30. syyskuuta 2020

Moi: media-alan markkinapetos

Moi oli matkapuhelinoperaattori, joka aiheutti häiriötä kartellisoituneille matkapuhelumarkkinoille 6 euron kuukausihintaisilla liittymillään. Markkinoiden häiritseminen oli tervetullutta, sillä Moi myi kuluttajille juuri sitä, mitä he tarvitsivat eikä muuta, toisin sanoen 4 gigabittiä tiedonsiirtoa, joka riittää useimmille peruskäyttäjille.

”Rajatonta” verkon käyttöä tuputtaneet operaattorit huolestuivat, ja niinpä DNA osti Moin pois vapaata kilpailua häiritsemästä. Aavistelin vuoden 2019 alussa, ettei kestä kauaa, kun uusi omistaja muokkaa Moin liittymät omiensa mukaisiksi.

Juuri näin on nyt käymässä. DNA:n omistama Moi ilmoitti korottavansa liittymien hintoja 50 prosentilla ja tarjoavansa vastineeksi 50 prosenttia lisää tiedonsiirtoa, eli juuri sitä, mitä useimmat ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse, niin kuin eivät tarvitse 5G-verkkoakaan. Moi hyvitti hinnankorotuksen sellaisella, mitä ihmiset eivät osta eivätkä käytä.

Rajattomien liittymien kaupusteleminen ja ostaminenhan on ollut jo sinänsä hullua, sillä rajallinen ihminen ei tarvitse mitään rajatonta. Tässä mielessä monet Elisan, Telian ja DNA:n tapaiset toimijat ovat kaupitelleet ihmisille samaa, mitä Sonera aikoinaan osti hankkiessaan rajattomasti Saksan taivasta.

Media-alalla on jouduttu tottumaan jatkuviin sisältöpetoksiin, aivan niin kuin politiikassakin. Moin yksipuolisesti kuluttajille osoittama 50 prosentin hinnankorotus, ehtojen muutos ja tarpeettoman tuotteen tuputtaminen puolestaan ovat media-alan infrastruktuuriin liittyvä fasiliteettikusetus.

Hintojen korotuksen syyksi sanotaan EU:n vaatimuksista syntyneet verkkovierailukustannukset. Tämänkin ongelman takana on siis viime kädessä EU. Ilmiön merkiksi muutkin pulikkafirmat ovat lähestyneet asiakkaitaan karvailla korotuskirjeillä.

Olen saanut myös vakuutusyhtiöltäni joka vuosi laskun mukana ”uudet ehtoliitteet”, jotka poikkeavat sopimuksesta. Tietenkin samalla on esitetty hintojen korotuksia. Sopimusinstituution idea on, että sopimuksissa sovitut ehdot ja kuluttajille markkinoitujen tuotteiden ominaisuudet pysyvät voimassa ilman, että yksikään sopimusosapuoli voi muokata niitä yksipuolisesti tai ilmoituksenvaraisesti.

Kyseisenlainen brezhneviläinen asenne on yleistynyt kiskontaan perustuvilla toimialoilla pankeista puhelinyhtiöihin, ja suhtautuminen näyttää olevan aina sitä röyhkeämpää, mitä suurempi firma on kyseessä. Mitäpä, jos me kuluttajatkin ilmoitamme muuttavamme sopimustehtoja omasta puolestamme: ”Jos hyväksytte asettamamme ehdot, teidän ei tarvitse tehdä mitään. Huoletonta jatkoa!”

Pitäisi saada aikaan laki, joka kieltää moiset sopimuspoikkeukset ja sanktioi ne markkinoinnin ja kaupan alalla. Sellainen laki jossain kuolleiden kirjainten kasassa voi jo ollakin. Saattaa olla, että myös vapaa kilpailu pitää huolen siitä, että vaihtoehtoja riittää talouden alalla. Markkinatalouden kun sanotaan olevan itseään korjaavaa. Sen sijaan politiikassa, tieteessä ja median sisällöntuotannossa ei saa enää vapaasti kilpailla.

29. syyskuuta 2020

Vaihtoehtoinen journalismi nosti Estonian myytin pintaan

Valtavirtamedia on tapansa mukaisesti ottamassa kunniaa Estonia-aluksen uppoamisteorian kumoamisesta. Journalistisesta paljastuksesta kiitetään TV-kanava Discoveryä, joka nopeasti arvioiden edustaa valtamediaa. Mutta mietitäänpä hetken, kuinka asia oikeastaan on.

Discovery harjoitti tutkivaa journalismia sallitun rajoja hipoen ja ehkä ylittäenkin. Sukeltajat rikkoivat niin sanottua hautarauhaa, ja toimittajat olivat poliittisesti epäkorrekteja sekä ottivat salaliittoteorioina pidetyt oletukset todesta. He eivät noudattaneet hallitusten sopimuksia tai viranomaisten määräyksiä eivätkä ryhtyneet virallisten selitysten takaajiksi. Tässä mielessä valtavirtakanavan sankaritoimittajat tulivat toimineiksi nimenomaan vaihtoehtoisen journalismin tavoin!

Sen sijaan katastrofin jälkimainingeissa valtavirtamedialla oli suuri paine tukea virallisia selityksiä. Estonian uppoamisesta tuli ja tehtiin mediatapahtuma. Viralliset selitykset pysyivät pinnalla nimenomaan siksi, että valtamedia selitti asiat parhain päin. Näin omaiset saivat rauhan ja ruumiit levon. Sama rooli medialla on ollut kautta aikojen myös sotien ja muiden tragedioiden pois selittämisessä.

Tämä tepsikin, kunnes vesi virtasi valtoimenaan myös valtavirtamedian tukemaan teoriaan, joka pulahti hetkessä pohjaan. On tietenkin vaikeaa sanoa, mikä on tehnyt aiemmin raportoimatta jääneen reiän aluksen kylkeen. Se on kuitenkin varmaa, että tieto sen olemassaolosta jätettiin kertomatta. Miksi?

Jos siitä laajemmin mediassa tiedettiin, se ei ilmeisesti sopinut median ja viranomaisten yhdessä kertoman tarinaan. Se sopi keulaportin irtoamista koskevaan kertomukseen yhtä huonosti kuin maahanmuuton tuottama eripura sopii median tuottamaan legendaan monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta.

Kun toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin aiheesta otsikolla ”Estonia uppoaa joka yö”, mielessäni oli silloinkin yhteiskunnallisen totuuden mediariippuvuus ja mediavälitteisyys. Media loi Estonian uppoamisen ympärille kertomuksen, joka ihmisten haluttiin uskovan niin Virossa, Ruotsissa kuin Suomessakin.

Tätä tarkoitan, kun mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa kirjoitin valtamedian ”yhteiskuntavastuusta”, jolla se ryömii viranomaisvallan takeeksi ja tueksi pyrkien siten auttamaan poliittisia vallanpitäjiä yhteiskuntarauhan ylläpidossa.

Estonian tapauksessa yhteiskuntarauha ei ollut vaarassa, mutta ihmisten mielenrauha oli. Media meni aisakellot helkäten turvaamaan sitä.

Se ei kuitenkaan kannattanut. Anomalioita ilmaantui liikaa. Tieteenfilosofi Thomas Kuhn tarkoitti anomalioilla teoriaan sopimattomia palasia, jotka kasautuessaan johtavat vallitsevan käsityksen romahtamiseen. Kumous tapahtuu, kun selityksen korvaa uusi teoria. Hän kirjoitti aiheesta kirjassaan Tieteellisten vallankumousten rakenne (alkut. The Structure of Scientific Revolutions).

Jo pitkään oli tiedetty, että myöskään Estonian uppoamisen selityksissä kaikki ei ollut kohdallaan. Tunnetuimman vaihtoehtoisen teorian uppoamisen syistä on esittänyt saksalainen Jutta Rabe, jonka mielestä saksalaisvalmisteisen ja jäätä murtavaksi suunnitellun aluksen ei ollut soveliasta rikkoutua pelkän myrskyn vuoksi. Hänen ja monien muidenkin esittämät poikkeavat näkemykset leimattiin kuitenkin salaliittoteorioiksi.

En käy itsekään arvailemaan tragedian syitä. Selittämättömiä tekijöitä on joka tapauksessa liikaa, jotta aiemman faktajournalismin pönkittämät faktat voisivat säilyttää uskottavuutensa.

Tapaus opettaa, millaista niin sanottu faktajournalismi yleensäkin on. Median kertomustaloudessa jokainen voi olla maapallon kiertoliikkeestä päättävä todellisuuden kuningatar, joka ratkaisee tosiasioiden todenperäisyyden. Yleensä tuo kruunupää on valtavirtamedian toimittaja.

Kunnia Estonian myytin rikkomisesta kuuluu vaihtoehtoiselle tutkivalle journalismille, joka epäilee ja kyseenalaistaa kartesiolaisesta filosofiasta tutulla tavalla. Sen vuoksi myöskään minua eivät kiinnosta niinkään faktat vaan juorut ja huhut, sillä niissä voi aina piillä jokin totuuden kipinä.

Olen nytkin satavarma siitä, että joku tässä maailmassa tietää, mitä Estonialle todella tapahtui. Omaa kieltään siitä kertoo laivan kyljessä oleva kymmenien tonnien voimalla syntynyt reikä, joka ammottaa kysyvästi ja vastauksia peräten.

Aluksen matkustajana ollut toinen kapteeni Arvo Piht ja ruorimies Kalev Vahtras ovat sitä paitsi edelleen kateissa, vaikka molemmat raportoitiin tuoduiksi Turun sairaalaan.

Mikäli terroristeja tai mafiaa olisi pidetty vakavasti otettavina ehdokkaina syyllisiksi, selvitystöitä olisi varmaankin jatkettu loppumattomiin. Vaikuttaakin kuin tutkimustyöt toimeksi antaneilla viranomaistahoilla itsellään olisi asioissa jotain salattavaa. Pelattiinko aluksen rahdin kanssa jotakin hämärää peliä Viron ja Ruotsin hallituksen sekä KGB:n jatkajana toimivan Venäjän tiedusteluorganisaation kesken?

Myös Viron liikenneministeri Andi Meister erosi pian sen jälkeen, kun selvisi, että hänellä saattaisi olla tietoa kahdeksasta Estoniasta pelastetusta miehistön jäsenestä, jotka katosivat pian onnettomuuden jälkeen. Lisätutkimusten sanottiin olevan vaarallisia. Sellaista yleensäkin on viranomaisten tilaama ja poliittisen vallan siunauksella tapahtuva ”tutkimus”.

Kadonneet saattoivat tietenkin vältellä myös juridista vastuuta. Uskoisin asiasta jotakin tietävien löytyvän Venäjän suunnalta.

Katoaminen on sikäli mielenkiintoista, että joskus etsitty ja kaivattu vihollinen tunnetaan, mutta hänestä ei saada havaintoja. Toisinaan taas vihollinen havaitaan mutta häntä ei tunnisteta viholliseksi. Selitys saattaa joskus olla silmien edessä. Myös Estonian lähistöllä läikehtineet lamput katosivat onnettomuuden jälkeen yön pimeyteen.

Vuonna 2014 venäläinen sukellusvene ajoi provokatorisesti kohti Viking Mariellaa, mikä antaa ikään kuin vihjeen myös Estonian onnettomuuden mahdollisesta syystä. Mikäli Estoniaan osui sukellusvene tai jokin muu alus, missä se tai sen jäänteet ovat?

On toki mahdollista, että joku on käynyt tekemässä laivaan reiän uppoamisen jälkeen. Aiheuttiko repeämän laivaan jäänyt ilmatasku, joka avautui alipaineen vuoksi sisäänpäin? Kolahtiko alus rajusti pohjaan? Laskettiinko hylyn päälle kiviä?

Keulaportin irtoaminen ja kyljestä löytynyt reikä eivät ehkä ole vastakohtaisia selityksiä, kuten TV-dokumentti ohjaa ajattelemaan. Onhan mahdollista, että reiän puhkaisi irronnut keulaportti, joka saattoi kellua hetken ja iskeytyä aluksen kylkeen.

Itse pidän myös mahdollisena, että Estoniaan osui jokin toisen maailmansodan aikainen jäänne. Uppoamispaikan lähistöllä noin 15 kilometrin päässä sijaitsee nimittäin panssarilaiva Ilmarisen hylky, jonka hapertuvasta rungosta on saattanut pullahdella merimiinoja aalloille seilaamaan.

Se on sekin hyvä muistaa samalla, kun risteilymatkustajat jatkavat tanssiaan yli hautojen nykyisissä matkustaja-aluksissa. Ne puolestaan viistävät vain 50–80 metrin korkeudelta yli Estonian hylyn, jonka diskoissa ja myymälöissä uhrien ruumiit jatkavat edelleen loppumatonta karkeloaan dokumentissa kuvailtu ”huulipuna kasvoillaan”.

Kunnia tämän kaiken selvittämisestä kuuluu Julkisen sanan neuvoston ohjeita noudattamattomalle ja epäkorrektille journalismille.

25. syyskuuta 2020

Suvaitseminen liennyttää

Kuten kaikki jo tietävätkin, kirjoitin Perussuomalaisten ajatuspajalle Suomen Perustalle syksyn suosituimman tietokirjan: mediatutkimuksen nimeltä Totuus kiihottaa. Käsittelin etupäässä menneisyyden asioita pyrkien kuvaamaan, kuinka puolueellista valtavirtamedian toiminta on ollut, ja on tietysti edelleenkin.

Se oli kuitenkin konservatiivista. Nyt on aika katsella eteenpäin. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vuoksi olen kirjoittanut Vihreiden ajatuspajalle tulevaisuustutkimuksen nimeltä Suvaitseminen liennyttää. Käsittelen siinä etupäässä tulevaisuuden visioita. Tiivistelmä tulee tässä:

Tulevaisuuden Suomessa ei syödä liharuokaa. Teurastamot (eläinten keskitysleirit!) lopetetaan ja hyttyset opetetaan tavoille. Ne eivät enää ime verta, ja mehiläiset eivät pölytä. Näin myöskään lihansyöjäkasvit eivät lisäänny, eikä kasvikuntakaan käytä ravinnokseen lihaa.

Suomalaiset asuvat omakotitaloissa Nurmijärvellä, mutta yleisesti luullaan asuttavan Hollannissa, sillä jokaisen talon pihassa on tuulimylly. Se tuottaa sähköä Teslan akkuun, josta asukkaat myyvät yli jääneitä elektroneja älykkääseen sähköverkkoon.

Kruunuvuorenrannan peruskallioon kaivetaan lämpöpumppuja ja katoille kiinnitetään aurinkopaneeleja, joilla lämmitetään saunoja kylminä ja tuulettomina pakkasöinä. Lämpöä saadaan suureen luolaan johdetusta 5-asteisesta merivedestä, jolla voidaan lämmittää kokonainen kaupunginosa heti kun asiasta saadaan kokeellista tutkimusnäyttöä.

Peräkylän Hiskin työmatkaa varten rakennetaan kirkonkylälle parikymmentä kilometriä pitkä pyörätie. Raideliikennettä kehitetään kesämökeille. Helsinki-Vantaan lentoaseman miljardi-investoinnit tehdään valmiiksi, jotta edistykselliset voivat jättää autonsa kotiin ja lentää Brysseliin bailaamaan – ja lentotomaattikuorman päällä takaisin.

Ultra Bra soi Rödbergissä asuvan vihervasemmistolaisen feministin citymaasturissa, jonka hän osti Suomen Akatemian rahoilla näyttääkseen, mitä ilmastoystävällisyys käytännössä tarkoittaa.

Työllisyys paranee vuonna 2085, ja velkasuhde taittuu 2157. Työllisyysaste on 100 %, mutta työn tuottavuus 0, sillä kaikki työlliset toimivat verorahoitteisissa tukitehtävissä ja kirahviyhdistyksissä. Panostusta kehitysapuun jatketaan, sillä Afrikka on investointi. Perustetaan ilmasilta tuomaan työvoimaa Lähi-idästä Suomeen ruokkimaan 55-vuotiaita Yleisradion monikulttuuriohjelmista nauttivia demarieläkeläisiä, jotka makoilevat patjoillaan tietäväinen hymy suupielissään.

Perustetaan pienoisydinvoimaloita tuottamaan virtaa sähköavusteisiin työmatkapolkupyöriin, sillä molemmille sattuvat onnettomuudet ovat vain pieniä, ja riskien hajauttaminen ympäri yhteiskuntaa on nykyisen alustatalouden toimintamalli. Valittujen Palojen 60-lukulaiset ideat päätyvät näin kiertotalouteen, ja tuntuu kivalta, kun on haarojen välissä jotain kovaa. Jopo keulii. Kadunkalusteiksi ilmaantuvissa huumehuoneissa teroitetaan kylmissään hytiseville kiilusilmänarkkareille: vedä lämpöä neulasta, älä hiilivoimasta!

Hyvät autot hallitus julistaa pannaan, paitsi niissä tapauksissa, joissa ne kyyditsevät ministereitä itseään.

Otetaan tavoitteeksi, että Suomen väestö lisääntyy vähintään 50-prosenttisesti maahanmuutolla, sillä se on tasa-arvon mukaista eikä loukkaa yhdenvertaisuutta. Pidetään esikuvana Viroa, jossa kolmasosa väestöstä koostuu venäläisistä, ja Virohan on taloudellisesti meitä edellä. Sanotaan ulkomaalaisia nuoriksi, sillä se on toiveikasta tulevaisuuden kannalta.

Satsataan maahanmuuttajataustaisten yksinhuoltajaäitien esteettömän kulun hiilijalanjäljen pienentämiseen ja muihin kansakuntamme suoriutumisen kannalta elintärkeisiin asioihin. Otetaan biohajoavan presidenttiehdokkaan uusiokäyttö ykkösasiaksi, ja kierrätetään turvapaikanhakijat toistuvassa tilapäisen suojelun myöntöprosessissa.

Väitetään, että Suomi kärsii luontokadosta, ja sosialisoidaan kansalaisten metsävarallisuus käyttäen apuna EU:n luontodirektiivejä, taksonomia-asetusta ja ennallistamisasetusta, joilla voidaan kätevästi polttaa poroksi metsien lisäksi myös perustuslaillinen omaisuudensuoja. Näin vältetään kateuden ja katkeruuden leviämistä yhteiskunnassa, kun kukaan ei omista mitään, ja tasa-arvo sekä yhdenvertaisuus edistyvät.

Pakotetaan ihmiset omakotitalojen ja muiden kiinteistöjen energiaremontteihin, jotta saadaan asumisen hinta kattoon ja osoitetaan, että ilmastonsuojelu on huikean arvokasta, sillä suurellakin rahalla saadaan vain vähän hyötyä. Mitä harvinaisempaa jokin on, sitä suurempi on sen arvo! Sivuseurauksena osoitetaan oikeaksi alenevan rajahyödyn laki, joka sanoo, että täydellisyyttä tavoiteltaessa viimeiset askeleet ennen kuilun reunaa ovat aina raskaimmat.

Torjutaan etnonationalismia polttamalla Suomen lippu, sulattamalla leijonakorut ja lopettamalla armeija. Laitetaan päivänkakkaroita kiväärinpiippuihin ja toivotaan, että rauhanpuolustajat eivät radikalisoidu. Poltetaan Koraanin asemasta Jukka Hankamäen Totuus kiihottaa, sillä se on vaikutusvaltaisempi mutta ohuempi, ja hiilidioksidia tulee vähemmän.

Sukupuolta ei saa kysyä mutta ei myöskään olettaa. Sukupuolen selvittäminen taas on seksuaalista ahdistelua, josta joutuu maailmanlaajuiseen elinkautisrekisteriin. Paetkaa kuuhun, natsit! Ihmiset lisääntyvät niin, että lapsilla on lopultakin kaksi oikeaa äitiä.

