Syyt nuorison epätoivoon ovat ideologisia

Medioista on jälleen kuultu vaikuttavaa ulinaa nuorison toivottomuuden vuoksi. Ylen uutiset raportoivat nuorisobarometrin lohduttomista tuloksista, ja MTV3:n uutiset valittelivat, että ”nuorten usko maailmaan horjuu, muttei omaan elämään”.

Yleisradion tiedostavainen toimittaja Miika Koskela koetti hakea tukea nuorisopessimismin lietsonnalleen hissituolitehtailijan perilliseltä Frank Martelalta, joka esiintyy ”onnellisuusprofessorina” Aalto-yliopistossa, mutta ei saanut kliseekeitosta kummempaa.

Sen sijaan Sitran eräältä nollatutkijalta Koskela sai todellisen jättipotin ja kirjoitti Ylen verkkosivuille otsikolla ”Sitra: Somekeskustelun taso on niin huono, että se on uhka demokratialle”.

Jutun kuvatekstissä syytettiin mediaa oikeistolaisuudesta ja valitettiin, että ”oikeistolaisen ja provosoivan sisällön dominointi somessa ei ollut yllätys suomalaisnuorille”.

Minulle ei ollut yllätys, että vasemmiston etäispääte Yleisradiossa pitää ongelmana ”oikeistolaisuutta” ja katsoo vapaan kansalaiskeskustelun horjuttavan demokratiaa.

Sitran ja Ylen valtiollisella rehulla ruokitut politrukit eivät näköjään ymmärrä, että somekeskustelut eivät ole demokratian uhka vaan demokratian ilmaus (aiheesta enemmän täällä).

Jotain toivoa näkyy kuitenkin horisontissa, sillä Ylen mukaan Saksassa nuoriso lakkoilee asevelvollisuuden vuoksi, vaikka aivan Baader-Meinhofin ja Punaisen armeijakunnan linjalle ei olekaan vielä päästy...

No niin. Minäpä kerron teille, mistä nuorison synkkämielisyys johtuu. Se ei johdu suinkaan ”oikeistolaisuudesta”, josta etenkin nuoret miehet hakevat toivoa.

Syy nuorison epätoivoon on ideologista alkuperää ja johtuu propagandastressistä.

Nuorten deprivaatio ei kumpua sosiaalisesta mediasta, joka aiheuttaa enintään harmitonta ulkonäköstressiä, vaan valtavirran uutismediasta, joka kohdistaa nuoriin voimakasta ideologista painostusta muun muassa ilmastoahdistuksella ja diversiopolitiikalla.

Normaali nuori syrjäytyy nyt työnhausta, mikäli ei ole neuroepätyypillinen eikä ole diagnoosia, jonka voisi laittaa ansioluettelon alkupäähän rekrytointiosastojen pissiksiä vakuuttamaan!

Musiikki on nuorille aivojen vaseliinia, mutta enää edes korvakuulokkeiden melulla ei voi tukkia aistejaan todellisuuden ankaruudelta. Musiikin mukana joutuu näet kuuntelemaan sanoituksiin inklusoituja antirasistisia ja dekolonialistisia kannanottoja, mikä puolestaan lisää hyvesignaloinnin ja moraalikarisman vaateita.

Nuori, joka jättää koulussa tarjotun kasviskiusauksen syömättä ja kauramaidon juomatta, ei voi tuntea hampurilaisbaariakaan turvalliseksi tilaksi, sillä siellä häntä uhkaa houkutus tyydyttää ruokahalunsa salaatinkastikkeella, jonka valmistuksessa ei ole käytetty vastuullista ja hiilikompensoitua tuotantomenetelmää. Ja vastuullistaminenhan kantaa aina mukanaan syyllistämistä.

Sitä ei sovita uskontokaan. Jos menee kirkkoon, päälle vyöryää monikulttuuri-ideologinen maahanmuutto- ja kehitysmaapolitiikka. Ilmastolahkoja puolestaan dominoivat synnintuntoa lietsovat ilmastopastorit.

Suomalaisnuorten täytyy osoittaa suvaitsevaisuutta ja toleranssikykyä ja sietää positiivista erityiskohtelua, jonka verukkeella maahanmuuttajat vievät heidän työ- ja opiskelupaikkansa ja syövät heidän sosiaaliturvansa.

Tasa-arvoevankeliumin hedelmänä myös väestö vaihdetaan kirkkaassa päivänvalossa, kun kantaväestön syntyvyys on romahtanut nälkävuosien tasolle, ja väitteet ”salaliittoteorioista” horjuvat tilastollisissa väestöennusteissa vaarantaen koko yleisvasemmistolaisen maailmankuvan (aiheesta täällä).

Myös julkisen talouden tila huolestuttaa. Sitä eivät tuhonneet leimallisesti ”boomerit” vaan vihervasemmisto ja EU-porvarit, jotka tuplasivat valtion menot 20 vuodessa haaskaten omat ja lainatut rahat toisarvoiseen kansainvälisyyshömpötykseen, vihreään siirtymään ja tukipakettipolitiikkaan.

Kognitiivista stressiä otsalohkoltaan vielä kehittymässä oleville nuorille tuottaa se, että identiteettipolitiikka velvoittaa heitä keuhkoamaan juuri sen saman vihervasemmistolaisen klusterin puolesta, joka on pilannut heidän taloutensa ja tulevaisuutensa. Kun maailma ei näytäkään lopulta mustavalkoiselta vaan harmaalta, pää ei pysty käsittelemään tiedollista moniselitteisyyttä, ja totuus on tuomittu katoamaan niin medioissa kuin yliopistoissakin.

Eipä siis ihme, että äärivasemmiston kiilusilmät kääntyvät äärioikeistolaisiksi samaan tapaan kuin Hitler nousi kommunismin vuoksi. En sano, että se parempaa olisi, mutta näin on tullut tämäkin ilmiö selitetyksi.

Seksikään ei tuo nuorille lohtua, sillä se on kielletty viranomaisviestinnällä, jonka kautta kaikenlaiset kanssakäymisen aloitteet on rikollistettu, vaarallistettu ja demonisoitu, eikä taida sanakirjasta löytyä enää yhtään kontaktin tavoittelua merkitsevää teonsanaa, jota ei olisi kriminalisoitu (”häirintä”, ”ahdistelu”, ”kajoaminen”...).

Feministien luomassa pelon kulttuurissa häirintäyhdyshenkilöiden ja esteettömien de-eskalaatiokouluttajien läsnäolo ei yksistään riitä rauhoittamaan, vaan tarvitaan sähköpamppuja ja miesten kahlimista lattiaan. Feministien harjoittama poikien ja miesten syyllistäminen käännetään medioiden jatkuvasti toistamassa aivopesussa väitteiksi, joiden mukaan pojat ja miehet ovat joko naisten katkeria vihaajia tai naisia vastaan suunnatun yleisvihan uhreja, vaikka tosiasiassa naisviha on vain vastareaktio siihen vihaisuuteen, jolla feministit itse kohtelevat poikia ja miehiä (aiheesta täällä ja täällä).

Herkimmät yksilöt myös alistetaan massamanipulaatiolle, joka ei ainoastaan sensuroi (canceloi) sopimattomina pitämiään mielipiteitä vaan pakottaa olemaan tiettyä mieltä. Jos tähän woke-aktivistien asennemuokkaukseen ei alistu, seuraa ankaria rangaistuksia, julkisen maineen töhrimistä ja passittaminen monimuotoisuussertifioituun DEI-koulutukseen.

Ristiriitainen informaatio koettelee nuoria, jotka ihmettelevät, miksi naisten päivän mielenosoituksissa ja pride-kulkueissa kannetaan Palestiinan lippuja, vaikka Hamasin patriarkaatti murhaa vääräuskoisia naisia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja haluaa polttaa demokratian pois Lähi-idästä.

Yhteiskuntaamme vaivaa viisi ongelmaa: internationalistinen vasemmistolaisuus, vihreä maailmanparantaminen, militantti feminismi, maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia.

Niihin liittyvästä sokeasta idealismista, todellisuuspaosta, tekopyhyydestä ja realismin kieltämisestä sikiävät nuorison stressi, masennus ja ahdistus. 

Todellista syytä huoleen ei kuitenkaan ole niin kauan kuin pelkät ulkonäköpaineet ovat peräti toisella sijalla nuoriso-Angstin kärjen tuntumassa nauttien 55 prosentin kannatusta koulutukseen pääsyä koskevan tuskittelun edellä.

Aivan kaikki ei selity ideologialla, sillä nuorten epäluottamus työnsaantiin ja eläkejärjestelmään on varmasti aitoa olematta ennenaikaista. Suomen lakisääteiset eläkevastuut ovat noin 900 miljardia euroa, mutta eläkekassojen varallisuus kattaa vain noin 290 miljardia euroa, ja siitäkin suuri osa on syömävelkana valtiolla, joka joutuu pulittamaan varat eläkekassoille takaisin kiskomalla ne suomalaisilta toiseen kertaan veroina.

Koulu – maahanmuuton mankeli?

Yleisradion ”tutkivaa journalismia” tekevä MOT-ohjelma esitteli 8.12.2025 toimittaja Eero Mäntymaan johdolla suomalaisten korkeakoulujen harjoittamaa opiskelijoiden haalintaa ulkomailta.

Anonyymisti haastateltujen siirtolaisopiskelijoiden väite oli, että heitä on petetty, kun työpaikkoja opintojen ohelle ei Suomesta löytynytkään, vaikka välittäjät ja mainostajat olivat niin luvanneet.

Kuvaruudussa punastelivat niiden oppilaitosten edustajat, jotka olivat rahan kiilto silmissään haalineet väkeä ulkomailta luentosalien täytteeksi.

Totta Ylen jutussa on siitä välittyvä johtopäätös: opiskelijoiden houkuttelu ulkomailta on työllisyystilanne huomioon ottaen tarpeetonta, turhaa ja jopa tuhoisaa. Mutta se ei oikeuta toimittajia eikä haastateltuja syyttämään suomalaista yhteiskuntaa työpoliittisten lupausten lunastamattomuudesta.

Vika on nimenomaan maahanmuuttopolitiikassa ja eri hallitusten jo vuosien ajan edistämässä monikulttuuri-ideologiassa sekä yliopisto- ja korkeakoulupolitiikassa, jolla opetusministeriö on pyrkinyt buukkaamaan oppilaitoksiin jopa 40 prosenttia ulkomaalaisia opiskelijoiksi ja osittain myös tutkijoiksi.

Ylen verkkouutisten jutussa todettiin jo 20.3.2023, että ”opetusministeriön strategian mukaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee kolminkertaistaa seitsemässä vuodessa”, vaikka ”professorin mukaan tämä johtaa yliopistojen täydelliseen englanninkielistymiseen” ja ”moni opiskelija ei enää osaa oman alansa termejä suomeksi”. Suomalaiset opiskelijat puolestaan haluaisivat opetusta kansalliskielillämme, ja siihen heillä on oikeuskanslerin mukaan perustuslaillinen oikeus (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Vaarassa ovat kielemme, kulttuurimme ja väestörakenteemme. Suomen kielen taantuminen tieteen kielenä merkitsee kulttuuripoliittista taantumusta ja mädätystä, ja kirjoitin aiheesta täällä.

Ulkomaalaisille lahjoitettavat opiskelupaikat ovat pois suomalaisilta nuorilta itseltään. Heidän veronmaksajavanhempansa pakotetaan kustantamaan koulutus ulkomailta tuleville. Myös opiskelijaliike on vaatinut lisää ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen ja lyö siinäkin päätään seinään, aivan niin kuin pelatessaan HYY:n kiinteistövarallisuuden savuna taivaalle.

Vikaa on tietysti myös opiskelijoiden koulutusagenteissa, jotka myyvät ”maahanmuuttajille keksittyä unelmaa”, kuten MOT-jutun otsikossa väitetään. Suomessa oleskelee jo yli 100 000 ulkomaalaista opiskelun perusteella, ja teknologiayritykset keuhkoavat maahamme lisää halpatyövoimaa, vaikka tiedostavaiset syyttävät ”suomalaisten moraalia”, kun ”kansainväliset opiskelijat ovat nälissään”!

