8. lokakuuta 2022

Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis

Vihervasemmistolaiset vinkuirmelit! Rasvatkaa setelilaskureidenne laakerit, sillä taas tulee rahaa

Suomen Akatemian rahoituskäytännöistä on tehty melkoinen velociraptor [suom. nopea varas] vakavasti otettavien tieteenharjoittajien luoliin ja kammioihin.

Nyt asia myös tunnustetaan avoimesti: yliopistossa tehdään paskatutkimusta Suomen Akatemian rahoilla.

Raha ja paska ovat psykoanalyyttisesti ekvivalentteja, ja samaan tapaan akateemisten tutkimusten rahoittajat saavat rahansa takaisin yhtäpitävästi: paskoina tutkimuksina. 

Kesäaikaan, kun kärpäset tekevät reikiä lehmien ulosteisiin, on sopivaa paneutua aiheeseen pelkän symboliikan ylittävästä realistisesta ja urbaanista näkökulmasta.

Helsingin Sanomat iloitsi jokin aika sitten otsikossaan, että [u]losteen politiikkaa tutkiva Anna Rajala sai aivan hiljattain jättiläismäisen rahoituksen tutkimukselleen Suomen Akatemialta!

Kyseessä onkin todellinen norsunpaska.

Akatemialle kaupaksi käyneen suunnitelman otsikkona oli Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”.

Lehden mukaan rahoituksen anoja oli itsekin sitä mieltä, ettei hänen hakemuksensa ollut täysin uskottava, ja loihe sen vuoksi lausumaan: Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan.

Mutta rahaa kuitenkin ropisi. Kirjoittaja onnistui ostamaan itselleen Suomen Akatemian mielenosoituksellisella rahoituksella (254 465 €) tutkijatohtorin toimen Tampereen yliopistoon.

Hankekuvauksen mukaan

[t]utkimus keskittyy julkiseksi ja julkisesti tehtyyn ulosteeseen sekä sen herättämiin eettisiin, poliittisiin ja oikeudenmukaisuuskysymyksiin. Uloste on poliittista ja eettistä, koska se on kaikelle elämälle keskeistä ja ehdotonta. Tutkimuksen tarkoitus on kehittää ulosteen politiikkaa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti seuraavasti: kartoittamalla ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemää politiikkaa ja etiikkaa, kehittämällä intestinaalisen (suolellisen) ja viskeraalisen (sisäelimellisen) kansalaisuuden käsitteitä, sekä analysoimalla vessaan pääsemiseen liittyviä epäkohtia ja julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyviä ennakkoluuloja. Tutkimalla ulosteen ja ulostamisen ympärille asettuvia käytäntöjä ja asenteita hoivassa, julkisissa tiloissa ja taiteessa, tavoite on vähentää ulostamiseen liittyviä epätasa-arvoisuuksia, lisätä likaiseen työhön liittyvää arvostusta hoivavajeesta kärsivissä ikääntyvissä yhteiskunnissa sekä valjastaa ulosteen yhteiskuntakriittinen voima.

Tämän hienostuneen retoriikan takaa kajastelee kiusallinen kysymys, mitä ovat ”ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemä politiikka ja etiikka”, suolellisen ja sisäelimellisen kansalaisuuden käsite”, julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyvät ennakkoluulot ja ulosteen yhteiskuntakriittisen voiman valjastaminen.

Asian voisi ehkä sanoa niin, että ”julkisen ulostamisen” hankkeessa selvitellään kadulle kuseviin puliämmiin ja -ukkoihin liittyviä ennakkoluuloja.

”Tutkimuksessaovat hyvässä järjestyksessä luokkastrateginen näkökulma, yhdenvertaisuusnäkökulma, rakenteellisen syrjinnän voivottelu ja kaikki muutkin poliittisen vasemmiston itkunaiheet, ehkä myös diversiteettipoliittinen oikeus sukupuolineutraaliin sanitaatioon.

Sen sijaan tutkimusmenetelmistä, joilla aihetta lähestytään, ei puhuta mitään. Mennääkö kysymään hätää kärsivien mielipiteitä? Tilastoidaanko ulostekurjuutta jotenkin yleisellä tasolla? 

Ilmeisesti ei, sillä tarkoitushan on kehittää ulosteen politiikkaa”, mikä onkin aivan eri asia kuin mikään tutkimus. Kirjoittaja yhdistää etevästi taiteen ja bioetiikan, ja tätä vaikutelmien varaisuutta on tarkoitus levittää sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti! 

Kyseisellä tutkimussuunnitelmalla (mainoksella) sivuutettiin Suomen Akatemiassa 454 kilpailevaa hakemusta, joten asiantuntijoiden joukossa täytyi olla kaaderillinen vääryystieteilijöiden edustajia, jotka eivät erota kepposta todellisesta tieteestä.

Olen tottahan toki arvostellut Suomen Akatemian tapaa roiskia rahaa pseudotieteellisiin hankkeisiin ennenkin, muun muassa tässä viimevuotisessa kirjoituksessani.

 

Lehdistoreportaasitiede ja tieteen medioituminen

Helsingin Sanomien mukaan Anna Rahalan Rajalan tavoitteena on selvittää, mikä tekee ulosteesta poliittista ja miten ulosteeseen keskittyminen politiikassa voi parantaa ihmisten hyvinvointia. Hänen mukaansa ulosteesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti eikä siihen liittyviä eettisiä tai poliittisia näkökohtia käsitellä riittävästi”!

En voi peittää ihastustani sen johdosta, mitä kaikkea tieteen alati niukkenevilla määrärahoilla saadaan aikaan. Tukena on valtavirtamedian harjoittama näennäistieteen muoto: lehdistöreportaasitiede, jolla toimittajat orkestroivat tieteilijöinä esiintyville tovereilleen myönteistä julkisuutta. Sitä kautta tunnotonta verorahaa sataa heille tiedehallinnolta, kuin vesiklosetin vetäisi.

Mieleen tulevat myös filosofian professorin Peter Boghossianin ja kanssatutkijoidensa James A. Lindsayn ja Helen Pluckrosen kirjoittamat parodia-artikkelit, joita he väkersivät kieli poskessa tiedejulkaisuihin nähdäkseen, että seinähullut kirjoituksensa queer-performatiivisuudesta koirapuistoissaja feministisestä maantieteestä läpäisivät arvioinnin kiitoksilla ylistettyinä. Käsittelin aihetta vihervasemmistolaisten cancel-terroristien haukkumassa tutkimuksessani Totuus kiihottaa (luku 17.3).

Teoksessa kritisoimani hulluus toistuu ja jatkuu nyt Suomessa. Tuloksena tuon tapaisesta tiedepolitiikasta on pellonpientareelle talikoitua paholaisen lantaa: rahaa. Suojatöiden antamisessa tieteen koululaisille ei ole tietenkään mitään pahaa, paitsi että se on pois kaikilta kunniallisilta tieteilijöiltä, joilta samat varat kiskotaan pois hohtimilla.

Vakavasti puhuen, julkisella taloudella ei pitäisi olla varaa rahoittaa mitätöntä tutkimuksen nimellä esiintyvää hampuusitoimintaa, jota ei voida erottaa läpinäkyvästä parodiasta.

Kyseisenlaisissa aiheissa ei ole niiden eksentrisyydestä huolimatta mitään mielenkiintoista sen enempää sisällön kuin metodologiankaan osalta. Myös asiaan liittyvät ”poliittiset ongelmat” voitaisiin ratkaista nopeasti ilman mitään tutkimusta toteamalla, että on ihmisoikeus päästä veskiin.

Ulosteen politiikkaa Kaivopuistossa: dinosaurusten jälkeläiset suoltavat paskaa kaupunkitilaan, ja EU suojelee.

Ulosteen politiikkaan liittyvät kaupunkitilalliset murheenaiheet voitaisiin hoitaa ampumalla sätkäpaskaa suoltavat villihanhet puistoista, polttamalla luonnonsuojelun ekososialistiset laintaulut roviolla ja raahamalla kommunistisen sosiaalihistorioitsijan Michel Foucaultn pölyttynyt poljento tilallisista konstituutioista ja biopolitiikasta varastoon.

Akatemian rahoituspäätös osoittaa jälleen kerran, millä tavoin banaalista voidaan tehdä sofistikoitunutta, ja kuinka pelkkä sosialistiseen yhteiskuntateoriaan nojaava retoriikka tarjoaa esiintymislavan erityistieteilijöille samalla kun ajatuskuria ylläpitävät kriittiset filosofit pakotetaan väistymään yliopistoista.

Rahalla laakeroitu Anna Rajala on koulutukseltaan terveystieteilijä ja fysioterapeutti, joka on toiminut aiemmin ”Vaippahankkeeksi” nimetyssä projektissa, eikä hän ole missään tapauksessa ansainnut satojen tuhansien eurojen rahoitusta.

 

Tarkistin faktat Tampereen yliopistossa

Toinen tieteen puotipuksu, joka sai äskettäin toimintaresurssin Hämeen punaisena napana toimivaan Tampereen yliopistoon, on Yleisradion faktantarkistajana mainetta niittänyt Johanna Vehkoo.

Äärivasemmistolaisten nuorten aktivistina tunnetuksi tullut Vehkoo nimitettiin tästä syksystä alkaen journalistiikan työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon ilman tohtorintutkintoa ja tieteellisiä näyttöjä. Muut julkaisunsa ovat silkkaa subjektiivista roskaa, joissa hän ruotii sosiaalisessa mediassa kokemiaan vastoinkäymisiä.

Vertailun vuoksi, Helsingin yliopisto vaatii tohtorintutkinnon kaikilta työelämäprofessoreilta. Mikäli yliopistot nimittävät puolikoulutettuja poliittisia kellokkaita tieteen paimeniksi, yliopistot kiistävät itse myöntämiensä tutkintojen arvon, ja näin menee pohja kouluttautumiselta.

Journalistiikan opetuksessa ja tutkimuksessa toimittajien pitäisi sitä paitsi olla kohteina eikä tekijöinä. Sellaisessa intressikytkennässä pukit toimivat kaalimaan vartijoina, ja toimittajilla on oma lehmä navetassa, niin kuin kaiken päälaelleen kääntävässä karnevaalissa.

Kirjoitin noin vuosi sitten tavasta, jolla Tampereen yliopisto viimeksi sivuutti journalistiikan työelämäprofessuurin tehtävän täytössä kolme tohtoria, myös minun hakemukseni. Paikalle nimitettiin tuolloinkin Yleisradion kellokas, tieteellisesti ja journalistisesti ansioitumaton maisteri Ritva Leino, ja paljastin valintaan liittyvät vääryydet täällä.

Yliopiston HR-osasto viisasteli tuolloin, ettei työelämäprofessoreita valitakaan ansioiden perusteella vaan valinnassa painottui toimintasuunnitelma, eli tarkoitusperät, jotka sopivat yliopiston profiiliin, toisin sanoen vasemmistolaiseen kallistumaan ja affiliaatioon, eli myötäsukaisuuteen.

Yleisradion mainoksen mukaan Vehkoo aikoo länkyttää opiskelijoille pakolaiskriisistä, rasistisesta disinformaatiosta, misinformaation tunnistamisesta ja faktantarkistuksen taidoista.

Tosiasiassa Vehkoo on Yleisradion turvamuurien takaa pyrkinyt maalittamaan valheelliseksikaiken sellaisen informaation, jossa todetaan, että maahanmuuttovastaisuus johtuu maahanmuutosta itsestään. Disinformaationa” Vehkoo on pitänyt kaikkea kriittistä ajattelua, joka vastustaa vihervasemmistolaista propagandaa. Hän levittänyt poliittista agendaansa valheenpaljastuksen verukkeella samannimisessä Ylen juttusarjassaan.

Tahallinen provosointi ja provosoituminen ovat tyypillisiä toimittajille ja elättävät heidän omaa julkisuudenkipeyttään ja narsismiaan. Uhriutumisen mielihyvästä ovat nauttineet lukuisat toimittajat, joista suuri osa on toiminut Yleisradion bunkkerissa. Tauotonta äänilevykonserttiaan pyörittelee aina samaa asiantuntijajengi alkaen Leena Malkista ja päätyen toimittajien lemmikkinä toimivaan populismin tutkijaan Emilia Paloseen.

Näyttöä politiikan medioitumisesta, eli toimittajien ja poliitikkojen vispilänkaupasta, antaa tapa, jolla kepulainen ministeri Annika Saarikko palkitsi Yleisradion toimittajan Katri Makkosen nostamalla hänet äskettäin valtiosihteeriksi valtiovarainministeriöön – ilman mitään taloustieteellistä asiantuntemusta ja substanssiosaamista.

Tieteenfilosofista ja metodologista ajatuskuria ei ”oikeiden arvojen medialäksytykseen sisälly, ja siksi se onkin täysin vierasta filosofisille tieto- ja totuusteorioille. Kirjassani Totuus kiihottaa esitin vastauksen myös siihen, miksi niin sanottu vaihtoehtoinen media on olemassa: koska valtavirran media ei toimi, kuten sen normaalisti pitäisi toimia, ja koska ilman vaihtoehtoja ei olisi vaihtoehtoja ollenkaan.

Vehkoon faktantarkistus on vastannut Pravdan tapaa tarkistaa faktat ja varmistaa oikeanlaisen tiedon saanti. Ongelmana tuntuu sekä Yleisradiossa että Helsingin Sanomissa olevan, että kukaan ei sitä halua, kansalaiset eivät pode oikeanlaisen informaation nälkää, ja siksi tiedon oikeellisuuttaja salaliittoteorioiden pahuutta jynssätään yleisöjen naamaan.

Joskus kuitenkin sattuu, että jokin salaliittoteoriaksi” väitetty näkemys, kuten väestönvaihtolaskelma, osoittautuukin paikkaansa pitäväksi, ja bonuksena saadaan myös kielen vaihto. Näin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien omassa jutussa Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidinkielenään suomea – Tutkija huolissaan seudun kehityksestä.


Punavihreä kallistuma kaikkialla

Tosiasiassa Vehkoo on käyttänyt tynnyreittäin ruutia isänmaallisten, vastuullisten, kansallismielisten, oikeistolaisten ja ei-vasemmistolaisten ihmisten parjaamiseen äärioikeistolaisiksi”, populisteiksi tai natsipelleiksi” (Facebookissaan) aina alkaen Donald Trumpista ja päätyen tavallisiin tallaajiin.

Nolointa sekä journalistien ammattikunnalle että oikeuslaitokselle on, että toimittajien järjestöt ovat asettuneet suorin rivein tämän deluusiomaisen mudanheiton tueksi, ja politisoitunut korkein oikeus vapautti Vehkoon jokin aika sitten kunnianloukkaustuomiosta, jonka hovioikeus oli lukenut kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunnian loukkaamisesta (”natsipelle”-syyte).

Tapaus osoitti, että maahanmuuttoa kritisoivalla ihmisellä ei ole oikeusturvaa eikä oikeudellista suojaa julkisia töhrimiskampanjoita vastaan, ja vasemmiston syövyttämä akateeminen punaporvaristo hyvittää omien ystäviensä mainekolhut yliopistoista valuvalla rahalla.

Viime tammikuussa ratkaistu tapaus taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa asuvaa rodullistettua miestä halventanut valkoinen nainen vapautettiin syytteestä, mikä puolestaan osoittaa, että feminismin agenda voittaa sananvastuun

Suomen Akatemian ohella toinen vihervasemmiston raharallia pyörittävä setelisampo, Koneen Säätiö, tviittasi tuolloin ilonsa sen johdosta, että oikeuden mielestä toimittajat saavat nyt maalittaa kohteitaan pilkkanimillä. Toisesta suupielestään tviittaaja tosin väitti, että ”verkkovihan suitsiminen on yhteinen asia”. Säätiö siis kylvää verkkovihaa ilmoittaessaan vastustavansa verkkovihaa.

Ehkä onkin niin, että aina kun joku kansalaistoimija arvostelee toimittajaa, kyse on maalituksesta, mutta toimittajan mustamaalatessa kansalaista kyse on vain ”faktantarkistuksesta”.

Tämäkään etuoikeus ei tunnetusti riitä medialle, vaan parempiakin takuita omalle sananvapaudelleen ovat toimittajat olleet vaatimassa ja tietenkin kovempia kahleita muille. Tästä hulluudesta ja yksiselitteisen määrittelyn mahdottomuudesta johtuu, että maalitusta ja vihapuheeksiväitettyä kriittisyyttä ei pidä missään laissa kriminalisoida, vaikka vihervasemmisto sitä vaatii.

Ammattitoimittajat ovat myös väittäneet, että uutisoimatta jättäminenkään ei rajoita sananvapautta, vaikka se tosiasiassa loukkaa sananvapauteen liittyvää tiedonsaantioikeutta.

Juuri tällaisen toimituspolitiikan varmistamiseksi toimittajia nimitetään yliopistoihin opettamaan tulevia toimittajia: jotta moraalisen rappion sosiaalisesti korruptoitunut taloudellisen vaihdon kartelli voisi jatkaa pyörimistään ja toimittajakunnan punavihreä ammattikunta voisi uusintaa itsensä valtavirran mediassa.

KKO:n ratkaisu joka tapauksessa varmentaa sen, että kuka tahansa saa jatkossa nimitellä ketä tahansa tutkimustoiminnassa ja politiikassa entistä vapaammin, esimerkiksi internatsiksi tai kommaripelleksi. Moite ja ansaittu arvostelu eivät ole kunnianloukkauksia, ja jokainen kunniallinen kansalainen pitäköön itse huolta kunniastaan.


Korjattavaa löytyy etenkin sukupuolen tutkimuksesta

Yhteiskuntatieteille jaeltavasta rahoituksesta on tullut vihervasemmistolaisen piilopuoluetuen muoto. Säästökohteita Suomesta onneksi löytyy paljon.

Toivottavasti seuraava hallitus leikkaa yliopistoille ja Suomen Akatemialle myönnettäviä rahallisia avustuksia reippaalla kädellä, ihan oman kunniallisuutensa vuoksi. Varaa ja tarvetta kaikesta hömpötyksestä säästämiseen nimittäin on, ja paljon.

Rahaa ei pidä laittaa mimesikseen. 

Rahaa ei pidä antaa ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) satu sopasille.

Rahaa ei pidä roiskia narratiivisuuteen, representaatioihin eikä performansseihin.

Rahat pitää ottaa pois agenda- ja tendenssitoiminnalta, jolla edistetään” jotakin tieteen ulkoista tarkoitusperää, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” tai maahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa.

Tieteen ei tule olla sosiaalipolitiikan muoto. 

Tänä vuonna tehdyt rahoituspäätökset ovat olleet aivan yhtä mielenosoituksellisia kuin tamperelaiselle yliopistonlehtorille Tuula Juvoselle 2021 annettu Suomen Akatemian 500 000 euron suuripiirteinen rahoitus, jonka hän sai feministiseen hankkeeseensa potkaistuaan kurssilta Joakim Vigelius -nimisen opiskelijan. Vigeliuksen ansio oli, että hän kyseenalaisti väitteen, jonka mukaan miehellä voi olla kuukautiset.

Kun jatkossa tehdään päätöksiä yliopistojen valtionrahoituksesta ja sisäisestä rahoituksen kohdentamisesta, pitää sukupuolen tutkimuksen ja myös muissa oppiaineissa harrastettavan feministisen ja queer-ideologisen huuhaan olla ensimmäisten pois karsittavien joukossa. Sukupuolentutkimuksen lehtorin irtisanominen Lapin yliopistosta oli hyvä alku.

Yliopistojen tulisi myös rajoittaa nippuväitöskirjojen hyväksymistä, nostaa rimaa ja kriittisyyttä, määrätä suomen kieli pakolliseksi opetuksessa ja julkaisutoiminnassa, säätää lukukausimaksut täysihintaisiksi ulkomaalaisille, pienentää ulkomaalaisten opiskelijakiintiöt 1 prosenttiin ja lopettaa ulkomaalaisten nimittäminen yliopistotehtäviin verorahoitteisissa yliopistoissa.


Aiheista aiemmin:

Vaarantaako oikeus sananvastuun?

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

1. lokakuuta 2022

Kremlin kulissit ja Putinin harhat – Miksi Venäjän armeija perääntyy Laika-koirana?

Viisas oppii enemmän vihollisiltaan kuin tyhmä ystäviltään. Kremlin hovissa ei muistettu tätä, kun luotettiin liikaa armeijan taistelukykyyn ja -motivaatioon.

Siksi Venäjä perääntyy nyt poltetun maan taktiikalla. Kostoaseita räjähtelee Ukrainan aroilla ja Itämerellä asti.

Venäjän asevoimissa – niin kuin länsimaiden mediassakin kiinnitettäneen liiaksi huomiota sodankäynnin pelkkiin materiaalisiin ja taktisiin väärinarvioihin.

Vähemmälle jäävät inhimilliset resurssit (human resources), joista puhutaan muodikkaasti siviiliyhteiskunnassa. HR ei ole kuitenkaan pelkkää haippia.

Suuri osa Venäjälle kohtalokkaista ja Ukrainalle onnekkaista erehdyksistä ovat olleet psykologisia ja perustuneet kognitiivisiin vinoumiin, eli tiedollisiin väärinymmärryksiin, jotka nojaavat filosofis-loogisiin virhepäätelmiin.

Harhaisuus onkin usein käytetty yleisselitys Putinin hovin umpikujalle. Katsotaanpa, millaisten harhojen vallassa Putin ja hänen esikuntansa ovat voineet toimia.

 

Putinin ja hänen hovinsa harhat

1) Selviytymisharha (survivorship bias). Selviytymisharhan vallassa on päädytty väärään kuvaan Venäjän armeijan iskukyvystä, kun sitä on arvioitu esimerkiksi Georgiassa ja Syyriassa saavutettujen voittojen eikä tappioiden kautta. On väärin tehdä johtopäätöksiä henkiin jääneistä, kun heikot kohdat olivat niissä, jotka eivät selvinneet.

2) Pienten lukujen laki (law of small numbers). Pienten lukujen lain pohjalta on tehty laajoja yleistyksiä liian pienestä määrästä tietoa. Krimin valtauksen onnistuminen maahanlaskujoukoilla ja tunnuksettomilla sotilailla ei antanut näyttöä siitä, että hyökkäys onnistuisi maasodan muodossa laajalla alueella.

3) Ylivertaisuusvinouma (Dunning-Gruger-effect). Eräiden keskeisten tutkijoidensa mukaan nimetty ylivertaisuusvinouma nojaa narsismiin ja kyvyttömyyteen arvioida omaa taitotasoaan. Sen kohtalokkuus piilee spiraalimaisuudessa: mitä huonommin yksikkö suoriutuu tehtävistään, sitä heikommin se pystyy arvioimaan itse omaa osaamistasoaan. Taidon puutteet kompensoidaan kuvitelmilla, ja kuilu syvenee.

4) Vahvistusharha (confirmation bias). Vahvistusharha tunnetaan muistin valikoivuutena, uskomusten asettamisena tosiasioiden edelle ja virheellisenä korrelaationa sellaisten asioiden välillä, joilla ei ole keskenään tekemistä eikä vaikutusyhteyksiä. Vahvistusharhan puitteissa Kremlissä rakenneltiin promootiota Kiovassa pidettävälle voitonparaatille, mutta triumfivaunujen sijasta Ukrainassa on nähty palasiksi ammuttuja venäläisiä panssarivaunuja.

5) Voittajan vankkurit (bandwagon-ilmiö). Ihmisten oletetaan hyppäävän helposti ennakkosuosikkien vankkureille omaa asemaansa parannellakseen tai välttyäkseen liittymästä häviäjiin. Venäjällä ei kenties huomattu, että Venäjä oli sodan ennakkosuosikki vain venäläisen omasta näkökulmasta, ja siksi kärryt valjastettiin hevosen eteen. Samasta harhasta lienee peräisin Putinin suuri henkilökohtainen kannatus.

6) Stigma-ilmiö (stigma / prejudication). Ukrainalaisille ennakkoluuloisesti langetettu häviäjän stigma on osoittautunut heidän pelastuksekseen sikäli, että se on johtanut Venäjän aliarvioimaan vastustajaansa kohtalokkain tuloksin.

7) Sädekehävaikutus (halo effect). Sädekehävaikutus on stigma-vaikutuksen vastakohta. Sen mukaan ajatellaan, että jos joku on hyvä jossain asiassa, hänen täytyy olla hyvä jokaisessa asiassa. Esimerkiksi jos ihminen osaa hypätä mäkisuksilla, hän osaa myös laulaa. Ja joku osaa laulaa, hänen täytyy olla hyvä myös talouspolitiikassa. Putin pitää itseään nerokkaana puhujana, ja siksi hän pitänee itseään etevänä sotapäällikönä. Sääliksi käy kenraalikuntaa.

8) Osaamisansa (compenency trap). Osaamisansa puolestaan nojaa sekin ihmisten toiveikkaaseen tapaan arvioida itseään myönteisesti: narsismiin. Venäjällä luotettiin vanhoihin hyviksi havaittuihintoimintatapoihin, eikä huomattu, millainen vaikutus esimerkiksi Ukrainan käyttämillä drooneilla on sodankäyntiin.

9) Kuumien käsien harha (hot-hand fallacy). Tällaisessa ns. heittoputkivaikutuksessa luotetaan siihen, että satunnaiset onnistumiset esimerkiksi nopanheitossa, Haluatko miljonääriksi-kisassa tai koripallossa johtavat onnistumiseen seuraavillakin kerroilla. Venäjälle ei rouva Fortuna ole ollut viime aikoina suopea. Psykologisissa tutkimuksissa on tosin todettu, että aiemmat onnistumiset vahvistavat itseluottamusta niin, että ne todella parantavat suoriutumista myös jatkossa. Menestyksen kierteessä näyttää olevan nyt Venäjän sijasta Ukraina.

10) Yksimielisyysharha (false consensus bias). Yksimielisyysharha on Venäjällä kipsattu Yhtenäinen Venäjä-puolueen nimeen. Näin torjutaan epäilystä, että federaatio rakoilee. Harhan tukena ovat palkka-armeijaa suuremmat sisäisen turvallisuuden joukot. Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan vaaliteatterissa ihmiset pudottelivat äänestyslippuja läpinäkyviin laatikkoihin, katsellen kiväärinpiippuihin äänestyspaikkojen pihoilla.

11) Pahan maailman oireyhtymä (mean world syndome). Yksimielisyyttä Putinin hallinto tavoittelee levittämällä kuvaa uhkaavasta ulkomaailmasta. Hän haluaa bunkkeroida Venäjää tavalla, jota mediatutkija George Gerbner selitti väkivallan kultivaatioteoriallaan jo 1970-luvulla. TV-settinsä ja nojatuolinsa välissä istuvat venäläiset on vakuutettu juhlavasta ja isänmaallisesta väkivallasta, jolla ei ole kielteisiä seurauksia – kunnes asiat alkavat koskea itseä reaalitodellisuudessa.

12) Julkaisuharha (publication bias). Venäjän taipumus julkaista valtion kontrolloimassa mediassa vain myönteisiä uutisia sodasta on kaatunut ongelmana hallinnon itsensä päälle. Kansalaiset on tuuditettu myönteiseen käsitykseen sodasta. Tiedotus- ja toitotusvälineiden suoltaman informaation ja todellisuuden välinen ristiriita on paljastuessaan johtamassa paniikkiin ja kuka ties kumoukseen. Pato romahtaa rakentajien päälle, mutta onhan majavienkin yleisin kuolinsyy päälle kaatuva puu.

13) Ulkopuolisten vaikuttajien poissulkeminen (ghost in the machine). Venäjä laskelmoi, ettei Ukraina saisi paljoakaan kansainvälistä tukea puolustukselleen. Yllättäen lähes koko läntinen maailma on vetänyt Ukrainan viirit tankoihinsa, ja materiaalista tukea Ukrainalle on hillinnyt antamasta lähinnä pelko sodan laajenemisesta.

14) Itsepetos (self-deception) on petosten muodoista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan. Laaja sota on merkkinä siitä, että venäläiset ovat uskoneet kollektiiviseen petokseensa.

15) Tilannesokeus (change blindness) ei ole koostunut vain huonoista itsensä arvioinneista ja tilannetietoisuuksista, vaan venäläiset eivät ole ymmärtäneet myöskään sitä, mitä heille ja heidän maalleen on laajassa skaalasssa tapahtumassa. Venäläiset ovat keskittyneet käymään vääriä sotia ja taistelemaan asioista, joita ei ole tai joilla ei ole merkitystä (esimerkiksi Ukrainan arot, vanhoillisuus, suurvaltamaine).


Putinilla kaikki pelissä

Itse en osta sitä käsitystä, ettei Putin ja hänen hallintonsa olisi hullu. Kyse ei ole pelkästä näytelmällisestä halusta lisätä ydinpelotetta. Myös järkevää esittäessään Putinin hovi on aidosti mielisairaassa tilassa.

Näyttöä siitä antaa sekopäinen puhe, jonka Putin piti lähipiirilleen Kremlissä. Blingiä oli kuin Sikstuksen kappelissa tai Berlusconin makkarissa, mutta ajatuskulku suoraan hevoshaan sontaiselta laitumelta.

Tuhojen lisäksi voitaisiin miettiä, kuinka valtavia mahdollisuuksia Venäjä on harhaisuudellaan menettänyt käydessään sotaa lähes koko länsimaailmaa vastaan.

Verrattuna siihen, miten paljon nerokkaita luomuksia venäläiset tiedemiehet ja taiteilijat ovat aikojen saatossa tehneet, tämä Putin ja hänen regimensä ovat taantuneet apinan tasolle, jolloin rinnastusta voi pitää epäkohteliaisuutena eläinparkaa kohtaan.

Putin katsoo peiliin.

Venäjän valtion käymä sota on nykyajan ihmis- ja luontokäsitysten valossa hirmuinen rikos kaikkea elollista vastaan, etenkin kun siihen on liitetty ihmisoikeus- ja ympäristörikosten lisäksi myös ydintuhon uhka.

Putinin ”perinnäisarvot” ovat perityt teknologiasta ja massakulttuurista juopuneen 1930-luvun diktatuureista ja totalitarismeista. Ne kielivät imperialismin kuolinkorahduksista ja toisaalta myös ihmisyksilöiden taipumuksesta korvata uskonnolliset auktoriteetit maallisilla liidereillä.

Historian nuottiviivastot ovat sellaisessa asennossa, että sota venäläistä autokratiaa vastaan on pakko voittaa. Kympin kysymys on, miten saada tulos aikaan mahdollisimman vähin vaurioin.

Länsimaiden ei pidä sortua kyseisiin harhoihin itse, vaikka Ukrainan armeija on hyvässä vauhdissa ja liike-energia juuri nyt suuri.

Pelottelujensa kovaäänisyydestä päätellen Venäjän regime pelkää eniten itse. Selvempää näyttöä maan umpikujasta ei voisi olla kuin juoksu ydinaseiden taakse. Putinin toivo on vain siinä, että länsimaat itse jotenkin kompuroivat.


Venäjän menetelmät: pelottelu, propaganda, projisointi ja peilailu

Venäjä tulee jatkossakin käyttämään neljää pääasiallista metodiaan, jotka ovat pelottelu, propaganda, projisointi ja peilailu.

Pelottelu ja propaganda tunnetaan laajalti. Projisointi tarkoittaa omien ongelmien siirtämistä muiden syyksi (esimerkiksi ”Venäjää eristetään”). Myös omien aggressioiden kääntämisestä muiden piikkiin on saatu paljon näyttöä.

Peilailu taas on muissa nähtyjen piirteiden omaksumista Venäjän toimintamuodoiksi. Esimerkkinä siitä on Venäjän tavantakainen viittaaminen Naton välintuloon, jolla liittoutuma lopetti Kosovon verisen sodan vuonna 1999. Vastaavasti Venäjä on koettanut oikeuttaa interventiotaan ja äänestyssirkustaan Donetskissa, Luhanskissa ja muilla alueilla.

Tämän varjoon jää helposti se, että Ukrainaan kuuluneet alueet eivät ole antaneet itsenäisyysjulistusta järjestääkseen äänestyksen, maassa ei ollut vaalitarkkailijoita ja äänestyksen tulokselta puuttuu kansainvälinen tunnustus.

Monet ovat unohtaneet, että Venäjä järjesti Donetskissa ja Luhanskissa valeäänestyksen alueiden itsehallinnosta jo vuonna 2014, joten voidaan kysyä, mihin tätä jatkuvaa äänestyttämistä tarvitaan.

Jos kysytään, miten käy, jos tai kun Ukrainan joukot palaavat mailleen, todennäköinen vastaus on, että Venäjän uhkaukset eivät toteudu.

Ydinaseita estää käyttämästä tosiasia, että seuraukset koskisivat myös Venäjää itseään, ja menetettävää Venäjällä on edelleen liikaa Moskovaa ja Siperiaa myöten. Ennemmin lentää Putin itse kuin yksikään ydinlatauksella varustettu ohjus.

Mitä useammin ydinaseilla uhataan niitä käyttämättä, sitä heikommaksi ydinuhan pelotevaikutus käy jatkossa. Ja mitä useammin länsi taipuisi ydinaseiden edessä, sitä useammin Venäjä käyttäisi niitä eri maiden kiristämiseen tulevaisuudessa.

Myönteistä Venäjän aloittamassa sodassa on vain, että se on saanut suomalaiset Venäjä-myönteiset putinistit mykistymään Internetin laareissa ja syömään sympatian kaipuuseensa Pfizerin sinistä.


Aiheesta aiemmin:

Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? Putinille put out

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin