28. helmikuuta 2021

Rokote tepsii vain annettuna

Koronaviruksesta puhuminen rasittaa jo lähes paljon kuin itse viruskin. Otaksun, että virus jättää taloudellisten tuhojen jäljiltä jälkeensä myös henkisen trauman.

On yllättävää, että ihmiset ovat sopeutuneet ahdistaviin oloihin näinkin hyvin. Mutta ihmisen sopeutumiskykyhän on lähes rajaton silloinkin, kun liiallinen sopeutuminen on vahingoksi. Niin on käynyt esimerkiksi alistuttaessa EU:n komenteluun.

Tieto rokotteen keksimisestä ja jakelun aloittamisesta sekoitti ihmisten käyttäytymisen. Monet riehaantuivat rokotteen olemassaolon johdosta ja alkoivat elää kuin Ellun kanat tukenaan vain heiveröinen lupaus rokotteen matkalla olosta maahamme. Tämän tuloksena tartunnat lähtivät lentoon, ja asiantuntijaennusteiden mukaan teho-osastot täyttyvät huhtikuuhun mennessä.

Rajoitusten äskettäinen kiristäminen johtuu ihmisten käyttäytymisestä, jota ei ilmeisesti poikkeustilakaan pysäyttäisi. Osasyynä on, ettei ravintoloita pantu kiinni. Hallituksella ei ole ilmeisesti varaa tai halua maksaa ravintolatukia, tai se suojelee ravintola-alan yrittäjäkuntaa, jonka piirissä toimii paljon maahanmuuttajia.

Minun mielestäni ravintolat olisi pitänyt sulkea ennen kouluja ja kuntosaleja. Osaavat kai ihmiset syödä ja juoda kotosalla. Uusavuttomatkin voisivat opetella laittamaan ruokansa itse. Suomi ei tarvitse nykyistä määrää ravintoloita. Baareissa istuskelun sijasta ihmiset voisivat harrastaa ulkoilua ja urheilua.

On muistettava, että rokote tepsii vain annettuna, niin kuin lääke yleensäkin auttaa vain otettuna. Monet menivät kuitenkin asioiden edelle ja alkoivat juhlia tilannetta, jossa 2,7 prosenttia kansasta oli rokotteen suojissa.

Terveystäti Sanna Marinin hallitus sen sijaan tulee jäljessä. Myös rajoitusten saattamisessa voimaan vitkasteltiin viikolla. Sen aikana kansalaiset ehtivät juhlia ja levittää koronaa laajalti.

On vaikea sanoa, millainen koronakriisi olisi ilman koronavirusta. Minusta se näyttäisi aivan samanlaiselta kuin hallituksen rakastama reaalisosialismi muutenkin: liikkumisrajoituksia ja kaikki kiva kielletty.

Nyt korona kuitenkin on, joten hallituksella on kansalaisvapauksien rajoittamiseen vedenpitävä peruste!

Totuus on, että koronasta ja maskipakoista ei päästä eroon pitkään aikaan. Vasta kun kansan suurella enemmistöllä on piikki hihassa, voidaan kaupoissa ja kaduilla tepastella näyttämättä kirurgilta. Nurkan takana uhkaavat uudet virusvariaatiot ja kaikenlaiset ebolat. Ebola vasta olisikin painajaisten painajainen ja kulttuurimme sekä taloutemme loppu. 

Kulkutaudit ovat kaataneet kokonaisia valtioita ja aiheuttaneet suuria yhteiskunnallisia muutoksia, kuten musta surma myöhäiskeskiajalla. Globalisaation, maahanmuuton ja monikulttuurimatkailun vuoksi kulkutaudit leviävät entistä nopeammin, ja siten myös tuho tulee vauhdikkaammin. Se on jälleen näyttö universaaliin liikkeeseen perustuvan yleismaailmallisen ja monikulttuurisen toimintamallin epäonnistumisesta.

Koronakriisin hoito on tekemisissä politiikan erään yleisilmiön kanssa. Nykyisin melkein kaikki puolueet ja poliitikot hoitavat asioita ”arvojensa” tai ”ihanteidensa” mukaan, mutta kukaan ei suostuisi tekemään päätöksiä, jotka ovat välttämättömiä ja jotka olisi pakko tehdä. He eivät myöskään tee sitä, mikä olisi mahdollista tehdä, vaan toimivat ”vakaumuksensa” ja ”yhteisönormiensa” mukaan.

23. helmikuuta 2021

Mitä on vihervasismi?

Olen onnistunut luomaan poliittiseen sanankäyttöön muutamia käsitteitä ja sanontoja, joita minun ei ole tarvinnut liioin toistella, sillä monet muut ovat alkaneet toisella niitä.

Esimerkkinä olkoon ”puliveivaus”, joka merkitsee Stadin slangissa glykolin tai muun lasinpesunesteen sekoittamista hienostuneella ranneliikkeellä niin, että siitä tulee juotavaksi kelpaavaa alkoholia. Sana on vanhaa perua, mutta nostin sen viitisentoista vuotta sitten diskurssiin poliittisen keinottelun vertauskuvaksi.

Muita lanseeraamiani käsitteitä ovat ’repressiivinen toleranssi’, ’kompensoiva suvaitsevuus’ ja ’ekokatastrofin intimiteetti’. Ensin mainittu viittaa länsimaalaisen suvaitsevaiston vaikerointiin siirtomaapolitiikasta valittavien nykysortajiensa tossun alla. Suvaitsevaisto osoittaa ”toleranssia” eli sietokykyä todelliset ajatuksensa salaten sekä ikuista syyllisyyttä potien.

Tämän mukaan valkoisen suomalaismiehen pitää kantaa loputonta moraalikuormaa uudella ajalla eläneiden hollantilaisten ja portugalilaisten merenkulkijoiden valloitusretkistä ja kieltäytyä suklaan syömisestä, koska se on muka rasistinen herkku.

’Kompensoiva suvaitsevuus’ puolestaan tarkoittaa vihervasemmistolaisten puolueiden tapaa maksattaa vähemmistöjen etujen edistäminen periaatteella: ’Kun puolueemme edustaa yhdessä asiassa teitä, vaadimme teidän kannattavan kaikissa asioissa meitä!’ – Huonoa kauppaa vähemmistöille itselleen.

Tällä periaatteella esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä on viety vihreiden ja vasemmistopuolueiden liiterin taakse kuin kuoriämpäriä. Identiteettipoliittisesti nyöritetyt homot ovat asettuneet tukemaan vihervasemmistoa talouspolitiikassa, ulkopolitiikassa, turvallisuuspolitiikassa, maahanmuuttopolitiikassa ja kaikessa muussakin yleispolitiikassa maksuksi siitä, että vihervasemmisto on kiljunut edistävänsä jotakin niin tarpeetonta, halpamaista ja mekkoeinareita hameisiin pukevaa kuin kirkollisia avioliittoja.

Kolmas sanapari ’ekokatastrofin intimiteetti’ korostaa kaikkien ”vastuullisten” puolueiden tapaa vaieta luonnon tuhoutumisen juurisyystä. Se on ihmiskunnan liiallinen runsastuminen, siis väestönkasvu Aasian, Afrikan, Lähi-idän ja Etelä- sekä Väli-Amerikan kehitysmaissa. Salailua korostava sana ”intimiteetti” alleviivaa väestöräjähdykseen liittyvää häveliäisyyttä siitä, että maapallolle tuhoisan väestöpullistuman aiheuttaa heteroiden estoton ja kiimainen paneskelu kyseisissä maissa.

Omaa vastuuta tunnistamatta itketään sitten kaikkien asioiden riittämättömyyttä rääväsuumaisesti, ja yritetään heittäytyä länsimaalaisten ihmisten käsivarsille voimaantumaan. Mutta ensin pudottaudutaan hädänalaisiksi Välimereen, josta Euroopan unionin meripelastusyksiköt tuon liikaväestön työkseen onkivat vaieten samalla ekokatastrofin intimiteetin mukaisesti.

Samanaikaisesti spiraalikakkuloilla varustautuneet ilmastopastorit selittelevät neekerikurjuuden johtuvan länsimaalaisten aiheuttamasta ”kuivuudesta”, vaikka kuivahtamaan on päässyt valkoisen väestön oma lisääntyminen länsimaisten feministien harjoittaman ja ihmissuhteita raastavan seksikielteisyyden vuoksi.

Edellä tuli mainituksi myös ’juurisyy’, josta aloin puhua muutamia vuosia sitten. Suomensin silloin latinankielisen sanaparin causa prima, jolla tarkoitetaan aristoteeliseen filosofiaan liittyen ’ensimmäistä vaikuttavaa syytä’. Omaan diskurssiinsa sen onki Uuden Suomen puheenvuoropalstalta Paavo Väyrynen, joka pisti käsitteen korvansa taakse tyytyväisenä kuin leuan alta rapsutettu kissa.

Tavallaan juurisyyn käsite on turha, sillä se herättää kysymyksen, mikä onkaan enää syy, jos sen takana täytyy olla vielä vaikuttavampi juurisyy. Puhe juurisyystä johtuu siitä, että monet maahanmuuton ja EU-liittovaltiopolitiikan tueksi mainitut syyt ovat tekosyitä. Siksi on tarpeen puhua näiden ilmiöiden varjopuoliin liittyvistä varsinaisista syistä: juurisyistä.

Olen puhunut myös ”virkkuumummuista”, ”sädekehänunnista” sekä ”rukoilijasirkoista”. Viimeksi mainitut ovat kannibaalisia petohyönteisiä, joiden keskuudessa naaras yleensä syö koiraan parittelun aikana. Mikäli en ole tällöin tarkoittanut feministejä, on kohteenani ollut kristillis-konservatiivinen patavanhoillisuus, johon liittyvä moraaliturbulenssi ei poikkea paljoa ”liberaaleina” esiintyvien mimoosojen paatoksesta.

On myös paljon tuoreita ja asioita oikein nimeäviä käsitteitä, joita en ole keksinyt enkä kehitellyt. Kukkahatun käsite taisi tuttu jo ollakin, kun itse siihen törmäsin, samoin nuo jo vähäsen kulahtaneet ’hyvesignalointi’, ’moraaliposeeraus’ ja ’moraalikarisma’, jotka liittyvät sosiaaliseen vaihdantatalouteen ja muihin valheellisiin taseisiin. Olen puhunut samppanjasosialisteista ja kaviaarikommunisteista. Kun käsite kuluu, se kertoo, että niiden viesti on mennyt perille. Mutta onhan kliseitäkin käytettävä, jotta ne pysyisivät elinvoimaisina. 

Ominamme taas pidämme ajatuksia, joita emme tunnista muiden ajattelemiksi, kun taas toisten ajatuksina pidämme näkemyksiä, joita emme heti myönnä omiksemme. Joten älköön kukaan kiertotalouden kannattaja pahastuko tavasta, jolla saatan astua heidän tyylikkäille Crocks-jäljitelmäsandaaleilleen.


Vihervasismin tunnusmerkkejä

Tänään tahdon auttaa yhteiskunnallisen todellisuuden tiedostamisessa lataamalla poliittisen diskurssiin uuden käsitteen: vihervasismi. Käytin sitä noin vuoden ajan Jodelissa, kunnes ne koirat älähtivät, joihin kalikka kalahti, ja kiilusilmät liputtivat viestini DDR:läisen ilmiantokulttuurin mukaisesti portaalin ylläpidolle, joka katkaisi kaulani ja sensuroi kirjoitukseni. Perille meni. Koska kielto on laadun tae, aivan niin kuin peittely yleensäkin paljastaa totuuden, on kirjallinen teoskin olemassa vasta, kun se on sensuroitu ja filosofilla pää kainalossa.

Mitä sitten tarkoitan vihervasismilla? Kyseessä on eräänlainen kattokäsite, joka kuvaa useita jo edellä mainitsemiani asioita. Se on tietenkin lyhenne sanasta ”vihervasemmistolaisuus”, josta lissut käyttävät lässyttävää slangi-ilmausta ”vihervassari”. Se on vähän niin kuin mielenosoituksesta tehtiin ”miekkari”. Vertauskuvallista vihamielisyyttä siihenkin sisältyy hitusen. Leikkisyyttä korostaa vain, ettei miekkariin osallistuja saa pitää miekkaa, vaan virkavalta tuo sen väsyneesti paikalle.

No, vihervasismin käsite on tekemisissä myös – kuten arvaatte – fasismin kanssa. Fasismilla voidaan tarkoittaa italialaisen fasismin lisäksi myös muuta kiihkomielisyyttä, kuten professori Tarmo Kunnas on todennut ja tehnytkin kirjassaan Fasismin lumous (Atena 2013). Esiintyy niin sanottua punikkifasismia, jonka vallitessa kaiken maailman nulikat pyrkivät päättämään itseään isommista ympyröistä ja hukkuvat sen vuoksi saappaidensa varsiin märkiä korviaan myöten. Vihervasismin käsite tekee vihervasemmistolaisuudesta tuttavallisempaa.

Luettelin vihervasismin takana olevan vihervasemmistolaisuuden piirteitä kirjani Totuus kiihottaa luvussa 4.3. (s. 72–73). Kyseessä on ajatusklusteri, jossa tarkoitusperistä ja päämääristä ollaan varmoja. Eri mieltä olevia ei kuulla, vaan heidät tukahdutetaan, ja viisaille nostetaan nenäkkäästi nokkaa, kun ei itse olla kovin viisaita. Epävarmuus näkyy oikeassa olemisena. Näkökantoja leimaavat yliyksilöllinen ihmiskuva ja poliittista ajattelua kollektivismi.

Vihervasemmistolaisuuteen liittyy myös yhdenmukaistamiseen perustuva tasa-arvon ihanne, joka kiistää meritokraattisen oikeudenmukaisuuden, eli moraalifilosofisen ansaintaperiaatteen. Taustalla leijailevat marxismin ja leninismin sekä sosialismin ja kommunismin haamut. Vihervasistien feministinen siipi tervehtii akateemisen ajatuskurin vaatijaa tasa-arvopolitiikalla, joka osuu kuin paistinpannu lännenmiehen poskelle 1950-luvun westerneissä

Vihervasemmistolainen ajatusklusteri turvautuu usein mustamaalauskampanjoihin, joilla koetetaan pilata arvollisten tieteenharjoittajien maine. Ei-sosialistisia filosofeja yritetään vahingoittaa pyrkien vääristelemään heidän sanomaansa, ja puolueettomia tieteenharjoittajia sekä oikeistolaisia poliitikkoja pilkataan.

Helposti hyödynnettävän alustan vihervasemmistolaiselle politikoinnille on tarjonnut sosiaalinen media, jonka laareissa liikkeen aktivistit ovat keränneet joukkueita omasta mielestään sopimattomien mielipiteiden kitkemiseksi pois yleisöjen nähtäviltä. He hyödyntävät liikkeen yleistä menettelytapaa: joukkovoimaa ja massakulttuuria. Tuloksena kaikenlaisten silakkaliikeiden ja varisverkostojen toiminnasta on ollut perättömiä ilmiantoja ja kavalluksia, joiden takana kytevät vihervasemmistolaisten ennakkoluulot, ikuinen luokkakatkeruus ja poliittinen kauna.

Sisältökannanottonaan vihervasemmistolainen klusteri on asettunut puolustamaan monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa, vaikka filosofisesti katsoen ne muodostavat ideologian, jolle kantaväestö ei ole antanut poliittista oikeutusta demokraattisessa prosessissa, ja näyttö onnistumisesta puuttuu. Rajat ylittävää geenivirtaa vihervasemmisto puolustaa rotukorttia avoimesti heiluttaen ja ymmärtämättä agendaansa liittyvää ristiriitaa.

Vihervasemmisto on pyrkinyt porvariston ohella pönkittämään myös Euroopan rahaliittoa ja EU:n rakentamista liittovaltioksi. Yksilöiden vapautta ja itsemääräämisoikeutta painottavan kansallismielisyyden vihervasistit pyrkivät leimaamaan ”pahaksi” ja varustamaan sähköiskun kaltaisia reaktioita tai välittömiä toimenpiteitä vaativaksi ”natsismiksi”, ”rasismiksi”, ”vihapuheeksi” tai ”ääriajatteluksi”. Äärimmäinen ajatteleminen on heidän mielestään väärin silloinkin, kun äärioikeistolaiset ovat äärimmäisen oikeassa.

Sillä tavoin vihervasistien leimakirves on osunut sen omaan nilkkaan. Omaa vihaansa edustaessaan vihervasemmisto on toiminut vapauden ja suvaitsevuuden ihanteitaan vastaan. Tilanne on tukala monille vihervasemmistolaisille itselleen, ja välkyimmät heistä ovat yrittäneet kiemurrella irti ideologisista liekanaruistaan.

Esimerkkitapauksina mainitsen oikeustieteen tohtori Jarkko Tontin äskettäisen tilityksen, jossa hän kertoo syitä eroonsa Vihreästä Liitosta, ja dosentti Mikko Paunion kirjoituksen, jossa hän kertoo, miksi palautti syntymädemarina hankkimansa SDP:n jäsenkirjan. Molemmat avautumiset kannattaa lukea.

Sarkastisinta kaikista on, että omasta idealismistaan ovat joutuneet kärsimään maahanmuuton suosijat itse. Esimerkiksi käy vaikka Vihreiden entisen puoluesihteerin Panu Laturin kohtalo, kun muuan laittomasti maassa ollut Sudanin kansalainen pahoinpiteli hänet Brysselissä niin, että hän on joutunut lehtitietojen mukaan kuntouttamaan itseään pitkään palvelutalossa Helsingin Arabiassa.


Vihervasismin teoriahistoriaa

Pahimpia vihervasistien ideologisista työvälineistä on identiteettipoliittinen sitouttaminen. Sillä tarkoitetaan yksilön vangitsemista eturyhmäpoliittisen taistelun välikappaleeksi. Menettely on vasemmistolle perinteinen.

Jo 1970-luvulla, jolloin vasemmisto pyrki näyttäytymään ”rationalismin” edistäjänä (ja sen toiminnassa oli vielä jotain järkeä), vasemmisto moitti politiikan henkilöitymistä, ikään kuin politiikkaa eivät tekisikään ensisijaisesti ihmiset vaan kasvottomat organisaatiot, toisin sanoen puolueet, joita mieluiten on vain yksi. Vasemmiston diskurssissa erotettiin ”päättäjät” ja ”kansa”, niin kuin tehtaissakin olivat pomot ja työväki, joka ainoana väitti tekevänsä työtä. Puuttui oivallus (tai haluttiin haudata tosiasia), että todellisessa demokratiassa me kaikki olemme päättäjiä.

”Kaikkien työläisyydestä” vasemmisto jaksoi toki muistuttaa myös yliopistoissa, ja juuri tuohon laumahenkisyyteen nojaa myös nykyinen identiteettipolitiikka. Identiteettipoliittinen klusteri on betonikimpale, joka on kahlittuna ilmastopolitiikalla ripitettyjen vihervasistien omaan kaulaan. Intersektionaalinen vähemmistöpolitikointi puolestaan on ideologisista velvoitteista valettu rautapallo, jota vähemmistöön tai johonkin ”erityisryhmään” kuuluva raahaa mukanaan kaikkialle.

Tämän ajattelutavan mukaan et voi olla nainen, jos et identifioidu sosiaalidemokraattiseen tasa-arvon taontaan, jonka tuloksena syntyy lisää kahleita. Et voi myöskään olla minkäänlainen kaappi-, julki- etkä avoin homo, jos et ole viherliberaali ajattelun lumihiutale, jonka tehtävänä on toimia mediaa viihteellistävänä marakattina.

Vasemmiston vielä taannoin edustamat järkiperäiset tavoitteet, kuten ilmainen koulutus ja terveydenhuolto kaikille suomalaisille, vesittyivät, kun kommunismin eräs ajatussuunta, eli leniniläinen tajunnan heijastusteoria ja persoonallisuuspsykologia kiertyivät yleisvasemmistolaiseen ja sosiaalidemokraattiseen ajatteluun. Se pyrki naamioitumaan ”liberalismiksi” ja ”vihreydeksi” mutta muodosti totalitaarisen oppijärjestelmän.

Identiteettipolitiikka on siitä vaarallista, että se kiistää filosofian perinteisen identiteetin määritelmän, jonka mukaan se tarkoittaa yksilön hyvää itsetuntoa. Poliittinen vasemmisto vääristeli identiteetin käsitteen Pohjois-Amerikan ”edistyksellisissä” yliopistoissa ja toi sen Eurooppaan todistaen, että kommunismi ei aina uhkaa idästä vaan myös lännestä.

Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan nykyään tuossa harhaisessa ajattelussa viiteryhmiin samastumista. Sanotaan esimerkiksi, että identiteettisi voi kehittyä täysin vain, jos otat niiden ihmisten asenteet suhteessa itseesi, jotka muodostavat oman viiteryhmäsi. Tämän mukaan esimerkiksi nainen ei voisi olla nainen ilman, että hän samastuu omaan viiteryhmäänsä ja asettuu tukemaan kaikkea, mitä feminismi määrää.

Identiteettipolitiikan varjolla marxilais-leniniläinen tajunnan heijastusteoria (jonka mukaan ihmistajunta ja tietoisuus kehittyvät ”ulkoa sisään”) ujutettiin vaivihkaa osaksi ”liberalismina” esiintyvää yleisvasemmistolaista ajattelua, johon myös porvaristo lipsahti mukaan. Tosiasiassa sen kautta sidottiin yksilöiden itsenäinen ajattelu kollektiivien osaksi, ja oikeasti kyseinen piilokommunismin muoto edustaakin vapauden, yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden vastakohtaa.

Identiteettipolitiikka on siis sorron nykyinen väline, joka asettaa politiikanteon yksilöiden itsensä edelle. Se on lähes samanlaista kuin akateeminen vertaisarviointi, josta olen käyttänyt nimitystä vertaisvartiointi. Vertaisarvioinnin käsite on peräisin vartiointiliikkeestä. Se uskottelee, että tutkimusten arvostelijat ja julkaisuoikeuksista päättäjät ovat vertaisasemassa, vaikka todellisuudessa he ovat poskettomassa valta-asemassa, josta he voivat läimäytellä vapaasti niin kovaa kuin tahtovat. Sen he tekevät yleensä anonymiteetin suojista: salusiinien ja rullakardiinien takaa.

Näin myös yliopistomaailmassa yksilöt sidotaan kollektiiveihin, eikä läpi voi päästä mitään todellista filosofiaa, jossa ihmiset edustavat näkemyksiään rehellisesti. Oikeutusta pakotetaan hakemaan omilta kilpailijoilta ja jopa vastustajilta, mikä johtaa automaattisesti valheellisuuteen. Tuloksena on ollut filosofian vastaista konformismia, ryhmäkoheesiota ja konsesukseen taivuttelua. Kaiken takaa lemuaa samanlainen pistävä rikkivedyn löyhkä, joka tulee hapettomassa tilassa mätänevistä strutsinmunista.

Identiteettipoliittisen läksytyksen tuloksena myöskään äänestyskopeissa eivät päätä yksilöt vaan ryhmät, aivan niin kuin työpaikoillakin päähän putoaa jäsenkirjaa ottamattomille tiili. Tällä tavoin vihervasisteille on kertynyt valtaa paljon enemmän kuin vasemmistolaisten aatteiden todellinen kannatus antaisi myöten. Oikeistolaiset äänestävät peruskatsomustensa mukaisesti yksilöinä, mutta vihervasemmisto patistelee ja sitouttaa, suostuttelee, kerää jengejä ja ojentaa.

Väitän ja tiedän, että ihmiset kärsivät siitä. Sitouttaminen on samanlaista kuin valitseminen Braunin ja Philishaven välillä. Kun ihmisestä on tehty esimerkiksi braunisti, siltä tieltä ei ole paluuta, sillä ajattelemisesta on siirrytty identiteettiin. Kyse ei ole enää siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja sanovat, vaan siitä mitä he ovat. Näin asiasta on tehty auktoriteettikysymys.

Koska vahvistusharha (confirmation bias) on psyykkinen perusprosessi, vihervasistit pahentavat alhoaan ja vaipuvat yhä syvemmälle äänieristettyihin bunkkereihinsa. He toimivat niin kuin feministit linnoittautuessaan sukupuolen tutkimuksen yksiköihin, joissa he varjelevat omia valheitaan sukupuolesta ”sosiaalisena konstruktiona” eivätkä hyväksy näkemystä sukupuolierosta ontologisesti olemassa olevana tosiasiana: biologisena faktana, joka riippuu  sukupuolielimistä, hormoneista, geeneistä ja kromosomeista.

Ajatuksen paremmuudella tai huonommuudella per se eivät vihervasistit pidä väliä, vaan asioista tehdään identiteettipoliittisella vyörytyksellä henkilökohtaisia kunniakysymyksiä, joiden mukaan perussuomalainen ei voi koskaan olla oikeassa ja ”rasistien” kanssa ei neuvotella. Tämä umpikuuroutuminen on tietenkin perin tyhmää ja filosofian olemuksen vastaista.

Huvitteluliberaalit vihervasistit hakevat aggressioilleen ja hyökkäilyilleen oikeutusta laittautumalla sorretuiksi ja syrjityksi väitettyjen ryhmien asemaan. Samalla vihervasistit itse alistavat ja orjuuttavat omiaan. Juuri se on vihervasistien kohtalossa murheellisinta.


Vihervasismia käytännössä

Helsingin Sanomat julkaisi jokin aika sitten jutun ”Mistä tunnistaa natsin?” Tämä kirjoitukseni sopii sen jatkoksi, sillä tässä kerron, mistä tunnistaa vihervasistin.

Vanha tarina kertoo, että vihervassari meni älykkyystestiin ja sai arvon 85, joka ei ole kovin hyvä. Testiraportti kädessään vihervassari selitti asiaa todeten, ettei kehno tulos johtunut hänestä itsestään, vaan testi vain oli niin vaikea.

Tämä pitää yhtä sen kanssa, että vihervasistien mielestä syyt ovat aina yhteiskunnan, kun taas ansiot ovat hänen itsensä, usein myös toisten ihmisten ansiot, joita vihervasistit pistelevät mielellään omiin taskuihinsa. Ajatteluperinteen tukena on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan tämän jos tuonkin vääryyden syynä on alistava tai sortava ”sosiaalinen rakenne”, ei ihmisen oma toiminta, toimimattomuus tai tahdonmuodostus.

Kaikki yllä sanottu on tietenkin vain rahisevan kuivaa ideologiakriittistä teoriointia. Käytännössä saatte tietää, mitä vihervasismi merkitsee, kun tunnette vihervasismin tulokset selkänahassanne ja vihervasismi toimii.

Saatte tietää, mitä vihervasismi on, kun Suomi yrittää olla maailman johtava maa ilmastonsuojelun alalla, ja Suomesta ”tehdään” hiilineutraali hyvinvointivaltio, joka ”haluaa” olla kaikessa maailman paras.

Tämä tapahtuu vihervasistien päätöksellä lopettaa Euroopan ympäristöystävällisimmäksi todetut hiilivoimalat nimenomaan Suomesta, joka on kylmä ja pimeä maa. Tunnette asian asiantuntijoitakin paremmin, kun avaatte lämpöpatterinne samalla, kun vihreä direktiivi ilmoittaa, että huoneistolämpötilaa alennetaan 17 asteeseen, sillä lämpö ”otetaan talteen merivedestä”.

Ymmärrätte, mistä on kyse, kun Ullanlinnassa asuvat vihervasistit kurittavat haja-asutusalueiden omakotiasukkaita lopettamaan paikkakunnan ainoana valopilkkuna paukkuvassa pakkasessa loimottava öljylämmittimensä ja pystyttämään tuulettomaan pakkasyöhön tuulivoimala sekä kapuamaan katolle luomaan lunta aurinkopaneeleista, sillä onhan Kuu aurinkokuntamme valaisevin kiertolainen, kun taas pelkkä maalämmityksen asentaminen ylittäisi koko asumuksen arvon.

Vihervasistit kannattavat EU:n tukipakettipolitiikkaa, tilapäisten rahastojen toistuvaa keruuta ja tulojensiirtounionia, koska ne johtavat Neuvostoliiton kaltaiseen liittovaltioon, jossa varat ja velat katsotaan yhteisiksi, kansallisvaltiot on tapettu, ja EU:sta muodostuu sosialistisen internationaalin mukainen fiskaaliunioni.

Vihervasistit vaativat EU:lta entistäkin radikaalimpia ympäristötoimia, sillä taksonomia-asetuksilla, metsiensuojeluvelvoitteilla, energiamääräyksillä ja ”luontokadosta” muistuttavilla ripityksillä voidaan kätevästi pahentaa kansalaisten ja jäsenvaltioiden talousahdinkoa sekä edistää viherkommunismia, jonka varjolla kansalaisten yksityistä varallisuutta päästään ekososialisoimaan julkisen vallan hallintaan. Kansallisvaltioilta riistetään niiden itsemääräämisoikeus ja suvereniteetti.

Vihervasistinen politiikka on suureksi osaksi pelkkää tulojen siirtoa vailla mitään lisäarvoja tuottavaa toimintaa tai keinoja, joilla idealistit voisivat toteuttaa huikeat ekologiset päämääränsä. Ylimitoitetun ympäristöpolitiikan mallina on universaalisosialistinen metafysiikka, eli yleismaailmallinen sosialistinen ideologia.

Voidaan kysyä, mitä suomalaiset saavat palkkioksi siitä, että vihervasemmisto ”pelastaa maailman” mutta tuhoaa samalla suomalaisten ihmisten ja valtiomme talouden. Mitalinko? Vai kukkakimpun? Myöskään maailma ei pelastu, vaikka vihervasistit pakottaisivat kansalaisiamme lopettamaan hengittämisen, jotta päästökauppa ja hiilinielut tasapainottuisivat. Vihervasemmistolaiset pissikset joutuisivat kuitenkin polttamaan kylmentämänsä ruumiit hiilipäästöjä aiheuttavissa krematorioissa.

Vihervasistit suorittavat tulojen uusjakoa vuotavalla sangolla: laittaen suuren osan avustajakaartinsa taskuihin, täsmälleen kommunistimaiden eliitiltä saamiensa esimerkkien mukaan. He ostavat kannatusta omille äänestäjilleen toisten puolueiden äänestäjiltä verottamillaan tai muutoin kiskomillaan varoilla, kuten ruuhkamaksuilla, jotka ovat keskustojen kauppakuolioiden ja autioitumisten keskeisiä syitä.

Tiedätte, mitä vihervasistit tarkoittavat, kun panette merkille heidän intomielisen halunsa viedä polttomoottoriajoneuvot kaikilta, aivan niin kuin lapsilta otetaan heidän lelunsa ja miehiltä kahlitaan kalunsa. 

Lopulta keskustojen asukkaat ovat yhtä pahasti motissa kuin heidän maalla asuvat serkkunsa, jotka tietävätkin jo, että liikkumisvapauden rajoittaminen on olennainen osa reaalisosialismia. Se on tapa hallita väestöjä ja rajoittaa heidän kanssakäymistään. Tämän vihervasemmisto tekee kaikkialla, paitsi kun on kyse laittomien maahan tulijoiden pyrkimyksestä asettua Suomeen asumaan. Sen he mielihyvin sallivat ja sitä edistävät ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” verukkeilla.

Suomessa autoilu ei ole enää liikennemuoto ollenkaan, vaan se on tapa rahoittaa vihervasistien tukijoukkoja. Autoilun kiinteisiin veroluonteisiin kuluihin uppoaa niin paljon rahaa, että polttoainetta ei ole varaa ostaa ja matkaan ei pääse.

Silloin kun autoiluun on varaa, nuo varat valuvat tulojensiirtoina ”hyvinvoinnin ytimessä” nautiskelevien sosiaaliviranomaisten palkkoihin, sofistikoituneille pultsareille ja muille urbaaneille ovelille, joilla varattomiksi laittauduttuaan on oikeus vihervasemmiston köyhyysihanteiden mukaiseen toimeentulotukeen. Tämä sossutuen muoto onkin koko yhteiskunnallisen kurjuuden ja vääryyden primus motor, sillä se suorastaan ohjaa ihmisiä hankkiutumaan täysin varattomiksi vain turvatakseen tulot jokapäiväisiin menoihinsa.

Rihkama- ja räsykauppiaiden ruohonjuuripoliittisilla vankkureilla ajetaan sitten kantaväestöjen ohitse niin asuntojonoissa kuin terveydenhuollossakin. Maahanmuuttajien luksusautojen blingivanteet, älypuhelimet ja kultakorut kimaltavat identiteettiä vahvistaen samalla, kun penkka pöllyää ja suomalaisten asunnottomien silmät ja korvat ovat täynnä monikulttuuri-ideologian ihanuudesta muistuttavaa mutaa. Samanaikaisesti raideliikennettä kehitetään kai ihmisten kesämökeille.

Myös suomalaisilta veronmaksajilta riistetyt tulojensiirrot Afrikan ja Kaukoidän teknis-taloudellisiin hyvinvointimaihin sekä Euroopan unionin älyllisesti rappeutuneisiin kehitysmaihin ovat reaalisosialismin ilmentymiä 2000-luvulla. Ne toteuttavat rajattoman maailman ihannetta, jossa kansallisvaltioiden rooli hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä on totaalisesti mitätöity ja kyky moraaliseen resistenssiin on rapautettu täysin.

Vihervasemmiston edisonit eivät ymmärrä edes sitä, että heidän politiikkansa nimenomaisesti tuhoaa luontoa. Tämä johtuu siitä, että he eivät ymmärrä mitään taloudesta.

Talouteen perehtyminen valaisisi, että investointeja ympäristönsuojeluun kannattaisi tehdä siellä, missä ne ovat halvimpia, eli kehitysmaissa, eikä suinkaan Suomessa, jossa ne ovat kalleimpia ja siksi tehottomimpia. Tätä vihervasistien kognitiivisesti heikko ymmärryskyky ei suostu ottamaan vastaan, sillä heidän aivonsa ovat lähtökohtaisesti järkipuheen ehdottomasti torjuvassa asennossa. He kieltävät itseltään järjen samalla periksiantamattomuudella kuin alkoholisti, joka ehdottomasti kieltää juovansa.

Näin he eivät pysty sulattamaan edes sitä, että päästöjä pitäisi ylipäänsä hillitä siellä, missä niitä eniten tuotetaan, eikä kiristellä normiruuveja täällä, jossa ympäristötehokkuus on jo muutenkin korkealla tasolla, kun hyödykettä kohti tuotetut päästöt ovat vähäiset. Sen sijaan nuo Louis Vuittonin kanta-asiakkaat pohtivat päästöjen määrää suhteessa asukaslukuun ylikansoitetuissa kehitysmaissa, joissa ekokatastrofi on päässyt etenemään jo täysin pysäyttämättömään tilaan väestöräjähdyksen vuoksi.

Talousasioista lumiukkojen tavoin pihalla olevat vihervasistit eivät ymmärrä sitäkään, että Suomessa kaikki menestyneet luonnonsuojelutoimet ovat tehdyt vain siksi, että ne ovat olleet taloudellisesti mahdollisia ja omistajien taloudellisten etujen mukaisia. Metsiä on hoidettu Suomessa hyvin vain ja ainoastaan omistajien toimesta ja siksi, että se on kannattanut heille taloudellisesti. Sen sijaan ainoa, mitä vihervasistit itse ovat tehneet metsien hyväksi, on itsensä kahliminen harvestereihin.

Kumisaapasjalkaisten takkutukkien ja kiilusilmäisten risupartojen Koijärvi-politiikalla on johdettu Karjalan menetettyjä alueita, jotka kuuluvat maailman suurimpaan kansallispuistoon ja joka muodostaa yhteismaan tragediasta muistuttavan katastrofaalisen kaatopaikan. 


Vihervasismi, internatsismi, sanankahleet ja seksi

Vihervasisti on usein myös kansainvälisyydestä ohjautuva internatsi, sillä hän haluaa avata maahanmuuton tulvaportit sen sijasta, että hän pyrkisi lopettamaan väestöräjähdyksen ja katkaisemaan väestöpullistumasta johtuvan diasporan länsimaihin.

Vihervasistit eivät ilmeisesti tiedä, kuinka lapsia tehdään ja että syntyvyyttä voi myös rajoittaa. Yhden lapsen politiikkaa paheksutaan ja taivastellaan vihervasismin pää-äänenkannattajan Helsingin Sanomien ylitsevuotavan runsaissa kannanotoissa itsemääräämisoikeutta muka loukkaavina ihmisoikeusrikoksina.

Valppaan lukijan mielessä voisi herätä kysymys, missä määrin itsemääräämisoikeudella saa paisuttaa väestöä ja polkea maailman muiden asukkaiden ekologisia elinoloja. Jo Aristoteles ajatteli, että omaa etua ei pidä edistää toisten tappioksi. Tämän pitäisi päteä myös Kiinassa, joka toimii nyt ympäristöpolitiikan vapaamatkustajana monien muiden kehitysmaiden tavoin. Maa avaa uuden hiilivoimalan lähes joka toinen viikko, kun Pariisin ilmastosopimuksessa maalle myönnettiin mahdollisuus lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti, ja EU:n huvitteluliberaali virkamiesaateli laittoi nimensä kiltisti paperiin. Mutta tätä vihervasemmiston tyhmyrit eivät huomaa eivätkä tunnusta.

Sen sijaan vihervasistit haluavat lopettaa väestön uusintamisen länsimaissa. Sen takaa jääkarhuystävällinen seksintappolaki, jota haudotaan eduskunnassa ”turvapaikanhakijoiden” toimeenpanemien raiskausten vuoksi. Laista kuitenkin kärsii tavallinen kalapuikkoviiksekäs sinisen pillerin purija, kun seksuaalisuus vaarallistetaan ”Suostumus2018”-aloitteen sanktioilla, ja jäätävä polaaripyörre alkaa pyöriä heidän muijiensa pimpsan ympärillä vetäen häpykarvat huurteeseen. 

Vihervasemmiston kellokkaat kahlitsevat itsensä valaanpyyntialuksiin ja kaivinkoneisiin, mutta he eivät tee sitä Malmin lentoasemalla, jossa uhattuina ovat kaupunkiympäristö, kuntopolku ja perhosniitty. Kulttuurihistoriallisesti ja toiminnallisesti arvokkaan alueen vihervasemmisto aikoo tuhota ihan vain lentäviä ihmisiä kohtaan tuntemansa luokkastrategisen kaunan vuoksi. Verukkeena käytetään tonttipulaa, vaikka Helsingin yleiskaavaan on varattu alueet satojen tuhansien ihmisten väestönlisäystä varten vuosikymmeniksi eteenpäin.

Tässä suon ja kuokan päkäpäisyydessä näkyy suomalaisen vihervasismin sinnikkyys ja sen periksi antamaton tyhmyys, jolle muut kansakunnat ovat nauraneet pitäen kaikkia suomalaisia koivuhalolla päähän lyötyinä typeryksinä. Kaikki tietävät, ettei asuntopula johdu tonttien riittämättömyydestä, vaan siitä, että rakennusliikkeet eivät rakenna kaupallisista syistä: jotta kysyntä pysyisi yllä ja hinnat eivät putoaisi. Kaikki tietävät myös, että sulfiittisaven siirtäminen ja suon betonipaalutus tulevat häikäilemättömän kalliiksi, ja ne on osoitettu myös epäekologisiksi.

Kärsivällisellä uuvutus- ja väsytystaktiikallaan vihervasistit ovat saaneet hivutetuksi Demla-juristeina tunnettuja etäispäätteitään oikeuslaitokseen ja hallintoon, joka yleensä on heikkotasoisten juristien sijoittumispaikka, sillä mikään yksityinen taho ei palkkaa sosialisteja, ja juristien parhaimmisto hakeutuu hallintovirkojen sijasta leveämpiin leipiin.

Näin oikeuslaitos ja julkinen hallinto on vähitellen politisoitu vihervasistien hyväksi. He eivät taatusti ole valtionvastaisia saati valtion vihollisia, vaan tuomio- ja viranomaisvaltaa käyttäessään he ovat valtio.

Oikeasti he ovatkin yhteiskunnanvastaisia, sillä he ovat jatkuvassa konfliktissa kansalaisyhteiskunnan kanssa, mikä näkyy heidän tavassaan rangaista omasta mielestään vääristä mielipiteistä ja yhteiskuntatulkinnoista. Vihervasistiset viranomaiset kurittavat kansalaisia, joilta heidän valtansa pitäisi olla lähtöisin ja joita heidän pitäisi palvella, mutta he ovat ymmärtäneet asemansa brezhneviläisesti.

Heidän mielivaltansa on ääretöntä, sillä jo pelkkä rangaistuksen uhka saa yhteiskunnallisen totuuden pakenemaan seinänrakoihin, eikä mikään tiede ole mahdollista tilanteissa, joita etäisestikin varjostaa sanktioiden mahdollisuus. Juridisten normien ja tieteen ihanteiden eroa ja suoranaista vastakohtaisuutta vihervasistit eivät ole koskaan ymmärtäneet, ja filosofiaa sekä politiikkaa kyseiset pässinpäät arvioivat pohtien, ”onko se laillista”.

Todellisuudessa poliittisen tahdonmuodostuksen tulee kulkea normien kirjailun edellä, niin kuin filosofia on lainsäädännön yläpuolella analysoidessaan sitä, mikä on moraalisesti oikein tai eettisesti hyväksi. Sen sijaan vihervasistien ajatusmaailmaa leimaa infantiili ja pienimielinen normatiivisuus, jonka mukaisesti 5-vuotias neuvoo 3-vuotiasta, kuinka potalla istutaan ja miksi se on maailman puhtain ja korkein onni.

Pahinta mielivaltaa vihervasismissa edustaa sananvapauden syöminen ja kirjojen sekä muiden julkaisujen polttamispolitiikka, joka tekee keskiajan historian tutuksi. Erich Honeckerin hyvä kollega Kalevi Sorsa puhui jo 1980-luvun alussa ”infokratiasta” antaen merkin siitä, että vasemmisto koki sivistyksen ja tiedonvälityksen uhaksi omalle ihmisten hallinnalleen. Toimilupaa ei annettu kaupallisille radioasemille eikä TV-kanaville, jotta läpi ei pääsisi ulkopoliittisesti arveluttavaa ainesta. Kansalaisilta pakko-otettiin valtiollisen Yleisradion kuluja kattamaan tarkoitettu TV-maksu, ja TV-lupatarkastajaa täytyi karttaa kuin Stasia. Tätä ei nykynuoriso voi käsittää. 

TV-lupatarkastajan tilalla ovat nykyään kaikille pakollinen Yle-vero, vihervasistien harjoittama ”faktantarkistus” ja Internetiin kohdistama korvennus. Vihervasistien toteuttamasta sensuroimispolitiikasta on tullut hullua, ja se on levittäytynyt hallitsemattoman syöpäkasvaimen tavoin valtavirtamedian harjoittamasta sensuurista sosiaaliseen mediaan. Internet tarjosi vaihtoehtoiselle viestinnälle jonkinlaisen räppänän, kunnes vihervasistit saivat viranomaisvallan ja EU:n katakombeissa piileskelevät sananvapauden myyrät asiansa taakse. Myös oikeistolaisina pidetyistä valtavirtamedioista vihervasemmisto teki hyödyllisiä idioottejaan.

Oikeiston ja vasemmiston vispilänkauppa on ymmärrettävää, sillä porvarillisen suurkapitalismin ja sosialistisen internatsismin ideologiat sopivat universalistisen harmonian havinassa yhteen. Vahinko vain, että kansalaiset jäävät tässä kytköksessä kärsijöiksi, ja voiton korjaa yksipuoluejärjestelmäksi liittoutunut vihervasemmiston ja liberaalin porvariston klusteri.

 

Vihervasismin lyhyt historia

Vihreä Liitto syntyi sellaisten kaupunkilaisnuorten luontoharrastuksesta, jotka eivät olleet koskaan käyneet navetassa. He olisivat olleet kauhuissaan tai pyörtyneet, mikäli olisivat tienneet, kuinka pahalta siellä haisee. Virtsan, lannan ja AIV:n lemu sekoittuu olkien, pahnojen ja heinän katkuun pistävän piinallisella tavalla, joka saa lissujen aurallisen migreenin laukeamaan, ja aivan pian he makaavat olkien seassa koivet oikoisinaan säkenöivä valokehä päänsä päällä.

Muuan Maria vain halusi hoitaa heppaa ja Pekka silittää minkkiä. Erehtyivätpä jotkut heistä puhumaan ”eläinten oikeuksistakin”, vaikka tietoisuutta vailla olevana olentona eläin ei voi olla oikeussubjekti. Subjektiviteetin tunnusmerkkinä pidetään kykyä tehdä valintoja ja kantaa tuota vihervasistien peräänkuuluttamaa ”vastuuta”, joka aina sisältää myös aiheetonta syyllistämistä. Oikeuksien sijaan olisi pitänyt puhua vain eläinten humaanista kohtelusta. 

Naturalistisen filosofian näkökulmasta luonto ei ole ihmisille vain resurssi, josta olemme riippuvaisia, vaan maanjäristyksineen ja viruksineen luonto muodostaa ihmiskunnalle myös ikuisen haasteen, vastustajan ja vihollisen. Sen sijaan vihervasemmiston lahkolaiset pitävät luontoa palvonnan kohteena, kun taas ihminen on heille – etenkin sen valkoisessa ja sukupuoleltaan miestä muistuttavassa ominaisuudessa – lähes arvoton white trash, jota vihervasistit eivät taatusti kohtele humaanisti.

En puutu vihervasismin syntyhistoriaan, paitsi että se syntyi – kuten edellä kuvasin – useista väärinkäsityksistä. Historioita on kirjoitettu Michel Foucault’n hullaannuttamana tarpeeksi. On sairaanhoidon historioita, kaakaon historioita, suklaan historioita, kahvin historioita, mausteiden historioita ja nautintojen historioita, joissa valitetaan kaiken hyvän ja nautinnollisen olevan kristillistä metafysiikkaa muistuttavalla tavalla ”synnillistä”. Historioita riittää yllin kyllin juuri siksi, että näillä asioilla ei katsota olevan tulevaisuutta nostalgisesti vaikeroivien vihervasemmiston sissien pidellessä purtemme peräsintä ja ohjatessa tuonen venettä. 

Vihreä Liitto on nykypäivän puolueista ideologisimpia ja ristiriitaisimpia. Vihervasistien jatkuva ja kauhtuneeksi kulunut protestointi ei ole mitään muuta kuin henkisesti murrosikäisiksi jääneiden jatkuvaa itkupotkuraivaria elämän tosiasioita vastaan.


Aiheeseen liittyvää

Vihreillä välähtää – Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka ristiriidassa

Vihervasemmisto – Sitä vie mitä lupaa

Malmin lentoasema pelastettava barbarismilta

Vihreiden vaalivedätys (2019)

Suomalaista ei saa tehdä ilmastopolitiikan sijaiskärsijöitä

Miksi vihreät suojelevat villihanhien sätkäpaskoja?

Pormestarimalli ei ole kansanvaltaisin

Hirtetäänkö Suomen talous hiilikieltoon?

Vihreiden ydinenergiapolitiikan järjettömyys

Uusi ideologinen jako: liharuoka vs. kasviskiusaus

Ilmaisia vinkkejä kunnallispolitiikkaan (2012)

19. helmikuuta 2021

Hallitus tuo HIV-kriisin takaisin ”ilmaiseksi”

Suomen vihervasemmistolainen hallitus sai viime syksynä läpi esityksen, jolla HIVin tarttumista ehkäisevä PrEP-lääkitys tehtiin käyttäjille ”maksuttomaksi”, toisin sanoen siirrettiin veronmaksajien maksettavaksi.

Monet muistavat vielä AIDS-kriisin, jolloin HIV-tartunta johti automaattisesti kuolemaan. Aikakautta kesti Suomessa 1980-luvun alusta 2000-luvun taitteeseen. Vasta 1990-luvun lopulla kehitetty Truvada-niminen tenofoviiri-emtrisitabiini alkoi tehota virukseen estäen sen lisääntymisen ja potilaan sairastumisen.

Ennen lääkkeen keksimistäkin viruksen leviäminen oli onnistuttu pysäyttämään melko tehokkaasti. Esimerkiksi homoseksuaalien keskuudessa uusien tartuntojen määrä oli pelkästään käyttäytymismuutoksilla painettu lähelle nollaa.

Pillerin ilmaantuminen kuitenkin lisäsi holtittomuutta, ja 2000-luvun puolella tartunnat lähtivät taas lentoon sekä homo- että heteroseksuaalien keskuudessa. Eniten tautia levittivät heteroseksuaaliset naisprostituoidut ja seksituristit.

HIV-potilaiden hoito tuli kaiken aikaa erittäin kalliiksi. Minimissäänkin hoidon lääke- ja muut kulut olivat noin 20 000 euroa vuodessa potilasta kohti. Pahimmissa tapauksissa potilaskohtaiset kulut nousivat lähelle 100 000 euroa vuodessa. Traumatisoitumisen aihetta oli siinäkin. Alkuperäistuote maksoi ja maksaa edelleen yli 800 euroa 30 pillerin purkki.

Kun Truvada vapautui patentista, sitä alettiin valmistaa myös viihdekäyttöön. Hinta putosi noin kymmenesosaan. Todettiin, että ennen seksuaalista kanssakäymistä otettuna pilleri todennäköisesti estää tartunnan, joka muutoin tapahtuisi kehon eritteiden kautta.

Suojaamaton seksi alkoi taas lisääntyä, ja lisääntyä alkoivat muut seksitaudit, joilta vain kondomi olisi suojannut. 

 

PrEP-lääkitys lähetti sukupuolitaudit lentoon

Vertaisarvioitu tieteellinen tutkimusartikkeli ”Sexually transmitted infections on the rise in prep users” vuodelta 2018 osoittaa, että ”[h]igh rates of STI have been reported among PrEP users, as well as high rates of condomless sex, and increasing rates of STI over time.” (STI = sexually transmitted infection.)

Pohjois-Amerikasta saadut havainnot PrEPin käyttämisestä eivät siis ole rohkaisevia.

PrEPiä alettiin kuitenkin määrätä Euroopan suurissa maissa riskiryhmiin kuuluville, jotka tiedettiin seksuaalisesti ”liberaaleiksi”. Koska tartunnan saaneen hoitaminen tuli kalliimmaksi kuin ennakolta ehkäisevä lääkitys, alettiin lääkettä määrätä etukäteen.

Tämän logiikan mukaisesti ihminen katsottiin niin suureksi ongelmaksi terveydenhuollolle, että lääkärit taipuivat, ja ”riskiryhmiin” kuuluvia alettiin hoitaa HIV-lääkkeellä jo ennen kuin tartunta oli saatu.

Kyseinen politiikka on ristiriidassa lääketieteen etiikan kanssa, jonka mukaan lääkkeellistä hoitoa pitäisi antaa niin vähän kuin mahdollista. Kaikilla lääkkeillä on nimittäin myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, ja HIV-lääkkeiden tapauksessa ne voivat olla dramaattisia.

Vakavin ei-toivottu sivuvaikutus on ollut sosiaalinen: edellä viitattu tutkimus osoittaa, että PrEP-lääkityksen käyttäjät ovat alkaneet luopua turvaseksistä, jolloin sukupuolitaudit ovat alkaneet lisääntyä. 

 

Hallitus räjäyttää HIV:n hoitokulut käsi kädessä YLEn kanssa

Suomen hallitus päätti kuitenkin tehdä koronakriisin katveessa tuhoisan päätöksen ja alentaa PrEPin käytön kynnystä Suomessa. Lääke tehtiin käyttäjille ilmaiseksi tämän vuoden puolivälistä alkaen. Aiemminkin lääkitystä sai hankkimalla reseptin ja tilaamalla sitä omaan laskuunsa.

Koska ”ilmaisuus” on harkinnanvaraista, eli prostituoitu saa ilmaiseksi, mutta kunnon ihminen ei, saattaa kyseessä olla myös yhdenvertaisuusongelma. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Yleisradio puolestaan julkaisi jokin aika sitten PrEPin ihanuutta mainostavan jutun, jonka mannekiiniksi toimittaja oli löytänyt erään mieshenkilön. Juttu oli otsikoitu sanoin ”Hiviä ennaltaehkäisevä lääke muuttuu maksuttomaksi Suomessa – Yhteiskunnalle satakertaiseksi halvempaa kuin hiv-tartunnan hoito”.

Toimittaja Greta Virranniemen kirjoitus on ajatuskuluiltaan kestämätön ja johtopäätöksiltään virheellinen, mitä ei tarvitse ihmetellä, sillä tieteen piiriin seikkailemaan päästetty toimittaja on ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut medianomi, jolla on sateenkaari-ideologinen tausta.

Laskelma perustui näkemykseen, että yhden henkilön PrEP-hoito maksaa keskimäärin yhteensä 5 000 euroa. Tulos oli saatu ajatuksella, että ”[y]hden henkilön prep-hoito päivittäisessä käytössä maksaa noin 900 euroa vuodessa, ja lääkettä syödään keskimäärin viisi vuotta. Kustannuksia kertyy siis keskimäärin alle 5 000 euroa.” Aika paljon on sekin viihteestä.

Tätä verrattiin vaihtoehtoon, että potilas saa tartunnan: ”Hiv-tartunnan kustannukset yhteiskunnalle ovat lähes puoli miljoonaa euroa henkeä kohden, sillä tartunnan saanut syö estolääkettä loppuelämänsä ajan.”

Oletus yhteiskunnan ”satakertaisesta säästöstä” perustui vain yhtä henkilöä koskevaan tilannevertailuun. Tämä ei ole totuus yhteiskunnan kokonaissäästöstä eikä varsinkaan -tappiosta.

Asiaa oli arvioitu vain yksilön näkökulmasta, ja yhteiskunnalle koituvia kuluja koskevat päätelmät olivat täysin oletustenvaraisia. Ne perustuivat todennäköisesti Duodecim-lehdessä julkaistuun kotimaiseen artikkeliin, jonka kirjoittajista ainakin yksi toimii HIV-säätiössä edustaen ”valmiita mielipiteitä”.

Todellisuudessa myös PrEPin käyttäjät voivat popsia estolääkettä koko ikänsä, ja käyttäjien määrä voi kasvaa hurjasti, jolloin myös kulut yhteiskunnalle moninkertaistuvat. Kokonaiskulut eivät tietenkään vähene vaan nousevat, jos pillereitä syötetään tartunnan saaneiden lisäksi myös HIViin sairastumattomille. 

Kokonaan huomiotta jätettiin se vaihtoehto, että kondomin käytöstä ei ole pakko luopua satunnaisessakaan seksissä, ja kenenkään ei ole pakko elää hunsvottimaisesti. Huomiotta jätettiin muiden seksitautien lisääntymisestä johtuvat kulut. Huomiotta jätettiin se, että vastuullinen käytös olisi hyväksi kaikille.

Kulunsa yhteiskunnan piikkiin kaatavat lopulta sekä tartunnan saaneet että PrEP-hoidoilla pelleillevät Truvada-huorat. PrEPin käyttäjiä halveksutaan, ja heitä on tullut tavaksi sanoa ”Truvada-huoriksi” [Truvada hookers] muun muassa homojen keskuudessa. Lääkettä hamuavia on kertynyt jo nyt jonoksi asti myös Suomessa, jossa terveydenhuollon menot ovat muutenkin katossa.

 

PrEPillä ja ”huumehuoneilla” kansalaisten tappioksi

Yleisradion jutun argumentaatio seisoi päälaellaan myös lääketieteen etiikan näkökulmasta, eivätkä johtopäätökset lääkehoidon määräystarpeesta pitäneet lainkaan paikkaansa. Tartunnat ovat eliminoitavissa muutoinkin kuin kalliilla hoidoilla, eli vaihtoehto on.

Näennäisellä halpuudella politikoiminen on eräänlaista kiristystä. Kun tartuntoja estävää vaikutusta käytetään argumenttina sille, miksi lääkityksen pitäisi olla ilmaista, argumentti on kuin sanoisi: ”Maksakaa kuluni, tai muuten aiheutan vielä suuremmat tappiot!” Kyseessä on siis ultimatum eli suomeksi sanottuna uhkavaatimus ja sen tuella tapahtuva julkisen talouden ryöstö.

Vastaavanlaista argumentaatiota esiintyy myös muualla vihervasemmistolaisen retoriikan piirissä, esimerkiksi puolusteltaessa ”huumehuoneita”. Sen mukaan yhteiskunnan pitäisi ”auttaa” narkomaaneja tarjoamalla heille huumeiden piikittämiseen sopivia tiloja ja siten edistää toimintaa, jonka lakikin tuomitsee rikolliseksi. Haitallista se on varmasti kaikille.

Todellisuudessa yhteiskunta ei voi eikä yhteiskunnan pidä asettua tukemaan laitonta toimintaa, kuten huumeiden käyttämistä. Siihen liittyy sivuseurauksena huumeiden valmistusta ja välittämistä ja niiden myötä myös vakavia henki- ja omaisuusrikoksia. On sairasta, että vihervasemmiston orkestroimana aiheesta antaudutaan käymään edes tuota näennäisen ”asiallista” poliittista debattia, jossa kriittiset äänet pyritään sensuroimaan ”vihapuheena” poliittiseen korrektiuteen vedoten.

Tuloksena yhteiskunta antaa aseet käsistään, heittäytyy kontalleen, ja diilerit saavat nauraa. Ei ole myöskään huumeiden käyttäjien tai uhrien oman edun mukaista, että huumekuolemat lisääntyvät ja aloittamisen kynnys laskee. Selvän näytön antaa raa’istunut nuorisorikollisuus, johon on liittynyt huumekauppaa, kuten Vallilan surmasta muistetaan.

Myös PrEPin käyttöönotto ja käytön laajeneminen on samanlaista. Siihenkin liittyy vakavia sivuseurauksia. PrEP on tutkimusten mukaan johtanut kondomin käytön laiminlyömiseen ja sitä kautta muiden sukupuolitautien määrän kasvuun.


PrEP saattaa viedä tehon muilta lääkkeiltä

Kun muut taudit lisääntyvät, niitä joudutaan hoitamaan antibiooteilla, joiden käyttöä tulisi välttää. Näin syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja, ja siten myös antibioottien teho heikkenee.

On olemassa vaara, että myös HIV-lääkkeen teho menetetään. Jo vuosia sitten lääketehtaat jakelivat HIV-lääkkeitä penseästi kehitysmaihin, joissa ei tunneta kelloa ja hoitokulttuuri on muutoinkin kehittymätöntä. Syy kitsauteen oli selvä: kun lääkitys annetaan tartunnan saaneelle, virus pysyy aisoissa vain, jos lääkettä otetaan kellon tarkasti elämän loppuun asti. Silti ihmistä uhkaavat infektiot ja muut sairaudet, jotka voivat helposti nujertaa HIV-positiivisen ihmisen.

Koska PrEP-lääkitystä otetaan epäsäännöllisesti ja huolettomasti, kuten niin sanottuja bilehuumeita, on vaarana, että estolääkitykseen syntyy aukkoja, ja virus tarttuu. HI-virus voi myös mutatoitua tartunnan saaneiden käyttäessä lääkitystä epätarkasti, ja saattaa syntyä lääkkeelle vastustuskykyisiä HIV-kantoja.

Näin on jo käynytkin. Tällöin vuosien työllä kehitetystä lääkkeestä ei ole enää apua, ja ihmiset alkavat taas kuolla AIDSiin.

Aivan kaikki mitä Yleisradiossa sanotaan, ei ole kuitenkaan valetta. Yleisradion Ulkolinja esitti aiheesta muutama vuosi sitten dokumenttiohjelman Musta surma, valkoinen lääke, jossa käyttäytymisen vaikutus viruksen leviämiseen ja mutatoitumiseen myönnettiin. Ohjelman mukaan kaikki oli tosin vain ahneiden lääketehtaiden syytä, ja Afrikan synkkää AIDS-tilannetta selitettiin kapitalististen länsimaiden ”rasismilla”.

Totuus on, että lääketehtaat eivät vain halunneet nähdä vaivalla kehittämänsä lääkkeen tehon katoamista vääränlaisen käytön vuoksi kehitysmaissa, ja siksi ne suhtautuivat lääkkeen jakeluun kehitysmaissa kielteisesti.


Väärä varmuudentunne johtaa ihmiset harhaan

PrEPin käyttäjät pelaavat nyt venäläistä rulettia paitsi omalla, myös toisten ihmisten terveydellä, ja laittavat panoksensa yhteiskunnan laskuun. Nähdäkseni PrEPin käyttöön ei tulisi kannustaa myöskään sen antaman väärän turvallisuudentunteen vuoksi.

Suhtautumista PrEPiin voidaan verrata aurinkovoiteiden käyttöön. PrEPin tavoin aurinkovoiteet alentavat kynnystä riskikäyttäytymiseen. Koska voiteet eivät anna varmaa suojaa vaarallisilta auringonsäteiltä, niiden käyttäminen kasvattaa ihosyöpien mahdollisuutta ohjatessaan liialliseen auringonottoon.

Samaan tapaan PrEP ohjaa tai kannustaa suojaamattomaan seksiin ja sitä kautta toimii katapulttina vähintäänkin muiden seksitautien lähettämiseksi lentoon.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus kuitenkin medikalisoi yhteiskuntaa omalla viisastelevalla viruspolitiikallaan, jossa ei ole opittu mitään edes SARS-CoV2-kriisistä. 

Riskikäyttäytymistä ja suojaamatonta seksiä lisäävänä PrEP saattaa myös ohjata törkeisiin pahoinpitelyihin tai niiden yrityksiin. HIVin tartuttamista pidetään oikeudellisessa ajattelussa törkeänä pahoinpitelynä.

Ylen lisäksi myös muut mediat ovat syyllistyneet vastuuttomaan journalismiin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien tukema Long Play -verkkolehti julkaisi 21.5.2016 täysin yksipuolisen ja vääristelevän jutun Vaarattomia rikollisia”, jossa väitettiin, että ”Suomessa oikeus tuomitsee HIV-positiivisia ihmisiä vankeusrangaistuksiin, vaikka lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei HIV oikein hoidettuna tartu suojaamattomassakaan seksissä.” Jos, jos ja jos.

Sarkastista on, että pian tämän jälkeen (vuosina 2017 ja 2018) jutun kirjoittanut toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin syyskuussa 2015 tekemästään raiskauksesta yhden vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä vuonna 2016 tapahtuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Kirjoitin asiasta suositun kirjani Totuus kiihottaa sivulla 221, alaviite 442.)

On syytä muistaa, että HIV on edelleen kuolemaan johtava taudinaiheuttaja, joka tappaa suurella varmuudella niin talossa kuin puutarhassa. Vain lääkkeellisellä hoidolla voi pysyä hengissä, mutta ei välttämättä silloinkaan kovin terveenä, vaikka järjestöt, kuten Hivpoint ja SETA markkinoivat HIVin uutta normaaliutta väittämällä, että tartunnan saanut voi elää normaalin pituisen elämän.

Mutta millaisen elämän? Elämän infektioista kärsivänä, omituisia sisäelinsairauksia, tuntemuksia ja lääkkeiden joskus hyvinkin pahoja sivuvaikutuksia potevana ihmisruumiina, jota varjostavat muiden tautien, kuten diabeteksen, liikakolesterolin ja flunssien uhat. Esimerkiksi pandemiaksi levinnyt COVID-19 voi olla viikatteen heilautus HIV-positiiviselle.

HIV-positiivisen elämä on pilalla usein myös sosiaalisesti, sillä arvo pariutumismarkkinoilla romahtaa kuin Stockmannin osake. On HIV-näivetystä, kielessä sammasta ja sientä kynsien alla. Kolmen kriteerin täyttyminen riittää AIDS-diagnoosin saamiseen.

Ihmiset vieroksuvat, ja työnantajat, naapurit, entiset ystävät ja useat muutkin kaikkoavat, paitsi ehkä toiset tartunnan kantajat. Ihmiset eivät silloinkaan syrji, sillä järkiperäisten valintojen tekeminen ei ole syrjintää vaan moraalisten arvoarvostelmien tekemistä. Ja etiikan idea on nimenomaan erottaa hyvä huonosta. Sen sijaan PrEP-resepti on kuin saisi matkalipun Titaniciin.

Aurinkoisia uutisia antaa vain HIV-tukikeskuksen nettiohjeissa pitkään ollut ilon aihe: mitä nopeammin HIV-positiivinen saa tietää tartunnastaan, sitä parempi ihmiselle itselleen!

Tämä on jokaisen nykynuoren syytä tietää HIVistä. Se ei ole mitään juhlapaikan hakemista, vaikka myös turvapaikkapolitiikan kautta maamme HIV-tilanne on mustunut. Maahanmuuton mukana on Suomeen saapunut väkeä, joka aikoo hoidattaa kalliiksi käyvän sairautensa suomalaisilla veronmaksajilla.

 

Kriisioloissa talous ja terveydenhuolto romahtavat yhtä aikaa

On syytä muistaa, että kaikkialla maailmassa HIV-tartunnan saaneet ovat suojassa vain kehittyneen lääketieteellisen hoito-organisaation sisällä: holhottavina ja jatkuvasti tarkkailtavina, täsmälleen foucault’laisen klinikan sisäpuolella. Tarkkailua ja klinikoita arvostellut Michel Foucault’han kuoli traagisesti AIDSiin, joten kaipa hän tiesi mistä puhui.

Myös minä 54-vuotiaana kaljupäisenä tuplatohtorina tiedän oikein hyvin, mistä puhun, sillä olen nähnyt koko HIV-kriisin historian sen alusta nykypäiviin asti. HIV aiheutti homojen keskuudessa paljon suuremman trauman kuin COVID-19 koko maailmassa. ”Homojen taudiksi” leimatulla asialla ei tosin aluksi pidetty väliä hallinnossa eikä politiikassa, koska kyseessä oli vähemmistö, jonka monet toivoivat muutenkin kuihtuvan pois, ja ajateltiin, että sitähän vaatii yhteiskunnan etu.

HIVin tullessa Suomeen en säikähtänyt nuorena teininä niinkään sitä, että uutistenlukija Arvi Lind sanoi taudin tarttuvan nimenomaan homoihin ja että siihen aivan pian kuolee. Enemmän pelästyin sitä, että tauti paljastaa homouteni, ja se olisikin ollut paljon kauheampi juttu silloin.

Tauti ei ole kuitenkaan tarttunut minuun vieläkään, ja olen terve kuin pukki, vaikka pukki olen tietysti muutenkin. Olen kuitenkin sellainen pukki, joka ottaa nopeasti opikseen ja neuvoo myös itseään tyhmempiä.

Samaa suosittelen kaikille, jotka pohtivat, kuinka paljon terveydellään ja toisten terveydellä kannattaa keinotella.

Sen sijaan Yleisradion sateenkaaritoimittajan juttuun ei ollut löydetty ketään kriittistä lääketieteellistä asiantuntijaa eikä kaltaistani kokemus- ja tiedeasiantuntijaa. Haastateltu oli vain sossu- ja terveysministeriön poliittista virkamiestä ”erityisasiantuntijana”, muuatta ”seksuaalineuvojaa”, keskisuomalaista pragmatistilääkäriä ja Hivpointin ”hankekoordinaattoria” ja ”toimitusjohtajaa” (haiskahtaa rahalta). Heillä kaikilla oli asiasta eturyhmäpoliittisesti, järjestöretorisesti tai hallintodiskursiivisesti ohjatut mielipiteet.

Myöskään juttuun haastateltua PrEP-mannekiinia ei pidä kiittää avautumisesta estolääkkeen käyttäjänä. Yleisradion jutussa homot esitettiin jälleen esimerkkeinä tyypeistä, joiden katsotaan pelkän hurjastelunsa tai omahyväisyytensä vuoksi tarvitsevan tai haluavan yhteiskunnalle kalliiksi käyvää lääkitystä – vain vielä huonomman tilanteen ennalta ehkäisemiseksi. Mitä muuta sellainen on kuin kiristystä?

Ehkä onkin niin, että PrEPin käyttäjät pitää toimittaa mahdollisimman pian suorastaan tahdostaan riippumattomaan hoitoon.

Kuten sanottua, PrEP ei ratkaise ongelmia vaan tekee ihmisistä entistä lääkeriippuvaisempia ja riippuvaisempia myös julkisen talouden suopeudesta ja kestokyvystä. HIV-potilaat ovat suojassa vain niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan sisällä ja nettoveronmaksajien armeliaisuuden turvin. Kun julkinen talous romahtaa, lääketehtaat eivät toimita tuotteitaan maihin, jotka eivät pysty maksamaan laskujaan. Tämä nähdään kehitysmaiden tilanteesta.

Monet yhdysvaltalaiset lääketehtaat lopettivat käyttäjille elintärkeiden sydän- ja syöpälääkkeiden toimittamisen Kreikkaan, kun valtion maksukyky loppui. Narun pää on tulossa käteen myös Suomelle ja maamme pyyteellisille ja vaateliaille vihervasemmiston venkuroille.

Sotien kaltaiset kriisit ja kumoukset jättävät lääkeriippuvaiset ihmiset aina pulaan. Joten viruksia ei kannata ihan ehdoin tahdoin hankkia eikä kylvää, ei myöskään PrEPin tarjoamalla 99 prosentin suojalla ja vihervasemmistolaisen hallituksen avokätisellä tuella. Parasta olisikin tietää, kenen kanssa panee.

---

Päivitys 2.7.2021: Kun uusi asiakasmaksulaki tuli eilen voimaan, Yleisradio joutui julkaisemaan pseudojournalisminsa jatkoksi jutun, jossa myönnettiin, että maksuttomuus on räjäyttänyt PrEP-pillereitä kerjäävien määrän pilviin. ”Noin 150 ihmistä on jonossa. Joka päivä tulee lisää kyselyjä, eikä jono lopu millään, sanoo HUSin iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.”

On siis käynyt juuri niin kuin ennustin ja arvattavissa oli. Toimittajien Otso Karhu ja Miika Koskela kirjoittamassa jutussa PrEP-hoitoa mainostetaan silti täysin kritiikittömästi, ja asian promoottoriksi oli saatu muuan platinatukkainen mannekiini, joka paljasti, että aiemmin ”joutui pitkään elämään jännityksessä seksin jälkeen.”

Miksi? Ilmeisesti siksi, että tuli jo ennenkin lorttoiltua ilman sukupuolitaudeilta suojaavaa ehkäisyä: ”Siksi ehdottomasti suosittelen tätä lääkettä niille, joilla on paljon suojaamatonta seksiä, Kauppinen sanoo.” Tämä ikään kuin kirkastaa, mikä on koko asian HIV-pointti.

Aiheesta julkaistu tieteellinen tutkimus (täällä) puolestaan osoittaa, että ”In March 2018 the a meta-analysis of eight PrEP studies (Traeger – data collected between 2014 and 2017), found that the risk of acquiring an STI increased by 25% in the first six months after starting PrEP; the risk of rectal STIs increased by 39% and of rectal chlamydia by 59%.”

PrEPin käyttö on siis johtanut muiden sukupuolitautien rajuun kasvuun. THL:n mukaan 74 prosenttia kuppatapauksista ja 64 prosenttia tippuritapauksista on saatu miesten välisessä seksissä, ja tippuri on kehittänyt tähän mennessä jokaiseen antibioottihoitoon resistenssin. Nyt on viimeinen toimiva lääkeyhdistelmä menossa, ja antibiooteille vastustuskykyistä muotoa esiintyy muun muassa Britanniassa, joka on PrEP-hoitojen käyttöönoton mallimaa Euroopassa.

En tietenkään väitä, etteivät potilaat hoitoa tarvitsisi, mutta lääkitys on PrEPiä käytettäessä väärä. Vihreiden ja vasemmiston logiikalla kannattaa saada HIVin sijasta kuppa, koska se ei ole yhtä paha sukupuolitauti, vaikka aivot lahottaa sekin.

Punavihreän hallituksen kyky toimia kansanterveyden ja valtiontalouden tuhoksi on hämmästyttävä. Yleisradion kyky jättää tosiasiatiedot raportoimatta ja huomiotta tekee Ylen toiminnasta juuri sitä, mitä totesin sen olevan kirjassani Totuus kiihottaa: pelkkää vihervasemmistolaista propagandaa.

Totuus on, että lorttoilu on osa PrEPin brändiä, ja harva asia on saanut aikaan niin paljon mainehaittaa homoille kuin PrEPin puolesta keuhkoaminen mediassa. Suomalainen valtamedia ei ole koskaan maininnut PrEPin yhteydessä heteroita, vaikka pilleri tepsisi yhtä hyvin heteroihin ja heidän seksuaalisiin ongelmiinsa. Estolääkkeen kuuma ja kyseenalainen sädekehä on mediassa langetettu yksinomaan homojen päälle muinaisen AIDS-kriisin tapaan.

16. helmikuuta 2021

Täydellinen Yle-juttu

Kuten monet tietävätkin, olen esittänyt viime aikoina anteliasta valtavirtamedian arvostelua. Minulta kaikki saavat juuri sellaista palautetta kuin ansaitsevat, ja olen arvioiden jakamisessani täysin tasapuolinen.

Minulta kysytään silloin tällöin myös, millainen olisi hyvä ja esimerkillinen mediajuttu. Nyt kysymykseen tarjoutui tilaisuus vastata.

Mainitsin kirjani Totuus kiihottaa Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä eräässä kohdassa (s. 228229) tavasta, jolla Yleisradio harjoittaa neuvostonostalgiaa. Mikäli viitsii tutustua varsinkin Teema-kanavan ohjelmistoon, asia on selittämättä selvä. Kirjoitin aiheesta blogissani jo aiemmin.

Toimittaja Heidi Zidanin 14.2.2021 Ylen verkkosivuille kirjoittama juttu neuvostoturistien matkailusta Suomessa pitää yllä tätä nostalgiaa.

Jutun julkaiseminen ei ollut perusteltua vain faktoista muistuttamiseksi. Ne tunnetaan muutenkin. Kirjoituksen vaikutus on siinä, että neuvostoaikojen muistelu pitää esillä kommunistisen yhteiskuntavaihtoehdon olemassaoloa. Yle peilaa neuvostokommunismin tapahtumia oman aikamme valossa ja saa totalitarismin hirveydet näyttämään lähes rakastettavilta kulttuuriretrospektioilta.

Jutun yleissävy on epäkriittinen ja suopea verrattuna siihen, että Neuvostoliitto oli Hitlerin valtakuntaa pahempi ihmisoikeuksien polkija. Pitkäkestoisuutensa vuoksi tuossa työläisten paratiisissa ehdittiin surmata suurempi määrä ihmisiä kuin Saksan keskitysleireillä.

Heidi Zidanin kirjoituksessa neuvostokansalaisten Suomen-matkailusta pyritään kuitenkin antamaan leikkisä ja kepeähkö kuva, jossa myös vakoilutoimintaa katsotaan läpi sormien. Zidan kirjoittaa:

Jotkut metsäteollisuusyritykset suhtautuivat vierailuihin nihkeämmin. Eräältä suurelta paperitehtaalta sanottiin Lomamatkojen toimistolle suoraan, että ’ai sellainen vakoilijaryhmä olisi tulossa’. Lyhyitä käyntejä voi tuskin kuitenkaan kutsua vakoiluksi.

Näin toimittaja tuli oikaisseeksi tuonkin epäilyksen. Samaan tapaan myös Helsingin Sanomien kaiken selittävissä ja kilometrien pituisiksi venyneissä otsikoissa on ”vaikka”- ja ”mutta”-alkuisia sivulauseita, joilla ”faktantarkistuksen” kanssa yhteen sopimattomia tosiasioita selitellään pois. – Ja kuinka ihanaa kaikki olikaan? Zidan jatkaa:

Monet tulivat suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupungeista, ja suomalaisessa ystävyyskaupungissa oli yleensä paikallisen Suomi–Neuvostoliitto-seuran järjestämä illanvietto, jossa päästiin jopa tapaamaan suomalaisia ja laulamaan yhdessä Rullaati rullaa -kappaletta.

Siinä vyörytyksessä Kekkonenkin ilmeisesti oppi hallitusten ”runnaamisen”. Ainoana vikana kultaisessa häkissä matkailevien neuvostoturistien asemassa Ylen toimittaja näkee sen, että matkaoppaana toimiva ”selittäjä” valehteli Stockmannin asiakkaiden olevan näyttelijöitä. Mutta sekin on vain huvittavaa ja täysin ymmärrettävää:

Tavarapaljous oli šokki monelle, sillä ero kotimaahan oli niin suuri. Jotkut selittivät sitä sillä, että Neuvostoliitto joutui auttamaan niin monia omia köyhempiä tasavaltoja ja kolmannen maailman maita.

Heidi Zidanin ansiosta ymmärrämme nyt, miksi Neuvostoliitto ei eroa paljoa Euroopan unionista. EU on rahan vuoksi rapakunnossa siksi, että meidätkin pakotetaan ”auttamaan niin monia omia köyhempiä tasavaltoja ja kolmannen maailman maita”.

Ylen toimittajan kirjoittama juttu oli täysin kesy, kommunismia imarteleva ja neuvostoajan oloja glorifioiva. Vaikuttaa, kuin hän ei jostakin syystä ymmärtäisi Suomen eikä maailman poliittisesta historiasta mitään. Kaikki on kirjoituksen valossa vain hassun hauskaa muisteloa.

Herääkin epäilys, onko moisella asenteella tarkoitus peitellä joitakin omia luurankoja. Kaikkihan tietävät, että aika kultaa muistot ja ikävät asiat unohtuvat, jolloin voi myös pyrkiä oikeuttamaan aiemmin koettuja vääryyksiä ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Nykypäivän näkökulmasta arvioiden historia kun on jo turvallisesti paketissa, eikä siihen liity sellaisia epävarmuustekijöitä kuin tapahtumien omana ajankohtana.

Vastauksia voi löytyä, kun selvitetään, kuka on tuo Yleisradion toimittaja Heidi Zidan? Hänen isänsä oli Suomen Kommunistisen Puolueen pääsihteeri Aarno Aitamurto, joka taisteli sosialismin tuomiseksi Suomeen. Hänen Heidi-tyttärensä meni naimisiin palestiinalaissyntyisen Hakim Zidanin kanssa.

Heillä puolestaan on tytär Aishi Zidan, jonka puoliso Ozan Yanar on turkkilaissyntyinen ja vihreitä edustava eduskuntapudokas. Aishi Zidan on käynyt Sanomien toimittajakoulun ja saanut Journalistiliitolta ”Sananvapauden kunniastipendin”, ”Sananvapauden miekan” ja 5000 euron stipendin toiminnastaan journalistina ”erityisen ansiokkaasti ja esimerkillisesti”. ”Esimerkillisyys” oli tässä tapauksessa muun muassa sitä, että toimittaja kieltäytyi riisumasta rintaliivejään turvatarkastuksen ajaksi ollessaan pyrkimässä Yhdysvaltain varapresidentin lehdistötilaisuuteen Jerusalemissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan päätti ottaa kirjani julkaisseelta Suomen Perustalta 10 000 euroa pois sananvapauden hyväksi tekemäni työn vuoksi ja osoitti siten, että Suomessa kohdellaan filosofia huonommin kuin toimittajia Venäjällä, toisin sanoen nykyisessä Neuvostoliitossa.

Kuten näette, vihervasemmiston ilmatilanhallinnasta valtamediassa on syntynyt kokonaisia sukudynastioita, ja Helsingin yliopiston verkkosivut julkaisivat asiasta myös henkilökohtaista uraa edistämään tarkoitetun jutun, jossa mainostettiin monikulttuuri-ideologiaa estottomasti. Sitä minä en tosin tiedä, onko ”Suostumus”-aloitteen eräs tekijä, Hanna-Marilla Zidankin, osa samaa dynastiaa.

Heidi Zidanin kirjoittama tendenssijuttu neuvostoturismista Suomessa on täydellinen. Monikulttuuri-ideologian näkökulmasta siitä ei puutu kerta kaikkiaan mitään. Tosiasiassa Neuvostoliiton ainoa hyvä puoli oli suomalaisten kannalta se, että maa piti tänne pyrkivät toista sataa miljoonaa mahdollista pakolaista piikkilanka-aidan takana.

Yleisradio on todellinen monikulttuuri-ideologian, viidakkokuumeilun ja värinäveikkailujen hotspot, joka truuttasi jälleen ilmoille selvän ja peittelemättömän agendakirjoituksen. Vihervasistis-feministinen kytkös on täydellinen.

Tai no, täytyy jättää tilaa varauksille. Ehkä linkkaamissani tiedoissa voisi olla vielä ripaus kansainvälisyyden pippuria ja ilmastonmuutoksen suolaa, miksipä ei myös maininta ISIS-vaimojen esteettömän kulun hiilijalanjäljen pienentämisestä. Täydellisyyttä ei voi kuitenkaan ylittää.

Muistelen nostalgisesti aikoja, jolloin Yleisradion palvelut saattoi jättää ostamatta ja albanialaisperäisen ”TV-luvan” maksamatta. Minun ykkösagendojeni joukossa on edelleen Yle-veron lopettaminen ja kanavien laittaminen korttien taakse. Maksakoot suojatyöpaikoissa kellottelevien toimittajien palkat ne, jotka haluavat tulla pumpatuiksi täyteen Ylen punavihreää propagandaa.


Mediasta aiemmin

Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?

10. helmikuuta 2021

Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

Minähän en lue Helsingin Sanomia enkä muita vasemmistopopulistisia roskajulkaisuja. Eräs ystäväni kuitenkin linkkasi minulle toimittaja Jussi Ahlrothin HS:ään 6.2.2021 kirjoittaman jutun, jonka otsikkona oli: ”Ihmiselämän syvällisten kysymysten pohtiminen on valunut filosofeilta self help -kirjoihin ja luonnontieteisiin”. Alaotsikoksi oli laitettu timanttinen elämänviisaus: ”Meidän pitäisi palata totuuden voimaan”. Kirjastani tässä jutussa ei tietenkään puhuttu mitään, mutta aiheen tiimoilla liikuttiin kuin kissa puurolautasen ympärillä.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view
Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.
Helsingin Sanomien kannanotto totuuden puolesta oli kerrassaan hullunkurinen, sillä mielipiteiden ja arvostusten varaisissa filosofisissa kysymyksissä ei pitäisi olettaa olevan mitään ehdottomia totuuksia. Useimmat lehtijuttuun haastelluista filosofeista ovat esiintyneet relativisteina, mutta toisesta suupielestään he ovat päästelleet vaatimuksia ehdottomien totuuksien löytämiseksi! Kipeimmillään kyseinen ristiriita vallitsee journalismissa, jossa toimittajat esiintyvät postmoderneina ja liberaaleina yhden totuuden kieltäjinä mutta huutavat silti kovaäänisesti faktajournalismin ja totuuden perään.

Nauroimme ystäväni kanssa jutulle pitkät naurut. Naurettavimpia ovat juuri sellaiset lehtikirjoitukset, jotka kumoavat itsensä jo otsikossa. 

Kun itse kirjoitin aiheesta kokonaisen kirjan, jossa vastasin ”totuuden jälkeisen ajan” syntyä koskevaan äimistelyyn, teokseni yritettiin sensuroida, ja media suuntasi minua ja julkaisijaa vastaan raivokkaan kostokampanjan. Se oli tietenkin odotettavissa, sillä olin selittänyt valtamedian ja vaihtoehtomedian jakautuneisuutta yhteiskunnan perusrakenteessa tapahtuneella väestöpoliittisella halkeamalla, joka johtuu pääasiassa maahanmuutosta ja EU:n liittovaltiopolitiikasta.

Helsingin Sanomien kirjoitukseen oli haastateltu puolen tiun verran yliopistollisella rehulla ruokittuja ammatikseen viisaita, jotka olivat ilmeisen kiihottuneita totuudesta. Jutun ingressissä kyseltiin, ”miksi filosofeja näkyy julkisessa keskustelussa vähemmän kuin ennen”. 

Helsingin Sanomien juttu oli siis aiheplagioitu vastauutinen lähes vuoden takaiseen kirjoitukseeni ”Miksi filosofit katosivat julkisuudesta – ja mitä tehtävää filosofeilla voi vielä olla?”, joka löytyy myös täältä. Helsingin Sanomien kirjoitus alkaakin samoin kuin omani: viittaamalla G. H. von Wrightin ja Esa Saarisen tapaisten intellektuellien katoamiseen julkisesta sanasta.

Omasta jutustani löytyvät todelliset syyt ja selitykset filosofian taantumaan. Niistä tärkeimpiä ovat yliopistoihin palkattujen filosofien mitäänsanomattomuus sekä tietenkin kirjassani Totuus kiihottaa arvostelemani medioituminen. Valtavirtamedia käyttää asiantuntijoita valikoidusti omiin tarpeisiinsa, aivan niin kuin Helsingin Sanomien nyt julkaistu vastauutisointi peittelemättömästi osoittaa.

Mitä nuo syyt filosofien katoamiseen sitten ovat? Kertaan osan tässä, tosin hieman eri järjestyksessä kuin alkuperäisessä jutussani.

1) Suurin osa yliopistoihin palkatuista filosofeista on demaripragmatisteja, kosmopoliittisia universalisteja tai huvitteluliberaaleja, joilla ei ole mitään annettavaa nykypäivän polttavien ongelmien ratkaisemiseen, vaan niitä voitaisiin parhaiten ratkoa kansallismielisen ja kansalliseen itsemääräämisoikeuteen tukeutuvan ajattelun keinoin. Tämän he kuitenkin näkevät myrkkynä.

2) Koska filosofiaa velvoittaa kaikista tieteistä eniten nimenomaan loogisen ajattelun vaatimus, tuo vaatimus on johtanut ammattifilosofeina esiintyvät vasemmiston etäispäätteet jyrkkään ristiriitaan tieteellisten velvoitteiden kanssa. Heidän takataskuistaan pilkoittava punainen tai vihreä jäsenkirja on ohjannut heitä self-mutingiin, sillä loogisesti ajatellen heidän olisi pitänyt päätyä aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin kuin puolueohjelmiensa mukaisiin. Ajattelunsa on siis juntturalla, ja siksi he eivät kykene sanomaan mitään.

3) Filosofian oppituolit on täytetty kielipuolisilla ulkomaalaisilla, minkä vuoksi filosofiassa ei voida puhua Suomessa tärkeiksi koetuista asioista suomeksi. Tämä on tehokkaasti kuolettanut kotimaisen yhteiskuntakritiikin, aivan niin kuin kansainvälisyyden ihanteita suosimalla on ollut tarkoituskin. Internatsismi on uhannut filosofista julkaisutoimintaa, kun kansainvälisiä artikkelijulkaisuja on yliarvostettu ja suomenkieliset kirjat on pyritty mitätöimään yliopistojen tehtäviä täytettäessä. Yliopistoissa ei saa enää ajatella ja puhua vapaasti, minkä totesin myös kirjani Totuus kiihottaa pääluvussa 17.

4) Eräs syy filosofian taantumiseen kulttuurikeskusteluista on yliopistofilosofian taannoinen formalisoituminen ja ulkomaalaistumisesta seurannut vuorovaikutuksellinen inkompetenssi. Syynä uskottavuuden menetykseen on yliopistofilosofian uusvasemmistolaistuminen. Niiden ohelle ilmaantui myös fundamentaalivihreytenä tunnettu kiilusilmäisyys, jonka piirissä ei olla kiinnostuneita tiedosta eikä totuuksista, vaan yliopistoihin hakeudutaan parantamaan maailmaa ”tasa-arvoisuuden”, ”luonnonsuojelun” ja ”yleisen oikeudenmukaisuuden” nimissä – perin ideologisia ja tarkoitushakuisia käsitteitä kaikki.

5) Ulkoinen syy filosofian taantumiseen on sananvapauden muodollinen kuohitseminen, jolla on koetettu estää avoin puhe eurooppalaisten vapausihanteiden, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden, puolesta. Näin myös yliopistofilosofiassa on päädytty normatiivisella eetoksella, ”vihapuhesäännöillä” sekä muilla rationaalisen ajattelun rajoituksilla varustettuun liikennevalotodellisuuteen. Tulos näkyy vihervasemmistolaisten filosofien omaehtoisena mykistymisenä, kun maailma ei toimikaan niin kuin he unelmoivat. Mikrofonit on puolestaan suljettu niiltä filosofeilta, jolla sanottavaa olisi.

6) Keskeinen syy filosofien heikentyneeseen julkisuussuhteeseen on median puolueellinen toiminta. Koska filosofeja velvoittaa kriittisyys eivätkä oikeat filosofit koskaan aloita eivätkä lopeta mitään rahan vuoksi, toimittajat pelkäävät, että he eivät saakaan filosofeilta poliittisen korrektiuden mukaisia näkemyksiä, vaan filosofit sanovat asiat niin kuin ne ovat.

Siksi toimittajat kyselevät asioita, kuten Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth nyt: vain niiltä filosofeina pitämiltään ja tiedepoliittiseen rahoitukseen sidotuilta tyypeiltä, joilta he tietävät saavansa haluamansa vastauksen. Joukossa olivat esimerkiksi SDP:n puolueohjelmatoimikunnassa vaikuttanut Thomas Wallgren ja feministi Sara Heinämaa, jolla on akatemiaprofessuurin takaama suojatyöpaikka yliopistolla mutta joka ei ole koskaan sanonut mistään muusta mitään kuin naiseudesta. Hännänhuippuna oli akateemisia tutkintoja suorittamaton Vasemmistoliiton kestoehdokas Tuomas Nevanlinna. Mahduttipa Helsingin Sanomat joukkoon myös erään filosofin uutta kirjaa koskevan ilmaismainoksen.

Helsingin Sanomissa on turha ihmetellä, miksi oikeat filosofit ovat kadonneet julkisuudesta, kun syyt löytyvät lasitalosta itsestään. Valtavirtamedia hehkuttaa 1980-luvun muotipellejä kuin vanhaa dieseliä.

Tulette vielä huomaamaan, että kirjani Totuus kiihottaa on – aivan kuin tuotantoni ja sen tekijä itsekin – täysin omassa luokassaan, kun tavoitellaan selityksiä nykypäivän poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kirjoitukseni ovat vastaansanomattominta ja älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella lausuttu, jopa filosofien omasta asemasta ja roolista.

Mutta juuri tämän valtavirtamedia katsoi tarpeelliseksi vandalisoida pöyristyttävän epäasiallisella kostokampanjalla, jossa kaljupäistä homomiesparkaa ahdisteltiin väitteellä, että mediatutkimukseni onkin ”naisvihaa”. He kai yrittivät pakottaa minut nuolemaan rakkaiden rakopalleroistensa varpaita. Opetusministeriö puolestaan laittoi Coltin kustantajan ohimolle tutkimustoiminnan vapautta loukkaavalla rahoituksen takaisinperinnällään, seurauksena pelonsekainen pikasensurointi.

Sekö nyt on ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta”, ”syrjimättömyyttä” ja ”ihmisarvon loukkaamattomuutta”, että kaltaistani filosofia kohdellaan maassamme huonommin kuin toimittajia Venäjällä, ja kustantajaa kiristetään valtionrahoituksen pois kiskomisella?

Samanaikaisesti ”hallitusta tukevaan” tendenssi- ja pseudotutkimukseen suunnataan Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta 55 miljoonan euron varat vuosittain. Puoliksi oppineet feministit käyttävät mielivaltaa valmistellessaan päätökset, ja tutkimuksen poliittiset suuntaviivat määrää: valtioneuvosto.

Syökää päänne!

---

Mainittakoon, että olen ennenkin joutunut korjailemaan toimittaja Jussi Ahlrothin ajatusvirheitä; muun muassa kesällä 2019, kun hän oli kirjoittanut Helsingin Sanomiin jutun ”Kuplan filosofi”, jossa annettiin virheellinen ja vääristelevä kuva Immanuel Kantista. Kirjoitukseni ”Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme” löytyy täältä.


Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?


Tiedepolitiikasta vielä aiemmin

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

2. helmikuuta 2021

Miksi en ole Perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa 2021?

Asiaa koskevien tiedustelujen vuoksi ilmoitan, että en ole Perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa 2021. Olin kyllä ehdolla Helsingin vaalipiirissä eduskuntavaaleissa 2019 keräten melkoisen kasan ääniä. Sijoituin niillä Nuutti Hyttisen jälkeen ja Matias Turkkilan edelle, ja molemmat ovat toimineet kaupunginvaltuutettuina. Sijoitusjärjestykseni olisi riittänyt valtuustopaikkaan, mikäli eduskuntavaalit olisivat olleet kunnallisvaalit, ja vaalipiirihän on molemmissa vaaleissa sama.

Väistymiseni nyt ei johdu motivaationi vähenemisestä. Vetäydyn vain siksi, että haluan säästää puoluetta valtamedian räksytykseltä, joka koskee tieteellistä toimintaani. Haluan myös suojella omaa tutkimustoimintaani eri puolueiden poliittiselta terrorilta.

Kuten monet muistavat, valtamedia lavasti viime keväänä kirjastani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä kohun, jonka puitteissa valtavirran uutismediat pyrkivät luomaan Suomen Perustan julkaisemasta teoksesta täysin virheellisen ja valheellisen kuvan. 

Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt osoittamaan tieteellisin perustein kirjoittamastani tutkimuksesta mitään tosiasiallista vikaa. Myös ”naisvihamielisiksi” haukutut kohdat luvussa 11 koostuivat arvostelusta, jonka kautta olin paljastanut valtamedioiden (erityisesti Helsingin Sanomien ja Yleisradion) puolueellisuuden niiden ajaessa translakia, ”Suostumus2018”-aloitetta ja ”Me Too” -hanketta sekä eräitä ilmastopoliittisia tarkoitusperiä, joilla painostettiin nuoria.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ”arvoilla” ja ”periaatteilla” ratsastamisesta on tullut eräänlaista vetoamista ”hyviin tapoihin” ja sovinnaisnormeihin, mikä on epä-älyllistä. Skandalisaatiolla ja seksisäännöistä kohisemalla media pyrki peittämään esittämäni mediakritiikin, ja tutkimukseni tempaistiin puoluepoliittisen kinastelun välineeksi.

En katso teoksessani tai toiminnassani olevan mitään sellaisia näkökohtia, jotka vaatisivat väistymistäni poliittisesta toiminnasta. Ajattelussani ja puolueen näkökannoissa ei ole osoitettu olevan mitään olennaisia ristiriitoja. Pahoittelen asiaa sekä puolueelle että kannattajilleni, mutta minun on vetäydyttävä vain ja ainoastaan median harjoittaman painostuksen vuoksi.

Tässä nähdään, kuinka tuhoisaa valtamedian harjoittama vyörytys ja tutkimustoiminnan vääristely ovat jopa kansalaisten perusoikeuksien, kuten vaalioikeuksien, kannalta. Vaientaminen on valitettavaa mutta poliittisten vastustajieni kannalta kenties helpottavaa, sillä minulla olisi ollut paljon sanottavaa alkaen huumehuoneista ja päätyen hiilivoimaloihin; asuntopolitiikasta autoiluun.

Päätän siis väistyä suojellakseni puoluetta median korvennukselta. Olisin toivonut median suuntaavan kritiikkinsä minuun tai tiedustelevan asioita minulta eikä kirjaani lukemattomalta puoluejohdolta. Mainittavia tässä vivutuksessa olivat Yleisradion A-studion toimittajan Katri Makkosen utelut, joilla hän 14.6.2020 koetti puristaa puheenjohtajistolta kannanottoja siihen, voiko ”tämmöinen ihminen” olla Perussuomalaisten ehdokkaana.

Koska en voinut tuolloin vastata kaikkien mahdollisuuksien puuttuessa (televisiossa ja muuallakin) ja koska media laittoi toiset ihmiset vastaamaan, sanon nyt, että koetan säästää puoluejohtoa enää vastaamasta ehdokkuuttani koskeviin kysymyksiin.

Joudun siis luopumaan vaalioikeudestani Yleisradion toimittajan harjoittaman panettelun vuoksi. Mustamaalauksen perusväittämänä käytettiin näkemystä, että filosofisesta etiikasta ja sosiaalipsykologiasta tohtoriksi väitellyt kirjailija-filosofi Jukka Hankamäki on läpikotaisin paha ihminen eikä siksi sovi politiikkaan.

Perussuomalaisiin hakeuduin alun perin tehdäkseni politiikkaa etujärjestöjen, sosiaalisen korruption ja liike-elämän voiteleman korporatismin ohi. Media painoi tällöin mutingia, tiedotusvälineistä tuli vaimennusvälineitä ja uutisista vanhasia täsmälleen politiikan medioitumisväitteeni mukaisesti. Tarkoitus oli kai osoittaa, ettei voisi olla politiikkaa, tiedettä eikä tiedonvälitystä ilman valtamedian vääristävää vaikutusta.

Minun on ollut valittava oman asemani ja Perussuomalaisten edun välillä, ja asetan taaskin puolueen edun oman etuni edelle. Vetäytymiseni ei tarkoita, että pitäisin opetus- ja kulttuuriministeriön minua kohtaan suuntaamaa tutkimustoiminnan häirintää ja tiedepoliittista syrjintää oikeutettuina, ja kanteluni käsittely oikeuskanslerinvirastossa on edelleen kesken.

Ehdokkaita puolueen käytettäväksi vaaleissa tietysti riittää. En koe omasta puolestani menettäväni kovin paljon, eikä poliittisen edustajan osa ole nykyisin helppo. Väistyn median levittämien valheellisten mainetekijöiden vuoksi, toisin sanoen niiden juorujen ja pahanilkisten väitteiden takia, jotka ovat ottaneet vallan kirjaani arvioitaessa, kun mediajulkisuus alkoi käsitellä toimittajien kostoja objektiivisina tosiasioina

Myöskään kaikki Perussuomalaiset eivät ilmeisesti käsittäneet, että median hyökkäykset eivät olleet rajuja siksi, että olisin ollut väärässä. Ne olivat raivokkaita siksi, että olin täysin oikeassa ja vieläpä Perussuomalaisten puolella! Perussuomalaiset ovat voineet aina ja voivat tästä eteenpäinkin täysin vapaasti päättää, näkevätkö he minut ystävänä vai vihollisena, eivätkä ajatukseni sinänsä ole muuttuneet koko aikana mihinkään suuntaan.

Toimittajien ja ministerien olisi pitänyt myöntää, että ymmärsimme filosofisen teoksen väärin, sillä tiedolliset resurssimme eivät riittäneet siinä olevien ajatuskulkujen ymmärtämiseen, ja sukupuolipoliittisen vapaamielisyyden puuttuminen esti meitä käsittämästä asian perusjuuria kyseenalaistavaa käsittelytapaa. Tahallaan kirjaani väärinymmärsi vihervasemmisto ja tahattomasti muutamat teokseen perehtymättömät perussuomalaiset. Näin syntyi lukemattomia Salama-tuomioita.

Hullunkurisinta asiassa oli, että mediakriittisen tutkimukseni merkityksestä yritettiin päättää kritisoimissani medioissa. Jos jostain ihmisestä otetaan röntgenkuvat, ei niitäkään pidä potilaiden itsensä analysoida, vaan työ kuuluu lääkäreille. Samaan tapaan myöskään tieteellisesti kirjoitettuja tutkimuksia ei pidä kaiken maailman moukkien arvostella, vaan asia kuuluu keskusteltavaksi oppineiden yhteisössä, jossa sielläkään asiaa ei pitäisi lähestyä normatiivisilla eikä ideologisilla tarkoitusperillä saati rangaistusten uhilla, jotka saavat totuuden katoamaan. Toimittajien töhertelyjä käytettiin kuitenkin ”lähteistetyn tiedon” asemassa myös kaiken informaation nykyisessä legitimaatiopisteessä: Wikipediassa.

Tiedän toki, että koskaan ei pitäisi haukkua pelikenttää (mediaa) vaikka kenttä olisi myyrien möyrimä. Mutta myös valheellisuudella pitäisi olla rajat, ja ne meidän filosofien ja tieteilijöiden pitää osoittaa, jopa oman asemamme hinnalla. Tiedän hyvin myös sen, että on yhtä aikaa mahdotonta olla filosofi ja osallistua politiikkaan, paitsi jos on ”vihervasemmistolainen filosofi”, jolloin saavuttaa myös yliopistouran.

Toivotan kaikille perussuomalaisille menestystä omassa hyveellisyydessään. Puolue saanee vihervasemmistolta, Kepulta ja Kokoomukselta kehut kirjani sensuroimisesta ja on varmasti sitä kautta pian kypsä hallitukseenkin. Niinpä en voi peittää iloani sen johdosta, että ansio mahdollisesti löytyvästä yhteisymmärryksestä kuuluu minulle, kun puolueet ovat löytäneet minusta yhteisen kivitettävän.

Samoin toivon Suomen Perustan ja opetusministeriön pian pääsevän yhteistyöhön, jonka hedelmänä ministeriö toivottavasti myöntää kaksin käsin valtiontukea ajatuspajalle, ja lukijat pääsevät nauttimaan queer-teoreettisen sukupuolipolitiikan sosiaalisesti konstruoidusta postmodernismista toiminnanjohtajien, puheenjohtajien ja muiden komissaarien saapastellessa tasa-arvomarssilla!

Perussuomalaiset ovat saamassa kelpo vaalilistat rekrytointisloganillaan ”Perussuomalaisissa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa”. On kuitenkin hyvä muistaa, että kenelle tahansa voidaan puolueessa myös tehdä kuinka tahansa, eikä kukaan ole tästä ulkopuolinen.

Helsingin paikallisyhdistyksen kyynärpäätaktikointi ja valtuustoryhmän toimintakulttuuri ovat olleet harmillisen riitaisia ja risaisia, ja siksi puolue ei ole saanut kaupungissamme aikaan asioita, kannatusta eikä luottamusta, joita olisi voinut. Piiriyhdistyksen sotkuista (joihin en ole itse osallistunut) on suurelle yleisölle välittynyt mielikuva, että Perussuomalaiset eivät pysty ajamaan muiden asioita, kun eivät osaa hoitaa omiaankaan.

Olen ollut asemassa, jossa jokainen ehdokas nyt on. Ironia on siinä, että myös Sinä voit päätyä pikaisesti ja yllättäen asemaan, jossa minä nyt olen.


JUKKA HANKAMÄKI

 

Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?