Jos toimittaja Eero Mäntymaalta olisi löytynyt enemmän analyyttisyyttä ja kriittisyyttä, hän olisi työntänyt mikrofonin niille poliitikoille, jotka vaativat tähän maahan aina vain lisää maahanmuuttajia kansoittamaan yliopistojen, korkeakoulujen ja nykyisin myös lukioiden penkkejä ja pulpetteja. Ja kysynyt, miksi te teette niin, vaikka työllisyystilanne on Suomessa surkean huono.

Sillä petos oppilaitoksia, suomalaisia ihmisiä ja ulkomailta saapuvia koulutusjärjestelmämme hyväksikäyttäjiä kohtaan tapahtuu poliittisella tasolla: opetusministeriön ja muiden viranomaisten sekä monikulttuuri-ideologialla marinoitujen kasvatustieteilijöiden levittäessä maahanmuuton evankeliumia oppilaitoksiin.

Mainittakoon, että Eero Mäntymaa on sama toimittaja, joka muutama vuosi sitten laati yhdessä Jessica Stolzmannin kanssa jutun Suomesta karkotetusta ”Alista”, mutta tarina ”Alin” kurjasta kohtalosta osoittautui sittemmin valeeksi. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta luvussa 3.3 (s.73–75), jossa käsittelin myös mediatutkimukseni Totuus kiihottaa jälkimaininkeja.

Ilmeisesti Mäntymaan MOT-jutussa halutaan kääntää maahanmuuttajien pyrkimykset hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää väitteeksi, että tulijat ovatkin hopeinen sädekehä päänsä päällä maahamme saapuneita viattomia uhreja, joita täystyöllistetyt suomalaiset ovat vain sahaanneet silmään.

 

Armottomat ajatusvirheet ja sameat siirtolaisvirrat

Kuin sattumalta myös MTV3:n eilisessä uutislähetyksessä 8.12.2025 nostettiin esille koulutus- ja maahanmuuttoteemaa käsittelevä juttu. Videoreportaasin otsikossa väitettiin, että ”[u]lkomaalaiset opiskelijat ovat monen suomalaisen lukion elinehto”, ja jutussa haastateltiin Posion lukion rehtoria sekä muutamia suomea puhuvia oppilaita.

Täsmälleen samansisältöinen juttu otsikolla ”Pienten lukioiden pelastajat” julkaisiin 17.2.2025 Yleisradion verkkosivulla, jossa kirjoitettiin Rantasalmen lukiosta. Jutun mukaan

”[y]rittäjä Peter Vesterbackan yhtiö tuo opiskelijoita Aasiasta ja Afrikasta jo yli sataan suomalaiseen lukioon. Rantasalmen lukion ykkösluokan opiskelijoista puolet on ulkomaalaisia.”

Näiden juttujen tapauksessa kahdesta ei ala totuus (kuten Nietzsche ehkä sanoisi), vaan kyseisestä inkluusion pumppaamisesta Suomeen alkaa epätotuus. Kirjoitin aiheesta muun muassa täällä.

Koulu- ja opiskelumaailma on kyllästetty valheellisella monikulttuuri-ideologialla, jonka liepeillä kalastelee onnenonkijoita pyrkimyksenään tehdä lasten ja nuorten siirtolaisuudella bisnestä. Matalamielisimmät oppilaitokset ovat siihen myös tarttuneet.

Asiaan liittyy monta ajatusvirhettä, joista mainittakoon kaksi merkittävintä.

Ajatusvirhe 1: Mediassa ruokitaan käsitystä, että oppilaat ovat koulua varten, ts. että oppilaita täytyy haalia maailman ympäri, jotta pienen kunnan koulu säilyisi. Tosiasiassa koulun pitää olla olemassa oppilaita varten, eikä elinkelvotonta toimintaa pidä kynsin hampain säilyttää. Lopputuloksena on, että enemmistö oppilaista on ulkomaalaisia, jotka eivät edes puhu suomea. Entisinä hyvinä aikoina ajateltiin, että oppilaiden ei pidä käydä koulua yhteiskuntaa varten vaan oppilaan omaa elämää varten.

Ajatusvirhe 2: Mediassa, vihervasemmistossa ja porvarillisen elinkeinoelämän piirissä puolustellaan ja vaaditaan lisää maahanmuuttoa, jotta tulevaisuudessa riittäisi ”veronmaksajia” kustantamaan pullamössösukupolven lihavat eläkkeet sekä vaihtamaan heidän vaippansa. Ajatus on kuitenkin juntturalla. Ei ongelma ratkea ihmisiä lisäämällä, kun pulaa on työpaikoista ja niiden rahoituksesta. Ongelmahan on, että ei ole taloudellista lisäarvoa tuottavia työpaikkoja, joihin tarvittaisiin tekijöitä, joista tulisi veronmaksajia, jotka maksaisivat veroja, joilla voitaisiin kustantaa eläkkeitä ja huoltavan sektorin työpaikkojen ylläpitoa.

Maahanmuutolla huoltosuhteen ja kestävyysvajeen ongelma ei ainakaan ratkea. Haja-asutusalueen väestökatoa ei voida pysäyttää kierrättämällä syrjäseutujen kouluissa oppilaita, jotka käyvät täällä kouluttautumassa ja vievät oppinsa mennessään tai jäävät työttömyys- ja sosiaaliturvan riesaksi.

Istuvan hallituksen parhaita lakiesityksiä on (Venäjän-rajan sulkemisen ja omalääkärimallin palauttamisen ohella) äskettäin säädetty laki, joka velvoittaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita maksamaan lukukausimaksuja myös lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa.

Koulumaailman monikultturistuminen ei ole ollut kaiken kaikkiaankaan onnistunutta, mistä kirjoitin muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

 

Tämä on todellisuutta

Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tuskaili hetki sitten X:ssä ja Iltalehden toimittajan Mika Koskisen jutussa, että toimeentulotuen käyttö maahanmuuton välineenä on karannut käsistä ja että se pitäisi kieltää alle 10 vuotta Suomessa asuneilta. Lehden mukaan Purra sanoi, että

”[v]ieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia.”

Helsingissä yksinasuva saa Purran mukaan tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon. Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus, Purra kirjoittaa.

”Hyvinvointialueet maksavat Purran mukaan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen ja Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.”

Purra muistuttaa, että jokainen ansaittu euro vähentää tukea heti suojaosan jälkeen, jolloin työnteosta ei jää juuri mitään käteen.

Suojaosien poistamisesta työttömiltä hallitus saa kyllä moittia itseään, mutta muutoin valtiovarainministerin kannanotto on perusteltu.

Totta on sekin, että ulkomaalaiset pääsevät toimeentulotuen kautta sosiaaliturvalle maahan saavuttuaan ja se, että Ruotsissa ja Tanskassa tuki maahanmuuttajille ollaan puolittamassa tai puolitettu.

Suomen ongelma kumpuaa perustuslaista ja sen tulkinnasta, jonka mukaan oikeus toimeentuloon koskee kaikkia maassamme oleskelevia, ei ainoastaan Suomen kansalaisia. Virhe tehtiin vuoden 1999 perustuslakia säädettäessä, ja perustuslain muuttaminen on kiven takana.

Ongelman ydin on kuitenkin toimeentulotukijärjestelmä sinänsä.

Se takaa toimeentulon jokaiselle varattomalle ja tulottomalle ihmiselle kattaen sekä asuinkulut tiettyyn rajaan asti että 593,55 euron suuruisen perusosan kuukaudessa elinkustannuksiin plus Purran luettelemat muut menot.

Toimeentulotuki takaa monelle ihmiselle paremman taloudellisen selkänojan kuin on usealla pienituloisella suomalaisella palkansaajalla, eläkeläisellä tai opiskelijalla.

Suomen poliitikot ja sosiaalipoliitikot ovat olleet kauhean huolisaan ”kaikkein heikko-osaisimmista”. Tosiasiassa nuo ”kaikkein heikko-osaisimmat” eivät ole missään vaarassa. He täyttävät ihanteellisesti yritteliäisyys-, omistamis- ja kouluttautumisvihamielisen toimeentulotukijärjestelmän varattomuusihanteet ja saavat siksi lähes kaikille menoilleen ja jopa perusturvaleikkauksilleen kompensaation viimesijaisesta tukimuodosta: toimeentulotuesta.

Koska maahamme tulevat pakolaiset, turvapaikanhakijat ja muut sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat ovat yleensä varattomia, heille voidaan myöntää toimeentulotukea, jota puolestaan ei saa kukaan sellainen suomalainen, jolla on vähänkin säästöjä tai ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”, sillä toimeentulotuessa on ankara varattomuusehto.

Tämä merkitsee, että pahimmassa vaarassa ovat toiseksi ja kolmanneksi huonoiten toimeentulevat väestökymmenykset, jotka eivät voi saada toimeentulotuesta juokseviin elinkustannuksiinsa yhtään mitään, eivät myöskään kompensaatiota työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkauksiin. Heidät pakotetaan nuolemaan lautasensa tyhjiksi.

Sen sijaan täysin varattomien ja tulottomien pulliaisten leikkaukset kiertyvät toimeentulotuen täytettäviksi, jolloin ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” voivat paremmin kuin ne suomalaiset, jotka eivät voi saada toimeentulotukea varattomuusehdon vuoksi ja jotka joutuvat kiristelemään vöitään.

Toimeentulotukeen liittyy myös paljon moitittu kannusteloukku. Jokainen ansaittu lantti alentaa toimeentulotukea, joten toimeentulotuen asiakkaan ei kannata tehdä mitään parannellakseen asemiaan. Toimeentulotukijärjestelmä on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rapauttava ja tuhoisa insentiivieste ja sen täysdestruktiivinen syöpä.

Muutettava ei olisi vain perustuslakia. Paljon helpompaa olisi kumota toimeentulotuesta annettu laki kokonaan ja korottaa työttömyysetuuksien sekä valmisteilla olevan yleistuen tasoa ja asumistukea niin, että ne yhdessä takaisivat Suomen kansalaisille Euroopan sosiaalikomitean edellyttämän sosiaaliturvan ja eläkkeen tason (40 % mediaanitulosta brutto).

Jotta sosiaaliturvassa säilyisi kannustavuus, pitäisi perusturvassa olevat varallisuusehdot poistaa, ja kyseinen malli voitaisiin toteuttaa perustulon ja reaaliaikaiseen tulorekisteriin perustuvan negatiivisen tuloveron muodossa, aivan niin kuin esitin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. p. 2010, 3. p. 2015).

 

Aiheista aiemmin

Koulutuksesta voidaan leikata tason kärsimättä

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt

Vaihtoehto inkluusiolle

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Älykkyys liukumäessä

Syy koulumenestyksen romahdukseen on valtiosalaisuus

Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Pisan kalteva torni

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan 

Älykkyys liukumäessä

Ylen jutussa murehdittiin jälleen sitä tutkimuksellisesti todettua tosiasiaa, että Suomessa asuvien ihmisten keskimääräinen älykkyys on laskussa. Kyseessä ei ole keinotekoinen täyteuutinen, vaikka aika ajoin toistuvana se sopiikin hyvin kiertotalouteen. Ilmiö sinänsä on jatkuva, ja pysyväisluonteisena se täyttää varmasti kestävän kehityksen periaatteet.

Kirjoituksessa viitattiin Puolustusvoimissa suoritettuihin testeihin ja niiden analyyseihin sekä koululaisten PISA-tuloksiin, jotka ovat romahtaneet viime vuosina.

Yleisradion edellä linkatuissa jutuissa käännellään kaikki kivet syiden löytämiseksi. Haastatellaan psykologian professori Markus Jokelaa, jonka mukaan ”selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin.”

