinen ehdottelu ja/tai vitsailu”, ”häiritsevä viestittely”, ”sopimaton koskettelu”), tutkimus tällöin itse luo koko ilmiön. Ilman selvitystä ei ilmiötä olisi mahdollisesti lainkaan, eivätkä ihmiset kokisi minkäänlaista seksuaalista häirintää arkielämässään.

Nyt feministit ovat asioita kaivelemalla luoneet hysterian, jonka vallitessa tutkittavat ihmiset menevät lankaan ja vastaavat kyselyn tarjoamia vaihtoehtoja myötäillen pelkän (näennäis)tieteellisen auktoriteetin lumoissa. Näin syntyy ”etsivä löytää” -harha.

Ihmisten todelliset asenteet paljastaa kuitenkin se, että miehistä vain 34–48 prosenttia lankesivat siihen ansaan, että he suostuivat hyväksymään heille tarjotun väitteen ”seksuaalinen häirintä pitäisi kriminalisoida”. Koska tämä on ristiriidassa sen kanssa, että 73 prosenttia miehistä piti ”häiritsevää viestittelyä” seksuaalisena häirintänä, on osoitettu, että varsinkaan miehet eivät oikeasti pidä seksuaalista häirintää ongelmana – tai tutkimus on täysin epäluotettava nollatutkimus.

Minä uskon molempien vaihtoehtojen pitävän paikkaansa. Huomion arvoista on, että Ylen tilaamassa selvityksessä ei lainkaan kysytty, miten seksuaalisen häirinnän kokemukset jakautuvat sukupuolten kesken. Tämä voi johtua siitä, että transgenderististä queer-ideologiaa ajava Yle ei enää tunnusta kaksiarvoista sukupuolieroa. Muualta saadut havainnot kuitenkin osoittavat, että seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta kitisevät etupäässä ilkeät ja pahansisuiset ämmät, kun taas itsetunnoltaan terveet miehet eivät tunnista seksuaalista ahdistelua eivätkä häirintää.

Koska asiaa koskevan selvityksen tutkimusstatus on puolueellinen ja koska se mahdollisesti luo selvityksen kohteena olevan ilmiön itse sekä kaiken lisäksi kiihottaa vastaajia tutkijoiden heiltä hohtimilla kiskomiin mielipiteisiin, se jo itsessään on osa vihervasemmistolaiseen politikointiin liittyvää feminististä agendaa, tendenssiä ja mafiaa. Se on siis nollatutkimus, jolla ei reflektiivisten puutteiden vuoksi ole tieteellisen tutkimuksen arvoa.

Minä Freudina

Tahallisten ja tarkoitushakuisten tutkimusharhojen lisäksi seksuaalisuutta koskevan ahdasmielisyyden lietsominen pyrkii hyödyntämään myös kahta muuta harhaa: (1) psykologista projektiota ja (2) tutkittavan ilmiön olemuksen epäadekvaattia määrittelemistä.

Ad 1: Seksuaalisesti ahdasmieliset feministinaiset projisoivat omat seksuaaliset ahdistuksensa toisten ihmisten ominaisuuksiksi ja vihaavat niitä heissä. He siis kääntävät oman aseksuaalisuutensa tai antiseksuaalisuutensa väitteiksi, että seksuaalisesti aktiiviset ihmiset ”ahdistelevat” tai ”häiritsevät” heitä, vaikka tosiasiassa heitä ahdistaa ja häiritsee heidän oma torjuttu ja tukahdutettu seksuaalisuutensa. Sille puolestaan on ICD-10-sairausluokitus ”itseä häiritsevä sukupuolisuhteiden häiriö”, josta tunnetaan tasavertaisesti heteroseksuaalinen (F66.20) ja homoseksuaalinen (F66.21) muoto.

Sen sijaan jokaisen terveen aikuisen pitäisi ymmärtää, ettei ole hänen asiansa yksin päättää kanssakäymisen ehdoista, toisin sanoen siitä, mikä ihmisten vuorovaikutuksessa on ”sopivaa” tai ”epäsopivaa”, ”epäasiallista” tai ”häiritsevää” – ainakaan sikäli kuin kyse on todellakin ihmisten välisistä suhteista. Feministit pyrkivät kuitenkin yksin määräämään kaiken seksuaalisen kanssakäymisen periaatteet, normit ja rajat, mikä osoittaa feministisen liikkeen totalitaarista vallanhalua.

Feministit ovat ulottaneet vallankäyttönsä myös viranomaismääritelmiin, sillä ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tasa-arvotiedon keskuksen kehittämispäällikön” Hanna Onwen-Human mukaan kyse on seksuaalisesta häirinnästä, ”jos kohde kokee sen häiritseväksi”, ja Helsingin Sanomat julistaa kannanottoa totuutena jutussaan ”Tätä on seksuaalinen häirintä”.

Entäpä jos joku lukija asioiden ollessa näin julistaisi feministis-monikultturistisessa junttausvirassa olevan humaani-Hannan omat kannanotot sanalliseksi häirinnäksi, kun kerran valtuudet on saatu? Itsensä absolutisoiminen on toki viktoriaanisille rouville tyypillinen käyttäytymismuoto, mutta nykyaikana sitä voidaan pitää parodiahorisontin yli harppaavana taantumuksellisuutena, aivan niin kuin lännenelokuviin liittyvää naistenpalvontaakin.

