Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahapelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahapelit. Näytä kaikki tekstit

26. tammikuuta 2008

Kunniattomia kansalaisia


Suomalaiset ovat tunnetusti lottohullua kansaa. Rahapelit kiehtoavat heitä samoin kuin tangomarkkinatkin. Myös loukkaantumisesta on tullut suosittu kansanhuvi. Hesari kertoo tänään, että kunnianloukkauksista tehdään rikosilmoituksia entistä enemmän. Lehden mukaan poliisikonttorit saivat viime vuonna liki 3 600 rikosilmoitusta kunnian tai yksityisyyden loukkaamisesta, ja ilmoituksia oli näin ollen reilu tuhat enemmän kuin vuonna 2000.

Tsot, tsot: ei saisi elää niin kunniattomasti, että huomauttelusta loukkaantumiseen on aihetta. Vanha sananlasku sanoo, että vain huorat ja varkaat huutavat kunniansa perään. Kunnialliset kansalaiset huolehtivat maineestaan itse.

18. joulukuuta 2007

Ikärajoista


Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo kieltää kaikki rahapelit lapsilta ja nostaa rahapelien sallitun ikärajan 15 vuodesta 18:aan. Perusteeksi mainitaan se, ettei lasten ja nuorten haluta jäävän rahapelien koukkuun sekä tuhlaavan rahojaan hedelmäpeleihin.

Kuinka ajattelevaista. Tapaus sopii esimerkiksi kaksinaismoralismista. On tärkeää, että aikuiset saavat tehdä sellaista, mikä kielletään lapsilta. Pohtiiko kukaan, millä tavoin kiellot tekevät pelaamisen houkuttelevaksi? Eikö olisi ollut järkevämpää tehdä rahapelien pelaaminen täysin ilmaiseksi, kieltää ne kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä sekä sallia pelit vain lapsille, joille ne tasonsa puolesta sopivat? Muuten on vaara, että joku Nasse-setä pelaa lastensa säästöpossurahat valtion kasinossa. Valtio voisikin kieltää itseltään ja kaikilta muilta myös alkoholinmyynnin. Vai haluaako valtio olla ”vain se viinanmyyntiä ja rahapelejä harjoittava gangsterijengi”?