Ministeriero enteilee hallitukselle kuumeista loppukautta

Perussuomalaisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan ahdistelu ja hänen pakottamisensa eroamaan ei erityisemmin harmita minua, sillä puolue petti äänestäjien valtaosan tekemällä porvarien kanssa kelvottoman hallitusohjelman. Kirjoitin aiheesta täällä.

Perussuomalaiset on kieltämättä oikeistolainen puolue, mutta se ei ole kansallismielinen puolue, koska Suomen kansan etu pääsi unohtumaan.

Junnilan tapaus on kylläkin puhutteleva – ja sopii varoittavaksi esimerkiksi woke- ja cancel-terroristien häiriköinnistä. 

Hullua siinä on vihervasemmistolaisten käsiterealistinen tapa lavastaa värikkäistä ilmaisuista, kielikuvista ja vitseistä muka-vaarallisia ajatusten kaaria ja kokonaisia ideologioita, joita uhrinsa muka-edustavat. Kaikki tämä tapahtuu valtavirtamedian vyörytyksellä.

Vastaavanlaista nähtiin, kun Perussuomalaisten puoluesihteeriä Arto Luukkasta syyteltiin hänen käytettyään Keskustan vaalitappioon liittyen ranskankielistä sanontaa coup de grâce (armonlaukaus). Myös tuosta tokaisusta verkkovaikuttajat kohisivat pohtien, aikooko puoluesihteeri ampua jonkun!

Vastaavasti Junnilan pitämät kansallismieliset puheet yhdistettiin muitta mutkitta uusnatsien toimintaan, ja pesukarhusolmiosta kaiveltiin viittauksia rasismiin. Homoihin kohdistuvasta kansankiihotuksesta syytelty Päivi Räsänen puolestaan pyrki puhdistamaan pahaa mainettaan moittimalla Junnilan väläyttämiä ”ilmastoabortteja”, ikään kuin väestöräjähdyksen rajoittamiseen kehitysmaissa ei olisi syytä.

Vanhassa vitsissä kysytään, mitä eroa on perussuomalaisilla ja krisuilla. Vastaus: perussuomalaiset suhtautuvat rasistisesti kaikkeen erilaisuuteen, kun taas kristilliset suhtautuvat erilaisesti kaikkeen rasismiin. Päivin kilvenkiillotus oli siis varmasti moralisistista.

Mutta on hyvä muistaa myös, mitä on nationalismi. Nationalismi on kansallismielisyyttä ja kansallisen edun edistämistä. Kansallisen edun edistämisen pitäisi kuulua jokaisen ministerin virkatehtäviin.

Nationalismin vastakohta on internationalismi, eli tuttavallisemmin internatsismi. Se on aatteista synkin, sillä se pyrkii ajamaan kansainvälisiä etuja omien kansalaistemme etujen ohi. Internatsismille on nyt annettu valta Euroopan unionissa, ja Junnilaakin vivutettiin irti elinkeinoministerin tehtävästä vedoten ”kansainväliseen maineeseen”.

Ollessaan kansallismielinen Junnila oli elinkeinoministeriksi jokseenkin sopiva. Erään todistuksen Junnilan puolesta tarjosi eräs mustan väestönosan edustaja, joka kehui Junnilaa Helsingin Sanomissa. Tuossa roolissa Junnilan puolestapuhuja tosin saattoi toimia vain siksi, että hän täytti lehden etnis-poliittisen normatiivin.

Nationalismin hyveestä suosittelen luettavaksi israelilaisen filosofin Yoram Hazonyn teosta The Virtue of Nationalism. Siinä kerrotaan vähemmistönationalismin näkökulmasta, kuinka hyvä aate nationalismi pohjimmiltaan on.

Nationalismia ei pitäisi yhdistää sen enempää imperialismiin kuin Hitlerin museorasistisiin juutalaisvainoihinkaan. Nationalismia moittiva vihervasemmisto tosin tulee yhdistäneeksi omat aatteensa Putinin nykyiseen ”denatsifikaatioon”.

Ilmastoabortit

Entä sitten ilmastoabortit? On tosiasia, että väestön paisuminen kehitysmaissa muodostaa suurimman ekologisen uhan koko maailmalle. Jo yli puolet maapallon kasvihuonepäästöistä tulee kehitysmaista ja yli kolmasosa yksinomaan Kiinasta, joka rakentaa noin 200 uutta hiilivoimalaa, koska Pariisin kelvoton ilmastosopimus sallii sen. Kiina ei vain korvaa hiilivoimaloita uusilla vaan rakentaa hiilivoimaa lisää ja samalla lisää päästöjä.

Suurin päästölähde on asuminen, mikä indikoi, että ihmisiä planeetallamme on kerta kaikkiaan liikaa.

Väestöpainetta ei pidä päästää purkautumaan kehittyneisiin maihin, koska silloin ongelma vain siirtyy toiseen paikkaan. Ratkaisuksi jää väestönkasvun rajoittaminen, johon voidaan päästä ehkäisyllä tai yhden lapsen politiikalla. Siitä voidaan aivan mainiosti käyttää lennokasta ilmaisua ”ilmastoabortti”.

Nähdäkseni se oli vain iskevää kielenkäyttöä, mutta vihervasemmiston töyhtöpäät nostavat nykyään kohun kaikesta, mikä ei noudata kukkahattusanastoa tai viranomaisdiskurssia.

On demokratian vastaista, että ministerillä ei saisi olla poliittisia mielipiteitä ja niitä ei saisi sanoa.

Minua ei huolestuta sekään, että Riikka Purra tai Wille Rydman ovat esittäneet yksityisessä viestinnässään joidenkin toisten kansalaisten mielestä sopimattomia näkemyksiä tai sisäpiirihuumoria, sillä kaikkihan ihmiset esittävät yksityisessä viestinnässään sopimattomia näkemyksiä tai sisäpiirihuumoria.

Sen sijaan minua huolestuttaa hallitusneuvotteluissa läpi juntattu kokoomuslainen hallitusohjelma, joka on suomalaisia ihmisiä kohtaan tyly ja saattaa vaakalaudalle Suomen kansalaisten toimeentulon ja sosiaaliturvan.

 

Sananen puoluepoliitikkojen naurettavuudesta

Julkisessa sanassa syytellään jatkuvasti ”äärioikeistolaisuudesta”, mutta äärivasemmistolaisuudesta ei moitita, vaikka ministereinä on ollut väkivaltaisen kommunistisen diktatuurin puolueperillisiä. 

Vallan vahtikoirana toimimisen sijasta eräs TV-kanava on päättänyt tehdä valtiontaloutemme tuhlaajatytöistä feministisen pyhimystarinan otsikolla ”Viisi valittua”.

Vertailukohdan tarjoaa vasemmistoliittolaisen apulaispormestarin Paavo Arhinmäen äskettäinen vajoaminen rautatiealikulkusillan alle maalaamaan graffitia sinänsä karuun betoniseinään (junaa ei juuri silloin tullut).

Kun siis Arhinmäki tuhosi julkista omaisuutta juhannusaattona tekemällään graffitilla sekä vaaransi siten junaliikenteen sujuvan kulun, Helsingin Sanomat haki hänelle puolustelijan, joka pyrki selittelemään apulaispormestarin töherrykset pois: rangaistuksettomiksi ja läpi sormien katseltaviksi performansseiksi.

Arhinmäen ansioluettelo on pitkä: vandalisointia ja virkavallan vastustamista mellakoissa, futishuligaaniaikoihin liittyviä pahoinpitelyjä, virantoimitus päihtyneenä ja sammuminen olympialaisissa, kansanedustajan fyysinen töniminen, raideliikenteen pysäytys, serbien haukkuminen kansanmurhaajiksi, autojen potkiminen ja niin edelleen (ks. Wikipedian lähteitä).

Itse en moralisoi Arhinmäen taiteellista aktiivisuutta, sillä hänen maalamansa graffiti oli lehtikuvien perusteella kaunis, mutta se oli väärässä paikassa.

Arhinmäen graffititempaus oli todennäköisesti tarkkaan harkittu mediateko. Sen tarkoitus oli varmistaa, että punaporvarilla säilyy anarkistinen maine, kun valtakunnalliseen päivänpolitiikkaan ei muutoin ole asiaa pitkään aikaan. 

Ongelma ei ole siis se, että Vilhelm Junnila harrastaa kaksoisviestintää esittelemällä hervottomia kaksisuuntaisia symboleja.

Kyse on siitä, että Suomen valtavirtamedia syyllistyy kaksinaismoralismiin ja vihervasemmistolaiset toimittajat silittävät suosikkipoliitikkojensa päätä.