Ad 2: Toinen aihetta koskevan keskustelun peruserehdys koskee puheena olevan ilmiön olemusta. Ei ole ymmärretty, mitä seksuaalisuus on ja merkitsee. Seksuaalisuushan pyrkii menemään kaiken sovinnaisuuden ja normatiivisesti hyväksytyn, kuten uskonnollisten periaatteiden, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelman ja muiden soveliaisuussääntöjen yli.

Koska seksuaalisuuden olemusta ei ole ymmärretty vaan siihen suhtaudutaan täysin infantiililla ja naiivilla tavalla, on luonnolliset seksuaalisuuden ilmaukset katseista kosketteluun voitu kokea sitten ”ahdisteluna” tai ”häirintänä”, mikä puolestaan on johtanut vakaviin persoonaa ja ihmissuhteita koetteleviin ristiriitoihin.

Häirintäväitteet sikiävät naisten ja miesten ideologisista rooli- ja käytösvelvoitteista

Seksuaalista ”ahdistelua” ja ”häirintää” ei ole pystytty määrittelemään millään yleisesti hyväksyttävällä tavalla. Ne ovat samanlaisia vasemmiston ajatuspajoissa luotuja propagandatermejä kuin punavihreän median laajalti käyttämät ’rasismi’, ’vihapuhe’ ja ’totuuden jälkeinen aika’. Ne ovat avoimiksi jätettyjä käsitteitä, joita käytetään blanco-valtuutuksina ei-sosialististen ja ei-feminististen ihmisten läimäyttelemiseen yliopistoissa ja muissa akateemisissa yhteyksissä.

Todellisen rimanalituksen Ylen TV-lähetyksessä esitti Turun yliopiston akatemiaprofessori Johanna Niemi, joka ehdotti sanallisenkin häirinnän saattamista lain piiriin. Vaatimus on kaikessa karkeudessaan älytön ja dynamiittityhmä, sillä normatiivinen eetos ei selitä mitään ja laeilla kurittaminen on yleensäkin matalamielinen lähestymistapa kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Feministien vaatiessa sanallista häirintää kriminalisoitavaksi uhataan rikollistaa loputkin rippeet siitä, mitä seksuaalisuuden olemuksesta vielä on jäljellä tuossa feministien hallitsemassa heteroseksuaalisessa ajatus- ja käytösvankilassa.

Feministien ihanteiden vallitessa joutuisivat tulilinjalle seksuaalinen kanssakäyminen, vuorovaikutus, lähestyminen, kohtaaminen, katsominen, vilkaiseminen, mainitseminen, lausahtaminen, ehdottaminen, kysyminen, tiedusteleminen, arvaaminen ja olettaminen – puhumattakaan sellaisista kauhistuttavista rikoksista kuin suostuttelu, lahjominen ja tarjoaminen. Taivuttelu, maanittelu ja koskettaminen vievät ihmisen luultavasti tulevaisuudessa suoraan sähkötuoliin.

Hyväksyttävän seksin muodoksi tai taida jäädä kuin ostaminen, mutta sekin on osittain kriminalisoitu. Naishuoria mielistellen prostituution uhrina nähdään aina nainen, vaikka arvostettu sosiologi Henry Laasanen osoittikin laudaturilla palkitussa tutkimuksessaan Naisten seksuaalinen valta (2008), että tosiasiassa naiset pidättävät seksiä miehiltä voidakseen myydä sitä kalliilla hinnalla oman vallankäyttönsä merkiksi.

Aivan kuten Laasanen on todennut, naisten seksuaalinen häiritseminen ei ole merkki seksuaalisen vallan omistamisesta vaan sen puutteesta. Toisella tavalla sanottuna: toimittajat eivät ole ymmärtäneet, että heteromiesten harjoittama naisten jahtaaminen ei johdu miesten vallasta tai etuoikeudesta, vaan se on merkki miesten vallan heikkoudesta.

Vain sellaista ihmistä tavoitellaan, jolla on valtaa, ja valtaa hänellä on juuri tavoiteltavuutensa vuoksi. Häirityksi joutumisen kokemukset eivät siis ole oire miesten vallankäytöstä vaan seuraus naisten omasta seksin pidättämisestä. Naisten kokema pahoinvointi taas ei ole seuraus miesten harjoittamasta häirinnästä vaan syy siihen, miksi miehet ovat ymmällään naisten kanssa ja lähestyvät heitä toistuvasti ilman tuloksia.

Jos ”häirinnäksi” leimataan kaikki toistuva yrittäminen, pidätetään kanssakäymisen päätösvalta yksinomaan torjujien tai suostujien käsiin. Asiasta valittaminen on vastoin seksuaalisuuden olemusta, sillä heteromiehethän jatkavat yrittämistä sen seurauksena, että heihin suhtaudutaan täysin penseällä tavalla, joka on vastoin seksuaalisen kanssakäymisen olemusta.

Heteromiehet ovat myös tottuneet siihen, että naisia itseään rasittaa heille sosiaalisesti langetettu kieltäytymisvelvoite, jonka kautta naiset välttelevät leimautumista ”liian helpoiksi tapauksiksi”. Sen vuoksi miehet puolestaan tietävät, että kun nainen sanoo ”ei” hän tarkoittaa ”kyllä”.

Vaikutelma miesten harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä perustuu siis siihen, että naisen nimi on ”En Anna!”. Naisten jatkuva kieltäytyminen, torjunta ja punaisten valojen taakse linnoittautuminen on eräänlainen perustila, johon miehet joutuvat hakemaan muutosta omalla yritteliäisyydellään.

