Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu

Tämän blogin lukijat ehkä tietävät, että kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle Sitran yliasiamiehen tehtäväntäytöstä viime keväänä, kun opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen oli toimitellut Sitran hallituksessa toimiessaan tuohon tehtävään oman alaisensa OKM:stä: Atte Jääskeläisen.

Oikeustieteen kandidaatti Jääkseläisen nimitys tutkimusorgaanin johtoon tapahtui ehdollepannun henkilön Tommi Laition ja monen muun heitä kumpaakin tieteellisesti pätevämmän henkilön ohi (hakijoiden joukossa oli professoreja ja dosentteja ja parikin tuplatohtoria, ja kirjoitin asiasta täällä).

Muiden muassa Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessorin Olli Mäenpään mielestä nimitysprosessi saattoi olla lain vastainen. Omankin näkemykseni mukaan Lehikoinen toimi esteellisessä asemassa sekä laiminlöi velvollisuutensa jäävätä itsensä.

Professori Mäenpää moitti menettelyä Helsingin Sanomien haastattelussa 8.5.2023 seuraavasti:

”Menettely ei mielestäni vaikuta asianmukaiselta, sillä ministeriön kansliapäällikkö ja ylijohtaja ovat toimineet esimies–alainen-suhteessa merkittävissä tehtävissä. Lisäksi on otettava huomioon, että Sitran yliasiamiehen tehtävä on erittäin merkittävä. Tällaisissa tapauksissa esteellisyyttä pitäisi arvioida hyvin tarkasti ja huolellisesti.”

Kantelin asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle 22.5.2023 viitaten osallisuus-, intressi- ja palvelussuhdejääviyteen sekä siihen, että käsittelyn muotoseikoilla on todennäköisesti ollut vaikutusta päätöksen sisältöön, kun ehdollepantuja selvästi ansioituneemmat sivuutettiin prosessissa.

Verkkolomakkeella lähetetty kanteluasiakirjani on luettavissa täällä.

Oikeusasiamiehen vastaus on luettavissa täällä.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja hänen sihteerinsä Päivi Pihlajisto ovat ilmeisesti lukeneet kirjoitukseni, koska argumentaatiotani referoidaan 10.10.2023 päivätyn vastauksen sivuilla 1 ja 2.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa luetaan tietenkin myös lakia, ja vastauksessa on viitattu hallintolakiin muun muassa seuraavasti:

”Hallintolain 28 §:n 1 momentin mukaan virkamies on esteellinen:

1) jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen;

2) jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

3) jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen;

4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

5) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

6) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan; tai

7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.”

Petri Jääskeläisen mielestä vain asiakohta 7 voisi tulla tässä tapauksessa kyseeseen, mutta sekin edellyttäisi joitakin ”erityissuhteita”.

Lakia on ilmeisesti referoitu oikein, mutta sen pohjalta tehdyt tulkinnat ja johtopäätökset ovat epäjohdonmukaisia, ja oikeusasiamiehen kansliassa on kuurouduttu sekä lain että logiikan velvoitteille.

Jo pelkät asemat tai roolit, joissa nimitettävä henkilö ja hänen esihenkilönsä ovat toimineet, täyttävät laissa mainitut jääviysperusteet 4, 5 ja 6, mahdollisesti myös jääviysperusteet 1, 2 ja 3.

Atte Jääskeläisen tapauksessa poikettiin esityslistan ehdollepanosta, eikä esittelijänä toiminut Lehikoinen jättänyt esityksestä poikkeavaan päätökseen eriävää mielipidettä, joka olisi vapauttanut hänet esittelijänvastuusta.

EOA:n vastaus antaa jälleen näyttöä sosiaalisesta korruptoituneisuudesta, jonka mukaisesti valtiollinen oikeusviranomainen ei ota kantaa valtion virkamiehiä eikä -naisia vastaan. Oikeusasiamies ei kyseenalaista yliasiamiestä, aivan niin kuin korppi ei noki korpin silmää.

Eipä siis ihme, että muutamat professorifilosofit, kuten harvardilainen Robert Nozick, ovat ehdottaneet, että valtion viranomaiset pitäisi syyttää ja tuomita yksityisissä tuomioistuimissa.

Tieteen näkökulmasta jääviydet ovat järjestelmän sisäisiä, eikä tällöin ole enää kyse edellä mainituista esteellisyyksistä, vaan poliittisen korrektiuden katalysoimasta sosiaalisesta korruptiosta.

Tässä tapauksessa oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei ilmeisesti kehdannut ryhtyä nuhtelemaan kansliapäällikkö Lehikoista eikä kumoamaan yliasiamies Atte Jääskeläisen nimityspäätöstä jääviysseikkaan vedoten vaan johteli vastauksensa deduktiivisesti.

