Suomi, sähkön siirtomaa

Suomessa on tehty huonoja energiapäätöksiä, joista osa on poliittisia, osa taloudellisia. Kaikki muistavat varmasti Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan myymisen enemmistöosiltaan ulkomaille. Omistajuus on seilannut Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Viimeksi 80 prosenttia Carunan osakkeista osti espanjalainen yhtiö.

Kun rakenteellisessa monipoliasemassa oleva firma kapitalisoidaan, hinnat kuluttajille yleensä nousevat. Minunkin sähkölaskussani sähkön siirtämisen kokonaishinta on nykyisin energian kokonaishintaa suurempi.

Myyntipäätöksen teki Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, sen valmisteli elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ja allekirjoitti omistajaohjauksesta vastaava Pekka Haavisto (vihr.). Kauppa siunattiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ja vain yksi ministeri, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vastusti sitä.

Tuloksena sähkön siirtohinnat nousivat hurjasti. Energiaviraston oikeus valvoa laillista 8 prosentin vuotuista korotuskattoa ja verkkoyhtiöiden tuottokattoa (tänä vuonna 6,87 prosenttia) on vain taannehtiva ja tapahtuu jälkikäteen neljän vuoden sykleissä eikä siten ole yltänyt tasapainottamaan kuluttajahintoja reaaliaikaisesti. Kuluttajien kukkaroa on imuroitu megawattien voimalla.

On myös asioita, joista muistutus kansalaisille ei tule sähkölaskun säännöllisyydellä. Yksi on vetyvedätys, josta esimerkiksi kelpaa norjalaisen pöytälaatikkofirman Blastr Green Steelin terästehdas ja siihen liittynyt vedyn tuotantolaitos. Hankkeesta on edelleen näyttönä tyhjä inkoolainen tontti. Median lisäksi tuosta illuusioinvestoinnista iloitsi ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), jonka mukaan ilman vihreää politiikkaa näitä miljardeja ei Suomeen saataisi. Paikkaansa pitää, ettei ole saatu. After down -tunnelmissa oltiin varsin pian, minkä olin jo osoittanut omilla epäilyksilläni.

 

Valtiolla on kätensä mämmissä myös yhtiöiden energiapäätöksissä 

Osa energiatalouden vastoinkäymisistä johtuu liike-elämän ratkaisuista, mutta suuressa osassa on poliittista vaikutusta mukana. Noin 11 miljardia euroa maksamaan tulleen Olkiluoto 3:n rakentaminen kesti noin 18 vuotta, koska hallitukset ja eduskunta kitsastelivat periaatepäätöksen tekemisessä ja luvan myöntämisessä.

Lupa myönnettiin vain yhdelle yksikölle, joten Teollisuuden Voima halusi hyödyntää sen täysimääräisesti. Näin ryhdyttiin rakentamaan maailman (tuolloin) suurinta reaktoria, josta oli tuleva prototyyppi. Hankkeet viipyvät, kun yhtä aikaa suunnitellaan ja tehdään. Kitkoja lisäsi, että rakennustyömaa oli monikulttuurinen, eikä siellä pärjännyt olematta indoaasialaisten kielten dosentti. 

Taustalla olivat huonot poliittiset päätökset. Periaatepäätöksen Olkiluodon kolmannesta yksiköstä teki Paavo Lipposen (sd.) toinen hallitus, ja luvan myönsi Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäinen. Erikoista oli, että myös hallituspuolueiden kansanedustajille annettiin lupa äänestää vakaumuksensa mukaan, ikään kuin ydinvoimapäätös ei olisikaan taloudellinen ja teollinen ratkaisu vaan jonkinlainen kvasiuskonnollinen omantunnonkysymys. Eduskunnassa äänestettäessä 24.5.2002 hallituspuolueiden äänet hajosivat. Jarrupolkimella seisoivat vihreiden koko ryhmä ja puolet vasemmistopuolueiden kansanedustajista.

Valtiollista vaikutusta oli myös Suomen valtion enemmistöomisteisessa ja strategisesti tärkeäksi määritellyssä Fortumissa, jossa tehtiin maamme taloushistorian suurin ja epäonnistunein yrityskauppa. Lehtitietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) valtioneuvoston kansliasta omistajaohjasi Fortumia investoimaan Carunan myynnistä vuonna 2014 saamansa varat tuottavasti, ja vuonna 2017 Fortum alkoikin ostaa saksalaisen hiilivetyihin keskittyneen Uniperin osakkeita maksaen niistä yhteensä noin 7,2 miljardia euroa.

Uniperin liiketoiminta nojasi halpaan venäläiseen putkikaasuun. Venäjän katkaistesssa kaasuhanat kesällä 2022 Uniper ajautui katastrofiin, ja yhtiö teki tappiota 50–100 miljoonaa euroa joka päivä. 

Fortum reagoi aluksi kaatamalla firmaan tukipaketteja, mutta sen enempää Fortumin kuin Suomen valtionkaan tase ei olisi riittänyt pelastamaan Uniperiä konkurssilta. Lopulta Sanna Marinin (sd.) hallitus kätilöi Tytti Tuppuraisen (sd.) toimesta Fortumin ja Saksan valtion välille sopimuksen, jolla Fortum myi kaikki Uniper-osakkeensa Saksan valtiolle vain 0,5 miljardilla, kun ostohinta oli ollut tuo 7,2 miljardia. Näin Fortum vapautui myös Uniperille myöntämästään 4 miljardin osakaslainasta ja 4 miljardin emoyhtiötakauksista, mutta suomalaisia Fortumin asiakkaita sopimus ei säästänyt sähkölaskun korotuksilta.

Kävi siis niin kuin Soneran taannoisessa päätöksessä sijoittaa vanhenevaan tekniikkaan ja ostaa Saksan taivaalta verkkotaajuuksia matkapuhelinverkkoon, jota kukaan ei pian käyttäisi. Siten oli haaskattu tuonkin pörssiyhtiön omaisuus, jolla olisi voitu maksaa 2000-luvun alkuun kasautunut lama-aikainen valtionvelka kokonaan pois.

Suomen taloushistoria on täynnä poliittisesti johdettujen yhtiöiden tekemiä sikamaisen huonoja päätöksiä. 

Olen kerrannut historian kulkua pitkälti osoittaakseni, että Suomen valtion talouspoliittinen töpeksintä ei seiso tyhjän päällä!

Tervetullut talousuutinen?

Media ja poliitikot iloitsivat tänään Googlen ilmoittamasta aikeesta rakennuttaa Suomeen useita datakeskuksia ja ostaa puolet Loviisan ydinvoimalaitoksen sähköstä 22 vuoden ajan.

Petteri Orpon (kok.) hallituksen vale, että kyse on 13 miljardin euron investoinnista Suomeen, meni läpi medioissa ilman kitkaa. 

Totuus on, että hankkeen kokonaisarvosta Suomeen investoidaan vain murto-osa, ehkä noin 2 miljardia.

Tietokonelaitteistot tuodaan ulkomailta, todennäköisesti Yhdysvalloista ja Kaukoidästä. 

Rakentamisaikaiset 37 000 arvioitua työpaikkaa täytettäneen suureksi osaksi ulkomaalaisilla työpataljoonilla, koska Suomesta ei löydy tuollaisia määriä duunareita edes työttömyyden kourissa kärvisteleviltä aloilta, saati rakentamispaikkakunnilta Kajaanista, Vaalasta ja Muhokselta.

Väite vakituisesti syntyvistä 7000 työpaikasta on liioiteltu, mutta kelvannee vaaliaseeksi Petteri Orpolle, jonka lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on päässyt liudentumaan 300 000 ihmisen massatyöttömyyteen.

Mikäli Google ostaa Loviisan ydinvoimalan sähköstä puolet kiinteään tukkuhintaan, se voi datakeskusten sähkönkulutusta globaalisti säätelemällä myydä ostamansa sähkön eteenpäin markkinoille pörssihintaan, jolloin kuluttajat joutuvat maksamaan enemmän kuin ostaessaan sähköä Fortumin Loviisan-voimaloista suoraan.

