Taktinen äänestäminen ja äänestämisen paradoksi

Ideologisuuden olemus: politiikassa riittää vaihtoehtoja, mutta taloudessa niitä on vain yksi.

Eduskuntavaalien tämänvuotinen meemi on ”taktinen äänestäminen”.

Sillä tarkoitetaan äänten suuntaamista niin, että vaalin lopputulos olisi tyydyttävä, vaikka ääni ehdokkaalle ei menisikään ihan nappiin.

Taktiseen äänestämiseen on ohjannut pääministerin salkusta kisaavien puolueiden täpärä tilanne.

Erityisen houkuttelevaa taktinen äänestäminen on vihreille ja vasemmistolaisille. Demarit ovat takamatkalla ja pumppaavat lisää ääniä Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta. Taktinen äänestäminen kannattaa nimenomaan vasemmistolaisille, koska siitä hyötyy enemmän vasemmistoblokki.

Kokoomus ja Perussuomalaiset puolestaan syövät toistensa kannatusta. Oikeistohallitusta kaipaavat joutuvat omalta osaltaan pohtimaan, kumpaa puoluetta kannattaisi äänestää, jotta jommastakummasta tulisi hallituksenmuodostaja.

Koska kumpikaan ei ole selvässä johdossa, tästä ei seuraa äänten keskittämistä, niin kuin käy vasemmistossa, jossa äänestetään vihervasemmiston veturina toimivaa SDP:tä.

Taktiseen äänestämiseen kannustaa vihervasemmistolainen media, joka piirtää tilanteen selväksi niille, jotka eivät sitä muuten keksi.

Tällaisessa tilanteessa ihmiset voivat antautua äänestämään omasta mielestään huonoa ehdokasta tai puoluetta, jotta ei tulisi vielä huonompaa lopputulosta. Taktisen äänestämisen perustilanteen sondeeraavat media ja tutkimuslaitokset kattamalla pöydän omilla gallupeillaan, joten myös vaalin tulos on suurelta osin medialuomus.

Ja tietäähän sen, kuinka käy, kun juostessa sutta pakoon tuleekin karhu vastaan.

Taktinen äänestäminen on siis epäviisasta, vaikka siinä on oma logiikkansa. Vaalista ei tule kreikkalaista ostrakismosta (poistoäänestystä) vaikka kuinka äänestäisi ehdokasta A, ettei valituksi tulisi ehdokas B.

Nimittäin jos kaikki menettelevät noin, läpi pääsee vain ei-toivottuja tai toiseksi parhaita ehdokkaita.

Minusta tosin tuntuu, että juuri tämä selittää vaalien lopputuloksia oikein hyvin.

 

Äänestyskopissa eivät päätä yksilöt vaan ryhmät

Usein kuulee sanottavan, että politiikassa asiat ratkaistaan äänestyskopin yksinäisyydessä.

Medioituimisen vaikutuksesta äänestyskopeissa eivät kuitenkaan päätä yksilöt vaan ryhmät. Tämä selittää, miksi vasemmistoa äänestää kolmasosa kaikista, vaikka sosialismin ja kommunismin kannatus on paljon heikompaa. Vasemmiston kannatus kasvaa median mankelissa, sillä media klusteroi ihmiset ryhmiin ja sitouttaa heidät puolueiden ulkopuolisessa toiminnassa.

Tällaista toimintaa on esimerkiksi aktivismi ay-liikkeessä, Elannossa, Silakkaliikkeessä, Varisverkostossa, ilmastopoliittisissa yhteenliittymissä ja muissa klustereissa, joissa toverit muistuttavat toisilleen, että käyhän sitten äänestämässä vihervassareita.

Oikeistossa sitouttamisen vaikutus ei ole yhtä vahvaa. Oikeistolaiset äänestävät yleensä yksilöinä ja yksilöllisesti, sillä se on individualistisen ja oikeistoliberaalin ihmiskuvan mukaista. Tästä johtuu myös se, että oikeistolaiset harvoin kokoontuvat mielenosoituksiin kaduille, vaikka kansalaistemme perusoikeuksia poljetaan EU-direktiivien vihersosialismilla jatkuvasti (aiheesta täällä ja täällä).

Sen sijaan vasemmistolaisen ja puoluejärjestelmän ulkopuolisen sitouttamispropagandan kautta syntyy joukkoliikkeitä. Tämä merkitsee, että vasemmistolaisten ajatussuuntien todellinen kannatus on paljon pienempää kuin niiden edustus äänestäjien määrässä mitattuna. Vasemmistolla on siis suhteettoman paljon valtaa.

Sitä kautta vasemmisto on saanut ja saa edelleen läpi päätöksiä, joilla ei ole kansan enemmistön kannatusta. Tämä on näkynyt nykyiselläkin hallituskaudella, kun eduskunnassa on selvä oikeistoenemmistö, mutta Keskusta hurahti vasemmiston tueksi, eikä oikeistohallitusta saatu kokoon Kokoomuksen persuvihan vuoksi, joka oli pelkästään ideologista alkuperää.

Poliittiset virkanimitykset ratkaisevat enemmän kuin vaalit

Monille saattaa olla yllätys, että politiikan tärkeimpiä valintoja ei tehdä vaaleissa. Ne tehdään siinä, kun valitaan toteuttavat virkamiehet hallintoon. Heitä taas ei valita demokraattisesti vaan keinottelemalla ja juonittelemalla. 

Esimerkiksi tämän hallituskauden lopulla demarit aikoivat perustaa valtioneuvoston kansliaan erityisen turvallisuuspoliittisen neuvonantajan viran saadakseen oman ehdokkaansa peliä sotkemaan. He epäonnistuivat, mutta valtioneuvoston kansliaan perustettiin kuitenkin tietojohtajan uusi virka, jotta vasemmisto voi saada pääministerin kansliaan oman etäispäätteensä.

Samoin Li Anderssonilla (vas.) oli kova kiire nimittää opetusministeriön opetusneuvokseksi oma puoluetoverinsa Turusta, jotta näin saatiin penkki täyteen vuosiksi eteenpäin ja tuleva perussuomalainen tai kokoomuslainen ministeri olisi vasemmistolaisten virkamiestensä armoilla.

Reilua? – Ei varmasti. Turhia virkamiehiä ja -naisia pitäisi myös karsia, mutta vihervasemmistolainen hallitus nimitti heitä kaaderillisen lisää, perusti vihreille suojatyöpaikkoja ympäristöministeriöön ja palkkasipa sitä ”parempaa väkivaltaa” puolustelleen Dan Koivulaakson (vas.) valtiosihteeriksi oikeusvaltion kehittämistä pohtivaan työryhmään. Hän kävi tietenkin myös ”Ilmianna pomosi” -kampanjaa työnantajia vastaan.

Tällä tavoin äärivasemmiston luokkakaunaisista kätyreistä on tehty järjestelmäpolitiikan osasia, jotka voivat laittaa kapuloita rattaisiin virkakoneistossa toimiessaan. Ja sen vuoksi vaaleilla valitut poliitikot eivät pysty toteuttamaan haluamiaan uudistuksia.

Ollessani itse ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2019 pelkäsin jonkin verran vasemmistolaisperäistä väkivaltaa. Siihen on ollut ilmeinen syy, kuten näette esimerkiksi täältä; tosin julkisuuden näkökulmasta jokaisen ehdokkaan kannattaisi toivoa tulevansa kohtuullisesti pahoinpidellyksi ihan vain säälipisteiden ja uhripääoman saamiseksi.

Tasapainotuksen vuoksi on sanottava, että ollessani edelleenkin tavallisen kansalaisen kengissä minä pelkään jonkin verran myös sitä väkivaltaa, jota poliitikot itse alkavat harjoittaa meitä kansalaisia kohtaan, kun he pääsevät toteuttamaan käsissään polttelevia leikkauslistojaan.

Siitä olen joka tapauksessa varma, että mitään vaaleja ei ole voitettu poistoäänillä, taktisella äänestämisellä eikä myöskään uhriutumalla, sillä aitoja turpaan vetoja ei kerta kaikkiaan riitä kaikille niitä haluaville ehdokkaille, vaan niitä täytyisi alkaa lavastaa.

Signalointiäänestäminen, ja miksi äänestäjät nukkuvat?

Lopuksi muutama sana äänestämisen vaivasta ja nukkuvien äänestäjien logiikasta.

Äänestämisen paradoksin mukaan kansalaisen todennäköisyys vaikuttaa päätöksentekoon on niin pieni, että siitä keskimäärin koituvat hyödyt alittavat asioihin perehtymisen vaivan ja vaivan käydä äänestyspaikalla.

Asioihin perehtyminen puolestaan olisi tärkeää, koska demokratia voi toimia vain, jos ihmiset tietävät, millainen politiikka on heille parhaaksi.

Mutta kun eivät tiedä. Ja sehän näkyy esimerkiksi ilmastohysteriassa ja maahanmuuton haalimisessa maailman takapihoilta työvoimapulaa muka paikkaamaan.

Demokratia on huono hallintomalli, sillä se antaa vallan asioita tuntemattoman rahvaan käsiin.

Sen vuoksi puhutaankin edustuksellisesta demokratiasta, jonka mukaisesti poliittinen eliitti pyrkii uusintamaan asemansa vaaleissa ja kaappaamaan vallan kansalaisilta pitääkseen sitä hallussaan vaalikauden ajan. Näin kansa ei voi käyttää valtaa omaksi vahingokseen (tosin heidän edustajansa voivat tehdä sen).

Asian voi sanoa myös niin, että demokratia toimii heikosti, koska yksittäisen ihmisen ei kannata perehtyä riittävästi poliitikkojen tekemisiin, ja järkevän äänestämisen hyödyt koituisivat kaikille kansalaisille eivätkä välttämättä asioihin paneutuvalle äänestäjälle itselleen.

Ei siis kannata äänestää yhteiskunnan kokonaisedun hyväksi, jos omistaa pakolaiskeskuksen.

Siksi ihmiset usein äänestävät vain signaloidakseen eli viestiäkseen muille tietynlaisia asioita itsestään, sillä siitä hyödyt koituvat itselle. Se luo Tiktok-julkisuutta ja Instagram-suosiota. Kannattaa esimerkiksi näytellä solidaarista, hyväntekeväistä ja anteliasta, vaikka se ei olekaan järkevää, mutta sitä kautta voi kerätä kunniaa (ainakin tietyltä ihmisjoukolta).

Politiikan tutkijat Geoffrey Brennan ja Loren Lomasky arvioivat, että tämän vuoksi poliitikot keskittyvät vaikuttamaan ekspressiivisiin (ilmaisullisiin) motiiveihin sisällöllisten motiivien kustannuksella.

Tämä johtaa äänestyskäyttäytymisen irrationalisoitumiseen. Esimerkiksi ihmiset saattavat kannattaa vasemmistoa ilmaistakseen ”liberalismiaan”, vaikka vasemmisto vastustaa vapaamielisyyttä, kun on kyse sananvapauden käytöstä tai vapaudesta tehdä seksuaalisia aloitteita.

Vastaavasti monet oikeistolaiset puolestaan kannattavat poliisivaltiota ja poliisien lisäämistä, vaikka lisääntyvä tarkkailu ja valvonta vähentävät oikeiston ihanteenaan pitämää yksilönvapautta.

Tuloksena on populismia, korruptiota, lehmänkauppoja, lobbaamista sekä välistävetoa, sääntelyhäiriöitä ja vapaamatkustajan ongelma, sillä joku hyötyy aina muita enemmän, kuten velvoitteita epätasaisesti jakavassa globaalissa ilmastopolitiikassa.

Tämän symbolisen ja tunteenomaisen signalointipolitiikan jalkoihin jää politiikan tärkein asia, jonka varassa koko hyvinvointia pyöritetään: talouden hoito.

Aiheesta ovat kirjoittaneet muiden muassa edellä mainitut Brennan ja Lomasky teoksessaan Democracy & Decision sekä Kenneth Arrow Nobel-palkitussa kirjassaan Social Choice and Individual Values.

Pääsylippu kuplettiin ”Orpo, Rinne ja Sipilä Halla-aholta sokeria lainaamassa”

Kevätauringon häikäistessä ja myötätuulessa kohti vaaleja.

Hyvät kansalaiset! Äänestyslipukkeenne on pääsylippu puhenäytelmään nimeltä ”Orpo, Rinne ja Sipilä Halla-aholta sokeria lainaamassa”.

Nimittäin samalla, kun meidän kannatuksemme prosentti prosentilta nousee, muiden laskee. Näin kannatuskäyrämme lähestyy myös Sdp:tä kuin tunnelin päästä tuleva valo, joka on lähtöisin toisesta vastaantulevasta junasta.

Muutamat demarit, kokoomuslaiset ja kepulaiset ovat vaaliteltoilla ilmaisseet lievää levottomuutta. Jos kansalaiset äänestäisivät Perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi ja Jussi Halla-ahon hallitustunnustelijaksi, mitä se sitten kannattaisi?

Vastaus: Perussuomalaisille annettu ääni pakottaisi kaikki muut puolueet peilin eteen ja tarkistamaan kantojaan perin pohjin.

On tärkeää, että paine esimerkiksi Kokoomuksen maahanmuuttokantojen tarkistamiseen tulisi kokoomuspuolueen ulkopuolelta eikä sisäpuolelta. Siksi kannattaisi äänestää mieluummin Perussuomalaisia kuin niitä Kokoomuksen ehdokkaita, jotka näyttävät maahanmuuttokriitikoilta mutta eivät ryhmäkurin vuoksi ole sitä, eivätkä koskaan ole olleet.

Olen vaalikentillä kuullut paljon turhautuneita puheenvuoroja, joiden mukaan äänestäminen ei kannata, kun muut puolueet eivät huoli perussuomalaisia hallitukseen.

Jos kansalaiset nostaisivat puolueemme suurimmaksi, muut puolueet joutuisivat korjaamaan käsityksiään päästäkseen kanssamme Perussuomalaisten vetämään hallitukseen. Nyt se on mahdollista.

Sdp:n ja Kokoomuksen vallanjanon huomioon ottaen en hetkeäkään epäile, ettei halukkaita olisi jonoksi asti. Mutta ohjelmaa ei kasattaisi millä tahansa ehdoilla. Ovatpa hallituskumppanit keitä tahansa, pitäisi sekä haittamaahanmuuton vähentämisestä että julkisen talouden pelastamisesta sopia hallitusohjelmassa selkeästi, yksiselitteisesti ja ehdottomasti.

Meille edullinen vaalitulos helpottaisi myös muiden puolueiden kasvojenpesua, kun nekin voisivat korjata virheitään ja tarkistaa kurssiaan maahanmuuttokriittisempään ja taloudenpidon kannalta vastuullisempaan suuntaan kasvojaan menettämättä.