Jokaisen pitäisi myös ymmärtää, että seksuaalisuuden olemukseen sisältyy intohimoisuus. Jos seksuaalisuudessa ei ole intohimoa, ei ole seksiäkään. Aloitteellisuudesta marisijoiden ja omassa narsistisessa omahyväisyydessään piehtaroivien feministien ei kannattaisikaan murjoa miessukupuolta, sillä aloitteellisia ja seksuaalisesti häiritseviä miehiä on kiittäminen siitä, että seksiä heteroseksuaalisissa yhteyksissä vielä on.

Psykologisissa kokeissa puolestaan on osoitettu, että jos ärsykkeeseen ei reagoi, ärsyke sammuu. Mikäli feministit eivät seksiä tavoita, syyllinen ei välttämättä löydy maailman heille tarjoaman kuvastimen pitelijöistä vaan peilin edessä olevista itsestään.

Jos asiat aloitteiden tuloksena joissakin harvinaisissa ja epätodennäköisissä tapauksissa kuitenkin etenevät seksiin asti ja seksuaalisessa kanssakäymisessä kohdataan epäonnistumisia tai pettymyksiä, ei asioista pidä syytellä miehiä, kuten feministinaiset pyrkivät tekemään, sillä kyse on ihmisten välisestä kanssakäymisestä ja viestinnästä, intersubjektiivisuudesta ja kommunikaatiosta.

Kanssakäymiseen myös ryhdytään aina tietyn hetkisen informaation perusteella, eikä lopputuloksesta voida saada tietoa, kunnes vasta kokeilun tuloksena. Niinpä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä yllättävistä tai epämiellyttävistä tuloksistakaan ei pitäisi olla valitusoikeutta.

Heteroseksuaalisen kanssakäymisen ydinongelma

Eri asia on sitten se, jos naiset eivät kerta kaikkiaan halua seksiä. Tämä asiaan liittyvä epäsymmetria onkin heteroseksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvän ahdistelu- ja häirintäongelman ydin. Nainen ja mies eivät tule toimeen, sillä naisen ja miehen mielihyvä- ja tyydytysrakenne ovat kokonaan erilaiset. Koska ongelma johtuu sukupuolten olemuserosta, se on fataali, siis kohtalokas ja korjaamaton.

Naisten haluttomuus seksuaaliseen kanssakäymiseen on minulle sinänsä mysteeri, mutta ilmiön olemassaolosta voi vakuuttua kirjautumalla johonkin seuranhakuchattiin miehen nimimerkillä ja hakemalla naisseuraa. Yhtään vastausta ei tule, ja jos tulee, vastaajana on niin sanottu feikki, jonka naisnimimerkin takana majailee joku vedättäjä, epätoivoinen transvestiitti tai bi-mies. Asiassa ei auta, vaikka omat ulkomuoto- ja henkiset parametrit säätäisi kuinka houkutteleviksi. Minkään ikäiset tai näköiset naiset eivät ota yhteyttä eivätkä vastaa mikään ikäisille tai näköisille miehille. Naisten seksuaalisuus on tapahtumataivaanrannan ylittävä musta aukko, josta mikään valo ei säteile ulos.

Mutta jos chatteihin kirjautuu lähes millä tahansa naisnimimerkillä tai millä tahansa ulkonäköparametreillä, on ruutu punaisena miesten yhteydenotoista. Tämä osoittaa, millainen tasehäiriö heteronaisten ja heteromiesten välisessä tyydytystilassa vallitsee. Naisten täydellisen aseksuaalisuuden, haluttomuuden ja seksuaalisilta foorumeilta vetäytymisen vuoksi heteromiehille näyttää kelpaavan vaikka kuinka vanha ja ruma läskiämmä, kunhan vain kyseessä on nainen!

Sosiaalisen vaihdon teorioihin nojaavan ajattelun näkökulmasta tarkasteltuna naiset pyrkivät luomaan tasehäiriön tahallaan, eli he pidättävät seksiä heteromiehiltä lavastaakseen itsensä seksuaalisesti tavoiteltaviksi. Sitä nuo pissisnaiset eivät olisi muutoin, paitsi juuri seksin säännöstelyn ja pihtaamisen kautta.

Mitäpä jos tehtäisiin kerrankin miesten toiveiden mukaan?

Mikä sitten neuvoksi naisten ja miesten suhteisiin? Koska ”Me too” -hankkeen ja sitä suosivien feministimedioiden harjoittamassa vyörytyksessä on kyse pelkästä ilkeydestä, kataluudesta, vihaan kiihottamisesta ja puolueellisuudesta naisten hyväksi, suosittelen kaikille heteromiehille seksilakkoa.

Kuvailin jo teokseni Enkelirakkaus (2008) loppupuolella valtioutopian, josta kaikki naisellisuus olisi karkotettu pois ja yhteiskunta koostuisi chauvinistista ja nationalistisista univormumiehistä. Tämä ihanteellinen maailma olisi minnihiirten hallitseman nyky-yhteiskunnan vastakohta, ja se ohjaa jo pelkkänä kuvitteellisena vertailukohtana tiedostamaan, kuinka nynnymäistä tämä millamallojen ja ninninellien pilalle mädättämä nykytodellisuus on.

CNN:n uutisen mukaan oikeat homomiehet eivät olekaan mitään vihervasemmistolaisia ituhippejä, vaan suuri osa kannattaa poliittista oikeistoa ja Alternativ für Deutchland -puoluetta Saksassa, jossa maahanmuuttajaislamistit ovat aloittaneet iskut homoja vastaan kaduilla.

Toivoisinkin kaikkien oikeiden miesten muodostavan oman ”#FuckYou”-hankkeensa todellisen miesten valtion aikaansaamiseksi, siis sellaisen, josta naiseuden seksuaalisuutta tuhoava vaikutus olisi karsittu pois. Kun heteromiehet eivät näytä pääsevän naistensa kanssa toivottuihin tuloksiin, paitsi naisten sanelemilla ehdoilla ja tiukasti korkokengän alle kukistettuina, miksi heteromiehet eivät tavoittelisi seksiä toisilta miehiltä?

Keskeinen ongelma liittyy lajinsäilytykseen ja väestön uusintamiseen. Kuitenkin myös siinä asiassa naisasianaiset johtavat destruktiivista agendaa, ja miesten vetäytyminen perheistä ja seksuaalisilta areenoilta johtuu tylyjen ja koppaviksi ylpistyneiden naisten omasta pöyhkeydestä. Prosessin lopputulos on jakkupukuun sonnustautuva, neuvostokosmonautti Raisa Irina Gulakovaa muistuttava raaka ja itseään sekä lähimmäisiään julman sankarillisesti kohteleva ”itsellinen nainen”.

Feministit ovat ottaneet erääksi pääagendakseen myös kantaväestön kasvun lopettamisen ja täydellisen tyrehdyttämisen länsimaissa. He ovat pitäneet kymmenpennistä polviensa välissä mutta avanneet mielihyvin tulvaportit Afrikasta ja Lähi-idästä satelevalle maahanmuutolle ihan vain tukeakseen islamia, jossa naisen asema on heidän mielestään ilmeisesti oikeanlainen.

Tosiasiassa viidakkokuumeisten valkoisten naisten kiimaisuus mustaa rotua kohtaan paljastaa vain heidän torjutun seksuaalisuutensa, jonka nämä euripidiset naiset katsovat voivansa päästää ryöpsähtämään valloilleen ainoastaan vapautuessaan länsimaisen kulttuurin ahdistaviksi koetuista normeista omalla vulgaarilla ja alkukantaisella tavallaan. Vaikka tällä tavoin tuleekin todistetuksi, että maahanmuuton suosimisen ja feministisen seksuaalipolitiikan välillä on riippuvuus, tätä kautta syntyy kuitenkin myös illuusio, jonka mukaan islamin hunnun alle rajoitettuna naisten asema on stretch-farkuissa pinnistelevien teinityttöjen roolia parempi.

Vapautuminen seksiobjektin asemasta islamin kaavun alle johtaa sekä naisten aseman mitätöimiseen että miesten seksuaalisten viettienergoiden entistäkin vahvempaan tukahduttamiseen. Sitä kautta puolestaan selittyy länsimaihin tunkeutuneiden arabimiesten hyökkäävyys ja päällekäyvyys. Ne ovat suoria seurauksia islamin harjoittamasta seksuaalisesta vallankäytöstä, jolla ihmisten luontaisia biologisperäisiä taipumuksia yritetään suitsia ja laittaa kuriin.

Koska tummien miesten aiheuttamasta todellisesta ongelmasta, eli joukkoraiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ei sovi puhua rasismisyytteiden pelossa, valhemedia koettaa kääntää keskustelun täysin marginaaliseen valkoisten miesten harjoittamaan ”seksuaaliseen häirintään”, jolla tarkoitetaan hyvän päivän toivotuksia ja ilmojen kehumisia väärille ihmisille. Tähän kulttuuritätien lietsomaan kampanjaan menevät naurettavalla tavalla mukaan myös omaa sukupuoltaan halveksuvat profeministimiehet, jotka toivovat, että palkkioksi ritarillisuudestaan naisilta herahtaisi jotakin myös heille.

Tilanne on sikäli nurinkurinen, että aiemmin naisen parhaaksi turvaksi miellettiin henkilökohtainen parittelukumppani tai aviomies, kun taas nyky-yhteiskunnassa miehiä kuritetaan heidän naisille aiheuttamistaan näennäisistä uhista, ja kurinpitotehtävä on siirretty julkisen vallan tehtäväksi, jota puolestaan edustaa itse itseään rajoittava feministinen kuohilasmies.

Feministien harjoittama seksuaalisuuden tuhoaminen on täydellistä

”Seksuaalista häirintää” koskevien väitteiden ohella feministit ovat hyökänneet seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden omaa olemusta vastaan myös monessa muussa asiakysymyksessä.

Feministisen liikkeen alennettua aborttien kynnystä suomalaiset naiset teurastavat omilla ”ratkaisuillaan” noin 10 000 sikiötä vuodessa vedoten käsitykseensä, että ”naisella on oikeus omaan kehoonsa”, mutta unohtaen aktiivisesti sen, että lapsi on yhtä paljon myös hänen isänsä. Lisäksi sikiö on aina oma yksilönsä, jonka ihmisarvo kielletään aborteissa täysin. Abortit ovat edelleen heteroseksuaalisen valtakulttuurin tabu, ja käsittelin aihetta perusteellisesti kirjoituksessani ”Et ehkä omista geenejäsi – Asiaa abortista”.

Transsukupuoliset ja muutamat muut sukupuoliset poikkeamat puolestaan vaativat sukupuolensa vaihtamista tai ”korjaamista” toiseksi, ja perusteena vireillä olevalle translaille he sanovat sen, että nykyinen laki vaatii sukupuolensa korjaajilta ”pakkosterilisaatiota”. Väite on perätön, sillä sukupuoltaan korjauttavien sterilisoituminen ei johdu suinkaan lain vaatimuksista vaan lääketieteellisistä toimenpiteistä itsestään, eli hormonihoidoista ja siitä, että ihmisen sukupuolielimet runnellaan kirurgisesti toisenlaisiksi. Niinpä asiaa ei voida parantaa millään lain muutoksilla, aivan kuten ei ongelmastaan kärsivien tuskaakaan (käsittelin aihetta muun muassa kirjoituksessani ”Mies paksuna ja kuurupiiloa kuohitsijoiden kanssa”).

Juristien nuija on kuitenkin feministien ase, jolla he haluavat murjoa omaan kurjuuteensa syyttömiä ihmisiä kaikkialla. Yksi kaikkein epäloogisimpia hankkeita oli ”avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” kriminalisoiminen ja saattaminen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Tulos oli vastoin avioliiton käsitteen käsitteellis-apriorista olemusta. Avioliittohan merkitsee suostumusta seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten kriminalisoida olisi pitänyt seksistä kieltäytyminen avioliitossa. Joskus toivon paluuta Adlous Huxleyn ”Uuteen uljaaseen maailmaan”, jossa seksistä kieltäytyminen oli vakava rikos.

Juuri avioliiton olemuksen vastainen seksistä kieltäytyminen on avioliitossa tapahtuvan vastentahtoisen seksin edellytys, joten ”avioliitossa tapahtuva raiskaus” on ristiriitainen käsite. Raiskata voi vain kieltäytymisen tuloksena. Se vaatii, että jompikumpi osapuoli – yleisimmin nainen – on rikkonut aviolupauksensa molemminpuoliseen seksiin antautumisesta. Naiset kuitenkin syyllistävät omasta kieltäymyksestään miehiä, mikä liittyy tämän kirjoitukseni alussa viittamaani projisoimiseen: naiset viskaavat syyn omasta kylmyydestään jäisesti toisen ihmisen niskaan. – Reilua?

Feministien hulluus on mennyt liian pitkälle myös seksuaalivähemmistöliikkeessä, ja eniten vahinkoa naisasianaiset saavat aikaan valtionpolitiikassa. Näyttöä feministien vihapuheesta antavat heidän väitteensä, että ”naisten palkanmaksu loppui lokakuun lopulla”, vaikka tosiasiassa naiset saavat työtunteihinsa suhteutettuna täsmälleen samaa palkkaa kuin miehet. Asiasta kirjoitti ansiokkaasti tilastotutkija Pauli Sumanen teoksessaan ”Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä” (2009).

Mitäpä muuta feminististen poliitikkojen ja heitä tukevan median vaahtoaminen muuta on kuin valheellisen disinformaation jakamista, juuri sitä, mikä tekee valtamediasta häpeämätöntä tendenssijournalismia suoltavan kollektiivisen valhemedian?

Homomiehiäkin ahdisteltiin häirintäsyytöksillä

Entä sitten seksuaalivähemmistöt, joiden enemmistön muodostavat homot ja lesbot? Asiaa sisältä päin arvioivana tiedän, että homot ovat joutuneet ylittämään seuraa hakiessaan kaikki rajat ja normit, eikä kukaan ole kitissyt onneksi siitä, vaikka vielä 1970-luvulla jokaista homoa ajettiin erilaisilla häirintäsyytteillä kuin sikaa teurasautoon.

Sellaisen yhteiskunnan feministit nyt ilmeisesti haluavat takaisin. Naurettavaa on, että samat vapaamielisyydellään kauhistuttaneet raivottaret, jotka vielä neljäkymmentä vuotta sitten polttivat pikkupöksynsä ”seksuaalista liberalismia” tavoitellessaan, ovat nyt valmiita puhaltamaan koko yhteiskunnan takaisin huurteeseen omilla drakonisilla tuomioillaan ja Lumikin-jäisillä hönkäyksillään.

Älköönkä kukaan tulko minulle sanomaan, etten muka tiedä asiaa. Homomiehenä tiedostan kyllä kaikki asiaan liittyvät piirteet, sillä noin 69–96 prosenttia miehistä ei halua seksiä toisilta miehiltä, joten kyky tunnistaa seksuaalisen häirinnän kokemukset ovat olemassa. Yleensä niistäkin on syytelty vain homomiehiä, kun taas heteromiehet ovat kärsineet häirintäväitteistä omissa naissuhteissaan. Asiaan liittyvä kognitiivinen moniselitteisyys on siis otettu myös tätä kirjoitettaessa huomioon. 

Antamisestakin voisi nauttia

Feministinen media kulottaa keskustelun kenttää ja linkoaa omaa tunteiden pintakuohuissa vellovaa agendaansa, mikä indikoi älymystön täydellistä lamaannusta, miesliikkeen erektiohäiriötä, ammatikseen viisaiden palkkafilosofien munattomuutta ja feminismin omaa säälittävää rääpälemäisyyttä.

Feministiset normipartiot pyrkivät valjastamaan kaiken seksuaalisen kanssakäymisen demari-ideologian mukaiseksi liikennesääntöjen noudattamiseksi unohtaen lipsahdusmaisesti sen, että seksuaalisuutta koskevan kielteisyyden takana vaikuttaakin moralistien oma torjuttu seksuaalisuus!

Noiden pissisnaisten ja heitä suosivien cuck-miesten elämänkatsomus kiteytyy ”Tiktak”-nimisen populääribändin raihnaisessa iskelmässä ”Lopeta”, joka on julkaistu osana kustannus- ja viihdealaa varjostavaa feminismiä, siis sitä, jonka kautta naisille suodaan oikeus polkea miesten kulkusia, läimäytellä, nälviä ja panetella (kuuntele itse). Mutta minkälainen rääkyminen ja poliittisella korrektiudella pamputtaminen alkaisikaan, jos joku mies tekisi yhtä tympeän performanssin suhtautumisestaan naisiin?

Ihmisten olemusta ja ihmisarvoa loukkaavinta feministien harjoittamassa seksuaalisessa ahdistelussa on se, että feministit tekevät sukupuolesta ja seksuaalisuudesta poliittisen aseensa.

Siten he valjastavat ihmisessä piilevät, kauniisiin ja hyviin ihmissuhteisiin tähtäävät luonnonvoimat oman perverssin ja kulttuurin penetroiman ahdasmielisyytensä välikappaleiksi aivan niin kuin kirkossa, inkvisitiossa ja sairasta seksin vastaisuutta soveltaneessa luostarilaitoksessa aikoinaan.

Sellainen alkujuuriltaan teologinen, tötteröhattuisten ja pullonpohjat silmillään harhailevien sädekehänunnien, virkkuumummujen ja rukoilijasirkkojen opetus-, julistus- ja myyräntyö puolestaan vaikuttaa epäkiihottavasti kaikkiin ihmisiin. Siksi feministi jää usein ilman seksiä, ja usein feministi myös ryhtyy feministiksi, koska hän on jo jäänyt ilman seksiä, eikä hän siis feministiksi ryhtyessään ole menettänyt aiempaan seksittömään tilanteeseensa verrattuna mitään.

Moni feministi myös projisoi omat torjutuksi tulemisen kokemuksensa väitteisiin siitä, että muut ihmiset ovat kyllä lähestyneet häntä, mutta hän itse on antanut yrittäjille pakit. Tätä kautta ei-halutut naiset luovat itselleen itsetunnon kohennusta, kun he voivat kuvitella olevansa haluttuja ja käyttävänsä valtaa himoittuina mehiläiskuningattarina.

Kauniit ja halutut naiset harvoin ovat feministejä, paitsi korostaessaan omaa valta-asemaansa. Heidän ei kuitenkaan tarvitse liittyä seksin vastaisiin kampanjoihin, sillä he ovat aidosti tavoiteltuja, eikä heidän siis tarvitse uskotella itselleen olevansa mielitekojen kohteina pelkillä ahdisteluväitteillään.

Itsetunnoltaan terveet naiset eivät liity ”Me too” -kampanjoiden tapaisiin katkerien, hylättyjen ja nukkavierujen jakojäännösten nurkkakuntaisiin ryhmiin, sillä he voivat vakuuttua seksuaalisesta haluttavuudestaan syyttämättä miessukupuolta kuvitellusta tai todellisesta häirinnästä.

Olisi hyvin vaikea kuvitella, että kukaan missiksi valittu nainen tai naisten suosiosta nauttiva poptaivaan poikatähti valittaisi seksuaalisesta häirinnästä, sillä heillä on tavoiteltavuutteen liittyvää seksuaalista valtaa, mikä puolestaan paljastaa, että ”ahdistelu” ja ”häirintä” ovat oikeastaan haluttuja asiantiloja.

He osaavat nauttia seksistä, sillä he ymmärtävät seksuaalisuuden olemuksen eivätkä lavasta siitä vääristynyttä valtapoliittista mörssäriä, kuten rumat ja seksuaalisesta pääomasta köyhät naiset omassa kompleksisuudessaan. On kuitenkin huomattava, että näin on kuitenkin vain selitetty seksuaalisissa vuorovaikutussuhteissa vahvempien osapuolten, eli kauniiden naisten ja joissakin tapauksissa myös omahyväisten alfa-urosten valta-asema, mutta sen ei tule antaa heille moraalista oikeutusta toisten ihmisten tölvimiseen, kuten yhteiskunnallisessa käytännössä usein erehdytään ajattelemaan.

Ahdistelusta kitisijät ovat joka tapauksessa niitä, jotka kaikissa yhteyksissä saavat huoneeseen astuessaan aikaan fiiliksen, että ”tunnelma parani heti”. Nämä kaikkien työpaikkojen ja yhteisöjen hapannaamaiset sitruunaihmiset eivät toden totta tiedä, mitä hauskan pito merkitsee.

Seksuaalisesti häiriintyneiden häirintähanke

Koko syksyn valtamediassa vellonut ”Me too” -hanke on törkeän hyökkäävä ja destruktiivinen kanssakäymisen ja intersubjektiivisuuden tuhohanke, jonka tarkoitus on romuttaa seksuaalisen kohtaamisen edellytykset omalla kateudenvihreällä kaunaisuudellaan.

Sen tavoitteena on kiihottaa ihmisiä ilmiantoihin, kavalluksiin ja itseen sekä toisiin kohdistuvaan kyttäysmielialaan sekä sitä kautta pilata seksi kaikilta niitä, joilla sitä vielä on. Tähän mukaan houkutteluun, agitoimiseen ja asian ainoaan kiihottavaan tarkoitusperään viittaa myös suostutteleva nimi: ”me too”.