Vai niin. Sepä valaisevaa. Sosiaalisessa mediassa riehumista tuskin voi laittaa vastuuseen älykkyyden laskusta, koska on ajateltavissa, että sossumedian näpelöiminen stimuloi aivoja, vaikka tiedollisesti se saattaakin tyhmistää. Tyhmyys puolestaan on eri ominaisuus kuin älykkyys.

Puolustusvoimissa testitulosten lasku alkoi 1990-luvun lopulla, jolloin väestömme etninen kirjavoituminen alkoi myös armeijan harmaissa.

Ei ole huomattu pohtia, entäpä jos professorit Tatu Vanhanen, Richard Lynn, Gunnar Heinsohn ja Helmuth Nyborg ovatkin olleet oikeassa päätellessään, että maahanmuutto keskimäärin vähemmän älykkäistä kansakunnista on johtanut keskimääräisen älykkyyden laskuun myös pohjoisissa maissa. Karttakuva älykkyyden jakautumisesta maailmassa löytyy esimerkiksi täältä.

Yksi selitys älykkyystestien tilastopudotuksiin voi löytyä siitä, että korkeimmin koulutetut ja siten todennäköisesti älykkäimmät naiset eivät halua äideiksi eivätkä hanki lapsia entiseen tapaan. Lapsia hankkivat sekä länsimaissa että kehitysmaissa alemmin koulutetut vanhemmat, jolloin keskimääräinen älykkyys putoaa globaalisti. 

Aalto-yliopiston systeemianalyysin emeritusdosentti Kyösti Tarvainen on julkaissut vuosien saatossa useita tilastoanalyysejä älykkyyden muutoksista ja maahanmuuton aiheuttamista väestöllisistä suhteista. Erään hänen julkaisunsa mukaan muutamankin pisteen alenema älykkyyden keskiarvossa merkitsee katastrofia länsimaisten yhteiskuntien kannalta. 

Toisella tavalla sanottuna muutamankin pisteen etumatka älykkyyden keskiarvossa on puolestaan taannut edistyneiden kansankuntien menestyksen länsimaissa ja niiden hyvinvointivaltioissa, juuri niin kuin Lynn ja Vanhanen ajattelivat teoksissaan IQ and the Wealth of Nations (2002) ja IQ and Global Inequality (2006). 

Ilmiötä selittää se, että Gaussin kellokäyrän liukuminen suuntaan tai toiseen pienenkin siirtymän verran joko karsii tai lisää huippuälykkäiden yksilöiden määrää dramaattisesti.

Lynnin ja Vanhasen tutkimuksia arvosti Suomessa muiden muassa sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos, joka vasemmistolaisuudestaan huolimatta tai sen vuoksi innostui jossain uransa vaiheesta sosiobiologiasta ja arvioi teoksia täällä. 

Älykkyyttä sinänsä ei voida pitää absoluuttisena lukuarvona, vaan niin sanottu älykkyysosamäärä on pisteluku, joka seuraa suhteuttamisesta populaation keskiarvoon. Jos keskimääräinen älykkyys laskee, yksilöt saavat silti samoja arvoja kuin ennenkin, sillä Gaussin käyrä siirtyy kokonaisuudessaan asteikolla alaspäin!

Tämä tarjoaakin lohdutusta älykkyyden kokonaistason murehtijoille. Tulos on vähän kuin vanhassa vitsissä, jonka mukaan muuan testattava sai lukuarvon 85 ja selitti, että ”älykkyyteni ei suinkaan ole noin matala; testi vain oli niin vaikea.”

Testit sinänsä eivät kuitenkaan valehtele. Niiden tulokset ovat objektiivisia. Älykkyyden pitäminen ei-mitattavana ja kulttuurisidonnaisena suureena onkin erittäin epä-älyllistä, niin kuin myös älykkyden upottaminen sosiaalisen menestymisen viitekehykseen.

Älykkyyden ja yhteiskuntien menestyksen välinen korrelaatio on pyritty kyseenalaistamaan puuttumalla älykkyystutkimuksen menetelmiin. Muutamat ovat väittäneet älykkyystestejä epäluotettaviksi ja katsoneet, että älykkyyttä pitäisi arvioida kulttuuriteoreettisesti: määrittelemällä älykkyys pikemminkin menestymiseksi kulttuurioloissa tai sosiaalisissa oloissa kuin älykkyystesteissä.

Kulttuuriteoreettinen älykkyyden määritteleminen on kuitenkin sangen ongelmallista.

Oletetaan ihminen, jonka mitattu älykkyysosamäärä on 85, eli melko alhainen. Mikäli tämä yksilö suoriutuu hyvin kulttuurissa, hänet pitäisi luokitella kulttuuriteoreettisen ajattelutavan mukaan huomattavan älykkääksi. Tämä puolestaan olisi mittauksen vastainen tulos.

Ajatellaanpa sitten ihmistä, jonka älykkyysosamääräksi saadaan mittauksessa 115 ja joka on selvästi keskimääräistä älykkäämpi. Mikäli tämä yksilö menestyy huonosti kulttuurissa, hänet pitäisi määritellä kulttuuriteoreettisen arviointitavan mukaan heikkoälyiseksi, mikä olisi sekin vastoin mittaustulosta.

Johtopäätös on: kulttuuriteoreettisen älykkyyden arvioimisen mukaan älykkäimmäksi osoittautuisi sellainen yksilö, joka heikoimmalla mitatulla älykkyydellä menestyisi parhaiten kulttuurioloissa. Ja heikoimmaksi osoittautuisi älykkyydeltään se, jonka mitattu älykkyys on korkein mutta joka korkeimmasta älykkyydestään huolimatta pärjää huonoiten kulttuurissa.

Kulttuuriteoreettisen arviointitavan mukaan älykkäin on sellainen yksilö, joka heikollakin älykkyysosamäärällä menestyy käytännön elämässä, ja vähä-älyisin on sellainen, joka ei korkeallakaan älykkyysosamäärää pärjää käytännön olosuhteissa!

Tämän mukaan yksilö on sitä älykkäämpi, mitä vähäisemmällä testatulla älykkyydellä hän menestyy kulttuurioloissa, mikä puolestaan johtaa ristiriitaan arvioitavan ominaisuuden tai ilmiön olemuksen, älykkyyden, kanssa.

Tästä ristiriidasta seuraa, että älykkyyttä ei voida määritellä kulttuurirelatiivisesti: suhteessa ympäröiviin oloihin. Älykkyyden määrittely onkin mahdollista vain suhteessa testiin. Testatun älykkyyden pitää olla vertailun pohjana silloinkin, kun älykkyyttä arvioidaan menestymiseksi kulttuurissa, sillä muussa tapauksessa mikä tahansa menestys (esimerkiksi näppäryys tai sosiaalinen lahjakkuus), voitaisiin tulkita älykkyydeksi.

Kulttuuriteoreettisen älykkyyden arvioinnin mukaan kaikki menestyvät luonnonoliot olisivat hyvin älykkäitä, kun niiden arvioinnin perustana pidettäisiin vain selviytymis- tai suoriutumiskykyä. Tämän mukaan apina on ihmistä älykkäämpi, mikäli se menestyy ihmistä paremmin viidakossa.

Kulttuuriteoreettinen älykkyyden määritteleminen on tietenkin hyvin neuvokasta postmodernistien, sosiaalisten konstruktionistien ja jälkistrukturalistien mielestä, sillä se sivuuttaa heidän kiusalliseksi kokemansa mittaavan tutkimuksen ja sen mukaisen positivismin, joka usein on ikävän paljastavaa. 

Kulttuuriteoreettisessa ajattelutavassa on kulttuurirelativistien omalta kannalta onnekasta kaiketi juuri se, että sen mukaan heikkoälyinen osoittautuu älyllisesti lahjakkaaksi, sillä hän pärjää kulttuurissa vähälläkin älyllä, joka voidaan aina kompensoida eleganteilla selityksillä.

Tällöin ei kuitenkaan ole enää kyse älykkyyden arvioimisesta. Kulttuuriteoreettinen arviointitapa ei paljasta älykkyyttä, vaan sen kautta valottuu lähinnä survival-strateginen menestyksellisyys, pärjääminen, kyvykkyys tai voitokkuus. Häivyttääkseen tämän ongelman kulttuuriteoreetikot puhuvatkin mielellään ”yleisen lahjakkuuden” arvioimisesta eivätkä älykkyyden mittaamisesta.

Ongelmana on, että tällä tavoin ajateltaessa luovutaan älykkyyden tutkimisesta, ja koko aihe liudennetaan perimmältään muiden ilmiöiden selvittelemiseen. Tosiasiassa älykkyys on tutkimusilmiö, joka voidaan tavoittaa vain testien avulla, sillä voidaan katsoa, että älykkyyden testaaminen sinänsä luo tutkittavan ilmiön. Älykkyysosamäärää ei ole ilman älykkyystestiä, mittaamista ja tilastoimista. Tästä johtuu, että älykkyyttä voidaan arvioida vain testin avulla, kokeellisesti, suhteessa koetehtäviin ja tilastosuhteutuksen avulla.

Useat testit tosin painottuvat loogiseen päättelyyn, geometriaan ja tilalliseen hahmottamiseen, ja muu lahjakkuus, kuten musikaalisuus tai verbaalisuus jäävät vähemmälle huomiolle.

Voidaan vielä pohtia esimerkkitapausten valossa sitä, miten älykkyys ja menestys suhteutuvat toisiinsa. Tutkimuksissa on havaittu, että jos yksilöiden älykkyysosamäärä poikkeaa toisistaan viidenkintoista pisteen verran, alkaa osapuolten välille syntyä ymmärtämisongelmia. Kolmenkymmenen pisteen ero merkitsee jo syvää kommunikaatiokuilua. Tämä selittää, miksi kohtuullisen älykkäät ihmiset voivat menestyä elämässä paremmin kuin huippuälykkäät.

Esimerkiksi jos älykkyysosamäärä on välillä 110–120, yksilö on keskivertoa (100) älykkäämpi, ja tämä antaa hänelle etua elämässä. Mutta toisaalta hän on myös suotuisassa asemassa niin, että hän tulee toimeen useimpien ihmisten kanssa älykkyysosamäärän vaihteluvälillä 95–135, eikä sosiaalisia ongelmia esiinny.

Tämä johtaa kohtuullisen älykkäitä yksilöitä menestykseen ja selittää esimerkiksi sitä, miksi joku ammattikorkeakoulutettu keskivertoälykäs saattaa menestyä älykkäämpää yliopistokoulutettua paremmin sellaisessa ideologisessa viitekehyksessä kuin työelämässä, joka vaatii sosiaalista joustavuutta, sitoutumista ja tinkimistä johdonmukaisen ajattelun pelisäännöistä.

Sen sijaan huomattavan älykäs 135 pisteen yksilö tai huippuälykäs 150 pisteen yksilö löytävät ymmärtäjiä yleensä harvalukuisemmasta seurasta, ja sosiaalisten konfliktien todennäköisyys kasvaa. Tämä selittää, miksi huomattavan älykkäät ja huippuälykkäät yksilöt koetaan helposti vaikeiksi ihmisiksi, eivätkä he saa juttuseuraa oikein toisistaankaan, kun piste-eroa on tuo 15.

Juuri siinä näkyy, että älykkyys on objektiivinen ominaisuus, eikä sitä voida määritellä kulttuuriteoreettisesti tai kulttuurisidonnaisesti sosiaalisen menestyksen perusteella.  

 

Aiheesta aiemmin

Syy koulumenestyksen romahdukseen on valtiosalaisuus

Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee? 

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Pisan kalteva torni 

Maahanmuutto ja Schrödingerin kissa

”Schrödingerin kissa” on Nobel-palkitun itävaltalaisen fyysikon Erwin Schrödingerin kehittelemä ajatuskoe, jossa yritetään kuvata kvanttimekaniikan epätäydellisyyttä siirryttäessä atomitasolta makroskooppisiin systeemeihin.

