Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Hallituspuolueet saivat kehysriihen pakettiin ennätysajassa, koska alamäkeen on helppoa lasketella. Sen kuin vain leikkelee tai korottelee, kun retorinen tilanne on käännetty sopivaan asentoon ja kansalaiset ovat jo siedätetyt force majeure -tilanteisiin.

Tosiasiassa sopeutustavoitteiden keskinäisen suhteen olisi pitänyt olla jo alun perin käänteinen: ei kahta kolmasosaa leikkauksia ja yhtä kolmasosaa veronkorotuksia, vaan kaksi kolmasosaa veronkorotuksia ja yksi kolmasosa leikkauksia. Nyt päädyttiin fifty-sixty-suhteeseen.

Koko ajan hallitus on leikannut aivan väärästä päästä. Se on ottanut kansalaisten perusturvasta ja minimisosiaalietuuksista, kuten asumistuesta ja opintotuesta, jotka vievät leivän ihmisten ruokapöydästä.

Hallituksen olisi pitänyt leikata pois omat jättiläismäiset väylähankkeensa, esimerkkeinä Turun radan nopeuttaminen ja Hailuodon saarelle rakennettava silta.

Hämärää asuntopolitiikkaa – Valtion asuntorahaston puhdistuksesta vaiettiin

Ei ole järkeä siinä, että asumistuen leikkauksilla säästetään parisataa miljoonaa, ja sekin säästö kiertyy menoksi toimeentulotukeen, paitsi niiden ihmisten osalta, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka putoavat mustaan aukkoon. Laittamalla varattomuusehdon yleiseen asumistukeen hallitus tekee myös asumistuesta toimeentulotuen tapaisen kannusteloukun, joka suorastaan ohjaa hankkiutumaan varattomaksi.

Jos on tarpeen elvyttää rakentamalla, satsattakoon sellaisiin kohteisiin, jotka parantavat ihmisten arkea, kuten asuntojen tuottamiseen. Sitä puolestaan huonontaa hallituksen päätös lopettaa ARA-lainoitus uusilta asumisoikeusasunnoilta. Pysyväksi jäädessään se luhistaa koko asumismuodon, mikä muodostuu tuhoisaksi asukkaille. 

Kehysriihen tiedottamisessaan hallituksen edustajat eivät avanneet sanallakaan suunniteltua 800 miljoonan euron siirtoa Valtion asuntorahastosta (VAR) valtion menoihin, vaikka kyseinen summa on 27 prosenttia koko kolmen miljardin lisäsopeutuksesta! Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry tiedottaa asiasta täällä. Kannattaa myös allekirjoittaa SASO ry:n kansalaisadressi aso-asumisen puolesta.

Eipä ihme, että vuokra- ja aso-asumisen tukemiseen suunnatusta VAR:ista ovat rahat loppumassa, kun hallitus on iskenyt kyntensä siihen ja kääntänyt kassan valtion budjettiaukon tilkkeeksi.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri VAR:n varojen siirto ja valtion takausten vähentäminen ovat kytköksessä samaan aikaan valmisteltuun aso-asukkaiden vuokralaistamishankkeeseen, eli aso-sopimusten irtisanomisiin, jonka on (yhtiöiden kertoman mukaan) asettanut rahoituksen ehdoksi jokin rahalaitos tai suursijoittaja. Jos tämä ei ole harmaata taloutta ja hämärää politikointia, niin sitten ei mikään. Kirjoitin aso-asukkaiden oikeuksien riistoyrityksestä täällä.

Epäsuositeltavista ja suositeltavista sopeutuskeinoista julkaisin luettelon jo aiemmin täällä.

Miten valtiontaloutta olisi pitänyt sopeuttaa?

Yritystukiin ja maataloustukiin ei ole koskettu lainkaan, vaikka joukossa on paljon elinkelvotonta toimintaa pysyttäviä tukia. Listaamattomien osakeyhtiöiden omistajien pääomatuloverotuksen erivapaudet olisi pitänyt poistaa. Vihersiirtymän uhrilahjat pitäisi jättää antamatta.

Suuri- ja hyvätuloisten ansiotuloverotusta olisi pitänyt korottaa nykyistä enemmän. Indeksimuutokset tulohaitarin yläpäässä eivät ole riittäviä vaan pelkästään imaginäärisiä toimia. Nyt aikaansaatu suurituloisten lievä veronkorotus vain peruu aiemmin myönnetyn veronalennuksen. Mitään todellista veronkorotusta ylimmissä tuloluokissa ei ole.

Toisaalta on mahdotonta ajatella myöskään niin, että pieni- ja keskituloiset eivät maksaisi ansiotuloveroja. Myös alimmissa tuloluokissa olisi pitänyt veroasteikkoa korottaa. Nykyisin pienituloiset ja osa keskituloisista eivät ole nettoveronmaksajia lainkaan, jos subventiot, kuten lapsilisät ja julkisten palvelujen alennukset, otetaan huomioon.

Mikäli on ansiotuloja, on myös veronmaksukykyä. Sen sijaan minimisosiaalietuuksien leikkaaminen ei tuota valtiolle mitään. Vaikutus on sosiaalisesti rapauttava, ja menot pahimmassa tapauksessa kasvavat.

Kokonaisveroaste on ollut Suomessa laskussa jo pitkään, ja valtion menoaukko johtuu osittain siitä. Juuri veroasteen lasku on aiheuttanut valtion tuloihin noin 8 miljardin euron vajeen. Veroasteen pitäminen mahdollisimman alhaalla on kuitenkin Kokoomukselle pyhää. Perusteluksi Petteri Orpo väittää, että alhainen veroaste työllistää.

Tutkimusten valossa prosenttiyksikön suuruiset ansiotuloverojen korotukset eivät kuitenkaan vaikuta ihmisten työhalukkuuteen eivätkä työllisyyteen. Kukaan ei lopettaisi työntekoa eikä yrittämistä prosenttiyksikön veronkorotusten vuoksi eikä aloittaisi samansuuruisten alennusten vuoksi.

Parhaiten työllistää mahdollisuus vapautua tukiriippuvuudesta, mutta siihen hallituksen toiminta ei kannusta. Perusturvan leikkaaminen tekee ihmisistä entistäkin riippuvaisempia viimesijaisesta ja tarveharkintaisesta tukimuodosta eli toimeentulotuesta, joka on pahin sosiaalinen loukku ja työn vastaanottamisen este.

Tässä valossa leikkausten sijasta olisi kannattanut lisätä työn verottamista. Sen sijaan pääomatuloverotuksen korottaminen ei ole järkevää, koska EU-maiden kesken vallitsee verokilpailu ja maamme tarvitsee myös ulkomaisia pääomia ja investointeja.

Arvonlisäveron korottaminen 24 prosentista 25,5 prosenttiin ei välttämättä tuota yhtään extraa valtion kassaan. Siirtyessään hintojen nousuun ALV:n korotus vähentää kysyntää ja taannuttaa taloutta, ja siten verokertymä voi jäädä entistä vähäisemmäksi.

Kulutusverojen lisääminen ylipäänsä on regressiivistä ja edustaa siirtymistä entistä enemmän tasaverotuksen suuntaan. Siten se lisää huonosti pärjäävien taloudellista taakkaa ja on kokoomuslaista sosiaalipolitiikkaa selkeimmillään.

Sekopäistä siinä on myös oletus, että leikkaaminen automaattisesti työllistää. Ei töihin niin vain mennä. Sehän on sama kuin olettaa, että Petteri Orpollekin löytyy työpaikka heti jos hänet potkaistaan poliittisista tehtävistään pois. Kenenkään ihmisen toimeentuloa ei pitäisi jättää pelkkien olettamusten ja toiveiden varaan, niin kuin hallitus on tehnyt leikkausten vaikutusarviot laiminlyödessään.

 

Valtio velkaantuu itselleen, ja syynä on EU

On muistettava, mistä valtion menoaukko oikeastaan muodostuu. Siinä on miljardien repeämä siksi, että EKP on nostanut korot kattoon.

Suomessa inflaation hillintää ei tarvita, sillä inflaatio on jo hidastunut. Tätä nykyä suomalaiset kärsivät EU:n yhteisestä korkopolitiikasta. Koron nostot eivät ole hillinneet inflaatiota muualla Euroopassa, koska inflaation syyt ovat energian niukkuudessa eivätkä finanssitaloudessa eli siinä, että ihmisillä olisi liikaa rahaa. EKP:n helikopteriraha valui jo vuosikymmen sitten sijoitustoimintaan korottaen osakekursseja, eikä se näkynyt reaalitaloudessa, eli ihmisten arjessa. Kirjoitin EKP:n korkopolitiikan tehottomuudesta täällä.

On muistettava sekin, että koron Suomen valtion keskuspankkilainoista saa lopulta valtio itse, sillä Suomen Pankki tilittää lainoista perimänsä koron takaisin omistajalleen, eli valtiolle. Keskuspankkilainoja, eli ikuisesti taseeseen kirjattavia roskalainoja, on valtion lainoista noin 40 prosenttia, joten valtion velkaantumisesta itselleen ei kannata olla hirveän huolissaan. Lumerahan korko on lumekorkoa.

Suomen Pankki maksaa toisaalta korkoa liikepankkien vakuustalletuksille, joissa on yksityisten tallettajien varoja. Tätä kautta valtiotaho tukee rahallisesti pankkitallettajia. Korot, osingot ja markkinavuokrat ovat tulojensiirtoja vähävaraisilta varakkaille, ja siksi tarvitaan toisensuuntaisia tulojensiirtoja.

Kaikkien helpotukseksi EKP todennäköisesti laskee ohjauskorkoa pian, sillä yhdenkään euromaan valtiontalous ei kestä korkeaa korkotasoa pitkään, etenkään kun elpymisrahaston (ns. koronarahaston) varat alkavat olla lopussa.

Pöyristyttävintä kiristys- ja kuristustoimissa on EU:n uhkailu ”tarkkailuluokalle” laittamisesta, jos velkaantuminen ei pysähdy. Suuri osa EU-maista on paljon velkaantuneempia kuin Suomi, ja maamme on velkaannutettu pakottamalla takaamaan niiden velkoja! Komission ”alijäämämenettelyyn” joutuminen merkitsisi, että EU määrää talouden kurinpidon, mikä tarkoittaisi valtiollisen itsemäärämisoikeutemme lopullista romuttamista.

Tosiasiassa EU on upottanut Suomen talouden viemällä meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja näivettämällä sitä kautta viennin. Ruotsilla menee paremmin, koska sillä on itsenäinen rahapolitiikka ja valuuttana kruunu, jota maa lepuuttaa räikeän kilpailukykyisellä tasolla.

EU on kiskonut meiltä ilmastoaneita ja kytkenyt meidät sertifikaattisuohon, luontodirektiiveihin, tukipakettipolitiikkaan, paragrafipatisteluun ja muuhun internatsistiseen ryöstöviljelyyn, jota johtavat paronitar Ursula von der Leyen ja ylevällä aksentilla artikuloiva kuikelo Christine Lagarden.

Samanaikaisesti kuumassa Espanjassa tehdään talojen energiaremontteja suomalaisten verorahoilla, ja maa saa edelleen 163 miljardin (noin kahden Suomen valtionbudjetin) verran ”koronatukea” EU:lta.

Tämä on räikeästi vastoin EU:n peruskirjan no bail out -sääntöä, eli avustamiskieltoa (artikla 125), jonka mukaan ”toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota.”

Kun rikottu on lisäksi muiden muassa turvapaikanhakua rajoittava Dublin II -asetus ja Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimus, tämä ei ole enää se EU, johon liityimme, ja jäsenyyttämme pitää yllä vain Venäjän uhka, joka yhdistää EU-maita nippusiteen tavoin. 

Jäsenyytemme Euroopan unionissa on tullut meille sietämättömän kalliiksi. Vain kolmena vuonna noin kolmestakymmenestä olemme olleet nettosaajia. Tunnollisia suomalaisia kohdellaan laupiaina lampaina, ja kiitokseksi panoksestamme EU-byrokraatit uhkailevat meitä katakombeistaan ”tarkkikselle” laittamisella.

Purkakaa Sote-himmeli ja pahoinvointialueet

Mikäli edelleen täytyy säästää, paljon säästämistä löytyy byrokratiasta, jota Kepu-taustainen Sote-himmeli lisäsi 6,4 miljardilla eurolla vuodessa! Leikattavaa löytyy ympäristönsuojelupuolelta ja kansainvälisistä menoista.

Valtion lompakko on revennyt tietenkin myös muista kuin edellä mainituista syistä. On sähkösota, energiakriisi, Euroopan ympäristöystävällisimpien hiilivoimaloiden alasajo, pakkoneuroottinen vihersiirtymä, tasa-arvopoliittinen hifiharrastus, slaavien välinen aseiden kalistelu, koronakriisi ja boomereiden ikääntyminen, jotka ovat kaikki yhdessä ajaneet Suomen talouden hallitsemattomaan syöksykierteeseen.

Tilanne ei ratkea hoitajamitoituksen pilkunviilauksella vaan tekemällä entistä enemmän työtä terveyskeskuksissa ja hoivakodeissa, jonne on tiedotettava kuin luutnantti Lammiolle tulenjohtopaikalta, että enempää apua ei ole antaa. Sitten olisi kestettävä ja pidettävä terveet terveinä. Nyt toimitaan päinvastoin. Lukiolaisetkin käännytetään toimeentulotukeen, elleivät suorastaan masentuneina eläkkeelle.

Karsikaa normeja, leikatkaa eläkeindeksejä, kuten leikkaatte muitakin indeksejä, ja kiristäkää reilusti niiden verotusta, joilla työtä ja yritystuloa selvästi on.

Kun kansaneläkkeitä ei jatkossa makseta ulkomailla asuville suomalaisille (n. 25 000 ihmistä), se on vastoin kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeutta valita asuinpaikkansa. Tilanne on yhtä ymmyrkäinen kuin hallituksen säästöpolitiikka kokonaisuudessaankin. Tuloksena kansaneläkeläiset pakotetaan matkustamaan takaisin Suomeen eläkettä saamaan, eikä valtio säästä mitään. Ainoa muutos on, että ihmiset päätyvät asuntojonoihin, hoivakoteihin ja erikoissairaanhoitoon Suomessa. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen kynästä tämä ällistyttävä esitys on lähtöisin.

Kun omistusasujien oikeus saada asumistukea hoitovastikkeisiin tai kuluihin lopetetaan, sekin loukkaa yhdenvertaisuutta ja on taloudellisesti kannattamatonta valtiolle. Omistusasujat (n. 17 000 kotitaloutta) eivät välttämättä ole vuokralaisia varakkaampia, mutta vuokralaisiksi siirtyessään he aiheuttavat asumistukijärjestelmälle entistä suuremmat kulut, sillä vuokrat ovat hoitovastikkeita korkeammat!

Asuntonsa myyntivelvoite saattaa merkitä ihmisille koko omaisuuden menettämistä ja tarkoittaa siten perusoikeuksien vastaista valtiollistettua rikosta, joka on mahdollinen juuri siksi, että asumistukilain muutoksia ei arvioitu perustuslakivaliokunnassa. Ainakaan minä en tiedä halveksuttavampaa tapaa hoitaa valtiontaloutta kuin riistää ihmisiltä heidän kotinsa. Kuka kantelisi em. oikeusvaltioperiaatteen vastaisista rikoksista EUT:hen tai EIT:hen?

Perusturvaleikkauksissa ei ole kansantaloudellisesti kerta kaikkiaan mitään järkeä, koska tyhjästä utareesta ei voi lypsää, ja perusturvan korotukset olisivat hyvä talouden elvytyskeino. Meneillään lienee keynesiläisten ja monetaristien ikuinen kiista, jota orkestroidaan hallituksesta nyt anarkokapitalistien ja kuriliberalistien opeilla.

Keskituloa parempaa eläkettä saavien veronkorotukset olivat kyllä poliittisesti rohkea teko, koska eläkeläisissä on 1,7 miljoonaa potentiaalista äänestäjää. Olisi ollut mahdotonta päästää tätä ryhmää kuin koiraa veräjästä. Tulevaisuudessa jouduttaneen leikkaamaan työeläkkeitä sinänsä, koska valtio ei suoriudu eläkepommista. Totuushan on, että kukaan ei ole oikeasti etukäteen maksanut työeläkettään, ja kattamaton vaje on valtava.

Koko perusturvajärjestelmä pitäisi panna uusiksi ja höylätä korkeat etuudet pois sekä täyttää sosiaaliturvaa alhaalta päin takaamalla kaikille työelämän ulkopuolella oleville perustulona noin tuhannen euron vähimmäisnettotulo, jossa ei ole köyhtymiseen kannustavaa varattomuusehtoa. Esitin sitä jo kirjassani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan.

 

Oppositio on tehoton

Entä onko maassamme tehokasta oppositiota?

Valtiontalous on kuralla punaviherhallituksen holtittomuuden vuoksi. Siksi voisi olettaa, että parhaat neuvot taloudenpitoon löytyisivät sieltä. Se tietää, joka tekee.

Todellisuudessa myös vihervasemmistolainen oppositio on keinoineen ja päämäärineen väärässä.

Sdp:n Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen menivät vaatimaan A-studion lähetyksissä muun muassa, että maahanmuuttoa olisi lisättävä työvoimapulan vuoksi! Todellisuudessa Suomessa on työttömiä noin satatuhatta enemmän kuin on avoimia työpaikkoja.

Ainoa hyvä puoli hallituksen toiminnassa on ollut, että se on ymmärtänyt pitää itärajan kiinni ja on tiukentamassa kansalaisuuden saannin ehtoja yleispohjoismaiselle tasolle; tosin siihen ei paljon järkeä kulu.

Ulkomainen halpatyövoima tulee kalliiksi mukana seuraavien perheenjäsenten aiheuttamien sosiaalimenojen kautta, ja kulut kääntyvät julkisen talouden kokonaistappioiksi.

Myös tinkimättömyys ympäristönsuojelusta on ollut vihervasemmiston pakkomielle. Uppiniskaisuutensa vuoksi demarit kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa ja kaatoivat persut sylipainiin kokkareiden kanssa.

Samaan aikaan politiikan oikealla laidalla porvaristo jatkaa omaa versiotaan Sanna-bileistä. Alexander Stubb valmistautuu tehtäväänsä kiittämällä vaalikampanjansa avokätisimpiä lahjoittajia eliittikutsuilla. Vilut maksoi lehtien mukaan Kokoomus.

Tasavallan presidentille hankittiin myös uusi luksusauto valtion varoilla. Menoerä on valtionbudjetissa marginaalinen, mutta tämä ja muu luksustelu ovat symbolisesti vääriä tekoja. 

Kun maassamme oli lama 1970-luvun alussa, Kekkonen down shiftasi Cadillacinsa halvempaan Saabiin. Se osoitti, että maan johtaja tietää, missä mennään. Nykyisten poliitikkojen tapa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen poikkeaa esimerkillisestä johtajuudesta.

On valitettavaa, että perussuomalaisetkaan poliitikot eivät ole onnistuneet Suomen kansan taloudellisten etujen edistämisessä, ja Kokoomus on laittanut heidät povitaskuunsa. Petteri Orpon povarista kurkistellessaan voi tietenkin säästää matkakuluissa, mutta pitemmällä tähtäimellä voi seurauksena olla kannatuskato.

Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupauksensa, äänestäjänsä, puolueohjelmansa ja periaatteensa, ja sanoudun täysin irti kyseisenlaisesta politikoinnista:

Tämän ei toivoisi olevan totta, mutta se on. Syynä poliittisiin virheisiin on kuuroutuminen asiantuntijaohjaukselle, joka koskee etenkin sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmää sekä uudistusten seurausharkintaa.

 

Aiheesta aiemmin:

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra?

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Olen antanut eduskunnan ympäristövaliokunnalle ja ympäristöministeriölle seuraavan lausuman, jolla puolustan asumisoikeusasukkaiden asemaa ja oikeuksia sekä vastustan aso-lakiin ehdotettuja huononnuksia.

Asia: Kannanotto asumisoikeusasukkaiden oikeuksien vaarantamisehdotuksiin

Viitteet: Eduskunnan valiokunta-asiakirjat, KOVA ry:n ja SASO ry:n lausunnot, aso-asioiden neuvottelukunnan kannanotot, asumisen selvitysryhmän raportti

Eduskunnan ympäristövaliokunta on käsitellyt 23.2.2024 ja 22.3.2024 valtion tukemaa asumista ja aso-asumista (asiakirjat täällä).

Lausunnon ovat valiokunnalle voineet laatia 11 eri tahoa. Eduskunnan valiokunta ei ole kuullut Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:tä ollenkaan, vaikka aso-asukkaat ovat selvästi asianosaisia. Lausunnon ovat voineet esittää lähinnä omistajayhtiöiden edustajat.

 

1. Tämän kirjoituksen tarkoitus ja aso-lain olemus

Esitän tässä kirjoituksessa asiantuntijalausunnon asumisoikeusasukkaiden aseman ja oikeuksien huonontamista koskeviin ehdotelmiin. Pohjaksi esitän Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajien KOVA ry:n 28.2.2024 julkaiseman kannanoton ja Suomen Asumisoikeusasukkaiden SASO ry:n 4.4.2023 esittämän vastauksen siihen. Vastaus on toimitettu myös asunto- ja ympäristöministeri Kai Mykkäselle.

Asumisoikeusyhtiöitä edustava ”Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry” on ehdottanut hallituksen kehysriiheen laatimassaan kannanotossa, että (1) aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purettaisiin, että (2) sosiaalisia valintaperusteita ja asunnon vaihtamisehtoja tiukennettaisiin ja että (3) uusiin aso-sopimuksiin tehtäisiin irtisanomismahdollisuus.

KOVA ry on kirjoittanut eduskunnalle ja ministeriölle jopa eräänlaisen lainmuutosluonnoksen ja väittää, että muutoksilla ei loukattaisi perusoikeuksia eikä siksi tarvittaisi perustuslakivaliokunnan käsittelyä. 

Esitykset ovat takaperoisia. Sopimusten irtisanomiset ja purkamiset sekä muutokset omistus- tai vuokra-asunnoiksi torpattiin jo uutta aso-lakia (393/2021) valmisteltaessa perustuslain ja perusoikeuksien vastaisina. Vaarassa ovat muun muassa kodinturva, asukkaiden omaisuudensuoja, sopimusten pysyvyyden periaate ja taannehtivasti vaikuttavan lainsäädännön kielto.

Olen jo aiemmin huomauttanut asioita käsittelevälle ympäristöministeriölle tavasta, jolla asumisoikeusyhtiöt ovat yrittäneet huonontaa asukkaiden asemaa käyttäen verukkeina tilapäisesti ja lievästi heikentynyttä aso-asuntojen markkinatilannetta sekä yhtiöiden omalla taloudenpidollaan itselleen aiheuttamia ongelmia.

Olen todennut ”asumisoikeusasioiden valtakunnallisen neuvottelukunnan” toiminnasta, että sielläkin omistajayhtiöiden edustajat koettavat jatkuvasti murentaa asukkaiden kodinturvaa ja omaisuudensuojaa sekä oikeutta elinikäiseen asumiseen, josta asukkaat ovat aso-maksunsa maksaneet.

KOVA ry:n kehysriihtä 2024 varten lausumana tavoitteena on edelleen ”käyttö- ja luovutusrajoituksista vapauttaminen”, mikä asukkaiden näkökulmasta olisi asukkaiden oikeuksien romuttamista. Tällainen sopimusten sitovuuden periaatteen (pacta sunt servanda) ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon periaatteen (ex post facto) vastainen toiminta ei ole oikeusvaltion mukaista eikä poliittisesti hyväksyttävää.

Asumisoikeuslaki ei ole mikään toistuvasti muuteltavissa oleva sosiaaliturvalain tai verolain tapainen laki. Sen sijaan asumisoikeuslaki on konstitutiivinen laki, jolla perustetaan pitkäaikaisiksi tarkoitettuja oikeusasemia ja suhteita. Niinpä sitä ei pitäisi muutella omistajayhtiöiden toiveiden ja suhdanteiden mukaisesti tavan takaa.

 

2. Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia ei saa purkaa

KOVA ry:n esittämät muutosvaateet vaarantavat vakavasti asukkaiden perusoikeudet. 

Jos omistajayhtiöt voisivat muuttaa aso-asunnot vuokra-asunnoiksi tai edelleen myytävissä oleviksi omistusasunnoiksi, omistajayhtiöt saisivat 0-sijoituksella ja ARAn takaamana satojen miljoonien eurojen liikevoiton. Aso-asunnot ovat joka tapauksessa sataprosenttisesti asukkaiden maksamia. Tällainen varallisuuden siirto olisi suunnaton asuntopoliittinen puhallus, kuten Ylen MOT-ohjelmassa on todettu monta kertaa.

KOVA ry on nyt nostamassa ”rajoituksista vapauttamisen” uudelleen pöydälle sillä erotuksella, että se koskisi ”vain” lainmuutoksen jälkeen valmistuvia kohteita. Lisäksi KOVA ry yrittää saada uusille sopimuksille irtisanomisoption.

Siis kun omistajayhtiöt eivät saaneet ensimmäisellä kerralla koko elefanttia syötyä, ne yrittävät ujuttaa rajoituksista luopumista lakiin pala palalta.

Aso-lain nakertaminen tarkoittaisi asumisoikeusasumisen muuttamista vähitellen vuokra-asumiseksi. Tällaista yhtiöiden tavoittelemaa periaatteellista hivutusta ei pidä sallia. Sellaista ei ole käsitelty missään poliittisessa prosessissa, saati että sellaisesta olisi päätetty missään – ei myöskään hallitusohjelmassa.

Nyt asiaa käsitellään eduskunnan valiokunnassa aso-asukkaiden selän takana kuulemis- ja tiedottamisvelvoitteet lain vastaisesti laiminlyöden.

Kun KOVA ry haluaisi samaan aikaan tiukentaa tarvekriteereitä esimerkiksi nostamalla varallisuusehtoa 55 vuodesta 60:een, sekin tarkoittaisi kansalaisten oikeuksien ja kokonaistilanteen huonontamista.

Tosiasiassa suuri osa uusista aso-asukkaista on ARA-rahoitetuista vuokrataloista siirtyviä, joten tarveharkinnan tiukentaminen asumisoikeuspuolella ei helpottaisi kokonaistilannetta vaan vaikeuttaisi vuokra-asuntojen vapautumista muiden tarvitsevien käyttöön.

 

3. Myös uusi valtakunnallinen aso-neuvottelukunta hakoteillä

Valtakunnallinen asumisoikeusasioiden neuvottelukunta on kokouksessaan 2/2023 (s. 6–7) päättänyt tehdä aloitteen asumisoikeuslain 17. §:n muuttamiseksi niin, että asukasvalinnan tarveharkintaa laajennettaisiin koskemaan asuinkohteen sisällä asuntoa vaihtavia.

Tämä on yhdenvertaisuuden vastaista, koska asuntojen kokoa tai kerrosta koskevaa tarveharkintaa ei sovelleta myöskään aso-asukkaiksi pyrkiviin, eli järjestelmään ensimmäistä kertaa valittaviin. 

Omistajayhtiöiden vyörytys asukkaita vastaan on ollut jatkuvaa, kuten käy ilmi myös tästä yhtiöedustaja Jari Riskilän STT:lle antamasta tiedotteesta, jossa puolletaan aso-kohteiden käyttö- ja luovutusrajoitusten repimistä.

Omistajayhtiöiden taitavat neuvottelijat ovat tiedotteesta päätellen saaneet jopa neuvottelukunnan asukasedustajat asukkaiden oikeuksia huonontavien esitystensä taakse uhkailemalla heitä oletuksella, että omistajayhtiöt joutuvat korottamaan vastikkeita, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei murenneta ja muita ehtoja huononneta.

Toivon, että neuvottelukunnan roolia ei olisi tullut ymmärretyksi millään taholla niin, että sen tehtävänä on mitätöidä lakia, sääntöjä ja sopimuksia. Näin ei nimittäin ole. Neuvottelukunnan tehtävä on aso-lain esitöissä vuonna 2020 määritelty: se on kehittää aso-asumista asukasyhteisön ja nimenomaan asukkaiden näkökulmasta.

Hallituksen vaihtumiseenkaan ei voi näissä asioissa luottaa, sillä kertaalleen menetettyä ei takaisin saa, jos asumisoikeuksien annetaan luisua pala kerrallaan asukkaiden alta.

Olisi muistettava, että asuntopolitiikassa on konjunktuureja. Välillä kysyntä menee alaspäin ja välillä ylöspäin. Rakentamattomuutta seuraa asuntopula. Hetken kuluttua kysyntä ylittää taas tarjonnan, ja sitten murehditaan asuntopulaa. Siksi asioita ei pitäisi päästää käsistään huonona aikana.

Kurjaa on, että pysyviksi tarkoitettuja oikeuksia täytyy jatkuvasti päivystää ja niiden pysyvyyttä valvoa.

Asiasta ei pitäisi joutua jatkuvasti taistelemaan – sikäli kuin olen asumisoikeuksien idean oikein ymmärtänyt.

Siksi vastapuolelle (omistajayhtiöille) olisi teroitettava, että asiassa ei ole mitään kyseenalaistettavaa eikä neuvoteltavaa. 

 

4. Aso-asumisen alasajo olisi epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista

Myös asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) asettaman asumisen selvitystyöryhmän raportin julkistamistilaisuudessa esitettiin 13.3.2024 aso-järjestelmää koskeva kannanotto, jonka mukaan ”kun järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia purkamalla nykyisen Aso-kannan ja niiden asukkaiden tulevaisuudesta”.

Oikea muotoilu olisi ollut: JOS järjestelmä ei jatku, on huolehdittava rajoituksia SÄILYTTÄMÄLLÄ nykyisen aso-kannan ja asukkaiden tulevaisuudesta.

ARA-rahoituksen lopettaminen asumisoikeusasumiselta on ollut tiedossa jo hallitusohjelman valmistumisesta asti. Vain sattumalta (sekä tilapäiseksi jäädessään) se voi lievittää esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiön Haso Oy:n taloudellista kriisiä, joka johtuu ylirakentamisesta ja ylivelkaantumisesta.

Pysyväksi jäädessään ARA-rahoituksen lopettaminen kuitenkin näivettäisi koko järjestelmää ja loisi painetta myös olemassa olevien talojen muuttamiseen vuokra-asunnoiksi. Tämä lienee Kokoomuksen tavoite, sillä Kokoomuksen periaatteiden mukaista on kannustaa omistusasumiseen tai markkinaehtoiseen vuokra-asumiseen.

Asukkaiden ja omistajayhtiöiden yhteisen kannanoton mukaan aso-asumismuodon alasajo on pahimmalla tavalla ”epäonnistunutta ja kokonaisedun vastaista”, sillä 

”ARA-tuotannon merkittävä vähentäminen vaikeuttaa muun muassa pieni- ja keskituloisten ihmisten hakeutumista uusille ja kehittyville alueille ja heikentää erityisesti kaupunkikeskusten palvelualojen työvoiman saatavuutta.” 

Jopa omistajayhtiöt ovat siis tajunneet vastustaa hallituksen toimenpidettä, jolla uusien aso-talojen ARA-rahoittaminen lopetettiin. Eräs kokenut rakennusneuvos sanoo aso-rakentamisen lopettamista suoraan typeräksi.

Lisäksi asumisasioiden selvitysryhmän kannanotto kyseenalaistaa röyhkeästi kaiken sen, mistä asukkaat ovat sopineet ja jonka tukena on 2021 uusittu asumisoikeuslaki.

Vaikuttaa, kuin (1) asumisoikeusasioissa ei olisi sääntöjä. Ja (2) jos niitä on, niitä muutellaan koko ajan.

Ilmoitan omasta puolestani, että tämä ei käy, koska se on ristiriidassa sopimusten, lainsäädännön pysyvyyden, luotettavuuden ja ennustettavuuden sekä lakien tarkoitusten kanssa.

 

5. Tarvetta lain muuttamiseen ei ole, koska järjestelmä toimii

Poliittinen taho ja omistajayhtiöt pyrkivät pakkosyöttämään asukkaille sitä väitettään, että asumisoikeusyhtiöt muka menettävät kannattavuutensa ja asukkaiden asema muka vaarantuu, jos käyttö- ja luovutusrajoituksia ei pureta.

Tämä perusväittämä ei pidä paikkaansa, ja siksi kaikki sen päälle rakennetut ajatuskulut, uhkailut ja vaateet ovat virheellisiä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso Oy on kieltämättä taloudellisessa pinteessä ylirakentamisen ja ylivelkaantumisen vuoksi, kunnes rakentamisen (ainakin väliaikainen) lopettaminen sitä helpottaa.

Mutta Hason Oy:n asuntojen käyttöaste on takkuamisesta huolimatta korkea. Nykyisen aso-lain 74. § mahdollistaa myös asuntojen vuokraamisen, joten rajoitusten lisäpurkamista ei tarvita. Esimerkiksi Haso Oy soveltaa tätä lainkohtaa toiminnassaan jo, ja järjestelmä toimii hyvin.

Omistajayhtiöiden ja niiden järjestön toiminta asumisoikeuksien purkamiseksi on ollut siinä määrin röyhkeää ja kansalaisten perusoikeuksia polkevaa, että mikäli KOVA ry:n toivomat lainmuutosehdotukset etenevät ministeriössä, tulen tutkituttamaan asian kansallisten oikeussuojakeinojen tultua käytetyiksi viime kädessä myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa jättämättä kiveäkään kääntämättä ja mitään epäröimättä.

Kannatettavaa KOVA ry:n esityksessä on vain asumisoikeusasumisen ARA-rahoituksen jatkaminen. 

Sen sijaan asuntojen nykyisiin käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei tulisi kajota edes sillä verukkeella, että talojen tekemisestä realisoimiskelpoisia voisi niistä tulla markkinaehtoisten lainojen vakuusehdot täyttäviä.

Omistajayhtiöiden on täytynyt ymmärtää, mihin ne ovat sitoutuneet pitkäaikaisen asumisoikeusmallin hyväksyessään, aso-taloja rakennuttaessaan ja aso-sopimuksia tehdessään.

Omakustannusmallin ulkopuolella toimivat kaupalliset omistajayhtiöt keräävät asukkailta kyllä runsaat liikevoitot hyvinä aikoina, joten niiden tulee kantaa riskit ja mahdolliset tappiot huonoina aikoina eikä ryhtyä repimään sopimuksia palasiksi tai huonontamaan lakeja heti, kun taloudelliset suhdanteet tilapäisesti synkistyvät.

 

6. ’Rajoituksista vapauttaminen’ olisi perusoikeuksien horjuttamista

Minä ja Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry vastustamme KOVA ry:n, Jari Riskilän ja asumisen selvitystyöryhmän edellä mainittuja hyökkäyksiä ehdottomasti.

Asiaa voidaan arvioida myös filosofisesti, nousemalla immanentin argumentaation metatasolle. 

Omistajayhtiöiden suosima käsite ’rajoitusten purkaminen’ ja siihen liittyvä ’asukkaiden tulevaisuuden turvaaminen’ on irvokasta ”totaalisen hallinnon kieltä”, jota filosofi Herbert Marcuse arvosteli jo 1960-luvulla.

Kyseinen kielenkäyttö pyrkii takomaan asukkaiden tajuntaan sitä ideologista aksioomaa, että asukkaiden oikeuksien riistäminen tehdään heidän edukseen ja että jos rajoituksia ei pureta, seuraa taloudellisia uhkia, kuten omistajayhtiöiden vararikkoja, joille ei muka ole vaihtoehtoja.

Tällä uhkailulla, painostuksella ja asenteiden sekä mielipiteiden muokkauksella yritetään pehmittää asukkaita vähitellen hyväksymään sopimusten mitätöinnit, asuntojen myyminen ja muuttaminen vuokra-asunnoiksi.

Jo käsite ’rajoitus’ siirtää näkökulman omistajayhtiöiden puolelle, kun taas asukkaiden näkökulmasta rajoitus on oikeus, johon kajoaminen olisi perusoikeuksien ja oikeusvaltion vastaista.

’Rajoitusten purkaminen’ on oikeuksien romuttamista. Kyseistä sanaparia ei pitäisi omaksua, hyväksyä eikä käyttää missään diskurssissa. Sen asemasta pitäisi puhua ’asukkaiden perusoikeuksien horjuttamisesta’, ’ihmisten kiusaamisesta’, ’kotien riistosta’ ja ’asukkaiden ahdistelusta’. Silloin puhuttaisiin asioista.

Kuinka sokeina tai tyhminä omistajayhtiöiden ja julkisen hallinnon edustajat aso-asukkaita pitävät, vai näyttelevätkö he vain tyhmiä oikeuttaakseen omat väärinkäytöksensä muka-tietämättömyydellään? 

Pandoran lipasta ei pidä avata. Asialla veivaaminen pitää lopettaa. Ei ole mitään sellaista, mistä pitäisi tai voisi neuvotella. Asia ei ole neuvottelujen varainen.

Epäilen, onko ”valtakunnallisesta asumisoikeusasioiden neuvottelukunnastakaan” loppujen lopuksi muuta kuin haittaa asukkaille, sillä se luo kuvaa, että asumisoikeudet ovat tilapäisiä papereita, joista käydään jatkuvaa neuvottelua tai kinastelua ja joita omistajayhtiöillä on omankädenoikeus repiä.

 

7. Käyttö- ja luovutusrajoitusten purkaminen on jo aikomuksena epäviisasta

Voidaan kysyä, kuka enää solmisi aso-sopimuksia, jos aso-maksun ainoa tarkoitus – oikeus elinikäiseen asumiseen ja sopimusten irtisanomattomuuteen – kumotaan? 

Kenen kannattaisi tehdä uusia aso-sopimuksia, jos niistä tehdään ehdoiltaan lähinnä vuokrasopimusten kaltaisia ja aso-maksuista eräänlaisia ylisuuria vuokravakuuksia?

Asukashan maksaa aso-maksuna 15 % asunnon hinnasta nimenomaan elinikäisestä oikeudestaan asua, joten tuon oikeuden poistaminen uusilta asukkailta tarkoittaisi koko asumisoikeuden idean romuttamista.

Voidaan myös kysyä, miten KOVA ry:n julkaisema esitys sinänsä vaikuttaa nykyisiin asukkaisiin ja aso-asukkaaksi hakeviin.

KOVA ry:n ehdottaman ”uudistuksen” jälkeen ei olisi edes markkinaehtoisesti järjellistä, että kukaan hakeutuisi aso-asukkaaksi, jos matto voidaan vetää alta kuin vuokralaiselta.

Kyseisellä uudistuksella lopetettaisiin koko aso-järjestelmä, ja seuraisi asukaspako sekä uusien asukkaiden kato.

Omistajayhtiöiden ja poliittisen hallinnon ei ole hyväksi antaa järjestelmän perustaa kyseenalaistavia viestejä eikä ehdotelmia, koska nekin hermostuttavat markkinoita ja ovat omiaan johtamaan asuntojen tyhjenemiseen.

Todennäköisesti KOVA ry:n ehdotus ohjaa markkinoita ennakolta vaikuttavasti aso-asumisen suosiota vähentävästi.

Se saattaa kiihdyttää asukkaiden pakoa, jota toistaiseksi ei vielä juurikaan ole, kun käyttöaste on edelleen hyvä suurissa kaupungeissa.

Ilmeisesti KOVA ry tavoitteleekin asukaskatoa ja aso-asuntojen tyhjenemistä päästäkseen realisoimaan tai vuokraamaan niitä tyhjentyneinä!

Sitähän omistajayhtiöt ovat tehneet jo vastikkeiden nostojen muodossa niin sanotuilla hintahäädöillä. 

Tai KOVA ry:n piirissä ei vain ymmärretä, kuinka jo omistajayhtiöiden tekemät esitykset sinänsä ohjaavat ihmisiä välttelemään aso-asumismuotoa.

Eduskunnan valiokunnissa ja asiaa käsittelevän ympäristöministeriön kaltaisessa organisaatiossa tulisi ymmärtää lakihankkeiden ennakolta vaikuttavat seuraukset eikä ryhtyä edistämään hankkeita, jotka jo suunnitelma-asteella vahingoittavat luottamusta aso-asumiseen.

Tätä luottamusta aso-asuminen kaipaa ollakseen elinvoimaista, kun taas omistajayhtiöiden asenne ja ehdotukset ovat luottamusta murentavia ja siten myös omistajayhtiöiden oman edun vastaisia.

8. Mitä ministeriössä ja eduskunnassa pitäisi tehdä?

Omistajayhtiöt tavoittelivat käyttö- ja luovuusrajoitusten purkamista jo uuden asumisoikeuslain valmistelun yhteydessä viime vuosikymmenellä. Vastustin tuolloin esitystä ministeriölle laatimallani kannanotolla, ja silloinen ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ymmärsi vetää esityksen pois.

Toivon, että eduskunnan valiokunnat, nykyinen ministeri Kai Mykkänen ja esikuntansa eivät mene omistajayhtiöiden ansaan vaan torjuvat KOVA ry:n vaateet käyttö- ja omistusrajoitusten huonontamisesta ja tarveharkinnan tiukentamisesta oikeudettomina ja jo pelkästään poliittisesti ja moraalisesti kestämättöminä sekä hyödyttöminä ja kokonaistilannetta haavoittavina.

Sen sijaan ARA-rahoituksen jatkamista pidän perusteltuna, sillä asumisoikeustalojen rakentamisen jatkamisella voidaan taata asumisoikeusmallin keskeisen tarkoituksen toteutuminen.

Se on pitkäaikaisten asuntojen tuottaminen kasvukeskuksiin ja etenkin sille työssäkäyvälle väestölle, jonka tulot tai varallisuus eivät riitä omistusasumiseen mutta sosiaaliset perusteet eivät täyty suhteessa tuettuun vuokra-asumiseen. 

Asumisoikeusmallia ei ole syytä näivettää, kuten kävisi, jos uudisrakentamisen ARA-kielto jää voimaan.

Ei ole oikeudenmukaista, että hallitus puolustaa ”vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” turvarakenteita. Pitäisi toimia niin, että toiseksi tai kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevia ei pudoteta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kaaderiin, jolloin muutos olisi sosiaalisesti rapauttava.

Mikäli KOVA ry:n kannanotto käyttö- ja luovutusrajoitusten murentamiseksi ja tarveharkinnan tiukentamiseksi etenee ministeriössä lainvalmisteluun, se osoittaa todeksi vanhan sanonnan, että asuntopolitiikka on Suomessa laillistettua rikollisuutta, joka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. 

Haluaisin mielelläni ajatella poliittisista päätöksentekijöistä ja viranomaisista hyvää, ja siksi toivon poliitikkojen ja viranhaltijoiden toimivan asiassa viisaasti ja olemaan edistämättä KOVA ry:n ristiriitaisia, perusoikeuksien vastaisia ja pragmaattisesti toimimattomia esityksiä, jotka vetäisivät nykyisiltä asukkailta matot ja lattiat alta, eikä uusia asukkaita tulisi.

Vertaileva tutkimus on tärkeää, koska se paljastaa, miten asiat ovat. Entäpä, jos muutetaankin asunto-osakeyhtiölakia niin, että otetaan osakkaiden hallintaoikeus pois ja luovutetaan omistukset valtion haltuun. Eihän siihenkään tarvita kuin pelkkä lainmuutos! Eivätkö olisi perusoikeudet vaarassa? Miltä tuntuisi?

 

9. Johtopäätökset

 – Aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksiin ei pidä kajota, koska uuden aso-lain 74. § jo mahdollistaa tyhjien asuntojen vuokraamisen riittävässä määrin. Luovutusrajoituksia purettiin jo uuden lain 88. §:ssä.

– Aso-asukkaiksi hakeutuvien tarveharkintaa (kuten varallisuusehtoa ja ikään liittyviä ehtoja) ei pidä tiukentaa, koska suuri osa hakijoista on ara-rahoitteisista vuokra-asunnoista siirtyviä, ja tiukentaminen aso-puolella hidastaisi asuntojen vapautumista vuokrauspuolella.

– Uuden aso-lain 393/2021 etusijasäädöstä (17 §) ei pidä muuttaa, koska sillä lakiin lisättiin aso-kohteessa sisällä olevan asukkaan oikeus saada hallintaansa kohteesta vapautuva asunto ennen muita hakijoita (eräänlainen ”lunastuslauseke”), ja näin parannettiin aso-asukkaiden sitoutumista asuintalonsa asioiden hoitoon.

– Uusiin asumisoikeussopimuksiin ei pidä mahdollistaa irtisanomisoptiota lainmuutoksella, koska se olisi sopimusten sitovuusperiaatteen vastaista, tekisi aso-sopimuksista vuokrasopimusten kaltaisia, olisi vastoin asumisoikeusasumisen ideaa (elinikäinen asumisoikeus) ja ennakolta vaikuttavasti ohjaisi asunnon hakijoita välttämään aso-asumista tekemällä aso-asumisesta epävarmaa.

Aso-asukkaiden oikeuksien horjuttaminen ei tuo Valtion asuntorahastoon yhtään rahaa, eikä oikeuksien säilyttäminen vie sieltä entistä enempää.

Pyydän arvoisia poliitikkoja ja viranhaltijoita olemaan ryhtymättä aso-lain muuttamiseen ja kuittaamaan tämän viestin luetuksi ja vastaanotetuksi. Pyydän käsittelemään asiaa esittämästäni näkökulmasta eduskunnassa ja muissa toimivaltaisissa elimissä, mikäli asia tulee esille.

Tätä viestiä saa jakaa.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Helsinki

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto: tasa-arvopolitikoinnin mätäpaise

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virastosta on tullut vihervasemmiston virkanimityksillä todellinen tasa-arvopolitiikan mätäpaise.

Kaikki varmaan muistavat, että hain jo vuonna 2010 vähemmistövaltuutetun (nykyisen yhdenvertaisuusvaltuutetun) virkaa. Tehtävään nimitettiin silloin ylioppilas Eva Biaudet (rkp), vaikka hänellä ei ollut laissa vaadittua ylempää yliopistotutkintoa.

Valtioneuvosto voiteli nimityksen erivapaudella, vaikka tehtävään oli noin kolmekymmentä muodolliset kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa, joukossa useita tohtoreita. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi kanteluni johdosta, että olisi yhdenvertaisuuden loukkaus, jos erivapauden saaneet epäpätevät eivät olisi samalla viivalla lain kelpoisuusehdot täyttävien kanssa.

Ajatus oli juntturalla, koska erivapaudella nimenomaan loukattiin pätevien oikeuksia. Totuus on, että huonommat hakijat eivät koskaan ole samalla viivalla oikeasti pätevien kanssa, ja siksi heidän nimittämisensä eri sukupuolta olevien pätevämpien ohi oli tasa-arvolain vastainen rikkomus. 

Monta muutakin kantelua oikeuskanslerinvirastoon meni, ja oikeustieteen professori Jyrki Virolainen puolusti kantelemista täällä. Nimityksen esitteli SDP:n Ritva Viljanen, ja asian päätti tuolloinen RKP:n maahanmuuttoministeri Astrid Thors.

Nimitysprosessissa kaikki oli tietenkin päin seiniä ja kertoi oikeuslaitoksen politisoituneisuudesta.

Hain nyt kahta yhdenvertaisuusvaltuutetun virastossa avoimeksi julistettua asiantuntijan virkaa. Ei nimitetty, ei kutsuttu edes haastatteluun.

Julkaisen ohessa kantelukirjelmän, jonka osoitin yhdenvertaisuusvaltuutetulle Kristina Stenmanille itselleen. Se on tässä: 

 

Kantelu yhdenvertaisuusvaltuutetulle

Asia: Kantelu yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon rikkomuksesta

Viite: Nimityspäätös 10.4.2024

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa julistettiin haettavaksi kaksi asiantuntijavirkaa 7.3.2024. Hain virkoja määräajassa. Virat täytettiin 10.4.2024 tiedoksi annetulla päätöksellä. Tehtäviin nimitettiin filosofian maisteri Airin Bahmani ja oikeustieteen maisteri Ville Rantala. Molemmat valitut ovat nuorehkoja ja harjoitteluasteella olevia henkilöitä.

Tehtävät ovat kirjaimellisesti asiantuntijatehtäviä.

Katson, että minua on syrjitty virantäyttöprosessissa, koska

1) kaltaistani kaksi tohtorintutkintoa suorittanutta hakijaa ei olisi voinut perustellusti jättää kuulematta, haastattelematta ja tehtävään nimittämättä;

2) tieteellisesti, tutkimuksellisesti ja tutkinnoilla osoitettu pätevyyteni kyseisiin asiantuntijatehtäviin on selvästi parempi kuin kummallakaan yhden perustutkinnon suorittaneella;

3) ansiovertailua ei suoritettu suhteessa minuun lainkaan, eikä millään tavoin ole osoitettu, miksi kaksi tohtorintutkintoa suorittanut olisi vähemmän pätevä asiantuntijatehtäviin kuin valitut henkilöt, ja tällä tavoin valittuja henkilöitä parempi pätevyyteni on pyritty sivuuttamaan;

4) kuulun seksuaalivähemmistöön (homoseksuaali), ja sitä kautta minulla on pitkä kokemus ja käytännön asiantuntemus syrjinnästä sekä syrjittynä olemisesta, myös syrjityksi joutumisesta tässä virantäyttöprosessissa;

5) olen laajalla julkaisutoiminnalla (näyttönä erimerkiksi vähemmistöjä koskeva teokseni Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka) osoittanut kykyni käsitellä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston alaan kuuluvia asioita monipuolisesti ja intellektuaalisesti;

6) viraston esittämässä ansiovertailussa on mainittu valittujen henkilöiden lisäksi vain yksi muu henkilö, jolloin valitun Rantalan eduksi on todettu suoritetun ”positiivista erityiskohtelua”. Kyseinen suosiminen ei ole edistänyt tasa-arvoa eikä yhdenvertaisuutta (näyttö ja perustelut puuttuvat).

7) Airin Bahmanin nimittämiseksi virkaan on hänen ominaisuuksiaan korostettu ja liioiteltu kehuilla, jotka koskevat pakolaisten ja naisten oikeuksiin keskittymistä, vaikka sukupuolten tasa-arvoa koskevat asiat kuuluvat ensisijaisesti tasa-arvovaltuutetun toimistolle eivätkä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolle. 

Bahmanin eduksi on mainittu kokemus ”tutkimustyöstä monikulttuurisuudesta ja eriarvoisuudesta” ja näkemys, että hänellä on ”monipuolista kokemusta kirjoittajana”. Bahmanin näytöt eivät missään tapauksessa ylitä eivätkä edes lähesty omia tutkimuksellisia julkaisunäyttöjäni.

Bahmanin kyky ”analyyttisesti arvioida yhteiskuntamme syrjiviä ja yhdenvertaisuutta estäviä rakenteita ja esittää ratkaisuja niihin puuttumiseksi” ei ole päätöksestä poiketen ”vahvaa” vaan heikkoa ja olematonta, koska näytöt puuttuvat. Kirjoittamistaan lehtijutuista päätellen Bahmani edustaa yhdenvertaisuusasioissa puolueellista, tarkoitushakuista ja feminististä ideologiaa, joka on yhdenvertaisuuden vastaista.

8) Olen esittänyt huomattavat julkaisunäytöt, ja tohtorintutkintoni ovat nimenomaan toimiston alaan kuuluvilta aloilta, eli filosofiasta (etiikka, moraali ja yhteiskuntafilosofia) ja sosiaalipsykologiasta. Lisäksi olen suorittanut julkisoikeuden opintoja jo perustutkintoni osana, joten juridistakin perehtyneisyyttä on.

9) Koska nimitetty Airin Bahmani on minuun verrattuna selvästi vähemmän ansioitunut ja olennaisesti heikommilla asiantuntemusnäytöillä varustettu hakija mutta edustaa toista sukupuolta, on kyseessä eri sukupuolta olevan nimittäminen paremmin ansioituneen hakijan ohi ja sitä kautta tasa-arvolain (Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta) 8 §:n 1. momentin vastainen työsyrjintä.

10) Nimityspäätös antaa yhdenvertaisuusvaltuutetun viraston toiminnasta epä-älyllisen ja syrjivän näytön, joka saattaa toimiston nauttiman kansalaisluottamuksen kyseenalaiseksi.

Pidän nimityspäätöstä yksiselitteisesti ja räikeästi syrjivänä ja yhdenvertaisuuden vastaisena. Pyydän yhdenvertaisuusvaltuutettua tutkimaan asiaa. Koska yhdenvertaisuusvaltuutettu on itse osallinen, koskee virastoa esteellisyys, ja siksi pyydän yhdenvertaisuusvaltuutettua määräämään asiassa ulkoisen tutkinnan tasa-arvovaltuutetun toimesta. 

Jukka Hankamäki

Johtopäätöksiä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston tehtävänä olisi valvoa, että yhdenvertaisuuden rikkomuksia ja syrjintää ei tapahdu. Kuitenkin se on itse osoittautunut syrjiväksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta on tullut ja tehty virasto, joka tekee kaikkensa kylvääkseen yhteiskuntaan epäluottamusta feminismin, monikulttuuri-ideologian lietsonnan, kantasuomalaisten syyllistämisen ja haittamaahanmuuton vaatimisen kautta.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto syrjii kantasuomalaisia kaikkialla ja toimii suojatyöpaikkana ja turvallisena päänalusena etnisten vähemmistöjen kellokkaille.

Vasemmistoliittolaisen ”faktantarkistajan” Johanna Vehkoon lehtijutussa esiintynyt kuvalehtikeekoilija Airin Bahmani on muka pätevämpi kuin tutkimusnäytöt esittänyt tuplatohtori? Näyttää olevan kiinnostunut vain naisten asemasta Irakissa, ei asioiden kulusta Suomessa. Mikä oksennus tuosta nouseekaan kurkkuun!

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto on suoranaisesti ahdistellut minua antamalla tutkimusjulkaisustani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020) syyllistävän lausunnon, joka oli lähtöisin yhdenvertaisuusvaltuutetun virastossa työskentelevän Robin Harmsin kynästä. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (2022) sivulla 168 jss.

Professori Timo Vihavainen totesi, että ”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein keneenkään tutkijaan kohdistettu oikeusmurha”.

Erona murhaan oli vain se, että murhatuksi voi joutua vain kerran, mutta oikeusmurhan kohteeksi voi joutua toistuvasti.

Sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun että tasa-arvovaltuutetun virastoista on tullut ämmävirastoja, joissa miesten kulkusia poljetaan, ja kyseisen sukupuolikallistuman totesi kriittinen tutkija Pasi Malmi väitöskirjassaan Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State jo vuonna 2009.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto pitäisi lakkauttaa valtion säästötoimena ja heittää palkatut virkailijat suojatyöpaikoistaan ulos.

---

Päivitys 11.4.2024: Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman vastasi kanteluuni 26.4.2024 näin:

”En katso, että asiassa olisi toimittu virheellisesti, vaan haastatteluun on valittu ja myöhemmin tehtäviin nimitetty henkilöt, joiden on kokonaisharkinnan perusteella katsottu, erityisesti hakuilmoituksessa mainittujen kriteerien perusteella, omaavan parhaimmat valmiudet tehtävien menestykselliseen hoitamiseen.”

Vastasin hänelle näin:

Millä tavoin perustelette tässä ja nimityspäätöksessä esittämänne ”kokonaisharkinnan”? Ette ole millään tavoin tuonut esille, mihin tosiseikkoihin väitteenne ”parhaimmat valmiudet omaavien” nimittämisestä perustuu. Ette ole myöskään kumonnut kantelussani osoittamiani seikkoja mitenkään. Ette ole osoittanut, millä tavalla nuorehko ja kokematon henkilö, jolla on yksi maisterintutkinto, olisi jatko-opiskelijanakaan kaksinkertaista tohtoria pätevämpi tehtävään, joka on asiantuntijatehtävä.

Kun nimitetty henkilö on eri sukupuolta, on kyse tasa-arvolaissa tarkoitetusta työsyrjinnästä. Tiedossani on, että asiaan voi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudesta määräajassa. Sen lisäksi asia pysyy vuoden ajan riitauttamiskelpoisena tai syyttämiskelpoisena käräjäoikeudessa. On harmillista, että Teidän täytyy toimia noin räikeän puolueellisesti ja syrjivästi kuin teette, myös pyrkiessänne kiistämään viranomaisasemassa harjoittamanne syrjinnän.

Päivitys 8.5.2024: Lähetin kanteluni seuraavaksi tasa-arvovaltuutetun virastoon, josta vastattiin, että kirjelmäni on vastaanotettu virastossa.

Päivitys 4.6.2024:  Tasa-arvovaltuutetun toimistosta vastasi ylitarkastaja Merja Kähkönen, joka antautui antamaan asiassa ”yleistä neuvontaa”. Jos tasa-arvoasioiden oikeudenmukaisuus olisi neuvojen ja neuvojien määrästä kiinni, kaikki ongelmat olisivat jo ratkaistut.

Aiheesta aiemmin:

Vähemmistövaltuutetuksi vähemmistövaltuutetun paikalle (2010)

Tasa-arvopolitiikan kirjopesua (2010)

Kantelu vähemmistövaltuutetun virantäytöstä (2010)

Suositeltavaa feminismikriittistä kirjallisuutta:

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Politisoitunut oikeuslaitos iski taas

Suomen oikeuslaitos osoitti jälleen vasemmistolaisen kallistumansa, kun Helsingin hovioikeus tuomitsi hakaristilippujen kantamisen ”kiihottamisena kansanryhmää vastaan”.

En erityisemiin ihaile hakaristien estetiikkaa enkä symboliikkaa. Mutta semiotiikkaa ja logiikkaa tuntemattomillekin pitäisi olla selvää, ettei symbolin esittäminen sisällä kehotusta ryhtyä minkään kansanryhmän vastaisiin tekoihin.

Ensinnäkin kausaaliyhteys symbolisen esiintymisen ja tekoon yllyttämisen välillä on sangen hontelo tai kokonaan poikki. Toiseksi näyttö rikolliseen tekoon kehottamisesta puuttui.

Uhkaavasta viestistä ei ollut todisteita vaan pelkkiä oletuksia ja tulkintoja, ja myös epämiellyttävillä tai kaikkia ihmisiä miellyttämättömillä viesteillä pitäisi olla sananvapauden suoja, toisin kuin oikeus katsoi.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ”Kohti vapautta” -kulkueella ei ollut myöskään nimettyä tarkoitusta eikä kohdetta sen ajankohtana itsenäisyyspäivänä 2018. Väitetty rikos oli uhriton ja syyte ideologinen. Moitittu tapahtuma oli rauhanomainen, ja sen tehtävänä oli juhlistaa Suomen itsenäisyyttä. 

Ainoan väkivallan ilmaisun tapahtumaan toivat ”Helsinki ilman natseja” -mielenosoituksen rabulistit syytöksineen ja pois sulkemisen politiikkaa edustavine rähinöinteineen, joilla he onnistuivat tekemään Kallion ja Töölön katualueista turvattoman tilan.

Olisi muistettava, että syyttelijät ovat itse yhtä kaukana ”ääriajattelijoiksi” syyttämistään tahoista kuin nuo tahot ovat syyttelijöjistä, joten molemmat ovat toisiinsa verrattuina ääriajattelijoita.

Tänään Helsingin käräjäoikeus puolestaan hylkäsi kaikki ympäristöliike Elokapinan ja sen taustayhdistyksen toimintaan littyvät syytteet, vaikka niiden toimintaa ja rahankeruuta epäiltiin lainvastaisuudesta ja yleisen järjestyksen sekä turvallisuuden vaarantamisesta.

Vihervasemmistolaisten luontoliikkeiden toiminnassa on koulutettu kansalaistottelemattomuuteen ja rikoksiin yleistä järjestystä vastaan. Keskeisenä toimintatapana on ollut yleisen liikenteen ja yhteiskunnan toimintojen vakava häirintä ja toistuva poliisin antamien käskyjen noudattamattomuus.

Oikeus hylkäsi nämä syytteet, koska on ”yleisesti tiedossa, että Elokapinan mielenosoituksissa osa mielenosoittajista ei tule noudattamaan poliisin antamia määräyksiä”.

Tämän mukaan viranomaisten vastustaminen onkin sallittua, kunhan häiriköinti ja tavoitteet ovat ”yleisesti tiedossa”. Oikeuslaitos silitti syytettyjen päätä.

Suomen Kulttuurirahaston ja Allianssin tunnotonta apurahaa oli valahtanut 3 900 euroa vihervasemmistolaiselle Elokapinalle, mutta käräjäoikeuden mukaan rahan päätymistä nimenomaan lainvastaiseen toimintaan ei voitu ”ehdottomasti osoittaa” ja moitteen kohteena olleesta Syyskapina-tapahtumasta oli kerrottu avoimesti rahoittajalle. 

Eli kun pettää rahoittajaa avoimesti, se muuttuu muka hyväksyttäväksi. Näin kyse ei ollut oikeuden mukaan erehdyttämisestä. Uusnatsienkin lienee syytä jatkossa muistaa, että kaikki on kunnossa, jos tekee rikoksen ja kertoo siitä ja petoksestaan avoimesti.

Sitten tullaan läheisesti PVL:n tapausta muistuttavaan asiaan: kehottamiseen tai yllyttämiseen. PVL:n jäseniähän syytettiin kiihottamisrikoksesta, josta heidät myös tuomittiin.

Kun Elokapinan eräs aktivisti puolestaan oli ilmoittanut maksavansa poliisin kiinni ottamien mielenosoittajien sakot, kyseinen nainen ei ollut oikeuden mukaan syyllistynyt kehottamiseen tai houkuttelemiseen yleistä järjestystä vastaan tehtävään rikokseen.

Tässä päätöksessään käräjäoikeus luikerteli sen näkemyksensä taakse, että lahjoittajan tarkoitus oli antaa yleinen hyväksyntä Elokapinan toiminnalle eikä houkutella tietynlaiseen tai yksilöityyn rikokseen.

Asia voidaan kuitenkin nähdä myös niin, että lupautumalla maksamaan sakkoja syytetty oli antanut täysin avoimen valtakirjan minkä tahansa rikoksen tekemiseen.

Oikeus vapautti kyseisen rahoittajana toimineen rämäpään kuin laupiaan lampaan.

Erona PVL:n ja Elokapinan (molemmat äärijärjestöjä) tapauksissa oli vain se, että PVL:n toiminnan lainvastaisuudesta puuttui näyttö, mutta Elokapinaa vastaan oli selvät teonteoreettiset näytöt. 

Hakaristien esittämisen tuomitsemista puolustelevien oikeusoppineiden olisi hyvä muistaa, että hakaristien esittämistä ei ole kielletty Suomen laissa. Se on kriminalisoitu Saksassa mutta ei Suomessa, eikä sellaiseen typeryttävään historian mainepesuun ole syytä täällä mennä.

Suomi, onnen paratiisi?

Jos Suomesta ulkomaille muodostuvaa kuvaa pitäisi arvioida uutiskynnysten ylitysten perusteella, kuva olisi kummallinen.

Vain vähän aikaa sitten kotimaiset ja ulkomaiset mediat hehkuttivat, että Suomi on maailman onnellisin maa. Seuraava kansainvälisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu tuli Vantaalta, jossa kuudesluokkalainen ampui hengiltä luokkatoverinsa ja lähetti kaksi muuta sairaalakuntoon.

Minä en ole huolissani Suomen kansainvälisestä maineesta. Se ei ole tässä se kiinnostavin näkökulma. Älyllisen näkökulman tarjoaa kysymys, mistä väkivallan kulttuuri syntyi Suomeen. Tuliko se tuontitavarana ulkomailta, jossa nyt ilkutaan, että Suomessakin on yhtä pimeää kuin muualla?

Pari viikkoa sitten käräjäoikeus saatteli Kampin 17-vuotiaan ampujan vankilaan. Kaikki muistavat varmasti Jokelan koulusurman, jossa 18-vuotias ampui vuonna 2007 kahdeksan ihmistä ja itsensä. Eräs jäi tuolloin henkiinkin päätyen europarlamenttiin.

Kauhajoella tapahtui pian sama, kun 22-vuotias tappoi vuonna 2008 ampuma-aseella yksitoista ihmistä itsensä mukaan lukien. Sellon kauppakeskuksessa 2009 muuan Ibrahim Shkupolli päästeli päiviltä neljä Prisman työntekijää murhattuaan ensin naisystävänsä.

Myyrmannin räjähdys 2002, Hyvinkään joukkomurha 2012, Imatran joukkoampuminen 2016 ja Turun puukotustapaus, jota käsiteltiin mediassa 2017 Suomen ensimmäisenä terrori-iskuna, ovat vähitellen murentaneet käsitystä, että Suomi on turvallinen tila.

Mäkelänkadun tapossa 14–16-vuotiaat puukottivat 2020 julmasti hengiltä teini-ikäisen, ja motiivina olivat muun muassa huumeet, kuten myös Kampin murhassa. Tuomio oli vähäpätöinen, ja hullut säälivät tekijöitä.

Nykyään pidetään tavanomaisena, että nuorisorikolliset ryöstelevät vaatteita toisten päältä. Tilastojen mukaan alle 15-vuotiaiden osuus selvitetyistä ryöstöistä kasvoi vuonna 2022 peräti 136 prosenttia.

Viranomaiset, tutkijat ja muut mittarimadot syyttelevät köyhyyttä, kurjistumista, sosiaalisia ongelmia ja mielenterveysongelmia sekä sanovat, että syy on resurssipula ja se, että kukaan ei auta.

Heitä vähän viisaammat ovat keksineet, että syyt ja selitykset voivat piillä koulukurin puutteessa ja kotien ongelmissa.

Mutta mistä nämä väkivaltaiset toimintamenetelmät ja reagoimistapa tulevat tai ovat syntyisin, toisin sanoen, miksi nuoret reagoivat ongelmiinsa nimenomaan väkivaltaisesti? Toimintamalli tulee varmasti jostain.

Sosiaalista mediaa on turha syytellä, koska sosiaalisessa mediassa vain ilmaistaan mielipiteitä. Sosiaalinen media voi myös parantaa tilannetta, kun siellä asioita voi sanoa ja purkaa paineita sanallisesti. Moni on saanut apua ja usea on jäänyt kiinni, eli sosiaalinen media on myös paljastava rysä.

Vaikuttavin mallioppimisen lähde mediassa ovat väkivaltaiset tietokonepelit. Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin jo toista kymmentä vuotta sitten, että joukkosurmien ampumiskulmat olivat kuin kopioituja tietokonepeleistä.

Toinen merkittävä mallioppimisen lähde on maahanmuuttajien mukana Lähi-idästä ja Afrikasta tullut rähinäkulttuuri. Siihen liittyen sprayataan seiniä, haistatellaan, ihannoidaan kovuutta, tönitään, tungeksitaan, hallitaan pihoja, katuja ja kulmakuntia, ajellaan ökyautoilla blingivanteet kimaltaen sekä vaaditaan respektiä, ja räppi soi ghettoblasterista.

Ei Suomessa ennen tällaista ollut.

Tulija voi lähteä Lähi-idästä, mutta Lähi-itä ei lähde tulijasta. Olennaista ei ole, ovatko väkivallan tekijät kantasuomalaisia vai maahanmuuttajataustaisia. Yhtä kaikki, myös suomalaiset ovat voineet oppia väkivaltaiset reagoimistavat maahanmuuttajilta, jotka ovat kasvaneet väkivaltaan lähtömaissaan ja joiden niin sanottuun ”kulttuuriin” väkivalta kuuluu olennaisena osana.

Voidaan myös kysyä, kuka on kantasuomalainen ja mitä tällä sanalla tarkoitetaan.

Vantaan koulusurmassa kaikki osapuolet olivat viranomaisten ja median mukaan kantasuomalaisia, kunnes paljastui, että eräs uhreista olikin kosovolainen. Asia tuli julki kosovolaisen median kautta, joka syytteli Suomea väkivaltaiseksi maaksi. 

Niin kauan kun voitiin syyttää suomalaisia, etninen tausta ”kerrottiin” ja valehdeltiin kaikkien olleen suomalaisia. Vasta kun ulkomaalaistaustaisen havaittiin olevan vaarassa, hänen etninen taustansa nostettiin rehellisesti esiin. Syy lienee se, että ulkomaisen etnisen taustan ja uhriaseman kertomisella samassa asiayhteydessä voitiin nyt syyllistää suomalaisia.

Näin päästiin väittämään, että Suomi on väkivaltainen maa, vaikka väkivaltaa on tullut tänne Balkanin ja Lähi-idän suunnalta.

Poliisin viestintää koskevissa sisäministeriön ohjeissa kannustetaan valheellisuuteen, sillä siellä sanotaan:

”Syylliseksi epäillyn etnisen alkuperän kertomista on vältettävä. Jos tuntomerkkien kuvaileminen on välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, niin etninen alkuperä voidaan kertoa.”

Tämän mukaan totuuden kertomisen pitää riippua käytännöllisestä seurausharkinnasta, ikään kuin oikeus tietää totuus ei olisikaan itseisarvo. Mikä valhe!

Samanlaista valheellisuutta, välttelyä ja tarkoitushakuista todellisuuden himmentämistä sisältyy kantasuomalaisuuden käsitteeseen. Kantasuomalaisuudella on viitattu itämerensuomalaisesta etnisestä ryhmästä polveutuvaan kansaan, jonka esi-isät ovat Suomen alueella.

Nykyisin tuo käsite on liudennettu koskemaan melkein ketä tahansa, jolla on Suomen passi tai joka vain asuu täällä. Vihervasemmistolaiset puolueet ja Kokoomus ovat pyrkineet kokonaan eroon kantasuomalaisuuden käsitteestä kantasuomalaisia itseään mitätöiden.

Suomi oli vielä 1950-luvulta 1980-luvulle asti onnen paratiisi sikäli, ettei siltä ajalta muisteta suuria joukkosurmia, eikä nuorisoväkivalta ollut jokapäivästä. Vanha normaalius oli parempaa. Monikulttuuristuvassa ja monietnistyvässä Suomessa kaikki alkoi mennä pieleen.

Liikaa pullaa syöneet sosiaalitädit taivastelevat TV-lähetyksissä, että ilmiöhän on globaali! He ovat oikeassa sikäli, että maahanmuuttoon perustuvassa Yhdysvalloissa on paljon etnisiä konflikteja, joilla varmasti on vaikutusta siihen, miksi Coltti paukkuu kyseisessä maassa. Ruotsissa räjähdysten, ampumisten ja autolla niittämisen yhteys maahanmuutto-ongelmaan on räikeä, vaikka sitä ei saisikaan joidenkin mielestä sanoa.

Nuorison mt-ongelmat ja koulujen kurjistuminen eivät ole niinkään syitä väkivaltaan kuin seurauksia väkivaltaisen maahanmuuttajakulttuurin leviämisestä lähiöihin ja muuhun alamaailmaan.

Integraatio ja inkluusio eivät vaikuta onnistuvan, paitsi sikäli, että kantaväestömme oppii vieraita tapoja ja käytäntöjä.

Yksi syy turvattomien tilojen laajenemiseen voi olla se, että ihmisten aggressiot pakataan sisäänpäin eikä yhteiskuntakritiikkiä saisi enää esittää julkisesti ja vapaasti, vaan kaikkialla kuritetaan sopimattomista sanoista poliittista korrektiutta harjoittaen ja normiruuveja kiristellen.

Kyseisen tukahduttamispolitiikan tuloksena painekattilan kannet paukahtelevat silloin tällöin auki.

Viranomaisten, poliitikkojen ja yhteiskunnanselittäjien reagoimistavat nuorisoväkivaltaan ja kurjuuteen ovat olleet epä-älyllisiä. Pönkitetään ulkoista turvallisuutta, panssaroidaan turvallisia tiloja, ripustellaan kahleita koulutiloihin ja laitetaan sähköpaimenia nettiin automatisoidun sensuurin muodossa. Ei havaita, mitä tapahtuu nuorison mielessä ja millaisia toimintamalleja aggressioita pursuava aikuisten maailma rakentaa nuorten ihmisten sisälle.

Vantaan koulusurman tapahduttua viranomaiset ja poliitikot pyrkivät ottamaan asiasta kaiken irti. Poliitikot päästelivät kyyneleitä TV-uutisissa nopeammin kuin paraskaan näyttelijä saa itkun. Toisessa takataskussa heillä ovat opintotukileikkaukset. Eduskunta oli mustana ilmeisesti peläten, että iskun kohteena voivat olla joskus myös kansanedustajat itse. Moralisointi paljastaa syyllisyyttä.

Sossuviranomaiset puolestaan käyttivät tilaisuutta hyväkseen korostaakseen omaa tarpeellisuuttaan ja palkanmaksunsa välttämättömyyttä. A-studiossa haastatellut sossuviranomaiset valittelivat nuorisolle tarkoitetun Sekaisin-chatin ruuhkautumista. Pianko tuollainen nyt sekaisin menee? Mutta haastateltujen mielestä se oli ehdoton näyttö heidän omasta tarpeellisuudestaan!

Tyypillinen demariratkaisu kaikkeen on, että perustetaan ongelmaa hallinnoimaan virka ja laitetaan joku byrokraatti hoitamaan sitä hyvällä palkalla, niin asia on järjestyksessä. Tämänkin tapauksen jälkeen äänessä olivat lapsiasiavaltuutettu, SOS-Lapsikylän Apuu-chatin tiimivastaava, Sekaisin Kollektiivin kehittämispäällikkö, nuorisokasvatusjärjestö Non-Fighting Generationin kasvatusohjaaja ja Mieli ry:n psykologi.

Näiden hyväpalkkaisten sossuämmien leivissä pidosta ei ole ongelmanuorille kerta kaikkiaan mitään hyötyä. En ole havainnut yhdenkään nuoren koskaan kiittävän heitä mistään. Ketkään väkivaltaa oikeasti suunnittelevat eivät ota yhteiskunnan hyvää tarkoittaviin palveluihin yhteyttä omassa yhteiskunnanvastaisuudessaan. Jos todella tuntuu siltä, että koko maailma on itseä vastaan, ovat byrokraatit ensimmäisinä tulilinjalla, eivät puhelinlinjalla.

On yksinkertaistavaa syytellä kännyköitä, kun viestipalvelut ja sosiaalinen media voivat olla nuoren ainoa myönteinen tie umpioista ulkomaailmaan.

Kännyköiden sijasta kansalaisilta pitäisi kerätä pois heidän hallussaan olevat ampuma-aseet. Ne pitäisi määrätä säilytettäviksi ampuma- ja metsästysseurojen lukituissa ja valvotuissa tiloissa. Väkivaltamonopoli kuuluu oikeusvaltioissa viranomaisvallalle, eli poliisille ja armeijalle, ja yksityishenkilö, joka syyllistyy väkivaltaan, häviää pitkässä juoksussa aina.

Voidaan kenties väittää, että aseiden keruu johtaisi laittomien aseiden ongelmaan, ja pössykkänsä luovuttaisivat säilöön vain rehelliset, kun taas epärehelliset, rikolliset ja potentiaalisesti vaarallisimmat pitäisivät aseensa hallussaan. Tämä ongelma on kuitenkin pragmattinen eikä muuta sitä periaatetta, että 1,7 miljoonaa ampuma-asetta on vaarallinen saldo, ja ne joutaisi kerätä pois.

Totuus kiihottaa päivä päivältä enemmän: valemedian sepitteellinen uutisjournalismi murenemassa

Kun Aamulehden entinen toimittaja Matti Kuusela paljasti elämäkerrassaan Journalisti – Toisenlainen toimittaja (2024) käyttäneensä mielikuvituksensa tuotteita uutisjutuissaan, asiasta nousi suuri kohu.

Tapaus skandalisoitui, kun Aamulehden entinen päätoimittaja ja nykyinen EK:n pomo Matti Apunen sekä vastaavana päätoimittajana ja Ylen uutisten päätoimittajana toiminut Jouko Jokinen ryhtyivät puolustamaan Kuuselaa.

Sepitettä ja tarinointia uutisissa, eli pajuköyttä yleisöille? Ja tämä kaikki on muka oikein?

Julkaistessani vuonna 2020 teoksen Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, toimittajat luonnollisesti pillastuivat.

Olin jo tuolloin paljastanut valtavirtamedian poliittisen kallistuman, agenda- ja tendenssijournalismin valheellisuuden, narratiivien paisumisen ja yksittäistapausten käyttämisen yleistämisen välineinä. Olin kaivanut esiin maahanmuutto-ongelmiin liittyvän salamielisyyden, puolitotuuksien latelemisen ja valikoivan vaikenemisen eli uutisoimatta jättämisen, joka MTV3:n entisen uutispäällikön, Ylen nykyisen toimitusjohtajan ja Päätoimittajien yhdistyksen varapuheenjohtajan Merja Ylä-Anttilan mielestä ei rajoita sananvapautta.

Tosiasiassa myös kertomatta jättäminen rajoittaa viestien vastaanottajien sananvapautta, sillä sananvapauteen kuluu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja Suomen perustuslain mukaan oikeus paitsi ilmaista ja julkistaa, myös vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Nykyisin niin sanotussa journalismissa tahtoo korostua nimenomaan mielipiteiden kertominen.

Julkisen sanan neuvoston vuonna 1992 käyttöön ottamien Journalistin ohjeiden mukaan

”[h]yvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Uuspolitisoituneiden nykytoimittajien mielestä tämä tietojen korostaminen oli väärin. Vuoden 2011 jälkeen siellä on sanottu:

”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Viimeksi mainittuun on lisätty juuri nuo mielipiteet. Ja mikäpä vika mielipiteiden ilmaisemisessa onkaan, mutta ne pitäisi erottaa selvästi uutisjournalismista.

Nykyisin uutisissa korostuvat toimittajien subjektiiviset näkemykset, tulkinnat ja analyysit, ja uutiset laitetaan ”faktanurkkiin” ja ”kainalojuttuihin”.

Huomautin tästä teokseni Totuus kiihottaa sivuilla 29 ja 290 ja monessa muussakin kohdassa.

Tarinallisuus, kertomuksellisuus ja sepitteellisyys ovat levinneet laajalle valtavirtamedian piirissä.  

Raivostuneet toimittajat kostivat tutkimuksessa Totuus kiihottaa paljastamani vilpillisyyden ja puolueellisuuden minulle moittien teostani ”naisvihasta”, jota teoksessani ei ollut.

Olin vain osoittanut, kuinka yksipuolisesti Yleisradio ja Helsingin Sanomat tuputtivat myös Me too -kampanjaa, Suostumus-hanketta ja muita feministien syytöksiä ja herjoja sekä piinasivat nuorisoa ilmastoahdistuksen lietsonnalla.

Kyseisen tyrkyttämisen arvosteleminen ei ole naisvihaa eikä nuorison pilkkaa, kuten toimittajat väittivät, vaan julkista järjen käyttöä, kriittistä filosofiaa sekä tietoteorian ja tieteenfilosofian soveltamista tiedonvälitystoimintana esiintyvään valehteluun.

Matalamielisimmät ja pahansisuisimmat toimittajat sekä heidän yliopisto-opettajansa antautuivat jopa väittämään, että olisin kehittänyt heidän nostamansa kohun itse. He varoittivat menemästä mukaan kirjan julkaisseen Suomen Perustan ”tarinointiin”.

Tampereen yliopistosta Helsingin yliopistoon siirtynyt Esa Väliverronen piipitti silloisessa Twitterissä, että ”[e]nnen kuin kiihotut Totuus-raportista, mieti oletko osa käsikirjoitusta.” Hän sanoi, että ”[j]otkut asiat ovat vain niin typeriä, ettei niille kannata antaa huomiota.” (Asia on dokumentoituna tämän teokseni sivulla 108.)

Hän siis salaili toimittajien valheellisuutta ja haukkui tutkimustani typeräksi.

Nyt nuo typerykset kiehuvat itse omassa liemessään tarinoinnista, sepitteellisyydestä ja kertomuksellisuudesta syytettyinä!

Tutkimuksessani oli pelkkiä dokumentoituja ja lähteistettyjä tosiasioita.

Median maineterrorismi

Toimittajat saivat valheillaan aikaan paljon tuhoa omassa elämässäni. 

Helsingin Sanomat ja Yle loivat ”totuuden jälkeisen ajan” itse ja maineterrorisoivat ihmisten uria cancel-aktivismin tihutöillä. Toimittajat väittivät minun keksineen tarinan valheellisuudestaan, kun paljastin sepitteensä jo nyt meneillään olevaa kohua aiemmin. Ja mikä syyttely! 

Tutkimuksestani mediaan kirjoitetut valheet kannustivat opetus- ja kulttuuriministeriötä perimään kirjani julkaisseelta ajatuspajalta teoksen tuotantokustannuksiin käytettyjä valtionapuja takaisin, mikä oli rikos tieteen ja tutkimustoiminnan perustuslaillista vapautta vastaan.

Niinpä kirjoitin mediatutkimukseni jatkoksi toisen osan Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (2022). Jouduin julkaisemaan sen omin toimin kustantamojen laitettua minut poliittiseen toimintasaartoon ja yliopistokommunistien eristettyä minut tieteelliseen vaikutusvallattomuuteen yliopistojen ulkopuolelle (jossa tilaa on kylläkin paljon enemmän).

Sen sijaan professori Timo Vihavainen kirjoitti teoksiini perehdyttyään, että

”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha.”

En voi väittää vastaan. Vihavaisen kirja-arvio kannattaa lukea, niin kuin hänen tekstinsä yleensäkin.

Narratiivisuudella ei ole varsinaisesti tekemistä narraamisen kanssa, vaikka yhdennäköisyys saattaa houkutella sanaleikkiin. Tarinoinnista on kuitenkin tullut (tai tehty) maan tapa. Nykyisin melkein mikä tahansa valtavirtamedian tuotos voi olla aprillipäivän juttu.

Postmodernistiset toimittajat peräävät ”faktajournalismia” ja alleviivaavat faktojen tarkistamisen tarpeellisuutta, vaikka postmodernismiin liittyy näkemys tiedon ja havaintojen subjektiivisuudesta ja relatiivisuudesta.

Tuota näkemystä informaation henkilökohtaisuudesta ja suhteellisuudesta he käyttävät toisaalta hyväkseen pönkittääkseen omaa tarinointiaan.

Pahinta on, että niin sanottujen tiedotusvälineiden kautta disinformaatio leviää myös sosiaaliseen mediaan, aivan niin kuin sossumediassa leviävä juoruilu puolestaan toimii lehtien lähteenä. 

Tosiasiassa toimittajat ovat jäävejä sanomaan itseään koskevasta mediatutkimuksesta mitään, mutta lehdissä sanottu tuntuu kelpaavan myös Wikipedian lähteeksi aina, kun toimittajien mielipiteet ovat Wikipediaa näpertelevien punakaartilaisten näkemysten mukaisia (Wikipedian ongelmista teokseni Pavlovin koirat luvussa 13.5 sivulta 314 alkaen). 

Totuus on, että tutkimusjulkaisujen stauksesta ei pidä päättää kritisoitujen toimittajien omilla kynänkäänteillä. Siitä, mitä tutkimuksessa sanotaan, ei pidä päättää muualla kuin tutkimuksessa itsessään, eikä ole anonyymien wikipedistien asia päättää siitä, mitä tutkimuksista ja niiden tekijöistä esitetään tietona. Se on pseudotieteen laji: lehdistöreportaasitiedettä.

Vain jäävuoren huippu

Samalla kun maa pettää Ylen, Sanomien ja muun valtamedian alta, toimittajat kompuroivat omiin juoniinsa. Näin kaikki, mitä sanoin kriittisessä mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa, tulee päivä päivältä kirkkaammaksi.

Toimittajakunta punastelee, kun woke-journalisminsa murenee palasiksi, ja äänessä heitä puolustelemassa ovat median näennäisasiantuntijat: entiset valheiden virran soutajat. 

Hullut pakottivat ajatuspajaa itsesensuroimaan kriittisen tutkimukseni opetus- ja kulttuuriministeriön taloudellisen painostuksen vuoksi. Keksivät kuitenkin lopulta erään todellisen syyllisen ja sensuroivat nyt häpeillen 551 Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua.

Pahinta on, ettei Kuuselan harjoittama journalismi ole yksittäistapaus.

Muistatte kai Eero Mäntymaan ja Jessica Stolzmannin valejutut Ylellä? He sepittivät tarinan Suomesta karkotetusta ”Alista” ja hänen muka kovasta kohtalostaan, joka paljastui sittemmin valeeksi. Vale tosin saattoi vaikuttaa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle langettamaan päätökseen (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Mäntymaa ja Stolzmann saavat ilmeisesti jatkaa Yleisradiossa, kuten suuri joukko muitakin roskajournalismin tekijöitä, joita on kaikkialla median turvamuurien ja heidän edunvalvontajärjestöjensä takana.

Plagioinnista oivallisen esimerkin puolestaan antoi Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson naisten historiaa käsittelevässä feministisessä tietokirjassaan, jota ehdittiin myydä yli 10 000 kappaletta ja joka toi tekijälleen myös suuren kasan rahaa. Tekijänoikeusneuvosto tuomitsi kirjan (tekijän nimeä mainitsematta), ja toimittajakollegat yrittivät selittää kymmenien asiakohtien plagioinnit pois. Journalistiliitto antoi Petterssonille luvan jatkaa tehtävässään, kunnes löylyä kertyi liikaa.

Kukapa voisi unohtaa myöskään alpakkakohua, jonka lietsomiseen valtamedia hurahti, vaikka perusväittämät olivat sosiaalisessa mediassa esitettyjä valheita? Ne menivät läpi Ylen ja Helsingin Sanomien ”faktantarkistuksesta” kuin palava bensavana, kun tarkoitusperä oli äärivasemmistolainen. Käsittelin sitäkin tarinointia teoksessani Totuus kiihottaa (s. 104).

”Huono kirja” ja ”noin ei pitäisi sanoa”, sanoivat toimittajat ja poliitikot tutkimuksestani. Mutta kukaan ei ole tähän päivään mennessä pystynyt osoittamaan, ettei se, mitä sanon, pitäisi paikkaansa. Ja vain tämä on filosofian näkökulmasta ratkaisevaa.

 

Media ei kuulu tieteen maailmaan

Toimittajien omallakehulla, narsismilla, sosiaalisella korrupoituneisuudella ja sisäänpäinlämpiävyydellä ei ole äärtä eikä rajaa. Myös myrskyn silmässä nyt oleva Matti Kuusela palkittiin aikoinaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla, tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla, Sanomalehtien liiton ”Vuoden paras sanomalehtijuttu” -tunnustuksella ja Bonnierin ”Vuoden juttu” -palkinnolla. Palkitsijana on toiminut muun muassa edellä mainittu ylioppilas Merja Ylä-Anttila omassa ylevyydessään.

Pidän opetus- ja kulttuuriministeriön byrokraattien suorittamaa rahoituksen takaisinperintää parhaana minulle osoitettuna palkintona, sillä mitäpä muuta puoliksi oppineilta pölkkypäiltä voisi odottaa.

Yleisöt haluavat uutisilta totuutta, eivät storytelliä.

Nykymedia on sekaisin kuin piispanhattu, ja toimittajat irvistelevät mediaseksikkäästi kuin kameli, jolla on ientulehdus.

Uutisten ohella myös asiajournalismi kärsii kynsin hampain kiskotusta yleisöjen kalastelusta, jolla yritettäneen lepyytellä tuottajia, mainostajia ja vihervasemmistolaisia feministejä, ilmastohysteerikkoja ja muita nykyajan käärmeöljykauppiaita.

Yleisradion ”faktajournalismin” kirkkaimpia hedelmiä on juttu ”Omena päivässä pitää aivohalvauksen loitolla”, joka kiertää medioiden sivuilla eräänlaisena klikkiuutisena ja keinotekoisena täytejuttuna. Tosiasiassa kyseessä on vain englantilainen sananlasku lääkärin loitolla pitämisestä eikä mikään kolesterolilääke tai amyloidiplakkien liuotushoito.

Tutkimustulosten yksipuolinen ja holtiton referointi voi vaarantaa yleisöjen terveyden, jos ihmiset ottavat kyseisen uutispopulismin todesta ja korvaavat tieteen luontaislääketieteellä.

Kyse on silloin edellä mainitsemastani lehdistöreportaasitieteestä, jonka mukaisesti toimittajat päättävät, mitä tieteilijä sanoo ja välittävät, kiteyttävät, tiivistävät, supistavat, täydentävät ja valikoivat tulkintansa yleisöille.

Totuus on, että media ei kuulu tieteen maailmaan tiedekustantamista kenties lukuun ottamatta, mutta sekin on suureksi osaksi vihervasemmistolaisen vertaisvartioinnin kourissa.

Ei ole toimittajien asia arvostella heistä kirjoitettuja tutkimuksia eikä arvioida itsestään esitettyjä tieteellisiä analyysejä saati päättää niiden relevanssista.

Uutisjournalismi on nykyisin kuin dinosaurusten taru.

Katselin äsken valtavirran naturalistiselta TV-kanavalta National Geographicilta dokumenttia nimeltä Meret ilman vettä: Dinosaurusten aika, jossa rakenneltiin monipolvista legendaa erään dinosaurusfossiilin elämänkaaresta, ihonväristä, kellumisesta kaasutäytteisenä ruumiina ja lopulta uppoamisesta merenpohjan sedimentteihin ylösalaisin.

Juttu oli kuin mätäkuun 2022 mediakertomus mursusta ja sen kovasta kohtalosta.

Lopulta ohjelmassa päädyttiin pohtimaan, miksi tyrannosauruksia on löydetty joukkohaudoista. Olivatko ne sosiaalisia ja oliko niillä kulttuuria? Hyvä tarinallinen vastaus voisi olla, että ne harjoittivat uskontoa ja edustivat siis esikristillistä ajattelua. Tämä tarinointi voisi ehkä tyydyttää myös Päivi Räsästä.

Kyseinen mielikuvituksen rääkkääminen vie tosiasiassa pohjaa myös tieteellisten kehityskertomusten uskottavuudelta.

Aiheesta aiemmin

Avoin kirje viestinnän professorille

Uusi kirja: Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta

Esitelmä Totuus kiihottaa -kirjan julkaisutilaisuudessa (video)

Esitelmä ”Sananvapaus ja media” -seminaarissa (video)

Keskustelua mediasta, julkisuudesta ja sananvapaudesta Dosentti-ohjelmassa (video)

Totuus kiihottaa – Mitä sanon mediatutkimuksessani?

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Mitä on tieteen medioituminen? 

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Mikä kirjani ”Totuus kiihottaa” vastaanotossa oli hullua?

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Kirjaholokausti

12 hulluutta kirjani ”Totuus kiihottaa” arvioinnissa