Annus horribilis ja positive thinking

Joskus on parempia vuosia, ja sitten aina välillä on 2020. Onnettomuuden sattuessa soita 020202.

Kuluneena vuonna on sattunut asioita, joista olen joutunut kysymään, tapahtuuko tämä todella. Enkä tarkoita vain pandemiaa, joka on kuin kauhuelokuvista. Myös sensuurinvastaisen kirjani sensuroiminen oli seinähullua ja koettelee edelleen realiteettitajun rajoja.

Tämänvuotisiin vastoinkäymisiini liittyy lisäksi kaksi pyöräilytapaturmaa, jotka saattavat tosin olla alitajuisia seurauksia muualla elämässä sattuneista ja itsestäni riippumattomista kontrollin menetyksistä, siis nekin poliittisten vastustajieni epäsuoraa syytä. Minähän reagoin poikkeuksellisen helposti kaikkeen. Yleensäkin teot ja tapahtumat ovat käsitykseni mukaan symbolisia, ja maailma on pitkälti vertauskuvallisuuden läpäisemä. Carl Gustav Jungin näkemys asioiden katalyyttisestä ulkoistumisesta vaikuttaa pätevältä.

Olen ajanut maantiepyörillä ikäni aikana kymmeniä tuhansia kilometrejä. Tämän vuoden loppuun mennessä neljän eri pyöräni mittareihin ilmestyi kaiken kaikkiaan 5000 kilometriä. Vain pari pientä onnettomuutta on aiemmin tapahtunut. Vuonna 2006 katkesi nousussa kampi metallin väsymisilmiön vuoksi, ja horjahdin hiljaisessa vauhdissa saaden niin sanottua asfaltti-ihottumaa.

Tänä vuonna osuin alkukesästä kapealla renkaalla raitiovaunukiskon urasyvänteeseen ihan kotikulmillani, jolloin kaaduin jokseenkin hallitusti, tuloksena jälleen tuota asfaltti-ihottumaa, joka tosin katosi parissa viikossa. Se pyöräilyn ja raideliikenteen yhteensovittamisesta.

Syksyllä sattui pahemmin, kun tien pinnassa olleen epätasaisuuden vuoksi rysähdin maastopyörälläni ohjaustangon ylitse iskeytyen pää ja kasvot edellä asfalttiin kypärän rikkoutuessa ja silmälasien haljetessa kahtia sekä linssin toisen puoliskon upotessa silmäkulmaani. Matka jatkui ambulanssikyydillä Meilahden poliklinikalle, jossa kaularankani kuvattiin. Siitä ei kaikeksi onneksi löydetty murtumaa eikä myöskään muita vaurioita. Myös pää kesti, eikä syntynyt kallonmurtumia eikä aivoverenvuotoa. Hengen sijasta meni vain kypärä.

Mainitsen asiasta siksi, että pyöräilyn vaaroista ei puhuta tarpeeksi. Pyöräily on kyllä hyvä liikuntamuoto, joka pitää yllä kestävyyttä ja lihaskuntoa. Mutta kulkuneuvoksi siitä ei ole koskaan ollut. En siis ole milloinkaan ollut sitä mieltä, että pyöräilystä olisi autoilun korvaajaksi. Suuret lihasryhmät rasittuvat, ja venyttely on joka suorituksen jälkeen välttämätöntä, tai muuten seuraa kramppeja ja liikeradat jässääntyvät. Työpaikoille ei ole asiaa hikisenä ja kurat kauluksen alla, ja pyöräillessähän on jatkuvasti alttiina säälle, eli (Suomen oloissa) sateelle, tuulelle ja kylmyydelle. Myös outfitillä on merkitystä, ja pyöräillä pitäisikin vain trikoissa.

Näkemykseni mukaan pyöräilystä ei ole niin sanottujen työmatkojen tekoon ollenkaan, ja hyötypyöräilyn käsite on minulle täysin tuntematon. Olen pyöräillyt vain ja ainoastaan kuntoilu-, harrastus- ja huvittelumielessä sellaisia 80–170 kilometrin päivälenkkejä – todennäköisesti siis enemmän kuin vihreiden koko eduskunta- ja valtuustoryhmä yhteensä.

Pyöräilyä lukuun ottamatta olen melkein asiassa kuin asiassa tarkistanut ensin, mitä vihreät suosittavat ja tehnyt päinvastoin. Niin olen saanut elämäni sujumaan kutakuinkin onnellisesti. Pyöräily oli poikkeus, mutta aloitin sen ennen kuin Vihreää Liittoa oli edes olemassa.

Asiantuntemukseni perustalta en voi suositella pyöräilyä sen enempää pääkaupunkiseudun kuin haja-asutusalueenkaan kulkuneuvoksi. Kaupunkiliikenteessä tarvitaan turvakorilla varustettu ajoneuvo, kun taas pyöräilijä on myös pyöräteillä täysin suojaton.

Kesän 2020 nopeusennätys kirjautui mittarin muistiin.

Olen nähnyt vuosien saatossa useita pyöräilytapaturmia. Linnunlaulussa eräs kaatui mäkeä laskiessaan tieurien vuoksi, Lauttasaaren Sotkatiellä sama juttu. Ja veri juoksi vuolaina vanoina. Mainitsen asiasta, sillä pyöräilyä markkinoitaessa korostetaan vain väitettyjä hyötyjä, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa, mutta ei kerrota totuutta tasapainon varassa liikkumisen vaarallisuudesta.

Huonotasoiset pyöräilijät sitä paitsi säntäilevät usein punaisia valoja päin, lentelevät autojen konepelleille, törmäilevät jalankulkijoihin ja rysäyttelevät toisiaan vasten etenkin niillä honteloilla Alepa-fillareilla, jotka jostakin syystä peittävät koko ajorajan puolelta toiselle hoippuessaan.

Kokemusasiantuntijana ja koko alan läpikotaisesti tuntevana en voi suositella polkupyörää kulkuneuvoksi kenellekään. Liikenne on sellainen lihamylly, johon ei kannata lähteä ilman peltejä ja panssareita. Liikunta- ja urheiluharrastus on eri juttu, sillä asialleen omistauneet harrastajat osaavat homman ja noudattavat yleensä liikennesääntöjä.

Olen onnistunut ajamaan kokonaismatkan, joka vastaa kahta maapallon kiertämistä, ja kaiken tämän ilman vakavia tapaturmia. Nyt sattuneenkin syynä oli vain katuverkon kehnous, toisin sanoen tien pinnassa olleet painaumat.

 

Pyöräily on mukava harrastus, mutta yleiskulkuneuvoksi siitä ei ole.

Olen voimissain 8.12.2020.

Olen jälleen kunnossa, ja kasvoni ovat entisensä, kiitos taitavien lääkärien. Ei käynyt pahemmin, ja elämä jatkuu.

Mainitsen tapaturmasta vain siksi, että kaduilla vastaantulleet ovat voineet luulla minun joutuneen poliittisten vastustajieni pahoinpitelemäksi tai vierasväkivallan uhriksi. No, iloitkoon nyt. Haavani menivät joka tapauksessa umpeen niin nopeasti, että muutamat epäilevät minun olevan reptiliaani tai Terminator mallia T-1000.

Koettu vastoinkäyminen oli joka tapauksessa pikkujuttu verrattuna kirjaani Totuus kiihottaa vastaan nostettuun ajojahtiin, opetus- ja kulttuuriministeriön harjoittamaan kiristykseen, minua vastaan suunnattuun henkiseen pahoinpitelyyn ja teoksen sensuroimiseen.

Syntyneet ruhjeet ja verivanat olivat vähäpätöisiä verrattuina kaikkeen siihen tuhoon, väkivaltaan ja kärsimykseen, jonka vihervasemmiston woke-aktivistit ja cancel-terroristit, poliittiset byrokraatit ja valtamedian käärmeet aiheuttivat minulle pyrkiessään tuhoamaan julkaisuni ja tutkijanmaineeni sekä halvaanuttamaan tieteellisen urani. Juuri ne olivat iskuja suoraan naamatauluun. Myöskään tuottaja ei ymmärtänyt artistia ja veti piuhat irti.

Myönteisesti voidaan ajatella, että parempaa palkintoa en olisi voinut saada kuin sensuroiminen edusti, varsinkin kun teoksessani oli kyse sananvapauden ja yhteiskunnallisen totuuden puolustamisesta. Ministeriö osoitti tyhmyytensä ikimuistoisella tavalla, joka ei jääne vaille vastavaikutusta tulevaisuudessa, niin kuin mikään ei koskaan jää.

Kaikki muut ilmeisesti saivat tänä vuonna, mitä halusivat, kuten eräskin vitsiniekka lausahti.

Kokoomus sai demarit myöntämään yritystukia. Vasemmisto sai utopiansa reaalisosialismista toteutumaan ja kauppojen hyllyt tyhjiksi. Vihreät onnistuvat pitämään lentokoneet maassa, ja kokonaispäästöjen aleneminen viilensi ilmakehää asteen sadasosan verran! Siinä näette, kuinka mitätön vaikutus ihmisen toiminnan suurillakin muutoksilla on luonnonoloihin maapallolla.

Perussuomalaiset saivat rajat kiinni. RKP sai laivaturismia Ahvenanmaalle, krisut näyttöä lopun aikojen vitsauksista ja Kepu Paavo Väyrysen takaisin puolueen omaan aitaukseen.

Jätän vuoden 2020 taakseni iloiten ja kiinnitän katseeni uuteen vuoteen.

Paljonko sinä autoilit kesällä?

Menneen kesän lämpö ylsi aina joulukuulle asti. Kulunut kesä oli minun muistini mukaan kaikkien aikojen lämpimin ja sateettomin. Esimerkiksi parasta pyöräilykeliä ja uinti-ilmaa riitti läpi koko kesän, aina myöhäiseen syksyyn asti. Uimastadion meni kiinni jo syyskuun alussa, mutta uintikilometrejä kertyi silti kesän aikana yhtä monta kuin käyntejä kantakortilla, eli 44.

Maantiepyörän mittariin puolestaan ajoin kesän aikana 5000 kilometriä, ja lisäksi sekalaista ajoa maastopyörällä noin tuhat kilometriä, kiitos hyvien ilmojen. Matka on suunnilleen sama kuin linnuntietä Helsingistä Dakariin. Huippunopeudeksi kirjautui 64,94 kilometriä tunnissa, alamäkeen ja myötätuuleen tietysti.


Pyöräilyharrastusta pystyy jatkamaan niin kauan, kunnes tiet jäätyvät tai taivaalta sataa vettä. Marraskuun loppuun tiet pysyivät kuivina täällä rannikkoseudulla, ja pyyhkäisin vielä lokakuussakin yhtenä viikonloppuna yhteensä 294 kilometriä sekä ajoin sadan kilometrin päivälenkkejä aina joulukuuhun asti.

Älköön siis kukaan lentotomaattikuorman päällä istuva Brysselin-turisti sanoko, ettei ole harrastettu pyöräilyä!

Nyt ovat tiet lumessa ja jäässä jo täällä Etelä-Suomessakin, joten lienee aika siirtyä luistimille. Se, että laittaisi nastat maantiepyörään, on kuin asentaisi lumiketjut Ferrariin. Onneksi huhtikuuhun on enää neljä kuukautta aikaa.

Kahvilat ja maantiepyöräilyn hillitty eleganssi

Kulunut syksy oli sikäli poikkeuksellinen, että pyöräilyä saattoi harrastaa marraskuun loppuun asti. Lumentulo ja pakkanen tekivät fillarilenkeistä lopun vasta joulukuun alussa.

Aktiivinen maantiepyöräilyn harrastaja ei kuitenkaan luovuta myöskään talvikuukausien aikana. Aina voi laittaa nastat vaikka kakkospyörään ja siirtyä talvimaastopyöräilyn pariin. Sen sijaan nastojen laittaminen kilpapyörään on kuin laittaisi lumiketjut Ferrariin.

Talvikuukausien kuluessa voi keskittyä pyörän ja muiden varusteiden huoltoon tai uusimiseen. Fillari kannattaakin hankkia nimenomaan sesongin ulkopuolella, sillä väistyneen kauden ajoneuvoja saa hyvillä, usean kymmenen prosentin alennuksilla.

Mutta miten pyöräilijät löytäisivät tiensä alan liikkeisiin myös laskettelua suosivina lumikuukausina? Pyöräilyliikkeiden kannattaisi kehittää toimintaansa, sillä varsinkin maantiepyöräilyn harrastaminen on laajentunut valtavasti juuri pääkaupunkiseudulla, jonne on rakennettu loistavia pyöräteitä ja reittejä.

Ala on kärsinyt jonkinlaisesta strategian puutteesta ja linjattomuudesta, vaikka markkinoita olisi. Esimerkiksi Kauppa-Veljet lopetti jokin aika sitten. Myös Bike Planet sulki ovensa toistaiseksi. Ne myivät keskiverto konkeleita, kun taas pyöräilyn Mekkana tunnettu Velosport porskuttaa toimittamalla asiakkaille etupäässä parhaita pyöriä, kilpailijanaan ja haastajanaan niin ikään Mäkelänkadulla liikettään pitävä Cycle Center.

Laatu ja palvelu näyttävät käyvän kaupaksi, ja mallia voisi hakea Tukholmasta. Osoitteessa Norrlandsgatan 20 toimii Edoardo Bianchin nimeä kantava pyöräilykahvila. Liikkeessä yhdistyvät italialaistyylinen kahvila ja asiantunteva yhden merkin pyöräilyliike. Konsepti toimii, sillä se kokoaa yhteen harrastajia, jotka voivat tavata kahvilassa ja suunnitella esimerkiksi kilpailuja ja lenkkejä. Paikka toimii ajojen aloituspisteenä, ja talviaikaan kahvilassa voi löytää ostajan omille vanhoille varusteilleen samalla kun itse hankkii uusia.

Bianchi Café & Cycles toimii Tukholmassa osoitteessa Norrlandsgatan 20.

Pohjolan oloissa kahvilanpito voisi tasapainottaa pyöräilyliikkeiden sesonkivaihteluita ja kuukausittaista liikevaihtoa. Tukholman Bianchi-kahvila tuo myös talviaikaan asiakkaita fillariostoksille.

Tämäntyyppinen liike voisi menestyä myös Helsingissä, mikäli liikepaikka olisi tarpeeksi keskeinen. Se kohottaisi pyöräilyn profiilia harrastuksena ja toisi alalle asiaankuuluvaa eleganssia. Toisaalta se pudottaisi harrastamisen aloituskynnystä, toisi sen lähemmäksi asiakkaita ja poistaisi aiheetonta elitismiä. Pyöräily kun on pitkällä tähtäimellä paljon halvempaa kuin vaikkapa autoilu, veneily, golfinpeluu, viinan juonti tai tupakointi.

Oma ongelmansa on tietenkin se, mitä jokin viranomainen, kuten terveystarkastaja, sanoisi kahvilan ja pyöräilyliikkeen pitämisestä samoissa tai jaetuissa tiloissa. Toinen kysymys on, voisiko liike käyttää nimessään kuuluisia pyöräilybrändejä. Tukholman liike kantaa maailman vanhimman toiminnassa olevan fillaritehtaan, Bianchin, nimeä. Sen omistaa nykyään Grimaldi Group, joka hallinnoi Cycleuropeen kuuluvien yritysten kautta myös monia muita tunnettuja fillarimerkkejä.

Kannattaisiko myös Annankadun Fillarikellarin avata oheensa italialaistyylinen kahvila? Mitä tekisi vastapäätä sijaitseva Suomen Urheiluaitta? En tarkoita, että urheiluliikkeiden pitäisi myydä pullaa, sillä paino tulee kiloina mutta lähtee grammoina. Mutta Tukholman Bianchi-kahvila tarjoaakin lähinnä terveellisiä salaatteja ja muita lihottamattomia aterioita. Suosittelen.

Laadukas pyöräilyliike neuvoo ja palvelee sekä ruokkii myös fillarin moottorin silinteriluvusta riippumatta.

Kahvilaa ja pyöräilypuolta voisi pyörittää eri yrittäjä. Ala kaipaa profiilin nostoa myös Suomessa, ja keskieurooppalainen konsepti voisi toimia mainiosti ympäri vuoden. Ruotsissa ollaan tässäkin asiassa Suomea edellä, ja Tukholmassa myös kaupunkipyöräily sujuu paremmin kuin Helsingissä, vaikka kaupunki onkin rakennettu saarille, joita yhdistävät sillat Hämeentietä muistuttavine sumppuineen. Sujuvuudessa on kyse liikennekulttuurista, jota myös harrastuspohja tukee.

Ehkä perustan jonakin päivänä itse Bulevardin kulmaukseen kokonaisvaltaisen palvelun pyöräilyliikkeen, josta myös ajajat saavat asianmukaisen energiatankkauksen. Mainosvaloksi laitan maailman ehkä arvostetuimman maantiepyörämerkin, Colnagon, neonkyltin, ja näyteikkunaan ”fillarimaailman Lamborghinina” tunnetun Pinarellon pyöriä kiikkumaan. Höysteeksi hieman filosofiaa ja politiikkaa sekä kirjallisuutta johonkin nurkkaukseen.

Siinä taitaisi jo Ekbergin kuuluisa pullakahvilakin olla imagovaarassa.

Videoblogi: Eeppinen maantiepyöräily

Ajaminen ja ajatteleminen liittyvät toisiinsa käsitehistoriallisesti - ja miksipä eivät myös asiallisesti?

Maantiepyöräily on transsendentaalista, koska ajaessa aistikyvyn rajat ovat koetuksella. Voi uppoutua todellisuuteen ja ottaa ympäristöä haltuun lihasvoimalla - tai antaa todellisuuden virrata sieluun.

Eeppinen maantiepyöräily on sellaista, että välillä pysähdytään ja kerrotaan matkan etenemisestä.

Kävin jokakesäisellä Länsi-Uudenmaan kierroksellani, ja kilometrejä tuli 143. Huippunopeudeksi kirjautui 63,69.

Videoblogi: Pyöräilyä & politiikkaa

Näin kesällä on syytä poistua hieman blogien äärestä ja harrastaa vaikka maantiepyöräilyä.



Kekkonen totesi aikoinaan, että jokainen syy, joka voidaan esittää kuntourheilua vastaan, on tekosyy.

Tuohon aikaan myös jokainen syy, joka voitiin esittää N-liittoa vastaan, oli olevinaan ”tekosyy”.

Mutta urheilusta puhuessaan Kekkis oli kyllä oikeassa.

Maantiepyöräily on verrattavissa uintiin. Se sopii miltei jokaiselle iästä riippumatta. Jos luusto ja nivelsiteet eivät kestä esimerkiksi maratonia, voi harrastaa pyöräilyä.

Huitaisin alkuviikosta jälleen jokakesäisen Itä-Uudenmaan lenkkini. Päivä meni Porvoossa, ja kilometrejä kertyi yhteensä yli 150.

Harrastuksena tämä menee, mutta ammatiksi pyöräilystä ei ole, ei vaikka kuinka olisi perusvihreä. Ei fillariointi autoilua ja muuta liikennettä korvaa. Kaikille työpaikoille kun ei ole menemistä lahje ketjun väliin jumittuneena, deodorantti pettäneenä ja kurat kauluksen alla.

Sen sijaan suositan maantiepyöräilyä jokaiselle kuntourheiluksi! Välineetkään eivät paljon maksa. Hyvän japanilaisilla vaiheilla varustetun virvelin saa autovakuutuksen hinnalla. Ja läski lähtee.

Makaronia ja mittarinpyörähdyksiä

Eilen tuli kuluneeksi viisitoista vuotta siitä, kun väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Päivä oli helteinen ja salissa oli lämmintä kuin ruotsalaisessa saunassa. Seuraavana päivänä olinkin jo ottamassa aurinkoa Pihlajasaaressa. Myötä- ja vastoinkäymisiä niin sanotulle akateemiselle uralleni on tunnetusti kertynyt. Myöhemmistä hiljentämis- ja nujertamisyrityksistä voi lukea kirjastani Suomalaisen nykyfilosofian historia – Mustelmani taisteluista tieteen ja filosofian kentillä. Se onkin sopivaa ihmeteltävää tähän marraskuiseen kesään (+ 11°C).

Pyöräilemiseen viileä kesä on ollut kohtalaisen sovelias. Tämän vuoden ensimmäiset tuhat kilometriä täyttyivät tosin vasta eilen, ja silloinkin satoi. Myös tämän Blogspot-blogini kävijälaskuri on pyörähtämässä. 200 000 kävijää on hyvä lukema yksityiselle blogille, jota ei ole kytketty minkään organisaation sivuihin ja jonka rinnalla on kilpaillut vuodesta 2010 asti myös Uuden Suomen blogini. Lukijoita ei ole suinkaan liikaa, mutta ei myöskään liian vähää vaan itse asiassa juuri sopivasti.

Juhlan kunniaksi avasin Blogspot-blogiini myös laajennetun asiasanaston, joka palvelee hakemistona tai arkistona. Kirjoitukset on julkaistu lisäksi teoksina Sensuurin Suomi (2009), Kansanvallan varkaat (2010) ja Valhe kaatuu (2012). Viimeisimmässä tilitän etupäässä Euroopan unionin nousua ja tuhoa.

Kesäisessä Suomessa ei taida tapahtua mitään, mistä en olisi jo kirjoittanut. Kesä on lyhyt kuin lapsella paita – ja aina samanlainen, niin kuin Paavo Väyrysen valinta Keskustan puheenjohtajaksi.


Kenraali toimi kuin pissistyttö

Vanhan toistoa on myös venäläläiskenraali Makarovin pelko Suomen Nato-jäsenyydestä. Yliopistolla pidetyssä maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa kenraali rankkasi Suomen omaan etupiiriinsä kartoin, lausein ja klausuulein. Tässä valossa kenukka toimi kuin pissistyttö, joka on harmissaan Suomen itsenäisyydestä omassa mustasukkaisuudessaan.

Neuvostoliitto oli liitto, joka neuvoi. Ja siinä se on yhä, tosin toisella nimellä. Georgiassa Venäjä myllersi panssarivaunuilla, mielenosoitukset se tukahduttaa, ja seksuaalivähemmistöt maa telkeää linnaan. Johtajansa se valitsee tai valituttaa yhä uudelleen ja uudelleen niin kuin Brežnevin aikana.

Mieleen tulee tapa, jolla muuan venäläiskenraali uhkasi vielä vuonna 2008 maansa vastaavan Naton laajenemiseen ydinaseilla. Kirjoitin aiheesta muun muassa tässä. Muita analyyseja Suomen Nato-jäsenyydestä löytyy esimerkiksi tästä ja Venäjää käsitteleviä juttuja tästä.

Venäläiskenraalien huolet taitavat olla turhia. Ei Suomi mihinkään Natoon liity. Ja ihan hyväkin niin, jotta säilyvät edes jonkinlainen puolustustahto ja -kyky yllä eivätkä puolustusrahat uppoa kansainvälisiin operaatioihin tai Nato-virkamiesten lohipäivällisiin.
Tarkoitus oli kai koetella Suomen vastavalitun presidentin kärsivällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Aika tylyjä tuomisia kenraalilla oli joka tapauksessa mukanaan: suoranaisia läimäytyksiä päin suomalaisten naamaa.

Rajat paikallaan

Olen jo aiemmin lähtenyt siitä, että Venäjän kanssa on pidettävä korkeaa profiilia: esimerkiksi viisumipakko on säilytettävä sekä kiinteistöjen ostoa ja hallussapitoa rajoitettava.

Kun venäläiskoneet loukkailivat toistuvasti Suomen ilmatilaa, tämän arveltiin johtuvan Suomen Nato-halukkuudesta. Kun Suomi selvitti jatkavansa liittoutumattomana, tämä puolestaan johti ilmatilaloukkausten vähenemiseen.
Summa summarum: rajaloukkausten tarkoitus oli alun perinkin uhkaava. Niiden tarkoituksena oli ohjata suomalaisia ajattelemaan, ettei Nato-jäsenyys kannata.

En pidä Suomen Nato-jäsenyyttä sinänsäkään optimaalisena ratkaisuna, mutta Venäjän painostus ohjaa ajattelemaan, että maamme on edelleenkin enemmän itänaapurinsa kuin Naton talutusnuorassa.
Venäjän pelko Suomen Nato-jäsenyydestä on absurdi siksi, että Venäjä on itse paljon lähempänä Naton jäsenyyttä kuin Suomi. Pari vuotta sitten venäläinen tutkimuslaitos Insor nimittäin ennusti Venäjän liittyvän lähivuosina Natoon. Että sellaista Makaronia.

Kokoomus taipuu kuin Uri Gellerin lusikka

Minulla on ongelma. Olette varmaan huomanneet, että olen vähentänyt bloggaamista. Se ei johdu Uuden Suomen blogipalstan formaatinvaihdoksesta, vaikka vanha olikin mielestäni graafisesti näyttävämpi – ja toimivampi myös sikäli, että systeemi hyväksyi html-kielellä tekstiin upotetut korostukset ja linkit.

Bloggaamisongelmani johtuu siitä, että Matti Vanhanen lopetti lähetyksen, eikä syksyyn ole ajoittunut yhtään merkittävää poliittista skandaalia. Vanhasen tilalle valittu moppitukkainen pääministeri ei ole saanut aikaan mitään. Vetävätkö lähestyvät vaalit politiikan tällä tavoin huurteeseen? Ilmeisesti hallitus ei enää jatka ohjelmansa toteuttamista, sillä ohjelmassa pysyminen ei tuota muuta kuin kannatuksen laskua.

Ainoa poliittinen uutinen on ollut energiaveropaketin avaaminen. Se taas osoittaa, että kokoomus taipuu kuin Uri Gellerin lusikka. Vihreille myönteinen päätös palkitsee heitä nyt tottelemattomuudesta, jota vihreät osoittivat kääntäessään selkänsä kokoomuksen ajamalle ydinvoimapäätökselle.

Kun kivihiilen verotus nousee ensi vuoden alussa suunniteltua enemmän suhteessa maakaasuun, se ei tuo etua muulle kuin venäläisenergialle lisäten Suomen riippuvuutta Venäjästä. Kivihiilen korvaaminen turpeella taas ei olisi perusteltua ainakaan ympäristösyillä, sillä turpeen päästöt ovat suuremmat kuin hiilen.

Pakkomielteenomainen hiilestä luopuminen ja kotimaiseen energiaan siirtyminen ovat johtamassa painajaiseen esimerkiksi Helsingin kaupungissa (muistattehan Martti Backmanin MOT-ohjelman ”Helsingin vihreä painajainen” 22.3.2010). Helsingissä on Euroopan ympäristöystävällisimmät hiilivoimalat, joten sulkemista ei pidä aloittaa niistä.

Helsingin Sanomien selvityksessä puolestaan maalataan valheellinen kuva, jonka mukaan kansalaiset hyväksyvät energian hinnannousun, kunhan saavat vähäpäästöistä sähköä. Harhaanjohtava tutkimustulos on saatu, kun haastateltaville ei ole kerrottu kaikkia vaihtoehtoja. Ei ole kerrottu taustaksi esimerkiksi sitä, että energian kallistuminen ei rajoitu energia- ja kulutusveroihin, vaan kalliimpi vihersähkö pudottaa Helsingin Energian tuloutuksia kaupungille niin, että kunnallisveroon tulee tätä kautta äyrin, jopa kahden korotus. Tutkimusta tehtäessä tutkittaville ei ole kerrottu myöskään energian hinnannousun kerrannaisvaikutuksia yrityksiin ja työllisyyteen. Näin ei ole saatu totuudenmukaista kuvaa siitä, mitä ihmiset ajattelisivat, jos he tietäisivät kaikki tosiasiat.

Mitään uuttahan tässä ei kuitenkaan ole. Hoipertelua hoipertelun jatkoksi. Komedian eheyden vuoksi olisin halunnut Matti Vanhasen pysyvän pääministerinä. Näin show olisi saanut jatkua. Tulisipa nyt edes jokin kunnon poliittinen aihe. Ja kyllähän varmaan aika pian tuleekin.

No, eivät asiat ole yhdestä henkilöstä kiinni. Olen ollut koko kesän poikkeuksellisen kiireinen. Esimerkiksi pyöräilin kesän aikana 4 000 kilometriä. Auton mittarissa se ei ole paljoa, mutta ei ole pelkoa, että kettinki heti loppuu, jos polkupyörällä lähtee ajamaan. Älköön siis kukaan tulko sanomaan, etten suosi ekologisia liikennemuotoja. Huippunopeudeksikin tuli mittarista näkyvä 60,10 kilometriä tunnissa, vaikka nollasta sataan ajoneuvoni kiihtyy tietysti hitaammin kuin autoilijan henkilövaaka.





Myös vihreiden Ville Niinistö voisi elää niin kuin opettaa, eikä opettaa muita elämään toisella tavoin kuin itse toimii. Jokaviikkoisten Tukholman-lentojensa asemasta hän voisi matkustaa jollakin ekologisemmalla kulkuneuvolla, vaikka länsimetro ei Tukholmaan asti vielä jatkukaan.

En siis vastusta ekologisia toimintatapoja ollenkaan. Kyse on vain siitä, että Suomi on pimeä ja kylmää maa, jossa on syytä säästää oikeissa kohteissa.

Uituakin tuli kesän aikana kilometri päivässä, yhteensä melkein Turusta Ahvenanmaalle. Voisin ehkä haastaa maratoonari Alexander Stubbin teräsmieskilpailuun, tosin pienellä riskillä, sillä ulkoministeri on minua nuorempi mies.

Neljä tuhatta kilometriä fillarilla on joka tapauksessa vain kymmenen prosenttia maapallon ympärysmitasta. Miten pieneksi sitä ihminen itsensä tunteekaan! Tämän kesän ajot alkavat olla syyssateiden saapuessa ajeltu, ja tulee aika siirtyä sisätiloihin pyöräilemään. Ehkä pääsen jossain vaiheessa puuttumaan jälleen myös politiikkaan.

Täydellinen kesä

Tänä kesänä ei ole ollut polttavia helteitä, mutta lämmintä on silti riittänyt. Kesä on ollut ilmojen puolesta ihanteellinen, sillä taivaalta on satanut ja paistanut juuri sopivassa suhteessa. Esimerkiksi puissa ei ole vielä lainkaan kellastuneita lehtiä, joita yleensä alkaa ilmestyä kuivuudesta kärsiviin koivuihin jo heinäkuun puolivälissä. Poutaisia pyöräilypäiviä on kuitenkin riittänyt, ja kesän tavoite, 3 000 kilometriä, on jo mittarissa.

Olen myöskin ruskettunut niin, että viranomaiset voivat pitää minua laittomana maahanmuuttajana ja toimittaa minut epähuomiossa Somaliaan.

Nyt pomppasi

Ollessani pyöräretkellä Porvoossa (noin 127 kilometriä) tapasin sattumalta entisen opiskelukaverini yliopistolta, sanottakoon häntä vaikka Pekaksi. Tuohon aikaan hän opiskeli sosiaalipsykologiaa, kun taas itse olin antautunut filosofialle.

En ollut tuntea häntä viidentoista vuoden takaa, sillä hänellä oli allaan lähes uusi BMW Z4 -avourheiluauto. Sen tapaisia luksuskiesejä ei ole totuttu ainakaan yhteiskuntatieteistä valmistuneilla näkemään.

Tiedusteltuani, millä rikoksella hän oli moisen saanut, oli vastaus se, että hän toimii johtajana erään ministeriön ja EU:n yhteisessä maahanmuuttajien kotouttamis- ja monikulttuurisuushankkeessa. Palkkansa on kuulemma 5 200 euroa kuukaudessa. Auton hän kertoi ostaneensa ”halvalla”, koska oli tuonut sen käytettynä Saksasta. Hinnaksi veroineen oli tullut vain 29 000, kun uusi vastaava maksaa vähintään 60 000. Kannattava kauppa siis.

Tämä ikään kuin suostutteli ajattelemaan, pitäisikö minunkin ryhtyä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kannattajaksi, kun siitä saa palkintoviran. Pohdintani johtopäätös oli tietenkin se, että mieluummin ajan polkupyörällä ja kärsin työttömäksi pakotettuna kuin vaihdan mielipiteitäni ja uhraan maatamme internatsismille. Sillä nämä ovat vaihtoehdot, kun yliopistovirkojakaan ei myönnetä muille kuin niille, joilla on vihreät tai vasemmistolaiset mielipiteet.

Myös aika moni muu entinen tuttavani toimii nykyään erilaisissa EU-vetoisissa kansakuntien sekoittamishankkeissa, tosin suurin osa heistä on naisia. Korkeahkojen palkkojensa pantiksi heidän ei tarvitse tehdä muuta kuin matkustella sekä ”hankkia ja jakaa asiantuntemusta”.

On hyvä, että myös turvapaikanhakijat saavat muotikuteet ja diskorahaa, ettei vain kukaan tule kateelliseksi!

20 000 km

Kävin tänään (ehkä viimeistä kertaa tänä syksynä) pyöräilemässä. Muistikortilla varustetun digitaalimittarini kokonaismääräksi täyttyi 20 000 kilometriä, eli olisin ehtinyt pyörälläni maapallon toiselle puolelle, mikäli olisin lähtenyt ajamaan yhteen suuntaan.

Ihan yhdessä vuodessa tuo määrä ei kertynyt. Auton mittarissa se on vähän, mutta pyöräillessä ei tarvitse pelätä, että ketju aivan heti loppuu, jos kyseistä matkaa lähtee ajamaan. Neljännet renkaat ovat menossa. Takaratas, ketju ja eturatas kampineen ja keskiön laakereineen on vaihdettu pari vuotta sitten. Satula on niin ikään vaihdettu kerran, samoin polkimet ja vaihdevivut sekä jarrukahvat ja jarrupalat sekä vaijerit. Alkuperäisiä ovat runko, etuhaarukka, kiekot napoineen ja laakereineen, vaihteensiirtäjät ja jarrut sekä satulaputki.

On hämmästyttävää, miten paljon laakerit ja vaihteensiirtäjät ovat kestäneet, vaikka ne eivät olekaan Campagnoloa vaan Shimanon hyvää harrastajasarjaa koko setti. Tosin kammen polkaisin poikki viime kesänä, mitä pyöräilyliikkeessä ei meinattu uskoa, kunnes näytin murtuneen osan: rautakangenvahvuinen kampi katkesi metallin väsymisilmiön vuoksi rattaan puolelta liitoskohdasta noustessani mäkeä, jolloin pyörä kallistui ja sain asfaltti-ihottumaa kyynärpäähäni ja polveeni. Kerta on ainoa, kun näin on käynyt, ja toivottavasti ainoaksi jääkin. Ensi vuonna on ehkä edessä osallistuminen Tour de Helsinkiin (141 km), joka poljettaneen ensi syyskuun alussa.

Sydänkesän aika

Tänään on yö lyhimmillään ja päivä pisimmillään, ja on sydänkesän aika. Pyöräilin eilen 122 kilometrin pituisen lenkin Länsi-Uudellamaalla. Säätila oli ihanteellinen: vain 17 astetta lämmintä mutta ilma oli kirkas ja kuiva. Kävin Espoossa, Kirkkonummella ja Siuntiossa ja kiersin Vitträskin Hangontietä ja Kuninkaantietä. Kotiin tulin Evitskogin kautta, ja maksiminopeudeksi tuli 60,2 km/h.

145 km / päivä

Olin tänään kesän ensimmäisellä pitkällä pyöräretkellä. Porvooseen kestää polkea runsaat kaksi tuntia, ja kilometrejä kertyi pyörän mittariin kaikkiaan 145, kun mukaan lasketaan myös Porvoon seudulla ajettu matka. Ehdin takaisin Helsinkiin vielä iltakahdeksaksi, jolloin Olympiastadionilla alkoi Genesiksen Re-union-konsertti.