Kokeensa hän esitteli kolmiosaisessa esseessä nimeltä Die gegenwärtige Situation der Quantenmechanik vuonna 1935, ja kirjoitus julkaistiin saksalaisessa Naturwissenschaften-lehdessä.

Ajatuskokeen sisältö on seuraava. Suljetussa laatikossa on kissa. Laatikkoon on kytketty laitteisto, joka koostuu radioaktiivisesta ytimestä ja myrkkykaasuastiasta. Koe on järjestetty niin, että 50 prosentin todennäköisyydellä ydin hajoaa yhden tunnin sisällä. Mikäli ydin hajoaa, se lähettää hiukkasen, joka käynnistää laitteiston avaten myrkkyastian, jolloin kissa kuolee.

Kuitenkin: kun laatikko tunnin kuluttua avataan, ei tavata todennäköisyyttä vaan todetaan tilanne, jossa on joko hajonnut ydin ja kuollut kissa tai hajoamaton ydin ja elävä kissa. 

Schrödingerin kokeen tarkoituksena oli havainnollistaa ongelmaa, joka vallitsee pelkkiin todennäköisyyksiin perustuvan kvanttifysiikan ja todellisuudessa havaittavien ilmiöiden välillä. Hiukkastason tapahtumat perustuvat pelkkiin todennäköisyyksiin, mutta niillä on väistämättä myös konkreettiseen aistimaailmaan vaikuttavia seurauksia.

Tieteenfilosofinen kysymys on, milloin jokin systeemi lakkaa olemasta kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi niistä. 

Kysymys on yhdenmukainen esimerkiksi sen kanssa, milloin ruotsalainen yhteiskunta lakkaa olemasta aidosti monikulttuurinen kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi vaihtoehdoista, joko ruotsalaiseksi tai ulkomaalaiseksi.

Maahanmuuttoa koskevissa ennusteissa ja tulevaisuudenkuvissa liikutaan todennäköisyyksien maailmassa, kuten kvanttifysiikassa, mutta molemmilla on väistämättä konkreettisia tuloksia. 

Schrödingerin tarkoituksena oli osoittaa, että kvanttimekaniikka on epätäydellistä ilman sääntöjä, jotka kuvaavat, milloin kvanttimekaniikan tapa kuvata hiukkasta pelkillä todennäköisyyksillä romahtaa ja kissa joko kuolee tai säilyy hengissä sen sijaan, että olisi kumpaakin.

Vastoin yleistä käsitystä Schrödinger ei tarkoittanut kokeellaan, että hänen mielestään kissa voisi olla sekä kuollut että elävä samanaikaisesti. Schrödinger oli pikemminkin sitä mieltä, että kvanttimekaniikan teoria oli epätäydellinen eikä pystynyt kuvaamaan todellisuutta tässä tapauksessa. Koska kissan täytyy olla joko kuollut tai elävä, saman pitää päteä myös ytimeen: sen pitää olla joko hajonnut tai ehjä.

Samaan tapaan voidaan ajatella, että myöskään maahanmuuttopolitiikan ei pidä tukeutua pelkkiin todennäköisyyksiin, koska ne eivät onnistu kuvaamaan todellisuutta, vaan konkreettisiin tuloksiin, jonka tuloksena on joko kuollut tai elinvoimainen Suomi.

Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

SDP:n ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi 23.9.2025 selvityksen, jonka mukaan Suomen väkiluku voisi kasvaa seitsemään miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, mikäli niin sanottu muuttovoitto olisi vuositasolla 20 000–50 000 henkilöä ja maahanmuutosta johtuva kokonaiskasvu noin miljoona tulijaa.

Ennusteen tekijäksi mainittin Aapo Hiilamo, joka esitellään Sorsa-säätiön sivuilla ”väestötieteen tohtorina”.

Vikana tällaisissa selvityksissä on niiden disipliinimäisyys, eli lappusilmäisyys. Niissä keskitytään arvioimaan asioita vain ja ainoastaan taloudellisen kestävyysvajeen, kuten työllisten ja työttömien määrän, syntyvyys- ja kuolleisuuslukujen tai lasten ja eläkeläisten määrällisen suhteiden, kannalta.

Keskustelua on kirvoittanut viime aikoina myös tutkimuslaitos MDI:n 16.9.2025 julkaisema raportti, jossa murehditaan suomalaisten ikääntymistä.

Asiaa voisi tohtoroida laajemminkin. MDI:ssä toimivien nuorehkojen tutkijoiden kannattaisi perehtyä muuhunkin kuin lähtenään olleisiin Tilastokeskuksen numeropeleihin. Työväenliikkeen helmoissa toimivassa Kalevi Sorsa -ajatuspajassa sopisi pohtia etenkin työpoliittisia näkökohtia.

Yksinkertaisimpienkin pitäisi ymmärtää, että maassamme, jossa on noin 270 000 työtöntä, ei ole tarvetta lisätyövoimalle.

Tässä mielessä myös vasemmistoliittolaisen kansanedustajan Anna Kontulan taannoinen aloite EU:n ulkomaista työvoimaa koskevan tarveharkinnan poistamisesta oli tyrmistyttävä ja kuohutti ay-väkeä. Vielä hullumpaa oli, että sen taakse hurahti noin puolet muiden puolueiden kansanedustajista, perussuomalaisia lukuunottamatta.

Nykyisin tähän maahan virtaa suurin määrin työntekijöitä EU:n sisäisiltä markkinoilta, eikä muualta tulevaa niin sanottua asiantuntijatyövoimaa pidättele mikään.

Tappiota kärsivät sekä suomalaiset, jotka joutuvat olemaan työttöminä, että yritykset, jotka hyötyvät halpatyövoimasta vain väliaikaisesti mutta maksavat siitä korkeampina veroina, jotka johtuvat suomalaisten päätymisestä työttömiksi.

Syynä ikääntyvien suomalaisten syrjintään työmarkkinoilla on ulkomainen työvoima. Perheenyhdistämisten mukana tulevat puolestaan heikentävät huoltosuhdetta.

Asiasta keskusteltiin 27.8.2025 Ylen A-studiossa, jossa historian dosentti Teemu Keskisarja huomautti maahan pyrkivien epätasaisesta laadusta (aiheesta täällä).

Huomautan itse, että myöskään niin sanotut työperäiset maahanmuuttajat eivät ole välttämättä pysyvästi työperäisiä vaan saattavat olla nopeasti työttömiä ja sosiaaliturvahakuisia maahanmuuttajia. 

Olettavasti juuri niin käy monille hoiva-alan maahanmuuttajille sitä mukaa kun heidän hoidettavansa kaatuvat hautaan. Jo tämän vuoden alussa Suomessa raportoitiin olevan noin 6000 työtöntä lähihoitajaa.

Suomeen virtaavat opiskelijat puolestaan käyttävät Suomen lukio- ja korkeakoulujärjestelmää omana karusellinaan ja häipyvät sitten ulkomaille vieden viisautensa mennessään samalla kun Ylen toimittajat kiittävät heitä ”Suomen koulutusjärjestelmän pelastamisesta”.

Suomalaisten veronmaksajien jälkeläiset puolestaan jätetään vaille koulutuspaikkoja, kun opetusministeriö ja yliopistot pitävät ihanteenaan läänittää kymmeniä prosentteja aloituspaikoista ulkomaalaisille (aiheesta täällä).

Niinpä väestökäyrissä havaittavia kuoppia ja pullistumia ei pitäisi tasoitella maahanmuutolla. Kuopista tulee helposti pullistumia ja pullistumista kuoppia. Tilastovaihtelujen ja ylimenokausien ylitse pitäisi selviytyä muilla keinoin.

Keskisarjan kannanotot eivät olleet tietenkään mieluisia Ylen toimittajille. A-studion juontaja Annika Damström totesikin seuraavan päivän 28.8.2025 lähetyksensä aluksi, että perussuomalaiset puheet eivät pysyneet ”sellaisella tasolla, jota Yle pitää hyvän maun mukaisina”.

Toimittajat eivät siis saaneet lähetykseensä sellaisia mielipiteitä, jotka olisivat vastanneet toimittajien omaa ideologista näkemystä maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Perussuomalaisten kannatus sen sijaan pomppasi parin prosenttiyksikön verran merkiksi televisionkatsojien hyväksynnästä ja samanmielisyydestä.

Jokaisen tulisi ymmärtää, että ajatuksia punnitaan väärällä vaa’alla, jos niitä arvoidaan ”hyvän maun” kriteereillä.

Olennaista on, pitävätkö ajatukset paikkaansa ja kuinka perusteltuja ne ovat – ei se, miellyttävätkö ne toimittajia tai ovatko ne kilpailevien puolueiden näkemysten mukaisia.

Maahanmuutto-ohjelman jatko-osassa keskusteltiin sitten maahanmuuton mahdollisen oikeutuksen ja siihen liittyvien vääryyksien sijasta siitä, millä tavalla maahanmuutosta pitäisi keskustella. 

Asiaa itseään käsiteltiin vain huoltosuhteen, kestävyysvajeen, syntyvyyden ja kuolleisuuden sekä yleensäkin taloudellisten tekijöiden kannalta. Maahanmuuton aiheuttamat kulttuurimuutokset sivuutettiin kokonaan.

Myöskään studioon vastaamaan kutsuttu perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius ei saanut sanotuksi keskeistä asiaa.

Se on: maahanmuuton seurauksena olemme hallitsemattomassa ja vaikutuksiltaan peruuttamattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme ja kulttuurimme, väestömme etninen rakenne sekä poliittisen vallan perillisyytemme, jonka mukaan poliittinen valta Suomessa kuuluu suomalaisille itselleen ja heidän jälkeläisilleen.

Poliittisen vallan perimisoikeus on unohdettu julkisissa keskusteluissa kokonaan merkkinä siitä, että vasemmisto vastustaa kaikkea perillisyyttä ja perittyjä oikeuksia. Koko kysymys maahanmuuton oikeutuksesta on pidetty järjestelmällisesti poliittisen prosessin ulkopuolella, kun asiasta ei ole saanut äänestää omana asiakysymyksenään.

Suomi ei ole ensisijaisesti maapohja, jolla asutaan. Suomi koostuu suomalaisista ihmisistä. Kaiken lähtökohtana on kansa. Kansa muodostaa yhteiskunnan ja yhteiskunta valtion. Tämä on hegeliäis-snellmanilaisen filosofian ydin.

Kansallisvaltiot koostuvat kansalaisista, ja hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen vain yhtenäisen kansallisvaltion sisällä. Muussa tapauksessa ajaudutaan kielellisiin ja kulttuurisiin kitkoihin sekä etnisiin ristiriitoihin, jotka huonontavat yhteiskunnallista tehokkuutta ja johtavat konflikteihin, kuten Ukrainan venäjänkielisissä osissa on käynyt.

Suomi ei muodostu vain maamme luonnosta, rakennuksista, patsaista eikä instituutioista vaan ihmisistä. Venäjä on sellainen kuin on, koska venäläiset ovat sellaisia kuin ovat. Muhamettilaiset yhteiskunnat puolestaan ovat sellaisia kuin ovat, koska muslimit ovat sellaisia kuin ovat.

Ja Suomi on sellainen kuin on, koska suomalaiset ovat sellaisia kuin olemme. Suomi ei ole luonut suomalaisia, vaan me suomalaiset olemme luoneet Suomen omaksi kuvaksemme.

Mitä enemmän Suomeen virtaa ulkomaalaisia, sitä vähemmän Suomi muistuttaa Suomea ja sitä enemmän maamme muistuttaa vieraita yhteiskuntia. 

Suomen kansalaisia ulkomaalaisista voidaan tehdä myöntämällä heille Suomen passeja, mutta heistä ei tule sillä pelin suomalaisia, sillä kansa on etnografinen kategoria ja kansalaisuus pelkästään paperilla oleva hallinnollinen määre.