Google voi siis takoa rahaa kolonisoimalla kymmenisen prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja vetämällä liikevoittoa välistä.

Ei sovi unohtaa, että myös Suomeen suunnitteilla oleva alumiinitehdas kuluttaisi noin kymmenen prosenttia kaikesta sähköstämme, ja tämä datakeskusten ahmaiseman sähkön lisäksi.

Entä sitten Googlen lupaus murenemassa olevien atomi-Ladojen korjaamisesta käyttökelpoisiksi aina vuoteen 2050 asti? Loviisan ydinvoimala rakennettiin suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä lujittamaan ja kehittämään Kekkosen-aikaisia ”hyviä ja luottamuksellisia suhteita”. Voimalat ovat kestäneet pitempään kuin rakkauden retoriikka, mutta ne ovat tuota pikaa yliajalla.

Ydinsäteily pommittaa reaktoriastioiden metallia painevaikutuksen ohella, eikä voimaloita voida käyttää elinkaarensa yli. Googlen aie jatkaa voimaloiden käyttämistä on turvallisuusriski Suomelle.

Lehtitietojen mukaan Google on luvannut perustaa 94 megawatin akuston puskoroimaan sähkön kulutuskonjuktuureja, mutta vaihtelujen ollessa terawattien luokkaa, on lupauksen luonne vain imaginäärinen. Kaupunkijuoru, jonka mukaan ”Google tuo sähkön tullessaan” on samanlainen kuin sananlasku, että ”lapsi tuo leivän tullessaan”.

Myös Petteri Orpon hankkeen julkistamistilaisuudessa lausahtama lupaus ”Sähköä riittää” on syytä ripustaa seinälle kultaisiin kehyksiin, aivan niin kuin Sanna Marinin hallituksen sloganiksi muodostunut ”rahaa tulee”.

Rahaa ikävä kyllä menee. Kun sähkön kysyntä nousee mutta tuotantoa ei tule lisää, kuluttajahinnat väistämättä nousevat. Se on kysynnän ja tarjonnan laki.

Suomi on pimeä ja kylmä maa. On todennäköistä, että kuluttajien sähkönhinnat noin kaksinkertaistuvat nykyisestä.

Voi niitä ilon ja onnen kyyneleitä, kun äidit ja isät selittävät lapsukaisilleen, miksi joulusaunominen ei käykään ja sähkölämmitteisissä asunnoissa täytyy pudottaa huoneistolämpötilaa kolmentoista asteen tasolle.

 

Kokoomus kätilöi kolonialismia

Tätä kirjoittaessani katselen energia-asioista vastaavan Sari Multalan (kok.) naamataulua televisiostani 26,58 sentin sähkönhinnalla, kun ympäristöministeri vakuuttelee, että äskettäin julkistetun datakeskuspäätöksen johdosta sähkön hinta nousee vain ”kohtuullisesti”.

Petteri Orpon lupaus sähkön kuluttajahintakatosta on irvokas, jos rima pannaan 18 sentin tasolle, sillä ennen vuotta 2022 sähkönhinta oli noin 5 sentin tasolla.

Multalan selittämän hintakaton käyttöönotto edellyttää sekin Euroopan unionin päätöstä, eikä ole siis kansallisessa hallinnassa. Hintakattoa ei välttämättä heru, vaikka Suomessa paleltaisiin pakkasessa, vaan ainoastaan, mikäli hinnannousu uhkaa koko Euroopan unionia.

Haluaisin tarjota Multalalle sähköistä tuolia jo pelkästään siksi, että kyseinen ministeri aikoo esitellä eduskunnalle myös asumisoikeuksien kumouslain (aiheesta täällä). Akateemikoilta hän sai jo täystyrmäyksen aikoessaan esitellä lainmuutoksen, jolla torpattaisiin valtiollinen rahoitus tutkimustoiminnalta, joka ei ole sopusoinnussa Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa (aiheesta täällä).

Minä muuten poistan aseestani varmistimen aina, kun joku ministeri ennustaa, että armeiliasuutensa tuloksena haitat kansalaisille ovat vain ”kohtuullisia”. Myös asumisoikeuslain kohdalla ne voivat olla totaalisia.

Me emme tarvitse enää yhtään lisää kohtuullisia korotuksia. 

Läpikotaisin korruptoitunut Kokoomus on liike-elämän etäispääte politiikassa ja ylivoimaisesti kieroin ja epäkansanvaltaisin puolue puolueiden joukossa.

Politiikkaa Kokoomuksessa ei ole kuin nimeksi, sillä politiikka koostuu regulaatiosta, eli sääntelystä, ja subventioista, eli tulojensiirroista. Niillä tasapainotetaan rahat ja resurssit omistavien taloustoimijoiden omavaltaisuutta. Sen sijaan Kokoomus on talousfatalistinen puolue, joka liberalisoi talousorgaaninen vallan, ja firmat puolestaan toimivat omalakisesti, jos mikään ei estä.

Näin on syntynyt myös tänään julkistettu Google-päätös, ja Suomesta on tulossa vahvalla vauhdilla sähkön siirtomaa. [Päivitys: Helsingin Sanomat paljasti 13.9.2026, että hallitus ja virkakoneisto tosiaankin sumplivat Google-päätöksen yhtiön kanssa julkisuudelta salassa.]

Totuus on, että viime aikojen suurista yrityskaupoista ei ole ollut mitään pysyvää hyötyä yhteiskunnallemme eikä julkiselle taloudelle, lukuun ottamatta omistajille osuneita kertatuloja.

Lääkäriasema Mehiläisen myyminen on merkinnyt julkisen vallan ostamien terveyspalvelujen hinnan, verovarojen ja palvelusetelien lentämistä ulkomaisten omistajien taskuihin ja ulkomailla edelleen verotettaviksi. Microsoft puolestaan antoi palliatiivista hoitoa Nokian matkapuhelimille. Lumon (entisen VVO:n ja Kojamon) vuokra-asuntoryppään myyminen suureksi osaksi ulkomaille toi asukkaiden postiluukusta vuokrankorotusilmoituksia.

Woltin ja Supercellin myyminen rikastutti omistajia ja toi veroina kertatulon valtiolle, mutta mitään pysyvää hyötyä noistakaan kaupoista ja omistajuuden siirroista ei ole osoitettu. Suomalaisilla ei ole malttia vaurastua, vaan kasvuyritykset laitetaan lihoiksi lypsävän lehmän tavoin ja 1980-luvun juppityyliin.

 

Miksi sormi osui kartalla Suomeen?

Miksi sitten Google päätti rakentaa uudet datakeskuksensa nimenomaan Suomeen? Vuonna 2014 Espooseen päätetty datakeskus ei ole sekään vielä valmis, vaan kantaverkon voimalinjoja on ripusteltu sinne Kehäkolmosen kupeessa vuosien ajan, samoin kaukolämpöjohtoja on kaivettu sieltä pois.

Pelkkä kylmyys ja ilmastojäähdytys eivät riitä selityksiksi yhtiön intoon Suomea kohtaan. Googlen sormi osui Suomeen, koska muut pohjoismaat ja Euroopan maat eivät sitä huoli.

Esimerkiksi Puolassa ja Ranskassa on kamppailtu sähkökriisissä jopa niin, että EU suunnitteli niiden hyväksi sosiaalisen ilmastorahaston yhteyteen energiapoliittista rahastoa, jossa muiden muassa Suomi olisi joutunut (jälleen) sadoilla miljoonilla euroilla nettomaksajaksi (aiheesta täällä ja täällä). 

Useassa Euroopan maassa ollaan entistä skeptisempiä Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä kohtaan sekä halutaan vähentää USA-riippuvuutta.

Sen sijaan suomalaiset ovat tekemässä oman sinisilmäisyytensä vuoksi samanlaisia lehmänkauppoja kuin sijoittaessaan Carunan Fortum-miljardit saksalaiseen kaasuvoimaan ja ostaessaan valtionyhtiö Soneran pörssiarvosta innostuneina verkko-oikeuksia Saksan taivaalta.

