Kun Neuvostoliitto oli sodalla ryöstänyt Suomen Karjalan ja osan Saimaan kanavasta, se tarjosi kanavaa suomalaisille vuokrattavaksi.
Suomalaiset vuokrasivat sitten sen, mikä heille todellisuudessa kuului.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on nyt luonnostellut lakiesityksen, jolla asumisoikeusasukkaiden asumisoikeussopimuksia esitetään irtisanottaviksi talojen aso-vajaakäytön tilanteissa.
Korvaukseksi hallitus esittää, että irtisanotut asukkaat saisivat jatkossa ostaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata sen itselleen, tosin tarkemmin määrittelemättömällä vuokralla. Esityksen perusteluissa lausutaan (luku 12.2.1, s. 26):
”Ehdotetussa sääntelyssä turvattaisiin asumisoikeuden haltijan asema monilla tavoin. Omistajan olisi tarjottava ensisijaisesti asumisoikeuden haltijalle omaksilunastusoikeutta ja toissijaisesti vuokrasopimusta tai muuta vastaavaa asuntoa paikkakunnalla. Asumisoikeuden haltijalla olisi siis
mahdollisuus jatkaa pysyvää asumistaan asuntonsa omaksilunastamalla.”
Lakiesityksen johdannossa asiaa luonnehditaan seuraavasti:
”Asumisoikeuden haltijoiden asumisturva varmistettaisiin asunnon omaksilunastamismahdollisuudella sekä vuokra- tai asumisoikeussopimuksen tarjoamisella.”
Esitetyistä perusteluista voidaan päätellä, että ensin aso-asukkailta poistettaisiin asumisoikeus, ja taivuttelua vuokralaiseksi tai asunnon omaksi lunastamiseen kuvaillaan asukkaan aseman turvaamiseksi.
Tilanne vastaisi Saimaan kanavan riistoa ja vuokrausta takaisin sen haltijalle.
Ensin romutettaisiin aso-oikeudet, ja hyvitykseksi tarjotaan mahdollisuutta vuokrata se, mikä asukkaalle kuuluu. Näin asumisoikeusasukkaat syöstäisiin onnen ensimmäiseltä portaalta takaisin uuden pehtoorin vuokraorjuuteen.
Petteri Orpo aikoo aso-romutuksen alulle panneen ex-ministeri Kai Mykkäsen (kok.) ja tämän työtä jatkaneen Sari Multalan (kok.) tuella ryssiä Suomen noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan perusoikeudet ja kumota tärkeät oikeusvaltioperiaatteet, joihin kuuluu asukkaiden omaisuudensuoja ja asuinturva.
Kyse on Kokoomuksen ja yksityisten aso-yhtiöiden yhteisistä toiveista alulle lähteneestä asumisoikeuksien ”käyttö- ja luovutusrajoitusten” (eli suomeksi: myyntikieltojen ja vuokrausrajoitusten) poistamisesta, jota härskillä tavalla kehdataan sanoa ”rajoituksista vapauttamiseksi”. Tällä brezhneviläisellä sanankäytöllä koetetaan himmentää se, että kyse on asukkaiden vapauttamisesta heidän oikeuksistaan.
Asumisoikeuslaista irtisanomislaki?
Ministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lainmuutosesityksen, jolla nykyiset asumisoikeussopimukset voitaisiin sanoa yhtiöiden aloitteesta irti, jos aso-talossa enää 1/3 tai vähemmän aiempien aso-lakien aikana solmituista asumisoikeussopimuksista on voimassa (muiden huoneistojen ollessa nykyisen aso-lain 74 pykälän nojalla esimerkiksi vuokrattuina).
Lainmuutoksen jälkeen solmitut uudet sopimukset puolestaan voitaisiin sanoa irti, jos 1/2 tai vähemmän aso-talon asunnoista on aso-käytössä.
Hallitus tarjoaa hyvitykseksi aso-asukkaalle mahdollisuutta lunastaa aso-asuntonsa omaksi tai vuokrata aso-asuntonsa itselleen jollakin laissa määrittelemättömällä vuokratasolla.
Tosiasiassa nämä mahdollisuudet eivät kompensoisi sitä oikeushyvää, josta aso-asukkaat ovat asumisoikeusmaksunsa maksaneet. Kyseessä ei olisi siis oikeussuojakeino.
Kyseessä ei voisi olla myöskään hyvitys eikä korvaus menetetystä kodista. Hyvityshän ei voi olla mikään sellainen, että asukkaalle tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi jotakin, mikä asukkaalla jo on ja mistä asukkaat ovat sopineet aso-maksun maksaessaan.
Hyvitys ei olisi kyseessä siksikään, että kuka tahansa aso-asukas voi nykyisenkin lain voimassa ollessa ostaa asunnon omaksi mistä tahansa muualta tai vuokrata asunnon vuokramarkkinoilta! Joten mitäpä hyvitystä tuohon sisältyisi?
Sairasta hallituksen esityksessä on, että siinä puhutaan hyvityksestä ikään kuin asumisoikeuksien kumoaminen olisi läpihuudettu juttu ja kyse olisi vain siitä, millä turpaan lyötyjä asukkaita voitaisiin lepyytellä. Kyseessä on tyypillinen kokoomuslainen pöyhkeys, häätömentaliteetti ja torpparimielialan lietsonta, joilla asukkaista tehtäisiin evakkoja.
Kokoomus yrittää tuhota asumisoikeusjärjestelmän
Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen kumottiin perustuslakivaliokunnassa, kun nykyistä, vain vähän aikaa sitten, uudistettua Asumisoikeuslakia 393/2021 käsiteltiin.
Perustuslakivaliokunnan (PeVL 5/2021) mukaan laki voitiin käsitellä tavanomaisen lain järjestyksessä vasta, kun esityksestä oli poistettu aso-yhtiöiden vaatimus, että aso-asuntoja pitäisi saada myydä ja asukkaat vuokralaistaa.
Hanke todettiin tuolloin ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen” osalta asukkaiden perustuslaillisen omaisuudensuojan ja asuinturvan vastaiseksi.
Nykyinen aso-laki hyväksyttiin lopulta Sanna Marinin (sd.) hallituksen esittämänä tavanomaisen lain säätämisjärjestyksessä, kun esityksestä oli poistettu nuo käyttö- ja luovutusrajoitusten madallusvaateet. Jo Juha Sipilän (kesk.) hallitus kampesi niitä voimaan, mutta silloinen asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) veti lakiesityksen pois juuri ennen vaaleja 2019.
Nyt Kokoomus on toistamassa aso-yhtiöiden pitkään hehkuttaman vaatimuksen ja junttaa lainmuutosta läpi käyttäen puuhapirkkoina puolueen asuntoministereitä. Kai Mykkänen avasi Pandoran lippaan tilaamalla kavereiltaan puolueellisia selvityksiä aso-järjestelmän muka-huonoudesta heti hallituskauden aluksi. Seuraajansa asuntoministerinä Sari Multala aikoo esitellä lainmuutosvaateet eduskunnalle, vaikka liiketalouden etiikan dosentti Jukka Kilpi totesi lakiesityksen perustelut läpikotaisin valheellisiksi täällä ja tuomitsi aso-asukkaisiin suunnatun jatkuvan painostuksen myös täällä.
Olen ilmoittanut eduskunnan valiokunnille ja oikeuskanslerille, että käsitykseni mukaan lainmuutos vaarantaisi asukkaiden perusoikeudet tavalla, jonka vuoksi lakia ei voida käsitellä ilman tutkintaa perustuslakivaliokunnassa.
Olen ilmaissut kantani myös Lausuntopalvelussa ja antanut lausuntoni ministeriölle. 12-sivuisen lausuntoni voi ladata PDF-muotoisena täältä.
Katsotaanpa yksityiskohtaisemmin, mikä lainmuutosesityksessä on vikana.
Aso-sopimusten irtisanominen talojen aso-vajaakäyttöä koskevissa tilanteissa
Asumisoikeustalojen ”aso-vajaakäyttötilanteita” koskeva pykälä on lainmuutosesityksen kelvottomin, koska sen kautta voi avautua suora tie asumisoikeusasuntojen irtisanomisiin ilman tosiasiallisia perusteita.
Esitetyn pykälän 88 a ensimmäisessä kappaleessa kirjoitetaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttamisen edellytyksistä, että vapauttaa voidaan,
”jos talon huoneistoille ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina ja tästä syystä talossa on jäljellä asumisoikeuden haltijoita kolmasosassa tai alle kolmasosassa talon huoneistoista.”
Tässä kohdassahan ei ole ollenkaan määritelty, mitä tarkoitetaan sillä, että ”ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina” – esimerkiksi missä ajassa ja millä käyttövastikkeiden hintatasolla? Tämä on jätetty lainmuutosehdotuksessa avoimeksi, eikä niin tulkinnanvaraista lakia voitaisi eikä pitäisi hyväksyä.
Jos sitten mennään eteenpäin ja luetaan saman pykälän 88 a kohdasta 4, että ehtona on, että
”talon huoneistoista perittävillä käyttövastikkeilla tai vuokrilla ei ole voitu kahtena edellisenä vuotena kattaa talon hyväksyttäviä vuotuisia pääoma- ja hoitomenoja”,
tämähän tarkoittaisi, että yhtiön kaksi peräkkäistä asuintalokohtaista tappiovuotta avaisivat mahdollisuuden aso-sopimusten irtisanomisiin, vaikka tappiot voivat johtua pelkistä suhdannevaihteluista tai yhtiön tahallaan aiheuttamista omista toimenpiteistä.
Yhtiöt olisivat heti vähäistenkin talokohtaisten tappioiden kohdatessa valmiita irtisanomaan aso-sopimukset, vaikka yhtiö kokonaisuutena olisi voitollinen.
Tämä mitätöisi aso-yhtiöiden sisäisen pääomakulujen tasausjärjestelmän (AsoL 35 §) merkityksen talokohtaisten tappioiden tasaajana ja tarkoittaisi, että aso-yhtiöt voisivat pyrkiä eroon kaikista vähänkin tappiollisista asuintaloyksiköistään ottamatta mitään vastuuta sopimusten sitovuuden (pacta sunt servanda) periaatteesta.
Pääomakulujen tasausjärjestelmän tarkoitus on tasoittaa asuintalojen keskinäistä voitollisuutta ja tappiollisuutta aso-yhtiöiden sisäisessä taloudessa. Lainmuutoksen tuloksena luotaisiin automaatti, jolla jokainen tappiollinen asuintaloyksikkö deletoitaisiin pois myytäväksi.
Mitä jos teollisuusyrityksetkin myisivät pois uutuudenkiiltävät tuotantovälineensä vain siksi, että ne ovat aluksi ”tappiollisia”? Yritysten sisäinen tasaus on liiketalouden keskeinen instrumentti, jota ilman mikään uudistuminen ei olisi mahdollista. Aso-lainmuutoksen tehtävä on pelkästään destruktiivinen, ja se tähtää
koko järjestelmän kokoomuslaiseen tuhoamiseen.
Käyttövastikkeiden tasoa ja kantoa sekä talojen tuottoisuutta rajoittaa aso-lain sisäinen ja sinänsä perusteltu vuokravertailurajoite (AsoL 33 §, 3 mom.), joten tilapäiset ja talokohtaiset tappiot voivat yhtiöiden sisällä johtua myös niistä – ja toki myös edellä mainituista pääomakulujen tasausjärjestelmässä olevista kallistumista, jotka olisivat helposti säädeltävissä yhtiöiden päätöksenteossa.
Kuitenkin kyseisellä lainmuutoksella 88 a § tehtäisiin mahdolliseksi irtisanoa asuintalokohtaiset aso-sopimukset vain siksi, että aso-yhtiö ei saa omasta mielestään tarpeeksi liikevoittoa tai on tarkoituksellisesti ajanut taloutensa huonoon jamaan asuntoja realisoidakseen. Tämä voisi johtaa samaan kuin esitetyn pykälän 88 b mahdollistama konkurssikeinottelu, josta mainitsin PDF-lausunnossani.
Lainmuutos syventäisi aso-yhtiöiden vallankäyttöä
Aso-sopimusten irtisanomisten viimekätiset perusteet jäisivät julkisuudelta salatuiksi.
Voidaan kysyä, miten aso-asuntojen aso-vajaakäyttötilanne voitaisiin taloudellisesti arvioida, kun aso-asukkaille esitettävät (ja aso-yhtiöiden tilinpäätösten liitteenä myös olevat) käyttövastikelaskelmat, päätetilinpäätökset ja minimipöytäkirjat eivät kerro talojen hoitokulujen lisäksi (noin 25 % kokonaisvastikkeesta) mitään talokohteiden taloudesta vaan jäisivät Osakeyhtiölain mahdollistaman salassapidon piiriin.
Jäisi siis täysin aso-yhtiöiden omaan valtaan arvioida realisoimisuhan alle saatettujen talokohteiden talouden todellista tilaa. Muutamat aso-yhtiöt (kuten jopa kunnallinen Haso Oy) ovat ottaneet pisteytykseen perustuvan tasausjärjestelmän rinnalla käyttöön myös ”harkintakertoimeksi” ilmoittamansa menettelyn, jolla käyttövastikkeita muokataan vielä 10 prosentin verran suuntaan tai toiseen ja jonka vuoksi käyttövastikkeet ovat nousseet tietyissä taloissa kuin hattaran hinta.
Lainmuutoksen tuloksena asukkaat tai viranomaiset eivät voisi tietää olennaisia asioita talokohteiden taloudesta vaan olisivat entistä enemmän pelkästään aso-yhtiöiden manipuloimien taloustietojen varassa, joihin vaikuttaa yhtiöiden kyky säädellä kiinteistöjen taloutta muun muassa pääomakulujen tasausjärjestelmällä ja erilaisilla harkintakertoimilla. Esityksen mukainen laki mahdollistaisi omistajien mielivallan.
Aso-yhtiöt ja niiden omistajat voisivat tahallaan korottaa käyttövastikkeita ihan vain saadakseen aso-käyttöasteen putoamaan ensin 1/2:aan ja sitten 1/3:een myydäkseen talot ja laittaakseen myyntivoitot taskuihinsa.
Asuntoministeri Sari Multalan takapiruna hänen erityisavustajanaan häärää Helsingin kokoomuksen varavaltuutettu ja Suomen Vuokranantajien edustajana tunnettu Tarik Ahsanullah, jonka sijoitusneuvojen vuoksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan Ylva menetti lähes koko kiinteistövarallisuutensa (aiheesta täällä, täällä ja täällä), ja nyt tuo tuhattaituri on romuttamassa myös asumisoikeusjärjestelmää. Hän myös on esittänyt, että Helsingin kaupunki myisi valtaosan asuntovarallisuudestaan.
Kaikki paha ei tule tietenkään vain Kokoomuksesta. On mahdollista, että myös vaalilupauksensa pettäneen (”perusturvasta ei leikata”) Riikka Purran (ps.) erityisavustajaksi nimitetyllä Asmo Maanselällä on näppinsä pelissä. Kristillisten entinen nuorisopoliitikko Maanselkä on Avain-asuntojen entinen markkinointipäällikkö ja osaa nyt ajaa yksityisten aso-yhtiöiden etua valtioneuvoston linnassa.
Nämä ovat kuitenkin vain rikkaruohoja poliitikkojen joukossa, ja tekeillä on valtava puolueiden ja kiinteistönomistajien hiljaisesti junailema ja mediahiljaisuutta nauttiva kavallus, jonka olemuksen ainoastaan harvat perehtyneet tietävät.
Pallo on perustuslakivaliokunnalla, oikeuskanslerilla, EIT:llä ja EY-tuomioistuimella
Kuten jo tämän kirjoituksen alussa totesin, vääristynyttä koko lainmuutoksessa on se, että hyvitykseksi asumisoikeuden riistosta tarjotaan asukkaille mahdollisuutta ostaa tai vuokrata sellaista, mikä asukkaalla jo oikeutetusti ja maksetusti on.
Lainmuutoksella lopetettaisiin se ainoa omaisuusarvoinen oikeushyvä, eli asumisoikeus, josta aso-asukkaat ovat nimenomaisesti aso-maksunsa maksaneet.
Toinen oikeudellisia periaatteita rikkova vääryys on, että taannehtivasti vaikuttavalla lailla mitätöitäisiin aiemman lain vallitessa tehdyt sopimukset ja niiden velvoitteet sekä kaivettaisiin maa pysyviksi tarkoitettujen oikeudellisten asiantilojen alta, ja kaikki tehtäisiin asukkaiden perusoikeuksien vastaisesti.
Tällaisella lainmuutosesityksellä ei pitäisi olla menestymisen mahdollisuutta oikeusvaltiossa.
Hallituksen esitys on ennenkuulumattoman röyhkeä ja häikäilemätön ja horjuttaisi pahoin asukkaiden oikeusvarmuutta, sääntelyn ennakoitavuutta ja yksilöiden luottamuksensuojaa sekä vaarantaisi lainsäädännön linjajohdonmukaisuuden ja pragmaattisesti huonontaisi (ja on jo nyt huonontanut) aso-järjestelmän yleistä luottamusta asuntomarkkinoilla.
Olen pyytänyt asiaan ennakkovalvonnanomaista kannanottoa oikeuskanslerilta, koska PeL 74 §:n mukaan ylin perustuslainmukaisuudesta päättävä toimielin on Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka kärsii kehälle kiertyvästä kaksoisroolistaan yhtäältä hallituksen lakiesitysten arvioijana ja toisaalta hallituspuolueiden edustajista koostuvana elimenä eikä siten voi edustaa riippumatonta lausunnon antajaa.
On olemassa vaara, että laki viedään läpi näennäisesti perustuslain mukaisena vain siksi, että hallituspuolueilla on enemmistö myös perustuslainmukaisuutta arvioivassa perustuslakivaliokunnassa.
Jos lainmuutos viedään ministeri Sari Multalan esittelemänä läpi, joutunemme yhdessä Suomen Asumisoikeusasukkaat ry SASOn ja noin sadantuhannen asumisoikeusasukkaan kanssa hakemaan asiaan ratkaisua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tai Suomen valtion ja EU:n säädösten keskenään konflikoituessa myös EY-tuomioistuimelta.
Hallitus koettaa käynnistää asukaspaon tyhjentääkseen aso-talot myytäviksi
Sen lisäksi, että lainmuutoshanke on perusoikeuksien valossa oikeuttamaton, voidaan kiinnittää huomiota tapaan, jolla asumisoikeuslakia on koetettu vuodesta toiseen jyrsiä poliittisesti ja ideologisesti ohjatuilla väittämillä.
Aso-asukkaita on jatkuvasti ajettu palavilla seipäillä vuokralaisiksi, vaikka aso-lailla on ollut tarkoitus konstituoida pitkäaikaisiksi ja jopa elinikäisiksi tarkoitettuja asiaintiloja ja suhteita.
Aso-järjestelmä ei ole muutoshankkeen käynnistäneen hallituksen ja ex-ministeri Kai Mykkäsen väitteistä poiketen ”riskikeskittymä” vaan menestystarina, jota kannattaa jatkaa nykymuodossaan.
Aso-yhtiöt eivät kärsi (hallituksen tilaamissa selvityksissä väitetystä) asukaskadosta siksi, että aso-järjestelmä sinänsä olisi kriisissä, vaan siksi, että hallitus on aso-järjestelmää kyseenalaistavilla ja horjuttavilla toimillaan itse heikentänyt asukkaiden luottamusta aso-järjestelmään.
Tämän kelvottoman politikoinnin seurauksena monet aso-asukkaat pelkäävät menettävänsä aso-kotinsa.
Aso-yhtiöt kärsivät vuosina 2024 ja 2025 asukaspaosta, joka johtui asukkaiden tuntemasta epäluottamuksesta, kun hallituksen aikeet järjestelmän romuttamiseksi tulivat julki.
Katsotaanpa sitten yksityiskohtaisesti, millaiseen dominovaikutukseen ja asukaspakoon aso-omistajayhtiöt voivat myös tahallaan tähdätä.
Jos nyt Asumisoikeuslakia muutettaisiin siten, että uudet (vastaisuudessa solmittavat) aso-sopimukset tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun 1/2 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä todellakin voisi johtaa asuntojen aso-käyttöasteen vajoamiseen. Tätä esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 c §.
Jos edelleen lainmuutoksen tuloksena vanhat (aiempien aso-lakien aikana tehdyt sopimukset) tehtäisiin aso-yhtiöiden puolelta irtisanottaviksi, kun enää 1/3 talon asunnoista on aso-käytössä (muiden ollessa nykyisen lain 74 §:n mukaisesti vuokrattuina), tämä voisi johtaa ketjureaktioon ja myös nykyisten aso-sopimusten mitätöimiseen taannehtivan lain kiellon (ex post facto) vastaisesti. Tällaista esitetään lainmuutosesityksen kohdassa 88 a §.
Lainmuutoksella tehtäisiin siis mahdolliseksi se, että aso-yhtiöt voisivat tahallaan vajottaa aso-käyttöastetta: ensin puoleen ja sitten yhteen kolmasosaan ja edelleen alemmaksi siten, että kaikki aso-asunnot voitaisiin myydä aso-asukkaiden alta!
Hurja ristiriita sisältyisi siihenkin, että lakiesityksen ja omistajayhtiöiden toiveen mukaisesti aso-asukkaiden kodit myytäisiin heidän altaan markkinahintaan eikä aso-maksujen pohjana käytettävään omatuotantohintaan, vaikka Hitas-asuntoja on puolestaan myyty asukkaille nimenomaan omatuotantohintaan.
Joka tapauksessa kyse olisi sopimusten sitovuuden periaatteen vastaisesta toimenpiteestä ja erään oikeusvaltioperiaatteen mitätöimisestä koskien voimassa olevia aso-sopimuksia.
Asuntojen aso-vajaakäyttötilanteita koskeva kohta 88 c § – jolla uusien sopimusten alaiset aso-asukkaat aiotaan poikkeuttaa nykyisen ja edeltävän aso-lain voimassa ollessa solmittujen sopimusten alaisista aso-asukkaista – johtaisi asukkaiden asuinturvan ja omaisuudensuojan vaarantamisen ohella myös aso-asukkaiden väliseen perustuslailliseen yhdenvertaisuusongelmaan.
Uudet sopimukset nauttisivat huonompaa lainsuojaa kuin vanhat, mikä olisi selvä lain huononnus uuden aso-sopimuksen solmivien asukkaiden kannalta.
Myös dosentti Jukka Kilpi kumoaa kirjoituksessaan ”Viedäänkö asumisoikeus valheilla?” kaikki asumisoikeuslain muutosesityksen perustelut pitäen niitä perättöminä.
Tosiasia onkin, että aso-järjestelmä on ollut ja on edelleen sekä aso-yhtiöille että valtiolle erittäin kannattava, ja vain poistoja manipuloimalla tiettyjen asuintalojen tulos on voitu saada näyttämään tappiolliselta.
Lainmuutos kannustaisi realisoimaan asunnot ja mahdollistaisi konkurssikeinottelun
Yhtään aso-yhtiötä ei ole haettu järjestelmän olemassaolon aikana konkurssiin, joten valtion takausvastuut eivät ole langenneet maksettaviksi. Myös valtion korkotuki on jäänyt korkotukileikkurista johtuen vähäpätöiseksi.
Kuitenkin valtio on saanut etua siinä, että aso-asukkaat ovat maksaneet 15 prosenttia aso-asuntojen tuotantokustannuksista lakisääteisellä aso-maksullaan, jolloin täytetakauksia ei ole siltä osin tarvittu.
Näin aso-järjestelmä on tullut julkiselle taloudelle edullisemmaksi kuin tuettujen vuokra-asuntojen tuottaminen, ja väitteet järjestelmän kalleudesta julkiselle taloudelle ovat täysin totuuden vastaisia.
Myös aso-yhtiöt ovat hyötyneet, sillä järjestelmä on asukkaille omakustannusperustainen, toisin sanoen asukkaat maksavat käyttövastikkeillaan (vuokraa vastaava kuukausisuoritus) sekä asumisen pääomakulut että juoksevat käyttökulut.
Jos asunnoista tehtäisiin nyt myytäviä tai vuokrattavia, se tarkoittaisi asukkaan keskeisen omaisuusarvoisen oikeuden, eli asumisoikeuden, menettämistä ja aso-yhtiöille valtavan liikevoiton saavuttamista omalla nollasijoituksellaan, kun yhtiöt pääsisivät realisoimaan asukkaiden maksamat talot.
Lainmuutoksen verukkeena käytetään aso-yhtiöiden mahdollisia konkurssitapauksia, vaikka konkursseista tai konkurssiuhista ei ole saatu näyttöä aso-järjestelmässä.
Lainmuutos saattaisi jatkossa kannustaa aso-yhtiöitä tahallaan hankkiutumaan maksukyvyttömiksi ja hakemaan itsensä konkurssiin päästäkseen realisoimaan aso-asunnoissa olevan varallisuuden omistajatahojensa hyödyksi!
Jos valtio puolestaan rimpuilisi lakiesityksen mukaisesti irti ARA- ja Varke-lainasopimuksissa sovituista takausvastuistaan, se tarkoittaisi, että valtion takaukset menettäisivät luottamuksensa myös laajemmin.
Lainmuutos osoittaisi ja mahdollistaisi, että liikevoittoa tavoittelevat ja tuottavat yksityiset aso-yhtiöt ovat valmiita vähäpätöistenkin tappiojaksojen eteen tullen lopettamaan toimintansa ja hakeutumaan konkursseihin Konkurssilain vastaista konkurssikeinottelua harjoittaen.
Vaikutusarvioiden näkökulmasta lainmuutoksen kohta 88 b § saattaisi siis ohjata asumisoikeusyhtiöitä tarkoituksellisesti hakeutumaan konkursseihin sekä tavoittelemaan käyttöasteen pudottamista voidakseen sanoa aso-sopimukset irti ja muuttaakseen asunnot myytäviksi omistusasunnoiksi tai vuokra-asunnoiksi. Lakiluonnokset ja -esitykset eivät saa sisältää lain rikkomuksiin kannustavia elementtejä.
Asumisoikeusyhtiöiden konkurssitapauksiin on varauduttu riittävästi jo nykyisen Asumisoikeuslain 393/2021 pykälissä 62 ja 68.
Se, että muutamat aso-yhtiöt, kuten Helsingin kaupungin Haso Oy, ovat vaikeuksissa ylivelkaantuneisuutensa vuoksi, ei ole aso-järjestelmän eikä aso-lainsäädännön vika, vaan johtuu surkeasta yhtiötason johtamisesta ja poliittisesta ohjauksesta tai omistajaohjauksen puuttumisesta. Myös ARA on ilmeisesti laiminlyönyt laillisen valvontavelvoitteensa.
Näitä yhtiötason ja hallinnon virheitä ei pidä kääntää asukkaiden tappioksi sen enempää drakonisilla käyttövastikkeiden korotuksilla kuin asumisoikeuksien mitätöimiselläkään, vaan ongelmallisen omistajan (tässä tapauksessa Helsingin kaupungin) pitäisi kantaa taloudellinen vastuu investointipolitiikassa tekemistään virheistä ja pääomittaa yhtiötään (kirjoitin aiheesta täällä).
Voidaankin kysyä, miksi Helsingin kaupunki ei sijoittaisi kiinteistöyhtiöönsä, joka se omistaa, kun siten vain korjattaisiin kaupungin johdon itsensä tekemät virheet, joiden vuoksi kiinteistöjen pääomakulut arvioitiin alun perin väärin.
Sen sijaan käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden pakottamista kärsimään asioista, joihin he eivät ole voineet vaikuttaa ja joista he eivät ole aiheuttamisvastuussa. Kaupunginvaltuutettujen ei pitäisi luikerrella vastuutaan pakoon vaan ottaa nyt reilusti vastuu siitä, että he ovat vaatineet aina vain lisää aso-tuotantoa tavalla, joka on ylivelkaannuttanut Helsingin kaupungin aso-yhtiön.
Aso-yhtiöiden mielivalta täydellistyy nyt meneillään olevassa tavassa kaivaa maata aso-sopimusten alta vaatimalla muutoksia sopimusten taustalla olevaan lakiin.
Aso-yhtiöissä ei ole ymmärretty, että sopimusten ehtoja ei voida eikä pidä muuttaa jälkikäteen lakia muokkaamalla, vaan sopimukset sitovat molempia osapuolia niiden ehtojen mukaisina, joiden vallitessa sopimukset ovat solmitut.
Aso-yhtiöiden olisi pitänyt omasta puolestaan varautua mahdollisiin olosuhteiden, kuten korkotason tai kysynnän, muutoksiin etukäteen ennen sopimusten allekirjoittamista, eikä yksikään aso-yhtiö voi väittää, etteivät yhtiöiden jurisit ja ekonomistit olisi ymmärtäneet sopimusten sitovuuden periaatetta, toisin sanoen sitä, että sopimukset eivät ole purukumia, jota yhtiöt voisivat muokata jälkikäteen lainsäätäjän tuella ja aina olosuhteiden mukaan. Sellaista näkemystä voidaan sanoa yksiselitteisesti despotiaksi.
Aso-järjestelmä on nykyisellään edullinen sekä asukkaille, aso-yhtiöille että valtiolle
Suomen valtionhallitus on tehnyt suuren virheen asumisoikeustalojen uudisrakentamisen valtiontakuulainojen lopettamisella, sillä järjestelmä on tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asumisen ARA- ja Varke-takuulainotus. Tätä mieltä eivät ole vain asukkaat vaan yksimielisesti myös aso-yhtiöt ja niiden etujärjestö KOVA ry, ja asiasta voi lukea vaikkapa täältä.
Lain muutosaikeillaan ja uudisrakentamisen takausten sekä korkotukien keskeyttämisellään hallitus on luonut levottomuutta aso-järjestelmän ympärille ja vähentänyt luottamusta aso-asumismuotoon.
Aso-järjestelmä luotiin alun perin taloudelliselle keskitulo- ja varallisuusluokalle, jonka tulot tai varat eivät riitä omistusasumiseen ja toisaalta sosiaaliset perusteet eivät täyty esimerkiksi ARA-tuettuun vuokra-asumiseen.
Väitteet valtion tukien kohdistumisesta ex-ministeri Mykkäsen mielestä ”väärin” ovat silkkaa valetta, ja mitään takauksia valtio ei ole joutunut todellisuudessa maksamaan. Tosiasiassa myös taloudellinen keskitulo- ja varallisuusluokka on kohtuullisten tukien tarpeessa etenkin kasvukeskuksissa, joissa asumisen hinta on katossa ja joissa valtaosa aso-asunnoista sijaitsee.
Aso-mallia perustettaessa on lähtökohtaisesti ollut kyse subventoidusta asumismuodosta. Tuetun asumisen merkiksi kaikkia aso-asukkaita koskevat taloudelliset sosiaaliset valintaperusteet (varallisuusehdot), jotka ovat pakottavia ja joista ei voida poiketa (AsoL 13 §).
Lähes kaikki aso-yhtiöt toimivat yleishyödyllisiksi määriteltyinä yhtiöinä, joten asumisoikeuksien takaaminen ja sopimuksista kiinni pitäminen olisi myös siltä osin johdonmukaista.
Sen sijaan nyt hallitus yrittää aso-sopimusten kolmanneksi osapuoleksi asettuen massairtisanotuttaa aso-asukkaat ja sadistisen omahyväisesti pakottaa heidät lunastamaan omaksi sellaista, mitä suurimmalla osalla asukkaista ei ole varmasti varaa ostaa.
Vaarassa sopimusten sitovuusperiaate ja oikeusvaltioperiaatteet
Asumisoikeuslain repiminen ja aso-oikeuksien vastainen vyöryttäminen olisi nyt saatava kerta kaikkiaan loppumaan.
Pidän valtionhallituksen ja aso-yhtiöiden jatkuvaa halua rapauttaa Asumisoikeuslaissa taattuja asukkaiden perusoikeuksia lainsäädännön luotettavuus- ja pysyvyysvaatimusten vastaisina.
Vertailun vuoksi: eivät myöskään Asunto-osakeyhtiölaki ja Huoneenvuokralaki ole vuodesta toiseen jatkuvan horjuttamisen kohteina. Vielä vähemmän Asumisoikeuslaki saisi olla jatkuvien muutosvaatimusten kohteena, sillä kyse on nimenomaisesti asukkaiden oikeudesta asua.
Siksi hallituskaudesta toiseen jatkuvat muokkausvaateet vaarantavat oikeusvaltioperiaatteen. Aso-sopimusten laillisen perustan murentaminen sopimusten alta on maalitolppien siirtelyä kesken pelin.
Asukkaiden olisi voitava luottaa asumisoikeuksiensa pysyvyyteen, jolloin valtion olisi edelleen kannettava vastuunsa siitä, että sopimusten ajallinen rajoittamattomuus ja asumisoikeuksien pysyvyys taataan lailla ja takaustuilla.
Koska nyt tarkasteltava lainmuutosesitys voisi merkitä asumisoikeuden haltijan kannalta pysyväksi tarkoitetun asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeusaseman muuttumista vuokralaiseksi tai taivuttelua omaksi lunastamiseen, se uhkaa edelleen asukkaiden omaisuudensuojaa (PeL 15 §) ja perustuslaillista oikeutta kotiin (PeL 19 §, 4 mom).
Lainmuutokset merkitsisivät lainsäätäjän asettumista vahvemman sopimusosapuolen tueksi tavalla, jolla asukkaat eivät saisi mitään hyvitystä aso-yhtiöille maksamillaan käyttövastikkeilla tuottamastaan jatkuvasta tulosta, mutta omistajayhtiöt saavuttaisivat realisoinneilla jättiläismäiset myyntivoitot.
Totaalisen vääryyden huipentumana asuntonsa käyttövastikkeilla aikojen saatossa maksaneet aso-asukkaat voitaisiin taivutella ostamaan asuntonsa jatkossa omaksi ja siis maksamaan kotinsa toiseen tai kolmanteen kertaan, mikäli lainmuutos hyväksytään ja asuntoja aletaan myydä asukkaiden alta.
Se ei olisi totisesti mikään oikeussuojakeino, korvaus eikä hyvitys vaan sikamainen kavallus ja maksimalistisen korruption muoto, jonka tuloksena aso-yhtiöiden omistajat irtautuisivat sopimusvelvoitteistaan laittaen riihikuivat tuotot taskuihinsa.
Lainmuutos olisi ultimaattinen poliittinen virhe ja ristiriidassa niiden arvojen ja ihanteiden kanssa, joita hallituspuolueet ovat julistaneet edustavansa (omaisuudensuoja, kodinturva jne). Koska esitys sisältää myös korruptiivisia elementtejä aso-yhtiöiden hyväksi, se saattaa olla ministerivastuulain vastainen.
Edellä esitetystä seuraa, että Asumisoikeuslain muutosesitys on hylättävä, ja parasta olisi, että asuntoministeri ymmärtäisi jättää lainmuutosesityksen eduskunnalle antamatta.
---
Päivitys 4.5.2026: Helsingin kaupunginhallitus hurahti valtionhallituksen esityksen tueksi kannattamaan aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumista ja esitti lausunnossaan ympäristöministeriölle 4.5.2026, että aso-asuntoja pitäisi voida asettaa myyntiin tai muuntaa vuokrakohteiksi tosin ”vain, jos sijaintikunta tätä vaihtoehtoa puoltaa.” Kaupunginhallitus kirjoitti lausunnossaan, että mitään velvoitteita kaupungilla ei kuitenkaan tulisi olla:
”Helsingin kaupunki katsoo, että rajoituksista vapautettavan talon
muuttamista tavalliseksi asunto-osakeyhtiöksi ja asuntojen myyntiä
kuluttaja-asiakkaille voidaan puoltaa kaikissa tapauksissa. Helsingin
kaupunki näkee myös tärkeänä, että tilanteissa, joissa asukas ei halua
lunastaa asuntoa, hänelle ei ole velvoitetta tarjota kyseistä asuntoa
vuokralle.” [kurs. J.H.]
Paitsi että aso-asukkaiden vuokralaistaminen ja Hason asuntojen myyminen asukkaiden alta olisi jo sinänsä märän rätin viskaamista kuntalaisten naamatauluun, tällä tavoin kaupunki koettaa vapauttaa itsensä aso-sopimusvelvoitteista ja velvoitteista edes vuokrata asuntoja irtisanottaville aso-asukkaille, mutta puoltaa kyllä poismyyntiä kaikissa tapauksissa!
Olen lähettänyt asiasta nootin kaupunginhallitukselle ja arvostellut lausunnon oikeudellisesti silppuriin.
Päivitys 13.5.2026: Oikeuskansleri Janne Salminen antoi 4.5.2026 ympäristöministeriölle lausuntonsa, jossa hän totesi, että perustuslakivaliokunta on jo nykyistä asumisoikeuslakia käsitellessään hylännyt käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumisen, koska aso-yhtiöiden talous ei ollut sillä tavoin ”kärjistynyt” eikä ”uhkaava”, että lainsäädännössä olisi tarvinnut etukäteen varautua aso-asuntojen realisoimiseen, josta hyvityksenä asukkaalle esitettiin (tuolloin) aso-asunnon tarjoamista muualta tai oikeutta vuokralaiseksi jäämiseen.
Oikeuskansleri viittaa asian tultua käsitellyksi jo asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä ja kirjoittaa:
”Perustuslakivaliokunta totesi kysymyksessä olevassa lausunnossaan muun muassa, että arvioitaessa ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuutta omaisuuden suojaan puuttumisen näkökulmasta on erityistä merkitystä annettava sille, että asumisoikeuden haltijan kannalta asumisturvan pysyvyys on ollut keskeinen peruste asumisoikeussopimuksen solmimiseen. Valiokunnan mukaan kysymys on perustavanlaatuisesta sopimusehdosta. Lisäksi erityistä painoarvoa on annettava sille, että asumisoikeus on lainsäädännöllä luotu erityisjärjestely, jolloin perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti perusteltujen odotusten ja luottamuksen suojan merkitys korostuu. Edelleen, kun otetaan huomioon se, että ehdotus merkitsee asumisoikeuden haltijan kannalta pysyvän asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeuden aseman muuttumista vuokralaiseksi, perustuslakivaliokunnan tuolloisen kannan mukaan tällainen ennakoiva varautuminen ongelmaan, joka ei ole vielä esitettyjen selvitysten perusteella kärjistynyt asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä uhkaavaksi, ei täyttänyt omaisuudensuojan rajoitukselle ja perusteltujen odotusten suojalle käsillä olevassa erityisessä sääntelykontekstissa asetettavaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta.”
Oikeuskansleri ilmaisee olevansa tyytymätön lainmuutoshankkeen nykyisiin esitöihin ja jatkaa:
”Perustuslakivaliokunta käytti lausunnossaan voimakkaita luonnehdintoja ’kärjistynyt’ ja toimintaedellytyksiä ’uhkaava’. Koska kysymys on samankaltaisen esityksen saattamisesta uudelleen perustuslakivaliokunnan arviointiin ilman, että oikeudellisessa arviointikehikossa on tapahtunut merkittävää muutosta, olisi nyt selkeämmin avattava esityksessä, mikä tosiasiallinen tilanne on suhteessa valiokunnan aikaisemmin arvioimaan tilanteeseen. Esityksessä tulisi vielä selvemmin ja kompaktisti, esimerkiksi oman otsikkonsa alla, esittää eduskunnan tiedonsaantioikeuden ja hyvän lainvalmistelun laadun takaamiseksi ne tekijät, jotka uhkaavat asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä.”
Selkokielelle avattuna tämä tarkoittaa, että hallituksen esityksen ja sen takana olevien (perättömiksi osoitettujen) asiantuntija-arvioiden perustelut aso-yhtiöitä uhkaavista taloudellisista ongelmista eivät ole uskottavia eivätkä riitä asumisturvan kumoamiseksi.
Koska tällaisia uhkatekijöitä ei ole selvästi ja kaikkia aso-yhtiöitä koskien yleispätevästi osoitettu, olisi myös hallituksen uudelleen esiin nostama laintasoinen vaade aso-asuntojen myymiseksi tai vuokraamiseksi hylättävä, sillä ”oikeudellisessa arviointikehikossa” (toisin sanoen ihmisten perusoikeuksissa) ei ole tapahtunut ”merkittävää muutosta”.
Oikeuskansleri Janne Salminen ei ota kantaa siihen aivan keskeiseen kysymykseen, mikä on loppujen lopuksi asukkaiden asuinturvan ja asumisoikeuksien nauttiman oikeushyvän suhde aso-yhtiöiden omistajien tavoittelemaan liikevoittojen kalasteluun, joka tässä nyt uhkaa asukkaiden perusoikeuksia.
Asukkaiden kodinturva ja aso-sopimusten sitovuus ovat joka tapauksessa ensisijaisesti suojeltavia verrattuina aso-yhtiöiden tilapäisten tai talokohtaisten tappioiden tuottamiin näkökohtiin, sillä yhtiökohtaiset talousongelmat ovat oikaistavissa muilla keinoilla kuin asukkaita potkimalla ja muokkaamalla yleispätevää lakia, jossa on jo riittävät säädökset aso-asuntojen vuokraamiseksi ja konkurssitilanteiden varalle.
Oikeuskansleri ei jostakin syystä huomannut lausunnossaan sitä moneen kertaan esille tuomaani seikkaa, että aso-sopimukset ovat sitovia sopimuksia, eivätkä ne ja niiden ehdot ole jälkikäteen tingittävissä, muunneltavissa eivätkä omistajapuolelta irtisanottavissa. Tämä on a-su-mis-oi-keus-sopimuksen idea ja olemus. Sopimuksen pysyvyyden tulee perustua pacta sunt servanda -periaatteeseen ja taannehtivan lain kieltoon (ex post facto).
Lausuntonsa lopulla oikeuskansleri kiinnittää kyllä huomiota detaljeihin, kuten muutoksenhakumahdollisuuksiin tilanteissa, joissa giljotiini on jo vilahtanut, vaikka suun avaaminen onkin silloin jo myöhäistä, eikä oikeudenmukaisuuden toteutumista pitäisi koskaan perustella pelkästään ratkaisujen valituksenvaraisuudella.
Nähtäväksi jää, valvooko hallitus Suomessa oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, kuten Neuvostoliitossa.
Joka tapauksessa valtavirran uutismediat ovat päättäneet vaieta meneillään olevasta aso-järjestelmän rahastuksesta tai asettuneet ryöstäjien puolelle. Myöskään perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden ja oikeusviranomaisten sosiaalinen pääoma ei todennäköisesti riitä vastustamaan räikeää vääryyttä, aso-sopimusten repimistä ja kotien riistoa, kun vastassa ovat korruptoituneet poliitikot ja pääomapiirit.
Aso-asunnoissa olevien pääomien kapitalisointi on osa meneillään olevaa kohtuuhintaisen asumisen ja konsensuspolitiikan lopettamista. Siihen liittyy VVO:n (nykyisen Lumo Oyj:n) vieminen pörssiin, vuokra-asuntojen myynti ja markkinamekanisointi, joihin vasemmistokaan ei puutu, koska ay-liikkeellä on firmoissa tuottoisaa omistusta.
Sosiaalisen asuntotuotannon alasajoon liittyy myös Petteri Orpon tapa kaapata Valtion asuntorahaston VAR:in varat valtionbudjetin tilkkeeksi. Oikeiston mielestä ainoat hyväksyttävät asumisen muodot ovat omistusasuminen ja markkinaehtoinen vuokra-asuminen, jotka palauttavat suomalaiset takaisin torppariuden aikaan. Oikeusviranomaiset ovat kädettömiä, ja median suu pysyy väärinkäytöksistä kiinni kuin sammakon pimppi.
Asuntopolitiikka Suomessa on laillistettua rikollisuutta, joka on julkisen vallan erityisessä suojeluksessa.
Päivitys 17.9.2026: Hallitus hyväksyi esityksensä Asumisoikeuslain muuttamiseksi ja antoi sen 3.9.2026 eduskunnalle, joka kävi esityksestä lähetekeskustelun.
Lainvalmistelun tuloksena esitykseen saatiin kolme olennaista muutosta.
1) Ehdotus vapauttaa talo rajoituksista omistajayhtiön konkurssissa poistettiin, eikä uusi omistaja vapaudu rajoituksista, toisin sanoen voi sanoa aso-sopimuksia irti. Konkursseissa asumisoikeus säilyy, eivätkä yhtiöt voi konkurssikeinotella, toisin sanoen tavoitella konkursseja pyrkimyksenään asuntojen realisointi. Ympäristöministeriölle osoittamassani lausunnossa esittämäni vaatimus konkurssikeinottelun eliminoimiseksi tuotti siis tulosta.
2) Uusia sopimuksia ei voitaisi sanoa irti, kun puolet tai vähemmän talon asunnoista on aso-käytössä, vaan määrän on oltava esityksen mukaan kolmasosa tai vähemmän, toisin sanoen uudet ja vanhat sopimukset olisivat keskenään samassa asemassa. Vaatimukseni yhdenvertaisuudesta otettiin siis huomioon. Myös esillä ollut hallituksen ehdotus lisätä uusiin sopimuksiin irtisanomismahdollisuus poistettiin.
3) Asukastoimikunnille esitetään nyt oikeutta seurata käyttöastetta ja antaa lausunto rajoituksista vapauttamishakemuksesta. Hyvitykseksi aso-sopimusten irtisanomisesta kirjoitettaviin vuokrasopimuksiin lisättiin kahden vuoden irtisanomisehto. Nämä oikeudet ovat kuitenkin vähäpätöisiä ja vastaavat kuolemanselleissä viruvien oikeutta seurata kalenterista hirttopäivänsä lähestymistä.
Lainmuutosesityksessä on edelleen vakava ongelma, joka vaarantaa kaikkien aso-asukkaiden aseman. Jos laki tulee esityksen mukaisena voimaan se avaa aso-omistajayhtiöille tien aso-oikeuksien ja sopimusten repimiseen käyttövastikkeita korottamalla.
Yhtiöt voivat näin tyhjentää taloja asukkaista ja taivutella asukkaita irtisanomaan sopimuksensa itse, eikä asukkailla eikä Varkella ole riittäviä keinoja valvoa, millä tavoin aso-osakeyhtiöt hoitavat kunkin omistamansa talon taloutta, koska asia on suurimmalta osin Osakeyhtiölain salassapitosäädösten alainen.
Käyttövastikkeita ylöspäin vedättämällä aso-yhtiöt voivat siis tahallisesti tavoitella 1/3:n aso-käyttöastetta päästäkseen realisoimaan taloihin karttuneen pääomamassan ja laittamaan rahat taskuihinsa. Näyttöä himokkaasta aso-keinottelusta on saatu jo nyt, kun eräs keinottelija osti yksityisen aso-yhtiön pilkkahinnalla.
Aso-lain muutosesityksessä ei ole kyse pyrkimyksestä suojata aso-yhtiöitä riskeiltä, kuten lain perusteluissa väitetään. Myös oikeuskansleri vaati lausunnossaan ympäristöministeriölle tarkempaa selvitystä, mitä nuo riskit ovat (sitaatit edellä), mutta tähän ei ole vastattu.
Aso-lain muutosesityksessä on kyse hallituksen pyrkimyksestä mahdollistaa aso-sopimusten irtisanominen, asuntojen realisoiminen, aso-järjestelmän purkaminen ja myyntivoittojen tavoittelu puhtaasti aso-yhtiöiden omistajien hyväksi ja yksipuolisesti asukkaiden oikeudellista asemaa heikentäen.
Lakiesitys ei saisi sisältää aineksia, jotka mahdollistavat kyseisenlaisen keinottelun ja rakenteellisen korruption omistajayhtiöiden hyväksi. Ministeri ei saa käyttää virkavaltaa esimerkiksi suosimiseen tai syrjimiseen tavalla, joka rikkoo häntä sitovaa lainsäädäntöä, mahdollisesti myös ministerivastuulakia (PeL 2 §, 6 §, 116 §).
Aso-lain muutosesitys on edelleen jyrkästi ristiriidassa asukkaiden perusoikeuksiin sisältyvän kodinturvan ja omaisuudensuojan kanssa, ja olisi erikoista, jos myöskään perusoikeusjuristit eivät viimeistään perustuslakivaliokunnan käsittelyssä puuttuisi esitykseen, joka kolhii pahoin asukkaita ja mahdollistaisi keinottelun.
- Sen enempää oikeuskansleri kuin lain valmistelijatkaan eivät ole ottaneet kantaa siihen aivan keskeiseen kysymykseen, mikä on loppujen lopuksi aso-asukkaiden asuinturvan ja asumisoikeuksien nauttiman oikeushyvän suhde aso-yhtiöiden omistajien tavoittelemaan liikevoittojen kalasteluun, joka tässä nyt uhkaa asukkaiden perusoikeuksia.
- Ei ole otettu huomioon myöskään sitä useasti esille tuomaani seikkaa, että aso-sopimukset ovat pitkäaikaisiksi ja jopa elinikäisiksi tarkoitettuja sopimuksia, joiden sitovuudesta ja riskeistä on sekä aso-yhtiöiden että valtiotahon täytynyt olla tietoisia sopimuksia solmiessaan ja lainatakauksia tehdessään, eivätkä sopimusten ehdot ja laillinen perusta ole jälkikäteen tingittävissä, muunneltavissa eivätkä omistajapuolelta irtisanottavissa pelkkien suhdannevaihtelujen vuoksi. Tämä on aso-sopimusten idea ja olemus, jonka lainmuutos romuttaisi.
- Lainmuutosesityksessä (88 a §) ehdotetut omaksi lunastamisen mahdollisuus ja vuokralle jäämisen mahdollisuus kahden vuoden irtisanomissuojalla eivät ole minkäänlaisia oikeussuojakeinoja eivätkä hyvityksiä eivätkä kompensoisi sitä oikeushyvää (asumisoikeus), josta aso-asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet, sillä asuntojahan voi ostaa ja vuokrata muutenkin mistä tahansa.
- Lakiesityksen 88 a §:ään valmistelun aikana lisätyn momentin mukaan aso-sopimuksia voitaisiin sanoa irti myös, jos talo tarvitsee perusparannusta mutta Varke ei myönnä sille korkotukilainaa. Tämä esitys on uusi eikä ollut lausunnolla ollenkaan. Sen vikana on, että myös täynnä aso-asukkaita oleva talo voitaisiin ”vapauttaa rajoituksista” ja aso-sopimukset sanoa irti. Näin sama viranomainen (Varke) päättäisi molemmista: sekä hylkäisi lainahakemukset että myöntäisi luvan ”rajoituksista vapauttamiseen”, mikä siirtäisi asian valtioviranomaisen (kolmannen osapuolen) ratkaistavaksi kahdenvälisen yksityisoikeudellisen aso-sopimuksen ja sen osapuolten ohi. Aso-sopimuksia voitaisiin lakkauttaa pelkästään poliittisista syistä siksi, että valtio ei halua taata perusparannuslainoja. Tämä rikkoisi valtion itsensä jo aiemmin solmimia aso-talojen takausvelvoitteita ja saattaisi kyseenalaiseksi valtion koko takausinstituution luotettavuuden.
- Lakiesityksessä ei ole määritelty sitä, mitä tarkoitetaan ”rajoituksista vapauttamisen” ehdolla, että asunnoilla ei ole kysyntää asumisoikeusasuntoina, esimerkiksi missä ajassa ja millä käyttövastikkeiden hintatasolla. Tämä on jätetty lainmuutosesityksessä avoimeksi, eikä niin tulkinnanvaraista lakia voitaisi eikä pitäisi hyväksyä. Jos ehdoksi asetetaan, että ”talon huoneistoista perittävillä käyttövastikkeilla tai vuokrilla ei ole voitu kahtena edellisenä vuotena kattaa talon hyväksyttäviä vuotuisia pääoma- ja hoitomenoja”, kuten esityksessä mainitaan, tämä tarkoittaisi, että talon kaksi peräkkäistä asuintalokohtaista tappiovuotta avaisivat mahdollisuuden aso-sopimusten irtisanomisiin, vaikka emoyhtiö sinänsä olisi voitollinen ja yhtiössä olisi mahdollisuus puskuroida talokohtaisia tappioita nykyisen aso-lain mukaisella pääomakulujen tasausjärjestelmällä (AsoL 35 §). Realisoinnin perustana olevat tappiot voivat johtua pelkistä suhdannevaihteluista tai yhtiön tahallaan aiheuttamista omista toimenpiteistä, kuten käyttövastikkeiden korotuksista, jolloin kyse olisi keinottelusta ”rajoituksista vapauttamiseksi”.
- Tarjottaessa aso-asuntoja asukkaille ostettaviksi ei laki turvaisi millään tavoin lunastuksen rahoittamista. Asukkaille tarjottaisiin ostettaviksi asuntoja, joita valtio (Varke) ei ole pitänyt korjaamisen arvoisina. Myöskään riippumatonta kiinteistöarviota ei vaadittaisi. Monikaan pienituloinen, ikääntynyt tai varallisuusehtoisesti aso-lain (13 §) mukaan asukkaaksi valittu ei ehkä saa tai halua lainaa. Aso-asukkaita pakotettaisiin maksamaan kotinsa toiseen tai kolmanteen kertaan, nyt kovalla pankkilainalla. Asukkaille esitettäisiin uhkavaatimus: joko pakotettaisiin omaksi lunastamiseen tai palaamaan vuokraorjuuteen.
- Eräs perusvääristymä aso-talojen myynnin tavoittelussa on, että vuosien varrella asukkaiden käyttövastikkeillaan maksamia talojen pääomalyhennyksiä ei otettaisi huomioon omaksi lunastamisen hinnassa, jolloin esimerkiksi 20 vuotta asunut ja juuri asumaan muuttanut olisivat samassa asemassa.
- Myös vaikeus myydä lunastettuja aso-asuntoja eteenpäin voi tehdä omaksi lunastamisen mahdollisuudesta merkityksettömän asukkaiden kannalta, mikäli yhtiöt omistavat suurimman osan asunnoista ja asukasosakkaiden äänivalta jäisi vähäpätöiseksi asunto-osakeyhtiöissä. Tällaiset sekatalot tuskin olisivat kovin haluttuja niiden hallinnollisen ongelmallisuuden vuoksi. Vain harva lunastaisi asunnon omaksi, eikä lunastusoikeus ole siinäkään mielessä mikään oikeussuojakeino eikä riittäisi korvaamaan menetettyä oikeushyvää.
On irvokasta, että näin röyhkeitä ja asukkaiden oikeusturvaa vaarantavia dispositioita sisältävä lain muutosesitys voi edetä virkakoneistossa oikeusviranomaisten katsellessa asioita sormiensa läpi.
Jo puhe ”rajoituksista vapauttamisesta” on nurinkurista, sillä se yksipuolisesti asettaa näkökulman pelkästään omistajayhtiöiden puolelle, vaikka kyse on asukkaiden vapauttamisesta heidän perusoikeuksistaan.
Asumisoikeuslain muutosesitys on edellä mainituista syistä yksiselitteisesti HYLÄTTÄVÄ.
Päivitys 30.9.2026: Kokoomus ilmoitti leikkauslistaesityksessään, että asumisoikeusasukkaat rajattaisiin asumistukien ulkopuolelle.
Asumistuki jaetaan yleiseen asumistukeen ja eläkeläisen asumistukeen, joiden taso on suunnilleen sama. Eläkeläisen asumistuen nykyinen varallisuusehto on hieman korkeampi.
Jos Kokoomus onnistuu poistamaan asumistuet aso-asukkailta, puolue romuttaa koko aso-järjestelmän lopullisesti ja aiheuttaa valtavan katastrofin myös aso-yhtiöille.
Kokoomus on esityksellään julistanut sodan asumisoikeusasukkaita vastaan ja ilmoittautunut koko aso-järjestelmän viholliseksi.
Ensin puolue koettaa mitätöidä aso-asukkaiden oikeudet taannehtivasti vaikuttavalla lainmuutoksella, joka rikkoo myös oikeusvaltioissa vallitsevaa sopimusten sitovuusperiaatetta vastaan.
Sitten puolue haluaa viedä aso-asukkailta ja aso-yhtiöiden tulonsaannilta taloudellisen pohjan poistamalla asumistuet.
Näin hallitus teki jo omistusasukkaiden kohdalla. Kun omistusasukkailta poistettiin asumistuet, pakotettiin omistusasujat myymään (useimmiten velkaiset) omistusasuntonsa ja siirtymään luu kädessä vuokralle tai asoon. Tällöin valtion asumistukimenot kasvoivat eivätkä laskeneet, sillä vuokrat ja käyttövastikkeet ovat korkeammat kuin omistusasuntojen hoitovastikkeet tai hoitokulut, joihin asumistukea ennen sai.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta laski, että toimenpiteellään hallitus säästi vain 8 miljoonaa euroa, mutta se ei ottanut huomioon sirkulaatioilmiötä, eli menojen kiertymistä toiseen tukimuotoon ja aina toimeentulotukeen asti. Sitä puolestaan voi saada vain lähes täysin varaton, ja sen piiriin ei ketään pitäisi ajaa, sillä kyseessä on pahin kannusteloukku.
Lautasen nuolettaminen on fasismia, ja toimillaan hallitus on kaatanut suuren määrän ihmisiä toimeentulotukeen ja ajanut ihmisiä pois kodeistaan.
Myöskään asumistukien poistamisessa aso-asukkailta ei ole kyse säästötoimesta vaan joko tyhmyydestä tai pahuudesta johtuvasta aso-järjestelmän tuhoamisesta.
Tosiasiassa asumistuki on parhaita sosiaaliturvan muotoja, koska siitä hyötyvät lähes kaikki. Asumistukien loppusaajia ovat rakennusyhtiöt. Asukkaat saavat asua, ja sijoittajatkin ovat hyötyneet. Tuki jakautuu kaikkialle yhteiskuntaan. Asumistuki on perustunut yhteiskunnalliseen konsensukseen, kun taas Kokoomus ehdottaa tuen suuntaamista vain suoraan rakennusyhtiöille.
Päivitys 5.10.2026: Olen ottanut asiaan kantaa toimittaja Maaria Draken Kauppalehteen kirjoittamassa jutussa, jossa katsoin, että asukkaille tarjottava omaksi lunastamisen ja vuokralle jäämisen mahdollisuus eivät ole minkäänlaisia oikeussuojakeinoja vaan uhkavaatimuksia.
Päivitys 16.10.2026: Perustuslakivaliokunta avasi hallitukselle tien aso-lain muutosten hyväksymiselle todettuaan
lausunnossaan (67/2026 vp) 15.10.2026, että asian käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä ei ole esteitä, ja siten laki voidaan nuijia läpi eduskunnan täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä.
Lainmuutoksen olisivat voineet pysäyttää perustuslakiasiantuntijat, kuten viimeksikin 2021. Tällä kerralla asiantuntijalausunnot eivät olleet yksimielisiä vaan menivät ristiin, jopa oman sisältönsä kanssa. Kokoomuksen vaaliehdokas Veikko Vahtera suitsutti tietenkin hyväksyntäänsä
lausunnossaan, jossa monin sanoin tunnustettiin, että asukkaiden perustuslaillisia oikeuksia rikotaan, mutta lopulta ”[...] lakiehdotus on sopusoinnussa perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kanssa.”
Vasemmistosympatioistaan tunnetut Kaarlo Tuori ja Tuomas Ojanen ovat puhuneet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahantulon ja sosiaaliturvan puolesta aiemmin kuin pastori Billy Bob Baker, mutta nyt kun vaarassa ovat enimmäkseen suomalaisten ihmisten perusoikeudet kotiin, ei voinut vähempää kiinnostaa. Tuori tarinoi neljän sivun verran aso-lain historiasta, ja kaikki puhui lain muuttamista vastaan, mutta
lausunto päättyi löysiin sanoihin, että muiden yleisten rajoitusedellytysten kannalta hän ei ”näe ehdotetussa sääntelyssä ongelmia.”
Myös Tuomas Ojasen
lausunnossa kaikki puhui lainmuutosta vastaan, mutta silti johtopäätös oli, että ”[e]sityksessä on [...] riittävästi osoitettu, että ehdotettu puuttuminen asumisoikeuden pysyvyyteen on välttämätöntä hyväksyttävän ja painavan yhteiskunnallisen tarkoituksen saavuttamiseksi, ja että rajoituksista vapauttamista ei voida saavuttaa vähemmän puuttuvin keinoin.” Totuus: kyllä voidaan, eikä olisi ollenkaan pakko puuttua.
Vahtera, Tuori ja Ojanen ovat ilmeisesti toimineet deduktiivisesti ja päättäneet etukäteen lopputuloksen, sitten käsitelleet hieman asiaa ja päätelleet, että perusteet lakiesityksen hylkäämiselle ovat, mutta hyväksyä täytyy. Induktiivisesti edeten heidän kaikkien argumentaatiosta olisi pitänyt seurata aivan toisenlainen johtopäätös.
Selvästi lainmuutosta vastustivat Veli-Pekka Viljanen ja Hanna Hämäläinen. Viljanen totesi
lausunnossaan, että ”[p]elkästään hallituksen esityksessä tehdyn, varsin yleisluonteisen selvityksen perusteella en näe vielä mahdolliseksi päätyä ehdotetun rajoituksista vapauttamista koskevan sääntelyn (88 a ja 88 b §) osalta perustuslakivaliokunnan aikaisemmassa lausunnossa omaksumasta valtiosääntöoikeudellisesta kannanotosta [...] poikkeavaan lopputulokseen.”
Hämäläinen puolestaan kirjoitti
lausunnossaan, että ”[...] esityksessä ei [...] nähdäkseni onnistuta riittävästi perustelemaan ehdotetun sääntelyn välttämättömyyttä sen tavoitteisiin nähden eikä täten sen oikeasuhtaisuutta suhteessa siihen, että sääntely puuttuu merkittävällä tavalla asumisoikeussopimuksen ydinsisältöön ja heikentää merkittävästi asumisoikeuden haltijan asumisturvaa. Ehdotettu 88 a § on nähdäkseni jännitteinen perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kanssa.”
Lausuntojen ollessa keskenään ristiriidoissa on virheellistä ja väärin, että perustuslakivaliokunnan kansanedustajat hyrisivät hyväksyntänsä hallituksen esitykselle. Valiokunta käveli omassa lausunnossaan esitystä vastustaneiden asiantuntijalausuntojen yli ja sivuutti myös sisäisesti ristiriitaisten lausuntojen ne asiakohdat, joissa kritisoitiin lakiesitystä. Eriävän mielipiteensä PeV:n
loppulausuntoon jätti vain Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho, jota puolueensa ei tahdo päästää enää vaaliehdokkaaksi (muissa asioissa koettujen erimielisyyksien vuoksi).
Yhteistä asiantuntijalausunnoille oli se, että niissä asumisoikeuslain muutosta käsiteltiin pelkästään historiallis-legalistisesti vailla minkäänlaisia vaikutusarvioita koskien sitä, mitä asumisoikeuksien heikennyksistä voi seurata asukkaiden tulevaisuuden ja aso-järjestelmän uskottavuuden kannalta: asukaspakoa, hintahäätöjä eli tahallista pyrkimystä korottaa käyttövastikkeita asukkaiden karkottamiseksi ja asuntojen kauppaamiseksi sekä korruptiivista keinottelua, ja kaikki tämä asumisoikeuksien ja koko järjestelmän luottamuksen kustannuksella.
Perustuslakivaliokunnan enemmistö SDP, Keskusta ja Vihreät mukaan lukien taluttivat perustuslakiasiantuntijoita kuin sokea koira isäntää läpi pykäläkoreogafisen rämeen tuloksena, että rikostahan lainmuutoksella selvästi tehdään ja annetaan entistä enemmän valtaa asumisoikeusyhtiölle, joissa osataan nyt kiittää ja iloita, kun saatiin aso-yhtiöiden lakiesitykseen jo pitkään kampeamat välineet aso-oikeuksien romuttamiseen ja asuntojen realisoimiseen.
Liite
Lausuntoni Asumisoikeuslain muutosesityksestä ympäristöministeriölle 31.3.2026 (PDF)
Aiheesta aiemmin
Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla
Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea
Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään
Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä
Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!
