18. huhtikuuta 2024

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Hallituspuolueet saivat kehysriihen pakettiin ennätysajassa, koska alamäkeen on helppoa lasketella. Sen kuin vain leikkelee tai korottelee, kun retorinen tilanne on käännetty sopivaan asentoon ja kansalaiset ovat jo siedätetyt force majeure -tilanteisiin.

Tosiasiassa sopeutustavoitteiden keskinäisen suhteen olisi pitänyt olla jo alun perin käänteinen: ei kahta kolmasosaa leikkauksia ja yhtä kolmasosaa veronkorotuksia, vaan kaksi kolmasosaa veronkorotuksia ja yksi kolmasosa leikkauksia. Nyt päädyttiin fifty-sixty-suhteeseen.

Koko ajan hallitus on leikannut aivan väärästä päästä. Se on ottanut kansalaisten perusturvasta ja minimisosiaalietuuksista, kuten asumistuesta ja opintotuesta, jotka vievät leivän ihmisten ruokapöydästä.

Hallituksen olisi pitänyt leikata pois omat jättiläismäiset väylähankkeensa, esimerkkeinä Turun radan nopeuttaminen ja Hailuodon saarelle rakennettava silta.


Hämärää asuntopolitiikkaa – Valtion asuntorahaston puhdistuksesta vaiettiin

Ei ole järkeä siinä, että asumistuen leikkauksilla säästetään parisataa miljoonaa, ja sekin säästö kiertyy menoksi toimeentulotukeen, paitsi niiden ihmisten osalta, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka putoavat mustaan aukkoon. Laittamalla varattomuusehdon yleiseen asumistukeen hallitus teki myös asumistuesta toimeentulotuen tapaisen kannusteloukun, joka suorastaan ohjaa hankkiutumaan varattomaksi.

Jos on tarpeen elvyttää rakentamalla, satsattakoon sellaisiin kohteisiin, jotka parantavat ihmisten arkea, kuten asuntojen tuottamiseen. Sitä puolestaan huonontaa hallituksen päätös lopettaa ARA-lainoitus uusilta asumisoikeusasunnoilta. Pysyväksi jäädessään se luhistaa koko asumismuodon, mikä muodostuu tuhoisaksi asukkaille. 

Kehysriihen tiedottamisessaan hallituksen edustajat eivät avanneet sanallakaan suunniteltua 800 miljoonan euron siirtoa Valtion asuntorahastosta (VAR) valtion menoihin, vaikka kyseinen summa on 27 prosenttia koko kolmen miljardin lisäsopeutuksesta! Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry tiedottaa asiasta täällä. Kannattaa myös allekirjoittaa SASO ry:n kansalaisadressi aso-asumisen puolesta.

Eipä ihme, että vuokra- ja aso-asumisen tukemiseen suunnatusta VAR:ista ovat rahat loppumassa, kun hallitus on iskenyt kyntensä siihen ja kääntänyt kassan valtion budjettiaukon tilkkeeksi.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri VAR:n varojen siirto ja valtion takausten vähentäminen ovat kytköksessä samaan aikaan valmisteltuun aso-asukkaiden vuokralaistamishankkeeseen, eli aso-sopimusten irtisanomisiin, jonka on (yhtiöiden kertoman mukaan) asettanut rahoituksen ehdoksi jokin rahalaitos tai suursijoittaja. Jos tämä ei ole harmaata taloutta ja hämärää politikointia, niin sitten ei mikään. Kirjoitin aso-asukkaiden oikeuksien riistoyrityksestä täällä.

Epäsuositeltavista ja suositeltavista sopeutuskeinoista julkaisin luettelon jo aiemmin täällä.


Miten valtiontaloutta olisi pitänyt sopeuttaa?

Yritystukiin ja maataloustukiin ei ole koskettu lainkaan, vaikka joukossa on paljon elinkelvotonta toimintaa pysyttäviä tukia. Listaamattomien osakeyhtiöiden omistajien pääomatuloverotuksen erivapaudet olisi pitänyt poistaa. Vihersiirtymän uhrilahjat pitäisi jättää antamatta.

Suuri- ja hyvätuloisten ansiotuloverotusta olisi pitänyt korottaa nykyistä enemmän. Indeksimuutokset tulohaitarin yläpäässä eivät ole riittäviä vaan pelkästään imaginäärisiä toimia. Nyt aikaansaatu suurituloisten lievä veronkorotus vain peruu aiemmin myönnetyn veronalennuksen. Mitään todellista veronkorotusta ylimmissä tuloluokissa ei ole.

Toisaalta on mahdotonta ajatella myöskään niin, että pieni- ja keskituloiset eivät maksaisi ansiotuloveroja. Myös alimmissa tuloluokissa olisi pitänyt veroasteikkoa korottaa. Nykyisin pienituloiset ja osa keskituloisista eivät ole nettoveronmaksajia lainkaan, jos subventiot, kuten lapsilisät ja julkisten palvelujen alennukset, otetaan huomioon.

Mikäli on ansiotuloja, on myös veronmaksukykyä. Sen sijaan minimisosiaalietuuksien leikkaaminen ei tuota valtiolle mitään. Vaikutus on sosiaalisesti rapauttava, ja menot pahimmassa tapauksessa kasvavat.

Kokonaisveroaste on ollut Suomessa laskussa jo pitkään, ja valtion menoaukko johtuu osittain siitä. Juuri veroasteen lasku on aiheuttanut valtion tuloihin noin 8 miljardin euron vajeen. Veroasteen pitäminen mahdollisimman alhaalla on kuitenkin Kokoomukselle pyhää. Perusteluksi Petteri Orpo väittää, että alhainen veroaste työllistää.

Tutkimusten valossa prosenttiyksikön suuruiset ansiotuloverojen korotukset eivät kuitenkaan vaikuta ihmisten työhalukkuuteen eivätkä työllisyyteen. Kukaan ei lopettaisi työntekoa eikä yrittämistä prosenttiyksikön veronkorotusten vuoksi eikä aloittaisi samansuuruisten alennusten vuoksi.

Parhaiten työllistää mahdollisuus vapautua tukiriippuvuudesta, mutta siihen hallituksen toiminta ei kannusta. Perusturvan leikkaaminen tekee ihmisistä entistäkin riippuvaisempia viimesijaisesta ja tarveharkintaisesta tukimuodosta eli toimeentulotuesta, joka on pahin sosiaalinen loukku ja työn vastaanottamisen este.

Tässä valossa leikkausten sijasta olisi kannattanut lisätä työn verottamista. Sen sijaan pääomatuloverotuksen korottaminen ei ole järkevää, koska EU-maiden kesken vallitsee verokilpailu ja maamme tarvitsee myös ulkomaisia pääomia ja investointeja.

Arvonlisäveron korottaminen 24 prosentista 25,5 prosenttiin ei välttämättä tuota yhtään extraa valtion kassaan. Siirtyessään hintojen nousuun ALV:n korotus vähentää kysyntää ja taannuttaa taloutta, ja siten verokertymä voi jäädä entistä vähäisemmäksi.

Kulutusverojen lisääminen ylipäänsä on regressiivistä ja edustaa siirtymistä entistä enemmän tasaverotuksen suuntaan. Siten se lisää huonosti pärjäävien taloudellista taakkaa ja on kokoomuslaista sosiaalipolitiikkaa selkeimmillään.

Sekopäistä siinä on myös oletus, että leikkaaminen automaattisesti työllistää. Ei töihin niin vain mennä. Sehän on sama kuin olettaa, että Petteri Orpollekin löytyy työpaikka heti jos hänet potkaistaan poliittisista tehtävistään pois. Kenenkään ihmisen toimeentuloa ei pitäisi jättää pelkkien olettamusten ja toiveiden varaan, niin kuin hallitus on tehnyt leikkausten vaikutusarviot laiminlyödessään.

 

Valtio velkaantuu itselleen, ja syynä on EU

On muistettava, mistä valtion menoaukko oikeastaan muodostuu. Siinä on miljardien repeämä siksi, että EKP on nostanut korot kattoon.

Suomessa inflaation hillintää ei tarvita, sillä inflaatio on jo hidastunut. Tätä nykyä suomalaiset kärsivät EU:n yhteisestä korkopolitiikasta. Koron nostot eivät ole hillinneet inflaatiota muualla Euroopassa, koska inflaation syyt ovat energian niukkuudessa eivätkä finanssitaloudessa eli siinä, että ihmisillä olisi liikaa rahaa. EKP:n helikopteriraha valui jo vuosikymmen sitten sijoitustoimintaan korottaen osakekursseja, eikä se näkynyt reaalitaloudessa, eli ihmisten arjessa. Kirjoitin EKP:n korkopolitiikan tehottomuudesta täällä.

On muistettava sekin, että koron Suomen valtion keskuspankkilainoista saa lopulta valtio itse, sillä Suomen Pankki tilittää lainoista perimänsä koron takaisin omistajalleen, eli valtiolle. Keskuspankkilainoja, eli ikuisesti taseeseen kirjattavia roskalainoja, on valtion lainoista noin 40 prosenttia, joten valtion velkaantumisesta itselleen ei kannata olla hirveän huolissaan. Lumerahan korko on lumekorkoa.

Suomen Pankki maksaa toisaalta korkoa liikepankkien vakuustalletuksille, joissa on yksityisten tallettajien varoja. Tätä kautta valtiotaho tukee rahallisesti pankkitallettajia. Korot, osingot ja markkinavuokrat ovat tulojensiirtoja vähävaraisilta varakkaille, ja siksi tarvitaan toisensuuntaisia tulojensiirtoja.

Kaikkien helpotukseksi EKP todennäköisesti laskee ohjauskorkoa pian, sillä yhdenkään euromaan valtiontalous ei kestä korkeaa korkotasoa pitkään, etenkään kun elpymisrahaston (ns. koronarahaston) varat alkavat olla lopussa.

Pöyristyttävintä kiristys- ja kuristustoimissa on EU:n uhkailu ”tarkkailuluokalle” laittamisesta, jos velkaantuminen ei pysähdy. Suuri osa EU-maista on paljon velkaantuneempia kuin Suomi, ja maamme on velkaannutettu pakottamalla takaamaan niiden velkoja! Komission ”alijäämämenettelyyn” joutuminen merkitsisi, että EU määrää talouden kurinpidon, mikä tarkoittaisi valtiollisen itsemäärämisoikeutemme lopullista romuttamista.

Tosiasiassa EU on upottanut Suomen talouden viemällä meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja näivettämällä sitä kautta viennin. Ruotsilla menee paremmin, koska sillä on itsenäinen rahapolitiikka ja valuuttana kruunu, jota maa lepuuttaa räikeän kilpailukykyisellä tasolla.

EU on kiskonut meiltä ilmastoaneita ja kytkenyt meidät sertifikaattisuohon, luontodirektiiveihin, tukipakettipolitiikkaan, paragrafipatisteluun ja muuhun internatsistiseen ryöstöviljelyyn, jota johtavat paronitar Ursula von der Leyen ja ylevällä aksentilla artikuloiva kuikelo Christine Lagarden.

Samanaikaisesti kuumassa Espanjassa tehdään talojen energiaremontteja suomalaisten verorahoilla, ja maa saa edelleen 163 miljardin (noin kahden Suomen valtionbudjetin) verran ”koronatukea” EU:lta.

Tämä on räikeästi vastoin EU:n peruskirjan no bail out -sääntöä, eli avustamiskieltoa (artikla 125), jonka mukaan ”toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota.”

Kun rikottu on lisäksi muiden muassa turvapaikanhakua rajoittava Dublin II -asetus ja Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimus, tämä ei ole enää se EU, johon liityimme, ja jäsenyyttämme pitää yllä vain Venäjän uhka, joka yhdistää EU-maita nippusiteen tavoin. 

Jäsenyytemme Euroopan unionissa on tullut meille sietämättömän kalliiksi. Vain kolmena vuonna noin kolmestakymmenestä olemme olleet nettosaajia. Tunnollisia suomalaisia kohdellaan laupiaina lampaina, ja kiitokseksi panoksestamme EU-byrokraatit uhkailevat meitä katakombeistaan ”tarkkikselle” laittamisella.


Purkakaa Sote-himmeli ja pahoinvointialueet

Mikäli edelleen täytyy säästää, paljon säästämistä löytyy byrokratiasta, jota Kepu-taustainen Sote-himmeli lisäsi 6,4 miljardilla eurolla vuodessa! Leikattavaa löytyy ympäristönsuojelupuolelta ja kansainvälisistä menoista.

Valtion lompakko on revennyt tietenkin myös muista kuin edellä mainituista syistä. On sähkösota, energiakriisi, Euroopan ympäristöystävällisimpien hiilivoimaloiden alasajo, pakkoneuroottinen vihersiirtymä, tasa-arvopoliittinen hifiharrastus, slaavien välinen aseiden kalistelu, koronakriisi ja boomereiden ikääntyminen, jotka ovat kaikki yhdessä ajaneet Suomen talouden hallitsemattomaan syöksykierteeseen.

Tilanne ei ratkea hoitajamitoituksen pilkunviilauksella vaan tekemällä entistä enemmän työtä terveyskeskuksissa ja hoivakodeissa, jonne on tiedotettava kuin luutnantti Lammiolle tulenjohtopaikalta, että enempää apua ei ole antaa. Sitten olisi kestettävä ja pidettävä terveet terveinä. Nyt toimitaan päinvastoin. Lukiolaisetkin käännytetään toimeentulotukeen, elleivät suorastaan masentuneina eläkkeelle.

Karsikaa normeja, leikatkaa eläkeindeksejä, kuten leikkaatte muitakin indeksejä, ja kiristäkää reilusti niiden verotusta, joilla työtä ja yritystuloa selvästi on.

Kun kansaneläkkeitä ei jatkossa makseta ulkomailla asuville suomalaisille (n. 25 000 ihmistä), se on vastoin kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeutta valita asuinpaikkansa. Tilanne on yhtä ymmyrkäinen kuin hallituksen säästöpolitiikka kokonaisuudessaankin. Tuloksena kansaneläkeläiset pakotetaan matkustamaan takaisin Suomeen eläkettä saamaan, eikä valtio säästä mitään. Ainoa muutos on, että ihmiset päätyvät asuntojonoihin, hoivakoteihin ja erikoissairaanhoitoon Suomessa. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen kynästä tämä ällistyttävä esitys on lähtöisin.

Kun omistusasujien oikeus saada asumistukea hoitovastikkeisiin tai kuluihin lopetetaan, sekin loukkaa yhdenvertaisuutta ja on taloudellisesti kannattamatonta valtiolle. Omistusasujat (n. 17 000 kotitaloutta) eivät välttämättä ole vuokralaisia varakkaampia, mutta vuokralaisiksi siirtyessään he aiheuttavat asumistukijärjestelmälle entistä suuremmat kulut, sillä vuokrat ovat hoitovastikkeita korkeammat!

Asuntonsa myyntivelvoite saattaa merkitä ihmisille koko omaisuuden menettämistä ja tarkoittaa siten perusoikeuksien vastaista valtiollistettua rikosta, joka on mahdollinen juuri siksi, että asumistukilain muutoksia ei arvioitu perustuslakivaliokunnassa. Ainakaan minä en tiedä halveksuttavampaa tapaa hoitaa valtiontaloutta kuin riistää ihmisiltä heidän kotinsa. Kuka kantelisi em. oikeusvaltioperiaatteen vastaisista rikoksista EUT:hen tai EIT:hen?

Perusturvaleikkauksissa ei ole kansantaloudellisesti kerta kaikkiaan mitään järkeä, koska tyhjästä utareesta ei voi lypsää, ja perusturvan korotukset olisivat hyvä talouden elvytyskeino. Meneillään lienee keynesiläisten ja monetaristien ikuinen kiista, jota orkestroidaan hallituksesta nyt anarkokapitalistien ja kuriliberalistien opeilla.

Keskituloa parempaa eläkettä saavien veronkorotukset olivat kyllä poliittisesti rohkea teko, koska eläkeläisissä on 1,7 miljoonaa potentiaalista äänestäjää. Olisi ollut mahdotonta päästää tätä ryhmää kuin koiraa veräjästä. Tulevaisuudessa jouduttaneen leikkaamaan työeläkkeitä sinänsä, koska valtio ei suoriudu eläkepommista. Totuushan on, että kukaan ei ole oikeasti etukäteen maksanut työeläkettään, ja kattamaton vaje on valtava.

Koko perusturvajärjestelmä pitäisi panna uusiksi ja höylätä korkeat etuudet pois sekä täyttää sosiaaliturvaa alhaalta päin takaamalla kaikille työelämän ulkopuolella oleville perustulona noin tuhannen euron vähimmäisnettotulo, jossa ei ole köyhtymiseen kannustavaa varattomuusehtoa. Esitin sitä jo kirjassani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan.

 

Oppositio on tehoton

Entä onko maassamme tehokasta oppositiota?

Valtiontalous on kuralla punaviherhallituksen holtittomuuden vuoksi. Siksi voisi olettaa, että parhaat neuvot taloudenpitoon löytyisivät sieltä. Se tietää, joka tekee.

Todellisuudessa myös vihervasemmistolainen oppositio on keinoineen ja päämäärineen väärässä.

Sdp:n Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen menivät vaatimaan A-studion lähetyksissä muun muassa, että maahanmuuttoa olisi lisättävä työvoimapulan vuoksi! Todellisuudessa Suomessa on työttömiä noin satatuhatta enemmän kuin on avoimia työpaikkoja.

Ainoa hyvä puoli hallituksen toiminnassa on ollut, että se on ymmärtänyt pitää itärajan kiinni ja on tiukentamassa kansalaisuuden saannin ehtoja yleispohjoismaiselle tasolle; tosin siihen ei paljon järkeä kulu.

Ulkomainen halpatyövoima tulee kalliiksi mukana seuraavien perheenjäsenten aiheuttamien sosiaalimenojen kautta, ja kulut kääntyvät julkisen talouden kokonaistappioiksi.

Myös tinkimättömyys ympäristönsuojelusta on ollut vihervasemmiston pakkomielle. Uppiniskaisuutensa vuoksi demarit kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa ja kaatoivat persut sylipainiin kokkareiden kanssa.

Samaan aikaan politiikan oikealla laidalla porvaristo jatkaa omaa versiotaan Sanna-bileistä. Alexander Stubb valmistautuu tehtäväänsä kiittämällä vaalikampanjansa avokätisimpiä lahjoittajia eliittikutsuilla. Vilut maksoi lehtien mukaan Kokoomus.

Tasavallan presidentille hankittiin myös uusi luksusauto valtion varoilla. Menoerä on valtionbudjetissa marginaalinen, mutta tämä ja muu luksustelu ovat symbolisesti vääriä tekoja. 

Kun maassamme oli lama 1970-luvun alussa, Kekkonen down shiftasi Cadillacinsa halvempaan Saabiin. Se osoitti, että maan johtaja tietää, missä mennään. Nykyisten poliitikkojen tapa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen poikkeaa esimerkillisestä johtajuudesta.

On valitettavaa, että perussuomalaisetkaan poliitikot eivät ole onnistuneet Suomen kansan taloudellisten etujen edistämisessä, ja Kokoomus on laittanut heidät povitaskuunsa. Petteri Orpon povarista kurkistellessaan voi tietenkin säästää matkakuluissa, mutta pitemmällä tähtäimellä voi seurauksena olla kannatuskato.

Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupauksensa, äänestäjänsä, puolueohjelmansa ja periaatteensa, ja sanoudun täysin irti kyseisenlaisesta politikoinnista:

Tämän ei toivoisi olevan totta, mutta se on. Syynä poliittisiin virheisiin on kuuroutuminen asiantuntijaohjaukselle, joka koskee etenkin sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmää sekä uudistusten seurausharkintaa.

 

Aiheesta aiemmin:

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra?

12. huhtikuuta 2024

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Olen antanut eduskunnan ympäristövaliokunnalle ja ympäristöministeriölle seuraavan lausuman, jolla puolustan asumisoikeusasukkaiden asemaa ja oikeuksia sekä vastustan aso-lakiin ehdotettuja huononnuksia.

Asia: Kannanotto asumisoikeusasukkaiden oikeuksien vaarantamisehdotuksiin

Viitteet: Eduskunnan valiokunta-asiakirjat, KOVA ry:n ja SASO ry:n lausunnot, aso-asioiden neuvottelukunnan kannanotot, asumisen selvitysryhmän raportti

Eduskunnan ympäristövaliokunta on käsitellyt 23.2.2024 ja 22.3.2024 valtion tukemaa asumista ja aso-asumista (asiakirjat täällä).

Lausunnon ovat valiokunnalle voineet laatia 11 eri tahoa. Eduskunnan valiokunta ei ole kuullut Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:tä ollenkaan, vaikka aso-asukkaat ovat selvästi asianosaisia. Lausunnon ovat voineet esittää lähinnä omistajayhtiöiden edustajat.

 

1. Tämän kirjoituksen tarkoitus ja aso-lain olemus

Esitän tässä kirjoituksessa asiantuntijalausunnon asumisoikeusasukkaiden aseman ja oikeuksien huonontamista koskeviin ehdotelmiin. Pohjaksi esitän Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajien KOVA ry:n 28.2.2024 julkaiseman kannanoton ja Suomen Asumisoikeusasukkaiden SASO ry:n 4.4.2023 esittämän vastauksen siihen. Vastaus on toimitettu myös asunto- ja ympäristöministeri Kai Mykkäselle.

Asumisoikeusyhtiöitä edustava ”Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry” on ehdottanut hallituksen kehysriiheen laatimassaan kannanotossa, että (1) aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purettaisiin, että (2) sosiaalisia valintaperusteita ja asunnon vaihtamisehtoja tiukennettaisiin ja että (3) uusiin aso-sopimuksiin tehtäisiin irtisanomismahdollisuus.

KOVA ry on kirjoittanut eduskunnalle ja ministeriölle jopa eräänlaisen lainmuutosluonnoksen ja väittää, että muutoksilla ei loukattaisi perusoikeuksia eikä siksi tarvittaisi perustuslakivaliokunnan käsittelyä. 

Esitykset ovat takaperoisia. Sopimusten irtisanomiset ja purkamiset sekä muutokset omistus- tai vuokra-asunnoiksi torpattiin jo uutta aso-lakia (393/2021) valmisteltaessa perustuslain ja perusoikeuksien vastaisina. Vaarassa ovat muun muassa kodinturva, asukkaiden omaisuudensuoja, sopimusten pysyvyyden periaate ja taannehtivasti vaikuttavan lainsäädännön kielto.

Olen jo aiemmin huomauttanut asioita käsittelevälle ympäristöministeriölle tavasta, jolla asumisoikeusyhtiöt ovat yrittäneet huonontaa asukkaiden asemaa käyttäen verukkeina tilapäisesti ja lievästi heikentynyttä aso-asuntojen markkinatilannetta sekä yhtiöiden omalla taloudenpidollaan itselleen aiheuttamia ongelmia.

Olen todennut ”asumisoikeusasioiden valtakunnallisen neuvottelukunnan” toiminnasta, että sielläkin omistajayhtiöiden edustajat koettavat jatkuvasti murentaa asukkaiden kodinturvaa ja omaisuudensuojaa sekä oikeutta elinikäiseen asumiseen, josta asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet.

KOVA ry:n kehysriihtä 2024 varten lausumana tavoitteena on edelleen ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen”, mikä asukkaiden näkökulmasta olisi asukkaiden oikeuksien romuttamista. Tällainen sopimusten sitovuuden periaatteen (pacta sunt servanda) ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon periaatteen (ex post facto) vastainen toiminta ei ole oikeusvaltion mukaista eikä poliittisesti hyväksyttävää.

Asumisoikeuslaki ei ole mikään toistuvasti muuteltavissa oleva sosiaaliturvalain tai verolain tapainen laki. Sen sijaan asumisoikeuslaki on konstitutiivinen laki, jolla perustetaan pitkäaikaisiksi tarkoitettuja oikeusasemia ja suhteita. Niinpä sitä ei pitäisi muutella omistajayhtiöiden toiveiden ja suhdanteiden mukaisesti tavan takaa.

 

2. Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia ei saa purkaa

KOVA ry:n esittämät muutosvaateet vaarantavat vakavasti asukkaiden perusoikeudet. 

Jos omistajayhtiöt voisivat muuttaa aso-asunnot vuokra-asunnoiksi tai edelleen myytävissä oleviksi omistusasunnoiksi, omistajayhtiöt saisivat 0-sijoituksella ja ARAn takaamana satojen miljoonien eurojen liikevoiton. Aso-asunnot ovat joka tapauksessa sataprosenttisesti asukkaiden maksamia. Tällainen varallisuuden siirto olisi suunnaton asuntopoliittinen puhallus, kuten Ylen MOT-ohjelmassa on todettu monta kertaa.

KOVA ry on nyt nostamassa ”rajoituksista vapauttamisen” uudelleen pöydälle sillä erotuksella, että se koskisi ”vain” lainmuutoksen jälkeen valmistuvia kohteita. Lisäksi KOVA ry yrittää saada uusille sopimuksille irtisanomisoption.

Siis kun omistajayhtiöt eivät saaneet ensimmäisellä kerralla koko elefanttia syötyä, ne yrittävät ujuttaa rajoituksista luopumista lakiin pala palalta.

Aso-lain nakertaminen tarkoittaisi asumisoikeusasumisen muuttamista vähitellen vuokra-asumiseksi. Tällaista yhtiöiden tavoittelemaa periaatteellista hivutusta ei pidä sallia. Sellaista ei ole käsitelty missään poliittisessa prosessissa, saati että sellaisesta olisi päätetty missään – ei myöskään hallitusohjelmassa.

Nyt asiaa käsitellään eduskunnan valiokunnassa aso-asukkaiden selän takana kuulemis- ja tiedottamisvelvoitteet lain vastaisesti laiminlyöden.

Kun KOVA ry haluaisi samaan aikaan tiukentaa tarvekriteereitä esimerkiksi nostamalla varallisuusehtoa 55 vuodesta 60:een, sekin tarkoittaisi kansalaisten oikeuksien ja kokonaistilanteen huonontamista.

Tosiasiassa suuri osa uusista aso-asukkaista on ARA-rahoitetuista vuokrataloista siirtyviä, joten tarveharkinnan tiukentaminen asumisoikeuspuolella ei helpottaisi kokonaistilannetta vaan vaikeuttaisi vuokra-asuntojen vapautumista muiden tarvitsevien käyttöön.

 

3. Myös uusi valtakunnallinen aso-neuvottelukunta hakoteillä

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta on kokouksessaan 2/2023 (s. 6–7) päättänyt tehdä aloitteen asumisoikeuslain 17. §:n muuttamiseksi niin, että asukasvalinnan tarveharkintaa laajennettaisiin koskemaan asuinkohteen sisällä asuntoa vaihtavia.

Tämä on yhdenvertaisuuden vastaista, koska asuntojen kokoa tai kerrosta koskevaa tarveharkintaa ei sovelleta myöskään aso-asukkaiksi pyrkiviin, eli järjestelmään ensimmäistä kertaa valittaviin. 

Omistajayhtiöiden vyörytys asukkaita vastaan on ollut jatkuvaa, kuten käy ilmi myös tästä yhtiöedustaja Jari Riskilän STT:lle antamasta tiedotteesta, jossa puolletaan aso-kohteiden käyttö- ja luovutusrajoitusten repimistä.

Omistajayhtiöiden taitavat neuvottelijat ovat tiedotteesta päätellen saaneet jopa neuvottelukunnan asukasedustajat asukkaiden oikeuksia huonontavien esitystensä taakse uhkailemalla heitä oletuksella, että omistajayhtiöt joutuvat korottamaan vastikkeita, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei murenneta ja muita ehtoja huononneta.

Toivon, että neuvottelukunnan roolia ei olisi tullut ymmärretyksi millään taholla niin, että sen tehtävänä on mitätöidä lakia, sääntöjä ja sopimuksia. Näin ei nimittäin ole. Neuvottelukunnan tehtävä on aso-lain esitöissä vuonna 2020 määritelty: se on kehittää aso-asumista asukasyhteisön ja nimenomaan asukkaiden näkökulmasta.

Hallituksen vaihtumiseenkaan ei voi näissä asioissa luottaa, sillä kertaalleen menetettyä ei takaisin saa, jos asumisoikeuksien annetaan luisua pala kerrallaan asukkaiden alta.

Olisi muistettava, että asuntopolitiikassa on konjunktuureja. Välillä kysyntä menee alaspäin ja välillä ylöspäin. Rakentamattomuutta seuraa asuntopula. Hetken kuluttua kysyntä ylittää taas tarjonnan, ja sitten murehditaan asuntopulaa. Siksi asioita ei pitäisi päästää käsistään huonona aikana.

Kurjaa on, että pysyviksi tarkoitettuja oikeuksia täytyy jatkuvasti päivystää ja niiden pysyvyyttä valvoa.

Asiasta ei pitäisi joutua jatkuvasti taistelemaan – sikäli kuin olen asumisoikeuksien idean oikein ymmärtänyt.

Siksi vastapuolelle (omistajayhtiöille) olisi teroitettava, että asiassa ei ole mitään kyseenalaistettavaa eikä neuvoteltavaa. 

 

4. Aso-asumisen alasajo olisi epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista

Myös asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) asettaman asumisen selvitystyöryhmän raportin julkistamistilaisuudessa esitettiin 13.3.2024 aso-järjestelmää koskeva kannanotto, jonka mukaan ”kun järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia purkamalla nykyisen Aso-kannan ja niiden asukkaiden tulevaisuudesta”.

Oikea muotoilu olisi ollut: JOS järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia SÄILYTTÄMÄLLÄ nykyisen aso-kannan ja asukkaiden tulevaisuudesta.

ARA-rahoituksen lopettaminen asumisoikeusasumiselta on ollut tiedossa jo hallitusohjelman valmistumisesta asti. Vain sattumalta (sekä tilapäiseksi jäädessään) se voi lievittää esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiön Haso Oy:n taloudellista kriisiä, joka johtuu ylirakentamisesta ja ylivelkaantumisesta.

Pysyväksi jäädessään ARA-rahoituksen lopettaminen kuitenkin näivettää koko järjestelmää ja luo painetta myös olemassa olevien talojen muuttamiseksi vuokra-asunnoiksi. Tämä lienee Kokoomuksen tavoite, sillä Kokoomuksen periaatteiden mukaista on kannustaa omistusasumiseen tai markkinaehtoiseen vuokra-asumiseen.

Asukkaiden ja omistajayhtiöiden yhteisen kannanoton mukaan aso-asumismuodon alasajo on pahimmalla tavalla ”epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista”, sillä 

”ARA-tuotannon merkittävä vähentäminen vaikeuttaa muun muassa pieni- ja keskituloisten ihmisten hakeutumista uusille ja kehittyville alueille ja heikentää erityisesti kaupunkikeskusten palvelualojen työvoiman saatavuutta.” 

Jopa omistajayhtiöt ovat siis tajunneet vastustaa hallituksen toimenpidettä, jolla uusien aso-talojen ARA-rahoittaminen lopetettiin. Eräs kokenut rakennusneuvos sanoo aso-rakentamisen lopettamista suoraan typeräksi.

Lisäksi asumisasioiden selvitysryhmän kannanotto kyseenalaistaa röyhkeästi kaiken sen, mistä asukkaat ovat sopineet ja jonka tukena on 2021 uusittu asumisoikeuslaki.

Vaikuttaa, kuin (1) asumisoikeusasioissa ei olisi sääntöjä. Ja (2) jos niitä on, niitä muutellaan koko ajan.

Ilmoitan omasta puolestani, että tämä ei käy, koska se on ristiriidassa sopimusten, lainsäädännön ja lakien tarkoitusten kanssa.

 

5. Tarvetta lain muuttamiseen ei ole, koska järjestelmä toimii

Poliittinen taho ja omistajayhtiöt pyrkivät pakkosyöttämään asukkaille sitä väitettään, että asumisoikeusyhtiöt muka menettävät kannattavuutensa ja asukkaiden asema muka vaarantuu, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei pureta.

Tämä perusväittämä ei pidä paikkaansa, ja siksi kaikki sen päälle rakennetut ajatuskulut, uhkailut ja vaateet ovat virheellisiä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso Oy on kieltämättä taloudellisessa pinteessä ylirakentamisen ja ylivelkaantumisen vuoksi, kunnes rakentamisen (ainakin väliaikainen) lopettaminen sitä helpottaa.

Mutta Hason Oy:n asuntojen käyttöaste on takkuamisesta huolimatta korkea. Nykyisen aso-lain 74. § mahdollistaa myös asuntojen vuokraamisen, joten rajoitusten lisäpurkamista ei tarvita. Esimerkiksi Haso Oy soveltaa tätä lainkohtaa toiminnassaan jo, ja järjestelmä toimii hyvin.

Omistajayhtiöiden ja niiden järjestön toiminta asumisoikeuksien purkamiseksi on ollut siinä määrin röyhkeää ja kansalaisten perusoikeuksia polkevaa, että mikäli KOVA ry:n toivomat lainmuutosehdotukset etenevät ministeriössä, tulen tutkituttamaan asian kansallisten oikeussuojakeinojen tultua käytetyiksi viime kädessä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa jättämättä kiveäkään kääntämättä ja mitään epäröimättä.

Kannatettavaa KOVA ry:n esityksessä on vain asumisoikeusasumisen ARA-rahoituksen jatkaminen. 

Sen sijaan asuntojen nykyisiin käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei tulisi kajota edes sillä verukkeella, että talojen tekemisestä realisoimiskelpoisia voisi niistä tulla markkinaehtoisten lainojen vakuusehdot täyttäviä.

Omistajayhtiöiden on täytynyt ymmärtää, mihin ne ovat sitoutuneet pitkäaikaisen asumisoikeusmallin hyväksyessään, aso-taloja rakennuttaessaan ja aso-sopimuksia tehdessään.

Omakustannusmallin ulkopuolella toimivat kaupalliset omistajayhtiöt keräävät asukkailta kyllä runsaat liikevoitot hyvinä aikoina, joten niiden tulee kantaa riskit ja mahdolliset tappiot huonoina aikoina eikä ryhtyä repimään sopimuksia palasiksi tai huonontamaan lakeja heti, kun taloudelliset suhdanteet tilapäisesti synkistyvät.

 

6. ’Rajoituksista vapauttaminen’ olisi perusoikeuksien horjuttamista

Minä ja Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry vastustamme KOVA ry:n, Jari Riskilän ja asumisen selvitystyöryhmän edellä mainittuja hyökkäyksiä ehdottomasti.

Asiaa voidaan arvioida myös filosofisesti, nousemalla immanentin argumentaation metatasolle. 

Omistajayhtiöiden suosima käsite ’rajoitusten purkaminen’ ja siihen liittyvä ’asukkaiden tulevaisuuden turvaaminen’ on irvokasta ”totaalisen hallinnon kieltä”, jota filosofi Herbert Marcuse arvosteli jo 1960-luvulla.

Kyseinen kielenkäyttö pyrkii takomaan asukkaiden tajuntaan sitä ideologista aksioomaa, että asukkaiden oikeuksien riistäminen tehdään heidän edukseen ja että jos rajoituksia ei pureta, seuraa taloudellisia uhkia, kuten omistajayhtiöiden vararikkoja, joille ei muka ole vaihtoehtoja.

Tällä uhkailulla, painostuksella ja asenteiden sekä mielipiteiden muokkauksella yritetään pehmittää asukkaita vähitellen hyväksymään sopimusten mitätöinnit, asuntojen myyminen ja muuttaminen vuokra-asunnoiksi.

Jo käsite ’rajoitus’ siirtää näkökulman omistajayhtiöiden puolelle, kun taas asukkaiden näkökulmasta rajoitus on oikeus, johon kajoaminen olisi perusoikeuksien ja oikeusvaltion vastaista.

’Rajoitusten purkaminen’ on oikeuksien romuttamista. Kyseistä sanaparia ei pitäisi omaksua, hyväksyä eikä käyttää missään diskurssissa. Sen asemasta pitäisi puhua ’asukkaiden perusoikeuksien horjuttamisesta’, ’ihmisten kiusaamisesta’, ’kotien riistosta’ ja ’asukkaiden ahdistelusta’. Silloin puhuttaisiin asioista.

Kuinka sokeina tai tyhminä omistajayhtiöiden ja julkisen hallinnon edustajat aso-asukkaita pitävät, vai näyttelevätkö he vain tyhmiä oikeuttaakseen omat väärinkäytöksensä muka-tietämättömyydellään? 

Pandoran lipasta ei pidä avata. Asialla veivaaminen pitää lopettaa. Ei ole mitään sellaista, mistä pitäisi tai voisi neuvotella. Asia ei ole neuvottelujen varainen.

Epäilen, onko ”valtakunnallisesta asumisoikeusasioiden neuvottelukunnastakaan” loppujen lopuksi muuta kuin haittaa asukkaille, sillä se luo kuvaa, että asumisoikeudet ovat tilapäisiä papereita, joista käydään jatkuvaa neuvottelua tai kinastelua ja joita omistajayhtiöillä on omankädenoikeus repiä.

 

7. Käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen on jo aikomuksena epäviisasta

Voidaan kysyä, kuka enää solmisi aso-sopimuksia, jos aso-maksun ainoa tarkoitus – oikeus elinikäiseen asumiseen ja sopimusten irtisanomattomuuteen – kumotaan? 

Kenen kannattaisi tehdä uusia aso-sopimuksia, jos niistä tehdään ehdoiltaan lähinnä vuokrasopimusten kaltaisia ja aso-maksuista eräänlaisia ylisuuria vuokravakuuksia?

Asukashan maksaa aso-maksuna 15 % asunnon hinnasta nimenomaan elinikäisestä oikeudestaan asua, joten tuon oikeuden poistaminen uusilta asukkailta tarkoittaisi koko asumisoikeuden idean romuttamista.

Voidaan myös kysyä, miten KOVA ry:n julkaisema esitys sinänsä vaikuttaa nykyisiin asukkaisiin ja aso-asukkaaksi hakeviin.

KOVA ry:n ehdottaman ”uudistuksen” jälkeen ei olisi edes markkinaehtoisesti järjellistä, että kukaan hakeutuisi aso-asukkaaksi, jos matto voidaan vetää alta kuin vuokralaiselta.

Kyseisellä uudistuksella lopetettaisiin koko aso-järjestelmä, ja seuraisi asukaspako sekä uusien asukkaiden kato.

Omistajayhtiöiden ja poliittisen hallinnon ei ole hyväksi antaa järjestelmän perustaa kyseenalaistavia viestejä eikä ehdotelmia, koska nekin hermostuttavat markkinoita ja ovat omiaan johtamaan asuntojen tyhjenemiseen.

Todennäköisesti KOVA ry:n ehdotus ohjaa markkinoita ennakolta vaikuttavasti aso-asumisen suosiota vähentävästi.

Se saattaa kiihdyttää asukkaiden pakoa, jota toistaiseksi ei vielä juurikaan ole, kun käyttöaste on edelleen hyvä suurissa kaupungeissa.

Ilmeisesti KOVA ry tavoitteleekin asukaskatoa ja aso-asuntojen tyhjenemistä päästäkseen realisoimaan tai vuokraamaan niitä tyhjentyneinä!

Sitähän omistajayhtiöt ovat tehneet jo vastikkeiden nostojen muodossa niin sanotuilla hintahäädöillä. 

Tai KOVA ry:n piirissä ei vain ymmärretä, kuinka jo omistajayhtiöiden tekemät esitykset sinänsä ohjaavat ihmisiä välttelemään aso-asumismuotoa.

Eduskunnan valiokunnissa ja asiaa käsittelevän ympäristöministeriön kaltaisessa organisaatiossa tulisi ymmärtää lakihankkeiden ennakolta vaikuttavat seuraukset eikä ryhtyä edistämään hankkeita, jotka jo suunnitelma-asteella vahingoittavat luottamusta aso-asumiseen.

Tätä luottamusta aso-asuminen kaipaa ollakseen elinvoimaista, kun taas omistajayhtiöiden asenne ja ehdotukset ovat luottamusta murentavia ja siten myös omistajayhtiöiden oman edun vastaisia.


8. Mitä ministeriössä ja eduskunnassa pitäisi tehdä?

Omistajayhtiöt tavoittelivat käyttö- ja luovuusrajoitusten purkamista jo uuden asumisoikeuslain valmistelun yhteydessä viime vuosikymmenellä. Vastustin tuolloin esitystä ministeriölle laatimallani kannanotolla, ja silloinen ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ymmärsi vetää esityksen pois.

Toivon, että eduskunnan valiokunnat, nykyinen ministeri Kai Mykkänen ja esikuntansa eivät mene omistajayhtiöiden ansaan vaan torjuvat KOVA ry:n vaateet käyttö- ja omistusrajoitusten huonontamisesta ja tarveharkinnan tiukentamisesta oikeudettomina ja jo pelkästään poliittisesti ja moraalisesti kestämättöminä sekä hyödyttöminä ja kokonaistilannetta haavoittavina.

Sen sijaan ARA-rahoituksen jatkamista pidän perusteltuna, sillä asumisoikeustalojen rakentamisen jatkamisella voidaan taata asumisoikeusmallin keskeisen tarkoituksen toteutuminen.

Se on pitkäaikaisten asuntojen tuottaminen kasvukeskuksiin ja etenkin sille työssäkäyvälle väestölle, jonka tulot tai varallisuus eivät riitä omistusasumiseen mutta sosiaaliset perusteet eivät täyty suhteessa tuettuun vuokra-asumiseen. 

Asumisoikeusmallia ei ole syytä näivettää, kuten kävisi, jos uudisrakentamisen ARA-kielto jää voimaan.

Ei ole oikeudenmukaista, että hallitus puolustaa ”vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” turvarakenteita. Pitäisi toimia niin, että toiseksi tai kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevia ei pudoteta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kaaderiin, jolloin muutos olisi sosiaalisesti rapauttava.

Mikäli KOVA ry:n kannanotto käyttö- ja luovutusrajoitusten murentamiseksi ja tarveharkinnan tiukentamiseksi etenee ministeriössä lainvalmisteluun, se osoittaa todeksi vanhan sanonnan, että asuntopolitiikka on Suomessa laillistettua rikollisuutta, joka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. 

Haluaisin mielelläni ajatella poliittisista päätöksentekijöistä ja viranomaisista hyvää, ja siksi toivon poliitikkojen ja viranhaltijoiden toimivan asiassa viisaasti ja olemaan edistämättä KOVA ry:n ristiriitaisia, perusoikeuksien vastaisia ja pragmaattisesti toimimattomia esityksiä, jotka vetäisivät nykyisiltä asukkailta matot ja lattiat alta, eikä uusia asukkaita tulisi.

Vertaileva tutkimus on tärkeää, koska se paljastaa, miten asiat ovat. Entäpä, jos muutetaankin asunto-osakeyhtiölakia niin, että otetaan osakkaiden hallintaoikeus pois ja luovutetaan omistukset valtion haltuun. Eihän siihenkään tarvita kuin pelkkä lainmuutos! Eivätkö olisi perusoikeudet vaarassa? Miltä tuntuisi?

 

9. Johtopäätökset

 – Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei pidä kajota, koska uuden aso-lain 74. § jo mahdollistaa tyhjien asuntojen vuokraamisen riittävässä määrin. Luovutusrajoituksia purettiin jo uuden lain 88. §:ssä.

– Aso-asukkaiksi hakeutuvien tarveharkintaa (kuten varallisuusehtoa ja ikään liittyviä ehtoja) ei pidä tiukentaa, koska suuri osa hakijoista on ara-rahoitteisista vuokra-asunnoista siirtyviä, ja tiukentaminen aso-puolella hidastaisi asuntojen vapautumista vuokrauspuolella.

– Uuden aso-lain 393/2021 etusijasäädöstä (17 §) ei pidä muuttaa, koska sillä lakiin lisättiin aso-kohteessa sisällä olevan asukkaan oikeus saada hallintaansa kohteesta vapautuva asunto ennen muita hakijoita (eräänlainen ”lunastuslauseke”), ja näin parannettiin aso-asukkaiden sitoutumista asuintalonsa asioiden hoitoon.

– Uusiin asumisoikeussopimuksiin ei pidä mahdollistaa irtisanomisoptiota lainmuutoksella, koska se olisi sopimusten sitovuusperiaatteen vastaista, tekisi aso-sopimuksista vuokrasopimusten kaltaisia, olisi vastoin asumisoikeusasumisen ideaa (elinikäinen asumisoikeus) ja ennakolta vaikuttavasti ohjaisi asunnon hakijoita välttämään aso-asumista tekemällä aso-asumisesta epävarmaa.

Aso-asukkaiden oikeuksien horjuttaminen ei tuo Valtion asuntorahastoon yhtään rahaa, eikä oikeuksien säilyttäminen vie sieltä entistä enempää.

Pyydän arvoisia poliitikkoja ja viranhaltijoita olemaan ryhtymättä aso-lain muuttamiseen ja kuittaamaan tämän viestin luetuksi ja vastaanotetuksi. Pyydän käsittelemään asiaa esittämästäni näkökulmasta eduskunnassa ja muissa toimivaltaisissa elimissä, mikäli asia tulee esille.

Tätä viestiä saa jakaa.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Helsinki

1. huhtikuuta 2024

Totuus kiihottaa päivä päivältä enemmän: valemedian sepitteellinen uutisjournalismi murenemassa

Kun Aamulehden entinen toimittaja Matti Kuusela paljasti elämäkerrassaan Journalisti – Toisenlainen toimittaja (2024) käyttäneensä mielikuvituksensa tuotteita uutisjutuissaan, asiasta nousi suuri kohu.

Tapaus skandalisoitui, kun Aamulehden entinen päätoimittaja ja nykyinen EK:n pomo Matti Apunen sekä vastaavana päätoimittajana ja Ylen uutisten päätoimittajana toiminut Jouko Jokinen ryhtyivät puolustamaan Kuuselaa.

Sepitettä ja tarinointia uutisissa, eli pajuköyttä yleisöille? Ja tämä kaikki on muka oikein?

Julkaistessani vuonna 2020 teoksen Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, toimittajat luonnollisesti pillastuivat.

Olin jo tuolloin paljastanut valtavirtamedian poliittisen kallistuman, agenda- ja tendenssijournalismin valheellisuuden, narratiivien paisumisen ja yksittäistapausten käyttämisen yleistämisen välineinä. Olin kaivanut esiin maahanmuutto-ongelmiin liittyvän salamielisyyden, puolitotuuksien latelemisen ja valikoivan vaikenemisen eli uutisoimatta jättämisen, joka MTV3:n entisen uutispäällikön, Ylen nykyisen toimitusjohtajan ja Päätoimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajan Merja Ylä-Anttilan mielestä ei rajoita sananvapautta.

Tosiasiassa myös kertomatta jättäminen rajoittaa viestien vastaanottajien sananvapautta, sillä sananvapauteen kuluu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja Suomen perustuslain mukaan oikeus paitsi ilmaista ja julkistaa, myös vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Nykyisin niin sanotussa journalismissa tahtoo korostua nimenomaan mielipiteiden kertominen.

Julkisen sanan neuvoston vuonna 1992 käyttöön ottamien Journalistin ohjeiden mukaan

[h]yvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.

Uuspolitisoituneiden nykytoimittajien mielestä tämä tietojen korostaminen oli väärin. Vuoden 2011 jälkeen siellä on sanottu:

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Viimeksi mainittuun on lisätty juuri nuo mielipiteet. Ja mikäpä vika mielipiteiden ilmaisemisessa onkaan, mutta ne pitäisi erottaa selvästi uutisjournalismista.

Nykyisin uutisissa korostuvat toimittajien subjektiiviset näkemykset, tulkinnat ja analyysit, ja uutiset laitetaan faktanurkkiin ja kainalojuttuihin.

Huomautin tästä teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 29 ja 290 ja monessa muussakin kohdassa.

Tarinallisuus, kertomuksellisuus ja sepitteellisyys ovat levinneet laajalle valtavirtamedian piirissä.  

Raivostuneet toimittajat kostivat tutkimuksessa Totuus kiihottaa paljastamani vilpillisyyden ja puolueellisuuden minulle moittien teostani ”naisvihasta, jota teoksessani ei ollut.

Olin vain osoittanut, kuinka yksipuolisesti Yleisradio ja Helsingin Sanomat tuputtivat myös Me too -kampanjaa, Suostumus-hanketta ja muita feministien syytöksiä ja herjoja sekä piinasivat nuorisoa ilmastoahdistuksen lietsonnalla.

Kyseisen tyrkyttämisen arvosteleminen ei ole naisvihaa eikä nuorison pilkkaa, kuten toimittajat väittivät, vaan julkista järjen käyttöä, kriittistä filosofiaa sekä tietoteorian ja tieteenfilosofian soveltamista tiedonvälitystoimintana esiintyvään valehteluun.

Matalamielisimmät ja pahansisuisimmat toimittajat sekä heidän yliopisto-opettajansa antautuivat jopa väittämään, että olisin kehittänyt heidän nostamansa kohun itse. He varoittivat menemästä mukaan kirjan julkaisseen Suomen Perustan tarinointiin.

Tampereen yliopistosta Helsingin yliopistoon siirtynyt Esa Väliverronen piipitti silloisessa Twitterissä, että ”[e]nnen kuin kiihotut Totuus-raportista, mieti oletko osa käsikirjoitusta. Hän sanoi, että ”[j]otkut asiat ovat vain niin typeriä, ettei niille kannata antaa huomiota. (Asia on dokumentoituna tämän teokseni sivulla 108.)

Hän siis salaili toimittajien valheellisuutta ja haukkui tutkimustani typeräksi.

Nyt nuo typerykset kiehuvat itse omassa liemessään tarinoinnista, sepitteellisyydestä ja kertomuksellisuudesta syytettyinä!


Median maineterrorismi

Toimittajat saivat valheillaan aikaan paljon tuhoa omassa elämässäni. 

Helsingin Sanomat ja Yle loivat ”totuuden jälkeisen ajan” itse ja maineterrorisoivat ihmisten uria cancel-aktivismin tihutöillä. Toimittajat väittivät minun keksineen tarinan valheellisuudestaan, kun paljastin sepitteensä jo nyt meneillään olevaa kohua aiemmin. Ja mikä syyttely! 

Tutkimuksestani mediaan kirjoitetut valheet kannustivat opetus- ja kulttuuriministeriötä perimään kirjani julkaisseelta ajatuspajalta teoksen tuotantokustannuksiin käytettyjä valtionapuja takaisin, mikä oli rikos tieteen ja tutkimustoiminnan perustuslaillista vapautta vastaan.


Niinpä kirjoitin mediatutkimukseni jatkoksi toisen osan Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (2022). Jouduin julkaisemaan sen omin toimin kustantamojen laitettua minut poliittiseen toimintasaartoon ja yliopistokommunistien eristettyä minut tieteelliseen vaikutusvallattomuuteen yliopistojen ulkopuolelle (jossa tilaa on kylläkin paljon enemmän).

Sen sijaan professori Timo Vihavainen kirjoitti teoksiini perehdyttyään, että

Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha.

En voi väittää vastaan. Vihavaisen kirja-arvio kannattaa lukea, niin kuin hänen tekstinsä yleensäkin.

Narratiivisuudella ei ole varsinaisesti tekemistä narraamisen kanssa, vaikka yhdennäköisyys saattaa houkutella sanaleikkiin. Tarinoinnista on kuitenkin tullut (tai tehty) maan tapa. Nykyisin melkein mikä tahansa valtavirtamedian tuotos voi olla aprillipäivän juttu.

Postmodernistiset toimittajat peräävät faktajournalismiaja alleviivaavat faktojen tarkistamisen tarpeellisuutta, vaikka postmodernismiin liittyy näkemys tiedon ja havaintojen subjektiivisuudesta ja relatiivisuudesta.

Tuota näkemystä informaation henkilökohtaisuudesta ja suhteellisuudesta he käyttävät toisaalta hyväkseen pönkittääkseen omaa tarinointiaan.

Pahinta on, että niin sanottujen tiedotusvälineiden kautta disinformaatio leviää myös sosiaaliseen mediaan, aivan niin kuin sossumediassa leviävä juoruilu puolestaan toimii lehtien lähteenä. 

Tosiasiassa toimittajat ovat jäävejä sanomaan itseään koskevasta mediatutkimuksesta mitään, mutta lehdissä sanottu tuntuu kelpaavan myös Wikipedian lähteeksi aina, kun toimittajien mielipiteet ovat Wikipediaa näpertelevien punakaartilaisten näkemysten mukaisia (Wikipedian ongelmista teokseni Pavlovin koirat luvussa 13.5 sivulta 314 alkaen). 

Totuus on, että tutkimusjulkaisujen stauksesta ei pidä päättää kritisoitujen toimittajien omilla kynänkäänteillä. Siitä, mitä tutkimuksessa sanotaan, ei pidä päättää muualla kuin tutkimuksessa itsessään, eikä ole anonyymien wikipedistien asia päättää siitä, mitä tutkimuksista ja niiden tekijöistä esitetään tietona. Se on pseudotieteen laji: lehdistöreportaasitiedettä.


Vain jäävuoren huippu

Samalla kun maa pettää Ylen, Sanomien ja muun valtamedian alta, toimittajat kompuroivat omiin juoniinsa. Näin kaikki, mitä sanoin kriittisessä mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa, tulee päivä päivältä kirkkaammaksi.

Toimittajakunta punastelee, kun woke-journalisminsa murenee palasiksi, ja äänessä heitä puolustelemassa ovat median näennäisasiantuntijat: entiset valheiden virran soutajat. 

Hullut pakottivat ajatuspajaa itsesensuroimaan kriittisen tutkimukseni opetus- ja kulttuuriministeriön taloudellisen painostuksen vuoksi. Keksivät kuitenkin lopulta erään todellisen syyllisen ja sensuroivat nyt häpeillen 551 Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua.

Pahinta on, ettei Kuuselan harjoittama journalismi ole yksittäistapaus.

Muistatte kai Eero Mäntymaan ja Jessica Stolzmannin valejutut Ylellä? He sepittivät tarinan Suomesta karkotetusta Alista ja hänen muka kovasta kohtalostaan, joka paljastui sittemmin valeeksi. Vale tosin saattoi vaikuttaa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle langettamaan päätökseen (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Mäntymaa ja Stolzmann saavat ilmeisesti jatkaa Yleisradiossa, kuten suuri joukko muitakin roskajournalismin tekijöitä, joita on kaikkialla median turvamuurien ja heidän edunvalvontajärjestöjensä takana.

Plagioinnista oivallisen esimerkin puolestaan antoi Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson naisten historiaa käsittelevässä feministisessä tietokirjassaan, jota ehdittiin myydä yli 10 000 kappaletta ja joka toi tekijälleen myös suuren kasan rahaa. Tekijänoikeusneuvosto tuomitsi kirjan (tekijän nimeä mainitsematta), ja toimittajakollegat yrittivät selittää kymmenien asiakohtien plagioinnit pois. Journalistiliitto antoi Petterssonille luvan jatkaa tehtävässään, kunnes löylyä kertyi liikaa.

Kukapa voisi unohtaa myöskään alpakkakohua, jonka lietsomiseen valtamedia hurahti, vaikka perusväittämät olivat sosiaalisessa mediassa esitettyjä valheita? Ne menivät läpi Ylen ja Helsingin Sanomien faktantarkistuksesta kuin palava bensavana, kun tarkoitusperä oli äärivasemmistolainen. Käsittelin sitäkin tarinointia teoksessani Totuus kiihottaa (s. 104).

Huono kirja ja noin ei pitäisi sanoa, sanoivat toimittajat ja poliitikot tutkimuksestani. Mutta kukaan ei ole tähän päivään mennessä pystynyt osoittamaan, ettei se, mitä sanon, pitäisi paikkaansa. Ja vain tämä on filosofian näkökulmasta ratkaisevaa.

 

Media ei kuulu tieteen maailmaan

Toimittajien omallakehulla, narsismilla, sosiaalisella korrupoituneisuudella ja sisäänpäinlämpiävyydellä ei ole äärtä eikä rajaa. Myös myrskyn silmässä nyt oleva Matti Kuusela palkittiin aikoinaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla, tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla, Sanomalehtien liiton Vuoden paras sanomalehtijuttu-tunnustuksella ja Bonnierin Vuoden juttu” -palkinnolla. Palkitsijana on toiminut muun muassa edellä mainittu ylioppilas Merja Ylä-Anttila omassa ylevyydessään.

Pidän opetus- ja kulttuuriministeriön byrokraattien suorittamaa rahoituksen takaisinperintää parhaana minulle osoitettuna palkintona, sillä mitäpä muuta puoliksi oppineilta pölkkypäiltä voisi odottaa.

Yleisöt haluavat uutisilta totuutta, eivät storytelliä.

Nykymedia on sekaisin kuin piispanhattu, ja toimittajat irvistelevät mediaseksikkäästi kuin kameli, jolla on ientulehdus.

Uutisten ohella myös asiajournalismi kärsii kynsin hampain kiskotusta yleisöjen kalastelusta, jolla yritettäneen lepyytellä tuottajia, mainostajia ja vihervasemmistolaisia feministejä, ilmastohysteerikkoja ja muita nykyajan käärmeöljykauppiaita.

Yleisradion faktajournalisminkirkkaimpia hedelmiä on juttu Omena päivässä pitää aivohalvauksen loitolla”, joka kiertää medioiden sivuilla eräänlaisena klikkiuutisena ja keinotekoisena täytejuttuna. Tosiasiassa kyseessä on vain englantilainen sananlasku lääkärin loitolla pitämisestä eikä mikään kolesterolilääke tai amyloidiplakkien liuotushoito.

Tutkimustulosten yksipuolinen ja holtiton referointi voi vaarantaa yleisöjen terveyden, jos ihmiset ottavat kyseisen uutispopulismin todesta ja korvaavat tieteen luontaislääketieteellä.

Kyse on silloin edellä mainitsemastani lehdistöreportaasitieteestä, jonka mukaisesti toimittajat päättävät, mitä tieteilijä sanoo ja välittävät, kiteyttävät, tiivistävät, supistavat, täydentävät ja valikoivat tulkintansa yleisöille.

Totuus on, että media ei kuulu tieteen maailmaan tiedekustantamista kenties lukuun ottamatta, mutta sekin on suureksi osaksi vihervasemmistolaisen vertaisvartioinnin kourissa.

Ei ole toimittajien asia arvostella heistä kirjoitettuja tutkimuksia eikä arvioida itsestään esitettyjä tieteellisiä analyysejä saati päättää niiden relevanssista.

Uutisjournalismi on nykyisin kuin dinosaurusten taru.

Katselin äsken valtavirran naturalistiselta TV-kanavalta National Geographicilta dokumenttia nimeltä Meret ilman vettä: Dinosaurusten aika, jossa rakenneltiin monipolvista legendaa erään dinosaurusfossiilin elämänkaaresta, ihonväristä, kellumisesta kaasutäytteisenä ruumiina ja lopulta uppoamisesta merenpohjan sedimentteihin ylösalaisin.

Juttu oli kuin mätäkuun 2022 mediakertomus mursusta ja sen kovasta kohtalosta.

Lopulta ohjelmassa päädyttiin pohtimaan, miksi tyrannosauruksia on löydetty joukkohaudoista. Olivatko ne sosiaalisia ja oliko niillä kulttuuria? Hyvä tarinallinen vastaus voisi olla, että ne harjoittivat uskontoa ja edustivat siis esikristillistä ajattelua. Tämä tarinointi voisi ehkä tyydyttää myös Päivi Räsästä.

Kyseinen mielikuvituksen rääkkääminen vie tosiasiassa pohjaa myös tieteellisten kehityskertomusten uskottavuudelta.


Aiheesta aiemmin

Avoin kirje viestinnän professorille

Uusi kirja: Pavlovin koirat Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta

Esitelmä Totuus kiihottaa -kirjan julkaisutilaisuudessa (video)

Esitelmä Sananvapaus ja media -seminaarissa (video)

Keskustelua mediasta, julkisuudesta ja sananvapaudesta Dosentti-ohjelmassa (video)