Ensi vuosi tuo varmasti pieniä muutoksia ihmisten elämään. Trump palaa valtaan, Venäjän läpimurto uhkaa Ukrainaa, ydinsota varjostaa maailmaa, ja USA:n tuontitullit kumoavat maailman taloudellisen järjestyksen.
Tapahtuu myös suuria muutoksia, jotka aiheuttavat valtavia järistyksiä elämään.
Yksi niistä on, että HSL:n AB-kertalipun hinta nousee 2,95 eurosta 3,20 euroon.
Tämä on seuraus vihreästä kaupunkipolitiikasta. Rahaa on haaskattu raideliikenteen kehittämiseen ja Suomen suurimman sillanrojaleen rakentamiseen.
Minulla ei ole ollut tähänkään asti varaa matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.
Täytyy kai hommata yksityisauto, sillä automatkat tulevat halvemmiksi, vaikka pensa maksaa mansikoita ja kadunvarsipysäköinnistä on tehty mahdotonta täällä Jätkäsaaressa.
Vihreä kaupunkipolitiikka kimaltaa kuin timantti pyllyssä myös energiasektorilla. Hiilivoiman lopettaminen on nostanut kaukolämmön hintaa ja tehnyt asunnoista kylmiä.
Helsingin Energia kerää hallituksen vihreän puheenjohtajansa Atte Harjanteen ruoskimana pääomia meriveden lämpötalteenoton ja muun fantastisen infrastruktuurin rakentamiseen, vaikka tämä kaikki on suuruudenhullua ja kaupunkilaisten taloudellisten etujen vastaista.
Voipi olla, että kevään kuntavaalit tuovat suuria muutoksia vihreään kaupunkipolitiikkaan, jolla Helsingin kaupungin talous on tuhottu ja lihavat vuodet ovat takana.
En erityisemmin pidä Eurovision laulukilpailuista, sillä niistä on tullut tuulikoneiden turbulenssilla täyteen puserrettua efektien ja ärsykkeiden stimulaatiosyötettä, jossa kilpaillaan siitä, kuka räikeydessään räävittömimmän esityksen saa aikaan.
Suomen viime vuoden edustuskappale oli eräänlainen epämusikaalisuustesti omassa epämelodisuudessaan. Siitä jos pitää, on varmasti epämusikaalinen. Tämänvuotinen kappale on puolestaan enemmän sketsi kuin musiikkia.
Eurovision asiat eivät olisi kommentoimisen arvoisia, mutta sellaisiksi ne tekee kisojen politisoituminen. Keneltäkään tuskin on jäänyt huomaamatta, että kansakunnat tuppaavat puhelinäänestää kärkisijoille maita, jotka kulloinkin kaipaavat eniten poliittista sympatiaa.
Israelilla on ollut perinteisesti erityisasema euroviisuissa, sillä Israel ei millään kulttuurisella eikä maantieteellisellä kriteerillä arvioiden kuulu Eurooppaan (niin kuin ei myöskään usea Kaukasian tai Vähän-Aasian nykyisistä osallistujamaista).
Israelin mukanaolo selittyy Euroopan yleisradiounionin EBU:n jäsenyydellä ja EBU:n jäsenyys pyrkimyksellä hyvittää toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja.
Tämä historia näyttää unohtuneen niiltä, jotka nykyisin suu vaahdossa vastustavat Israelin kelpuuttamista euroviisuihin. Muun muassa Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen edustalle oli eilen ripustettu sekä palestiinalaislippu että sateenkaarilippu, jotka peittivät rakennuksen julkisivua näennäisen sulassa sovussa.
Mielenosoittajat peräsivät Israelille viisuboikottia ja palestiinalaishallinnolle tunnustusta sekä vaativat kansanmurhan lopettamista. He paheksuivat Israelin tekemää kostoiskua Gazan kaistaleelle ja ovat vieneet protestinsa euroviisujen kisapaikalle Malmöön.
Tiedostavaisilta näyttää unohtuneen Israelin historia täysin. Alueen monisatamiljoonainen muslimiväestö on uhannut työntää juutalaiset mereen Israelin nykyisen valtion perustamisesta asti.
Ympäröivät valtiot ovat aloittaneet Israelia vastaan monta sotaa, ja jokaisen niistä ne ovat hävinneet karuin seurauksin.
Aina kun Israel vastaa johonkin arabimaiden tekemään sotilaalliseen tai terroristiseen iskuun, se on länsimaisen median ja muun vihervasemmiston mukaan sitä, että Israel hyökkää. Tämä kerta ei ole tehnyt poikkeusta.
Meneillään olevan konfliktin aloitti viime lokakuussa terroristijärjestö Hamas, joka Iranin aseistamana hyökkäsi Israelin puolella olevia siviilikohteita vastaan käyttäen alustanaan juuri Gazan aluetta.
Kun Israel vastasi iskuun ja aloitti alueen puhdistamisen terroristeista, palestiinalaishuiveissa esiintyvät suomalaiset sanoivat, että Israel tappaa viattomia siviilejä ja naisia sekä lapsia.
Hamas-hallinto itse tappaa omia naisiaan ja lapsiaan, koska teki Israelia vastaan hyökkäyksen, jonka se tiesi johtavan veriseen konfliktiin ja katastrofiin Gazan alueella. Koska iskulla ei ollut mitään sotastrategista syytä, Hamas teki sen pelkästään tuhon kierteen käynnistämiseksi.
Palestiinalaisaluetta vallassaan pitävän Hamas-hallinnon olisi pitänyt ymmärtää seuraukset ennen kuin ryhtyi terrori-iskuun Israelia vastaan.
Hamas on terroristijärjestö juuri siksi, että se ei välitä seurauksista vaan käyttää siviilejä kilpenä. Tässä mielessä se toimii samoin kuin Putin.
Mitä tekevät länsimaiden tiedostavaiset?
Palestiinalaisten verirätteihin sonnustautuneet Hamas-hallinnon tukijat osoittavat avoimesti mieltään terroristijärjestön puolesta ja ripustavat palestiinalaislipun vierelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnuksena tunnetun sateenkaarilipun häpäisten myös sen. Siten he paljastavat olevansa ilmeisesti noita vihervasemmiston feministisiä ja queer-ideologisia pölkkypäitä, jotka eivät ymmärrä sen enempää taloudesta kuin kansainvälisestä politiikastakaan mitään.
He ovat miltei aina poliittisten vääryyksien puolella vastustettuaan myös Suomen Nato-jäsenyyttä ja käännytyslakia ja vaadittuaan lisää maahanmuuttoa Lähi-idän muslimimaista. Omasta ahtaasta nurkkauksestaan he eivät ilmeisesti ymmärrä sitäkään, että islamistisissa maissa terrorisoidaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, joten islamin lauluja ei kannattaisi liioin laulaa.
Keskeinen syy kyseisen porukan mellakointiin Israelia vastaan ja Hamasin puolesta on se, että suuri osa kyseessä olevista suomalaisista mielenosoittajista on pariutunut ylirajaisesti Lähi-idästä maahanmuuttajina tulleiden muslimien kanssa. Tämä on saanut aikaan identiteettipoliittisen konfliktin, joka havaitaan kasvavana eripurana suomalaisen yhteiskuntamme sisällä.
Israelia haukkuessaan tuo pienehkö, meluisa ja julkisuutta hallitsemaan päästetty porukka on unohtanut, että Israel on Lähi-idän maailmankolkassa ainoa sateenkaariväen turvasatama, ja islamistisissa maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä viedään vapauden lisäksi pahimmassa tapauksessa myös henki.
En ole havainnut juutalaisten enkä israelilaisten tehneen länsimaissa terrori-iskuja, vaikka he ovat kärsineet vainoista ja joukkotuhosta ja kärsivät nykyisin myös tilanahtaudesta ja uhattuna olemisesta maatilkulla, joka on noin puolet Viron pinta-alasta.
Sen sijaan muslimiterroristit ovat tehneet suuren määrän terroritekoja länsimaissa. Niiden tarkoituksena on ollut paitsi herättää pelkoa ja osoittaa poliittista hallintaa, myös murhata ihmisiä ja tukea länsimaihin suuntautuvaa ja maahanmuuton muodossa harjoitettavaa miekkalähetystä.
Nyt tämä hulluus varjostaa myös Eurovision laulukilpailuja terrori-iskulla uhaten.
Tilanne on vertauskuvallisesti merkitsevä. Beethovenilaisen harmonian havina on muslimiterroristisen uhan alaisena Ruotsissa, jonne on syntynyt surkean maahanmuuttopolitiikan tuloksena pienen valtion kokoinen muslimiväestö, ja maa kamppailee arabiterroristisen väkivallan edessä voimatta asialle enää mitään.
Ongelma ei ole vain Eurovision laulukilpailujen pitopaikalla vaan kaikkialla yhteiskunnassa, jonne maahanmuuton ja väestönvaihdon vaikutukset ulottuvat.
Kuten jo sanoin, en nauti Eurovision truuttaamasta spektaakkelista, joka on turvoksissa tuulesta. En ole liioin identiteettipoliittisen klusteroitumisen kannalla, mutta tämän kerran tekisi mieleni liittyä yleisöön ihan vain tuen osoittamiseksi Israelille. Sikäli kuin tilaisuus antaa mahdollisuuden symboliseen kannanottoon, haluan asettua hyvän puolelle ja toivon, että Israel voittaa.
---
Päivitys 12.5.2024: Ykköseksi kipusikin Sveitsi, koska asiantuntijaraati ryhtyi sveitsiläiseksi ja antoi parhaat pisteet sille. Myös Ukraina ja Israel olivat kärjen tuntumassa, samoin Ranska, jonka esiintyjä oli syntyperältään algerialainen ja jonka äänestäminen tarjosi tilaisuuden poliittiseen kannanottoon maahanmuuton puolesta ja ”siirtomaaimperialismia” vastaan. Hollannin edustaja punaliputettiin pois kilpailusta muka-sopimattomasta seksuaalikäytöksestä moitittuna, joten näiden viisujen voittaja oli woke-aktivismi.
Suomalaiset näpelöivät puhelimillaan yleisöääniensä kärkipaikan Israelille, joten vapaus, tasa-arvoisuus ja veljeys ovat arvossaan Suomessa.
Jotakin puuttuu. Nyt kun pörssisähköstä on saanut maksaa 2,34 € / kWh, on valtavirtamediassa kieltäydytty kajoamasta sanallakaan hintojen vaihtelun juurisyihin. Eräs syy sähköhinnan horjahteluun on tietenkin tuurivoima, johon liittyvistä tuotantodilemmoista kirjoitin jo täällä.
Toinen syy on Euphemia-niminen Euroopan laajuinen sähköpörssi, jossa sähkön lisäksi virtaa raha ja josta kirjoitin täällä.
Se, että sähkölämmitteisten talojen postiluukuista tulee nyt 100 euron päivälaskuja, johtuu kuitenkin tosiasiasta, että Suomesta puuttuu huippukulutuksen aikoina vähintään 2 000 megawattia tehoa.
Suomi ei siis ole kaikista vihreän siirtymän onnistumista hehkuttavista otsikoista huolimatta sähkön suhteen omavarainen vaan ainoastaan omahyväinen.
Medianmielestäsyy korkeaan sähkönhintaan on pakkanen, niin kuin maan kiertoliikkeen syy on pyöriminen.
Pääsyy on kuitenkin hiilivoiman alasajo. Sörnäisissä sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala suljettiin viime keväänä Perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Inkoon hiilivoimalan piiput räjäytettiin pahuuden symboleina.
Tässä vihreässä politiikassa on dynamiittia nimenomaan siksi, että se on dynamiittityhmää. Nopeasti käyttöön otettavaa hiilivoimaa tarvittaisiin tuulivoiman säätövoimaksi, ja sen vuoksi ne ovat erottamattomia. Ja siksi toimivat hiilivoimalat pitäisi säästää, etenkin kun ne ovat Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todettuja.
Siksi myös EU-johteinen päästökauppa (noin 100 € / tonni) pitäisi laittaa tauolle, kunnes Ukrainan sodasta johtuva energia- ja talouskriisi on ratkaistu.
Samaan aikaan kun kansakunta kärsii absoluuttisesta sähköpulasta tai vähintäänkin kulutuksen ja tuotannon epätasapainosta, viherjohtoinen (Atte Harjanne) energiayhtiö Helen käärii suuria liikevoittoja rahoittaakseen vihreää siirtymää. Helenin hallituksen entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr.) kehotti vielä syksyllä 2022 kansalaisia tekemään pörssisähkösopimuksen, koska ”sähkön hinta nousee koko ajan aivan tolkuttomasti”.
Suunnattomia taloudellisia pääomia tarvitaan Valituista Paloista Helsingin Sanomista kotoisin olevien illuusioiden rahoittamiseen, kuten meriveden lämpötalteenoton kehittämiseen ja samanaikaiseen trooppisten tekosaarten rakentamiseen Helsingin vesille (aiheesta täällä).
Todellisuus on sitä, että kansalaisia pakotetaan alentamaan huoneistolämpötiloja sekä siirtämään pyykinpesua, leipomista, paistamista, pölynimurointia ja saunomista.
Kaukolämmön kynsiminen lämmityspatterihin ei tule onnistumaan, ja ennen pitkää helsinkiläiset ovat asunnoissaan motissa kuin Raatteen tiellä kylmyyteen kuolleet taistelijat, ja asunnoista tullaan varpaat mustina ulos.
Nyt kun viher-Hitlerit ovat onnistuneet totalitarismeille tyypillisen tasa-arvon nimissä taannuttamaan hyvinvointivaltio Suomen kehitysmaiden tasolle, päästään Suomessakin ihan aidosti eläytymään pimeyteen ja kylmyyteen kuin nietzscheläis-wagneriaanisessa kärsimysnäytelmässä.
Viherkommunismi on ajettu ylimitoitetulla ilmastopolitiikalla niin pitkälle, että sähkölasku vie neljänneksen suomalaisyritysten liikevaihdosta. Se vaarantaa myös ulkomaiset investoinnit Suomeen samalla kun vihreän vedyn valmistajat kääntyvät yksi toisensa jälkeen energiaparatiisi Suomesta pois.
Vihreät voivat iloita siitä, että tämä ei ole kuitenkaan sitä oikeaa vihreyttä, mutta siltikin se on pieni hinta siitä, että maailma pelastuu!
Ai mikä klikinvastainen uutinen? No tietysti sellainen, jonka kohdalla yhdenkään etusormen ei toivota hievahtavan. Klikkiuutinen tästä jutusta tulisi vasta, jos onnistuisin kytkemään siihen jollakin tavoin somejulkkis Sanna Marinin tumput ja villasukat. Niin itse asiassa kävikin jo.
Olen aina ihmetellyt ilmastonsuojelun puolesta keuhkoavien vihreiden ihastusta lentomatkailuun ja heidän haluaan kerskailla kaukomatkoillaan.
Lentoon on lähtenyt puheenparsikin, jonka mukaan vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ”jätti autonsa kotiin ja matkusti perheineen Japaniin”.
Voidaan kysyä, ovatko he niin tyhmiä, että he eivät ymmärrä toimintansa kaksinaamaisuutta, vai niin ovelia, että messuamalla ilmastonsuojelun puolesta he koettavat varata kalleimmat ja saastuttavimmat elämäntavat vain itselleen.
Ilmeisesti ovelia, sillä patistellessaan toisia ihmisiä ilmastotalkoisiin, huoneistolämpötilojen alennuksiin ja liikkumisrajoituksiin he toimivat aitojen viherdiktaattorien tavoin eivätkä paheksu loistoluokan kulkupelejä, kunhan ne kyyditsevät heitä itseään.
Iltalehti paljasti äskettäin, että vihreiden Jenni Pitkon johtama eduskunnan ympäristövaliokunta lensi Intiaan bisnesluokassa ja yöpyi viiden tähden hotellissa. Lasku kahdeksan kansanedustajan matkasta veronmaksajille oli yli 60 000 euroa.
Lehden mukaan lentoihin paloi 43 458,86 euroa, hotellit maksoivat 15 107,74 euroa, ja päivärahoihin meni 2 317,61 euroa.
Matkalla olivat mukana puheenjohtaja Jenni Pitkon (vihr.) lisäksi jäsenet Marko Asell (sd.), Noora Fagerström (kok.), Petri Huru (ps.), Mai Kivelä (vas.), Hanna Kosonen (kesk.), Mikko Ollikainen (r.) ja Mikko Polvinen (ps.). Lisäksi matkalle osallistui valiokuntaneuvos Marja Ekroos.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma (sd.) ja jäsen Sara Seppänen (ps.) peruivat matkansa, joten aivan koko eduskuntaa ja sen valiokuntaa ei vihreävetoinen ökymatka häpäise. Mutta se vie kyllä pohjaa turhalta ilmaston puolesta huolestumiselta.
Menopaluulento välillä Helsinki–Frankfurt–Delhi tuottaa päästölaskurien mukaan noin 1 500
kilon hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa yli 10 000 kilometrin ajoa bensiinikäyttöisellä autolla.
Puheenjohtaja Pitko puolustelee matkaa Instagramissaan selittelemällä, että ”[y]mpäristötyön onnistuminen Intian kaltaisissa nopeasti kehittyvissä
maissa voi olla ratkaisevaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon
ratkaisemisessa”!
Siksi ympäristötuhoja piti siis matkustaa paikan päälle ihmettelemään ja harjoittamaan.
Eräät ovat sanoneet, että päästöjä pitää vähentää siellä, missä niitä eniten aiheutetaan. Valiokunta ymmärsi tämän ilmeisesti niin, että päästöjä pitää matkustaa tuottamaan muualle maailmaan, jotta niitä ei tuotettaisi Suomessa.
Smoothiebaarinsa myynnillä sivistynyt Kokoomuksen lumihiutalepoliitikko, Noora Fagerström, puolestaan selvensi matkansa antia pupillinreiästä päänsä sisälle menneillä yksinkertaisilla havainnoilla:
”Valtava kontrasti eri alueiden välillä. Slummeja,
sekä aivan mielettömän upeita alueita. Köyhyys näkyy, mutta ihmiset ovat
hyväntuulisia. [...] Saasteet tähän aikaan vuodesta vaarallisella tasolla. Haisi palaneelta
ja päänsärky vaivasi. Todella likaista yleisillä alueilla. Roskia
ympäriinsä ja haju kammottava. Älyttömän maukasta ruokaa ja hyvä palvelu kaikkialla.”
Tässä epäilemättä hyvin älyllisessä lähestymistavassa tuli sitä kaivattua vastinetta Suomen veronmaksajille. Petteri Orpon (kok.) peräämät sosiaaliturvaleikkaukset etenevät niin, että täälläkin päästään viettämään fakiirin elämää piikkimaton päällä.
Siitä kai valiokunta meni Delhiin esimerkkiä hakemaan. Ilmasto-swastika pyörii viher-Hitlerien propagandassa tainnuttaen kansalaiset vyönkiristyksiin, joiden verukkeina toimivat taikasanat ”hiilineutraalius”, ”luontokato”, ”ilmastonsuojelu” ja ”ilmastotalkoot”.
Pylvästalon ilmastodemonit ovat juuri niitä talkoolaisia, jotka saapuvat paikalle aina silloin kun työt ovat jo tehdyt ja sanovat: ”Me teimme sen!”
Valiokunnan luksusmatkassa yhdistyvät irvokkaalla tavalla ilmastonsuojelun kaksinaismoralistisuus ja ”köyhyyden vastustaminen”.
Mainittakoon, että matkalla mukana oli myös entinen opetusministerin sijainen Hanna Kosonen (kesk.), joka käynnisti poliittisen ajojahdin mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan vuonna 2020 sekä vaati ministeriötä perimään tutkimukseni julkaisijalta Suomen Perustalta takaisin 10 200 euroa kirjan tuotantokuluja, koska tutkimus ei ollut hänen mielestään valtiollisen tasa-arvopolitiikan mukainen.
Kososen harjoittama tiedepoliittinen kiristys (aiheesta täällä ja täällä) joutuu hänen ökymatkansa kautta entistäkin nolompaan valoon.
Olen sitä mieltä, että eduskunnan kanslian pitäisi harkita matkan tarkoituksenmukaisuus ja taso uudestaan ja periä matkan osallistujilta takaisin kaikki ne kulut, jotka ylittävät sen, mitä tavanomainen turistireissu voi maksaa.
Toivon lisäksi, että kansalaiset muistavat asian ja potkaisevat seuraavissa vaaleissa kyseiset kansanedustajat ulos eduskuntatalon pylväiden väleistä niin, että entinen hiihtosuunnistaja Kosonenkin pääsee takaisin Savoon työntelemään kelkkaa uusi kompassi kädessään.
Dubaissa päättyi aivan äskettäin ilmastokonsiili, jossa sovittiin entistä kunnianhimoisemman eli ylimitoitetumman uskonkappaleen liittämisestä ilmastouskovaisten dogmikirjaan. Sen mukaan ”maailma” ”siirtyy pois” fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä.
Sittenpä loppuu varmasti tuo hysteerinen maasta toiseen lentäminenkin, joka ei oikeastaan ole muuta kuin sekavasti ajattelevien ihmisten todellisuuspakoa ja internatsismin ilmausta. Kaukomaille matkailun sijasta heidän kannattaisi matkustaa itseensä.
Eduskunnan pääsihteeriksi nimitettiin hiljattain Suojelupoliisin johtaja Antti Pelttari. Hänen sopisi nyt suojella kansalaisia kansanedustajien tyrmistyttävän huonolta esimerkiltä ja laittaa moraalisesti mädäntyneiden kansanedustajien matkat ja edustuskulut parempaan kontrolliin.
Valiokuntamatkailu on sosiaalisen korruption muoto. Matkalle pääsyä käytetään valiokunnissa poliittisen kaupankäynnin välineenä ja palkintona suostumisesta esityksiin: ”Jos kannatat tätä, se on Kaukoidän matka. Jos hyväksyt tuon, pääset matkalle Etelä-Amerikkaan.”
Samalla kun eduskunnan enemmistö on hallituksen esitysten mukaisesti leikannut ihmisten perusturvaa, kansanedustajat ovat harmonisen yksimielisesti löytäneet rahaa omiin matkoihinsa ja kristillisten eheytysjärjestöjen sekä muiden uskonlahkojen tukemiseen.
Minun mielestäni jokaisen kansanedustajan pitäisi maksaa valiokuntamatkoistaan vähintään 50 prosenttia itse, sillä matkojen tarkoitus on vähintään 50-prosenttisesti viihteellinen.
Autolehdissä vertailtiin 1970-luvulla Moskvitshia ja Ladaa. Kumpi kannattaisi ostaa? Parivertailuja tehdään nykyisinkin monissa julkaisuissa.
Poliittiseen parivertailuun tarjoutui tilaisuus, kun luottamusihmiset, apulaispormestarit Anni Sinnemäki (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.), pyrkivät muistuttamaan olemassaolostaan tekemällä poliittisia aloitteita.
Sinnemäki ehdotti äskettäin, että Helsingin päiväkodeissa ei enää tarjoiltaisi liharuokaa. Helsingin Sanomat suurensi aloitteen juttuunsa, jossa kirjoitettiin, että ”apulaispormestari harkitsisi päiväkoteihin lihakieltoa”. Lehdessä ilmeisesti luultiin ehdotuksen olevan hyvä ja kannatusta Sinnemäelle kätilöivä hanke.
Apulaispormestarin lihaviha tuli kuitenkin takaisin nopeasti kuin löyly kuumalta kiukaalta sekä kansalaisilta että Sinnemäen kollegoilta kaupungintalosta.
Sinnemäki teki hiljattain myös toisen aloitteen, jossa hän esitti polttomoottoriautojen kieltämistä Helsingin keskustassa. Mallina hänellä oli tietysti Tukholma, joka lienee toiminut myös vihreiden maahanmuuttopolitiikan esimerkkinä.
Tämäkin hanke torpattiin epärealistisena haihatteluna sekä oikeiston että demarien ja Vasemmistoliiton toimesta ”sosiaalisesti epäoikeudenmukaisena”. Ruokakassia Espalta ei enää voisi hakea Ladalla. Sitä paitsi demarien laskeva tähti Sanna Marin ajattaa itseään edelleen limusiinilla, ja olenkin sanonut, että vihervasemmistolaiset arvostelevat luksusautoilua aina muulloin, paitsi silloin kun luksusautot kyyditsevät heitä itseään.
Arhinmäki sai tältä tehtävärastilta vähemmän negatiivisia pisteitä kuin Sinnemäki, sillä Arhinmäki ymmärsi vastustaa aloitetta, joka on selvästi toteuttamiskelvoton. Koska huonon vastustaminen ei ole vielä hyvää, Arhinmäelle ei jaeta kuitenkaan yhtään positiivista pistettä.
Ratkaisevan positiivisen pisteen Arhinmäki saa aloittesta, jonka hän teki Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiön Hekan ja asumisoikeusyhtiön Hason pelastamiseksi velkakuilun partaalta ja jossa hän esitti tonttivuokrien alentamista.
Poliittisia pisteitä saa ilmeisen helposti, kun vaatii jotain sellaista, mikä on välttämätöntä ja sanoo sen ensin sekä saa tuekseen valtamedian, joka päättää sitten siitä, kenen nimiin aloite kirjataan.
Tonttivuokrien alennusesitys olisi itse asiassa kuulunut Sinnemäen tehtäviin, joten tehtäviensä laiminlyömisestä hänelle on jaettava taaskin miinuspisteitä.
Näin parivertailun voittaa Arhinmäki, joka osoittaa Vasemmistoliitossa olevan enemmän talousrealismia kuin Vihreissä, joissa sitä ei ole yhtään. Tämä johtunee siitä, että Vihreitä kansoittavat kiilusilmäiset idealistit, kun taas vasemmiston kaaderissa köyhyys opettaa kansalaisille taloustiedettä.
Julkisuutta Arhinmäen aloite tosin nautti vähemmän kuin hänen graffitinsa, jonka tekeminen eteni nopeammin kuin aloite tonttivuokrien leikkaamiseksi. Minä muuten toivon Ultra Bran come backia, sillä bändiltä puutuu pätevä runoilija-sanoittaja.
---
Päivitys 2.11.2023: Arhinmäen aloite tonttivuokrien alentamisesta ei mennyt läpi, mutta Heka ja Haso saavat lohdutukseksi suoraa tukea yhteensä 20 miljoonaa. Poliittisia pisteitä Arhinmäelle ei tuosta heru, sillä Hekan ja Hason ylivelkaannuttamista ja ylirakentamista on vaatinut nimenomaan Arhinmäen oma ryhmä Vasemmistoliitto yhdessä SDP:n ja Vihreiden kanssa. Näin vasemmisto korjaa omia virheitään ja Arhinmäki ostaa poliittista kannatusta veronmaksajien rahoilla.
Päivitys 22.11.2023: Kiitokseksi juhannuksen ajan aktivismistaan Arhimäkeä vastaan nostettiin syyte, joka takaa apulaispormestarille poliittista julkisuutta seuraaviin kunta- ja eduskuntavaaleihin asti.
Kaikkihan sen tiesivät, missä järjestyksessä puolueet maaliin tulevat, jopa minä, joka olen huono ennustamaan mitään varsinkaan etukäteen.
Kokoomuksen 48 (+10) ja Perussuomalaisten 46 (+7) paikkaa kertovat selvin sävelin, että kansakunta kaipaa rationalismia, ei hasardihommia, jotka jatkoivat nyt Kepun laskuliukua 8 paikan menetyksellä 23:een. Syy: Keskustan hallitusyhteistyö väärien puolueiden kanssa.
Äänestäjien vastausta vihervasemmistolaiselle politiikan teolle ei voi peitellä SDP:n kolmen paikan lisäyksellä (43 [+3]), sillä puolue pumppasi kannatuslisäyksensä Vihreistä (13 [–7]) ja Vasemmistoliitosta (11 [–5]). Kaikki tuo romahdus ei kuitenkaan mahtunut SDP:hen, vaan sitä virtasi yhdeksän paikan verran myös Perussuomalaisiin ja Kokoomukseen, ja kahdeksan siirtyi Kepusta. Epäluottamuslause vihervasemmistolaiselle politiikalle oli kirkas.
Vihervasemmiston kokonaistappio on voitto Suomen julkiselle taloudelle, ja siitä hyötyy jokainen suomalainen. ”Kunnianhimoinen” ilmastopolitiikka ei riittänyt viemään Vihreitä läheskään pohjalle, vaan paljon hiilineutralisointia ja muuta suomalaisten kiusaamista vielä tarvitaan, ennen kuin puolue on aivan nollan tuntumassa.
Hallitustunnustelijan nimeämistapa ohjaa äänestämistä tavalla, jolla demarit pystyivät vierittämään kannatusta kontolleen. Perussuomalaisten eristäminen ennakolta oli vivutusta, jolla SDP pyrki hyödyntämään Perussuomalaisia kohtaan kytevää vastustusta. Demarien ja RKP:n persuvastaisuus käyttää voimanlähteenään vihaa ja luo kahtiajakoja.
Pois sulkemisen politiikkaan nämä puolueet tukeutuvat aina, kun se on kyseisten puolueiden oman edun mukaista, mutta silti ne kehtaavat sanoa itseään demokratian, vapauden ja tasa-arvon puolustajiksi. Yhteistoiminnasta kieltäytyminen perussuomalaisten kanssa on ahdasmielistä ja nurkkakuntaista politiikkaa, joka edustaa impivaaralaisuutta, sisäänpäinkääntyneisyyttä, umpioitumista ja näivettyneisyyttä. Politiikkaa niissä ei ole ollenkaan, sillä politiikan olemus on keskustelevuus ja sovittelevuus.
Sanna Marinin (sd.) markkinoima taktikointisyöte ei johtanut vilpittömään vaalikäyttäytymiseen, eikä taktinen äänestäminen anna oikeaa kuvaa kansalaisten poliittisista näkemyksistä. Siksi ”pääministerivaaliin” johtavan hallitusprosessin käytänteitä kannattaisi pohtia uudestaan. Perustuslain 61 § ei ylipäätään velvoita luovuttamaan hallituksen muodostajan tehtävää suurimmalle puolueelle, vaan kyseessä on pelkkä eduskunnan omaksuma käytäntö.
Joka tapauksessa enemmistöhallituksen kokoaminen vaatii taaskin enemmän puolueita kuin kaksi.
Hallituksen syntymistä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten rungon ympärille vaikeuttaa se, että 10 paikan RKP on neliraajajarruttanut hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, ja Keskusta jäänee kahden peräkkäisen eduskuntavaalitappionsa jälkeen oppositioon. Krisujen 5 paikkaa ei yksin riitä oikeistolaisen enemmistöhallituksen tilkkeeksi, ja vihervasemmistolaiset puolueet ovat ilmoittaneet kielteisyydestään jo etukäteen.
Mikä neuvoksi? Juonittelun ja pelaamisen hallitsevassa Kepussa voidaan herätä vaalikrapulasta siihen tosiasiaan, että puolueen kannatus ei välttämättä kasva oppositiossa, mutta oikeistohallituksessa Keskustalla olisi mahdollisuus korjata virheensä. Oikeistojohteiseen hallitukseen osallistuminen todennäköisesti korjaisi Kepun kolhuja paremmin kuin räksyttäminen samassa ekologisessa lokerossa, jossa se tähän asti oli vihreiden ja vasemmiston kanssa.
Annan Anneli Saarikolle (kesk.) vinkin: älä vaihda paikkaa hallitusaitiossa vaan vaihda paikkaa väärästä jengistä oikeaan porukkaan. Menee paremmin. Lisäksi Kepu voisi edistää omia tavoitteitaan paremmin porvarihallituksessa kuin vasemmiston kanssa oppositiossa.
Minun veikkauskuponkini on kuitenkin KOK + PS + RKP + KD. Vaaleissahan ratkaistaan tunnetusti vain se, keistä tulee RKP:n hallituskumppaneita, joten tämä rivi on sen verran todennäköinen, ettei sen voittokertoimella saisi edes rahojaan takaisin. Kokoomuksen komennossa joka tapauksessa leikataan perusturvasta, edistetään maahanmuuttoa ja nopeutetaan ilmastotavoitteita vuoteen 2027 asti...
Erityisesti iloitsen Kokoomuksesta poissuljetun ja Perussuomalaisiin siirtyneen helsinkiläisen Wille Rydmanin uudelleenvalinnasta. Hänen saamansa luottamus osoittaa, että Helsingin Sanomien harjoittama mustamaalauskampanja ei toiminut eikä valheiden levittäminen kannata.
Willen kohtelu muistutti mediatutkimukseni Totuus kiihottaa vääristelyä Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muissa valtavirran medioissa, jotka kostivat esittämäni mediakritiikin terrorisoimalla tutkijanmaineeni perättömillä naisvihaväitteillä ja pilaamalla poliittisen osallistumiseni mahdollisuudet ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi.
Iloitsen myös nuorten perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen valinnasta Tampereelta ja Miko Bergbomin valituksi tulemisesta Sastamalasta. Molemmat ovat entisiä asuinkaupunkejani.
Nuorissa on kansakunnan tulevaisuus, ja heidän viisinumeroiset äänimääränsä osoittavat, että nuoret ovat kiinnostuneita Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta eivätkä vain kehitysmaiden hyvinvoinnista ja abstraktioista, kuten ”luontokato”, ”hiilinielu”, ”ilmastonmuutos” ja ”monimuotoisuus”. Uusia valtiomiehiä tämä maa tarvitseekin.
---
P. S. Aika erikoinen oli muuten tuo naisvihaväite, jonka kautta ei vihata vain minua vaan josta on tullut globaali kulttuurimeemi. Brittilehdessä väitettiin, että Sanna Marinin kampitti ”naisviha” (misogyny), ja suomalaisessa lehdessä valiteltiin, että kyse oli ”naisvihasta”, kun muuan politiikan asiantuntijana esiintyvä median lausuntoautomaatti ei saanutkaan omalle narsismilleen mieluista vastaanottoa yleisössä.
Kyse ei ole naisvihasta, kun joku sanoo jotain älyllistä, tai sitten on vain niin, että kaikki älyllinen on naisvihaa. Ehkä feministien kannattaisi hillitä hormonejaan, tai muuten meitä uhkaa misandria (miesviha).
Ilmastokokouksista on tullut todellinen lypsykone kehitysmaille, jotka pystyvät vuodesta toiseen kiristämään Euroopan mailta avustuksia vedoten länsimaiden ”kolonialistiseen ja imperialistiseen historiaan”.
Länsimaiden käsivarsille heittäytyminen on moraalisesti kyseenalaista, sillä on väärin syyllistää nykyisiä ihmisiä menneiden sukupolvien toimista, jotka on tehty täysin erilaisissa oloissa ja toisenlaisten olosuhteiden vallitessa. Kyseessä on historian tulkintaan liittyvä anakronismin ja presentismin harha.
Kehitysmaiden pitäisi kiittää Euroopan maita länsimaisten vaikutteiden levittämisestä Afrikan, Amerikan ja Kauko-idän kehitysmaihin, joissa tiet, satamat ja koulut olisivat edelleen rakentamatta ilman eurooppalaisten apua.
Silti esimeriksi Yleisradio näki Egyptin ilmastokokouksen merkittävimpänä antina sen, että ”EU käänsi viime hetkellä kelkkansa ja tukeekin nyt kiisteltyä rahastoa, josta köyhille maille maksetaan ilmastokriisin aiheuttamia tuhoja”.
Vaikka Egyptissä ei nyt orjuutettu länsimaita uusilla suojeluvelvoittella,
lisämaksujen länkiin länsimaita kyllä laitettiin. Ainoa mistä sovittiin,
olivat rahalliset avustukset kehitysmaille.
Länsimaalaisten veronmaksajien rahojen valutus Saharan hiekkaan siis jatkuu ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta ja eurooppalaisten ihmisten syyllisyyttä.
Tukenaan toimittaja Hanna Eskosella olivat Sharm el-Sheikiin matkustaneet ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), ministeriön ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia ja ilmastoasiantuntijana esiintyvä Emilia Runeberg kehitysyhteistyöjärjestö Fingosta, jota oman käsitykseni mukaan ei pitäisi olla olemassakaan saati rahoittaa valtion varoista.
Taustaoletuksena ilmastopoliittisessa rahan imuroinnissa on, että teolliset länsimaat ovat mukamas syypäitä Afrikan kuivuudesta johtuviin satojen menetyksiin. Tosiasiassa Euroopan unioni tuottaa vain 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöstä, kun taas kehitysmaat tuottavat niistä jo yli puolet.
Hyvää tämänkertaisessa kokouksessa oli vain se, ettei kehitysmaille annettu uusia päästömyönnytyksiä. Kiinalle jo Pariisissa annettu oikeus jatkaa ja lisätä hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 asti ilmeisesti on katsottu riittäväksi.
Juuri tuon myönnytyksen Kiina käyttää täydesti hyväkseen avaamalla uuden hiilivoimalan joka kolmas viikko samalla, kun Suomessa toimivia ja maailman ympäristöystävällisimmiksi todettuja hiilivoimaloita Vihreät pakottavat sulkemaan.
Vihreille kiilusilmille mikään ei ole kuitenkaan tarpeeksi, minkä saimme lukea Sharm el-Sheikiin matkustaneen Ylen toimittajan jutusta”Egyptin ilmastokokous päättyi mahalaskuun – vain yksi toivonpilkahdus kuultiin, ja sekin peittyi lentokoneiden pauhuun”.
”Toivonpilkahduksessa” ei ollut kyse siitä, että Greta Thunberg oli jättänyt sinne menemättä, vaan siitä, että Brasilia oli luvannut aloittaa sademetsien suojelun uudestaan.
Egyptin Mövenpick-hotellit eivät ilmeisesti kelvanneet Thunbergille, mutta hän muisti saapua saarnaamaan Davosin talousfoorumiin Sveitsiin, jonne myös Suomesta lensi laaja saattue kärjessään pääministeri Sanna Marin (sd.), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).
Suomen panos hiilidioksidipäästöjen lisäämiseen jäi taaskin vähäiseksi, sillä kansainvälinen eliitti on suihkaissut Davosiin noin 1500 yksityiskoneella, joista lähimmät vain 21 kilometrin päästä.
Olen aina itse ihmetellyt vihervasemmistolaisten poliitikkojen, samppanjasosialistien, kaviaarikommunistien ja muiden iskurityöläisten mieltymystä ulkomaanmatkailuun ja heidän kykyään sulkea silmänsä omilta hiilijalanjäljiltään (joita ei tietenkään näy, kun lentää kymmenen kilometriä maanpinnan yläpuolella).
Vihreiden kansanedustajan Outi Alanko-Kahiluodon tavasta”jättää autonsa kotiin ja matkustaa perheensä kanssa Japaniin”, tuli aikoinaan nettimeemi.
Milloin vihreät jättävät lentokoneensa kotiin ja valitsevat raideliikenteen?
Greta Thunbergin on media jo kalvanut loppuun, sillä hän alkaa olla liian
aikuinen idoliksi ja harhaanjohtamisen välineeksi. Niinpä media on julistanut hänet parrasvaloista kadonneeksi. Aiheesta kirjoitti myös Suomen Uutiset, ja itse puhuin aiheesta täällä.
Nykyisessä kiertotaloudessa taistolaisuus on kompostien aarteista yhä uudelleen esiin nouseva luonnonvara.
Vasemmiston universalistinen metafysiikka saa nykyään ilmaisunsa uustaistolaisten halussa pukea sosialistinen ideologiansa luonnonsuojelun kaapuun.
Mitä tuo metafysiikka sitten oikein on? Se on yleismaailmallista valtaa tavoitteleva uskomusjärjestelmä, jonka kautta yksityinen omaisuus yritetään saattaa julkiseen hallintaan ja kansallinen varallisuus riistää pois kansakuntien itsemäärämisoikeuden piiristä.
Euroopan unionissa on menossa metsien sosialisointi, jota harjoitetaan luonnonsuojelun verukkeella.
Kaikki tietävät, että Suomen metsät kasvavat vuodessa enemmän kuin niitä kaadetaan, vaikkakin kasvu on hieman hidastunut johtuen metsien nopeasta uudistamisesta. Nuori puu kasvaa ja sitoo hiiltä hitaammin kuin vanha.
Suomessa talousmetsiä on hoidettu hyvin vain yhdestä syystä: se on kannattanut niiden omistajille.
Jos taloudellinen motiivi metsien omistamiseen ja hoitamiseen menetetään, kukaan tai mikään ei ota hoitaakseen niitä nykyistä paremmin. Metsien suojelu jää valtion kontolle, samoin myös oikeusvaltioperiaatteen vastaisesta sosialisoinnista metsien omistajille mahdollisesti maksettavat korvaukset.
Metsän ei kuitenkaan pitäisi olla sosiaalitoimisto.
Kauppalehti kirjoitti jokin aika sitten, että ”[t]unnettu yritysvaikuttaja harkitsee metsien myymistä – Suurmetsänomistajat pitävät ennallistamista järjettömänä”.
Tämä pitää varmasti paikkaansa koskien kaikkia, jotka haistavat rahan. Mutta metsien vihersosialisoimisessa on kyse enemmästä: länsimaisen arvopohjan ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta.
Hakkuukielloilla ja käytön rajoituksilla loukataan niin pienten kuin suurtenkin metsänomistajien perustuslaillista omaisuudensuojaa. Suomen perustuslain 15 §:ssä määritelty omaisuudensuoja on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määritelty ihmisoikeus (1 lisäpöytäkirja, 1 artikla).
Yksityismetsien käytön rajoittaminen on viherkommunismia, ja se on vastoin omistamisen ideaa itseään. Punavihreät kiilusilmät ilkkuvat, etteivät käyttörajoitukset, suojeluvelvoitteet ja sertifikaatit estä suinkaan omistamasta metsiä. He vain pyrkivät päättämään siitä, mitä omistajat saavat tai voivat omaisuudellaan tehdä.
Filosofi Max Stirnerin ajoista asti omistamisella on tarkoitettu kykyä päättää varallisuutensa käytöstä itsenäisesti ja toisista ihmisistä riippumattomasti. Muussa tapauksessa omistajuutta ei ole.
Metsiä on sosialisoitu jo pitkään Suomen omalla metsälainsäädännöllä, joka velvoittaa muun muassa huolehtimaan metsien uudistamisesta hakkuiden jälkeen. Valtiollinen Metsäkeskus on avustanut valtion omien vaateiden toteuttamisessa korvaamalla istutuskuluja vain pieneltä osin. Argumenttina on tällöinkin ollut maasta saatava taloudellinen hyöty.
Viime vuosina metsien sosialisoimista on ajettu etupäässä luonnonsuojeluun liittyvillä verukkeilla. Niitä Suomen sosialistihallitus on käyttänyt ensin ilmastolain ja sitten myös luonnonsuojelulain edistämiseen. Molempien taustalla ovat vaikuttaneet Euroopan unionin luontodirektiivit ja viimeisimpänä ennallistamisasetus.
Ensin vedottiin ”luontokatoon”
Ensinnäkin (1) on vedottu esteettis-moralistiseen ”luontokatoon” ja sen pohjalta kumpuavaan ennallistamisvaateeseen, ikään kuin luonnontila olisi itseisarvoista ja tavoiteltavaa. Vihreät kiilusilmät ovat piiloutuneet valkoselkätikkojen ja liito-oravien taakse ja heitelleet käpyjä kuin kranaatteja sieltä. Molempien eläinten vuoksi on metsiä määrätty hakkuukieltoon.
Jokin aika sitten Yleisradion TV-uutisissa (19.6.2022) ja Ylen verkkosivuille päätyneessä toimittaja Veikko Eromäen jutussa suitsutettiin Greenpeacen, Luonto-Liiton ja Elokapinan aloittamaa ”metsävahtitoimintaa”, jolla vihreät anarkistit käyvät käsiksi valtion ja yksityisten tahojen
omistamaan metsävarallisuuteen pyrkien saattamaan talousmetsiä
hakkuukelvottomiksi luonnonsuojelualueiksi.
Vihreät pioneerit tietävät saapua paikalle, sillä hakkuista on tehtävä Metsäkeskukselle julkinen ennakkoilmoitus, jonka perusteella vihersosialismin lähettiläät lähtevät matkaan liito-oravien papanoita repuissaan. Luokkakaunainen kateus metsän omistajille ajaa heidät tuhoisaan taisteluun.
Epäilyksen varjoon saatettuja metsiä ei osta kukaan – ei myöskään sertifioimatonta puuta. Metsän omistaja on tällöin ekoanarkistien panttivanki ja sellaisena aidosti uhanalainen.
Sen sijaan liito-orava ei ole maailmalaajuisesti uhanalainen eikä edes harvinainen olento, vaan sitä esiintyy laajasti Venäjän, Kaukasian ja Keski-Euroopan havumetsävyöhykkeellä, eikä sen suojeluun pidä ryhtyä vain siksi, että se sattuu olemaan harvinainen Suomessa.
Yleisradio on tottahan toki mainostanut myös ”ennallistamista”, jolla tarkoitetaan omistajan oikeutta polttaametsänsä saattaakseen sen ”luonnontilaan”. Uhanalainen onkin nyt Suomi-neito, joka olisi pelastettava ennen hyppäämistään koskeen!
Maaseudun Tulevaisuus -lehden kirjoittaja vastasi vaateisiin, että metsällä ei ole mitään tiettyä tilaa, jossa se pysyisi tai johon sen voisi ”palauttaa”, ja siksi ennallistaminen olisi täysin mielivaltaista.
Mielivaltaista se on ollut Euroopan unionissa, joka määräsi palautuspisteeksi vuoden 1952. Siihen mennessä Saksan ja monien muiden Keski-Euroopan maiden metsiä oli ehditty kaataa sotien ja teollistumisen tuiskeissa, mutta Suomen metsät olivat vain tuuheutuneet.
Paluu tuohon todellisuuteen tulisi siis Suomelle kalliiksi paitsi sinänsä, myös muille EU-maille lankeaviin laskuihin verrattuna.
Vihreiden hallussa oleva ympäristöministeriö ei hintalappuja kerro, sillä tämänkään EU-vaateen lopullista laskua ei tiedä kukaan, mutta arviot voi lukea lehdistä.
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen pitäisi ennallistaa luontoa vuoteen 2030 mennessä 1,2 miljoonan hehtaarin alueella ja vuoteen 2050 mennessä 3,6 miljoonan hehtaarin alueella. Iltalehden haastatteleman ekologian professorin Janne Kotirannan mukaan miljoona hehtaaria on ”valtava alue kahdeksassa vuodessa”. Hänkin tosin näkee ennallistamisessa vain pragmaattisen vaikeuden – ei periaatteellista vääryyttä.
EU-komission (todennäköisesti) vähättelevän arvon mukaan Suomen valtiolle lankeaisi 931 miljoonan euron vuotuinen lasku.
Ennallistamiseen liittyvät vaateet ovat niin hulluja, että ne tunnusti jo Yleisradiokin: toimittaja Eelis Rytkösen laatimassa jutussa”Ojia tukkoon, kiviä koskeen – tätä tarkoittaa EU:n ennallistamisasetus, josta hallitus riitautui”.
Miljardi toisensa perään saapuvien EU-laskujen vuoksi Suomen tulisi erota Euroopan unionista ja sen mielivaltaisesta määräilypolitiikasta heti, kun pääasiallinen turvallisuuseste on väistynyt ja Nato-jäsenyys on saatu voimaan.
Perusväittämä luonnon tai luontoarvojen katoamisesta on todistamatta ja absurdi, sillä luonnon käsite on määrittelemättä. Määrittelemättä on myös luonnon ja ihmisen luoman kulttuurin raja. Myös ihminen kuuluu luontoon, eikä luonnolla ole mitään itseisarvoa vaan lähinnä välinearvo ihmisen ja luonnon välisen riippuvuussuhteen vuoksi.
Tosiasiassa luonto valtaa alaa kaikilta paikoilta, jotka ihminen on jättänyt, esimerkiksi Itä-Suomen väestökatoalueilta ja autiotuneilta pihoilta. Luonto on luonnonvarainen, eikä sen toiminnasta tarvitse olla huolissaan sen enenpää Luonnonvarakeskuksessa kuin muallakaan.
Sellainen luontokatoväite, joka kadottaa luonnonvarat niiden omistajilta, on oikeusvaltioperiaatteiden vastainen ja edustaa vihervasemmistolaista tuhoamispolitiikkaa, jolla punavihreät lyövät puukkonsa kahvaa myöten suomalaisten metsänomistajien selkään.
Selvää sosialismia edustaa EU:n taksonomia-asetuksen suunnitelma, jonka mukaan omistajien metsistä 20 prosenttia pitäisi jättää talouskäytön ulkopuolelle,
havumetsissä saisi tehdä kolmen ja lehtimetsässä enintään yhden hehtaarin aukon,
ja hakkuiden väliin pitäisi jättää vuosikymmeniksi käsittelemätön alue.
Sellainen määräily ei vain muistuta Neuvostoliitosta. Se on sitä.
Sitten löydettiin ”hiilinielut”
”Luontokadon” ohella toisen (2) vivun, jolla vihervasemmisto on käynyt luokkakaunaiseen taisteluun metsänomistajia vastaan, muodostaa väite ”hiilinielujen” loppumisesta.
Sen takana puolestaan ovat päästökauppasopimukset ja Suomen nykyisen sosialistihallituksen säätämä ilmastolaki, joka velvoittaa Suomea kiirehtimään hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050.
Kun Suomen maankäyttösektori kääntyi ensi kertaa päästöjen lähteeksi, ”metsien hiilinielut romahtivat” ja nettopäästöt pomppasivat, vihreä ministeri Maria Ohisalo torvesi Yleisradiossa, että ”tiellä hiilineutraalisuuteen ei pidä pysähtyä”.
Ei valkohaitakaan voi syyttää moraalittomuudesta, jos se pistelee poskeen uhrinsa, sillä sekin toimii vain luonnon mukaisesti. Naturalismi siis oikeuttaa kaiken. Kaukovarjostimen aave nimeltä Ohisalo puolestaan ajaa vaikka junan päin seinää, mikäli se edistää ”vihreää siirtymää”, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Eipä siis ihme, että havunvihreä Kepu ja homeenvihreä ympäristöpuolue Vihreät ovat lähentyneet toisiaan kannatuslukemiltaan samalla, kun ne ovat etääntyneet toisistaan aatteellisesti.
Väittämä miljardilaskun oikeutuksesta pätee tietenkin vain, jos EU:n asettama uhkavaatimus toteutuu ja sitä pidetään oikeudenmukaisena.
Lasku, joka langetetaan jostakin, mitä emme EU:lta osta, on kuitenkin puhdasta kiristystä ja pakotusta, joilla EU puuttuu kansallisvaltion sisäisiin asioihin ja perustuslailliseen omaisuudensuojaan.
Opportunistit ovat lohduttautuneet sillä, että valtion korvaukset metsänomistajille voivat tarjota heille mahdollisuuden saada metsästään jatkuvaa vuosituottoa, jolloin metsän omistamisesta tulisi maataloustukien ja sosiaalitukien tapainen tukiriippuvuuden muoto.
Metsät eivät enää olisi taloutemme ja teollisuutemme tukipilareita vaan valtion korvattavia viheralueita. Metsä ei kuitenkaan ole puisto.
Metsien laskennallinen vuosituotto puolestaan voi olla verotuksen kohteena jo nyt, vaikka metsää ei realisoisi mitenkään. Metsien omistamiseen ei kaivata yhtään lisää laskutusta, veromalleja, hoitovelvoitteita, tukimuotoja, sosiaalisuunnittelua eikä urbaania oveluutta.
Eipä siis ihme, että valtiovarainministerinä toimiva Anneli Saarikko (kesk.) käveli eräänä päivänä hallituksen kokoushuoneesta TV-kameroiden eteen kakaisten suustaan itse keksimänsä uuden sanan: ”omistuksensuoja”.
Omaisuudensuojaan viitaten hän torppasi hallituksen esityksen luonnonsuojelulaiksi, vaikka Kepu ei voi eikä pysty sitä estämään, mikäli haluaa jäädä liimaksi vihervasemmistolaisen hallituksen raihnaiselle lopputaipaleelle. Hallituksen itkuinen vääntö johtuu Keskustan historian pahimmasta
virheestä: mennä takaamaan sosialistihallituksen toiminta.
Kaikki järjissään olevat kansalaiset olivat varmasti tuohon mennessä huomanneet, että metsäasioiden lisäksi monia muitakin kysymyksiä oli käsitelty istuvassa hallituksessa vain ja ainoastaan ilmastopolitiikan ja maahanmuuton sekä monikulttuuri-ideologian edistämisen näkökulmasta – universaalisosialismin velvoitteita kaikki.
Kun sosialismi ei nyt etenekään aivan suunnitelmien mukaisesti, myös repeilemässä olevan kabinetin ponibimbomainen puheenjohtaja totesi, että pelisääntöjen yhdenkin rikkomuksen jälkeen ”tätä hallitusta ei enää ole”.
Hallituksen hajoamisesta tuskin kärsisivät ketkään muut kuin punavihreät ministerit, joiden matka ministeri-Audien peppulämmittimien päällä lyhenisi.
Lusikkansa soppaan laittoivat myös EU-influensserit: ylimysnainen Ursula von der Leyen, joka kävi sanomassa suomalaisille, että laskunsa meille on muka vain ”pieni”, ja Kokoomuksen ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, joka toisti näkemyksensä, että ”vihreydestä tulee muutamassa vuodessa Euroopan vihatuin aate”.
Rattijuopumustuomionsa vuoksi ”pirtu-Sirpana” tunnetun Sirpa Pietikäisen vanavedessä europarlamenttiin putkahtanut poliittinen broileri näyttää oppineen jotakin, toisin kuin kokoomuslainen esikuvansa, joka puolustaa ennallistamisasetusta maireasti.
YK:ssa räjähti
Hullujen paraati viherkommunismin edistämiseksi jatkuu omaisuudensuojan ja itsemääräämisoikeuden vähittäisenä nakertamisena bernsteinilaisen sosialismin mukaisesti.
Kaupunkilähiöissä kasvaneet luontoharrastajat, jotka eivät itse ole
koskaan tehneet mitään metsien hyväksi, voinevat jatkossakin luottaa siihen, että
metsien omistajat eivät kokoile rivejään ja lähde heinähankoineen ja
metsästyskivääreineen vastamielenosoituksiin Senaatintorille.
Sen sijaan universaalisosialismi eteni jälleen vihreään maastoväriin naamioituneena, kun YK:n luontokokous ja sen lähes 200 osallistujamaata päättivät Kanadan Montrealissa, että 30 prosenttia maailman maa- ja meripinta-alasta suojellaan vuoteen 2030 mennessä!
Käsittääkseni jokainen valtio on itse ja yksin suvereeni päättämään kansallisvarallisuudestaan, eikä kukaan tai mikään saa vaikuttaa sellaisen yksityisomaisuuden käyttöön, jota ei itse omista.
Metsiä ei pidä suojella juustohöyläperiaatteella kaikkialla vaan ainoastaan siellä, missä saunapuita tehdään sademetsistä.
Kaukaisessa Kanadassa Suomen punavihreää hallitusta edusti puhalluslampun nokassa paikalle pyyhältänyt Maria Ohisalo, joka hehkutti sopua luontokadon pysäyttämisestä ”historialliseksi”.
Suomessa asiasta innostui vain Tampereen yliopiston toimittajakoululainen Veikko Eromäki, joka pari vuotta sitten haukkui kirjaani Totuus kiihottaaperättömästi ja joka iloitsi nyt Yleisradion varoilla siitä, että ”EU:n päästökauppa uudistuu ilman armoa”.
Väsymätön on se käsi, jolla yliopistojen töpselinokat sahaavat omaa oksaansa.
Ilmastohätätilan pohjalta Ohisalo vaati sitten ”kansallisia kriisitoimia”, vaikka ja koska professorin mukaan Suomi todennäköisesti joutuu”miljardikorvauksiin hiilinielujen romahduksen takia”.
Sen sijaan minä sanon teille: ei Suomi joudu mihinkään, vaan meitä pakotetaan maksamaan.
Eikä kyseessä ole hätätila hiilinielujen romahduksen vuoksi vaan Euroopan unionin ja YK:n harjoittaman painostuksen vuoksi. Niissä toimielimissä ei ole kuultu suomalaisten näkökantaa ollenkaan.
Sitä paitsi perusaksiooma, eli ”hiilinielujen katoaminen”, on pelkkä laskennallinen abstraktio ja sellaisena riippuvainen parametreistä, joita käytetään laskennan perustana.
Se on siis pelkkä kuvitteellinen luomus, vähän niin kuin ”suuret kansanjoukot”, joiden Marx ja Lenin odottivat rientävän kommunistisen vallankumouksen avuksi, kun hetki koittaisi. Puhe hiilinieluista on pelkkää retoriikkaa ja sellaisena tyhjä kortti. [Päivitys: niinpä väite ”hiilinielujen katoamisesta”romuttui pian.]
Tyhjiä ovat myös väitteet ”luontokadosta”, koska myös niiltä puuttuu näyttö, ja päätelmät ovat vain mielipiteiden varaisia. Suomessa puhdasta luontoa riittää enemmän kuin useimmissa muissa maissa, ja luonnonsuojelijoiden perusväittämät ovat omassa suhteellisuudentajuttomuudessaan täysin pielessä.
Silti esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisessa uhataan, että hiilinielujen romahdus voi maksaa Suomelle miljardeja jo kolmen vuoden kuluttua.
On vaikea sanoa, kannustaako lehden juttu lisäämään hiilinieluja valtavilla omilla menetyksillä ja panostuksilla vai maksamaan lisää rahaa päästökauppajärjestelmässä. Mahdollisuutta irtautua kansainvälisestä komentelusta ei pohdita ollenkaan.
Sosialistimedian ja vihervasemmiston vollotus, jonka mukaan ”Suomen luonnon suojelutavoitteesta uupuu 18 prosenttiyksikköä”, tarkoittaa, että vasta 12 prosenttia on sosialisoitu.
Ryssä puolestaan ryösti maapinta-alastamme 11 prosenttia talvi- ja jatkosodassa todistaen, että toiseksi tullut on ensimmäinen häviäjä.
Olen jo aiemmin nimennyt Vihreän Liiton poliittiseksi vastustajakseni. Nyt julistan kyseisen puolueen päävihollisekseni. Mutta se ei johdu minusta vaan vihreistä poliitikoista ja siitä, mitä he tekevät.
Kaikkea hullua on vihreän ideologian siivellä tehty myös urbaaneissa ympäristöissä, kuten Espoossa, jossa kaupunki pystytti 200 000 eurolla kymmenen hyppytolppaa liito-oraville, jotta nämä voisivat ylittää länsiväylän turvallisesti.
Niin täytyi tehdä, sillä EU palautti suomalaisilta itseltään kiskottua jäsenmaksurahaa vain sitä varten, tosin ilman, että yhdenkään oravan olisi havaittu ilmasiltaa käyttäneen. Vielä kun saisi sukupuolineutraalit liikennemerkit oraville.
En sääli Keskustan virhettä, jonka mukaisesti puolue meni kansanvihollisista koostuvan hallituksen takaajaksi ja tilkkeeksi. Kannatuskato, jonka Keskusta seuraavissa vaaleissa saa, on täysin ansaittua.
Kepun heikko kannatus (9,0 %) ei siis hämmästytä, mutta vihreiden korkea kannatus (9,7 %) ihmetyttää.
Perussuomalaiset päättivät tehdä energiapolitiikasta välikysymyksen, eivätkä suotta. Kyllähän sitä kysellä sopii. Kun vain saisi muutettua sähköenergiaksi hallituksen suoltaman puheenpulputuksen.
Taktisen virheen hallitus teki luovuttamalla neuvotteluaseet käsistään Uniper-kiistassa, jossa Suomen tiukempi linja olisi voinut ajaa Saksan koko teollisuuden perikatoon.
Strategisen ja absoluuttisen virheen vihervasemmisto on tehnyt siinä, että se on jo vuosikymmenten ajan rapauttanut sekä ydinvoimaan että fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa energiantuotantoa.
Totuus on, että energiakriisin kautta koko Eurooppa maksaa nyt vihreiden puolueiden tekemistä tyhmyyksistä, joiden tueksi vihreä liike on saanut liberaalin oikeiston ja lähes koko vasemmiston.
Vihreät ovat toimineet Putinin hyödyllisinä hölmöinä saattaessaan Euroopan riippuvaiseksi Venäjän kaasusta ja ajaessaan alas ydinvoiman Saksassa. Sitten maa teki päätöksen korvata ydinvoiman hiilellä! Kaasukaupoilla Saksa kytki itsensä Putinin kultaisiin kahleisiin.
Suomen vihreät hangoittelivat aikoinaan ydinvoiman lisärakentamista vastaan niin, että tuolloinen hallitus päätti antaa luvan vain yhdelle uudelle reaktorille. Olkiluoto 3 on viivästynyt, koska sähköyhtiö halusi hyödyntää lupansa täysimääräisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta ydinvoimalaitosta, josta oli tuleva prototyyppi. Jos luvat olisi annettu useammalle pienemmälle yksikölle, voimalat olisi saatu valmiiksi noin kuudessa vuodessa, joka on keskimääräinen rakentamisaika.
Ruotsin vihreät puolestaan jumiuttivat ydinvoiman länsinaapurissamme. Turpeen vihreät tuomitsivat kadotukseen Suomessa, vaikka Suomella on turpeessa yhtä paljon varallisuutta kuin Norjalla öljyssä. Vihreiden ideologinen vaikutus on näkynyt sekä vasemmistossa että oikeistossa, jotka ovat antautuneet kilpailemaan vihreiden kanssa.
Hiilienergia on yhteiskunnallinen välttämättömyys
Eikö sitten vihreän siirtymän toteuttaminen nimenomaan vapauta hiileen perustuvasta energiasta ja Venäjän öljystä, hiilestä ja kaasusta? Vihreäthän väittävät, että suuria investointeja vaativa tuuli- ja aurinkovoima sekä meriveden lämmön talteenotto ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja Venäjä-riippuvuuden katkaisemiseksi.
Ei se asia niin ole. Ihmiskunta ei tule toimeen ilman hiilivetyihin perustuvaa energiaa, asuupa resurssien päällä sitten venäläinen oligarkia tai islamilainen despotia. Hiili-, turve- ja hake-energiaa tarvitaan jatkossakin tuulimyllyjen säätövoimaksi, sillä ydinvoimasta ja vesivoimasta ei säätövoimaksi ole.
Juttuhan on myös niin, että koko teollistunut yhteiskunta on ollut mahdollinen nimenomaan hiileen perustuvan energian kautta.
Jo Marx sanoi, että käsimylly loi feodalismin ja höyrymylly kapitalismin. Hän tosin vain totesi sen, mutta höyrykoneen patentoi 1769 James Watt, jonka nimi loistaa sähkölampuissa edelleen.
Tuota aikaa ennen laivat kulkivat purjeilla tuulen mukana. Fossiilisella energialla toimivan höyrykoneen käyttöönotto merkitsi valtavaa paradigmanmuutosta, samoin sähköistyminen, jota ilman teollinen vallankumous ja nykyisten hyvinvointivaltioiden kehitys olisi jäänyt toteutumatta.
Seuraava merkittävä paradigmanmuutos tai -täydennys olikin ydinvoiman käyttöönotto. Myös sen generointi mekaaniseksi ja sähköenergiaksi perustuu veden kuumentamiseen.
Vaatimalla vihreää siirtymää, eli uutta paradigmanmuutosta, vihreät vaativat mahdotonta, sillä heillä ei ole tarjota fossiilisen energian tilalle mitään vastaavaa resurssia.
Voidaankin kysyä, mitä vihreiden suosima tuulivoima ja aurinkovoima oikeastaan merkitsevät.
Ja vastata: ne merkitsevät paluuta takaisin luonnonvoimien armoille, joista höyrykoneen ja hiileen perustuvan energian käyttöönotto olivat ihmiskunnan vapauttaneet. – Mikä keksintö!
Kaiken tämän vihreät ovat panemassa romuksi utopistisella haaveellaan maailmasta, joka tuottaa tarvitsemansa energian, mikäli sattuu tuulemaan tai paistamaan aurinko!
Todellisuudessa se merkitsee paluuta primitiiviseen elämään, jossa tanssitaan sadetansseja, jotta järvet ja tekoaltaat täyttyisivät, luetaan loitsuja, jotta pilvet väistyisivät, ja toivotaan parempia tuulia, jotta tuulimyllyt pyörisivät.
Vihreä ideologia ei ole muuta kuin tieteen ja tekniikan vastaista taikauskoa, jolla pyritään mitätöimään ihmiskunnan parhaat teknologiset saavutukset ja hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat.
Jopa hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat? – Kyllä! Arvostettu Forbes-lehti julkaisi 2019 artikkelin, jossa argumentoitiin, että vasemmisto pitää ydinvoimaa ongelmana, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille.
Ydinvoima siis ratkaisee energiaongelman ”liian helposti” eikä tarjoa
aseita käteen vasemmistolaisille luokkateoreetikoille yhteiskunnallisen
kurjuuden uusintamiseen.
Lehden mukaan ydinvoimalla olisi voitu ratkaista aineellisen köyhyyden ongelmat ja siten vetää matto alta sosialistiselta agendalta, luokkataistelulta ja vallankumouksen vaateilta. Tästä johtuu, että uusvasemmisto vihreät mukaan lukien pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle.
Marxilaisen luokkataistelun sijasta vasemmisto löysi uuden vastakkainasettelun ihmisten ja ympäristön väliltä. Sitä toistamalla ja syventämällä vasemmisto keksi voivansa tehostaa kurjistumista ja pitää yllä luokkakaunaista kannatustaan. Syyllisenä pidettiin edelleen kapitalismia, sillä ydinvoima lavastettiin kapitalistiseksi paheeksi.
Vasemmistolainen toimittaja Naomi Klein puolestaan julkaisi vuonna 2014 kirjan This Changes Everything – Capitalism vs. The Climate (Simon & Schuster), jossa hän ei peitellyt sosialistisia ja totalitaristisia motiivejaan lainkaan. Hänen mukaansa ”todellisten ilmastoratkaisujen” pitääkin lisätä kansalaisiin ja elämäntapohin kohdistuvaa poliittista kontrollia.
Seurauksena tästä Green New Dealin mukaisesta politiikasta on, että Saksan valtio oli käyttänyt ydinvoiman alasajoon ja sen korvaamiseen muilla energiamuodoilla – myös hiilellä – vuoteen 2019 mennessä noin 580 miljardia euroa. Sähkön hinta oli Forbes-lehden artikkelin mukaan noussut Saksassa jo 50 prosenttia, ja sähkön tuotannosta oli tehty kymmenen kertaa hiili-intensiivisempää kuin naapurimaassa Ranskassa.
Olette olleet naiiveja
Vihreä energiapolitiikka on ollut ympäristön ja työväenluokan hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa, mutta vielä hullumpaa se on taloudellisesti ja poliittisesti.
Totuus on, että luopumalla ydinvoimasta, turpeesta ja puun polttamisesta vihreät ovat altistaneet Euroopan maat riippuvaiseksi Venäjästä.
Hiilineutraaliutta kiirehtineet länsimaiset poliitikot ovat räjäyttäneet asuinkulut kunniattomuudenhimoisilla päästötavoitteillaan. Jatkuvien lisävaateiden muodossa esitetystä melusaasteesta ei ole ollut mitään pulaa.
Kiinteistöliiton tuoreen selvityksen mukaan Helsingin pyristely irti hiilivoimasta on nostanut kaukolämmön ja sähkön hintaa niin, että asuinkuluihin on tullut jopa 17 prosentin korotus vuodessa.
Putineita tulee ja menee, mutta ihmiskunnan on jatkettava hiileen perustuvaa kulttuuria, ellei sitten kulutusta ja maailman väkilukua saada leikatuksi murto-osaan nykyisestä.
Putinin harjoittama geopolitiikka ei ole muuttanut geologisia karttoja, ja totuus on, että hiiltä voidaan tuoda muualtakin kuin Venäjältä.
Maailman kaikkien poliittisten, ekologisten ja ravitsemusongelmien juurisyy on väestöräjähdys kehitysmaissa. Suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja ei ole autoilu, teollisuus eikä lentoliikenne, vaan asuminen, mikä indikoi, että ihmisiä kerta kaikkiaan on liikaa.
”Ikonin” maineen saanut lifestyle-Sanna puolestaan sanoi eilen Brysselissä: ”Meidän on tunnustettava, että olemme
suhtautuneet aivan liian naiivisti Venäjään ja rakentaneet oletuksemme
Venäjän toiminnasta virheellisiin käsityksiin.” – Niin olette, nimenomaan te, emme me.
Saint Marin jatkoi rippiään: ”Maksamme nyt yhdessä kovaa hintaa riippuvuudestamme venäläisestä energiasta.” – Niin maksamme, nimenomaan me, ette te, jotka syötte aamupalannekin veronmaksajien piikkiin.
Marin näyttää oppineen jotakin ruotsalaiselta aateveljeltään Stefan Löfveniltä (sd.), joka maahanmuutto-ongelmaa arvoidessaan jätti jälkeensä kuuluisat sanat: ”Olemme olleet naiiveja.”– Niin olette, nimenomaan te, emme me.
Rekapitulaatio
1) Energiakriisin juurisyy on, että sähköä ei tuoteta tarpeeksi, ja ydinenergian ja hiilen käyttöön perustuvia voimalaitoksia on lakkautettu vihreiden peräämistä ympäristösyistä. Lopulta ydinenergian ja hiilen välillä on soudettu ja huovattu.
2) Setelinvihreät ja EU-kultivoidut kapitalistit puolestaan keksivät helvetinkoneet nimeltä päästökauppa, sähköpörssi, yhteismarkkina ja energiajohdannaiset, jotka vaativat takuikseen valtavia käteissijoituksia paikallisilta sähköyhtiöiltä. Yhteismarkkinoilla tynnyri vuotaa siitä, missä lauta on matalin, ja sähköä valuu sinne, mistä saa korkeimman hinnan, eivätkä kansallisvaltiot voi säädellä asiaa, paitsi EU:n kautta, jossa markkinaa ”yhtenäistetään”. Se puolestaan tarkoittaa kansallisen päätösvallan menetystä energia-asioissa, ja ongelma on samaa juurta kuin ilmastoaneet ja euron valuviat, jotka vaativat jatkuvaa tukipakettipolitiikkaa.
3) Kun tähän liittyy Fortumin sähköverkkojen myynti, joka on merkinnyt luonnollisen monopolin kapitalisoimista ja myyntiä ulkomaalaisten omistajien kiskottavaksi, on katastrofi ollut valmis. Rahoillaan Fortum teki sonerat ja osti raitista ilmaa Saksasta, eikä syyllisiä ole saatu edes nimetyiksi saati rangaistuiksi epäiltyjen pallotellessa asiaa.
4) Punavihreän hallituksen ja EU-vetoisen oikeiston ei pidä mennä Putinin selän taakse selitelläkseen omia energiapoliittisia virheitään. Putin on vain puolet ongelmasta. Huurteen ovat Euroopan maiden eteiseen tuoneet punavihreät ja oikeistoliberaalit poliitikot itse omalla varautumattomuudellaan.
5) Kaiken tämän tapahtuessa feministihallitus tekee vaalibudjetin, joka on kymmenen miljardia alijäämäinen, ja huolissaan se on vain maahanmuuttajataustaisten yksinhuoltajaäitien hiilijalanjäljen pienentämisestä. Näin hallitus takaa sen, että velkoja maksaessa seuraavan hallituksen ruoska viuhuu ja leikkaukset pärisevät kuin moottorisaha.
6) Näin käy aina kun moppitukkaministerit päästetään valtaan. Kansa syyttäköön pässinpäisistä äänestyspäätöksistään itseään!
Tässä blogissa käsittelen yhteiskuntafilosofisia ja -poliittisia asioita sekä kulttuurin ajankohtaisilmiöitä.
Filosofisilla tarkasteluillani haluan osoittaa, miksi poliittinen korrektius on uhka järjen käytölle, tieteelle ja sananvapaudelle.
Aiheitani ovat kulttuurien väliset suhteet, maahanmuutto, mediakulttuuri, turvallisuuspolitiikka, talous, seksuaalimoraalin kysymykset sekä työvoima-, sosiaali- ja koulutuspolitiikka. Menetelmäni liittyvät soveltavaan filosofiaan. Kirjoituksissani on (1) asioihin itseensä kantaa ottava taso, (2) ilmiöitä tieteellisesti tulkitseva taso ja (3) medioiden ideologisuutta analysoiva taso.
Kirjoitukseni on julkaistu myös kokoelmissa ”Sensuurin Suomi”, ”Kansanvallan varkaat”, ”Valhe kaatuu”, ”Minuutti on mennyt”, ”Sanaakaan en vaihtaisi pois”, ”Vastahankaan”, ”Ankara totuus”, ”Poliittisesti korrektia”, ”Alaston totuus”, ”Ääneen ajateltua” ja ”Pastöroimatonta filosofiaa”, jotka löytyvät teosteni luettelosta.
Tietoja ajattelustani saa vain minulta ja julkaisuistani. Kehotan varomaan muualla esitettyjä arvioita.
Tekstiä voi suurentaa painamalla näppäimiä ”Ctrl” ja ”+”.