Näiden kastraatioleikkureita kilistelevien moraalikäärmeiden päämääränä on tehdä seksin eri muodoista nautiskelevista ihmisistä samanlaisia, ankeita ja elämänhalunsa menettäneitä surkioita, kuin he itse ovat: todellisia Juudasten ja omassa itse aiheutetussa marttyyrin kuolemassaan kituvien orjamoralistien yhdistelmiä, jotka kostoksi omasta seksittömyyteen vajoamisestaan pyrkivät kieltämään nautinnollisen seksin myös kaikilta humaaneilta ja rakastamiseen sekä välittämiseen kykeneviltä ihmisiltä omassa vainoharhaisuudessaan.

Väitteet seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta ovatkin useimmiten pelkkää sanallista piiloväkivaltaa, joka pitäisi pikaisesti kriminalisoida. Se, joka tässä seksittömäksi kuohitussa ja sähköpaimenilla varustetussa yhteiskunnassamme voi vielä kokea ”seksuaalista häirintää”, on ehdottoman varmasti seksuaalisesti häiriintynyt.

Tekstuaalista häirintää

Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun ”Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – Seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa”.

Toimittaja Liisa Niemen kirjoittamassa jutussa tilitetään, että ”[h]elsinkiläinen Liisa Jokelin kertoo joutuneensa sunnuntaina ahdistelluksi Sompasaunassa. Saunaa ylläpitävän Sompasaunaseuran puheenjohtajan mukaan häiriökäyttäytymistä on ollut jo viime kesänä”. Lehden mukaan asiasta moititut miehet puolestaan valittivat naisille heidän ”rajoittuneesta kehollisesta itsetunnostaan”, ja aiheesta vuodatettiin saavillinen saunavettä internetin keskustelulaareissa.

Omasta vaatimattomasta näkökulmastani ”seksuaalista häirintää” on esiintynyt ihmislajin alkuajoista asti, minkä merkiksi ihmiskunta on edelleen hengissä. Mikäli jotkut kyseisistä itkijänaisista ovat todellakin niin tyhmiä, että eivät ymmärrä alastomaan sekasaunomiseen liittyvän seksuaalisia merkityksiä, kannattaisi pysyä pois moisista yhteyksistä eikä kylvää omia ahdasmielisiä näkemyksiään nettiin.

Muita ihmisiä tapaus viisastaa vain sikäli, että se antaa näytön Helsingin Sanomien puolustelemasta feminismistä, jonka mukaisesti lehden naistoimittajat pyrkivät harjoittamaan seksuaalikäyttäytymiseen liittyvää elämäntapakontrollia ja tekstuaalista häirintää. Heitä puolustavat vain profeministiset mekkoeinarit, jotka naisten seksilakkoa peläten mielistelevät feministien harjoittamaa seksin panttausta.

Näyttöä syntyy tällä tavoin myös naisten ja miesten seksuaalisesta yhteensopimattomuudesta ja koko heteroseksuaalisen käyttäytymisen kompleksisuudesta sekä ongelmallisuudesta näinä nykyisinä feministisen vallankäytön, uuskonservatiivisuuden ja uusherrasmiesmäisyyden aikoina. Mainittakoon, että tämän kirjoittajalla ei ole osaa eikä arpaa asiaan, enkä ole Kalasatamassa sijaitsevaa kämäistä saunan rotiskoa koskaan kokeillut.

Kunniattomat oman pesän likaajat

Näyttelijä Antti Holman eilinen avautuminen Suomeen kyllästymisestään ja Lontooseen muuttamisestaan oli yksi aihepiirin turhimpia. Kolmenkymmenenkriisistä kärsivän pikkujulkkiksen mielipiteet eivät olisi sinänsä kommentoimisen arvoisia, mutta kritiikin arvoisiksi ne tekee Helsingin Sanomien tapa kytkeä yhteen Holman homoseksuaalisuus ja hänen Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan tuntemansa viha.

Varmimmaksi vakuudeksi Helsingin Sanomat lypsi myös Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n puheenjohtajalta Panu Mäenpäältä kommentin, jonka mukaan hän ”ymmärtää” Holmassa esiin kasvanutta kritiikkiä, koska ”suvaitsemattomuus” on niin räikeästi levinnyt. Hesarin jutussa pyrittiin luomaan mielikuvaa, että suomalaiset homot laajemminkin ylenkatsovat kotimaataan, kannattavat massamaahanmuuttoa ja pakenevat maasta ymmärtämättä, että epäviihtyisän tästä maasta ovat tehneet nimenomaan maahanmuuton varjopuolet – eivät suomalaiset itse.

Katsotaanpa ensin tyyliä. En tunne kumpaakaan narisijaa henkilökohtaisesti, joten olen kai sopivan puolueeton arvioimaan heidän asenteitaan. Tyylipisteitä kummallekaan ei oman pesän likaamisesta heru. Pisteet menevät selkeästi pakkasen puolelle. On kliseemäistä arvostella omaa maata kurjuudesta, jota löytyy kaikkialta maailmasta – yleensä vain paljon räikeämmässä muodossa.

Entä sitten logiikka? Logiikkaa Holman ajatuskuluissa ei ole lainkaan, mikä lienee taiteilijalle ihan sopivaakin. Mutta silti ei pitäisi erehtyä käyttämään julkisuusasemaansa läpien puhumiseen omaan päähän.

Olen itse käyttänyt kompensoivan suvaitsevuuden käsitettä kuvatessani sitä ristiriitaisuutta, jonka mukaisesti homot, lesbot ja muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt puolustavat massamaahanmuuttoa, vaikka se ei ole sen enempää kotimaisten vähemmistöjen kuin enemmistöjenkään etujen mukaista. Kompensoivan suvaitsevuuden kautta vasemmistopuolueet ovat ehdollistaneet suomalaiset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kannattamaan massamaahanmuuttoa ja maailmassa enemmistönä olevien kulttuurien leviämistä maahamme. Vastalahjaksi poliittinen vasemmisto on sitoutunut edustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita.

Kompensoivan suvaitsevuuden mukainen kompleksisuus on seuraus vihervasemmiston kanssa käydystä kaupasta. Sen vakavin varjopuoli on, että samalla kun kotimaiset vähemmistöt (myös suomenruotsalaiset) luulevat parantelevansa asemiaan edistämällä maahanmuuttoa, niiden todellinen asema suhteellisesti heikkenee. Tämä näkyy tavassa, jolla islamisaatio koettelee homojen ja lesbojen oikeuksia, ja esimerkiksi Vantaalla venäjää puhuvien määrä on jo ylittänyt ruotsinkielisten määrän.

Kompensoivaan suvaitsevuuteen liittyvän ajatuskulun virhepäätelmä alkaa premissistä, jonka mukaan maahanmuutto ja yleisen suvaitsevuuden vaatiminen lisäävät kotimaisia vähemmistöjä kohtaan tunnettavaa suvaitsevuutta. Juuri tämä oletus on karkea erehdys.

Asia onkin aivan päinvastoin. Mitä enemmän maahamme tunkeutuu erilaisia etnisiä vähemmistöjä, sitä enemmän lisääntyy niin sanottu suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta – myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä – kohtaan ja sitä ahtaammaksi maassa jo olevien vähemmistöjen asema käy.

Vika ei ole suomalaisten ihmisten väitetyssä pahantahtoisuudessa. Olojen konflikoituminen johtuu siitä, että kulttuurin kirjavoituessa ja vähemmistöjen määrän kasvaessa yhteiskunnallinen tehokkuus heikkenee, ja syntyy arvo- ja intressikonflikteja. Syy epäviihtyisyyden lisääntymiseen ja niin sanottuun suvaitsemattomuuteen on kiistojen leviämisessä taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen sietokyvyn yli.

Antti Holman kokema kurjistuminen, keskusteluilmapiirin kiristyminen, suvaitsemattomuus ja hänen viittaamansa ”tyhmyys” (hän todellakin antautuu käyttämään tuota sanaa) ovatkin seurauksia hänen itsensä vaatimasta ja kannattamasta politiikasta. Mutta hän sen enempää kuin jutun kirjoittanut Antti Majanderkaan eivät tätä ymmärrä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä heiltä puuttuvat asiaa koskevat teoreettiset, yhteiskuntatieteelliset ja filosofiset käsitteet ja menetelmät.

Minua ei Antti Holman lähtö haittaa sen enempää kuin kytkintään nostaneen Jaakko Hämeen-Anttilankaan pako romahtavan julkistalouden ja yliopiston raunioista. Menkää vain Englantiin ja pitäkää silmät auki, niin huomaatte, miltä todellinen maailma näyttää, kun uusilla kotikujillanne palavat autot ja kortteleissa räjähtelevät pommit. Pääsette nauttimaan monikulttuurisuuden ja maahanmuuton tuloksista!

Mutta Holman kannattaa myös pitää varansa, jotta ei käy niin kuin tuolle Immosen Juhalle, joka kertoi ulkomaalaisromanssistaan Seiska-lehden viimesyksyisessä jutussa. Sinisilmäiset pohjoismaalaiset karitsat kun ovat kuumaa kamaa monikulttuurisessa alamaailmassa...

Sen sijaan se minua haittaa kyllä kovastikin, että Seksuaalinen Tasavertaisuus Seta ry on pyrkinyt esiintymään maahanmuuton ja islamisaation puolustajana, vaikka kumpikaan tendenssi ei ole suomalaisille seksuaali- eikä sukupuolivähemmistöille eduksi. Kirjoitin aiheesta jo viime syksynä, kun Seta alkoi vaatia pakolaisille ja turvapaikanhakijoille entistä parempia olotiloja pääkaupunkiseudun tuntumaan (kirjoitukseni löytyy tästä).

Tämä punavihreän agendan mukainen politikointi osoittaa, että Seta pyrkii olemaan vihervasemmistolainen järjestö, jossa loogisesti ajattelevat miehet eivät voi eivätkä saa enää toimia. Esimerkiksi Helsingin seudun Setan hallituksen seitsemästä jäsenestä kuusi on nyt naisia ja vain yksi mies, ja hänkin on maahanmuuttajataustainen! Ainoastaan kaksi varajäsentä ovat suomalaisia miehiä. Tämä on ikävä fakta ja antaa huonon kuvan Setasta myös sukupuolten tasa-arvoa edustamaan ilmoittautuneena järjestönä. Valtakunnallisen Setan toimiston yhdestätoista työntekijästä puolestaan kahdeksan on naisia ja vain kaksi miehiä; yhden sukupuolta en kyennyt nimen perusteella arvioimaan.

Mainittakoon nyt vielä sekin, etten kannata myöskään niiden kitisijöiden mielipiteitä, joissa paheksutaan Setan saamia vähäisiä taloudellisia avustuksia. Mutta olen kylläkin sitä mieltä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen nimissä esiintyvän järjestön ei pitäisi olla sillä tavoin sisäänpäin lämpiävä, että siellä saavat ja voivat toimia vain poliittista korrektiutta viljelevät järjestöjyrät.