Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto: tasa-arvopolitikoinnin mätäpaise

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virastosta on tullut vihervasemmiston virkanimityksillä todellinen tasa-arvopolitiikan mätäpaise.

Kaikki varmaan muistavat, että hain jo vuonna 2010 vähemmistövaltuutetun (nykyisen yhdenvertaisuusvaltuutetun) virkaa. Tehtävään nimitettiin silloin ylioppilas Eva Biaudet (rkp), vaikka hänellä ei ollut laissa vaadittua ylempää yliopistotutkintoa.

Valtioneuvosto voiteli nimityksen erivapaudella, vaikka tehtävään oli noin kolmekymmentä muodolliset kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa, joukossa useita tohtoreita. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi kanteluni johdosta, että olisi yhdenvertaisuuden loukkaus, jos erivapauden saaneet epäpätevät eivät olisi samalla viivalla lain kelpoisuusehdot täyttävien kanssa.

Ajatus oli juntturalla, koska erivapaudella nimenomaan loukattiin pätevien oikeuksia. Totuus on, että huonommat hakijat eivät koskaan ole samalla viivalla oikeasti pätevien kanssa, ja siksi heidän nimittämisensä eri sukupuolta olevien pätevämpien ohi oli tasa-arvolain vastainen rikkomus. 

Monta muutakin kantelua oikeuskanslerinvirastoon meni, ja oikeustieteen professori Jyrki Virolainen puolusti kantelemista täällä. Nimityksen esitteli SDP:n Ritva Viljanen, ja asian päätti tuolloinen RKP:n maahanmuuttoministeri Astrid Thors.

Nimitysprosessissa kaikki oli tietenkin päin seiniä ja kertoi oikeuslaitoksen politisoituneisuudesta.

Hain nyt kahta yhdenvertaisuusvaltuutetun virastossa avoimeksi julistettua asiantuntijan virkaa. Ei nimitetty, ei kutsuttu edes haastatteluun.

Julkaisen ohessa kantelukirjelmän, jonka osoitin yhdenvertaisuusvaltuutetulle Kristina Stenmanille itselleen. Se on tässä: 

 

Kantelu yhdenvertaisuusvaltuutetulle

Asia: Kantelu yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon rikkomuksesta

Viite: Nimityspäätös 10.4.2024

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa julistettiin haettavaksi kaksi asiantuntijavirkaa 7.3.2024. Hain virkoja määräajassa. Virat täytettiin 10.4.2024 tiedoksi annetulla päätöksellä. Tehtäviin nimitettiin filosofian maisteri Airin Bahmani ja oikeustieteen maisteri Ville Rantala. Molemmat valitut ovat nuorehkoja ja harjoitteluasteella olevia henkilöitä.

Tehtävät ovat kirjaimellisesti asiantuntijatehtäviä.

Katson, että minua on syrjitty virantäyttöprosessissa, koska

1) kaltaistani kaksi tohtorintutkintoa suorittanutta hakijaa ei olisi voinut perustellusti jättää kuulematta, haastattelematta ja tehtävään nimittämättä;

2) tieteellisesti, tutkimuksellisesti ja tutkinnoilla osoitettu pätevyyteni kyseisiin asiantuntijatehtäviin on selvästi parempi kuin kummallakaan yhden perustutkinnon suorittaneella;

3) ansiovertailua ei suoritettu suhteessa minuun lainkaan, eikä millään tavoin ole osoitettu, miksi kaksi tohtorintutkintoa suorittanut olisi vähemmän pätevä asiantuntijatehtäviin kuin valitut henkilöt, ja tällä tavoin valittuja henkilöitä parempi pätevyyteni on pyritty sivuuttamaan;

4) kuulun seksuaalivähemmistöön (homoseksuaali), ja sitä kautta minulla on pitkä kokemus ja käytännön asiantuntemus syrjinnästä sekä syrjittynä olemisesta, myös syrjityksi joutumisesta tässä virantäyttöprosessissa;

5) olen laajalla julkaisutoiminnalla (näyttönä erimerkiksi vähemmistöjä koskeva teokseni Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka) osoittanut kykyni käsitellä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston alaan kuuluvia asioita monipuolisesti ja intellektuaalisesti;

6) viraston esittämässä ansiovertailussa on mainittu valittujen henkilöiden lisäksi vain yksi muu henkilö, jolloin valitun Rantalan eduksi on todettu suoritetun ”positiivista erityiskohtelua”. Kyseinen suosiminen ei ole edistänyt tasa-arvoa eikä yhdenvertaisuutta (näyttö ja perustelut puuttuvat).