Jos kansamme vaihtuu tai muuttuu toiseksi, Suomi lakkaa olemasta sellaisena kuin sen tunnemme. Maapohja, järvet ja auringonlaskut jäävät, mutta Suomea ei enää ole. Jäljelle jääneet suomalaiset elävät vieraina edeltäjiensä maassa, jossa valtaa käyttävät muualta tulleet kansat.

Juuri tämä muutos on tapahtumassa, kun suomen kieltä korvataan englannilla ja muilla maailmankielillä ja kulttuuriamme muokataan ylikansallisen monikulttuuri-ideologian muotoon.

 

Aiheesta aiemmin

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Vaihtoehto inkluusiolle 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa 

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä

Perussuomalaisten kansanedustaja ja historian dosentti Teemu Keskisarja tuli sanoneeksi A-studiossa 27.8.2025 maahanmuutosta niin kuin asiat ovat.

Hän muun muassa kuvasi eräitä tiettyjä maahanmuuttajia osittain ”heikkolaatuisiksi tulokkaiksi” ja tarkoitti, että tulijat eivät ole olleet laadullisesti, eli koulutukseltaan ja muilta relevanteilta ominaisuuksiltaan, kantaväestön tasolla.

Hän kysyi, ”onko joku [...] sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset tai lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti ja ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?”

Lisäksi Keskisarja kuvasi maahanmuuttoa ”väestönvaihdoksi” ja sopeuttamiseen kipattuja voimavaroja ”kotouttamisteollisuudeksi” sekä sanoi, että ”meillä ei ole mitään tarvetta ainakaan EU:n ulkopuoliselle työvoimalle.”

Nähdäkseni Keskisarjan kannanotoissa ei ole mitään sellaista, mille ei löytyisi perusteita ja mistä ei olisi todisteita.

Joidenkin mielestä ”väestönvaihto” on ruma sana, mutta sillä tavalla ajateltaessa pyritään peittämään, kuinka ruma tuon sanan kuvaama ilmiö itse on – ja että sen hintalappu on hyytävä.

Muutama vuosi sitten aluekehittämisen konsulttilaitos MDI julkaisi tutkimuksen, jossa osoitettiin, että väestö todellakin on vaihtumassa. Raportissa kirjoitettiin, että 

”[k]oko maan väestönkasvu perustuu täysin vieraskielisen väestön kasvuun vuosien 2020–2040 aikana. Kotimaisia kieliä puhuvien määrä alenee noin 450 000 henkilöllä ja vieraskielisten kasvaa noin 490 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.”

Valtavirran mediat eivät kyseisestä väestöennusteesta pukahtaneet, mutta Suomen Uutiset kirjoitti aiheesta, että Suomen suurten kaupunkien väestö vaihtuu vuoteen 2040 mennessä. Lehti on todennut saman nyt dosentti Keskisarjan ympärille nostetun kohun yhteydessä.

Maahanmuuton kustannukset (koskien Somaliasta ja Irakista tulleita) osoitettiin jäätäviksi jo Suomen Perustan julkaisemissa tutkimuksissa, joita kukaan ei ole pystynyt osoittamaan virheellisiksi.

Monetkin ovat Samuli Salmisen laatimia tutkimuksia moittineet ja vaatineet, että asiaa ei pitäisi sanoa – tosin tieteelliseltä kannalta tilastolliset tosiasiat ovat kumoamattomia. 

Jokaisen kannattaa katsoa oheinen podcast, jossa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen toteaa maahanmuuton julkiselle taloudelle rankasti tappiolliseksi. Hänen mukaansa elinkaarikustannukset ovat tulijaa kohti jopa 900 000 euroa. Video löytyy myös täältä.

 

Kanniaisen mukaan sosiaalietuusperäinen maahanmuutto on johtanut poliittisen vasemmiston suureen ristiriitaan.

Yhtäältä vihervasemmisto edistää sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa, joka tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Toisaalta vasemmistopuolueet ja vihreät tulevat heikentäneiksi kantaväestöön kuuluvien vihervasemmistolaisten omaa asemaa, sosiaaliturvaa ja työpaikkojen saantia, joista nyt joudutaan kilpailemaan suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken.

Elinkeinoelämä puolestaan haalii maahamme vierasperäistä halpatyövoimaa Kokoomuksen tuella, mutta laskun maksavat veronmaksajat, eli niin yritykset kuin työssäkäyvä keskiluokka ja porvaristokin.

Lisäksi maahanmuuton tuloksena menetetään korvaamattomia kulttuuriarvoja, jotka ovat rahassa mittaamattomia. 

Tilastokeskuksen mukaan joka viides Helsingissä asuva on vieraskielinen, ja Helsingissä on useita kouluja, joissa alle puolet puhuu äidinkielenään enää suomea.

Kieroa on, että kyseisen kulttuurimullistuksen oikeutuksesta ei ole missään voinut äänestää, vaan asia on pidetty demokraattisen prosessin ulkopuolella. Olemme hallitsemattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme, kulttuurimme, taloutemme ja turvallisuutemme.

 

Vanhaa tässä on se, että asiassa ei ole mitään uutta 

Valtavirran medioissa Keskisarjan mielipiteet pyrittiin siirtämään soveliaisuutta koskevaan puherekisteriin, ja alettiin normittaa, mitä saa sanoa ja kuinka aiheesta pitäisi puhua vai pitäisikö ollenkaan. Näin pyrittiin peittämään se, onko maahanmuutto sinänsä oikeutettua.

Professori Vesa Kanniaisen puheenvuorosta kannattaa panna merkille hänen vertailunsa seitsemään muuhun Euroopan maahan, joissa on jonkin verran järkevöidytty ja alettu suitsia sosiaaliturvahakuista maahantuloa.

Kuka voisi unohtaa, että Petteri Orpo (kok.) otti sisäministerinä ollessaan vuonna 2015 vastaan noin 35 000 turvapaikanhakijaa ja väitti, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen olisi rasismia?

Tosiasiassa se on rationalismia, sillä syiden ja motiivien epäileminen kuuluu kaikkeen tieteelliseen ajatteluun. Migri salasi turvapaikanhakijoiden motiivit ja paljasti vasta vuonna 2019, että valtaosa tulijoista olikin sotilaskarkureita.

Sotilaskarkuruus puolestaan ei ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan turvapaikan myöntämisen laillinen peruste. Siksi laittomasti maahan tunkeutuneille myönnettiin tilapäistä suojelua, jonka verukkeella myös suuri osa palautettaviksi määrätyistä on jäänyt oleskelemaan maahamme.

Perussuomalaisten hallituskumppanit ja oppositio näyttävät joko olevan asioista pihalla kuin lintulauta tai vetävät roolinsa hyvin. Todennäköisesti he tiedostavat toimintansa valheellisen luonteen, sillä he ovat tarpeeksi älykkäitä ja heillä ovat tiedossaan kaikki maahanmuuttoon liittyvät tilastot ja tosiasiat, mutta silti he valehtelevat tärkätyissä paidoissaan ja puvuissaan.

He ovat kuin lapsia, jotka potkaisevat pallon ikkunaruutuun ja sanovat opettajalle, että siihen tuli reikä itsestään.

Luultavasti asia, joka pahiten ärsytti jälleen kokoomuslaisia, rkp:läisiä, krisuja, oppositiopuolueiden edustajia ja mediaa, oli se, että he joutuivat kiistämään Keskisarjan mielipiteet ja tosiasiat ihan vain virallisen ideologiansa vuoksi, pitääkseen kiinni aiemmista valeistaan ja säilyttääkseen kasvonsa.

 

Maahanmuuttopuheet eivät ole ongelma vaan maahanmuuton tulokset 

On irvokasta, että niin Kokoomuksessa kuin RKP:ssäkin syytellään vasemmistopuolueiden tapaan perussuomalaisia ”rasismista” ja väitetään, että perussuomalaiset jopa vaarantavat sisäisen turvallisuuden. Tilastofaktat yritetään lavastaa ”salaliittoteorioiksi”, ja uhkaillaan Supolla.

Eivätkö muka epäperäiset tulijat ole vaarantaneet Suomen ja muidenkin Euroopan maiden kansalaisten turvallisuutta ja valtiollista turvallisuutta? Supon kannattaisi olla huolissaan pikemminkin siitä.

Tosiasiassa perussuomalaisten kannanotoissa on kyse suomalaisen Suomen, katuturvallisuuden ja kansalaistemme työn sekä toimeentulon puolustamisesta. 

Sen sijaan muut puolueet ja valtavirran uutismedia sotkevat maahanmuuton arvostelemiseen väitteitä rasismista ja ihmisarvosta sekä alleviivaavat, että puolueen puheenjohtaja ”ei hyväksy puhetta, joka kyseenalaistaa ihmisarvon”. Sillä tavalla huomautettaessa ei taaskaan muisteta, että törkeillä rikoksillaan tietyt maahanmuuttajat ovat vieneet kantaväestöön kuuluvilta ihmisarvon kokonaan.

Nämä asiat ovat todellakin perustavanlaatuisia arvokysymksiä, joita ei voida mitata pelkästään euroina ja sentteinä. 

 

Väite maahanmuuton tarpeellisuudesta ja työperäisestä maahanmuutosta on salaliittoteoria 

Maahanmuuttoasioissa Perussuomalaiset ovat parhaimmillaan, mutta muissa asioissa puolue on mokannut hallituksessa ollessaan (aiheesta täällä). Myös maahanmuuttoa Perussuomalaiset ovat onnistuneet rajoittamaan hyvin vähän ja työperäistä maahanmuuttoa tuskin ollenkaan, vaikka maassamme on jättiläistyöttömyys (aiheesta täällä).

Tämä johtuu siitä, että vallan kahvoissa on ollut taitamatonta väkeä, ja Petteri Orpo onnistui sujauttamaan Riikka Purran povitaskuunsa. Hänelle lienee paikka Elinkeinoelämän keskusliitossa, kun putoaminen eduskunnasta uhkaa. 

Perussuomalaiset ovat tehneet suuren virheen leikatessaan Suomen kansalaisten perusturvaa, kuten asumistukea (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä) sekä mennessään takaamaan Kokoomuksen ajaman asumisoikeusjärjestelmän romutuksen (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Sen enempää Perussuomalaisissa kuin Kokoomuksessakaan ei ole ymmärretty, että perusturvan, kuten työttömyysetuuksien ja asumistuen, leikkaukset osuvat ensisijaisesti kantaväestöön, joka ei voi (vähäistäkin varallisuutta omistaessaan) saada toimeentulotukea lainkaan, kun taas kokonaan varattomina maahan tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat saavat perusturvaleikkauksilleen täyden kompensaation toimeentulotuesta.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi he lisääntyvät täällä runsaammin kuin kantaväestö, jolla ei ole lapsiin enää varaa, ja perheenyhdistämisten kautta väkeä virtaa tänne lisää myös ilman työvoiman tarveharkintaa.

Ongelma on syvällä vuoden 1999 perustuslaissa, joka takaa universaalisti toimeentulotuen kaikille maassa oleskelijoille, kunhan he täyttävät yritteliäisyys- ja vaurastumisvihamielisen sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyysihanteet.

On muistettava, että maailmassa ei ole nimenomaisesti ”työperäistä maahanmuuttoa”, vaan työn perässä muuttava voi hetkessä olla työtön.

Tässä mielessä puhe ”työperäisestä maahanmuutosta” on epä-älyllistä, ja suuren virheen teki eduskunta, kun sen enemmistö Kokoomuksesta, SDP:stä, RKP:stä ja Vihreistä reagoi kannattavasti vasemmistoliittolaisen edustajan Anna Kontulan aloitteeseen, jonka mukaan ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta pitäisi luopua. Vaikuttaa, että kyseisten kansanedustajien päämissio on suomalaisten oman työnsaannin vaikeuttaminen. 

 

Kokoomus kiskoo perussuomalaisia avolavamaasturin perässä kohti puoluetuhoa

Valtavirtamedioiden kolumnistit ovat haukkuneet varapuheenjohtaja Keskisarjaa ja muita perussuomalaisia estottomasti. On väitetty, että perussuomalaiset tahallaan halusivat viedä huomion maahanmuuttoon, kun edessä on budjettiriihi, jossa pitäisi jälleen sopia miljardin leikkauksista.

Asia onkin täysin toisin päin. Nimenomaan Kokoomus ja RKP haluavat siirtää huomion maahanmuuttoon ja näyttelevät pahastunutta, jotta kukaan ei huomaisi, että porvaripuolueiden sakset osuvat jälleen suomalaiseen duunariin ja valkokaulusköyhälistöön, eikä yritystuista ja maataloustuista haluttaisi leikata ollenkaan.

Tämän himmentämiseksi Perussuomalaisten hallituskumppanit, oppositio ja media kohisevat ”rasismista” ja peräävät rasisminvastaisia toimia ja tiedonantoja sekä ojentelevat ministereitä. He eivät suostu ymmärtämään, että suurin osa maahanmuuton arvostelemisesta ja vastustamisesta ei ole rasismia, eli rotusortoa, vaan perusteltua taloudellisista, sosiaalisista ja työvoimapoliittisista syistä.

Keskeinen syy sosiaaliturvan leikkauksiin on sosiaaliturvahakuinen maahanmuutto, joka on syönyt leivän työttömien suomalaisten pöydästä samalla kun töihin palkataan ulkomaalaisia niin yliopistoihin kuin Wolt-työpaikkoihinkin.

Vielä se puuttui, että Kokoomuksen piilo-RKP:läinen, tasavallan presidentti Alexander Stubb, julkaisi mielipiteen, jonka mukaan ”rasismille ei ole paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa”. Poissulkemisen politikallaan hän pyrkii leimaamaan kansallismieliset ja väestörakennettamme suojelevat maahanmuuttopolitiikan arvostelijat ”rasisteiksi” ja sitä kautta sulkemaan isänmaalliset kansalaiset yhteiskuntamme ulkopuolelle!

Rasismisyytöksillä ratsastaminen on suurimmaksi osaksi pelkkää retoriikkaa, kuten tästäkin havaitaan. 

Perussuomalaiset: älkää antako napamies Orpon ryvettää itseänne kaiken maailman ”rasismitiedonannoilla”, sillä siten te häpäisette itsenne ja äänestäjänne. Hallituksessa ollessanne olette hakoteillä, kiskotte reptiliaanien vankkureita ja hirttäydytte hallitusohjelmaan, josta ei ole teille eikä kannattajille mitään hyötyä vaan suurta vahinkoa.

Toistan Perussuomalaisille jo aiemmin osoittamani viestin: lopettakaa kokoomuslaisten kenkien plankkaaminen ja tulkaa pois hallitusaitiosta sekä jättäkää ”julkisen talouden pelastaminen” vihervasemmistolle ja Kokoomukselle, jotka ovat sen upottaneet.

---

Päivitys 14.10.2025: Ilta-Sanomat paljasti Teemu Luukan kirjan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu esittelyssään, että Riikka Purra aikoo jättää politiikan nopeasti. Totuus lienee kuitenkin se, että politiikka on jättämässä Purran eikä Purra politiikkaa.

Tämä onkin myönteinen uutinen pitkään aikaan, mutta pelkään pahoin, että Purra syö sanansa tässäkin tapauksessa. Vain katkeruudestaan ei leikkuulautavitsien kertoja pääse eroon. Kantti petti.

Päivitys 5.11.2025: Emeritusprofessori Vesa Kanniainen toi näkemyksensä maahanmuuton haitallisuudesta esille myös uudessa kirjassaan Julkisen talouden vaje - Pelastaako maahanmuutto? Iltalehti kirjoitti Kannaisen näkemyksistä täällä. 

Aiheesta aiemmin 

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle

Työministeri Arto Satonen (kok.) matkusteli eduskunnan talviloman aikaan Filippineillä ja Vietnamissa tarkoituksenaan houkutella sieltä työvoimaa hoiva-alaa helpottamaan.

On kyseenalaista, miten ministeri voisi omalla matkustusinnollaan edistää työvoiman valumista Suomeen. Eikö tuo tehtävä kuuluisi enemmänkin rekrytoinnin ammattilaisten toimeenpantavaksi?

Matkan perustelut kyseenalaisti myös työoikeuden emeritusprofessori.

Joka tapauksessa jo matkan tarkoitusperä on vääristynyt. Väite erityisesti hoiva-alaa varjostavasta työvoimapulasta on veruke, joka kummittelee maahanmuuttopolitiikassa ja mediassa sitkeästi.

Yleisradio, Helsingin Sanomat ja maan hallitukset ovat väristä riippumatta itkeneet monet saunavedet, jotta Suomeen saataisiin ulkomaalaisia lähihoitajia, varhaiskasvattajia ja koodaajia ATK-alan lapiotöihin.

Tosiasiassa näillä aloilla ei ole minkäänlaista työvoimapulaa. Vaikutelma sote-alan hätätilasta johtuu joko avoimien työtehtävien määrästä tai virkojen puutteesta tai siitä, että sopimuksiin ei päästä kurjien työolojen ja -ehtojen vuoksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa on yli 6000 työtöntä lähihoitajaa, ja yhteensä noin 17 000 työtöntä, kun mukaan lasketaan myös lastenhoitajat ja kotipalvelijat. Sosiaalityöntekijöitä on työttöminä noin 15 000, opettajia noin 6000 ja lääkäreitä ja sairaanhoitajiakin noin 2000 (tilastoja täällä). Tekoäly on viemässä työt multitalenteilta ”koodareilta” ja muilta asiantuntijoita.

Satosen tavoitetta edistämään hurahti myös perussuomalainen sote-ministeri Kaisa Juuso, joka hallitusaitiossa sanoi Suomen tarvitsevan hoiva-alalle tuontityövoimaa – Arto Satosen nyökytellessä päätään kosher-populistisesti.

Yleisradio suurensi lipsautuksen uutisraporttiinsa 6.2.2025. Muutaman päivän kuluttua 12.2.2025 MTV3:n uutiset haastatteli sote-leikkausten vuoksi työttömäksi joutunutta suomalaista lähihoitajaa, joka sanoi näin:

”Hoitajapulasta ei voi puhua, kun työttömiä hoitajia on niin paljon ja kun hallitus tuo ulkomailta hoitajia ja kouluttaa niitä, niin hehän vievät meidän kotimaisten hoitajien paikat.”

Siinä tuli lausutuksi merkittävä maahanmuuttopoliittinen totuus. MTV3:n uutistoimitus kirjoitti hoitajien työttömyydestä harvinaisen vilpittömästi myös täällä. Samanlainen tilanne on monella muulla alalla, kun kokonaistyöttömyys on kasvanut vuoden sisään kymmenillä tuhansilla, ja Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 240 000 työtöntä, eli tuplasti avoimiin työpaikkoihin verrattuna.

Paikkaansa pitää vanha totuus: Suomessa ei ole pulaa osaajien määrästä eikä laadusta vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Sen haalimista Kokoomus ja EK edistävät yhdessä vasemmistopuolueiden ja vihreiden kanssa suomalaisten työläisten ja valkokaulusköyhälistön tappioksi.

Ilmeisesti Suomen työllisyystilanne ei ole Kokoomuksen ja vihervasemmiston mielestä koskaan niin huono, että se pakottaisi hillitsemään maahanmuuttoa, jota nämä puolueet edistävät, vaikka maailma räjähtäisi.

 

Työvoimapolitiikka kiirelliseen saattohoitoon

Halpatyöntekijöiden käyttämisestä koituvat säästöt kiertyvät suomalaisten veronmaksajien työttömyysmenoiksi, mikä kallistaa kokonaiskulut kansalaisten tappioksi. Ulkomailta rahtaaminen muistuttaa orjakauppaa.

1) Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta pitäisi palauttaa myös niin sanotuille asiantuntija-aloille, ja työpaikkoihin pitäisi palkata ensisijaisesti Suomen kansalaisia sekä kotimaasta että ulkomailta.

2) Takaisinottovelvoitetta pitäisi laajentaa koskemaan vakituisista tehtävistä irtisanottujen lisäksi myös määräaikaisia henkilöitä, mikäli tehtäviä vapautuu.

3) Julkisiin virkoihin ja julkisoikeudellisiin yhteisöihin, kuten yliopistoihin, on lain mukaan valittava pätevimmät henkilöt, minkä pitäisi merkitä, että kansalliskieltemme suomen tai ruotsin moitteeton taito nostetaan keskeiseksi valintaperusteeksi, josta ei voida poiketa.

Hoiva-alalla tämä on välttämätöntä potilasturvallisuuden ja toiminnan tehokkuuden vuoksi. Yliopistoissa kotimaisten kielten käyttäminen on tärkeää, jotta kansalliskielemme eivät näivettyisi tieteen, julkaisemisen ja opetuksen kielinä.

Asioiden sanominen selvällä suomen kielellä niin yliopistoissa kuin korkeakouluissakin on ehto sille, että julkisessa sanassa voidaan esittää perusteltua poliittista arvostelua, jonka internatsistinen, ylikansallinen ja monikulttuuri-ideologinen kulttuuriglobalismi ja kansainvälisiin arvioihin alistaminen koettavat nyt kaikin keinoin estää.

Suomessa tulisi totuttaa ihmisiä siihen, että jokaista asiaa varten ei ole saatavissa hoitajaa kantamaan nektaria ja ambrosiaa divaaneille taikka harjoittamaan tuota paljon puhuttua patjoille ruokintaa. Ihmisiä pitäisi siedättää huolehtimaan itsestään ja terveydestään paremmin.

 

Media mukana myrkytystyössä

Maahanmuuttokritiikin läpipääsy on valtavirran uutismedioissa harvinaista, ja yleensä sen taustalla pitää olla jokin syy, joka ei liity tärkeimpään asiaan, eli pyrkimykseen omistaa Suomi suomalaisille, vaan tueksi tarvitaan jokin sosiaalipoliittinen katastrofi, kuten laaja työttömyys. Ulkomaista työvoimaa haalitaan ja houkutellaan Suomeen etupäässä tilastofakta väestönvaihdon edistämiseksi, ja siinä työssä EK:ssa majaansa pitävällä Mediapoolilla on keskenen rooli.

Mediapooliin kuuluvat lähes kaikki Suomen mediat, ja sitä rahoittaa Huoltovarmuuskeskus veronmaksajien rahoilla. Aivan samaan tapaan myös Yhdysvaltain runsaita ”voittoa tavoittelemattomia kansalaisjärjestöjä” on rahoitettu veronmaksajien valtiollisilla varoilla, kunnes Donald Trump päätti tehdä kyseisestä deep staten mukaisesta varjohallinnosta ja demokratiailveilystä lopun.

Suomen Mediapooli pitää itseään valtiovallan ja valtamedian työkaluna kriisioloihin. Se pyrkii pitämään huolen siitä, että valtavirran viestimissä ei pääsisi läpi mitään maahanmuuton arvostelua tai muuta sellaista informaatiota, joka kyseenalaistaa työperäisen maahanmuuton.

Mediapooli seuraa myös somekeskusteluja ja yksityisiä blogeja ja on pyrkinyt vaikuttamaan niihin lähestymällä kirjoittajia tarkoituksenaan voidella verkkoinfluenssereita puolelleen yhteistyökumppaninsa PING Helsingin kautta. Mediapooli ei poolin oman näkemyksen mukaan puutu sisältöihin, mutta silti sillä on ”sisältöryhmä”, jonka tehtävänä on seurata sisältöjä ja torjua kaikkea sellaista, mikä poolissa nähdään ”disinformaationa”.

Tämä on samanlaista kuin vasemmistonuorissa toimineen Johanna Vehkoon Yleisradiossa suorittama faktantarkistus, joka tuo mieleen Pravdan tavan tarkistaa tosiasiat ennen julkaisemista.