Ulkomaiset suuryritykset sahaavat suomalaisia silmään, ja ministerit juoksevat innosta kiljuen kansainvälisten kapitalistien paulaan.

Olisi huomattava, että tiedon varastointitekniikka kehittyy koko ajan. Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat Bajamajan kokoisia ja taskulaskimen tehoisia, ja niitä piti jatkuvasti jäähdyttää.

Voi olla, että parin vuosikymmenen kuluttua ei tarvita enää messuhallin kokoisia datakeskuksia, joissa lämpiää tuhansia saunankiukaita, vaan nämä melko kömpelöt ja arveluttavan edistykselliset betonihallit seisovat tyhjän pantteina suomalaisissa erämaissa.

Onko Googlen Amerikan-avussa meitä kohtaan sitten mitään hyvää? On toki.

Kun energian kulutus lisääntyy, se luo kysyntää, joka ohjaa rakentamaan lisää tasaisesti sähköä tuottavaa ydinvoimaa.

Ydinvoiman lisärakentamisessa kitsastellut Fortum voi näin vapautua tuskastaan, joka johtuu siitä, että tuulivoimaloiden pyöriessä vinhasti ydinvoima ei kannata, ja tuulettomina aikoina ydinvoimaa ei riitä myytäväksi. 

Kun tasaista kysyntää on, voidaan siis saada uutta puhtia myös lisäydinvoiman rakentamiselle vaikkapa Hanhikivelle (jonka Suomen valtio sössi mahdollistamalla yhteistoiminnan venäläisen Rosatomin kanssa, vaikka Venäjä oli jo 2014 hyökännyt Krimille).

Myönteistä Googlen päätöksessä on turvallisuusintessi. Jenkkifirman läsnäolo Suomen alueella voi vahvistaa Yhdysvaltain halukkuutta pääoman suojelemiseen Venäjän sotilaallisilta uhilta.

Huonossa tapauksessa yhdysvaltalaisen pääoman läsnäolo maassamme voi muodostaa sotilaallisen maalin, ja se pahimmassa tapauksessa se voi ohjata Yhdysvaltoja ja Venäjää yhdessä ”suojelemaan” täällä olevia datakeskuksia maamme poliittisen hallinnon yli.

Mutta kuluttajien kukkaroille kohdistuvilta uhilta datakeskusten invaasio ei meitä säästä.

Valtiovallan pitäisi lailla velvoittaa rakentamaan maahamme datakeskusten tarvitsema sähköntuotanto etukäteen eikä sallia asian jättämistä lupausten varaan.

Sähkö on kansalaisten perustarve, joten Orpon hallitus pelaa tässäkin yhteydessä jälleen ihmisten perusoikeuksilla, kuten aikeessaan sallia asumisoikeussopimusten taannehtiva repiminen aso-lain muutoksella. 

Helsingin kaupunki aikoo lämmittää asunnot ydinvoimalan lauhdevedellä

Vihreän ideologian mukainen maailmanparantaminen ei aina mene ihan nappiin. Helsingin kaupunki lopetti Sörnäisten ja Salmisaaren hiilivoimalat vuosina 2023 ja 2025, vaikka voimaloilla tuotettiin sekä kaukolämpöä että sähköä, ja voimaloiden hyötysuhde oli 90 prosentin tuntumassa. Tutkimusten mukaan Salmisaaren voimala jopa puhdisti ilmaa pienhiukkasista. Niitä oli ulos tulevassa ilmassa vähemmän kuin sisään menevässä.

Hiilivoiman alasajo oli äärimmäisen huono päätös Helsingin kaupungilta ja Heleniltä, sillä korvaavaa sähkön ja lämmön tuotantoa ei ole keksitty eikä rakennettu, ja sen myöntävät kirkkain silmin myös päätöksen tekijät itse.

Samaan aikaan Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimalat tuottavat kolminkertaiset päästöt jokainen, vaikka Suomi joutui muiden mukana maksamaan siitä, että kyseiset maat saatiin liittymään Pariisin ilmastosopimukseen.

Pariisin ilmastosopimuksella puolestaan annettiin pahimpana saastuttajana tunnetulle Kiinalle lupa jatkaa ja lisätä hiilipäästöjään vuoteen 2030 asti, vaikka ilmastonsuojelun pitäisi olla yhteinen asia. Tuloksena on niin sanottu yhteislaitumen tragedia ja hiilivuotoa, kun päästörajoituksista vapauttaminen ohjaa kehitysmaita houkuttelemaan teollisuutta konnuilleen.

Alenevan rajahyödyn lain mukaan ilmastotoimet tulevat kehittyneissä maissa askel askeleelta aina vain kalliimmiksi ja hyödyttömämmiksi, kun taas kehitysmaissa investoinnit tulisivat halvemmiksi ja olisivat tehokkaampia. Silti normiruuvia kiristetään jatkuvasti täällä, ja meiltä lypsetään kehitysmaapoliittisia ilmastoaneita, vaikka aiheuttamisperiaatteen mukaista olisi velvoittaa kehitysmaat tekemään ja rahoittamaan ilmastotoimensa itse (aiheesta täällä). 

Päästökauppajärjestelmä on hirttänyt Suomen lämmön ja sähkön tuotannon EU:n ilmastopolitiikkaan niin, että joudumme nyt maksamaan noin 100 euroa jokaisesta hiilidioksiditonnista. Horjuvaa väitettä hiilinielujen romahduksesta käytetään metsätaloutemme vihersosialisoimiseen (aiheesta täällä).

Sanna Marinin vihervasemmistolainen hallitus sääti kaiken kukkuraksi 2022 ilmastolain, jolla suomalaisia pakotetaan hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite kimaltelee vuodessa 2050. 

Vihervetoiset poliitikot pakottavat kylmässä ja pimeässä Suomessa asuvia ihmisiä kärsimään kohoavasta energian hinnasta, vaikka Saksa korvaa ydinvoimaa suvereenisti hiilivoimaloilla, joissa tuotetaan pelkkää sähköä hyötysuhteen jäädessä vain noin 40 prosenttiin.

Sangen kannattamatonta on ollut myös Suomen hiilivoimaloiden muuntaminen hakkeella toimiviksi, sillä puun lämpöarvo on murto-osa hiilen lämpöarvosta. Inkoon hiilivoimala räjäytettiin pahuuden symbolina, ja Suomen noin tusinasta suuresta hiilivoimalasta jää jäljelle yksi ja sekin vain varavoimalaksi.

Tajunnan räjäyttävää tässä vihreässä politiikassa on se, että se on dynamiittityhmää. Nopeasti käyttöön otettavaa hiilivoimaa tarvittaisiin tuulivoiman säätövoimaksi, ja sen vuoksi ne ovat erottamattomia.

Samaan aikaan kun kansakuntamme kärsii sähköpulasta tai vähintäänkin kulutuksen ja tuotannon epätasapainosta ja hintaheilunnasta, viherjohtoinen (Osmo Soininvaara, Atte Harjanne) energiayhtiö Helen on käärinyt asiakkailtaan suuria liikevoittoja rahoittaakseen ”vihreää siirtymää”.

Suunnattomia taloudellisia pääomia tarvitaan Valituista Paloista Helsingin Sanomista kotoisin olevien illuusioiden rahoittamiseen, kuten meriveden lämpötalteenoton kehittämiseen ja samanaikaiseen trooppisten tekosaarten rakentamiseen Helsingin vesille (aiheesta täällä). 

Maailman tapahtumiin suhteutettuna hiilivoimasta luopuminen on siis ennenaikaista ja sanalla sanoen valheellista, sillä perusväittämä, jonka mukaan hiilestä on pakko luopua, ei pidä paikkaansa. ”Pakko” perustuu pelkästään poliittiseen pakottamiseen, jolla Suomessa kiellettiin kivihiilen käyttäminen sähkön ja lämmön tuotannossa 1.5.2029 alkaen.