7) Airin Bahmanin nimittämiseksi virkaan on hänen ominaisuuksiaan korostettu ja liioiteltu kehuilla, jotka koskevat pakolaisten ja naisten oikeuksiin keskittymistä, vaikka sukupuolten tasa-arvoa koskevat asiat kuuluvat ensisijaisesti tasa-arvovaltuutetun toimistolle eivätkä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolle. 

Bahmanin eduksi on mainittu kokemus ”tutkimustyöstä monikulttuurisuudesta ja eriarvoisuudesta” ja näkemys, että hänellä on ”monipuolista kokemusta kirjoittajana”. Bahmanin näytöt eivät missään tapauksessa ylitä eivätkä edes lähesty omia tutkimuksellisia julkaisunäyttöjäni.

Bahmanin kyky ”analyyttisesti arvioida yhteiskuntamme syrjiviä ja yhdenvertaisuutta estäviä rakenteita ja esittää ratkaisuja niihin puuttumiseksi” ei ole päätöksestä poiketen ”vahvaa” vaan heikkoa ja olematonta, koska näytöt puuttuvat. Kirjoittamistaan lehtijutuista päätellen Bahmani edustaa yhdenvertaisuusasioissa puolueellista, tarkoitushakuista ja feminististä ideologiaa, joka on yhdenvertaisuuden vastaista.

8) Olen esittänyt huomattavat julkaisunäytöt, ja tohtorintutkintoni ovat nimenomaan toimiston alaan kuuluvilta aloilta, eli filosofiasta (etiikka, moraali ja yhteiskuntafilosofia) ja sosiaalipsykologiasta. Lisäksi olen suorittanut julkisoikeuden opintoja jo perustutkintoni osana, joten juridistakin perehtyneisyyttä on.

9) Koska nimitetty Airin Bahmani on minuun verrattuna selvästi vähemmän ansioitunut ja olennaisesti heikommilla asiantuntemusnäytöillä varustettu hakija mutta edustaa toista sukupuolta, on kyseessä eri sukupuolta olevan nimittäminen paremmin ansioituneen hakijan ohi ja sitä kautta tasa-arvolain (Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta) 8 §:n 1. momentin vastainen työsyrjintä.

10) Nimityspäätös antaa yhdenvertaisuusvaltuutetun viraston toiminnasta epä-älyllisen ja syrjivän näytön, joka saattaa toimiston nauttiman kansalaisluottamuksen kyseenalaiseksi.

Pidän nimityspäätöstä yksiselitteisesti ja räikeästi syrjivänä ja yhdenvertaisuuden vastaisena. Pyydän yhdenvertaisuusvaltuutettua tutkimaan asiaa. Koska yhdenvertaisuusvaltuutettu on itse osallinen, koskee virastoa esteellisyys, ja siksi pyydän yhdenvertaisuusvaltuutettua määräämään asiassa ulkoisen tutkinnan tasa-arvovaltuutetun toimesta. 

Jukka Hankamäki

Johtopäätöksiä

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston tehtävänä olisi valvoa, että yhdenvertaisuuden rikkomuksia ja syrjintää ei tapahdu. Kuitenkin se on itse osoittautunut syrjiväksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta on tullut ja tehty virasto, joka tekee kaikkensa kylvääkseen yhteiskuntaan epäluottamusta feminismin, monikulttuuri-ideologian lietsonnan, kantasuomalaisten syyllistämisen ja haittamaahanmuuton vaatimisen kautta.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto syrjii kantasuomalaisia kaikkialla ja toimii suojatyöpaikkana ja turvallisena päänalusena etnisten vähemmistöjen kellokkaille.

Vasemmistoliittolaisen ”faktantarkistajan” Johanna Vehkoon lehtijutussa esiintynyt kuvalehtikeekoilija Airin Bahmani on muka pätevämpi kuin tutkimusnäytöt esittänyt tuplatohtori? Näyttää olevan kiinnostunut vain naisten asemasta Irakissa, ei asioiden kulusta Suomessa. Mikä oksennus tuosta nouseekaan kurkkuun!

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto on suoranaisesti ahdistellut minua antamalla tutkimusjulkaisustani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020) syyllistävän lausunnon, joka oli lähtöisin yhdenvertaisuusvaltuutetun virastossa työskentelevän Robin Harmsin kynästä. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta (2022) sivulla 168 jss.

Professori Timo Vihavainen totesi, että ”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein keneenkään tutkijaan kohdistettu oikeusmurha”.

Erona murhaan oli vain se, että murhatuksi voi joutua vain kerran, mutta oikeusmurhan kohteeksi voi joutua toistuvasti.

Sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun että tasa-arvovaltuutetun virastoista on tullut ämmävirastoja, joissa miesten kulkusia poljetaan, ja kyseisen sukupuolikallistuman totesi kriittinen tutkija Pasi Malmi väitöskirjassaan Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State jo vuonna 2009.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto pitäisi lakkauttaa valtion säästötoimena ja heittää palkatut virkailijat suojatyöpaikoistaan ulos.

---

Päivitys 11.4.2024: Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman vastasi kanteluuni yksisilmäisesti 26.4.2024 näin:

”En katso, että asiassa olisi toimittu virheellisesti, vaan haastatteluun on valittu ja myöhemmin tehtäviin nimitetty henkilöt, joiden on kokonaisharkinnan perusteella katsottu, erityisesti hakuilmoituksessa mainittujen kriteerien perusteella, omaavan parhaimmat valmiudet tehtävien menestykselliseen hoitamiseen.”

Vastasin hänelle näin:

Millä tavoin perustelette tässä ja nimityspäätöksessä esittämänne ”kokonaisharkinnan”? Ette ole millään tavoin tuonut esille, mihin tosiseikkoihin väitteenne ”parhaimmat valmiudet omaavien” nimittämisestä perustuu. Ette ole myöskään kumonnut kantelussani osoittamiani seikkoja mitenkään. Ette ole osoittanut, millä tavalla nuorehko ja kokematon henkilö, jolla on yksi maisterintutkinto, olisi jatko-opiskelijanakaan kaksinkertaista tohtoria pätevämpi tehtävään, joka on asiantuntijatehtävä.

Kun nimitetty henkilö on eri sukupuolta, on kyse tasa-arvolaissa tarkoitetusta työsyrjinnästä. Tiedossani on, että asiaan voi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudesta määräajassa. Sen lisäksi asia pysyy vuoden ajan riitauttamiskelpoisena tai syyttämiskelpoisena käräjäoikeudessa. On harmillista, että Teidän täytyy toimia noin räikeän puolueellisesti ja syrjivästi kuin teette, myös pyrkiessänne kiistämään viranomaisasemassa harjoittamanne syrjinnän.

Päivitys 8.5.2024: Lähetin kanteluni seuraavaksi tasa-arvovaltuutetun virastoon, josta vastattiin, että kirjelmäni on vastaanotettu virastossa.

Päivitys 4.6.2024:  Tasa-arvovaltuutetun toimistosta vastasi ylitarkastaja Merja Kähkönen, joka antautui antamaan asiassa ”yleistä neuvontaa”. Jos tasa-arvoasioiden oikeudenmukaisuus olisi neuvojen ja neuvojien määrästä kiinni, kaikki ongelmat olisivat jo ratkaistut.

Aiheesta aiemmin:

Vähemmistövaltuutetuksi vähemmistövaltuutetun paikalle (2010)

Tasa-arvopolitiikan kirjopesua (2010)

Kantelu vähemmistövaltuutetun virantäytöstä (2010)

Suositeltavaa feminismikriittistä kirjallisuutta:

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Nano-ongelmallinen tasa-arvovaje aiheutti valtavan mikroskandaalin

Yleisradion uutiset raportoivat laajassa ja perusteellisessa jutussa siitä, kuinka erään romaniperheen ei annettu tankata huoltoasemalla ilman aseman pitäjän kehotusta suorittaa maksu tiettyjen ehtojen mukaisesti. Asiointia ei kuitenkaan kielletty, vaan kiista koski kaupankäyntiä.

Kun kameransa esille kaivanut romanihenkilö tiedusteli, onko syynä hänen romaniutensa, myyjä tuli pahaksi onnekseen lausuneeksi, että ”näin se valitettavasti on”.

Romaniperheen kovaa kohtaloa suree nyt myös yhdenvertaisuusvaltuutettu. Tehdäänpä kuitenkin jälleen hieman vertailua, sillä vertaileva tutkimus valaisee.

Kun helsinkiläinen ohjelmistoyritys Flo Apps Oy kieltäytyi myymästä vapaasti ostettaviksi tarjoamiaan palveluja Vaasan Perussuomalaisille viime vuonna, Yleisradion uutiset teki firman toimitusjohtajasta sankarin ja kutsui hänet TV-ohjelmaan mainostamaan suvaitsevaisuuttaan.

Toimittaja haki tukea perustuslakivaliokunnan kahdelta asiantuntijalta, vasemmistoa edustavilta Tuomas Ojaselta ja Juha Lavapurolta. Yle teki kaikkensa tehdäkseen syrjinnän uhrista rikollisen sekä lainsäädäntöä rikkoneesta yrittäjästä moraalikarismalla marinoidun hyviksen.

Tapauksesta voi oppia, että jos aikoo harjoittaa syrjintää, se on tehtävä niin, ettei syytä kerrota. Näinhän perussuomalaisia ja muita kansallismielisiä syrjitään lähes kaikissa tapauksissa: mediassa, kustantamoissa, kouluissa, kaupassa, yliopistoissa ja yhteiskuntakäytännöissä. Myöskään syitä puuttumattomuuteen ei julkaista. (Kirjoitin puolueellisuudesta täällä ja täällä.)

Joskus joutuu kysymään, mikä toimittajien ja muutamien muiden ihmisten päässä on vinksahtanut heidän kitistessään ”syrjinnästä”, ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” tai ”uskonrauhan rikkomisesta”. Miksi he yleensäkin mäkättävät mikroskooppisen pienistä tasa-arvo-ongelmista aina, kun kyseessä on jotakin erilaista etnistä alkuperää edustavien kansalaisten asema tai oikeudet? Eivät täällä muutkaan vähemmistöt mitään erityiskohtelua saa.

Kaikki tietävät, ettei mainetta synny ilman ansioita. Moitteiden ja epäilyjen kohteina olevat kansanryhmät ovat itse olleet mitä suurimmassa määrin syypäitä oman maineensa huononemiseen.

Näinköhän vähemmistöt luulevat voivansa mainostaa itseään ja parannella mainettaan valittamalla asioista joillekin valtuutetuille. Luulevatko he todella, että jokin viranomainen voi heidän maineensa parantaa tai puhdistaa? He voisivat korjata asiat itse, mikäli heistä olisi siihen.

Myöskään jutussa mainittu ”ennakkoluulo” (jota etenkin sosiaalitieteilijät ahkerasti käyttävät kääntääkseen epäilyjä pois tietyistä ryhmistä), ei ole yleensä luulo. Sen sijaan kyseessä on ennakkotieto, joka perustuu saatuihin kokemuksiin.

Pitäisikö ihmisten hylätä kaikki empirian ja historian tuottama viisaus ja vajota kuin laupiaat lampaat jonkinlaisen ennakkokäsityksiä vailla olevaan Nirvanaan? Ja jos ei niin suostu tekemään, siitäkö pitäisi rangaista?

Olisi kiintoisaa nähdä, milloin tulee ensimmäinen tapaus, jossa joku etniseen vähemmistöryhmittymään kuuluva tuomitaan perussuomalaista vastaan tehdystä rikoksesta.

Ai niin, mutta niitähän onkin jo. Juuri siksi vankilat ovat täyttyneet etnistä alkuperää olevista kunniakansalaisista, joiden rikoksentekoalttius on väestöön suhteutettuna olennaisesti suurempi.

Joten missä on jatkuvan valituksen ja kitinän syy? Ilmeisesti ”positiivisessa syrjinnässä” eli tarkoituksellisessa etuoikeuttamisessa ja perustuslain vastaisessa epätasa-arvon tuottamisessa, jota myös oikeuslaitos ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto luovat.

Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun

Yhdenvertaisuusvaltuutettu (entinen vähemmistövaltuutettu) on totalitaristisista maista tunnettu poliittinen virkamies, joka käyttää ideologista valtaa viranomaisen asemassa. Muodollisena näyttönä tästä on hänen oikeutensa tehdä omin päin jopa lakialoitteita.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsti Pimiä on nyt lyöttäytynyt yhteen teknokraattien kanssa ja suunnittelee ”vihapuheeksi” arvottamansa argumentaation mekanisoitua tarkkailua yhdessä ”digihumanisteiksi” sanottujen insinöörien kanssa.

Uuden Suomen jutussa ”Sebastian Tynkkysestä poliisitutkinta – Yhdenvartaisuusvaltuutettu: vaalikampanja osin rasistinen, kovat nuhteet perussuomalaisille” toimittaja Ossi Kurki-Suonio haastatteli Kirsti Pimiää, jonka mukaan Sebastian Tynkkysen vaalikampanjan osoittamisessa ”rasistiseksi” on käytetty tekoälyyn perustuvaa algoritmia. Lehti:

”Vihapuhetta sisältävien viestien etsinnässä hyödynnettiin myös tekoälyä. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä vihapuhealgoritmi tarttui kuntavaaliehdokkaiden noin tuhanteen viestiin, jotka välitettiin edelleen yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston tarkastuksessa vihapuhetta löytyi lopulta noin 20 viestistä.”

Pimiän mukaan Tynkkysen viestit eivät tulleet esille tätä kautta, mutta yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston salakytät löysivät rakastamaansa vihapuhetta monista muista viesteistä. Pimiän mukaansa nyörittämä tutkija Matti Nelimarkka myöntää, että ”[a]lgoritmilla on [...] ihmistä rajoittuneempi kyky tulkita keskustelun tai kommentoinnin kontekstia”, mikä pitääkin paikkaansa, mutta mekanisoidun tarkkailun ongelma ei ole vain tekninen.

Ongelma on tarkkailun olemassaolo sinänsä ja sen poliittinen luonne. Aalto-yliopistossa toteutettavan hankkeen tutkijat puolustautuvat vetoamalla siihen, että ”[v]ihapuheen tunnistamiseksi käytettiin Ethical Journalism Networkin ja Euroopan neuvoston määritelmiä vihapuheesta”, ja Nelimarkka pyrkii oikeuttamaan hankettaan myös selittelemällä, että ”[l]uokittelu on erittäin vahva, sillä kävimme läpi viestejä niin kauan, kunnes olimme yksimielisiä siitä, mitkä viestit olivat vihapuhetta”.

Hän ei näytä ymmärtävän, ettei ole hänen itsensä, kollegojensa eikä myöskään minkään puolueellisen tai poliittisen organisaation asia määritellä ilmaisujen tunnestatusta eikä arvottaa argumentteja moraalisesti tai juridisesti oikeutetuiksi tai tuomittaviksi omien käsitystensä tai viranomaismääritelmien perusteella.

Jos sallitun ja kielletyn argumentaation määritelmät ja rajat pidätetään jonkun tietyn kuppikunnan valtaan, se avaa tien minkä tahansa sellaisen argumentaation määrittelemiseksi ”vihapuheeksi”, josta määrittelevä taho on periaatteellisesti eri mieltä. Myös voimakkaita vastalauseita tai voimakasta kannatusta ilmaiseva argumentaatio uhkaa joutua tuomituksi jo pelkästään ilmaisujen asteen tai vahvuuden vuoksi.

Yhteiskunta-, maahanmuutto- ja EU-kritiikin lavastaminen ”vihapuheeksi”, jonka määrittelee monikulttuurisuuden ja maahanmuuton poliittinen kannattaja tai niitä koskevan arvostelun periaatteellinen vastustaja, tarkoittaa avointa valtakirjaa mielivallalle. Samaan tapaan myös sanankäyttöä koskevan tarkkailun automatisoiminen ja mekanisoiminen merkitsevät hullujen karnevaalin jatkamista robottiparaatina, jota johtaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto.

Viranomaisvalta näkee tarkkailun ongelmassa oman aseensa

Kirjoituksessani ”Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen” totesin, että vihapuheen torjuntayritysten sijasta pitäisi keskittyä kitkemään pois sellaista politiikkaa, joka tuota vihaa tuottaa. Tällöin puututtaisiin aggressioiden todellisiin syihin, eli massamaahanmuuttoon ja kehitysmaiden väestöjensiirtoihin, joita Euroopan kantaväestö ei hyväksy.

Filosofina olen ottanut kantaa tarkkailun ja valvonnan automatisoimiseen, jota harjoitetaan Aalto-yliopiston projektin lisäksi myös muualla yliopistolaitoksessa ja esimerkiksi Puolustusvoimien infosodan sektoreilla, joilla koetetaan seuloa netissä liikkuvista viesteistä esiin ”jotakin epäilyttävää”.

Kun jo sinänsä suureksi ongelmaksi koettavaa tarkkailua ja valvontaa mekanisoidaan, tehdään ihmisten ajattelun- ja sananvapauden kahlitsemisesta rutiininomaista. Poliittinen yhteiskuntakritiikki yritetään tällöin alistaa valtapoliittiselle kontrollille, ja siitä tehdään näennäisesti arkipäiväistä ja oikeutettua toimintaa, jolla katkotaan älymystön ja eri mieltä olevien tahojen päitä.

Koko ajatus siitä, että jotakin yhteiskunnallista hanketta tai tarkoitusperää, kuten maahanmuuttoa, ei saisi vastustaa, on täysin absurdi. Viallisiksi havaittuja tarkoitusperiä ja käytäntöjä pitää voida vastustaa siitä huolimatta, että kohteena olisi jonkun kansanryhmän muuttoliike ja tavoitteena laittomien maahanmuuttajien palauttaminen kotimaihinsa.

Heidän motiiviensa ja etupyrkimystensä arvosteleminen on todellisuuden paljastamista, eivätkä rasismin eli rotusyrjinnän tunnusmerkit täyty kantaväestön osoittaessa itsemäärämisoikeutensa voimassaoloa suhteessa oman valtionsa rajoihin. Kannatan lämpimästi Laura Huhtasaaren ja Perussuomalaisten Nuorten ajatusta poistaa kansanryhmää vastaan kiihottaminen rikoslaista, ja omasta mielestäni perään voisi lähettää myös muut ideologiset lainkohdat, kuten uskonrauhan rikkomisen.

Lukijan ei kannata säikähtää yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta liikkeelle laskettua krokotiilia, sillä se on muovia. Myös sosiologi Anthony Giddensin mukaan ihmisillä säilyy valheellisissakin oloissa heille ominainen kyky erottaa valhe totuudesta ja aito epäaidosta, ja näyttönä tästä on ihmisten harjoittama vastarinta sosialismissa.

Niinpä kenenkään ei tarvitse olla huolissaan totuuden säilymisestä EU-aikana, vaan totuus pysyy Yleisradion murehtimasta Pravdan jälkeiseen aikaan astumisesta. Kenelläkään ei ole syytä menettää yöuniaan viestinnän automatisoidun tarkkailun vuoksi, aivan niin kuin ihmiskunnalla ei ole ollut syytä luottaa Valituista Paloista tunnettuihin tulevaisuusskenaarioihin. Olen varma, että nykyisen maahanmuuttotrendin jatkuessa Euroopan kantaväestöllä ja viranomaisilla on kymmenen vuoden kuluttua kokonaan muita huolia murheinaan kuin viestinnän valvonta ja ”rasismi”.

Logiikka kaataa rasismisyytteet

Kieliteoriasta tiedän, että mikään ”algoritmi” ei pysty tunnistamaan kielen ja ihmisen kokonaisilmaisun sävyjä, ei ironiaa, parodiaa, sarkasmia eikä satiiria, esimerkiksi. Koneen tekemät arviot ovat väistämättä yksiulotteisia, sillä kielen merkitysoppi eli semantiikka ei ole loogisesti ottaen lausuttavissa, vaan se on tyhjentymätöntä tavalla, joka tekee merkitysten yksiselitteisen määrittelemisen mahdottomaksi. Näin ollen viestinnän automatisoitu tarkkailu avasi tien poliittiseen despotiaan.

Käsitteen semanttinen merkitys vaihtelee jo sinänsä, mutta erityisesti se muuttuu lauseen syntaksin eli rakenteen mukana. Lopullisen merkityksen muodostumiseen vaikuttavat lisäksi pragmatiikka, eli merkitysyhteys ja kielen käyttötilanne, sekä ne lukuisat ei-kielelliseen vuorovaikutukseen liittyvät tekijät, kuten eleet, kontaktin luominen ja muut sanomisen paralingvistiset motiivit, jotka määräävät suuren osan merkitysten muodostumisesta (aiheesta ks. esim. teostani Dialoginen filosofia). Juuri tässä on kielen käytön rikkaus, jonka vuoksi kone ei voi tavoittaa merkityksiä lainkaan.

Asiaa voi havainnostaa, paitsi John Searlen kehittämän ja tekoälyntutkimuksesta tutun kiinalaisen huoneen argumentin avulla, myös seuraavien esimerkkien kautta.

Ajatellaanpa lausetta ”Itä-Euroopan maissa on suuria määriä tasa-arvoa koskevia asiakirjoja sosialismin peruna kellareissa”. Miten tällöin pitäisi ymmärtää sana ”peruna”? Tunnistaisko kone välttämättä käsitteen tarkoitetun merkityksen; entä asiaan liittyvän mahdollisen yhdyssanavirheen?

Tai ajateltakoon lausetta ”lehmät istuvat puun alla”. Lause on tosi riippumatta siitä, istuvatko siellä kaikki maailman lehmät vai ainoastaan kaksi lehmää. Selitys on, että käsitteen konnotaatio (eli subjektiivinen merkityssisältö) ei lankea välttämättä yhteen sen denotaation (eli objektiivisen viittauskohteen) kanssa. Sana kuin sana voi viitata vain tiettyyn osajoukkoon tai tulla tahattomasti viitanneeksi tarkoitettua laajempaankin joukkoon, ja tulkinta jää vastaanottajasta riippuvaiseksi.

Arkipäivän kielenkäytössä vastaanottajat eivät saisi käyttää tätä tulkintamahdollisuuttaan väärin, sillä se johtaisi kielen käytön normien rapautumiseen. Näin kuitenkin tapahtuu koko ajan, kun oikeusviranomaiset nostavat syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tekaistuilla ja panettelevaan väärinymmärtämiseen liittyvillä argumenteilla, joilla ei ole mitään mahdollisuutta läpäistä logiikan seulaa.

Esimerkiksi kansanedustaja Juho Eerolaa on epäilty ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” sillä perustella, että hän tuli kutsuneeksi laitonta pillerikauppaa harjoittaneita Romanian romaneita rikollisiksi. Epäily on mahdollinen vain edellä kuvailemani tahallisen väärinymmärtämisen kautta, jolloin asiasta saivartelevat syyttäjänäädät itse laventavat lausujan sanankäytön koskemaan koko kansanryhmää, vaikka kyse oli oikeutetusta, kohdennetusta ja ansaitusta kritiikistä.

Epätäsmällisyys on joka tapauksessa kielen ominaisuus, ja eksaktiuden vaatiminen luonnollisen kielen käyttäjiltä olisi arkipuheen kyseessä ollessa kohtuuton vaatimus, juuri sellainen, jolla kuritettiin kansalaisia muinaisessa Neuvostoliitossa.

Teknokraatit mädättävät humanismin

Kun myöskään Aalto-yliopistossa valmisteilla oleva sananvapauden teloituskone ei tunnista tunteita, kuinka se voisi tunnistaa loukkaavuuden? Merkitykset eivät ole koskaan objektiivisia ja universaaleja vaan subjektiivisia, kontekstisidonnaisia ja kontingentteja. Niinpä Aalto-yliopiston insinöörit, tekoälyntutkijat ja digihumanismin edustajat ovat iskeneet kirveensä kiveen niin, että kipinät sinkoilevat ja palohälyttimet soivat.

Sellaisia pieniä piipittimiä yhteiskunnan norminvartijat haluaisivat myös kansalaisistamme tehdä. Aalto-yliopiston ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston hanke on orwellilaisuuden ja tylsämielisyyden huipentuma. Ei ihme, että he yrittävät luoda tekoälyä, kun oma äly puuttuu heiltä kokonaan.

Kirjoitin ”digihumanismiksi” mainostetun paradigman markkinoinnista kriittisen artikkelin ”Kun yliopistolla keksittiin digitaalikello” jo Tieteessä tapahtuu -lehteen 1/2017, jossa kritisoin sen piirissä harjoitettavaa ihmiskuvan kaventamista, teknokratiaa, raharallia ja tutkimuksen banalisointia sekä ihmistieteiden alistamista teknisistä tieteistä tunnetulle materialistis-mekanistiselle ihmiskuvalle.

Sellainen humanismi on loperöä ja puolivillaista mukautumista ja sopeutumista sosiaalidemokraattiseen ja hallintodiskursiiviseen visertelyyn, jossa kielestä on tapettu pois sen elävä ja vastustamaan pystyvä, intohimoja, merkityksiä ja terävää ajattelua artikuloiva ominaisuus.

Aalto-yliopiston ja yhdenvertaisuusvaltuutetun hanke on loistava esimerkki laboratory habit of mind -tutkijoiden pseudotieteestä ja huiputustutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty mitään sen enempää filosofisista merkityksenteorioista ja kielitieteestä kuin yhteiskuntateorioista, oikeudenmukaisuudesta tai ihmisten käyttäytymisen sosiopsykologisista ominaisuuksistakaan.

Kunhan nyt vain soveltavat teknisiä tietojaan punavihreän hallinnon määräämiin ja rahoittamiin sensuurihankkeisiin viipperä kybernautinkypäriensä päällä vinhasti pyörien. Vahingollista on, että tähän Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston harjoittamaan suomalaisten ihmisten suitsimiseen on myönnetty Suomen Akatemian ja Koneen Säätiön varoja neljästä eri tutkimushankkeesta.

---

P. S. Digihumanismista puheen ollen mieleeni muistuu vanha kasku humanismista ja vankiloista. Yhteiskunnan humaanisuus punnitaan siinä, miten se kohtelee vankejaan. Tämän mukaan Neuvostoliitto oli yksi maailman humaaneimmista yhteiskunnista, sillä siellä kaikki kansalaiset olivat vangin asemassa, eikä elintaso ollut aivan huono. Nykyisin tämä elintaso on leviämässä kovaa vauhtia Euroopan unionissa, jossa vaikeista aiheista puhuminen nauttii aivan erityislaatuista sananvapauden suojaa ja leivätön pöytä katetaan yhteiskunnalliselle älymystölle.