18. maaliskuuta 2020

COVID-19 on vain biouhkien torjuntaharjoitus – Mitä kriisinhallinta on?


Kulkiessani tänään Helsingin autioituneilla kaduilla saatoin todeta, että suomalaiset ovat varmaakin maailman kuuliaisinta ja tottelevaisinta kansaa. Ihmisten valtaenemmistö on noudattanut poikkeustilan ja valmiuslain määräyksiä jo ennen kuin niitä on ehditty saattaa voimaan. Noudatamme viranomaisohjeita itse itseämme käskien, mikä viittaa epäilykseen, että jokaisessa meissä piilee viranomainen.

Kriisien hallintaa ajatellen tämä on ihan hyväkin juttu. Poliitikkojen vaikutusvalta loppuu nimittäin lyhyeen. Poliitikot voivat muokata lakeja ja viranomaiset valvoa niiden noudattamista. Terveydenhuolto voi antaa ohjeita ja hoitaa potilaita. Suuria joukkoja koskevien koettelemusten keskellä suurin osa kaikesta vastuusta, vallasta ja mahdollisesta syyllisyydestä lankeaa kuitenkin kansanjoukoille.

Kansanjoukoissa puolestaan vastuu jakautuu ja katoaa. Siksi väitän, että tärkein vastuu COVID-19-viruksen hallintaan saamisesta kuuluu yksilöille, sinulle ja minulle. Tässä valossa ”me ollaan lääkäreitä kaikki, kun oikein silmin katsotaan, me ollaan lääkäreitä kaikki”.

Toiseksi väitän, että koronaviruksen aiheuttama kriisi – niin monitahoinen kuin se onkin – on ensisijaisesti harjoitus, jossa punnitaan kansalaisten kyky hallita omaa egoismiaan ja toisaalta halu osoittaa toisiaan kohtaan solidaarisuutta, eli harjoittaa altruismia.

Pelissä punnitaan ihmisten kyky yhteistyöhön ja halu puhaltaa yhteen hiileen. Suomalaisten kesken se on ollut perinteisesti korkea, ja nyt se yhä uudelleen punnitaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että viruksen leviämisen hillitsemiseksi ja ilmiön haltuun saamiseksi on yleisterveiden ja hyväkuntoisten ihmisten tingittävä mukavuuksistaan ja hyvinvoinnistaan, jotta vaarassa olevien ihmisryhmien henkiä voidaan pelastaa.

Pienillä teoilla ja luopumisilla voidaan saada aikaan suuria myönteisiä vaikutuksia. Ja kääntäen: kenenkään ei nyt pitäisi harkita käyttäytymistään vain henkilökohtaisen tartuntariskinsä kannalta, vaan yksilöiden pitäisi ajatella yhteiskunnallisesti, tai muutoin omaan selviytymiskykyynsä luottajat voivat olla vastuussa toisten ihmisten kuolemasta.

Itse arvelen, että sosiaalinen pääomamme riittää toisistamme huolehtimiseen. Myönteistä näyttöä siitä on saatu jo nyt.


Biologisten uhkien alkusoittoa

Myönteisesti ajatellen korona-pandemia on hyvä harjoitus myös vaarallisemman viruksen varalta. Korona ei ole sentään mikään ebola, joka tappaa verenvuotokuumeeseen nopeassa tahdissa noin kaksi kolmasosaa sairastuneista.

Uhka on kuitenkin todellinen. Kuten näistä vuoden 2018 loppupuolen uutisista voitte lukea, esimerkiksi Ruotsin terveysviranomaiset ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistautuneet ebolan puhkeamiseen Afrikasta saapuneen maahanmuuton vuoksi.

Gatestone-instituutin tutkija Soeren Kern paljasti jo pari vuotta sitten saksalaisen Robert Koch -insitituutin tutkimuksiin viitaten, miten helposti ja nopeasti tappavat tartuntataudit leviävät laittomasti maahantulleiden mukana. Maltalla, Italiassa ja Saksassa B-hepatiitti- ja tuhkarokkotartunnat ovat lisääntyneet 300 prosenttia, ja malaria- ja syfilis-tapauksissa kasvua on 200 prosenttia. Ympäri Eurooppaa tuntematonta alkuperää olevien sairauksien esiintymistiheys on kasvanut 14 prosentista 26 prosenttiin vuodesta 2015 lähtien.

Väestöjen laajasta liikkuvuudesta, esteettömästä rajojen ylittämisestä ja massaturismista johtuvat riskit ovat olleet hirvittäviä, mutta ne ovat olleet (vastoin mediassa annettua kuvaa) koko ajan tiedossa. Kyse ei ole siitä, puhkeaako jokin uusi epidemia, vaan siitä, milloin se puhkeaa, totesi Skånen yliopistollisen sairaalan toiminnanjohtaja Maria Josephson.

Kuten sanottua, viranomaisten vaikutusvalta ja voimavarat ovat vähäiset biologisten uhkien edessä. Loppu jää poliitikoille, jotka voivat säätää lakeja. Mediassa ja politiikassa nähty pulina ilmaisee pahimmillaan vain vaikeutta reagoida nopeasti järjellisellä tavalla. Ensin täytyy säätää tai kiertää hieman lakeja, jotta rationaalinen toiminta tulisi mahdolliseksi.


Mitä kriisinhallinta on?

Miten sitten tätä nyt käsillä olevaa kriisiä pitäisi hoitaa? Väitän, että pahimpaan skenaarioon verrattuna nyt meneillään kriisi jää pieneksi ja koettelee lähinnä enemmistöjen mukavuudenhalua tuottaen lievää kärsimystä. Riskiryhmille kyseessä on vaaran paikka. Heitä omilla käyttäytymismuutoksillamme suojelkaamme. Vastuu on viime kädessä sinun ja minun, ei viranomaisten tai poliitikkojen.

Kriisinhallinta ei ole sitä, että oppositio antaa täyden tukensa tai blanco-valtuutuksensa hallitukselle. Kriisinhallinta ei ole myöskään sitä, että kiitetään hallitusta ”erinomaisista päätöksistä”, jotka ovat välttämättömiä ja jotka jokaisen pitää ymmärtää tehdä. Kriisinhallinta on sitä, että kaikki aiotut asiat – niin välikysymykset kuin kuulemisetkin – viedään läpi siitä huolimatta, että on poikkeustila ja kriisi päällä.

Kriisinhallinta ei ole sitäkään, että poikkeusoloihin ja valmiuslakiin vedoten puututaan ihmisten oikeuksiin ja vapauksiin enemmän kuin on tarpeen. Kriisinhallinta on sitä, että tilanteista selvitään ilman turhia pakkotoimia.

Nyt jos koskaan on varottava aiheuttamasta poikkeusoloilla suurempaa tuhoa kuin tauti itse. Siksi suosittelen kaikille etenkin oman kulutuskäyttäytymisensä jatkamista mahdollisimman samalla tavalla kuin aiemminkin, tietyt varotoimet muistaen. Kaatuneita tässä sodassa ikävä kyllä tulee muitakin kuin konkurssin partaalla hoippuvia yrityksiä.

Eräänä ratkaisuna näen yritysten toiminnan jäädyttämisen, keskeyttämisen ja velvoitteiden siirtämisen tulevaisuuteen. Tuotantokoneistomme ja infrastruktuurimme on onneksi tämänkin kriisin jälkeen ehjä, joten vaikutukset liittyvät vain imaginääriseen rahatalouteen. Osakeromahduksista huolestuneita eläkekassoja ja muitakin helpottaa Herakleitoksen viisaus, jonka mukaan ”tie ylös ja tie alas ovat yksi ja sama”.

Yrittäkäämme kaikesta huolimatta myös nauttia keväästä, vaikka kaikki kiva onkin kielletty. Ehkä ulkoisten huvitusten kiinni meno ohjaa etsimään onnea paljon paremmista asioista.

17. maaliskuuta 2020

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS


Joulu ja juhannus tulivat koronaviruksen mukana Suomeen yhtä aikaa, sillä julkiset tilat ovat kuin neutronipommin jäljiltä – ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Ihmiset käyttäytyvät diskreetisti. Nyt on mukavaa käydä vaikkapa uimahallissa, kun voi pulikoida peilityynessä vedessä ilman, että vastaan tulisi ketään, paitsi joku verkkainen sunnuntaiuimari kaukaisella viereisellä radalla. Ratikoissa ei ole ruuhkaa. Kanariansaarille pääsee parin sadan euron äkkilähdöillä ainakin niiden kyydissä, jotka vielä matkoja järjestävät.

Koronavirukseen reagoimisessa on joukkohysterian makua. Sosiaalipsykologiassa usein viitattu massapanikoimisen esimerkkitapaus on H. G. Wellsin romaaniin Maailmojen sota (1898) tehty radiokuunnelma, jonka ohjaajana ja kertojana oli Orson Welles ja joka esitettiin CBS:n radioverkon kautta vuonna 1938. Lähetyksen uskottavuutta lisäsi se, että suurin osa ohjelmasta koostui uutistiedotteista, mikä sai monet uskomaan, että marsilaiset olivat todella hyökänneet maahan. Otollisen maaperän kuunnelmalle muodosti esitysajankohta halloween, jolloin monien antennit olivat herkässä tilassa, ja lähetys laittoikin yhteiskunnan hetkellisesti sekaisin.

Koronasta puhuminen alkaa olla samanlaista. Tapaus osoittaa median suurta valtaa joukkoilmiöiden luomisessa. Nykyisen efektiteollisuuden aikakaudella ihmiset lienevät niin tottuneita dramaattisiin TV-performansseihin, että suurikaan mullistus – esimerkiksi ydinsodan alkaminen – tuskin aiheuttaisi ihmisten arkirutiineihin muutosta. Yleistä hälytysmerkkiä luultaisiin vahingoksi, ja viranomaiskehotusta hakeutua väestösuojiin pidettäisiin automaattisesti valtamedian tuottamana parodiahorisontin ylityksenä tai vaihtoehtomedian aikaansaannoksena.

Vähäeleiseen ja näkymättömään virukseen sen sijaan näyttää liittyvän sen verran arkirealismia, että tauti riittää pelottamaan ihmisiä sairastumisen konkretialla. Ehkä biologisista uhista ei ole vielä puhuttu tarpeeksi, siis kyllästymiseen asti.


Joukkohysterian piirteitä

Joukkohysteriaan liittyy yleensä myös joukkosuggestio, joka voi perustua myös itsesuggestioon. Siitä on kyse viimeistään silloin, kun luulosairaita alkaa hakeutua hoitoon. Tätäkin on jo nähty. Itsesuggestiollla, hypokondrialla ja korostuneella introspektiolla tuotettuun paranoidiaan täytyy pian saada lumelääkitystä, ennen kuin massakäyttäytymisen yhteiskunnalliset vahingot ylittävät pelkästä sairastamisesta koituvat haitat.

Yksi joukkosuggeroitumisen muoto ilmenee hamstrauksena. Joukkosuggestiolle on tyypillistä jäljittely, joka nojaa vahvistusharhaan: kun yksi hamstraa, niin kaikki hamstraavat, ettei jäisi ilman sitten, kun tonnikala kaupoista loppuu. Tällä toimintamallilla marketit tietenkin myös tyhjenevät, ja maailmanloppu lähenee. On hyvä olla bunkkerissa, niin elintarviketoimituksetkaan eivät jatku, kun kysyntää ei enää ole.

Vastoin yleistä käsitystä ei koronaviruksen puhkeaminen epidemiaksi tai pandemiaksi ole mikään yllätys. Päinvastoin: se on looginen lopputulos ylirajaisesta massaturismista. Siten se olisi ollut myös helposti ennustettavissa ja ehkä hillittävissäkin, kuten totesin jo täällä.

Ihmisten irrationaalinen käytös muistuttaa 1980-luvun hiv-paniikista, joka levisi hysteriaksi, vaikka viruksen heikko tarttuvuus tiedettiin aika pian, ja tauti levisi lähinnä seksuaalisessa kanssakäymisessä. COVID-19 puolestaan tarttuu helposti, joten paniikkiin voi olla syytäkin. Influenssa ei kuitenkaan vain tapa, vaan useimpia se vahvistaa, kun sairastuneet saavat immuniteetin. No, oli hiv-paniikista jotain hyötyäkin; se kun ohjasi ihmisiä ajattelemaan muutakin kuin pelkkää seksiä.

Kartesiolaisen rationalismin ”on syytä epäillä” -argumentti jättää aina tilaa varautuneisuudelle.

Kaasunaamarit ovat taas katukuvassa, saippuaa jaetaan kuin keskitysleireillä, ja ovelimmat korjaavat viruksesta myös rikoshyödyn.


Malliesimerkki mediajulkisuuden viestintädekadenssista

Viittasin jo otsikossani siihen, että virukseen suhtautuminen on pitkälti median luoma ilmiö. Biologisesta viruksesta on tullut meemin kaltainen kulttuuri-ilmiö, joka leviää viraalisesti: ihan oikean viruksen tavoin.

Viruksesta puhuminen vinksahtaa helposti myös sivuraiteelle. Aivan niin kuin ylilääkäri Kaikkonen kertoo puhelintunnillaan mielellään velipoikansa Angliasta, voidaan puhe kääntää koronasta Coronaan. (Sivumennen sanottuna perheessämme olivat 1960- ja 1970-luvulla molemmat, joista Toyota Corona oli ylivoimaisen luotettava ja luja auto, ja faija ajoi sillä uudesta asti yli satatuhatta kilometriä, ennen kuin möi sen.)

Viruksesta puhuminen on nyt sosiaalisen kanssakäymisen, osallistumisen ja oman olemassaolon todistelun muoto, jolla tavoitellaan yhteiskunnallisen tietoisuuden osoittamista, ilmaistaan moraalista vastuullisuutta ja tavoitellaan poliittista kannatusta.

Saksalainen filosofi Martin Heidegger käytti sillä tavoin vääristyneestä viestinnästä nimitystä das Gerede, joka voidaan vapaasti kääntää lörpöttelyksi tai ”epäpuheeksi”. Sen kaltaisella jutustelulla on tarkoitus ilmaista jotain muuta kuin asiasisältöjä. Myönteisessä muodossa se pitää yllä kontaktia tai ilmaisee omaa läsnäoloa. Mutta Gerede voi olla myös kielteistä: juoruilua, halpahintaista julkisuuden (die Publizität) kosiskelua ja pötypuhetta.

Koronasta puhumisesta on tullut samantyylistä. Sen kautta pyritään osoittamaan joukkoon kuulumista, samojen pelkojen ja uhkien alaisuuteen asettumista, massakulttuuriin sopeutumista ja sopeuttamista, oman eksistenssin häivyttämistä uhattuna olemisesta johtuvaan itsensä kieltämiseen ja tietysti ”vastuuta”, joka sisältää aina myös syyllisyyttä. Jos ei puhu viruksesta ja tunnusta pieksevänsä sitä kärpäslätkällä, ei voi olla hyvä ihminen.

Mediajulkisuudessa mikä tahansa asia voi kääntyä moraaliseksi poseeraukseksi. Tosiasiassa kyse on moralismista, joka tekee ihmisistä hiiriä. Parasta siis taaskin vain tyytyä keskiverto-olemiseen, sulkea ikkunat, käyttää kuonokoppaa ja noudattaa viranomaisten määräyksiä. Turha yksilösankaruus ja oma ajattelu pois, paitsi tietysti hallitukselta, jonka pitää antaa ”johtaa”.

Mediajulkisuuden tulosta on myös se, että sosiaalinen kommunikaatiokyky ja arvostus laskevat, jos ei ota kantaa virukseen kahviloissa. Ilmiö tunnetaan televisiosarja Dallasia koskevista tutkimuksista. Tylsämielistä, vellovaa, käsikirjoitukseltaan hoipertelevaa, juonenkäänteiltään joko täysin ennustettavaa tai mielivaltaista saippuasarja Dallasia katsottiin, sillä ilman käsitystä Sue Ellenin, Pamelan ja JR:n juonitteluista ei voinut osallistua keskusteluihin työpaikoilla, ja työyhteisön jäsenestä itsestään tuli pian persona non grata. Tämä osoittaa, miten mediavälitteisyys banalisoi.

Banalisoituminen uhkaa myös terveystiedotusta. Hyveellisyys on häikäisevää jopa irtopisteitä metsästäviltä poliitikoilta. Terveysviranomaiset ovat olleet hiljaisempia, koska heitä ei valita vaaleilla.

Yksi asiallisimpia medioita on ollut – ehkä yllättävästi – Tekniikan Maailma, joka teki viruksesta nopealla tahdilla 13.3.2020 erikoisliitteen. Tavallaan tulos on ymmärrettävä, sillä julkaisulla on epäpoliittinen ja rationalistinen historia.


Altruismi ja egoismi punnitaan

Liittyy asiaan toki moraalifilosofinenkin näkökulma, mutta se on kiinnostava vain ilmiötä ulkopuolelta tarkastellen. Kaikkihan tietävät, että ongelmallisessa tilanteessa itsessään ei ole kuin yksi moraalinen toimintamalli: välttää tautia ja avittaa muita ihmisiä, mikäli omat resurssit sallivat. Tämä viesti ei tule sen kummemmaksi, vaikka se sanottaisiin monta kertaa tai entistä kovemmalla äänellä.

Sen sijaan ilmiön ulkopuolelle asettuen siitä erottuu peli, joka on altruismin ja egoismin välinen. Egoismi voittanee, sillä ihminen on yksilörationaalinen olento, joka toimii omaksi edukseen ilman tarkoituksellista pahaa tahtoa.

Filosofian näkökulmasta ihminen ei olisi paha, vaikka hän olisi itsekäs, sillä pahuus edellyttää pahan tahdon tai tarkoitusperän. Pelkkä oman edun tavoittelu tai ongelmien välttely ei vielä merkitse, että ihminen olisi paha vain sillä perusteella, ettei hän ole muille hyvä, sillä hyvyys ja pahuus eivät ole kontradiktorisia vastakohtia vaan kontraarisia.

Kontradiktorisuus (poissulkevuus) tarkoittaisi, että jos ihminen ei osoita hyvyyttä, hän väistämättä on paha ja kääntäen. Kontraarisuus (rinnakkaisuus) taas merkitsee, että toisen asiapuolen puuttuminen ei vielä riitä tekemään toisesta välttämätöntä. Hyvyyden puuttuminen ei siis tee ihmisestä pahaa, sillä voimme ajatella niiden välille myös neutraaliuden tai sen, että molemmat esiintyvät rinnatusten ihmisessä. Ihminen tuleekin olleeksi aina sekä hyvä että paha, ja ne jotka luulevat olevansa vain hyviä, ovat yleensä pahimpia kaikista, sillä he eivät tunnista itsessään olevaa pahuutta eivätkä siten ymmärrä vastustaa omaa ahneuttaan ja egoistisuuttaan lainkaan.

Mikäli jaksoitte seurata tänne asti, onnittelen teitä kärsivällisyydestänne. Myös valtavirtapoliitikkojen halu osoittaa hyveellisyyttään on toki ihailtavaa, he kun pyrkivät nyt rakentamaan siltoja viruskriisin yli. Pelkään kuitenkin pahoin, että he tekevät, niin kuin Nikita Hruštšov aikoinaan totesi, eli rakentavat sillan myös sinne, missä ei ole jokea.

Tarkoitan vain, että ratkaisevassa asemassa ovat nyt yksilötoimijat eikä julkinen valta. Vakavasti puhuen: kenenkään ei nyt pitäisi harkita käyttäytymistään vain henkilökohtaisen tartuntariskin kannalta, vaan yksilöiden pitäisi ajatella yhteiskunnallisesti, tai muutoin omaan selviytymiskykyynsä luottajat voivat olla vastuussa toisten ihmisten kuolemasta.


Pitkän päälle et voi muuta kuin sairastaa ja tervehtyä

Koronaviruksen ajantasaisen levinnäisyyden voi tarkistaa tästä. Virus laantuu ajan myötä itsestään, eivätkä poliitikot voi parantaa maailmaa mitenkään. Jos 80 prosentin sairastuvuusennuste toteutuu, meidän yleisterveiden ei auta kuin kärsiä pari viikkoa influenssaa ja antaa valkosoluille syötävää. Sen jälkeen pääsee taas leffaan ja voi nauttia halvoista ulkomaanmatkoista.

Vaarassa olevia ryhmiä, kuten lapsia, vanhuksia ja sairaita on tuettava ja suojeltava, mutta siihenhän näyttää löytyvän kansalaisilta jo nyt vertaistukea. Ilahduttavaa onkin, että kansalaisista kaivautuu jälleen esiin talvisodan henki. Vaikka kriisitilanteissa syntyvät ihmissuhteet eivät olekaan tutkimusten mukaan pysyviä, ne voivat kuitenkin ohjata ihmisiä ennennäkemättömään solidaarisuuteen ainakin omien viiteryhmiensä sisällä ja läheisten kesken. Viranomaisilta puolestaan odotetaan lähinnä konkreettisia kotihoito-ohjeita ja tartunnan tunnistamista helpottavia tunnusmerkkejä.

Lääkärit kehittelevät aikanaan rokotteen, mihin voi mennä puolitoista vuotta. Koko yhteiskuntaa ei voida täksi ajaksi laittaa vikasietotilaan. Joukkoliikennettä harjoittavia firmoja, matkatoimistoja, teattereita ja tapahtumia voidaan toki laittaa pakastimeen ja työntekijöitä lomauttaa. Mutta kauppakeskuksia ja varuskuntia ei voida sulkea eikä koulunkäyntiä keskeyttää kuin määräajaksi.

Formula-ajot ja olympialaiset voidaan järjestää tyhjin katsomoin, pelkkinä TV-tapahtumina. Etätyöskentelyn käyttökelpoisuus punnitaan muuallakin kuin ammattikouluissa, kun kaikki saavat näyttöä lähiopetuksen supistamisesta.

Muutakin etua voi olla. Käsienpesuneurootikkojen pakkotoiminnoista voi olla lopultakin jotain hyötyä.

Koronaan suhtautumisesta tulee moraalitonta siinä vaiheessa, kun firmat alkavat rahastaa koronalla. Ongelmana on haittojen ja hyötyjen epätasainen jakautuminen, kun yhdet laittavat rahoiksi ja pulssinsa kadottaneet kaatuvat konkurssiin tai hautaan. Hyötynä on, että eläkekassat ja kyyniset perilliset voivat iloita, työmarkkinaosapuolet löytävät toisensa, ilmakehä kiittää ja ”älä osta mitään” -päivän järjestäjien mieli on hyvä.

Niin sanottu vihapuhe vaimenee, kun ihmiset löytävät yhteisen vihollisen. Ihmisissä saattaa olla myös patoutunutta yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kokemisen tarvetta, joka näin pääsee purkautumaan.

Taudista me selviytynemme, mutta pahinta suomalaisten kannalta on, mitä tapahtuu muualla. Virus saattaa käynnistää hallitsemattoman väestövyöryn Suomeen esimerkiksi Venäjältä, jos ihmiset lähtevät paremman hoidon perään. Korona saattaa kaataa Italian, Kreikan, Espanjan ja Portugalin talouden. Siitä euro ja Euroopan unioni eivät selviä. On mielenkiintoista havaita ja todistaa, voisiko koko EU romahtaa kulkutautiin, niin kuin hallitsijat sortuivat aikoinaan ruttoon ja koleraan. Nihil sub sole novum.

14. maaliskuuta 2020

Cuck-miehiä vai incel-miehiä?


Ilta-Sanomat uutisoi jokin aika sitten Yleisradion Logged in -televisiosarjasta, jossa märehdittiin viiden syrjäytyneeksi sanotun nuoren miehen elämäntarinaa ”rujon kaunilla tavalla”. Performanssi tuo etsimättä mieleen Aki Kaurismäen ”suoraan kadulta alkavat kertomukset”.

Ilta-Sanomien jutussa haastateltu vasemmistoliittolainen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen tietenkin ilahtui nähdessään aitoa kurjuutta, joka perinteisesti lisää vasemmiston kannatusta. Miesten valittelu kelpaa feministeille siksikin, että kverulatorinen purnaus on alistumisen muoto ja siirtää valtaa naisille. Ministerin mielestä asiasta ”täytyy puhua”.

Miesten työttömyys, toimettomuus ja alakulo ovat muodostuneet niin yleisiksi, että sen voisi kuvitella johtuvan vesijohtovedestä. Olen kuitenkin itse vakuuttunut siitä, että nuoren miesten rappiolle meno johtuu olennaisesti feminismistä.

Kun naiset pihtaavat miehiltä seksiä omaa arvoaan parantaakseen, miehet deprivoituvat, ja heistä tulee seksiä kerjääviä mekkoeinareita, joita sanotaan cuck-miehiksi (englannin kielen sanasta cuckold = käki). Nämä miehet suostuvat nuolemaan mehiläiskuningattariksi laittautuneiden naisvaltiattarten varpaita saadakseen heiltä sääliseksiä.

Toinen kurjuuden tunkiolla eksistoiva miesryhmä ovat niin sanotut incel-miehet. Nimitys on lyhenne englannin kielen sanoista involuntary celibacy, joilla viitataan tahdonvastaiseen selibaattiin. Tämän sanotaan ilmenevän kyvyttömyytenä perustaa seksisuhteita.

Wikipedia-artikkeli valaisee asiaa niin, että incel-miesten jäsenkunta muodostuu ”enimmäkseen nuorista, valkoisista heteromiehistä” ja että ”keskustelu on usein täynnä itsesääliä ja vihaa muita ihmisiä kohtaan”, mihin on vaikuttanut ”äärioikeiston ja valkoisen ylivallan nousu”.

Nettitietosanakirjan kannanotot eivät tulleet yllätyksinä, sillä sitäkin sivustoa hallitsevat vihrevasemmiston nörtit. Voidaan taaskin toistaa kysymys, mikä onkaan syy ja mikä seuraus. Vaikuttavaa syytä ei ole antauduttu etsimään seksuaalisten suhteiden toisesta osapuolesta, heteromiesten tapauksessa siis naisista.

Kun naiset avaavat lompsansa ulkomaalaisille maahan lompsijoille ihan vain protestiksi ”valkoisille heteromiehille”, näyttääkseen keskisormea patriarkaaliselle länsimaiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja lisätäkseen miesten kilpailua naisista seksuaalisen tasehäiriön kautta, ei ole tietenkään ihme, miksi kantaväestön mieskunta vetää pipon silmilleen baareissa. Katkeroituneet kommunisti-feministit kuvaavat miesten pakoa ja perääntymistä sitten ”äärioikeiston ja valkoisen ylivallan nousuksi”.

Sekä cuck- että incel-miehille tyypitellyt mieskuvat sopivat mieskurjuutta valittelevan Ylen TV-sarjan henkilöihin. Itse näkisin, että juurisyy mieskurjuuteen on feminismin lietsoma seksin panttaus, jota naiset harjoittavat kiristääkseen miehiltä rahaa tai pidättääkseen itselleen valtaa.

Seksuaalisuuskielteinen politiikka on levinnyt feminismin kautta myös seksuaalivähemmistökulttuuriin, jossa valtaa käyttävät nykyisin Tomin miesten sijasta aseksuaalit ja kaksiarvoista biologista sukupuolieroa raivokkaasti vastustavat transsukupuoliset. He ovat pakottaneet oikeita miehiä ja naisia selittelemään olevansa ”cis-miehiä” tai ”cis-naisia”, eli vaikuttamaan hyökkäyksillään myös muiden kuin itsensä näkemyksiin itsestään.

Kurjinta mieskurjuuden valittelussa on sen taipuminen väitteiksi ”miestapaisuudesta”. Kyse on niin sanotusta kertomustaloudesta. Muutamaan subjektiiviseen ja ”tapaustutkimuksina” esitettyihin kertomuksiin tai tarinoihin (narratiivisuuteen!) vetoamalla edetään väitteeseen, että miehet yleensäkin ovat hyljeksittäviä luopioita ja vähintäänkin syyllisiä asemaansa. Ja sehän vasta sopii militanttifeminismin agendaan.

Tuloksena on myös selvää naiskurjuutta: raiskattuja diskojen seksipommeja tai prässihousuihin laittautuneita koppavia ja kosmonautinkovia akateemisia virkanaisia, jotka kulkevat kaduilla kopein askelin ja hapan ilme naamallaan.

Ohjeeksi sanoisin, että antakaa nyt nuoret neidot noille reppanamiehille pillua, ettei käy niin kuin Timo Hännikäisen kirjassa Ilman, jossa kuvataan vuodesta toiseen jatkunutta selibaattia monillekin ihmisille todeksi käyneeseen tapaan. Näin siis siitä huolimatta, vaikka nyt onkin vain kansainvälinen pihvi- ja suihinottopäivä.

Joskus joutuu kysymään, mikä tätä kansaa oikein vaivaa, kun pissikset kitisevät nykyisin kaikesta, eikä kenestään ole enää mihinkään. Selitykseni on, että elintason jatkuva nousu on totuttanut ihmiset valittamaan kaikesta ja näkemään elämään sisältyvät mikroskooppisen pienet tasa-arvo- ja muut ongelmat järkyttävän suurina. Tuloksena on ollut kasa syrjään tietoisesti hakeutuvia nuoria, joiden yliherkkyys kaikelle havaitaan lopulta yhteiskuntakelvottomuutena.

Myöhäiset kansainvälisen naisten päivän onnittelut (8.3.) ja ennakoivat Minna Canthin kunniaksi vietettävän tasa-armon päivän (19.3.) toivotukset kaikille.

13. maaliskuuta 2020

Tilanne vakavampi kuin kuvitellaan – Mitä korona-kriisistä voi oppia?


Koronaviruksen alkaessa levitä eksponentiaalisesti ja sairastuneisuuskäyrien kiitäessä kohti koillista ovat suomalaiset terveysviranomaiset ja julkisen vallan edustajat tyynnytelleet kansalaisia korostamalla, että mitään hätää ei pitäisi olla, sillä asummehan Suomessa. Asennoituminen on samanlaista kuin ydinvoimalan räjähtäessä lähialueella, hirmumyrskyn lähestyessä tai vankikarkurien hiippaillessa pihapiirissä: panikointi pois, sillä vaaraa ei ole nimenomaan Suomessa.

Pikaisena ohjeena sanoisinkin, että kansalaisten kannattaa turvautua omatoimisuuteen ja laittaa tarvittaessa itse itsensä karanteeniin sekä rajoittaa liikkumistaan kauppakeskuksissa, julkisissa liikennevälineissä ja yleisötilaisuuksissa. Viranomaiset ovat pakonomaisiin toimenpiteisiin liian arkoja ja sinisilmäisiä. He antavat korkeintaan suosituksia. Tosiasia kuitenkin on, että juuri nyt viruksen monistuminen on logaritmisen lisääntymiskäyränsä juurella, ja taudin leviämiseen voitaisiin tehokkaimmin vaikuttaa myös viranomaisten ohjeilla.

Silti he eivät niin tee. – Miksi? On vaikea sanoa, mistä suomalaisten hyväuskoisuus ja luottavaisuus johtuvat. Viranomaiset saattavat pelätä auktoriteeteiksi asettumista tasa-arvoiseksi höylätyssä yhteiskunnassamme. Kainostellaan ja hienostellaan. Ei saa esittää Besserwisseriä. Mukana voi olla ripaus sodissa voittamattoman mainetta: ei meille kukaan mitään voi, kun natsit, liittoutuneet, Iso-Antti ja Rannanjärvi eivät yhdessäkään voineet. Tappiokin oli voitto. Mitä yhdestä pöpöläisestä?

Koronavirus on mestari opettamaan meille suomalaisille, että väärä itseymmärrys on johtanut virheelliseen omaankuvaan, jonka seurauksena Suomen viranomaiset toimivat Pölhö-Kustaan tavoin niin tässä kuin tuossakin asiassa. Ja sitten ollaan koivuhalolla päähän lyödyn näköisiä. Toiset Euroopan maat ovat menneet huomattavasti pitemmälle havaittuaan, että muutamat perusoikeuksien rajoitukset ovat melko vähäpätöisiä toimenpiteitä verrattuina taudin leviämisestä johtuviin tappioihin ja kuolemantapauksiin.


Perussuomalaiset esittävät valmiuslain käyttöönottoa

Tilanne on oikeasti paljon vakavampi kuin kuvitellaan; esimerkiksi Italiassa on kuollut jo yli 1000 ihmistä. Muita vaikutuksia voi tarkistella tästä. Puolueemme Perussuomalaiset on ehdottanut valmiuslain pikaista käyttöönottoa taudin leviämisen hillitsemiseksi, mutta ainakaan torstaina Marinin hallitus ei saanut aikaan minkäänlaista päätöstä, vaikka puolueilla on asiasta yhteisymmärrys.

Viranomaisten ja hallituksen toiminta on huvittavan analogista niin sanotun valtamedian kanssa. Molemmat tyynnyttelevät, liennyttelevät ja laannuttelevat, koska seurausharkinta ohjaa pahimpia reaktioita ennakolta eliminoivaan viestintään: seuraukset taloudelle voivat olla kielteisemmät, jos ihmiset lukittuvat neljän seinän sisään, eivät mahdollisesti mene töihinkään.

Tässäkin asiassa on viisasta kuunnella myös dissidenttejä ja kontroverssejä kapinallislääkäreitä eikä ainoastaan THL:ää – aivan niin kuin tiedonnälkäinen lukee valtamedian sijasta tai vähintäänkin sen ohella aina myös vaihtoehtoista mediaa. Viranomaislääkärien kannanotot muistuttavat nyt ylilääkäri Irvi Kaikkosen virallista vastaanottoa, kun taas todellista tietoa tihkuu ”yksityishenkilöinä” annetuista asiantuntijakommenteista, esimerkiksi täältä. Kannanottoni ei tarkoita, että pitäisin viranomaisia epäpätevinä, vaan sitä, että heidän kannattaisi nyt osoittaa pätevyytensä.



Ylilääkäri Kaikkonen kehottaa olemaan panikoimatta ja pidättämään hengitystä pari viikkoa.

Entä opettaako koronavirus mitään muuta kuin sen, että pitää laittaa käsi suun eteen kun aivastaa. Itse neuvoisin olemaan laittamatta, aivan niin kuin kehottaisin myös kauppojen kassoja olemaan kaivamatta nenää, kun siirtelee asiakkaiden ostoksia liukuhihnalta koodinlukijan kautta kaukaloon. Sama sopii tietenkin myös asiakkaille.

Muutakin viisautta koronaviruksessa pesii. On tottakai totta, että kerrannaisvaikutukset talouteen voivat olla drastisia, kun virus tuolla tavalla on pääsemässä laukkaamaan. Pörssit sukeltavat pahiten sitten vuoden 2008, yritykset antavat tulosvaroituksia, öljyntuottajamaat käyvät hintasotaan ja vienti sekä tuonti sakkaavat. Mahtaa viruksella olla hauskaa, kun se tällä tavalla laittaa maailmankirjat sekaisin, melkein kuin meneillään olisi monikulttuurinen vallankumous.


Kriisi osoittaa globaalin ja monikulttuurisen ajattelumallin haavoittuvuuden

Tärkein poliittinen opetus on, että monikulttuuriseen ja globaaliin talouteen perustuva yhteiskuntamalli on perin haavoittuva. Toimitusvaikeudet maailmanlaajuisten tuotantoketjujen alkupäässä tai matkalla voivat viedä kokonaisia teollisuudenaloja juntturalle ja laittaa kapuloita kansantalouksien rattaisiin.

Esimerkkejä? Kirjoitin jo vuonna 2013 kansallisen lentoyhtiömme Finnairin haavoittuvuudesta yhtiön laitettua kaikki munat samaan koriin. Firman pätäkkä tulee pitkälti Kaukoidän lennoista, joiden matkustajamäärät ovat mahdollistaneet myös tiheän Euroopan-verkoston.

Hyötyä suomalaisille? – Kyllä. Mutta vain siihen asti, kun asiat sujuvat ennustettavasti. Myös jokin poliittinen häiriötila olisi voinut tämän ketjun katkaista, tai vika yhden konetyypin varaan rakennetussa laivueessa. Nyt lennot laittoi jäihin yksi pieni virus, jolla saattaa olla suuria ja kuolemanvakavia seurauksia.

Tärkeä opetus on, että yhteiskunnan keskeiset toiminnot kannattaa rakentaa pitkälti omavaraisuuden perustalle. Riskit pitäisi puskuroida paremmin. Myös ilmastopolitiikka vaatisi teollisuuden säilyttämistä länsimaissa. Näin estettäisiin hiilivuotoa mutta myös riippuvaiseksi tuloa poliittisesti epävakaista maista, jollaiseksi Kiinakin voi osoittautua. Parasta on, että automaation lisääntyminen parantaa mahdollisuuksiamme pitää myös raskas teollisuus länsimaissa, joissa teollisuuden ympäristösuhde on paljon kehitysmaita parempi.

Viime vuosituhannen vaihteessa Eurooppaa riivasi hullun lehmän taudiksi sanottu Creutzfeldt-Jacobin oireyhtymä, ja liivatetuotteet Isosta-Britanniasta sekä Benelux-maista laitettiin pannaan. Myös elintarviketurvallisuuden kannalta on tärkeää, että maamme olisi maatalouspolitiikassaan omavarainen.

Riippuvuus on epävapautta, ja epävapaus on epäarvo – ei siis mikään eurooppalainen arvo, vaikka EU:n liittovaltiopolitiikalla on Digestive-keksejä meille kaupiteltukin. Tai toisinpäin: universaali, globalistinen ja internationalistinen liittovaltiopolitiikka on syötetty kansalaisille Digestive-kekseinä.


Ihminen ainoa virus, joka tietää voivansa joutua luonnon nujertamaksi?

Tieteenfilosofisesti katsoen virukset, kuten SARS ja ebola, muistuttavat myös ihmisten voimattomuudesta biologisten uhkien edessä. Vulgaarinaturalistisesti voidaan spekuloida ajatuksella, että virukset ovat Luonnon puolustautumiskeinoja tuhoisaksi osoittautunutta ihmiskuntaa vastaan. Toisella tavalla sanoen: luonnon ei pidä olla ihmiskunnan palvonnan kohde, sillä luonto viruksineen, bakteereineen, petoeläimineen ja maanjäristyksineen on myös ihmisen ikuinen vihollinen.

Sauli Niinistö tuossa puolestaan lausahti toivovansa, että ihmiset alkaisivat ”vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle”. Toivomista riittääkin, sillä vaikeissa oloissa ihmiset eivät yleensä toimi kovin altruistisesti vaan entistä egoistisemmin.

Ylirajaiset uhat valaisevat ihmisille luontoriippuvuuden lisäksi myös taloudellisen ja poliittisen riippuvuuden merkitystä ja sitä, kuinka onnetonta on joutua kaikenlaisiin henkisiin henkseleihin. Koronavirus antaa meille yhden oppitunnin siitä, että universalistinen, globaali ja internationalistinen politiikka ei ole se kaikkein paras toimintamalli. Vaikka solidaarisuutta luonnonilmiöiden hallitsemisessa tarvitaankin, on myös valtioiden rajoilla oma tärkeä tehtävänsä sekä taloutemme että väestömme suojelemisessa.

11. maaliskuuta 2020

Perussuomalaisten välikysymys: Kepulle tilaisuus irtautua hallituksesta kasvojaan menettämättä


Perussuomalaisten ohella myös Kokoomuksessa on ihmetelty, mitä Keskusta tekee hallituksessa, joka on tehnyt kelvotonta talouspolitiikkaa, ilmastopolitiikkaa sekä tietenkin myös maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä kävi ilmi Iltalehden järjestämässä Jussi Halla-ahon (ps.) ja Petteri Orpon (kok.) keskustelussa tuntia ennen välikysymyksen jättämistä eduskunnassa.

Iltalehden alkuperäinen juttu oli otsikoitu sanoin ”Halla-aho ja Orpo iskevät yhteen”, mutta kameroiden edessä puheenjohtajat päätyivät harmoniaa havisevaan keskusteluun, jonka taustamusiikiksi olisin valinnut katkelman Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta.

Keskustelun yleisvaikutelmaksi jäi, että Kokoomus on tullut perussuomalaisille linjoille vuoden 2015 pakolaiskriisistä viisastuttuaan. Kokoomuksessa on huomattu myös Perussuomalaisten talousinstrumenttien tehokkuus, joka meillä on kirjattu muun muassa viime eduskuntavaalien ohjelmiimme. Oli mukava havaita, että yhteistyön edellytykset näyttävät olevan olemassa tulevaa hallitusta ajatellen.

Se, että Kokoomus ei lähtenyt Perussuomalaisten välikysymykseen ”talouspoliittisista syistä”, on poliittista teatteria, jonka tehtävä on uskotella, että Turkin ja Kreikan väliseen rajakriisiin liittyvät rajoitustoimet muka syventäisivät Suomen taloudellista taantumaa.

Tämänpäiväinen välikysymys on paikka, jossa Keskustan kannattaisi jättää hallitus, sillä puolue voisi tehdä sen kasvojaan menettämättä. Kepu on joutunut vasemmiston pahoin vedättämäksi, ja puolueen jäsenkunnalla on eri näkemys Keskustan puoluejohdon kanssa melkein kaikesta.

Pahiten hallituksen sisällä hiertää nyt vihreän sisäministerin Maria Ohisalon kannanotto, jonka mukaan Suomi ”tukee Kreikkaa”. Toisesta suupielestään Ohisalo on ilmaissut, että Suomi tukee Kreikkaa ainoastaan pitämään kiinni kansainvälisistä pakolaisten vastaanottamiseen liittyvistä sopimuksista muttei Kreikan omasta päätöksestä olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia ainakaan kuukauteen. Tämän mukaan Ohisalo tukee Kreikkaa kuin köysi hirtettyä (tilanteen ongelmallisuudesta täällä).

Puolueemme Perussuomalaiset on pitkään vaatinut muutoksia kansainvälisiin sopimuksiin, niiden tulkintaan ja omaan lainsäädäntöömme niin, että maassamuuttoliikkeen ja elintasopakolaisuuden rajoittaminen tulisi paremmin mahdolliseksi. Asiassa pitäisi löytää ensin poliittinen yksimielisyys puolueiden kesken ja laittaa sen jälkeen virkamieskunta lainvalmistelutyöhön.

Tavoitteena on, ettei pakolaisuutta ja turvapaikkakäytäntöjä voitaisi jatkossa käyttää sen enempää poliittiseen painostukseen, hybridisodankäyntiin kuin myöskään sellaiseen elintasosiirtolaisuuteen, joka nyt kilpailuttaa EU-maiden sosiaaliturvajärjestelmää turvapaikkashoppailun muodossa.

Myös nykyisten sopimuskäytäntöjen tiukempi soveltaminen auttaisi. Se, että Suomen rajoille ei ole tullut entiseen tapaan turvapaikanhakijoita, johtuu Itä-Euroopan maiden, Tanskan ja Ruotsin viisastumisesta. Kun läpikulkumaat ovat ottaneet Dublin II -asetuksen mukaisen sisärajavalvonnan käyttöön ja tiukentaneet otteitaan, tämä on antanut lähtömaihin viestin, ettei kannata pyrkiä siihen ensimmäiseenkään turvalliseen maahan.

Juuri tämän ketjuuntumisvaikutuksen vuoksi parasta tukea Kreikalle onkin ilmoittaa, että otamme sisärajavalvonnan käyttöön täällä. Tämä ehkäisee turvapaikanhakijoiden pyrkimistä myös Kreikkaan, joka ei ole heidän varsinainen tavoitteensa. Monet turvapaikanhakijat ovat halunneet jättää hakemuksensa hyvästä sosiaaliturvastaan tunnettuihin pohjoismaihin, joten keskeistä Kreikan auttamiselle on, että me ilmoitamme torjuvamme perusteettoman maahanmuuton omilla rajoillamme.

Myös paljon muuta olisi tehtävissä. Vaikka Suomi ei voikaan periaatteessa kieltäytyä ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia ja käsittelemästä niitä, on väärin, että maahantulo on merkinnyt käytännössä mahdollisuutta asettua Suomeen pysyvästi asumaan myös niissä tapauksissa, joissa turvapaikkahakemus on hylätty, jopa useita kertoja ja toistuvasti. Tähän lainsäädäntöön tarvitaan kipeästi muutos. Toisaalta myöskään nykyisen lainsäädännön valossa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle.

On epäloogista, että turvapaikkapolitiikassa tuijotetaan yksinomaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeusasemaan, eikä kantaväestön asemasta ja veronmaksajille langetettavasta kuormituksesta piitata mitään. Kansallisen suvereniteetin ja itsemäärämisoikeuden valossa etusijalle pitäisi aina asettaa oman kansakunnan hyvinvointi, turvallisuus ja kansallinen etu. Se on nimittäin valtioiden tehtävä. Perussuomalaisena haluaisin olettaa, että näitä arvoja myös Kokoomuksessa ja Keskustassa toivottaisiin edistettävän.

8. maaliskuuta 2020

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?


Kysymys maahanmuuton oikeutuksesta ja vääryyksistä on jälleen kiihtymässä, kun pakolaisten invaasio pahentaa hybridivaikuttamista Balkanilla. Tavan takaa puhutaan myös kantaväestömme heikosta lisääntymisestä sekä maahanmuuttajien suuresta syntyvyydestä Suomessa.

Tilanne on ehkä vielä huonompi kuin ensimmäiset merkit Kreikan ja Turkin rajalla antavat aiheen olettaa. Helsingin Sanomat ennusti jo vuoden alussa, että Välimeren yli saattaa olla yrittämässä kevään kuluessa jopa miljoonia Eurooppaan pyrkijöitä.

Tässä valossa nuorison huoli kansakuntamme olemassaolosta on ymmärrettävää silloinkin, kun se on kanavoitunut keskusteluksi etnonationalismista, toisin sanoen kysymykseksi kantaväestön yksinomaisesta oikeudesta ajaa etujaan ja asioitaan kansallisvaltiomme kautta.

Tavasta, jolla pakolaisia käytetään hybridisodankäynnin aseina kirjoitin jo täällä, täällä ja täällä. Helsingin Uutiset raportoi jokin aika sitten, että synnytyksissäkin ”tarvitaan entistä enemmän tulkkeja”. Tämä kertoo väestöjenvaihdon kiihtyvän. Ja mihin suuntaan? ”Arabiaa osaavia tulkkeja tarvittaisiin enemmän”, kertoi jutun alaotsikko.

Kun elämän täytyy alkaa tavalla, jolla jo maailmaan tuleminen ilmentää täällä olevien maahanmuuttajien vaatelisuutta sekä pyrkimystä taivutella suomalaisia ihmisiä heidän oman kulttuurinsa mukaiseen käytökseen, on se merkki maahanmuuttopolitiikan ajautumisesta kataklysmiseen koko väestöpohjamme bastardisointiin.

Pääkaupunkiseudun väestöennuste on vieraiden hyväksi etnonationalistinen.
On väärin, että myös toisen polven maahanmuuttajia saatetaan maailmaan maahanmuuttajien itsensä asettamin kielellisin ja kulttuurisin ehdoin. Lopputulokseltaan kyseisen ”sisältäpäin” tapahtuvan maahanmuuton tukeminen on samanlaista kuin laittomien rajanylitysten tukeminen. Väestö yhtä kaikki vaihtuu.

Aggressiivisella lisääntymisellään muhamettilainen kulttuuri alistaa naiset lapsitehtaiksi, ja väestömme osaksi pyritään asettumaan piittaamatta täällä asuvien ihmisten omasta kulttuurista sekä meidän halustamme itse päättää siitä, keitä ja minkä kansakunnan edustajia Suomessa asuu.

Verkkokeskusteluissa kohtaa silloin tällöin kannanottoja, joissa maahanmuuttoa puolustetaan ja maahanmuuton vastustamista vastustetaan mitä eriskummallisin argumentein. Kun kansalaisten pää on sekoitettu harhaanjohtavalla ”tiedolla”, ei ole ihme, miksi suuri osa kansalaisista äänestää edelleen vihervasemmiston edustaman tuhoisan maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Esimerkiksi sopii Facebookista satunnaisesti poimimani mielipide, jossa muuan kirjoittaja perustelee maahanmuuton tarpeellisuutta väestön vähenemisellä. Hänen mukaansa ”[j]okaisen tulisi pysähtyä hetkeksi miettimään, onko Suomella enää varaa maahanmuuttokriittisyyteen. Jos maahanmuuttaja 1) perustaa perheen tai 2) työllistyy omatoimisesti, maahanmuuttaja tulisi toivottaa enemmän kuin tervetulleeksi.”

Tämän mukaan maahanmuuttoa oikeuttaisivat lisääntyminen ja työllistyminen. Tosiasiassa maahanmuutto on heikentänyt huoltosuhdetta silloinkin, kun joku tulijoista on työllistynyt, sillä perheenjäsenet ovat laajalti asettuneet yhteiskunnan elätettäviksi ja koulutettaviksi. ”Työperäiseksi” sanottu maahanmuutto on ollut tukityöllistämien muoto, jonka kulut on maksanut nettoveronmaksaja sosiaali- ja asumiskuluina. ”Työperäisyys”on vaihtunut hetkessä työttömyydeksi, ja siitä on tullut käytännössä perheidenyhdistämisen muoto. Maahanmuuttajien ylisukupolvinen syrjään asettuminen on vahvasti periytyvää, ja elinkaarikustannukset julkiselle taloudelle ovat valtavat. Työllisyysaste ei ole maahanmuutolla kohentunut vaan heikentynyt, eikä työn tuottavuuttakaan ole voitu parantaa tuomalla maahan lisää holhottavia entisten lisäksi.

On kaameaa, kuinka virheellisen tiedon varassa monet kansalaiset muodostavat näkemyksiään maahanmuutosta. He kannattavat vihervasemmistolaista maahanmuuttopolitiikkaa harhaan johdettuina ja virheellisen informaation varassa. Ehkä Samuli Salmisen ja Suomen Perustan tutkimukset maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista pitäisi jakaa opetusministeriön toimesta suoraan jokaiseen kotiin, ja Yleisradion pitäisi pyörittää televisiossa ohjelmasarjaa maahanmuuton haitoista non-stoppina.

Myöskään väestön väheneminen sinänsä ei uhkaa ketään eikä mitään. Tilastokeskus julkaisi toista vuotta sitten moniakin ihmisiä harhaan johtaneen sekä hysteriaa ja paniikkia lietsoneen tiedotteen ”Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen”. Ulkopuolelle jäi kokonaan se, että työ- ja tuotantoelämämme ei välttämättä kaipaa lisää väkeä. Automaatio on tehnyt perinteisistä teollisuusammateista miehittämättömiä kuin droonilennokeista, ja palveluammateissakaan ei tarvita enempää väkeä, kun ovi käy niin hallinnosta kuin pankkikonttoreistakin ulospäin.

Eläkkeellä olevat suuret sukupolvet eivät myöskään kuluta entiseen tapaan ostovoiman vähennyttyä, joten tuotannossa ei tarvita enempää työvoimaa. Lisää työvoimaa valitetaan tarvittavan lähinnä hoiva-alalla, joka ei kuitenkaan tuota markkinoille vaihtokelpoisia arvoja eikä myöskään kasvata bruttokansantuotetta. Näin ollen huoltavassa verkostossa toimivien määrää ei pidä eikä voida lisätä. Verokertymä toki pienenee työssä olevan väestön suhteellisen osuuden pienentyessä, mutta gäppiä ei voida kattaa tuomalla tänne lisää huollettavia.

Ratkaisevaa yhteiskuntamme suoriutumiskyvyn kannalta ei olekaan lisätä väestön määrää vaan taata se, että mahdollisimman suuri osuus täällä olevista tekisi jotakin tuottavaa, joka kasvattaisi jaettavaa kakkua.

Nyt kun humanitaaristakin maahanmuuttoa pyritään puolustelemaan vetoamalla jälleen ”työvoimapulaan” ja ”väestön vähenemiseen”, on ilmaistava pettymystä ja huolta senkin johdosta, että taloudesta ja politiikasta mitään ymmärtämättömille on annettu oikeus päättää politiikan suunnasta ja osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Nähdäkseni vaaleihin osallistujilta ja ehdokkailta pitäisi vaatia tietyt perustiedot, jotka pitäisi osoittaa hyväksytysti kokeessa tai tentissä ennen vaalikelpoisuuden myöntämistä.

Kapealla kauppiaan järjellä tapahtuvan kalkyloinnin yläpuolella on kysymys kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ja kansakuntamme sekä kulttuurimme eloonjäämisestä. Suomi lakkaa olemasta valtiona, jos siltä katoaa kansa. Valtio voi olla olemassa vain kansallisen hallinnan kautta, ja hallinta edellyttää subjektin. Jos tuo subjekti katoaa tai sitä suuresti muokataan, myös valtio loppuu.

Ihan samanlainen tilanne kohdattaisiin, jos Suomi liitettäisiin Venäjään. Nähdäkseni valtion tehtävä olisi pitää tunkeilijat poissa. Hullunkurista onkin, että maahanmuuttoa suosiva vihervasemmisto ja huvitteluliberaali porvaristo pitävät maahanmuuttoa vastustavia ihmisiä joinakin Venäjän myötäilijöinä, vaikka asiat ovat aivan toisin päin: maahanmuuttohan edistää yhteiskunnallista eripuraa ja sekasortoa, jolloin maahanmuuton edistäjät toimivat Venäjän ja muidenkin maamme heikentymistä mahdollisesti toivovien hyväksi.

Usein sanotaan, että maahanmuutto ja väestön muodostuminen eivät ole mitään luonnonlakeja, vaan niihin voi poliittisesti vaikuttaa. On kuitenkin vaikutettava ajoissa. Ruotsissa asioihin ei voida enää vaikuttaa, sillä siellä väestö vaihtuu erilaista etnistä alkuperää oleven kansanryhmien toimesta, kantaväestön heikon syntyvyyden sekä maahanmuuttajataustaisten räjähdysmäisen syntyvyyden vuoksi. Vuonna 2002 Ruotsissa 73 prosenttia 15–44-vuotiaista oli syntynyt kahdelle ruotsalaiselle vanhemmalle, kun vuonna 2018 tuo osuus oli enää 60 prosenttia. Ekonomisti Joakim Ruistin vuonna 2018 julkaisema tutkimus vuosien 1985 ja 2015 väliltä osoitti, että yksittäisen maahanmuutajan elinkaarikustannukset Ruotsille ovat keskimäärin jopa kolme miljoonaa kruunua, eikä tutkija pitänyt asiaa mitenkään yllättävänä.

Tilanne ei lopputulokseltaan poikkea sotilaallisen miehityksen aikaansaamasta tuloksesta. Ennen vanhaan vieraat kansat ja kansakunnat pidettiin rajan toisella puolella aseellisesti, ja maa-alueiden hallinnasta käytiin avointa sotaa. Kaikki ymmärsivät, että valtion tehtävä on rajoittaa kansakuntien konfliktit rajoille ja pysäyttää tulijat sinne eikä päästää laajoja kansanjoukkoja vaeltelemaan toisiin maihin kilpailuttamaan niiden sosiaaliturvaa ”kansainvälisiin sopimuksiin” vedoten. Käsittääkseni tämä on edelleenkin meidän suomalaisten maa ja kuuluu meille eikä muille.

Nykyisin sotaa näkee lähinnä televisiosta, jossa kansainväliset kanavat levittävät toisesta maailmansodasta kertovia ja voittajien kirjoittamaa historiaa edustavia näennäisdokumentteja. Natsitraumoja toistelemalla niiden tarkoituksena on tukahduttaa kaikki kansallismielinen oman maan puolustaminen sekä avata mielet väestöjen vaihdokselle ja Euroopan maiden valloitukselle Afrikan ja Lähi-idän suunnilta.

Tämän sijasta tulisi alleviivata kansojen ja kansakuntien keskinäisiä eroja. Olisi painotettava, että Suomi voi olla nykyisenkaltaisena olemassa vain, jos Suomen alueella asu Suomen kansa. Mikäli kansamme häviää tai joutuu alakynteen, valtioltamme poistuu sen subjektiviteetti, eli poliittista vapautta ja suverniteettia tietoisesti ja pidäkkeettömästi toteuttava ylin valtias. Silloin Suomea ei ole.

Maatamme ei ole olemassa, mikäli meitä painostetaan ja ajetaan omassa maassamme nurkkaan. Niin on käymässä Hollannissa ja Belgiassa sekä Ruotsissa, jossa on jo syntynyt maahanmuuttajasummeja ja alueita, jopa islamilaisia minivaltioita.

Älkää verratko maatamme Yhdysvaltoihin, joka perustuu maahanmuuttoon. Sielläkään maahanmuutolla ei ole ollut mitään erityisen hyvää kerrottavaa kansojen kohtaamisesta. Tuloksena monikulttuurisesta toimintamallista on ollut lähes pelkästään konflikteja: verenvuodatukseen ja rotusortoon perustuvaa historiaa, juuri sitä, mihin monikulttuurisuus ja maahanmuutto johtavat. Yhdysvallat ei kelpaa myöskään ”Euroopan Yhdysvaltojen” esimerkiksi, sillä myös liittovaltiona toimiessaan se on ollut Euroopalle monessa suhteessa epäesimerkillinen.

Joskus kuulee väitettävän, että eivät myöskään suomalaiset ole erityisen esimerkillistä kansaa tavoiltaan ja tottumuksiltaan vaan ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat ja murhaavat”. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että niin kauan kuin yhdenkin suomalaisen toiminnassa on moittimista, meidän olisi hyväksyttävä siirtolaisten virta ulkomailta ja katsella sivusta, mitä se maallemme tekee.

Viihdekirjailija Jari Tervon nimittelemää ”suomalaista roskaväkeä” emme voi poistaa kotimaastaan, mutta voimme ja meidän tulisi estää sellaisten koukkunokkien päätymistä maahamme, jotka tilastollisesti tekevät tällä moninkertaisen määrän rikoksia kantaväestöön verrattuna. Vähintäänkin meidän tulisi karkottaa vakavia rikoksia tehneet ja ottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön, josta avautuisi tie vain yhteen suuntaan: takaisin kotikonnuilleen mitä pikimmin.

Jatkossa tulisi menetellä Kreikan ja EU:n käyttöön ottamalla tavalla ja kieltäytyä ottamasta vastaan yhtään turvapaikkahakemuksia ulkorajoilla sekä käännyttää sisärajoilta maahan pyrkijät takaisin ensimmäiseen turvalliseen maahan. Mikäli tulijat eivät pysähdy käskystä, olisi maahantulo estettävä voima- ja pakkotoimilla, fyysisillä esteillä ja NLW-aseilla (non-lethal weapons). Tarvittaessa olisi ammuttava varoituslaukauksia pään yli, ja mikäli hyökkääjät eivät pysähdy siihen, pitäisi tuli avata kohti.

6. maaliskuuta 2020

Invaasio torjuttava – Vihreää hybridivaikuttamista Suomen tappioksi


Eduskunnan eilinen kyselytunti oli hallitukselle nolo paikka. Vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo joutui käytännössä myöntämään, että Suomen vihreillä on koko Euroopan unionin Kreikka-politiikasta poikkeava linja, joka on kaiken lisäksi hallituskumppani Keskustan kanssa ristiriidassa.

Mitä sitten on tuo hybridivaikuttaminen? Kreikka on joutunut Turkin taholta hybridisodankäynnillisen operaation kohteeksi Turkin rikottua EU:n kanssa annetun julkilausuman, jonka mukaan Turkki sitoutuu pitämään turvapaikanhakijat omalla alueellaan taloudellisen avun vastineeksi. Juuri tämä on tehnyt Turkin puolella olevista turvapaikanhakijoista hybridivaikuttamisen välineitä ja pelinappuloita, kun Turkki on rahdannut bussikuljetuksilla ihmisiä rajalle. Kyydissä on ollut etupäässä aikuisia miehiä myös Syyrian ja Irakin ulkopuolelta, kuten Afganistanista ja Pakistanista.

Suomen vihreät ovat menneet tähän vaikuttamiseen täysin palkein mukaan. Euroopan unioni on nimittäin antanut täyden tukensa Kreikan päätökselle olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia kuukauteen. Perussuomalaisten, kokoomuslaisten ja krisujen tivatessa Ohisalolta, mikä Suomen linja asiassa on, Ohisalo toisti useaan kertaan vastauksen, jonka mukaan Suomi noudattaa ”kansainvälisiä säädöksiä” ja saattaa rajanylittäjät ”prosessiin”. – Tämä on väärä vastaus.

Kreikka on nimenomaan luvannut olla saattamatta turvapaikanhakijoita mihinkään prosessiin, ja EU on antanut tälle politiikalle tukensa. Ohisalo ei näytä ymmärtäneen sitä, että hän ei voi siirtää asiaa operatiiviselle hallinnolliselle tasolle, kysymykseksi rajavalvonnan pragmatiikasta, koska päätös on poliittinen. Turkki on rikkonut EU:n kanssa tekemänsä lupauksen, joten EU-mailla on oikeus toimia vastavuoroisesti ja kieltäytyä ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia.

Ohisalon vastaus tarkoittaa, että Suomi ei noudata Kreikan ja EU:n päätöstä olla ottamatta turvapaikkahakemuksia kuukauteen. Hänen vastauksensa merkitsee, että Suomi sisäministerinsä johdolla haluaa edelleenkin ottaa EU:n sisäpuolelle turvapaikanhakijoita saattamalla heidät prosessiin. Hänen kiertelynsä ja kaartelunsa merkitsee käytännössä sitä, että Ohisalo ei suostu Kreikan päätökseen käännyttää laittomia maahan pyrkijöitä rajalta.

Selvää ”kyllä”- tai ”ei -vastausta Ohisalo ei pystynyt antamaan usean edustajan tekemään suoraan kysymykseen, tukeeko Suomi Kreikkaa ja EU:ta niiden yhteisessä päätöksessä olla ottamatta vastaan turvapaikkahakemuksia. Sen sijaan hän toisteli hallintodiskursiivista muotoilua kansainvälisten säädösten noudattamisesta ja rajavalvonnan käytännöistä tauottomana äänilevykonserttina kuin vikaantunut diskolevysoitin. Edustaja Mari Rantasen (ps.) mielestä hänen politiikkansa on niin sinisilmäistä, ettei sitä löydy edes värikartasta.


Vihreät avaisivat pakolaisille portit, jos Kreikan tilanne toistuisi Suomessa

Mutta Suomen-sinistä tuo politiikka ei totisesti ole. Päinvastoin, se on erittäin tuhoisaa Suomen kaltaisille EU:n ulkorajavaltiolle. Jos ja kun Suomi ei sisäministeri Ohisalon mukaan tue EU:n yhteistä pyrkimystä pysäyttää turvapaikanhakijoiden vyöryä rajalle, se käytännössä merkitsee, että Suomi ei odota EU:lta tukea, mikäli Suomi itse joutuu vastaavanlaisen hybridivaikuttamisen kohteeksi esimerkiksi Venäjän suunnalta. Tässäkään asiassa vihreät ja heidän ministerinsä eivät ole katsoneet nenäänsä pitemmälle.

Kammottavinta on, että sisäministeriön vihreä jäsenkirjavirkamies, kansliapäällikkö Kirsi Pimiä lupasi televisiohaastattelussa Suomen ottavan pakolaiset vastaan, jos Kreikan tilanne toistuisi täällä! Kannanotto on kuin Venäjän suunnalle esitetty kutsu tai kehotus painostaa Suomea pakolaisuudella, jonka vastaanottamisesta sisäministeriöllä on jo päätös, vaikka ei olekaan, sillä asiasta ei päätä mikään Pimiä.

Vihreän ministeri Ohisalon venkoilu on vahingollista tietenkin myös poliittisesti: hallituksen oman luottamuksen kannalta. Pääministeriä sijaistavalta keskustan Katri Kulmunilta saatiin hohtimilla kiskoen vastaus, jonka mukaan Suomi myötäilee EU:n kantaa Kreikan turvapaikka-asiassa. Näin ollen repeämä on myös hallituksen sisällä, kun Keskustalla ja Vihreillä on asiassa täysin eri linja.

Pääministeri Marin puolestaan on matkalla New Yorkiin kansainvälisen naistenpäivän kokoukseen. Kepulaiset, tulkaa ulos sieltä hallitusaitoista! Siellä ollessanne uppoatte vain syvemmälle muiden keittämään soppaan.


Mikä neuvoksi Balkanilla ja Lähi-idässä?

Entä itse asian ratkaisu? Syyriassa on käyty sisällissotaa kahdeksan vuotta. Ongelma ei ratkea pakolaisia vastaanottamalla, sillä pakolaisetkaan eivät lopu vastaanottamalla, kuten Jussi Halla-aho (ps.) jälleen tähdensi.

Myöskään Kai Mykkäsen ja muutamien muiden kokoomuslaisten ehdottamat EU:n ulkoiset keskukset eivät ole hyvä ratkaisu. Jos turvapaikkaa voisi hakea EU:n ulkoisissa keskuksissa, se käytännössä luovuttaisi pakolaisuuden perusteista päättämisen YK:n toimivaltaan: pois valtioiden omasta piiristä (kirjoitin GCM-sopimuksen ketjuuntumisvaikutuksista täällä).

Jos turvapaikkahakemuksen voisi tehdä EU:n ulkoisissa keskuksissa, esimerkiksi Syyriassa, tämä tapahtuisi Syyrian hallinnon turvin, ja tällöin turvapaikanhakijalla ei itse asiassa olisi mahdollisuutta saavuttaa pakolaisstatusta, sillä hakeminen tapahtuisi lähtömaan suojeluksessa, vähän niin kuin passien toimittaminen Mykkäsen kätilöimänä irakilaisille Suomeen.

Kielteisintä on, että YK:n voidessa päättää turvapaikkapolitiikasta EU:n ulkopuolella tämä siirtäisi koko rajapolitiikan ja väestöpolitiikan partituurit kansallisvaltioiden hallusta kansainvälisten orgaanien valtaan. Tällöin myös GCM-sopimuksesta (”sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä”) tulisi voiteluainetta, joka avaisi ilmasillan Lähi-idästä suoraan Euroopan maiden lentokentille, esimerkiksi Tytti Tuppuraisen (sd.) ja Keskustanuorten vaatiman 10 000:een paisutetun pakolaiskiintiön turvin. Tästä kertyisi Suomelle helpostikin 10 miljardin lasku vuodessa, eli yhden hävittäjäkaupan verran!

Pakolaiskriisin ainoa oikea ratkaisu on pureutua Syyrian sisällissodan syihin. Ratkaisijan roolissa on Venäjä, joka voisi lopettaa tukensa al-Assadille (kirjoitin Syyrian sodan taustoista täällä). Ollessaan tukematta EU:ta ja Kreikkaa vihreiden sisäministeri Ohisalo tulee asettuneeksi tukemaan Venäjää sen hybridivaikuttamisyrityksessä. Juuri tämä tekee Maria Ohisalon toiminnasta ministerinä kerrassaan vastuutonta. Siksi asia on Perussuomalaisten tekemän välikysymyksen arvoinen.

2. maaliskuuta 2020

Pakolaisuus kiihtymässä, ylirajaiset uhat torjuttava päättäväisesti


Korona-virus on tekemässä ministereistä lääkäreitä, kun ministeriaitiossa poseerataan nyt kaikki tietävinä kansanvalistajina antaen ansiokkaita arvauksia koskien kansalaisten huolta, kuinka tautia voidaan torjua ja hoitaa. Irtopisteiden keruu on vaikuttavaa. Itse tosin luotan enemmän THL:ään ja varsinaisiin arvauskeskuksiin.

Pysyisipä ministerien into ylirajaisten uhkien torjuntaan yllä, kun Turkista EU:hun pyrkivät pakolaisjoukot alkavat nuolla Suomen rajoja. Uutisissa on nähty jälleen raportteja, joiden mukaan Turkki on avannut rajansa ja päästänyt kymmeniä tuhansia pakolaisia kohti Kreikkaa.

Vuoden 2015 tilannetta ei saa päästää missään tapauksessa toistumaan. Asiaa pahentaa, että Suomessa istuu pakolaiskriisin kannalta huonoin mahdollinen hallitus. Se on kannanotoistaan päätellen kyvytön tai haluton torjumaan laittoman maahanmuuton rajoille ja mykistynyt lähestyvän kriisin edessä täysin. Ei siis ihme, että hallituksen kannatus matelee 40 prosentissa, mikä Sanomien mielestä on tietenkin paljon vain siksi, ettei se ole yhtä vähän kuin Rinteen tapauksessa! Kuinka valheellinen saa olla?

Perussuomalaisena vaadin, että pakolaisvirtojen yltäessä Suomen rajoille, on hallituksen otettava käyttöön Dublin II -asetuksen mukainen EU:n sisärajavalvonta ja pysäytettävä laiton maahanmuutto rajoille. Käännytys ”ensimmäiseen turvalliseen maahan” on legitiimiä, ja sitä vaatii kansallinen turvallisuus ja suomalaisten etu.

Mistään turvallisesta maasta ei tänne ole velvoitetta päästää ketään turvapaikan hakemisen verukkeella. Se on merkki sosiaaliturvashoppailusta tai nojaa EU:n ministerikokouksissa sumplittavaan ”Euroopan siirtolaisjärjestelyyn”, josta käytetään myös kiertoilmaisuja ”pakotettu solidaarisuus” ja ”taakanjako”. Niillä ei ole kuitenkaan EU-sopimuksissa tai -säädöksissä velvoitettua pohjaa. Pakolaisten oikeudet eivät yleensäkään aja kansallisen turvallisuuden edelle.

Mikäli maahan pyritään voimakeinoin, on massaliike pysäytettävä pakkotoimilla. Kreikka käyttää kyynelkaasua, vesitykkejä ja muita NLW-aseita, ja samoin pitäisi menetellä muissakin EU-maissa. EU:n tulisi keskittää tukea ja voimia laittomien rajanylitysten torjuntaan ulkorajoilla: sekä maa- että vesialueilla.

Kreikan ja Italian rajoille ei pidä perustaa mitään Kokoomuksen ehdottamia turvapaikkakeskuksia, joissa turvapaikkahakemukset leimattaisiin YK:n toimesta ja joista kävisi ilmasilta muihin EU-maihin. Juuri tällaiseen menettelyyn GCM-sopimuksella (”Globaali sopimus turvallisesta, järjestelmällisestä ja jatkuvasta muuttoliikkeestä”) tähdättiin, ja kevään aikana punnitaan, millaisiin ketjuuntumisreaktioihin sen soveltaminen johtaa (aiheesta täällä).

On täysin nurinkurista väittää, että Turkin harjoittama pakolaisilla painostaminen olisi merkki Turkin halusta lopettaa ”EU:n sätkynukkena” oleminen. Tosiasiassa Turkki on kiristänyt EU:lta noin 6 miljardin vuotuiset tuet uhkaamalla päästää Syyriasta ja Irakista tulvineet pakolaiset muutoin läpi. Sitä kautta Turkki on tehnyt EU:sta oman sätkynukkensa.

Turkissa on noin 3,5 miljoonaa Lähi-idän pakolaista, joiden päästämisestä alueelleen Turkki on itse vastuussa, tietenkin tulijoiden oman vastuun ohella. Määrä on niin suuri, että kyseiset joukot muodostavat väestönsä puolesta kokonaisen valtion. Heidän tulisi palata kotikonnuilleen ja perustaa sinne omat valtionsa sekä käydä oma sisällissotansa omien kiistaosapuoltensa kanssa. EU:n tehtävä ei ole ottaa rajojensa sisäpuolelle vieraita kansakuntia.