20. syyskuuta 2020

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

Totuus on seuraava: Maassamme on vihervasemmistolais-feministinen hallitus vain ja ainoastaan yhdestä syystä: Kepun tuella ja koska Keskusta sen sallii. Ja vih-vas-fem-hallitus polttaa Suomen kansantalouden varat.

Koronakriisin keskellä on kenties houkuttelevaa ajatella, että parinkymmenen lainamiljardin kylkiäisenä voidaan valtionbudjettiin lisätä myös muita menoja kuin niitä, jotka olisivat aivan välttämättömiä Suomen nostamiseksi vikasietotilasta takaisin tolpilleen.

Maria Ohisalo (vihr.) sai läpi jopa sähköpyörätkin. Samanaikaisesti haja-asutusalueella asuvien ahdinkoa lisätään polttoaineverojen korotuksilla ja patistelemalla omakotiasukkaita öljylämmityksestä luopumiseen sekä saneerauksiin, joiden hinta pahimmillaan ylittää kiinteistöjen arvon.

Virossa maantierosvous on lievempää.

Autoilijoiden ahdistelu puolestaan ei ole enää budjettipolitiikkaa vaan maantierosvousta.

Punavihreä hallitus on päättänyt aloittaa uudestaan myös Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten käynnistämän työttömien kiusaamisen. Entinen työministeri Jari Lindström (sin.) tunnistikin esityksessä jo omat virheensä. Jälleen ihmiset pakotetaan hakemaan työpaikkoja, joita ei ole.

Totuus on, että työttömien piinaaminen haastatteluilla ja kouluttelulla ei luo tähän maahan yhtään työpaikkaa, paitsi tietysti sille tuhannen byrokraatin armeijalle, joka palkataan ahdistelemaan työttömiä uudella aktiivimallilla. Työpaikkoja voisi luoda vain kilpailukyvyn parantaminen. Myös nykyiset työpaikat täytyisi pitää maassa, mutta sitä valtionomaisuuden myyminen ja ympäristönormien kiristäminen vain vaikeuttavat.

Teollisuuden päästökauppakompensaation lopettaminen ja turpeen verotuksen tuplaaminen entisestään heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Eipä siis ihme, että vihervasemmisto sanoi lykkäävänsä työllisyystavoitteiden toteutumisen kirkkain silmin ensi vuosikymmenen loppuun!

Kriisiaikana on näköjään helppo kirjata budjettiin vihervasemmiston imagomenoja kevyillä kynänkäänteillä ymmärtämättä talouden toiminnasta ja arvotuotannosta yhtään mitään. Norja (jolla muuten ei ole lainkaan valtionvelkaa) ei lopeta öljynporausta ympäristösyistä, vaikka Suomessa kuokka jätettäisiin suon laidalle viherfundamentalistien tyydyttämiseksi.

Mistä hallitus sitten ei säästä? Hallitus ei säästä kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, kehitysavusta eikä kansainvälisestä toiminnasta, sillä mikään ei ole hallitukselle tärkeämpää kuin suomalaisten ylenkatsominen ja kansallisen varallisuuden siirtäminen vieraiden kansakuntien hyväksi. Tämä tuli selväksi jo koronatukiaisten nettomaksajaksi laittautumisessa. Asiassa ei ole auttanut myöskään sen toteaminen moneen kertaan perustuslain vastaiseksi.

Kyseinen politiikka on internatsismia, joka on nyky-Euroopan pahin vihollinen. Se sisältää muun muassa tulonsiirrot vieraiden kansakuntien hyväksi, ja sitä toteutetaan antamalla almuja korkeammin verotetuista maista alemman veroasteen maihin.

Kyseinen politiikka on jatkunut jo pitkään. Monilta lienee unohtunut, millä tavoin perustuslait sivuutettiin jo Kreikka-tukien ja -vakuuksien antamisessa vuonna 2011, kun Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.) toimivat ministereinä (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä). Myös tuolloin perustuslait osoittautuivat pelkäksi paperiksi, samoin oikeusperiaatteet, joiden mukaan verottamisen oikeutus perustuu varojen palautumiseen oman kansakunnan hyväksi.

Myöskään perustuslakituomioistuimesta ei olisi ilmeisesti apua, sillä sen jäseniksi nimitettäisiin vasemmistolaisen Demla-kaaderin perusoikeustalebanit. Heille perusoikeudet ovat tärkeitä aina, kun kyseessä ovat vieraiden kansakuntien pyyteet Suomessa. Sen sijaan suomalaisten tapauksessa perus- ja ihmisoikeudet ovat yli käveltävissä aina sen mukaan, miten missio edistää vihervasemmiston agendaa.