Hän siis päätti ensin lopputuloksen ja hiipi varsin löyhän lainluennan ja omien mielipiteidensä taakse, mikä on väärä tapa jopa oikeudellisessa ajattelussa (jossa huteraa päättelyä esiintyy paljon).

Ennakkopäätökseksi asiamiehen kirjelmä ei tietenkään kelpaa, sillä se ei ole ensinkään päätös vaan ”vastaus”. Mutta kannanotto on paljastava sikäli, että sen mukaan eduskunnan oikeusasiamies asettuu byrokraattien puolelle tallomaan muita kansalaisia.

Oikeusasiamies tuskin tuli ajatelleeksi kannanottonsa muita ennakolta vaikuttavia seurauksia. Tämän laintulkinnan mukaan lakiin kirjatuille esteellisyyssäädöksille ei voisi jäädä mitään merkitystä. Oikeusasiamiehen kannanotto siis mitätöi lakia.

Mikäli esteellisyyttä ei vallinnut tässä tapauksessa, sitä ei voisi olla muissakaan vastaavissa tapauksissa. Valtionhallinnon nimityspäätökset voidaan näköjään tehdä samoin kuin ”hallitusammattilaisten” ristiinhallitsemissa firmoissa.

Sylvi järjestelee virkaan Hiskin, koska on hänen työkaverinsa ja keekoilee samoissa kekkereissä ja pitää muutenkin hauskaa.

Tosiasia on, että näin ei vaihdeta vain sosiaalista pääomaa vaan kasapäin rahaa, jota Anita Lehikoinen livautti työtoverinsa Atte Jääskeläisen taskuihin ollessaan nimittämässä häntä Sitran johtoon 19 785 euron kuukausipalkalle!

Eikö siis vallitse Lehikoisen ja Jääskeläisen välillä mitään erityissuhteita? Käsittääkseni tuo työtoverille junailtu taloudellinen myötäjäinen oli omiaan luomaan Lehikoisen ja Jääskeläisen välille juuri sellaisen erityissuhteen, joka teki Lehikoisesta esteellisen osallistumaan asian käsittelyyn.

Tapaus osoittaa, että vallanpitäjät eivät häpeä omaa ahneuttaan vaan toimittelevat toisiaan tehtäviin ja virkoihin röyhkeästi lain reunoja hipoen ja ylitellen vain siksi, että voivat.

EOA:n vastauksen mukaan se, että esihenkilöt monella jakkaralla istuessaan junailevat tehtäviin alaisiaan ja toisiaan, on julkisessa hallinnossa ”varsin tavallista” (vastauksen s. 5) ja siksi muka hyväksyttävää.

Mikäli asiasta ajatellaan eduskunnan lisärakennuksessa noin välinpitämättömästi, se ainoastaan pahentaa heidän omaa tilannettaan.

Epäreiluilla nimityspäätöksillä ja kanteluiden hylkäämisillä rapautetaan kansalaisluottamusta ja horjutetaan kansanvaltaista yhteiskuntaa, aivan kuten totesin jo kanteluasiakirjassani. 

Hölmöintä kyseinen menettely on, kun samanaikaisesti Sitrassa pyritään korostamaan kaikenlaisia demokratiahankkeita ja turvaamaan kansanvaltaa sitä koettelevia uhkia vastaan (kritiikistäni täällä).

Tuontapaisia nimityspäätöksiä tehdessään ja kytkykauppoja puolustellessaan byrokraatit eivät ilmeisesti ymmärrä, että poliittiset virkanimitykset (jollainen tässäkin oli kyseessä), dislegitimoivat myös heidän oman asemaansa.

Byrokraateille olisi tietenkin suunnaton pettymys, jos joku heitä itseään pätevämpi ja etevämpi pääsisi ohittamaan kytkösten seiteistä rakennetun verkoston ja sekoittaisi poliittisten virkanimitysten kiertolingon ja tulisi sillä tavoin häirinneeksi muutoin sujuvaa sosiaalista korruptiota, jossa vallan hovi kuittailee velkojaan ja riippuvuuksiaan jopa puoluerajojen yli ”sulle mulle” -periaatteen mukaisesti.

Näin myös Jääskeläinen puolusti Jääskeläistä, ja käsi pesi kättä. Atte, Anita ja Petri saavat taskunsa joka kuukausi täyteen riihikuivaa rahaa, mutta kunniaa ja arvostusta kukaan heistä ei voi niillä varoilla itselleen ostaa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on toki antanut ennenkin päätöksiä kuin hedelmäpelistä. EOA on esimerkiksi asettunut puolustamaan jengirikollisten oikeutta käyttää vankiloissa Marimekon raidallista paitaa jengitunnuksenaan (dnro 1522/4/04). Sitä oli muka tärkeää tukea perusoikeuksien nimissä!

Sen sijaan tässä omasta mielestäni tärkeämmässä tapauksessa epäiltyinä olivat virkamiehet ja kyseenalaistettuina heidän vispilänkauppansa rajat sekä hallinnon luottamus.

Pohjimmiltaan tämäntapaiset EOA:n ratkaisut eivät ole muuta kuin vallanpitäjien ilkeilyä.

Kyse on siitä, että sosiaalinen pääomani ei riittänyt paremman päätöksen saamiseen eduskunnan oikeusasiamieheltä, eikä oikeusasiamiehen arvovalta toisaalta riittänyt laillisuuden valvontaan eduskunnan alaisessa laitoksessa, kun vastassa oli korkea viranomaistaho.

Asioita tuntemattomille tiedoksi: tässä nyt näette, millaista koko elämäni on ollut vuosien ajan. Sivuutuksia tehtävientäytöissä, viranomaisten ylenkatsetta, perusoikeuksien polkemista, byrokraattien kostoja ja maineterroria.

Mitähän mieltä korkein hallinto-oikeus mahtaisi asiasta olla?

---

Päivitys 10.1.2024: Sitra on jatkanut pöhöttynyttä toimintaansa lennättämällä koko hallintoneuvostonsa uuden puheenjohtajansa Mika Lintilän (kesk.) johdolla Kaliforniaan. Mukana ovat Sitran uusi yliasiamies Atte Jääskeläinen ja viestintäjohtaja Elina Ravantti. Ökymatkan hintaa ei kerrota Iltalehden jutussa, mutta matkan tulos on panokseen nähden joka tapauksessa mitätön. Hallintoneuvoston matkustelulla ei ole Sitran tutkimustoiminnalle mitään annettavaa.

Aiheesta aiemmin:

Sitra: hillotoplla huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille

Sossulegaalia keskitalven juhlapäivää

Björn Wahlroos ja Antti Herlin soittivat Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen ja Vihreään Liittoon sekä pyysivät, voisitteko te siellä hallituksessa tehdä sellaista politiikkaa, joka sopisi vähävaraisille ja tavallisille ihmisille...

No ei vaan. Se oli juttu, muttei uutinen vaan pakinan tynkä, jonka ei tarvitse edustaa faktajournalismia.

Mutta se kyllä pitää paikkaansa, että Perussuomalaisten puoluetoimistolla soi juuri äsken puhelin, ja ääni puhelimessa sanoi: ”Olen joulupukki ja pajani meni konkkaan vihervasemmistolaisen TE-politiikan takia, eivätkä lapset saa nyt lahjoja.”

Hänelle vastattiin: ”Ei se mitään, koska sulla on kaavussasi poliittista väriä kuitenkin, eikä nykyään voi erottaa kilttejä lapsia kaiken maailman Greta Thunbergeistä, kun heitä ei voi viedä apulaisoikeusasiamiehen päätöksen vuoksi kirkkoonkaan, jossa pahuus erottuisi, vaan kaiken maailman ilmastokokouksiin, joten Hyvää Joulua Teillekin.”

Keskitalven pleasantia ja smoothia juhlapäivää ollaan nyt järjestämässä iloiten ja puuhaten kaikkialla Suomen kouluissa, sillä tuhattaiturilta kävi käsky, että myös joulujuhla on laajalti ankeutettava. Ei siis riitä, että lakkiaisia ei saisi viettää viattoman ja sekularisoituneen suvivirren kera, kun se muka loukkaa jonkun toisuskoisen äärimmäisiä tunteita. Nyt myös joulunvietto on liipaisimella. ”Kansainvälistä” pitäisi kai hoilata.

Todettakoon, että perustuslaillinen uskonnonvapaus (731/1999, 11 §) ja uskonnonvapauslaki (453/2003) legitimoivat oikeuden kuulua uskonnollisiin yhdyskuntiin ja oikeuden olla kuulumatta. Käsittääkseni koulun osallistuminen uskonnollisena juhla-aikana uskonnolliseen tilaisuuteen ei loukkaa oppilailla tai opettajilla olevan uskonnonvapauden kumpaakaan puolta. Ei ole vaarassa myöskään Euroopan ihmisoikeussopimus, YK:n ihmisoikeuksien julistus, Geneven pakolaissopimus, Pariisin rauhansopimus eikä Kairon julistus.

Uskonnottomilla on perinteisesti ollut oikeus kieltäytyä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Kun tuo poissaolon oikeus on myös uskonnollisista tilaisuuksista, ei koulujen joulun vietto varmasti rajoita kenenkään uskonnottoman tai toisuskoisen oikeuksia eikä luo heille myöskään lisää velvollisuuksia vaan vapauksia. Niiden ongelma on perinteisesti ollut siinä, mitä vaihtoehtoista tekemistä heille voitaisiin keksiä, jotta yhdenvertaisuus säilyisi. Yleensä pari ”musiikkituntia” riittää.

Korvaavaa tai vaihtoehtoista tekemistä on järjestetty myös elämänkatsomustiedon muodossa, ihan niin kuin aseistakieltäytyjillekin on siviilipalvelus. Tyhjien tuntien täyttäminen on tietysti ollut turhauttavaa, jos suvaitsevaisuus on estänyt osallistumasta suomalaisen yhteiskunnan kulttuuriperinteisiin. Mutta korvaavan toiminnan kautta perustuslaillinen yhdenvertaisuus (6 §) ei ole järkkynyt koulujen eikä yhteiskunnan käytännöissä. Enemmänkin on ollut vaarassa suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen. Joissakin tapauksissa uskonnollinen kasvatus ja opetus voidaan nähdä myös oikeutena.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on viimeksi vuonna 2014 linjannut yksimielisesti, että valiokunta ei pidä uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisina vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Tiedän kyllä, että joulun vietto on perin ideologinen tapahtuma. Samalla se on myös harmiton ja viaton juhlapäivä, jonka juuret ovat sitä paitsi roomalaisessa Saturnalia-juhlassa (ks. tänne) eivätkä kristillisessä perinteessä ensinkään.

Uskonnollista fundamentalismia ei ole joulun juhliminen kirkoissa. Pikemminkin se on tapakristillisyyttä, josta Luther varoitti. Sen sijaan uskonnollista fundamentalismia on koulun juhlien kitkeminen kynsin hampain pois kirkoista ja kirkkojen juhlat kouluista, sillä molemmat kuuluvat kulttuuriimme.

Sellaisesta nihilismistä ei tule muuta kuin tylsistettyjä ja demari-ideologialla matalamielisiksi aivopestyjä lapsia. Ja tämä kaikki vain sen tähden, että muslimit eivät loukkaantuisi – edes hypoteettisesti.

Vertaillaanpa vähän. Oikeusviranomaiset eivät näytä olevan huolissaan siitä, että nykyään kuka tahansa voi joutua vastoin tahtoaan ”uskonnolliseen tilaisuuteen”, kun kadulla räjähtää terroristin asettama pommi, joka kuolettaa ja haavoittaa nimenomaan uskonnon kunniaksi tai nimissä. Nuoria neitoja poljetaan Tuon Kaikkia Muita Uskontoja Loukkaamattomamman perinteen vuoksi kuin tulpatonta mopoa. Ja terroristin puukko käy kuin Ferrarin sylinterinkansi. Kunpa ei vain taaskin olisi suunnitteilla jotakin, minkä takia joulurauhan julistamista on jouduttu turvaamaan rekka-autojen ja poliisien muureilla.

Ongelma ei ole pieni vaan suuri. Se uhkaa vähä vähältä kiristää ja kuristaa pois meidän omat kulttuuriperinteemme ja tuo tilalle aivotonta ja moraalitonta roskaa.

Ongelma on tullut esille vasta islamin vaikutusvallan kasvun mukana; aiemmin sitä ei ollut. Vika ei ole tietenkään vain muslimien vaateliaisuudessa vaan oikeusviranomaisissa, jotka ovat tulleet hypersensitiivisiksi vierasperäisen väestön pyyteille Suomessa.

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen kannanotto koulujen perinteisiä joulujuhlia vastaan osoittaa, että hän noudattaa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuonna 1903 hyväksymää Forssan ohjelmaa, jonka mukaan kirkko on erotettava valtiosta ja uskonnonopetus poistettava kouluista. Neuvostoliitossa valtio erotettiin onnistuneesti kirkosta, mutta ainoastaan toinen jäi jäljelle.

Toiseksi apulaisoikeuskanslerin kannanotto osoittaa, että vasemmistolaiset oikeusviranomaiset mädättävät suomalaisten ihmisten kulttuuria ja perinteitä islamin ja muslimien harjoittaman painostuksen vuoksi.

Se osoittaa myös, millä tavoin valtion korkeimpiin lainkäyttöorgaaneihin, tuomioistuimiin, syyttäjälaitokseen ja hallintolainkäyttöön on pesiytynyt motiiveiltaan mitä himmempiä kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurimme bastardisoijia, joiden mielipiteet eivät kestä edes alkeellisinta oikeusfilosofista argumentaatiota. Siten heidän toimintansa murentaa myös kyseisten instituutioiden kansalaisluottamusta, arvovaltaa ja oikeusperustusta.

Ei kinkkua, ei lihaa, ei kirkkoa, ei suvivirttä, ei polttomoottoriautoja, ei öljylämmitystä eikä edes muovikasseja vaan kasviskiusausta, huonelämpötila 17 asteeseen ja punavihreää sekä kulttuurimorbidia anoreksiaa. Maailmanlopun odottajien viisaus bunkkerien rakentamisessa punnitaan, kun näiden asioiden kannatus joudutaan ratkaisemaan Euroopan unionin hajoamissodissa.

Sossulegaalia keskitalven juhlapäivää!

Vaalimainosta kriittisille

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on ollut kasvussa, sillä alle 18-vuotiaille turvapaikka poikkeuksetta myönnetään. Perheenyhdistämisohjelmia hyväkseen käyttäen koko suku on voinut sen jälkeen heilahtaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rasitteeksi. Näin ankkurilapsista on tullut ongelma.

Koska intressi hyvinvointivaltion kansalaiseksi pääsemiseen on vahva, suuri osa nuorista maahan pyrkijöistä on valehdellut ikänsä. Esimerkiksi Parikkalaan avatussa alaikäisille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa jopa kolmannes asukkaista on jo arvioiden mukaan täysi-ikäisiä. Tästä johtuu, että viranomaiset ovat koettaneet säädellä holtitonta maahanmuuttoa ikätesteillä. Vaikka jatkuva maahanmuutto ei olisikaan suotavaa, se on yritetty saada laillisille linjoille.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on Yleisradion uutisen mukaan tehnyt päätöksen, jonka mukaan alaikäisille tehtävät ikätestit saattavat olla perusoikeuksien vastaisia. Testaaminen onkin laitettu heti miten jäihin, vaikka tulijatulva on jatkunut.

Mitään hyväksyttäviä perusteluja apulaisoikeusasiamies ei kuitenkaan ratkaisulleen esitä. Hänen mukaansa ”testejä ei pitäisi tehdä, koska niitä ei säädellä lailla lainkaan”. Ja: ”Testillä puututaan henkilön koskemattomuuteen ja yksityisyyteen”, vaikka ”ei ole mitenkään säännelty, kuka näitä testejä voi tehdä ja millaisilla menetelmillä”. Lopuksi Lindstedt lataa raudanlujan oivalluksen, jolla hakijatulvan viimeinenkin kontrollimuoto lopetetaan loogisen aukottomasti: ”Eli sääntelyn tarvetta on paljon.”

On outoa, että jos sääntelyn tarvetta on paljon, oikeusasiamies pitää perusteltuna lopettaa sen testaamisen muodon, joka ylipäänsä on käytettävissä. Paikallinen poliisisetä Henry Reponen puolestaan tilittää, aivan kuin häneltä olisi vedetty kalsongit jalasta: ”On toki ikävä tilanne selvittää turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyttä, jos siihen ei ole lakiin perustuvaa toimivaltaa.” Tuolla tavalla lausuttaessa tuskin taaskaan ajatellaan, onko maahanmuuttajilla itsellään maahan saapumiseen oikeuttavaa toimivaltaa. Kun viranomaiset jäävät nyt ”odottamaan” asiasta mahdollisesti säädettävää uutta lakia, se on sama kuin palokunta lopettaisi tulipalojen sammuttamisen siihen asti, kunnes saadaan uusi laki voimaan.

Asiasta voidaan esittää muutamia vertailuja. Mikäli iän testaamisen katsotaan rikkovan perusoikeuksia, iän tiedusteleminen pitäisi kieltää kaikissa niissä yhteyksissä, joissa todistelu ei ole ehdottoman luotettavaa: esimerkiksi tupakkaa ostettaessa, rahapelejä pelattaessa, alkoholiliikkeessä tai seksuaalisessa kanssakäymisessä. Myös henkilöllisyystodistukset ovat väärennettävissä, joten ne ja niiden käyttö ovat epäluotettavampia kuin maahanmuuttajille tehtävät lääketieteelliset ikätestit, joissa tutkittavan ikä päätellään hampaista ja luuston rakenteesta.

On ristiriitaista, että viranomaiset lepsuilevat ikää koskevien selvitysten kanssa, kun kyse on maahanmuuttajista, mutta toisaalta viranomaisvalta vahtii ikärajojen noudattamista kellontarkasti esimerkiksi seksuaalista kanssakäymistä koskevissa asioissa toimittaen jokaisen, joka vilkaiseekin alaikäisen pornokuvaa, suoraa päätä linnaan. Jos esimerkiksi 17,99-vuotias alaikäinen julkaisee itsestään alastonkuvan, häntä voidaan syyttää lapsipornon valmistamisesta, hallussapidosta ja levittämisestä. Jos taas kyseessä on laiton maahanmuutto, eli turvapaikanhakija valehtelee olevansa alaikäinen, viranomaiset katsovat asiaa läpi sormien.

Suomen laki on tietenkin eri asia kuin logiikan laki. Niillä ei näytä olevan juuri mitään tekemistä keskenään, minkä melkein kaikki kansalaiset ovat huomanneet. Apulaisoikeusasiamies on tehnyt taaskin täysin pöllön päätöksen. Olisi järkevämpää valvoa maahanmuuttoa edes sellaisin keinoin, jotka ovat käytettävissä, kuin ilman mitään keinoja.


Perusoikeuksien pyöreys ja ihmisoikeuksien soikeus

Asiaa voidaan lähestyä vielä perusoikeuskäsitteen näkökulmasta. Poliisi tai vartijahan voi nykyoloissakin ratsata ihmisen sen kummempia kyselemättä esimerkiksi turvatoimialueella, eikä kukaan voi syyttää viranomaista yksilön koskemattomuuteen puuttumisesta. Libertaarifilosofina olen sitä mieltä, että julkisen vallan ei pitäisi puuttua ihmisten yksityisyyteen ja koskemattomuuteen niinkään paljon kuin nykyisin, vaan valtion interventiota kansalaisten integriteettiin tulisi vähentää.

On kuitenkin outoa, jos viranomainen ei selvitä ihmisen ikää ja henkilöllisyyttä edes silloin, kun hänen epäillään pyrkivän maahan laittomasti. Ensinnäkin (1) oikeusasiamies on sekoittanut ihmisoikeudet ja perusoikeudet. Turvapaikkaa haetaan kansainvälisiin sopimuksiin perustuviin ihmisoikeuksiin vedoten. Perustuslailliset perusoikeudet puolestaan koskevat Suomen kansalaisia ja muita maassa jo oleskelevia. Maahan pyrkijällä ei sen sijaan ole kohdemaan kansalaisuutta eikä yleensä myöskään oleskelulupaa. Koska maahan pyrkijällä ei ole maahan saapuessaan oleskelulupaa eikä kansalaisuutta vaan hän on vastaanottokeskukseksi sanotulla ei-kenenkään maalla, josta hänet voidaan vielä käännyttää, eivät myöskään perusoikeudet voisi sellaisinaan koskea arvioinnin alaisina olevaa maahanmuuttajaa.

Toiseksi (2) todellisen iän selvittämispyrkimykset eivät riko perusoikeuksia, sillä paremman selvityksen puuttuessa ne antavat kuitenkin parhaan näytön, joka asiasta on ylipäänsä saatavissa. Lisäksi olisi mahdotonta, ettei asiaa selvitettäisi mitenkään.

Kolmanneksi (3) viranomaisen tehtävä on valvoa valtion ja kansalaisten edun sekä yleisen oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden toteutumista. Suhteellisuusperiaatteen valossa ei ole oikein, että mahdollisen rikoksen (eli laittoman maahanmuuton) torjumiseen ei käytettäisi minkäänlaisia keinoja, vaikka siten voitaisiin estää laiton maahanmuutto ja siitä seuraavat mahdolliset muut turvallisuusongelmat.

Neljänneksi (4) jos turvapaikanhakijoiden vastaanottamista jatketaan, vaikka ikätestejä ei käytetäkään, se polkee kantaväestöön kuuluvien ihmisten perusoikeuksia. Yhtäältä ihmiset saatetaan eriarvoiseen asemaan, sillä ikää selvitetään esimerkiksi ravintoloiden ovilla. Toisaalta humanitaarinen maahanmuutto loukkaa kantaväestöön kuuluvien ihmisten perusoikeuksia, sillä se luo Suomeen työttömyyttä, jonka kulut lankeavat suomalaisten ihmisten maksettaviksi, vaikka lain mukaan kansalaisten työvoima on valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Viidenneksi (5) iän ja henkilöllisyyden selvittäminen on myös turvapaikanhakijan oma etu, sillä myöhemmin selvitessään se voi johtaa kansalaisuuden perumiseen. Niin kävi esimerkiksi Hollannista tunnetussa Ayaan Hirsi Alin tapauksessa. Hän joutui eroamaan paikallisen parlamentin jäsenyydestä, kun kävi ilmi, että kansalaisuus oli aikoinaan myönnetty väärin ilmoitetun iän perusteella.


Silmät kiinni ettei totuus näy

Tämänpäiväinen uutinen antaa jälleen huonon näytön siitä, kuinka maahanmuuttopolitiikkaa Suomessa hoidetaan. Vihervasemmistolaisessa poliittisessa kirjallisuudessa on pitkään haukuttu länsimaisia ihmisiä ja lääketieteellistä kliinistä anatomiaa lavastaen anatomian professoreista ”kallonmittaajia ja skinejä”, kuten Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon samannimisessä teoksessa. Todellisuus kuitenkin osoittaa, ettei tulijatulvan seulomiseen ole kovin monia keinoja. Eli jos maahanmuuttoa ylipäänsä on, pitää hyväksyä myös turvapaikanhakijoiden valikointi. Joko nykyistä käytäntöä olisi jatkettava tai laitettava rajat kiinni siihen asti, kunnes ongelma on ratkaistu.

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä paistaa päälle lähinnä se, että viranomaisvalta tukee maahanmuuttajien etuja suomalaisten ihmisten omien perusoikeuksien ohi. Ihmisten reaktioista puolestaan voi lukea, ettei poliittisen vallan ja viranomaisvallan harjoittamalla maahanmuuttopolitiikalla ole kansalaisten valtaenemmistön luottamusta.

Suomalaiset voivat sanoa mielipiteensä näistä asioista harvoin. Jos sen sanoo tieteessä, politiikassa tai julkisessa sanassa, sitä ei oteta huomioon, ja maahanmuuttopolitiikan kriitikot toimitetaan pahimmissa tapauksissa oikeuden tuomittaviksi. Jos taas asian sanoo vaaleissa, se on poliittisen vallan käyttämistä. Kohta ovat vaalit. Käykää nyt äänestämässä – edes niitä ehdokkaita, jotka vielä saavat toteuttaa perustuslaillista oikeuttaan asettua ehdokkaiksi vaaleissa.

1705 ja sateenkaaren värit

Tänään vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää, joka tunnetaan numerolyhenteestä 1705. Tempaukset ovat mukavia. Voi hengittää hieman vapaammin. Kotikadullani Iso-Roballa on monenlaista menoa, ja Dtm:n terassilla on väkeä tavallista enemmän.

Se, miten vastustetaan, on usein niiden asioiden leimaamaa, joita vastaan on tarkoitus käydä. En olekaan varma, kannattaako homofobiaa enää vastustaa. Pikemminkin voisi kannattaa jotakin. Itse olen lähtenyt siitä, että pienistä pykälistä kinasteleminen on vanhentunutta politiikkaa. Kun homoja nykyään syrjitään kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, ongelmia ei pitäisi nähdä irrallisten asioiden kuten työsyrjinnän tai nälvimisen kautta.

Sen sijaan ongelmat ovat aina juontaneet juurensa homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen arvomaailman yhteensopimattomuudesta. Monet homot ja lesbot ovat tehneet typerästi alettuaan kerjätä samoja asioita kuin heterotkin. Nämä henkilöt eivät oivalla, kuinka heidän arvonsa ja elämäntapansa ovat heteroseksuaalien muokkaamia.

Homoseksuaalien elämä voineekin toteutua täysipainoisesti vain homovaltiossa, jossa homoseksuaalinen identiteetti rakentuu oman arvomaailmamme ympärille. Jo valtiofilosofi G. W. F. Hegel katsoi, että yksilöiden ja kansakunnan identiteetti voi toteutua vain kansallisvaltiossa. Homoseksuaalinen valtio olisi olemassa tietenkin ainoastaan homoja varten, ja heteroilta sinne olisi pääsy kielletty. Olisimme oman itsenäisyytemme suvereeni lähde. Kirjoitin näistä asioista muun muassa tänä keväänä ilmestyneessä teoksessani Filosofiset viuhahdukset.

Todellista syrjintää ei edusta nykyaikana esimerkiksi se, että lesbot eivät voi hankkia isättömiä lapsia. Itse asiassa naisten keskinäinen lastenhankinta syrjisi pahoin miehiä, joita lasten hankintaan aina tarvitaan. En siis kannata keinohedelmöityksiä naispareille. Vaikuttavaa syrjintää on se, kun meitä miehiä diskriminoidaan yliopistollisissa käytännöissä feminismin varjolla ja feministien toimesta. Feminismi näyttääkin olevan eräänlainen heteroideologia, sillä se toteuttaa heteroseksuaaliselle valtakulttuurille keskeisiä arvoja.

Tuoreen esimerkin homoseksuaaliin kohdistuvasta todellisesta syrjinnästä on oman dosentuurihakemukseni hylkääminen vuonna 2005. Tampereen yliopiston filosofian professorit Leila Haaparanta ja Matti Sintonen yrittivät tuolloin torjua hakemukseni dosentiksi jo ennakolta ja estää prosessin vireilletulon, vaikka yliopistoon on valittu useita dosentteja paljon vaatimattomallakin tuotannolla kuin omani. He viivyttelivät käsittelyn aloittamista tiedekunnassa lähes vuoden, ja kun lopulta vaadin asian käsittelyä laillisessa prosessissa, he junailivat asiantuntijahenkilöiksi omat ystävänsä, joilta he saivat mieleisensä kielteiset lausunnot.

Nämä tieteellisille toimintaresursseilleni vahinkoa aiheuttaneet tyypit olivat Olli Lagerspetz ja Kristian Klockars, jotka syyllistyivät pahimmanlaatuiseen rasismiin kieltäessään lausunnoillaan dosentuurin minulta, vaikka tieteellinen tuotantoni on laajempi ja perusteellisempi kuin heidän omansa.

Kanneltuani tapahtuneesta eduskunnan oikeusasiamiehelle asiaa käsitellyt apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ei vaivautunut ottamaan mitään kantaa asiantuntijahenkilöiden laatimiin lausuntoihin, jotka olivat räikeän vääristeleviä ja häikäilemättömän ilkeitä omassa väkivaltaisuudessaan. Valitusviranomaiselle tyypillisellä tavoin eduskunnan oikeusasiamies ei tutkinut lainkaan yliopiston rehtorin eikä kanslerinviraston laatimien puolustuspuheiden todenperäisyyttä vaan totesi, ettei dosentuurin myöntäminen ole subjektiivinen oikeus.

Siis mikä? En ollut missään väittänyt, että oikeuden dosentuuriin pitää olla subjektiivinen. (Sellainen olisi yhteiskunnan kaikille jäsenilleen takaama oikeus, kuten oikeus päivähoitoon tai sosiaaliturvaan.) Mutta vaadin, että asiani olisi käsitelty oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti niin, että myös minulle olisi myönnetty dosentuuri, koska se oli samoilla edellytyksillä myönnetty myös kaikille muille dosentiksi hakeneille. Kyse oli siis perustuslaillisesta tasavertaisuudesta, jonka mukaisesti viranomaisten pitäisi kohdella kansalaisia. Tällaista vertailua yliopisto sen enempää kuin oikeusasiamieskään ei ryhtynyt suorittamaan, koska syrjinnän räikeys olisi silloin paljastunut selvästi.

Jos yliopisto ei myönnä dosentuuria silloin, kun se myöntää voidaan, se kohtelee akateemisia toimijoita epätasavertaisesti, tuottaa vahinkoa itselleen ja tieteelliselle moniarvoisuudelle sekä kieltää oman legitimiteettinsä. Sen sijaan yliopiston pitäisi ottaa jaettu vastuu akateemisten toimijoiden onnistumisesta pyrkimyksissään. Mikäli yliopisto pidättää kaiken vallan itselleen pyrkimällä päättämään despoottimaisesti myös ”dosentuuritarpeestaan”, sellainen yliopisto tekee itsestään Neuvostoliittoakin pahemman totalitarismin muodon, ja sitä Tampereen yliopisto näköjään haluaa olla.

Sen enempää rehtori Krista Varantola, kansleri Jorma Sipilä kuin eduskunnan oikeusasiamieskään eivät puuttuneet väärinkäytöksiin vaan vahvistivat viranomaisen toimineen muka oikein. Tämä on tavanomaista hallinnossa, sillä valitusviranomainen ratkaisee asian kuin asian lähes aina viranomaisen eduksi suojellakseen toista viranomaista ja varmistaakseen, että oikeuksien polkeminen saa jatkua. Mutta tässä tapauksessa lyöminen oli häikäilemätöntä ja kovaa, ja siihen liittyi myös homoseksuaalisuutta sortava näkökohta.

Nähdäkseni Leila Haaparanta, Matti Sintonen, Kristian Klockars ja Olli Lagerspetz olisi pitänyt tuomita sekä rangaistukseen että vahingonkorvaukseen, ja yliopiston olisi pitänyt hyvittää asia laittamalla prosessi uusiksi. Juuri tällaisista syistä johtuu, että se, joka Suomessa on eniten filosofi, on vähiten professori.

Oletteko muuten koskaan ajatelleet, kuinka helppoa on tappaa ihminen. Paljon vaikeampaa on pysyä eettisenä ja olla tappamatta. Siitä ohjaa pidättäytymään lähinnä rangaistuksen uhka.