Vuokrien hintasääntely takaisin lakiin

 
Puhuin viime torstaina 21.2.2019 Radio Vapaassa Helsingissä asuntopolitiikasta. Esitin muun muassa, että asumisen hintakuplan hillitsemiseksi olisi vuokrien hintasääntely palautettava huoneenvuokralakiin. Kun hintasääntely 1990-luvulla poistettiin, vuokrien hinnat lähtivät räjähdysmäiseen nousuun, joka on jatkunut myös taloustaantumien yli, sillä silloin vuokralle hakeutuminen yleensä kasvaa.

Hintasääntelyn poistaminen oli epäviisasta, koska sijoittajat alkoivat nähdä asuntojen parvekkeilla ja takapihoilla sammioittain kultaa. Nykyisin omistusasunnot maksavat kuin aurinkokunta, ja omistusasuminen on karkaamassa palkansaajien ulottuvilta. Suomen pääkaupunkiseudun hintataso poikkeaa myös muista metropoleista, kun Berliinistäkin voi ostaa tai vuokrata asunnon noin puolella Helsingin kustannuksista. Espanjan aurinkorannoillahan kupla puhkesi jo 2008 alkaneeseen lamaan.

Asuntopolitiikkaa käsittelevän lähetyksen voi katsella YouTube-videona tästä. Kanssani studiossa on Marko Ekqvist.



Pari päivää radiolähetyksemme jälkeen Iltalehteen ilmestyi Vuokraturvan ja Myyntiturvan kokosivun mainos, jossa kiiteltiin vuokrien hintasääntelyn poistamista. Viikonlopun numerossa olleen mainoksen mukaan juuri vuokrasääntelyn poistaminen mahdollisti sen, että Vuokraturvan tapaiset keinottelijat päätyivät alalle ja tekivät asuntoriistosta teollisuudenlajin. Ilmoituksessa kehutaan, että Vuokraturvan vuonna 2005 julkaisema ilmoitus ”oli lähtölaukaus asuntosijoittamisen suosion hurjalle kasvulle”.

Tekstissä toisaalta paljastavasti varoitellaan myös sijoittamisriskeistä ja tunnustetaan, että ”[a]jatus asuntosijoittamisen riskittömyydestä on kuitenkin vaarallisella tavalla virheellinen”. Muotoilu muistuttaa radiolähetyksessä lukemaani katkelmaa vaalikirjastani Kuinka Suomi korjataan?, jossa sanon, että ”tämä kuvitelma on virheellinen ja vaarallinen” (s. 22).

Vuokravaaran vaalimainos.

Vuokraturvan kaltaiset yritykset ovat ottaneet kaiken irti pääkaupunkiseudun asuntojen markkinavääristymästä, jossa kysyntää riittää mutta tarjontaa ei. Jo nimi ”Vuokraturva” sisältää ajatuksen, että ilman kyseistä firmaa asuntomarkkinoiden osapuolet olisivat muka suuressa vaarassa. Näin keinottelijayritykset koettavat luoda hysteriaa markkinoille.

Uhkakuvia lietsomalla välitysyritykset haalivat haltuunsa yksityisten tahojen asuntoja tehdäkseen bisnestä vieraalla varallisuudella, jota ne eivät edes itse omista. Ne läpivalaisevat vuokralaisten elämäntapa-, tulo-, perhe- ja pankkitietoja sekä käyttävät suurta valtaa valikoidessaan luotettavina pidettyjä vuokralaisia ja jakaessaan ihmisiä ryhmiin perusteilla, jotka ovat niiden itsensä tekaisemia. Tämä on väärin myös vuokranantajia kohtaan, jotka ovat itse kykeneviä päättämään omaisuutensa hoidosta.

Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen lakiin ei merkitsisi, että vuokranantajat jäisivät vaille rakkaita rahojaan. Se merkitsisi vain kiskontahuippujen leikkautumista. Vuokratason kohtuullistaminen olisi myös sijoittajien etu, sillä korkea hintataso johtaa asukkaiden jatkuvaan vaihtumiseen ja sijoitusasuntojen kuplaantumiseen. Mitä nopeammin kupla puhkaistaan, sitä parempi myös velallisille ja pankeille.

Kupla syntyy nimenomaan silloin, kun kysynnän ja tarjonnan kesken vallitsee epätasapaino, joka ei itsestään oikene. Kuplaantumista ehkäisee tällöin regulaatio. Asuminen puolestaan on perustarve, jota ei koskaan saisi jättää pelkän markkinamekanismin varaan.

Vuokrien hintasääntely on ainoa keino hillitä myös asumistukien kasvua ja tulonsiirtoja veronmaksajilta vuokralaisten kautta asuntosijoittajille. Asumiseen suunnattuja tukia ei ole koskaan nostettu etupainotteisesti, vaan vasta parin vuoden viiveellä jälkikäteen, kun vuokrat ovat kivunneet edellä. Niinpä syy asumistukimenojen kasvuun tai korkeisiin vuokriin ei ole asumistuki. Mikäli syynä nähtäisiin asumistuki, ongelmaa purettaisiin väärästä päästä. Vuokraturvan kuppauksen kohde on ollut sosiaaliturva.

Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen lakiin on kolmas lakialoitteeni, jos minut valitaan Arkadianmäelle kansaa edustamaan (se ensimmäinenhän on lakialoite kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista ja toinen perustuslain muokkaaminen siten, että perusoikeudet palautetaan koskemaan vain Suomen kansalaisia). Ruotsissa ongelmaksi koettu pimeä vuokranmaksu ja harmaat markkinat voitaisiin välttää Suomessa, mikäli hämärää vuokrankantoa varten perustettaisiin nykyään niin muodikas ilmiantopalvelu, joka jo pelkällä olemassaolollaan eliminoisi osan väärinkäytöksistä.

Vuokra-asuntojen katoaminen markkinoilta ei olisi sääntelyn seurauksena todennäköistä, sillä asuntoja ei voida käyttää muuhun kuin asumiseen, ja nykyisin monet sosiaalisin perustein toimivat ARA-vuokranantajatahot, kuten SATO ja Kojamo (Lumo, VVO) ovat kiskoneet asunnoista jopa enemmän kuin niin sanotuilla vapailla markkinoilla sekä tahkonneet kymmenien miljoonien liikevoittoja.

Lisärakentamista puolestaan tulee edistää julkisen vallan koordinaatiolla, eli kaavoittamalla, purkamalla rakennusliikkeiden kartelleja ja rakentamismääräyksiä, saattamalla alalle lisää kilpailua ja kutsumalla rahoittajat, rakennuttajat, rakentajat ja asukkaat saman pöydän ääreen kokonaisten rakentamisohjelmien perustamiseksi kasvukeskuksiin. 

Olen luonnollisesti puhunut myös omistusasumisen puolesta ja vaatinut asumisoikeuslainsäädännön korjaamista niin, ettei ASO-asukkaita pakotettaisi maksamaan talojaan moneen kertaan. Ne, joita asumisasiat kiinnostavat, voivat lukea tarkemmat perusteluni teokseni Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu luvusta 3 (s. 19–29).


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Syy asumistuen ongelmiin ei ole asumistuki

Uusi Suomi on lehti, joka taistelee asumistukia vastaan. Lehti on julkaissut syksyn aikana useita toimituksen nimettömästi laatimia juttuja, joissa vääristellään asumistuen ongelmia vuokralaisten vahingoksi.

Lokakuussa lehti siteerasi Kelan entistä pääjohtajaa Liisa Hyssälää, jonka mukaan ”Suomen tukiviidakko on tiensä päässä”, ja antoi harhaanjohtavan kuvan Hyssälän ajatuksista. Vähän sen jälkeen Uusi Suomi lainasi vihreiden kansanedustajaa Touko Aaltoa, jonka mukaan ”on merkittävä ongelma, että yli 800 000 suomalaista saa asumistukea”. Nyt lehti referoi Kelan uutta pääjohtajaa Elli Aaltosta, jonka mukaan asumistuesta on tullut ”hyötymisen väline”.

Tosiasiassa Hyssälä valitteli tukiviidakon monimutkaisuutta eikä asumistuen olemassaoloa. Aalto puolestaan pahoitteli asumisen kalleutta ja köyhtymisen runsautta. Ja Aaltonen näki ongelmana vuokrien hintakiskonnan.

Uuden Suomen uutisointi on ollut vääristelevää, koska jutuissa on uskoteltu, että valtion ja kuntien asumiseen suuntaamat tuet valuisivat vuokralaisten taskuihin ja että hyötyjiä olisivat tukien saajat. Kirjoituksissa valehdellaan, että tukien nostaminen ohjaisi vuokria nousuun. Väite, että asumistuki nostaisi vuokria, on täysin perätön. Todellisuudessa sen enempää Kela kuin kuntien toimeentulotukiviranomaisetkaan eivät nosta asumiseen suunnattuja tukia etupainotteisesti vaan parin vuoden viiveellä jälkipainotteisesti.

Lehden harjoittama valehtelu on ymmärrettävää siksi, että toimitus on antautunut ajamaan mainostajiensa, kuten Hypoteekkiyhdistyksen, asiaa. Lehden useasti lainailema Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna syyttää asuntokuplan syntymisestä asumisen tukijärjestelmää. Tosiasiassa syyllisiä sekä vuokrien että omistusasuntojen hintojen nousuun ovat pankkien johtajat ja vakuusasiantuntijat, jotka ovat antaneet kiinteistöjen arvonnoususta liioiteltuja arvioita saadakseen kaupaksi mahdollisimman paljon pankkien tiskeillä luotua velkarahaa. Kupla on siis luotu pankeissa.

Ensin nousevat asuntojen hinnat, kun pankit antavat perättömiä hintaennusteita ja ohjaavat sijoittajia polttamaan varallisuutta asunnoissa. Sitten kipuavat vuokrat, ja yhteiskunnan tukia joudutaan nostamaan perässä, sillä muutoin vuokralaisilla olisivat irtisanomispaperit käsissään. Toimeentulotuen saajien perusosasta kuluu nykyisin suuri osa vuokrien maksuun, koska kaupunkien tukikatot eivät vastaa vuokrien hintatasoa kasvukeskuksissa.

Myös totuus rahojen kulkureiteistä on erilainen kuin Uuden Suomen toimitus uskottelee. Vuokralaiset eivät edes näe asumistukiaan, vaan ne imuroidaan heidän pankkitileiltään vuokrasuorituksina salamannopeasti valokaapeleita pitkin asuntokeinottelijoiden pohjattomiin taskuihin. Asumistuki ei ole tulonsiirto julkisista varoista vuokralaisille, vaan se on tulonsiirto veronmaksajilta asuntosijoittajille ja pääoman omistajille. Moittimalla asumisen tukemista aletaan ongelmaa purkaa väärästä päästä.

Asumistuen lopettamista vaatineet eivät ole ajatelleet asioita loppuun. Mikäli asumisen tukemisesta luovuttaisiin Uuden Suomen ja muutamien poliittisten tahojen toiveiden mukaisesti, vuokralaiset olisivat kaduilla ja vuokranantajat (tai näkökulmasta riippuen -ottajat) kyynelehtisivät itkumuurilla, kun eivät saakaan rahojaan. Asiassa ei auta, että asumistuki lopetettaisiin ”vaiheittain”. Myös pään voi katkaista giljotiinilla nopeasti tai nirhata tylsällä puukolla hitaasti. Mitä kokoomuksen ja keskustan johtamassa hallituksessa vielä keksitäänkään?

Bisneksen teko ihmisten kodeilla on tietenkin jo sinänsä ongelmallista. Asuntopolitiikka onkin yksi niistä tärkeistä politiikan alueista, jotka on Suomessa hoidettu kelvottoman huonosti.

Pahimpia vaikuttavat olevan ”yleishyödyllisiksi” sanotut vuokranantajat SATO ja VVO, jotka ovat korottaneet vuokria häikäilemättömästi ja joiden asunnoissa vuokrat ovat jopa korkeammat kuin yksityisiltä vuokratuissa. Muutama vuosi sitten Sosiaalista Asuntotuotantoa SATO Oyj:n toimitusjohtaja kerskaili Yleisradion TV1:n MOT-ohjelmassa, että firma pyrkii 11 prosentin vuosituottoihin vuokra-asunnoistaan.

SATO ja VVO saavat valtion korkotuen rakennustoiminnalleen, mutta ne ovat lakanneet tuottamasta kohtuuhintaisia asuntoja. Viime vuoden lopulla SATO siirtyi ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiön Balderin enemmistöomistukseen, ja VVO hankkiutui eroon viimeisistä sosiaalisista vuokra-asunnoistaan.

VVO:n omistavat työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma sekä ammattiliitot ja yhdistykset. Myös SATO:n omistajina on edelleen suomalaisia työeläkeyhtiöitä. Paradoksi onkin nyt siinä, että SATO:n tai VVO:n omistamassa asunnossa saattaa asua juuri sellainen eläkeläinen, jonka vuokraa nämä yhtiöt korottavat saadakseen maksetuksi hänen eläkkeensä.

Kupla voidaan puhkaista vain saattamalla vuokrien hintasääntely takaisin voimaan. Yhtään vuokra-asuntoa ei tämän vuoksi purettaisi, joten väite vuokra-asuntojen poistumisesta markkinoilta on vailla pohjaa. Vuokratuottojen leikkautuminen voisi kyllä hillitä asuntojen hintojen nousua, mikä tervehdyttäisi myös omistusasumisen tilannetta ja helpottaisi kotien hankkimista omaksi.

Liisa Hyssälän viime elokuussa esittämä ajatus vuokrien hintasääntelyn palauttamisesta oli oikea mutta väärin ajoitettu, sillä virasta lähtiessään hän ei aio tehdä asialle mitään. Niinpä ajatuksen taakse tarvittaisiin laaja poliittinen tuki.

Älä maksa asunnosta liikaa

Helsingin Sanomat pelottelee ihmisiä otsikolla, jonka mukaan ”asuntojen vuokrat uhkaavat nousta reilusti”. Oikein muotoiltuna asia kuuluisi: ”Kiinteistöjen omistajat uhkaavat nostaa vuokria epäreilusti.” Uutinen on varoittava esimerkki siitä, miten media yrittää luoda todellisuutta. Muutaman yksittäistapauksen perusteella synnytetään huhu, jonka toivotaan toteuttavan jutussa esitetyn ennusteen. Näin SanomaWSOY:n hallussa olevien kiinteistöjen arvon odotetaan nousevan, kun muuten niiden arvo todennäköisesti alenisi.

Vaikka korot ovatkin nousseet, asuntojen arvot eivät nouse vaan laskevat. Omistusasuntojen hinnat ovat jo nyt lähteneet laskuun. Tätäkään Helsingin Sanomat ei kerro, vaan otsikoi uutisen perinteiseen tapaansa toteamalla, että ”asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet”. Kun lainojen korot nousevat, reaktio ei ole yleensä se, että vuokrat nousevat, vaan se, että asuntojen hinnat ja vuokrat laskevat, kun asumisen hinnan yleistaso laskee.

Niinpä on väärin kuvitella, että korkojen nousu ja lama nostaisivat sen enempää vuokria kuin omistusasuntojen hintojakaan, vaikka ne hetkellisesti saattavatkin ohjata vuokria nousuun. Tosiasiassa myös ihmisten maksukyvyllä on rajansa, ja juuri se panee hinnat kohdalleen, ellei mikään lehti asiaan puutu.


Oma koti liian kallis

Ihmisten kannattaa miettiä, paljonko asumisesta on syytä maksaa. Tässä turvenuijien luvatussa maassa on valitettavasti totuttu ajattelemaan, että asumisen pitää olla eksistentiaalisen Angstin lähde. Oletuksena on ollut, että asunnon hinnan pitää olla yhtä kuin ”kaikki se raha, jonka pystyt koko elämäsi aikana säästämään, jos teet joka päivä töitä”. Myös julkinen valta toivoo, että asunnoista vallitsisi pula ja että ne olisivat mahdollisimman kalliita, sillä se katsoo, että kyseinen seikka patistelee ihmisiä tekemään hellittämättömästi työtä.

Mutta eivätkö ihmiset työskentelisi ahkerasti muuten? Pitääkö asuntomarkkinoista tehdä helvettiä? Oma vastaukseni on: ei tarvitse. Suomalainen renki- ja torppariajattelu on johtanut siihen, että meidän oloissamme asumista ja oman kodin oikeutta on totuttu pitämään vain suurin ponnistuksin saavutettavana asiana, jonka hyväksi täytyy uhrata kaikki. Tosiasiassa ihmisten pitäisi irrottautua kyseisestä ideologiasta.

Sekä vuokra- että omistusasuminen ovat pääkaupunkiseudulla niin kalliita, että ihmisten olisi syytä nousta kapinaan koko järjestelmää vastaan. Berliinistä asunnon saa puolella hinnalla Helsingin hintatasoon verrattuna, ja vain Pariisin keskustassa on yhtä kallista kuin Helsingissä. Mutta ne ovatkin metropoleja, kun taas Helsinki on Brysselistä katsottuna Euroopan Joensuu.


Hintasäännöstely voimaan

Asuntojen järjettömän hintojen nousun lopettamiseksi vuokrien hintasäännöstely olisi palautettava takaisin voimaan. Se laskisi myös omistusasuntojen hintoja, sillä ihmisten perustarpeilla ei voitaisi tehdä enää bisnestä, ja asuntosijoittaminen tulisi yhtä kannattavaksi esimerkiksi pankkitalletusten kanssa. Kyllä asuntoja kannattaisi pitää vuokralla vähemmälläkin tuotolla, sillä asuntoja ei voida kuitenkaan käyttää muuhun kuin asumiseen. Asuntojen hinnanlasku on omistusasujan etu, sillä suuremman oman asunnon hankkiminen helpottuu, kun välirahaa tarvitaan vähemmän.

Jos olisin asuntoministeri, pitäisin elämäntehtävänäni järjestää pääkaupunkiseudulle niin paljon asuntoja, että ne eivät kerta kaikkiaan lopu. Kyllä tässä maassa betonia, puuta ja tiiliskiviä riittää. Jan Vapaavuoren kannattaisi aloittaa olojen korjaaminen kumoamalla Harri Holkerin hallituksen päätös, jolla vuokrien hintasäännöstely purettiin ja hinnat kaksinkertaistettiin. Helpolla ja yksinkertaisella poliittisella ratkaisulla saataisiin aikaan paljon hyvää.


Älkää repikö rahojanne

Kummallista, että ihmiset eivät vetoa lakiin saadakseen kohtuuttomia asumiskustannuksiaan alennettua. Onhan vuokrien hinnat monessa vuokrasopimuksessa sidottu yleiseen elinkustannusindeksiin. Siihen ei saa tehdä tasokorotuksia asunto-oikeuksien ohi.

Omistusasunnon hankkijoiden kannattaa puolestaan pohtia, onko syytä maksaa keskustakaksiosta 300 000 euroa, kun kyseisen kiinteistömassan materiaalinen arvo on enintään 100 000 euroa. Asunnon ostajalle suuntaamani ”yhdestoista käsky” onkin: Älä maksa asunnosta liikaa, sillä ennen pitkää et saa puoliakaan sijoittamistasi lainarahoista pois!

Myös niin sanottujen vuokranantajien (eli vuokran ottajien) pitäisi joskus tyytyä siihen, mitä heille maksetaan, eikä olla jatkuvasti kiskomassa lisää. Ahneiden palkkahan tiedetään.