”Tukekaa tyttöjä!”

Plan Suomi -niminen säätiö kampanjoi ”Koska olen tyttö” -hankkeellaan ”kehitysmaiden tyttöjen auttamiseksi”. Rahaa projekti tavoittelee kampanjalla, jonka tavoitteena on kerätä 25 euron kuukausittaisia lahjoituksia.

Päämääränä on edistää naisten lukutaitoa ja koulunkäyntiä sekä vastustaa tyttöjen käyttämistä lapsityövoimana sekä heidän varhaista äidiksi tuloaan. Kampanjan suomalaiset projektipäälliköt, -koordinaattorit ja ”tuotepäälliköt” (!) katsovat asioiden ratkeavan rahallisilla avustuksilla eli länsimaiden taloudellisella tuella.

Hei, haloo! Kuinka monessa asiassa hanke menee päin seiniä?

Ensinnäkin (1): Mikä on syy naisten kehnoon asemaan kehitysmaissa? Onko syynä rahan puute? Onko kyseessä länsimaiden harjoittama hyväksikäyttö?

Ei ole.

Syynä on useimmiten islam ja sen konservatiiviset normit, jotka estävät kansanvaltaisen yhteiskunnan kehittymisen ja pitävät naiset nyrkin ja hellan välissä.

Sen sijaan kyseinen projekti näkee syyllisinä länsimaiset ihmiset ja ratkaisuna heidän avokätisyytensä. Ideologiseen ja uskonnolliseen vallankäyttöön hanke ei puutu poliittisen korrektiuden vuoksi. Naisten kehnoksi väitetyn aseman ei myönnetä johtuvan uskonnosta vaan feminismin opinkappaleiden mukaan ihmisen sukupuolesta, ”koska hän on tyttö”. Näin feminismi itse muodostaa oman uskontonsa.

Toiseksi (2): Miksi pitäisi auttaa vain tyttöjä? Vain tyttöjenkö asema on huono? Ei missään tapauksessa. Totuus on, että miehet kuolevat kehitysmaissa paljon naisia nuorempina. He kärsivät sodista, joita käydään – yllätys, yllätys – islamilaisissa maissa ja niiden raja-alueilla olennaisesti enemmän kuin missään muualla.

Poikia pakotetaan tutustumaan AK-47-tuliaseeseen jo kymmenvuotiaina. Poikia käytetään ihmiskilpinä. Heitä pakotetaan kuluttaviin ja vaarallisiin töihin, kun taas tyttöjä käytetään kevyissä ja siisteissä sisätöissä. Näistä syistä naisten elinajanodote on kehitysmaissa miehiä korkeampi.

Kolmanneksi (3): Entä raskaaksi tuleminen, synnyttäminen ja väestöpolitiikka? Tyttöjen niin sanottu seksuaalinen hyväksikäyttö 10–14-vuotiaina ei johdu pelkästään miesten vaan sekä naisten että miesten yhteisestä seksuaalisesta intohimosta. Joka tapauksessa sitä oikeuttaa islamin suhtautuminen asiaan, joten pohja ilmiölle on ideologinen eikä korjaannu länsimaiden runsaallakaan rahoituksella.

Syy varhaisiin ja määrällisesti liiallisiin raskauksiin ei ole vain miesten. Miehet ja naiset yhdessä uskovat islamiin, ainakin päätellen naisten ”itsenäiseksi” väitetystä ja ”täydelliseen vapauteen” perustuvasta halusta pukeutua kaapuun ja huntuun. Juuri tämän ihmisoikeuden heidän länsimaiset sisarensa, nämä vihervasemmistolaiset Mimosat, haluavat kaikin keinoin turvata. Profeministiset mekkoeinarit asettuvat heidän puolelleen oman uusherrasmiesmäisyytensä merkiksi ja alistuakseen islamin valtaan.

Neljänneksi (4): Usein väitetään, että kehitysmaiden yleisetkin olot korjaantuisivat, jos naisten asema paranisi. Naisten aseman parantaminen nähdään siis edellytyksenä koko yhteiskunnan korjaantumiselle. Mutta mikä onkaan syy ja mikä seuraus?

Todellisuudessa asia on ihan toisin päin. Yhteiskunnan kehittäminen (eli liberalisoiminen ja demokratisoiminen) on ehtona naisten aseman parantamiselle – ja myös yhtä tärkeälle miesten aseman korjaamiselle.

Mitään ihmisoikeuksia ei voida edistää erillisinä ilmiöinä – ei myöskään näitä feministien tavoittelemia ”naisten oikeuksia”. Ihmisoikeudet edistyvät vain, jos koko poliittista järjestelmää uudistetaan. Se taas tapahtuu luomalla uskonnollisesti johdetun primitiiviyhteiskunnan tilalle vapaa kansanvaltainen yhteiskunta.

Kehitysmaiden väestöräjähdys on, paitsi ihmisoikeusongelma, myös maailman suurin ekologinen ongelma. Jos naisten ei haluta tulevan raskaiksi, tätä tavoitetta ei voida edistää epämääräisesti ”tukemalla tyttöjä” vaan kumoamalla islamilainen yhteiskuntajärjestys ja sen lisääntymispoliittisesti velvoittavat normit. ”Tyttöjen tukeminen” onkin käytännössä heidän suosimistaan poikien ohi koulunkäynnissä ja yhteiskuntaelämässä sekä taloudellisten avustusten ohjaamista vain tytöille.

Ja todettakoon nyt vielä balanssoimisen vuoksi: mikäli halutaan pysäyttää länsimaita vaivaava väestön väheneminen, teollisuusmaissa puolestaan pitäisi kumota vaarallisesti lentoon lähtenyt feminismi, jonka tuloksena tietyt heteroseksuaaliset nirppanokkanaiset kieltäytyvät ihan tahallaan lisääntymästä ja pitävät seksin perään kyynelehtiviä heteromiehiä kaiken pahan alkuna ja juurena.

Sen sijaan Plan Suomen ”Koska olen tyttö” -niminen rahankeruuhanke ei ole mikään muu kuin sukupuolista rasismia levittävä syyllistämis- ja kerjuuprojekti, jota organisoitunut feminismi edistää lastensuojelun pääomalinnakkeestaan.

Ainakaan henkilökuntaa hankkeelta ei puutu, minkä voi todeta tästä yhteensä 48 naista ja vain 8 miestä sisältävästä luettelosta.

Totuus on, että kyseiset tehtävät ovat pelkkiä suojatyöpaikkoja suomalaisille feministinaisille. Miehet toimivat organisaatiossa lähinnä toteuttavissa rooleissa: esimerkiksi AV-tuottajana, web-toimittajana ja graafikkona - ja tietysti myös ällöttävänä gender-neuvonantajana, jonka tehtävänä on kiistää sukupuolieron kaksiarvoisuus ja vastata kaikille miesten aseman perään kysyjille, ettei mitään biologista sukupuolieroa ole edes olemassa, niin kuin ei miehiäkään.

Jaa – taitaapa organisaation tärkeimmässä taloudellisessa tehtävässä eli talousjohtajana toimia mies. Sillä kukapa muu taloudellisen vastuun tästäkin ninninellien ja millamallojen hyvinvointihankkeesta kantaisi kuin mies, joka huolehtii rahantulosta?

Yhteiskuntamme syytää verovaroja miljardi euroa kehitysapuun vuodessa, mikä on jo 2,5 % valtion budjetista. Toivon, ettei kukaan lahjoittaisi tälle sukupuolisyrjintää harjoittavalle hankkeelle mitään. Tai jos lahjoittaa, niin rangaistukseksi hän kärsii tappiota laajakaistan ylläpitohinnan kuukaudessa.

Femakot!

Shekkivihkopolitiikka ja Niinistön nallekarkit

Nykyaikana firmojen on vaikea ostaa valtaa vaalirahalla, jolla puolestaan ostettaisiin ääniä tyhmänä pidetyltä kansalta. Niinpä poliitikot ovat keksineet, että he voivat ostaa kannatusta omilla rahoillaan (joista suuri osa on tietysti kansan kukkaroista perittyjä kansanedustajien palkkioita).

Lehdet kertoivat juuri, että työmies Sauli Niinistö on lunastanut vuonna 2007 antamansa lupauksen ja lahjoittanut kansanedustajanpalkkansa, noin 120 000 euroa, ”hyväntekeväisyyteen”. Tämä nyt varmaan tyydyttää suomalaisia. Suosion tavoittelu käy edelleenkin käteisellä, ja helppoa se on, koska eläkettä virtaa Euroopan investointipankin varapääjohtajuudesta enemmän kuin lääkäri määrää.

Kehittyvien Maakuntien Suomi perusteli toimintaansa aikoinaan sillä, että yhdistyksen vaalituella läpi voisi päästä sellaisiakin poliitikkoja, joilla ei ole suurta määrää omaa rahaa tai joilla ei ole poppareille tyypillistä julkisuutta. Silti sekin kasasi tukensa tietysti vain vallankahvassa jo roikkuville ministeripoliitikoille, joiden ei tarvitse julkisuutta saadakseen enempää kuin röyhtäistä.

Entä mitä on se hyväntekeväisyys, jota Niinistö nyt tukee? – Kirkon diakoniarahasto ja Tukikummit-säätiö! Ihme, ettei Niinistön mieleen tullut kohdentaa mitään Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:lle juuri nyt, kun keskustellaan homoavioliitoista ja yhdistys on selvästi tuen tarpeessa. Kokoomus on juuri sitä, joksi Kari Suomalainen sen piirsi: pappi, jonka päässä on pata.

Diakoniatyöhön lahjoitetut lantit eivät yleensä päädy suomalaisten ihmisten hyväksi vaan uskonnollisen ideologian välikappaleiksi. Näin uskontoa käytetään politiikan keppihevosena.

Lastensuojelu ja nuorison hyvinvoinnista hätäileminen taas on mennyt liian pitkälle tässä turvakypärien Suomessa. Sellaiset suojelu-, varjelu- ja tarkkailuorganisaatiot eivät mitään lisätukea kaipaa. Sen sijaan nuorille pitäisi antaa siedätyshoitoa, jonka tuloksena he oppisivat elämään todellisessa maailmassa ilman Jeesus-teippiä ja muita kainalosauvoja.

Tukikummit-säätion tavoitteena on, että ”kaikilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus osallistua aikuisina yhteiskuntaan ja kehittää sitä omalla panoksellaan” (siis päämääränä on tehdä ihmisistä käyttökelpoisia ja kuuliaisia hyrräoravia). Jos siis aikuiset haluavat tukea lapsia ja nuoria, niin miksi he eivät tee niin, vaan pilaavat ihmisten elämän pelottelulla, kahleilla ja pumpulissa tapahtuvalla kasvatuksella, joiden tuloksena on uusavuttomia yksilöitä? Jos aikuiset haluavat taata lapsille onnellisen elämän, miksi he eivät tee niinkään, vaan tukahduttavat ihmisten henkisen vapauden rippikoululla, siihen liittyvällä henkisellä raiskauksella ja Tukikummit-säätiön kultaisilla kuohitsijoilla?

Syy on tietenkin se, ettei yhteiskunta lapsista mitään välitä vaan ainoastaan siitä, että heidät kasvatetaan yhteiskuntajärjestykseen niin kuin neuvostolapset kasvatettiin puolueohjelmaan. Myös lapsilisiä maksetaan ja päiväkoteja rakennetaan vain siksi, että lasten vanhemmat voisivat työskennellä häiriöttä ja tehokkaasti.

Mutta kyllä Niinistö varmaan oikeassa on: rahallahan kasvatusta parhaiten hoidetaan, niin kuin kannatuksen hankintaakin. Mahtaako muuten seuraavissa (karne)vaaleissa mennä läpi kukaan poliittisella ohjelmalla tai ajatuksillaan? No, eiköhän se populismi auta.

Pukin ideologiset sitoumukset

Olin tänään vähällä mennä Ikeaan ostamaan erään koriste-esineen ja puoli kiloa herkullisia valmislihapullia. Firman internetsivuilta eteeni osui kuitenkin mainos, jossa julistetaan, että Ikea lahjoittaa jokaisen karvalelun hinnasta yhden euron Pelastakaa Lapset ry:lle ja Unicefille.

Tuolla tavalla toimittaessa tuskin taaskaan kysytään, haluavatko asiakkaat osallistua kyseiseen hyväntekeväisyyteen, vaan kaikkien oletetaan automaattisesti sitoutuvan esimerkiksi lapsiarvojen lietsonnalla tapahtuvaan tätien tukemiseen. Totuus on, että hyväntekeväisyyteen lahjoitettavat varat menevät käytännössä lapsipornonestolain varjolla suoritettavaan internetin sensuroimiseen, pedofiilijahdin verukkeella harjoitettavaan homoseksuaalien syyllistämiseen sekä heteroseksuaalisen elämäntavan ja lapsiperheiden suosimiseen. Kaikkihan tietävät, että seksuaalisuutta vaarallistamaan pyrkivät ahdasmieliset tahot käyttävät ja ovat aina käyttäneet lapsiarvoja nimenomaan seksuaalivähemmistöjen vastaiseen propagandaan, ja varsinkin tätä kiertotietä käytetään nyt, kun homojen lyöminen sinänsä on kiellettyä. Ilmeisesti Ikea haluaa eroon homopuodin maineestaan.

Se, että kauppaliikkeet oman päätehtävänsä sivuuttaen sitoutuvat yhteiskuntapoliittisten ideologioiden edistämiseen, pilaa niiden bisneksiä. Ikean tapaus ei ole yhtään erilainen kuin esimerkiksi Sammon lahjoitus kokoomukselle tai VR:n tuki keskustalle.

Kun yritykset politisoituvat, niin kuluttajatkin politisoituvat. Se, mikä on yhdelle hyväntekeväisyyttä, on toiselle pahantekeväisyyttä. Enemmistömielipiteiden perässä juokseminen voi kannattaa yrityksille, mutta vain näennäisesti. Jokaisen kuluttajan sisällä asuu hyvin erilaisia mielipiteitä, ja lopulta kaikilta löytyy jokin periaatteellinen syy vetää herne nenään firmojen ideologisista sitoumuksista. Tämä syövyttää pois sen imagonkiillotuksen, jota yritykset tavoittelevat massakulttuurin arvoja myötäilevällä populismillaan.

Itse menen Ikean sijasta johonkin kalliimpaan kauppaan, jotta en tulisi vahingossakaan syyllistyneeksi minkään eettisesti arveluttavan toiminnan tukemiseen. Eikö Ikealla ole lainkaan joulumieltä? Kuinka he voivat olla joulunakin noin ilkeitä?

Pahaatekevää hyväntekeväisyyttä

Tänään järjestettiin jokasyksyinen ”Elämä lapselle” -konsertti. Suomalaisten anteliaisuus on ihailtavaa. Mutta lähemmin tarkasteltuna kyse ei ole niinkään hyvän tahdon kuin jonkin muun asian ilmaisusta. Lasten sairastuminen ja kuolema ovat tragedioista surullisimpia. Pienet lapset eivät aina ymmärrä omaa kuolevaisuuttaan, eivätkä monet nuoretkaan tajua, mitä se merkitsee. Nuoren tai lapsen vakava sairastuminen ja kuolema ovat elämän murheellisimpia asioita, sillä nuori on tullut murrosiässä tietoiseksi omasta kuolevaisuudestaan mutta ei ole ehtinyt kokea elämää eikä liioin elää sitä. Myös minä olen menettänyt kavereita nuoruudessani. Yksi menehtyi lukioikäisenä leukemiaan ja pari muuta tapaturmaisesti. Nuoren ihmisen sairastuminen ja kuolema koskettavat yleensä pahiten meitä vanhempia ihmisiä, jotka jo ymmärrämme asian merkityksen.

Minun mielestäni ”Elämä lapselle” -tyyppisen hyväntekeväisyyskonsertin järjestäminen on kuitenkin makaaberia. On mautonta yhdistää musiikkiesitys, jonka tarkoitus on tuottaa nautintoa, välineeksi toisten ihmisten kärsimyksen pois lunastamiseen. Ajatuskulku, jota kyseinen toiminta hyödyntää, on toive, että yleisöt tukisivat muita ihmisiä heidän vastoinkäymisissään, kunhan he itse saavat viihdytystä. Koska hyväntekeväisyyden ei ajatella toteutuvan spontaanisti vaan tietynlaisen kaupan tai vaihtosuhteen kautta, tulee armeliaisuudestakin julmaa.

Toinen syy siihen, miksi alan kokea pahoinvointia amerikkalaistyylisen hyväntekeväisyyden edessä, on peittelemätön suhtautuminen rahaan. Hyvyyden jakamisen välineeksi asetetaan se, että pätäkkää on ja sitä jaetaan muille. Ihmiset, jotka kokevat huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä toisten ihmisten kärsimyksistä, alkavat ostaa omaa ahdistustaan pois rahalla. Ja mitäpä vikaa asiassa sinänsä onkaan; onhan totta kai parempi olla rikas ja kipeä kuin köyhä ja kipeä, niin kuin kai on parempi olla rikas ja rakastunut kuin köyhä ja rakastunut.

Mutta tämäkin riepoo minua. Ensinnäkin sen takaa paljastuu yleisössä herätetyn syyllisyydentunteen ja ahdistuksen kompensaatio: pelkän armeliaisuuden osoittamisen sijasta lahjoittajat tosiasiassa haluavatkin peittää silmänsä toisten ihmisten epätoivolta. He ikään kuin laittavat laput silmilleen ja lunastavat itsensä pois jakamasta kärsivien ihmisten tuntemuksia. Rahalla se käy helposti. Toiseksi, minne varat lopulta päätyvät? Ehkä niillä ostetaan yliopistolliseen sairaalaan jokin erikoiskoje. Kenties niillä palkataan laitokseen jokin tutkija. Mutta mitä saavat hätää kärsivät ihmiset itse? Useimmiten he kaipaisivat eniten myötätuntoa ja kykyä jakaa heidän taakkojaan. Niiden asemasta he saavat välineitä ja tieteellisen tutkimuksen antamia toivon kipinöitä, joilla voidaan kenties kirkastaa potilaan tulevaisuudenkuvaa. Omantunnon aukkoja, joita ihmisten kohtaamiskyvyttömyys aiheuttaa, ei voida kuitenkaan paikata rahalla.

Sinänsä toivottu taloudellinen tuki kääntyykin symbolisena myötätunnon osoituksena haluksi puskuroida lahjoittajien omaa turvallisuuden tunnetta. Se on pikemminkin kieltäytymistä toisten asemaan asettumisesta kuin tunnepohjaista halua osallistua. Eräänä kriittisenä näkökohtana voi mainita vielä sen, että myös hyväosaisia savustetaan usein liikaa pyrkimällä herättelemään heissä syyllisyydentunteita, narsismia ja muita anteliaisuuden motiiveja. Useimmiten vastoinkäymisten keskellä elävät ihmiset eivät kaipaisi lähimmäisiltään muuta kuin myötäelämistä ja kykyä ymmärtää toisen ihmisen asemaa, ja se on pohjimmiltaan ilmaista. Vai onko? Ehkä se onkin kaikkein vaativin asia.