20 vuotta totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolesta

Sanottakoon ensin, että minä en suinkaan täytä 20 vuotta, vaan blogini. Olen silti myös itse totuuden, oikeuden ja kohtuuden puolustaja, sillä bloginihan on osa minua.

Blogini elämänkaari kattaa tasan 1/5:n valtiollisen Yleisradion koko eliniästä. Lukijat tietävät, että kirjoitukseni ovat media-, politiikka- ja tiedekriittisiä, ja sikäli olen toteuttanut filosofian perinteisiä ihanteita.

Mitäpä rahoissaan kieriskelevä Yle ja mainosmediat olisivat ilman asianmukaista mediakritiikkiä, jota toimittajat ja heidän akateemiset opettajansa eivät tee, ymmärrettävistä syistä.

Totuus pilaa tarinan. 

Muutamien mielestä kirjoitukseni ovat kuivia kuin beduiinin sandaali, mutta rohkenen valaista vähän, mistä tässä matkan varrella on ollut kyse. 

 

Ongelmina internatsismi ja monikultti

Aloitin blogijulkaisemisen Yhdysvaltain terrori-iskun 5-vuotispäivänä 11.9.2006 alleviivatakseni, että suuri osa aikamme ongelmista sikiää internatsismista: kansainvälisen politiikan vaatimuksista ja vastoinkäymisistä sekä kansallisen edun laiminlyömisestä.

Nykyisin, kun terrorismia ei tehtailla enää vain uskontojen tai järjestöjen nimissä, vaan terrori on valtiollista ja sotateollista, on käynyt selväksi, että vuosituhannen alkupuolella nuuhkittiin vielä kulttuurijäristysten etäisiä sauhuja, mutta sittemmin kipinöinti on kohonnut kokonaan omalle kiertoradalleen.

Myös monesta muusta aiheesta on tullut blogissani puhe. 

Olen kritisoinut julkisen talouden huonoa hoitoa, yhteiskuntamme ylivelkaannuttamista ja saattamista aina vain syvemmälle kansainvälisiin riippuvuussuhteisiin ja rotkelmiin. Riippuvuus on vapauden ja sitä kautta filosofian vihollinen.

Olen kritisoinut kansainvaelluksia ja väestönvaihtoa, joka tapahtuu silmiemme edessä ja jonka kiistäminen on salaliittoteoria (aiheesta täällä). Olen puhkonut vihreän idealismin kuplia ja tuominnut vihersosialismin, jolla koetetaan kumota muun muassa metsänomistajien perustuslaillinen omaisuudensuoja ja rämettää kansallinen puunjalostusteollisuus.

Kapitalistit eivät nykyisin riistä, vaan vihersosialistit. Porvarit heittäytyvät kontalleen johtokuntien kokoushuoneissa, kun ekoanarkistit tanssivat heidän pöydillään ja markkinointiosastot viherpesevät firmojen maineita taipumalla kaikkeen, mitä Greenpeace ja Greta keksivät vaatia. Heidän sanomansa peittyy heidän omaan huutamiseensa, ja vaikuttavin aikaansaannoksensa taitaa olla anti-Greta.

Maahanmuuton edistäminen on puolestaan älytön poliittinen virhe ja virtahepo olohuoneessa, jossa ennen oli rauhaisaa. Siihen liittyvä monikultti-ideologia vaikuttaa nyt kuin lyijy bensassa. Se tyhmistää ja pakottaa konformismiin: sahaamaan erilaisuudesta särmät pois johtaen yksiaineksiseen monokulttuuriin.

Monikulttuurisuudella ei ole itseisarvoa muutoin kuin ehkä osiensa vuoksi. Itseisarvo onkin omakulttuurisuudella, sillä vain omalla kansallisella kulttuurilla on subjekti – kansa – kun taas monikulttuurinen yhteiskunta on komiteamietinnön tulos ja muistuttaa dromedaaria.

Monikulttuuri-ideologiaa levitetään ja pidetään pyhänä siksi, että se on työvoiman vapaan liikkuvuuden voiteluainetta, rauhan ja sosialismin liukastetta ja globaalin kapitalismin esanssia.

Tosiasiassa kulttuurinen sekamelska johtaa arvo-, kieli-, elämäntapa- ja talousristiriitoihin ja huonontaa yhteiskunnallista tehokkuutta johtaen konflikteihin ja paljon paheksuttuun rasismiin. Rasismi ei ole itsensä syy vaan seuraus monikulttuurisuuden edistämisestä ja maahanmuutosta. Tämä jokaisen samppanjasosialistin ja kaviaarikommunistin kannattaisi muistaa omassa rasisminvastaisessa vaahtoamisessaan.

Kaikki toki tietävät, että maassamme, jossa on noin kolmesataatuhatta työtöntä, ei ole pulaa työvoiman laadusta eikä määrästä vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Mutta silti lähes kaikki puolueet hoilaavat maahanmuuton puolesta – vasemmisto kasvot punaisina niin sanottujen ”arvojensa” vuoksi ja EK-porvaristo halventaakseen työvoiman hintaa (ymmärrätte kai mikä ristiriita ay-vasemmiston asenteeseen sisältyy).

Maahanmuutto pakotetaan kelpaamaan jopa persuille, jolloin maahanmuuton verukkeena on ideologisista selitysperusteista syvin ja filosofian näkökulmasta banaalein: työ. Ei ole kuitenkaan olemusta ”työperäinen maahanmuuttaja”, vaan kuka tahansa voi olla hetkessä työtön, ja usein niin käykin.

 

EU kolonisoi kansantaloutemme, luonnonvaramme, kulttuurimme ja itsemääräämisoikeutemme 

Internatsismi esiintyy pahimmillaan EU-vaateina: ympäristöasetuksina, ilmastoaneina, päästökauppana, energiadirektiiveinä, Euphemia-sähköpörssinä, loputtomina tilapäisinä tukipaketteina, maatalouden paragrafipainajaisena, hiilineutraaliusvaateina, nettojäsenmaksuna ja sananvapauden suitsimisena sekä Internetin kahlehtimisena, puuttumisena kansallisvaltioiden ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen.

Tämä kaikki on tullut maksamaan Suomelle ja suomalaisille EU-jäsenyyden aikana useita kymmeniä miljardeja euroja. Kaiken kaikkiaan ehkä noin puolet valtionvelan nykyisestä määrästä juontaa juurensa osallistumisesta Euroopan unionin dance macabreen.

Suomi ja toisaalta Keski- sekä Etelä-Euroopan maat ovat olleet koko ajan eri EU:ssa, joten ei olisi pahitteeksi, vaikka emme olisi EU:ssa ollenkaan.

Espanja on saanut koronakriisin hoitamiseksi perustetusta elpymisrahastosta suoria avustuksia 79 miljardia, Italia 72 miljardia, Ranska 40 miljardia, Puola 25 miljardia, Kreikka 18 miljardia, Portugali 16 miljardia ja Tsekki 8 miljardia euroa ja Suomi vähemmän kuin meiltä on viety. Rahoilla on tilkitty ikkunoita Italiassa ja tehty energiaremontteja Espanjassa, kun taas suomalaisten koteja on uhattu kiinteistöjen arvoa kalliimmilla pakkoremonteilla. Meidät on pantu tuon kaiken maksajiksi samalla kun sosiaaliturvaamme ja eläkkeitämme leikataan.

Syyllisen edustajat, EU:n tarkkailuluokan kirjanpitäjät, laativat lopulta leikkauslistat, johtavat valtiotamme ja neuvovat kuin valvontakomissio, miten kuolinkoristuksissaan nääntyvän Suomen hupenevat verovarat pitää käyttää samalla kun kansalaisten henkilökohtainen omaisuus ulosmitataan perusturvan varallisuusehtoja lisäämällä (aiheesta täällä ja täällä).

Puolueista EU-myönteisin, korruptoitunein ja epäkansanvaltaisin, ”Vihreiden toimisto-osastona” tunnettu Kokoomus, on ollut aina valmis kuin partiopoika tukemaan Euroopan unionin loppumattomia pyyteitä omalla kapealla kauppiaanjärjellään. Siihen liittyen Kokoomukselta on riittänyt subventioita myös urheiluhalleille, sillä älymystön Kokoomuksessa muodostavat pizzakuskit, parturit ja grynderit. 

Kun euroalue lopulta romahtaa jonkin suurehkon valtiontalouden, kuten Espanjan tai Italian, vararikkoon, eurovaluutta menettää arvonsa ja ihmiset säästönsä, ja seuraa jättiläisinflaatio, jonka tuloksena kottikärryille syntyy jälleen kysyntää. Kansat ovat kaduilla, kullan hinta katossa, ja syytös- ja kostosodat Euroopan valtioiden kesken käynnissä. EU on näyttö siitä, kun porvareilta menee järki.

EU ei kelvannut edes pankkikriisistään toipuneelle ja kalavesistään kiinni pitävälle Islannille, ja omanarvontuntoiset britit jättivät EU:n kaipausta tuntematta. EU-jäsenyys kiinnostaa vain halkopinon takaa käsi ojossa kurkistelevia Balkanin, Kaukasuksen ja Keski-Aasian maita, jotka täpärästi kuuluvat Eurovisioon mutta eivät Eurooppaan. Ne näkevät EU-jäsenyydessä luokkanousun tapaista prestiisiä.

Suomen nykyinen pääministeri on osoittanut todellisen tilannesokeutensa vaatimalla EU:ta laajenemaan yli 30 jäsenmaata kattavaksi, vaikka jäsenten lisääntyessä organisaation toimintakyky heikkenee eikä parane ja Suomen jäsenmaksut entisestään nousevat. Vielä enemmän ohutta yläpilveä on kupolissaan presidentillä, joka vaatii jäsenmäärän nostamista 40:een ja ehdottaa myös Kanadan liittämistä Euroopan unioniin, vaikka siihen ei kuulu edes Norja.

En näe Euroopan unionissa mitään hyvää enkä mitään sellaista, mistä olisi ollut Suomelle sosiaali- tai turvallisuuspoliittista lisäarvoa liittymisen jälkeen. Bulgarian ja Kroatian tapaisilla mailla ei ole ollut meille mitään annettavaa yhteiskunnallisten standardien muodossa, ja myös turvallisuuspoliittisesti Suomi on joutunut olemaan EU:ssa turvallisuuden tuottaja ja kaikkien asioiden nettomaksaja. 

 

Digikapitalismi  

Kapitalistisen sosialisoinnin kohteena ovat nyt sekä maamme vihreä kulta että maaperä, mineraalit ja jopa pohjavedet, nopeassa tahdissa myös energiavarat, kun meille itsellemme lähes hyödyttömiä datakeskuksia syntyy kuin sieniä sateen jälkeen kuluttamaan pimeän ja kylmän maamme sähkövirrat, eikä maahamme saada uusia ydinvoimaloita korvaamaan käsiin hapertuvia ydinvoimalaitoksia ja pyörittämään tuulivoimaloita aikana, jolloin ei tuule (vihreään nerouteen liittyvästä tuulivoimaparadoksista täällä). 

Datakeskukset edustavat tiedon uusjakoa ja henkisen pääoman kolonisointia. Hakukoneet indeksoivat (kapitalisoivat) verkon, ja tekoäly sosialisoi sen yhdessä kvanttitietokoneiden kanssa, kun kahden bitin toimintalogiikka korvataan superpositiolla, jossa voi olla tavallaan yhtä aikaa elävä ja kuollut. Siitähän olisi varmasti hyötyä myös ihmiselle.

Hammaslääkärin ja kirurgin käsitöitä nuo eivät vielä kokonaan vie, mutta auttavat ihmiskunnan vapauttamisessa suuresta määrästä juristeja ja ekonomisteja, jotka ennen toimivat muun muassa dealereina, treidaajina, brokereina ja muina pörssibandiitteina. Roope-Setä kaivoi kultaa Klondykessa; nykyisin hän laittaisi koneen louhimaan bittejä virtuaalivaluutoissa tai pörssirobotin käymään suurtaajuuksista salamakauppaa millisekunnin mittaisella viiveellä valokaapeleissa.

Maailma ei ole tosiaankaan kuin ennen, paitsi siinä, että ahneus hallitsee nanotekniikkaa ja politiikan vulgaari brutaalius alistaa ihmiskunnan hienoimmat saavutukset morbiidille destruktiolle, aivan niin kuin kävi jo ydinvoimien kanssa. Tätä maailman jakautuminen orwellilaisiin mannerlaattoihin tukee. 

Maailmassa kilpailevat edelleen kapitalismi ja sosialismi ja niiden nykyiset perilliset, joten kyllä Marx oikeassa oli kuvatessaan talouden voimat, pääoman keskittymisen, monopolisaation ja kurjistumisen, vaikka erehtyikin ennustaessaan, mitä niistä seuraa. Ei aavistanut tuotannon tehostumisen elämää parantavaa vaikutusta.

Puhkeamassa oleva teknokupla on jälleen todiste siitä, kun reaalitalous unohdetaan ja chutzpah-kapitalisteilta sumenee polla. AI-hypen kaatuminen kokaiinintuoksuiseen euforiaan lisää sitten korkobuustia ja todistaa, että myös ATK-asioissa kannattaisi olla konservatiivinen, kun kyse on rahasta.

 

Vihersosialismi

Saksalaisen filosofiateollisuuden maailmalle lahjoittamat Frankfurtin koulukunnan ajattelijat Fromm, Adorno, Horkheimer ja muutamat muut (joista suuri osa oli sivumennen sanoen sosialisteja) varoittivat vasemmistoa koskaan hurahtamasta katteettomaan idealismiin.

Mutta niin vain millenniaalinen uusvasemmisto antautui poskivalssiin vihreiden idealistien kanssa tehden luonnonsuojelusta eräänlaisen uuden esteen ihmisten hyvinvoinnin kehittymiselle ja esimerkiksi rauhanomaiselle ydinenergian käytölle. He taannuttivat hiileen perustuvaa kulttuuria purjelaivojen aikakaudelle pitääkseen yllä marxilaista kurjistumisteoriaa, estääkseen taloudellisen edistyksen ja kumotakseen sitä kautta kapitalismia (aiheesta täällä). Lopulta he unohtivat taloudenhoidon kokonaan ja velkaannuttivat valtioita lähentääkseen vallankumousta ja proletariaatin diktatuuria. 

Luonnonsuojelusta tuli veruke vallankumouksen edistämiseksi, ja EU:n ajamalla vihersosialisoinnilla on pitkälti marxilainen historia. Hyödyn siihen liittyvästä mullistuksesta koettavat nyt korjata myös kapitalistit surffatessaan ”vihreää siirtymää” vaativan ideologisen aallon harjalla.

Myös minä olen omanlaiseni puunhalaaja, tosin halaamatta mitään hengiltä. 

Meillä on tässä maassa noin 150 vuotta vanha tieteellisen metsänhoidon perinne, joten Brysselistä on turha tulla neuvomaan meitä ympäristönsuojeluasioissa etenkään, kun yksityiset maanomistajat ovat vastanneet lähes kaikesta metsiensuojelusta ja hoidosta ja tehneet sen vain ja ainoastaan taloudellisten etujensa vuoksi. 

Jos tuo taloudellinen motiivi ja kannuste menetetään, niin kuin ennallistamisvaateiden kanssa tehdään, muutetaan metsät valtion korvattaviksi tukien lypsykoneiksi (aiheesta täällä). Samalla ainoa, mitä ekofundamentalistit omasta puolestaan tekevät, on itsensä kahliminen harvestereihin ja haalariensa kuraaminen istuessaan Mannerheimintiellä.

EU-monetarismi syynä Suomen taantumaan

EU-kriittisyyteni ei tarkoita, että minulla olisi mitään eurooppalaisuutta tai Euroopan maita vastaan, siis sitä todellista Eurooppaa, jossa me elämme. Mutta vastustan kyllä hallinnollista muodostelmaa nimeltä Euroopan unioni, jossa sosialismia edustavat sanelu, määräily ja pakottaminen ja kapitalismia jäsenmaiden orjuuttaminen yhteisellä talouspolitiikalla ja kilpailutussäännöksillä, jotka muun muassa kieltävät suomalaisuuden suosimisen julkisissa hankinnoissa.

Pahin on yhteisen valuutan muodostava euroalue, joka vei meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja jonka vuoksi Suomen vientiteollisuus kärsii korkeasta keskuspankkikorosta ja eurovaluutan ulkoisesta arvosta. Meille riittäisi valtiosopimusten kruununjalokiveksi NATO, mutta myös sen turvatakuut horjuvat.

Yksikään Euroopan valtio ei valita omasta valuutastaan. Muutoinhan kaikki haluaisivat euroon. Sen sijaan Suomessa kallis euro hidastaa investointeja, ylläpitää luottolamaa ja jarruttaa vientiä, ja juuri se on syynä kansantalotemme taantumaan. Lisäksi EKP:n määräämä korkea korkotaso on romahduttanut asuntojen kysynnän ja rakentamisen sekä polttanut pois noin neljäsosan kansalaistemme asuntovarallisuudesta.

Suomessa tarvittaisiin devalvaatio, kuten 1990-luvun alussa, jolloin alkanut lama johtui oman valuuttamme kykennästä ecun kurssiin. Tuokaan taloudellinen taantuma ei johtunut markasta vaan sen jääräpäisestä sitomisesta ERM:iin. Jo 1990-luvun talouslama oli siis eräänlainen myöhemmän eurokriisin alkusointu. 

Vuosituhannen vaihteen teknokuplan puhkeaminen ja vuoden 2008 finanssikriisi syvensivät eurokriisiä, jossa suomalaiset pantiin maksajiksi, kuten koronapumppauksessa ja helikopterirahan kylvämisessä finanssitalouteen. Poliittisesti junailtujen hallitusammattilaisten munimat Nokian, Soneran ja Fortumin investointityhmyydet ovat vain yksityiskohtia paljon suuremmassa kuvastossa, jossa Suomen kansantalous on menettänyt kaiken oman liikkumavaransa maailmantaloudessa.

Ennen siinä pärjättiin vaihtelemalla suuntaa kuin kala vedessä. Nyt kaikki on ankkuroitu Euroopan yhteiseen kohtaloon kuin wagneriaanisessa tragediassa. Se on EU-thanatos: ”hyvä kuolema”.

 

Putin auttaa sotahulluudellaan EU:ta pysymään koossa 

EU on koossa vain yhdestä syystä. EU olisi aikoja sitten hajonnut omiin ristiriitoihinsa, mutta Putinin aloittama hyökkäys Ukrainaan paradoksaalisesti pelasti EU:n sitomalla Euroopan maat yhteen. 

Putin ei siis onnistunut hajottamaan EU:ta vaan tuli eräänlaisena nippusiteenä varmistaneeksi sen yhtenäisyyden. Ainoa, missä tuo kansojen pyöveli onnistui, oli sotahulluuden tartuttaminen ympäri maailman Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Brasiliaa ja Yhdysvaltoja myöten, kun valtiot hakevat liittolaisia toisistaan.

Myös EU:n liiderit sätkivät Putinin pelossa kuin säkillinen oravia, vaikka mitään todellista uhkaa entisestä KGB-upseerista ei taida enää olla missionsa poliittisen ja moraalisen haperuuden vuoksi.

Yhteinen vihollinen yhdistää, ja vihollisen vihollinen on ystävä, niin kuin hevosen ja aasin risteytys on muuli. Hyvien paheet ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin pahojenkin. Tuloksena on tuhlaileva kilpavarustelun kierre.

Tuloksena on myös, että globaali vapaakauppa, Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri, sääntöpohjainen maailmanjärjestys, liberaali hampurilaiskulttuuri ja moni muu elintärkeä riippuvuussuhde ovat hurjassa turbulenssissa.

Ei muisteta lukea Suomenlinnan kivitaulusta stå här pä egen botn och lita icke på främmande hielp. 

 

Kriittinen ajattelu estetään medioissa ja yliopistoissa

Kirjoitan blogiini, koska tuota kaikkea ei saisi arvostella muussa mediassa, toisin sanoen kirjoitan, jotta entistä paremmin saisitte tietoa näkemyksistäni ja siitä, että internatsistisen disinformaation rinnalla on toinen todellisuus ja henkireikä ulos kansainvälisyyden painostavasta umpiosta.

Kriittinen filosofia ja tiede tosin tapettiin yliopistoista sitomalla rahat ja opetusresurssit kansainväliseen vertaisvartiointiin, jonka piirissä päätetään, ketkä Suomen yliopistoissa saavat ja voivat tehdä tutkimusta, julkaista ja antaa opetusta. Kotimainen tiedejulkaiseminen kuoletettiin pakottamalla tiedejulkaisut kansainväliseen arviointiin sekä tasa-arvon, demokratian ja muiden hullunkuristen tarkoitusperien englanninkieliseen ja tieteenvastaiseen edistämiseen.

Englanniksi puhutaan small talkia, suomeksi syvällisiä. Vieraalla kielellä mikään ei merkitse mitään, ja siksi sillä voidaan sanoa mitä vain, esimerkiksi Ai lav juu ja Mai risörts sapports ekvaliti.

Minulle on aivan turha tulla sanomaan, että Sapirin-Whorfin aksiooma kielen ja maailmankuvan yhteenkuuluvuudesta on kyseenalaistettu. Yhtä kaikki, luonnollinen kieli ja sen käsitteet ohjaavat ajattelua. Ajattelun irtautuessa koti- ja kansalliskielestä sidokset ajattelun syvärakenteisiin katkeavat, ja siirrytään I like ice cream -retoriikan ulkoavaruuteen, josta viestejä tulee kuin radionkohinasta, esimerkkinä nyt vaikka tasa-arvoa koskeva hallintodiskurssi, jonka suhde filosofiseen ajatteluun on kokonaan poikki.

Tasa-arvon käsite on jo käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan kompleksinen, koska arvon käsite itsessään on analyttis-apriorisesti hierarkkinen per se, tai fiksummin sanottuna an sich. Mikäli arvot ovat tasan, mikään ei ole ylitse muiden, eikä mitään voida erottaa toista paremmaksi, ja päädytään yksiarvoisuuteen, jonka toinen nimi on tasa-arvototalitarismi. Juuri rakkaudestaan totalitaristiseen massakulttuuriin sosialistit korostavat aina tasa-arvon periaatettaan ja vannovat sen varaan.

Tasa-arvosta erillinen on tietysti ihmisarvo, joka täytyy olettaa päämääräksi ihan vain, jotta etiikan teorioita voitaisiin piirustella, mutta tuokin ihanne on vain muodollinen ja sisältä tyhjä, ja ongelmat alkavat heti kun pitäisi päättää, kenen pitäisi maksaa ihmisarvon toteutuminen kaukaisissa maissa, joiden kanssa meillä ei ole mitään yhteistä. Näin asia on filosofian näkökulmasta.

Demokratia puolestaan antaa yhtä paljon valtaa tyhmille kuin viisaille ja johtaa enemmistöjen diktatuuriin. Demokratiaa palvotaan, koska se mielletään samaksi asiaksi kuin vaalit, jotka kuulostavat ihmisiä kohtaan armollisilta. Niissä valtaapitävät puolueet kuitenkin uusintavat valtansa omilla ehdokasasetteluillaan ja pidättävät vallan itselleen määrävuosien välein. Vaalit ovat siis vallankaappaus, jolla puolueet pidättävät vallan itselleen.

Voi olla, että äänestäjien tietämättömyyden ja taitamattomuuden huomioon ottaen se on heille hyväksikin. Demokratia voi toimia vain, jos äänestämässä kävijät tietävät oman parhaansa, mutta aina eivät tiedä. Kansa voi erehtyä ja on erehtynyt monta kertaa.

Ja sitten on tuo tiedepolitiikka ja politisoitu tiede, joilla anti-intellektualisoidaan yliopistot sekä näivetetään kriittisyys. Irrallisilla, esittelevillä ja kinastelevilla artikkelinrepaleilla tohtoreiksi väittelijät eivät ole mitään tohtoreita vaan vastaavat entisiä lisensiaatteja, mikä on osa tiedepolitiikan nykyistä valheellisuutta, kriteerien madaltamista ja yliopistomaailman taantumusta.

Ennen yliopistoihin hakeuduttiin oppimaan jotakin, nykyään parantamaan maailmaa. Agenda edellä esiintyjät ovat selvästikin 1970-luvun taistolaisten henkisiä perillisiä. Nykyisin näitä akatemian, säätiöiden ja yliopistojen rehulla ruokittuja karvapäitä sanotaan woke- ja cancel-aktivisteiksi, sillä heidän tavoitteenaan on valtaistuimiltaan tuhota ja poistaa julkisuudesta kaikki omista näkemyksistään poikkeava ajattelu.

Erimielisiä julkaisuja he ja heidän omat kust’antajansa suvaitsevat vain, jos niiden esilläpidosta voidaan katsoa koituvan haittaa kirjoittajille itselleen, vaikka tosiasiassa pimittäminen, suodattaminen ja ennakkosensuroiminen ovat perustuslaillisen sananvapauden ja tieteen vapauden vastaisia hankkeita.

Samanmieliset toimittajat auttavat heitä orkestroimalla julkisuutta omille suosikeilleen. Ehkä vaalit täytyisikin järjestää tasa-arvon ja demokratian takaamiseksi nimenomaan yliopistoissa, jotta virat, varat ja toimintaresurssit saataisiin jaettua oikeudenmukaisemmin ja paapuuriin kallellaan olevat kallistumat oikaistua.

 

Totalitarismit tunnetaan toisinajattelijoiden olemassaolosta

Kirjoitin asioista muun muassa teoksissani Totuus kiihottaa ja sen jatko-osassa Pavlovin koirat, jotka muodostavat mediatutkimusteni osat 1 ja 2. Blogikirjoituksiani voitte lukea kokoelmista, joita voi klikkailla tämän blogin laidassa olevista linkeistä.

Olen pitänyt blogini kommenttipalstan suljettuna, koska haluan omistaa itselleni vähäsen tilaa julkisessa puheavaruudessa. Mediasertifioidut ammatikseen viisaat pääsevät kyllä keekoilemaan riittävästi Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muilla foorumeilla, joten älkää pahastuko, vaikka ette pääse sotkemaan asioita täällä.

Yleensäkään lukijoideni ei pitäisi järkyttyä kirjoituksistani vaan niistä asioista, joista kirjoitan.

Eräs ihminen sanoi minulle, ettei hän tiedä eikä tunne julkisesta sanasta muita filosofeja kuin minut ja erään Bulevardilla asujan.

Pitää muuten paikkaansa, että blogini ei ole minua varten, vaan minä olen blogiani varten. Kirjoitukseni eivät ole minun vuokseni, vaan minä olen kirjoitusteni ansiosta, seurauksena ja vuoksi. Eräs syy kirjoitusteni olemassaoloon saatat olla myös sinä, joka luet.

Taidan muodostaa nykyään Suomen ainoan todellisen opposition. Miksi sitten sijoitun sinne?

Minut on pakotettu sinne tiedepoliittisella eristämisellä. Se on merkki yhteiskuntamme tilasta. Nimittäin vain totalitarismeissa on toisinajattelijoita, ja Suomen virallisen ideologian muodostavat patentti-internationalismi, tuttavallisemmin internatsismi, ja monikulttuuri-ideologia, tuttavallisemmin monikultti.

Oppositiossa oleminen on joka tapauksessa lähtökohtaisesti tieteellisen ja filosofisen asenteen mukaista, sillä siihen liittyy kriittisyys, niin kuin tieteeseen ja filosofiaan liittyy kriittisyys. Siksi opponentti on yleensä oikeassa tai oikeammassa kuin defendentti, ja ainakin rehellisempi pirstoessaan kansakunnan ylähyllylle nostettuja porsliinikissoja.

Rooli sopii, vaikka minut on pakotettu maksamaan siitä virkojen, työsuhteiden ja yleensäkin varojen menetyksillä, sillä rahat ja resurssit virtaavat niille, jotka antautuvat edistämään poliittisesti korrekteja tarkoitusperiä, kuten tasa-arvoa, feminismiä ja muita jo käsitteinä sangen kompleksisia kotijumalia.

Minut on yritetty monta kertaa tappaa varattomuuteen, ja olen menettänyt saamatta jääneinä ansiotuloina varmasti useita satojatuhansia euroja pelkästään rehellisyyteni ja oikeuden, kohtuuden sekä totuuden tavoitteluni tähden.

Silti menetys olisi ollut vielä suurempi, jos olisin antautunut niille typeryyksille, joihin myöntymistä, mukautumista ja sopeutumista yliopistoyhteisön kollektiiviseen konsensukseen osallistuminen olisi vaatinut. 

Olen samoilla linjoilla kuin Kari Suomalainen, joka aikoinaan sanoi, että olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä – siis hakoteillä, umpikujissa ja potien täydellistä näköalattomuutta koskien esimerkiksi sitä, mistä syistä valtiollamme on velkaa lähes 200 miljardia euroa, talous on romuna eikä tulevaisuutta ole muualla kuin promilleprofeetoiden prognooseissa.

 

Aiheista aiemmin

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Fixit-valo palaa vihreänä

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Perusturvamanifesti: perustulo nyt!

Rumaa jälkeä työttömyysturvan kauneuskisoissa – Varallisuusehdot eivät saa laajentua yleistukiuudistuksessa

Asumisoikeuksien kumouslaki kuin Saimaan kanavan ryöstö ja vuokraus

Maailmansota lienee alkanut – Ajatuksia ihmiskunnan puumaisesta järjestymisestä 

Rajankäyntiä – Mitä Gibraltarin siirtolaiskriisistä voi oppia?

Ceuta on Espanjalle kuuluva itsehallinnollinen kaupunki Pohjois-Afrikassa Gibraltarinsalmen etelärannalla. Niemennokasta on tullut matalalla roikkuva hedelmä monille Marokosta EU:n alueelle pyrkiville, ja siksi Marokon ja Ceutan rajalle on jouduttu pystyttämään kuusi metriä korkea aita estämään siirtolaisten vyöryä. 

Heinäkuun lopulla kävi kuitenkin niin, että noin 50 000 rajan ylittäjää onnistui tunkeutumaan Espanjan alueelle uimalla, hyppimällä tai kapuamalla aidan yli sekä kiipeilemällä aallonmurtajien ylitse.

Vaikka Espanjan poliisi ja armeija kykenivätkin työntämään suurimman osan mellakoivista rajan ylittäjistä takaisin, asiasta kehkeytyi pienehkö hallituskriisi Suomeen sisäministeri Mari Rantasen (ps.) aloitettua valmistelut sisärajatarkastusten palauttamiseksi ja hänen tuettuaan Italian kansallismielisen pääministerin Giorgia Melonin ehdotusta, että Espanja erotettaisiin vapaan liikkuvuuden takaavasta Schengen-alueesta.

Rantasen toimet kuitattiin oppositiopuolueiden ja napamies Petteri Orpon (kok.) toimesta ”sisäministerin yksityisajatteluksi”, mikä osoittaa, kuinka kaukana Kokoomuksen ja Perussuomalaisten näkemykset ovat toisistaan. 

Olen täysin aiheellisesti ja perustellusti moittinut perussuomalaisen puolueen menoa takaamaan Kokoomuksen vaatimia ja Suomen kansalaisiin kohdistamia perusturvaleikkauksia, jotka on osoitettu työttömyysturvaan ja asumistukeen mutta ei juurikaan toimeentulotukeen, vaikka sen saajista suuri osa on ulkomailta suomalaisten ruokapöytiin istahtaneita (aiheesta täällä, täällä ja täällä).

Vaikka perussuomalainen puolue onkin pyrkinyt eristämään minut poliittisesta toiminnasta talous- ja sosiaalipoliittisen erimielisyyteni vuoksi, en silti kadu, että tein vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vaalityötä Mari Rantasen kanssa ja autoin häntä nousemaan silloin eduskuntaan. Maahanmuuttokannoissaan Perussuomalaiset ovat olleet täysin oikeassa.

Mari Rantanen on istuvan hallituksen ehkä parhaiten virkatoimessaan onnistunut ministeri, kun taas Kokoomus muodostaa yhdessä Disney-puolueiden kanssa hallituksen sisäisen opposition lähes kaikissa maahanmuuttoon ja monikulttiin liittyvissä kysymyksissä.

Ceutan siirtolaiskriisi saattaa jäädä irralliseksi episodiksi kataklysmisesta väestöryntäyksestä ja muistutukseksi arabimaiden miekkalähetyksestä, mutta edelleen sen tavoitteena on Marokon halu vaatia aluetta Espanjalta itselleen. Vertailun vuoksi Gibraltarin pohjoispuoli kuuluu Isoon-Britanniaan, mutta sen enempää Espanjan kuin Ison-Britanniankaan välillä ei ole ollut aluevaatimuksia kuningaskuntien kesken.

Ceutan rajakriisistä voi oppia, että tilapäiset oleskeluluvat ja lipsuminen palauttamispäätösten toimeenpanosta toimivat kuin hunaja mehiläisille. 

Maahan saapuneilla ei ollut pakolaisstatusta, eivätkä he täyttäneet turvapaikanhakijan tunnusmerkkejä. Heitä on harhaanjohtavaa kutsua myöskään siirtolaisiksi, sillä siirtolaisiksi sanotaan yleensä laillisia maahanmuuttajia, jotka siirtyvät esimerkiksi määräaikaisiin töihin. Sen sijaan he olivat yksiselitteisesti laittomia maahan tunkeutujia.  

Syynä kriisin syntyyn oli Espanjan vasemmistojohtoisen hallituksen päätös myöntää noin puolelle miljoonalle ”paperittomalle” tilapäinen oleskelulupa ja espanjalaisten tuomioistuinten päätökset, jotka kieltävät merellä pysäytettyjen välittömät palautukset. Siksi tällaisia päätöksiä ei pidä tehdä.

Tapauksesta voi oppia myös sen, että kansallisvaltioiden on vedettävä rajojensa valvontaan liittyvissä asioissa omaa kansallisen itsemäärämisoikeutensa mukaista linjaa. Tarvittaessa maiden pitää voida itse irtautua Schengenin vapaan liikkuvuuden sopimuksesta suojellakseen tonttiaan EU:n ulkorajojen tai sisärajojen yli tungeksivilta tulijoilta.

 

Aina löytyy myös besserwissereitä, jotka eivät koskaan opi mitään,

ja yksi heistä on filosofiasta aikoinaan tohtoriksi voideltu akatemiatutkija Timo Miettinen, jota Yle referoi EU-asioiden asiantuntijana, vaikka hänen asiantuntemuksensa ei poikkea kenen tahansa EU:n hallintoluostareissa marinoidun NPC:n mielipiteistä.

Miettisen Ylelle antaman lausuman mukaan päätös palauttaa rajatarkastukset Italiasta saapuville ihmisille oli ”vastatoimi” Italialle, joka keskeytti Schengen-sopimuksen soveltamisen Espanjasta saapuville viikko sitten Ceutan rajakriisin vuoksi. Miettisen mukaan tämä vaarantaa EU:n yhteisen rajapolitiikan, kun kansallisvaltiot ajavatkin omaa etuaan toisiaan vastaan ja ”katsovat asiaa omasta näkökulmastaan”, jolloin mukamas ”EU on antautunut hybridivaikuttamiselle”.

Miettinen voisi pitää lapsekkaan EU-uskontonsa omana tietonaan.

Tosiasiassahan jokaisen EU-maan ja Schengen-sopimuksessa olevan maan pitää pystyä valvomaan omia rajojaan nimenomaan kansallisin toimin ja katsomaan asiaa sikäli juuri omasta näkökulmastaan. 

Koska kansallisvaltiot ovat kansakuntien etujärjestöjä, niiden pitää ajaa nimenomaan omien kansalaistensa etujen mukaista maahanmuuttopolitiikkaa. Ja niin ne myös näyttävät tekevän, mutta vasta ongelmien levitessä käsiin ja realismin astuessa kuvaan.

Ongelma ei ole suinkaan se, että EU-maat valvovat rajojaan päättäväisesti ja itsenäisesti eikä myöskään siihen liittyvä poikkeaminen EU:n yhteisestä löperöstä linjasta. Ongelma olisi, jos jäsenmailla ei olisi selkärankaa itse valvoa rajojaan. Marokon tapaan myös Venäjä voisi esittää Suomelle aluevaatimuksia muokattuaan ensin rajaseutujen väestökoostumusta maahanmuutolla, joten Miettisen näkemyksessä, että EU-maiden itsenäinen rajakontrolli muka altistaa ”hybridivaikuttamiselle”, ovat karttapallot katollaan.

Hybridivaikuttamiselle altistaa EU:n raja- ja maahanmuuttopolitiikka. 

Ceutan tapaus osoittaa, kuinka mätää ja todellisuuden kanssa ristiriitaista on sellainen rajapolitiikka, jossa muut maat pyrkivät päättämään toisten maiden maahanmuuttopolitiikasta ja väestökoostumuksesta. Niin EU:ssa on jo pitkään tehty muun muassa taakanjakokäytännön kautta, vaikka sille ei ole sopimuksen tasoista hyväksyntää, saati että kansalaiset eri jäsenmaissa olisivat voineet päättää ja äänestää siitä, keitä maat kelpuuttavat alueilleen asumaan.

EU:n yhteinen rajavalvonta on jämäkkää kuin märkä paperipussi, ja Miettisen ”asiantuntemus” kituu kuin kumolleen käännetty kilpikonna, joten yliopisto ja akatemia voisivat katkaista hänen palkanmaksunsa. Naurettavan vinoutunut arvio ei ollut Miettiseltä ensimmäinen vaan osoittaa tuulesta turvoksissa olevaa EU-idealismia ja krooniseksi muuttunutta situational blindnessiä.

Miettinen ratsastelee ”humanismin” aateperinnöllä ja luo ennennäkemätöntä ”syvyyttä” istuskelemalla Edumud Husserlin polvella, kun setä selittää, miksi eurooppalainen ajattelu on kriisissä (joka ilmeisesti on krooninen). Omaan filosofin silmääni tuo kaikki on pelkkää EU-diskursiivista hallintoretoriikkaa vailla realismia. Miettinen kuuluu samaan kaaderiin kuin Heikki Aittokoski, joka kirjassaan Kuolemantanssi – Askeleita nationalismin Euroopassa haukkui kansallismielisyyden (aiheesta täällä), ja tuosta heille kannetaan kaksin käsin palkintoja kuin Kypselidien uhrilahjoja Olympiaan.

Jo Martin Heidegger lausui kyseisestä idealismista monta valittua sanaa. Nykyisinkään ongelmien syynä ei ole mikään ”natsismi” vaan sen vastakohta internatsismi, jonka vuoksi Euroopan valtioiden kassakoneet huutavat hoosiannaa, ja rahat ovat aivan lopussa. Se on hengetöntä, rahisevan kuivaa ja haukotuttavaa haaveilua todellisuudessa, jossa maahanmuutto ja väestömullistus uhkaavat eurooppalaista kulttuuria yhtä pahasti kuin Marilyn Monroe pinnallisuudellaan lännestä ja Josif Stalin aikoinaan idästä.

Hyvä huono esimerkki meneillään olevasta internatsismista on myös kokoomuslaisen Kai Mykkäsen Marokossa vuonna 2018 allekirjoittama GCM-sopimus, jolla yritettiin rakentaa kehittyneiden maiden ja kolmannen maailman välille liukuhihnamainen maahanmuuttoautomaatti (aiheesta täällä ja täällä). Ceutan tapauksessa on kaikuja tästä YK:n Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration -sopimuksesta, josta muiden muassa Yhdysvallat ja Australia ymmärsivät jättäytyä pois jo suunnitteluvaiheessa.

Maailman kansallismieliset poliitikot Donald Trump mukaan lukien tekevät aivan oikein pyrkiessään lopettamaan länsimaisen sivilisaatiomme bastardisoimisen, joka tapahtuu kulttuuribarbarian keinoin ja jossa ”ihmisoikeudet”, ”ilmastopolitiikka” ja monet vihervasemmiston ”arvot” näyttävät olevan pelkkiä verukkeita alkukantaisen rabulismin levittämiselle. Sitä kymmenien tuhansien eurojen palkinnoilla ja satojen tuhansien eurojen apurahoilla lahjotut ”tutkijat” ja heille julkisuutta kätilöivät toimittelijat tukevat suustaan pullahtelevilla strutsinmunan kokoisilla arviointivirheillä.

 

Mihin tiukempaa kansallista rajapolitiikkaa tarvitaan?

Tiukempaa rajapolitiikkaa ja väestöselektiota tarvitaan muun muassa siksi, ettei kävisi tavalla, jonka Iltalehti paljasti jutuissa Perhe pakeni Itäkeskuksesta – Tämä oli viimeinen niitti: ”Minulla meni niin hermo” sekä jutuissa Helsinkiläiskouluista julkaistiin hurjat luvut – Rehtorit kertovat totuuden ja Kouluissa tapahtunut huolestuttava muutos – OAJ vaatii toimia.

Uutisten mukaan Helsingin kaupungin peruskouluissa maahanmuuttajataustaisten lasten käytös on muuttanut Itäkeskuksen peruskoulut turvattomiksi kiusaamisrysiksi, joissa opiskeleminen on kantaväestön lapsille mahdotonta. Kantasuomalaiset joutuvat jättämään kotinsa ja muuttamaan ympäristökuntiin, kun koulushoppailukaan ei enää onnistu Helsingin kaupungin muokattua koulupiirijakoa niin, että muissa kaupunginosissa asuvia voidaan jatkossa pakottaa Itäkeskuksen rymykouluihin.

Opettajien ammattijärjestö OAJ puolestaan valittaa, että myös opettajat joutuvat basaarikouluissa fyysisen ja henkisen väkivallan kohteiksi, ja vaatii alalle ”työsuojeluohjelmaa”, vaikka ongelmien ydin on, että Lähi-itä on tuotu kouluihin. Tässä asiassa ei auta enää yhteydenotto ”liittoon”, eskalaatiosovittelijaan eikä monimuotoisuustukihenkilöön.

Inkluusio saattaa toimia tyydyttävästi niin kauan kuin ulkomaalaistaustaiset ovat pienenä vähemmistönä ja suomalaiset selvänä enemmistönä, mutta määräsuhteiden käännyttyä nurin kääntyvät myös olot nurin, kuten itäisen Helsingin kouluissa. Tämä on alenevan rajahyödyn laki, joka vastaa kalakeiton maustamista: jos suolaa lisätään vähän, maku kenties paranee, kunnes soppaan kaadetaan koko paketillinen suolaa, ja keitos muuttuu syömiskelvottomaksi. Yhteiskunnallinen tehokkuus kariutuu kieli- ja arvokonflikteihin, ja järjestelmä romahtaa tai muuttuu tunnistamattomaksi.

Suomi ei ole vain maapohja, jolla asumme, eikä turvasatama turisteille, vaan koostuu kielestä, kulttuurista ja kansakunnasta, joita ei voida palauttaa, jos ne kerran menetetään väestönvaihdon vuoksi. Tämän sanominen ei tee minusta eikä kenestäkään muusta falangistia vaan hegeliläis-snellmanilaisen filosofin.

Silmiinpistävää on, että valtaosa maahanmuuttajataustaisista oppilaista on suomen kieltä toisena kielenä opiskelevia niin sanottuja S2-oppilaita, vaikka he ovat syntyneet Suomessa. Monikultti-ideologian mukaisesti ulkomaalaistaustaiset perheet ovat siis säilyttäneet ja ylisukupolvistaneet kielensä ja tapansa pyrkimättä integroitumaan Suomeen, ja opetusviranomaiset koettavat liudentaa ongelman koulujärjestelmän viaksi, jonka oletetaan olevan korjattavissa aina vain enemmän rahaa nielevällä sopeuttamisella ja pakottamisella segregaatiota ehkäisevään väestöjen sekoittamiseen. 

Ongelmien ydin on kuitenkin väestönvaihto sinänsä ja siihen tähtäävä irrationaalinen politiikka, jota Helsingin kaupunki on tehnyt monessa muussakin asiassa (aiheesta täällä). Myöskään eliittialueiksi mielletyissä kaupunginosissa, ja etenkään niissä, lapset eivät jostakin syystä puhu enää suomea.

Jälleen on annettava tunnustusta sisäministeri Mari Rantaselle, joka vaati perumaan Helsingin uuden koulupiirijaon ja esitteli eduskunnalle maahanmuuttoa torjuvan rajaturvallisuuslain saattaen sen voimaan jo vuonna 2024 (aiheesta täällä).

 

Maahanmuutto haavoittaa kansallista konsensusta ja estää kansanrintaman

Ehdotan, että perussuomalainen puolue irtautuisi hallitusyhteistyöstä Kokoomuksen kanssa. Tärkeän perusteen siihen tarjoaa mädättäjäpuolue Kokoomuksen aie muokata asumisoikeuslakia niin, että jatkossa omistajayhtiöt voisivat myydä asumisoikeusasunnot asukkaiden alta ja kääräistä nollasijoituksellaan asukkaiden maksamat talot myyntivoittoina taskuihinsa (aiheesta täällä). 

Se antaisi härskin ja häikäilemättömän näytön Kokoomuksen harjoittamasta rakenteellisesta korruptiosta, jolla puolue on tekemässä valtiollisesta asuntopolitiikasta laillistettua rikollisuutta taannehtivan lain kiellon ja sopimusten sitovuusperiaatteen vastaisesti.

Asumisoikeuslain muutoshankkeen kaataminen tarjoaisi Perussuomalaisille erinomaisen tilaisuuden pelastaa osa romahtamassa olevasta kannatuksestaan ja tien ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin, jotka jo nyt ovat kolme vuotta myöhässä. 

Paras hallitus tulisi Perussuomalaisten, Keskustan ja molempien vasemmistopuoluiden kansanrintamasta, kunhan vasemmistopuolueet eivät olisi ulkomaalaisten minoriteettiensä panttivankeina ja siten kyvyttömiä yhteistoimintaan perussuomalaisten kanssa.

Vasemmistopuolueiden typeryys on juuri siinä, että niissä oletetaan persuille nälvimisen ja rasismista länkyttelyn lisäävän kannatustaan, vaikka äänestäjien suuri enemmistö ei ollenkaan pidä kansallismasokistisesta internationalismin hoilaamisesta eikä vasemmiston pyrkimyksestä nostella virkoihin omia mamuprinssejään ja -prinsessojaan suomalaisten ohi. 

Se, miksi maahamme ei enää saada oikeutta ja kohtuutta edustavaa kansanrintamaa, johtuu maahanmuutosta, joka lyö kiilaa kansalliseen konsensukseen. Aina vain pingoittuneempaa ”suvaitsevaisuutta” vaativa monikulttuuri-ideologia pirstoo myös suomalaisten ihmisten keskinäisiä ihmissuhteita vihervasemmistolaisella kiilusilmäisyydellään, vaikka vasemmistopuolueiden talouspoliittiset linjaukset olisivatkin sinänsä kohdallaan.

Parhaassa konfiguraatiossa viherhihhulipuolue Vihreät ja rahahihhulipuolue Kokoomus istuisivat oppositiossa yhdessä krisuhihhuleiden kanssa. 

Seikka, joka pahiten haittaa vihervasemmiston näkemysten vastaanottamista, on puolestaan asenteeseensa liittyvä näsäviisaus, jonka mukaisesti kaikki mikä poikkeaa heidän omista mielipiteistään ja intresseistään, on aina ”disinformaatiota”, ”häirintää”  tai ”rasismia”. 

Vaaleihin valmistautuva SDP häiritsee parhaillaan itseään ja vasenta siipeään korjaamalla maahanmuuttopolitiikkaansa Ruotsin demarien ja Perussuomalaisten suuntaan. Demarien tiukemmat ehdot maahanmuuttajille voidaan tulkita kosiokirjeiksi Perussuomalaisille ja Keskustalle tai kalasteluksi niiden apajilla.

Maahanmuuttokriisin paras opetus demareille on, että yhteistoimintaa perussuomalaisten suuntaan ei kannata enää torpata tavalla, joka Marinin puheenjohtajakaudella tuotti maahan kokoomusjohtoisen hallituksen. SDP:n ja kokkareiden liitosta ei ensi kaudella mitään tule. Sen verran kaukana puolueiden säästö- ja leikkauskohteet sekä verolinjaukset ovat toisistaan, joten demarien on parempi etsiä kavereita perussuomalaisten suunnalta.

---

Päivitys 16.8.2026: Sen, että Afrikasta tulvivassa väestövyöryssä ei ole kyse kriisistä vaan jatkuvasta Eurooppaan suuntautuvasta tendenssistä, osoittaa paineen jatkuminen.

Aiheista aiemmin

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Kurjistavaa kaupunkipolitiikkaa Helsingissä

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä

Koulu, maahanmuuton mankeli? 

Syyt nuorison epätoivoon ovat ideologisia 

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

Väestökadon syyt 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

Maahanmuutto ja Schrödingerin kissa

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolusteleva retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Itsenäisyys ja maahanmuutto 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika 

Priden virhe: oma ulkopolitiikka ja laittoman maahanmuuton edistäminen

Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n ja Helsinki Pride -yhteisön vuosikarnevaali on laajentunut pienehköstä kylttiletkasta merkittäväksi ja mukavaksi kaupunkitapahtumaksi.

Vielä 1990-luvulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ilmaisivat olemassaoloaan kaupungin halki mutkittelevalla kesäisellä tempauksella, jota sanottiin marssiksi. Samalla kun vähemmistöjen asema normalisoitui, tapahtumasta suli pois sen mielenilmauksellinen luonne, ja ”marssi” korvattiin sanalla ”kulkue”.

Helsingin seudun Setan Vapautuspäivät Isolla Roobertinkadulla. Huomionarvoinen on Israelin lippu. Kuvasin erkkeri-ikkunastani 1998.

Helsingin seudun Seta taivutti sittemmin nimensä ”Helsinki Pride -yhteisöksi”, koska tarvetta tasa-arvon peräämiseen lattianraoista ei ollut enää aivan entiseen tapaan. Haluttiin korostaa ylpeyttä omasta erilaisuudesta ja identiteetistä, ja yritettiin kai myös kansainvälistää toiminnan nimi.

Queer-teoreettinen ajattelu puolestaan totesi normalisointipolitiikan valtakulttuureille alisteiseksi kerjuuksi ja identiteettipolitiikan vanhanaikaiseksi, sillä se korosti olemusajattelua, toisin sanoen nimilappujen ja leimojen jakelua sekä muotteihin mukautumisen vaateita. Niinpä luovuttiin myös inklusiivisuudesta, koska se sisälsi pakonomaista sopeuttamista ja mukauttamista.

Senaatintori oli revetä reunoistaan Pridessä vuonna 2026.

Pride-yhteisön tunnuksesta sateenkaaresta tuli brändi, jonka yhteyteen tulvi monenlaisia toimijoita.

Ajattelu valtavirtaistui lopulta niin, että vastustajat alkoivat puhua ”sateenkaari-ideologiasta” ja ”homopropagandasta”, kuten Venäjällä. Tämä oli sikäli huvittavaa, että seksuaalipoliitikan ideologisuudesta ja propagandasta oli kyllä aina vastannut nimenomaan heteroseksuaalinen valtakulttuuri, johon ohjattiin ja taivuteltiin heterokoulussa, heterotieteessä, heterokirkossa, heterourheilussa, armeijassa ja kaikkialla yhteiskunnan instituutioissa jopa niin, että homoseksuaalisuus oli ollut pitkään kriminalisoituna ja sairaudeksi medikalisoituna ja ihmisten suut tukittuina kehotuskiellolla.

Tämän hulluuden kumoamisesta tuli Setan aktiivisuuden ansiosta niin suosittua, että yritykset ja yhteisöt alkoivat parantaa mainettaan liputtamalla sateenkaariajattelun puolesta.

Kriitikot sekä konservatiivien että liberaalien molemmilta laidoilta alkoivat nimittää myötäilyä pinkkipesuksi, kummatkin tosin omista syistään. Patakonservatiivien mielestä kaikki uudistuminen oli pahasta, ja liberaalien mielestä kaupallistuminen ja viihteellistyminen oli vain imartelua, josta ei puuttunut esineellistäviä sävyjä.

Uudistava politiikka oli joka tapauksessa menestystarina, kunnes alkoi tapahtua taantumista.

Pride-yhteisön aktivistit ovat viime aikoina valitelleet, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan vyörytetään jälleen entistä enemmän eri puolilla maailmaa: Euroopassa etenkin Itä-Euroopan alueilla, kuten Unkarissa, Puolassa ja Turkissa, mutta myös liberalismin mallimaassa Yhdysvalloissa, josta suuri osa gay liberation -liikkeestä oli lähtöisin.

Sitten on ihmetelty, mistä tämä johtuu.

Minäpä koetan vastata.

Kaikissa ongelmamaissa on ongelmia nimenomaan maahanmuuton kanssa. 

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen liikkeet ovat kohdanneet vihaa asetuttaan pakolaisjärjestöjen, turvapaikanhakijoiden ja laittoman maahanmuuton asianajajiksi. 

Maahanmuuton puolustelijat vetoavat käsitykseensä, että sateenkaarilipun alla pitää edustaa ja edistää kaikenlaisia ihmisoikeuksia. He kysyvät, pitäisikö pakolaisten oikeudet myydä hintana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksymisestä.

Heiltä puolestaan voidaan kysyä, pitäisikö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema ja oikeudet uhrata hintana pakolaisten maahantulon edistämisestä.

Jokaisessa kansallisvaltiossa joudutaan kansallisella tasolla päättämään, keiden lopultakin pitää maksaa toisten kansakuntien ihmisoikeuksien toteutuminen.

Asiaa ei pitäisi pyrkiä ratkomaan etujärjestöjen eikä kansanliikkeiden tasolla, koska kysymys on ulkopoliittinen ja liittyy kansalliseen turvallisuuteen sekä työllisyys- ja sosiaaliturvapolitiikkaan.

Pride-yhteisö on tehnyt virheen alkaessaan hoilata maahanmuuton edistämisen ja pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden maahantulon ja tänne jäämisen puolesta.

Perheelliset heteromiehet ovat pyrkineet rantautumaan Suomeen asylum-verukkeella ja tekeytyen kuolemanuhan alaisiksi homoiksi, vaikka samat maahan pyrkijät ovat esiintyneet myös hurskaina ja syrjittyinä kristittyinä toistaen hakemuksensa ja tuoden tänne myös perheitään.

Puolusteleeko Pride Hamas-terroria hyväksymällä joukkonsa ääri-islamismin?

Katsoessaan tätä vellontaa läpi sormien Pride-yhteisö on antanut käyttää itseään hyväksi joko tietoisesti tai omaa naiiviuttaan. Samalla se on levittänyt virheellistä käsitystä, että homot ovat mukamas laajasti tällaisen maahanmuuttopolitiikan kannalla.

Sateenkaariyhteisö ei ole houkutellut turvapaikanhakijoita lippunsa alle, vaan he ovat hakeutuneet Pride-yhteisöön itse. Osa heistä saattaa olla seksipakolaisia, mutta he ovat tuoneet mukanaan syyrialaisten ja irakilaisten koko poliittisen agendan ja muhamettilaisen uskontonsa.

He ovat kaapanneet Pride-yhteisön haltuunsa tuomalla tapahtumaan Irakin lippuja ja tehneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen karvevaalista Israel-vastaisen mellakoimisen ja mielenosoittamisen alustan.

Tästä on ollut haittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, sillä islam suhtautuu erittäin kielteisesti homoseksuaalisuuteen, ja islamin leviäminen merkitsee asenteiden taantumista, ahdasmielisyyden laajenemista ja tappiota elämäntapavapauksille.

Pride-yhteisön tapa avata fooruminsa valtiollis-poliittiselle muhamettilaisuudelle herättää kysymyksen, voisivatko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt vastavuoroisesti viedä oman lippunsa moskeijoihin. Epäilen sen olevan ongelmitta mahdollista. 

Pride-yhteisön vivuttaminen Israelia vastaan on puolestaan ristiriitaista siksi, että Lähi-idän alueella Israel on ainoa demokraattinen valtio, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on edes jonkinlaisia oikeuksia. Tämän tiedämme vaikkapa Dana Internationalista tai alueen homomekkana tunnetusta Tel Avivista, kun taas islamistisessa Iranissa homoja ripustetaan narun jatkeiksi, ja demokrattisena pidetyssä Egyptissäkin homoja viedään kuin sikoja korvasta. Tämän sai karvaasti kokea queer-aktivisti Lasse Kekki, joka katosi jäljettömiin vuonna 2006 ollessaan Kairossa tiedematkalla.

Sateenkaarilipun alla ei kannattaisi keuhkota sharia-lain puolesta Euroopassa. Myös noin 60 000 pakolaisen vastaanottaminen Ukrainasta on ollut työvoimapoliittisesti haitallista, ja mukana on tullut merkittäviä seksuaalisuuteenkin kohdistuvia uhkia ja ongelmia.

Sosiaalietuusperäisen ja kalliiksi käyvän maahanmuuton kritisointi ja vastustaminen on pyritty tuomitsemaan julkisessa sanassa ”rasismina”. Tosiasiassa maahanmuuttovastaisuus on tietenkin rationalismia ja vastuullista politiikkaa, kun maamme työllisyystilastot ovat Euroopan huonoimmat ja valtiovarainministeriön pöytälaatikoista ovat rahat lopussa.

Pride Aleksanterinkadulla 2026. Valtiolle ilmainen.

Sosiaaliturvahakuisen ja työperäisen maahanmuuton puolustelijat eivät ole ymmärtäneet sosiodynamiikkaa. Ei ole ymmärretty, että myöskään rasismi ei nouse kenekään kansankiihottajan taikasanoista. Kenelläkään tuskin on motiivia lähteä seuraamaan jotakuta pelkkien mielipiteiden vuoksi. Siihen tarvitaan vahvempia motiiveja.

Todellisuudessa rasismi nousee aina kansan syvistä riveistä, kun intressit menevät ristiin kansanryhmien kesken ja syntyy pulaa työpaikoista, asunnoista ja sosiaalietuuksista. Vaarassa ovat myös aineellisesti mittaamattomat arvot, kuten kielemme ja kulttuurimme sekä kansakuntamme väestöllinen koostumus ja poliittisen vallan perillisyytemme, joka hegeliläis-snellmanilaisen filosofian mukaan kuuluu suomalaisille itselleen.

Pride-yhteisön harjoittama maahanmuuton edistäminen on ollut pragmaattisesti epäviisasta, jopa tyhmää, koska sitä kautta on lietsottu eripuraa, kiristetty ilmapiiriä ja kovennettu asenteita, joista kärsivät sitten myös kansalliset vähemmistöt ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt itse.

Pride-yhteisö on menettänyt tapahtuman koordinoimisen ja kontrollin, koska järjestössä ei juurikaan enää toimi kovapintaisia homomiehiä, jotka tietävät, mitä tekevät. 

Pride-yhteisöä on alkanut leimata lisäksi turhamainen vaateliaisuus. Esimerkkinä siitä Helsingin Sanomat (joka aiemmin on kirjoittanut aiheesta hyvin myönteisesti) nosti esille kurjan faktan, jonka mukaan Pride-yhteisön vaatimus esteettömyydestä on johtanut tapahtumasponsorien joukkopakoon.

Kun Pride-yhteisön pääasiallisina huolenaiheina ovat afrikkalaistaustaisten yksinhuoltajaäitien esteettömän kulun hiilijalanjäljen kompensoimiseen verrattavat asiat, on selvää, että esteettömyysvaatimukset ovat itse muodostuneet esteiksi esteettömälle tapahtumalle.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi Kaivopuiston täyttäneessä tapahtumassa ei paljon sponsoreita näkynyt. En havainnut paikalla myöskään puolueiden standeja. Pari eduskuntapuoluetta ei tapahtumaan edes pyri, ja yhden Pride-yhteisö harjasi pois. Olisivatko loputkin karkotetut vai lähteneet itsestään?

Ainoa erikoisuus oli joidenkin pervojen puistoon ripustama slingikeinu, joka herätti kirkkotätien keskuudessa räksytystä, pitääkö tällaista sallia ennen iltayhdeksää ja lapsille avoimessa tilaisuudessa! Virkkuumummujen onneksi heillä ei ilmeisesti ole vähäisintäkään kuvaa siitä, mitä kaikkea alaikäisten verkkokalvoille virtaa suoraan Internetistä...

Sukkapuikkokerhojen länkyttely ”lapsille vaarallisuudesta” edustaa kieroa yritystä jynssätä pois kaikenlaiset homoseksuaalisuuden ja sukupuolisen erilaisuuden vähäpätöisimmätkin ilmaisut julkisista tiloista think the children -veruketta käyttäen. Sellaisena se edustaa vanhakantaista syyllistämispolitiikkaa, aivan samanlaista kuin tapakristittyjen mielenosoituksissaan huutelemat ”jättäkää lapset rauhaan” -parahdukset.

Pridestä jäisi jotakin puuttumaan ilman kiihkokristittyjen farisealaisuutta.

Jälkeläistensä seksuaalisesta suuntautumisesta päättämään pyrkiville perheenisille ja -äideille voisi vastata: ”Jättäkää itse!” Sillä hekään eivät voi – praise be to God – äänestää kenenkään toisen ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta eivätkä käyttäytymisestä. 

Myönteistä tämänvuotisessa Pride-tapahtumassa on nimenomaan sen keskittyminen lasten ja nuorten aseman ja oikeuksien parantamiseen. Pride-yhteisö on halunnut aina tarjota lapsille ja nuorille turvallisen mahdollisuuden olla oma itsensä riippumatta heteroseksuaalisuuteen painostamisesta, eheytysideologiasta ja muusta manipulaatiosta.

Vanha sanonta ”there is no hate like christian love” pitäisi ehkä paikkaansa, ellei konservatiivikristittyjen harjoittama passiivis-aggresiivisuus olisi kirkon valtavirran näkemysten vastaista ja rajoittuisi lähinnä Jeesus-bussilaisiin, joita ilman Pride-karnevaali jäisi tylsäksi kuin kesäpäivä ilman aittapolulla astelevaa emäntää.

Pohdittaessa sateenkaariyhteisön bränditaantumaa on hyvä muistaa, ketkä Tornion raja-aseman kautta maahamme tulleet tekivät suuren määrän alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia aivan pian sen jälkeen, kun sisäministerinä toiminut Petteri Orpo (kok.) oli vuonna 2015 päästänyt Suomeen yli kolmekymmentätuhatta laitonta maahantulijaa, joiden olisi pitänyt esittää turvapaikkahakemuksensa jo ensimmäisessä kauttakulkumaassa.

Heidät Suomen Migri vasta vuonna 2019 paljasti sotilaskarkureiksi tunnustaen myös sen, ettei sotilaskarkuruus ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan peruste turvapaikan myöntämiselle. Tuosta asti heille on myönnetty tilapäistä suojelua tarjoten heille myös oikeutta itse päättää, ovatko olot lähtömaassa sellaiset, että sinne voi palata. Näin toimii köyhien ja vähäosaisten ikuisena ystävänä tunnettu napamies Orpo, jonka mukaan ”kaikkein vähäosaisimmilta ei leikata”. Suomalaisten sosiaaliturvaan Kokoomuksen kynsi on kyllä yltänyt.

Jotakuta saattaa kiinnostaa, että myös monet muslimit itse vastustelevat islamin leviämistä Euroopassa. Luai Ahmed -niminen jemeniläislähtöinen Instagram-postaaja on esittänyt useita islamin vaaroista varoittavia videoita samoin kuin eräs puolalainen, jonka videoihin voi perehtyä niin ikään Instagramissa. 

YouTubesta löytyy paljon informaatiota anti-gay ja anti-LGBTQ-lakien voimaan nuijimisesta esimerkiksi Burkina Fasossa (France24:n video) ja Ugandassa (CBC Newsin video), joissa on järjestetty valtavia vihaa pursuilevia mielenosoituksia ja pidetty tulikivenkatkuisia palopuheita parlamenteissa. Pontimena on ollut useimmiten islam. Näistä Suomen valtavirtamedia ei juuri pukahda. Syy: poliittinen korrektius, vieraskoreus ja yleinen impivaaralaisuus.

---

Päivitys 26.7.2026: Käytännön verifiointi edellä sanomalleni tuli taaskin varsin pian muuan äärimuslimin ajettua autolla väkijoukkoon Berliinin Pride-tapahtumassa motiivinaan islamistinen miekkalähetys. Ja tämä kaiken muun ääri-islamistisen terrorin lisäksi. On selvää, että yhteiskuntiamme terrorisoivat tahot on karkotettava kulttuurimme piiristä lain voimalla mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

 

Aiheesta aiemmin

Terrorismi ei ole ylpeys (pride)

Islamin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjä – Oikeasti

Islam ja homot kuin tuli ja vesi

Älykkyys liukumäessä

Ylen jutussa murehdittiin jälleen sitä tutkimuksellisesti todettua tosiasiaa, että Suomessa asuvien ihmisten keskimääräinen älykkyys on laskussa. Kyseessä ei ole keinotekoinen täyteuutinen, vaikka aika ajoin toistuvana se sopiikin hyvin kiertotalouteen. Ilmiö sinänsä on jatkuva, ja pysyväisluonteisena se täyttää varmasti kestävän kehityksen periaatteet.

Kirjoituksessa viitattiin Puolustusvoimissa suoritettuihin testeihin ja niiden analyyseihin sekä koululaisten PISA-tuloksiin, jotka ovat romahtaneet viime vuosina.

Yleisradion edellä linkatuissa jutuissa käännellään kaikki kivet syiden löytämiseksi. Haastatellaan psykologian professori Markus Jokelaa, jonka mukaan ”selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin.”

Sosiaalisessa mediassa riehumista tuskin voi laittaa vastuuseen älykkyyden laskusta, koska on ajateltavissa, että sossumedian näpelöiminen stimuloi aivoja, vaikka tiedollisesti se saattaakin tyhmistää. Tyhmyys puolestaan on eri ominaisuus kuin älykkyys.

Puolustusvoimissa testitulosten lasku alkoi 1990-luvun lopulla, jolloin väestömme etninen kirjavoituminen alkoi myös armeijan harmaissa.

Ei ole huomattu pohtia, entäpä jos professorit Tatu Vanhanen, Richard Lynn, Gunnar Heinsohn ja Helmuth Nyborg ovatkin olleet oikeassa päätellessään, että maahanmuutto keskimäärin vähemmän älykkäistä kansakunnista on johtanut keskimääräisen älykkyyden laskuun myös pohjoisissa maissa. Karttakuva älykkyyden jakautumisesta maailmassa löytyy esimerkiksi täältä.

Yksi selitys älykkyystestien tilastopudotuksiin voi löytyä siitä, että korkeimmin koulutetut ja siten todennäköisesti älykkäimmät naiset eivät halua äideiksi eivätkä hanki lapsia entiseen tapaan. Lapsia hankkivat sekä länsimaissa että kehitysmaissa alemmin koulutetut vanhemmat, jolloin keskimääräinen älykkyys putoaa globaalisti. 

Aalto-yliopiston systeemianalyysin emeritusdosentti Kyösti Tarvainen on julkaissut vuosien saatossa useita tilastoanalyysejä älykkyyden muutoksista ja maahanmuuton aiheuttamista väestöllisistä suhteista. Erään hänen julkaisunsa mukaan muutamankin pisteen alenema älykkyyden keskiarvossa merkitsee katastrofia länsimaisten yhteiskuntien kannalta. 

Toisella tavalla sanottuna muutamankin pisteen etumatka älykkyyden keskiarvossa on puolestaan taannut edistyneiden kansankuntien menestyksen länsimaissa ja niiden hyvinvointivaltioissa, juuri niin kuin Lynn ja Vanhanen ajattelivat teoksissaan IQ and the Wealth of Nations (2002) ja IQ and Global Inequality (2006). 

Ilmiötä selittää se, että Gaussin kellokäyrän liukuminen suuntaan tai toiseen pienenkin siirtymän verran joko karsii tai lisää huippuälykkäiden yksilöiden määrää dramaattisesti.

Lynnin ja Vanhasen tutkimuksia arvosti Suomessa muiden muassa sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos, joka vasemmistolaisuudestaan huolimatta (tai sen vuoksi) innostui jossain uransa vaiheesta sosiobiologiasta ja arvioi teoksia täällä. 

Älykkyyttä sinänsä ei voida pitää absoluuttisena lukuarvona, vaan älykkyysosamäärä on pisteluku, joka seuraa suhteuttamisesta populaation keskiarvoon. Jos keskimääräinen älykkyys laskee, yksilöt saavat silti samoja arvoja kuin ennenkin, sillä Gaussin käyrä siirtyy kokonaisuudessaan asteikolla alaspäin.

Tämä tarjoaakin lohdutusta älykkyyden kokonaistason murehtijoille. Tulos on vähän kuin vanhassa vitsissä, jonka mukaan muuan testattava sai lukuarvon 85 ja selitti, että ”älykkyyteni ei suinkaan ole noin matala; testi vain oli niin vaikea.”

Testit sinänsä eivät kuitenkaan valehtele. Niiden tulokset ovat objektiivisia. Älykkyyden pitäminen ei-mitattavana ja kulttuurisidonnaisena suureena onkin erittäin epä-älyllistä, niin kuin myös älykkyyden upottaminen sosiaalisen menestymisen viitekehykseen.

Älykkyyden ja yhteiskuntien menestyksen välinen korrelaatio on pyritty kyseenalaistamaan puuttumalla älykkyystutkimuksen menetelmiin. Muutamat ovat väittäneet älykkyystestejä epäluotettaviksi ja katsoneet, että älykkyyttä pitäisi arvioida kulttuuriteoreettisesti: määrittelemällä älykkyys pikemminkin menestymiseksi kulttuurioloissa tai sosiaalisissa oloissa kuin älykkyystesteissä.

Kulttuuriteoreettinen älykkyyden määritteleminen on kuitenkin sangen ongelmallista.

Oletetaan ihminen, jonka mitattu älykkyysosamäärä on 85, eli melko alhainen. Mikäli tämä yksilö suoriutuu hyvin kulttuurissa, hänet pitäisi luokitella kulttuuriteoreettisen ajattelutavan mukaan huomattavan älykkääksi. Tämä puolestaan olisi mittauksen vastainen tulos.

Ajatellaanpa sitten ihmistä, jonka älykkyysosamääräksi saadaan mittauksessa 115 ja joka on selvästi keskimääräistä älykkäämpi. Mikäli tämä yksilö menestyy huonosti kulttuurissa, hänet pitäisi määritellä kulttuuriteoreettisen arviointitavan mukaan heikkoälyiseksi, mikä olisi sekin vastoin mittaustulosta.

Johtopäätös on: kulttuuriteoreettisen älykkyyden arvioimisen mukaan älykkäimmäksi osoittautuisi sellainen yksilö, joka heikoimmalla mitatulla älykkyydellä menestyisi parhaiten kulttuurioloissa. Ja heikoimmaksi osoittautuisi älykkyydeltään se, jonka mitattu älykkyys on korkein mutta joka korkeimmasta älykkyydestään huolimatta pärjää huonoiten kulttuurissa.

Kulttuuriteoreettisen arviointitavan mukaan älykkäin on sellainen yksilö, joka heikollakin älykkyysosamäärällä menestyy käytännön elämässä, ja vähä-älyisin on sellainen, joka ei korkeallakaan älykkyysosamäärää pärjää käytännön olosuhteissa!

Tämän mukaan yksilö on sitä älykkäämpi, mitä vähäisemmällä testatulla älykkyydellä hän menestyy kulttuurioloissa, mikä puolestaan johtaa ristiriitaan arvioitavan ominaisuuden tai ilmiön olemuksen, älykkyyden, kanssa.

Tästä ristiriidasta seuraa, että älykkyyttä ei voida määritellä kulttuurirelatiivisesti: suhteessa ympäröiviin oloihin. Älykkyyden määrittely onkin mahdollista vain suhteessa testiin. Testatun älykkyyden pitää olla vertailun pohjana silloinkin, kun älykkyyttä arvioidaan menestymiseksi kulttuurissa, sillä muussa tapauksessa mikä tahansa menestys (esimerkiksi näppäryys tai sosiaalinen lahjakkuus), voitaisiin tulkita älykkyydeksi.

Kulttuuriteoreettisen älykkyyden arvioinnin mukaan kaikki menestyvät luonnonoliot olisivat hyvin älykkäitä, kun niiden arvioinnin perustana pidettäisiin vain selviytymis- tai suoriutumiskykyä. Tämän mukaan apina on ihmistä älykkäämpi, mikäli se menestyy ihmistä paremmin viidakossa.

Kulttuuriteoreettinen älykkyyden määritteleminen on tietenkin hyvin neuvokasta postmodernistien, sosiaalisten konstruktionistien ja jälkistrukturalistien mielestä, sillä se sivuuttaa heidän kiusalliseksi kokemansa mittaavan tutkimuksen ja sen mukaisen positivismin, joka usein on ikävän paljastavaa. 

Kulttuuriteoreettisessa ajattelutavassa on kulttuurirelativistien omalta kannalta onnekasta kaiketi juuri se, että sen mukaan heikkoälyinen osoittautuu älyllisesti lahjakkaaksi, sillä hän pärjää kulttuurissa vähälläkin älyllä, joka voidaan aina kompensoida eleganteilla selityksillä.

Tällöin ei kuitenkaan ole enää kyse älykkyyden arvioimisesta. Kulttuuriteoreettinen arviointitapa ei paljasta älykkyyttä, vaan sen kautta valottuu lähinnä survival-strateginen menestyksellisyys, pärjääminen, kyvykkyys tai voitokkuus. Häivyttääkseen tämän ongelman kulttuuriteoreetikot puhuvatkin mielellään ”yleisen lahjakkuuden” arvioimisesta eivätkä älykkyyden mittaamisesta.

Ongelmana on, että tällä tavoin ajateltaessa luovutaan älykkyyden tutkimisesta, ja koko aihe liudennetaan perimmältään muiden ilmiöiden selvittelemiseen. Tosiasiassa älykkyys on tutkimusilmiö, joka voidaan tavoittaa vain testien avulla, sillä voidaan katsoa, että älykkyyden testaaminen sinänsä luo tutkittavan ilmiön. Älykkyysosamäärää ei ole ilman älykkyystestiä, mittaamista ja tilastoimista. Tästä johtuu, että älykkyyttä voidaan arvioida vain testin avulla, kokeellisesti, suhteessa koetehtäviin ja tilastosuhteutuksen avulla.

Useat testit tosin painottuvat loogiseen päättelyyn, geometriaan ja tilalliseen hahmottamiseen, ja muu lahjakkuus, kuten musikaalisuus tai verbaalisuus, jäävät vähemmälle huomiolle.

Kenellekään tuskin on kuitenkaan voinut jäädä epäselväksi, että maahanmuuttoa suosiva vihervasemmisto ja porvaristo korostavat kulttuuriteoreettista älykkyyden määrittelyä himmentääkseen sen ikävän tosiasian, että testatussa älykkyydessä havaitut alenemat johtuvat afrikkalaisperäisestä maahanmuutosta.  

Voidaan vielä pohtia esimerkkitapausten valossa sitä, miten älykkyys ja menestys suhteutuvat toisiinsa. Tutkimuksissa on havaittu, että jos yksilöiden älykkyysosamäärä poikkeaa toisistaan viidenkintoista pisteen verran, alkaa osapuolten välille syntyä ymmärtämisongelmia. Kolmenkymmenen pisteen ero merkitsee jo syvää kommunikaatiokuilua. Tämä selittää, miksi kohtuullisen älykkäät ihmiset voivat menestyä elämässä paremmin kuin huippuälykkäät.

Esimerkiksi jos älykkyysosamäärä on välillä 110–120, yksilö on keskivertoa (100) älykkäämpi, ja tämä antaa hänelle etua elämässä. Mutta toisaalta hän on myös sweet spotissa niin, että hän tulee toimeen useimpien ihmisten kanssa älykkyysosamäärän vaihteluvälillä 95–135, eikä sosiaalisia ongelmia esiinny.

Tämä johtaa kohtuullisen älykkäitä yksilöitä menestykseen ja selittää esimerkiksi sitä, miksi joku ammattikorkeakoulutettu keskivertoälykäs saattaa menestyä älykkäämpää yliopistokoulutettua paremmin sellaisessa ideologisessa viitekehyksessä kuin työelämässä, joka vaatii sosiaalista joustavuutta, sitoutumista ja tinkimistä johdonmukaisen ajattelun periaatteista.

Sen sijaan huomattavan älykäs 135 pisteen yksilö tai huippuälykäs 150 pisteen yksilö löytävät ymmärtäjiä yleensä harvalukuisemmasta seurasta, ja sosiaalisten konfliktien todennäköisyys kasvaa. Tämä selittää, miksi huomattavan älykkäät ja huippuälykkäät yksilöt koetaan helposti vaikeiksi ihmisiksi, eivätkä he saa juttuseuraa oikein toisistaankaan, kun piste-eroa on tuo 15.

Juuri siinä näkyy, että älykkyys on objektiivinen ominaisuus, eikä sitä voida määritellä kulttuuriteoreettisesti tai kulttuurisidonnaisesti sosiaalisen menestyksen perusteella.  

 

Aiheesta aiemmin

Syy koulumenestyksen romahdukseen on valtiosalaisuus

Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee? 

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Pisan kalteva torni 

Maahanmuutto ja Schrödingerin kissa

”Schrödingerin kissa” on Nobel-palkitun itävaltalaisen fyysikon Erwin Schrödingerin kehittelemä ajatuskoe, jossa yritetään kuvata kvanttimekaniikan epätäydellisyyttä siirryttäessä atomitasolta makroskooppisiin systeemeihin.

Kokeensa hän esitteli kolmiosaisessa esseessä nimeltä Die gegenwärtige Situation der Quantenmechanik vuonna 1935, ja kirjoitus julkaistiin saksalaisessa Naturwissenschaften-lehdessä.

Ajatuskokeen sisältö on seuraava. Suljetussa laatikossa on kissa. Laatikkoon on kytketty laitteisto, joka koostuu radioaktiivisesta ytimestä ja myrkkykaasuastiasta. Koe on järjestetty niin, että 50 prosentin todennäköisyydellä ydin hajoaa yhden tunnin sisällä. Mikäli ydin hajoaa, se lähettää hiukkasen, joka käynnistää laitteiston avaten myrkkyastian, jolloin kissa kuolee.

Kuitenkin: kun laatikko tunnin kuluttua avataan, ei tavata todennäköisyyttä vaan todetaan tilanne, jossa on joko hajonnut ydin ja kuollut kissa tai hajoamaton ydin ja elävä kissa. 

Schrödingerin kokeen tarkoituksena oli havainnollistaa ongelmaa, joka vallitsee pelkkiin todennäköisyyksiin perustuvan kvanttifysiikan ja todellisuudessa havaittavien ilmiöiden välillä. Hiukkastason tapahtumat perustuvat pelkkiin todennäköisyyksiin, mutta niillä on väistämättä myös konkreettiseen aistimaailmaan vaikuttavia seurauksia.

Tieteenfilosofinen kysymys on, milloin jokin systeemi lakkaa olemasta kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi niistä. 

Kysymys on yhdenmukainen esimerkiksi sen kanssa, milloin ruotsalainen yhteiskunta lakkaa olemasta aidosti monikulttuurinen kahden tilan sekoitus ja muuttuu vain toiseksi vaihtoehdoista, joko ruotsalaiseksi tai ulkomaalaiseksi.

Maahanmuuttoa koskevissa ennusteissa ja tulevaisuudenkuvissa liikutaan todennäköisyyksien maailmassa, kuten kvanttifysiikassa, mutta molemmilla on väistämättä konkreettisia tuloksia. 

Schrödingerin tarkoituksena oli osoittaa, että kvanttimekaniikka on epätäydellistä ilman sääntöjä, jotka kuvaavat, milloin kvanttimekaniikan tapa kuvata hiukkasta pelkillä todennäköisyyksillä romahtaa ja kissa joko kuolee tai säilyy hengissä sen sijaan, että olisi kumpaakin.

Vastoin yleistä käsitystä Schrödinger ei tarkoittanut kokeellaan, että hänen mielestään kissa voisi olla sekä kuollut että elävä samanaikaisesti. Schrödinger oli pikemminkin sitä mieltä, että kvanttimekaniikan teoria oli epätäydellinen eikä pystynyt kuvaamaan todellisuutta tässä tapauksessa. Koska kissan täytyy olla joko kuollut tai elävä, saman pitää päteä myös ytimeen: sen pitää olla joko hajonnut tai ehjä.

Samaan tapaan voidaan ajatella, että myöskään maahanmuuttopolitiikan ei pidä tukeutua pelkkiin todennäköisyyksiin, koska ne eivät onnistu kuvaamaan todellisuutta, vaan konkreettisiin tuloksiin, jonka tuloksena on joko kuollut tai elinvoimainen Suomi.

Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

SDP:n ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi 23.9.2025 selvityksen, jonka mukaan Suomen väkiluku voisi kasvaa seitsemään miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, mikäli niin sanottu muuttovoitto olisi vuositasolla 20 000–50 000 henkilöä ja maahanmuutosta johtuva kokonaiskasvu noin miljoona tulijaa.

Ennusteen tekijäksi mainittin Aapo Hiilamo, joka esitellään Sorsa-säätiön sivuilla ”väestötieteen tohtorina”.

Vikana tällaisissa selvityksissä on niiden disipliinimäisyys, eli lappusilmäisyys. Niissä keskitytään arvioimaan asioita vain ja ainoastaan taloudellisen kestävyysvajeen, kuten työllisten ja työttömien määrän, syntyvyys- ja kuolleisuuslukujen tai lasten ja eläkeläisten määrällisen suhteiden, kannalta.

Keskustelua on kirvoittanut viime aikoina myös tutkimuslaitos MDI:n 16.9.2025 julkaisema raportti, jossa murehditaan suomalaisten ikääntymistä.

Asiaa voisi tohtoroida laajemminkin. MDI:ssä toimivien nuorehkojen tutkijoiden kannattaisi perehtyä muuhunkin kuin lähtenään olleisiin Tilastokeskuksen numeropeleihin. Työväenliikkeen helmoissa toimivassa Kalevi Sorsa -ajatuspajassa sopisi pohtia etenkin työpoliittisia näkökohtia.

Yksinkertaisimpienkin pitäisi ymmärtää, että maassamme, jossa on noin 270 000 työtöntä, ei ole tarvetta lisätyövoimalle.

Tässä mielessä myös vasemmistoliittolaisen kansanedustajan Anna Kontulan taannoinen aloite EU:n ulkomaista työvoimaa koskevan tarveharkinnan poistamisesta oli tyrmistyttävä ja kuohutti ay-väkeä. Vielä hullumpaa oli, että sen taakse hurahti noin puolet muiden puolueiden kansanedustajista, perussuomalaisia lukuunottamatta.

Nykyisin tähän maahan virtaa suurin määrin työntekijöitä EU:n sisäisiltä markkinoilta, eikä muualta tulevaa niin sanottua asiantuntijatyövoimaa pidättele mikään.

Tappiota kärsivät sekä suomalaiset, jotka joutuvat olemaan työttöminä, että yritykset, jotka hyötyvät halpatyövoimasta vain väliaikaisesti mutta maksavat siitä korkeampina veroina, jotka johtuvat suomalaisten päätymisestä työttömiksi.

Syynä ikääntyvien suomalaisten syrjintään työmarkkinoilla on ulkomainen työvoima. Perheenyhdistämisten mukana tulevat puolestaan heikentävät huoltosuhdetta.

Asiasta keskusteltiin 27.8.2025 Ylen A-studiossa, jossa historian dosentti Teemu Keskisarja huomautti maahan pyrkivien epätasaisesta laadusta (aiheesta täällä).

Huomautan itse, että myöskään niin sanotut työperäiset maahanmuuttajat eivät ole välttämättä pysyvästi työperäisiä vaan saattavat olla nopeasti työttömiä ja sosiaaliturvahakuisia maahanmuuttajia. 

Olettavasti juuri niin käy monille hoiva-alan maahanmuuttajille sitä mukaa kun heidän hoidettavansa kaatuvat hautaan. Jo tämän vuoden alussa Suomessa raportoitiin olevan noin 6000 työtöntä lähihoitajaa.

Suomeen virtaavat opiskelijat puolestaan käyttävät Suomen lukio- ja korkeakoulujärjestelmää omana karusellinaan ja häipyvät sitten ulkomaille vieden viisautensa mennessään samalla kun Ylen toimittajat kiittävät heitä ”Suomen koulutusjärjestelmän pelastamisesta”.

Suomalaisten veronmaksajien jälkeläiset puolestaan jätetään vaille koulutuspaikkoja, kun opetusministeriö ja yliopistot pitävät ihanteenaan läänittää kymmeniä prosentteja aloituspaikoista ulkomaalaisille (aiheesta täällä).

Niinpä väestökäyrissä havaittavia kuoppia ja pullistumia ei pitäisi tasoitella maahanmuutolla. Kuopista tulee helposti pullistumia ja pullistumista kuoppia. Tilastovaihtelujen ja ylimenokausien ylitse pitäisi selviytyä muilla keinoin.

Keskisarjan kannanotot eivät olleet tietenkään mieluisia Ylen toimittajille. A-studion juontaja Annika Damström totesikin seuraavan päivän 28.8.2025 lähetyksensä aluksi, että perussuomalaiset puheet eivät pysyneet ”sellaisella tasolla, jota Yle pitää hyvän maun mukaisina”.

Toimittajat eivät siis saaneet lähetykseensä sellaisia mielipiteitä, jotka olisivat vastanneet toimittajien omaa ideologista näkemystä maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Perussuomalaisten kannatus sen sijaan pomppasi parin prosenttiyksikön verran merkiksi televisionkatsojien hyväksynnästä ja samanmielisyydestä.

Jokaisen tulisi ymmärtää, että ajatuksia punnitaan väärällä vaa’alla, jos niitä arvoidaan ”hyvän maun” kriteereillä.

Olennaista on, pitävätkö ajatukset paikkaansa ja kuinka perusteltuja ne ovat – ei se, miellyttävätkö ne toimittajia tai ovatko ne kilpailevien puolueiden näkemysten mukaisia.

Maahanmuutto-ohjelman jatko-osassa keskusteltiin sitten maahanmuuton mahdollisen oikeutuksen ja siihen liittyvien vääryyksien sijasta siitä, millä tavalla maahanmuutosta pitäisi keskustella. 

Asiaa itseään käsiteltiin vain huoltosuhteen, kestävyysvajeen, syntyvyyden ja kuolleisuuden sekä yleensäkin taloudellisten tekijöiden kannalta. Maahanmuuton aiheuttamat kulttuurimuutokset sivuutettiin kokonaan.

Myöskään studioon vastaamaan kutsuttu perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius ei saanut sanotuksi keskeistä asiaa.

Se on: maahanmuuton seurauksena olemme hallitsemattomassa ja vaikutuksiltaan peruuttamattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme ja kulttuurimme, väestömme etninen rakenne sekä poliittisen vallan perillisyytemme, jonka mukaan poliittinen valta Suomessa kuuluu suomalaisille itselleen ja heidän jälkeläisilleen.

Poliittisen vallan perimisoikeus on unohdettu julkisissa keskusteluissa kokonaan merkkinä siitä, että vasemmisto vastustaa kaikkea perillisyyttä ja perittyjä oikeuksia. Koko kysymys maahanmuuton oikeutuksesta on pidetty järjestelmällisesti poliittisen prosessin ulkopuolella, kun asiasta ei ole saanut äänestää omana asiakysymyksenään.

Suomi ei ole ensisijaisesti maapohja, jolla asutaan. Suomi koostuu suomalaisista ihmisistä. Kaiken lähtökohtana on kansa. Kansa muodostaa yhteiskunnan ja yhteiskunta valtion. Tämä on hegeliäis-snellmanilaisen filosofian ydin.

Kansallisvaltiot koostuvat kansalaisista, ja hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen vain yhtenäisen kansallisvaltion sisällä. Muussa tapauksessa ajaudutaan kielellisiin ja kulttuurisiin kitkoihin sekä etnisiin ristiriitoihin, jotka huonontavat yhteiskunnallista tehokkuutta ja johtavat konflikteihin, kuten Ukrainan venäjänkielisissä osissa on käynyt.

Suomi ei muodostu vain maamme luonnosta, rakennuksista, patsaista eikä instituutioista vaan ihmisistä. Venäjä on sellainen kuin on, koska venäläiset ovat sellaisia kuin ovat. Muhamettilaiset yhteiskunnat puolestaan ovat sellaisia kuin ovat, koska muslimit ovat sellaisia kuin ovat.

Ja Suomi on sellainen kuin on, koska suomalaiset ovat sellaisia kuin olemme. Suomi ei ole luonut suomalaisia, vaan me suomalaiset olemme luoneet Suomen omaksi kuvaksemme.

Mitä enemmän Suomeen virtaa ulkomaalaisia, sitä vähemmän Suomi muistuttaa Suomea ja sitä enemmän maamme muistuttaa vieraita yhteiskuntia. 

Suomen kansalaisia ulkomaalaisista voidaan tehdä myöntämällä heille Suomen passeja, mutta heistä ei tule sillä pelin suomalaisia, sillä kansa on etnografinen kategoria ja kansalaisuus pelkästään paperilla oleva hallinnollinen määre.

Jos kansamme vaihtuu tai muuttuu toiseksi, Suomi lakkaa olemasta sellaisena kuin sen tunnemme. Maapohja, järvet ja auringonlaskut jäävät, mutta Suomea ei enää ole. Jäljelle jääneet suomalaiset elävät vieraina edeltäjiensä maassa, jossa valtaa käyttävät muualta tulleet kansat.

Juuri tämä muutos on tapahtumassa, kun suomen kieltä korvataan englannilla ja muilla maailmankielillä ja kulttuuriamme muokataan ylikansallisen monikulttuuri-ideologian muotoon.

 

Aiheesta aiemmin

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Vaihtoehto inkluusiolle 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa 

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä

Perussuomalaisten kansanedustaja ja historian dosentti Teemu Keskisarja tuli sanoneeksi A-studiossa 27.8.2025 maahanmuutosta niin kuin asiat ovat.

Hän muun muassa kuvasi eräitä tiettyjä maahanmuuttajia osittain ”heikkolaatuisiksi tulokkaiksi” ja tarkoitti, että tulijat eivät ole olleet laadullisesti, eli koulutukseltaan ja muilta relevanteilta ominaisuuksiltaan, kantaväestön tasolla.

Hän kysyi, ”onko joku [...] sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset tai lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti ja ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?”

Lisäksi Keskisarja kuvasi maahanmuuttoa ”väestönvaihdoksi” ja sopeuttamiseen kipattuja voimavaroja ”kotouttamisteollisuudeksi” sekä sanoi, että ”meillä ei ole mitään tarvetta ainakaan EU:n ulkopuoliselle työvoimalle.”

Nähdäkseni Keskisarjan kannanotoissa ei ole mitään sellaista, mille ei löytyisi perusteita ja mistä ei olisi todisteita.

Joidenkin mielestä ”väestönvaihto” on ruma sana, mutta sillä tavalla ajateltaessa pyritään peittämään, kuinka ruma tuon sanan kuvaama ilmiö itse on – ja että sen hintalappu on hyytävä.

Muutama vuosi sitten aluekehittämisen konsulttilaitos MDI julkaisi tutkimuksen, jossa osoitettiin, että väestö todellakin on vaihtumassa. Raportissa kirjoitettiin, että 

”[k]oko maan väestönkasvu perustuu täysin vieraskielisen väestön kasvuun vuosien 2020–2040 aikana. Kotimaisia kieliä puhuvien määrä alenee noin 450 000 henkilöllä ja vieraskielisten kasvaa noin 490 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.”

Valtavirran mediat eivät kyseisestä väestöennusteesta pukahtaneet, mutta Suomen Uutiset kirjoitti aiheesta, että Suomen suurten kaupunkien väestö vaihtuu vuoteen 2040 mennessä. Lehti on todennut saman nyt dosentti Keskisarjan ympärille nostetun kohun yhteydessä.

Maahanmuuton kustannukset (koskien Somaliasta ja Irakista tulleita) osoitettiin jäätäviksi jo Suomen Perustan julkaisemissa tutkimuksissa, joita kukaan ei ole pystynyt osoittamaan virheellisiksi.

Monetkin ovat Samuli Salmisen laatimia tutkimuksia moittineet ja vaatineet, että asiaa ei pitäisi sanoa – tosin tieteelliseltä kannalta tilastolliset tosiasiat ovat kumoamattomia. 

Jokaisen kannattaa katsoa oheinen podcast, jossa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen toteaa maahanmuuton julkiselle taloudelle rankasti tappiolliseksi. Hänen mukaansa elinkaarikustannukset ovat tulijaa kohti jopa 900 000 euroa. Video löytyy myös täältä.

 

Kanniaisen mukaan sosiaalietuusperäinen maahanmuutto on johtanut poliittisen vasemmiston suureen ristiriitaan.

Yhtäältä vihervasemmisto edistää sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa, joka tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Toisaalta vasemmistopuolueet ja vihreät tulevat heikentäneiksi kantaväestöön kuuluvien vihervasemmistolaisten omaa asemaa, sosiaaliturvaa ja työpaikkojen saantia, joista nyt joudutaan kilpailemaan suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken.

Elinkeinoelämä puolestaan haalii maahamme vierasperäistä halpatyövoimaa Kokoomuksen tuella, mutta laskun maksavat veronmaksajat, eli niin yritykset kuin työssäkäyvä keskiluokka ja porvaristokin.

Lisäksi maahanmuuton tuloksena menetetään korvaamattomia kulttuuriarvoja, jotka ovat rahassa mittaamattomia. 

Tilastokeskuksen mukaan joka viides Helsingissä asuva on vieraskielinen, ja Helsingissä on useita kouluja, joissa alle puolet puhuu äidinkielenään enää suomea.

Kieroa on, että kyseisen kulttuurimullistuksen oikeutuksesta ei ole missään voinut äänestää, vaan asia on pidetty demokraattisen prosessin ulkopuolella. Olemme hallitsemattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme, kulttuurimme, taloutemme ja turvallisuutemme.

 

Vanhaa tässä on se, että asiassa ei ole mitään uutta 

Valtavirran medioissa Keskisarjan mielipiteet pyrittiin siirtämään soveliaisuutta koskevaan puherekisteriin, ja alettiin normittaa, mitä saa sanoa ja kuinka aiheesta pitäisi puhua vai pitäisikö ollenkaan. Näin pyrittiin peittämään se, onko maahanmuutto sinänsä oikeutettua.

Professori Vesa Kanniaisen puheenvuorosta kannattaa panna merkille hänen vertailunsa seitsemään muuhun Euroopan maahan, joissa on jonkin verran järkevöidytty ja alettu suitsia sosiaaliturvahakuista maahantuloa.

Kuka voisi unohtaa, että Petteri Orpo (kok.) otti sisäministerinä ollessaan vuonna 2015 vastaan noin 35 000 turvapaikanhakijaa ja väitti, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen olisi rasismia?

Tosiasiassa se on rationalismia, sillä syiden ja motiivien epäileminen kuuluu kaikkeen tieteelliseen ajatteluun. Migri salasi turvapaikanhakijoiden motiivit ja paljasti vasta vuonna 2019, että valtaosa tulijoista olikin sotilaskarkureita.

Sotilaskarkuruus puolestaan ei ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan turvapaikan myöntämisen laillinen peruste. Siksi laittomasti maahan tunkeutuneille myönnettiin tilapäistä suojelua, jonka verukkeella myös suuri osa palautettaviksi määrätyistä on jäänyt oleskelemaan maahamme.

Perussuomalaisten hallituskumppanit ja oppositio näyttävät joko olevan asioista pihalla kuin lintulauta tai vetävät roolinsa hyvin. Todennäköisesti he tiedostavat toimintansa valheellisen luonteen, sillä he ovat tarpeeksi älykkäitä ja heillä ovat tiedossaan kaikki maahanmuuttoon liittyvät tilastot ja tosiasiat, mutta silti he valehtelevat tärkätyissä paidoissaan ja puvuissaan.

He ovat kuin lapsia, jotka potkaisevat pallon ikkunaruutuun ja sanovat opettajalle, että siihen tuli reikä itsestään.

Luultavasti asia, joka pahiten ärsytti jälleen kokoomuslaisia, rkp:läisiä, krisuja, oppositiopuolueiden edustajia ja mediaa, oli se, että he joutuivat kiistämään Keskisarjan mielipiteet ja tosiasiat ihan vain virallisen ideologiansa vuoksi, pitääkseen kiinni aiemmista valeistaan ja säilyttääkseen kasvonsa.

 

Maahanmuuttopuheet eivät ole ongelma vaan maahanmuuton tulokset 

On irvokasta, että niin Kokoomuksessa kuin RKP:ssäkin syytellään vasemmistopuolueiden tapaan perussuomalaisia ”rasismista” ja väitetään, että perussuomalaiset jopa vaarantavat sisäisen turvallisuuden. Tilastofaktat yritetään lavastaa ”salaliittoteorioiksi”, ja uhkaillaan Supolla.

Eivätkö muka epäperäiset tulijat ole vaarantaneet Suomen ja muidenkin Euroopan maiden kansalaisten turvallisuutta ja valtiollista turvallisuutta? Supon kannattaisi olla huolissaan pikemminkin siitä.

Tosiasiassa perussuomalaisten kannanotoissa on kyse suomalaisen Suomen, katuturvallisuuden ja kansalaistemme työn sekä toimeentulon puolustamisesta. 

Sen sijaan muut puolueet ja valtavirran uutismedia sotkevat maahanmuuton arvostelemiseen väitteitä rasismista ja ihmisarvosta sekä alleviivaavat, että puolueen puheenjohtaja ”ei hyväksy puhetta, joka kyseenalaistaa ihmisarvon”. Sillä tavalla huomautettaessa ei taaskaan muisteta, että törkeillä rikoksillaan tietyt maahanmuuttajat ovat vieneet kantaväestöön kuuluvilta ihmisarvon kokonaan.

Nämä asiat ovat todellakin perustavanlaatuisia arvokysymksiä, joita ei voida mitata pelkästään euroina ja sentteinä. 

 

Väite maahanmuuton tarpeellisuudesta ja työperäisestä maahanmuutosta on salaliittoteoria 

Maahanmuuttoasioissa Perussuomalaiset ovat parhaimmillaan, mutta muissa asioissa puolue on mokannut hallituksessa ollessaan (aiheesta täällä). Myös maahanmuuttoa Perussuomalaiset ovat onnistuneet rajoittamaan hyvin vähän ja työperäistä maahanmuuttoa tuskin ollenkaan, vaikka maassamme on jättiläistyöttömyys (aiheesta täällä).

Tämä johtuu siitä, että vallan kahvoissa on ollut taitamatonta väkeä, ja Petteri Orpo onnistui sujauttamaan Riikka Purran povitaskuunsa. Hänelle lienee paikka Elinkeinoelämän keskusliitossa, kun putoaminen eduskunnasta uhkaa. 

Perussuomalaiset ovat tehneet suuren virheen leikatessaan Suomen kansalaisten perusturvaa, kuten asumistukea (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä) sekä mennessään takaamaan Kokoomuksen ajaman asumisoikeusjärjestelmän romutuksen (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Sen enempää Perussuomalaisissa kuin Kokoomuksessakaan ei ole ymmärretty, että perusturvan, kuten työttömyysetuuksien ja asumistuen, leikkaukset osuvat ensisijaisesti kantaväestöön, joka ei voi (vähäistäkin varallisuutta omistaessaan) saada toimeentulotukea lainkaan, kun taas kokonaan varattomina maahan tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat saavat perusturvaleikkauksilleen täyden kompensaation toimeentulotuesta.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi he lisääntyvät täällä runsaammin kuin kantaväestö, jolla ei ole lapsiin enää varaa, ja perheenyhdistämisten kautta väkeä virtaa tänne lisää myös ilman työvoiman tarveharkintaa.

Ongelma on syvällä vuoden 1999 perustuslaissa, joka takaa universaalisti toimeentulotuen kaikille maassa oleskelijoille, kunhan he täyttävät yritteliäisyys- ja vaurastumisvihamielisen sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyysihanteet.

On muistettava, että maailmassa ei ole nimenomaisesti ”työperäistä maahanmuuttoa”, vaan työn perässä muuttava voi hetkessä olla työtön.

Tässä mielessä puhe ”työperäisestä maahanmuutosta” on epä-älyllistä, ja suuren virheen teki eduskunta, kun sen enemmistö Kokoomuksesta, SDP:stä, RKP:stä ja Vihreistä reagoi kannattavasti vasemmistoliittolaisen edustajan Anna Kontulan aloitteeseen, jonka mukaan ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta pitäisi luopua. Vaikuttaa, että kyseisten kansanedustajien päämissio on suomalaisten oman työnsaannin vaikeuttaminen. 

 

Kokoomus kiskoo perussuomalaisia avolavamaasturin perässä kohti puoluetuhoa

Valtavirtamedioiden kolumnistit ovat haukkuneet varapuheenjohtaja Keskisarjaa ja muita perussuomalaisia estottomasti. On väitetty, että perussuomalaiset tahallaan halusivat viedä huomion maahanmuuttoon, kun edessä on budjettiriihi, jossa pitäisi jälleen sopia miljardin leikkauksista.

Asia onkin täysin toisin päin. Nimenomaan Kokoomus ja RKP haluavat siirtää huomion maahanmuuttoon ja näyttelevät pahastunutta, jotta kukaan ei huomaisi, että porvaripuolueiden sakset osuvat jälleen suomalaiseen duunariin ja valkokaulusköyhälistöön, eikä yritystuista ja maataloustuista haluttaisi leikata ollenkaan.

Tämän himmentämiseksi Perussuomalaisten hallituskumppanit, oppositio ja media kohisevat ”rasismista” ja peräävät rasisminvastaisia toimia ja tiedonantoja sekä ojentelevat ministereitä. He eivät suostu ymmärtämään, että suurin osa maahanmuuton arvostelemisesta ja vastustamisesta ei ole rasismia, eli rotusortoa, vaan perusteltua taloudellisista, sosiaalisista ja työvoimapoliittisista syistä.

Keskeinen syy sosiaaliturvan leikkauksiin on sosiaaliturvahakuinen maahanmuutto, joka on syönyt leivän työttömien suomalaisten pöydästä samalla kun töihin palkataan ulkomaalaisia niin yliopistoihin kuin Wolt-työpaikkoihinkin.

Vielä se puuttui, että Kokoomuksen piilo-RKP:läinen, tasavallan presidentti Alexander Stubb, julkaisi mielipiteen, jonka mukaan ”rasismille ei ole paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa”. Poissulkemisen politikallaan hän pyrkii leimaamaan kansallismieliset ja väestörakennettamme suojelevat maahanmuuttopolitiikan arvostelijat ”rasisteiksi” ja sitä kautta sulkemaan isänmaalliset kansalaiset yhteiskuntamme ulkopuolelle!

Rasismisyytöksillä ratsastaminen on suurimmaksi osaksi pelkkää retoriikkaa, kuten tästäkin havaitaan. 

Perussuomalaiset: älkää antako napamies Orpon ryvettää itseänne kaiken maailman ”rasismitiedonannoilla”, sillä siten te häpäisette itsenne ja äänestäjänne. Hallituksessa ollessanne olette hakoteillä, kiskotte reptiliaanien vankkureita ja hirttäydytte hallitusohjelmaan, josta ei ole teille eikä kannattajille mitään hyötyä vaan suurta vahinkoa.

Toistan Perussuomalaisille jo aiemmin osoittamani viestin: lopettakaa kokoomuslaisten kenkien plankkaaminen ja tulkaa pois hallitusaitiosta sekä jättäkää ”julkisen talouden pelastaminen” vihervasemmistolle ja Kokoomukselle, jotka ovat sen upottaneet.

---

Päivitys 14.10.2025: Ilta-Sanomat paljasti Teemu Luukan kirjan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu esittelyssään, että Riikka Purra aikoo jättää politiikan nopeasti. Totuus lienee kuitenkin se, että politiikka on jättämässä Purran eikä Purra politiikkaa.

Tämä onkin myönteinen uutinen pitkään aikaan, mutta pelkään pahoin, että Purra syö sanansa tässäkin tapauksessa. Vain katkeruudestaan ei leikkuulautavitsien kertoja pääse eroon. Kantti petti.

Päivitys 5.11.2025: Emeritusprofessori Vesa Kanniainen toi näkemyksensä maahanmuuton haitallisuudesta esille myös uudessa kirjassaan Julkisen talouden vaje - Pelastaako maahanmuutto? Iltalehti kirjoitti Kannaisen näkemyksistä täällä. 

Aiheesta aiemmin 

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa