Julius Sanctus Innocentius I puhuu

Paavi erosi, ja salama iski Pietarinkirkon kupoliin. Jumalan maailmassa sattumaa ei ole.

Ei ole ihmistenkään maailmassa sikäli, että asioilla on yleensä syyt ja seuraukset – ja kausaaliyhteyksillä hyvät selityksensä.

Uutinen paavin oma-aloitteisesta virasta luopumisesta meni yllättävän helposti läpi mediassa, ilmeisesti siksi, että ihmiset kokevat isähahmon väistyessä oidipuskompleksista juurensa juontavaa mielihyvää.

Itse en usko ollenkaan, ettei paavin virasta eroamisen takana olisi myös jotakin muuta kuin pelkkää väsymystä ja väistymisen halua.

Konservatiivisena naispappeuden, aborttien, homoliittojen ja kantasolututkimuksen vastustajana tunnettu Benedictus XVI ei varmasti osoita uudistusmielisyyttä ja riko lähes 600 vuotta jatkunutta perinnettä vain huvin vuoksi.

Edellinen kesken kaiken eronnut paavi Gregorius XII joutui lähtemään virastaan suuren skisman aikana niinkin kauan sitten kuin vuonna 1415, jolloin kiistaa käytiin muun muassa paavinistuimen sijainnista ja paaville oli valittu kaksi vastapaavia: toinen Pisassa ja toinen Avignonissa. Nämä ja virkaistuimen Roomaan siirtänyt Gregorius saivat kenkää Konstanzin kirkolliskokouksessa, aivan niin kuin vääräoppinen perussuomalaisen puolueen puoluekokouksessa.

Taustalla oli tuolloin kirkon hajoamisen uhka, joten rajaa eroamisen ja syrjäyttämisen välille on vaikea vetää. Mitenkään tavattomia paavin eroaikomukset eivät kuitenkaan ole olleet, sillä useatkin paavit ovat sanelleet jonkinlaisen luopumistestamentin terveyden heikkenemisen, kaapatuksi joutumisen tai onnettomuuden varalta. Ne on kuitenkin laadittu yleensä sellaista tilannetta varten, jossa kunto menee kehnommaksi kuin Kekkosella.

Kiistat ja kamppailut kirkon linjasta ovat joka tapauksessa liian kevyitä ja epäuskottavia nykyisen paavin eroon. Niitä on ollut ennenkin, eivätkä ne ole johtaneet paavin väistymiseen. Myös sairaus on aivan liian kepeä perusteeksi. Kukaan ei luovu noilla syillä edes ministerin saati professorin virasta vaan roikkuu vallan kahvassa hamaan kuolemaan asti.

En ihmettelisi, vaikka Benedictuksen henkilöhistoriasta olisi paljastunut jotakin sellaista, jonka tuloksena hänet on pakotettu eroamaan. Vaikea sanoa, mitä se voisi olla. Vatikaanin suljettujen ovien takana tapahtuu ihmeellisiä asioita.

Omituista on myös se, että paavin on luvattu ”lopettavan kirjoittamisen”. Yleensä ihmiset eivät lopeta kirjoittamista ennen kuin kirjoittaminen lopettaa heidät itsensä. Onko jotain, minkä ei haluta tulevan julki? Linjaerimielisyydestä tuskin on kyse, koska Vatikaanin mielestä aikamme tarvitsee vahvaa ja uppiniskaista paavia, joka voi kamppailla EU:n sisällä vallitsevaa eripuraa ja islamin nousua vastaan, toisin sanoen juuri sellaista kuin dogmeista kiinni pitävä Benedictus XVI on.

Olisiko paavi erehtynyt tekemään syntiä? Mutta miten se on mahdollista, kun jokin aika sitten raportoitiin, että ”Tytöt eivät kiinnostaneet paavia edes nuorena”? Olisiko hänellä ollut suhde hovimestariinsa? Vai jotain paljon dramaattisempaa?

Toivottavasti pian saadaan uusi liberaali ja moderni paavi. Sellainen oikea Sateenkaaripaavi, joka pitää Pietarinkirkon aukiolla mahtavat bileet. Oikeamielisin olisi paavi, joka ei kehoita ihmisiä kontalleen Euroopan unionissa vallitsevan salamielisyyden, kähminnän ja korruption puolesta vaan joka rukoilee ja tekee työtä EU:n valheellisuuden paljastamiseksi, kansakuntien itsenäisyyden palauttamiseksi ja koko maanosamme – sen todellisen vapaan ja riippumattoman Euroopan – onnen ja autuuden hyväksi!

Ikävää vain, että Euroopan unionin hallitsemismalli on suureksi osaksi kotoisin katolisen kirkon katakombeista. Sen sijaan uskonpuhdistus on kuin vallankumous. Se ei ole liike, joka voi pysähtyä, kun taas vallankumous (revolution) on pyörimisliike, joka jatkuu. Sen soisi jatkuvan myös Euro-valuutalle ja Taloudelle annettavien lepyyttelyuhrien lopettamiseksi.

Katolinen kirkko on ollut tieteen ja yhteiskunnallisen edistyksen jarru lähes samassa mitassa kuin islamkin, vai mitä voi sanoa kirkkokunnasta, joka vastustaa kondominkäyttöä mutta myöntää, että avaruudessa voi olla elämää, ja tekee senkin vain varmistaakseen selustansa siltä varalta, että jotakin todella löytyy?

Mikäli minut valittaisiin paaviksi, ottaisin nimekseni Julius Sanctus Innocentius I. Oman pontifikaattini aikana tekisin niin paljon uudistuksia, että jäisin varmasti historiaan kaikkien aikojen uudistusmielisimpänä paavina. Viimeisin niistä olisi paavinistuimen lopettaminen, sillä pidän paavi-instituutiota yhtä tekopyhänä ja turhana kuin kuningashuoneitakin.

Uutta paavia voi nyt veikata kuin ravihevosia. Myös vedonlyöntitoimistojen ounastelema musta paavi voisi olla aika performatiivinen. ”Mustalla paavilla” on tosin tarkoitettu myös jesuiittojen johtajaa, jonka asuna on musta kaapu.

Lopuksi jotakin niiden iloksi, joiden mielestä kirjoitukseni eivät voi koskaan päättyä muutoin kuin huonoa makua osoittavaan puujalkavitsiin.

Kardinaali paaville: ”Jukka Hankamäki on julkaissut homoseksuaalisuuden ja uskonnon suhteita käsittelevän kirjan. Mitä tehdään?”

Paavi: ”Pannaan, pannaan!”

Abortus arte provocatus

Kun Timo Soini röyhtäisee, niin lehdistö siteeraa. Hänen kantansa olla hyväksymättä abortteja (lat. abortus arte provocatus) missään oloissa ei selvästikään kestä moraalifilosofista tarkastelua, sillä totta kai aborttien täytyy olla hyväksyttävissä edes joillakin syillä ja joissakin oloissa. Tällaiset syyt voivat olla esimerkiksi lääketieteellisiä.

En ole itsekään aborttien puolestapuhuja enkä kannattaja. Kun maassamme tehdään noin 11 000 aborttia vuodessa, kyse on terveyskeskuksissa tapahtuvasta teurastuksesta. Lukemassa on joka tapauksessa suuri määrä liikaa.

Abortit ovatkin heteroseksuaalisen valtakulttuurin merkittävin tabu. Niistä ei ole viime aikoina juuri puhuttu, sillä julkisessa sanassa on ollut vaikeaa myöntää, että rakkaudeksi sanotut seksuaaliset determinantit johtavat lopulta elämänriistoon heteroseksuaalisen kanssakäymisen päätteeksi.

Samalla on ironista, että muutamat puolueet ovat nostaneet homoavioliitoista suuren kohun, vaikka homoavioliitoilla ei vahingoiteta ketään eikä mitään, kuten aborteilla. Homoavioliitoilla ei ole uhreja, kuten verisillä raskaudenkeskeytyksillä. Sikäli Timo Soinin kannanotto kohdistui nyt oikeaan kohteeseen.

Kirjoitin asiasta analyysin tällä palstalla jo vuonna 2010. Se ei tietenkään saanut julkisuutta, kuten poliitikon puheenvuoro, sillä asialla oli pelkkä filosofi.

On kuitenkin onni, että lakeja eivät valmistele mielipidekirjoittajat tai poliitikot yksin. Esimerkiksi tässä ja tässä kirjoituksessa edustettu paatos sivuuttaa lähes kaikki harkintaan perustuvat argumentit. Maria Tähtinen julisti, että abortti on pelkästään naisen oikeus (ja sikäli etuoikeus), ja Henri Heikkinen puolestaan kiljui vastustavansa abortteja vain omien kokemustensa nojalla ja sillä perusteella, että hän kannattaa elämää!

Jos abortit ylipäänsä hyväksytään, myös miehen on perusteltua saada aloittamalleen raskaudelle keskeytys. Tämä perustuu siihen, että sikiö on joka tapauksessa miehen alulle panema. Abortin oikeutus voi perustua esimerkiksi vanhempien alaikäisyyteen ja kyvyttömyyteen huolehtia jälkeläisistä. Myös miehellä on oltava oikeus aborttiin, jos naisellakin on. Samoin miehellä on oltava oikeus kieltää abortti, jos naisellakin on. Perusteiden tulee tällöin olla ratkaisevassa asemassa.

Toiseksi ei kannattaisi yrittää vetää kurveja suoriksi sillä tavoin, kuin tämä Heikkisen Henri, joka väittäessään vastustavansa ”mustavalkoista ajattelua” syyllistyy itse suorastaan tyrmistyttävään mustavalkoisuuteen. Hänen mielestään on ”loogisesti ajatellen” kannatettava myös kuolemantuomioita, jos puolustaa abortteja.

Kuolemantuomio on rangaistusmuoto, joka kohdistuu tietoisesti toimivaan ja tajuissaan olevaan subjektiin, kun taas abortit kohdistuvat organismeihin, joilla ei ole tietoisuutta ja jotka eivät ole subjekteja samassa merkityksessä kuin kehittyneet persoonat. Tässä mielessä ei pitäisi rinnastaa kuolemantuomioita ja abortteja.

Toisaalta voidaan ajatella, että kuolemantuomiot ovat moraalisesti hyväksyttävämpiä kuin abortit, koska ne annetaan tietyistä syistä, kun taas aborteista saattaa kärsiä viaton sikiö.

On joka tapauksessa selvää, että aborttilainsäädännön löysyys on johtanut aborttien käyttämiseen jälkiehkäisynä. Tämä ei ollut lainsäätäjän tarkoitus. Abortin saa nyt millä perusteella tahansa. Nainen saa sen halutessaan aina, mutta mies ei käytännössä koskaan, jos haluaa sitä yksin. Ehkä puolustettavissa voisi olla sellainen kanta, jonka mukaan aborttia käytettäisiin nimenomaan jälkiehkäisyyn ja joka sallisi sikiöiksi kehittymättömien alkioiden poiston mutta ei pitkälle kehittyneiden ihmissikiöiden abortointia.

Heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa pitäisi kiinnittää huomiota raskaudenehkäisyyn myös siksi, että seksitautien tartuntalukemat ovat lähteneet lentoon. Yhteiskunnalla on asiassa valistusvastuu, mutta myös aborttilainsäädännön tiukentaminen ohjaisi ennakolta vaikuttavasti suurempaan harkintaan.

Aborteista koituu usein vähemmän kärsimystä kuin ei-toivottujen raskauksien ja synnytysten tuottamista kurjista elämäntilanteista, mutta pelkkään relativismiin asian ongelmallisuus ei kuitenkaan tyhjene. Kuten aiemmasta kirjoituksestani voitte lukea, aborttikeskustelusta on unohdettu kokonaan ontologinen näkökulma, joka koskee ihmissikiön olemusta, sen inhimillistä luonnetta ja sikiöön sisältyvää ihmisyyden potentiaalia.

On mielenkiintoista nähdä, miten Timo Soinin aborttikannanotto vaikuttaa presidentinvaalikampanjaan, tai toisella tavoin sanottuna: miten kuumeneva presidentinvaalikampanja vaikuttaa Timo Soinin kannatukseen. Tasavallan presidentti ei tietenkään päätä muusta kuin oman mahansa ympärysmitasta, joten kyseessä oli Paavo Lipposen tahallisesti Soinilta provosoima mielipide.

Soinin & Paavin edustama aborttikielto ja ehkäisykielto muodostavat kyllä yhdessä erittäin vaikean yhtälön. Mikäli aikoo välttyä ei-toivotuilta raskauksilta ilman ehkäisyä, on kai pidättäydyttävä heteroseksistä tai alettava harjoittaa homoseksiä.

Ehkä Timo Soini voisi yrittää ratkaista aborttiongelman myös alkamalla kannattaa homojen adoptio-oikeutta ja mahdollisuutta luovuttaa lapsi raskaudenkeskeytyksen asemasta sijaisvanhemmille. Näin myös väestönkasvuun saataisiin vauhtia, eikä tarvitsisi haalia niin paljon ulkomaalaisväestöä sitä kuuluisaa työvoimapulaa helpottamaan.

Benedictus, 16 v.

Paavi Benedictus XVI osoitti tänään joulumieltä moralisoimalla homoseksuaalisuuden synnillisyyttä. Koska muut argumentit olivat näköjään loppuneet, paavi vertasi käsitystään homoseksuaalisuuden aiheuttamasta ”kulttuurin itsetuhosta” sademetsien tuhoutumiseen. Argumentti on käsittämätön, sillä sademetsien katoaminen kartalta johtuu ihmislajin räjähdysmäisestä lisääntymisestä, jonka aiheuttaja on heteroseksuaalinen kanssakäyminen – vieläpä ilman ehkäisyä, jonka paavi tunnetusti kieltää.

Mikäli homoseksuaalinen käyttäytyminen yleistyisi, se olisi omiaan parantamaan myös maailman ekologista tilaa, jos väestö samalla vähenisi. Myöskään kulttuurit eivät ole koskaan tuhoutuneet homoseksuaalisuuden vuoksi. Esimerkiksi Rooma tuhoutui kristinuskon valtaannousun ja kansainvaellusten vaikutuksiin, eikä länsimaista nykykulttuuriakaan uhkaa homoseksuaalisuus vaan rajoittamattomasta heteroseksuaalisuudesta johtuva väestönkasvu muualla kuin oman kulttuurimme piirissä. Sitä paitsi länsimaisen kulttuurin eräs piirre on liberalismi, johon sisältyy myös homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Vastustaessaan liberalismia paavi muodostaa itse yhden uhan kulttuurillemme ja edistää sen väitettyä tuhoutumista.

Huomattava on, että paavin kielteinen homokanta oli poiminta hänen puheestaan Vatikaanin viranhaltijoille, joten katolisella kirkolla taitaa olla oma lehmä ojassa. Tässä suhteessa Benedictuksen raihnainen huomautus muistuttaa lähinnä 16-vuotiaan keskisormennäyttöä homoille. Vaikka yksi sormi osoittaa tällöin ylöspäin, kolme muuta osoittavat kuitenkin omaan itseen. Niille, jotka haluavat lukea lisää kristinuskolle tyypillisen homofobian kompleksisuudesta tai siitä, miksi ontologisen jumalaoletuksen sisältävät uskonnot ovat pohjimmiltaan sublimoitua homoseksuaalisuutta, rohkenen suositella kirjaani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena.

Hauskaa joulun aikaa kaikille! Panis angelicus.

Poliittinen paavi

Samalla kun islamilaisen maailman ja länsimaiden välinen sananvaihto on kärjistynyt, katolisen kirkon paavin vaihtoarvo on noussut politiikan markkinoilla. Nykyisen paavin Benedictus XVI:n edeltäjä Johannes Paavali II valittiin aikoinaan paaviksi osana kylmän sodan aikaista ideologista kamppailua. Tuolloin ajateltiin, että nimittämällä virkaan puolalaissyntyinen kardinaali voitaisiin lisätä katolisen kirkon painoarvoa vahvasti katolisissa mutta sosialismin alaisuuteen joutuneissa Itä-Euroopan maissa.

Viime viikonlopun puheenaihe oli islamistien hermostuminen paavin esittämien ja profeetta Muhammedia koskevien kannanottojen vuoksi. Pitäessään esitelmää Regensburgin yliopistossa Saksassa Benedictus XVI meni lausahtamaan muutamia kriittisiä kantoja islamiin liittyvästä väkivallasta. Paavi viittasi siinä yhteydessä Bysantin keisarin, Manuel II Palaiologosin, 1300-luvulta peräisin olevaan väittelyyn, jota tämä kävi persialaisen oppineen kanssa. Vaikka puhe pyrkikin paavin itsensä mukaan edistämään kristinuskon ja arabimaailman välistä vuoropuhelua, se ymmärrettiin arabimaissa tavalla, jonka tuloksena muutamat uskonoppineet antoivat jäsenilleen käskyn, että paavin saa tappaa.


Sanan- ja uskonnonvapauden tärkeys

Katolisen kirkon paavi on syyllistynyt moniin järkiperäisen ajattelun vastaisuuksiin, kuten kondomin käytön kieltämiseen ja homojen tuomitsemiseen, mutta hänen pohdintansa kristinuskon ja länsimaisen teologian suhteesta tieteelliseen tietoon olivat tällä kertaa perusteltuja. Luonnontieteen metodein ei voida perustella sen enempää etiikkaa, hyvää elämää kuin elämän tarkoitusta tai merkitystäkään. Toisaalta näitä asioita koskeviin kysymyksiin ei voida saada varmoja vastauksia myöskään uskonnoista, sillä vastauksia ei voida niiden oman luonteen vuoksi todistaa sen enempää oikeiksi kuin vääriksikään.

Muslimit ärsyyntyivät paavin esittämästä lainauksesta, jossa väitettiin, että islamin varjolla on usein käytetty väkivaltaa. He kysyivät, eivätkö kristityt ole syyllistyneet ristiretkiin ja uskonnollisiin pakkokäännytyksiin. Jos reaktiot olisivat jääneet tähän, ne olisivat olleet ymmärrettäviä. Mutta Taleban-liikkeen mukaan paavin kommentit osoittivat, että kristityt länsimaat ”käyvät sotaa” muslimeja vastaan. Samoin ajateltiin arvovaltaisina pidetyillä viranomaistahoilla. Esimerkiksi Malesian pääministeri Abdullah Ahmad Badawi, joka johtaa 57 islamilaisesta maasta koostuvaa järjestöä, vaati paavia perumaan puheensa. Sunnimuslimien merkittävä edustaja, Kairon Al-Azhar-yliopiston johtaja Muhammad Sayyed, puolestaan totesi paavin osoittaneen islamia koskevaa ”tietämättömyyttä” ja katsoi, ettei puhe ainakaan paranna uskontojen välistä vuoropuhelua.

Mistä islamistien reaktiot kertovat? Muslimit ovat tulleet viime aikoina huolestuttavan herkkäkuuloisiksi kaikelle kritiikille, ja se heijastuu myös terrorismissa. Valitettavasti muslimiyhteisö tulee omilla aggressiivisilla reaktioillaan todistaneeksi oikeaksi juuri sen saman uskontokritiikin, joka sisältyi viime keväänä kohua nostaneisiin Muhammed-pilakuviin. Keskusteleva ja epäilevä tarkastelu näyttää olevan islamilaisille fundamentalisteille kauhistus, ja ainoa heidän hyväksymänsä suhtautumistapa islamiin vaikuttaa olevan palvonta. Sellainen uskonnollinen käsityskanta, joka uhkaa mielipiteiden esittäjiä kuolemalla, ei voi olla hyväksyttävä.

Mikäli arabimaailman vaatimukset puheiden perumisesta ja sananvapauden rajoittamisesta hyväksyttäisiin, menisi ennen pitkää pohja myös tieteelliseltä uskontokritiikiltä. Länsimaiseen oikeuskäsitykseen kuuluu uskonnonvapaus, joka kattaa sekä vapauden kuulua uskontokuntiin että oikeuden olla kuulumatta. Varsinkin jälkimmäinen vaihtoehto on tärkeä. Länsimaat eivät voi sallia nykyisen kaltaista ”vääräuskoisten” ja uskonnottomien rationalistien vainoamista. Emme voi hyväksyä myöskään muiden uskontojen tai ajattelutapojen kieltämistä muslimimaissa emmekä islamiin kytköksissä olevan ahdasmielisyyden leviämistä kulttuuriimme.


Elämää vapauden kynnyksellä

Paavin viittausta islamia keskiajalla kritisoineeseen tekstiin voidaan pitää provokatorisena, mutta myös muslimien vastavuoroinen viittaus ristiretkiin tulee myöhässä. Mitäpä muuta kilpailuasemassa olevan firman toimitusjohtaja voi nykyaikana tehdä, kuin markkinoida omaa tuotettaan käytössä olevin retorisin keinoin. Sen sijaan miekkalähetyksen katsotaan päättyneen jo Augsburgin uskonrauhassa vuonna 1555 periaatteeseen cuius regio, eius religio (kenen valtakunta, sen uskonto). Tämän mukaan myös uskonnolliset aluekoodit ovat tärkeitä, jotta voidaan välttyä valtakuntien sisäisiltä konflikteilta ja kiistoilta. Toinen mahdollisuus olisi, että uskonnoille ei myönnettäisi sellaista valtionuskonnon asemaa kuin kristinuskolle ja islamille, joiden kautta on aina käytetty myös poliittista valtaa.

Sen tapainen politiikka, jonka edustajat ovat ilmoittaneet halustaan työntää Israelissa asuva juutalaisväestö mereen, ei voi olla perusteltua. Islamin varjolla tehtäisiin silloin samoja asioita kuin natsismin varjolla ennen. Kaikki muslimit eivät ole tietenkään terroristeja, mutta suurin osa aikamme terroristeista on valitettavasti muslimeja. Monet ääri-islamilaisten liikkeiden kannattajat ja rivijäsenet puolestaan eivät ole edes lukutaitoisia, joten heillä ei pitäisi olla mielipidettä myöskään paavin puheista.

Arabimaailma näyttääkin olevan juuri siinä psykoanalyytikko Erich Frommin kuvailemassa tilanteessa, jossa se on vapautumassa uskonnollisista kahleistaan maailman muuttumisen myötä. Mutta se ei ole vielä valmis elämään oman vapautensa kanssa. Tästä ristiriidasta syntyvät sitten nuo hermostuneet mielipiteiden ilmaisut ja halu turvautua auktoriteetteihin. Vastaavaan psykodynamiikkaan viitaten Fromm on selittänyt myös eurooppalaisen ihmisen alttiutta autoritaariselle johtajuudelle, kun ihmiset olivat vapautuneet katolisen kirkon alaisuudesta yhdeksännellätoista vuosisadalla.


Absolutismin diktatuuria

Rauhanuskonto islam elää tulta syöksevällä savurajalla, mikäli se ei kestä siteeraamista. Muslimit siteeraavat toki itsekin ja esittävät kärkeviä arvioita länsimaista. Ongelmana monissa arabimaissa on se, että media vääristelee totuutta ja antaa todellisuudesta sensuroidun tai yksipuolisen kuvan. Toisaalta myös länsimaissa media manipuloi julkisia keskusteluja. Esimerkiksi Muhammedin ympärille syntynyt pilakuvarieha oli alun perin provosoitu, ja se käynnistyi vasta median ärsytyskynnyksen kautta, kun lehtien toimittajat kyselivät mullaheilta heidän mielipiteitään pilakuvista. Suurin osa tavallisista muslimeista ei muistanut kyseisen konfliktin perusteista parin kuukauden kuluttua enää mitään.

Muslimien reaktioista on syytelty myös ”fundamentalismia”. Keskeinen kysymys on tällöin se, kuinka tärkeää on, että ihmiset pitävät jotain asiaa pyhänä ja kyseenalaistamattomana. Onko kiveen kirjoitettu usko hyväksi vai pahaksi, tai tuottaako se ihmisille joitain sellaisia arvoja, joita ei muuten saavutettaisi? Merkitsisikö fundamentalismin kiistäminen ja sen mukainen perustojen kieltäminen olennaista heikennystä ihmisten kykyyn saavuttaa onnellisuus tai totuus? Katolisen kirkon paavi on arvostellut käsitystä kaiken suhteellisuudesta ”relativismin diktatuuriksi”, jossa mitään kiinnekohtia ei tunnusteta. Tällöin paavi ei ole itse huomannut olevansa eräänlainen ”absolutismin diktatuuria” edustava vallankäyttäjä. Fundamentalismi on uskontojen yleinen ominaisuus.

Myös rationaalisena pidetyssä tieteessä on omat fundamenttinsa, kuten asiantuntijavalta, joka onkin yliopistolaitoksen Allah. Menepä ja kyseenalaista jonkun akateemisen asiantuntijan pätevyys tai tieteen itseään korjaavuuden periaate, niin tiedeyhteisö langettaa sinulle nopeasti fatwan! Halu tukeutua absoluuttisiin totuuksiin liittyy tiedostamattomana ideologiana myös relatiivisena pidettyyn tieteeseen. Pyrkimys oikeassa olemiseen saattaa olla yleisinhimillinen piirre, joka juontaa juurensa ihmisen halusta torjua omasta epävarmuudestaan johtuvaa ahdistusta. Joka tapauksessa oikeassa olijoita on meidänkin kulttuurissamme riittänyt, ja myös Vatikaanissa istuu tätä nykyä entistä poliittisempi paavi.