Karttapallot katollaan ja moraalikato Brysselissä

EU on tottunut kiertämään periaatteitaan ja yhteispäätösmenettelyään aina, kun on ollut tarpeen kerätä rahastoja ja tukipaketteja. Hangoittelevien maiden yli on kävelty monta kertaa ja useissa asioissa, kuten Unkarin ja Puolan tapauksista tiedetään.

Nyt kun EU:n olisi pitänyt käyttää Venäjän ulkomaille jäädytettyjä pankkivaroja Ukrainan tukemiseen, EU ei saanut aikaan päätöstä, jolla venäläisten varat olisi luovutettu Ukrainalle tai jolla niitä olisi käytetty Ukrainalle myönnettävien sotakorvauslainojen vakuuksina.

Hangoittelija oli tällä kerralla Belgia, jonka pääministeri Bart De Wever pelkäsi venäläisvarojen haltuunoton heikentävän ”luottamusta” rahalaitoksiin. Hän arveli Belgian joutuvan korvaamaan Euroclear-arvopaperilaitoksessaan olevat varat Venäjälle pakotteiden mahdollisesti poistuttua. Tietenkin hän myös kavahti Venäjän ulkoministeriön kaiuttimen Marija Zaharovan ”ikuiseksi” luonnehtimaa kostoa, vaikka länsimaat olisivat voineet yhdessä langettaa Venäjälle vastavuoroisen faaraon kirouksen.

Näin siis tilanteessa, jossa Venäjä on hyökännyt ystävällismieliseen naapurimaahan, ottanut laittomasti haltuunsa suuren määrän Ukrainan maa-alueita, tappanut ja vammauttanut aloittamassaan sodassa vähintään kuusinumeroisen määrän sotilaita ja siviilejä, aiheuttanut satojen miljardien eurojen aineelliset tuhot ja tehnyt tämän kaiken ilman minkäänlaista hyväksyttävää syytä, selitystä tai oikeutusta.

Vähintä, mitä EU voisi tehdä, olisi luovuttaa Venäjän ulkomailla olevat varat suoraan Ukrainan puolustussodan rahoittamiseen ja tappioiden kuittaamiseen, mihin ne eivät tosin läheskään riitä.

 

Roistovaltio Venäjällä on laskunsa maksamatta ja eräpäivä on mennyt

Venäjän väkivaltamässäyksissään piehtaroiva hallitus on omasta puolestaan ottanut oikeudettomasti haltuunsa länsimaisten yhtiöiden Venäjälle tekemiä sijoituksia ja tuotantolaitoksia.

Bryssel-vetoinen EU-päätöksenteko kituu jälleen kuin kumolleen käännetty kilpikonna. Tuloksettomuus antaa näyttöä siitä, että organisaatiot muuttuvat sitä tehottomammiksi mitä enemmän niissä on jäseniä, vähän niin kuin YK.

Moraalikato EU:ssa on mahtavaa, kun siellä ollaan huolissaan ihmisoikeusrikoksia ja brutaalia sotaa jatkavan venäläishallinnon säästöpossuista sekä suojellaan Putinin korruptoituneesta kädestä lähtöisin olevia sijoituksia, jotka nekin ovat usein rikoksilla tuotettuja.

Oligarkkien varoja on takavarikoitu rahanpesun vuoksi Kyproksella jo ennen Putinin hyökkäystä Ukrainaan, eikä asiassa nähty silloin ongelmaa.

Nähdäkseni rahoitusmarkkinoiden ei pitäisi olla huolissaan diktaattorien eikä sotarikollisten pankkiasiakkuuksista. Juuri he tuovat multaa pankkisalien lattioille ja ryvettävät luottamusta rahoitusmarkkinoihin siinä missä huumekauppiaat ja veritimanttien metsästäjätkin.

Länsimaiden pankki- ja rahajärjestelmissä olevia venäläisiä varoja suojellaan nyt helläkätisemmin kuin Sveitsin pankeissa olleita natsikultaharkkoja ja juutalaisten hammasimplantteja.

Vaikuttaa kuin pankit olisivat ”valtioita valtioissa” tai jopa niiden yläpuolella, kuten Illuminati 1700-luvulla tai Rothschildit 1800-luvulla, jolloin pankkiirit rikastuivat ostamalla sotaa käyvien valtioiden kovakorkoisia haltijavelkakirjoja. Euroopan valtiot kavahtavat nyt kajoamasta rahoituslaitoksiin, sillä valtiot ovat korviaan myöten veloissa ja pankeista riippuvaisia, vaikka toisaalta pankit toimivat valtioiden ehdoilla.

Tämän kaiken tapahtuessa Venäjä valtaa Ukrainaa päiväkoti päiväkodilta ja aiheuttaa koko maailmantaloudelle valtavat taloudelliset tappiot, joihin verrattuna Belgian Euroclear-järjestelmässä ja länsimaiden pankeissa olevat noin 200 miljardin euron venäläisvarat ovat rikka rokassa. Niiden käyttäminen Ukrainan hyväksi joko suoraan tai sotakorvauslainan vakuutena olisi oikein.

Venäjä ryösti toisessa maailmansodassa alueita myös Suomelta ja pakotti suomalaiset maksamaan 226,5 miljoonan kultadollarin arvoiset sotakorvaukset roistovaltio Neuvostoliitolle, jonka KGB-kasvatti Vladimir Putin vaatii edelleen, että suomalaisten pitäisi kiittää venäläisiä sortokausien ja brezhneviläisyyden ajan ystävällisyyksistä.

Venäjä itse tuli tuominneeksi ulkomailla olevat varansa menetetyiksi aloittaessaan hyökkäyksen Ukrainaan. Luultavasti Kremlissä ollaan yllättyneitä tavasta, jolla länsimaat suojelevat nyt Venäjän varallisuutta, vaikka Venäjällä on satojen miljardien sotalaskunsa maksamatta.

EU:n pitäisi aloittaa perintä heti ja laittaa laskut ulosottoon. Niin toimisi oikeusvaltio. Jos konfiskointi sattuisi koskemaan venäläisten yksityishenkilöiden varoja, kuten on käynyt laitettaessa oligarkkien luksusveneitä jäihin, pakotelistalla olevien tulisi osoittaa valituksensa Putinin toimistolle. Maksakoon Putin sotansa seuraukset omasta lompakostaan myös kansalleen.

Jos minä olisin Belgian pääministeri, toivottaisin Putinin ja hänen hallintonsa tervetulleeksi Belgian Haagiin ilman ajallista takarajaa. 

 

EU:n kankeus kääntää kustannukset kansalaistemme kukkarolle

EU on jälleen pahassa jamassa. Bidenin Ukrainalle myöntämät tukivarat loppuvat tuota pikaa, eikä uusia ole Trumpilta luvassa. Koska sodankäynti ei ole Trumpille poliittista taistelua oikeudenmukaisuudesta vaan pelkkää liiketoimintaa, hän vaatii EU:ta maksamaan Ukrainan asehankinnat Yhdysvalloista. Sen lisäksi EU-maita taivutellaan maksamaan Ukrainan juoksevat sotakustannukset, joita kertyy vähintään 50 miljardia euroa vuodessa.

Tämän katsotaan velvoittavan EU:ta jälleen uuteen tukipakettiin, joka kaadettaneen EU-valtioiden velkapiikkeihin.

Kertomustalouden kannalta on tietenkin harmillista, jos sota Ukrainassa ei jatku, sillä silloin Venäjä voittaa sen, eikä televisioon enää saada jännittävää ajankohtaisohjelmaa.

Toisaalta on harmillista, jos sota jatkuu, sillä se kalvaa myös länsimaita, kun aina vain uudet ja entistä raskaammat pakotepaketit osuvat myös länsimaiden omaan nilkkaan ja murentavat tahtotilaa täällä.

Demokraattisissa länsimaissa syntyy helpommin eripuraa kuin totalitaristisella Venäjällä, jossa kansaa pidetään herran nuhteessa, ja venäläiset kestävät pakotteet kuin satiaiset, jotka uhrinsa orvaskettä ravinnokseen nauttien löytävät tiensä synkimmänkin laakson läpi. 

Tilannetta pahentaa, että EU-mailla on surkeat maavoimat muiden muassa Saksan ja Ruotsin ajettua alas yleisen asevelvollisuuden, ja Ukrainan tukeminenkin koostuu lähinnä kaukovaikutteisten aseiden toimittamisesta. 

Entä onko Ukrainan rahoittaminen jatkossa mahdollista EU:n kulumattomista kukkaroista? 

Asioiden suhteellistamiseksi on syytä hieman muistella. Monilta on ehkä päässyt unohtumaan, että Euroopan komission varsinainen sankaritar sosiaalidemokraattinen komissaari Jutta Urpilainen löysi vuonna 2022 EU:n noin 2000 miljardin vuosibudjetista vaivattomasti 150 miljardia euroa Global Gateway -nimiseen kehitysmaiden investointipakettiin (aiheesta täällä).

Sillä summalla Ukraina pötkisi ja pyörittäisi sotatalouttaan kolme vuotta.

 

Kehitysmaiden kiittämättömyys EU:lle ja tuki Venäjälle

Minua joka tapauksessa vaivaa kehitysmaiden, kuten Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan, kiittämättömyys Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohtaan.

Nämä niin sanotut BRICS-maat (ja monet muut maat) ovat nauttineet länsimaiden avokätisyydestä ja täällä tuotetun kulttuurin sekä tekniikan hedelmistä, joita noissa maissa itsessään ei ole alun perin ollut. Esimerkiksi Etelä-Afrikka on maanosansa kehittyneimpiä valtioita nimenomaan taannoisen brittivaikutuksen ansiosta, jota ilman niin tiet, koulut kuin satamatkin olisivat edelleen rakentamatta.

Myös Kiina ja Intia ovat nostaneet talouttaan länsimaisen kysynnän, sijoitusten ja tuotantotekniikan ansiosta.

BRICS-maat ovat osoittaneet kiitollisuuttaan tukemalla Venäjän hyökkäystä Euroopan suuntaan. 

Joten voidaan hyvin pohtia, kuinka viisasta tuo kehitysmaiden tukeminen on ollut. Siitä ei ole saanut vastineeksi kuin vainoriidan kyllästämää katkeruutta ja moitteilla marinoituja kolonialismisyytöksiä, joilla kehitysmaat koettavat oikeuttaa jatkuvaa kerjuuta ja avustusten anelua.

Tuloksena on ollut myös viattomiin länsimaihin, kuten Suomeen, kohdistettuja muistutuksia siirtomaaimperialismista ja luokkakaunaista rotupolitikointia, jota käytetään länsimaihin kohdistettavan linnoittautumisen verukkeena, kun kehitysmaat kokoavat Venäjän kanssa mannerlaattoja Euroopan ja Pohjois-Amerikan maita vastaan.

Voidaan pohtia, kuinka oikealla tiellä ovat myöskään arabimaat. Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat maksaneet kymmenien vuosien ajan dollareilla ja euroilla Iranin ja muiden Lähi-idän maiden öljystä ja tehneet sen reilusti.

Kiitokseksi tästä kaikesta Iran tukee nyt avoimesti Venäjää ja toimittaa sinne ohjuksia, drooneja ja muuta aseistusta.

Kannattaa miettiä, minne rahansa lähettää, mitä niillä ostaa ja keneltä. Brasilian ja Etelä-Afrikan laittaminen banaanien ja kahvin tuontikieltoon ei maksaisi Euroopan maille ja Yhdysvalloille muuta kuin vaivan, mutta sen sijasta länsimaat tukevat kyseisiä maita taloudellisilla avustuksilla.

 

Vertailukohta ilmastoinvestoinneista 

Päälle päätteeksi tuossa kansainvälisessä ryvetyksessä käytetään vielä ilmastopolitiikkaa, jota yhdistetään nykyään kaikkeen. Kukaan ei ole vielä kehittänyt ympäristöystävällisiä hävittäjiä tai ekologisia, energiataloudellisia ja vähäpäästöisiä panssarivaunuja, mutta muutoin niitä kyllä rakennellaan hihat palaen lisää.

Myös ilmastopolitiikasta kannattaa huomata sen kaikenkattava järjettömyys. Yhden muistutuksen tarjoaa se, että Kiinalle annettiin Pariisin surkeassa ja epäoikeudenmukaisessa ilmastosopimuksessa oikeus jatkaa ja lisätä hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 asti, vaikka toisaalla hiilivoimaloita on vaadittu kiinni. Niin on tehty myös Suomessa, jossa hitaasti tappavalla vihreällä ilmastopolitiikalla ollaan vetämässä jäihin Helsingin kaupungin kaukolämmön tuotanto ja koko talous.

Miten tämä liittyy Ukrainan sotaan ja sen rahoittamiseen? Siten, että oivallisen vertailukohdan Ukrainan tarvitsemille tuille voi löytää ilmastokokouksissa kehitysmaille jaelluista avustuksista ja lahjoitusten sekä myötäjäisten vuolaana valuvasta virrasta.

Esimerkiksi Egyptin ilmastokokouksessa vuonna 2022 löydettiin länsimaisten veronmaksajien kukkarosta miljardien varat köyhien maiden ilmastotoimien toteuttamiseen Suomen vihreän ilmastoministerin ja muiden kaukovarjostimen aaveiden kiitellessä.

Tuettavien kehitysmaiden joukossa ovat muiden muassa BRICS-maat, jotka puolestaan tukevat Venäjää sen hyökkäyksessä Ukrainaa ja muuta Eurooppaa vastaan.

Ingratitudo est merces mundi. 

---

Päivitys 19.12.2025: EU osoitti hajanaisuutensa ja voimattomuutensa taipumalla Belgian taipumattomuuteen Ukrainan rahoitusasiassa. Petteri Orpo hävisi äskettäin vaateensa EU-tukien saamiseksi droonimuurien rakentamiseen itärajalle, ja nyt hän hävisi vaateensa, että Ukrainan rahoittamiseen ei oteta yhteisvelkaa, vaan rahoitus katettaisiin Venäjän Belgiaan jäädytetyistä varoista.

Yhteisvelkaa siis joudutaan tekemään, eikä Venäjän varojen käyttö velan vakuutena auta, kun vakuus sinänsä ei ole takauskelpoinen. Venäjä on aiheuttanut hyökkäyssodallaan jäädytettyjä varoja olennaisesti suuremmat tuhot ja ryöstellyt Ukrainan alueita ja varallisuutta rosvoparonin tavoin, joten tuhojen kompensoiminen venäläisvaroista olisi oikein, mutta nyt Moskovassa iloitaan.

Miksi Turkki ja Unkari viivyttivät Nato-prosessia?

Ratiritiralla, päättyi talvihalla. On aihetta riisua turkit, kun Turkki ja Unkari lopultakin lopettivat viivyttelynsä ja ratifioivat Suomen liittymisen Natoon.

Voidaan kysyä, mikä tuon viivyttelyn ja siihen liittyvän kiristyksen oikeastaan aiheutti. Vastaukset voivat opettaa jotakin siitä, miten Eurooppa-politiikassa kannattaisi jatkossa toimia.

Totuus on, että Unkari pihtasi Suomen Nato-liitoksen hyväksymistä saadakseen Euroopan unionilta oman osuutensa elpymisvaroista, joita EU panttasi Unkarilta vedoten käsitykseen, että Unkarissa ei noudateta oikeusvaltioperiaatteita.

On muistettava, että myös Unkarissa valtaa pitää laillisissa demokraattisissa vaaleissa valittu hallitus, jonka pääministeri Viktor Orbán nauttii suurten kansanjoukkojen kannatusta.

Voidaan edelleen kysyä, miksi Unkaria hallitsee diktatoriseksi mainittu pääministeri, jota sanotaan myös Euroopan pahaksi pojaksi.

Juurisyy Unkarin diktatorisoitumiseen ja oikeusvaltioperiaatteiden vaarantumiseen on maahanmuutto, jota EU ei ole pystynyt pysäyttämään vaan jonka vyörymistä Unkariin EU edesauttoi ”Euroopan siirtolaisjärjestelyksi” kutsumallaan kulkueella.

Sen houkuttimena puolestaan olivat Ruotsin ja Suomen hallitusten kyvyttömyys ja haluttomuus rajoittaa turvapaikanhakua. Unkariin saapuneen laittoman maahanmuuton ja läpikulun motiivina oli muiden EU-maiden tarjoama sosiaaliturva, joka imaisi Irakista ja Syyriasta tulleen diasporan Unkariin tai Unkarin läpi.

Tämä ikään kuin kehotti unkarilaisia järjestymään kansallista etua puolustavan Fidesz-puolueen ja Viktor Orbánin tueksi. Varjopuolena on ollut, että sitä kautta maahanmuutto on kylvänyt eripuraa unkarilaisten omaan keskuuteen.

Syynä Unkarin haluttomuuteen hyväksyä Suomea ja Ruotsia Naton jäseneksi on ollut Unkariin tulvinut maahanmuutto, joka on raunioittanut maan taloutta ja jonka vuoksi maa joutuu jatkuvasti lähestymään käsi ojossa Brysseliä.

Toinen syy Unkarin penseyteen johtui EU:n harjoittamasta tukirahojen panttauksesta, jolla EU rikkoi Unkarin yhdenvertaisuutta ja yleisiä oikeusvaltioperiaatteita vastaan.

Oikeusvaltioperiaatteiden ja demokratian mukaista ei ole se, että EU puuttuu jäsenvaltionsa sisäpolitiikkaan ja laillisen hallituksen toimintaan.

Mistä sitten Turkin vastahakoisuus johtui? Vastaus on, että sekin johtui pitkälti maahanmuuttopolitiikassa tehdyistä virheistä.

Ruotsi ei ole päässyt Naton jäseneksi, koska ruotsalaiset ovat ottaneet vastaan Turkista saapuneita terroristijärjestö PKK:n aktivisteja. Kurdistanin työväenpuolue PKK on marxilais-leniniläinen vallankumousjärjestö, jonka ideologiaan liittyy myös radikaalia feminismiä.

Syynä Ruotsin jäsenyyden viipymiseen ei ole mikään Koraanin poltto mielenosoituksessa. Se on pelkkä yksityiskohta, joka tosin tarjosi medialle tilaisuuden kääntää huomion pois todellisesta ongelmasta.

Todellinen syy, josta Turkin ja Ruotsin välillä on taitettu peistä jo vuoden ajan, on Ruotsin tapa sallia terroristisen kurdijärjestö PKK:n toiminta maaperällään.

Turkin ja Ruotsin onnettomasta suhteesta voi oppia sen, että Ruotsin ei olisi kannattanut eikä kannattaisi jatkossakaan ottaa rajojensa sisäpuolelle maahanmuuttoa valikoimattomasti.

Ruotsin valtiollinen turvallisuus on nyt vaarassa tai ainakin Suomea heikommassa asemassa siksi, että siellä ”rikastuminen” on pitemmällä, kun maahanmuuttopolitiikka on ollut avointa.

Näyttöä avoimen maahanmuuttopolitiikan tuhoisuudesta antavat myös jokapäiväisiksi muuttuneet ampumiset ja muu väkivalta maahanmuuttajien hallitsemissa kaupunginosissa (aiheesta täällä).

Valtavirtamedian väite, että Turkin viivyttely Suomen ja Ruotsin Nato-asiassa johtuisi vain Recep Tayyip Erdoğanin kenkkuilusta, on pinnallinen.

Syitä Turkin turvallisuushuoliin voidaan ymmärtää vasta, kun niiden oivalletaan johtuvan Ruotsin holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, jonka vuoksi ruotsalaiset joutuvat nyt kärvistelemään turvallisuushuolten keskellä.

On myös muistettava, että Ruotsi omaksui turvallisuuspolitiikkansa doktriiniksi nimeltä mainitun feministisen ulkopolitiikan, jonka nykyinen oikeistohallitus tosin kumosi mutta josta ehti tulla maailmankuulua.

Entä mitä Suomelle tapahtuu nyt, kun maasta lopultakin tulee puolustusliitto Naton jäsen?

Vastaus: ei yhtään mitään. Paitsi syntyy loputtomasti uutta byrokratiaa, yhteisiä treenejä ja sotapeliteollisuutta.

Venäjän asevoimat ovat pitkäksi ajaksi lyödyt, ja rajoillamme on rauhallista jo siksi. Jokainen suhdanteita ymmärtävä voi oivaltaa, että meneillään oleva hysteerinen varustautuminen on sen vuoksi tarpeetonta ja huonossa taloudellisessa tilanteessa ajattelematonta. Ei tänne kukaan käännä kanuunoitaan ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.

Jäsenyys puolustusliitto Natossa on kyllä Suomelle hyvä asia, koska se vähentää riippuvuuttamme Euroopan unionista ja sen heiveröisistä turvatakuista. Suomelle hyödyllisimmät Nato-maat Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia ja Norja eivät ole Euroopan unionin jäseniä, eikä näiden maiden halukkuus Nato-yhteistoimintaan Suomen kanssa riipu EU:sta, josta myös Suomi voisi nyt vaikka erota turvallisuusasemamme kärsimättä lainkaan.

Naton ydinasepelote puolestaan on tyhjä kortti. Sen tämä Ukrainan sota on osoittanut selvästi. Mitä useammin ydinaseisiin vedotaan niitä käyttämättä, sitä epäuskottavammaksi ydinpelote käy.

Totuus on sekin, ettei mikään Nato-maa käytä ydinaseitaan Suomen tai muunkaan jäsenmaansa puolustamiseen. ’Ydinsateenvarjo’ on irvokas käsite ja vastaa filosofi Herbert Marcusen näkemystä sanoista, joiden sisältö ja muoto ovat skitsoidisessa ristiriidassa keskenään (ks. Marcusen analyysia ”totaalisen hallinnon kielestä” teoksessa Yksiulotteinen ihminen). Radioaktiivinen laskeuma sataisi tasavertaisesti kaikkien niskaan.

Kyyninen totuus lienee myös se, että Nato tarvitsee Suomea lähialueiden puolustamiseen enemmän kuin Suomi lähialueiden Nato-maita. Turvaa Suomelle itselleen tuovat vain merten takaiset valtiot.

On huomattava, että Nato on ensisijaisesti poliittinen liitto, jossa valtaa käyttävät ja päätöksiä tekevät poliitikot, kun taas sotilailla on toteuttava rooli. Nato takaa lopultakin enemmän poliittisen kuin sotilaallisen tuen.

Tässä mielessä jäsenyys Natossa on loppujenkin lopuksi yhtä hyödyllinen kuin kirkollinen avioliitto, jonka merkitys on lähinnä symbolinen.

Miten Puola ja Unkari puolustavat oikeusvaltioperiaatetta – ja miksi Suomenkin pitäisi?

Euroopan unionissa on käyty pitkää kiistaa koronakriisin varjolla kerätyistä elvytysrahoista ja eurotalouden tukiaisista. Riita jatkuu nyt, kun Puola ja Unkari ovat asettuneet vastustamaan maksatuksen aloittamista.

Monet varmasti muistavat, että EU-maat sopivat yli 1800 miljardin euron budjetista ja elvytysrahastosta, johon Suomi maksaa 6,6 miljardia mutta saa vain noin 2,7 miljardia tai vähemmän. Seitsenvuotisen budjetin koko on 1100 miljardia ja jäsenvaltioilta poikkeustoimin kerätty elvytyspaketti 750 miljardia euroa. 

Koska Suomi saa vähemmän kuin maksaa, Suomi ei oikeasti saa yhtään mitään, ja suuri osa ”palautettavista” verovaroistamme suunnataan EU:n määräämiin kohteisiin ja hallituksen junailemaan ”vihreään siirtymään” (katso kritiikkiäni täältä).

”Oikeusvaltiomekanismiksi” sanottu maksatuksen aloittaminen vaatii joka tapauksessa hyväksynnän kaikilta EU:n jäsenmailta ja parlamentilta, ja budjettipäätöksessä vaaditaan yksimielisyyttä. 

”Oikeusvaltiomekanismin” käyttämisestä maksatuksen ehtona EU:ssa päätettiin viime vuoden lopulla. Samalla normiruuvin kiristyksellä tiukennettiin myös sinänsä mielikuvituksellisia ilmastotavoitteita.

Puola ja Unkari ovat olleet koko jäsenyytensä ajan EU-tukien nettosaajia ja olisivat nytkin, joten maiden vastahakoisuus ihmetyttää monia. Miksi kyseiset valtiot nyt vastustavat maksatuksen aloittamista?

Syynä maiden vastarintaan on, että EU on sitonut maksatuksen ”oikeusvaltioperiaatteen” noudattamiseen ja uhkaa jättää Puolan ja Unkarin ilman tukia väittäen, ettei kyseisissä maissa noudateta EU:n määrittelemää ”oikeusvaltioperiaatetta”.

Yleisradion kiertoilmaisuja käyttäen ”Unkari ja Puola torjuivat koronarahaston oikeusvaltiovaatimuksen takia”. Tosiasiassa ”oikeusvaltiomekanismi” on poliittisen painostuksen väline.

Tulojensiirtounionin oikeusvaltiokäsitys on rahainjakomielinen

Todellisuudessahan tilanne on sellainen, että EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatetta riistämällä rahat itsenäisten jäsenvaltioidensa verovaroista maiden itsemääräämisoikeutta, budjettisuvereniteettia ja fiskaalista valtaa loukaten. Lisäksi valtioita velkaannutettiin häikäilemättömästi, ja hirttosilmukkaa tarjottiin heksametrein.

Rahat otettiin myös Suomen valtiolta perustuslain vastaisesti, ja menettelyllä haavoitettiin sekä EU:n omia periaatteita että itsenäisten valtioiden mahdollisuuksia päättää verovarojensa käytöstä itsenäisesti. Kirjoitin aiheesta täällä.

Puolaa ja Unkaria EU kolhii poliittisella kiristyksellä ja nettomaksajia valtion varojen riistolla. 

Federalistien ihannoiman finanssiunionin mukaiset tulojensiirrot ja EKP:n keskuspankkisubventiot ovat Euroopan unionin peruskirjan vastaisia, eikä niillä ole lupa rahoittaa toisia kansantalouksia. Tulojensiirtounioni on jo itsessään rikos kansallisvaltioita vastaan, eikä sitä oikeuta valtiovarainministeriön selitys, jonka mukaan ”unionin perusperiaatteisiin kuuluu elintasoerojen kaventaminen”.

Jos niin on, Suomen ei olisi koskaan pitänyt liittyä EU:hun, ja maamme tulisi nyt mahdollisimman nopeasti irtautua Euroopan sisäistä kehitysapua kiskovasta ja ympäriinsä levittelevästä unionista. Ministeriön valeet, joiden mukaan ”Suomi hyötyy Euroopan kilpailukyvystä”, kun ”vihreä siirtymä” ja ”digitalisaatio” etenevät, ovat tyhjiä kliseitä eivätkä kelpaa perusteeksi valtiomme varojen riistolle.

Peruskirjan mukaan sosiaalipolitiikan teko ei kuulu EU:n toimivaltaan. Eurooppa elpyy tai ei elvy täysin Suomen avusta riippumatta. Totuus on, että Suomesta kolonialisoidut varat eivät pelasta Euroopan luhistuvaa taloutta, mutta niiden varastaminen omalta valtioltamme riittää tuhomaan Suomen kansantalouden.

Kun kiristys on ”kannustusta”

”Oikeusvaltioperiaate” kuuluu samaan vasemmistoretoristen ilmaisujen sikermään kuin ”vihapuhe”, ”monimuotoisuuskoulutus”, ”pysyvä toimintatapa”, ”väliaikainen vakausväline”, ”tulojensiirtounioni”, ”arvopohja”, ”sananvastuu” ja lukuisat muut orwellilaiset käsitteet, joiden sisältö venyy ja paukkuu sekä vaihtaa suuntaa, puolta ja sisältöä käyttäjiensä tarpeen mukaan.

”Oikeusvaltioperiaate” on erityisen joustava, sillä sen käyttäminen EU:ssa on kumonnut täysin länsimaisten oikeudenmukaisuusteorioiden pääasiallisen sisällön, joka nojaa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen.

Poliittisen vasemmiston kyky kääntää asioita päälaelleen on hämmästyttävä, ja sillä lienee juurensa marxilaisessa dialektiikassa. Esimerkiksi Kansan Uutiset kirjoitti uhmakkaasti, että ”EU:n ei tule taipua Unkarin ja Puolan uhkauksiin – Oikeusvaltioperiaatteesta lipsuminen olisi voitto oikeistopopulisteille”.

Tosiasiassa se olisi voitto kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, kansalliselle itsemääräämisoikeudelle, oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle.

Totalitaarista pakotusta harjoittavan EU-valtioliiton taakse lipsahtanut poliittinen porvaristo puolestaan on pitänyt ”oikeudenmukaisena” kaikkea sellaista, mihin taloudellinen pehmitys antaa aseet. 

Kokoomuslainen europarlamentaarikko ja Yleisradion entinen toimittaja Petri Sarvamaa lausahti 29.10.2021 Ylelle, että EU:n tavassa uhata, painostaa ja kiristää omia jäsenmaitaan onkin kyse vain siitä, että ”euro on hyvä kannustin”! 

Näin sanoo järjestelmäpolitiikan takuumies median ja politiikan klusteria hyödyntäen.

Tyhmimmänkin ihmisen toivoisi tietävän, kuka tuon tulonsiirtounionin laskut lopulta maksaa myös Suomessa: kokoomuslainen äänestäjä ja nettoveronmaksaja itse. 

Minä puolestani sanon: Maksakoot toisten valtioiden velat ne, jotka ovat ne tehneet!

”Oikeusvaltiomekanismi” on peukaloruuvi, jota käyttämällä oikeusvaltioperiaate on mitätöity täysin, ja ”oikeudenmukaisuus” pyritään esittämään kaavamaisena, ylhäältä määrättynä, byrokraattisesti johdeltuna ja vailla valtioiden itsemääräämisoikeutta olevana ”mekaanisena” toimenpiteenä, jonka sisältöä ja merkitystä ihmisille ei ole pohdittu saati kyseenalaistettu.

Karttapallot ovat kääntyneet katolleen, kun ”oikeusvaltioperiaatetta” käytetään uhkailun välineenä. Sellainen on komentodemokratiaa, jolla kansallinen vapaus otetaan pois. EU:n kierous on siinä, että siellä, missä ihmiset käyttävät sananvapauttaan ja äänestävät vapaissa vaaleissa valtaan haluamansalaisen hallituksen, EU puolestaan näkee kansalaisten toiminnan olevan ”uhkana demokratialle” ja syyttää oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta.

Oikeusvaltio-ongelmien juurisyy on EU itse

Asiat ovat nurin, kun kansallisvaltioiden verovarat ammennetaan kansalaisten laareista Euroopan unionin pohjattomaan kirstuun. Samalla tavoin Neuvostoliitto ryösti aikoinaan Ukrainan vilja-aitat myydäkseen jyvät ulkomaille dollareita vastaan. Ja tällaista menettelyä kehdataan sanoa EU:ssa nyt ”oikeusvaltioperiaatteeksi”.

”Oikeusvaltioperiaatteena” pidetään EU:n piirissä jäsenmaiden kiristämistä vieläpä niiden omilla rahoilla: Ette saa edes omianne takaisin, mikäli ette suostu poliittiseen ohjailuun ja salli puuttumista sisäpoliittisiin oloihinne!

Tästä on oikeusvaltioperiaate niin kaukana, että tilannetta on vaikea erottaa hyvästä parodiasta. Sitä ei voi erottaa myöskään reaalisesta sosialismista.

Mitä sellaista Puolan ja Unkarin tapaisissa maissa sitten on tapahtumassa, mikä oikeuttaisi syytökset oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta? Puola on sanonut puhdistavansa oikeuslaitostaan kommunismin jäänteistä, kun taas EU:n mukaan siivotessa katoaa tuomareiden riippumattomuus.

Suomen perusoikeustalebanit ovat puuttuneet laajalla rintamalla kaikenlaisiin lillukanvarsiin ja maailmassa näkemiinsä pieniin vääryyksiin, mutta kukaan näistä oikeustieteellisten tiedekuntien kaviaarikommunisteista ei ole huolissaan siitä jättiläismäisestä oikeusvaltioperiaatteen loukkauksesta, johon EU itse painostuksellaan syyllistyy.

Siitä ei ole pukahtanut sanaakaan myöskään Helsingin yliopistoon perustettu Oikeusvaltiokeskus, joka on Euroopan unionin oma oikeusturvavirasto, johtajanaan Vihreiden Tuija Brax, joka puliveivattiin virkaan usean oikeasti pätevän hakijan ohi. Kirjoitin aiheesta täällä.

Kukaan ei ole huomannut, mistä Puolan ja Unkarin sisällä koetut oikeusvaltio-ongelmat oikeastaan johtuvat.

Totuushan on, että Euroopan unioni pakotti etenkin Unkarin ottamaan vastaan suuren määrän EU:n ulkorajan ylitse virranneita turvapaikanhakijoita, jotka aiheuttivat maan sisälle valtavan sisäpoliittisen kriisin.

Valtioihin niiden ulkopuolelta levinnyt hätätila ohjasi sitten kansakunnat suojelemaan itseään, jolloin epäluottamus alkoi levitä laajemmallekin kansalaisten keskuudessa. Näin syntyi otollinen maaperä esimerkiksi Unkarissa orastavalle diktatuurille, jonka syy on EU:n omassa toiminnassa.

Euroopan unionin harjoittama internationalistinen, globalistinen ja maahanmuuttoon kannustava politiikka on tuhonnut maahanmuutosta kärsineiden maiden sisäisen luottamuksen, ja oikeusvaltioperiaate horjuu näissä maissa vain ja ainoastaan siksi.

Jos joku kysyy, miksi Unkarissa poljetaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemaa, suora vastaus on, että syy on laaja maahanmuutto, joka ohjasi kantaväestöön kuuluvat kansalaiset suhtautumaan tulijoihin epäluuloisesti, ja lopulta tuo varautuneisuus alkoi leimata myös kansalaisten suhteita toisiinsa.

Maahanmuutto on laittanut asiat sekaisin Euroopassa, ja ilman maahanmuuttoa Euroopan maissa tuskin olisi julkisen talouden velkaantumisongelmaa, joka johtuu maahanmuuton aiheuttamasta työttömyydestä ja sosiaalimenojen kasvusta.

Syyt Puolan ja Unkarin kurjistumiseen

Syynä Puolan ja Unkarin kurjuuteen on siis maahanmuutto, jota EU itse on lietsonut turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnalla ja pakolaisten onkimisella Eurooppaan. Ja toisella tavalla sanottuna: mikäli halutaan vahvistaa tai suojella kansallisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia, on syytä vastustaa maahanmuuttoa, josta kärsivät ensimmäiseksi nimenomaan kansalliset vähemmistöt. 

Samasta syystä maahanmuuttoa tulisi rajoittaa ja vastustaa myös Suomessa. Väestön ”monimuotoistuminen” uhkaa kansallista yhteistahtoa ja luo ristiriitoja, joiden arvo-, etu- ja kulttuurikonflikteista ei seuraa mitään hyvää. Tanskassa on toimittu aivan oikein, kun turvapaikanhakijoiden nettomäärää vähennetään ja tavoitteena on nolla turvapaikanhakijaa, mistä vihervasemmistolaista propagandaa pursuava Yle on tietenkin tavattoman huolissaan.

Syinä Itä-Euroopan maiden huonoon tilaan ovat poliitikkojen kyvyttömyys ymmärtää yhteiskunnallista sosiodynamiikkaa ja vihervasemmistolaisten sekä oikeistoliberaalien yhteinen tyhmyys.

Oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksiin on syyllistynyt Euroopan unioni itse antaessaan pakolaiskriisin levitä Euroopan alueelle, taivuttelemalla jäsenmaat ”taakanjaoksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi” sanottuun siirtolaisjärjestelyyn, kuppaamalla jäsenvaltioiden budjeteista sadoin miljardein rahaa ja kiristämällä jäsenmaita uhkauksella, jonka mukaan rahoja ei voida palauttaa edes osittain takaisin, mikäli jäsenmaat eivät suostu EU:n asettamiin pakotuksiin ja ehtoihin.

Puolassa ja Unkarissa osataan ja ymmärretään vastustaa Euroopan unionia, sillä nämä maat joutuivat kärsimään Neuvostoliiton harjoittamasta sorrosta, ja totalitarismien samankaltaisuus havaitaan niissä helposti siksi.

 

Tiellä EU:n hajoamiseen

Puolan ja Unkarin väitetty diktatorisoituminen ei ole syy eikä selitys maiden ongelmiin, vaan tässäkin yhteydessä diktatuuri on seuraus EU:n itsensä harjoittamasta sanelupolitiikasta, jonka vuoksi kansakunnat ovat joutuneet kokoamaan rivejään ja tiukentamaan otteitaan.

Unkarissa ovat parlamenttivaalit ensi keväänä, ja kansalaisilla on mahdollisuus päättää Viktor Orbánin jatkosta. EU pyrkii painostamaan Orbánin Fidesz-puoluetta pois vallasta pitämällä maan kansalaisia nälässä, ja Suomen valtamedia kirjoittaa aiheesta etukäteen iloiten, huomaamatta kiristykseen liittyvää härskiyttä ja tunnustamatta sisäpoliittisen polarisoitumisen todellisia syitä, jotka ovat maahanmuutossa ja EU:n itsensä aiheuttamissa ongelmissa.

Puolassa ovat parlamenttivaalit vuonna 2023, mutta myöskään nykyinen hallitus ei todennäköisesti ota riskiä, että se menettää 23,9 miljardin euron koronatuet ja 12,1 miljardin euron lainat.

Puolan ja Unkarin taktiikassa ei ole kyse pelkästä viivyttämisestä vaan siitä, kestääkö kansakuntien oma kantti EU:n poliittisen kiristyksen, vai arvioivatko kansalaiset itsemääräämisoikeutensa rahaa tärkeämmäksi. On mahdollista, että kansakunnat kestävät EU-painostuksen samoin kuin venäläiset Leningradin piirityksen.

Euroopan unionista lähteminen olisi helppoa ja voisi tapahtua pelkällä ilmoituksella. Tällöin Eurooppa alkaisi jakautua kahtia tai takaisin pienempiin kansallisvaltioista koostuviin osiin.

Puolaa ja Unkaria pidetään EU:ssa rahalla, ja lähteminen on tuskallista taloudellisen riippuvuuden vuoksi. Jäämisen syy on sama, kuin on se syy, jonka vuoksi pitäisi lähteä. Huomattavasti helpompaa EU:n jättäminen oli Isolle-Britannialle.

EU uhkaa Puolaa myös vetämällä tukensa Puolan itärajan (näennäiseltä) suojelulta tilanteessa, jossa Valko-Venäjä painostaa Puolaa kyyditsemällä rajan taakse turvapaikanhakijoita, ikään kuin raja olisi juoksukilpailun lähtöviiva.

Heidät voitaisiin käännyttää tai pysäyttää aivan muilla keinoilla kuin EU:n tuella, joka oikeasti vain houkuttaa tulijoita hakeutumaan EU-maihin rajattomaan turvapaikkashoppailuun.

Ennustan, että pitkällä tähtäimellä Brexitiä seuraavat Polexit ja Huxit, jotka laitetaan toimeen heti, jos Puola ja Unkari päätyvät unionin nettomaksajiksi.

Koska Suomen ihmisoikeustilanne on kunnossa, myös Suomella olisi ollut hyvät mahdollisuudet omaksua Italian linja ja lähestyä käsi ojossa Brysseliä.

Sen sijaan maamme hallitukset ovat päättäneet jatkaa avuliaan-Aatun linjalla.

Ne ovat velkaannuttaneet talouttamme häikäilemättömästi tilanteessa, jossa olisi pitänyt joko heittäytyä muiden käsivarsille voimaantumaan tai leikata pois kaikki toisten maiden hyväksi annettava apu, euron tukiaiset, kehitysapu kokonaisuudessaan, ilmastomaksut, ulkomaalaisille Suomessa annettava sosiaaliturva ja muu vieraskoreus.

Mutta kyllä tätäkin kautta Fixit eteen tulee. Suomelle riittäisi aivan hyvin Nato, mutta tätä todellista turvatakuuta maamme ulkopoliittinen johto ei hyväksy.

EU sinänsä ei olisi pahasta, mikäli se rajoittaisi toimintansa ulkorajojen valvontaan ja pelkäksi vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä yhteistä valuuttaa eikä väestöjen vellomista.

Sen sijaan rahaliittona ja poliittisena liittovaltiona EU on pilannut mahdollisuutensa täysin. Yksikään maa tai EU itse ei noudata Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta, no bail out -säädöstä eikä Dublin II -asetusta.

Unioni, joka on hylännyt suuren osa keskeisistä periaatteistaan, ei ole sama, mihin Suomi aikoinaan liittyi, eikä unionia entisessä muodossa enää ole. Kun jokin Espanjan kokoinen kansantalous romahtaa, menee myös rahaunioni kokoon kuin korttitalo.

---

Päivitys 16.2.2022: Puola ja Unkari hävisivät EU-tuomioistuimessa kanteensa siitä, että Euroopan unionin rahoitus on kiinni demokraattisiksi sanottujen periaatteiden noudattamisesta. Oikeuden ratkaisu oli röyhkeä, sillä todellisuudessa EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatteita rikkomalla jäsenmaidensa itsenäistä budjettivaltaa ja kiristämällä jäsenmaitaan niiden sisäpolitiikassa.

Sen, kenellä asiassa on valta, paljastaa median huoli siitä, että ”Puolaa ei voi erottaa EU:sta”. Tosiasiassa takaa kajastaa hermoilu siitä, että Puolan ja Unkarin tapaiset maat lähtevät EU:sta itse saatuaan tarpeekseen myös EU-sosialismista, ja sitten alkaa unionin hajoaminen.

Aiheesta aiemmin:

Totuus EU:n elpymispaketista

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Uusi poliittinen tuomioistuin – ”Oikeusvaltiokeskus” voi vaarantaa kansalaisten perusoikeudet

Pääministerin hätä vihapuheesta

Juha Sipilä (kesk.) sai Unkarin yleisradiossa ansionsa mukaan. Puhekanava Kossuthin ajankohtaislähetyksessä Suomen pääministeri valittiin hyväksi huonoksi esimerkiksi eurooppalaisesta poliitikosta, joka hyysää raiskauksia tekeviä maahanmuuttajia ja ”sylkee omaa kansaansa päin naamaa”.

Väite osui nappiin. Sipilä on yhdessä kokoomuslaisten sisäministeriensä kanssa kausaalisessa vastuussa hiljattain ilmi tulleesta Oulun joukkoraiskauksesta, Turun terrori-iskusta ja monista muista pakolaistulvan mukana syntyneistä rikoksista. Ne olisi aivan hyvin voitu estää kansainvälisiä sopimuksia tai säädöksiä rikkomatta: ottamalla sisärajavalvonta käyttöön. Ilman maahan päästämistä näitä rikoksia ei olisi varmasti tapahtunut.

Tässä valossa on irvokasta, että pääministeri neuvoi uudenvuodenpuheessaan Suomen kansalaisia pidättäytymään ”vihapuheista” ja omakädenoikeudesta.

Ei pitäisi pääministerin luoda maahan vihatekoja. On järjetöntä, että pääministeri Sipilä viitsii edes kuvitella kansalaisten sietävän suomalaisiin itseensä kohdistamaansa ripitystä, kun syyllisiä maassamme esiintyneeseen vihaan ja väkivaltaan ovat olleet etupäässä hänen itsensä tänne kutsumat maahanmuuttajat.

Sipilän mielipide lieneekin ymmärrettävissä toivomukseksi, että kansalaiset eivät suuttuisi hänelle itselleen, kun huomaavat hänen politiikkansa hedelmät.

Juha Sipilän ja sisäministerien hallinnollisella siunauksella maahamme tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat eivät ole vain paenneet väkivaltaa vaan tuoneet väkivallan ja turvattomuuden tänne (aiheesta täällä). Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina esiintyneet ovat tappaneet ja pahoinpidelleet satoja ihmisiä Euroopassa, ja nopeimmin asiassa ovat viisastuneet Unkarin tapaiset kaakkoisen Euroopan maat, jotka ovat rakentaneet rajoille aitoja ja laittaneet ovensa säppiin.

Kun totuus suomalaisten ministerien tyhmyydestä tihkui tällä tavoin ulos myös ulkomailla, Helsingin Sanomat tietenkin lavasti asian toisin päin jutussa ”Sipilän kannanotto Oulun seksuaalirikoksista käännettiin Unkarin yleisradiossa raiskauksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien puolusteluksi”.

Ei se asia noin ollut. Unkarin yleisradiossa vain lopultakin sanottiin asia suoraan, niin kuin se on.

Ensin pääministeri kutsui tänne laumoittain vierasperäisiä tulijoita, joiden alkuperästä ja motiiveista ei ollut mitään tietoa, houkutteli heitä jopa taloonsa asumaan ja väkivallan alettua rehottaa ryhtyi kantamaan huolta ensisijaisesti syytettyjen oikeusturvasta sekä toruen suomalaisia ihmisiä, joiden joukossa on tietysti myös raiskausten ja terroritekojen uhreja, isiä ja äitejä. Sisäministeri Petteri Orpo halusi leimata pakolaisten motiivien arvioimisen ”rasismiksi”, vaikka syiden ja perusteiden tutkiminen kuuluu kaikkien asioiden järkiperäiseen tarkasteluun.

Helsingin Sanomat puolestaan riensi avuksi ja kaunisteli asian huolestumalla totuuden irti pääsystä. Sitten lehti vei kysymyksen median asemaa koskevalle metatasolle ja alkoi väittää ongelmien ytimeen pureutuvaa journalismia valemediaksi.

Helsingin Sanomien sorminäppäryys olisi naurettavaa, jos sen takana ei olisi pyrkimystä puolustella ihmisten hengelle, turvallisuudelle ja terveydelle vaarallista politiikkaa.

Jutun kirjoittanut toimittaja Pekka Hakala etsi tuekseen Helsingin yliopistosta Annastiina Kallius -nimisen ja ”väitöskirjatutkijaksi” tituleeraamansa neitosen, siis jatko-opiskelijan, jonka mukaan ”Unkarissa ei ole kyse lehdistönvapaudesta eikä valeuutisista vaan systemaattisesta propagandasta”.

Todellisuudessa asia on niin päin, että Helsingin Sanomien ja yliopistollisella rehulla ruokitun punavihreän tutkijakunnan omassa toiminnassa on kyse pelkästä agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta, joka on pohjimmiltaan propagandaa ja jolla ei ole vähäisintäkään tieteellistä eikä journalistista arvoa.

Totuushan on se, minkä Yleisradio tuli lipsauttaneeksi rientäessään Helsingin Sanomien ja Kalliuksen avuksi pitkässä ja henkilökohtaisia taustoja valaisevassa artikkelissa. Sen mukaan Annastiina Kallius opiskeli Unkarissa George Soroksen rahoittamassa oppilaitoksessa monikulttuurisuuspropagandaa ja ”rakastui iranilaissyntyiseen mieheen teatteriryhmässä. Yhdessä he olivat mukana perustamassa turvapaikanhakijoita auttavaa MigSzol-aktivistiryhmää.”

Tendenssitutkijalla on siis oma lehmä ojassa. Hän on ylirajaisen parisuhteensa vuoksi asian intressantti, niin kuin suuri osa muistakin yliopistolla keekoilevista moraalin messiaista, eikä häneltä siksi voi kuulla puolueetonta, objektiivista eikä asioita yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta tarkastelevaa mielipidettä. Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei ulkopolitiikkaa, maahanmuuttopolitiikkaa eikä väestöpolitiikkaa pidä tehdä avioliittoneuvojien logiikalla.

Ei ole todellakaan mikään ihme, että Unkarissa vihataan George Sorosta, joka tukee maahanmuuttoa pönkittävää valemediaa Euroopassa ja toimii samalla tavalla kuin Helsingin Sanomat ja yliopiston vihervasemmistolaiset tutkijanplantut, jotka eivät ymmärrä yhteiskunnallisista syy–seuraus-suhteista mitään.

Ilmaismainosta ja julkisuutta valtamedia myöntää moraaliposeeraajille, uhripääoman kerääjille ja hyvesignaloinnista eläjille, kun taas radiohiljaisuudella vaiennetaan niitä oikeita tieteenharjoittajia, joilla perusteltua sanottavaa on.

Näyttöä Helsingin Sanomien ala-arvoisuudesta antaa tapa, jolla se käy jatkuvaa informaatiosotaa yhtä puoluetta, Perussuomalaisia, vastaan. Tänään toimitus ratsasti kirjailijasta populistiseksi trollitehtailijaksi taantuneen Jari Tervon selässä, ja jouduimme kuulemaan raihnaista paheksuntaa sen johdosta, että Ville Tavio ja Laura Huhtasaari olivat verranneet EU:ta Neuvostoliittoon. – Voi voi.
 
Mikäli joku on nyt tyytymätön Viktor Orbánin vetämään politiikkaan, hänen olisi pitänyt aikanaan ymmärtää, että Euroopassa meneillään olevat mullistukset ovat suoraa seurausta siitä dynamiittityhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jonka tuloksena tänne on päästetty kutsumattomia, täällä tarpeettomia, haitallisia ja väkivaltaisia vieraspopulaatioita.

Ja sitten ministerit, valtamedia ja puolikoulutetut töpselitokat yliopistolta viisastelevat, ettei näitä väkivallan tekijöitä ja raiskaajia saisi vihata. Sellainen ihminen, joka ei vihaa vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, systemaattista kulttuurin mädättämistä, sosiaaliturvamme hyväksikäyttöä ja rikollisuutta, on moraaliton tai sairas.


Jukka Hankamäki

FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Seis! Tai mamma ampuu!

Tässä maailmassa käydään kilpailua mitä merkillisimmistä asioista, kuten esimerkiksi savikiekkojen haulikolla ampumisen naisten olympiakultamitalista. Sellainen pamahti nyt suomalaiselle, aivan kuten myös miesten ilmakiväärin olympiapronssi. Onnea.

Ampuminen Suomessa näköjään osataan. Mainiota muuten, että Matti Vanhanen jaksoi Yleisradion haastattelussa tunnustaa, ettei hänellä ollut olympiamitalien osumiseen suomalaisille osaa eikä arpaa! Asiaa tiedustelleella toimittajalla lienevätkin olleet mielessään urheilun sijasta kulttuurin areenat, toisin sanoen viimetalvinen kiista siitä, saako teattereissa paukutella pössykkää.


Tasa-arvolla politikointia – Urheilussa nyt

Sen sijaan en ymmärrä Vanhasen mielipidettä enkä toivetta siitä, että tulevaisuuden urheilukisoissa pitäisi olla tasamäärä suomalaisia nais- ja miesvoittajia. Urheilu on alue, jolla vapaa ja rehti kilpailu sekä todelliset kyvyt ratkaisevat. Lausunto antoi jälleen näytön siitä, miten sukupuolten tasa-arvoa koskevalla argumentilla koetetaan sivuuttaa todellisia ja tärkeämpiä kvalifioitumisperusteita.

Samanlainen oudoksuttava logiikka vallitsee Suomen Akatemiassa ja maan hallituksessa, jonka tuolit jaetaan naisten ja miesten kesken keinotekoisesti tasan, vaikka jakoperusteena pitäisi käyttää tieteellisiä ansioita tai kykyä hoitaa ministerinvirkaa. Ja koulujen alkaessa en malta olla muistuttamatta siitäkään, että juuri niillä aloilla, joilla miessukupuoli on vähemmistönä, kukaan ei tunnu olevan huolissaan miesten edustuksesta.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen sisäänotosta vain 15 % oli miehiä vuonna 1993, jolloin mieskiintiöt vähin äänin poistettiin. Ja lukemat ovat madelleet siitä asti alhaisella tasolla. Tässä olisi oikea korjaamisen paikka, sillä kasvatusasioissa sukupuolella on todellista merkitystä. Sen sijaan muualla tasa-arvon takeena pitäisi olla periaate: ansiot ratkaiskoot – sukupuoli älköön vaikuttako.

Maailmassa menevät turhan usein sekaisin ne kuuluisat puurot ja vellit: suunnittelemisen katsotaan olevan osa tekemistä, poliitikko katsoo olevansa laillisuutta valvova poliisi, poliisi tekee politiikkaa ylittämällä valtuutensa sekä katsomalla saavansa kaiken anteeksi, kunhan ”tarkoitus on hyvä”. Eikä kukaan näytä osaavan erottaa edes arvoja ja normeja toisistaan. Ja kaikkien hupsuinta on tuo tasa-arvovouhotus, joka on leviämässä olympialaisiinkin.


Absurdiassa

Yle esitti äskettäin mainion dokumentin nimeltä Vapauden kiihko, joka käsitteli sitä, kuinka Unkarin ja Neuvostoliiton vesipallojoukkueet kohtasivat vuoden 1956 Melbournen olympialaisissa ja mihin se johti. Neuvostoliitto oli olympiakisojen aikaan miehittänyt väkivaltaisesti Unkarin siellä tapahtuneen vastavallankumousyrityksen vuoksi.

Niinpä urheilu muuttui sodaksi myös vesipalloaltaassa, jossa Neuvostoliiton ja Unkarin joukkueet pelasivat vastakkain semifinaalissa. Neuvostoliittolainen urheilija mukiloi tuolloin Unkarin parhaana pidetyn hyökkääjän altaassa niin pahoin, että uhri joutui poistumaan paikalta verissä päin, ja ottelu keskeytettiin Unkarin johtaessa Unkarin voittoon. Kansannousun tielle lähtenyt maa voitti lopulta olympiakullan, mutta puolet joukkueesta tarttui sille tarjottuun tilaisuuteen loikata maasta, ja joukkue hajosi.

Myös Pekingin olympialaisilla on poliittinen luonne, sillä ne pidetään rautaesiripun takana, ja jo pelkkiin avajaisiin liittyi peittelyä ja valheellisuutta, kuten tv-kuvan mallintamista. Edelleen on syytä paheksua myös Kiinan miehitystä Tiibetissä sekä Kiinan Sudanille antamaa aseapua mutta samalla toivoa Kiinalle hyvää jatkoa tiellä liberaaliin demokratiaan ja vapaaseen markkinatalouteen. Sellaista anarkokapitalismia, joka on käynnissä Venäjällä, kukaan tuskin Kiinaan haluaa.

Monella urheilijalla on vuoden 2008 olympialaisissa aivan samanlainen tilanne kuin unkarilaisilla vuonna 1956. Myös naapurimaamme Venäjän reunoilla tapahtuu, kuten aina: Georgiassa tukahdutetaan separatismia, mutta Venäjä on ryhtynyt tukemaan Georgiasta itsenäistymään pyrkivää Etelä-Ossetiaa sodalla. Tietäähän sen, kenen syliin pieni maakunta ajautuu, jos se itsenäiseksi pyrkii. Alue kiinnostaa suurvaltoja, koska siellä kulkee öljy- ja maakaasujohtoja, ja niinpä myös Yhdysvaltojen ja EU:n kiinnostus kohdistuu juuri tuolle alueelle.

Tämä on tavallaan Georgian onni, sillä muutoin Georgiasta ei ehkä puhuttaisi paljon mitään, ja tavallinen amerikkalainen voisikin olettaa, että Georgia on Yhdysvaltojen osavaltio, jonka pääkaupunki on Atlanta ja joka on saanut nimensä George Washingtonin mukaan. Suomeksihan Kaukasiassa sijaitsevan Georgian nimi on yksinkertaisesti Gruusia.

En voi taaskaan ymmärtää Matti Vanhasen lausuntoa siitä, että Suomi pyrkii pysymään tasapuolisena ja konfliktin ulkopuolella. Siinä, missä Gruusian presidentti Mihail Saakašvili sanoi CNN:n haastattelussa maansa olevan nyt samassa tilanteessa kuin Suomi talvisodassa 1939, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan antoi tv-haastattelussa ymmärtää, että Suomi olisi tukenut Venäjän toimia.

Ja varsin lähellä totuutta hän omassa valheellisuudessaan olikin, ainakin sikäli, että maamme johdon asettuminen vastustamaan Venäjän hyökkäystä on jäänyt täysin mitättömäksi. Vai mitä tuumitte Vanhasen sanoista: ”En lähde luonnehtimaan tämän konfliktin syitä tai syyllisiä. Eikä myöskään pitäisi tässä suhteessa tehdä vertailuja ainakaan Suomen puolelta. Jokainen tilanne on aina erilainen.” Toivoisi, että Tarja Halonen suomisi nyt Venäjää yhtä ankarasti kuin Yhdysvaltoja sen hyökättyä Irakiin, mutta ei: kyse onkin suomettumisesta.


Reaalipolitiikkaa

Me suomalaiset elämme onnen sydämessä ja olemme ainoa Venäjän naapurimaa, jossa on näin korkea elintaso. Ei ole itsestään selvää, että aina kun Sony tai Samsung esittelee jonkin uutuusmallinsa, sitä saa seuraavana päivänä suomalaisista kaupoista. Monessa Itä-Euroopan maassa ei tarvitse edes haaveilla litteistä televisioista tai iPodeista, sillä kaupasta saa korkeintaan Turkissa valmistettua Beko-kuvaputkitelevisiota, joka maksaa paikallisen työmiehen vuosipalkan. Kanat juoksevat pihamaalla, kuttu syö ruohoa, joku eukko yrittää kasvattaa keräkaalia, ja lämmitykseen käytetään kuivattua lehmänlantaa.

Tällainen pienoishelvetti meidän maassammekin vallitsisi, jos suomalaiset eivät olisi laittaneet päättäväisesti hanttiin talvi- ja jatkosodassa. Arvostatko siis Sinä laajakuvatelevisiotasi ja 3g-kännykkääsi, vai katsotko maailman tapahtumia mieluummin Beko-televisiosta jossain paskaisessa vajassa, joka on kyhätty kokoon aaltopellin kappaleista?

Gruusiassa meneillään olevat tapahtumat pakottavat myös kaikkein ihanteellisimpia monikulttuurisuuden puolestapuhujia takaisin niin sanotun reaalipolitiikan tielle, joka tunnustaa lähinnä valtapolitiikan ja kansalliset edut. Niinpä todellisuus panee monen idealistin maailmankuvan terveellä tavalla uusiksi.

Gruusian tapauksesta opimme, miten tärkeää pienen kansan on puhaltaa yhteen hiileen ja kuinka tärkeää yksituumainen kansallismielisyys on näissä asioissa. Myös Suomen venäläistäminen on lopettava, ennen kuin joku Lavrovin tapainen saa päähänsä, että Suomessa asuvat 50 000 (Staksin ennusteen mukaan pian 100 000) venäläistä on vapautettava vieraista vaikutteista ja koko Kymi saatettava rauhanturvatoimena Venäjän haltuun. Sitten saatetaan saada ampuma-aseille käyttöä muuallakin kuin olympialaisissa.