Mediapoolin puolustama sananvapaus tarkoittaa sen oman näkemyksen mukaan ”laissa määriteltyjä vapauksia ja vastuita”. Mediapooli ei siis puolusta pelkkää sananvapautta, vaan ”laissa määriteltyjä vapauksia ja vastuita”. Ja vastuuseenhan liittyy aina epäsuora väittämä jostakin syyllisyydestä, eli pooli myös syyllistää ihmisiä heidän näkemyksistään.

Myös minulla on tapana tarkistaa faktat.

Mediapoolin ”puolueettomuudesta” antaa kuvaa se, että Mediapoolin valmiuspäällikkö Tero Koskinen on Vihreän liiton kuntavaaliehdokas Helsingissä. Hän on tehtävistään vapaalla harjoittamassa vaalikampanjaa ja jatkaakseen työtään maahanmuuton ja vihersosialismin edistämiseksi sekä energian hinnan nostamiseksi Helsingin kaupungissa.

Ehdotan, että Mediapooli vaihtaisi nimekseen Mediamafia.

Miten päästä ulkopoliittisesta vastuusta kuin koira Venäjästä?

Kirjoitin jo teoksessani Totuus kiihottaa (2020) myös ylirajaisen paritumisen ja kaksoiskansalaisuuksien ongelmallisuudesta.

Johtopäätöksilleni saatiin lisänäyttöä, kun eduskunnan ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) katsottiin ”jääneen kiinni” Venäjää myötäilevistä kannanotoistaan. Lokakuussa tapahtuneen asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat viime torstaina.

Kiljunen oli mennyt lipsauttamaan eräässä suomenvenäläisten järjestämässä tilaisuudessa, että hänen mielestään Venäjän-raja pitäisi avata henkilöliikenteelle. Motiivikseen hän selitti, että hänen nykyinen vaimonsa on venäläinen. 

SDP:n eduskuntaryhmä kyynelehti sitten ”inhimillisyyden” ja Kiljusen puolesta, joka sanoi tunnustavansa vastuunsa (eli syyllisyytensä) ja erosi omasta aloitteestaan ulkopoliittisen valiokunnan johdosta.

Lehdissä epäiltiin, että Alexander Stubbin ulkopoliittinen johtajuus on kadoksissa, kun hän ei paremmin suitsi sanomisia. Sitä ei huomattu, että myös Stubbin puoliso on ulkomaalaistaustainen, tosin toiselta ilmansuunnalta.

Julkisen ja yksityisyyden sekoittumista koskeva herkkyys muistuttaa eturistiriitojen esiinnoususta ulkopoliittisissa konfliktitilanteissa. Huonoa muoti-ilmaisua käyttääkseni asiat ”menevät tunteisiin”.

Olin taaskin täysin oikeassa paljon kehutussa ja parjatussa kirjassani Totuus kiihottaa, jota tarjosin aikoinani Suomen kustannusyhdistykselle Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi mutta jota ei otettu eräänlaisen kulttuurisodan vuoksi kilpailuun mukaan.

En vastustele rajatonta rakkautta, mutta totean erään tosiasian: ylirajainen pariutuminen on riski ulkopoliittisissa johtotehtävissä, koska se luo riippuvuutta ja intressiristiriitoja sekä kytkee tunnekahleisiin.

Supo ei ehkä pidä riskinä ulkopoliittisten liiderien petipuuhia, koska se epäilee, vakoilee ja suojelee heitä epäsuoran kontrollin merkiksi muutenkin kellon ympäri. ”Uhkana” poliittisen valvonnan kyylät pitävät tavallisia kansallismielisiä ja isänmaallisia ihmisiä, jotka haluavat muistella itsenäisyyttämme pian lähestyvässä 612-tapahtumassa.

Ei ole pitkäkään aika, kun edellisen ulkopoliittisen valiokuntakokoonpanon puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) painostettiin eroamaan valiokunnan johdosta, koska hän oli mennyt tviittaamaan, että Emmanuel Macronin tai jonkun muun pitäisi astua julkisuuteen ja sanoa, ettei Ukraina liity Natoon; muuten neuvottelut eivät etenisi Venäjän näkökulmasta (aiheesta täällä).

Niikko lähti valiokunnan pöydän päästä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta. Tosin tuossakin oli kyse vain ääneen ajattelemisesta. Totta kai kaikissa maailman neuvotteluissa on punnittava asioita myös vastustajan näkökulmasta ja koetettava saada vastustaja uskomaan, että sopeutuminen, mukautuminen ja myöntyminen olisivat myös vastustajan oman edun mukaisia tapoja toimia.

En puolustele entistä kansanedustajaa Mika Niikkoa, eikä minulla ole myöskään Kimmo Kiljusen ulkopoliittisesta arvostelukyvystä korkeaa kuvaa. Kiljunen vastusteli Natoon liittymistä Ukrainan sodan alkamiseen asti, ja hänet tunnetaan Ottawan miinakieltosopimuksen alullepanijana.

Silti hänen on annettu toimia pitkään sosiaalidemokraatien poliittisella mandaatilla ulkoministeriön korkeissa viroissa, eikä Kiljusen tahdittomuus liudennu mihinkään krooniseksi lavastettuun vastarannankiiskin rooliin, kuten Yleisradion toimittaja yrittää selitellä laajassa henkilöjutussaan.

Itse en myötäile vähääkään Venäjää, vaan esitin penseitä näkemyksiä venäläisten jalkautumisesta Suomeen jo kauan ennen Ukrainan sotaa (aiheesta esimerkiksi tässä kirjoituksessani). Kiittelin myös rajapuomien lukitsemisesta viime kesänä (aiheesta tässä kirjoituksessani).

Mikä nyt on se varsinainen opetus? Totuuden sanotaan olevan sodan ensimmäinen uhri. Kriisiaika on ilmeisesti ”mennyt tunteisiin” niin vahvasti, että se on suitsinut sananvapauden seinänrakoihin, ja vain tietynlaisia mielipiteitä saa sanoa. 

Tämä näkyy myös julkaisupolitiikassa, jossa palkitaan monikulttuuri-ideologiaa levittäviä teoksia, vaikka juuri niiden sisältämä maahanmuuttoevankeliumi on ongelmien ydin. 

Kielletyiksi tuomituissa mielipiteissä ei puolestaan ole ongelmallista se, että näkemyksensä sanoo, vaan vaan se, että todella ajattelee niin kuin Kiljusen herrasväki.

Ja ajatuksensa taas on tärkeää ilmaista, jotta ihmiset saavat tietää, mitä poliitikot edustavat ja tekevät heidän puolestaan ja jotta kansalaiskontrolli eli demokratia toimii.

Hypersensitiiviseksi muuttunut sota-aika on pääsyyllinen siihen, että vähäisimmästäkin yksityisajattelusta ihmistä teuraaksi viedään.

Aiheesta aiemmin

Heittoistuinnappia tulisi painaa harvemmin

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Venäläisten maihinnousu Airistolla

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Parasta, mitä istuva hallitus on saanut aikaan, on kovalla väännöllä kokoon puristettu ja viimein hyväksytty käännytyslaki. 

Se mahdollistaa turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen, eikä rajavartijoiden tarvitse enää vastaanottaa kaikkia turvapaikkahakemuksia.

Viiden kuudesosan enemmistön vaatinut laki ja sen kiireelliseksi julistaminen menivät läpi äänin 167–31, eli huomattava kannatus lain taakse löytyi, eikä äänestyksen tulos jätä sijaa nokan koputtamiselle.

Niin sanotut oikeusoppineet vastustivat lainmuutosta kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteisiin vedoten, vaikka toisaalta he ovat itse todenneet (Martti Koskenniemi), että ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Niin sanottu akateeminen tutkijakunta puolestaan on moraaliposeerannut ihmisoikeuksilla ja paheksunut oman asiantuntemuksensa ”täydellistä ohittamista”.

Miksi laki kuitenkin vietiin läpi poikkeuslakina, jonka perustuslakimme 73. § tottahan toki sallii?

Miksi politiikan tekijät ovat antaneet asiasta erilaisia lausuntoja kuin Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen, Juha Raitio, Johanna Vuorelma, Milka Sormunen ja monet muut median yliopistolliset lemmikit (täällä ja täällä)?

Siksi, että poliitikoilla, oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä sekä perustuslakivaliokunnalla (joka on ylin perustuslakiamme tulkitseva elin) on ratkaisupakko.

Ne eivät voi jäädä pähkäilemään asioiden tilaa, vaan Venäjän hybridivaikuttamiseen on täytynyt ja täytyy jatkossakin vastata tavalla, jolla estetään laiton maahantulo ja ihmisten käyttäminen poliitiseen painostukseen valtioiden välisissä konflikteissa.

Suuri osa käännytyslakia vastustaneista juristeista on lisäksi ajanut pakolaisjärjestöjen asioita, joten heidän näkemyksensä eivät ole puolueettomia, he saattavat olla juridisesti esteellisiä, eikä heillä ole poliittista vastuuta.

Suomen perusoikeusjuristien sopisi olla enemmän huolissaan suomalaisten ihmisten ruokapöytään yltävistä asumistuen leikkauksista ja aso-järjestelmän romutuksesta kuin vieraiden kansojen hyvinvoinnista.

On hyvä huomata, että Puolassa ja Unkarissa käännytyslain mukaisesti on toimittu jo pitkään, vaikka niillä ei ole naapurinaan Venäjää (Puolan ja Kaliningradin rajaa lukuunottamatta).

Sen sijaan Suomella on maarajaa Venäjän kanssa lähes 1300 kilometrin verran, joten ihmettelen niitä EU-maita, jotka vetäisivät Suomen valtion oikeuteen EU-oikeuden rikkomuksesta.

Omasta mielestäni käännytyslaista olisi pitänyt tehdä pysyvä eikä tilapäinen. Kun se nyt on tilapäinen, toivon sen olevan tilapäisyydessään samanlainen kuin vuoden 1957 tilapäinen autovero.

Mikäli käy niin kuin emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo, että ”rajalaki ei Putinia estä”, niin eipä tuon lain laittomuudellakaan paljoa väliä ole.

Vihervasemmisto voi siis olla turvallisin mielin. Väestönvaihto toteutuu kyllä, mutta vauhti vain on hieman aiempaa hitaampi.

Päästökauppaa ihmisillä – EU pakottaa jäsenvaltioita luopumaan omasta väestöpolitiikastaan

EU:n komentodemokratiasta syntyi jälleen uutta näyttöä, kun EU:n parlamentti ja neuvosto ”pääsivät sopuun” laittomasti EU:n alueelle saapuneiden pakollisesta taakanjaosta. Muiden jäsenmaiden on jatkossa joko otettava vastaan toisiin maihin saapuneita turvapaikanhakijoita tai tuettava taloudellisesti niitä maita, jotka ottavat.

Tämä on päästökauppaa ihmisillä. EU pakottaa ottamaan vastaan tulijoiden virtaa ja uhkaa taakasta kieltäytyviä maita sakon kaltaisella maksulla.

Eipä ihme, että sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja oikeusministeri Leena Meri (ps.) olivat Yleisradion TV-uutisissa 20.12.2023 hieman vakavina, kun toimittajat puhuttelivat heitä eduskunnan korridoorissa.

Maahanmuuttopolitiikka ei näytä menevän nyt Perussuomalaisten toiveiden mukaisesti. Syy on EU:n harjoittaman lähetystyön.

Mutta se sujuu kyllä kuin Strömsössä, ainakin mikäli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzia (r.) on uskominen. Hän puolusteli uudistusta sillä, että se mahdollistaa myös Suomeen Venäjältä tunkeutuvien turvapaikanhakijoiden välittämisen muihin maihin (joihin useat lähtevät täältä kyllä ihan itsestäänkin).

Adlercreutzin ilo asiasta on muutoinkin aiheetonta, sillä uuden EU-kannan mukainen siirtolaisjärjestelyhän tähtää nimenomaan sellaisen maahanmuuton torjumiseen, joka tapahtuu toisen valtion manipuloimana ja tähtää hybridivaikuttamiseen. Uusi EU-velvoite mahdollistaa myös niin sanotun rajamenettelyn ja rajalta käännyttämisen entistä helpommin.

Näin ollen tilannetta, että Suomeen tullaan sankoin joukoin itärajan takaa, ei pitäisi alun alkaen syntyä. 

Ja sen torppaamisessa Suomen hallitus on ominkin toimin onnistumassa, kun raja on laitettu kiinni ja ennakkoilmoituksen mukaan sulku myös pysyy, jos painostus jatkuu.

Sisäministeri Rantasen reaktio EU:n kantaan oli lähinnä defensiivinen hänen tähdätessään siihen, että jatkossa keskityttäisiin hillitsemään EU:n alueelle tulevien turvapaikanhakijoiden vanaa.

Tottahan se on, että tällöin myös tarve taakanjakoon vähenisi.

Mutta vielä todempaa on, että EU:n jäsenmailla tulisi olla kansalliseen suvereniteettiinsa perustuva oikeus itse päättää maahanmuuttopolitiikastaan, väestöpolitiikastaan ja rajapolitiikastaan – ainakin sikäli kuin olemme suvereeneja valtioita.

On siis huonoa, jos valtioiden toimintamahdollisuudet pitää fokusoida vain EU:n päätöksentekoon ja etelärajoille tulevien torjumiseen.

Parempi olisi lisätä EU:n jäsenmaiden oikeutta itse päättää maahanmuuttopolitiikastaan ja väestöpolitiikastaan sekä velvoittaa EU:n jäsenvaltioita pitämään omat valtiolliset rajansa paremmin valvottuina.

GCM:n mätä hedelmä

Italiassa tietenkin iloitaan taakanjaosta, koska maahan on ongittu tänä vuonna peräti 150 000 tulijaa, joista useimmat ovat paperittomia, kutsumattomia ja laittomasti saapuneita. Paperi, joka heillä on ollut esittää, on yleensä ollut turvapaikkahakemus.

Yleisradio uutisoi aiheesta täällä, pyrkien oikeuttamaan maahantuloa yhden subjektiivisen kertomuksen kautta tavalla, jota arvostelin mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa (2020) ja täällä. Tosiasiassahan kyseessä on järjestelmäpoliittinen ilmiö, joka vahvistuu nyt, kun sitä ajaa systemaattisesti EU. 

Tämä on eräs seuraus GCM-asiakirjasta, jonka Kai Mykkänen (kok.) kävi allekirjoittamassa Marokossa vuonna 2018 ollessaan sisäministerinä. Kritisoin asiaa täällä, täällä ja täällä.

Monikaan ei tuota Global Compact for Migration -asiakirjaa enää muista, ja siksi laitan sen tähän. EU-päätös on nimittäin tuon hirttopuun mätä hedelmä.

Mikäli tulijoiden vanaa jatketaan Suomeen asti, se on vesittämässä täysin hallituksemme yrityksen estää Ruotsissa havaittu onneton tapahtumakulku, jonka Afrikasta ja Lähi-idästä saapunut kulttuurimullistus on saanut aikaan.

Katuväkivalta ja kouluvandalismi eivät tämän tuloksena ainakaan vähene eivätkä oppimistulokset parane. Myöskään Suomen valtiontalous ja työllisyys eivät kohene.

Maahanmuuton niin sanotuista säännöistä riideltiin EU:ssa paljon, mutta aihetta käsiteltiin julkisessa sanassa melko vähän, etteivät kantaväestöt tulisi vastustaneiksi huononnuksia.

Jokaisesta turvapaikanhakijasta, jota jäsenvaltio kieltäytyy vastaanottamasta, EU aikoo langettaa jäsenvaltiolleen 20 000 euron laskun.

Kyseistä ajattelua voidaan sanoa kiristykseksi. Sen logiikka on: ottakaa vastaan laittomasti tulleet ihmismassat ja kärsikää, tai älkää ottako ja kärsikää!

Sarkastista on, että kallis torjuminen voi tulla halvemmaksi kuin vastaanottamisesta julkiselle taloudelle seuraavat kokonaiskulut. Meillä täällä Suomessa olisi tosin tärkeämpääkin rahoitettavaa kuin vieraiden kansakuntien hyvinvointi. 

Joka tapauksessa kyseinen multikultinen EU-ultimaatumi on jyrkästi kaikkien demokratiaihanteiden ja kansallisen itsemääräämisjulistusten vastainen.

Federalisti Suomen presidentiksi?

Voidaan kysyä, mihin kyseisenlainen pakottaminen perustuu. Millä oikeutuksella EU pyrkii kävelemään kansallisen päätöksenteon yli väestöpoliittisissa ja seurauksiltaan sosiaalipoliittisissa asioissa?

Vastaan: ei millään.

Kyseessä on puhdas mielivalta, itävaltalais-japanilaisen monikultturistin, federalistin ja vapaamuurarin Richard Nikolaus von Coudenhove-Kalergin hullu utopia rajattomasta maailmasta, jossa hegeliläis-snellmanilaiset kansallisvaltiot ovat tuhotut, ja koko maailma lainehtii Neuvostoliiton kaltaisena viljavana elovainiona. Vastustin kyseistä suuntausta nyt jo klassisen ja 120 euroa antikvariaatissa maksavan teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 70–71.

Paha kyllä, Suomen presidentinvaaligallupeja johtavat ehdokkaat ovat monikulttuuri-ihanteita kannattavia federalisteja.

Cai-Göran Alexander Stubb julisti olevansa liittovaltiopolitiikan kannattaja Carnegie Endowment for International Peacen tilaisuudessa 18.7.2008 pitämässään puheessa, jossa hän toivoi Suomen valtion loppuvan ja jota eräs demarikin piti karmeana.

Pekka Haaviston (vihr.) asianajo noudattelee Vihreän Liiton maahanmuuttopolitiikkaa.

Olli Rehn (kesk.) puolestaan ajoi Turkkia Euroopan unionin jäseneksi toimiessaan EU:n laajentumiskomissaarina vuosina 2004–2009. Jokainen voi miettiä, miten syvällä suossa EU olisi, jos Rehnin toive olisi toteutunut ja jäsenenä olisi Turkki, joka on toiminut kivenä kengässä myös NATOssa.

Eipä taida olla federalismin vastaisia ehdokkaita presidentinvaaleissa äänestettäviksi kuin yksi. Onneksi täytettäviä paikkojakin on vain yksi, joten yksi riittää aivan hyvin.

 

Fixit tulee vielä

Menisin itse pitemmälle kuin kukaan presidenttiehdokkaista.

Suomen pitäisi tehdä Fixit ja erota Euroopan unionista, vähintäänkin rahaunionista. Vasemmistolaisimmatkin taloustieteilijät ovat sanoneet, että euroa ei voida taloudellisilla perusteilla puolustaa.

Tätä mieltä ovat olleet muiden muassa Pertti Haaparanta ja Markus Jäntti (joka kuuluu Vasemmistoliiton perustajiin) sekä oikeistoliberaalina tunnettu Vesa Kanniainen. Myös Sixten Korkman on tunnustanut ongelmat kirjoissaan Euro – Valuutta vailla valtiota ja Väärää talouspolitiikkaa.

Vaihtoehtona EU:sta eroamiselle voisi olla, että EU supistetaan takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi, jossa ei ole yhteistä valuuttaa eikä väestön vapaata liikkuvuutta, saati yhteistä veropolitiikkaa, energiadirektiivejä, tukipakettipolitiikkaa, tulonsiirtoja, menonsiirtoja, ripittämistä sisäpoliittisissa asioissa eikä varsinkaan turvapaikanhakijoiden tuputtamista.

Voidaan myös kysyä, mitä eroa on sillä, että joudumme vastustamaan Venäjältä meille saapuvaa turvapaikanhakijoiden tulvaa, verrattuna siihen, että joudumme vastustamaan EU:n meille lähettämää turvapaikanhakijoiden tulvaa.

Ja vastata: ei mitään.

EU on tekemässä meille ja maallemme saman, minkä Venäjä uhkaa tehdä.

Silti media ja suuri osa poliitikoista näkevät EU:n harjoittaman pakotuksen jotenkin parempana, vaikka lopputuloksen kannalta eroa ei ole. Väestön vaihtuminen on askelta lähempänä.

Suomi ei tarvitse Euroopan unionia yhtään mihinkään. 

Olemme olleet koko jäsenyytemme ajan (kolmea vuotta lukuun ottamatta) nettomaksajia.

Aivan pian Bryssel lähestyy suomalaisia jälleen käsi ojossa, kun ”koronarahastoksi” sanotun elpymisrahaston varat Italian, Espanjan, Portugalin ja Kreikan tukemiseen ehtyvät.

Espanja kuittaa ”koronarahastosta” edelleen 163 miljardin hillot, eli kaksinkertaisesti Suomen valtionbudjetin verran rahaa, kun taas Suomi saa vain 1,8 miljardia, vaikka meidät pakotettiin pönkittämään rahastoa 7,2 miljardilla.

Eipä ihme, että Suomen valtiontalous on kuralla, kun EU on meidät upottanut. Kauppataseemme on tappiollinen, koska kilpailijamaa Ruotsi voi lepuuttaa valuuttaansa alennuksessa niin, että yhdellä eurolla voi ostaa peräti 12 kruunua, ja kansainvälinen raha virtaa Ruotsiin.

Puheita EU:sta eroamiseksi on toppuuteltu, koska Venäjän aloittama sota Ukrainassa on pakottanut EU-maita ampumaan rivinsä suoriksi.

Mikäli nippuside nimeltä Venäjä aikaa myöten häviää sodan, ulkoinen syy EU:n näennäiseen yksimielisyyteen poistuu, ja Euroopan maiden talouskriisit pullahtavat uudestaan esiin, ja hajaannus jatkuu.

 

EU on pannut maahanmuuttopolitiikallaan sekaisin koko Euroopan

Sopii pohtia, mistä Unkarin ja Puolan vastahakoisuus Euroopan unionin harjoittamaan pakottamiseen ja kiristykseen johtuu.

Se johtuu EU:n maahanmuuttopolitiikasta. Nämä maat ovat kärsineet paljon siitä, että EU ei ole pystynyt pysäyttämään maahanmuuton tulvaa eikä avustanut laittoman maahantulon katkaisemisessa. Nyt EU suorastaan vaatii vastaanottamista ja taakkojen jakamista.

Tässä valossa Viktor Orbánin kangertelu on ymmärrettävää. EU on kolhinut Unkaria maahanmuuttopolitiikassa, joten syy Orbánin diktatorisiin eleisiin on EU:n itsensä.

Kannanottoni ei tarkoita, että olisin vähääkään Venäjä-myönteinen tai että tulisin edes tahattomasti puhuneeksi Putinin eduksi.

Minä katson, että Suomelle yksinkertaisesti riittää ulkoisen turvallisuuden varmistimeksi oman puolustuksemme lisäksi jäsenyytemme NATOssa, Ison-Britannian johtama JEF-puolustusyhteistyö ja aivan äskettäin Yhdysvaltain kanssa solmittu  DCA-sopimus. Meille sopisi aivan hyvin Norjan ja Ison-Britannian asema, eikä kumpikaan ole EU:n jäsen.

Päivä on tänään lyhimmillään ja vuodenaika synkimmillään.

Mutta on EU:n kannanotossa maahanmuutto- ja turvapaikkalakien uudistamiseksi jotain vilpitöntäkin. Siinä nimittäin tunnustetaan, että pakotettu maahantulo ei olekaan rikkaus vaan taakka.

---

Päivitys 25.12.2023: EU:n ripitykseltä eivät säästy ihmisten ohella elämetkään. EU:n paragrafipainajainen tunnetaan kurkku- ja traktorinpenkkidirektiiveistään, ja nyt komissio laittaa myös kissat ja koirat ahtaalle.