Muut voisivat siis käydä tunnustamassa syntinsä hyveellisyyden ja maltillisuuden perikuvalle, Jussi Halla-aholle, ja miksipä ei vaikka minulle. Yhteistyö meidän kanssamme antaisi muille puolueille mahdollisuuden tulla ulos siitä ahtaasta ja umpikujaisesta nurkkauksesta, jonne ne ovat itsensä ajaneet omalla maailmaa syleilevällä ihanteellisuudellaan.

Hyvästä myötätuulestamme päätellen viestimme on mennyt perille, ja ratkaisu on todellakin kansalaisten käsissä.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki, 99

Keitä eduskuntaan Jussin lisäksi?

Pyöräilen paljon. Olen tahtoihminen Suomen ja suomalaisten puolesta. Taustallani kesäinen Helsinki.

Puolueemme tulee saamaan viimeisimpien vaaliennusteiden mukaan Helsingin vaalipiiristä kolme kansanedustajaa. Siihen riittää hyvällä tuurilla noin 11,5 prosentin ääniosuus.

Mikäli Perussuomalaisten kannatus Helsingissä alkaa seurata valtakunnallisen kannatuksen prosenttilukemia (tällä hetkellä noin 15 prosenttia), saamme eduskuntaan neljä edustajaa tästä vaalipiiristä.

Jussi Halla-ahon kova kannatus ja medianäkyvyys nostavat hänet tänä vuonna todennäköisesti vaalipiirin äänikuninkaaksi, sillä hän on tehnyt loistavan vaalityön.

Jussin äänimäärän jälkeen tulee pitkä matka tyhjää, ja äänestäjien tehtäväksi jää päättää, keillä ehdokkailla muut tuolit täytetään. Äänestäjien kannalta kympin kysymys onkin, keitä muita eduskuntaan valitaan Jussin lisäksi.

Se, että eduskuntaan voisi tulla valituksi ”Jussin äänillä” on joka tapauksessa virheellinen käsitys. Puheenjohtajamme vanavedessä valittavien järjestyksen ratkaisee nimenomaan ehdokkaiden oma äänimäärä. 

Jokainen puolueelle annettu ääni on puolestaan tärkeä, koska sen kautta ratkeaa vaalipiirissä saavutettavien eduskuntapaikkojen kokonaismäärä.

Lähdin eduskuntavaaleihin alun perin siksi, että katson puolueemme tarvitsevan toimintakykyistä väkeä uudessa tilanteessa. Olen ollut politiikassa taustatahona jo pitkään. Motivaationi on erinomainen, en päästä itseäni vähällä, ja haluan tehdä kanssanne tulosta.

Toivon luonnollisesti valituksi tuloa. Koska pääehdokkaan kova kannatus tasoittaa muiden ehdokkaiden äänimääriä, valintani voi mennä täpärälle. Siksi jokainen ääni on tärkeä, jopa ratkaiseva.

Puolueemme kannatuskasvu kampanja-aikana on seuraus kovasta vaalityöstä ja siitä, että vastaamme kansalaisten viestiin. Myös poliittiset ohjelmamme ovat paremmassa iskussa kuin koskaan. Kansalaiset voivat luottaa siihen, että pysymme linjoillamme. Oman vaalikirjani voi lukea täältä.

Puolueemme on uudistunut ja pessyt kasvonsa, ja edessä on äänten uusjako. On tärkeää antaa ääni tavalla, jolla se kuuluu eduskunnan suuressa salissa järjen ja realismin puolesta.

Meillä on vaikutusvaltaa, vaikka oppositiossa olisimmekin, sillä todellinen valta on aina sillä, jota vältellään ja sensuroidaan eniten. Meitä kuuntelevat herkällä korvalla nykyisin kaikki. Puhumme kansalaisille tärkeistä asioista, ja muut puolueet sekä media puhuvat sitten meistä. Meidän kauttamme voi pakottaa muut puolueet noudattamaan parempaa politiikkaa.

Toivon suomalaisten tekevän päätöksiä, joiden turvin he voivat luottaa siihen, että heidän asioitaan ajetaan ja heistä välitetään kaikissa, niin taloudellisissa, sosiaalisissa, asuntopoliittisissa kuin ulkoiseen turvallisuuteenkin liittyvissä asioissa.

Käytä äänesi!


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Politiikan hullut päivät vai 3 + 1 -päivät?

Haamukin on huomannut, että politiikan hullujen päivien tilalle pitää saada 99-päivät.

Politiikan eliittitavaratalossa ovat pyörineet jo pitkän aikaa niin sanotut vihervasemmistolaiset päivät.

Haamu on käynyt kalistelemassa kahleitaan, ja historian siipien havinaa on kuultu, vähän niin kuin eräskin epäonnistunut taloustieteilijä kuvasi tuotoksiaan: ”Aave vaeltaa Euroopassa, kommunismin aave.”

Ei ole myöskään ihme, että hienostoaatteen tavaratalo sukeltaa, ja haamulla ovat lakanat liekeissä. Siksi olisi aika tarjota vaihtoehto myös hallituksen politiikalle.

Me täällä Perussuomalaisten Helsingin piirissä toivomme, että tulevista vaaleista voitaisiin tehdä jäsenille eli ”asiakasomistajille” ja kaikille muillekin politiikan kuluttajille niin sanotut 3 + 1 -päivät.

Tavoite on saada Helsingistä eduskuntaan kolmen edellisissä vaaleissa tulleen paikan lisäksi yksi lisäpaikka. Ehdokaskattauksemme on uudistunut, kun politiikan ja yhteisvastuun sikseen jättäneet ovat väistyneet.

Me perussuomalaiset olemme solidaarisia, ja huolehdimme myös läheistemme elannosta.

Hyödynnä siis PS-etu, hyvä toveri, ja käy äänestämässä. Saat bonusta ja äänitorven itsellesi eduskuntaan. Osuihan ajatukseni myös suvaitsevaisuuden prismaan?

Tavoite on markkinatutkimusten valossa toiveikas, mutta ei se mahdoton ole. Näissä vaaleissa ratkaistaan nyt Suomen suunta: jatketaanko sukeltamista, vaikka pohja on jo saavutettu, vai olisiko aika palauttaa järki kansallisvaltiomme johtoon.

Mitään ei kuitenkaan halpuuteta, ei varsinkaan Suomea eikä suomalaisia, kuten tehtävänsä jättänyt hallitus.

Sanomme kuin kilpailijamme, ”titta på priset”. Sekään ei väitä mitään halvaksi vaan ainoastaan kehottaa ”katsomaan hinnan päälle”. Näin kannattaa tehdä etenkin maahanmuutto- ja ilmastonsuojeluasioissa.

Näissä vaaleissa ratkaistaan ennen kaikkea, ovatko edessä uppoavan tavaratalon Galna Dagar vai ”asiakasomistajaetua” suomalaisille tarjoavat 3 + 1 -päivät.

Vertaile siis ja valitse. Kilpailuta ja kerrytä tiliäsi. Jäsenenä saat jäsenetuja sekä lehden, jonka voit toki noutaa myös tapahtumistamme eri puolilta kaupunkia! Olen äänestäjien tavattavissa vaalikojuilla ja useimmissa tempauksissamme.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Miksi äänestän?

Päätin sittenkin äänestää, sillä näistä vaaleista ei tullutkaan presidentinvaalit vaan homovaalit. Monien mielestä merkittävin erottava tekijä ehdokkaiden välillä on Haaviston homoseksuaalisuus. Niinpä media teki siitä vaaliaseen, ja kaikenlaiset homojenvihaajat ovat jälleen mobilisoituneet.

Haavisto on erotisoitunut kakkosellaan ja Niinistö numerolla 6, jonka merkityksen ruotsinkieliset tietävät paremmin. Läpikotaisin seksuaalipoliittinen vaali tästä joka tapauksessa tuli. On kieltämättä mukavaa, että homot voivat nauttia niinkin korkeaa kannatusta, kuin Haaviston toiselle kierrokselle selviytymisestä voi päätellä, eivätkä ihan kaikki kansalaiset ole valmiita mukiloimaan homoja kappaleiksi kuten eräät US-natsit Puheenvuoro-palstan kirjoituksissa.

Näissä vaaleissa äänestetään siis lähinnä homoseksuaalisuuden kannatuksesta. Eihän homo voi tietenkään valituksi tulla (koskaan mihinkään), ei edes Johanna Korhoseksi. Mutta eri puolilla harjoitettu homoja vastaan rääkyminen toi minunkin mieleeni sellaisen sympatia-ajatuksen, että täytyy nyt mennä antamaan se myötätuntoääni Haavistolle.

Niinistöä on valittu presidentiksi jo vuoden 2006 vaaleista asti, ja kampanja on alkanut hyytyä. Monikaan kannattajista tuskin on huomannut, että Niinistö on itsekkäiden pääomapiirien ehdokas. Hän on kuulunut vararikkoon johtavan euroalueen puolestapuhujiin jo ennen Euroopan investointipankin varapääjohtajana toimimistaan, sen aikana ja jälkeen. Luultavasti myös monet vailla omaa ehdokasta olevat persut ja kepulaiset aikovat äänestää Niinistöä vain estääkseen ketään homoa tulemasta valituksi. Pelkillä yleispoliittisilla perusteilla heillä ei olisi mitään syytä linnoittautua kapitalismin asianajajan riveihin.

Käyn siis äänestämässä Haavistoa, mikäli kukaan ei tapa minua ovelle. Haavisto sai paljon paremmat koulutodistuksetkin kuin Niinistö. Myös hänen ecuadorilainen hissipoikansa näyttää ihan hyvältä, eikä edustustehtävissä juuri muuta tarvitsekaan tehdä.

Miksi en äänestä?

Joskus ihmetellään, miksi 25–35 prosenttia ihmisistä ei äänestä. Suuri osa heistä on todennäköisesti oivaltanut demokratian olemuksen ja sen kymmenen kirousta, joista kirjoitin tässä.

Joidenkin poliitikkojen murehtima ”parlamentarismin halveksunta” lieneekin seurausta heidän omasta toiminnastaan. Tai se seuraa vain siitä, että ihmiset ovat oivaltaneet edustuksellisen demokratian luonteen. Se on vallan pidättämistä puolueiden, ministereiden ja muiden vähäosaisten haltuun.

Mutta käytännöllisempiäkin syitä varmaan on. Monet eivät kerta kaikkiaan löydä sopivaa ehdokasta tai puoluetta. Silloin voisi ehkä äänestää vähiten huonoa.

Mikäli nyt katsotaan vaikkapa meneillään olevan henkilövaalin tilannetta, en voi kuitenkaan äänestää kumpaakaan. Niinistö olisi ehkä vähemmän huono, sillä hän on sentään jollakin tavoin eurokriittinen. Mutta hän näyttää olevan periaatteellisen homovastainenkin.

Haavisto taas vaikuttaa mukavan homomyönteiseltä, mutta hän väärensi ansioluettelonsa selviten valehtelusta liian pienillä naarmuilla verrattuna asian merkitykseen. Lisäksi en kannata vihreiden edustamaa kehitysapu-, maahanmuutto-, maanheikennys-, kasvisruoka-, sertifikaatti-, ydinvoimattomuus-, ympäristömaksu-, autoilijavihamielisyys-, sanankahlitsemis- enkä feminististä miestensyyllistämispolitiikkaa.

Ensimmäisessä vaalissa tilanne ei ollut yhtään parempi. Ehdokkaina oli näitä Bidéen tapaisia virkoihinsa rikoksella kiilattuja puoluemaskotteja. Heidät on juntattu myös nykyisiin tehtäviinsä vain siksi, että jokin puolue suosii heitä ja suo heille ehdokkuuden julisteessaan.

Kunnallis- ja parlamenttivaaleissa tilanne on aivan samanlainen. Puolue, jossa on jotakin hyvää, on yleensä myös paljon huonoa. Ihan jokaisessa. Yhdenkään puolueen asiat eivät ole kannaltani linjassa. Linjassa ne ovat tässä.

Vähiten huonon sijasta on siis syytä olla äänestämättä lainkaan. Näin kukaan ei pääse selittämään, että ääniä saanutta puoluetta muka kannatetaan (kun äänestämisessä on yleensäkin kyse vain sen ratkaisemista, mitä puoluetta vastustetaan vähiten).

Valta ja vastuu kuuluvat kansalle, mutta kansa sen kun äänestää. Kuolemaantuomittujen ääni kuuluisi kuitenkin paremmin muualla kuin vaalikoppeihin ummistettuna.

Yhteiskunta on kieltänyt muun muassa minulta kaikki virat, varat, poliittiset toimintamahdollisuudet ja julkisuuden tiedotusvälineissä sekä julistanut olemassaoloni yliopistolla kielletyksi, joten itse en aio äänestää myöskään näitä paskiaisia. Kun en äänestä, kukaan ei pääse vahingossakaan ajattelemaan, että poliitikoilla ja virkaportaalla olisi kannaltani katsellen legitimiteetti.

Eräs poliittiseen käyttäytymiseen liittyvä irrationaalinen elementti on muuten se, että jonkun yksittäisen satunnaishenkilön oletetaan olevan kerta kaikkiaan niin ylivertainen tai etevä, että juuri hänestä täytyy tehdä suurikin johtaja. Ihmiskunnan tapa organisoida vallankäyttö tuolla tavoin hierarkkisesti on järjettömyydessään naurettava, ja lähinnä internetiä voi kiittää siitä, että on muitakin tapoja vaikuttaa.

Kertokaa, miksi joku pykäläkoreografioilla varustettu kikkarapää tai CV:nsä väärentänyt puolikoulutettu ansaitsisi sen enempää minun kuin sinunkaan äänesi. Vai äänestättekö vain toista vastaan: jotta ainakaan huonompi ei tulisi valituksi? Entä mihin ehdokkaat mahtavat niin ahneesti tarvita äänesi; eivät kai vain vallan anastamiseen omiin käsiinsä?

Käykää nyt antamassa se äänenne

Jokainen kunnon kristitty, muslimi ja uskontokuntiin kuulumaton menee tänään päiväkävelylle piirtämään kirkkoveneen äänestyslippuun. Olen joskus ihmetellyt, mistä hylättyjen äänien suuri määrä johtuu. Eräs selitys on, että vaalikarja kerääntyy äänestyspaikalle kuin Nooan arkkiin, pareittain. Joukossa on paljon niitä, joista vain toinen haluaa äänestää. Toinen taas ei kehtaa olla käymättä kopissa täyttämässä kansalaisvelvollisuuttaan. Niinpä äänestyslippuihin kertyy pukinsarvia ja keskisormia, joita tuskin kukaan lähtisi vain huvin vuoksi vaalilippuihin piirtämään.

Se, että parikymmentä prosenttia ihmisistä ylenkatsoo äänioikeuttaan, on tietenkin ymmärrettävää, sillä edustuksellinen demokratia ylenkatsoo heitä. Tai sitten he ovat niin tyytyväisiä, että eivät halua puuttua asioiden hyvään hoitoon.

Neljän vuoden välein tapahtuva äänestäminen on joka tapauksessa surkeaa ihmisten pilkkaa. Vaalit ovat demokratian minimimuoto. Sen vähempää ei voisi asioihin vaikuttaa kuin käydä antamassa äänensä vaaleissa. Ja sekin on poliittisen vallan luovuttamista pois: poliitikoille. Tilalle astuu enemmistöjen diktatuuri, jossa poliitikot tavoittelevat kansansuosiota ja ajavat omaa tai taustaryhmiensä etua. Yhteistä hyvää ja oikeudenmukaisuutta ei ajattele kukaan, mikä näkyy kansallisen edun laiminlyömisenä.

Tavallaan edustuksellinen demokratia on myös pienen vähemmistön eli poliittisen eliitin despotiaa, kun puolueet ja ammattipoliitikot katsovat oikeudekseen hallita, rajoittaa sekä määrätä laeilla muiden ihmisten käyttäytymistä, toisin sanoen päättää siitä, miten meidän pitää elää. Erityisesti tämä näkyy arvo- ja elämäntapakysymyksissä. Myös minulla on mielipiteitä monista asioista, mutta en tohtisi vaatia, että niistä pitäisi tehdä muita ihmisiä kahlehtivia lakeja.

Poliitikot kuitenkin katsovat oikeudekseen menetellä juuri noin, mikä minun mielestäni on sangen ajattelematonta. Edustuksellisen demokratian arroganssi on juuri siitä, että poliitikot tekevät tämän kaiken avoimesti ja häikäilemättä.

Vaaleissa äänestäminen on kansalaisille opetettu käyttäytymismuoto, jolla heiltä otetaan valta kirkkaassa päivänvalossa pois. Sitten se siirretään muutaman johtavan poliitikon tai puolueen haltuun. Puolueissa taas ei voi juuri mihinkään vaikuttaa.

Kuten monet varmasti tietävätkin, omalta osaltani vaalit on jo käyty. Aion silti äänestää. Kaiken edellä sanotun jälkeen tämä johtopäätös vaatii tietenkin vahvoja perusteluja.

Aion alistua äänestämään vain siksi, että kaikki ei ole vielä menetetty, täydellinen tuho ei ole päässyt tapahtumaan, ja tämä maa on vielä jotenkin pelastettavissa.

Toivon, että näissä vaaleissa nekin, jotka eivät yleensä äänestä, näkisivät toivon kipinän ja kävisivät antamassa äänensä. Jokaisella ihmisellä on vaaleissa vain yksi ääni, niin kuin kullakin ihmisellä on vain yksi henki. Se on vähän, mutta harvinaisuudessaan paljon.

Aion itse äänestää sellaista puoluetta ja henkilöä, jonka kautta uskon saavani korjausta kolmeen asiaan:


1) Suomen valtion pitää kieltäytyä euromaiden velkatakaussitoumuksista.

Kieltäytymiseen on hyvät mahdollisuudet, sillä Suomella on merkittävä neuvotteluvaltti kädessään. Suomi on Luxemburgin ohella ainoa maa, joka on pitänyt kiinni Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksessa mainitusta ehdosta, jonka mukaan valtionvelka ei saa ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen neuvottelijat voivat aivan hyvin lausua Frankfurtin pankkiherroille, että Suomi on mukana sitten, kun muut lainoittavat maat täyttävät kasvu- ja vakaussopimuksessa mainitun ehdon. Juuri tätä todellinen yhteisvastuu merkitsee. Suomi tulee puoliväliin vastaan, mutta vain puoliväliin. Loput muiden maiden pitää tehdä itse.


2) Humanitaarinen maahanmuutto ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on pysäytettävä.

Ratkaisu tähän suureen ja paljon puhuttuun ongelmaan on yksinkertainen: turvapaikan hakijoina hyväksyttäville on laitettava määrällinen katto, joka vastaa pakolaisilla jo olevaa vuosikiintiötä.


3) On säilytettävä valistusfilosofian perinteeseen perustuva arvo- ja sosiaaliliberaalinen yhteiskunta.

Tämä tarkoittaa muun muassa maahanmuuton, globalisaation ja etnisen monikulttuurisuuden rajoittamista, jotta kansakuntien intressikonfliktit voidaan välttää ja sitä kautta vähentää julkisen vallan väliintulon tarvetta sekä tarkkailuyhteiskunnan luomista. Kansalaisten on oltava vapaampia kuin valtio määrää.


Lopuksi vaalikoneeseen. Äänestämään lähtiessään jokaisen kannattaa miettiä, missä hänen todellinen ystävänsä tässä maailmassa on. Sen saa kylläkin selville varsin helposti. Yksi mahdollisuus on pohtia, kuka ehdokkaiden joukosta olisi sellainen, joka voisi äänestää sinua itseäsi.

Minä tosin en paljon politiikkaa kaipaa. Poliitikot ovat ammattivalehtelijoita, jotka joutuvat työkseen selittelemään asioita parhain päin. Onnellisuuden edellytys on totuudellisuus, sanoi Sokrates. Itse olenkin mieluummin onnellinen kuin poliitikko.

Ostrakismos

Demokratian keksi Kleisthenes-niminen ateenalainen antiikin Kreikassa noin vuonna 507 ennen ajanlaskumme alkua. Sitä ennen kaupunkivaltioiden hallintamenetelmänä tunnettiin aristokratia ja oligarkia.

Sen sijaan demokratia eli kansanvalta luotiin torjumaan aristokraattien juonitteluja ja spartalaisten vehkeilyjä. Ateenassa toteutetulle demokratialle oli kuitenkin ominaista, että sitä harjoittivat vain vapaat miehet – orjat, naiset ja ulkomaalaiset eivät olleet demokratian piirissä. Kyseessä ei siis ollut samanlainen demokratia kuin meidän aikanamme.

Mutta on olemassa myös muutamia piirteitä, jotka yhdistävät antiikin demokratiaa meidän aikamme äänestystapahtumiin. Eräs niistä on ostrakismos eli pudotusäänestys. Se on varsin suosittu television pudotuspeleissä, kuten käynnissä olevassa Idolsissa ja Tanssii tähtien kanssa -show’ssa. Niissä kansalaisilla näyttääkin olevan enemmän valtaa kuin poliittisissa äänestyksissä.

Pudotuspelien on sanottu hyödyntävän ihmisten sadomasokistisia taipumuksia eli nautinnon tuntemista toisten ihmisten piinaamisesta. Siksi olisi hauska tietää, kuinka ostrakismos toimisi politiikassa. Nyt äänestetään vain sen puolesta, kenet kansalaiset toivovat tulevan valituiksi. Sen sijaan kokonaistulos voisi olla täysin erilainen, jos ihmiset äänestäisivät siitä, keitä he eivät ainakaan haluaisi valituiksi. Yksinkertaista, mutta totta.

Heterovaalit

Eräät ystäväni ovat ihmetelleet päätöstäni olla äänestämättä. Syitä siihen on kaksi. Ensinnäkin äänestäminen on orjien huvi. Vain ne äänestävät, joilla ei ole muuta vaikutusvaltaa kuin täyttää äänestyslippu neljän vuoden välein. Vaalit ovat poliitikkojen tekemä vallankaappaus.

Ihmisillä on nykyään enemmän vaikutusvaltaa jopa euroviisuissa tai kotimaisissa laulukilpailuissa, joissa puhelimet ovat auki ”koko ajan”, kuin missään poliittisissa vaaleissa. Ne ihmiset, joilla on todellista vaikutusvaltaa, käyttävät sitä suoraan. Vain orja äänestää. Siksi poliitikkojen puheet keskittyvät vaalien edellä aina vain siihen, miten saataisiin orjille enemmän työtä, kuinka riittää sähkö, ja minne orjia pitäisi lähettää sotimaan.

Toinen syy siihen, miksi en äänestä, on se, että elämme heterovaltiossa. Nämä ovat heterovaalit, joissa on vain heteropuolueita ja joissa toimitaan heteroiden ehdoilla. Kyse ei ole vain siitä, minkä Mikko Silvennoinen totesi uutta tv-ohjelmaansa mainostaessaan: että lapsettomat ihmiset ovat vaaleissa pelkkää ilmaa.

Tärkeää näinä feminismin aikoina näyttää olevan myös se, että valituksi tulija on nainen. Nainenhan taas ei koskaan äänestä muita kuin naisia itseään, joten jos miehetkin alkavat tehdä niin, on myös eduskunnan enemmistö pian naisten käsissä koulumaailman ja yliopistojen tavoin.

Kohti homovaltiota

Koko politiikan idea perustuu reflektiiviseen ja heteronomiseen eli toiseudenvaraiseen persoonallisuuskäsitykseen. Minun unelmani on antiikin ihanteiden mukainen homovaltio, joka koostuisi pelkästään vapaista miehistä ja jossa vallitsisi miesten yksipuoluejärjestelmä.

Siihen tosin ei voida päästä muutoin kuin siten, että kaikki maailman homoseksuaalit liittyvät yhteen ja tekevät vallankumouksen oman homovaltion perustamiseksi. Meidän todellisuussuhteemme olkoon siis direktiivinen eli suora ja toiminnallinen – erotuksena heteroseksuaalisuudelle tyypillisestä reflektiivisyydestä, jota kuvaa paikoilleen pysähtynyt harkitseminen.

Mutta myös käytössä olevan ja kämäisen edustuksellisen demokratian idea on täysin vanhentunut. Neljän vuoden välein pidettävät vaalit järjestetään liian harvoin. Tärkeistä asioista pitäisikin äänestää joka päivä puhelimen tai internetin välityksellä Idols-kilpailujen ja Big Brother -shown tavoin. Ja pudotuspeli se vasta olisi mannaa!