Tuottavuuden lisäys seksuaalisuuden vaarallistamisessa: Kriminalisointi onnistunut täydellisesti

Kirjoitetaanpa näin naisten päivän ja seksuaalisen vapauden kunniaksi pitkästä aikaa seksistä.

Aihe on loputon, koska seksuaalisesti vapaamielisiä ihmisiä ahdistellaan ja painostetaan kulttuurissamme aivan yhtä peittelemättömästi kuin maahanmuuton arvostelijoita ja Euroopan unionin kriitikoitakin. Seksi kuuluu tabuja hyödyntävän sensaatiojournalismin kestoaiheisiin.

Valtavirtamedia on elämäntapakontrollia harjoittaakseen ja yhteiskuntarauhaa turvatakseen mennyt kritiikittömästi byrokratiavetoisen seksin kuohimisen takaajaksi. Esimerkkinä siitä on Yleisradion eilen julkaisema juttu, jossa Miika Koskela -niminen toimittaja kirjoittaa otsikolla: ”Tässä Suomen ensimmäiset tuomiot dickpicien lähettelystä: ’Severi’ lähetti videon peniksen heiluttelusta ja sai rapsakat sakot”. 

Mikä nautinto tuo onkaan kukkahattutädeille ja toimittajalle itselleen, jotka sillä tavoin pääsevät ratsastamaan viranomaisvallan selässä ja kurittamaan, ohjeistamaan sekä kontrolloimaan ihmisten yksilöllistä elämää ja privaatin alueelle kuuluvaa seksuaalista käyttäytymistä! Ja pamputtamaan ihmisiä lailla.

Toimittaja iloitsee, että ”viime vuoden alussa voimaan tulleen lain mukaan seksuaalissävytteisen viestin kuten peniskuvan lähettäjä voi syyllistyä rikokseen”. Tämä on tulos Sanna Marinin hallituksen läpi ajamasta suostumushankkeesta, jota arvostelin monipuolisesti tässä blogissani ja teoksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (s. 240–252).

Lain kiristely on näyttö patakonservatiivisuuden lisääntymisestä yhteiskunnassamme. Häkki voi heilua ja sakkoja voi koitua seksuaalisesti aktiivisille ihmisille pelkästä seksuaalisesta aloitteellisuudesta ja kontaktin luomisesta, mikäli aloitteet eivät ole viestien vastaanottajille mieluisia.

Jokaisen ihmisen olettaisi ymmärtävän, ettei ole vastaanottajien asia päättää siitä, millaisia viestejä saa, sillä viestien sisällöistä päättää tietenkin niiden lähettäjä. Tämä on kaiken viestinnän idea.

Feministinen liike pyrkii tukahduttamaan sellaisen informaation, joka ei miellytä naisten kerhoja. Ja sitten he pyrkivät esiintymään human resources -ekspertteinä, ”viestinnän asiantuntijoina” ja rekrytointiosastojen vallankäyttäjinä mediassa ja työpaikoilla, joissa he länkyttävät ”tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden” puolesta pahentaakseen naisenemmistöisten työpaikkojen sukupuolista kallistumaa.

Myös Ylen toimittaja Miika Koskela ja hänen kollegansa Aliisa Ristmeri harjoittavat mielipiteiden muokkausta pyrkimällä julistamaan ja saarnaamaan uuden seksinpihtauslain sisältöä em. jutussaan. 

Toimittajat esittelevät paria oikeustapausta ja selventävät, että ”[r]angaistavaa [...] voi olla esimerkiksi sukuelintä esittävän kuvan tai ’seksuaalisesti räikeän’ viestin lähettäminen toiselle henkilölle ilman vastaanottajan lupaa.”

”Seksuaalisen räikeyden” lisäksi nämä Iinekset itkevät, että ”[m]yös seksuaalisesti vihjaileva viestittely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, jos se on toistuvaa.”

Feministinen liike on työntänyt rakennekyntensä kaikkeen seksuaaliseen esiintymiseen ja pyrkinyt juurimaan seksin pois ihmisten yksityisestä kanssakäymisestä. Samanaikaisesti valtavirtamedian TV-ohjelmat ovat täynnä perverssejä freak show -ohjelmia, kuten Alastomat selviytyjät, Alastomat treffit (Naked attraction), Liian lihava sukupuolen korjaukseen ja niin edelleen.

Ei mitään ristiriitaa havaittavissa? Samalla kun viranomaisvalta ja valtamedia kohisevat ahdasmielisten ihmisten tabukammoja hyödyntävistä näennäisskandaaleista, media itse performoi seksuaalisuuden perverssisti ja heittää kompleksisuudesta kärsivät tuloksensa katsojien silmille TV-ruuduista.

Sitä ei kysytä ollenkaan, kuinka pahaa ahdistusta viranomaisvallan harjoittama lailla rankaiseminen ja median harjoittama skandalisointi sekä kohujen lavastaminen aiheuttavat seksuaalisesti vapaamielisille ja aloitteellisille ihmisille, joista suurin osa on miehiä!

Miehiä tämä poliittinen, hallinnollinen, normatiivinen ja ideologinen ahdistelu, piinaaminen ja panettelu koettelevat nimenomaan heteroseksuaalisen valtakulttuurin kautta. Sieltä nuo ongelmat välittyvät myös kaikkeen muuhun seksuaalisuuteen.

Naisten ja miesten välisissä suhteissa aloitteentekijöinä ovat luonnollisista syistä miehet. Miehet asiassa yleensä tekevät työn. Ja heteroseksuaalisen valtakulttuurin ongelmista kyseinen kompleksisuus levitetään sitten yleisen lainsäädännön kautta kaikkeen seksuaalisuuteen, myös homojen maailmaan, johon kyseisenlainen saarnaaminen ei kuulu perinteisesti ollenkaan.

Jos joku ahdistuu toisen ihmisen lähettämästä pornokuvasta, sellaisen ihmisen päässä on paljon vikaa. Se kertoo huonosta itsetunnosta, seksuaalisista ongelmista, kylmyydestä, ahdistuneisuudesta tai vaikeammista mielenterveysongelmista.

Niin kauan asioiden pitäisi olla myös lainsäädännön näkökulmasta OK, kun lähetellään omia pornokuvia eikä kenenkään toisen. Suostumushankkeen tulokset, joilla ihmisiä nyt tuomitaan, ovat näyttöjä naisten vallasta, jolla feministinen mafia on pidättänyt itselleen oikeuden yksin päättää siitä, mikä on seksuaalisesti soveliasta.

Soveliaisuusnormien asettaminen seksin yhteyteen on jo sinänsä ristiriitaista, koska seksuaalisuushan on voima, joka pyrkii nimenomaan menemään kaiken soveliaisuuden, sopivuuden ja sovinnaisuuden yli. Ilman soveliaisuusnormien rikkomista ei ole seksiäkään.

Koska suurella osalla normien kiristyksiä vaativista ihmisistä ei ilmeisesti ole seksiä, he pyrkivät viemään seksin myös niiltä, joilla sitä olisi ilman heidän rajoitustoimiaan.

Naisten sukkapuikkoliike on tehnyt parhaista inhimillisistä voimista, kuten seksuaalisuudesta, pelkojen, pelottelun ja kiristyksen foorumin sekä levittänyt poliisiasenteet ihmisten makuuhuoneisiin. Feministit ovat kylväneet epäsopua sukupuolten välille ja saaneet oman epäluuloisuutensa leviämään kaikkialle yhteiskuntaan.

Eipä siis ihme, että suomalaisten ihmisten syntyvyyskin on vajonnut nälkävuosien tasolle, ja heteromiehet istuvat pipo silmillään baareissa peläten joutuvansa vankilaan, jos he tekevät seksuaalisen ehdotuksen tai ilmaisevat vihjeenkin seksuaalisista aikomuksistaan.

On kysyttävä, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, jos sitä ei saa ensin edes ehdottaa.

Rikollisuus lisääntyy tietenkin kriminalisoimalla, eivätkä seksuaalisuutta rikollistavat lait ole muita kuin kateellisten kettujen juonia.

Seksuaalisuuden oikeutuksesta pitäisi voida päättää vain ja ainoastaan osapuolten välillä eikä tuomioistuimissa, lainsäädännössä saati toimittajien kahvihuoneissa.

Pahinta on, että kaikki puolueet menivät viime hallituskaudella vasemmistohallituksen tekemän seksinpihtauslain ja siihen liittyvän lainkiristyksen takaajiksi.

Tätä normiruuvien kiristelyä ja kuristelua on vaikeaa ellei mahdotonta saada myöhemmin kumotuksi, sillä myös kaikki vapauden puolesta esiintyneet oikeistopuolueet ovat omassa konservatiivisuudessaan niin ristiriitaisia, että ne mielihyvin kuohivat seksiä pois sieltä, missä sitä vielä on.

”Liberaalina” esiintyneestä vasemmistosta puolestaan on tullut yksi pahimmista seksuaalisen ahdasmielisyyden levittäjistä, aivan niin kuin feministeistäkin, jotka vielä 1970-luvulla polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapaamielisyyden merkiksi. Nykyinen vasemmisto hoilaa ”vapaudesta” pidättääkseen vapauden avaimet naisten käsilaukkuihin, syyllistääkseen miehiä ja potkiakseen miehiä munille.

Kulkusten polkeminen jatkuu valtamediassa, jossa toimittajat aisakellot helkäten käyvät käsiksi kaikkeen, missä viisari vielä värähtää.

Siitä merkkinä on tämänpäiväinen Yle-truuttaus, jossa toimittaja Miika Koskela osoitti cuck-miehen sankaruutensa toimimalla mehiläiskuningatarten kunhurina. Voidaan mainita, että kyseinen ammattikorkeakoulusta valmistunut ja vähäisillä ansioilla Yleen nimitetty journalisti Koskela on aiemmin kunnostautunut myös monien muiden seksuaalisuuteen liittyvien älyttömien juttujen kirjoittajana.

Niistä esimerkkeinä ovat muiden muassa viime vuonna julkaistu Yle-kauhistelu ”Miehet tarkkailevat salaa naisia pienellä Applen laitteella – poliisi tutkii tapauksia eri puolilla Suomea” sekä hiv-estolääkkeen ihanuutta markkinoiva kirjoitus ”HIV-estolääke vei pelon tartunnasta Simo Kauppisen seksielämästä – Jonot hoitoon venyvät, koska kysyntä yllätti HUSin”, johon liittyvää tautien levittämistä arvostelin tiedeperustaisesti täällä.

Peittelemättömän feminisminsä ohella Miika Koskela on ilmeisesti myös maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian kritiikitön kannattaja, sillä hän on sormeillut kirjoituskoneestaan jutun ”Syyttäjä vaati sakkoja, mutta käräjäoikeus langetti vankeutta – mies uhkasi ja panetteli maahanmuuttajia Facebookissa” ja maahanmuuttajalääkäreitä puolustavan pitkän henkilöjutun ”Kenet valitsisit lääkärikseksi?” Ulkomaalaislääkärien kielitaito-ongelmat, potilasturvallisuus ja informaation välittymisen tärkeys unohtuivat toimittajalta täysin.

Tendenssi- ja agendajournalismin epä-älyllisyys on halpamaista mutta Yle-veron maksajille kallista. Ylen harjoittama elämäntapakontrolli ja mielipiteiden muokkaaminen toimivat näyttöinä julkisen keskustelun matalamielisyydestä ja anti-intellektuaalisuudesta, ja ne vaikuttavat yhteiskuntaan hajottavasti ja someriitoja lietsovasti.

Omalla panikoimisellaan ja hysterisoimisellaan valtavirtamedia ja viranomaisvalta levittävät epäluottamusta ja ovat tehneet tasa-arvon vaatimuksista uhriutumisella ratsastavan sortokisan, jota vääryystieteiden feministikuoro tukee akatemioista lypsämillään tunnottomilla rahoilla.

Feministit ovat luoneet seksuaalisuuden ympärille pelon kulttuurin, jonka vuoksi myöskään vapaaseen viestintään ja älylliseen kyseenalaistamiseen tarkoitetut foorumit, kuten yliopistot, eivät ole enää turvallisia tiloja vaan puoliksi oppineiden myrkyttämiä kyräilyn ja kurittamisen esiintymislavoja, joissa pissikset valittavat nokka nurinpäin kaiken elämän ”toksisuudesta”.

Kun viranomaisvalta, media ja yliopistojen kukkahattutädit jatkuvasti toistelevat, kuinka pahaa, epäilyttävää ja tuomittavaa seksuaalinen aloitteellisuus muka on, se taatusti takoo ihmisten päähän negatiivisen viestin, jota miesasiamiehet sanovat seksuaalisuuden vaarallistamiseksi. Näin jatkuu, kunnes elämän voimat jälleen voittavat ja painekattilan kansi pamahtaa auki.

---

Päivitys 8.4.2024: Yleisradio on omaksunut sanaparin ”toksinen maskuliinisuus” muitta mutkitta journalismiinsa. Tänään Yle esitteli TV-uutistensa paraatilähetyksessä Andrew Tatesta tehdyn ohjelman, jossa kerrotaan feminismin kriitikon ”nousta ja tuhosta”. 

Toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan suomeksi sanottuna myrkyllistä miehisyyttä. Sitä haukuttaessa ei taaskaan kysytä, kuinka myrkyllistä ja tuhoisaa on miesten jatkuva syytteleminen, moittiminen ja haukkuminen toksisten feministien näkökulmasta. 

Toksiset feministit ovat itse tuottaneet toksisen maskuliinisuuden omalla vihamielisyydellään.

 

Aiheesta aiemmin

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”#Suostumus2018”-aloitteen punavihreburkaan?

Häirintäsyytökset ovat feministen vihapuhetta

Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin

Nollatoleranssi on suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta

Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia

Kuinka ’tasa-arvolla’ diskriminoidaan?  

111 kirjoitusta feminismistä

Niin kaunis on Kokoomus – ja vihervasemmiston varjoisat veet

Keneltäkään ei varmasti jäänyt huomaamatta tapa, jonka mukaisesti pääministeri Sanna Marin (sd.) katosi esittelemään toimintavalmiuttaan Instagram-videolla samaan aikaan, kun Uniperin miljardirahoituksesta päätettiin Saksassa Fortumin ja suomalaisten ihmisten suureksi tappioksi (kirjoitin aiheesta täällä ja täällä).

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue asettui kuitenkin horjumatta Marinin taakse, vaikka rahojen mukana meni myös maine, ja hallitus nuolee haavojaan pikavippaamalla Fortumille 2,35 miljardia lisää veronmaksajien killinkejä. Tosiasiassahan Suomella olisivat olleet kaikki neuvotteluvaltit käsissään, sillä Uniperin konkurssi olisi ajanut kaasusta riippuvaisen Saksan teollisuuden hetkessä perikatoon.

Mutta demaridiletantit luovuttivat päätösvallan Uniperissä saksalaisille, jatkoivat kaasun alennusmyyntiä ja ottivat tappiot Fortumin takkiin, jottei ”Putin” voisi laittaa Fortumia polvilleen. Polvilleen olikin mennyt Sanna, ihan vain yleiseurooppalaisen solidaarisuuden merkiksi.

Hämmentävää on vihervasemmistolaisten puolueiden tapa puolustella poliitikkojensa tekemiä kakaramaisia virheitä.

Myös Pekka Haavisto (vihr.) on voinut jatkaa puolueelleen läänitetyissä tehtävissä huolimatta toistuvista kähminnöistään, joihin kuuluu suurempia ja pienempiä virheitä alkaen Suomen sähköverkkojen myynnistä ja päätyen tohtorintutkinnon tavoitteluun ilman akateemisia perusopintoja. Asioiden esilletuonti ei ole loanheittoa, kuten lehdistö puolustelee, vaan totuuden paljastamista, johon median faktantarkistus ei yllä.

Tehdäänpä vertailua, sillä vertailut usein paljastavat asioiden tilan. Oikeistopuolueissa ei ole nähty vastaavanlaisia valtavan suuruusluokan poliittisia tai taloudellisia asiavirheitä. Kohujen aiheet ovat liittyneet esitettyihin mielipiteisiin, joita muutamat ovat pitäneet epäsopivina ja joiden vuoksi puolueet ovat harjanneet piiristään edustajia tai ehdokkaita.

Viimeksi näyttöä saatiin, kun Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen torjui Wille Rydmanin paluun eduskuntaryhmään, ja Rydman perusti oman ryhmän. Median tietojen mukaan järjestely on Rydmanille ”epämieluisa”, ja vähintään yhtä epämieluisaa on ollut syyttömyysolettaman laiminlyönti.

Helsingin Sanomathan tuomitsi kansallismieliseksi ja maahanmuuttokriittiseksi tiedetyn Rydmanin poliittiseen ulkopuolisuuteen kohdistamalla häneen feministisiä syytöksiä ”epäasiallisesta käytöksestä” ja muuta seksuaalista ahdistelua.

Nykyään melkein mikä tahansa seksuaalinen kontaktinhaku ja muu ihmisille luonteenomainen käytös voidaan lavastaa feministien hallitsemassa mediassa ”epäasialliseksi käytökseksi”, josta jaellaan korvapuusteja. Kirjoitin aiheesta täällä.

Suurten poliittisten virheiden puuttuminen ja lillukanvarsiin takertuminen ei oikeistossa kerro kuitenkaan korkeammasta moraalista vaan siitä, että julkinen sana on oikeistoa kohtaan ankarampi. Kyse on Jeremy Clarkson -ilmiöstä, josta olen myös itse joutunut kärsimään.

Taustalla on myös vääntö kansallisen edun ja universaalin maailmanhalailun välillä.

Puoliksi venäläistaustainen Kai ”Marrakech” Mykkänen tunnetaan yhtenä Kokoomuksen pahimmista internationalisteista Alexander Stubbin, Petteri Orpon, Jyrki Käteisen ja pirtu-Sirpan rinnalla, joten ei ole ihme, että Rydmanin paluu eduskuntaryhmään viipyy. Lopulta siitä ei tule mitään.

Rydmanin pois harjaamisessa ei olekaan kyse vain siitä, että hän on saattanut tehdä seksuaalisia aloitteita, kuten kuka tahansa ihminen.

Kyse on Kokoomuksen omasta jakautuneisuudesta yhtäältä äärimmäisiin internationalisteihin, jotka kannattavat maahanmuuttoa, pääomien maastavientiä, kansainvälistä kapitalismia, työvoiman tuontia, hallintarekistereitä ja julkisen omaisuuden myyntejä – sekä toisaalta konservatiiveihin, jotka kokemukseen nojaten ajavat kansallista etua talouskysymyksissä.

Samantyyppisten erimielisyyksien vuoksi Kokoomuksesta irtautui jo tuo Harry Harkimokin perustaen Nyt-liikkeen.

Rydmanin tapauksessa ei ole siis kyse ainoastaan feministien harjoittamasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä ja syyttelystä. Kyse on halusta savustaa politiikasta pois lupaavilta näyttävät oikeistopoliitikot, joilla on munaa sanoa internatsismille ”ei kiitos”.

Annankin Rydmanille yhden ohjeen: Älä tavoittele paluuta Kokoomuksen ryhmään! Siten vain nolaat itsesi. Älä siis ano mitään. Ei Ano Turtiainenkaan ano.

En ole samaa mieltä Ano Turtiaisen kanssa juuri mistään – en varsinkaan koronakriisin hoidosta enkä Venäjästä – mutta yhdessä asiassa hän tekee oikein. Tultuaan erotetuksi Perussuomalaisten ryhmästä hän on oivaltanut, että puolue voi pettää luottamuksen omaa kansanedustajaansa kohtaan vain kerran.

Ehkä oikeistopuolueissa kannattaisi asettua jäsentensä tueksi samaan tapaan kuin vihervasemmistossa tehdään.

Oikeistossa nähdyt kohut ovat joka tapauksessa mitättömiä mielipide- ja arvostuskiistoja verrattuina siihen, mitä heppatyttöhallitus on saanut toimillaan aikaan.

Ilmeisesti kohun täytyy olla todenperäinen, kuten Sanna Marinin itsensä järjestämä kohu on ollut. Tulos: SDP tukee täysin palkein, media silottelee ja pääministeri saa jatkaa. Onhan kyseessä nuorehko nainen. Ja iltapäivälehdistö hehkuttaa otsikolla ”Sanna Marinin Instagram-suosio kasvaa räjähdysmäisesti – lähes miljoona seuraajaa”.

Kansalaisten uteliaisuus ei kuitenkaan kerro välttämättä suosiosta vaan sensaatioiden janosta, vasemmistopopulismista, voyerismista, itsensäpaljastamisen halusta ja politiikan sietämättömästä epä-älyllistymisestä.

Ongelmana on, että puolueet eivät päästä ehdokkaikseen toimintakykyisiä ja asiantuntevia ihmisiä. Todennäköisesti seuraavakin hallitus kootaan moppitukkaisista bimboista. Hyvää siinä on vain se, että silloin virkamieskunnan vaikutusvalta kasvaa.

Annan fatwan (ohjeen) myös Kokoomukselle ja Perussuomalaisille: Älkää pyrkikö hallitusvastuuseen, vaan antakaa vihervasemmistolaisten korjata virheensä ihan itse!

Sääliksi käy suomalaisia, kun seuraava hallitus joutuu rämpimään suossa laittaen Suomen taloutta kuntoon.

Tässä maassa tarvittaisiin poliittisesta kannatusvastuusta riippumaton hätätilahallitus, joka pitäisi koota parhaista yhteiskuntapolitiikan ja taloustieteen asiantuntijoista.

Valtamedia käytti hyväkseen lapsia ajaakseen feminististä ”Suostumus2018”-aloitetta

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen juridisten seksisääntöjen muuttamiseksi, ja vihervasemmistolainen lehdistö iloitsi lain kiristyksestä avoimesti. Lisääväthän lain tiukennukset mahdollisuuksia myös seksiskandaaleilla ratsastamiseen, joka on toimittajien leipää.

Naisjärjestöjen ja ”Suostumus2018”-aloitteen pohjalta muokattu lainuudistus on ollut perusjuuriltaan juntturalla jo siksi, että seksuaalisuuden omaan olemukseen sisältyy pyrkimys ylittää sovinnaisuuden rajat.

Seksuaalinen kanssakäyminen on ylipäänsä mahdollista vain sovinnaisuusnormien rikkomisen ja kontrollin menetyksen kautta, mutta jälleen poliittinen valta koettaa laittaa seksuaalisuuden ankarampaan juridiseen valvontaan. Tämä tekee seksuaalisuuden normittamisesta perimmältään ihmisluonnon vastaisen ja dehumanisoivan hankkeen.

Kirjoitin aiheesta teoksessani Totuus kiihottaa, kun käsittelin valtamedioiden roolia seksuaalisuuden vaarallistamisessa. Ajatukseni eivät tietenkään miellyttäneet vihervasemmistolais-feminististä hallitusta, joka on pyrkinyt kriminalisoimaan seksuaalista aloitteellisuutta miesoikeuksien tappioksi. Kirjani luvusta 11 seurasi moraalipaniikki, sillä tutkimukseni on filosofinen ja noudattelee vain ja ainoastaan tieteellistä lähestymistapaa eikä normatiivis-sovinnaista arvokoodistoa.

Perussuomalaisessa puolueessa puolestaan järkytyttiin, koska kirjani ei edustanut seksuaalista ahdasmielisyyttä. Siellä ilmeisesti luultiin, että vastustaessani normiruuvien kiristämistä vaadin niiden höllentämistä pois kierteiltään. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse.

Paha vain, että myös oppositio on nyt rynnännyt yksissä tuumin kansalaisia kurittamaan tarkoitettujen lain kiristysten taakse. Myös Perussuomalaiset on saatu syömään hallituksen kädestä sen seksinvastainen ”Suostumus2018”-aloite. Miksi näin on?

Valtavirtamediassa, oikeusministeriössä ja maan hallituksessa on keksitty, että vihreiden feministien alulle panema ”Suostumus2018”-hanke voidaan saada näyttämään ”vastaansanomattomalta”, kun raiskauslainsäädännön kiristämistä ajetaan lastensuojelun verukkeella.

Näyttöinä tästä ovat esimerkiksi Helsingin Sanomien kesällä 7.7.2020 julkaisema ja toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittama lehtijuttu sekä aiheeseen 8.7.2020 liitetty pääkirjoitus. Niissä sekoitettiin vihreiden puolueideologiaa vastaavalla tavalla kaksi eri asiaa: raiskauksia koskeva yleislainsäädäntö ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Nämä ovat kuitenkin eri ilmiöitä ja myös rikoslain kaksi eri asiaa.

”Suostumus2018”-hankkeessa on kyse perimmältään aivan muusta kuin pyrkimyksestä vastustella lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Hankkeella esimerkiksi tehdään sinänsä laillisten pornokuvien lähettelystä ”seksuaalista ahdistelua” ja sitä kautta rangaistavaa. Tätäkin tavoitetta ajettiin läpi lastensuojelulla ratsastaen.

”Suostumus2018”-aloitteella myös käännettiin todistelutaakkaa: kun todistelu suostumuksen puuttumisen tai sen olemassaolon puolesta on käytännössä mahdotonta, joutuvat epäillyt osoittamaan, että mitään raiskausta ei ole tapahtunut. Tuomioihin riittää helposti vain uhrina esiintyvän ilmoitus oikeudelle.

Seksuaalisen normiruuvin kiristämisessä ei ole kyse vain ”koskemattomuuden suojan” vahvistamisesta vaan seksuaalisen ahdasmielisyyden levittämisestä ja seksin keinotekoisesta vaarallistamisesta – käyttäen verukkeena lastensuojelua.


Miksi lapsia ei pidä sekoittaa feministien miesvastaiseen hankkeeseen?

Miten asia sitten on? – Lakia ei tarvitse lasten osalta kiristää eikä muokata ”vapaaehtoisuuden puuttumista” korostavaksi, sillä alaikäisten tapauksessa ei syytteiden nostaminen ole nykyisenkään lain voimassa ollessa asianomistajien oman harkinnan varaista.

Lainuudistusta ei siis tarvita, sillä nykyisenkin lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos, jonka syyttäjä joutuu viemään oikeussaliin riippumatta osapuolten omasta tahdosta. Näin on silloinkin, kun alaikäisen oma tahto olisi syytteen nostamisen vastainen.

Jo tämä riittää osoittamaan, että ”Suostumus2018”-hankkeella ei edistetä seksuaalisen kanssakäymisen vapaaehtoisuutta vaan päinvastoin: pidätetään ihmisten seksuaalisia potentiaaleja valtion omaisuudeksi ja viranomaisvallan haltuun. Nimenomaan tämä on vastoin länsimaiseen itsemääräämisoikeuteen liittyvää self-ownershipiä eli käsitystä, että yksilöt omistavat itse keholliset ja henkiset potentiaalinsa.

Lapsiin liittyvän argumentaation ei tulisikaan olla lain uudistamisen pääsisältönä, mutta ministeriön työryhmässä lapsiarvoista on yritetty tehdä veruke kaiken seksuaalisen kanssakäymisen kiristelyyn ja kuristeluun. Näin on ilmeisestikin siksi, että hanke näyttäisi myös Perussuomalaisten kannalta hyväksyttävältä.

Puolueen tavoitteenahan on pitkään ollut lasten seksuaalisen hyväksikäytön vähentäminen. Palaankin asiaan kirjoitukseni seuraavissa luvuissa, kun selvitän, miksi tätä sinänsä perusteltua tavoitetta ei voida edistää lainuudistuksella, jolla kiristellään aikuisten välisen kanssakäymisen normeja.

Hallituksen ja oikeusministeriön tavoitteena näyttääkin olevan ajaa läpi kokonainen kasa erilaisia naisrauha-aloitteita käyttämällä hyväksi lapsia, tässä tapauksessa siis ”lastensuojelun” siivellä. Retorisesti etevää ehkä, mutta moraalifilosofisesti ei lainkaan kestävää.


Suostumus-hankkeella ahdistellaan tavallisia suomalaisia miehiä

Lainuudistuksen vaikutukset kohdistuvat etupäässä tavallisten suomalaisten aikuisten kanssakäymiseen. Toivonkin, että lukijoilta löytyisi malttia ymmärtää ajatuskulkuni, joilla osoitan, että lastensuojelu on vain tekosyyn asemassa ajettaessa feminististä hanketta. Hankkeen todellinen tavoite on aikuisten välisen seksuaalisen aloitteellisuuden tukahduttaminen ja kriminalisointi, joka kohdistuisi etenkin miehiin. ”Miestähän ei voi raiskata” (Jörn Donner).

Palautetaanpa mieleen, mistä suurin osa lainuudistuksen motiiveista kumpusi. – Aivan oikein: Lähi-idästä tulleiden turvapaikanhakijoiden tekemistä lapsiraiskauksista.

Niiden vuoksi muiden muassa Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa – jotka ovat maahanmuutosta pahimmin kärsineitä maita – ovat jo kiristäneet lakiaan ja saattaneet voimaan suostumushankkeen kaltaiset normit.

Ne ovat kuitenkin kääntyneet kahleiksi kantaväestön omaan käyttäytymiseen, eikä niillä ole ollut juuri mitään vaikutusta maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin.

Selityskin löytyy: intohimorikoksia tehdään perimmältään muista syistä kuin järkiperäisen seurausharkinnan pohjalta. Niinpä myös oikeusministeriön hiljattain julkaisemassa arviomuistossa 7/2018 todettiin (s. 32), että rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta intohimorikollisuuden esiintyvyyteen.


Pitäisi torjua haittamaahanmuuttoa eikä kiristää seksuaalinormeja

Mihin sitten pitäisi puuttua? – Vastaukseni: lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten yleisen esiintyvyyden nousu johtuu Suomeen tulvineesta haittamaahanmuutosta.

Näin ollen reaktion pitäisi kohdistua vaikuttavaan juurisyyhyn. Pitäisi siis estää sellaisten ihmisten tuloa tänne, joiden rikoksentekoalttius tiedetään tilastollisesti toistakymmentä kertaa kantaväestöä korkeammaksi. Valtavirtamedia on myös itse joutunut nämä erot raportoimaan.

Ei siis pitäisi tuomita ankarammin raiskauksia vaan estää tänne saapumasta raiskaajia. Raiskausrikoksen tehneitä pitäisi myös poistaa maasta. Vaikutuksen pitäisi kohdistua aiheuttaviin syihin, eikä pitäisi kiristää seksuaalinormeja yleisesti.

Nimittäin jos ihmisten päähän jatkuvasti taotaan viranomaisviesteillä ja valtamedian toitotuksella sitä, kuinka ”pahaa” ja ”epäilyttävää” kaikki seksi on, myös kantaväestöön kuuluvat kunnon ihmiset lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen. Psykologinen vaikutus on tuhoisa.

Olennaista ”Suostumus2018”-hankkeessa on, että sillä on vedetty matto kaikenlaisen seksuaalisen aloitteellisuuden alta. Ajatelkaa nyt: pornokuvan lähettämisestä rikos, viattomasta flirtistä rikos ja niin edelleen. Eräs professori tuossa jo pohtikin, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi ryhtyä, jos sitä ei saa enää edes ehdottaa, vaan sekin tuomitaan ahdisteluna.

Juuri sitä rataa syntyy sosiaalisessa mediassa epätoivoaan tilittäviä incel-miehiä ja seksuaalisilla markkinoilla itsensä ylihinnoittelevia tai -arvottavia naisia, jotka kyräilevät kaikkia ja joita kaikki  karttavat. Siksi ei ole ihme, miksi ”suomalaisten oma syntyvyys on vajonnut nälkävuosien tasolle”.

Viimeksi mainitusta lauseesta olen kiitollinen eräälle mediatutkimustani esilukeneelle Suomen Perustan vaikuttajalle, ja antauduinkin laittamaan sen samassa muodossa kirjani sivulle 240. Olemme siis samaa mieltä!

Seksin vähentymistä länsimaissa ihmettelee huuli pyöreänä myös Helsingin Sanomien toimitus Yhdysvalloista saatujen näyttöjen perusteella.
 
No, eipä suomalaisten syntyvyydellä näy pidettävän väliä, kun ”uudet sukupolvet” tulevat. Perverssiä on, että median kielessä ”nuoret” ja ”maahanmuuttajat” ovat alkaneet merkitä samaa, ja niitä käytetään huolettomasti toistensa synonyymeinä. He kyllä lisääntyvät.


Suostumus-hankkeella kylvetään feminististä ahdasmielisyyttä

Suostumus2018-hanke on yhtä perusteeton kuin kaksiarvoisen sukupuolieron kiistämiseen tähtäävät lakihankkeet, joilla yritetään repiä suomalaisten henkilö- ja muut sukupuolieroa osoittavat paperit. Mikäli sukupuoltakaan ei saa enää kysyä mutta ei myöskään olettaa, mitä asiasta oikein pitäisi ajatella?

Myös Perussuomalaisessa puolueessa kannattaisi herätä huomaamaan, mitä hallitus on nyt ajamassa ”lastensuojelun” varjolla. Oikeusministeriössäkään kukaan ei näytä olevan kiinnostunut siitä, että lainuudistuksen takana oleva vihervasemmisto on ajamassa sukupuolen korjaushoitoja alaikäisille, siis ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti on vielä kehittymätön.

Siitä olisi syytä olla oikeasti huolissaan, niin kuin olenkin kirjani Totuus kiihottaa sivuilla 229–234. – On tainnut jäädä tuokin kohta useimmilta lukematta tai ymmärtämättä. Feministien julistuksissa kaksiarvoinen sukupuoliero tunnustetaan merkityksilliseksi aina, kun he pyrkivät edistämään sukupuolen vaihtamista tai korjaamista toiseksi. Mutta matkalla tasa-arvoon he yrittävät häivyttää sukupuolieron kaksiarvoisuuden ja siitä johtuvat biologiset ominaisuudet kokonaan pois väittämällä, että sukupuoliero ei saa merkitä mitään esimerkiksi työelämässä. Melkein on kuin selittäisi tasauspyörästön toimintaa.

Mutta takaisin lainuudistukseen. Raiskauslainsäädännön kiristämisen vaikutukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin ihmisiin ja erityisesti heidän nais–mies-suhteisiinsa, joissa kärsitään jo nyt feministien ylivallasta. Näyttönä tästä ovat alistuvan cuck-mieskulttuurin syntyminen ja ”miestapaisuudeksi” haukutun aloitteellisuuden halveksunta mediassa.

Feministen harjoittamaa sosiaalista syyllistämistä, nälvimistä, nalkutusta ja henkistä väkivaltaa ei kukaan näytä tunnistavan seksuaaliseksi ahdisteluksi – pois lukien ehkä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman teoksen Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007) useat mieskirjoittajat.

Myös miesasiamiehuudesta on tullut vain käänteistä feminismiä, joka kerjää, alistuu ja äestää järjestöjyränä feministien miehittämässä tasa-arvohallinnossa. Tasa-arvopolitiikan feministisen kallistuman puolestaan todisti tohtori Pasi Malmi väitöskirjassaan.

”Suostumus2018”-hankkeella ja sitä myötäilevällä lainuudistuksella siis poljetaan miesten kulkusia, sillä mies on fysiologisesti se, joka heteroseksissä useimmiten tekee työn ja on sitä kautta se aloitteellisempi ja syyllistetympi osapuoli.

Kun tuloksena aloitteellisuudesta on pelkkiä sähköshokkeja, aloitteet sammuvat ennen pitkää pois, ja tuloksena on kurjuutta sekä kosmonautinkovia tasa-arvolla tykittäviä tätinaisia, jotka potevat seksuaalista tyydyttymättömyyttä hapan ilme naamallaan.

Keskusteluista näyttää puuttuvan myös oivallus, että seksuaalimoraalia ei koskaan voida luoda ulkoisten normien, uhkien, pakkojen eikä rangaistusten varaan, vaan asioista päättävät aina yksilöt tapauskohtaisesti oman käyttäytymisensä pohjalta.

Seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ei pitäisi kuulua eduskunnalle eikä julkiselle vallalle lainkaan, sillä kyse on syvälle yksityisyyden piiriin ulottuvasta asiasta. Mitä enemmän asiaan puututaan poliittisesti, sitä pahemmiksi myös asiaan liittyvät mahdolliset ongelmat kärjistyvät, joten eduskunnan osoittama lainsäädännöllinen, kurinpidollinen ja normatiivinen lähestymistapa on kaikista mahdollisista tarkastelutavoista psykologisesti typerin.

Nähdäkseni tähänastinen raiskauslainsäädäntö on ollut kohdallaan, eikä sitä olisi ollut tarvetta muokata. Myös rangaistusasteikon kiristäminen on turhaa, sillä nykyisinkin asteikosta sovelletaan lähinnä sen alapäätä – yläpäätä ei käytetä juuri ollenkaan (älköön kukaan ymmärtäkö tätä kaksimielisesti).

Seksin jatkuvasta vaarallistamisesta puolestaan kirjoitti etevästi Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen käytännöllisen filosofian väitöskirjassaan.

Arkistokuvaa: heteromies Tommi Paalanen ja allekirjoittanut populistisesti vapaamielisessä hyväntekeväisyystapahtumassa. Kuvani saa painaa vaikka Vinlayssonin lakanoihin.

Ajan siis avoimesti myös heteroiden etuja ja asioita, sillä olenhan aina sorrettujen puolella. Juuri se on sitä identiteettipolitiikkaa ja intersektionaalisuutta. Mitä nämä käsiteturilaat sitten oikein ovat? – Katsokaa mediatutkimukseni Totuus kiihottaa luvusta 12.


Varsinainen helmi

Muun muassa edellä mainitsemistani syistä ”Suostumus2018”-hanketta ei olisi pitänyt edistää eikä hyväksyä, ja kirjoitinkin uudistusta vastaan muun muassa täällä. Oikeudellisten vaikutusten pitäisi kohdistua rikosten tekijöihin eikä kiristää kaikkea seksuaalisuutta koskevaa normistoa yleisesti. Tämä merkitsee ensinnäkin, että nykyistä lainsäädäntöä pitäisi soveltaa täsmällisemmin ja kohdennetummin, ja toiseksi: Suomeen ei pitäisi päästää rikoksia tekeviä ryhmiä, ja heitä pitäisi heitellä täältä lennokkaammin pois. Normien kiristysten kurjat syyt ovat maahanmuutto-ongelmassa.

Kaikki ovat varmasti tietoisia siitä, että Suomessa ei vielä parikymmentä vuotta sitten tunnettu muun muassa sellaisia ilmiöitä kuin joukkoraiskauksia. Ne olivat äärimmäisen harvinaisia, ja myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli pedofilian merkityksessä verraten harvinainen rikos, ja sairausluokitus sillä on edelleen.

Sen sijaan joukkoraiskauksilla ja alaikäisten nuorten seksuaalisella hyväksikäytöllä on ilmeinen yhteys rikoksia tehneiden kulttuuriin, jossa sillä on rituaalinen ja ulkomaalaisten miesten valtaa osoittava merkitys. Ilmiötä pidetään uutena ja käsittämättömänä juuri siksi, että sen yhteyttä erääseen vieraaseen kulttuuriin ja uskonnolliseen perinteeseen ei tunneta, tunnisteta ja tunnusteta.

Suomessa menetellään Espanjan, Britannian, Saksan ja Ruotsin tapaan sokeasti, mikäli vain yleisesti kiristetään sinänsä moitteetonta ja vapaamielistä seksuaalikultturiamme rajoituksilla, jotka kääntyvät viime kädessä kohti meitä itseämme, toisin sanoen kantaväestöä, vastaan. Tiedämme toki muutenkin, miten täällä tulee elää. Funktionalistisen käsityksen mukaan kansan omaa käyttäytymistä tulisi pitää ohjenuorana myös muodollisille normeille, ja juridisten normien hyväksyttävyyden perusta on juuri kansan omassa käyttäytymisessä, sillä missään muussakaan se ei voisi kansanvaltaisessa valtiossa olla.

Sen sijaan jatkuvalla seksuaalisten vapauksien pois korventamisella tuhotaan myös feminismin 1970-luvulta asti aikaansaamia myönteisiä tuloksia. Ajoista, jolloin feministit polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapauden puolesta, on taannuttu kauas, kun feministit vaativat nyt seksuaalista käyttäytymistä huurteeseen vain siksi, että heidän maahamme peräämät seksuaalirikolliset saataisiin kuriin. – Ei mitään ristiriitaa havaittavissa?

Ongelma on tullut ulkopuoleltamme maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian muodossa. Vieraisiin kulttuureihin liittyvät käytännöt ja tavat ovat johtaneet konformismiin, eli yhteensovittamisen paineeseen, joka näkyy normien ankaroittamisena. Näin on jälleen saatu kurjaa näyttöä siitä, miten maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia eivät lisää vapauksia vaan vähentävät niitä luoden painetta kulttuuriseen monoliittiin, toisin sanoen yksiarvoisuuteen, joka on totalitarismin muoto.

Sokerin asemasta näiden ajatuskulkujen pohjalta löytyy todellinen helmi. Nimittäin seksuaalisten normien kiristäminen ajaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten etua. Syyllistyttyään Suomessa raiskauksiin he joutuisivat omassa maassaan hirsipuuhun, ja juuri tämä seikka estää palauttamasta heitä kotikonnuilleen.

Nimittäin Suomesta ei saa palauttaa ketään minnekään, missä on kuolemanuhka olemassa. Näin osoittautuu, että heidän suorastaan kannattaa rötöstellä Suomessa, sillä se takaa heille oleskeluoikeuden täällä, eikä myöskään Maahanmuuttovirasto voi tehdä enää mitään heidän palauttamisekseen lähtömaihinsa. Mitä ankarampia rangaistukset ovat, sitä paremmin on hotellihuone taattu. Etevää rikollisten asianajoa tämäkin, mutta vihervasemmistohan osaa.


Aikuiset eivät tarvitse lapsenvahteja

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, ja ankara sanktiointi saattaa lopulta ohjata myös tavallisia kansalaisia syyllistymään rikoksiin. Kun kaikki on määritelty rikolliseksi, välinpitämättömyys kasvaa, ja yhteiskunnanvastaisuus voidaan kokea myös myönteisenä. Näin rikollisuus, kuten seksin ehdottaminen, saatetaan kokea jälleen suositeltavana!

Se näet viestittää, että ihminen on haluttava, himoittava ja jopa kaunis. Mikä rikos! – Ainakin rumien ja ei-haluttujen kadehtijoiden mielestä.

Ikävää on, että poliittisessa hallinnossa, mediassa ja myöskään Perussuomalaisessa puolueessa ei ole kyetty ymmärtämään tiettyjä yhteiskunnallisia kausaaliyhteyksiä tai niiden puuttumisia. Asiat eivät suju läheskään aina niin, että jonkin normin kiristäminen johtaa automaattisesti toivottuun käyttäytymisvaikutukseen. Se voi johtaa jopa toiveiden ja odotusten vastakohtiin.

Siksi ei pidä toimia niin, että asiat vain vaikuttaisivat hyviltä ja tehokkailta, vaikka ne eivät tosiasiassa niin tee. Toiveiden ajatuminen sisäisiin ristiriitoihin puolestaan on ideologisen ajattelun tunnusmerkki.

Tiedän kyllä, että Perussuomalaisen puolueen tavoitteena on ollut eliminoida lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta ”Suostumus2018”-aloitteen mukainen lakiesitys ei sitä tavoitetta edistä. Päämäärä voi olla kannatettava, mutta menetelmä on väärä. Vaikutukset kääntyvät lähinnä vastustamaan suomalaisten aikuisten keskinäistä seksuaalista aloitteellisuutta.

Poliitikkojen kannanottoja näyttää leimaavan oletus, että kaikenlainen seksuaalisuuden rajoittaminen ja kieltely ovat hyväksi.

Kyseessä on kuitenkin assosiaatioharha, joka nojaa käsitykseen, että niukkuus nostaa arvoa. Tämä voi pitää paikkaansa vain kielletyn hedelmän houkutuksen kautta. Siihen viittasinkin, kun puhuin kirjassani Totuus kiihottaa pihtauspolitiikasta. Kaakaonkin hinta nousee, kun kielletään sen viljeleminen, ja löysätkin banaanit näyttävät hyviltä, kun parempia ei saa tuottaa. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä kansa ajattelee tästä.

Myöskään kaikki seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämättä hyvää, eikä elämä ole Eldorado, mutta suomalaisten keskuudessa ei uhkana ole nähdäkseni koskaan ollut liiallinen vapaamielisyys. Varaa kontaktien luomiseen on, ja perusteet esitin yksityiskohtaisesti jo valemediaan kohdistamassani tutkimuksessa. Siitä olen täysin varma, että mikään sensuroiminen ei varmasti edistä yhteiskunnallista hyvää.

Kukkaselta ei kysytä suostumusta. Kimalainen toteuttaa luonnon käskyä.

Mikäli ihmisten luonnollinen käyttäytyminen (kuten seksi ja siihen liittyvä aloitteellisuus) tehdään vähä vähältä rangaistavaksi, liikkumatila kapenee. Psykologiset vaikutukset ovat kielteiset, ja nautintojen kokeminen vähenee.

Myös lapsille ja nuorille annetaan signaali, että seksissä on jotain tuomittavaa ja pahaa. Tämä noudattelee tietenkin synnillisyyttä alleviivaavaa kristillistä käsitystä ihmisten luonnollisperäisestä käyttäytymisestä.

Sillä ei tulisi olla tekemistä kansallismielisen ajattelun kanssa, sillä kansallismielinen filosofia ei perustu hiekka-aavikoilta kotoisin oleviin uskontoihin vaan näkemykseen ihmisen luonnollisuudesta ja luonnonvaraisuudesta. Siihen puolestaan sisältyy myös seksuaalisuus, jolla on nautintojen tarjoamisen lisäksi tehtävänsä myös väestön uusintamisessa.

Paha sanoa, mutta feministien suostumushanke on kukkahattutätien kieltolakiprojekti, jolla karkotetaan kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Lakihankkeen psykologisia vaikutuksia ei ole ajateltu lainkaan. Niinpä en toivoisi myöskään lasten joutuvan elämään aikuisina yhteiskunnassa, jossa kaikenlainen seksuaalinen aloitteellisuus on tehty rikokseksi niin kuin Orwellin romaanissa, jossa Winston Smithin kiusana oli Seksinvastainen Liitto.


Sanoja ei saa syödä eikä sensuroida

Muun muassa edellä maitsemistani lähtökohdista olen vastustanut ”Suostumus2018”-aloitetta, ja laadinkin jo hankkeen tultua julki 25 kohdan luettelon syistä, joiden vuoksi Vihreiden Naisten hanketta ei pitäisi miltään osin hyväksyä. Kirjoitus löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä.

Otin asiaan kantaa myös kiusallisen suositussa mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jonka luvussa 11 diskurssianalysoin parikymmentä Helsingin Sanomien ja muun valtavirtamedian juttua aiheesta.

Harmillista kyllä, argumentaatiotani ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää, mikä osoittaa toimittajakunnan ja poliitikkojen matalamielisyyttä. Kansalaispalaute on sen sijaan ollut ilahduttavan kannustavaa, ja olenkin yllättynyt, kuinka hyvin asiaa koskevat näkemykseni ymmärrettiin politiikan kentällä aivan tavallisten ihmisten keskuudessa.

Olen edelleen täsmälleen sitä mieltä, mihin päädyin tieteellisen analyysin pohjalta mediatutkimuksessani, enkä ole kritiikinkään jälkeen nähnyt syytä muuttaa näkemyksiäni. Sen sijaan kaikkien ajattelevien ihmisten kannattaisi tulla asiassa edustamilleni linjoille.

Nähdäkseni perussuomalainen puolue teki kurjasti lopettaessaan kirjani jakelun opetusministeriön aloittaman ja Suomen Perustaan kohdistaman taloudellisen uhkailun ja kiristämisen vuoksi. Tapaus on hullunkurinen sikäli, että päivää ennen julkaisemista olimme Suomen Perustassa kaikki yksimielisiä teoksen sisällöstä ja käsittääkseni myös sen seksuaalipoliittisista osioista. Siinä valossa julkaisijan harjoittama jakelun keskeyttäminen on surkuhupaisaa sanojen syömistä.

Valtavirtamedian skandalisoitua asian itselleen tyypillisellä kohulla puolue ilmeisesti säikähti, ja imagoseikat laitettiin ajattelun edelle, tietenkin valtamedian orkestroimina. Tapaus osoitti valtavirtamedian kyvyttömyyttä aihepiiriä koskevaan filosofiseen analyysiin ja kriittisyyteen.


Tiedepoliittinen ahdistelu lopetettava ja tehtävä rangaistavaksi

Olen esittänyt teokseni opetusministeriölle tavoittelemaan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa. Lisäksi olen ilmoittanut kirjani kilpailemaan Kirjasäätiön Tieto-Finlandiasta ja jatkossa myös Bonnierin Suuresta Journalistipalkinnosta. Kirjani sensuroimisen ilmoitan kamppailemaan Electronic Frontier Finlandin Isoveli-palkinnosta ja Päivän Byrokraatti -palkinnosta.

Odotan tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelta julkista anteeksipyyntöä minulta ja Suomen Perustalta hänen harjoittamansa taloudellisen uhkailun vuoksi.

Tieteenfilosofisesti ja metodologisesti katsoen tutkimusten tuloksista pitää tutkijoiden itsensä päättää tutkimusprosessissa. Tulosten relevanssista puolestaan ei pidä päättää valtiorahoittajan alku- tai loppusanoissa saati poliittisen ministerin henkilökohtaisilla mielipiteillä, vaan tieteellisissä keskusteluissa.

Esittämieni vasta-argumenttien tukahduttamispyrkimys on ollut mielipuolista siksikin, että sensuurilla tai sen uhalla estetään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelua sekä menetellään perustuslain vastaisesti. Taloudellinen painostus vaikuttaa kauaskantoisesti tutkijoiden haluun esittää kriittistä ajattelua. Se vaikuttaa tuhoisasti myös tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen.

Tasa-arvopolitiikan vääristymisestä kertoo, että jokainen tässä tekstissä mainittu feminismikriittinen tutkijamies on saanut peräänsä hyvin palkatun tätiarmeijan sanottuaan jotain kriittistä feministisen tiedepolitiikan tai naistutkimuksen puolueellisuudesta. Näin on käynyt myös filosofi Peter Boghossianin (et al.) nerokkaassa tempauksessa (aiheesta mediatutkimukseni luvussa 17 ja täällä).

Olen kirjoittanut aiheesta toistuvasti aiemmin, ja kaikki näkemykseni ovat pitkän pohdinnan tuloksia sekä seurauksia systemaattisesta ajatusjatkumosta. Esimerkiksi teoksessani Seksit selviksi (2007) osoitin kaksiarvoista sukupuolieroa kieltämään pyrkivän naistutkimuksen epätieteellisyyden, ja kirjoitus sisältyy pääpiirteissään myös kokoelmaani Filosofiset viuhahdukset. Artikkelissani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla” (2004) puolestaan osoitin tuloaan tehneiden pervoväitöskirjojen lahot kohdat tavalla, jonka tuloksena sain feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleni.

Vaikka mediatutkimukseni ei kohdistukaan ensisijaisesti feminismiin eikä naistutkimuksena esiintyvään tiedepolitiikkaan, on esittämäni arvostelun merkitys ilmeisesti edelleen korkea, ainakin päätellen siitä hulluudesta, jonka tuloksena tuplatohtorista on pyritty vääntämään valemediassa jonkinlainen ihmishirviön kaltainen irvikuva.

Brutaalia on, että hiljaisuutta on ollut vaatimassa alikvalifioitunut virkamies-, poliitikko- ja toimittajakunta, jolla itsellään ei ole vähäisintäkään osoitettua tieteellistä pätevyyttä. Ehkä juuri siinä näkyy se sekopäinen vyörytys, jolla punavihreä tiedehallinto on ahdistellut minua jo neljännesvuosisadan ajan.

Aiheesta enemmän

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?
25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?


Kirjallisuutta

Jukka Hankamäki, Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Helsinki: Suomen Perusta [julkaisijan itsesensuroima], 2020.

---, Seksit selviksi – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia? Helsinki: Feenix, 2007.

---, Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkeistä. Helsinki: Feenix, 2007.

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Seksiä lakikirjan mukaan

Katsotaanpa, mihin seksuaalisen vapautumisen ja pride-kuukauden kunniaksi säädetyt seksuaalinormien kiristykset ja rangaistusten kovennukset voivat johtaa.

1. Tilanne: Eeva meni sänkyyn Eetun kanssa ollessaan hotellissa, eikä paikalla ollut muita. Aamulla Eeva väitti tulleensa raiskatuksi. 

Ratkaisu: Oikeudessa havaittiin, että todisteita ei ole, ja todistelutaakka kääntyi niin, että Eetun täytyikin todistaa, että raiskausta ei ole tapahtunut. Lopulta oli vain sana sanaa vastaan. Oikeus uskoi Eevan tarinaa, sillä eihän asiasta valitettaisi, ellei siihen olisi jotakin syytä! Eetu tuomittiin vankeuteen ja Eeva kertoi työpaikan kahvipöydässä parhaille kavereilleen houkutelleensa Eetun tahallaan sänkyyn voidakseen syyttää häntä raiskauksesta ja kostaa sen, että Eetu ylennettiin työpaikalla hänen ohitseen.

2. Tilanne: Kahdeksantoistavuotias Jonne harjoitti seksiä viisitoistavuotiaan Sofian kanssa. Laillisen soveliaisuuden ikäraja ylittyi, ja Sofian vanhemmat saivat tietää asiasta urkittuaan Sofian viestejä. Sofiaa nolotti, ja hän ihmetteli, miksi puhutaan ”suojaikärajasta”, kun seksissä ei ole mitään pahaa, miltä pitäisi suojella.

Ratkaisu: Koska seksi alle kuusitoistavuotiaan kanssa on uuden lain mukaan määritelmällisesti ”lapsenraiskaus”, Jonne tuomittiin vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvaukseen Sofialle, vaikka Sofia itki Jonnen puolesta, ja hänelle tuli Jonnea ikävä. Sofia kuitenkin lohduttautui keksittyään, että seksi on hyvä keino ansaita rahaa, ja hän toisti tekonsa tarjoamalla seksiä muillekin.

3. Tilanne: Kansanedustajatar Irmeli Alapuska laittoi itsestään eroottisen kuvan Instagramiin. Toista puoluetta oleva kansanedustaja Mauri Mesimäyrä kommentoi sitä kiittävästi. Nainen syytti miestä ahdistelusta ja kertoi asiasta medialle ja häirintäyhdyshenkilölle.

Ratkaisu: Oikeus katsoi naisen toteuttaneen vain itsemääräämisoikeuttaan, kun taas mies syyllistyi seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Mauri puolustautui sanoen kehuneensa kuvan kauneutta. Rangaistukseksi Maurille määrättiin päiväsakkoja ja maksamaan vahingonkorvausta naiselle henkisistä kärsimyksistä, kun fyysisiä ei ollut. Lisäksi Mauri erotettiin eduskuntaryhmästä ja täysistunnoista määräajaksi.

4. Tilanne: Pekka harjoitti avioseksiä vaimonsa Annen kanssa, jolla hän epäili olevan toisen miehen, sillä Anne oli osoittanut haluttomuutta viime aikoina. Niinpä Pekka päätti panna parastaan ja terästäytyi pyrkien antamaan vaimolleen kunnon kyydit. Anne piti Pekan aktiivisuutta ”avioliitossa tapahtuneena raiskauksena” ja paljasti asian ystävättärelleen. Tämä huolestui ja kertoi asiasta viralliselle syyttäjälle, joka syyttämisvelvoitteensa mukaisesti nosti Pekkaa vastaan syytteen, vaikka Anne oli muuttanut mielensä eikä halunnut Pekalle mitään pahaa.

Ratkaisu: Asia meni oikeuteen, jossa Pekka tuomittiin vankeusrangaistukseen. Katkeroitunut ja pahastunut Pekka haki asianajajansa välityksellä eroa Annesta. Pekka ihmettelee, miksi aviorikos ei ole enää rikos, mutta avioseksi on. Hän kiittää tuomiosta käkenä (cuck), koska avioliitosta käy nyt suora tie oikeaan vankilaan, mikä helpottaa asumuserojärjestelyä.

5. Tilanne: 38-vuotias Ahmed raiskasi 13-vuotiaan Hennan rituaalisesti osana laajempaa joukkoraiskausta. Tapaus ei tullut julki, sillä Ahmedin jengi kävi uhkaamassa Hennaa ja sanoi murhaavansa hänen perheensä, mikäli tieto leviää. Henna teki abortin, täytti vuosia vuosien jälkeen ja hunnutettiin vaimoksi Ahmedille.

Ratkaisu: Henna alkoi potea selittämätöntä masennusta. Yliopistokoulutuksen saanut diversiteettiasiantuntija ja inkluusiosuunnittelija Sahib Mohammad kävi antamassa Hennalle monimuotoisuuskoulutusta ja integraatio-ohjeistusta, minkä jälkeen Sahibin palkkaa korotettiin.

6. Tilanne: Ysillä oleva Veeti lähetti kuvan jättiläismäisestä mulkustaan opettajalleen Antille kiusatakseen häntä ja vihjaillakseen, että Antti on pienimunainen gay! Pojat tirskuivat pulpeteissa. Samalla luokalla oleva Leevi kertoi asiasta rehtorille. Antin saamat viestit tutkittiin, ja paljastui, että siellä on lapsipornografinen kuva!

Ratkaisu: Veetiä pidettiin uhrina, ja hänelle annettiin kriisiapua toimittamalla hänet psykiatrille, joka opetti spiraalilasit silmillään Veetille, että hän on uhri, joka ei selviä koettelemuksestaan koskaan. Ennen niin vitsikäs ilopilleri Veeti meni lukkoon. Antti tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja menettämään virkansa, vaikka lapset sanoivat, että hän on maailman paras maikka. Hän ei saanut mistään työtä, koska seksuaalirikokset kirjataan maailmanlaajuiseen rekisteriin. Antti menetti toimeentulonsa ja liittyi moottoripyöräjengiin sekä ammuskeli harrastusmaisesti reikiä teokseen nimeltä Suomen laki.

7. Tilanne: Akateeminen filosofi julkaisi seksuaalirikoslain uudistusta kriittisesti sivuavan tutkimuksen, jossa arvosteltiin median halua hieroa omaa agendaansa lukijoiden naamaan. Toimittajat kostivat väittämällä filosofisen analyysin edustavan ”naisvihaa”.

Ratkaisu: Opetus- ja kulttuuriministeriö peri kirjan julkaisijalta rahalliset valtionavut takaisin, ja julkaisija suojautui sensuroimalla tieteellisin menetelmin kirjoitetun tutkimuksen. Kirjoittajaa halveksuttiin julkisesti median syytösten pohjalta, ja cancel-terroristit tuottivat hänelle tutkijanuran tuhoamiseen tähtäävää mainehaittaa. Muut tutkijat ja professorit hiljentyivät ja sitoutuivat jatkossa noudattamaan ministeriön määräyksiä.

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus markkinoi seksinpihtauslain ”itsemääräämisoikeuden” verukkeella

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kohti kuudennen aallon feminismiä 

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Hesari vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria

Helsingin Sanomat vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria – aivan niin kuin feministilehti teki myös levittäessään perättömiä väitteitä mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä keväällä 2020. Yhteistä tapauksille on, että uhrina oli kansallismielinen ja maahanmuuttokriittinen mies.

Kokoomuksen kannatus on killutellut pitkään kaikkien aikojen ennätystä hipovissa kahdenkymmenenviiden prosentin lukemissa, joten Kokoomuksesta on tulossa kovaa vauhtia seuraava pääministeripuolue.

Niinpä vihervasemmiston pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat latasi sunnuntaisivuilleen 19.6.2022 toimittajiensa Samuli Suonpään, Paavo Teittisen ja Emil Elon laatiman häväistyskirjoituksen ”Kokoomuksen salaisuus”, jossa Kokoomuksen kansanedustajaa Wille Rydmania syytetään ”naisiin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä” ja tarkennettuna ”seksuaalisesta ahdistelusta” ja ”häirinnästä”.

Syytösten alkuperä on Helsingin Sanomien toimituksessa, mutta niihin liittyi mielihyvästä hyristen myös Hesarin kanssa samoilla linjoilla oleva Yleisradio pääuutislähetyksissään, joissa aiheesta tehtiin päivän ykkösuutisia.

Yleisradion toimittaja tiesi kertoa hunajaisella äänellään, että Rydmania koskevat väitteet ”tulevat Kokoomukselle pahimpaan mahdolliseen aikaan”, sillä ”puolue on noussut viime kuukausien puoluekannatusmittauksissa lähes ennätyslukemiin”.

Mikä tällaisen uutisoinnin tarkoitus on?

Helsingin Sanomien ilmeisenä tarkoituksena on ensinnäkin (1) aiheuttaa paniikkia äänestäjissä ja alentaa oikeistopuolueen kannatusta, sillä lehdessä tiedetään, että muuten maahan olisi syntymässä oikeistolainen hallitus, jossa vihervasemmisto ei ole mukana.

Tämän estääkseen vihervasemmistolainen valtamedia koettaa leikata Kokoomuksen kannatuksesta terävimmän kärjen pois ja auttaa SDP:tä tavoittamaan Kokoomuksen etumatkaa, jotta vihervasemmistolainen hallituspohja voisi jatkaa vielä Suomelle tuhoisat neljä vuotta.

Feministien hallitsemissa toimituksissa hyödynnetään yleistämisen logiikkaa: yhteen kansanedustajaan kohdistuvalla mustamaalauksella yritetään (2) vivuta kokonaisen puolueen kannatusta alaspäin, vaikka keneenkään kansanedustajaan kohdistetulla henkilökohtaisella maineterrorilla ei pitäisi olla koko puoluetta koskevaa vaikutusta. Mediassa asioiden välille vedetään kuitenkin seurausnuolet ja yhtäläisyysmerkit.

Vihervasemmiston tarkoituksena on tietenkin myös (3) pudottaa eduskunnasta Wille Rydman itse, joka tiedetään maahanmuuttokriittiseksi ja kansallismieliseksi poliitikoksi Kokoomuksen sisällä. Hän on edennyt pitkälti perussuomalaisella agendalla. Kokoomuksen johto on katsellut Rydmania suopeasti vain siksi, että hän on kalvanut Perussuomalaisten kannatusta ja kammennut sitä Kokoomukselle Helsingissä.

Kansallismielisellä Rydmanilla on ollut tärkeä tehtävä muutoin internatsistisessa EU-myötäilijässä Kokoomuksessa, joka Kataisen ja Stubbin puheenjohtajakausilla alkoi ruotsalaistua henkisesti ja suostuu nykyään mihin tahansa EU-veivaukseen, kunhan se tuo taloudelliselle eliitille rahaa. Niinpä Helsingin Sanomat iloitsi nostamansa kohun jälkeen, että Kokoomus savusti Rydmanin pois eduskuntaryhmästä.

Merkillepantavaa on, että Yleisradio haastatteli television uutislähetykseensä puolueen puheenjohtajaa Petteri Orpoa, eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kai Mykkästä ja puoluesihteeriä Kristiina Kokkoa, mutta ei antanut sanansijaa Rydmanille itselleen. Helsingin Sanomat kysyi lehtijuttuunsa jotakin myös Rydmanilta mutta siirsi asian vastattavaksi puoluejohdolle, mikä paljastaa lehden tavoitteen olevan yleispoliittinen: kannatuskatoon tähtäävä.

Helsingin Sanomat oli aloittanut Rydmanin ja Kokoomuksen ahdistelun jo viime talvena onnistuen kiskomaan puoluejohdolta erittäin vaikuttavia mäkätyksiä kaiken seksuaalisen pois kitkemisestä ja ”nollatoleranssista seksuaaliseen häirintään”. Näin vihervasemmisto haluaa pidättää itselleen mahdollisuuden hieroa omaa seksuaalista agendaansa toisten ihmisen naamaan.

Kokoomus puolestaan juoksi toimittajien lankaan ja päätti Kristiina Kokon sanoin nimetä ”häirintäyhdyshenkilön” ja ”nimettömän ilmoituskanavan” Kokoomuksen kostonkiimaisille naisille, jotka haluavat pudottaa politiikasta oman kilpailijansa puolueen sisällä. Kokoomus kyykkääsi feministipataljoonan edessä.

On myös mahdollista, että aloite loanheittoon tuli Kokoomuksen sisältä, ja lehti asteli Rydmania karsastavien kokoomuspoliitikkojen lankaan. Joka tapauksessa oli vain ajan kysymys, mistä Kokoomus ja valtamedia saisivat yhdessä tekosyyn Rydmanin harjaamiseen pois puolueesta.

Kun miesväki tuolla tavoin kaikkoaa muutoinkin intohimottomasta porvaripuolueesta, feministit pääsevät todistamaan, että ”seksuaalista vapautta” ei voi olla muualla kuin vihervasemmistossa, jossa kaikenlainen porsastelu saa kyllä jatkua ikuista kapinaa ilmentävän seksuaalisen vallankumouksen muodossa.

Tärkeimpänä seikkana (4) tapaus todistaa, kuinka katalilla keinoilla poliittinen vihervasemmisto ja feministit toimivat. Seksuaalista ahdasmielisyyttä levittämällä he pyrkivät osoittamaan, ettei voisi olla poliittista vallankäyttöä muutoin kuin naismafian korkokengän alle tallottuna. Feminismi ei ole tasa-arvoa luova vaan eripuraa lietsova liike.

Tämä on myös koko heteroseksuaalisen valtakulttuurin naurettava tragedia: vasta kun mies on kahlehdittu lattiaan julkisesti ruoskittavaksi, ovat nais–miessuhteet feministien mielestä kunnossa.

Kyse on feministien halusta alistaa koko poliittinen universumi, media, taiteet, tieteet ja kansalaisten sananvapaus oman vallankäyttönsä alaisuuteen tavalla, jota kukaan ei uskalla kyseenalaistaa maineen menettämisen pelossa. Tarkoitus on osoittaa, että puoluetoiminnassa ei saa olla seksuaalinen ja että koko poliittinen viitekehys on epäerotisoitava ja jynssättävä sukupuolettomaksi, seksittömäksi ja sukupuolineutraalisti munattomaksi.

Tapauksen tyhjänpäiväisyys valottuu syytösten mitättömyyden kautta. Voidaan kysyä, mitä oikeastaan ovat nuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” ja ”häirintä”, joista kohistaan ikään kuin ne olisivat joitakin itsestäänselvyyksiä.

Rydmania koskevissa poliisitutkimuksissa (!) ei ollut tullut esille mitään rikokseen viittaavaa. Vaikka myös puolue on nyt saatu kaivelemaan asiaa Rydmania itseään vastaan, sitä tuskin löytyykään, sillä tapauksen uhri (Rydman) näyttää olevan asiasta varma ja sanoo tekevänsä uutisoinnista todennäköisesti rikosilmoituksen [päivitys: tarkensi myöhemmin tekevänsä tutkintapyynnön].

On muistettava, että Rydmanin flirttien kohteiksi väitetyt ”alaikäiset” (alle 18-vuotiaat) eivät ole 16 täyttäneinä rikosoikeudellisesti sakkolihaa, ja moraalisesti eivät ole sitä välttämättä muutenkaan.

Kukaan ei ole huomannut sitä valtavaa ristiriitaa, joka vallitsee Rydmanin tapauksen mediakäsittelyn ja toisaalta sen välillä, että valtavirtamedia on jatkuvasti käyttänyt hyväkseen alaikäistä 16-vuotiasta tyttöä Greta Thunbergia oman ilmastopoliittisen agendansa näyttöpaneelina (kirjoitin ja puhuin aiheesta jo aiemmin).

”Järkytykseen” asiassa antaakin aihetta Helsingin Sanomien pyrkimys tuhota oikeistolaisen ihmisen ura moralismilla ja seksuaalisella pienipäisyydellä. Lehti hunnutti hämärän peittoon ne Kokoomuksen katkerat Kaarinat, jotka kavalluksen tekivät, ja suojelee siten cancel-tyyppistä maineterroria harjoittavia ”sananvastuulta”.

Jatkoa järjestelmälliselle miesten ahdistelulle

Vihervasemmistolaisten feministien hallussa oleva valtavirtamedia on lavastanut vastaavanlaisia kohuja ennenkin. Mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa (s. 252–255) kirjoitin Helsingin Sanomien puolueellisesta tavasta syyttää taiteen tohtori Hannu Tuiskua Kallion ilmaisutaidonlukiossa tapahtuneeksi väitetyistä ahdisteluista, vaikka tuostakaan tapauksesta ollut löytynyt tutkinnan tuloksena rikosta.

Kirjoitin myös Helsingin Sanomien tavasta syyttää oikeistolaisiksi tiedettyjä professori Panu Rajalaa (s. 254) ja elokuvaohjaaja Lauri Törhöstä (s. 221) naisiin kohdistuvasta ”epäasiallisesta käytöksestä”, vaikka heidänkään toiminnassaan ei ollut todettu mitään rikollista.

Helsingin Sanomat, Yleisradio (ja perässä myös muu valtamedia) kostivat mediakritiikkini haukkumalla tieteellisin periaattein kirjoitettua tutkimustani ”raiskausten puolustelemisesta”. Toimittajat veivät asian käsittelyn omasta mielestään kenties kiihottavaan mutta brutaaliin raiskausten viitekehykseen peittääkseen tosiasian, että minua eivät kiinnosta eivätkä ole tutkimuksessani liikuttaneet vähääkään kyseisten heterosällien ja -ämmien omassa seksuaalisuudessaan kokemat kompleksit ja ongelmat! Ja naisten tasa-arvosta minun olisi nyt muka pitänyt olla heidän mielestään huolissaan, mikä oli epäasiallista käytöstä minua kohtaan.

Väitettä ”naisvihasta” levitti Sanoma-konsernin enemmistöomistama Suomen Tietotoimisto, ja kaikki nuo väitteet muodostivat rikoksen tutkimuksellista toimintaani vastaan.

Minun ei annettu tuolloin kääntää syytöksiä kumoon syyttelevissä medioissa, vaan toimittajat laittoivat vastaamaan toiset henkilöt: Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Riikka Purran, jotka eivät olleet perehtyneet koko kirjaan.

Median tarkoitus oli käyttää virheellisin perustein lavastamaansa kirjakohua puolueen kannatuksen alentamiseen. Koska perussyytökset ahdistelusta, häirinnästä, raiskausten puolustelusta, naisvihasta ja jopa ihmisarvon loukkauksesta olivat karkeita ja vääriä, olivat kaikki valtamediassa esitetyt johtopäätöksetkin vääriä. Ne edustivat peite- ja vastauutisointia, toimittajien tekaisemaa poliittisen julkisuuden orkestrointia ja lehdistöreportaasitiedettä, joka on eräs valetieteen laji.

Joten mitä muuta tuohon voisin vastasta kuin että joo, raiskatkaa vain te toimittajat toisianne omassa mielikuvituksessanne ja polkekaa kuin tulpatonta mopoa. Itsepähän keksitte koko tarinan, ja mitäpä akkojenne vikinä minulle kuuluu, kun suljen korvani teiltä!

Vihervasemmiston käsissä oleva opetus- ja kulttuuriministeriö piti filosofiaani sukupuolisena ”häirintänä” ja päätyi perimään työnantajaltani Suomen Perustalta takaisin kirjani tuotantokustannuksia vastaavat valtionavut. Rikosten rikos toteutui siinä: perintä ja syyttely edustivat karkeinta tieteen ja tutkimuksen vapauden loukkausta, sananvapauden vastaisuutta ja henkilökohtaisten oikeuksieni polkemista, ahdistelua ja häirintää tosiaankin!

Todellisuudessa kirjallinen toimintani ei edes periaatteessa voisi täyttää seksuaalisen eikä sukupuolisen ”häirinnän” tunnusmerkkejä, sillä niiden alaan ei lueta tutkimuksellista toimintaa. Sen sijaan filosofinen tutkimukseni edustaa yhteiskuntakritiikkiä ja poliittista arvostelua, ja perintäasia lienee Suomen Perustan ja puolueen toimesta edelleen hallinto-oikeuden märehdittävänä.  

Filosofian näkökulmasta feministien harjoittaman seksuaalisen ja sukupuolisen vallankäytön häiritseminen ja ongelmallisten lakialoitteiden arvosteleminen ovat mitä korkea-arvoisinta ja suositeltavinta toimintaa.

 

Vielä pari vuotta minuun kohdistetun loanheittoskandaalin jälkeen voidaan kysyä, kuinka ihmeessä kaltaiseni vanha ruma homo voisi filosofisilla analyyseillään häiritä rakkaiden rakopalleroisten mielenrauhaa saati aiheuttaa sukupuolista ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Miten voisin vihata naisia, kun en tunne heitä kohtaan mitään muutakaan?

Vastaus on seuraava: toimittajat ja viranomaiset jättivät tahallaan huomiotta, että esitin feminismin kritiikkini homomiehen näkökulmasta, joka poikkeaa tyypillisestä naisten ja miesten sosiaalista tasapainotilaa tavoittelevasta normistosta. Niinpä syytökset ”naisvihasta” ilmaisivat peiteltyä vihaa homoseksuaalistuuttani vastaan ja kertoivat irvokasta kieltään valtiollisen tasa-arvopolitiikan vääristymisestä.

Tästä on kyse: kansanedustajat yritetään säikäyttää ”Suostumus”-aloitteen taakse

Valtavirtamedia on pyrkinyt hyökkäämään viime aikoina laajalla rintamalla oikeistolaisia poliitikkoja vastaan edistääkseen vihervasemmistolaisessa hallituksessa valmisteilla olevia seksuaalirikosten uudelleen määrittelyjä (”Suostumus2018”-aloite) ja translainsäädännön uudistamista sekä tukeakseen ”Me too” -aggression tapaisia kampanjoita seksuaalista liberalismia vastaan.

Näyttöä on antanut roskalehdistön tapa kaventaa Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajana toimivan kokoomuslaisen Jan Vapaavuoren presidentinvaalikannatusta levittämällä Mika Lehtimäkeen kohdistettuja häirintäsyytöksiä koskemaan koko Olympiakomitean johtoa. Vitsikästä tuossa tapauksessa on, että mieheen kohdistuva häirintäsyytös sai revanssinomaisesti seurakseen myös naiseen kohdistuvan häirintäsyytöksen. Nythän on sitten tasavertaisesti häiritty sekä naisia että miehiä!

Näyttöä oikeistopoliitikkojen ahdistelusta antoi myös median taannoinen tapa hyökätä ulkoministeri Ilkka Kanervaa (kok.) vastaan juorulehtien syytöksillä, joiden mukaan Kanerva-parka oli lähestynyt tekstiviesteillä erästä julkisuudessa tunnettua povipommia. Puolustin hiljattain edesmennyttä ja ministerin virasta pois savustettua Kanervaa muun muassa täällä.

 

Nyt uhrina on toinen isänmaanystäväksi tiedetty poliitikko, joka niin ikään on ministeriainesta: Wille Rydman.

Sosialistihallitusta tukeva Helsingin Sanomat tuotti Rydman-kohunsa tarkasti, ajoittaen sen pohjustamaan hallituskauden loppuun sijoittuvia seksuaalinormiston kiristyksiä. Yleisradio paljasti tarkoitusperänsä muun muassa vasemmistolaisen feministin Pirjo Auvisen kirjoittamassa jutussa täällä.

Toinen syy häirintäväitteillä mekastamiseen on median pyrkimys hallita ilmatilaa ja osoittaa, että feministien vaatimuksilla on pohjaa aina vain ahtaamman seksuaalinormiston luomiseksi.

Median pehmityksellä myös oppositiopuolue Kokoomus yritetään painostaa hyväksymään ”Suostumus2018”-aloitteen ja erilaisten naisrauhakampanjoiden mukaiset uudistukset, jotka kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen pysäytti viime hallituksessa todistelun ongelmiin vedoten.

Käynnissä on kosmonautin kova myllytys politiikan feminiinisoimiseksi ja kaiken sellaisen jynssäämiseksi pois politiikasta, jolla on munat. Se ei vain tunnu onnistuvan, sillä sen enempää naiset kuin miehetkään eivät pidä anonyymien Juudasten aiheuttamista ajojahdeista. 

Minulle valtamedian aikaansaama ahdistelu ja opetusministeriön harjoittama kiristys ovat aiheuttaneet suurta kärsimystä ja vahinkoa, ja feministit ovat häirinneet pahoin tieteellistä ja kirjallista toimintaani. Haitattu on myös poliittista osallistumistani ja poliittisia oikeuksiani.

Kun perussuomalaiset puolestaan antautuivat pitämään tutkimukseni julkaisemista ”mokana”, valui haavoistani ulos puhdasta perussuomalaisuutta. Virhe oli sensuurin vastaisen mediakritiikkini sensurointi.

Roskalehdistö ratsastaa seksiskandaaleilla.

Nyt kun seksihelteet ja pride-viikko lähestyvät, valtavirtamedia jakelee jälleen seksuaalipoliittisia sähköshokkeja, jotta ihmiset eivät voisi vapautua mitenkään. Tuo monia hämmentävä pride-tapahtuma oli ennen nimeltään ”Setan vapautuspäivät”. Ideana oli vapauttaa myös heteromiehet homomiehille tyypilliseen vapautuneeseen seksuaalikäyttäytymiseen.

Sen sijaan nykyisin tuokin tapahtuma on liudennettu sukupuolettomuutta, transgenderismiä ja ”sukupuolten moninaisuutta” kaupittelevaksi queer-kummallisuudeksi, jossa feministit kailottavat megafoniin maahanmuuton puolesta.

Psykoanalyyttinen lähestymistapa seksuaalisuuskielteisiin kohuihin

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) Ylelle antaman lausuman mukaan ”ahdistelu” [= seksuaalisten aloitteiden kohteena oleminen] on ”monelle naiselle tavanomainen kokemus”. Entä sitten?

Punavihreät lissut eivät näytä ymmärtävän, että kaikki heihin kohdistuva negatiivinen julkisuus ja arvostelu (kuten täällä) eivät suinkaan johdu heidän naiseudestaan, ”naisvihasta” tai houkuttelevuudestaan seksiobjekteina vaan heidän toiminnastaan poliitikkoina.

Jatkuva länkytys ”epäasiallisesta kohtelusta”, ”ahdistelusta” ja ”häirinnästä” ei ole tosiasiassa minkäänlaisen huomion arvoista. Pahimmillaan kyseinen valittelu on merkkinä kverulatorisesta paranoiasta, jonka mukaisesti tavanomainen seksuaalisten aloitteiden teko koetetaan kääntää rikokseksi.

Ahdistelusta ja häirinnästä kähiseminen on merkkinä valittajien omasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä, tukahdutetuista seksuaalisista yllykkeistä ja torjutusta seksuaalisuudesta, joiden takana olevat kiellot kertovat torjujien alitajuisista toiveista. Motiivina voi olla myös halu murentaa poliittista kannatusta ja tahallinen kiusanteko, jonka välineinä ovat uhriutuminen ja maalittaminen.

Vikana tällaisten kohujen lavastamisessa on laaja yleisvaikutus: ne karkottavat kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Kun viranomaisvalta ja poliitikot antavat jatkuvasti viestejä, joilla seksuaalisuus pyritään esittämään haitallisena, pahana, tuomittavana ja epäilyttävänä ominaisuutena, tämä seksuaalisuuden vaarallistaminen vie ihmisten seksuaaliset aloitteet huurteeseen, ja lopulta aloitteet sammuvat pois.

Tulos on, että säikäytetyt ihmiset eivät enää uskalla ryhtyä minkäänlaisten aloitteiden tekoon. Asiaa on sitten turha ihmetellä, kuten tässä Helsingin Sanomien jutussa, jossa raportoitiin, että myöskään Yhdysvalloissa nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja ”syitä pohditaan ympäri maailmaa”.

Kuoreensa vetäytyminen ei ole ihme, sillä kantaväestöt on pelästytetty jatkuvalla normiruuvien kiristyksillä ja woke-aktivismilla, ja tuloksena on vaikuttavaa pihtauspolitiikkaa.

Sen sijaan rikastuttajien toimeenpanemiin seksuaalirikoksiin eivät vihervasemmiston ja feministien hallinnassa olevat mediat puutu, vaikka normeja joudutaan kiristämään ulkomaalaisten täällä tekemien selvien raiskausten vuoksi. Varsinaiseen ongelmaan puuttumisen sijasta jankutetaan mikroskooppisen pienistä tasa-arvo-ongelmista.

Tämä osoittaa feministisen ideologian olevan täysin kaksinaismoralistista. Yhtäältä feministit ovat halunneet polttaa pikkupöksynsä seksuaalisen vapauden hyväksi, mutta toisaalta he toimivat irrationaalisesti kahlitessaan kantaväestön kaluja ja keuhkotessaan afrikkalaisen ja lähi-itäläisen maahanmuuton puolesta, vaikka juuri noista vierasperäisistä väestöryhmistä löytyy suhteellisesti eniten vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä.

Lopulta asiasta lynkataan kansallismielinen kansanedustaja, jonka toiminnassa ei ole ainakaan toistaiseksi osoitettu mitään rikosta. En toisaalta epäile, ettei sitäkin voisi kirpunnyljennällä löytyä, sillä rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, eikä neitseellisinkään hienohelma rakasta sataprosenttisesti lakia.

”Järkyttävää”, ”oksettavaa”, ”pöyristyttävää”, paheksuivat tyhjyyttään kumisevat tynnyrit.

Mutta jos kysytään, mitä ovat nuo Rydmanin sankarteot, joista hänelle nyt leivotaan ylitsepääsemättömiä vastoinkäymisiä, voidaan todeta, että alaikäiset teinit kittaavat siideriä itsekin. Asian voi nähdä myös niin, että jos Helsingin Sanomien väite alkoholin ”tuputtamisesta” heille on totta, voidaan kansanedustajaa kiittää siitä, että hän on opettanut nuorille luontevaa suhtautumista alkoholiin.

Kieltämisen politiikka on tyhmää ja toimimatonta monessa muussakin asiassa, ja alkoholi- & seksuaalisuuskielteisyydellä traumatisoidaan nuoriso ja luodaan kiero kielletyn hedelmän houkutus.

Filosofian näkökulmasta Rydmanin toiminnassa ei ole lehtitietojen valossa mitään moraalitonta eikä paheksuttavaa.

Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että Helsingin Sanomat on itse tuputtanut nuorille kovia huumeita puolustamalla vihreiden halua jaella huumeneuloja ja perustaa huumehuoneita sekä sillä tavoin helpottaa tietä narkomaaneiksi. Helvetin Sanomat ei myöskään nostanut moraalimyrskyä Vihreän Liiton aikeesta tehdä kannabiksen käyttö lailliseksi vaan kirjoitti aiheesta silkkihansikkain, vaikka kyseessä on järjestelmäpahe.

Feministinen pseudotiede ja tieteen medioituminen

Valtavirtamediaa tukee aina sama kaarti yliopistojen punavihreiltä laitoksilta. Siten myös tiede on medioitunut: toimittajat saavat suosimaltaan jengiltä mieleisiään kannanottoja ja maksavat laskunsa akateemisille nousukkaille myöntämällään myönteisellä julkisuudella tuossa sosiaalisesti korruptoituneessa vaihtosuhteessa.

”Asiantuntijaksi” Rydman-konfliktiin Yleisradio kutsui jälleen feminismin luolasta löytämänsä Tuija Saresman, joka tunnetaan yhtenä pahimmista miesvihan levittäjistä haukuttuaan myös kirjaani Totuus kiihottaa perättömillä syytöksillä. Nyt hän harjoitti sanallista häirintää julistaen ”politiikan Me Toon” avatuksi. Samalla tuo misandrismin äänitorvi tuli julistaneeksi sodan miesten seksuaalisia oikeuksia ja vapauksia vastaan.

Samassa Ylen jutussa myös eräs politiikan tutkija asettui poliittisen korrektiuden tueksi vaatimalla Kokoomusta määrittelemään ”hyvän käytöksen rajat” mutta ymmärtämättä, ettei tyhjästä utareesta voi iltalypsää. ”Hyvä käytös” kun on kaikkein ideologisimpia asioita. Kysymys ei koske vain Kokoomusta, sillä normien valvonta, kurinpito ja sähköpaimenten ripustelu seksuaalikulttuuriin kuristavat koko yhteiskuntaa.

Yleisradio puolestaan kutsui uutislähetykseensä 20.6.2022 kikkarapäisen feministin ja viestintätutkijan Anu Koivusen, joka on laakeroitu professuurilla surullisenkuuluisassa Turun yliopistoyhteisön sukupuolten tutkimuksen yksikössä (aiheesta täällä). Näin hän pääsi selventämään naisnäkökulmaa monta minuuttia kestäneessä haastattelussa punaiset silmälasinsangat asiantuntemusta hohtaen.

Vyörytys tuntuu toimivan huonosti, sillä kukaan ei voi ottaa sukupuolten sekoittamisen bunkkereissa harjoitettavaa ”kunnianhimoista” (eli harhaista ja ylimitoitettua) seksuaali-ilmastopolitiikkaa tosissaan. Feministien agendalta on murentunut pohja, ja siksi sitä paikataan Suomen Akatemian mielenosoituksellisella ja tunnottomalla rahalla (aiheesta täällä).

Lapin yliopisto teki esimerkillisesti irtisanoessaan sukupuolen tutkimuksen lehtorin, mikä on hyvä lähtölaukaus tasa-arvoiselle yliopistopolitiikalle, jossa ansiot ratkaisevat ja ulina ei vaikuta.

Totuus on, että sukupuolen tutkimus koostuu rahan lapioimisesta naisvalitusten pohjalta perustetuihin suojatyöpaikkoihin, joissa agenda ohittaa kriittisen tieteenfilosofisen metodologian ja hämärä oletus ”rakenteellisesta syrjinnästä” kehystetään valtavirtamedian tendenssijournalismilla.

Kosmonautin kova feminismi vaatii valvontakomissiota tasa-arvoa toteuttamaan. Kuvassa Valentina Tereshkova. Kuvan copyright: Neuvostoliiton avaruushallinto.

Ehdotan, että etäinenkin mahdollisuus ahdistavaan sukupuolipronominien käyttöön poistetaan opettamalla ihmiset peruskoulusta alkaen käyttämään kaikista ihmisistä nimitystä ”toveri”.

Kansanedustajat kaltereiden takana

Vihervasemmistolaiset feministit ovat luoneet länsimaihin pelon kulttuurin, jossa kukaan ei saa sanoa eikä tehdä asioita, joista viattomaksi paheiden objektiksi ripitetty naiseuden keskivertoidealisaatio ei täysin pidä.

Naismafian tarkoitus on todistella, että politiikkaan ei voi osallistua kukaan seksuaalisesti vapaamielinen ihminen, joka toimii intohimojensa, viettiensä, vaistojensa, halujensa ja tarpeidensa mukaisesti ja on siten inhimillinen ihminen.

Siten tapetaan kansanomainen ihmisyys, ja vaaditaan ”kansanedustajalta edellytettävää käytöstä”, mikä tarkoittaa ihmisen alistamista nukkavieruksi aseksuaalisten ja infantiilien ajojahtien uhriksi, jolla ei saa olla seksuaalisesti uskottavaa elämää.

Miehiä syyttelemällä feministinaiset yrittävät pestä itsestään pois omien seksuaalisten viettiensä ja halujensa tuottaman paheellisuuden leiman ja projisoida omasta seksuaalisuudestaan johtuvat syyllisyyden kokemukset ulkoisiin kohteisiin. He siis tarvitsevat maskuliinisia miehiä syytöstensä kohteiksi voidakseen todistella olevansa nuhteettomia hyveellisyyden abbedissoja.

Heteromiehet puolestaan heittäytyvät tämän sairaan seksuaalisen vaihtosuhteen edessä kontalleen ja toimivat kuin Petteri Orpo, joka kiirehti suhtautumaan asiaan ”erittäin vakavasti”, kieltämään puolueessaan ”kaiken seksuaalisen häirinnän” ja selvityttämään asiaa ”perin pohjin”.

Kielteistä noissa ”perin pohjin tapahtuvissa selvityksissä” on, ettei niistä valkene poliittisille yleisöille muuta kuin seksuaalisesta kohusta johtuva epäilyksenalaisuus, joka heittää ikuisen varjonsa syytetyn ihmisen päälle. Näissä asioissa pelkkä epäily vaikuttaa samoin kuin tuomio.

Sitä, mitä oikeastaan on tuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” tai ”häirintä”, ei pohdita eikä selvitetä perin pohjin (niin kuin minä tein monilta lukematta jääneessä tutkimuksessani Totuus kiihottaa).

Tapaus todistaa, että naisten ja miesten välillä vallitsee fundamentaalinen yhteensopivuusongelma, joka perustunee biologisperäiseen kokemusmaailmojen ja merkityskonstituutioiden erilaisuuteen. Sukupuolten toimintatavat, ihanteet ja näkökulmat ovat myös politiikassa kaukana toisistaan.

Poliittinen toiminta tapahtuu kuitenkin heteroseksuaalisten normien ehdoilla, joiden määritelmät perustuvat nyt lähes yksinomaan naisten suvaitsevuuteen.

Ei ole kuitenkaan feministien asia yksipuolisesti sorkkia lakeja eikä määritellä sitä, mikä on ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Median herättämän moraaliturbulenssin keskellä ei ole havahduttu pohtimaan, millaista ahdistelua ja häirintää miehiin kohdistuva syyllistäminen ja nalkutus ovat, kun ”miestapaisuudesta” on tehty synonyymi paheellisuudelle.

Naisten vallankäyttö on tehnyt koko poliittisesta universumista valheellista kaksilla korteilla pelaamista, jonka sublimoitu muoto on ”oikeanlaista” pikkusormen koukistusta vaativa diplomatia.

Toosantuoksuinen marmatus ”ahdistelusta”, ”häirinnästä”, ”syrjinnästä”, ”tasa-arvovajeesta” ja ”yhdenvertaisuuden puutteesta” on jotakin sellaista, mitä miesten kesken ei esiinny lainkaan. Jos jokin henkilökohtaisen elämän ehdotus ei miehille käy, he sanovat sen suoraan eivätkä politisoi asiaa julkisuudessa.

Yhteiskuntamme on muuttunut feministien toiminnan vuoksi niin puritaaniseksi, että se vastaa nyt lännenelokuvista tunnettuja kohtauksia, joissa mies tekee hameväelle ”sopimattoman” ehdotuksen ja nainen läimäyttää miestä poskelle paistinpannulla.

Sitten miehen pitää vain nöyrästi katua ja antautua harjoittamaan vaikuttavaa naistenpalvontaa.

 

JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori, filosofi

Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi

 

Päivitys 15.12.2022: Helsingin Sanomat joutui raportoimaan, että Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta. Miten voisikaan, kun mitään näyttöä ei löytynyt ja todistajina kuullut eivät tieneet asiasta mitään? Voi olla, että syytteen saakin Helsingin Sanomat itse kunnianloukkauksesta tai muusta perättömästä maineterrorista. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun Hesari on syytetyn penkillä. Viestikoekeskuksen juttu jatkuu. 

Rydman itse kertoo asian todellisen laidan kirjassaan Salaisuus, jota ei ollut (2023).

Päivitys 14.6.2024: Valtavirran mediat MTV3:a myöten repeilivät riemusta, kun Helsingin Sanomien toimittajat eivät saaneet syytettä kunnianloukkauksesta, törkeästä kunnianloukkauksesta, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja päätoimittajarikkomuksesta. Toisaalta myöskään Wille Rydmania vastaan ei nostettu syytettä

En ole Rydmanin kanssa samaa mieltä kaikesta enkä mahdollisesti mistään, mutta jo Matti Vanhasen ja Susan Ruususen tapaus osoitti, että poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä pitää olla oikeus yksityisyydensuojaan ja asialliseen kohteluun median toimesta.

MTV3 keräsi studioon pari vihervasemmiston pahinta feministiä muka-asiantuntijoiksi ja julkaisi pässinpäisen jutun ”Voiko mediaa kohti hyökännyt Wille Rydman jatkaa ministerinä? Pöllöraati  yksimielisenä: Tämä on ennenkuulumatonta!”

Eli kun toimittajat hyökkäävät  poliitikkoa kohtaan, toimittajien mielestä poliitikon pitäisi tyytyä osaansa, mutta kun poliitikko alkaa perätä oikeuksiaan, se on toimittajien mielestä tuomittavaa. Ja seksuaalisella epäsovinnaisuudella ratsastava feministinen mudanheitto jatkuu.

Aiheesta aiemmin

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta