Uusi ideologinen jako: liharuoka vs. kasviskiusaus

Taas uusi poliittinen kahtiajako!

Ennen: Liberaalit - Konservatiivit, Vasemmisto - Oikeisto, Köyhät - Rikkaat. Ja niin edelleen.

Nyt: Kasvisruoka - Liharuoka.

Eikö tämä ole muka ideologinen jako, kuten perussuomalaiset väittävät ja vihreät kiistävät? Tai symbolinen?

Ajatelkaa nyt Satu Hassia ja Heidi Hautalaa istumassa lentotomaattikuorman päällä Brysselin-koneessa vakuuttelemassa, kuinka ekologista kasvisruoka muka on.

Tai jotakin persukansanedustajaa ahmaisemassa metsästäjänpihviä eduskunnan ruokalassa kolesteroliarvojen tyrkätessä rasvapaakun liikkeelle suonikohjussa...

Nämä ovat ideologisia valintoja, ja sangen vertauskuvallisia.

Ideologista on myös ihmisten pakottaminen.

Totuus on, että nimenomaan Vihreät nuoret toivoivat kouluihin jopa vain yhtä (1) liharuokapäivää puheenjohtajansa Fatim Diarran johdolla. Lopulta he saivat läpi yhden kasviskiusauspäivän.

Mitäpä muuta se oli kuin silkkaa vittuilua niitä suomalaisia kohtaan, jotka ovat vastustelleet muslimien kursailua suomalaisen ruokapöydän ääressä? Samaan aikaan muutamissa kouluissa kaikille oppilaille syötettiin kuin vahingossa ja puolihuomaamatta halal-lihaa heidän itsensä tietämättä.

Pitäisikö neljä koulupäivää kuitata pelkät selleriniput ja retiisinkuoret suupielistä roikkuen saadakseen vain yhtenä päivänä kunnon lihaproteiiniannoksen? Ja senkin täytyisi kai olla oikeaoppisesti muslimeja varten teurastettua.

Ei ole ihme, että McDonald’sin ovi käy, kun nuoriso käy tankkaamassa energia-annoksensa sieltä. Vahinko vain, että samalla alas menee suuri määrä lihottavia ja diabetesta aiheuttavia hiilareita.

Kun asiasta äänestettiin Helsingin kaupunginhallituksessa, vain Arto Bryggare ja Sirpa Asko-Seljovaara äänestivät pakollista kasvisruokapäivää vastaan. Bryggare urheilijana ja Asko-Seljovaara lääkärinä tiesivät, mitä tekivät. Liharavinnosta luopuminen on terveysriski nuorille, jotka muutenkin kärsivät kaikenlaisista anoreksioista ja muista syömisoikuista.

Parempi olisi, että myös kouluissa saisi kunnon ruokaa, mikäli kunnilla on siihen vielä varaa.

Kyllä, oikeasti minä kannatan ihmisten oikeutta syödä eläimiä vaikka olenkin homo. Asiasta tarkemmin tässä. Pakollisen kasvisruokapäivän historiasta taas tarkemmin tässä.

Lihan syöminen ja tietokonepelien pelaaminen on ollut se viimeinen pojille sallittu maskuliinisuuden saareke tässä täysfeminiinisoidussa (koulu)maailmassa.

Syön myös itse mielelläni chateaubriandia aina kun minulla on siihen rahaa, eli erittäin harvoin.

Ihmisten itsemääräämisoikeus on tärkeä asia. Ravinto on osa ihmisen identiteettiä ja niin sanottua habitusta, sillä me koostumme ravinnosta. Materialistifilosofi Ludwig Feuerbach sanoi ihmisen olevan sitä, mitä hän syö.

Koulujen pakollinen kasvisruokapäivä on ollut ikävää ideologista holhousta ja laitosmielialan lietsontaa, jolla riistetään ihmisten valinnanvapautta ja joka kuuluu DDR:n tapaisiin valtiomahteihin.

Pakottaminen on myös kasvatustieteellisesti kehnoa, sillä murrosikäisissä se herättää lähinnä vastustusta. Tai korkeintaan kielletyn hedelmän houkutuksen, joka tässä tapauksessa tosin kohdistuu lihaan, aivan niin kuin tupakkaan ja viinaankin.

Hemmotelluilla kakaroilla on näköjään otsaa mäkättää siitä, että saavat lautaselleen sisäfilepihviä. Sellaisilta voisi ottaa lautasen ja kahvelit kokonaan pois.

Näin Suomi uppoaa

Viikonlopun uutissaldo näyttää murheelliselta. Valoa viikonloppuun toi auringonpaisteen lisäksi Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten ehdokkaaksi ja jyväskyläläisen tasa-arvotutkijan, Henry Laasasen, avaama feminismikriittinen blogi. Monet muistavat Laasasen pari vuotta sitten julkaiseman teoksen Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus 2008), jossa vastavalmistunut sosiologi osoitti naisten käyttävän suurta valtaa pidättämällä seksiä miehiltä ja säätelemällä siten ”seksuaalisia markkinoita” eli sukupuolisen nautinnon herkkää tasapainotilaa. Jos joku haluaa lukea myös oman feminismiä arvostelevan analyysini Seksit selviksi (2007), jossa käsittelin samantapaisia asioita, kirjoitus on jälleen saatavilla, ja sen voi imuroida pdf:nä tästä.

Siitä, että feministien pyrkimykset eivät johdakaan tasa-arvoon vaan epätasa-arvoon, kertoo esimerkiksi tänään juhlittava naisten päivä. Miehille ei ole omaa päivää lainkaan, ja tasa-arvon päivääkin vietetään ensi viikolla naiskirjailija Minna Canthin kunniaksi.

Mutta viikonlopun uutispinon perkaamisen aloitan katsauksella siihen, kuinka Suomi uppoaa. On omituista, että puhuttaessa Aurajokea ylittävän sillan mahdollisesta romahtamisesta jutun otsikossa sanotaan, että rakentamisessa tapahtui ”kohtalokas virhe”. Miksi myös poliittisista päätöksistä ei sanota suoraan, että kyseessä ovat olleet ”kohtalokkaat virheet”? Sillä virheitä on sattunut viime aikoina luvattoman paljon.


Päivän maahanmuuttovirhe

Katsokaa nyt esimerkiksi tätäkin: ”maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja” (titteli harhauttaa uskomaan, ikään kuin maahanmuutto olisi tuottavaa toimintaa, josta seuraa tuloksia) Susanne Tengman on on selittänyt, miten Suomeen tulevien kiintiöpakolaisten valinta tapahtuu. Hänen mukaansa Suomeen tulevat pakolaiset käyvät läpi ”perusteellisen syynin”, ja YK:n pakolaisjärjestön esivalinnan jälkeen ”lennetään paikan päälle”, missä jokaista perhettä haastatellaan ”noin puolitoista tuntia”. Mukana on myös suojelupoliisi arvioimassa ehdokkaiden ”mahdollisia turvallisuusriskejä” sekä muita viranomaisia arvioimassa pakolaisten ”kotoutumispotentiaalia”.

Tämä lentely ei taida olla Suomen veronmaksajille ihan ilmaista, ja puolentoista tunnin rupattelulla ei varmaan selviä, mitä maahanmuuttajille tapahtuu Suomessa seuraavien puolentoista sadan vuoden aikana, vai kuinka? Jutussa ei kerrota myöskään sitä, että todellisuudessa pakolaisten määrä ei jää noin 750 tulijan vuotuiseen kiintiöön, vaan perheenyhdistämisohjelmien kautta pakolaismäärät kasvavat vielä paljon suuremmiksi.

Täti Tengmanin mukaan Suomeen ei tule pelkästään ”pakolaisten eliittiä”, minkä me jo tiedämmekin, kuten myös sen, että ”Burmasta ja Kongosta ei ole edes mahdollista saada kovin koulutettua väkeä”. Mihin sitä Suomessa tarvitaankaan, kun työttömänä on jo sadoin tuhansin omankin maan kansalaisia? Ettei vain kyseessä olisi pahimmanlaatuinen poliittinen virhe?


Järjetöntä tasa-arvopolitiikkaa

Samaan aikaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg kritisoi muutamien maiden aikeita rajoittaa islamilaisen hunnun käyttöä. Burkan tai niqabin käyttökielto olisi hänen mielestään ”kohtuuton hyökkäys yksityisyyttä vastaan”. Kieltoa kannattavat eivät ole hänen mielestään osoittaneet, että huntua käyttävät naiset ”olisivat sorretumpia kuin muut naiset”.

Tosiasiassa etnisten vähemmistöjen ihmisoikeusongelmat liittyvät nimenomaan siihen, että sorrettuja ryhmiä kuten naisia, lapsia ja homoseksuaaleja pahoinpidellään kyseisten vähemmistöjen sisällä. Kun ihmisoikeusvaltuutetun oma väite on lisäksi se, että käyttökielto ”voisi pahimmillaan vieraannuttaa musliminaiset yhteiskunnasta”, tämä repäisee parodiahorisontin esiripun ylhäältä alas asti. Kaapu musliminaisella on sama asia kuin kahleet mustalla orjalla. Huntu stigmatisoi, eikä sitä pidetä vapaaehtoisesti vaan pakosta. Se riittää ihmisoikeusrikkomuksen tunnusmerkiksi. Thomas Hammarbergin kanssa kilpailemaan voisi laittaa jonkin Antti Hammarbergin laulun.

Tasa-arvoa ei voida edistää keinulautaefekteillä sen enempää miesten ja naisten välillä kuin eri kansanryhmienkään välillä. Suosimisen kautta ei tuoteta oikeudenmukaisuutta vaan käänteistä syrjintää. Sellainen oikeus on perimmältään kostoa. Niinpä on väärin, että Helsingin kaupunki alkaa antaa ”positiivista erityiskohtelua” maahanmuuttajille työpaikkojen ja virkojen täytössä, kunnes heitä on tehtävissä suhteellisesti yhtä paljon kuin kantaväestöönkin kuuluvia. Tämä johtaa suomalaisten ihmisten diskriminoimiseen. Vähemmistöön itsekin kuuluvana tuomitsen tällaisen toiminnan ehdottomasti.

Ei myöskään seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille ole annettu mitään erityiskohtelua työelämässä. Ihmiset pitää valita tehtäviin sellaisin perustein, jotka ovat työtehtävien itsensä kannalta asiaan vaikuttavia. Todellista tasa-arvoa on se, että pätevyys ratkaisee eivätkä sukupuoli, ihonväri tai muut toissijaiset seikat vaikuta. Minkälaisia tuppisuita siellä valtuustossa oikein istuu, kun he eivät saa leukojaan auki tässäkään kysymyksessä?

Samaa hyysäyslinjaa jatkaa tämänpäiväinen uutinen, jonka mukaan Suomeen valitaan ”vuoden pakolaisnainen”. Miksi julkisuuteen nostetaan pakolaisistakin nimenomaan nainen, ei miestä? Miksi pakolaisten suosiminen on sukupuolitettu erityisesti naisia suosivaksi? Feminismi, maahanmuuton suosiminen ja monikulttuurisuuden ideologia ovat osa samaa tarkoitushakuista klusterimössöä, jolla lavastetaan kaikki puolueellisuuden arvostelu ”rasismiksi” (sana poimittu uutisesta) ja jota arvostelin jo tässä.


Maidot poliitikot

Lumisessa Suomessa kiistellään myös siitä, kuinka täältä saadaan tavaroita ulos (ahtaajien lakko) ja mitä Suomeen tuodaan sisään. Suomi uppoaa muun muassa siksi, että työnantajat ja -tekijät eivät ymmärrä kansallista etua ja yhteen hiileen puhaltamisen välttämättömyyttä. Kemijärven sellutehdaskin lopetettiin aikoinaan muun muassa siksi, että paperimiehet kiristivät palkkavaatimuksillaan liikaa.

Tätä se on SAK:laisten liittojen solidaarisuus: esimerkiksi paperiteollisuuden palkka-aateliset kiskovat 4 500 euroa kolmivuorotyöstä, kun taas saman keskusjärjestön pamilaiset saavat kaupan kassalta 1 500, vaikka työ on raskaampaa kuin teollisuuslaitoksen valvomossa istuminen. Ahtaajat puolestaan kusaisevat lakollaan autokuskien tankkiin, sillä lakon pitkittyessä kuljetusala jää toimettomaksi ja vaille tuloa.

Kun avainalojen työntekijät hinnoittelevat itsensä ulos, ei tarvitse ihmetellä, miksi työpaikat siirretään ulkomaille tai täytetään tuontityövoimalla. Tässä tilanteessa muutamat saavat ehkä pitää korkeat liksansa, kun taas osa porukasta joutuu kilometritehtaalle. Parempi olisi pyrkiä kohtuulliseen palkkatasoon, jonka vallitessa useammat saisivat pitää työpaikkansa, ja vaikka palkat alenisivatkin kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle.

Kun Matti Vanhanen puolestaan laittoi Arlan tuontimaidot henkilökohtaiseen kulutusboikottiin, hän tuskin tuli ajatelleeksi, että eurooppalaisten elintarvikkeiden rynnäkkö Suomen kauppoihin johtuu hallituksen itsensä harjoittamasta EU-politiikasta ja vapaista markkinoista. Erikoista politiikkaa MTK:n etua valvovalta keskustan puheenjohtajalta!

Vaikka Arlan maidot valmistetaankin S-ryhmän mukaan kotimaisista raaka-aineista, liikevoitot valuvat kuitenkin ulkomaalaiselle firmalle. Sitä paitsi S-ryhmän väite tuontitavaran suomalaisesta alkuperästä ei tainnut olla ihan totta, sillä Arla Foodsin pomo ehätti jo kysymään, miksi suomalaiset pelkäävät ruotsalaista tuontitavaraa.

Keittiön pöydälläni olevassa Valion maitopurkissa lukee muuten näyttävästi ”Sinä voit työllistää suomalaisen”. Itse en muita tuotteita ostakaan kuin kotimaisia, mikäli niitä vain on saatavilla. Tämä viestiksi vihreiden valistuneelle tohtorille, Jarkko Tontille, joka omien sanojensa mukaan ostaa vain ulkomaista ruokaa. Vihreät eivät ole vain talouspolitiikan, energiapolitiikan ja ulkomaalaispolitiikan vaan myös maatalouspolitiikan haudankaivajia.

Vaikka kaupoista ei saisikaan enää suomalaista maitoa, Helsingin käräjäoikeus puolestaan on päättänyt, että myös Suomessa pitää voida ostaa internetistä alkoholia ja tilata sitä kotiovelle. Käsittääkseni tämä tekee myynnin valvomisen alaikäisille ja humalaisille mahdottomaksi tai ainakin heikentää sitä. Nähdäkseni alkoholin saatavuutta ja anniskelun perusteita ei ole enää syytä lieventää vaan pikemminkin kiristää erityisesti nuorisojuopottelun hillitsemiseksi. Viinien postimyynti tekee juopoista entistäkin juopompia. Jos valtionsyyttäjällä vielä jotakin järkeä päässään on, hän toivottavasti vie tämän asian korkeampiin oikeusasteisiin. (Lisäys jälkikäteen: valtionsyyttäjä ei valittanut asiasta.)


Ydinvoiman välttämättömyys

Suomen tulevaisuus ratkeaa, paitsi maahanmuuttoon ja moraaliin liittyvistä kysymyksistä, myös talouden, työllisyyden ja energian kysymyksistä. Istuvan hallituksen onnistuneimpia ministereitä on Jyri Häkämies. Hänet muistetaan totuuden sanomisesta Washingtonissa (”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puhe) ja valtion omistamien yritysten luokittelusta strategisesti tärkeisiin sekä niihin, joissa valtiolla on pelkkä sijoittajaintressi.

Nyt Häkämies väittää, että ydinvoimaloiden rakentamiskysymyksessä ratkaistaan iso osa Suomen tulevaisuudesta. Olen samaa mieltä. Korvaavien ydinvoimaloiden pitäisi olla käynnissä viimeistään vuonna 2035, jolloin nykyiset ydinvoimalat joudutaan poistamaan käytöstä. Niillä tuotetaan kolmannes Suomen sähköstä.

Sähköä pitäisi myös myydä vastavuoroisesti ulkomaille. Tällä hetkellä Suomi ostaa puolentoista reaktorillisen verran ydinsähköä murenemassa olevasta Sosnovyi Borin ydinvoimalasta. Mitä nopeammin uudet voimalat saadaan valmiiksi, sitä pienemmiksi tulevat Pohjolan alueen käyttöriskit. Käytetyn ydinpolttoaineen varastointiriskit eivät puolestaan kasva yhtään, vaikka jätteiden määrä olisi kaksinkertainen, joten uraaniresurssit kannattaa käyttää loppuun hiilidioksidin määrän pienentämiseksi.

On viisaampaa kulkea ydinvoiman kanssa valittu tie loppuun kuin kääntyä puolimatkasta takaisin. Ydinvoimasta eivät tosin päätä kansanedustajat painamalla äänestyskoneensa nappeja vaan kansalaiset vääntämällä kotonaan sähkökatkaisimista. Uusia ydinvoimaloita Suomeen on rakennettava ja rakennetaan, joten vastustavienkin puolueiden olisi parempi asettua päätöksen taakse. Se on rehellisyyttä ja vastuun kantamista.

Myös perussuomalaisten internetsivuilla ydinvoimasta äänestänyt enemmistö (56 %) on asiasta samaa mieltä. Ydinvoimakannan pohjalta säädetään seuraavan hallituksen ovensaranat paikoilleen. Vastustelu ei merkitse hallitukseen haluaville muuta kuin pelkkää neuvotteluvaluuttaa. Ydinvoimavastaisuudesta luopuminen voidaan vaihtaa joihinkin muihin tavoitteisiin hallitusohjelmaa sorvattaessa, ja perussuomalaiset voivat vastaantulollaan saada läpi joitakin sosiaalipoliittisia ideoitaan. Päätöksenteko on helppoa, sillä tuuli, turve ja ydinvoima eivät enää kilpaile keskenään. Hiili- ja öljylauhdevoimaa vähentävässä Suomessa tarvitaan niitä kaikkia, joten poliitikot tekevät aina oikean päätöksen antaessaan lupia tasapuolisesti niin ydin-, tuuli- kuin turvevoimaloillekin.


Taustalla EU

Ydinvoiman tarpeellisuutta korostaa myös se, että kasvihuonepäästöjen vähentäminen tulee Suomelle kalliiksi. Jos laivaliikenne pakotetaan rikittömään polttoaineeseen EU-lailla, siitä uhkaa kertyä Suomelle miljardiluokan lasku. Suomenlahden päällä kesäisin leijuva keltainen savupilvi kertoo, että rajoittaminen on tarpeen. Mutta itse aloittaisin Itämeren suojelun vaatimalla Venäjää täyttämään edes alkeellisimmatkin kansainväliset ympäristönormit.

Suomen kansantalouden pulauttavat pohjaan yliherkät ympäristöpoliitikot, EU-direktiivit, maahanmuutto ja kansainvälisyyden kahleisiin kytketty päätöksenteko, jonka tuloksena taloudellinen itsemääräämisoikeus ja protektionismin mahdollisuus on menetetty. Tästä kertoo professori Vesa Puttosen viimeviikkoinen toteamus, että Suomi voi olla Euroopan Kreikka vuonna 2020. Se, että maastamme on tulossa mätä persikka, ei johdu kuitenkaan epäedullisesta ikärakenteesta eikä väestöpulasta. Ongelma on, että vientiä ei saada nousuun, koska euroalueen jäsenenä me emme voi parantaa kilpailukykyämme devalvaatioilla.

TLDR, I know, mutta minkäs teet: pitkä on poliittisten virheiden piimä.

Mistä saa suomalaista ruokaa?

Tämä on vetoomus suomalaisen ruoan ja ruokakulttuurin puolesta. Julkisessa sanassa valitellaan usein sitä, että suomalaiset syövät liikaa rasvaa tai hiilihydraatteja tai molempia. Sokeri tuottaa sokeritautia, ja liiallinen rasvansyönti tukkii verisuonet aiheuttaen sydän- ja verisuonitauteja sekä aivoinfarkteja. Karsinogeeniset lisäaineet puolestaan lahottavat ihmisen elimistön altistaen sen syövälle, ja suola nostaa verenpaineen.

Rasvaa, sokeria, lisäaineita ja suolaa laitetaan varsinkin eineksiin ja puolivalmisteisiin aivan liikaa. Sen sijaan kuitu- ja proteiinipitoista ruokaa ei tunnu saavan mistään, ei varsinkaan pikaruokaloista, jotka ovat paha kyllä erityisesti nuorison suosiossa. Väärät ruokailutottumukset opetetaan meille jo varhain, ja tarjonnasta johtuvan yksipuolisuuden keskellä sinä syöt itsesi sairaaksi.

Ihmiset pitävät ruokanaan tietenkin sitä, mitä kaupoista ja ravintoloista voi ostaa. Helsingistä on vaikea löytää yhtään ravintolaa, josta saisi terveellistä suomalaista ruokaa: ruisleipää, kaurapuuroa, perunoita tai metsästäjänpihvejä. Sen sijaan pizzerioita, hampurilaisbaareja ja etnisiä ravintoloita on kasapäin.

Pizzojen painosta vähintään 25 prosenttia on rasvaa, kuten niiden syöjienkin. Kiinalaisesta ravintolasta saa riisiä, joka tuo mieleen opiskelijalounaat. Meksikolaiset ruoat ovat ylimaustettuja, ja niille sanovat vastalauseensa paitsi ihmisten vatsat, myös ne toiset ihmiset, jotka joutuvat nauttimaan läheistensä suusta leviävistä lohikäärmeenlieskoista koko aterian jälkeisen päivän. Pihvin voi tietenkin saada Manhattan Steak Housesta, mutta se on yleensä hukutettu suurravintolarasvaan, ja mureaa lihaa on tarjolla vain à la carte -paikoissa.

Mutta mistä voisi ostaa suomalaista miehenruokaa: esimerkiksi lihapullia ja perunamuusia, joita koristaisi muutama salaatinlehti? Kyllä olisi hyvää! Pikaruokalaketjujen keskellä on valtava markkina-aukko. Toivon, että joku keksisi perustaa todellisen Suomi-baarin, josta saisi harvinaisiksi käyneitä mutta terveellisiä suomalaisherkkuja. Ainakin minusta kyseinen ravintola saisi kanta-asiakkaan.

Suon ja kuokan opetus

Tänään Viljan päivänä Helsingin Sanomat kirjoittaa, että viljan hinta nousee, ja siitä syystä myös ruoan hinta uhkaa nousta rajusti. Suomalaisten ei kannattaisikaan istuttaa vaivalla raivaamilleen pelloille metsiä ennen kuin on nähty, kuinka EU:n maatalouspolitiikka epäonnistuu. Nykyisin suurin osa siitä, mitä syömme, on lähtöisin energiasta. Kun myös energian saatavuus vaikeutuu, Keski-Euroopan vilja-aitat tyhjenevät, eikä asiaa paranna ilmastonmuutos, joka surkastuttaa sadot ja polttaa pellot.

Hallituksen lupaus ruoan arvonlisäveron alentamisesta sulanee EU-tuonnista riippuvaisen elintarviketuotannon kallistumiseen. Siihen hupenevat sekä kuluttajille luvatut edut että hallituksen oma propagandahyöty, ja taas pitää panna puheisiin puolet petäjäistä. Oma vittumainen visioni onkin se, että energian kallistuessa ja väestön lisääntyessä koko länsimaista kulttuuria alkavat uhata myös poliittiset kriisit ja sodat, joita käydään nälänhätää kärsivässä Euroopassa.

Geenimuunneltu soija ja mutageenit

Pythagoralaisen filosofisen koulukunnan eräs sääntö kuului ”älä syö papuja”. Tämän kiellon pohtiminen on taaskin lähellä, kun joudutaan miettimään, pistelläkö poskeensa lihaa, joka on kasvatettu geenimuunnellulla soijalla. Geenimuunneltu rehu sai myyntiluvan myös Suomessa, vaikka muunneltujen geenien kulkeutumattomuudesta eläimeen tai ihmiseen ei ole varmaa näyttöä. Näytön pitäisi olla ehdottoman varma, sillä biologisen perimän osaksi päässyttä geeniä ei saada luonnon kiertokulusta koskaan pois.

Geenimuuntelu ei tarkoita perinteistä jalostusta. Se on kokeellinen tekniikka, jossa ihminen rakentaa keinotekoisen siirtogeenin. Siirtogeeniin laitetaan pätkä bakteerin, viruksen tai kasvin DNA:ta. Tällaista virusmaista rakennetta ei ole evoluutiossa ikinä ennen ollut, joten sen vaikutuksia ekosysteemiin kukaan ei voi ennustaa.

Ikävää on, että muuntogeeninen rehu on jo käytössä USA:ssa, ja myös Suomessa geenimuunteluun perustuvaa rehua on käytetty elintarviketuotannossa koeluonteisesti. Geenimuunnellulla soijalla tuotettu liha on siis jo pöydässä, vaikka elintarvikkeiden tuottajat eivät kerrokaan lihan olevan geenirehulla kasvatettua. Kuluttajille pitäisi kuitenkin tarjota tilaisuus itse päättää, syökö geenimuunneltua lihaa vai ei. Siksi pakkausmerkinnät ovat paikallaan, vaikka EU ei niitä omassa epädemokraattisuudessaan vaadi eikä näennäisistä tasa-arvosyistä myöskään halua.

Sitä vastoin Euroopan unioni pitää ”syrjintänä” sitä, että Suomen kaltaiset valtiot valistaisivat kansalaisiaan paremmin siitä, mitä he syövät. Todellinen ongelma on kuitenkin se, ettei kuluttajille kerrottaisi, mitä he käyttävät ravinnokseen, ja siksi pakkausmerkinnöistä pitäisi tehdä yleiseurooppalainen käytäntö.

Ihmiskunta mokasi jo DDT:n, talidomidin ja elohopean kanssa pitäen niitä alun perin harmittomina kemikaaleina. Myös korjaus onnistui jotenkuten vetämällä kyseiset aineet pois käytöstä. Mutta muunnellut geenit jäävät kertaalleen laboratorioista päästettyinä pysyvästi luontoon. Taiteilija, kauppatieteilijä ja maanviljelijä Osmo Rauhalan kannanotot geenimuunneltua ravinnontuotantoa vastaan ja luomuruoan puolesta ovat olleet esimerkillisen asiallisia.

”Epäasiallisesti” tämän sinänsä vakavan ongelman voisi kiteyttää kysymykseen, jossa kohtaavat ihmisten hyväuskoisuus ja poliittiseen edistyksellisyyteen liittyvä kunnianhimo: muuttaako Euroopan unioni kansalaisensa mutageeneiksi?

Itse lopetin naudanlihan syömisen niin sanotun hullun lehmän taudin epidemian puhjettua maailmalla (Stockmannin elintarvikeosastolla sitä tosin sanottiin Jacobin-Creuzerin oireyhtymäksi, ikään kuin asia olisi siten muuttunut hienommaksi). Kalkkunat katosivat pöydästäni lintuinfluenssavaaran vuoksi, ja nyt ei voi syödä enää edes sikaa saati korvata ravinnon proteiineja soijalla. Pitääkö myös maapallon ravinnontuotanto tuhota laboratory habit of mind -tutkijoiden kunnianhimoisuuden vuoksi?