Otetaan käyttöön automaattinen sensuuri, joka poistaa sopimattomat ajatukset Internetistä ja lähettää kotiin sakkolapun, kuten Mannerheimintien peltipoliisi. Valtteri Bottas voittaa lopultakin Lewis Hamiltonin, sillä F1-racingissa kilpaillaan nyt siitä, kuka ajaa tarkinta keskinopeutta ja antaa tilaa toisille, jottei syytettäisi rasismista. Suomen edustusurheilijat lähetetään kansainvälisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin.

Julkaisualalla kilpaillaan hyvyydessä kuin pyhimysten luostareissa. Sanat syödään ravinnoksi, ja kirjat pannaan hiilinieluun. Minttu-kirjoja saa julkaista, ja kissavideon laittaminen nettiin on sallittua, jopa suotavaa.

Opetus-, propaganda- ja indoktrinaatioministeriön käsitys tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta on oikea, sillä niin sanotaan ministeriön omissa ohjeissa. Ministerit (minister, lat. = palvelija) ja virkamiehet ovat tyytyväisiä, sillä kansalaiset palvelevat heitä eikä päinvastoin. Yksimielisyys on voimaa, tyhmyys on kauneutta, ja tietämättömyys vapauttaa vastuusta.

Politiikka on kielletty, koska siitä syntyy häirintää. Etiikkaa ja moraalia ei tarvita, sillä enää ei tarvitse tehdä valintoja hyvän ja huonon välillä. Ketään ei näin ollen voida syrjiä, kun kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.

Hiilineutraali ja sukupuolineutraali Suomi toteutuu aikanaan kyllä, mutta malttia nyt, ettei vauhti olisi liian kova.

20. syyskuuta 2020

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

Totuus on seuraava: eduskunnassa on oikeistoenemmisto, mutta maassamme istuu vihervasemmistolais-feministinen hallitus vain ja ainoastaan yhdestä syystä: Kepun tuella ja koska Keskusta sen sallii. Ja nyt tämä vih-vas-fem-hallitus polttaa Suomen kansantalouden varat tulena taivaalle.

Koronakriisin keskellä on houkuttelevaa ajatella, että parinkymmenen uuden lainamiljardin kylkiäisenä voidaan valtionbudjettiin lisätä myös muita menoja kuin niitä, jotka olisivat aivan välttämättömiä Suomen nostamiseksi vikasietotilasta takaisin tolpilleen. Maria Ohisalo (vihr.) sai läpi sähköpyörätkin. 

Samanaikaisesti haja-asutusalueella asuvien ahdinkoa lisätään polttoaineverojen korotuksilla ja patistelemalla omakotiasukkaita öljylämmityksestä luopumiseen sekä saneerauksiin, joiden hinta pahimmillaan ylittää kiinteistöjen arvon.

Virossa maantierosvous on lievempää.

Autoilijoiden ahdistelu puolestaan ei ole enää budjettipolitiikkaa vaan maantierosvousta.

Punavihreä hallitus on päättänyt aloittaa uudestaan myös Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten käynnistämän työttömien kiusaamisen. Entinen työministeri Jari Lindström (sin.) tunnistikin esityksessä jo omat virheensä. Jälleen ihmiset pakotetaan hakemaan työpaikkoja, joita ei ole.

Totuus on, että työttömien piinaaminen haastatteluilla ja kouluttelulla ei luo tähän maahan yhtään työpaikkaa, paitsi tietysti sille tuhannen byrokraatin armeijalle, joka palkataan ahdistelemaan työttömiä uudella aktiivimallilla. Työpaikkoja voisi luoda vain kilpailukyvyn parantaminen. Myös nykyiset työpaikat täytyisi pitää maassa, mutta sitä valtion omaisuuden myyminen ja ympäristönormien kiristäminen vain vaikeuttavat.

Teollisuuden päästökauppakompensaation lopettaminen ja turpeen verotuksen tuplaaminen heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Eipä siis ihme, että vihervasemmistolainen hallitus sanoi lykkäävänsä työllisyystavoitteidensa toteuttamista ensi vuosikymmenen loppuun!

Kriisiaikana on näköjään helppo kirjata budjettiin vihervasemmiston imagomenoja kevyillä kynänkäänteillä ymmärtämättä talouden toiminnasta ja arvotuotannosta yhtään mitään. Norja (jolla muuten ei ole lainkaan valtionvelkaa) ei lopeta öljynporausta ympäristösyistä, vaikka Suomessa kuokka pakotetaan jättämään suon laidalle viherfundamentalistien tyydyttämiseksi.

Mistä hallitus sitten ei säästä? Hallitus ei säästä kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, kehitysavusta eikä kansainvälisestä toiminnasta, sillä mikään ei ole hallitukselle tärkeämpää kuin suomalaisten ihmisten ylenkatsominen ja kansallisen varallisuuden siirtäminen vieraiden kansakuntien hyväksi. Tämä tuli selväksi jo koronatukiaisten nettomaksajaksi laittautumisessa. Asiassa ei ole auttanut myöskään sen toteaminen moneen kertaan perustuslain vastaiseksi.

Kyseinen politiikka on internatsismia, joka on suomalaisten pahin vihollinen. Se sisältää muun muassa tulonsiirrot vieraiden kansakuntien hyväksi, ja sitä toteutetaan antamalla almuja korkeammin verotetuista maista alemman veroasteen maihin.

Kyseinen politiikka on jatkunut jo pitkään. Monilta lienee unohtunut, millä tavoin Suomen perustuslait sivuutettiin jo Kreikka-tukien ja -vakuuksien antamisessa vuonna 2011, kun Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.) toimivat asiasta vastaavina ministereinä (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä). Myös tuolloin perustuslait osoittautuivat pelkäksi paperiksi, samoin yleiset oikeusperiaatteet, joiden mukaan verottamisen oikeutus perustuu varojen palautumiseen oman kansakunnan hyväksi.

Myöskään perustuslakituomioistuimesta ei olisi apua, sillä se pantaisiin todennäköisesti kokoon äärivasemmistolaisen Demla-kaaderin perusoikeustalebaneista. He hoilaavat perusoikeuksien puolesta aina, kun niillä edistetään vieraiden kansakuntien pyyteitä Suomessa. Sen sijaan Suomen kantaväestön perus- ja ihmisoikeudet ovat heidän kannanotoillaan yli käveltävissä aina, kun on tarkoitus ajaa vihervasemmiston agendaa.

Punavihreä hallitus on tehnyt Kepusta oman juoksupoikansa, joka taipuu mihin vain. Minun ei käy sääliksi Kepun alenevaa kannatusta, mutta kylläkin suomalaisia ihmisiä, joita hallitus piiskaa piinallisesti. 

Keskusta on vihervasemmistolais-feministisessä silmukassa takaamassa myös asumisoikeuslainsäädännön romuttamisen ja translainsäädännön uudistamisen, jolla mitätöitäisiin nykyisin voimassa olevat henkilötunnukset.

Kepu on varmistamassa Suostumus-hankkeen läpimenon, jolla flirttikuvan lähettäminen kriminalisoidaan ”ahdistelurikokseksi” pyrkien siten nujertamaan suomalaisten ihmisten seksuaalisesta aloitteellisuudesta jäljellä olevat rippeet feministien telaketjujen alle. Sama sairas hypersensitiivisyys näyttää leviävän verkkoympäristöstä vihervasemmiston ja feministien myötä kaikkialle yhteiskuntaan ja ihmisten kanssakäymiseen.

13. syyskuuta 2020

Kohti kuudennen aallon feminismiä


Tasa-arvojohtamisen asiantuntija Nelli Ronkainen Malmön yliopistosta otti yhteyttä ja kertoi erään artikkelinsa julkaisemisen kilpistyneen penseyteen suomalaisissa sanomalehdissä.

Niinpä hän lähestyi minua toivoen artikkelinsa sisällyttämistä laajalti luettuun blogiini. Viestissä oli tietenkin ylisanoja, mutta Priden kunniaksi toteutan Nellin toiveen mielelläni.

Lisäksi toivon jokaisen liittyvän oman kotiyliopistonsa feministisiin verkostoihin ja vähintäänkin sukupuolen tutkimuksen sähköpostilistoille saadakseen asiallista tietoa feminismistä. Tässä Nellin teksti:


KOHTI KUUDENNEN AALLON FEMINISMIÄ – SYRJINNÄN UUDET PIILORAKENTEET

Yleisen naishalveksunnan nostaessa jälleen päätään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä voidaan huolestuneesti todeta, että myös tutkimustoiminnan piirissä esitetään tieteenä julkaisuja, joissa ei tunneta alan feminististä tutkimusta lainkaan.

Asialliseenkin translainsäädännön, ”Me Too”-hankkeen ja ”Suostumus”-aloitteen arvosteluun liittyy piilorakenteellista naisvihaa, joka ilmenee passiivis-aggressiivisena sovinismina ja näkemyksenä miestapaisen päätöksenteon ensisijaisuudesta politiikassa.

Feminismin neljä ensimmäistä aaltoa ovat jo useimmille tuttuja, ja ne voi helposti tarkistaa vaikkapa englanninkielisen Wikipedian artikkelista. Muovautuminen aaltomaiseksi prosessiksi kertoo, että kyseessä on edistyvä liike, jolla ei ole aikomustakaan jäädä kulttuuriamme uhkaavan taantumuksen jalkoihin.

Neljänteen vaiheeseen liittyi intersektionaalinen feminismi, joka tuotti edistystä sen paljastaessa uusia väliinputoajaryhmiä ja syrjinnän lajeja, eräinä viimeisimmistä mikroaggressiot, joita torjumaan on luotu turvallisten tilojen politiikkaa.

Sen kautta on kyetty sulkemaan epäasialliset hyökkäykset pois kirjamessuilta ja seminaareista sekä turvaamaan avoin keskusteluilmapiiri kaikille todelliseen dialogiin haluaville.

Identiteettipoliittinen feminismi voi kuitenkin oikeuttaa itsensä vain uusien työsarkojen kautta. ”Feminismin jälkeisestä ajasta” ollaankin vielä kaukana, sillä uutta syrjintää paljastuu jatkuvasti.

Olen täällä Malmössä ilokseni havainnut, että sukupuolirasististen piilorakenteiden torjunnassa auttaa monikulttuurinen lähestymistapa, kun maahanmuutto ja sukupuolten kirjoon liittyvä moninaisuus nauttivat inklusiivisesta identiteettipolitiikasta, syrjityt vähemmistöt joukkoistuvat ja voimaantuvat sekä löytävät vertaistukea toisistaan.

Murheekseni olen myös huomannut, että astuessamme viidennen vaiheen feminismiin on haasteita edelleen jäljellä. Yksi väliinputoajaryhmä on transsukupuoliset takaisinvaihtajat.

Ensin heitä on syrjitty sukupuolta korjaamaan jonottaessaan. Korjauksen jälkeen he ovat voineet kokea vieroksuntaa sukupuolen korjauksensa vuoksi. Ja kun he identiteettinsä jälleen muututtua ovat korjauttaneet sukupuoltaan takaisin vastaamaan synnynnäistä ja oletettua sukupuoltaan, he ovat joutuneet kuulemaan asiasta päivittäin, mikä on lisännyt heidän pettymystensä taakkaa.

Translainsäädäntöä uudistettaessa olisi toimittava niin, ettei tällaisista lieveilmiöistä tulisi syrjinnän valtavirtaa.

Jo vakavasti toiseuttavan suomen kielen pronominin ”he” käyttäminen on omiaan synnyttämään vierauden kammoa. Viidennen aallon feministien tarkoitus onkin toimia niin, että sukupuolten raja-aidat murskaantuisivat kokonaan ja vastakkainasetteluja luova jakautuneisuus liudentuisi queer-poliittiseen monenkirjavuuteen.

Sukupuolten moninaisuus olisi otettava entistä painokkaammin huomioon kaikissa yhteiskunnan rakenteissa niin, että siitä tulisi koko julkista elämää leimaava valtavirta, jota toteutetaan läpäisyperiaatteella päiväkodeista kouluihin ja työpaikoilta hoivakoteihin. Käsittääkseni tämä on myös hallitusohjelman mukaista.

Eräät kuudennen vaiheen feministit ovat jopa väittäneet, että intersektionaalisen etiikan mukaista olisi antaa syntymättömälle lapselle sikiövaiheessa sukupuolisen kehityksen katkaisevaa hormonia, jotta he voisivat murrosikään tullessaan valita sukupuolensa itse. Tällöin sukupuolielinten kehitys käynnistettäisiin jälleen hormonihoidolla, ja näin suojeltaisiin lasten oikeutta itse päättää sukupuolestaan.

En oleta yhteiskuntamme olevan aivan vielä valmis tämän kaltaisiin moraalikäsitysten kehitysaskeliin, mutta voluntaristisen feminismin näkökulmasta siten voitaisiin turvata yksilöiden itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus manifestoida vapautensa.

Aikana, jolloin rasismi, sovinismi ja konservatiivisuus valtaavat alaa, on tärkeää, ettei kenttää jätetä avoimeksi äärioikeistolle, joka saa viestinsä läpi valta- ja vaihtoehtomedian lisäksi nykyisin jopa yliopistoissa.

Kukaan ei ilmeisesti johda oikeudenmukaisuutta. Kaikenlaisia ”anti-autoritaarisia rintamia” ilmestynee siis aina ”demokratiaa edustamaan”.

Nelli Ronkainen
Väitöskirjatutkija
Malmön yliopisto

----

Päivitys 14.9.2020

Eräs valpas lukija lähetti minulle viestin ja sanoi, että Nelli Ronkaisen edellä oleva kirjoitus on täyttä kuraa ja että kuinka kukaan voi ottaa sitä todesta: ”Vedä pisteet yhteen ja katso, mitä muodostuu muutaman viimeisen sanan alkukirjaimista!”

Pahoittelen lukijoiden harhaanjohtamista ja pyydän sitä anteeksi. Oli virhe julkaista Nelli Ronkaisen teksti, mutta laatujournalismin velvoittamana korjaan erehdykseni, enkä varsinkaan tilaa Nelliltä enää mitään.

10. syyskuuta 2020

Mikä kirjani ”Totuus kiihottaa” vastaanotossa oli hullua?

Koska opetus- ja kulttuuriministeriö on päätynyt tekemään aidosti mielisairaan takaisinperintäpäätöksen Suomen Perustalta, laadin yksityiskohtaisen diagnoosin siitä, mikä kirjani vastaanotossa ja tutkimustyöni arvioimisessa on ollut hullua ja kumollaan seisovaa. 


1.  Hulluus alkoi sosiaalisessa mediassa ja levisi valtavirran uutismediaan

Oireiden ilmiötaso: Media alkoi julistaa ”täytenä totuutena”, että kriittinen mediatutkimukseni edustaa ”naisvihaa”. Ajatelkaa: ”vihaa”. Yleisradion, MTV3:n ja Helsingin Sanomien otsikoissa käytettiin tosiaankin muitta mutkitta tahallisen leimaavaa sanaa ”viha”. Vähempi ei raivostuneiden toimittajien mielestä ilmeisesti riittänyt, vaan homoseksuaalisesta näkökulmasta laadittu tutkimukseni naisten ja miesten välisten suhteiden kompleksisuudesta julistettiin edustavan automaattisesti ja itsestään selvästi ”naisvihaa”.

Vaikuttava syy: Vihaväitteiden lentoon lähtö ei tapahtunut itsestään, vaan media alkoi saada niitä Internetissä päivystäviltä äärivasemmiston sisseiltä ja muilta pikku-Perkeleiltä, jotka syöttivät kirjastani poimimansa irralliset lauseenpätkät valtavirtamedialle Twitterin kautta. Toimitusten toverit puolestaan suurensivat ne ja kertoivat eteenpäin ”uutisina”.

Päämääräsyy: Valtamedia oli tullut yllätetyksi housut kintuissa, sillä osoitin kriittisessä mediatutkimuksessani valtamedian valheellisuuden perusteellisesti ja vastaansanomattomasti. Sen vuoksi valtamedialle tuli kiire laatia nopeasti peite- ja vastauutisia, joilla se koetti vaientaa kirjani keskeisen sisällön, joka oli, että julkaisuala ja sen yleisöt kärsivät vihervasemmiston aiheuttamasta tieto- ja totuuskriisistä.

Hulluuden diagnoosi: Toimittajien logiikka oli kristallin kirkkaudessaan seuraava. Hankamäen kirja on ”naisvihamielinen” siksi, että siinä ei edistetä feminismiä, monikulttuuri-ideologiaa eikä muitakaan myrkyllisiä periaatteita, ja sillä perusteella mediatutkimukseni on siis mitätön. Tästä puolestaan seurasi ”loogisesti”, että Perussuomalaisessa puolueessa vihataan erityisesti naisia, joten kirja on tuhottava.

Toimittajien suunnaton raivo edusti heidän homofoobista vihaansa minua kohtaan. Mediassa olisi pitänyt tajuta, että kirjan kirjoittaneelle homomiehelle ei kannata tuputtaa feminismiä. Selittämättä medialta jäi, miksi tuntisin naisvihaa, kun en tunne naisia kohtaan mitään muutakaan. Olin käsitellyt mediaa ja siellä vallitsevaa naisten ylivaltaa piittaamatta poliittisesta korrektiudesta: neutraalisti ja puolueettomasti. Median raivokas hyökkäys osoitti, kuinka fanaattista feministien ja naisten vallankäyttö mediassa on. Toimittajien ilmaisema homoviha edusti ICD-10-luokituksessa sukupuolisuhteiden häiriötä (määrittämätön) F66.29.

Hulluus, jota ei lainkaan huomattu, piili siinä tosiasiassa, että mediatutkimuksen merkitystä ei pitäisi ratkaista medioissa, jotka olivat mediatutkimuksen kohteina.

Miten asioiden olisi pitänyt olla? Toimittajien olisi pitänyt välittää tieto kirjani mediakriittisestä sisällöstä ja kertoa yleisöille, mitä kirjani kaikissa luvussa sanotaan, eikä peitellä sisältöä vihervasemmistoa edustavien infosoturien lietsomalla skandalisaatiolla.

Median olisi pitänyt kutsua kirjan kirjoittaja television ajankohtaisohjelmiin vastaamaan ja keskustelemaan sen sijasta, että toimittajat työnsivät mikrofonin kirjaa lukemattomille perussuomalaisille, joilla omienkaan sanojensa mukaan ei ollut mitään tekemistä teoksen sisällön kanssa.

Median olisi pitänyt kertoa, että selitän mediassa tapahtunutta jakautumista yhteiskuntarakenteessa vallitsevan halkeaman ja kerrostuneisuuden kautta sekä yhdistän viestinnällisen muutoksen sosiodynaamisen ja luokkastrategisen muutoksen tarkasteluun.

Median olisi pitänyt välittää eteenpäin kirjani tieto, jonka mukaan vasemmistolainen viestintähegemonia ajaa nykyisin globaalikapitalistisen eliitin asioita pyrkien lavastamaan kansallismielisyyden imperialismiksi, vaikka tosiasiassa kansallisen edun edistäminen takaa poliittisen itsemääräämisoikeuden ja sitä kautta kulttuurisen moniarvoisuuden.

Median olisi pitänyt kertoa, että kirjani on metodologinen huipputuote, sillä siinä sovelletaan aihepiiriin sopivia menetelmäopillisia lähestymistapoja, kuten diskurssianalyysia, osallistuvaa havainnointia, kokemusasiantuntijuutta, teoksessani Dialoginen filosofia kehittelemääni keskustelunanalyysia sekä sosiaalipsykologisen väitöskirjani vuorovaikutusteorioita. Tuloksena on eräänlainen uusi suuri kertomus yhteiskuntamme legitimaatiokriisistä.

 

2. Hulluus jatkui opetus- ja kulttuuriministeriössä

Oireiden ilmiötaso: Lisää hulluja toimittajien aloittamaan paraatiin ilmoittautui pian myös opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Muuan kepulainen ministerinplanttu alkoi kiristää kirjani julkaisijaa valtionrahoituksen takaisinperinnällä. Ministeriö tekikin päätöksen 10 200 euron takaisinperinnästä Suomen Perustalta kuultuaan ensin tasa-arvovaltuutettua, yhdenvertaisuusvaltuutettua ja erästä feminististä yliopistonlehtoria, joilla kaikilla oli asiasta niin sanottu valmis mielipide virkansa puolesta tai poliittisten sitoumustensa vuoksi; tosin kukaan heistä ei siltikään puuttunut asiaan.

Vaikuttava syy: Ministeriölle syntyi ulkopuoleltaan eli hätääntyneiltä toimittajilta ja feministisiltä naisilta poliittinen paine, jonka mukaan ”jotakin on tehtävä”. 

Päämääräsyy: Ministeriössä haluttiin estää perussuomalaiselta taholta esitetyn yhteiskuntakritiikin julkaiseminen viemällä toiminnalta rahoitus sekä korventamalla perussuomalaisten ajatuspajaa tottelemaan muissa puolueissa esitettäviä näkemyksiä ”tasa-arvosta” ja ”yhdenvertaisuudesta”. Tavoitteena oli sananvapauden rajoittaminen, poliittisten näkemysten estäminen ja tutkimustoiminnan pelottelu.

Hulluuden diagnoosi: Ministeriössä podetaan sadistista persoonallisuushäiriötä F65.8. Ministeriö on loukannut ja häirinnyt tutkimustoiminnan vapautta taloudellisella kiristyksellä ja ahdistelulla, jolla se puuttuu tutkimusten sisältöihin. Ministeriössä lähestytään tutkimustoimintaa normatiivisesti, kurinpidollisesti ja rankaisevin sekä järjestyksenvalvonnallisin ottein, mikä on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta laittaessaan tutkijakuntaa kahleisiin sekä lyhentäessään tieteen liekanarua ja aiheuttaessaan haluttomuutta esittää jatkossa kriittisiä näkemyksiä.

Perintäpäätöksen tehneiden tärähtäneisyys näkyy heidän narsistisessa omahyväisyydessään F60.8, jonka mukaisesti perintäpäätöksen näennäisperusteluissa vedottiin yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain säädöksiin ”syrjinnästä”, vaikka ministeriö tuli päätöksellään syrjineeksi sekä tutkimuksen tekijää että ajatuspajaa. Päätöksessä mainittiin kierolla ja perverssillä tavalla myös ”ahdistelu” ja ”ihmisarvon loukkaaminen” ilman, että yhtäkään väitettä olisi millään tavoin yksilöity, osoitettu ja todisteltu.

Varmuudella voidaan todeta, että filosofisen yhteiskuntakritiikin esittäminen ei ole laissa tarkoitettua ”häirintää”, ”syrjntää” eikä muutakaan päätöksessä moitittua. Ministeriön päätös perustuu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien sekä realiteettitajun vastaiseen venyttämiseen koskemaan tutkimustoiminnassa esitettyjä tulkintoja ja tuloksia, joiden alueella kyseisillä syytöksillä ei ole minkäänlaista relevanssia. Ei ole osoitettu, että kirjassa olisi rikottu yhtäkään lakia, eikä ministeriöllä ole toisaalta myöskään oikeutta vaatia noudattamaan tutkimuksissa mitään poliittisia tai juridis-normatiivisia tarkoitusperiä, sillä kaiken todellisen tutkimuksen tulee olla arvovapaata eikä tarkoitushakuista.

Tosiasiassa ministeriön tehtävä ei ole valvoa tutkimustoimintaa, vaan tutkijakunnan tehtävä on valvoa poliittisen ja viranomaisvallan käyttöä. Ministeriön asennoituminen on kääntämässä tämän asetelman brezhneviläisesti nurin.

Miten asioiden olisi pitänyt olla: Ministeriön virkamiesten ja poliittisten ministerien olisi pitänyt sisäistää kirjassani esittämäni mediakritiikki ja pohtia, olisiko median ja opetushallinnon omissa menettelytavoissa korjattavaa.

Ministeriön tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tiedonmuodostuksen alkujuurilla eli yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä, humanistisissa, oikeustieteellisissä ja taiteellisissa yksiköissä vallitsevan punavihreän kallistuman oikaisemiseksi.

Ministeriön tulisi purkaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitusjärjestelmä, jolla ohjataan lähes 60 miljoonaa euroa vuosittain ”hallitusta tukevaan tutkimukseen”.

Ministeriön tulisi ryhtyä toimintaan miesten ja poikien aseman parantamiseksi koulumaailmassa ja purkamaan niitä ideologisia velvoitteita, joilla feminististä ideologiaa on manipuloitu lasten ja nuorten tajuntaan kouluissa, yliopistoissa ja muissa opetuksen organisaatioissa.

Ministeriön tulisi ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joilla koko viestinnällistä ympäristöä korjattaisiin alkaen Yleisradiosta ja päätyen luokkahuoneisiin.

Ministeriön tulisi osoittaa kirjan kirjoittajalle puolen miljoonan euron tutkimushanke ja nimittää teoksen kirjoittaja tiedepoliittisen osaston ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön, sillä hän on asiantuntija, joka jo vuonna 2003 kirjoitti Suomen Akatemian ”Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa” -ohjelmassa teoksen nimeltä Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka (Yliopistopaino, 371 sivua).


3. Hulluus eteni opetus- ja kulttuuriministeriöstä perussuomalaiseen puolueeseen

Oireiden fenomenologinen ilmiötaso: Perussuomalainen puolue lopetti kirjani jakelun Suomen Perustasta itsesensuuria muistuttavalla tavalla noin kaksi vuorokautta julkaisemisen jälkeen.

Vaikuttava syy: Perussuomalaiset Naiset alkoivat räksyttää valtamedian kuorossa ”naisvastaisuudesta” ja tulivat siten johdetuiksi valhemedian toimesta harhaan. Puolue päätti lopettaa kirjan jakelun pitääkseen kiinni naiskannatuksesta, joka on altista valumaan toisiin puolueisiin heti, kun naiseuden ympärille rakennettu identiteettipolittinen turvamuuri kyseenalaistetaan.

Päämääräsyy: Puolue määräsi kirjan jakelun keskeytettäväksi välttyäkseen ministeriön aloittamalta taloudelliselta painostukselta, estääkseen ministeriötä perimästä toiminta-avustuksia takaisin ja turvatakseen rahoituksensa tulevaisuudessa. Hankamäen katsottiin sopivan hyvin uhrattavaksi ja syyt hänen ansioistaan vieritettiin hänelle, sillä hän on homo, jota vastaan puolueessa on muutenkin kähinää.

Hulluuden diagnoosi: Perussuomalaisia leimaava taumaperäinen stressihäiriö F43.1, josta puolue oli kärsinyt jo pitkään moniin puolue-edustajiin kohdistettujen ajojahtien vuoksi.

Taustalla vaikutti opetus- ja kulttuuriministeriön tapa laittaa pistooli ajatuspajan ohimolle, vaikka kukaan ei ollut osoittanut kirjassani mitään vikaa vaan ainoastaan väitteitä, jotka olivat valheellisen valtamedian tai kilpailevien puoluetahojen esittämiä. Sillä tavoin puolue ja ajatuspaja tulivat pyörtäneiksi puolueen piirissä esitetyt näkemykset sananvapauden edistämisestä ja sensuurin vastaisuudesta, mikä puolestaan johti puoluetta mielipiteiden bipolaariseen jakautumiseen.

Kirja sensuroitiin puolueen imagoa, ideologisia mainetekijöitä sekä naiskannatusta ajatellen, mutta samalla ylenkatsottiin puolueen kannattajia estämällä heitä saamasta kirjaani käsiinsä. Toisaalta teos laitettiin saataville epävirallisesta Internet-arkistosta doublespeakia muistuttavalla tavalla.

Jakomielinen suhtautuminen merkitsi antautumista tanssimaan kilpailevien puolueiden pillin tahdissa, mikä syvensi traumaperäistä stressireaktiota ja jäykisti jakomielisyyden osaksi puolueen defensiivistä julkisuuskuvaa.

Miten asioiden olisi pitänyt olla? Suomen Perustan ja perussuomalaisen puolueen olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin jakaa kirjaani sekä verkkosivuillaan että painettuna alkuperäisen aikomuksensa mukaisesti, sillä teoksessani ei ole mitään laitonta, eikä jakelua estä juridinen ennakkosensuuri.

Koska myös asiaa ministeriölle arvioineen yliopistonlehtorin mielestä kirjan julkaisemiselle ei ole laillista estettä ja koska ministeriö ahdisteli Suomen Perustaa filosofian Nobel-palkintoon verrattavalla rikesakolla (eräässä vaiheessa peräti 750 000 euroa), sitä merkittävämpi teokseni ilmeisesti on ja sitä suuremmalla syyllä ajatuspajan kannattaisi pitää kirjaani saatavilla. Myös puolueen kannattaisi naulata matto paremmin lattiaan kiinni, sillä nyt se luistaa kaikkien alta.

9. syyskuuta 2020

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

”Sopimattomia sanoja.” Taas? Voi elämän käsi näitä kauhistelijoita. Ja sitä infantiilia pienimielisyyttä, joka vallitsee korrektiudella pamputtamisen takana.

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös periä Suomen Perustalta kirjani tuotantokustannuksiksi arvioitu 10 200 euroa on vailla pohjaa, eikä sen tueksi ole osoitettu minkäänlaisia perusteluja, paitsi ylimalkainen mielipide ”häirinnästä” (kritiikkini kohteina olleiden Ylen ja Hesarin hekumointia täällä ja täällä).

Päätöksessä punottiin mielisairas ajatuskulku, että kriittisellä tutkimustoiminnalla ”syyllistytään” ”häirintään” tai ”syrjintään”. Sellainen argumentti kestää kuin kerjäläisen kelkkanaru, eikä sen takana ole minkäänlaista tieteelliseen argumentaatioon perustuvaa näyttöä.

Katsotaanpa, mitä ministeriön kuulustelemat byrokraatit asiasta sanoivat.

Ministeriö pyysi tuekseen lausunnot yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetuilta, jotka käyttävät poliittista valtaa virkamiehen asemassa, ihan vain osoittaakseen oman palkanmaksunsa näennäisen tarpeellisuuden. Eivät näköjään osaa tai halua erottaa filosofista kyseenalaistamista ”häirinnästä”, jolle sillekin on nyt annettu poliittiseen hallintokieleen sementoitu rooli.

Molemmat viranomaisvaltuutetut tosin totesivat, ettei ministeriön lausuntopyyntö anna aihetta toimenpiteisiin! Tasa-arvovaltuutettu totesi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajan professori Tuomas Ojasen 14.8.2020 allekirjoittamassa päätöksessä ministeriölle, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei katso aiheelliseksi antaa pyydettyä arviota. Perusteeksi päätöksessä mainitaan, että 

”[s]ananvapausnäkökohtien ja lainvalvontaroolinsa vuoksi tasa-arvovaltuutettu ei yleensä ota kantaa yksittäisten julkaisujen sisältöön. Sen sijaan tasa-arvovaltuutettu voi tuoda yleisemmällä tasolla esiin tasa-arvonäkökulmaa ja syrjimättömyyden periaatetta.”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto puolestaan vastasi ministeriölle 22.6.2020 antamassaan kannanotossa seuraavasti:

”Ovatko kirjoituksessa esitetyt ilmaisut siinä määrin ihmisarvoa loukkaavia, että ne yhdessä arvioituina täyttävät yhdenvertaisuuslain 14 §:ssä kielletyn häirinnän tunnusmerkistön, on kuitenkin kyseenalaista.”

Lausunto sinänsä oli aasimainen vihjatessaan, että filosofinen argumentaationi voisi olla ”ihmisarvon loukkaus” (jota valtuutettu itse osoitti minua kohtaan). Mutta selväksi tuli tästäkin seuraava: ministeriö veti vesiperän yrittäessään kiskoa byrokraateilta kannanottoja filosofian vastaisen vyörytyksensä tueksi. Silti ministeriö teki Suomen Perustalle drakonisen perintäpäätöksen.

Ministeriö oli lähettänyt lausuntopyyntönsä myös vasemmistolaiselle feministille, yliopistolehtori Liisa Niemiselle, joka työskentelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja jolla ei ole vähäisintäkään filosofian eikä media-alan asiantuntemusta. Mutta hänkin ymmärsi sentään jotain ja kirjoitti ministeriölle 23.7.2020 osoittamassaan lausunnossa näin:

”Tehtävänantoon viitaen totean, että Jukka Hankamäen kirjoittama ja Suomen Perusta -säätiön kustantama teos Totuus kiihottaa (419 s.) ei edistä yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa. Tuollaista vaatimusta ei kirjan kirjoittajalle tosin voidakaan laista suoraan johtaa.”

Kaikista kolmesta lausunnosta huolimatta ministeriö päätyi kuitenkin perimään ajatuspajalta 10 000 euroa ”korkoineen”, eli yhteensä 10 200 euroa. Miksi? Helsingin Sanomien mukaan ministeriön ylijohtajan sijaisena toimiva Erja Heikkinen, jonka allekirjoitus oli perintäpäätöksessä, kommentoi asiaa STT:lle todeten ylimalkaisesti:

”Johtopäätös oli, että Suomen Perustan julkaisema teos syyllistyy häirintään, ja sitä on teoksessa eri muodoissaan niin laajasti, että kaikilta osin ei pystytty erottelemaan tasa-arvolain ja yhdenveraisuuslain kanssa ristiriidassa olevien kohtien muita ulottuvuuksia.”

Sen enempää esitetyistä lausunnoista kuin mistään muustakaan ei ollut tehtävissä ministeriön toimeenpanemaa ”johtopäätöstä”.

Perinnälle ei siis ollut osoitettu mitään perusteita, mutta silti niin tehtiin, ja pelkästään ideologisista syistä: siksi, että ministeriön paukapäät ovat kanssani asioista eri mieltä.

Asian voi sanoa niin, että ministeriö ylitti toimivaltansa ja ministeriön päätös oli laiton loukatessaan sananvapautta, tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta sekä syyllistyessään tutkijan häirintään, kiristykseen ja kunnianloukkaukseen, jolla vahingoitettiin asemaani ja mainettani tieteentekijänä ja siten todennäköisesti tuhottiin ammatinharjoittamiseni ja ansionhankintani pitäksi ajaksi, mahdollisesti lopullisesti.


Byrokraatit tieteen ja filosofian paimenina

Valtamediassa on kritiikistäni katkerana levitetty myös absurdeja väitteitä, että kirjassani puolusteltaisiin raiskauksia, kun en palvo naisia. On aivan eri asia puolustaa mitään kuin kyseenalaistaa, mitä itse ilmiöt ovat. Ja tätähän olen tehnyt kautta linjan: problematisoidessani esimerkiksi translain muutoshankkeen sekä ”Suostumus2018”-aloitteen ja kaiken muunkin arvostelua kestämättömän juurta jaksaen.

Sen sijaan ministeriö takoo omaa tasa-arvodiskursiivista lakiläppäänsä täytenä totuutena. Sen ainoa tehtävä on viestittää, että ihmisellä on oikeus filosofian happeen vain sikäli kuin hänellä on kykyä tai halua ostaa ajattelun aneita byrokraateilta. Se on märän rätin viskaamista naamatauluun tavalla, joka ei opetusorganisaation mainetta paranna.

”Tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” lukitaan ministeriön kaappeihin ja telaketjufeministien ahtereiden alle, enkä ole ikänäni kaikkena nähnyt dynamiittityhmempää asennetta. Sillä yksinkertaisesti ohitetaan asioiden filosofinen ja sosiaalipsykologinen moniselitteisyys. Sosiaalisessa mediassa päivystävät vihervasemmiston sissit puolestaan iloitsevat, ja media läpsyttää käsiään, sillä molemmat on ruokittu tasa-arvototalitarismin rehulla. Siinäpä jälleen hurja näyttö ”suvaitsevaisten” sietokyvystä!

Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joiden käsitesisällöistä päättää poliittinen viranomainen, ovat puhdasta mielivaltaa ja brezhneviläisyyttä, eivätkä mitään muuta. Loukattu on pahasti perussuomalaisten ihmisten oikeutta tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti esittää perustellut yhteiskuntanäkemyksensä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden analysoimisen, määrittelyn ja uudelleenmäärittelyn sekä kyseenalaistamisen ja keskustelemisen pitäisi kuulua politiikan ja filosofian alaan ilman, että erimielisyyttä pyritään lavastamaan miksikään ”häirinnäksi” tai ”syrjinnäksi”.


Kiistän kaiken paitsi tutkimukselliset ansioni

Kiistän kaikilta osin ministeriön päätöksessään esittämät väitteet tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomuksista toteen näyttämättöminä, ja totean esittäneeni aihepiirejä koskevaa tieteellistä ja yhteiskunnallista kritiikkiä.

Katson ministeriön yhdistäneen argumentaationi ”häirinnän” käsitteeseen mielivaltaisesti ja että (lähinnä median piirissä) koettu ”häirintä” ei millään tavoin kumoa esittämiäni argumentteja. Katson siis tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia venytetyn tutkimustoiminnan alueelle, jolla myöskään väitteillä ”ahdistelusta” ei pitäisi olla sijaa, kun puhutaan tutkimustuloksista.

Asiaa on käsitelty väärässä viitekehyksessä viemällä mediatutkimukseni hallintodiskursiiviseen kinasteluun naisten tasa-arvosta.

Sitä, että esitin aihepiiriä koskevat näkemykseni homomiehen näkökulmasta, ei huomattu lainkaan, eikä myöskään sitä, että käsitykseni lähtökohtaisesti poikkeaa naisten ja miesten välisille heteroseksuaalisille suhteille tyypillisestä sosiaalisesta vaihtokaupasta, naisten palvonnasta ja siihen liittyvästä valheellisuudesta.

Tästä johtuu, että minua vastaan esitetyt syytökset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden rikkomuksista edustavat minua vastaan suunnattua kieroa homovihaa, jota byrokraatit ja journalistit rääkyvät naistensa hameenhelmojen alta. Tässä valossa ministeriön harjoittama kiristys ei poikkea mitenkään homomiehiä vastaan aikojen saatossa osoitetusta vainosta ja suvaitsemattomuudesta, joita nykyään sanotaan vähättelevästi rikoksiksi tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa vastaan.

Tutkimustani kohtaan esitetty vihamielisyys johtunee siitä, että etenin kirjassani syvemmälle yhteiskunnallisen eripuran psykoseksuaaliseen selittämiseen kuin vilttihatut pystyivät ymmärtämään. He eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan filosofisesta ihanteesta, jonka mukaan filosofia on nimenomaan häiriöiden aikaansaamista systeemeissä ja yleisen uneliaisuuden katkaisemista. Muutoinhan vallassa olevat poliitikot omivat ilmatilanvalvonnan kokonaan itselleen puristellakseen mehut kaikesta, mikä vielä osoittaa elonmerkkejä.

Ehkä hulluinta ministeriön päätöksessä on sivulla 4 vetoaminen yhdenvertaisuuslain kohtaan, jossa puhutaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä häirinnästä ja syrjinnästä. Ministeriön paukapäät yrittivät siis käyttää seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää lainkohtaa seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen ahdisteluun, kiusaamiseen, rääkkäämiseen, syrjintään ja pahoinpitelyyn!

Ministeriössä oli ilmeisesti kaivettu oikein nyrkkiraudat esiin tämän Hankamäen nujertamiseksi ja sen opettamiseksi, mitä minun pitää ajatella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Ministeriön lähettämän paperin mukaan en voisi esittää edes omaan viiteryhmääni liittyvää arvostelua kuuluessani itse seksuaalivähemmistöön, mikä laittoi ajattelun hermoradat ja kärsivällisyyden koetukselle.

Yleensä intellektuaalisuuden tunnusmerkkinä on pidetty kykyä arvostella myös sen ryhmän näkemyksiä, johon itse kuuluu. Näin hallitus nyt tukee meneillään olevaa Pride-viikkoa: vetämällä homoseksuaalisen tuplatohtorin kölin alta! Voiko saada selvempää ja peittelemättömyydessään idioottimaisempaa näyttöä tasa-arvotanttojen tykityksestä?

Kenties onkin niin, että ministeriö halusi vain osoittaa, millaista on naisen logiikka ja feministisillä tasa-arvon periaatteilla johdettu tiedepolitiikka, josta kärsii koko tiedeyhteisö. Tuskallista se on lopulta feministeille itselleen osoittaessaan kaiken asiaa kohtaan esittämäni kritiikin oikeaan osuneeksi.

Ministeriön päätöksen ikävämpi puoli on sen pelotevaikutus, joka säteilee vaikutuksiaan yliopistoyhteisöön kuin ydinsaaste. Ministeriön tapa asettaa kirjani tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain luupin alle on johtanut tutkimustoiminnan alistamiseen pelkälle normatiiviselle ja kurinpidolliselle järjestyksenvalvonnalle, joka on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta.


Uhattuna oikeus kirjoittaa ja julkaista filosofiaa

Olen jo aiemmin kertonut, että olen antanut OKM:n menettelyn oikeuskanslerin tutkittavaksi (kanteluasiakirjani ja perusteluni ovat tässä). Paljon ei voi siltäkään odottaa, sillä apulaisoikeuskanslerina toimii Mikko Puumalainen, joka taisteli sananvapautta vastaan toimiessaan vähemmistövaltuutettuna.

En siis viitsisi tarttua tuohon ministeriön tarjoamaan turruttavaan kinasteluun ja oikaisumahdollisuuksiin (muutoksenhaku), mutta tapaus on tärkeä tieteen vapauden ja sananvapauden kannalta. Vaikka viranomainen pääseekin tällä tavoin nauttimaan siitä, että kansalainen valittaa, joudun lausumaan muutaman sanan siitä, miksi oikeuskanslerilla ei ole rehellisesti toimiakseen muuta mahdollisuutta kuin kumota ministeriön päätös.

1) Katsotaan ensin sananvapautta.

Perustuslaillisen sananvapauden ja yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolain välillä mahdollisesti oleva derogaatio-ongelma tulisi ratkaista lex superior derogat legi inferiori -periaatteen pohjalta perusoikeusmyönteisesti, toisin sanoen alemmanasteisella säädöksellä ei tulisi kiistää ylemmänasteiseen liittyvää sananvapautta. Toisaalta ei ole sellaista samantasoista erityislakia, joka periaatteen lex specialis derogat legi generali (”erityislaki syrjäyttää yleislain”) mukaisesti vaatisi sananvapaudesta luopumista.

Lain tulkintavaihtoehdoista on siten valittava se, joka parhaiten edistää sananvapauden ja tutkimustoiminnan vapauden toteutumista. Ks. esim. Pekka Hallbergin ym. teosta Perusoikeudet (Helsinki: WSOY, 1999, s. 411) ja Eero Backmanin artikkelia ”Kan vetenskaplig kritik vara ärekränkning” (Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab 1994).

Oikeusfilosofiassa on yleisesti katsottu, että ilmaisunvapauden rajoitusten tulkinnassa perusoikeutena turvattu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus vastaavasti ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus. Tieteenfilosofiassa puolestaan on nähty, että tutkimusten arvioijia velvoittaa vaatimus ymmärtää kirjoittajan tarkoitukset niin sanotun akateemisen suopeuden periaatteen pohjalta, kun taas tutkimustoiminnan valtiollinen painostaminen ideologisilla ja käytännölliseen ennakkosensuurin ohjaavilla ”tasa-arvo-” tai ”yhdenvertaisuusnäkökohdilla” on oikeusvaltioperiaatteen vastaista.

2) Katsotaan sitten tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta.

Laissa ei ole kohtaa, joka velvoittaisi tutkijoita edistämään mitään poliittisia tarkoitusperiä, joten ministeriön pyrkimys sopimusteitse velvoittaa tutkimusyksiköitä siihen on oikeudetonta. Näin on etenkin, koska viitatut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat mahdottomia määritellä yksiselitteisesti ja yksimielisesti. Tieteellinen ajattelu puolestaan velvoittaa edustamaani arvovapauteen ja erilaisten näkemysten esilletuontiin pro et contra -hengessä. Keskustelun monipuolinen edistäminen on myös ajatuspajojen nimenomainen tehtävä.


Ministeriön lietsomalle pelolle ei pidä antaa valtaa

Toivottavasti Perussuomalainen puolue ja sen kannattajat eivät antaudu kiristyksen edessä eivätkä jatka kävelemistään siihen retoriseen lankaan, jonka media eräiden sossumediassa toimivien vasemmistosissien toimesta sille viritti: että kyse olisi ollut ”naisvihasta”.

Nyt arvioita ovatkin esittäneet lähinnä toimittajat, jotka ovat räksyttäneet milloin mistäkin, ja heidän oma suhtautumisensa on ollut täysin ylenkatseellista ja harhaanjohtavaa. Heiltä täysin vastaamatta ovat jääneet syytöstensä perusteet: miksi vihaisin naisia, kun asiansa kiinnostaa minua muutenkin kuin oksennus koiraa?

Ministeriön harjoittama ehdollistaminen on ollut läpikotaisin pöyristyttävää tutkimustoiminnan häirintää ja seksuaalivähemmistöön kuuluvan kirjoittajan syrjintää ja ahdistelua, suoranaista pakottamista ja taivuttelua palvomaan politiikan naisjumalattaria taloudellisen kiristyksen uhalla!

Sen sijaan Perussuomalaiset r.p. on osoittanut minua kohtaan suurta suvaitsevaisuutta pitäessään seiniä leveällä ja kattoa korkealla, kun taas ministeriön asenteet ovat kiristäneet köyttä kirjoittajan kaulan ympärillä.

Kyse ei ole kuitenkaan ensisijaisesti minusta, Suomen Perustasta eikä kirjasta vaan kaikkien oikeudesta ääneen ajattelemiseen, jonka hallitus haluaisi kieltää. Kyse on hallituksen Perussuomalaisia vastaan suuntaamasta aggressiosta, jonka välineenä käytetään median minusta ja kirjastani lietsomaa valheellista mielikuvaa.

Ministeriön harjoittama kyniminen sinänsä on kriittiseen tutkimustoimintaan kohdistuvaa korvennusta. Tämän painostuksen edessä ei pidä antaa periksi, sillä sillä olisi kauaskantoiset seuraukset kaikelle, mitä tutkijat voivat tehdä ja julkaista tulevaisuudessa.

Jo nyt toteutumassa oleva uhkaus on omiaan ohjaamaan tutkijakuntaa ennakolta vaikuttavasti itsesensuuriin. Se puolestaan on vaarassa johtaa hiljaisuuden spiraaliin, joka on tieteen sekä filosofian tuho.

Siksi kirjaani, Suomen Perustaan sekä minuun kohdistuva kiristys ja sensuuriin painostaminen ovat henkirikoksen muotoja. Siitä kirjoitti etevästi Alain de Benoist esseessään Modernin yhteiskunnan rappio, että

”[i]hmisen tappaminen hiljaisuudella on murhan hyvin hienostunut muoto, josta käytännössä saa saman hyödyn kuin oikeasta salamurhasta – lisäksi siitä jää salamurhaajille hyvä omatunto.”

Kovin hiljaista tuo hullujen hienostelu ei ole tässä tapauksessa ollut, mutta sensuuri on ollut vaikuttavaa.

Se johdattaa kysymään, yritetäänkö minut ihan oikeasti tappaa kiskomalla pois vähäisetkin roposet tutkimusyksiköltä, joka on toiminut alustanani.

Samanaikaisesti vihervasemmiston kellokkaille on myönnetty satojen tuhansien eurojen henkilökohtaisia apurahoja kuin rännistä, ihan vain propagandansa levittämiseen yliopistoissa.

Kyseessä lienee jonkinlainen tiedevaino, jolla filosofi yritetään poistaa ajattelun näyttämöltä ja luoda pelottava esimerkkitapaus muille.

Filosofian historiaa tuntevana en säiky byrokraattien harjoittamaa inkvisitiota enkä filosofian ripittämistä pykäläkoreografialla, mutta en olisi toivonut gulagin ulottuvan meidän aikaamme asti. Ihan heidän oman etunsa vuoksi toivon, etteivät he olisi ryhtyneet myrkkypikareitaan filosofille tarjoilemaan.

7. syyskuuta 2020

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa


https://kirjasaatio.fi/files/output/57440/jukka-hankamaki-totuus-kiihottaa-suomen-perusta.pdfOlen ilmoittanut teokseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Helsinki: Suomen Perusta, 2020) tavoittelemaan Suomen Kirjasäätiön vuosittain jakamaa tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa.

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsijaksi on Kirjasäätiö asettanut sosiaalidemokraattisen ja maahanmuuttajataustaisen feministin, Nasima Razmyarin, jotta kirjallani (ja kaikilla muillakin monikulttuuri- ja feminismikriittisellä teoksilla) olisi parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valintalautakunnan puheenjohtajaksi Kirjasäätiö on puolestaan asettanut vihreiden entisen kansanedustajan ja feministin, Johanna Sumuvuoren, jolla on nykyisin hyväpalkkainen suojatyöpaikka ulkoministerin poliittisena valtiosihteerinä. Näkyviä oikeiston edustajia raadeissa ei ole.

Nämäkin tosiasiat osoittavat jälleen oivallisesti valtamedian punavihreän soseutuksen. Julkaisuala on läpikotaisin poliittisen vihervasemmiston ja feminismin läpäisemä: lehdet, sähköinen media, kirjankustantamot, niin sanottu tiedemedia sekä kirjallisuuskritiikki ja palkitseminen mukaan lukien. Rahoituksen puolueellisuutta koskeva kritiikkini ei mahdu enää mihinkään bittiavaruuteen.

Mitä parempi teokseni todellisuudessa on, sitä huonompi se on tietysti palkitsijoiden mielestä. Ja mitä huonompi se on palkitsijoiden mielestä, sitä paremmin se kelvannee lukijoille. Pidänkin palkintona nimenomaan sitä, että omalla puolueellisuudellaan Kirjasäätiö tulee osoittaneeksi teoksessani esittämäni mediakritiikin täysin timanttiseksi!


Kulttuurielämän rahoitus on puhdasta mielivaltaa

Suomen Kirjasäätiön perustivat opetusministeriö ja Suomen Kustannusyhdistys, jolla on murheellinen historia sensuurin puolustelijana ja sormien läpi katselijana. Kirjasäätiön nimittämä poliittinen raati päättää nyt ehdokkaista ja jakaa 30 000 euron arvoiset Finlandia-palkinnot pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamistaan varoista.

Ja juuri opetus- ja kulttuuriministeriöhän uhkailee ja ahdistelee kirjani kustantajaa Suomen Perustaa valtionrahoituksen takaisinperinnällä siksi, että se julkaisi tuplatohtorin tieteellisen teoksen, joka on argumentaatioltaan näköjään täysin vastaansanomaton ja kaiken kaikkiaan parasta, mitä tässä maassa on filosofian, politiikan tutkimuksen ja mediakritiikin alueella pitkään aikaan sanottu.

Osallistun kilpailuun, sillä olen ehdottoman varma teokseni informatiivisuudesta, joka perustuu valtavirtamediassa esiintyvän valheellisuuden läpivalaisuun ja josta professori Timo Vihavainen kirjoitti: ”Hankamäki vyöryttää sellaisen määrän faktoja ja teräviä huomioita, että niiden kiistäminen olisi toivotonta. [...] Mitä Hankamäkeen tulee, uskon, että hänen kirjallaan on suuri tulevaisuus. Se on vaikuttava analyysi nykyisestä mediajulkisuudesta ja perustuu suurelle määrälle faktoja.

Vihavainen jos kuka sopii asian arvioijaksi, sillä Venäjän historian tutkijana hänellä on paras mahdollinen asiantuntemus siitä, mitä sensuuri ja julkaisupolitiikan valheellisuus merkitsevät.

Sen sijaan en pidä oikeana, että tietokirjallisuuden palkinnoista päättää poliittisesti aktiivinen vasemmiston sissi, jolla ei ole mitään tieteellistä pätevyyttä eikä näyttöä omasta julkaisutoiminnasta. Se on pelkkää puoluepolitiikkaa ja puhdasta mielivaltaa.

Tasapainotuksen vuoksi lähetin kirjani myös entiselle kokoomuslaiselle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle – en suinkaan siksi, että odottaisin minkäänlaista ymmärtämystä yhteiskuntakritiikilleni – vaan ainoastaan siksi, että presidentillä on (niin kuin kaikilla muillakin) perustuslailliseen sananvapauteen perustuva yhdenvertainen oikeus tietää, mitä filosofi ajattelee valtakuntamme tilasta. – Ja tämän kaiken tein ilmaiseksi tai mitättömällä palkalla, joka pilkkaa pahiten rahakasojen päällä istuvia.

Pohdin eräässä vaiheessa ennen julkaisemista teokseni jättämistä tarkastettavaksi informaatioalan väitöskirjana, sillä väitöskirjat tarkastetaan julkisissa tarkastustilaisuuksissa nimenomaan siksi, että teloitettavalla olisi mahdollisuus puolustaa näkemyksiään avoimesti eikä tutkimuksia voisi haudata poliittisessa hallinnossa. Tai sitten teos pitäisi haudata yhdessä tekijänsä kanssa ilman julkisia huomionosoituksia, kuten valtioneuvostossa, siis neuvostovaltiossa, on tapana.


Irrationalismi ja epäloogisuus ovat hallituksen tasa-arvo-ohjelman keskeisiä sisältöjä

Punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo kyseli jokin aika sitten Helsingin Sanomien kaiuttamana, miksi intersektionaalinen feminismi ”pelottaa” ja toteaa intersektionaalisen feminismin olevan ”hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus”, eli suomeksi sanottuna poliittinen ideologia.

Ohisalon Hesari-truuttaus oli selvästikin kannanotto teokseeni, vaikka sitä ei tietenkään jutussa mainittu. Kirjoitus oli muiltakin osin paljastava. Vihervasemmistolais-feministinen ja monikulttuuri-ideologinen aivopesu ulotetaan nykyisin aivan kaikkialle. Sen kohteena ovat opetusministeriön harjoittamalla pakotuksella nimenomaan lapset ja nuoret.

Vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö, Otava, Jyväskylän yliopisto, Tampere-talo ja feministinen ajatushautomo Hattu jakelivat kaikille yhdeksäsluokkalaisille Chimamanda Ngozi Adichien kirjan Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, joka oli omiaan haavoittamaan kaikkien poikien itsetuntoa. Se johti ehkä myös tyttöjä kysymään, minkä tähden heitä täytyy niin hirveästi puolustaa (aiheesta täällä ja täällä). Opetusministeriön olisi kannattanut jakaa rahansa kirjani tuotantotukeen, niin valtion varat eivät olisi menneet hukkaan.

Helsingin Sanomat sytytti tämän vuoden alkupuolella näyttöpaneeleihin myös positiivista erityiskohtelua propagoivan uutisläimäytyksen, jonka otsikkona oli: Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ’Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä.

Sanasto oli kuin parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tai hänen muusansa Aisa Kantolan kynästä, paitsi että harrastelijakirjoittaja Koko Hubaralle luovutettua hanketta rahoittavat avokätisesti oikeistolaisena pidetty sukuyhtiö Otava ja Otavan kirjasäätiö.

Tapaus antaa jälleen näyttöä siitä, millä tavoin kirjojen kustannusporras toimii valtavirran uutismedian tavoin monikulttuuri-ideologian aisankannattajana.

Tällaiseen vierasperäisyyden suosimiseen ei ole nähdäkseni kotimaisessa julkaisutoiminnassa vähäisintäkään tarvetta. Kulttuuripoliittisen internationalismin sijasta pitäisi suosia nimenomaan suomalaista ja kantasuomalaisten omin voimin tuottamaa julkaisutoimintaa vieraita ja universaaleja tappajakieliä vastaan.

Otavan rahoittama ja Koko Hubaran mestaroima ”ei-valkoisille” suunnattu hanke sitä paitsi täyttää lähes minkä tahansa löyhästikin punotun rasismin käsitteen määritelmän. Yleisesti katsotaan, että ”rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon”.

Kustantajan suosiman kirjoittajan ”ei-valkoisille” tarkoittama hanke täyttää rasismin määritelmät puhdaslinjaisesti. Koska etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa, on tieteen kuningattarelle Koko Hubaralle lahjoitettu projekti selvästi lain vastainen.

Vertailun vuoksi voidaan kysyä, millaisen rääkymisen valtamedia ja viranomaisvalta aloittaisivat, jos joku suomalainen perustaisi ”vain valkoisille” tai ”ei-mustille” suunnatun musiikkibändin tai kauppapuodin. Jo nyt maahanmuuttokritiikkiä edustaviin tapahtumiin osallistumisesta viedään suomalaisilta ihmisiltä työpaikkoja (aiheesta täällä).

Maria Ohisalon pelkäämää ”pelkoa” puolestaan voi olla vain, jos on olemassa jotakin vaaraa. Intersektionaalinen feminismi todellakin vaarantaa puolueellisuudellaan ihmisten tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja metodologisesti kelvollisen ajattelun. Tasa-arvo ei synny suosimisesta, joka tuottaa katkeruutta. Sukupuolten tasa-arvo olisikin todellisuudessa sitä, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta.

Ohisalo sai tietenkin vastalauseita useilta tahoilta. Olin myös itse osoittanut tutkimuksessani, mikä intersektionaalisessa feminismissä, standpoint-teoriassa ja identiteettipolitiikassa on vikana. Sen, mitä nämä ideologiat ovat ja merkitsevät, voi lukea kirjani luvusta 12, jossa asia selvitetään perin pohjin. Feminismi on vain nurin käännettyä sovinismia ja sukupuolella politikointia, joka kääntää päälaelleen myös vihervasemmiston omat tasa-arvon pyrkimykset.

Vastaukseni Ohisalon esiteoreettiseen ja alkeelliseen pähkäilyyn on, että me oikeat filosofit emme pelkää mitään, emme myöskään intersektionaalista feminismiä. Relevantti kysymys olisi, miksi vihervasemmisto pelkää minua ja edustamaani loogis-rationaalista ajattelua niin, että sen täytyy ahdistella kirjani kustantajaa Suomen Perustaa ja asettaa tutkimukseni normatiivisen viranomaispainostuksen kohteeksi, jonka motiivit ovat matalamielisimmät kaikista, toisin sanoen kurinpidolliset, ja perustuvat kiristykseen.

Tämä kaikki epä-älyllisyys on kuin Kafkan romaanista tai Haihurrikaani-elokuvasarjan osasta 3: ”Ei Helvetissä!”

Demokratiasta tykkäävä J. F. Kennedy puolestaan lausui aikoinaan, että ”valtio, joka pelkää antaa kansalaistensa punnita totuutta avoimilla markkinoilla, pelkää kansalaisiaan.” Ja oli oikeassa.

Minua ilmeisesti pelätään, sillä muodostan uhan vihervasemmiston ja feminismin valtarakenteille. Me oikeat filosofit puolestamme emme pelkää asettua poikkiteloin suhteessa järjettömyyksiin, mutta vastustamme epäoikeudenmukaisuutta, jolla poljetaan kansallista itsemäärämisoikeutta ja meritokraattista oikeudenmukaisuusperiaatetta sekä harjoitetaan positiivista erityiskohtelua ja muuta syrjivää etuoikeuttamista.

Typerimpienkin ihmisten olisi pitänyt ymmärtää, ettei homomiehelle kannata tuputtaa feminismiä. On tässä muitakin asioita tulilla kuin tuo ”sukupuolten tasa-arvo”. Kuinka vaikea tämä on ymmärtää poliittisessa vihervasemmistossa?

---

P. S. Yhtään valtavirtakustantamoiden kirjaa en muuten osta enkä yhtäkään lehteä tilaa, ja toivon, että muut tekevät samoin. Messutkoon punavihreät messukeskuksissa toisilleen.


Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin