EU-komission tarkkiksella Suomi on fiksussa seurassa

Nyt kun Suomi vihdoinkin valittiin eurooppalaisen velkaeliitin tarkkailuluokalle (jossa on jo Ranskan, Belgian ja Italian tapaisia sivistysmaita), on vihervasemmistolla syytä tuntea masokistista mielihyvää Sanna Marinin hallituksen tuhlaavaisuudesta. Petteri Orpon oikeistohallitus puolestaan voi tuntea sadistista mielihyvää saksipolitiikastaan.

Valtiovarainministeriön ylimysvirkamiehet taas voivat nauttia asiantuntijavaltansa kasvusta, niin kuin kenraalit nauttivat arvonnoususta sotien ja konfliktien aikana: vihdoinkin heiltä kysytään!

Kuunteleminen ei kuitenkaan taida kannattaa, kun läksytys on sitä, että vika ei ole Euroopan komissiossa eikä EU:n herroissa ja rouvissa. – Kyllä on.

Suomen julkisen talouden ovat rapauttaneet nimenomaan jäsenyytemme euroalueessa ja EU:n runsaat tukipakettivaateet, yhteisvelkasitoumukset, ilmastoaneet, luontodirektiivit, metsäasetukset, maatalouden paragrafipainajaiset, regulaatioiden sertifikaattisuo, ovien avaaminen ulkomaisille firmoille, protektionismin kiellot, kansainvälisen kilpailuttamisen vaateet ja itsenäisen rahapolitiikan romuttaminen.

Tulossa olevan ruoskinnan oletetaan yhdistävän kansaa niin kuin Esko Aho sanoi Siperian opettavan. 

Luulen kuitenkin, että kyynelten laakson läpi kulkeminen ainoastaan jakaa kansaa entistä pahemmin kahtia rikkaisiin ja köyhiin, aivan niin kuin Kokoomus ja demarit jakavat kilvan veronalennuksia, esimerkkinä nyt Kokoomuksen Karoliina Partanen ja SDP:n Joona Räsänen A-studiossa 25.11.2025.

Totuus on edelleen muuttumaton: ansiotuloverojen alentaminen vie valtion kassasta enemmän kuin veroalet lisäävät talouskasvua ja valtion tuloja. Ei velkasuosta ylöspäin rämpimisestä mitään tule ansiotuloveroja alentamalla.

Perusturvan raju leikkaaminen matalasuhdanteessa on vienyt kaivatun luottamuksen ja hävittänyt kotimaisen kysynnän.

SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat olleet väärässä useissa ilmastopoliittisissa ja maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, mutta uusissa vaihtoehtobudjeteissaan ne ovat oikeassa miljonääriveroineen, työtakuineen ja leikkausten perumisineen. Jopa velanotto jäisi nyt pienemmäksi! Kokoomuksen ja persujen pyrkimys velkaantumisen katkaisemiseen on oikeansuuntainen, mutta hallituksen käyttämät keinot osoittavat surkeaa ja tehotonta suhdannepolitiikkaa.

 

 

Eurostatin tilastosta näkyy, että sekä Suomi että EU-maat ovat viime aikoina velkaantuneet, mutta Marinin hallituksen kaudella Suomen velkaantuminen oli EU-maiden keskiarvoa suhteellisesti pienempää.

 

Sen sijaan Orpon hallituksen kaudella (vuoden 2024 budjetista alkaen) velkaantuminen on kasvanut ohi EU:n keskiarvon. Tähän on johtanut miljonäärejä suosiva finanssipolitiikka. Vuoden 2025 luvut eivät ole vielä selvillä, mutta Suomen valtiontalouden alijäämäksi ennustetaan 4,5 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Taulukon luvut ovat prosenttiyksikön kymmenyksiä (esim. 40 = 4,0 %).

 

Koska velkaantuminen on muissakin EU-maissa hurjaa, alijäämämenettelyllä on Suomelle lähinnä imaginäärinen merkitys, ja se voi vaikuttaa luottoluokituksen putoamiseen. Komissio ei voi määrätä kansallisen budjettivallan käytöstä, toisin sanoen puuttua vaatimiensa sopetusten keinoihin. Mutta se voi rangaista Suomea takuutalletusten vaateella tai sadistisella sakolla. Siinä Siperiaa Brysselistä.

Päästökauppaa ihmisillä – EU pakottaa jäsenvaltioita luopumaan omasta väestöpolitiikastaan

EU:n komentodemokratiasta syntyi jälleen uutta näyttöä, kun EU:n parlamentti ja neuvosto ”pääsivät sopuun” laittomasti EU:n alueelle saapuneiden pakollisesta taakanjaosta. Muiden jäsenmaiden on jatkossa joko otettava vastaan toisiin maihin saapuneita turvapaikanhakijoita tai tuettava taloudellisesti niitä maita, jotka ottavat.

Tämä on päästökauppaa ihmisillä. EU pakottaa ottamaan vastaan tulijoiden virtaa ja uhkaa taakasta kieltäytyviä maita sakon kaltaisella maksulla.

Eipä ihme, että sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja oikeusministeri Leena Meri (ps.) olivat Yleisradion TV-uutisissa 20.12.2023 hieman vakavina, kun toimittajat puhuttelivat heitä eduskunnan korridoorissa.

Maahanmuuttopolitiikka ei näytä menevän nyt Perussuomalaisten toiveiden mukaisesti. Syy on EU:n harjoittaman lähetystyön.

Mutta se sujuu kyllä kuin Strömsössä, ainakin mikäli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzia (r.) on uskominen. Hän puolusteli uudistusta sillä, että se mahdollistaa myös Suomeen Venäjältä tunkeutuvien turvapaikanhakijoiden välittämisen muihin maihin (joihin useat lähtevät täältä kyllä ihan itsestäänkin).

Adlercreutzin ilo asiasta on muutoinkin aiheetonta, sillä uuden EU-kannan mukainen siirtolaisjärjestelyhän tähtää nimenomaan sellaisen maahanmuuton torjumiseen, joka tapahtuu toisen valtion manipuloimana ja tähtää hybridivaikuttamiseen. Uusi EU-velvoite mahdollistaa myös niin sanotun rajamenettelyn ja rajalta käännyttämisen entistä helpommin.

Näin ollen tilannetta, että Suomeen tullaan sankoin joukoin itärajan takaa, ei pitäisi alun alkaen syntyä. 

Ja sen torppaamisessa Suomen hallitus on ominkin toimin onnistumassa, kun raja on laitettu kiinni ja ennakkoilmoituksen mukaan sulku myös pysyy, jos painostus jatkuu.

Sisäministeri Rantasen reaktio EU:n kantaan oli lähinnä defensiivinen hänen tähdätessään siihen, että jatkossa keskityttäisiin hillitsemään EU:n alueelle tulevien turvapaikanhakijoiden vanaa.

Tottahan se on, että tällöin myös tarve taakanjakoon vähenisi.

Mutta vielä todempaa on, että EU:n jäsenmailla tulisi olla kansalliseen suvereniteettiinsa perustuva oikeus itse päättää maahanmuuttopolitiikastaan, väestöpolitiikastaan ja rajapolitiikastaan – ainakin sikäli kuin olemme suvereeneja valtioita.

On siis huonoa, jos valtioiden toimintamahdollisuudet pitää fokusoida vain EU:n päätöksentekoon ja etelärajoille tulevien torjumiseen.

Parempi olisi lisätä EU:n jäsenmaiden oikeutta itse päättää maahanmuuttopolitiikastaan ja väestöpolitiikastaan sekä velvoittaa EU:n jäsenvaltioita pitämään omat valtiolliset rajansa paremmin valvottuina.

GCM:n mätä hedelmä

Italiassa tietenkin iloitaan taakanjaosta, koska maahan on ongittu tänä vuonna peräti 150 000 tulijaa, joista useimmat ovat paperittomia, kutsumattomia ja laittomasti saapuneita. Paperi, joka heillä on ollut esittää, on yleensä ollut turvapaikkahakemus.

Yleisradio uutisoi aiheesta täällä, pyrkien oikeuttamaan maahantuloa yhden subjektiivisen kertomuksen kautta tavalla, jota arvostelin mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa (2020) ja täällä. Tosiasiassahan kyseessä on järjestelmäpoliittinen ilmiö, joka vahvistuu nyt, kun sitä ajaa systemaattisesti EU. 

Tämä on eräs seuraus GCM-asiakirjasta, jonka Kai Mykkänen (kok.) kävi allekirjoittamassa Marokossa vuonna 2018 ollessaan sisäministerinä. Kritisoin asiaa täällä, täällä ja täällä.

Monikaan ei tuota Global Compact for Migration -asiakirjaa enää muista, ja siksi laitan sen tähän. EU-päätös on nimittäin tuon hirttopuun mätä hedelmä.

Mikäli tulijoiden vanaa jatketaan Suomeen asti, se on vesittämässä täysin hallituksemme yrityksen estää Ruotsissa havaittu onneton tapahtumakulku, jonka Afrikasta ja Lähi-idästä saapunut kulttuurimullistus on saanut aikaan.

Katuväkivalta ja kouluvandalismi eivät tämän tuloksena ainakaan vähene eivätkä oppimistulokset parane. Myöskään Suomen valtiontalous ja työllisyys eivät kohene.

Maahanmuuton niin sanotuista säännöistä riideltiin EU:ssa paljon, mutta aihetta käsiteltiin julkisessa sanassa melko vähän, etteivät kantaväestöt tulisi vastustaneiksi huononnuksia.

Jokaisesta turvapaikanhakijasta, jota jäsenvaltio kieltäytyy vastaanottamasta, EU aikoo langettaa jäsenvaltiolleen 20 000 euron laskun.

Kyseistä ajattelua voidaan sanoa kiristykseksi. Sen logiikka on: ottakaa vastaan laittomasti tulleet ihmismassat ja kärsikää, tai älkää ottako ja kärsikää!

Sarkastista on, että kallis torjuminen voi tulla halvemmaksi kuin vastaanottamisesta julkiselle taloudelle seuraavat kokonaiskulut. Meillä täällä Suomessa olisi tosin tärkeämpääkin rahoitettavaa kuin vieraiden kansakuntien hyvinvointi. 

Joka tapauksessa kyseinen multikultinen EU-ultimaatumi on jyrkästi kaikkien demokratiaihanteiden ja kansallisen itsemääräämisjulistusten vastainen.

Federalisti Suomen presidentiksi?

Voidaan kysyä, mihin kyseisenlainen pakottaminen perustuu. Millä oikeutuksella EU pyrkii kävelemään kansallisen päätöksenteon yli väestöpoliittisissa ja seurauksiltaan sosiaalipoliittisissa asioissa?

Vastaan: ei millään.

Kyseessä on puhdas mielivalta, itävaltalais-japanilaisen monikultturistin, federalistin ja vapaamuurarin Richard Nikolaus von Coudenhove-Kalergin hullu utopia rajattomasta maailmasta, jossa hegeliläis-snellmanilaiset kansallisvaltiot ovat tuhotut, ja koko maailma lainehtii Neuvostoliiton kaltaisena viljavana elovainiona. Vastustin kyseistä suuntausta nyt jo klassisen ja 120 euroa antikvariaatissa maksavan teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 70–71.

Paha kyllä, Suomen presidentinvaaligallupeja johtavat ehdokkaat ovat monikulttuuri-ihanteita kannattavia federalisteja.

Cai-Göran Alexander Stubb julisti olevansa liittovaltiopolitiikan kannattaja Carnegie Endowment for International Peacen tilaisuudessa 18.7.2008 pitämässään puheessa, jossa hän toivoi Suomen valtion loppuvan ja jota eräs demarikin piti karmeana.

Pekka Haaviston (vihr.) asianajo noudattelee Vihreän Liiton maahanmuuttopolitiikkaa.

Olli Rehn (kesk.) puolestaan ajoi Turkkia Euroopan unionin jäseneksi toimiessaan EU:n laajentumiskomissaarina vuosina 2004–2009. Jokainen voi miettiä, miten syvällä suossa EU olisi, jos Rehnin toive olisi toteutunut ja jäsenenä olisi Turkki, joka on toiminut kivenä kengässä myös NATOssa.

Eipä taida olla federalismin vastaisia ehdokkaita presidentinvaaleissa äänestettäviksi kuin yksi. Onneksi täytettäviä paikkojakin on vain yksi, joten yksi riittää aivan hyvin.

 

Fixit tulee vielä

Menisin itse pitemmälle kuin kukaan presidenttiehdokkaista.

Suomen pitäisi tehdä Fixit ja erota Euroopan unionista, vähintäänkin rahaunionista. Vasemmistolaisimmatkin taloustieteilijät ovat sanoneet, että euroa ei voida taloudellisilla perusteilla puolustaa.

Tätä mieltä ovat olleet muiden muassa Pertti Haaparanta ja Markus Jäntti (joka kuuluu Vasemmistoliiton perustajiin) sekä oikeistoliberaalina tunnettu Vesa Kanniainen. Myös Sixten Korkman on tunnustanut ongelmat kirjoissaan Euro – Valuutta vailla valtiota ja Väärää talouspolitiikkaa.

Vaihtoehtona EU:sta eroamiselle voisi olla, että EU supistetaan takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi, jossa ei ole yhteistä valuuttaa eikä väestön vapaata liikkuvuutta, saati yhteistä veropolitiikkaa, energiadirektiivejä, tukipakettipolitiikkaa, tulonsiirtoja, menonsiirtoja, ripittämistä sisäpoliittisissa asioissa eikä varsinkaan turvapaikanhakijoiden tuputtamista.

Voidaan myös kysyä, mitä eroa on sillä, että joudumme vastustamaan Venäjältä meille saapuvaa turvapaikanhakijoiden tulvaa, verrattuna siihen, että joudumme vastustamaan EU:n meille lähettämää turvapaikanhakijoiden tulvaa.

Ja vastata: ei mitään.

EU on tekemässä meille ja maallemme saman, minkä Venäjä uhkaa tehdä.

Silti media ja suuri osa poliitikoista näkevät EU:n harjoittaman pakotuksen jotenkin parempana, vaikka lopputuloksen kannalta eroa ei ole. Väestön vaihtuminen on askelta lähempänä.

Suomi ei tarvitse Euroopan unionia yhtään mihinkään. 

Olemme olleet koko jäsenyytemme ajan (kolmea vuotta lukuun ottamatta) nettomaksajia.

Aivan pian Bryssel lähestyy suomalaisia jälleen käsi ojossa, kun ”koronarahastoksi” sanotun elpymisrahaston varat Italian, Espanjan, Portugalin ja Kreikan tukemiseen ehtyvät.

Espanja kuittaa ”koronarahastosta” edelleen 163 miljardin hillot, eli kaksinkertaisesti Suomen valtionbudjetin verran rahaa, kun taas Suomi saa vain 1,8 miljardia, vaikka meidät pakotettiin pönkittämään rahastoa 7,2 miljardilla.

Eipä ihme, että Suomen valtiontalous on kuralla, kun EU on meidät upottanut. Kauppataseemme on tappiollinen, koska kilpailijamaa Ruotsi voi lepuuttaa valuuttaansa alennuksessa niin, että yhdellä eurolla voi ostaa peräti 12 kruunua, ja kansainvälinen raha virtaa Ruotsiin.

Puheita EU:sta eroamiseksi on toppuuteltu, koska Venäjän aloittama sota Ukrainassa on pakottanut EU-maita ampumaan rivinsä suoriksi.

Mikäli nippuside nimeltä Venäjä aikaa myöten häviää sodan, ulkoinen syy EU:n näennäiseen yksimielisyyteen poistuu, ja Euroopan maiden talouskriisit pullahtavat uudestaan esiin, ja hajaannus jatkuu.

 

EU on pannut maahanmuuttopolitiikallaan sekaisin koko Euroopan

Sopii pohtia, mistä Unkarin ja Puolan vastahakoisuus Euroopan unionin harjoittamaan pakottamiseen ja kiristykseen johtuu.

Se johtuu EU:n maahanmuuttopolitiikasta. Nämä maat ovat kärsineet paljon siitä, että EU ei ole pystynyt pysäyttämään maahanmuuton tulvaa eikä avustanut laittoman maahantulon katkaisemisessa. Nyt EU suorastaan vaatii vastaanottamista ja taakkojen jakamista.

Tässä valossa Viktor Orbánin kangertelu on ymmärrettävää. EU on kolhinut Unkaria maahanmuuttopolitiikassa, joten syy Orbánin diktatorisiin eleisiin on EU:n itsensä.

Kannanottoni ei tarkoita, että olisin vähääkään Venäjä-myönteinen tai että tulisin edes tahattomasti puhuneeksi Putinin eduksi.

Minä katson, että Suomelle yksinkertaisesti riittää ulkoisen turvallisuuden varmistimeksi oman puolustuksemme lisäksi jäsenyytemme NATOssa, Ison-Britannian johtama JEF-puolustusyhteistyö ja aivan äskettäin Yhdysvaltain kanssa solmittu  DCA-sopimus. Meille sopisi aivan hyvin Norjan ja Ison-Britannian asema, eikä kumpikaan ole EU:n jäsen.

Päivä on tänään lyhimmillään ja vuodenaika synkimmillään.

Mutta on EU:n kannanotossa maahanmuutto- ja turvapaikkalakien uudistamiseksi jotain vilpitöntäkin. Siinä nimittäin tunnustetaan, että pakotettu maahantulo ei olekaan rikkaus vaan taakka.

---

Päivitys 25.12.2023: EU:n ripitykseltä eivät säästy ihmisten ohella elämetkään. EU:n paragrafipainajainen tunnetaan kurkku- ja traktorinpenkkidirektiiveistään, ja nyt komissio laittaa myös kissat ja koirat ahtaalle.

Euroköysi kaulan ympärillä kiristyy

Yleisradion TV-uutisissa kyynelehdettiin 17.9.2023, että Suomi sai vielä viime vuonna lyhytaikaista luottoa nollakorolla, mutta nyt valtion uusien velkojen korko on 3,75 %, ja korkoihin humahtaa yhteensä 3 miljardia noin 80 miljardin budjetista.

Valtion eläkekassarahoittajan Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula kiitteli lähetyksessä, että onneksi Suomessa ei puhuta juuri nyt EU:sta eroamisesta, koska sen tapaisilla hankkeilla on taipumus ennestään nostaa valtion lainojen korkoja.

Sijoitusjohtaja tuskin on huomannut, mitä merkitsee se, että poliittinen vapautemme on lainojen panttina ja järkevät päät pölkyllä velkaantumisen vuoksi.

Se merkitsee henkistä ja moraalista vararikkoa ja älyllisen kulttuurin kuolemaa.

Huomattu tuskin on sitäkään, miksi me olemme kaulaamme myöten EU:n kidassa.

Euroalueeseen liittyminen vei meiltä devalvaatiomahdollisuuden, ja siksi ulkomaankauppamme tase on raskaasti alijäämäinen.

Suomi on koko EU-jäsenyytensä ajan ollut (kolmea vuotta lukuunottamatta) EU-jäsenmaksujen nettomaksaja.

EU on kiskonut meiltä toistuvasti ”tilapäisiksi” valehdeltuja tukipaketteja muiden maiden avustamiseen, ja siihen on kaatunut useita miljardeja.

Viimeksi vietiin ”elpymisrahaston” (koronarahaston) verukkeella ja Kokoomuksen oppositiotuella 6,6 miljardia ja korkoineen vielä paljon enemmän. Niitä rahoja on käytetty muun muassa Italian valtiontalouden avustamiseen. Aurinkoisessa Espanjassa on paranneltu rakennusten energiatehokkuutta meidän rahoillamme.

Puolan ja Ranskan energiaköyhyyttä hillitsemään suunniteltiin ”solidaarisuusrahastoa”, kunnes Ukrainan sodasta johtuva energiakriisi upotti kaikki Euroopan valtiot samaan suohon, eikä kynittävää jäänyt edes Suomeen.

Kun koronarahaston varat Italian, Espanjan, Kreikan, Portugalin ja mahdollisesti vielä muidenkin meitä muka köyhempien maiden tukemiseen ehtyvät, EU lähestyy meitä taas vaateilla tehdä yhteisvelkoja liittovaltion muodostamiseksi.

Silloin on Suomessa todellisen hallituskriisin paikka. Meneekö Perussuomalaiset Kokoomuksen, RKP:n ja krisujen taakse takaamaan seuraavan tukimiljardipaketin muiden maiden hyväksi samalla, kun hallitus ottaa 360 miljoonaa suomalaisten ihmisten asumistuesta?

Jos omistusasumiseen ei enää myönnetä asumistukea samoin ehdoin kuin vuokra- ja asumisoikeusasuntoihin, se tarkoittaa, että EU-säästöjen takaamiseksi viedään suomalaisilta kodit, asunnot, seinät ja katto pään päältä.

Miksi EKP:n koronnostot eivät hillitse inflaatiota vaan kiihdyttävät sitä?

Euroopan keskuspankin neuvosto päätti jälleen nostaa kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä. Perusrahoitusoperaatioiden korko on 20.9.2023 lähtien 4,50 %, maksuvalmiusluoton korko 4,75 % ja talletuskorko 4,00 %. Korot ovat korkeimmillaan 20 vuoteen.

Suomeen tämä eurouniversiaali politiikka ei sovi ollenkaan. Suomessa on meneillään jo deflaatio, kun asuntojen hinnat ovat romahtaneet ja taantuma uhkaa.

Asian voi sanoa niin, että eurojohdettu talouspolitiikka ei sovi Suomelle, ja kyseessä on jälleen näyttö euroalueeseen kuulumista vastaan.

Miksi sitten EKP:n koronnostot eivät hillitse inflaatiota Euroopan maissa vaan kiihdyttävät sitä? 

Kaikessa inflaatiossa on kyse kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta, kun kuluttajilla vaikuttaa olevan liikaa rahaa verrattuna hyödykkeiden tarjontaan.

Inflaatiota on kuitenkin kahdenlaista: toinen johtuu finanssitaloudesta ja toinen reaalitaloudesta. 

1) Finanssimaailmasta eli pankkien hallitsemasta rahoitussektorista johtuvan inflaation syy on rahalaitosten liiallinen luotonanto ja lumerahan tehtailu, jonka vuoksi markkinoilla havaitaan olevan liikaa rahaa. 

2) Reaalitaloudesta johtuvan inflaation syy on puolestaan hyödykkeiden niukentuminen markkinoilla. 

Nykyisin käynnissä oleva sotainflaatio kuuluu tähän jälkimmäiseen tyyppiin. Sen syy ei ole ensisijaisesti pankkien markkinoille luoma liika raha vaan energian saannin vaikeutuminen, toisin sanoen Venäjän energiahanojen sulkeminen.

 

Korkojen nostamisella on kaksisuuntainen vaikutus

Koska inflaatio ei johdu nyt ensisijaisesti pankkimaailmasta vaan todellisesta maailmasta, on EKP:n koronnosto tehotonta.

Inflaatiohan ei johdu täällä kerralla siitä, että kuluttajilla olisivat taskut täynnä rahaa, toisin sanoen pankkien jakelemasta löysästä rahasta. Näin ollen tämäntapaista inflaatiota ei voida hillitä rahakraanoja sulkemalla ja korkoa nostamalla, kun ongelma on energiahanojen ehtyminen. Suuri osa siitä, mitä me syömme, on tehty energialla ja energiasta.

Kun ruoan hinta nousee, kallistuminen ei tässä tilanteessa johdu siitä, että ihmisillä olisi ylenmäärin ostovoimaa verrattuna hyödykkeisiin, siis paljosta rahasta. Inflaatio eli kallistuminen johtuu tuotantokustannusten noususta. Tulos on sama, eli hinnat nousevat, mutta sen perimmäinen syy on pankkien sijasta markkinatasapainoilun toisessa vaakakupissa: tuotantopuolella.

Miten sitten korkojen nostot vaikuttavat tähän epäyhtälöön? Korkojen nostaminen ei välttämättä hillitse inflaatiota vaan myös korottaa tuotantokustannuksia johtaen sitä kautta hintojen nousuun.

Korkojen nostamisella voi olla inflaatiota hillitsevä vaikutus, mikäli inflaatio johtuu halvasta rahasta. Mutta korkojen nostolla on aina myös tuotantokustannuksia korottava vaikutus, sillä korkojen nostot siirtyvät tuotantokustannuksiin ja hintoihin. Korkojen korottelu siis myös kiihdyttää inflaatiota.

EKP:n tulisikin löytää tasapaino näiden vaikutusten välillä niin, että koronnostot enemmän hillitsisivät inflaatiota kuin kiihdyttäisivät sitä.

Nyt näyttää siltä, että inflaatio ei pysähdy korkojen nostolla. Ja syykin on selvä. Se ei johdu rahoitusmaailmasta eikä ole hillittävissä rahamarkkinoiden kautta, vaan inflaatio johtuu suoraan energiansaannin niukentumisesta.

Inflaation hillitsemiseksi olisi tietenkin parasta lopettaa Ukrainan sota ja normalisoida tuotanto- ja kauppasuhteet, mistä ollaan kaukana.

 

Valtiot hyötyvät inflaatiosta

Entä miten korkojen nostot vaikuttavat valtioiden talouteen ja ihmisen elämään? 

Lainakorkojen noustessa velalliset köyhtyvät, koska lainojen hoitokulut nousevat. Voisi hyvin kuvitella, että inflaation edetessä korkotasoa nopeammin inflaatio söisi myös lainapääomia samaan tapaan kuin 1970-luvulla, jolloin inflaatio söi asuntolainat, ja asuntojen arvot vain nousivat.

Nyt asuntojen arvot ovat vajonneet pohjamutiin, eikä noususta ole tietoa. Suuri osa suomalaisten lainoista on asuntolainoja ja iso osa varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten asuntojen arvon muutokset eivät nyt kompensoi korkotason nousua ja inflaatiota ollenkaan.

Myöskään pankkitallettajat eivät rikastu, koska inflaatio syö rahan arvoa nopeammin kuin talletuskorot tiliä täyttävät, eli korkojen nostot eivät pumppaa markkinoille tätä kautta rahaa.

Sen sijaan valtioille tilanne on edullinen. Keskuspankin myöntämistä lainoista koron saa nimittäin keskuspankki, joka tilittää korkotulot takaisin omistajalleen, eli valtiolle! Tässä suhteessa kyseessä on keskuspankkilainojen osalta nollasummapeli. Suomen valtion veloista noin 40 prosenttia on Suomen Pankin (eri kanavia myöten) myöntämiä keskuspankkilainoja.

Toiseksi, inflaatioprosentti on tällä hetkellä korkeampi kuin lainojen korkoprosentti, joten inflaatio nakertaa valtion lainapääomaa nopeammin kuin lainojen korot lisäävät sitä. Suomen valtio siis hyötyy tilanteesta.

Toisaalta liikepankeilla on Suomen Pankissa noin 130 miljardin euron varantotalletukset, joista Suomen Pankki maksaa EKP:n ohjauskoron mukaista korkoa liikepankeille. Tätä kautta valtio maksaa noin viiden miljardin euron verran korkoa pankeille, jotka ovat hyötyneet korkojen noususta ja kääräisseet valtiolta korkotuloina suurin piirtein yhtä ison kasan rahaa kuin kotitalouksien luotoista.

EKP maksattaa valtioiden velkoja inflaation kautta

EKP:ssä todennäköisesti tiedetään, että koronnostot eivät torju inflaatiota tehokkaasti, sillä korot nostavat tuotantokustannksia ja siten hintoja.

Otaksunkin, että EKP toimii tahallaan tehottomasti ylläpitääkseen inflaatiota, koska inflaatio on eräs valtionvelkojen lyhentämisen menetelmä.

Samanaikaisesti kuluttajat ja kansalaiset kuitenkin kärsivät hintojen noususta.

Johtopäätös tästä politiikasta onkin kyyninen: EKP maksattaa valtionvelkojen lyhenemisen tätä kautta kuluttajilla ja kansalaisilla.

Koska eniten asiasta kärsivät ne raskaasti verotetut ja asuntovelkaiset, jotka eivät pääse nauttimaan ansiotulojen muokkaamisesta pääomatuloverotuksen piiriin eivätkä myöskään ole yhteiskunnallisten subventioiden piirissä, voidaan sanoa, että EKP:n koronnostoilla ulosmitataan lähinnä taloudellisen keskiluokan tuloja ja varallisuutta.

EKP:n harjoittama korkopolitiikka on siis jättiläismäinen puhallus, jolla leikataan kansalaisten ostovoimaa ja toisaalta lyhennetään EU-maiden velkoja, joita inflaatio vähä vähältä leikkaa. Liikepankit puolestaan surffaavat korkojen aallonharjalla ja ottavat korkeista koroista kaiken hyödyn.

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Euroopan parlamentti hyökkää suomalaisen ihmisten asuntovarallisuutta ja omaisuudensuojaa vastaan energiatehokkuutta koskevalla lakiehdotuksella, jolla ihmisiä velvoitetaan tilkitsemään talojaan ja korjaamaan tai muuttamaan niiden lämmitysjärjestelmiä.

Omakotiliiton mukaan EU uhkaa jopa 1,5 miljoonaa asuntoa, joista noin 570 000 ovat omakotitaloja. Talot pitäisi työstää energiatehokkuusluokkaan E vuoteen 2030 mennessä ja luokkaan D vuoteen 2033 mennessä.

Fysiikan lait EU rikkoo vaateellaan, jonka mukaan kaikkien uusien rakennusten pitäisi olla päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen ja uusien julkisten rakennusten vuoteen 2026 mennessä. Peruskorjattavat asunnot pitäisi taikoa päästöttömiksi vuoteen 2032 mennessä.

Kuulostaako Neuvostoliitolta? Eipä ihme, sillä myös neuvostososialismissa tehtiin ylimitoitettuja ja utopistisia suunnitelmia, joilla kuritettiin ihmisiä.

Byrokraattiset luokitukset, standardit ja sertifikaatit ovat kuin suoraan sosialismin pelikirjasta. Niitä yhdistää kansallisten erityispiirteiden yli puhaltava jäätävä viima.

Varovaistenkin arvioiden mukaan omakotitalojen energiaremontit maksaisivat 30 000 euroa asunnolta. Totuus on, että median ja EU-propagandakoneiston lonkalta heittelemät kustannusarviot kuvaavat taloudellista painajaista huonosti. Kirjainmagian takana on EU:n punoma sievä hirttosilmukka.

Tosiasiassa uusi energiadirektiivi tekisi suuren osan rakennuksistamme käyttökelvottomiksi, sillä niitä ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä mahdollista parannella.

Vihreän idiotismin tuella jo nyt voimaan saatetut vaateet öljylämmityksestä luopumiseksi ovat käytännössä mitätöineet sellaisten rakennusten laillisen asuinkäytön, joissa pakkoremontti ylittäisi kiinteistön markkina-arvon. Näin on romutettu rahallinen arvo rakennuksilta.

Pakotettuja energiaremontteja ei ole kannattanut tähänkään asti tehdä. Mutta nyt uhkaavilla lisävaateilla EU on laittamassa entistä suuremman joukon suomalaisia ihmisiä kiristyvään hirteen.

Sen, mitä ryssä ei onnistunut viemään suomalaisilta tankeilla ja tykeillä talvi- ja jatkosodassa, sen EU ottaa suomalaisilta pois direktiiveillä, joiden takaa kaikaa sama soundi kuin Moskovan määräyksistä.

Kesy valtavirtamedia lirkuttelee ja haastattelee asiantuntijoina pitämiään vuokrakiskureita ja pankinjohtajia, joita huolestuttaa asian taloudellinen puoli. Kiinteistöjen vakuusarvot romahtavat jo pelkän ilmassa leijuvan uhan vuoksi. Heidän vastauksensa on: pura kotisi!

Tämä muistuttaa Neuvostoliitosta tuttua dialektista tapaa hoitaa ongelmia. Jos jalkapuoli ontuu, laita poikki toinenkin jalka, niin ei onnu enää!

Kukapa ei ilmastoa ja muuta luontoa haluaisi suojella, mutta näin sitä ei pidä tehdä.

Ei ole oikein, että Suomesta tehdään koko maailman hiilinielu, ja Kiinan tapaiset suursaastuttajat toimivat vapaamatkustajina Pariisin ilmastosopimuksessa annettujen etuoikeuksien ja länsimailta kerättyjen synninpäästörahastojen turvin. 

Rikos perustuslaillista omaisuudensuojaa vastaan

Media tyynnyttelee kansalaisia teroittamalla, että EU-parlamentin päätöstä ehkä vähän viilataan sieltä täältä. Ihmisiä pehmitetään sanomalla, että parannuksia rakennuksiin vaaditaan vasta kun rakennus myydään tai vuokrataan.

Vasta rakennusta realisoitaessa omistaja siis ryöstetään. Omaisuus pidätetään EU:n määräysvaltaan, eikä ihminen saa asunnostaan rahojaan pois, vaan rakennus on käytännöllisesti katsoen myyntikiellossa, kunnes EU:n pakottamat korjaukset ovat tehdyt.

Mikä tässä siis on se kaikilta huomaamatta jäävä rikos? Se on jälleen kerran perustuslaillisen omaisuudensuojan raiskaus.

Tämä on aitoa valtiososialismia. Mediassa on jauhettu paljon EU-pakotuksen yksityiskohdista. Sen sijaan kaiken yläpuolella olevasta asiasta ei ole puhuttu mitään. EU:n harjoittama pakotuspolitiikka runtelee ihmisten perustuslaillista omaisuudensuojaa ja kykyä päättää itse omaisuutensa käytöstä.

EU loukkaa jatkuvasti kansallista itsemääräämisoikeutta pakottamalla kansallisvaltioita kansalaistensa edun ja perustuslaillisten oikeuksien vastaisiin toimiin.

EU pakottaa myös Suomea pitkällisiin ja toistuviin neuvotteluihin kirottujen direktiiviensä toimeenpanosta ja yksityiskohdista. Kyse on kiristyksestä ja kansallisen suverentiteetin loukkauksesta.

Kaiken takana on kyklooppimainen tuijotus vain yhteen näkökohtaan: ilmastonsuojeluun, josta on tehty median sinnikkäällä propagandatyöllä näennäisen vastaansanomaton argumentti ja näennäisjumalallinen laintaulu jokaiseen asiakysymykseen.

Ilmastoargumentilla kynnetään, jyrätään ja äestetään kansalaisten perusoikeudet, yksilönvapaus, ihmisoikeudet ja kansallinen demokratia. Ei ole ihme, että Suomessakin ollaan huolestuneita demokratian tilasta, kun EU runtelee jäsenmaitaan sisäisiin asioihin puuttuvalla komentodemokratiallaan.

Olen jo aiemmin nimennyt poliittiseksi vastustajakseni vihervasemmiston, mutta laitetaan nyt tähänkin syyt, miksi.

EU:n pakkodirektiivin puolesta äänestivät Vihreiden Alviina Alametsä, Heidi Hautala ja Ville Niinistö, SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, Vasemmistoliiton Silvia Modig ja Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen.

Vastaan äänestivät Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, Kokoomuksen Henna Virkkunen, RKP:n Nils Torvalds ja Keskustan Elsi Katainen sekä Mauri Pekkarinen.

Pelaajien nimet ovat turhia, sillä tämä ei ole henkilökohtainen vaan aatteellis-ideologinen kysymys. Äänestyksen tulos oli joka tapauksessa huono: 343 direktiivin puolesta, 216 vastaan ja peräti 78 tyhjää. Tuloksesta voi oppia jälleen sen, ketkä ovat Suomessa kansanvihollisia. Mielipiteet ovat jakautuneet lähes kaikissa asioissa kahtia oikeiston ja vasemmiston kesken tavalla, joka vastaa kansalaissodan aikaa.

Poliittinen vihervasemmisto tekee näköjään kaikkensa tuhotakseen kansallisesta varallisuudestamme sen, mikä ihmisillä vielä on valtionvelan osuus vähennettynä taskujensa pohjalla laskennallisena netto-omaisuutena jäljellä.

Olen aina ihmetellyt nuorten laajaa kannatusta Vihreille, sillä juuri Vihreät ilmastopastorit ovat tehneet ylivertaisesti eniten Suomen valtiontalouden ja nuorten oman tulevaisuuden tuhoamiseksi. Romutukselta ei säästä hyvinvointivaltiotamme se, vaikka muu maailma pelastuisi vihervasemmiston hyväntekeväisyyden vuoksi.

Asuntodirektiiviä syötetään kansalaisille samalla menetelmällä kuin metsien suojelua: lohduttelemalla, että kyllä valtio menetyksistä korvauksen maksaa, niin kuin se maksaa maanviljelijälle muutaman euron hehtaarilta kaivoslain mukaisesta pakkolunastuksesta. Tuloksena on elinkeinon menetys, niin kuin asuntodirektiivistä puolestaan seuraa pakokauhua omakotitaloista, kylien tyhjentymistä ja kaupunkien slummiutumista.

Kukahan valtiontuet ja avustukset puolestaan kustantaa? Vastaus: rakennusten korjauslaskut kiertyvät kuluina kaikkien veronmaksajien kukkaroille, aivan niin kuin metsien käyttörajoitukset amputoivat 30 prosenttia metsien arvosta ja muuttavat metsät sosiaalitoimistoiksi, joiden ennallistamiskulut maksaa valtio, eli suomalainen veronmaksaja.

 

Suomi irti Euroopan unionista

Suomen valtiontalouden tuhoaminen on vihervasemmistolaisen hallituksen työtä ja EU:sta sadelleiden direktiivien ja muiden vaateiden tulosta.

Universaali ja internationalistinen vihervasemmisto ja globaalikapitalistinen EU ovat tehneet yhteistyötä liittovaltiopoliittisen helvetinkoneen luomiseksi Eurooppaan.

Alun perin vapaakauppaa varten tarkoitettu EU polkee nykyään häikäilemättömästi kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta ja kävelee kansalaisten yli.

EU:sta on tehty tulojen ja menojen siirtounioni, tasinkoautomaatti, verotusunioni ja kiskonnan sekä riiston välikappale, jossa tilapäisten rahastojen keruu toistuu uusilla nimillä.

Euroopan unioni on sosialistinen internationaali, jonka tukipakettipolitiikka johtaa fiskaaliunioniin ja jossa suomalaisilla on koko jäsenyytemme ajan (vain kolmea vuotta lukuun ottamatta) nettomaksatettu muiden maiden menoja.

Italian ja Espanjan tapaisissa maissa energiaremontteja on tehty jo kauan valtioiden EU:lta saamien avustusten turvin, siis meidän rahoillamme. Nyt meitä velvoitettaisiin remontoimaan talojamme omaksi tappioksemme, vaikka kukaan ei haluaisi ja mitään ei tarvitsisi tehdä.

Tämä on ollut turpaanvetopolitiikkaa vihreiltä ja vasemmistolaisilta poliitikoilta suoraan päin suomalaisten omakotiasukkaiden ja muiden kiinteistöjen omistajien naamataulua.

Vihreät ja vasemmistolaiset kiilusilmät ja muut urbaanit ovelat ilkamoivat lähiöiden vuokra-asunnoissaan, kun asia ei koske heitä, ja valtio kuittaa asuinkulut, kunnes ehkä huomataan, että narun pää voi tulla myös vetäjien käteen.

Hirttonarun tarjoamisen olisi syytä loppua myös Euroopan unionista. Köyttä on kertynyt jo niin paljon, että hirtettävien jalat ulottuvat maahan.

On kuitenkin erehdys olettaa, että krokotiili olisi kesytettävissä. Euroopan maiden julkiset taloudet ovat kaulaansa myöten krokotiilin kidassa, joten EU:sta on vaikea vapautua, ja ratkaisuna valtiontalouksien huonoon tilaan nähdään vain valtioiden liiton viimeistely liittovaltioksi, jossa keskuspankkivelat ja varat kuitataan yhteisiksi.

Se on Alexander Stubbin ja muiden kohkaajien paratiisi, pomppulinna ja puuhamaa. Suomi on vihervasemmistolaisten ja oikeistoliberaalien liideriensä suitsimana seurannut EU:n määräyksiä kuin koira isäntää.

Muuan valtioviisas puolestaan sanoi, että niin kauan kuin Suomen valtiontalous ei ole aivan kuralla, poliittinen kannatus EU:sta eroamiseksi ei riitä, ja sitten kun kannatus riittäisi, valtiontalous on jo niin syvällä suossa, että EU:sta eroaminen on mahdotonta.

Olemme silloin siirtyneet pysyvästi tehohoidettavien ja patjoille ruokittavien kaartiin yhdessä Romanian, Italian, Portugalin ja Kreikan kanssa, paitsi että niissä paistaa aurinko.

EU näyttää silloin ”hyvältä” samalla tavalla kuin kuppa on hyvä sukupuolitauti, sillä se on vähemmän huono kuin AIDS.

Niin sanottu ”vihreä siirtymä” on väline, jolla Suomen talous ja teollisuus romutetaan pelkkien ihanteiden, utopioiden ja pöytälaatikoihin kertyvien ”innovaatioiden” tuella. Mitään näyttöä ei ole esimerkiksi siitä, kuinka korvata Helsingissä suljettavien hiilivoimaloiden kaukolämpövaje.

Idealisaatiot ja fantasiat hyytyvät hämähäkinseittien verkottamiin luoliin. Ihmiset hyytyvät taloihinsa, kun niitä ei saa lämmittää puilla, öljyllä eikä hiilienergialla. Kolikot hupenevat Lidliin, ja setelirahat eivät riitä ikkunoiden tilkkeiksi.

Kun Suomi saadaan jäseneksi Natoon, on tullut aika erota Euroopan unionista, jonka valuvikaisilla torpedoilla on upotettu jo monta valtiolaivaa. Vain armonlaukaukset puuttuvat.

EU:ta pitää koossa vain ja ainoastaan nippuside nimeltä Venäjä. Venäjä ei ole Ukrainassa käymällään julmalla sodalla saanut EU:ta hajoamaan, vaan päinvastoin: juuri Venäjä on (tahtomattaan) tullut estäneeksi EU:n hajoamisen ja pakottanut EU-maat ampumaan omat rivinsä suoriksi.

Kun Ukrainan sota jonakin päivänä taukoaa, pullahtavat EU:n hautaamat ongelmat jälleen esiin. Yhteisestä valuutta-alueesta johtuvia ongelmia on hoidettu pari viimeksi kulunutta vuotta koronarahastoon kerätyllä ylijäämällä, johon Suomeltakin pihistettiin perustuslain vastaisesti yli 8 miljardia euroa.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomen valtionbudjetissa on 10 miljardin vaje, kun vihervasemmisto ja huvitteluliberaali oikeisto lämmittävät eurosaunaa suomalaisten ihmisten verorahojen poltolla. Ja tuo on vain yksityiskohta, pieni ripponen.

Sota Ukrainassa voi tauota aselepoon, mutta EU:n ongelmat jatkuvat. Ne vain syvenevät, ja edessä on useiden päällekkäisten kriisien syöksykierre.

Minä en ole Euroopan vastainen vaan Euroopan maita kohtaan myönteinen.

Kannatan eurooppalaisia ihanteita, kuten demokratiaa ja valistusajattelua.

Mutta vastustan jyrkästi Euroopan päälle luotua pakottavaa hallinto-organisaatiota nimeltä Euroopan unioni, ja pidän poliittisena tavoitteenani irrottaa Suomen Euroopan unionista, josta on tullut kansanvallan ja vapausihanteiden vihollinen.

---

Päivitys 27.3.2023: Huonoa karmaa EU kerryttää osakseen koko ajan. Metsädirektiivien ja asuntopoliittisten direktiivien jatkoksi tuli äskettäin myös uusi energiansäästödirektiivi, joka tekee vihreän siirtymän energiainvestoinnit mahdottomiksi ja polkee siten jopa EU:n omia ympäristötavoitteita. Ei muuta kuin kansanäänestyksellä irti vain koko EU:sta! Meille sopii oikein hyvin Ison-Britannian ja Norjan asema.

Aiheesta aiemmin

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat metsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

EU kippaa 150 miljardia euroa Afrikkaan – Demarikomissaari Urpilainen innostaa ja iloitsee

Euroopan unionin täysistuntoviikolla järjestettiin myös Afrikan unionin ja Euroopan unionin välinen huippukokous, jossa päätettiin ”Global Gateway -investointipaketista” Afrikan maille.

Paketin kautta eurooppalaisten veronmaksajien ja yritysten varoja päätettiin siirtää peräti 150 miljardia euroa afrikkalaisiin hankkeisiin seuraavien seitsemän vuoden aikana!

Summa on niin suuri, että se on ilmeisesti jäänyt valtavirtamedialta huomaamatta, ja sen sijasta on puhuttu rokotteista, joita EU jakelee Afrikkaan.

Tukipakettiin liittyvät varat eivät ole kehitysapua eivätkä lääketieteellistä apua, vaan niitä käytettäisiin ”digitaalisen siirtymän tukemiseen” ja ”ilmastonmuutoksen vastaisin toimiin”, toisin sanoen ne ovat kehitysapua näillä uusilla, jo puppulausegeneraattorista tutuksi tulleilla, nimillä.

Kokouksessa Suomea edusti pääministeri Sanna Marin (sd.) ja EU-komissaari Jutta Urpilainen (sd.), joka sanoi MTV3:n uutishaastattelussa 18.2.2022 kannattavansa kyseistä tulonsiirtoa Afrikan maille.

Hän lausui näin:

”Me halutaan, että afrikkalaiset nuoret pääsee kouluun, että afrikkalaiset nuoret pystyy työllistymään. Me pystytään tukemaan Afrikassa vihreää ja digitaalista siirtymää...”

Siihen, ketkä ”me” tuota rahojen roiskimista maailman takapihoille haluavat tai ketkä siihen Suomessa enää edes ”pystyvät”, Urpilainen ei vastannut.

Ollessaan huolissaan afrikkalaisten sähkönsaannista Urpilainen ei näytä piittaavan mitään suomalaisten ihmisten työllistymisestä eikä sähkölaskujen kaksinkertaistumisesta, josta kirjoitin täällä. 

Afrikan hyväksi siirrettävä summa on huikea: noin kolme kertaa Suomen vuotuisen valtionbudjetin kokoinen. Suomen valtionbudjetissa puolestaan on miljardien eurojen alijäämä.

Afrikan investointipaketilla aiotaan kuitenkin rokottaa EU-maiden veronmaksajia tavalla, joka voi vain lisätä ”rokotevastaisuutta” täällä. Afrikkaan investoimalla siirretään myös työpaikkoja Euroopasta Afrikkaan.

Afrikan tukipaketti on valtava jopa verrattuna EU:n hiljattain perustamaan koronarahastoon, johon varat otettiin kansallisvaltioiden budjeteista oikeusvaltioperiaatteita rikkoen. Myös EU:n ilmastopoliittiseen sosiaalirahastoon Suomelta aiotaan kyniä vielä yli 800 miljoonaa euroa.

EU:n Afrikka-hanke antaa näyttöä unionin muuttumisesta liittovaltioksi ja tulojensiirtounioksi, ja peruskirjan mukainen kansallisvaltioiden oikeus päättää verovarojensa käytöstä itsenäisesti ollaan mitätöimässä.

”Tilapäisten” ja ”kertaluonteisten” rahastojen lypsämisestä on tullut kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta ja suvereniteettia loukkaava yleiskäytäntö, josta kirjoitin täällä.

Kaikki varmasti muistavat, että demarien Jutta Urpilainen oli valtiovarainministerinä, kun Suomi suostui muiden EU-maiden mukana rahoittamaan konkurssin partaalla olevaa Kreikan valtiota, johon Suomella on kaiken kaikkiaan varoja kiinnitettynä nyt noin 20 miljardin arvosta.

Ne rahat jäivät Suomelle annetuista vakuuksista huolimatta ikuisesti sille tielleen, kuten myös Portugalille annetut tuet.

Sen jälkeen EU on kiskonut jäsenmailtaan varoja väliaikaisten ja pysyvien vakausvälineiden luomiseksi sekä koronavahingoista toipumiseksi. Kaikissa yhteyksissä suomalaiset on pakotettu nettomaksajiksi, myös EU-jäsenmaksuja kannettaessa.

Näin on käynyt taksonomia-asetuksen soveltamisessa ja käy ilmastopoliittisessa sosiaalirahastossakin, joista kirjoitin täällä ja täällä.

Kyseinen politiikka on sosiaalidemokraattisen universalismin mukaista. Se ei lopu, sillä taustalla vaikuttaa ikuinen syytös eurooppalaisten ihmisten velasta kolonialismin aikakaudella kärsineille Afrikan maille ja muille meitä muka köyhemmille valtioille.

Ammoisten aikojen asioilla ei ole kuitenkaan mitään velvoittavaa syy-yhteyttä nykyajan eurooppalaisten ihmisten elämään. Siirtomaa-ajan tapahtumat eivät velvoita millään tavoin meidän aikamme suomalaisia ihmisiä, ja aina olisi muistettava, että länsimaiden vaikutukset olivat jo siirtomaaimperialismin aikakaudella Afrikalle suurelta osin myönteisiä.

Afrikan valtioista paras elintaso on niissä maissa, joissa länsimaiden kulttuurivaikutus oli voimakkainta, kuten Egyptissä ja Etelä-Afrikassa. Siirtomaahallinnot rakensivat Afrikkaan teitä, satamia, siltoja, kouluja sekä muuta infrastruktuuria, joka ilman eurooppalaisia olisi edelleen rakentamatta.

On tavallaan ironista, että siirtomaamaapolitiikkaa jatketaan edelleen lahjoitusten ja hyväntekeväisyyden muodossa, sillä myös sitä voidaan pitää eräänlaisena ylenkatsellisuutena, joka estää kehittyviä maita nousemasta omille jaloilleen.

Kaarnalaivatelakoiden tukipaketeilla ja koodaribusseilla tehdään ratkaisuja, jotka ovat huomispäivän ongelmia ja jotka löydätte reikinä rahapussistanne.

Olen varma, että Jutta Urpilainen saa vielä ylpeillä lastenlastensa edessä siitä tavasta, jolla hän on taistellut afrikkalaisten ihmisten hyvinvoinnin puolesta!

Suomessa istuva vihervasemmistolainen hallitus aikoo rahoittaa työttömyydestä ja varattomuudesta kärsivän kansamme työllistämisohjelman velanotolla samanaikaisesti, kun EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Urpilainen suunnittelee Suomelle lisälaskua yhdessä komission puheenjohtajan, kristillisdemokraattisen paronitar Ursula von der Leyenin, kanssa.

Euroopan unionin federalistipoliitikot pelaavat suomalaisten ihmisten rahat Brysselin kasinolla. Sitten he pukeutuvat Alexander Stubbin, Jyrki Kataisen ja monien muiden tavoin EU:n tarjoamiin suojahaarniskoihin, joihin heitä ei ole vaaleilla valittu ja joissa he ovat kansanvaltaisen kontrollin ulkopuolella.

Kyseisenlaisen politikoinnin jatkuminen on yksi syy siihen, miksi kannatan Euroopan unionin typistämistä takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi.

Turvallisuuspolitiikka puolestaan on erillinen politiikan osa-alueensa, ja se tulisi järjestää vain turvallisuuteen itseensä liittyvällä valtiosopimuksella, kuten NATOn jäsenyydellä. EU-jäsenyyden hintana ei tule olla EU:n tunkeutuminen kaikille suomalaisen sisäpolitiikan osa-alueille.

Aiheesta aiemmin:

Totuus EU:n elpymispaketista

Räksyttävä koira ei pelota vaan pelkää – Milloin tulee kuolemakapina?

EU ja vihervasemmisto sosialisoivat Suomen metsät

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Lahkojen lapsipuhujat ja ilmastopolitiikan kauhukakarat tuhoavat Suomen talouden

Suomi 100 ja telefoni Afrikassa 

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset

EU romahtaa euroalueen repeytymiseen

Kun euro repeää

Turmiolliset takausvastuut

Suomi ei saa vajota Euroopan velkasuohon

Laivanupotusta eurooppalaisittain

Euroopan hulluuskierre on katkaistava

FT: euro repeää

Eikö kukaan voi meitä pelastaa?

Kreikkalaiset Prokrusteen EU-vuoteessa

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia

Valheiden vauhtipyörä ei elvytä taloutta

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

Totuus EU:n elpymispaketista

Hulluuden harjoittaminen on entistä useammin muotoseikka ja laillisuuskysymys. Näin on, koska järjellinen politiikanteko on sivuutettu ”ihanteiden” ja ”arvojen” julistamisella, eikä istuvaa hallitusta pidättele muu kun juristien nuija tai lakipykälien koreografia.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antaa tämän kuun loppuun mennessä ratkaisun, vaatiiko Euroopan unionin elpymispaketin hyväksyminen 2/3:n määräenemmistön. Siinä tapauksessa hallitus tarvitsee tuekseen Kokoomuksen, sillä Perussuomalaiset eivät paketin puolesta äänestä.

Paketti on Suomelle erittäin epäedullinen. Marinin hallituksen aikaansaaman neuvottelutuloksen mukaan Suomi osallistuisi 750 miljardin euron elpymispaketin lainojen takaisinmaksuun 6,6 miljardilla eurolla mutta saisi takaisin vain 2,7 miljardia.

Koska 30 prosenttia elpymisvälinerahoituksesta maksetaan vuosien 2020 ja 2021 bruttokansantuotteen perusteella, saantisumma voi pudota pienimmillään 1,55 miljardiin euroon. Alun perin Suomen arvioitiin saavan paketista 3,2 miljardia, joten hinta huononee kaupanteon aikana. Suomen maksuosuus ei ole ämpyilyn aikana pudonnut.

Mikäli Suomi maksaa 6,6 miljardia ja saa takaisin alle 3 miljardia, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että otamme EU-komissiolta 3 miljardin lainan ja maksamme lainan takaisin yli kaksinkertaisella summalla.

Hyvä pikavippi? – Ei taatusti. Hallituksen olisi kannattanut laittaa oma pikavippimainontansa kuriin. Äänestäjien ylimieliseen pilkkaamiseen syyllistyivät Paavo Arhinmäki (vas.) ja Timo Harakka (sd.), jotka Yleisradion ohjelmissa valehtelivat päin kansalaisten silmiä, että Suomen valtiolle nettohaitallinen tukipaketti muka tuo veronmaksajien ”pankkitilille rahaa” (videolla ”Nyt tulee rahaa!” räppäävät myös Sanna Marin [sd.] ja entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen [sd.]).

Totuus on kuitenkin seuraava. Koroilla ja kuluilla lisättynä Suomen kokonaisvastuu elpymisvälineestä olisi noin 13 miljardia. Suomen maksuosuus kerättäisiin korotettuina EU-jäsenmaksuina vuosina 2028–2058.

Suomi on lähes koko EU-jäsenyytensä ajan ollut myös jäsenmaksujen nettomaksaja. Vuonna 2018 Suomi sai EU-rahaa 1,478 miljardia, ja samaan aikaan maksoimme EU:n budjettiin 2,018 miljardia. Vain vuosina 1996, 1997 ja 2000 olemme saaneet enemmän kuin olemme maksaneet, ja tuolloinkin nettosaanti oli vähäpätöistä.

Mikäli annat kulkurille kympin ja saat takaisin viitosen, et ole oikeasti saanut mitään vaan luovuttanut femman pois. Totuus on, että Suomikaan ei ole saanut EU:sta yhtään mitään, vaan olemme koko ajan menettäneet veronmaksajilta kannettuja varoja, joiden oikeasti olisi pitänyt palautua maksajille.

Myös omat vaihtorahamme olemme joutuneet kiskomaan EU:lta takaisin kuin rikkinäisestä pajatsosta. Silloinkaan emme ole voineet käyttää niitä kohteisiin, joihin haluamme ja tarvitsemme, vaan EU:n sanelemiin kohteisiin, kuten monikulttuurisuuden edistämiseen ja kaikenlaisiin maahanmuuton ongelmia peitteleviin pseudotutkimushankkeisiin.

Elpymispaketin epäedullisuutta korostaa Suomelle tappiollinen laskutapa.

70 prosenttia elpymisvaroista maksetaan vuosien 2015–2019 taloudenhoidon perusteella. Koska Etelä-Euroopan maat ovat hoitaneet talouttaan kurjasti, ne myös hyötyvät paketista eniten, sillä pelastuspaketti palkitsee nimenomaan oman talouden sössimisestä. Mitä enemmän tuhlaat, sitä enemmän saat!

Esimerkiksi Italia ja Espanja kuittaavat kumpikin paketista noin 70 miljardia euroa. Tästä varmaan ilahtuu Italian vasta valittu pääministeri ja ”tarkasta taloudenpidosta” tunnettu EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi.

Näin Suomen veronmaksajat laitetaan maksamaan muiden maiden velkoja, ja maamme kireä veroaste mahdollistaa verojen kevennykset verojenkierrosta tunnetuissa oliiviöljymaissa. Vienti noihin maihin on Suomesta vähäistä, joten kyseisten maiden tukemisesta ei ole Suomelle vastaavaa hyötyä, vaan kyseessä on pelkkä tulonsiirron muoto.

Tilanne on poliittisesti epäoikeudenmukainen ja valaisee oivallisesti, miten syvälle suohon EU-jäsenyys on upottanut koko itsenäisen Suomen taloudenhoidon ja sen mukana koko maan.

Ensinnäkin (1) paketin hyväksymisen myötä EU:n liittovaltiokehitys etenee ja Suomen eduskunnan budjettisuvereniteetti kapenee. Elpymispaketin hyväksyminen olisi harppaus kohti EU:n yhteistä verotusta.

Toiseksi (2), Suomelle epäedullinen paketti rapauttaa julkista taloutta entistä pahemmin. Se antaa aseita niiden puolueiden käsiin, jotka Suomessa vaativat leikkauksia suomalaisten terveydenhoitoon, sosiaaliturvaan ja koulutukseen. Paradoksaalisesti tähän on johtamassa vasemmistolaisten hallituspuolueiden politiikka, vaikka toisesta suupielestään vasemmisto on julistanut olevansa ”köyhäin ystävä”.

Kolmanneksi (3), leikkauksia ja rakenneuudistuksia voi vaatia myös EU:n komissio. Se voi asettaa ”rakenneuudistuksiin” suostumisen ehdoksi sille, että Suomi saa elpymispaketista takaisin edes osan omista rahoistaan. ”Rakenneuudistuksilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä yhteiseen verotukseen siirtymistä ja yhteispäätösmenettelystä luopumista, mikä vähentäisi pienten jäsenmaiden valtaa entisestään. ”Rakenneuudistuksilla” tarkoitetaan myös eräiden ideologisten hankkeiden läpiajamista Suomessa, kuten pakottamista feministisesti johdetun tiedepolitiikan orjuuteen, jotta vihervasemmiston näkemys ”ihmisoikeuksista”, ”tasa-arvosta” ja ”demokratiasta” toteutuisivat. Muuten kiistetään vaihtorahat Suomelta, niin kuin nettosaatavat on pidätetty Puolalta ja Unkarilta.

Neljänneksi (4), koska suurin osa (70 %) elpymispaketista jaetaan vuosien 2015–2019 perusteella, kyse ei ole tältä osin koronatuesta ollenkaan, vaan euroalueen krooniseksi muuttuneen rahoituskriisin hoitamisesta. Varat niin sanotussa pysyvässä vakausvälineessä (kuka vielä muistaa?) ovat vähissä. Koronakriisi tarjoaa nyt verukkeen luoda jälleen lähes biljoonan euron puskurirahasto hoitamaan euroalueen pysyvästä valuviasta johtuvaa kriisiä.

Viidenneksi (5), ”koronapaketiksi” valehdellulla elpymistuella pönkitetään välillisesti saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja, joilla on valtavia saatavia pahiten velkaantuneista ja käytännössä täysin maksukyvyttömistä EU-maista.

Kuudenneksi (6), noin 750 miljardin euron paketilla on loppujen lopuksi mitätön vaikutus Euroopan alueen talouskehitykseen. Paketti jää tehottomaksi, sillä se jää pieneksi verrattuna kaikkien EU-maiden yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen. Sen vaikutus on yhtä vähäpätöinen kuin EU:n keskuspankkirahoituksella, jonka EKP aloitti peruskirjan no bail out -kirjauksen vastaisesti ja jonka avustukset ovat päätyneet kansainväliseen sijoitustoimintaan kansalaisten taskunpohjien sijasta.

Nuokaan seteli- ja helikopterirahoitukset eivät löytäneet tietään reaalitalouteen, toisin sanoen lisukkeiksi kansalaisten ruokapöytiin, vaan ne valuivat eri reittejä pitkin investointitalouteen kohottaen osakekursseja maailman eri pörsseissä. Lisäksi myös koronakriisi on globaali, eivätkä EU:n toimet riitä missään tapauksessa elvyttämään taloutta maailmanlaajuisesti.

Mutta Suomen riittää kyseinen kiskonta vetämään pinnan alle, niin kuin vaatteiden vettyminen vetää jäihin pudonneen kevätavantoon.

Punavihreällä hallituksella riittää keinoja kansalaisten kiskomiseen ja kurittamiseen: ”muovimaksut”, ”päästökauppamaksu”, ”digivero” ja ”hiilitullit”. Näillä taloutta hyydyttävillä ”verotusinstrumenteilla” ja ”verotuselementeillä” hallitus aikoo maksattaa EU:n komission kaavaileman yhteisen budjetin.

Kaikki edellä kuvattu markkinoidaan suomalaisille ”hintana EU-klubiin kuulumisesta”. Käsittääkseni sellaiseen kerhoon ei kannata kuulua, josta vastikkeeksi saamme pelkkää kuritusta ja olojamme ongelmallistavia direktiivejä.

Olen itse ollut vuosien saatossa koko ajan ja järjestelmällisesti sitä mieltä, että Suomen olisi pitänyt erota euroalueesta jo Kreikan talouskriisin pullahdettua ensi kertaa esille.

Suomen tulisi nähdäkseni erota myös Euroopan unionista, sillä Brysselin ja Strasbourgin suunnalta tuleva komentelu on halvaannuttanut poliittisen itsemääräämisoikeutemme ja johtanut moniin ihmisoikeuksien rikkomuksiin, joista sananvapauden kahlitseminen ei ole vähäisimpiä. Meidän olisi pitänyt ja pitäisi edelleen tehdä sama, minkä britit omassa hyvässä itsetunnossaan tekivät. Brexitin jatkoksi Fixit.

Puhe EU:n ”turvatakuista” ja kuulumisesta samaan ”arvoyhteisöön” on pelkkää irvokasta retoriikkaa, sillä tosiasiassa EU korventaa meitä kiristyksen kaltaisilla keinoilla, joilla se on toki kiusannut myös kovia kokeneita maita, kuten Puolaa ja Unkaria. Se ei ole demokratian eikä eurooppalaisten sivistys- ja valistusihanteiden mukaista.

Tulette vielä huomaamaan, kuinka oikeassa olen, vaikka nyt ajatuksiani vastustetaan ja sensuroidaan.

Nykymenon jatkuessa ja taloudellisten eturistiriitojen entisestään syventyessä on edessä sotien ja väkivallan aika. Se tarkoittaa uusia kranaatinsirpaleita setämies Snellmanin patsaaseen, joka pohtii asiaa EU:n keskuspankin erään sivukonttorin pihalla.

Beethovenilaisen harmonian havinassa maalaillut visiot ”yhteisestä arvopohjasta” joutuvat väistymään sitä nopeammin mitä innokkaammin Euroopan maat ripustautuvat yhteisen taloudenpidon velkahirteen.

Mutta takaisin tämän päivän politiikkaan. 

Hallitus tarvitsee EU:n elpymispaketin hyväksymiseen Kokoomuksen tuen, mikäli perustuslakivaliokunta päättää vaatia 2/3:n enemmistöä täydeltä salilta, kun tukipaketista äänestetään.

Perustuslakivaliokunta puolestaan on siinä mielessä hullunkurinen toimielin, että sen pitäisi ratkaista hallituksen toiminnan ja lakiesitysten perustuslainmukaisuus, minkä vain riippumaton perustuslakituomioistuin voisi tehdä.

Koska perustuslakivaliokunta koostuu hallituksen ja opposition kansanedustajista, tosiasiassa siellä asiat ratkaistaan poliittisten voimasuhteiden ja pelitilanteiden mukaan pragmaattisesti.

Niinpä perustuslakivaliokunta voi saattaa Kokoomuksen vastaamaan hallituksen esityksen hyväksymisestä, mikäli se päätyy määräenemmistöpäätöksen kannalle. Jos Kokoomus luikertelee hallituksen tueksi, se menettää arvovaltaa ja kannatusta, ja siksi Kokoomus vaatinee hallitukselta jotakin vastikkeeksi.

Eipä siis ihme, että kulisseissa on supistu seuraavan hallituksen kokoonpanosta SDP:n ja Kokoomuksen kesken. Kokoomuksen kelpoisuus seuraavaan hallitukseen SDP:n kanssa ratkaistaan nyt.

Toinen vaihtoehto on, että perustuslakivaliokunta linjaa yksinkertaisen enemmistöratkaisun puolesta EU:n elpymispakettia koskien. Tällöin valiokunta päästää Kokoomuksen ja istuvan hallituksen pälkähästä, ja hallitus saa pakettinsa läpi omien edustajiensa tuella. 

Täysin varmaa sekään ei ole. Sekä Vasemmistoliitossa että Keskustassa on esiintynyt vaikuttavaa kähinää pakettia vastaan. Sitä ovat edustaneet muiden muassa Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi ja Johannes Yrttiaho sekä Keskustan Hannu Hoskonen.

Perussuomalaisten koko eduskuntaryhmä on tietääkseni elvytyspakettia vastaan, ja ellei ole, tulen mielelläni syöttämään eduskuntaryhmälle tuubillisen kreikkalaista kalanmaksaöljyä.

Ei ole varmaa, että hallitus saisi esitystään läpi myöskään Kokoomuksen tuella, sillä Kokoomuksessakin on vahva sisäinen oppositio EU:lle alistuvaa Petteri Orpoa vastaan.

Tapauksessa on ainekset sekä puolueiden jakautumiseen, edustajien erottamisiin että hallituksen kaatumiseen.

Sisäpoliittisesti sekava tilanne on jälleen seuraus siitä, että valtiotamme johtamaan päästettiin pahan taloudellisen ja sosiaalisen kriisin keskellä heppatyttöhallitus. 

---

Päivitys 18.5.2021: Hallituksen esitys (HE 260/2020) Euroopan unionin elpymisvälineen hyväksymisestä ja siihen osallistumisesta hyväksyttiin äänin 134–57 Kokoomuksen tuella 18.5.2021. Päätökseen vaadittiin määräenemmistö. Vastaan äänestivät Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien, Liike Nytin ja VKK:n eduskuntaryhmät sekä kymmenen edustajaa Kokoomuksesta ja kaksi edustajaa Keskustasta. Kaksi kokoomuslaista äänestivät tyhjää. Kuusi edustajaa oli poissa. 

Päivitys 28.10.2021: EU puolestaan hyväksyi Suomen elpymispaketin ja määritteli Suomen saannoksi 2,9 miljardin euron sijasta 2,1 miljardia. Suomi joutuu maksamaan 6,6 miljardia. Suomi käyttää saanto-osuudestaan yli 50 prosenttia ”vihreään siirtymään”. EU:n vaatimus oli 37 prosenttia. ”Digitaaliseen siirtymään” paketista tuhlataan 27 prosenttia, ja valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan elpymispaketti kasvattaa Suomen bruttokansantuotetta vaivaiset 0,1–0,2 prosenttiyksikköä. Koronarahastoksi tarkoitetusta varainkierrätyksestä ei heru juuri mitään koronasta kärsineiden ihmisten ja yritysten hyväksi.

”Isoäiti, miksi sinulla on niin terävät hampaat?”

Näin kysyi Punahilkka sudelta. Hilkkaparka ei tietenkään tiennyt, että kyseessä oli isoäidiksi pukeutunut susi.

Maahanmuuttajataustaisten väkivaltarikollisuus puhutti taas syksyllä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että Suomessa on toistettu Ruotsin virheet. Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo puolestaan oli vain huolissaan ”nuorten” hyvinvoinnista yrittäen siten kantaa ”vastuuta” ja teeskennellä, että jotakin asian parantamiseksi on koko ajan tekeillä.

Olisipa hänkin ajatellut asiaa silloin, kun puolueensa ajoi aina vain avokätisempää vastaanottotoimintaa. Totuus on, että ilman laajaa maahanmuuttoa ei olisi myöskään laajaa maahanmuuttajien tekemää rikollisuutta eikä muita ongelmia, ei kouluissa, sosiaalitoimessa eikä niiden rahoituksessa.

Maahanmuuttajien tilastollisesti laajempaa rikollisuutta ei voida toisaalta ulkoistaa ruotsalaisten syyksi, sillä naapurimaan vastaanottomallin matkiminen on suomalaistenkin vika.

Mutta keiden suomalaisten? Hallitus on maahanmuuttoa lisätessään toiminut kuin punahilkka, ja punahilkoistahan se on koottukin. Rikollisuus sinänsä on sitten rangaistus ja eräänlainen ”luonnon kosto” politiikassa tehdyistä virheistä.

Käsittelin aihetta kirjoituksessani ”Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan”, ja linkkaan tähän myös erään videon, jonka tein keväällä 2019. Se on edelleen ajankohtainen, sillä politiikassa ei ole tapahtunut muutosta parempaan suuntaan, ellei oteta huomioon rajojen tilapäisestä sulkemisesta johtuvaa pakolaisvirtojen vähenemistä.

 

Koronakriisin hoidosta

Ruotsi antaa varoittavaa esimerkkiä paitsi maahanmuuttoasioissa, myös koronakriisin hoidossa. Laumaimmuniteettisuojaan luottaneen politiikan ruumiit lasketaan tuhansissa. Tämäkään ei ole kaikkien ruotsalaisten vika. On Ruotsissa viisaitakin poliitikkoja, kuten ruotsidemokraatit.

Ansiot Suomen muita maita paremmasta koronatilanteesta eivät puolestaan kuulu Suomen hallitukselle vaan kahdelle muulle taholle: päteville asiantuntijoille ja vastuullisesti toimivalle kansakunnalle itselleen. 

Suomalaisten tottelevaisuus ja paljon moitittu kuuliaisuus esivallalle muodostavat kriisioloissa hyvän suojavärin. Kurinalaisella käytöksellä Suomen kansa on estänyt virusta leviämästä muille maille tyypilliseen tapaan. Toinen kiitoksen kohde on pätevä lääkärikunta ja muu terveydenhuollon asiantuntijakaarti.

Ministereitä ei tarvitse viruksen aisoissa pitämisestä kiittää. He ovat vain noudattaneet asiantuntijoiden suosituksia kaiuttaen niitä kansalle. Poliitikkojen pitäminen asiantuntijavallan kaulapannassa on ollut tällä kertaa hyväksi. Asiantuntijavallan yleistä pulmallisuutta demokratialle käsittelin puolestaan paljon kiitosta saaneen kirjani Totuus kiihottaa luvussa 3.4.

Taloutta pitäisi hoitaa kuin koronakriisiä

Myös julkista taloutta pitäisi hoitaa, kuten koronakriisiä: asiantuntijavallan avuin. Poliitikkojen suhmuroima taloudenhoito on nyt vain vaalikausien pituista eikä pitkäjänteistä, kuten pitäisi.

Tällainen tie on johtamassa valtiontaloudet konkurssiin, ja väistyvä poliitikkosukupolvi jättää perinnöksi vararikossa olevan maan.

Perimmäisenä syynä siihen on jäsenyytemme euroalueessa, jota eivät kannata enää edes jäsenyyttä aikanaan ajaneet taloustieteilijät. Jäsenyyttä eurossa ei voi enää taloudellisilla näkökohdilla puolustaa. Tämän ovat todenneet ekonomistit oikealta vasemmalle, Kanniaisesta ja Korkmanista Haaparantaan ja Jänttiin.

Jopa Sauli Niinistö, joka aikanaan kannatti liittymistä, on pyörtänyt kantansa ja varoittelee nyt vähättelemästä valtioiden velkaa. Hänen mukaansa velkojen maksusta ei voisi livetä. Käsitykseni mukaan velkaantuminen on perustettu juuri tämän oletuksen varaan, mistä hieman tuonnempana.

Jäsenyytemme eurossa on eräs pääsyy esimerkiksi metsäteollisuuden kriisiin. Sitä ei voida selittää vain sanomalehtipaperin kysynnän vähenemisellä eikä siirtymisellä tuottamaan pakkauskartonkia kiinalaiselle koneviennille.

Ruotsi on voinut viedä samaa tavaraa halvemmalla euroalueen ulkopuolelle ja saanut oman rahapolitiikkansa mukaisen muutaman prosentin hintaedun. Se riittää vientiartikkelin ollessa tasalaatuista, ja niinpä Ruotsin puunjalostusteollisuuden volyymi on nykyisin kaksinkertainen Ruotsiin verrattuna. Euron syytäkö? Kyllä, mutta tätähän ei ääneen sanota, kun ei kehdata.

Ruotsilla menee monista virheistään huolimatta paremmin, sillä siellä kaikkea julkista infraa ei ole myyty, kuten Suomessa, jonka sähköverkoistakin suuri osa on australialaisomistuksessa. Luonnollisessa monopolissa, kuten sähkönjakelussa, on infrastruktuurin myyminen niin tyhmää politiikkaa, että se vetää vertoja valon kantamiselle säkissä pimeään suuliin.

Ruotsissa on jäljellä myös teollisuutta, joka tuottaa markkinoille vaihtokelpoisia arvoja, siis sellaisia, jotka voidaan vaihtaa rahaksi ja joilla tuotetaan pätäkkää kansantalouteen. Tekivät viisaasti myös myydessään Volvon pois, sillä kyseessä oli paradigmanvaihdoksesta kärsivä ja suuria investointeja vaativa teollisuudenala, joka on loppuun asti kilpailtu. 

 

”Kuka on maistanut minun puurostani?”

Sen sijaan Suomi on maa, jossa ei juuri muuta enää tehdäkään kuin peritään palvelumaksuja. Suomalaiset nyhtävät toisiltaan. Ja hallitus nyhtää veronmaksajia, joilta kiskotaan aneita koronakriisin kansainväliseen hallintaan, EU-jäsenmaksuihin, ilmastonsuojeluun, kehitysapuun ja muihin oman kansamme kannalta toisarvoisiin tehtäviin. Kaikissa näissä asiayhteyksissä olemme riistettyjä nettomaksajia, emmekä itse hyödy uhrilahjoistamme yhtään mitään.

Norja ei ole lopettanut öljyntuotantoaan ilmaston suojelemiseksi, mutta suomalaisia punaviherhallitus ripittää luopumaan öljylämmityksestä sillä seurauksella, että jo 8000 kotitaloutta hakevat valtiontukea. Ja kaikki tämä aikana, jolloin talous köhisee henkitoreissaan koronan vuoksi. Öljylämmityksestä luopuminen aiotaan ilmeisesti tasata kaikkien veronmaksajien kuluiksi.

Norjalla ei muuten ole lainkaan valtionvelkaa, mutta sillä on satojen miljardien puskurirahasto pahimman varalle. Tanskalla ja Isolla-Britanniallakin menee paremmin, mutta nehän eivät kuulu euroon. Saksa ja Ranska ovat teollisuusvaltioita, ja tuotannollinen rakenne on monipuolisempi. Jopa velkaantuneen Italian suoriutumiskyky on Suomea parempi, sillä siellä tuotetaan Ferrareita, viinejä, maataloustuotteita ja monenlaista kallista bränditavaraa. 

Nimeän täten poliittiseksi vihollisekseni Vihreän Liiton, joka aloitti toimintansa kaupunkilaisnuorten luontoharrastuksena ja josta sittemmin tuli huvitteluliberaali populistipuolue. Kyseinen liitto aikoo ilmeisesti maksattaa irrationaalisen, ylimitoitetun ja epärealistisen ympäristö-, liikenne- ja asuntopolitiikkansa kaikkien muiden puolueiden äänestäjillä.

Ilmastopolitiikan esitaistelijoiksi ilmoittautuessaan vihreät ovat tuhoamassa Suomen koko talouden ja teollisuuden, jonka instituutiot ovat valitettavasti antautuneet jopa rahoittamaan vihreiden ehdokkaita pitääkseen heidät aisoissa. Susi ei kuitenkaan kesyynny ruokkimalla.

Valtioiden välisten tulonsiirtojen kautta EU:ssa on siirrytty yhteiseen finanssipolitiikkaan, ja kaikki tämä on ollut nettomaksajana toimivan Suomen suunnaton tappio. Se on internatsismia pahimmillaan, ja mihinkäs se puolestaan johtaa?

 

Internatsismin synkkä salaisuus

Koska maksumiehiä ei enää tunnu Suomesta löytyvän verotuksen ollessa tapissaan ja koska veroasteen kiristäminen johtaisi vain verotuksen tuottojen vähenemiseen, olisi ehkä syytä laittaa verot valtion maksettaviksi. Juuri niin on viime aikoina tehtykin, kun budjetteihin syntynyt gäppi kuitataan valtionvelalla.

Valtionvelka puolestaan on vain inflaatiota tai eteenpäin siirrettyä verotusta. Valtio rahoittaa itseään nykyään niin, että se myy joukkovelkakirjansa jollekin luotettavalle kotimaiselle ostajalle, kuten eläkevakuutusyhtiölle, jonka kanssa vallitsee sopimus siitä, että Suomen Pankki ostaa velkakirjan eläkevakuutusyhtiöltä. Tällä tavoin valtio rahoittaa itseään.

Näin myös kierretään EU:n peruskirjan säädöstä 123, joka kieltää Euroopan keskuspankkia ja kansallisia keskuspankkeja rahoittamasta valtioita. Samalla katsotaan läpi sormien Maastrichtin sopimuksen no bail out -kirjausta 125, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät ole vastuussa eivätkä ota vastatakseen toisten jäsenvaltioiden taloudellisia sitoumuksia. Filosofisen taidepaussin vuoksi voin muistuttaa, että jo Immanuel Kant kirjoitti teoksensa Ikuiseen rauhaan (1795) ensimmäisessä pääluvussa seuraavasti:

”Ei saa tehdä semmoisia valtionvelkoja, joita valtio käyttää sisäisen toimintapiirinsä ulkopuolella. Mikään valtio ei saa mennä toiselle valtiolle omaisuudeksi perinnön, lahjoituksen eikä kaupan kautta sen vuoksi, että järjellä varustetuin ihmisten yli ei ole kellään minkäänlaista käsky- eikä omistusoikeutta.”

Kuinka häikäilemättömästi EU-federalistit ovatkaan rikkoneet Euroopan maiden kansallista itsemääräämisoikeutta! Tosiasiassahan myös EKP on ostanut jo pitkään valtioiden lainoja, ei vain jälkimarkkinoilta, vaan myös suoraan anneista. Näin se on toiminut, kuten Neuvostoliiton Gosbank, joka oli ruplan arvon ylin tae, niin kuin harjoitettu politiikka aina on valuutan arvon tae, aseiden ohella.

Toisaalta valtioiden velkaantumisen merkitystä lähestytään väärästä kulmasta, jos sitä verrataan yksityishenkilöiden tai yritysten luottoihin. Talouden nobelisti Paul Krugman kirjoitti muutama vuosi sitten The New York Timesiin paljon huomiota saaneen jutun ”Kukaan ei ymmärrä velkaa”.

Ei ymmärräkään. Tosiasiassahan kaikki varallisuus luodaan nykyaikana velkainstituution kautta, paitsi silloin kun velka on pelkkää syömävelkaa. Lumerahan luonti on kaiken investointitoiminnan primus motor.

Nyt vain on niin, että tuon lumeen luontia ei voida jatkaa loppumattomiin. Erilaiset vakuusrahastot, koronapaketit ja Kreikka-tukiaiset johtavat sellaiseen lumipallojen pyörittelyyn, josta lumiukoksikin kasattuna jää keväisin jäljelle vain hattu, hammashiilet ja porkkana.

Kyse on samasta kuin konkurssiin matkalla olevan firman velkakierteessä. Toiminta jatkuu niin kauan kuin yritys laajenee, mutta velkahanojen mennessä kiinni koko rakennelma kosahtaa.

Mikä silloin on edessä? Verottamalla velkoja ei voida maksaa, joten jäljelle jää hyperinflaatio. Sen enteenä kaikki kiinteä omaisuus alkaakin olla arvossaan.

Piiloinflaatio on jo nyt ollut Suomessa suurta, sillä asuntojen hinnat ovat nousseet kasvukeskuksissa moninkertaisiksi viidessätoista vuodessa. Vastaavassa ajassa kansalaisten tulot eivät ole nousseet läheskään samassa suhteessa, mikä on leikannut ostovoimaa olennaisesti. Toisin sanoen rahan arvo on heikentynyt ja inflaatio toteutunut.

Inflaatiota ei ole vain päästetty näkyviin kuukausi- eikä vuositasolla, sillä se on piilotettuna kiinteiden tasaerien asuntoluottoihin, jotka venyvät lopusta pitemmälle kuin elämää riittää. Myös yksityistaloudet ovat valtioiden tavoin veloissaan, joista ei vapauta muu kuin tilanteen purkautuminen jättiläisinflaatioksi. Rahojen palaminen pankkeihin ja reaaliköyhyyden paljastuminen ovat todennäköisiä syitä, jotka vievät Euroopan maat seuraavan kerran perikadon partaalle: kohti sekasorron ja sotien aikaa.

Velkahäpeä on jo nyt tulevien sukupolvien silmissä suunnaton, kun poliittinen vihervasemmisto, EU-federalistit ja internationalistit ovat upottamassa koko laivan. Tämä on internatsismin synkkä salaisuus.

Kun tähän kaikkeen yhdistetään maahanmuutto-ongelmien tuottamat politiikan legitimaatio-ongelmat, EU-johteinen määräily ja poliittisen vallan perillisyyden kiistäminen kansallisvaltioiden sisällä, ollaan matkalla kohti uutta mantereen laajuista sotaa. Ehkä pian saadaan taas katsella ”Tuntematonta sotilasta” lähietäisyydeltä.

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

EU-maiden tiistaina hyväksymä 1800 miljardin budjetti ja siihen liittyvä 750 miljardin euron koronatukipaketti olivat menetetty mahdollisuus kaataa koko riisto-EU. Suomi pantiin taas nettomaksamaan muiden maiden menoja (maksamme 6,6 miljardia ja yhteisvelasta johtuvat korot, mutta saamme vain 3,2 miljardia euroa [joka myöhemmin surkastettiin 2,1 miljardiin]).

Tilannetta pahentaa, että tuettavissa Etelä-Euroopan maissa verotuksen aste ja periminen ovat Suomea heikommalla tasolla. Varojen hankinta on suomalaisia kohtaan rajumpaa kuin se olisi noissa hyötyjämaissa itsessään, mikäli kansa laitettaisiin maksamaan omat menonsa niissä.

Niin sanotut nuukat maat, eli Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta, osasivat jälleen pitää puolensa. Myös Unkari ja Puola ovat voittajia. Niissä EU-vastaisuus on korkealla tasolla tosin muista kuin taloudellisista syistä. Ne liittyvät lähinnä EU:n harjoittamaan sananvapauden kahlitsemiseen ja maahanmuuton tuputtamiseen.

Viisastua osataan näköjään kaikkialla muualla paitsi Suomen hallituksessa, jota on syytä epäillä myös perustuslain rikkomisesta, perustuslakivaliokunnan sivuuttamisesta ja eduskuntakäsittelyjen ohittamisesta. Pääministeri Sanna Marinille (sd.) annettujen neuvotteluvaltuuksien ei pitäisi riittää tulosten hyväksymiseen, ja siksi Sebastian Tynkkynen (ps.) tekee oikein viedessään asian oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Entinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka puolestaan kitisee Yleisradion jutussa, että oikeudellisin perustein ei pitäisi käydä poliittista debattia ja että valtakunnanoikeutta ei tarvita ministerinvastuun arvioimiseen. Kuinka tulikin Ylen toimittajalle mieleen kiskoa tämä lausunto Jonkalta juuri nyt, kun punavihreä hallitus ja etenkin Pekka Haavisto (vihr.) ovat ritisevillä jäillä?

Eihän ongelma ole vastuussa olevien ministerien rikosoikeudellinen arviointi saati asiasta äänestäminen eduskunnan suuressa salissa. Nehän takaavat oikeudenmukaisuuden ja poliittisen kontrollin! Todellinen ongelma on, että käräjäoikeuksien kannanotoilla on sekaannuttu kansanedustajien mielipiteisiin ja korvennettu myös tavallisia kansalaisia poliittisesti.

Demarien luottomedian Yleisradion uutisen mukaan Marin on ihan hirveän tyytyväinen EU-neuvottelujen tulokseen, mikä ei ole ihme. Mutta tyytymättömiä näyttävät olevan kaikki muut.

Itse en arvioi asiaa ensisijaisesti oikeudellisesta näkökulmasta vaan moraalifilosofisesta. Koronakriisi oli hyvä tilaisuus Euroopan unionin ja euroalueen purkamiseen. Sellaisella unionilla ei mitään tee, joka on hylännyt kaikki keskeiset säädöksensä, kuten no bail out -pykälän, Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen sekä Dublin II -asetuksen. Sen sijaan tukipaketin tuloksena ollaan entistä lähempänä fiskaaliunionia. Asiassa kuljetaan siis täysin väärään suuntaan.

Liittovaltion sysimusta syleily ei ole missään tapauksessa Suomen etujen mukaista – ei edes vaikka asiaa arvioitaisiin päävientimaidemme taloudellisen menestyksen ja ostovoiman kannalta. Suomen ei pidä seurata Saksaa niin kuin koiran isäntää. Suomen tuki muille maille ei vientiämme pelasta mutta tappaa oman investointitoimintamme. Kun en itse ole poliittisesti vaikutusvaltaisissa asemissa, en tietenkään paljoa voi tuon EU-hulluuden pysäyttämiseksi.

Kriisit ovat sikäli jänniä ilmiöitä, että ne tuppaavat iskemään aina juuri silloin, kun asioista vastaavat ovat lomilla. Nytkin eduskunnalle kuuluvaa asiaa joudutaan hoitamaan honteloin voimin kansanedustajien itsensä lomaillessa, eikä Perussuomalaisten pyyntö eduskunnan koolle kutsumiseksi taida riittää lomien keskeyttämiseen.

Tilanne on ihan samanlainen kuin julkaistessani mediatutkimukseni Totuus kiihottaa. Sekin aiheutti valheellisessa valtamediassa kriisin, jota ei itseni lisäksi pystynyt kukaan kunnolla arvioimaan, kun kaikki olivat lähdössä kesälomille. Mutta sivuutettuihin asioihin joudutaan yleensä palaamaan tulevaisuudessa, sillä totuus ei pala tulessakaan. Kirjastani löytyy myös paljon analyysia siitä, miten myös EU-jäsenyys on ollut luomassa vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisiä.

Koronakriisi tulee jäämään pieneksi ja vähäpätöiseksi verrattuna siihen kriisiin, jonka koko EU ja sen euroalue vielä muodostavat julkisen talouden velkaantumisen kautta.

Valtiovarainministeriksi Katri Kulmunin tilalle siirtynyt Matti Vanhanenkin (kesk.) pesee jo käsiään ja ilmoittaa ”luopuvansa valtakunnanpolitiikasta”, koska ”opposition propaganda” on onnistunut. Vaikuttaa kuin hän olisi lukenut kirjani. Tai sitten hän on säikähtänyt valtiontalouden toivotonta tilaa.

Valtiovarainministerinä Vanhanen saa vielä viisitoistaminuuttisensa ministerinä hänkin. Vallasta luopuja lupasi myös korottaa veroja vuodeksi 2022. Nyt se on helppo tehdä, kun jättää uppoavan laivan. Voin joka tapauksessa vakuuttaa, ettei valtiontalouden kassakriisi ja EU-politiikan epäonni ole minun eikä kenenkään perussuomalaisen syytä!

EU:n ei pitäisi ratsastella heppoisilla retorisilla keppihevosilla, kuten ”ilmastotavoitteilla” ja ”oikeusvaltioperiaatteilla”, kun juuri niiden pakonomainen läpiajaminen on romuttamassa sekä ekologisesti järkevän tuotannontapamme että kansalaisten perustuslailliset perusoikeudet. Niistä tärkeimpiä on oikeus päättää verovaroistamme itse: omien kansalaistemme hyväksi.

---

Päivitys 24.7.2020:

Ehkä EU:lle käy kuten Kaivopuiston benji-nosturille, jolla on harjoitettu suisidaalisuuden symbolista performanssia jo usean vuoden ajan. – Huvittava tapahtuma tuo kaatuminen muuten. Kirjoitin jo vuonna 2003 aiheesta esseessäni ”Miten teknologia ja vauhtisokeus fasinoivat massakulttuuria? – F1-huumaa filosofisesti formuloituna” (Niin & Näin 1/2003, s. 72):

”Ja kenties myös kaupallisen TV-yhtiön makaaberit uutiset saavat jälleen herkutella pienoisella katastrofiuutisella, kun kuperapintaisen katodisädeputken kuvapinnalle ilmestyy asiansa valittaen toteava pää, joka vahinkovakuutustutkijan matalalla peruskurkkuäänellä antaa asioille yksityiskohtaisen immanentin selityksen: ’Ja sitten kävi niin, että kiinnitysköyttä pidellyt välipala irtosi ja lukituslaitteen syöttöramppi aukesi, ja henkilö yksinkertaisesti paiskautui mereen. Jatkossa asiaan kiinnitetään huomiota yhä enenevässä määrin.’”

Sillä siisti. Erona tapahtuneeseen on vain, että lento oli miehittämätön ja televisiot ovat litistyneet. Kirjoitus löytyy myös esseekokoelmastani Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofista liikkeistä.

Tämä voi olla myös EU:n rakentaman Baabelin tornin tulevaisuus.

Mitä yhteistä EU:lla ja nosturilla sitten oikein on? Sitä, että ihmiskunta on joka tapauksessa perin morbidia ja omaksi tuhokseen tyhmää.

Noita vanhoja kirjoituksiani lukiessani voin vain ihmetellä, miten loisteliaita analyysejä olenkaan filosofialle kirjoittanut ja vieläpä ilmaiseksi. Eräs tuossa puolestaan lausahti, että olen varmasti kirjoittanut enemmän kuin keskivertofilosofit ovat eläessään lukeneet. Niinpä niin. Ehkä saamme piankin taivastella, miten oikeassa olen ollut ennustaessani myös EU:n romahduksen hyvissä ajoin etukäteen.

Viimeinen sammuttaa valot – Koronakriisi on nyt EU-liittovaltiopolitiikan kulissi

Koronakriisin aiheuttama kansantalouksien taantuminen on nostanut euroalueen kriisin jälleen pintaan. Tämä näkyy Italian ja muiden välimerenmaiden hoippumisena kuilun partaalla ja niiden valtiontalouksien loppumattomana pyrkimyksenä päästä kuiville muiden euromaiden avustuksia hyväkseen käyttäen.

Kyseisen politiikan merkiksi Suomikin hyväksyi valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) johdolla Euroopan vakausmekanismista poikkeamisen ja 540 miljardin euron hätäpaketin, josta Suomen osuus on noin 8,5 miljardia, siis lähes yhden hävittäjäkaupan verran. Jättiläismäisen lainan ongelma ei ole vain muotoseikka, eli sen perustuslainvastaisuus – lainojen kun pitäisi olla tiukan ehdollisia – vaan sen myöntäminen sinänsä.

Kun Euroopan komissio valmistelee lisäksi noin 1500 miljardin euron elvytysrahastoa, kyse ei ole vain koronan aiheuttaman taloustaantuman paikkailusta vaan euroalueen pysyvien valuvikojen epätoivoisesta korjailusta, joka on jo aiemmin tuomittu epäonnistumaan. Mikäli rahasto perustettaisiin, olisi 1,5 biljoonan tuki vasta alkusoittoa. Rahastoa voitaisiin jatkossa kasvattaa tavalla, joka voisi nostaa Suomen osuuden kymmeniin miljardeihin euroihin.

Olen jo aiemmin kirjoittanut Kreikan tukipaketteihin liittyen, että rahan lapioiminen tukien muodossa ei korjaa perusongelmaa. Euroalueella saman rahapolitiikan sisään suljettiin kansantalouksia, jotka ovat väestölliseltä, tuotannolliselta ja teolliselta rakenteeltaan sekä luonnonoloiltaan täysin erilaisia. Koronakriisi siis vain aktualisoi euroalueen pysyvän ongelman, jota mikään puskurirahasto ei riitä korjaamaan.


Miksi koronarahastoon osallistuminen ei kannata?

Pahinta asiassa on sen poliittinen epäoikeudenmukaisuus. Myös Suomelta vaadittavat tuet ovat perimmältään valtava tulonsiirtojen muoto välimerenmaiden hyväksi.

Esimerkiksi Italia on Suomea alemmin verotettu maa, joten italialaiset hyötyvät rahojen äyskäröinnistä selkeästi, eikä avustamista voida siten perustella käsityksellä ”tilanteen aritmeettisuudesta”: että ”Suomikin voi joskus tarvita apua”. Puolin ja toisin tapahtuva avustaminen maksaisi italialaisille joka tapauksessa vähemmän kuin suomalaisille. Varat ovat jo pitkään valuneet pohjoisesta etelään, eikä tilanne ole muuttumassa.

Italian avustamista ei voida toisaalta perustella myöskään sillä, että vientimme Italiaan vetäisi paremmin. Suomen vienti Italiaan oli vuonna 2019 vain 2,4 miljardia ja kaikkiin välimerenmaihin (Ranska mukaan lukien) ainoastaan 5,8 miljardia, eli 9 prosenttia kaikesta viennistämme. Sen sijaan pelkästään Ruotsiin vientimme oli enemmän: 6,7 miljardia euroa.

Ruotsi taas kuuluu EU:n niin sanottuihin kitsaisiin maihin yhdessä Hollannin, Tanskan ja Itävallan kanssa. Koronatukia, jotka käytännössä ovat euroalueen pysyvistä valuvioista johtuvia tukia, voidaan kenties perustella ”yhteisvastuulla”, ”solidaarisuudella” tai ”vastuullisuudella”, kuten Suomen nykyinen hallitus, mutta millään järjellisellä argumentilla niitä ei voida puoltaa. Kyseinen politiikka ei ole yhteisvastuullista, solidaarista eikä vastuullista Suomen kansalaisia ja verojen maksajia kohtaan.

Hyväntekeväisyys vieraiden kansakuntien eduksi on poliittinen kupla, niin kuin vastavuoroisuuden odottaminen italialaisilta tai kreikkalaisilta on tyhjä oletustenvarainen kortti.


Euroalue polkee sekä kansallisia perusoikeuksia että EU:n periaatteita

Miksi sitten näin tehdään? Suomi seuraa asiassa orjallisesti Saksaa ja Ranskaa, joiden pankeilla on satojen miljardien saatavat välimerenmaista. Myös Saksan ja Ranskan valtiot ovat halukkaita pelastamaan pahimmin kriisiytyneiden valtioiden taloudet vain yhdestä syystä: muutoin Merkelin ja Macronin pitäisi pelastaa omat pankkinsa saksalaisten ja ranskalaisten veronmaksajien kukkaroille kääntyvillä pankkituilla.

Siksi mukaan halutaan nyörittää mahdollisimman monta muuta maata. Ja Suomi tottelee laittamalla muiden tekemät laskut omaan julkiseen velkaansa.

Kansantaloudellisesti julkinen velka on kuitenkin vain eteenpäin siirrettyä verotusta tai inflaatiota.

Suomalaisten kannalta tällaisella politiikalla ei ole oikeutusta, sillä verovarat tarvittaisiin omien kansalaistemme ja hädänalaistemme auttamiseen eikä roiskittaviksi ulkomaille – sen enempää koronatukien kuin myöskään EU-jäsenmaksujen tai ilmastopoliittisten aneiden muodossa. Kaiken verottamisen oikeutus on siinä, että verovarat kiertyvät niiden maksajien omaksi hyväksi, vuotavalla sangolla, mutta kuitenkin. Tämän moraalisen näkökohdan lisäksi kyseessä on myös perustuslaillinen ongelma.

Kyseisellä politiikalla ei ole oikeutusta myöskään EU:n lainsäädännön ja periaatteiden näkökulmasta. EU:n talous- ja rahaliiton no bail out -sääntö merkitsee, että toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota. Tätä sääntöä on kuitenkin rikottu järjestelmällisesti jo vuosien ajan, kun EKP alkoi ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta ja sittemmin myös suoraan anneista. Sääntöä alettiin kiertää myös parkkeeraamalla valtioiden velkakirjat jälkimarkkinoille luotuihin tilapäisiin salkkuihin, joista ne päätyivät EKP:n holveihin.

Kun Saksan perustuslakituomioistuin totesi menettelyn laittomaksi, alettiin euron pelastamiseksi puuhata valtavaa jälleenrakennusrahastoa. Tehtävä koetetaan tällä tavoin siirtää EKP:ltä EU:n jäsenmaiden vastuulle. Tällä tavoin taloutta ei enää elvytettäisi EKP:n myöntämillä roskalainoilla, vaan jäsenvaltioiden piikkiin siirrettävillä lainoilla, mikä tarkoittaisi siirtymistä yhteiseen verotukseen.


Liittovaltioon johtava juna on jo perillä

EKP on ehtinyt jo tähän mennessä rahoittaa valtioita tähtitieteellisillä summilla. Tavallaan politiikka on ollut neuvokasta, sillä keskuspankkilainat, joita Suomen valtiollakin on noin yksi kolmasosa kaikista valtionveloista, ovat ikuisia luottoja, joita ei aiotakaan maksaa takaisin. Ne ovat lähinnä kirjanpidollisia bluffeja.

Mutta toisin on liikepankeista saatujen lainojen laita. Ne täytyy maksaa, tai pankit menevät nurin, ellei sitten ajatella, että valtiot sosialisoivat pankit, kuten vasemmistossa saatetaan toivoa.

Italiaa ja muita välimerenmaita pelastettaessa pelastetaan siis käytännössä saksalaisia ja ranskalaisia sekä muita yksityisiä pankkeja.

Asian poliittinen ongelmallisuus on – paitsi tulonsiirtojen moraalisessa ongelmallisuudessa – erityisesti EU:n omien periaatteiden kumoutumisessa.

Kun valtiot ovat ikuisessa velassa Euroopan keskuspankille, EKP käyttää niihin nähden huomattavaa poliittista valtaa. Ja EKP:stä piti tulla sitä perustettaessa rakenne, jolla ei ole lainkaan poliittista valtaa.

Kun muiden maiden velkoja siirretään toisten kansalaisten maksettaviksi, ollaan tämän ohelle luomassa myös fiskaalista eli verotuksellista unionia. Se taas on liittovaltiopolitiikan ydin ja tarkoittaa taloudellisen itsemäärämisoikeutemme ja itsenäisyytemme menetystä liittovaltiolle.

Kenenkään on siis turha murehtia enää EU-junan kulkua kohti liittovaltiota, sillä liittovaltioon johtava juna on jo perillä.

Hullunkurista asiassa on erityisesti seuraava. No bail out -säädöksen, Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen sekä monien poliittisten periaatteiden, kuten Dublin II -asetuksen, yli käveleminen on merkinnyt EU:n poliittisen liiton hylkäämistä.

Taloudellisen yhteen pakottamisen seurauksena on luotu taloudellinen liittovaltio, jota johdetaan Brysselistä, Strasbourgista ja Frankfurtista. Poliittinen unioni on murtunut, ja jäljellä on vain talouden rautanyrkki.


Koronakriisi liittovaltiopolitiikan kulissina

Pahimmin kriisiytyneiden maiden jatkuva pelastelu on johtanut käytännössä kansallisen itsenäisyytemme menetykseen. Samalla nykyinen punavihreä hallitus on uhraamassa suomalaisten avustamiseen ja elvyttämiseen tarvittavat varat yleiseurooppalaisten rahastojen hyväksi.

Välimerenmaiden elvyttäminen ei elvytä Suomea, sillä taloudellinen kanssakäymisemme niiden kanssa on vähäistä, ja siksi Suomen ei tule nyt tekeillä olevaan elvytysrahastoon osallistua.

Koronakriisi toimii nyt kulissina EU:n ajamiseen liittovaltioksi. Valtavirtamedia raportoi kiitettävästi kuolleiden ja sairastuneiden määrät, mikä antaa valtamedialle tilaisuuden poseerata ”faktajournalisteina”. Mutta samalla se lähes vaikenee meneillään olevasta kansakuntien välisestä tulojensiirrosta. Median päänsilitys eurososialismia ajavalle sosialistihallitukselle on valtava systeemivale, jonka tuloksena maamme menee kuin vene ilman tappia kohti pohjaa.

Taloustieteen kielellä tämä tarkoittaa, että Suomi on juuri ylittänyt velkaantumisen suhdeluvun, jonka jälkeen talouskasvu ei riitä valtionvelkojen korkojen maksuun edes siinä tapauksessa, että talouskasvun prosentti olisi velkojen korkoa suurempi, vaan velkojen lyhentämiseen ja korkojen maksuun tarvitaan lisää velkapääomaa. Myöskään inflaatio ei valtiontalouttamme pelasta, sillä inflaatio ei toimi ceteris paribus -periaatteella, vaan inflaatiolla on velkapääoman syövyttämisen ohella aina myös muita vaikutuksia taloudessa.


Euron pelastustoimet vaarantavat kansalaisten perusoikeudet

Kaiken tämän tapahtuessa tänään – koulujen päättäjäispäivänä – kouluissa soitetaan Beethovenin 9. sinfonian finaalia ikään kuin sen todistelemiseksi, että tulevien sukupolvien loputon velkaannuttaminen on muka oikein ja tapahtuu harmonian havinan siivillä. Näistä sävelistä saattaa aikaa myöten tulla yhtä fataaleja ja kiellettyjä kuin Horst Wessel -liedistä, kun ihmisille selviää, millaiseen hirttosilmukkaan kansakunnat on yleiseurooppalaisella politiikanteolla ripustettu.

Samanaikaisesti kansalaisille teroitetaan Yleisradion kanavilla, miten kansallisten etujen ajaminen on muka pahaa ”fasismia” tai ”natsismia”, joka on torjuttava maltillisuuden magialla. Me emme kuulu nykyään Euroopan unioniin vaan Sosialistiseen internationaaliin.

Samalla kun Suomen eduskunnan käyttämät perustuslain asiantuntijat pitävät tärkeänä harmonisoida koulujen opetusta yhdenvertaisuusnäkökohtien tuella, sivuutetaan valtava perusoikeudellinen ongelma, kun hallitus muiden maiden pelastamiseen osallistuessaan heikentää Suomen kykyä turvata omien kansalaistemme perustuslailliset oikeudet, kuten oikeuden sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon.

Beethovenin yhdeksännen sijasta kannattaisikin soittaa viidettä, eli kohtalon sinfoniaa, sillä maamme talouspolitiikka on ajautunut perin taitamattomiin käsiin. Kriisien ollessa pahimmillaan ovat johdossa poliitikot, joiden taloudellinen ja valtiofilosofinen asiantuntemus on taitamattominta ja kokemus kaikkein kehnointa. Valtiontaloutta on jo pitkään hoidettu kuin juopon torppaa.


Euroalue on yksissä tuumin lopetettava

En halua olla suhteessa tulevaisuuteen täysin pessimistinen. Olen jo useasti aiemmin esittänyt, että Euroopalla on edessään neljä vaihtoehtoista tietä, joista yksi (1) on meneillään oleva liittovaltiopolitiikan tie. Se johtaa reuna-alueiden, kuten Suomen, taantumiseen, kurjistumiseen ja muuttumiseen EU-näkökulmasta vähäpätöiseksi luonnonsuojelualueeksi ja riiston kohteeksi.

Toinen (2) on universaalin sosialismin tie, joka seuraa, jos pankkien ja valtioiden keskinäinen symbioosi (pankithan toimivat valtioiden ehdoilla) johtaa pankkien käytännölliseen haltuunottoon. Kolmas (3) on kansallismielisten kansannousujen tie, joka johtaa helposti väkivallan aineellistumiseen kaduilla.

Neljäs (4) tie – ja samalla tie jota itse kannatan – on paluutie, jota kuljettaessa euroalue ja vapaan liikkuvuuden sopimus puretaan ja unioni palautetaan pelkäksi vapaakauppa-alueeksi, jolla ei ole yhteistä parlamenttia, komissiota eikä budjettia.

Miten tämä sitten on mahdollista? Olisiko Suomen tai jonkin eniten kriisiytyneen maan, kuten Kreikan tai Italian, mahdollista irtautua eurosta? Vastaus kysymykseen on ikävä: ei ole. – Miksi ei?

Jos Suomi tai jokin muu maa ottaisi euron rinnalla käyttöön oman valuutan, tämä ei takaisi, että kansalaiset siirtyisivät käyttämään oman maan valuuttaa. Mikäli euro jää olemaan, ihmiset voivat jatkaa euron käyttämistä, niin kuin venäläiset käyttivät dollaria neuvostoaikana.

Jos taas eurosta siirryttäisiin takaisin omaan valuuttaan ”yhdessä yössä”, päätös pitäisi valmistella salassa. Sitten kävisi kuten Chilessä, jossa dollaritalletukset muunnettiin pikavauhtia pesoiksi, ja ihmisten talletusten arvosta paloi pois suuri osa. – Hyväksyisivätkö kansalaiset sen?

Mikäli oman maan valuutta päästettäisiin kellumaan, velkojen ja talletusten arvoissa tapahtuvat muutokset olisivat arvaamattomia, ja ne koskisivat sekä yritysten, yksityishenkilöiden että Suomen Pankin luottoja ja talletuksia.

Ainoa mahdollisuus eurosta irtautumiseksi on, että euroalue puretaan valtioiden kesken yksissä tuumin ja EKP:lle tapahtuu sama kuin SKOP:ille aikoinaan. Siitä tulee jättiläismäinen roskapankki.


Kuka sytyttää valot Euroopassa?

Ymmärrän toki poliitikkojen intoa rahoittaa valtioita ja elvyttää Euroopan taloutta EKP:n roskalainoilla, sillä markkinoilta kaikki maat eivät enää lainaa saa. Kun myöntäjänä on keskuspankki, kyseessä on puhdas leluraha, jota ei tarvitse koskaan maksaa takaisin. Paljon pahempi on, mikäli taakka siirretään suoraan jäsenmaiden piikkiin, kuten jälleenrakennusrahaston kautta on käymässä.

Kansallisfilosofimme.

Jos EKP euron lakkauttamisen myötä lopetettaisiin, myös velka raukeaisi velkojan kuollessa, ellei sitten velkojalle ilmaannu perillisiä. Saattaa olla, että esimerkiksi Suomen Pankin taseista EKP-saatavia löytyisi muutaman kymmenen miljardin verran, joiden periminen on toivotonta, mutta tämäkin vaihtoehto ja paluu omiin valuuttoihin olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin loputtomasti jatkuva kriisirahoitus toisten maiden hyväksi.

Maailmantalouden globalisoituminen ja siihen liittyvä työn sekä tavaravirtojen keskittyminen Kaukoitään ovat johtaneet Yhdysvaltojen ja EU-maiden julkiset taloudet (kuntien taloudet mukaan lukien) pysyvään kriisitilaan. Aikana, jolloin kultakannan sekä Bretton Woodsin tapaisista järjestelyistä on luovuttu, on myös valuuttojen takeena vain istuvien hallitusten nauttima luottamus.

Se ei ole missään länsimaassa kovin korkea, ja tyhjän päällä lennetään jo kuin Maantiekiitäjien juostua kanjonin reunan yli. Velat ovat jossakin määrin kansainvälispoliittisesti hallittavissa, mikäli luotot ovat kotimaisia tai Euroopassa edes euroalueen keskinäisiä. Mutta esimerkiksi Yhdysvallat on korviaan myöten veloissa pahimmalle teolliselle kilpailijalleen, Kiinalle.

Kyynisenä loppuhuomautuksena muistutan, että sekä rahan että hallitusten uskottavuuden vakuutena ovat viime kädessä aseet. Tämä on mahdollinen vaikkakin kohtalokas vaihtoehto, joka toteutuu siinä tapauksessa, että velkojat lähtevät hakemaan saataviaan.

Ensimmäinen, joka voisi sytyttää Eurooppaan valot esimerkillään, voisi olla jokin Norjan kaltainen valtio, jolla ei ole lainkaan valtionvelkaa. Eikä maa kuulu myöskään Euroopan unioniin eikä euroalueeseen.