Olen itse kokenut Junnilan ja Purran nyt nauttimaa ajojahtia vastaavan elämyksen kirjani Totuus kiihottaa mediakäsittelyssä, jolloin minua, mediatutkimustani ja sen julkaisijaa syyteltiin valtavirtamedian kostoissa perättömillä ja suorastaan rikollisen vääristelevillä naisvihaväitteillä.

Osoitin tutkimukseni jatko-osassa Pavlovin koirat, että juuri sillä tavoin toimittajat todistivat entistäkin paikkaansa pitävämmäksi kaiken, mitä olin heistä sanonut. Asiaa arvioi professori Timo Vihavainen teosta koskevassa kirjoituksessaan ja oli oikeassa.

Junnilan tapaus asettuu tutkimukseni todistusaineistoksi jälkikäteen ja saumattomasti. Myös se osoittaa, kuinka valtavirtamedia ja vihervasemmiston kätyrit pyrkivät tuhrimaan tiettyjen poliitikkojen maineen pelkällä mudanheitolla, kaikkien demokratia-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusihanteiden vastaisesti. 

Toimittajat kiljuvat hysteerisinä ”maalittamisesta”, mikäli heidän harjoittamaansa maineterroria vastaan puolustaudutaan. Mutta toimittajien itsensä raadellessa toisia ihmisiä kyse onkin heidän etujärjestöjensä mielestä vain ”taustoittamisesta”.

Edellä lausuttu ei tarkoita, että olisin Junnilan tai hänen puolueensa kanssa samaa mieltä kaikista asioista. Tämä ei tarkoita myöskään sitä, että kannattaisin hallituksen ohjelmaa, sillä se on surkea.

Mutta vääristynyttä on, että toimittajien valtavirran mielestä äärivasemmistolaiset saavat ja voivat seurauksetta tehdä kaikkea, mikä muilta ihmisiltä on kielletty ja mistä ei-sosialisteille heiluu häkki.

Junnilan väitetyt natsisitoumukset ovat lillukanvarsia verrattuina siihen, kuinka karmea on kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelma, jolla ihmiset uhataan ajaa kodeistaan asumistukia leikaten.

Huomio pitäisi kiinnittää siihen eikä yrittää hallitusta nurin tekosyihin vedoten.

---

Päivitys 5.7.2023: Kovin kauan ei ehtinyt kulua Junnilan ministerierosta, kun perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää eristettiin eräiltä musiikkifestivaaleilta hänen maahanmuuttopoliittisiin mielipiteisiinsä viitaten, ja myös sisäministeri Mari Rantasta (ps.) alettiin ahdistella hänen viittauksistaan väestön vaihtumiseen. Sitten alkoi jälleen jankutus tuosta kovan onnen Wille Rydmanista, joka nostettiin Junnilan paikalle.

Tilastollinen totuus asiassa on, että nykymenolla väestö todellakin vaihtuu. Kyseessä ei ole mikään salaliittoteoria vaan tosiasia (aiheesta täällä).

MTV3 haki perättömien syytöstensä vahvistukseksi jälleen erään pahimmista riidankylväjistä: Jyväskylän yliopistossa toimivan Tuija Saresman, joka kysyi, onko Rantasen tapaan ”vahvasti värittynyt henkilö kykenevä sisäministeriksi” (Rantanen on muuten puoluekannaltaan entinen demari).

Vastaan: Tuija Saresman tavoin vahvasti värittynyt henkilö ei varmasti ole sopiva yliopistotutkijaksi.

Päivitys 20.10.2023: Huomionarvoista on, että valtiovaranministeri Riikka Purra kutsui erityisavustajakseen Perussuomalaisten puoluetoimistolla työskennelleen Mikael Lithin, joka on tuomittu tyttöystävänsä pahoinpitelystä, aivan niin kuin työmies Matti Putkonen on tuomittu raiskauksesta.

Erikoista on, että myös rikoksesta epäilty Rydman kelpuutettiin Perussuomalaisten ehdokkaaksi heti.

Sen sijaan Perussuomalaiset harjasivat minut pois kuntavaaleista 2021 ja kaikesta muustakin poliittisesta toiminnasta vain siksi, että media kohdisti minuun töhrimiskampanjan kostoksi mediatutkimukseni Totuus kiihottaa kirjoittamisesta – ja vaikka minua ei ole koskaan epäilty, kuulusteltu, syytetty eikä tuomittu mistään rikoksesta.

Nuhteeton tutkijataustani ei ilmeisesti riittänyt ehdokkuuden pitämiseen perussuomalaisessa puolueessa, mutta ”kokoomuksen Nixon” ja muut rikosoikeudellisen tutkinnan kohteena olevat tai olleet sekä tuomitut henkilöt kelpasivat heti.

Miksi Lewis Hamilton voittaa?

Kamppailu vuoden 2021 F1-mestaruudesta jäi tämänpäiväisen osakilpailun jälkeen tasapisteisiin Max Verstappenin ja seitsemän maailmanmestaruutta voittaneen Lewis Hamiltonin kesken. Tämä merkitsee, että viimeiseen kilpailuun lähdettäessä taistelu ikään kuin alkaa alusta.

En salaa mitenkään sitä, että inhoan F1-kilpailuja, sillä tapahtuma on perin ideologinen. Kirjoitin aiheesta jo vuonna 2003 esseen ”Miten teknologia ja vauhtisokeus fasinoivat massakulttuuria? F1-huumaa filosofisesti formuloituna”.

Urheiluun ei kuulu se, että kilpailijoille annetaan erilaiset välineet. Se on samanlaista kuin hiihtokilpailijat ja säkkijuoksijat koottaisiin yhteen tai pelattaisiin pokeria omilla nopilla. Urheilun tunnusmerkki on reiluus, ja se on F1:stä kaukana.

Urheilun ei pitäisi myöskään vaarantaa henkeä eikä terveyttä. Samalla kun MTV3 glorifioi kolarihulluista kuskeista sankareita, jotka kömpivät ehjinä romukasojen keskeltä, saman konsernin kaupallinen radiokanava raportoi viikonlopun paluuliikenteessä tapahtuneista kuolonkolareista! Yksi käsi ei tiedä, mitä toinen tekee. 

Tuhoisat samastumisen mallit vaikuttavat ihmisiin alitajuisesti, ja lopulta kansa kolhii itseään kuoliaaksi liikenteessä. Mitä populismia valtavirtamedialta!

Identiteettipoliittiset formulakilpailut

F1-kilpailut ovat myös politisoituneet, eikä kyse ole vain sirkushuvien tarjoamisesta, vaan kisojen kautta katsojille syötetään identiteettipoliittista pehmitystä.

Asia avautuu pohtimalla, miksi formula-ajaja Lewis Hamilton on menestynyt jatkuvasti. Vastaus on, että hän ajaa koko viiteryhmänsä puolesta, ja hän on saanut Mercedes-Benzin rahatiimin työskentelemään omaksi edukseen.

Selityksenä lienee, että suuri osa kyseistä automerkkiä valmistavan Daimler-Benzin osakekannasta on lipsahtanut arabiomistukseen, ja kansainvälisen autoliiton FIAn puheenjohtajaksikin nostettiin Arabiemiirikuntien edustaja, joka haluaa kehittää autourheilua ”alueellisesti tasa-arvoisempaan suuntaan”. Tasa-arvo urheilukilpailuissa on kuin rauha ja sota Orwellin romaanissa.

Näyttönä identiteettipoliitikalla ratsastamisesta ovat formula-autoihin näkyvästi kiinnitetyt sloganit We race as one. Race? Tosiasiassa puolueellisuus on karkeaa.

Asian paljasti Mercedes-tallissa pitkään ajanut mutta sittemmin sopimuksensa menettänyt Valtteri Bottas MTV3:n haastattelussa 23.9.2021, ja TV-kanavan sivusto kirjoitti:

”Valtteri Bottas kertoo, ettei Mercedes-talli ole tällä kaudella sallinut hänen osallistumistaan taisteluun kuljettajien maailmanmestarudesta. Röyhkeän itsekkääksi hän ei silti aio edessä olevasta tallin vaihdoksestaan huolimatta ryhtyä.”

Tosiasiassa avoin kilpailu ei olisi suomalaiselta ”röyhkeää itsekkyyttä”. Röyhkeää itsekkyyttä on rakentaa saman tiimin toiselle pelurille Hamiltonille parempi auto ja kilpailutaktiikka sekä kieltää toista menestymästä. Esimerkkejä löytyy.

Meksikon F1-kilpailussa 7.11.2021 ensimmäisen lähtöruudun saavuttanut Bottas pakotettiin tallimääryksellä päästämään toisena ollut Hamilton ohitseen. Autot lähestyivät lähtösuoran kurvia rinta rinnan, mutta Bottas päästikin kolmantena olleen Verstappenin ulkokautta ohi, jolloin hollantilainen livahti kurvissa molempien ohitse ja varmistelemaan MM-johtoaan Hamiltonia vastaan.

Kuin kostoksi tallille Bottas pyörähti lopulta radalla luopuen siten myös tallipisteiden tavoittelusta, mistä Hamilton haukkui häntä. Ei ollut suomalainen sillä kertaa alistuva ja nöyrä.

Valtteri Bottas on ollut Mersulla vain siksi, että kukaan muu kuin suomalainen ei suostuisi hävitettäväksi ja nöyryytettäväksi joukkueen sisäisessä tiimipelissä. Bottas on ollut Hamiltonin valkoinen miespalvelija. Hän ei haasta eikä kilpaile, niin kuin edeltäjänsä Nico Rosberg, vaan kaveeraa, mistä Hamilton on antanut hänelle aiemmin kiitosta.

Iltapäivälehdistö on rakentanut Bottasista sankarillista häviäjää kerronnalla, jossa Hamiltonin työntäminen mestariksi nähdään sinivalkoisen olympiajuoksun veroisena Suomen lätkäisemisenä maailmankartalle. Harvoin on pelkällä häviämisellä luotu yhtä paljon mainekarismaa, eikä tuota logiikkaa voi ymmärtää muutoin kuin seurauksena identiteettipoliittisesta myllytyksestä.

Jokaiselle, joka F1-lajista jotakin tietää, on selvää, että jompikumpi tallin ajajista johtaa tiimiä ja auto räätälöidään niin sanotulle ykköskuskille sopivaksi.

Yhdysvaltain kisaviikonloppuna 22.10.2021 Valtteri Bottas pudotettiin tallin toimesta jo kuudennen kerran moottorinvaihdon verukketta käyttäen viisi sijaa alaspäin, jotta Hamilton voitiin nostaa hänen edelleen aika-ajoissa. Hamiltonille aika-ajorangaistukseen ja lähtöpaikan pudotukseen johtavia moottorinvaihtoja ei ollut tehty yhtään, vaan auto näyttää hajoavan aina vain Bottasilta. 

Bottasin alamaisuus piilee hänen suvaitsevuudessaan, jonka mukaisesti hän on auttanut toisen kilpailijan toistuvasti maailmanmestariksi. Eri asia on, onko tämä hyväntekeväisyys enää urheilun oman idean mukaista, vai olisiko Bottasin paikka jo kansainvälisissä avustusjärjestöissä.

Pitkään aikaan kukaan britti ei olekaan voittanut formulakilpailuissa

Formulat on vesitetty identiteettipoliittisella Black Lives Mattes -kampanjalla, jota Hamilton on edistänyt esiintymällä varikolla BLM-paita päällään. Tapahtumajärjestäjän suora viittaus valkoisen väestön syyllistämiseen näkyy myös sloganissa Stop racism, jolla torjutaan BLM-etuoikeuttamisen aiheuttamia epäilyjä ja vastaväitteitä.

Entinen lajipomo ja TV-oikeudet pitkään omistanut Bernie Ecclestone sanoi BLM-kampanjoinnista vuonna 2020, että ”tummat ihmiset ovat usein rasistisempia kuin valkoiset”, ja sai aikaan woke-kohun sekä vaatimuksen hänen erottamiseksi tehtävistään.

Totuus on, että Hamilton ei ole muita parempi tai muista erottuva ajotaitojensa vuoksi. Hän erottuu porukasta siksi, että muut pelkäävät hänen identiteettipoliittista valta-asemaansa ja väistelevät siksi.

He näkevät taustapeileistään Hamiltonin tulevan ja ajattelevat, että on aivan pakko väistää, jottei joutuisi kuulemaan ”rasismista”.

Poikkeuksena on tuo hollantilainen Max Verstappen, joka on ilmeisesti saanut tarpeekseen kotimaassaan harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta, ja hänen tuekseen on organisoitunut ”oranssiliikkeeksi” itsensä nimennyt kansanliike. Hän uskaltaa voittaa.

Mitään oikeaa dominanssia Hamilton ei taitojensa puolesta osoita. Dominoivuus on suhdekäsite, eikä sitä esiinny ilman muiden hyväksyntää. Muut puolestaan on syyllistetty länkytyksellä valkoisen miehen pahuudesta niin, että syyllisyydentunne on sisäistynyt pysyväksi traumaksi heidän itsetuntoonsa, ja jokin heidän sisällään sanoo, että ”täytyy hävitä, täytyy väistää, sillä rikkaat länsimaat...”

Puhun asiasta, koska sillä on yleistä merkitystä koko yhteiskunnalle. Identiteettipolitiikalla ja rasismisyytöksillä orjuuttava ajattelu on kahlinnut valkoiset ihmiset pysyvästi häpeäpaaluun ja kaakinpuuhun ilman mitään syytä.

Asiasta huomauttajia ja tämänkaltaisen tulkinnan esittäjiä moititaan sitten ”vihapuheesta”. Psykologian näkökulmasta viha voi olla myös myönteinen tunne, kun se auttaa voittamaan oman objektina olemisen ja vapautumaan siitä alisteisuudesta, johon Euroopan kantaväestöt on ajettu maahanmuuttajien harjoittamalla syyllistämisellä. Epäoikeudenmukaisuutta ja epäreilua peliä on oikein vastustaa.

Hyvänä puolena on formulakisojen siirtyminen MTV3:lta ensi vuonna Viaplayn maksukanavalle. Toivottavasti valtateiden vauhtihulluus ja kuolokolarit lähtevät laskuun.

---

Päivitys 13.12.2021: Kun Max Verstappen voitti F1-maailmanmestaruuden ohittamalla Hamiltonin viimeisen osakilpailun viimeisellä kierroksella, ei Hamiltonia kyydittänyt Mercedes-Benz hyväksynyt sankarillista ohitusta vaan teki valituksen Kansainväliselle autoliitolle FIAlle, jotta Verstappenin voitto saataisiin kumotuksi. Talli veti myöhemmin valituksensa pois mutta kieltäytyi Hamiltonin itsensä tavoin osallistumasta palkintojen jakogaalaan.

Hamiltonin pullikointi olisi voinut aiheuttaa hurjan viiteryhmäpoliittisen myrskyn, mikäli MM-kannu olisi viety Verstappenilta tuomarien jälkipelillä. Myös julkinen sana piti Hamiltonin ja taustaryhmänsä suonenvetoa heikkohermoisena. Hamiltonilla olisi oppimista Valtteri Bottasin mestarillisesta tavasta hävitä!

Lohdutukseksi Hamilton kävi hakemassa Windsorin linnasta ritarin arvon, jolla voitiin hillitä identiteettipoliittista kuohuntaa. Ritari? Epäurheilijamaista käytöstä, sanon minä, ja merkki omahyväisestä ja ahneesta asenteesta.

Yliopisto ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen – Etnonationalistiset piilorakenteet romahdusvaarassa

Kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa luvussa 17 yliopistoihin pesiytyneestä ongelmasta, jonka mukaisesti kampuksilla ei voi enää vapaasti keskustella, argumentoida eikä ylipäätään toimia ilman, että joutuu jonkin etnisen vähemmistön tai feministien silmätikuksi ja sensuurin sekä tiedepoliittisen eristämisen kohteeksi.

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian yliopistoissa on jo pitkään kärsitty militantti-aktivistien lietsomasta woke-ideologiasta, jolla tarkoitetaan ’hereillä oloa’ ja ’valppautta’ erilaisten (yleensä kuviteltujen) ”syrjinnän” ja ”rasismin” muotojen kitkemiseksi.

Ajattelutavan alkujuuret ovat intersektionaalisessa feminismissä ja marxilaisperäisessä standpoint-teoriassa, jonka mukaan vähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulma on aina parempi ja oikeampi. Tämä ideologia on ollut tuhoisa tieteille, sillä sen kautta syrjinnän vastaisesta politikoinnista on pyritty tekemään tieteen metodi.

Asiasta saatiin näyttöä Suomessa jokin aika sitten, kun muuan kurditaustainen naishenkilö alkoi räksyttää Stockmannilla esitetystä ”Tiernapojat”-kuvaelmasta pitäen sitä ”rasistisena”. Tavaratalo taipui anteeksipyyntöihin, pahoitteluihin ja itsesensuuriin vasemmistoliittolaisen professorin Vesa Puurosen toimiessa median syväkurkkuna (aiheesta täällä).

Askelta lähempänä akateemista maailmaa oltiin, kun students of colourin edustaja Faith Mkwesha kiusaantui Åbo Akademin ankkalammessa siitä, ettei siellä puhuteltu ihmisiä oikeilla pronomineilla (aiheesta täällä, täällä ja täällä). Neekerinsuukot ja lakritsikääreet oli painostettu pois kulttuurisesta kuvastostamme jo aiemmin (aiheesta täällä).

Aivan äskettäin vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa oleskeleva ”tummaihoinen Saksan kansalainen” julisti pahoittaneensa mielensä, kun suomalaiset opiskelijat esiintyivät fuksitapahtumassa Afrikan tähti -pelin rosvoina. Nainen valitti asiasta Instagram-tilillään, jossa hän esitti opiskelijoiden kuvia – tosin ilman heidän lupaansa – ja väittäen heidän pukeutuneen orjiksi sekä edustavan ”kolonialismia” ja ”rasismia”.

 

Kontekstualisointi unohdettiin taas

Naisen postaus johti nopeasti kahteen keskenään vastakkaiseen reaktioon. (1) Suomalaiset opiskelijat kiistivät ja torjuivat naisen väitteet täysin, kun taas (2) Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus taipui anteeksipyyntöihin, ja Helsingin yliopiston anonyyminä esiintyvä tiedotusyksikkö tuomitsi opiskelijoihin suuntautuvat ”rasistiset hyökkäykset” – jättäen tosin avoimeksi sen, kuka oli hyökännyt ja ketä vastaan.

Helsingin yliopisto asettui rasismista syyttelijän puolelle.

En puutu tässä siihen, että naisopiskelijan videollaan esittämät väitteet ja yksityiskohdat tapahtumien kulusta ja pelin luonteesta olivat suureksi osaksi virheellisiä. En puutu myöskään opiskelijoiden peräämään oikeusturvaan tai vaatimuksiin, joiden mukaan väärien tietojen ja luvatta julkaistujen kuvien esittäjä pitäisi saattaa oikeudelliseen vastuuseen.

Olen toki sitä mieltä, että uhriksi ajettiin syyttä suotta ne suomalaiset opiskelijat, joita nolattiin loukkaantujan oman huomionkipeyden vuoksi.

Kurjinta asiassa on, että HYY ja HY hyväksyivät väitteet ”rasismista” muitta mutkitta, kannustaen tosiasiapohjaisen käsittelyn sijasta valheellisen tiedon levittämiseen ja asioiden yksipuoliseen huuteluun sosiaalisessa mediassa.

Yksittäisen henkilön kokemus asetettiin jälleen totuuden edelle, ja kontekstualisointi unohdettiin täysin.

Tapaus muistuttaa myös kirjani Totuus kiihottaa sensurointiin johtanutta tapahtumakulkua, jossa sossumedian vihervasemmistolaiset kiilusilmät painostivat valtavirtamediaa ja ministeriötä irrallisilla väitteillään, ja ministeriö alkoi kiristää teokseni julkaissutta perussuomalaista ajatuspajaa rahoituksen perintävaatimuksilla.

Konteksti unohdettiin silloinkin täysin: etenkin se, että kirjani on huolellisesti argumentoitu ja viiteapparaatiltaan täysin dokumentoitu tutkimus eikä mikään poliittinen mielipidekirja, jollaisena se pyrittiin esittämään mediassa.

Jos joku väittää, että ydinvoimalat ovat maailman pahimpia hiilidioksidin päästäjiä, se ei tarkoita, että ne oikeasti olisivat sitä.

Jos joku väittää, että Afrikan tähti -peli on rasistinen, sekään ei merkitse, että asianlaita olisi niin.

Ja jos joku lausuu, että kirjani on ”naisvihamielinen”, sekään ei tarkoita, että väite pitäisi paikkaansa, vaan ainoastaan sitä, että jostakin henkilöstä tuntuu siltä tai että hänellä on motiivi vääristellä asiaa.

Afrikan tähti -tapauksen ja kirjani käsittely muistuttavat toisiaan myös siinä, että molemmissa tapauksissa asiaan liittymättömät taustaorganisaatiot keskittyivät maineen hallintaan ja damage controliin täysin piittaamatta siitä, että mihinkään anteeksipyytelyyn, pahoitteluun tai sensurointiin ei ole ollut aihetta.

HYY ja Helsingin yliopisto ilmeisesti oppivat Perussuomalaiselta puolueelta, että mediassa esitetty vääristely on hyväksyttävä faktana ja että siltä pohjalta on antauduttava pahoitteluihin sekä kääntämään selkä oman yhteisön jäsenille.

Ovet siis hitsattiin kiinni junassa, joka jatkoi kulkuaan rikoksen uhriksi joutuneiden suomalaisopiskelijoiden yli. Myös minut heitettiin bussin alle, mutta kapusin sieltä kulkuneuvon katolle samaan tapaan kuin Harrison Ford tunnetussa elokuvassa Indiana Jones: Kadonneen aarteen metsästäjät.

 

Syrjityt syyllistävät muita ja päättävät itse omasta roolistaan

Yhteistä kohujen narratiiveissa on sekin, että niitä pyrittiin ratkomaan sosiaalisessa mediassa. Nyt myös yliopisto antautui ottamaan kantaa tieteellisen argumentaation pääfoorumiksi muodostuneessa Twitterissä!

Kirjani repimiselle ominaiseen tapaan myös HYY alkoi pitää opiskelijoiden toimintaa virheenä. Virheeksi määritteleminen on vaarallista, sillä se vaatii, että jotakin toimintatapaa pidetään ehdottomasti oikeana. 

Ylioppilaskunta haluaa likvidoida ”virheet”.

Ymmärrettävää ”virheellisyyteen” vetoaminen on siksi, että jonkin asian tultua määriteltyä ”virheeksi”, on jatkossa helpompi harjoittaa suoraa sensuuria kaikkeen sellaiseen, joka vähänkin kolahtaa.

”Ongelmallisuuden” pitäminen torjuttavana ongelmana puolestaan on etevää siksi, että ongelmattomuutta tavoiteltaessa voidaan estää kaikenlainen kriittisyys ja sananvapaus, jolla voisikin olla merkitystä vain ongelmallisten asioiden käsittelemisessä.

Ylioppilaskunnan hallinto pitää lautapeliä suurena ongelmana.

Militantti-aktivistien syrjintä- ja rasismisyytökset ovat siitä vaarallisia, että niissä ihminen, joka kokee olevansa rasismin, naisvihan tai muun vääryyden kohde, määrittelee itse sen, mikä on syrjintää ja milloin sitä tapahtuu. Vastaavalla tavoin median sallittiin päättää (yhdessä kritisoimieni feministien kanssa) siitä, mikä on hyväksyttävää mediatutkimusta.

Tällaisissa tapauksissa etuoikeutetuiksi julistetuilla valkoisilla ihmisillä (”white priviledge”) tai miessukupuoleen kuuluvilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä tai olla hiljaa, sillä asian kieltäminen johtaa vain entistä raivokkaampiin syytöksiin.

Myöntäminen puolestaan olisi asian tunnustamista vastoin todellisuutta, siis poliittisen korrektiuden vuoksi harjoitettavaa valheellisuutta ja sietämistä vastoin todellisia asenteita: suvaitsevuutta.

Omien toimintatapojemme muokkaaminen on täysin väärä reaktio tällaisiin tapauksiin. Ulkomaalaisina Suomessa olevien pitäisi itse sietää tapojamme, käytäntöjämme ja kulttuuripiirteitämme sekä opiskella niiden taustoja eikä esittää vaatimuksia siitä, miten maassamme pitää elää. Sellainen saksalainen, joka tulee tänne opettamaan tapojemme olevan ”rasistisia”, on itse ihonväristään riippumatta uuskolonialisti.

Surkuhupaisaa Afrikan tähti -tapauksessa oli, että suuri osa yliopistoyhteisön opiskelijajäsenistä esitti HYY:lle vastalauseensa ylioppilaskunnan hallituksen anteeksianomisista. Mutta samat opiskelijat olivat itse valinneet HYY:n edustajistoon juuri ne vihervasemmistolaiset ja kokoomuslaiset opiskelijapoliitikot, jotka nyt asettuivat ulkomaalaisen opiskelijan puolelle suomalaisia opiskelijoita vastaan.

HYY:n kyyristely ei tietenkään edusta opiskelijoiden yleistä kantaa vaan ainoastaan julkitulon tehneen puheenjohtajan Jessika Isomeren henkilökohtaista mielipidettä.

Muut opiskelijat täyttivät marinoillaan sekä Jodelin että Ylilaudan niin, että palstat olivat revetä, mutta kukaan ei ollut valmis myöntämään, että HYY:n ja Helsingin yliopiston suomalaisia jäseniään kohtaan osoittama ylenkatse on seuraus yliopistolaitoksen pitkään jatkuneesta vihervasemmistolaisesta politisoimisesta.

Oli kieltämättä hauska havaita ja todistaa, että yliopisto sensuroi nyt Twitter-tililtään useiden vihervasemmistolaisten ja kokoomuslaisten hätähuutoja, joissa vedottiin sananvapauden ja suomalaisen kulttuuriperinteen puolesta. Järkyttyneille opiskelijoille yliopisto antautui tarjoamaan omaa kriisiapuaan, jolloin parodiahorisontin yli mentiin taas niin, että heilahti!

Yliopisto poistaa rationalistiset tilanteet.

Näyttöä rasismiväitteiden järjettömyydestä antoi eräs somalipakolainen, joka ei pidä Afrikan tähti -peliä millään tavalla rasistisena. Hänen mukaansa ”[s]e on mahtava peli, joka päinvastoin lisää ymmärrystä toisesta kulttuurista ja maanosasta.” Helsingin yliopiston virallisen hyvesignaloinnin mukaan peli on kuitenkin rasistinen.

Myöskään rasismista syyttelevä musta vaihto-opiskelija ei voinut perääntyä väitteistään kasvojensa menetyksen pelossa, sillä erehdyksensä tunnustaessaan hän olisi menettänyt uhripääomansa. Tapaus todistaa, että sosiaalisessa mediassa paljon seuratut henkilöt eivät välttämättä ole suosittuja, eikä laaja huomio ole merkki arvostuksesta vaan pelkästä yleisön uteliaisuudesta.

 

Hyödyllinen opetustilanne

Tapaus oli varmasti shokki fuksitapahtumaan osallistuneille uusille opiskelijoille, jotka joutuivat myrskynsilmään ilman omaa syytään. Kyseinen opetustilanne syöpyy heidän mieleensä iäksi, ja jatkossa he muistanevat olla esittämättä mitään ”rasistista” kulttuurien välisessä sodassa, jossa Afrikan tähti -peliä väitetään ”kulttuuriseksi omimiseksi”, tietysti sensuurilla uhaten.

Voidaankin kysyä, mitä tällöin on omittu? Kun Afrikan tähdessä roistot ovat valkoisia, toisin kuin Somalian rannikolla, niin onko tätä kautta kyseessä siis mustan kulttuurin omiminen?

Myös Jodel sensuroi.

Lautapelin valmistajat voisivat tasa-arvon nimissä kehittää Afrikan tähden rinnalle uuden kehitysapupakettipelin, jossa suvaitsevaiset etenevät pitkin Afrikkaa jakaen suomalaisten veronmaksajien miljardeja kylästä kylään.

Yliopistolaitoksessa puolestaan kannattaisi vähentää Suomen yliopistoihin hyväksyttävien ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden määrää, sillä he eivät näytä viihtyvän läpikotaisin rasistisissa yliopistoissamme, ja viihtyvyyttähän sekä valittaja että yliopisto näyttävät pitävän tärkeimpänä arvona.

Turvallisten tilojen politiikka on johtanut vääryyksistä valittajat ääntä eristäviin bunkkereihin, joissa he moraalihohdettaan säteillen sanovat takaavansa turvallisuutemme, mutta ottavat hinnaksi vapautemme.

Tahdon vain sanoa, että sellainen yliopisto, jossa erimielisiä tai väärinymmärrettyjä pitää tuomita (yliopiston sananvalinta), ei ole turvallinen vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.

Tätä vaaraa syventää ja realisoi Tampereen yliopiston palkkalistoilla rasismitutkijana esiintyvä Anna Rastas, joka epäili Afrikan tähti -kohun olevan tarkoituksellista, aivan niin kuin muutamat epäilivät kirjaani kohtaan esitetyn julkisen solvaamisen olleen Perussuomalaisten tarkoituksella järjestämä tempaus.

Tosiasiassa yritin vain julkaista tutkimukseni tulokset, ja voisikin sanoa, että molempien tapausten mediakäsittely on ollut alusta alkaen sekä opiskelijoita että kirjaani vastaan hyökänneiden omaa tarkoitushakuista kampanjointia.

Myös narratiivi on molemmissa tapauksissa sama: kansalaiset kapinoivat rasismisyytöksiä vastaan, mutta hallinto kyyristelee ja nöyristelee valittajien edessä mainehaittoja torjuen. Lopputuloksena seuraa pahoitteluja, anteeksipyytelyä ja ankaraa kuritusta, ja silmukka sananvapauden ympärillä kiristyy.

Yliopisto takaa turvallisuuden ja vie vapauden.

”Rasismin tutkijoina” esiintyvien länkytys, että rasismista keskustelu on ollut muka ”vähäistä suomalaisissa yliopistoissa”, että opiskelijat eivät ole tiedostaneet kulttuurimme rakenteellista rasismia ja että meidän pitäisi ottaa opiksi Black Lives Matter -kampanjoista säikkyen niiden syyllistävää puhetta, muodostaa sinänsä uhan tieteen vapautta vastaan, sillä se vaatii ajattelua ohjautumaan tieteen ulkoisista poliittisista kampanjoista.

Toistuva vetoaminen rasismin ”rakenteellisuuteen” on vain tapa tunnustaa, että mitään todellista moitteen aihetta ei pystytä osoittamaan, ja siksi nojataan ontologisesti kestämättömiin sosiaalisiin konstruktioihin. Mutta onhan kliseetä käytettävä, jotta se kuluisi ja säilyttäisi elinvoimaisuutensa.

Uhrien ja syyllisten puuttuessa on hyvä pyytää anteeksi koko maailmalta.

Tasa-arvohorisontalistit taistelevat itseään vastaan

Myöskään naisten kohtelu ei näytä koskaan olevan riittävän kosher, vaikka miehet nuolisivat feministien edessä lattiaa. Tieteen medioitumisen merkiksi Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla jutun, jossa kolme viestinnän opiskelijaa ”avoimina” kertoivat yliopistolla ”rehottavasta naisvihasta”.

Kiusaamisesta valiteltaessa ei taaskaan kysytä, millaista kiusaamista, panettelua, henkistä ahdistelua ja syyttelyä on se median ja yliopistofeministien yhteinen nalkutus, jolla toimittajat ja yliopistoväki pyrkivät lavastamaan itselleen epämieluisista ajattelijoista yhteiskunnallisesti epäkelpoja, poissuljettavia ja ulkopuolisia yksilöitä.

Saunominen loukkaa tunteita.

Olen viime aikoina hakenut yliopistoista useita tehtäviä, mutta kaikki hakemukseni on joko hylätty tai jätetty ylenkatseellisesti käsittelemättä, vastauksena vain, että hakemusta ei voida huomioida, koska ”poliittiset näkemyksesi tunnetaan”. Tällaisesta syrjinnästä ei olla huolissaan, sillä se ei majaile ”piilorakenteissa” vaan on suoraa ja tuntuvaa.

Erään hämmästelyn aiheen muodostaa poliittisten tendenssitutkijoiden väite rodullistamisesta. Sanonta viittaa keinotekoiseen tekemiseen, ikään kuin ihmisten ominaisuudet eivät olisikaan pysyviä vaan kuviteltuja tai muuttuvia, ja onkin kysyttävä, miten tuo rodullistaminen oikeastaan tapahtuu. Voisiko siitä hakea viranomaiselta vahvistuksen, kuten sukupuolen vaihtamisesta tai korjaamisesta?

Syrjimättömyyden kultti muodostaa ristiriitaisen ideologian, sillä sen mukaan tasa-arvoa pidetään päämääränä, vaikka tosiasiassa myös yliopistojen tehtävänä on sosiaalisten arvojärjestysten luominen ja arvohierarkioiden osoittaminen. Myös etiikan tehtävä on erottaa hyvä huonosta.

Sen sijaan tasa-arvohorisontalistit pyrkivät oman aikuistumisensa sijasta muuttamaan ympäröivän maailman poistamalla hierarkiat, kilpailutekijät, prosessit ja maskuliinisuuden sekä saattamaan kaiken vastaamaan omaa matalamielistä tasoaan.

Valtamedia laati suomalaisten penseät vastalauseet huomattuaan Afrikan tähti -kohulle myös vastauutisen, jossa suomalaiset leimattiin suoraan natseiksi, joten kaksoispuhe on muodostunut parodiauniversumin puhkaisevaksi, ja joudun myös itse laatimaan aiheesta vihapuhetta jynssäämään tarkoitetun kannanoton:

Koettu kohu osoittaa, että yliopistolaitoksemme ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen. Antirasistinen taistelu on lopetettu lähes täysin, ja saan päivästä toiseen kuulla uuskolonialistista puhetta, jolla kielletään suomalaisten oma osuus siirtomaaimperialismiin.

Demokratia ja liberalismi keksittiin kolonialistisissa länsimaissa, joten olemme osallisina Euroopan rasistisessa historiassa. On syytä muistaa, että koko yhteiskuntamme on rakennettu rasismin perustalle.

Rakenteellista syrjintää on vielä paljon jäljellä, ja juuri tämä on sitä, mitä jatkuva kamppailu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta kaipaa. Yliopistolle pitäisi asettaa antirasistinen komissio, joka kitkee viimeisimmätkin epätasa-arvon pilkahdukset, kuulustelee opiskelijat ja työntekijät sekä poistaa epäilyttävät viestit, likvidoi väärämieliset ihmiset ja eliminoi rakenteellisen rasismin etnonationalististen piilorakenteiden lopulliseksi murskaamiseksi.

Yliopistolla asia taidettiin ottaa todesta, sillä hallinto postasi Twitteriin, että yliopisto sisällyttää antirasistiseen teemavuoteensa myös henkilöstölle suunnattua ripitystä:

Antirasistinen autodafee.

Yliopisto siis muokkaa henkilöstöään olemaan ”antirasistisia” ja sopeuttaa suomalaisia internatsistisiin ihanteisiin. Tosiasiassa yliopiston tehtävä olisi opettaa ulkomaalaisille suomalaisia perinteitä, käytäntöjä ja kulttuuria sekä kehittää tänne tulleiden kykyä sietää kognitiivista moniselitteisyyttä ilman, että joudumme ottamaan vastaan syytöksiä ”syrjinnästä”. He kaikki pystyvät kyllä siihen, mikäli ovat niin älykkäitä, että ovat yliopistoihin tiensä löytäneet. 

Kun yliopisto opettaa opettajilleen tasa-arvopolitiikkaa prosessina eli lusikalla annostellen, sivuutetaan se älyllinen kysymys, mitä tasa-arvo, yhdenvertaisuus, syrjintä ja muu kähinä ovat ja merkitsevät. 

Suurin osa yliopiston henkilökunnasta tuskin on niin tyhmää, ettei näkisi asioiden naurettavuuden läpi. Mutta kyseinen kriittinen oppositio ei uskalla enemmistöroolistaan huolimatta avata suutaan, koska pelkää työpaikkojensa puolesta. Tapaus osoittaa, että suomalaiset eivät ole enää herroja omassa maassaan, eikä mihinkään voi suhtautua kriittisesti päätymättä woke-aktivistisen tarkastuslautakunnan känselöimäksi.

---

Päivitys 31.10.2021: Lokakuun hyväksi lopuksi täytyy tehdä tunnustus ja pyytää anteeksi. Menin ilmeisesti taitavan parodiantekijän Keijo Kaarisateen lankaan, aivan kuten aiheesta mediakirjoittelun aloittanut Iltalehden toimittaja Sami Koski. Mutta syy ei ole minun, sillä erehdyin luottamaan Kosken Iltalehdessä ilmaisemaan informaatioon, ja onhan hän Julkisen sanan neuvoston jäsen!

Oudoksuin hetken, miksi missään mediassa ei ole esitetty ”rasismista” valittaneen ”saksalaisen tummaihoisen vaihto-opiskelijan” henkilöllisyyttä, eikä kukaan ole tavannut häntä yliopistolla. 

Opiskelija ei ollut myöskään paikalla häntä järkyttäneessä opiskelijatapahtumassa, ja hän vain ”sai kuulla” niistä myöhemmin. Myös hänen Instagramiin rakentelemansa profiili ja muu taiteellinen työ katosivat kuin tuhka tuuleen.

Sami Koskella on paljon oppimista toimittajana, eikä haastattelemisen FaceTime-puhelussa pitäisi riittää fatwantarkistuksen läpäisemiseen.

Myös Keijo Kaarisade voisi oppia pitämään identiteetistään tarkempaa huolta, sillä hän tuli paljastaneeksi itsensä esittämällä Twitterissään suuren määrän aihetta käsitteleviä postauksia. Kyseessä lienee trollauksen historian rajuin keijotus, ja yliopisto puolestaan antautui valehtelemaan ”opiskelijan” olemassaolosta pelastaakseen kasvonsa.

Naurettavaa asiassa on tapa, jolla satriirin ja parodian suvereeni mestari onnistui nöyryyttämään valtamedian ohella myös lähdekritiikistään tarkkaa yliopistolaitosta ja sen älykästä varadekaania matemaatikko Samuli Siltasta, jolta trollipeikko sai puristettua valittelun, että suomalaisen yliopiston johtoon kuuluu ”pääosin valkoista porukkaa”.

Yliopiston antirasistiset koulutusleirit on joka tapauksessa keskeytetty, ja muussa kyykytyksessä on tilapäinen huoltokatko. Kun seuraavan kerran kuulette yliopistolla väärän pronominin, älkää luottako kriisiapuun vaan soittakaa 112. Kiitos huomiosta.

Aiheesta aiemmin:

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla seipäillä 

Keppimiehen kauppaketju sensuroi moraalipaniikissa tähtipojat 

Symbolisia kieltoja

Kriisi ja rähinä – Esiintymiskoulutusta kaikille

Kriisi ja rähinä: ne leimaavat nykyistä politiikantekoa. Käsittelen tässä molempia.

Valtiovarainministerille ja Keskustan puheenjohtajalle Katri Kulmunille valtion varoilla ostettu esiintymiskoulutus ilmeisesti epäonnistui, sillä valmennuksen tuloksena ministeri joutui eroamaan! Olen itse sitä mieltä, että jos poliitikko ei ministerin kenkiin astuessaan osaa esiintyä, hän on tehtävään sopimaton. Koulutus on siis turhaa sekä siinä tapauksessa, että sitä tarvitaan, että siinä, että sitä ei tarvita.

Kovin väärässä tuskin ovat ne, jotka ovat arvelleet, että avustajansa Kulmunille junailema esiintymiskoulutus saattoi olla miina, jolla hyödyttömäksi käynyt ministeri likvidoitiin pois, hieman jonkinlaisen Mantsurian kandidaatin tapaan. Paavo Väyrysen vakuuttelu, että entinen avustajansa Katri Kulmuni puolestaan on ”joukkueen” uhri, on tosin Kulmunia itseään kohtaan varsin suopeaa.

Ehkä valtiovarainministeri piti kaataa hänen annettuaan 8,5 miljardin myötäjäiset Italialle. Näin vältyttiin laajemmalta hallituskriisiltä. Metodi oli perimmältään sama kuin Kulmunin itsensä savustaessa viime syksynä Antti Rinnettä (sd.), joka potkaistiin pääministerin pallilta ”setämieheksi” julistettuna, jotta naiset saavat reuhata hallituksessa naishormoniensa raivolla. Kenties kosto Kepulle tulikin SDP:stä.

Valtiontalouden raihnaiseksi pelastukseksi Kepu kaiveli pakastimesta jopa Esko Ahoa, jota saattaa kuumottaa mahdollisuus palata haastajaksi seuraaviin presidentinvaaleihin.

Väyrysen lietsoman salaliittoteorian mukaan Kepua johtaa talousliberaali klikki, jonka sukset ovat ristissä konservatiivisemman setämieskabinetin ja maanviljelijäväestön kanssa. Ministerit ovat tämän mukaan sorminukkeja, joita oikeasti liikuttelee kulissien takainen kaarti. Selitys on uskottava, sillä juonittelevuus on osa Keskustan brändiä johtuen puolueen vaa’ankieliasemasta ja sisäisestä eripuraisuudesta.

Johtuupa Kulmunin kurja kohtalo sitten tietoisesti rakennetusta ansasta tai ei, se kertoo jälleen hallituksen luottamuksen horjumisesta ja Kepun jakautumisesta. Keskustasta on tullut puolue, jolla ei ole tehtävää politiikan markkinoilla, paitsi maatalouden asianajajana. Talousliberaali Sipilä-siipi ajaisi mielellään markkinataloudellista ideologiaa. Agraariväestön mielestä valtion tulisi kuitenkin tukea maataloutta miljardeilla. Nämä eivät sovi saman katon alle.

Vasemmisto ja Kokoomus ajavat liberaalia agendaa tehokkaammin, ja siksi Kepun kannatus päätynee Ruotsin keskustan tasolle. Sekin on noin 8,5 %. Ruotsissa kannatuksen ytimen muodostaa juuri maanviljelijäväestö.

Suomessa maaseudun etua on parhaiten ajanut Perussuomalaiset, joka on vastustellut EU:n maataloudelle tuottamaa paragrafipainajaista ja Suomen nykyhallituksen harjoittamaa omakotiasumisen kallistamista.


Ylikallis kouluttelu on korruption muoto

Entä esiintymiskoulutus? Se kertoo politiikan medioitumisesta ja poliitikkojen teennäisyydestä. Mediatutkija Kent Asp väitti jo 1980-luvulla, että poliitikot hakeutuvat entistä useammin esiintymisvalmennukseen miellyttääkseen toimittajia ja täyttääkseen mediajulkisuuden odotuksia. Professori Jesper Strömbäckin mukaan politiikan medioituminen kertoo vallan siirtymisestä toimittajille.

Olli Wariksen penkomasta sähköpostikirjeenvaihdosta näkyykin, että Kulmunin avustaja ja virkamiehet koettivat mukautua median odotuksiin samalla, kun he myös pelkäsivät median reaktioita. Medioitumisen vaikutusyhteys on aina kaksisuuntainen: poliitikot myötäilevät mediaa, ja media puolestaan päättää julkisuuden myönteisyydestä tai kielteisyydestä. Tuloksena kiitosta tai kohua.

Sosiaalinen korruptio näkyy myös konsulttidemokratiassa. Ellun Kanojen ja Tekirin tapaiset viestintätoimistot ovat olemassa, koska hallitusvalta ostaa niiltä ylikalliita palveluja verovaroilla.

Esimerkiksi Ellun Kanoja johtaa Kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen. Viestintätoimisto Kreabiin puolestaan päätyi SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner. Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa taas aloitti Keskisuomalaisessa ja tunnettiin uransa alkuaikoina kepulaisena, joten ei ihme, että Kulmunille yritettiin räätälöidä koulutusta juuri häneltä. Ostoksesta rangaistiin juridisesti lopulta Kulmunin avustajaa, ei Kulmunia itseään, jolle ”koulutus” tuli.

Oireellista on, että valtakunnansyyttäjäkin erehtyi ostamaan valtion laskuun koulutusta, jonka funktio taisi olla lähisukulaisensa leivissä pitäminen.

Politiikan näkökulmasta asiaan liittyy joka tapauksessa syvä ongelma. Se on siinä, että poliitikon ei sallittaisi olla oma itsensä eikä kertoa itsestään juuri niin kuin haluaa. Hänelle yritetään sovittaa jotakin, mikä ei pue. Tämä kielii poliitikkojen epäaitoudesta, joka paistaa läpi. Teennäisyys ei toimi.

Perussuomalaiset ovat vastanneet tähän omalla alkuperäisyydellään. Kun joku perussuomalainen sitten lausahtaa jotakin omalla peittelemättömällä tavallaan, tämä ei käykään medioille, vaikka se edustaa aitoa ja rehellistä ajattelua, vaan asiat yritetään skandalisoida julkisessa sanassa.

Voisi hyvin ajatella, että suomalainen rahvas arvostaisi luonnollisia kansanihmisiä, sillä kansanomaiset poliitikot harvoin ovat valheellisia myöskään yhteiskuntaa koskevissa mielipiteissään. Media kuitenkin haukkuu kansanomaisuutta ”populismiksi”, joka ei kelpaa kaunistelevia valeita kaipaaville toimittajille.

Juuri siksi esiintymiskoulutusta ”tarvitaan”, ja esiintymiskoulutuksen tarve paljastaa johtavien poliitikkojen olevan kaulapannassa. – Taas yksi korsi hallitusta odottavan juhannuskokon kekoon.

Sote-ongelma puolestaan on tuossa ihan kulman takana. Arvioin jo Ylen taannoisessa vaalitentissä, että Sote-kortti on hallituspelin Musta Pekka, jota kukaan ei halua ja joka jää hallitukseen päätyvän Kepun käsiin. Kepu oli Sotea ajamassa, ja nyt kun asiassa pitäisi perääntyä, se ei enää käy. Erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksella ja muilla toimilla purettiin terveydenhuoltoa jo niin paljon, että organisaatiot ovat hajalla, eikä niitä enää saa takaisin kokoon.

Myös kysymys poliittisesta vastuusta on saanut uuden sävyn. Mikä puolue ja kuka poliitikko enää haluaa hallitusvastuuseen, kun koronakriisin lasku lankeaa? Voi tulla ministereistä pula. Seuraava hallitus joutuu tekemään ankaraa talouspolitiikkaa, ja se voi tapahtua vain oman kannatuksen hinnalla. Vastuullisuutta kuitenkin kaivattaisiin, sillä nykyinen lupailijahallitus on roiskinut rahojamme ilmastohumpan ja eurosirkuksen poskivalssissa taivaan tuuliin.


Kyseenalaista identiteettipolitiikkaa

Tällä viikolla on kohistu paljon mustien aloittamista mielenosoituksista. Myös Helsingin Senaatintorilla järjestettiin suuri mielenilmaus, jonka poliisi tosin hajotti koronarajoituksiin vedoten.

Vaikuttaa, että Yhdysvalloista alkaneella mellakoinnilla yritetään perimmältään kaataa Donald Trumpin hallintoa. Kyseessä lienee jonkinlainen esivaalikampanja, jonka tavoitteena on maalittaa Trumpin hallinto ”rasistiseksi”.

Mellakointi kertoo ensinnäkin (1) siitä, kuinka ohut ja hauras monikulttuurisuuden ja monietnisyyden pintakuori on maahanmuuttoon lähtökohtaisesti perustuvassa Yhdysvalloissa. Tämä indikoi, että kansanryhmien yhteen sulauttaminen ei toimi. Syytä siihen, miksi näin on, en tiedä, mutta se vaikuttaa olevan ikävää todellisuutta. Väkinäiset yritykset painostaa segregoituvia väestöjä yhteen näyttävät johtavan levottomuuksiin.

Toiseksi (2) mellakointi nojaa valtavaan yleistykseen. Mikrotason tapahtumasta, kuten poliisipidätyksessä tapahtuneesta kuolemasta, on johdettu suuri makrotason päätelmä, että kyse onkin rasismista, ja asiasta järjestetään maailmanlaajuinen kampanja. Se ulottuu myös Suomeen, jolla ei ole rotupoliittista historiaa ja jossa mellakointi saa valkoista kantaväestöämme syyllistävän merkityksen.

Kolmanneksi (3) mellakointi on vaarassa muotoutua käänteiseksi rasismiksi, jossa politikoidaan avoimesti rodun käsitteellä, vaikka toisaalta samat aktivistit ovat useasti pyrkineet kiistämään ihmisrotujen olemassaolon ontologisina ja biologisina kategorioina. En ota kantaa kummankaan puolesta tai vastaan, mutta totean asiaan liittyvän ristiriitaisuuden.

Neljänneksi (4) Black Lives Matter -kampanjointi antaa näyttöä identiteettipoliittisesta klusteroitumisesta, jolla halutaan sulkea hyvin erilaisia vähemmistöjä saman eturyhmäpoliittisen pyyteellisyyden piiriin. Yhdysvaltalaisten kansalaisaktivismin katsotaan velvoittavan esimerkiksi suomalaisia homoja puimaan nyrkkiä Donald Trumpia vastaan. Näyttöä tästä antaa vaikkapa kokoomuslaisen nuorisopoliitikon Konsta Nupposen Instagramissaan esittämä kannanotto, jonka mukaan ”[r]asismilla ei ole sivistysvaltiossa sijaa”.

Muotoilussa on suvaitsematon sävy etenkin, kun rasismin käsitettä ei ole mitenkään määritelty. Taisi tulla hieman harhainen identifikaatio.

On toki hyvä, ettei rasismia esiintyisi – myöskään valkoisia ihmisiä kohtaan suunnattuina syytösten tai itsesyytösten keihäinä. Vaikuttaa kuin jatkuvalla marttyyreiksi asettumisilla haettaisiin oikeutusta rajoittamattomalle maahanmuutolle.

Vähemmistöjen hyökkäävyys ei edistä niiden asioita kovin taidokkaasti. Se luo kuvan vaateliaisuudesta ja vähemmistödespotiasta. Lopulta poliittinen vihervasemmisto alkaa ajaa omaa yleispolitiikkaansa vähemmistöjen selässä ratsastaen: hintana vihervasemmiston tuesta niille.

Suvaitsevuuden kompensaatiokaupalla koetetaan ehdollistaa erilaiset vähemmistöt kannattamaan huvitteluliberalismia ja vihervasemmistoa aivan kaikessa, talouspolitiikka mukaan lukien. Lopulta nämä puolueet taistelevat kannatuksesta keskenään tuossa identiteettipolitiikan aina vain ahtaammaksi käyvässä nurkkauksessa, jossa myös erilaisten vähemmistöjen edut ovat keskenään ristiriidassa.

Olisi pohdittava, ketkä täällä maailmassa loppujen lopuksi ovat enemmistöinä ja ketkä vähemmistöinä ja missä asioissa. Kannattaisiko jo vihdoin ajaa myös omaa kansallista etuamme esimerkiksi EU-politiikassa? Ehkä mielenosoittajien pitäisi ottaa hieman esiintymiskoulutusta.

Totuus löytyy taksista

Kansanedustajien moraalia pidetään käänteisesti verrannollisena heidän valtiolta laskuttamiinsa taksikilometreihin (Jani Toivola), mutta taksilla ajaminen näyttää valottavan poliittista todellisuutta myös laajemmin. Niinpä luonnostelen tässä eräänlaista sosiaalisen todellisuuden taksiteoriaa. 

Puolustan täysin Yleisradion toimittajan Abdirahim ”Husu” Husseinin (SDP) oikeutta ilmaista poliittiset näkemyksensä taksissa. Samalla paheksun voimakkaasti SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Eveliina Heinäluoman selittelyjä, joilla hän koetti perustella, miksi demarit erottivat Husseinin puoleksi vuodeksi ryhmästä.

Asiahan oli niin, että osa-aikaisena taksikuskina toiminut Hussein oli väittänyt jättäneensä ”rasistisesti käyttäytyneen” asiakkaan moottoritielle. Selvitys paljasti myöhemmin Husseinin sepitteen loruksi, ja demarien valtuustoryhmä antoi Helsingin kaupunginvaltuutettuna toimivalle Husseinille kenkää ”valehtelusta”.

Eveliina Heinäluoman perustelu on kuitenkin täysin virheellinen. Husseinhan ei ollut itse asiassa valehdellut, vaan kertonut tarinan. Koska sepitteellä ei ole totuusarvoa korrespondenssin merkityksessä lainkaan, se kertoo vain lausujansa ajatusmaailmasta ja arvoista, ja niitä paljastaessaan Hussein puhui totta! Demarit siis erottivat hänet valtuustoryhmästä, vaikka (tai koska) hän oli ajatuksistaan ja ihanteistaan täysin rehellinen.

Onhan kansalaisilla, maassa oleskelijoilla ja muulla poliittisella yleisöllä oikeus tietää, mitä heidän edustajansa ajattelevat, vai kuinka? Siksi Husseinin oikeus ilmaista mielipiteensä, asenteensa ja arvonsa vilpittömästi on tärkeää. ”Vihapuheeksi” väitetyn argumentaation sensuroiminen johtaa nimenomaan valheellisuuteen, joten näin tuli näytetyksi, että totuutta ihmisten asenteista ei voida tavoitella vasemmiston kampanjoimien hyveellisyyshankkeiden kautta. Totuus Husun asenteista ei vain kelvannut demariryhmälle, joka joutui myöntämään vihapuheiden ja -tekojen kytevän sisällään, ja SDP onkin kunnostaunut omien sääntöjensä rikkomisessa yhtä hyvin kuin EU (Dublin II, no bail out, Schengen jne).

Juniori-Heinäluoman ripitys tuli joka tapauksessa väärään paikkaan. SDP:llä olisi ollut aihetta erottaa Hussein (ja tietenkin myös al-Taee) aivan muista syistä jo aiemmin (tapauksista tarkemmin täällä). Mutta Husseinin ja al-Taeen aiempiin kannanottoihin ei liittynyt valehtelua eikä peittely-yrityksiä, vaan kumpikin solvasi tiettyjä oman viiteryhmänsä ulkopuolisiksi kokemiaan vähemmistöjä avoimesti. Siten niihin ei liittynyt julkista sanaa kiinnostavia paljastuksia, jotka aina luovat vaikutelman suuresta informaatioarvosta. Ei valehtelua, vaan suoraa rasismia. – Näin on hyvä?

Totuus ei löydy heinänkorsista eikä superlihaksista. Totuus ei löydy myöskään mediasta eikä yliopistoista, vaan totuus löytyy – taksista! Vain yksityisen yrityksen ylläpitämä ja loppuun asti kilpailutettu taksifirma voi tätä nykyä kaivaa esiin yhteiskunnallisen totuuden tavalla, joka antaa aiheen Tuomari Nurmion lohdulliseen runoiluun taksista, jonka katolla ”vilkkuu yön ainoa valopilkku”.

Husseinin tapaus ei olisi sinänsä kommentoimisen arvoinen. Mutta se heijastelee laajemmin sitä tapaa, jolla tietyt ulkomaalaistahot, poliittinen vihervasemmisto, huvitteluliberaali oikeisto ja poliittiset oikeusviranomaiset käyttävät väitettään ”rasismista” suomalaisten ihmisten vastaiseen kiihottamiseen, panetteluun ja mustamaalaukseen. Siihen, että Husu oikeasti valehteli eli käytti kelvottomia keinoja asioidensa edistämiseen, viittaa uhrin puuttuminen: kukaan ei ole ilmoittautunut taksista tienposkeen potkaistuksi.

Tapaus osoittaa, että väitettä ”rasismista” käytetään jatkuvasti kantaväestön vastaisen hyökkäilyn ja vihapuheen välineenä. Sitten kun väitteiltä putoaa pohja, lumpeet valahtavat yleisön silmiltä, eikä vihervasemmistolle ei jää muuta keinoa kuin vetää hätäkatkaisimesta ja ajaa oman pesänsä likaajat pois riveistään, vaikka juuri heitä vihervasemmisto oli juuri äsken hellinyt omina salonkipuudeleinaan. – Säälittävän ristiriitaista.

Sallikaamme siis, että Hussein ja kaltaisensa voivat jatkossakin esittää omat vihaiset puheensa täysin avoimesti ja vailla rangaistusten uhkaa, sillä kansalaisten täytyy saada tietää poliittisten edustajien todellisista ajatuksista ja näkemyksistä, esitetäänpä ne sitten satuina, sepitteinä tai todellisuutta kuvaavina kertomuksina. Vaikka kukapa sitä todellisuudestakaan enää selvän ottaisi, kun yliopistollisella rehulla ruokittu vasemmisto pitää myös todellisuutta itseään vain sosiaalisena tai kielellisenä konstruktiona?

Asioiden ollessa Husseinin esimerkin osoittamalla tavalla, ei tarvitse ihmetellä, miksi ääni puhelimessa kysyy entistä useammin suomalaista taksikuskia. Kyse ei ole enää vain paikallistuntemuksesta.

Huvittavia asian ympärillä ovat jälleen vasemmiston kellokkaiden kannanotot. Jari Laukia -niminen vasemmiston etäispääte Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta erehtyi tviittaamaan marraskuun ensimmäisenä päivänä oman hienon kertomuksensa. Sen mukaan: ”Taksissa kuljettajana oli tumma, murtaen suomea puhuva nuori kaveri. Juttelimme työelämästä. Hän oli ollut taksinkuljettaja kolme kuukautta. Oli opiskellut Suomessa sähköasentajaksi. Alan töitä ei ollut. kuskin hommia sai [kirjoitusvirhe]. Hyvä niin, ehkä asentajillekin voisi olla työsarkaa.”

Niinhän olisikin, kunhan saataisiin suomalaiset työttömät taantuvilta paikkakunnilta kasvukeskuksiin, eikä naarattaisi ulkomaalaista halpatyövoimaa tänne suomalaisten tappioksi. Varsinkin taksialalta on ulkomainen työvoima syönyt suomalaiset lähes kokonaan pois pääkaupunkiseudulla. 

Marraskuun yhdeksäntenä päivänä Jari Laukialle tuli jälleen aihetta tviittaukseen. Tällä kertaa hän lausui: ”Kansanryhmää vastaan kiihottavan mielipiteen esittämisellä ei ole mitään tekemistä mielipiteen vapauden [kirjoitusvirhe] kanssa. Se on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Sitäkö me tähän maahan haluamme?”

Tämä ei ollut parodiatviitti. Jos Jari Laukian mielestä kansanryhmää vastaan kiihottamisella ”ei ole mitään tekemistä” mielipiteenvapauden kanssa, miksi te vasemmiston kätyrit yliopistomaailmassa, korkeakouluissa, oikeuslaitoksessa ja kaikkialla muuallakin pyritte koko ajan väittämään, että poliittisten mielipiteiden vapaa ilmaiseminen ja yhteiskunnallisen todellisuuden paljastaminen ovat kansanryhmää vastaan kiihottamista?

Te teette sen itse. Ja samalla itsenne naurettaviksi. Syy: sananvapauden olemus ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen käsitteellinen määrittely ovat teiltä aivan hukassa.

Kantaväestömme maahanmuuttomielipiteiden jakautumisen taustalla vaikuttaa vihervasemmiston luokkastrateginen samastuminen muualta tulevaan paariaväestöön ja sitä kautta poliittisen vaikutusvallan, kohtalotoveruuden ja kannatuksen kalastelu. Se on johtanut kuitenkin väärään identifikaatioon, josta kärsii suomalainen työväestö itse vihervasemmiston samppanjasosialistien ja kaviaarikommunistien jatkaessa omissa suojatyöviroissaan.

Kaiken takana on valtamedian lietsoma intersektionaalinen eli väliinputoajaryhmiä rekrtytoiva ja hyödyntävä eturyhmäpolitiikka, joka käyttää hyväkseen narsistista halkomista, moraaliposeerausta ja hyveellisyyden signalointia. Niistä puhuin tiistaina Dosentti-ohjelmassa, tosin esimerkkitapauksenani oli ilmastopolitiikalla ratsastaminen.

Kiitokset dosentti Arto Luukkaselle! Tehdään maailmasta parempi paikka.