Punavihreä hallitus on tehnyt Kepusta oman juoksupoikansa, joka taipuu mihin vain. Minun ei käy sääliksi Kepun alenevaa kannatusta, mutta kylläkin suomalaisia ihmisiä, joita hallitus piiskaa piinallisesti. 

Keskusta on vihervasemmistolais-feministisessä silmukassa takaamassa myös asumisoikeuslainsäädännön romuttamisen ja translainsäädännön uudistamisen, jolla mitätöidään nykyisin voimassa olevat henkilötunnukset.

Kepu on varmistamassa Suostumus-hankkeen läpimenon, jolla flirttikuvan lähettäminen kriminalisoidaan ahdistelurikokseksi pyrkien siten nujertamaan suomalaisten ihmisten seksuaalisesta aloitteellisuudesta jäljellä olevat rippeet feministien telaketjujen alle.

Sama sairas hypersensitiivisyys näyttää leviävän verkkoympäristöstä vihervasemmiston ja feministien myötä kaikkialle yhteiskuntaan ja ihmisten kanssakäymiseen. Siten tuhotaan suomalainen oikeusvaltio, ja julkaisenkin edellä mainituista lakiesityksistä pikapuoliin myös omat tarkemmat analyysini, joilla osoitan kyseisen politikoinnin mielivaltaisuuden.

11. syyskuuta 2020

Kohti kuudennen aallon feminismiä


Tasa-arvojohtamisen asiantuntija Nelli Ronkainen Malmön yliopistosta otti yhteyttä ja kertoi erään artikkelinsa julkaisemisen kilpistyneen penseyteen suomalaisissa sanomalehdissä.

Niinpä hän lähestyi minua toivoen artikkelinsa sisällyttämistä laajalti luettuun blogiini. Viestissä oli tietenkin ylikehuja, mutta priden kunniaksi toteutan Nellin toiveen mielelläni.

Toivon jokaisen liittyvän oman kotiyliopistonsa feministisiin verkostoihin ja vähintäänkin sukupuolen tutkimuksen sähköpostilistoille saadakseen asiallista tietoa feminismistä. Hold my beer.

---

KOHTI KUUDENNEN AALLON FEMINISMIÄ – SYRJINNÄN UUDET PIILORAKENTEET

Yleisen naishalveksunnan nostaessa jälleen päätään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä voidaan huolestuneesti todeta, että myös tutkimustoiminnan piirissä esitetään tieteenä julkaisuja, joissa ei tunneta alan feminististä tutkimusta lainkaan.

Asialliseenkin translainsäädännön, ”Me Too”-hankkeen ja ”Suostumus”-aloitteen arvosteluun liittyy usein piilorakenteellista naisvihaa, joka ilmenee passiivis-aggressiivisena sovinismina ja näkemyksenä miestapaisen päätöksenteon ensisijaisuudesta politiikassa.

Feminismin neljä ensimmäistä aaltoa ovat jo useimmille tuttuja, ja ne voi tarkistaa vaikkapa englanninkielisen Wikipedian artikkelista. Jako aaltoihin kertoo, että kyseessä on kehittyvä liike, jolla ei ole aikomusta jäädä kulttuuriamme uhkaavan taantumuksen jalkoihin.

Neljänteen vaiheeseen liittyi intersektionaalinen feminismi, joka tuotti edistystä sen paljastaessa uusia väliinputoajaryhmiä ja syrjinnän lajeja, eräinä viimeisimmistä mikroaggressiot, joita torjumaan on luotu turvallisten tilojen politiikkaa.

Sen kautta on kyetty sulkemaan epäasialliset hyökkäykset pois kirjamessuilta ja seminaareista sekä turvaamaan avoin keskusteluilmapiiri kaikille todelliseen dialogiin haluaville.

Identiteettipoliittinen feminismi voi oikeuttaa itsensä vain uusien työsarkojen kautta. ”Feminismin jälkeisestä ajasta” ollaankin vielä kaukana, sillä uutta syrjintää paljastuu jatkuvasti.

Olen täällä Malmössä ilokseni havainnut, että sukupuolipoliittisten piilorakenteiden pois sulattamisessa auttaa monikulttuurinen lähestymistapa, kun maahanmuutto ja sukupuolten kirjoon liittyvä moninaisuus kulkevat käsi kädessä. Lopulta kaikki ovat samalla viivalla, ja syrjityt vähemmistöt löytävät vertaistukea toisistaan.

Murheekseni olen myös huomannut, että astuessamme viidennen vaiheen feminismiin on haasteita edelleen jäljellä. Yksi väliinputoajaryhmä on transsukupuoliset takaisinvaihtajat.

Ensin heitä on syrjitty sukupuoltaan korjaamaan jonottavina. Korjauksen jälkeen he ovat voineet kokea vieroksuntaa sukupuolen korjauksensa takia. Ja kun he identiteettinsä jälleen muututtua ovat korjauttaneet sukupuoltaan lähemmäksi synnynnäistä ja oletettua sukupuoltaan, he ovat joutuneet kuulemaan asiasta päivittäin, mikä on lisännyt heidän pettymystensä taakkaa.

Translainsäädäntöä uudistettaessa olisi toimittava niin, ettei tällaisista asioista tulisi syrjinnän valtavirtaa.

Jo toiseutta luovan pronominin ”he” käyttäminen on omiaan synnyttämään vierauden kammoa. Viidennen aallon feministien tarkoitus onkin toimia niin, että sukupuolten raja-aidat murskaantuvat lopulta kokonaan ja vastakkainasetteluja luova jakautuneisuus liudentuu queer-poliittiseen monenkirjavuuteen.

Sukupuolten moninaisuus olisi otettava entistä painokkaammin huomioon kaikissa yhteiskunnan rakenteissa siten, että siitä tulisi koko julkista elämää leimaava ideologia, jota toteutetaan läpäisyperiaatteella päiväkodeista kouluihin ja työpaikoilta ikäihmisten hoivakoteihin. Käsittääkseni tämä on myös hallitusohjelman mukaista.

Eräät kuudennen vaiheen feministit ovat jopa väittäneet, että etiikan mukaista olisi antaa syntymättömälle lapselle sikiövaiheessa sukupuolisen kehityksen katkaisevaa hormonia, jotta he voisivat murrosikään tullessaan valita sukupuolensa itse. Tällöin sukupuolielinten kehitys käynnistettäisiin jälleen hormonihoidolla, ja näin suojeltaisiin lasten oikeutta itse päättää sukupuolestaan.

En oleta yhteiskuntamme olevan vielä valmis tämän kaltaisiin moraalikäsitysten muutoksiin, mutta voluntaristisen feminismin mukaan siten turvattaisiin yksilöiden itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus manifestoida vapautensa.

Aikoina, jolloin rasismi, sovinismi ja konservatiivisuus valtaavat alaa, on tärkeää, ettei kenttää jätetä avoimeksi äärioikeistolle, joka saa viestinsä läpi valta- ja vaihtoehtomedian lisäksi nykyisin jopa yliopistoissa.

Kukaan ei ilmeisesti johda oikeudenmukaisuutta. Kaikenlaisia ”anti-autoritaarisia rintamia” ilmestynee siis aina ”demokratiaa edustamaan”.

Nelli Ronkainen
Väitöskirjatutkija
Malmön yliopisto

----

Päivitys 12.9.2020

Eräs valpas lukija lähetti minulle viestin ja sanoi, että Nelli Ronkaisen kirjoitus on täyttä kuraa ja että kuinka kukaan voi ottaa sitä todesta: ”Katso nyt, mitä muodostuu muutaman viimeisen sanan alkukirjaimista!”

Pahoittelen lukijoiden harhaanjohtamista ja pyydän sitä anteeksi. Oli virhe julkaista Nelli Ronkaisen teksti, mutta laatujournalismin velvoittamana korjaan erehdykseni, enkä varsinkaan tilaa Nelliltä enää mitään.

9. syyskuuta 2020

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

”Sopimattomia sanoja.” Taas? Voi elämän käsi näitä kauhistelijoita. Ja sitä infantiilia pienimielisyyttä, joka vallitsee korrektiudella pamputtamisen takana.

OKM:n päätös periä rahoitusta Suomen Perustalta on vailla pohjaa, eikä sen tueksi ole osoitettu minkäänlaisia perusteluja, paitsi ylimalkainen mielipide ”häirinnästä” (kritiikkini kohteina olleiden Ylen ja Hesarin hekumointia täällä ja täällä).

Päätöksessä punotaan erikoinen ajatuskulku, että kriittisellä tutkimustoiminnalla ”syyllistytään” ”häirintään” tai ”syrjintään”. Sellainen argumentti kestää kuin kerjäläisen kelkkanaru, koska sen takana ei ole tieteelliseen argumentaatioon perustuvaa näyttöä.

Ministeriö pyysi tuekseen lausunnot yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetuilta, jotka käyttävät poliittista valtaa virkamiehen asemassa, ihan vain osoittaakseen oman palkanmaksunsa tarpeellisuuden. Eivät näköjään osaa tai halua erottaa filosofista kyseenalaistamista ”häirinnästä”, jolle sillekin on nyt annettu poliittiseen hallintokieleen betonoitu rooli.

Valtamediassa on kritiikistäni katkerana levitetty täysin absurdeja väitteitä, että kirjassani puolusteltaisiin raiskauksia. On aivan eri asia puolustaa mitään, kuin kyseenalaistaa, mitä itse ilmiöt ovat. Ja tätähän olen tehnyt kautta linjan: problematisoidessani esimerkiksi translain muutoshankkeen sekä ”Suostumus2018”-hankkeen, ja kaiken aivan juurta jaksaen.

Sen sijaan ministeriö takoo omaa tasa-arvodiskursiivista lakiläppäänsä täytenä totuutena. Sen ainoa tehtävä on viestittää, että ihmisellä on oikeus filosofian happeen vain sikäli kuin hänellä on kykyä tai halua ostaa ajattelun aneita byrokraateilta. Se on märän rätin viskaamista naamatauluun tavalla, joka ei opetusorganisaation mainetta paranna.

”Tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” lukitaan ministeriön kaappeihin ja telaketjufeministien ahtereiden alle, enkä ole ikänäni kaikkena nähnyt dynamiittityhmempää asennetta. Sillä vain ohitetaan asioiden filosofinen ja sosiaalipsykologinen moniselitteisyys. Somessa päivystävät vihervasemmiston sissit puolestaan iloitsevat, ja media läpsyttää käsiään, sillä molemmat on ruokittu tasa-arvototalitarismin rehulla – yksiselitteisesti. Siinäpä hurja näyttö näiden suvaitsevaisten sietokyvystä!

Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joiden käsitesisällöistä päättää poliittinen viranomainen, ovat puhdasta mielivaltaa ja brezhneviläisyyttä, eivätkä mitään muuta. Loukattu on pahasti perussuomalaisten ihmisten oikeutta tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti esittää perustellut yhteiskuntanäkemyksensä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden analysoiminen, määrittely ja uudelleenmäärittely sekä kyseenalaistaminen ja keskusteleminen kuuluvat nimenomaan politiikan ja filosofian alaan ilman, että erimielisyyttä pyritään lavastamaan miksikään ”häirinnäksi” tai ”syrjinnäksi”.


Kiistän kaiken paitsi tutkimukselliset ansioni

Kiistän kaikilta osin ministeriön päätöksessään esittämät väitteet tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomuksista toteen näyttämättöminä, ja totean esittäneeni aihepiirejä koskevaa tieteellistä ja yhteiskunnallista kritiikkiä.

Katson ministeriön yhdistäneen argumentaationi ”häirinnän” käsitteeseen mielivaltaisesti ja että (lähinnä median piirissä) koettu ”häirintä” ei millään tavoin kumoa esittämiäni argumentteja. Katson siis tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia venytetyn tutkimustoiminnan alueelle, jolla myöskään väitteillä ”ahdistelusta” ei pitäisi olla sijaa, kun puhutaan tutkimustuloksista.

Asiaa on käsitelty väärässä viitekehyksessä viemällä mediatutkimukseni hallintodiskursiiviseen kinasteluun naisten tasa-arvosta. Menin vain kirjassani syvemmälle yhteiskunnallisen eripuran psyko-seksuaaliseen selittämiseen kuin vilttihatut pystyivät ymmärtämään. Eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan filosofisesta ihanteesta, jonka mukaan filosofia on häiriöiden aiheuttamista systeemeissä ja uneliaisuuden katkaisemista. Muutenhan valtapoliitikot omivat ilmatilanvalvonnan itselleen puristellakseen mehut kaikesta, mikä vielä osoittaa elonmerkkejä.

Ehkä hulluinta ministeriön päätöksessä on sivulla 4 vetoaminen yhdenvertaisuuslain kohtaan, jossa puhutaan seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta häirinnästä ja syrjinnästä. Tämän mukaan kuuluessani itse seksuaalivähemmistöön en voisi esittää edes oman viiteryhmäni toimintaan liittyvää arvostelua.

Yleensä intellektuaalisuuden tunnusmerkkinä on pidetty kykyä arvostella itsekriittisesti myös sen ryhmän näkemyksiä, johon itse kuuluu. Näin hallitus tukee Pride-viikkoa: vetämällä homon tuplatohtorin kölin alta! Voiko saada selvempää näyttöä tasa-arvotanttojen tykityksestä, jolla kulkusia poljetaan byrokratian rattaissa?

Ministeriön tapa asettaa kirjani tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain luupin alle on johtanut tutkimustoiminnan alistamiseen pelkälle normatiiviselle ja kurinpidolliselle järjestyksenvalvonnalle, joka on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta.


Uhattuna oikeus kirjoittaa ja julkaista filosofiaa

Olen jo aiemmin kertonut, että olen antanut OKM:n menettelyn oikeuskanslerin tutkittavaksi (kanteluasiakirjani ja perusteluni ovat tässä). Paljon ei voi siltäkään odottaa, sillä apulaisoikeuskanslerina toimii Mikko Puumalainen, joka taisteli sananvapautta vastaan toimiessaan vähemmistövaltuutettuna.

En viitsisi tarttua tuohon ministeriön tarjoamaan turruttavaan kinasteluun kidutuksen korrekteista oikaisuvälineistä, mutta tapaus on tärkeä tieteen vapauden ja sananvapauden kannalta.

Perustuslaillisen sananvapauden ja yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolain välillä mahdollisesti oleva derogaatio-ongelma tulisi ratkaista lex superior derogat legi inferiori -periaatteen pohjalta perusoikeusmyönteisesti, ts. alemmanasteisella säädöksellä ei tulisi kiistää ylemmänasteiseen liittyvää sananvapautta. Toisaalta ei ole sellaista samantasoista erityislakia, joka periaatteen lex specialis derogat legi generali (”erityislaki syrjäyttää yleislain”) mukaisesti vaatisi sananvapaudesta luopumista.

Lain tulkintavaihtoehdoista on siten valittava se, joka parhaiten edistää sananvapauden ja tutkimustoiminnan vapauden toteutumista. Ks. esim. Pekka Hallbergin ym. teosta Perusoikeudet (Helsinki: WSOY, 1999, s. 411) ja Eero Backmanin artikkelia ”Kan vetenskaplig kritik vara ärekränkning” (Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab 1994).

Oikeusfilosofiassa on yleisesti katsottu, että ilmaisunvapauden rajoitusten tulkinnassa perusoikeutena turvattu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus vastaavasti ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus. Tieteenfilosofiassa puolestaan on nähty, että tutkimusten arvioitsijoita velvoittaa vaatimus ymmärtää kirjoittajan tarkoitukset niin sanotun akateemisen suopeuden periaatteen pohjalta, kun taas tutkimustoiminnan valtiollinen painostaminen ideologisilla ja käytännölliseen ennakkosensuurin ohjaavilla ”tasa-arvo-” tai ”yhdenvertaisuusnäkökohdilla” on oikeusvaltioperiaatteen vastaista.

Laissa ei tietääkseni ole kohtaa, joka velvoittaisi tutkijoita edistämään mitään poliittisia tendenssejä, joten ministeriön pyrkimys sopimusteitse velvoittaa tutkimusyksiköitä siihen on oikeudetonta. Näin on etenkin, koska viitatut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat mahdottomia määritellä yksiselitteisesti ja yksimielisesti. Tieteellinen ajattelu puolestaan velvoittaa edustamaani arvovapauteen ja erilaisten näkemysten esilletuontiin pro et contra -hengessä. Keskustelun monipuolinen edistäminen on myös ajatuspajojen nimenomainen tehtävä.

Toivottavasti Perussuomalainen puolue ja sen kannattajat eivät antaudu kiristyksen edessä eivätkä jatka kävelemistään siihen retoriseen lankaan, jonka media eräiden somessa toimivien vasemmistosissien toimesta sille viritti: että kyse olisi ollut naisvihasta.

Nyt arvioita ovatkin esittäneet lähinnä toimittajat, jotka ovat räksyttäneet milloin mistäkin, ja heidän oma suhtautumisensa on ollut täysin ylenkatseellista ja epäkunnioittavaa.

Motiiveja koskeva avoin kysymys on, miksi ihmeessä vihaisin naisia. Ministeriön harjoittama ehdollistaminen on tutkimustoiminnan häirintää ja seksuaalivähemmistöön kuuluvan kirjoittajan syrjintää ja ahdistelua. Sen sijaan Perussuomalaiset r.p. on osoittanut minua kohtaan suurta suvaitsevaisuutta pitäessään seiniä leveällä ja kattoa korkealla, kun taas ministeriön minipienet asenteet ovat kiristäneet köyttä kirjoittajan kaulan ympärillä.


Ministeriön lietsomalle pelolle ei pidä antaa valtaa

Kyse ei ole kuitenkaan ensisijaisesti minusta, Suomen Perustasta eikä kirjasta vaan kaikkien oikeudesta ääneen ajattelemiseen, jonka hallitus haluaisi kieltää. Kyse on hallituksen Perussuomalaisia vastaan suuntaamasta aggressiosta, jonka välineenä käytetään median minusta ja kirjastani lietsomaa valheellista mielikuvaa.

Ministeriön harjoittama kyniminen sinänsä on kriittiseen tutkimustoimintaan kohdistuvaa korvennusta, ja sen harjoittajat syyllistyvät tieteellisen vapauden loukkaukseen. Painostuksen edessä ei pidä antaa periksi, sillä sillä olisi kauaskantoiset seuraukset kaikelle, mitä tutkijat voivat tehdä ja julkaista tulevaisuudessa.

Jo nyt toteutumassa oleva uhkaus on omiaan ohjaamaan tutkijakuntaa ennakolta vaikuttavasti itsesensuuriin. Se puolestaan on vaarassa viedä hiljaisuuden spiraaliin, joka on tieteen sekä filosofian tuho. Siksi kirjaani, Suomen Perustaan sekä minuun kohdistuva kiristys ja sensuuriin painostaminen ovat hallinnollisen murhan muotoja. Siitä kirjoitti etevästi Alain de Benoist esseessään Modernin yhteiskunnan rappio, että ”[i]hmisen tappaminen hiljaisuudella on murhan hyvin hienostunut muoto, josta käytännössä saa saman hyödyn kuin oikeasta salamurhasta – lisäksi siitä jää salamurhaajille hyvä omatunto.”

Kovin hiljaista tuo hullujen hienostelu ei ole ollut, mutta sensuuri on ollut vaikuttavaa. Se johdattaa kysymään, yritetäänkö minut ja metodisesti selitysvoimainen yhteiskunta-analyysini median sekä sosiaalirakenteessa vallitsevan halkeaman suhteista tappaa kiskomalla pois vähäisetkin roposet tutkimusyksiköltä, joka on toiminut alustanani? Samanaikaisesti vihervasemmiston kellokkaille on myönnetty satojen tuhansien henkilökohtaisia apurahoja kuin rännistä, ihan vain propagandansa levittämiseen kaikkialla. Tämä ei ole enää myöskään suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Kyseessä lienee jonkinlainen tiedevaino, jolla filosofi yritetään poistaa ajattelun näyttämöltä ja luoda pelottava esimerkkitapaus muille. Filosofian historiaa tuntevana en kuitenkaan säiky byrokraattien harjoittamaa inkvisitiota enkä filosofian ripittämistä pykäläkoreografialla, mutta en olisi toivonut gulagin ulottuvan meidän aikaamme asti. Ihan heidän oman etunsa tähden toivon, etteivät olisi ryhtyneet myrkkypikareitaan tarjoilemaan.

7. syyskuuta 2020

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa


https://kirjasaatio.fi/files/output/57440/jukka-hankamaki-totuus-kiihottaa-suomen-perusta.pdfOlen ilmoittanut teokseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Helsinki: Suomen Perusta, 2020) tavoittelemaan Suomen Kirjasäätiön vuosittain jakamaa tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa.

Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsijaksi on Kirjasäätiö asettanut sosiaalidemokraattisen ja maahanmuuttajataustaisen feministin, Nasima Razmyarin, jotta kirjallani (ja kaikilla muillakin monikulttuuri- ja feminismikriittisellä teoksilla) olisi parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valintalautakunnan puheenjohtajaksi Kirjasäätiö on puolestaan asettanut vihreiden entisen kansanedustajan ja feministin, Johanna Sumuvuoren, jolla on nykyisin hyväpalkkainen suojatyöpaikka ulkoministerin poliittisena valtiosihteerinä. Näkyviä oikeiston edustajia raadeissa ei ole.

Nämäkin tosiasiat osoittavat jälleen oivallisesti valtamedian punavihreän soseutuksen. Julkaisuala on läpikotaisin poliittisen vihervasemmiston ja feminismin läpäisemä: lehdet, sähköinen media, kirjankustantamot, niin sanottu tiedemedia sekä kirjallisuuskritiikki ja palkitseminen mukaan lukien. Rahoituksen puolueellisuutta koskeva kritiikkini ei mahtuisi enää mihinkään bittiavaruuteen.

Mitä parempi teokseni todellisuudessa on, sitä huonompi se on tietysti palkitsijoiden mielestä. Pidänkin palkintona nimenomaan sitä, että omalla puolueellisuudellaan Kirjasäätiö tulee osoittaneeksi teoksessani esittämäni mediakritiikin täysin timanttiseksi!


Kulttuurielämän rahoitus on puhdasta mielivaltaa

Suomen Kirjasäätiön perustivat opetusministeriö ja Suomen Kustannusyhdistys, jolla on murheellinen historia sensuurin puolustelijana ja sormien läpi katselijana. Kirjasäätiön nimittämä poliittinen raati päättää nyt ehdokkaista ja jakaa 30 000 euron arvoiset Finlandia-palkinnot pääasiassa opetusministeriöltä saamistaan varoista.

Ja juuri opetusministeriöhän uhkailee ja ahdistelee kirjani kustantajaa Suomen Perustaa valtionrahoituksen takaisinperinnällä siksi, että se julkaisi tuplatohtorin tieteellisen teoksen, joka on argumentaatioltaan näköjään täysin vastaansanomaton ja kaiken kaikkiaan parasta, mitä tässä maassa on filosofian, politiikan tutkimuksen ja mediakritiikin alueella pitkään aikaan sanottu.

Osallistun kilpailuun, sillä olen ehdottoman varma teokseni informatiivisuudesta, joka perustuu valtavirtamediassa esiintyvän valheellisuuden läpivalaisuun ja josta professori Timo Vihavainen kirjoitti: ”Hankamäki vyöryttää sellaisen määrän faktoja ja teräviä huomioita, että niiden kiistäminen olisi toivotonta. [...] Mitä Hankamäkeen tulee, uskon, että hänen kirjallaan on suuri tulevaisuus. Se on vaikuttava analyysi nykyisestä mediajulkisuudesta ja perustuu suurelle määrälle faktoja.

Vihavainen jos kuka sopii asian arvioijaksi, sillä Venäjän historian tutkijana hänellä on paras mahdollinen asiantuntemus siitä, mitä sensuuri ja julkaisupolitiikan valheellisuus merkitsevät.

Sen sijaan en pidä oikeana, että tietokirjallisuuden palkinnoista päättää poliittisesti aktiivinen vasemmiston sissi, jolla ei ole mitään tieteellistä pätevyyttä eikä näyttöä omasta julkaisutoiminnasta. Se on pelkkää puoluepolitiikkaa ja puhdasta mielivaltaa.

Tasapainotuksen vuoksi lähetin kirjani myös entiselle kokoomuslaiselle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle – en suinkaan siksi, että odottaisin minkäänlaista ymmärtämystä yhteiskuntakritiikilleni – vaan ainoastaan siksi, että nähdäkseni presidentillä on (niin kuin kaikilla muillakin) perustuslailliseen sananvapauteen perustuva yhdenvertainen oikeus tietää, mitä filosofi ajattelee valtakuntamme tilasta. – Ja tämän kaiken tein ilmaiseksi tai mitättömällä palkalla, joka pilkkaa pahiten rahakasojen päällä istuvia.

Pohdin eräässä vaiheessa ennen julkaisemista teokseni jättämistä tarkastettavaksi informaatioalan väitöskirjana, sillä väitöskirjat tarkastetaan julkisissa tarkastustilaisuuksissa nimenomaan siksi, että teloitettavalla olisi mahdollisuus puolustaa näkemyksiään avoimesti eikä tutkimuksia voisi haudata poliittisessa hallinnossa. Tai sitten teos pitäisi haudata yhdessä tekijänsä kanssa, kuten valtioneuvostossa, siis neuvostovaltiossa, on tapana.


Irrationalismi ja epäloogisuus ovat hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantavia ajatuksia

Punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo kyseli jokin aika sitten Helsingin Sanomien kaiuttamana, miksi intersektionaalinen feminismi ”pelottaa” ja toteaa intersektionaalisen feminismin olevan ”hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus”, eli suomeksi sanottuna poliittinen ideologia.

Ohisalon Hesari-truuttaus oli selvästikin kannanotto teokseeni, vaikka sitä ei tietenkään jutussa mainittu. Kirjoitus oli muiltakin osin paljastava. Vihervasemmistolais-feministinen ja monikulttuuri-ideologinen aivopesu ulotetaan nykyisin aivan kaikkialle. Sen kohteena ovat opetusministeriön harjoittamalla pakotuksella nimenomaan lapset ja nuoret.

Vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö, Otava, Jyväskylän yliopisto, Tampere-talo ja feministinen ajatushautomo Hattu jakelivat kaikille yhdeksäsluokkalaisille Chimamanda Ngozi Adichien kirjan Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, joka oli omiaan haavoittamaan kaikkien poikien itsetuntoa. Se johti ehkä myös tyttöjä kysymään, minkä tähden heitä täytyy niin hirveästi puolustaa (aiheesta täällä ja täällä). Opetusministeriön olisi kannattanut jakaa rahansa kirjani tuotantotukeen, niin valtion varat eivät olisi menneet hukkaan.

Helsingin Sanomat sytytti tämän vuoden alkupuolella näyttöpaneeleihin myös positiivista erityiskohtelua propagoivan uutisläimäytyksen, jonka otsikkona oli: Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ’Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä.

Sanasto oli kuin parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tai hänen muusansa Aisa Kantolan kynästä, paitsi että harrastelijakirjoittaja Koko Hubaralle luovutettua hanketta rahoittavat avokätisesti oikeistolaisena pidetty sukuyhtiö Otava ja Otavan kirjasäätiö.

Tapaus antaa jälleen näyttöä siitä, millä tavoin kirjojen kustannusporras on uutistoiminnassa olevan valtamedian tavoin monikulttuuri-ideologian aisankannattaja.

Tällaiseen vierasperäisyyden suosimiseen ei ole nähdäkseni kotimaisessa julkaisutoiminnassa vähäisintäkään tarvetta. Kulttuuripoliittisen internationalismin sijasta pitäisi suosia nimenomaan suomalaista ja kantasuomalaisten omin voimin tuottamaa julkaisutoimintaa vieraita ja universaaleja tappajakieliä vastaan.

Otavan ja Koko Hubaran ”ei-valkoisille” suunnattu hanke sitä paitsi täyttää lähes minkä tahansa löyhästikin punotun rasismin käsitteen määritelmän. Yleisesti katsotaan, että ”rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon”.

Kustantajan suosiman kirjoittajan ”ei-valkoisille” tarkoittama hanke täyttää rasismin määritelmät puhdaslinjaisesti. Koska etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa, on tieteen kuningattarelle Koko Hubaralle lahjoitettu projekti selvästi lain vastainen.

Vertailun vuoksi voidaan kysyä, millaisen rääkymisen valtamedia ja viranomaisvalta aloittaisivatkaan, jos joku suomalainen perustaisi ”vain valkoisille” tai ”ei-mustille” suunnatun musiikkibändin tai kauppapuodin. Jo nyt maahanmuuttokritiikkiä edustaviin tapahtumiin osallistumisesta viedään suomalaisilta ihmisiltä työpaikkoja (aiheesta täällä).

Ohisalon pelkäämää ”pelkoa” puolestaan voi olla vain, jos on olemassa jotakin vaaraa. Intersektionaalinen feminismi todellakin vaarantaa puolueellisuudellaan ihmisten tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja metodologisesti kelvollisen ajattelun. Tasa-arvo ei ole synny suosimisesta, joka tuottaa katkeruutta. Sukupuolten tasa-arvo olisikin oikeasti sitä, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta.

Ohisalo sai tietenkin vastalauseita useilta tahoilta. Olin myös itse osoittanut tutkimuksessani, mikä intersektionaalisessa feminismissä, standpoint-teoriassa ja identiteettipolitiikassa on vikana. Sen, mitä nämä ideologiat ovat ja merkitsevät, voi lukea kirjani luvusta 12, jossa asia selvitetään perin juurin. Feminismi on vain nurin käännettyä sovinismia ja sukupuolella politikointia, joka kääntää päälaelleen myös vihervasemmiston omat tasa-arvon pyrkimykset.

Vastaukseni Ohisalon esiteoreettiseen ja alkeelliseen pähkäilyyn on, että me oikeat filosofit emme pelkää mitään, emme myöskään intersektionaalista feminismiä. Oikea kysymys olisi, miksi vihervasemmisto pelkää minua ja edustamaani loogis-rationaalista ajattelua niin, että sen täytyy ahdistella kirjani kustantajaa Suomen Perustaa ja asettaa tutkimukseni normatiivisen viranomaispainostuksen kohteeksi, jonka motiivit ovat matalamielisimmät kaikista, toisin sanoen kurinpidolliset, ja perustuvat kiristykseen.

Tämä kaikki epä-älyllisyys on kuin Kafkan romaanista tai Haihurrikaani-elokuvasarjan osasta 3: ”Ei Helvetissä!”

Demokratiasta tykkäävä J. F. Kennedy puolestaan lausui aikoinaan, että ”valtio, joka pelkää antaa kansalaistensa punnita totuutta avoimilla markkinoilla, pelkää kansalaisiaan.” Ja oli oikeassa.

Minua ilmeisesti pelätään, sillä muodostan uhan vihervasemmiston ja feminismin valtarakenteille. Me oikeat filosofit puolestamme emme pelkää asettua poikkiteloin suhteessa järjettömyyksiin.

Mutta vastustamme epäoikeudenmukaisuutta, jolla poljetaan kansallista itsemäärämisoikeutta, meritokraattista oikeudenmukaisuusperiaatetta sekä harjoitetaan positiivista erityiskohtelua ja muuta syrjivää etuoikeuttamista.

Typerimpienkin ihmisten olisi pitänyt ymmärtää, ettei homomiehelle kannata tuputtaa mitään feminismiä. On tässä muitakin asioita tulilla kuin tuo ”sukupuolten tasa-arvo”. Kuinka vaikea tämä on ymmärtää poliittisessa vihervasemmistossa?

---

P.S. Yhtään valtavirtakustantamoiden kirjaa en muuten osta enkä yhtäkään lehteä tilaa, ja toivon, että muut tekevät samoin. Messutkoon punavihreät messukeskuksissa toisilleen.


Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin