31. heinäkuuta 2022

Olo kuin ohituskaistalla – Natoon terrorismia torjumalla

Suomi on ylittänyt keskiviivan ja kiitää ohituskaistalla. Rekan valoja ei onneksi näy horisontissa, ja tie on auki.

Montenegrokin tuossa ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden eräänä puolustusliiton tärkeimmistä tukipilareista.

Nato-onnitteluja ja tunnustuksia satelee tasaiseen tahtiin kuin vihkiparille, paitsi yksi mustasukkainen jurottaa nurkassa ja uhkaa toistuvasti tupen rapinoilla, vaikka osapuolet ovat sanoneet ”tahdon.

Ratkaiseva ponnistus Natoon liittymiseksi on vielä terrorismin vastainen taistelu. Maailman turvallisimpina pidetyt maat Suomi ja Ruotsi liitetään lopulta Natoon terrorismia torjumalla!

Vaikka eipä tuo Erdoğan aivan väärässä ole turvallisuushuolineen terrorismista. Hänhän on valitellut, että Ruotsissa on muutamakin marxilais-leninistisen äärijärjestön kurdiedustaja valittu valtiopäiville.

Keijo Kaarisade varmaan huomauttaisi, että terrorismin integroituminen järjestelmäpolitiikkaan on osa iloiten tervehdittävää monimuotoisuuskehitystä.

Se on pitkällä myös Suomessa.

Pahanilkinen ja myönteistä kehitystä monin tavoin häiritsevä MV-lehti vihjaili vuonna 2018, että afganistanilaissyntyisellä apulaiskaupunginjohtajallamme Nasima Razmyarilla (sd.) on Facebook-kaverinaan vakavasta rikoksesta epäilty Ali Sohrab.

SDP:ssä onkin kiehunut maahanmuuttajataustaisten edustajiensa ympärillä aina alkaen kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) julkaisemista törkykirjoituksista ja päätyen kurditaustaisen Anter Yaşan ja ”lelusalakuljettajana tunnetun suomensyyrialaisen Rami Adhamin väliseen ilmiantokonfliktiin, joka sai hitchcockmaisen ratkaisun tänä vuonna.

Terrorismin ja hämäräyhteyksien torjunnassa pitää siis olla tarkkana!

Ainakin sen tapauksista voi oppia, mitä monikulttuuri-ideologian hunajalla marinoitu maahanmuutto saa aikaan. Tulee kulttuuriristiriitoja, etnisiä konflikteja, epävakautta ja muita väristyksiä, ja pahimpina kaikista kansanryhmien käyttämistä valtioiden välisten riitojen sätkynukkeina.

Joskus käy niin, että terrori ei uhkaa valtiota, vaan valtio uhkaa terrorilla kansalaisiaan ja muita ihmisiä. Näin käy, kun joku Putinin kaltainen demiurgi mädättää valtiota sisältä päin.

Mutta ilmiö tunnetaan myös Suomessa. Vielä 1970- ja 1980-luvulla muutamat suomalaiset järjestelmäpoliitikot bastardisoivat yhteiskuntaamme katsoen siten pelastavansa Suomen valtion. Mistä oli kyse? No tietenkin suomettumisesta.

Minä seuraan valtavirtamedian ohella koko ajan myös marginaalimediaa, kuten filosofisia Mind-, Analysis-, Synthese- ja European Journal of Philosophy -lehtiä. Niiden lisäksi tulee joskus avattua myös ammattilehti Suomen Sotilas.

Viime maaliskuun numerossa oli Pekka Virkin arvio Alpo Rusin teoksesta Kremlin kortti – KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982–1991 (Docendo 2022), ja jutussa esitettiin niin sanotun Stasi-listan sisältö.

Listalta löytyvät lähes kaikki Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen keskeisten poliitikkojen nimet muutaman vanhan kommunistin ohella: muiden muassa Tarja Halonen, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, Eero Heinäluoma, Erkki Tuomioja, Ulpu Iivari, Ulf Sundqvist, Matti Ahde ja Vappu Taipale.

Minä en julkaise näitä. Minä vain viittaan niihin ja toistan sekä referoin valikoituja otteita. Voitte itse lukea listan Suomen Sotilaasta täältä. Valtamediassa Rusin paljastus ei juuri huomiota saanut, ymmärrettävistä syistä.

Rusin mukaan lista kattaa suomalaishenkilöt, joita koskevista tiedoista pyydettiin vuonna 1999 lisäinformaatiota Saksan Stasi-aineistoja valvovalta viranomaiselta (BSTU). Pyynnöt toimitettiin saksalaisviranomaiselle kahden suomalaisprofessorin kautta. Kirjoittajan mukaan ne perustuvat oletettavasti Supon tiedossa olleisiin Rosenholz-henkilökortteihin sekä niin sanottuun Tiitisen listaan.

Suomen Sotilaan kirjoittaja Pekka Virkki selittää, että 

[n]imi Stasi-listalla tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että henkilön yhteys Itä-Saksan turvallisuuspalveluun on ollut syystä tai toisesta niin kiinnostava, että suomalaistutkijat ja/tai -viranomaiset ovat halunneet tutustua heitä koskeviin dokumentteihin lähemmin. Merkittävällä osalla yhteistyö lienee ollutkin melkoisen syvällistä, mistä kertoo useampien KGB:n ja itäsaksalaisten suoranaisesti värväämien henkilöiden mukanaolo listalla.

Mainitut henkilöt ovat siis kiinnostaneet tutkijoita siksi, että heitä on voitu pitää Stasin mahdollisina yhteistoimintahenkilöinä. Kokoomuslainen Virkki jatkaa asioita historiallisesti kontekstualisoiden, että 

”[m]ikä on voinut 1980-luvun YYA-Suomessa olla normaalia tai vain eettisesti kyseenalaista, saattaa Venäjä-pakotteiden eturintamaan asettuneessa EU-Suomessa olla yksiselitteisen rikollista.

Tällainen asioiden relativoiminen voi kuitenkin olla liian kilttiä. Flirttailu Stasin tai KGB:n kanssa on saattanut olla perin rikollista jo kyseisten turvallisuuspalvelujen kukoistusvuosina 1980-luvulla.

Myönnyttelyjä katalalle kommunismille ei voida perustella halulla pelastaa suomalainen yhteiskunta vielä huonommilta seurauksilta. Se on samanlaista kuin sanoisi, että on hyvä, kun on kuppa, koska se on AIDSia parempi sukupuolitauti!

Terrorismia on pääasiassa kahdenlaista: on valtioterrorismia (valtion harjoittamaa terrorismia) ja valtion vastaista terrorismia.

Terroristi, joka vahingoittaa valtiota esimerkiksi maanpetoksella jonkin terroria harjoittavan toisen valtion hyväksi, on kaksinkertainen terroristi, eivätkä hänen toimensa muutu hyveellisiksi dialektisesti.

Nykyinen Venäjä jatkaa neuvostoajalta periytyvää valtioterroriaan peittelemättömästi. Myös Putinia nuoleskelevan Erdoğanin toinen saapas on verta puolillaan.

Renny Harlinin elokuvan Cliffhanger eräästä repliikistä opimme, että yhden terroristi on toisen vapaustaistelija”.

Terrorismi onkin sikäli silmänkäänteille altis asia, että sitä esiintyy yleensä juuri siellä, missä sitä ei luulla olevan.

26. heinäkuuta 2022

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Monia on ihmetyttänyt, kuinka kummassa niin sanotut länsimaat voivat harjoittaa kaikessa rauhassa energiakauppaa Venäjän kanssa, kun Venäjän valtio käy samanaikaisesti kuolettavaa tuhoamis- ja näännytyssotaa sekä siirtelee ukrainalaisia Siperiaan kuin karjaa.

Tämän kaiken tapahtuessa Venäjää ollaan pakottavinaan henkilö- ja talouspakotteilla.

Vastaus sisältyy luonnollisesti erääseen toiseen pakkoon, eli länsimaiden omaan pakkotilanteeseen. Euroopan energiariippuvuus estää sulkemasta Venäjää pois markkinoilta kokonaan, ja siksi länsimaiden reaktiot ovat olleet relatiivisia, eivät absoluuttisia. Aseiden annossakin on säästelty.

Toinen ihmettelyn aihe on Suomen viranomaisten tapa myöntää venäläisille turistiviisumeja, vaikka matkailijoiden joukossa voi olla Putinin kannattajia ja lomailevia sotilaita, jotka käyvät rentoutumassa täällä! 

Putin-fanit tekevät kansanmurhaa Ukrainassa ja virkistäytyvät Suomessa. Kaikki OK?

Nopea selitys löytyy tietysti vihreän sisäministerin ja ulkoministerin sinisilmäisyydestä. Venäläisten lappaamista Suomeen ei voida puolustella millään pakolaisuudella, päästämisellä paremman informaation lähteille eikä ruplien laittamisella kiertoon mieluummin täällä kuin Venäjällä.

Viisumien myöntämistä ja voimassa pitoa ei voida perustella myöskään väitteellä, että tulijoiden joukossa voi olla muitakin kuin sotaa kannattavia. Venäjän hallintoa ja kansalaisia voidaan erottaa toistaan yhtä vähän kuin hyökkäävästä ampiaisparvesta voidaan erotella niitä hyviksiä, jotka eivät mahdollisesti pistä.

Päästämällä venäläisiä Eurooppaan Suomi vähentää EU:n asettamien pakotteiden tehoa, helpottaa valtaapitävien asemaa Venäjällä, tarjoaa Schengen-polun muihin maihin, pettää toisia EU-maita ja vuotaa kuin vanha saavi.

Venäjän tekemiin brutaaleihin julmuuksiin, oikeuttamattomaan hyökkäykseen ja laittomiin valtauksiin pitäisi vastata vähintäänkin laittamalla itäraja kaikilta venäläisiltä kiinni. Siten kaikki venäläiset saisivat yhdenvertaisesti tietoa poliittisen governanssinsa tekemien rikosten vakavuudesta.

Valtakirjan Putinille on antanut Venäjän kansa, joka laajalti tukee Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, joten rajapuomien nostaminen venäläisille on Suomen ulkoministeriöltä Popeda-ajan bugi.

Viisumeja tulisi myös perua ja kaksoiskansalaisuuksia lopettaa, sillä suuri venäläisvähemmistö on Suomelle turvallisuusuhka. Venäjän valtio pitää ulkopolitiikkansa periaatteena, että se puolustaa oman maansa kansalaisia myös rajojensa ulkopuolella. Käytännössä se tarkoittaa, että Venäjä käyttää kansalaisiaan konflikteja lietsovina hyppymiinoina.

 

Panssarivaunut eivät pysähdy pakotteilla

Mutta tilannetta voidaan lukea helposti myös niin, että länsi pelaa kaksilla korteilla. Ja vielä enemmän: EU ja Amerikan maat voivat syöttää Ukrainan tai osan siitä Venäjälle hintana omasta pelastuksestaan.

Paha sanoa, mutta lännen asennoitumisesta välittyy koko ajan kaksinaismoralistinen sävy.

Sen takaa kajastelee eräs kohtalokas totuus: Ukraina ei kuulu Eurooppaan kuin osaksi, samaan tapaan kuin Turkki.

Tämä perustuu Ukrainan asemaan kulttuurisella rajavyöhykkeellä. Ne jo Samuel P. Huntington totesi konflikteille alttiiksi kuuluisassa teoksessaan The Clash of Civilizations.

Slaavilaisesta Ukrainasta ei todennäköisesti koskaan tule EU:n eikä Naton jäsenmaata. Sota Venäjän kanssa ei voi päättyä sellaiseen tulokseen ilman Venäjän tappiota, ja sitä ei ikävä kyllä näy. Ja länsimaat varjelevat etujaan, kuten Yhdysvallat omiaan ennen Pearl Harboria.

Sodan pitkittyminen johtuu siitä, että sitä ei ole voitu käydä selvin sävelin. Mitä pahemmin juntturalle tilanne menee, sitä välttämättömämmäksi käyvät kuitenkin perinteiset ratkaisutaistelut.

Talouspakotteilla käytävä sota Venäjää vastaan ei ole tehokasta, sillä sitä kautta länsi kuristuu omiin rohtimiinsa.

Tämä johtuu siitä, että talouspakotteet eivät pysäytä panssarivaunuja. Ne liikkuvat niin kauan kuin polttoainetta ja ammuksia riittää, sillä Venäjä on tehnyt jo ratkaisun, josta se ei peräänny pelkkien kireiden aikojen vuoksi. Totalitaristinen valtio kuolee mieluummin kuin häviää, ja juuri se tietää kaameaa tuhoa myös EU:lle.

Ellei sitten käy niin kuin on käymässä: Länsi säästää oman nahkansa ja syöttää puolet Ukrainasta Venäjälle.

Toinen vaihtoehto on, että länsimaat nostavat vähä vähältä panoksia ja antavat Ukrainalle aikaa myöten sellaiset aseet, joilla yltää Moskovaan.

Tämä vaihtoehto on hyvä, sillä sille Venäjä ei oikeastaan mitään voi. Laukaukset eivät tule lännestä vaan Ukrainan maaperältä, joten ketä muuta vastaan Venäjä voi puolustautua tai hyökätä?

 

Ydinpelote on tyhjä kortti

Ydinasein Venäjä ei voi vastata, sillä sitä kautta maa menettäisi loputkin rippeet jäljellä olevasta arvovallastaan, joka nytkin perustuu pelkkään pelon herättämiseen.

Tämä on myös ydinaseiden käyttökelvottomuutta ja niin sanotun ydinsateenvarjon mitättömyyttä koskeva doktriinini: Ydinaseuhka on puolustuspelotteena tyhjä kortti, sillä ydinsateenvarjo tarkoittaa käytännössä vastakohtaansa, eli ydinlaskeumaa.

Ydinaseeseen perustuva räjähde on käyttökelvoton valtioiden välisissä sodissa, sillä se tuhoaa valloitettavan omaisuuden, jää ihmisten mieleen (mikäli muistelijoita jää) ja ansaitsee moraalisen tuomion.

Tästä puolestaan seuraa, että kaikki ajateltavissa olevat sodat on suunniteltava tavanomaisten aseiden varaan. Niiden voimasuhteet ratkaisevat sotien kulun myös suurvaltojen välillä, niin kuin tavaksi on tullut.

Väitteeni on, että suurvaltojen, kuten Yhdysvaltain ja Venäjän, välinen aseellinen konflikti ja sota ovat edelleenkin mahdollisia ilman ydinaseiden käyttöä. Myös ripposellinen biologista tai kemiallistakin asetta ylittäisi helposti sodankäynnin hauraan moraalisen kynnyksen, jonka paikka sinänsä on tietysti aina kovin häilyvä.

Lännen on siis täysin mahdollista lopettaa Ukrainan sota tavanomaisella sotilaallisella voimalla.

Käänteisesti tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että myös Venäjä voi käyttää tavanomaista sotilaallista voimaa esimerkiksi Natoa vastaan.

Venäjä voi hyökätä vaikkapa Suomeen, vaikka Suomi olisi Naton jäsen.

Aseellinen konflikti käytäisiin silloin niillä voimilla, jotka käytettävissä ovat, eikä yksikään Nato-maa taatusti ampuisi yhtäkään kansallista ydinasettaan syrjäisen Suomen maa-alueiden puolustamiseksi.

Juuri tästä seuraa, että myös Nato on loppujen lopuksi pelkkä paperitiikeri ja pelotepreventiivinen uhka, jonka viidennen artiklan realisointiarvoa ei ole missään mitattu.

Tästä johtuu edelleen, että ainoa uskottava potentiaali, joka pitää vihollisen loitolla Suomesta on oma Puolustusvoimamme.

Suomi Natossa on tietysti parempi kuin Suomi ilman Natoa, sillä onhan uhkaus sanottuna kovalla äänellä aina vaikuttavampi kuin sama uhkaus sanottuna hiljaisella äänellä. Mutta huvittavaa suomalaisten luottamuksessa vieraaseen apuun on seuraava.

Tosiasia on, että Suomen ei tarvitsisi (eikä olisi tarvinnut) kerjätä Natoon pääsyä saati olla huolissaan puolustusliittoon valinnasta.

Baltian maat, Ruotsi ja monet muut maat tarvitsevat Suomen maa- ja ilmavoimia enemmän kuin Suomi kyseisiä maita.

 

Turha sota

Todistamme parhaillaan Venäjän totalitarismin kuolinkorahduksia. Varjopuolena on, että ne käyvät kaikille kalliiksi.

Suomi ja muu Eurooppa ovat vaarassa langeta Venäjän hybridisodankäyntiin kuuluvan refleksiivisen kontrollin uhreiksi. Se tarkoittaa, että antaudumme ihan vapaaehtoisesti, näennäisesti omasta tahdostamme ja oikeusvaltioperiaatteen suojelemiseksi toimimaan itsellemme epäedullisella tavalla. Juuri niin on käymässä Suomen pitäessä rajojaan auki venäläisille ja muille itärajan yli mahdollisesti pyrkiville.

Refleksiiviseen kontrolliin on kuulunut myös Saksan vihreiden kautta harjoitettu pitkällinen pehmitys, jolla venäläiset saivat Saksan riippuvaiseksi Venäjän maakaasusta ja suomalaiset luottamaan Kremlin ystävällisyyteen aikana, jolloin Venäjän panssarit möyrivät jo Georgiassa, Tšetšeniassa ja Krimillä. Hyväuskoiset hölmöt eivät huomanneet mitään.

Venäjän nykyisestä ahdingosta puolestaan kertoo Venäjän turvautuminen tökerön vaikuttamisen keinoihin. Hullun miehen strategia, summittaiset ohjusiskut, löysät uhkaukset ja sotilaiden heittäminen lihamyllyyn pyrkivät herättämään kuvan sekopäisestä hyökkääjästä, joka on valmis mihin tahansa.

Taikinanaama-Putte ja hänen paviaanin näköinen ulkoministerinsä ovat yhdessä silovikkien ja sivilikkiensä kanssa tuhonneet niin paljon ihmiselämiä ja maailmantaloutta, että he eivät ansaitsisi mitään muuta kuin kuulan umpiluuhunsa.

Venäjällä onkin onneksi voimassa kuolemanrangaistus, tosin tuomioita ei ole ainakaan virallisten tietojen mukaan pantu täytäntöön. (Ei ehditä, sillä salainen poliisi laittaa novitšokia alushousuihin sitä ennen.)

Venäjän hallinnon rikokset eivät ole voineet jäädä keneltäkään huomaamatta myöskään venäläisten omassa keskuudessa, ja siksi asioilla on taipumus korjaantua.

Maailman ja Venäjän oma etu vaativat täydellistä muutosta Venäjän politiikkaan ja hallintoon. Ja sellainen tapahtuu varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Hyökätessään Ukrainaan Venäjän regime kirjoitti oman kuolintodistuksensa.


Aiheesta aiemmin

Euroopan onnettomuus (2022)

Poliitikko, joka vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, on Venäjän vaikku (2022)

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita (2022)

Miksi eduskunta vitkastelee Nato-kannan muodostusta? (2022)

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina (2022)

Nato-kysymys erottaa jyvät akanoista Suomen puolueissa (2022)

Venäjän johto kognitiivisessa tunnelissa – Nato-ovi auki Suomelle (2022)

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty (2022)

Putin herättää Wotanin (2022)

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)

”Jos Venäjä hyökkää – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)

Suomen Nato-juna meni jo (2017) 

Putin tarvitsee tutin (2016)

Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)

Ukraina ei saa unohtua (2016)

USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)

Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)

Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)

Nato-haukka – Mikä se on? (2014)

Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)

Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)

Kun apu on suurin... (2014)

Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)

Nato – Otan (2008)

Natoon auringonpaisteessa (2008)

Natoon vai ei? (2007)

Suomelle ydinase?  (2007)

Nato-pimitys (2007)

23. heinäkuuta 2022

Valtionyhtiöiden strategia on isännättömän pääoman tragedia

EU-komission puheenjohtaja, hieno rouva Ursula von der Leyen on selitellyt saksalaisten kaasuahdinkoa sanomalla, että Venäjä kiristää Eurooppaa energialla.

Pitää varmaan paikkaansa. Mutta se ei tarkoita, että Venäjän strategit olisivat tyhmiä. He ovat vain häikäilemättömiä. Röyhkeitä he ovat nyt, kun on avoin konflikti, tekisi mieleni sanoa: alkava maailmansota.

Saksalaiset ovat itse olleet tyhmiä tehdessään valtiostaan kaasukammion, josta kaasua imetään nyt pois. 

Oliko pakko korvata ydinvoima hiilellä ja heittäytyä Venäjän käsivarsille? Ei ollut. Silti Saksassa tehtiin niin: vihreän mutta todellisuudessa sysimustan ja hiileen pohjautuvan energiapolitiikan vuoksi.

Jo 1990-luvun James Bond -elokuvista olisi voinut oppia, että Uralilla, Kaukasuksella tai Etu-Aasiassa saattaa syntyä poliittinen kriisi, jonka tuloksena kaasuputket pannaan kiinni, ja keskuslämmitys kylmenee Keski-Euroopassa.

Tyhmimpiä Suomessa puolestaan olivat ne poliitikot ja yritysjohtajat, jotka haalivat haltuunsa etupäässä hiilivetyihin perustuvan Uniperin osake-enemmistön. He tuhlasivat Fortumin sähköverkkojen myynnistä saamansa 9,3 miljardin euron tulot hukkainvestointeihin, joihin liittyi korkea poliittinen ja taloudellinen riski.

Se on kuin olisi myynyt maansa ja ryhtynyt torppariksi.

Kuvio alkoi tietenkin jo oman maalin takaa.

Syyllinen kardinaalivirheeseen on Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka vuonna 2013 poisti Fortumilta strategisen intressin ylläpitää sähköverkkoja.

Sähkölankojen myynnin siunasivat omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Jan Vapaavuori (kok.), joiden poliittinen ura jostakin syystä jatkuu.

Pääministeri-toimitusjohtaja Juha Sipilä (kesk.) puolestaan vaati valtion omistusten laittamista tuottamaan, ja Fortumin näin ripitetty johto totteli. Niinpä se kylvi rahat pöllämystyneenä pitkin peltoja: ostelemalla voimaloita Venäjältä ja kaasukraanoja Saksasta.

Taustalla oli sinisen ja vihreän lippalakin lisäksi myös punaista väriä, sillä Paavo Lipposen (sd.) ja Eero Heinäluoman (sd.) vasemmistoäänenpainot Nordstream-kaasuputkien hyödyntämiseksi olivat vaikuttavia (katso video).

Viimeisen kirsikan katastrofien kakkuun tarjosivat Uniperin huonot jakelusopimukset. Niiden pohjalta yhtiö joutui lopulta ostamaan kaasua 700 % nousseeseen markkinahintaan ja myymään sitä kuluttajille kiinteään sopimushintaan.

Selvää on, ettei sellaisesta hirttosilmukasta voinut tulla mitään elävää ulos. 

Valtionfirmojen strategia on isännättömän pääoman tragedia, joka muistuttaa myös yhteislaitumen dilemmaa.

Poliittisen tahon ei ole pidetty sopivana puuttua suurten pörssiyhtiöiden yksittäisiin ratkaisuihin, kuten Uniperin ostoon, mutta toisaalta valtiolta vaaditaan käsi ojossa rahaa, kun jotain menee myttyyn.

Juuri tämä takaa turvallisen päänalusen valtioenemmistöisten yhtiöiden toimivalle johdolle ja hallitukselle.

Ensinnäkin ne voivat käyttää yrityksen liikevoitot huonoihin investointeihin, kun yksityiset sijoittajaomistajat eivät ole vaatimassa niitä itselleen osinkoina. 

Toiseksi operatiivinen johto katsoo olevansa suojassa kritiikiltä, sillä laiska johtaminen ei ole laitonta, ja strategisesti tärkeän firman mennessä alamäkeen valtio maksaa tappiot pakon edessä. 

Näin valtion yritys munii kultamunia johtajilleen ja laittaa kansalaiset maksamaan päivällisensä Kämpissä.

Lopputuloksena on Musta Pekka, joka jää jonkun pelaajan käteen. Tällä kertaa se osui talousasioista mitään ymmärtämättömälle Tytti Tuppuraiselle (sd.), joka oli sattunut päätymään omistajaohjausministeriksi jatkuvasti pyörivässä ministeriruletissa.

Neuvottelutaitoja ei onneksi tarvittu, sillä suomalaisten osaksi jäi suostua saksalaisten sanelemiin osto- ja muihin ehtoihin. Tuppuraisen tehtäväksi jäi näytellä, että hänellä oli vain vaatimaton sivurooli, ja ansiotsekä vastuutuloksesta kuuluvat oikeastaan Sanna Marinille, joka laulatti puhelinlankoja lomaillessaan italialaisessa kartanossa... (Voi olisipa aina Sanna neuvottelemassa!)

Tytti Tuppuraisen suusta pääsi myös strutsinmunan kokoinen vaalivale hänen luvatessaan, että Uniperin pönkittämiseen ei käytetä veronmaksajien rahoja (tähänastista enempää).

Tosiasiassa Fortum rahoittaa karvaat tappionsa ja tulevat velanmaksunsa suomalaisten sähkölaskuissa, jotka ovat taatusti veronmaksajien rahoja”.

Sen lisäksi, että suomalaisilla maksatetaan muun maailman sosiaalikuluja, kehitysyhteistyötä, energiaköyhyyttä, byrokratiaa, korruptiota ja muita menoja, saivat suomalaiset Fortumin yritysjohdolta ja valtio-ohjaajalta yhteensä noin 10 miljardin euron laskun. Professorit Rothovius & Tynkkynen voivat varmentaa suuruusluokan

Saksan sosiaalidemokraattinen hallitus puolestaan sosialisoi Fortumin Uniper-omistukset nimelliseen hintaan ja sai veto-oikeuden kaikkiin yhtiön asioihin. Lisäksi se jatkaa kaasun alennusmyyntiä saksalaisille lokakuuhun asti, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista markkinataloudessa vaan DDR:ssä.

Vähintä mitä pitäisi tehdä, olisi hakea tulospalkkiot Fortumin pomoilta ja hallitukselta pois sekä säätää laki, jolla globaaleja kapitalisteja ja sosialistisia internatseja estetään pääsemästä lähellekään valtionyritysten johtopöytiä. Myös toimivan johdon liekanarua olisi lyhennettävä. 

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta Suomen taloushistoriassa, kun muutama harhalaukaus upottaa suuryrityksen. Stockmann menetti kaiken varallisuutensa Venäjän-seikkailuissa. Nokian luurit vaikenivat kuin hipaisusta, kun tehtiin väärä arvio kosketusnäyttöjen suosiosta. Finnair odottaa nyt joko pudotusta tai rajua saneerausta länteen päin lentäväksi yhtiöksi. Hop, Skop, Kop, Syp, Sonera...

Fortumin ja Uniperin onnettomuus ei johtunut mistään joukkosokeudesta, kuten vasemmistolehdistö kansainvälistymistäpuolustellen väittää. Se johtui poliittista ja taloudellista valtaa käyttäneiden henkilöiden tietoisesti tekemistä päätöksistä, joiden takana oli monikulttuuri-ideologista jauhotusta.

Strategisesti tärkeiden yritysomistusten globaali leviäminen on osa kansallisesti vaarallisen liittovaltiopolitiikan kierrettä, joka päätyy kurjuutta jakavan valtiososialismin kuiluun. 

Näin kapitalismi todellakin luo kumoutumisensa edellytykset, ja tuloksena myös EU:sta on kurinpitovaltio, jossa yksimielisyys on voimaa ja erimielisyys kansanvallan häirintää!

Sivullisena sitä joskus ihmettelee, millaisia paukapäitä päästetään merkittäviin johtaviin asemiin yhteiskunnassa.

Nykyhallitus on lihottanut Suomen valtionvelat, jotka hipovat nyt 135 miljardia euroa. Tuloksena valtiontalouksien rahoituskriisistä, euroalueen kroonisista valuvioista, koronakriisistä ja Putinin aloittamasta sodasta on todennäköisesti valtioiden joukkohaaksirikko, jossa EU-valtiot kuristuvat omiin pakotteisiinsa sekä Venäjän käyttämiin kiristyskeinoihin. Lopulta valtiot kaatuvat dominopalikoiden tavoin. 

Pahinta on, että kiristyvällä verotuksella ja muilla pakko-otoilla valtiot romuttavat myös kansalaistensa yksityiset taloudet.

Ukrainan sota on vasta alkua, ja yhtenäisenä näyttäytynyt EU murenee sitä mukaa kun kansalaisille tulee pimeä ja kylmä. Tilanne ei ole siis ollenkaan valoisa.

Jopa täydellinen tuho pelastaa uppovelkaisen Suomen ja muut Euroopan unionin kehitysmaat meneillään olevalta moraaliselta rappiolta paremmin kuin hyperinflaatio tai mikään pelastuspaketti. Onpa sitten tasainen pohja, jolta aloittaa itsenäisten kansallisvaltioiden rakentaminen.

 

Aiheesta aiemmin

Fortumista uusi Sonera

Finnairista uusi Nokia

Optioiden kirous

Stockmann-Suomi

Nokian kaappaus  

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle 

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnosuojelualueiksi – Perustuslallinen omaisuudensuoja vaarassa

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät 

Vihreät saavat meret kiehumaan  

21. heinäkuuta 2022

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Ilta-Sanomat osoitti toimittaja Olli Wariksen kirjoittamassa jutussa 20.7.2022, miksi iltapäivälehtiä pitää olla olemassa. Hän analysoi, millaisia ansaitsemattomia ja työsuoritteisiin nähden kohtuuttomia palkkioita, palkkoja ja muita etuja Fortumin johdossa olleille Pekka Lundmarkille ja Sari Baldaufille sekä nykyiselle toimitusjohtajalle Markus Rauramolle on maksettu vuosina 2012–2022.

Valtionyhtiö on polttanut rahaa kaasulampulla maksaessaan johtajille noin kolmen miljoonan euron vuosipalkkoja ja palkkioita; Rauramolle vielä tämän vuoden huhtikuussa 423 000 euroa kannustinrahaa, ”jota perusteltiin strategisten prioriteettien edistymisellä sekä yhteistyöllä Uniperin kanssa”. Tosiasiassa Fortumin tytäryhtiö Uniper oli jo tuolloin ojan pohjalla sekä antoi tulosvaroituksen samassa kuussa, ja valtio oli joutunut myöntämään 8 miljardin euron tukipaketin Uniperille tammikuussa.

Sitä tosin Wariskaan ei muistanut, että valtionyhtiö Fortumia käytettiin rahastukseen jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun Percy Henrik Mikael Lilius -niminen patriisi kuittasi Fortumista optio-ohjelman kautta 11,3 miljoonan euron tulot. Samalla yhtiön tulosparannus kiskottiin sähkönkäyttäjien lompakosta ja työntekijöiden selkänahasta. Lilius puolestaan pakeni eläkkeellepäätyen Mehiläistä omistavan luxemburgilaisen holding-yhtiön johtoon nautiskelemaan palvelusetelien ja terveydenhuollon yksityistämisen kautta ulkomaille kiertyvien veroverojen tuottamista tuloista.

Lopulta ei ole ihme, että eräs professorikin on keksinyt moittia Fortumin nykyisen ja entisen johdon. Uniper muun muassa teki kaasun toimitussopimuksia asiakkailleen kiinteään hintaan, mutta ei suojannut ostojaan Venäjältä, vaikka Krimin kriisi oli jo käynnissä.

Se oli maalaisjärjelläkin arvioiden tyhmää, sillä silloin tehtiin kauppa pohtimatta ensin hintaa. Kaikki ei ole ollut varmasti omistajaohjaajien eli valtion ja sen kansalaisten edun mukaista.

Selvää on, että myöskään Fortumin tilanne ei ratkea Suomen julkisen talouden eikä valtio-omistajan eduksi, ellei Venäjä nyt ”osta suomalaisia puolelleen työntämällä kanavat täyteen kaasua. Myös tämä vaihtoehto on huono, sillä siinä mestataan demokratian lehmä oligarkian alttarille.

Tuloksena Saksan valtion kanssa voi puolestaan olla jonkinlainen kompromissi, jolla tappiot suomalaisille veronmaksajille ”kohtuullistetaan”.

Selvää on sekin, että johtajien palkkioiden ja heidän aikaansaamiensa tulosten valtava epäsuhtaisuus ei sovitu julkisen talouden väliintulolla, toisin sanoen puskemalla lisää rahaa hornaan. Johtajille kannetut kahisevat eivät ole millään tavalla kohtuullisiaedes lainausmerkkeihin ripustettuina, vaan ne ovat jäätävän irvokkaita uhrilahjoja, joiden saajien kurkusta kaikuu kyyninen nauru.

Olen kirjoittanut johtajien palkitsemisesta aiemmin muun muassa kolumnissani Optioiden kirous”. Edelleen voidaan kysyä, mitä annettavaa tai vaihdettavaa Fortumin ja monien muiden suuryritysten johtajilla on ollut miljoonapalkkioidensa vastineeksi.

Ranskalaista Marcel Maussia pidetään yhteiskuntatieteiden klassikkona, sillä hän kehitteli sosiaalisen vaihdon teoriaa (kirjassaan Sur le don). Sen mukaan epätasapainoiseltakin näyttävän sosiaalisen vaihdon kirjanpito menee aina lopulta tasan, vaikka näyttäisi siltä, että arvokasta vaihtuu arvottomaan.

Mukana on nimittäin näkymätön jäännöstekijä, ja sosiologian tehtävä on selvittää, mikä tämä näkymätön tekijä yhtälössä on.

Onko tällaista näkymätöntä tekijää yrityspomojen ja heidän johtamiensa firmojen välisessä taloudellisessa vaihdossa?

Kenenkään liiderin työpanos sinänsä ei ole niin korvaamaton, että siitä pitäisi myöntää miljoonien eurojen vuosipalkkiot. 

Sielunsako he myivät rahojen vastineeksi? Ja kenelle he sen kauppasivat? Siinä olisi kuka tahansa ostaja tehnyt huonon kaupan.

Nähdäkseni yritysten kannattaisi ulkoistaa ja kilpailuttaa johtajapalvelunsa sekä valita halvemmat pomot. He voivat tehdä asiat paremmin. Ainakaan he eivät voisi epäonnistua huonommin. Merkkeinä siitä ovat Soneran tuho, Nokian puhelinten alasajo, Finnairin strategiset jättiläisvirheet, Stockmannin rauniot ja nyt Fortumin romutus.

---

Päivitys 26.7.2022: Perusteellisen listan Fortumin lehmänkauppojen kätilöistä julkaisi 26.7.2022 Iltalehti Mika Koskisen kirjoittamassa jutussa He kaikki olivat vastuuasemassa, kun Fortum teki kalliiksi käyneitä päätöksiä”,

 

Aiheesta aiemmin

Fortumista uusi Sonera

Finnairista uusi Nokia

Optioiden kirous

Stockmann-Suomi

Nokian kaappaus 

Johtajien moraali ja moraalittomuus

14. heinäkuuta 2022

Fortumista uusi Sonera

Jotkut saattavat muistaa, kuinka kruununjalokivi Soneran pörssiarvolla aiottiin maksaa 1990-alun lamasta kertyneet valtionvelat, ja Yleisradion toimittaja Kari Tervo iloitsi A-studiossa, että Hei, mehän ollaan rikkaita!

Valtionyhtiö Soneran poliittiset hallitusammattilaiset päättivät kuitenkin toimivan johdon tyhmyyksien mukaisesti romuttaa koko yrityksen ostamalla vanhentumassa olevan 3G-verkon oikeudet saksalaisesta huutokaupasta, toisin sanoen haaskaamalla firman varat Saksan taivaalle. Tapaus muistetaan niin sanottuna UMTS-kauppana, josta käsiin jäi pelkkää ilmaa.

Aivan samanlainen katastrofi on käsillä nyt, kun Fortumia pakotetaan pääomittamaan 78-prosenttisesti omistamaansa saksalaista tytäryritystään, Uniperiä, joka tekee kymmeniä miljoonia euroja tappiota päivässä ja puolessa vuodessa kokonaisarvoaan enemmän.

Suomen valtion 51-prosenttisesti omistama Fortum osti vuonna 2017 kaasuyhtiö Uniperin osakkeita 7 miljardilla, ja arvosta on sulanut jo nyt lähes viisi miljardia euroa pois.

Uniperin vaikeudet johtuvat kaasun saannin heikentymisestä Venäjältä, kun Nordsream 1:n hanat pantiin kiinni, eikä Nordstream 2:ta vihitty käyttöön hanketta lobanneen putkimies Paavo Lipposen (sd.) suureksi pettymykseksi.

Suomalaisilla on karvaita historiallisia kokemuksia saksalais-venäläisestä yhteistyöstä, mutta pääsyyllinen Suomen veronmaksajille mahdollisesti kaatuvaan laskuun ei nyt ole vain Venäjän ja Ukrainan välinen sota.

Syypäitä ovat myös Fortumin taannoinen johto: toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf. Lehmänkaupat tehtyään he ovat voineet jatkaa uraansa muissa suuryrityksissä: ympäristöaktivisti Lundmark Nokian toimitusjohtajana ja Baldauf muun muassa Nokian hallituksen puheenjohtajana.

Todennäköiset syylliset löytynevät myös entisen pääministerin Juha Sipilän kabinetista. On mahdotonta ajatella, että valtioneuvoston kansliassa ei olisi tiedetty, mitä Fortumissa tapahtuu, sillä omistajaohjaus kuuluu pääministerin salongille, ja Juha Sipilä oli itse vaatinut, että valtionyhtiöiden varat on pantava tuottamaan.

Juuri edellä mainitut olivat remmissä, kun Fortum osti Uniperin osake-enemmistön, ja Saksassa valtausta pidettiin aggressiona. Nyt kun seuraajansa joutuvat paikkaamaan Venäjä-riskin ylenkatsomisesta johtuvia virheitään, suomalaiset poliitikot ja virkamiehet lähestyvät lakki kädessä saksalaisia, joilta puuttuu kaikki halukkuus ja motiivi Saksan energiapolitiikassa öykkäröineen Fortumin pelastamiseen, ja neuvottelutulos jäänee demarihallitusten keskinäisen armeliaisuuden varaan.


Kävi kuten valtionyhtiöissä yleensä

On suorastaan pelottavaa havaita ja todistaa, kuinka honteloissa käsissä valtionyhtiöiden johtaminen myös poliittisesti on.

Vaalirahoitusskandaalissa ryvettynyt mutta kansanedustajamandaattinsa uusinut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) linjasi jo kaksi vuotta sitten, että ”Oma kansa ensin” -ajattelu on vahingollista, ja sosiaalidemokratisoitunut Uusi Suomi nimesi hänet ”Suomen etujen vartijaksi. Nyt Tuppurainen antoi MTV3:lle lausunnon, jonka mukaan Uniper saa vaikka kaatua, ja tärkeämpää on, että EU-maat pysyvät yhtenäisinä!

Tämän punaisen torpedonsa, omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen, nykyhallitus lähetti Berliiniin neuvottelemaan rahoituksen saamisesta Uniperille, ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo suitsutti Suomi Areenan esiintymislavalla, että Tuppurainen ansaitsee kaiken tuen. Aplodit tosin menivät Riikka Purralle (ps.). Hyvää matkaa Kokoomukselle hallitukseen demarien apupuolueeksi!

Suomalaiset menettävät Fortumin kautta joka tapauksessa miljardeja, vaikka Saksan valtio suostuisi pelastamaan Uniperin rahoituspaketilla. Saksan valtiosta tulisi tällöin Uniperin omistaja noin 25 prosentin osuudella, mikä liudentaisi Fortumin osuutta yrityksestä.

Tytti Tuppuraisen vakuuttelu, ettei Fortum lähde enää lisärahoittamaan Uniperiä, ei siis estä suomalaisia kärsimästä tappiota, jota koituu sijoituksen arvon romahtamisesta.

Fortum on antanut jo alkuvuodesta 2022 Uniperille peräti 8 miljardin euron takauksen, josta veronmaksajien osuus oli noin 4 miljardia. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeriön virkamiehen mukaan kyseessä oli vain liiketoimintaan liittyvä operatiivinen toimi, vaikka kyseessä oli Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurin subventio ja saavin paikkaus.

Lasku ei lankea median suosiman fraasin mukaan vain ”suomalaisille veronmaksajillevaan kaikille suomalaisille sähkön ja muun energian käyttäjille. Fortumin subventiota Uniperille ei nimittäin laskuteta pelkkinä valtion pääomituksina, vaan se siirretään maksettavaksi jo muutenkin käsiin räjähtäneissä sähkölaskuissa.

Suomalaisten sähkönhinta on jopa kymmenkertaistunut kahdessa vuodessa, eikä loppua näy. Samaan aikaan kun suomalaiset pakotetaan ostamaan sähköä täyteen markkinahintaan, Uniper myy kaasua saksalaisille kuluttajille omaksi tappiokseen ja markkinahintaa halvemmalla.


Taustalla yleiseurooppalaiset energiapoliittiset tyhmyydet

Kaasun ja öljyn saannin vaikeutuminen Venäjältä on vain yksi tekijä, joka on moninkertaistanut myös sähkön ja muun energian hinnan Euroopassa ja etenkin Suomessa.

Taustalla on suuri määrä dynamiittityhmää energiapolitiikkaa, josta vastuussa ovat etupäässä vihreät poliitikot sekä Suomessa että Saksassa.

Uniperin tappioiden kautta Saksan ympäristöpolitiikan strategiset virheet yritetään siirtää suomalaisten maksettaviksi.

Vaikutusta tehostaa, että Suomi liittyi vuonna 2014 EU:n yhteiseen sähkönsiirtojärjestelmään. Pohjolan sähköpörssiä Nord Poolia ja läntisen Keski-Euroopan sähkömarkkinoita yhdistää nyt yhteinen laskentajärjestelmä Euphemia, jossa pohjoisruotsalainen sähköntuottaja voi käydä kauppaa kreikkalaisen ostajan kanssa.

Sähköpörssien välinen kilpailu alkoi toissa vuonna, yhteiset sähkömarkkinat kattavat käytännössä koko Euroopan, ja yhteinen markkina kattaa pitkälti yli 90 % eurooppalaisesta sähkönkulutuksesta.

Sen hulluus ja järjettömyys vallitsee siinä, että sähkönsiirron verkkokapasiteetti on täysin riittämätön, mikä nostaa hintaa. Hintaa nostaa myös Suomen joutuminen samaan veneeseen Saksan kanssa, jossa vihreä energiapolitiikka on johtanut sekä sähkön hinnan että hiilidioksidipäästöjen nousuun, kun ydinvoimaa on korvattu hiilellä.

Kaikki ei siis johdu vain kaasun saannin tyrehtymisestä Venäjältä. Suomi ei olisi juuri lainkaan riippuvainen Venäjän kaasusta, mutta Saksan harjoittaman vihreän energiapolitiikan takia meitä pakotetaan maksamaan saksalaisten kaasulaskuja.

 

Pimeä ja kylmä maa maksaa Rivieran energiaköyhyydestä

EU on ottanut käyttöön myös ironisen energiaköyhyyden käsitteen, joka on virallistettu osaksi EU-diskurssia. Siihen vedoten suomalaisilta vaaditaan noin 800 miljoonan euron panostusta ilmastopoliittiseen sosiaalirahastoon, jonka tuet menisivät muun muassa ranskalaisten ja puolalaisten hyväksi.

Surkeinta EU:n julistamissa öljyn tuontikielloissa ja Venäjän mahdollisesti toimeenpanemissa kaasutoimitusten keskeytyksissä on, että ne eivät millään tavoin ratkaise EU:hun kuulumattomien slaavivaltioiden välistä sapelien kalistelua, mutta ne tuhoavat Euroopan valtiontalouksien lisäksi Euroopan kansalaisten yksityiset taloudet.

Energialla ei kiristä vain Venäjä. Myös EU kiristää jäsenmaitaan pakoterintamalla, joka on jäsenmaiden etujen vastainen ja johtaa pelkästään EU-maiden omaan tappioon Venäjän myydessä hiilivetyjään kohonneeseen hintaan muualle. Pakotepolitiikan tehottomuus johtuu siitä, että talouspakotteet eivät pysäytä panssarivaunuja.

Suomessa ei olisi pulaa sähköstä, mutta yhteisten kansainvälisten siirto- ja kauppajärjestelmien kautta joudumme maksamaan muiden maiden sähköpulasta. Yhdessä EU:n metsä- ja luontodirektiivien kanssa tämä tarjoaa näyttöä siitä, kuinka vaarallista Suomen on ollut sekaantua Euroopan unionin internatsistisiin taloudellisiin rihmastoihin.

EU:n yhteiset energiaverkostot ovat liittovaltiopolitiikan mätiä hedelmiä; samanlaisia kuin alati jatkuva tukipakettipolitiikka, euroalueen vakuusrahastot ja yhteinen verotus sekä poliittinen sakinhivutus sananvapauden rajoituksineen ja ”korkeine edustajineen”.


Energiaköyhyys on järjen köyhyyttä

Edellä kuvattujen mutkien kautta suomalaiset kärsivät saksalaisten tekemistä umpikieroista energiapoliittisista ratkaisuista. Suurimman ja vaikuttavimman virheen saksalaiset tekivät paikallisten vihreiden aloitteesta, jolloin myös muut puolueet lähtivät innosta kiljuen mukaan vihreiden vaatimaan ydinvoimaloiden sulkemiseen.

Saksassa on laitettu kiinni toimivia ydinvoimalaitoksia, ja alasajo saadaan päätökseen tämän vuoden lopussa, toisin sanoen aikana, jolloin ydinsähköä erityisesti tarvittaisiin.

Ydinsähköä Saksan vihreät aikovat korvata uusilla hiilivoimaloilla, jotka Suomen hiilivoimaloista poiketen eivät tuota kaukolämpöä lainkaan vaan pelkkää sähköä ja joiden hyötysuhde on vain noin puolet Suomen hiilivoimaloiden hyötysuhteesta.

Samanaikaisesti Suomen vihervasemmistolainen hallitus on saattanut tänä vuonna voimaan ilmastolain, jolla Suomea pakotetaan hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050. Kukaan ei ole vastannut siihen, miksi meidän pitäisi pinnistellä enemmän kuin muiden.

Helsingin kaupunki puolestaan aikoo romuttaa Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalansa osana vihreää kaupunkipolitiikkaa, vaikka VTT:n tutkimuksen mukaan ne puhdistavat ilmaa pienhiukkasista.

Vihreät pitävät itsepintaisesti kiinni muun muassa Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimaloiden sulkemisesta, vaikka voimaloiden sähkön- ja lämmöntuottoa ei voida korvata millään vaihtoehdolla.

Vaihtoehdoiksi vihreillä ei ole ollut esittää muuta kuin teollisuuskokoisia ilmalämpöpumppuja, meriveden lämpötalteenottoa ja muuta valtavia investointeja vaativaa hölynpölyä. Sekä tietysti 250 miljoonaa euroa maksava biovoimala, joka ei muka nosta kaukolämmön hintaa, vaikka nostaakin

Kivihiilivoimaloiden sulkemista Suomessa pitäisi lykätä ja tuoda hiiltä Venäjän sijasta muualta sekä hyödyntää olemassa olevat hiilivoimalat käyttöikänsä päähän. Myös turpeen ja energiapuun käyttöä tulisi Suomessa jatkaa.

Sähkönhinnan monikertaistumiseen on johtanut myös päästöoikeuksien hinnan kaksinkertaistaminen, joka on tehty keskellä energian saatavuuskriisiä. Päästöoikeuden hinta on nykyisin lähes sata euroa hiilidioksiditonnilta. Mikäli päästökauppajärjestelmästä luovuttaisiin kriisin ajaksi, se laskisi sähkön markkinahintaa Suomessa noin puoleen.

Totuus on, että energian toimitusvarmuutta ja vihersiirtymää ei voida saada yhtä aikaa, ja siksi vihersiirtymä pitäisi keskeyttää siihen asti, kunnes korvaavat energiamuodot ovat tosiasiallisesti käytössä. Vihersiirtymän peruuttamisessa olisi cancel-aktivisteille työtä.

 

Myrskytuhot ovat vähäisiä verrattuina vihreiden aiheuttamiin tuhoihin sähkönsiirrossa

Sähkön hinta on katossa vihreään siirtymään uhrattujen taloudellisten menetysten vuoksi. Vihreän politiikan tuloksena Suomeen on rakennettu tuuli- ja aurinkovoimaa, jonka merkitys kokonaiskapasiteetissa on vähäinen.

Sähkön hinnan nousua selitetään sitten kalliilla investoinneilla. Niistä suurin osa johtuu kuitenkin kaapeleiden kaivamisesta maahan eikä tuotantokapasiteetin lisäyksestä, ja siirtovarmuuden lisäämisen takana puolestaan ovat poliittiset päätökset.

Perustavanlaatuisen tyhmyyden teki vuonna 2013 Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, jonka talouspoliittinen ministerivaliokunta poisti Fortumilta strategisen tehtävän ylläpitää sähköverkkoa. Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) veti nimensä paperiin, jossa hyväksyttiin Fortumin sähköverkkojen yhtiöittäminen ja myynti Caruna-nimisinä ulkomaalaiselle pääomasijoitusyhtiölle, ja päätöstä tuki energiaministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Tuloksena luonnollisen monopolin kapitalisoimisesta lähtivät sähkönsiirtohinnat tietenkin rajuun nousuun, ja kansaa alettiin hirttää sähkökaapeleihin. Pekka Haavisto puolusteli päätöstään jälkeenpäin selittelemällä, ettei tiennyt mitä teki ja oli virkamiesten antaman tiedon varassa. Hän ei ymmärtänyt nähtävästi sitäkään, että se ministeri on vastuussa päätöksestä, jonka allekirjoitus on paperissa.

Fortum puolestaan investoi Carunan myynnistä saamansa rahat Venäjän Siperiaan sekä ostamalla Saksasta Uniperin hiilivoimalat. Osan saamistaan varoista Fortum sijoitti Venäjän valtion ydinvoimayhtiön kanssa Hanhikiven utopistiseen ydinvoimalahankkeeseen, sillä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaati laittamaan valtion taseet töihin ja vaikka pörssiyhtiö itse ei sijoitusta kannattanutkaan.


Miksi viides ydinvoimala on viipynyt?

Ainoa valon tuikahdus liittyy Olkiluodon kolmannen reaktorin liittämiseen valtakunnanverkkoon tämän vuoden aikana. Mutta sekin muistuttaa vain ydinvoimapolitiikan tyhmyyksistä. Olkiluodon kolmannen yksikön käyttöönotto on viivästynyt siksi, että eduskunta teki vihreiden painostuksesta huonon päätöksen ja antoi aikoinaan luvan vain yhdelle uudelle reaktorille.

Teollisuuden Voima halusi hyödyntää yhden lupansa täysimittaisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta, 1500 megawatin voimalaa, jollaista valmistajilla ei ollut suoraan tarjota.

Niinpä valmistuva voimala on prototyyppi, ja kävi kuten aina silloin kun suunnitellaan ja tehdään yhtä aikaa: valmistuminen viipyy. Mikäli eduskunta olisi antanut luvan useammalle uudelle yksikölle, ne olisi saatu valmistajilta heti, ja voimalat olisivat olleet käytössä jo vuosien ajan.

Koska Olkiluodon ja Loviisan neljä 1970-luvulla rakennettua reaktoria vanhenevat lähiaikoina eikä käyttöikää voida toistuvasti jatkaa, on uusien ja korvaavien reaktorien rakentamisella jo nyt kiire, mutta vihreiden äärimmäisen typeryyden ja puolueen hallituksessa istumisen takia asiaa on pidetty paitsiossa, eikä poliittista keskustelua ole edes avattu.

Samaan aikaan hiileen perustuvaa energiantuotantoa romutetaan Suomessa, vaikka Itä-Euroopan hiilivoimalat päästävät kolminkertaisen määrän kasvihuonekaasuja jokainen.

Vihreät cancel-aktivistit ovat omalla maineterrorillaan saaneet Suomen energiayhtiöt ja lähes kaikki muutkin yritykset kontalleen puhumaan vihreän siirtymänpuolesta, ja vihervasemmiston sinnikkään propagandatyön tuloksena yrityksissä luullaan kuluttajien kannattavan tuota vihreää vallankumousta.

Niinpä sekä Fortum että Uniper ovat tehneet strategisen virheen kirjaamalla tavoitteekseen siirtymän kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Tosiasiassa energiayhtiön päätavoite ei ole puhdistaa ilmaa vaan tuottaa sähköä. Yritysfilosofioista mitään ymmärtämättömät kaupan kandidaatit ja muut markkinointipellet on ollut aivan liian helppoa hypnotisoida vihreän politiikan spiraalihyrrällä tainnoksiin.


Suomessa tarvitaan sinivalkoinen siirtymä kohti vastuullista energia- ja talouspolitiikkaa

Pidän poliittisena päävastustajanani edelleen Vihreää Liittoa. Yhdessä muun äärivasemmiston kanssa vihreät ovat saaneet aikaan pelkkää tuhoa alkaen päihdepolitiikasta ja päätyen perustavanlaatuisiin turvallisuuspolitiikan vaarannuksiin, joita viimeksi nähtiin rajavartiolain jarrutuksessa, kun joidenkin äänestäjien mielestä nerokkaat Veronika Honkasalo (vas.), Eva Biaudet (ruots.), Hussein al-Taee (sd.) ja Satu Hassi (vihr.) seisoivat jarrupolkimella.

Punavihreät ovat vaatineet myös Suomen metsien sosialisoimista universaalikommunistisen luonnonsuojelun”, ”monimuotoisuuden ja ennallistamisenverukkeilla.

Erityisen turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista on vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston keuhkoaminen ilmastonsuojelun puolesta, sillä hävittäjäkoneiden hiilidioksidipäästöt tekevät lopulta kaikki höyläilyt ja viilailut ekologisten nousujen ja laskujen puolesta tyhjiksi, ja Kiinalle annettiin Pariisin ilmastosopimuksessa oikeus lisätä päästöjään aina vuoteen 2030 asti.

Ekokatastrofin juurisyy on kehitysmaiden väestöräjähdys, jonka vuoksi maailman väkiluku ylittää 8 miljardin rajan ja maapallon kantokyky on jo ylitetty. Siitä koituvat sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ajavat ihmiskunnan entistä pahempiin sotiin, ja asia tulisi ratkaista pakottamalla kehitysmaat harventamaan väestöään, ennen kuin on liian myöhäistä.


Mistä hallitusammattilaisille maksetaan?

Haluaisin nähdä vihreiden lentävän leppäkeihäinä ulos kaikkien niiden pöytien ympäriltä, joissa tehdään taloutta, politiikkaa ja tiedettä koskevia ratkaisuja.

Fortumille ominaisia huonoja liiketoimia on nähty valtionyhtiöissä ennenkin, ja voidaan kysyä, mistä myös niiden hallitusammattilaisille ja toimivalle johdolle maksetaan, paitsi omasta riskistään tulla heitetyiksi ulos kesken toimikauden.

Soneran erehdysten lisäksi yksi suuri strateginen virhe on tehty Finnairissa, joka pyrki laajenemaan maailmanluokan lentoyhtiöksi hyödyntämällä 24 tunnin rotaatiolentoja Kaukoitään. Siihen liittyen yhtiö teki järjettömän suuret jumbokonekaupat, ja Finavia hankki miljardin arvosta ylikapasiteettia Helsinki-Vantaalle.  

Huomautin jo vuonna 2013, että kaikkien munien laittaminen samaan koriin (Venäjän ylilennot) on epäviisasta, ja Kaukoidän toimintaympäristö on poliittisesti epävakaa.

Myös Finnair tuottaa yli miljoona euroa tappiota päivässä, eikä tilanne voi jatkua ilman valtion interventiota, mutta valtavirtamedia ei ole pukahtanut asiasta mitään, koska kassassa on vielä rahaa edellisen pääomituksen jäljiltä. Isoriskisellä ja huonosti tuottavalla alalla olisi pitänyt keskittyä antamaan kyydit vain suomalaisille ja Suomeen matkustaville eikä tähyillä vieraille markkinoille.

Finnairista on tulossa uusi Nokia ja Fortumista Sonera. Mieleen muistuvat myös Kuntien eläkevakuutuksen KEVA:n päähänpälkähdykset sijoittaa veroluonteisia eläkevakuutusmaksuja Kreikkaan, josta käteen jäivät kymmenien miljoonien eurojen tappiot.

Jo Soneran menetyksestä Telialle olisi pitänyt oppia yritysfilosofian keskeinen läksy: myös yritysmaailmassa on edistettävä kansallista etua eikä kiikaroitava kansainvälisten pikavoittojen perään. Muussa tapauksessa myös valtionyhtiömme ovat pian kansainvälisten sijoittajien hallussa.


Aiheesta aiemmin

Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden Abbedissa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle 

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnosuojelualueiksi – Perustuslallinen omaisuudensuoja vaarassa

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät 

Vihreät saavat meret kiehumaan

Finnairista uusi Nokia