Poliitikkojen viherpestessä imagoaan Suomessa, suomalainen Fortum on posottanut hiilidioksidia taivaalle Tšeljabinskissa, jossa se omisti kokonaisen hiilivoimayhtiön aina vuoteen 2023, jolloin Venäjän valtio otti sen haltuunsa. Mutta Helsingissä hiilivoimaa ei saisi muka käyttää, vaikka ilmakehä on sama, ja helsinkiläisten pitää kuolla kylmyyteen, säteilyyn tai rahainriistoon vain siksi, että EU-normeja kunnianhimoisempi ilmastopolitiikka täyttyisi. 

 

Edessä säteilevä tulevaisuus

Ikävä totuus on, että Helenin johdolla ja Helsingin kaupunkipoliitikoilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, millä kaukolämmön vaje katetaan.

Niinpä perinteisesti ydinvoimavastaiset vihreät poliitikot ovat päätyneet epätoivossaan ratkaisuun, että lämmöntuotannossa oleva mittava aukko tukitaan Helsinkiin sijoitettavalla pienydinvoimalalla, ja lauhdevesi laitetaan kiertämään asuntojen pattereihin. Vaikka asuintaloihin lähteekin periaatteessa toisiopiirin vesi, mikään ei takaa, että siihen ei sekoittuisi reaktorivettä vikatilanteessa; aivan samalla tavoin autonmoottorien öljyt ja jäähdytysvedet sekoittuvat lohkon tai kannentiivisteen vioittuessa.

Helen on hehkuttanut aikeitaan markkinoimalla pienydinvoimaloita verkkosivuillaan ja pehmittämällä valtavirran uutismedioita tekemään myötäsukaisia juttuja pienydinvoimaloiden puolesta.

Lanseerasipa Helen myös Helsingin Sanomien sivuille ”kaupalliseen yhteistoimintaan” nojaavan jutun, jonka se mankeloi lehteen ”mainosartikkelina” (arvostelin Helsingin Sanomia journalistisesta virheestä ja harhaanjohtamisen foorumiksi antautumisesta täällä). Kyseessä oli kömpelö yritys muokata asenteita ja manipuloida mielipiteitä suopeiksi pienydinvoimaloille.

Vihervasemmistolaisilla on tapana nimitellä NIMBYiksi (sanoista ”not in my backyard”) sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua ongelmia asuinsijoilleen. Tuohon voidaan helpostikin vastata: kukapa järkevä ihminen haluaisi ongelmia mihinkään? Vihervasemmistolainen politikointi on (eräissä muissa asioissa) muuttanut osan Helsingin asuinalueista kranaattilähiöiksi, ja ”segregaation ehkäisyllä” nuo ongelmat eivät suinkaan vähene vaan siirtyvät toisiin paikkoihin. Nyt he haluaisivat tuoda vielä ydinvoimaloitakin kotikulmillemme puhisemaan.

Perussuomalaiset vastustivat Helenin aikeita vaatimalla hiilivoimaloiden käytön jatkamista Helsingissä ainakin siihen asti, kunnes Ukrainan sodasta johtuva energia- ja talouskriisi on ratkaistu.

Perussuomalaiset vaativat valtionpolitiikassa, että Suomi noudattaisi vain EU:n yhteistä tavoitetta hiilineutraaliuteen pyrkimisestä vuoteen 2050 mennessä eikä kiirehtisi muiden EU-maiden edelle, sillä siihen ei ole mitään velvoitetta eikä siitä jaeta palkintoja.

Perussuomalaiset vaativat EU-tasolla päästökauppajärjestelmän laittamista tauolle, kunnes energian saantiongelma on teknisesti ja taloudellisesti ratkaistu.

Mihinkään näistä ehdotuksista ei suostuttu, vaan niihin suhtauduttiin ylenkatseellisesti, vaikka Venäjän öljy- ja kaasuhanat olivat kiinni, Fortumin Uniper-seikkailu oli räjähtänyt silmille, valtiontalous kitui koronakriisistä johtuvassa syöksykierteessä ja sähkön hinta oli katossa. Vasemmiston lisäksi myös porvaripuolueet lähtivät mukaan viherpesuun, ja Perussuomalaisille vastattiin länkyttämällä ”rasismista” ja Rydmanista. Vihervetoisen hyvesignaloinnin  kritisoimisessa ja turvallisuuspolitiikassa Perussuomalaiset ovat kieltämättä onnistuneet, vaikka monessa muussa asiassa, kuten sosiaali- ja työvoimapolitiikassa, puolue onkin lyönyt päätään seinään yhdessä Kokoomuksen kanssa.

Nyt Helsingin suuret puolueet kärvistelevät pohtiessaan, mistä lämpöä asuntojen lämmönvaihtimiin. Ruskohiiltä olisi saatavilla Puolasta ja Saksasta helposti Kallio- ja Eira-nimisillä ja tarkoitusta varten olemassa olevilla laivoilla, ja hiiltä varten on varastotila Salmisaaressa.

Olen aiemmin nimennyt Vihreän Liiton poliittiseksi päävastustajakseni. Vihreät ovat ryhmä, jota ei pitäisi päästää lainkaan sellaisten pöytien ympärille, joissa tehdään Suomen taloutta ja tulevaisuutta koskevia päätöksiä.

Vihreät eivät ymmärrä eivätkä välitä taloudesta eivätkä tekniikasta kerrassaan mitään ja ovat myös moraaliltaan suomalaisen politiikan syöpä. Ydinvoima muuttui kuin taikaiskusta ”turvalliseksi” heti kun hiilenpoltto lopetettiin, mutta radioaktiivinen vuoto saattaa johtaa syövän katalysoitumiseen kaupungin asukkaisiin, jolloin kyse ei ole enää pelkästä vertauskuvasta vaan metaforan realisoitumisesta todellisuudeksi.

 

Ydinvoimaloiden kaupunkikäytöstä pitää päättää kuntalaisäänestyksessä

Viitisentoista vuotta sitten Helsingin kaukolämpöongelman ratkaisemista esitettiin niin, että Loviisan ydinvoimalasta johdettaisiin putkea pitkin lauhdevettä Helsingin asuntoihin. Tuolloinen pormestari Jussi Pajunen (kok.) torjui ajatuksen toteamalla, että asia kilpistyy yhteen sanaan, ja se on ”riski”.

Pienenkin ydinvoimalan vuotaessa tai räjähtäessä asuinalueella on katastrofi aina suuri. 

Nyt Helsingin energiayhtiö on tuomassa pienydinvoimalaa asutuskeskuksen kupeeseen tai jopa kaupungin keskelle, sillä ylimitoitettu ja ”kunnianhimoinen” (tosiasiassa kunniaton) ilmastopolitiikka sitä vaatii, ja sen taakse ovat asettuneet lähes kaikki Helsingin suuret poliittiset ryhmät.

Vihreä ideologia on saastuttanut kaikki merkittävät vanhat puolueet, jotka kilpailevat kiiluvin silmin siitä, kuka nopeimmin laittaa kuntalaisten päät pölkylle.

Olen aiemmin kirjoittanut laajasti siitä, kuinka Helsingin kaupungin surkea johto velkaannuttaa asukkaat samalla, kun kaupunki satsaa miljardeja euroja raideliikenteen kehittämiseen ja muuhun vihreään infrastruktuuriin. Päättipä kaupunki lopettaa Malmin lentokentänkin (jopa vihreiden luontoarvojen vastaisesti), vaikka kaupungissamme ei tarvita lisää asuntoalueita, kun kysyntää ei ole ja keskeneräisetkin kituvat rakentamattomina laman vuoksi.

Kaupungin johto pitää kysymystä pienydinvoimaloiden rakentamisesta poliittisen prosessin ulkopuolella. Se esittelee asian jonkinlaisena valmiiksi junailtuna firmatason veivaushankkeena, joka vain tiedotetaan kaupunkilaisille yksisuuntaisissa propagoimistilaisuuksissa, jollaisia järjestetään asukkaille 18.3., 25.3. ja 1.4. (ilmoittautuminen täällä).

Näin toimitaan lakisääteisten minimivaatimusten täyttämiseksi, jotta kukaan ei voisi sanoa, ettei asiasta ole kerrottu asianosaisille. Kuntalaisille suodaan mahdollisuus esittää kysymyksiä, koska viestintätoimistojen fiksuttelijat tietävät, että kysyminen on vallan luovuttamista niille, jotka ottavat oikeudekseen vastata (ja siis päättää). Asukkaiden vaikutusvalta koetetaan typistää taustasäteilyn tasolle samalla kun heitä taivutellaan polvistumaan asiantuntijavaltana esiintyvän epädemokraattisen vallankäytön edessä.

Ydinvoimaloiden rakentamisesta asuntoalueiden läheisyyteen ei pitäisi päättää ilman kuntalain 410/2025 24 ja 25 §:n mukaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä, jonka toimeenpanosta päättää valtuusto. Aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä voi tehdä vähintään 3 % alueen 15 vuotta täyttäneistä asukkaista, ja sitä voi esittää kuntalaisaloitteessa.

Tämä asia jos mikä olisi alistettava demokraattiseen prosessiin ja annettava kaupunkilaisten itsensä päättää, mitä haluavat ja mitä eivät.

Muutoin kyseessä on samanlainen vihervasemmistolainen junttaus ja totalitarismin ilmentymä kuin pyörätien rakentaminen Eteläesplanadin ajoradalle, mistä eräs Eiranrannassa asuva juristi valitti viitaten asukkaiden oikeuksien sivuttamiseen prosessissa. Mittakaava on nyt tosin suurempi ja koskee kaikkia helsinkiläisiä.

Helenin ja Helsingin kaupungin pomojen kädet ovat liekeissä ajaessaan ydinvoimalaa Helsinkiin, sillä valtionhallitus on parhaillaan muokkaamassa ydinenergialakia, jolla aiotaan helpottaa pienydinvoimaloiden perustamiseen tarvittavaa prosessia ja lyhentää siihen kuluvaa aikaa.

Tässä maassa tarvitaan kyllä ydinvoimaa, ja kannatankin suurten ydinvoimaloiden lisärakentamista ja nykyisten korvaamista ajan myötä. Osa vanhoista reaktoreista on jo jatkoajalla. Niiden rakenteet eivät kestä ikuisesti, sillä ydinsäteily syö paineastioita.

Niinpä uusien suurten ydinvoimaloiden luvituksella on jo kiire. Ydinturvallisuuteen liittyvät käyttö- ja varastointiriskit eivät kasva, mikäli lisäydinvoimaa rakennetaan nykyisille ydinvoimalapaikkakunnille tai lähes asumattomille alueille, ja sähkön ajoittainen ylikapasiteetti voidaan tulevaisuudessa vedyttää.

Tosiasiassa myös Helsingin Salmisaareen tai muualle Helsinkiin suunnitteilla oleva ydinvoimala olisi suuri noin 500 megawatin laitos, jonka reaktoriteho vastaa lähes yhtä Loviisan yksikköä, joten puhe ”pienydinvoimalasta” on propagandakieleen liittyvää kikkailua. Jo pelkkä voimalarakennus olisi Kampin kauppakeskuksen kokoinen.

Härskiä on, että Helsingin ydinkeskustan tuntumaan on sovittu rakennettavaksi jo koereaktori ilman, että kuntalaisille olisi annettu mitään mahdollisuutta päättää asiasta tai vaikuttaa siihen. 

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Helenillä ja kaupunginkansliassa ajatellaan sotilaspolitiikasta. Ydinpannunhan ei tarvitse vikaantua itsestään katastrofin aiheuttaakseen. Riittää, että Moskovan suunnalta saapuu nootti, joka varoittaa harhautuneesta vahingonlaukauksesta, joka saattaa osua ydinvoimalan läheisyyteen... Tämä velvoittaa evakuoimaan koko kaupungin vihollisen vallattavaksi.

Ydinlaitoksen sijoittaminen asutuskeskukseen tai sen läheisyyteen olisi typeristä typerin teko.

Kukaan ei voi varmasti sanoa, mitä ydinsähkön ja lämmön tuottaminen pienydinvoimaloissa lopulta maksaa ja millä valuutalla tai arvoilla maksu suoritetaan. Olkiluoto 3 viipyi ja hinta nousi nimenomaan siksi, että kyseinen reaktori on prototyyppi. Kokeiluasteella ovat nyt nuo pienet modulaariset reaktorit. Tšernobylissä meni pieleen epäonnistuneen kokeen vuoksi, ja Zaporižžjassa voimalat muodostavat räjähdysalttiin miinan, joka vain odottaa osumaa.  

Olemme jo pitkään olleet vaikutuksiltaan peruuttamattomassa maahanmuuttokokeessa, jossa panoksena ovat kielemme, kulttuurimme ja väestökoostumuksemme. Täytyykö meidän olla jatkossa myös ydinkokeessa, jonka tuloksena saattaa olla Fuskuhimaa Fukushimaa kohdannut tulevaisuus? Näyttö pienydinvoimaloiden onnistumisesta puuttuu.

---

Päivitys 26.3.2026: Ympäristö- ja asuntoministeri Sari Multala (kok.) esitteli MTV3:n uutisissa työ- ja elinkeinoministeriön tilaamaa selvitystä, jonka mukaan perinteiset ydinvoimalat eivät muka olisi taloudellisesti kannattavia ja pitäisi rakentaa pieniä ydinvoimaloita. Kyseinen selvitys on syntyessään vanhentunut. Datakeskukset ja liikenteen sähköistyminen haukkaavat sähköntuotannosta jatkossa erittäin suuren palan, joten Suomessa tarvitaan lisää tasaisesti sähköä tuottavia suuria ydinvoimayksiköitä. Korvaavia yksiköitä puolestaan tarvitaan, koska nykyisten tekohengittäminen kasvattaa käyttöriskejä.

 

Aiheista aiemmin

Sähköistävä klikinvastainen uutinen 

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreät saavat meret kiehumaan

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Vihreät viisastelijat puhalluslampun nokassa ilmastokokouksiin

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Ydinenergiapolitiikka ja internatsismi 

Suuret pommit ovat vaarallisia mutta onneksi käyttökelvottomia

Suomen sisäpolitikkaa on kuohuttanut ulko- ja turvallisuuspoliittinen eripura, jonka syyt liittyvät symboliseen vallankäyttöön, ja ilmenemistapa koostuu poliittisesta teatterista.

Hallituksen aie poistaa ydinaseita koskevat erityisehdot ydinenergialaista närkästytti opposition riveissä etenkin SDP:tä, joka vaikutti kärsivän kovasti siitä, että asia tuotiin oppositiolle julki vasta päivää ennen julkaisua.

Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että Antti Lindtmanin (sd.) paheksunta liittyy enemmän prosessiin kuin lainmuutoksen sisältöön, vaikka demarit pitävätkin itsepintaisesti kiinni näkemyksestään, että kiista koskee itse asiaa: ydinaserajoitusten poistamista.

Todellisuudessa kyse on muotoseikkoihin (”hallituksen sooloilu”) takertumisesta, sillä demareille ei kelpaa Petteri Orpon (kok.) vastaantulo, jonka mukaan ydinaseiden maahantuonti rauhanajan oloissa kiellettäisiin esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä tai erillisellä lausumalla, kuten eräissä muissa pohjoismaissa.

SDP:n takaa kajastelee ideologisesta vasemmistolaisuudesta tuttu uho, joka ei ole tässä maailmantilanteessa kovin viisasta, sillä se vesittää kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän yksimielisyyden, jota demarit ovat muissa yhteyksissä kyllä tukeneet ja joskus vaatineetkin.

Lindtmanin ei kannattaisi tehdä symbolisista kiistoista arvovaltakiistoja, sillä pääministerin salkku ei ole vielä hänen kainalossaan. Entinen puolustusministeri ja Kepun puheenjohtaja Antti Kaikkonen on paremmilla linjoilla viestittäessään, että Keskustalle ydinenergialaki mutatis mutandis voisi kelvata.

Samoin Alexander Stubb fokusoi oikein tähdentäessään, että ydinaseita koskevista erityisehdoista luopuminen on tärkeää, jotta Suomi olisi NATOssa siellä missä pitääkin: keskiössä eikä missään marginaalissa tai vilttijoukkueessa.

Kyse on siinäkin pelkästä symboliikasta, mutta tärkeästä, sillä Venäjän pelikirjaan kuuluu Suomen painostaminen paitsioon NATOn sisällä. On syytä muistaa, että Kekkosen aloite ydinaseettomasta Pohjolasta motivoitui Moskovasta ja palveli Neuvostoliiton etuja kylmän sodan aikana, jolloin Ruotsin näennäisen puolueettomuuspolitiikan takeena oli kylläkin salainen yhteistoiminta Yhdysvaltain kanssa ja hanke kansallisen ydinaseen rakentamiseksi. 

Sellainen olisi sopinut tuohon aikaan nimenomaan Suomelle, jonka vieressä majaili eräänlainen totalitaristinen Saudi-Arabia ja majailee edelleen. Suomea varjosti pahaksi onneksi YYA-sopimuksen levittämä ydinasesateenvarjo, joka näyttää traumatisoivan suomalaisia jatkuvasti.

 

Ymmärretäänkö ydinaseita?

Entä mitä todellista merkitystä olisi nyt esitetyllä ydinenergialain muutoksella ja esimerkiksi ydinaseiden kauttakulun sallimisella? – Ei yhtään mitään. Yksikään NATO-valtio ei ole tuomassa eikä sijoittamassa kansallisia ydinaseitaan etulinjan maana pidettyyn Suomeen, jossa tarkoin varjellut asejärjestelmät olisivat alttiina vihollisen iskuille tai kaappauksille.

Edes Donald Trump ei uskaltaisi toimittaa ydinaseita Suomeen, sillä ilmi on tullut vaara, että täkäläiset puoluejohtajat käyttäisivät niitä toisiaan vastaan. 

Venäjän vastalauseet Suomen ydinase-ehtojen poistamisen johdosta puolestaan osoittavat, että kansallisesta poliittisesta kiistelystä hyötyy vain Venäjä, jolla itsellään on suuri määrä ydinasetukikohtia Suomen rajojen läheisyydessä Kuolan niemimaalla, Petsamossa ja Arkangelissa, Gremikassa, Olenegorskissa, Severodvinskissä ja Severomorskissa. Venäjän valitukset kärsivät pahasta kaksinaismoralismista, ja niistä hätääntyminen Suomessa on turhaa.

Ydinaseiden ympärille lavastettu teatteri on hullunkurisuutensa ohella myös paljastavaa, sillä se osoittaa, miten vähän poliitikot loppujenkin lopuksi ymmärtävät asiasta, josta he puhuvat.

Pohditaanpa hetken, mitä ydinaseet ovat. Ydinaseet ovat kaukovaikutteisia aseita, joita ei tarvitse juuri liikutella, sillä laukaistuina ne liikkuvat itse tuhansien kilometrin matkoja kantorakettien avulla sekä kiertyvät ballistista rataa pitkin avaruuden kautta mantereelta toiselle. Ydinaseita voidaan toki kuljettaa myös risteilyohjuksilla tai lentokoneilla, mutta ydinräjähdyksen tapahtuessa on syytä olla räjähdyspaikasta loitolla.

Ydinräjähteillä on tietty minimikoko, jota pienemmiksi kyseisiä energia-aseita ei voida tehdä, mutta jo kylmän sodan aikana kehitettiin eräänlaisia mikroydinaseita, jotka suunniteltiin jopa kranaatinheittimillä ammuttaviksi ja joilla ajateltiin voitavan sulattaa DDR:stä länteen vyöryvät neuvostopanssarit.

Yhtä kaikki, mikäli nykyaikainen noin 2 megatonnin strateginen ydinase räjähtäisi vaikkapa Helsingin yläpuolella, ikkunat menisivät rikki vielä Hyvinkäälläkin. Voima on valtava. Voidaan vain kuvitella sen aggression ja hulluuden määrää, joka olisi tuotakin purkausta motivoivan vihamielisyyden tai pelon taustalla.

Osa poliitikoista on ilmeisesti niin egomaanisia, että he spekuloivat kyseisillä aseilla. He pelaavat abstraktioilla, mutta heidän olisi syytä myös tietää ja ymmärtää pelaavansa pelkillä abstraktioilla, vaikka teoriassa ydinlataukset räjähtävätkin kuin Suomen eurovisioesitys tai nettiporno.

Tohtori Outolempi opetti rakastamaan ydinpommia, ja ydinaseet sinänsä näyttävät melko harmittomilta verrattuina siihen, millaista vahinkoa poliitikot saavat aikaan pelkästään spekuloimalla niiden käytöllä.

Nyt tullaankin jälleen tärkeään asiakohtaan.

 

Ydinaseet ovat käyttökelvottomia valtioiden välisissä konflikteissa ja sodissa

Tämä johtuu siitä, että suuret pommit tuhoavat valloitettavaksi aiotun omaisuuden, jäävät ihmisten mieliin vuosisadoiksi, kuten Viipurin pamaus, ja ansaitsevat moraalisen tuomion. Joukkotuhoaseina ydinaseet tappavat suuria määriä ihmisiä ja tuhoavat luontoa ja elinympäristöä sekä uhkaavat koko elämän olemassaoloa. Lisäksi ydinlaskeumat satavat myös ydinaseita käyttävien omaan niskaan, joten puhe ydinsateenvarjosta on absurdia ja irvokasta.

Tästä puolestaan seuraa, että niin sanottu ydinpelote on pelkkä kupla.

Yhdenkään valtion turvallisuus ei voi oikeasti perustua ydinaseiden käyttämiseen eikä käyttämisellä uhkaamiseen. Päinvastoin: turvallisuus nimenomaan tuhotaan ydinaseilla, jotka muodostavat ihmiskunnalle jatkuvan ja totaalisen uhan ja vaarantavat oikeuden elämään koko planeetalla.

Voidaan kenties väittää, että kauhun tasapaino on estänyt ydinasevaltioiden väliset sodat. Mutta väite voidaan myös kiistää ja väittää, että suurvaltojen välttyminen keskinäisiltä sodilta on tosiasiassa perustunut tavanomaisten asevoimien pelotepreventioon. Kukaan ei ole tosiasiassa uskonut ydinaseilla tapahtuvaan ensi-iskuun eikä sen vuoksi myöskään kostoiskun tarpeeseen.

Toinenkin paradoksi ydinaseisiin liittyy kauhun tasapainon lisäksi. Mitä useammin ydinaseisiin vedotaan niitä käyttämättä, sitä selvemmin uhkauksen teho ja uskottavuus laimistuvat pois. Ydinpommit ovat aseita, joihin kenties halutaan vedota mutta joita nimenomaan ei haluta käyttää, ja niiden taakse juostaankin pelkästä pelosta. 

Käyttökelpoisia ydinaseet ovat vain terroristien käsissä tai eksistentiaaliseen kriisiin joutuneiden pienten valtioiden, kuten Pohjois-Korean, Iranin tai Israelin, hallinnassa. Näin kirkastuu elokuvarepliikki, jonka mukaan ei kannata olla huolissaan niistä, joilla on hallussaan tuhansia ydinlatauksia, vaan niistä, joilla on yksi.

Myös suuret valtiot voivat toki käyttää ydinaseita hädän hetkellä, ja suurvaltapoliittisten mannerlaattojen ajauduttua liikkeeseen kynnys onkin madaltunut, sillä eksistentiaalinen kriisi on lähentynyt myös monia uudesta vallanjaosta kilpailevia ydinasevaltioita. Ydinaseiden käyttäjät huomaisivat kuitenkin nopeasti, miten pienestä ihmisten ilo on kiinni – myös heidän omansa. 

Koska ydinaseet ovat sodankäynnin välineinä käyttökelvottomia eikä niillä voida päästä minkään järkevän ja tavoitteellisen sodan päämääriin, valtioiden tai liittokuntien puolustus ja sotilaallinen toimintakyky eivät voi nojata ydiniskun mahdollisuuteen. 

Myöskään Suomen puolustus ei voi olla muiden NATO-maiden kansallisen ydinpelotteen varassa, sillä sen enempää Yhdysvallat, Iso-Britannia kuin Ranska ei tosissaan suunnittele käyttävänsä ydinasetta Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen vuoksi.

Korkeintaan on ajateltavissa, että Venäjä tai Yhdysvallat käyttäisi keskinäisessä konfliktissaan Suomea jonkinlaisena ydinaseilla tehtävien varoituslaukausten maalitauluna tai koekenttänä. Niin asioita olisi luultavasti ratkottu kylmän sodan lopulla, jolloin Caspar Weinberger ja George Shultz innostuivat puhumaan rajoitetusta ydinsodasta...

Suomen poliitikkojen tapa taittaa peistä ydinenergialaista on pelkästään symbolista, eikä sillä ole todellista merkitystä, paitsi poliittisen teatterin ja arvovaltakiistelyn välineenä. Politiikan yleisöjä voitaisiin viihdyttää yhtä hyvin sillä, että meiltä puuttuu myös sukellusvenelaivasto ja Air Force One.

Ydinasekohun teatraalisen luonteen varmisti SDP:n spinnaus, jonka mukaisesti puolue meni kurviin kahva edellä, vaikka demarit olivat mielihyvin myöntyneet hallituksen esityksiin velkajarrusta, miinakiellosta ja rajalaista. Tp-utvassa oli jo märehditty ydinaseasiaa vuoden ajan, mutta nyt, tehdäkseen eroa Kokoomukseen, SDP aloitti vaalikampanjoinnin lavastaen ydinpommeista vaaliaseen ja ratsastaen rauhanliikkeellä perivasemmistolaiseen tapaan.

Tosiasia on, että toimintaa vaativia asioita ei voida jumiuttaa pitkiksi ajoiksi puolustuspoliittisiin parlamentaarisiin työryhmiin, sillä seminaarityöskentelystä poiketen valtionhallituksilla on eteen tulevista kysymyksistä ratkaisuvelvollisuus. 

 

Ydinenergialaissa päätetään myös ydinsähkön tuotantoedellytyksistä

Koska ydinaseilla pelotteleminen on joka tapauksessa spekulatiivista ja ydinaseiden käyttäminen täysin epärealistista, on samantekevää, voittaako asiassa SDP:n vai Kokoomuksen kanta. Militarismi ohjaa valtioita ja sotilasliittoja maalittamaan toisensa vihollisiksi, ja yleisen edun mukaista olisi irrottautua ydinasemilitarismista, eikä pyrkiä sitä kohti. Ydinenergialakiin sisältyy paljon tärkeämpiä asiakohtia, jotka ovat vähällä peittyä median nostamaan uutispommiin ydinaseista.

Kylmä ja tuuleton talvi osoitti taas, että Suomessa tarvitaan paitsi säätövoimaa, myös koko ajan lisää varmaa ja tasaista perusvoimaa, kun liikenteen sähköistyminen ja datakeskukset haukkaavat sähköntuotannon kakusta aina vain suurempia viipaleita. Kakkua täytyy leipoa lisää, tai sähkön hinta räjähtää ydinasettakin ekspansiivisemmin.

Puolueiden sopisi kiistellä ydinaseiden sijasta paremminkin siitä, onko järkevää tuottaa ydinvoimalla kaukolämpöä, kuten Helen on propagoinut lopetettuaan Helsingistä suuren määrän hiilivoimaa, jolla aiemmin tuotettiin sekä sähköä että kaukolämpöä, hyötysuhteen ollessa erinomainen.

Poliitikkojen kannattaisi lyödä päitään yhteen sen ratkomiseksi, mistä ylimitoitetun ilmastopolitiikan ja vihreän siirtymän toteuttamiseksi saadaan tarpeeksi sähköä, kun tuulivoimaa vaivaavat tuulivoimadilemmat, ja ydinvoiman tasainen tuotto puolestaan ei sovi heiluville sähkömarkkinoille sen enempää teknisesti kuin taloudellisestikaan.

Ydinenergialaki on osa energiapolitiikan kokonaisuutta, ja kaiken yläpuolella on tällöinkin kysymys turvallisuudesta ja riskeistä. Voisi olla viisainta lyödä nuija pöytään suurten ydinvoimalayksiköiden puolesta ja pienydinvoimaloita vastaan. Suurten ydinvoimaloiden tuotantokapasiteetin voinee jatkossa vedyttää, jolloin ydinenergialaki on osa myös vetytalouteen siirtymistä.

 

Aiheesta aiemmin 

Ydinaseet on viisainta torjua etukäteen

Ydinaseilla uhkaaminen ja ihmiskunnan kognitiivinen lukkiutuminen 

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – ”Putinille put out”

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous 

Horisontissa suuria muutoksia

Ensi vuosi tuo varmasti pieniä muutoksia ihmisten elämään. Trump palaa valtaan, Venäjän läpimurto uhkaa Ukrainaa, ydinsota varjostaa maailmaa, ja USA:n tuontitullit kumoavat maailman taloudellisen järjestyksen.

Tapahtuu myös suuria muutoksia, jotka aiheuttavat valtavia järistyksiä elämään.

Yksi niistä on, että HSL:n AB-kertalipun hinta nousee 2,95 eurosta 3,20 euroon.

Tämä on seuraus vihreästä kaupunkipolitiikasta. Rahaa on haaskattu raideliikenteen kehittämiseen ja Suomen suurimman sillanrojaleen rakentamiseen.

Minulla ei ole ollut tähänkään asti varaa matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.

Täytyy kai hommata yksityisauto, sillä automatkat tulevat halvemmiksi, vaikka pensa maksaa mansikoita ja kadunvarsipysäköinnistä on tehty mahdotonta täällä Jätkäsaaressa.

Vihreä kaupunkipolitiikka kimaltaa kuin timantti pyllyssä myös energiasektorilla. Hiilivoiman lopettaminen on nostanut kaukolämmön hintaa ja tehnyt asunnoista kylmiä.

Helsingin Energia kerää hallituksen vihreän puheenjohtajansa Atte Harjanteen ruoskimana pääomia meriveden lämpötalteenoton ja muun fantastisen infrastruktuurin rakentamiseen, vaikka tämä kaikki on suuruudenhullua ja kaupunkilaisten taloudellisten etujen vastaista.

Voipi olla, että kevään kuntavaalit tuovat suuria muutoksia vihreään kaupunkipolitiikkaan, jolla Helsingin kaupungin talous on tuhottu ja lihavat vuodet ovat takana.

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

Jotakin puuttuu. Nyt kun pörssisähköstä on saanut maksaa 2,34 € / kWh, on valtavirtamediassa kieltäydytty kajoamasta sanallakaan hintojen vaihtelun juurisyihin. Eräs syy sähköhinnan horjahteluun on tietenkin tuurivoima, johon liittyvistä tuotantodilemmoista kirjoitin jo täällä.

Toinen syy on Euphemia-niminen Euroopan laajuinen sähköpörssi, jossa sähkön lisäksi virtaa raha ja josta kirjoitin täällä.

Se, että sähkölämmitteisten talojen postiluukuista tulee nyt 100 euron päivälaskuja, johtuu kuitenkin tosiasiasta, että Suomesta puuttuu huippukulutuksen aikoina vähintään 2 000 megawattia tehoa.

Suomi ei siis ole kaikista vihreän siirtymän onnistumista hehkuttavista otsikoista huolimatta sähkön suhteen omavarainen vaan ainoastaan omahyväinen.

Median mielestä syy korkeaan sähkönhintaan on pakkanen, niin kuin maan kiertoliikkeen syy on pyöriminen.

Pääsyy on kuitenkin hiilivoiman alasajo. Sörnäisissä sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala suljettiin viime keväänä Perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta. Inkoon hiilivoimalan piiput räjäytettiin pahuuden symboleina.

Tässä vihreässä politiikassa on dynamiittia nimenomaan siksi, että se on dynamiittityhmää. Nopeasti käyttöön otettavaa hiilivoimaa tarvittaisiin tuulivoiman säätövoimaksi, ja sen vuoksi ne ovat erottamattomia. Ja siksi toimivat hiilivoimalat pitäisi säästää, etenkin kun ne ovat Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todettuja.

Siksi myös EU-johteinen päästökauppa (noin 100 € / tonni) pitäisi laittaa tauolle, kunnes Ukrainan sodasta johtuva energia- ja talouskriisi on ratkaistu.

Samaan aikaan kun kansakunta kärsii absoluuttisesta sähköpulasta tai vähintäänkin kulutuksen ja tuotannon epätasapainosta, viherjohtoinen (Atte Harjanne) energiayhtiö Helen käärii suuria liikevoittoja rahoittaakseen vihreää siirtymää. Helenin hallituksen entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr.) kehotti vielä syksyllä 2022 kansalaisia tekemään pörssisähkösopimuksen, koska ”sähkön hinta nousee koko ajan aivan tolkuttomasti”.

Suunnattomia taloudellisia pääomia tarvitaan Valituista Paloista Helsingin Sanomista kotoisin olevien illuusioiden rahoittamiseen, kuten meriveden lämpötalteenoton kehittämiseen ja samanaikaiseen trooppisten tekosaarten rakentamiseen Helsingin vesille (aiheesta täällä).

Todellisuus on sitä, että kansalaisia pakotetaan alentamaan huoneistolämpötiloja sekä siirtämään pyykinpesua, leipomista, paistamista, pölynimurointia ja saunomista. 

Kaukolämmön kynsiminen lämmityspatterihin ei tule onnistumaan, ja ennen pitkää helsinkiläiset ovat asunnoissaan motissa kuin Raatteen tiellä kylmyyteen kuolleet taistelijat, ja asunnoista tullaan varpaat mustina ulos.

Nyt kun viher-Hitlerit ovat onnistuneet totalitarismeille tyypillisen tasa-arvon nimissä taannuttamaan hyvinvointivaltio Suomen kehitysmaiden tasolle, päästään Suomessakin ihan aidosti eläytymään pimeyteen ja kylmyyteen kuin nietzscheläis-wagneriaanisessa kärsimysnäytelmässä.

Viherkommunismi on ajettu ylimitoitetulla ilmastopolitiikalla niin pitkälle, että sähkölasku vie neljänneksen suomalaisyritysten liikevaihdosta. Se vaarantaa myös ulkomaiset investoinnit Suomeen samalla kun vihreän vedyn valmistajat kääntyvät yksi toisensa jälkeen energiaparatiisi Suomesta pois.

Vihreät voivat iloita siitä, että tämä ei ole kuitenkaan sitä oikeaa vihreyttä, mutta siltikin se on pieni hinta siitä, että maailma pelastuu!

Ai mikä klikinvastainen uutinen? No tietysti sellainen, jonka kohdalla yhdenkään etusormen ei toivota hievahtavan. Klikkiuutinen tästä jutusta tulisi vasta, jos onnistuisin kytkemään siihen jollakin tavoin somejulkkis Sanna Marinin tumput ja villasukat. Niin itse asiassa kävikin jo.

 

Aiheista aiemmin

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreät saavat meret kiehumaan

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Vihreät viisastelijat puhalluslampun nokassa ilmastokokouksiin

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous

Kun norjalainen Blastr Green Steel -niminen yritys ilmoitti vuoden alkupuolen uutistyhjiötä hyväkseen käyttäen, että valmisteilla on miljardien arvoinen terästehdas Suomeen, oli uutiskynnyksen ylittyminen väistämätöntä.

Helsingin Sanomat suitsutti ”vihreää terästä” valmistamaan aiottua suurinvestointia näyttönä ”vihreän siirtymän” neuvokkuudesta jutussaan ”Ohisalo Inkoon tehdashankkeesta: ’Tällaisia ei tule maahan, joka lähtee ilmastoasioissa pakittamaan’”.

Vihreän ympäristöministerin viisautta kehystävä uutinen oli vaarassa paljastua ankaksi jo saman päivän iltana, jolloin verkkoon ilmestyi juttu ”Kuinka uskottava norjalaisfirma Blastr on? Mistä rahat ja työntekijät? Inkoon jättitehtaan ympärillä on vielä paljon kysymysmerkkejä”.

Juuri mitään muita kuin kysymyksiä ei löytynytkään, kun kamera kävi kuvaamassa autiota teollisuustonttia. Totuus on, että Blastr Green Steelillä ei ole aiempaa toimintaa eikä näyttöä onnistumisista, ei organisaatiota eikä työntekijöitä eikä kaikkein tärkeintä: pääomia.

Kyseessä on pöytälaatikkofirma, jonka ideat ovat pelkkien laskelmien ja niiden takana olevien oletusten varaisia. Mikään ei takaa, että mahtipontiset suunnitelmat käyvät toteen. Sen sijaan Suomen valtion Business Finland saattaa päätyä velkojen takaajaksi. Samalla tavalla veronmaksajista tehtiin Fortumin Uniper-seikkailujen maksajia.

Ensimmäinen dilemma: kysynnän ja tarjonnan epätasapaino

Mitä tuo ”vihreä teräs” sitten oikein on? Sillä tarkoitetaan metallijalostetta, joka on tuotettu ilman fossiilista energiaa ja kasvihuonepäästöjä, esimerkiksi tuulivoiman avulla.

Vihreiden pääideologit ovat puolestaan hehkuttaneet Suomeen rakennettavaa suurta tuulivoimakapasiteettia tavalla, joka olisi epäilemättä saanut myös teräsmasuunit kuumiksi.

Sitran viisastelijoiden mukaan Suomeen on tarkoitus valmistaa jopa kymmenien tuhansien megawattien tuulivoimapotentiaali. Sen tuotantokapasiteetti muodostaa todellakin vain potentiaalin aktualisoitumatta silloin, kun sitä tarvitaan. Roottoreista ei tule megawatteja vaan ne kuluttavat negawatteja, sillä roottoreita joudutaan lämmittämään ja elektroniikkaa pitämään käynnissä myös silloin kun myllyt eivät pyöri.

Tämä muodostaa tuulivoimadilemman ensimmäisen (1) ongelman. Alakoululaisetkin ymmärtävät, että kovilla pakkasilla, jolloin ei tuule, tuulivoimaa ei saada, olkoonpa kapasiteettia periaatteessa vaikka kuinka paljon. Ja silloin kun tuulee, vallitsevat yleensä lämpimät säät, eikä sähköä tarvita, mutta sitä on tarjolla. Harmillista, etenkin kun sähköä on vaikea säilöä suuria määriä.

Toinen dilemma: tuulisähkön vedytys vie halvan sähkön markkinoilta

Ratkaisuna on nähty vetytalous: sähkön varastointi vetyyn, jota voidaan erottaa vedestä ja vapauttaa siinä oleva happi. Tuloksena olisi puhdasta energiaa, jota voidaan varastoida erillisten säiliöiden lisäksi myös Ruotsiin ja Saksaan suunnitteilla oleviin valtaviin putkistoihin.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että tätä kautta halpa ja joutilas tuulisähkö poistuvat markkinoilta. Sähkön varastointi nimittäin hävittää markkinoilta juuri sen edullisen sähkövoiman, jota vihreään siirtymään perustuvan teollisuuden oli aikomus hyödyntää.

Tämä on tuulivoiman toinen (2) dilemma. Tuulisähkön vedyttäminen vetää maton alta halpaan sähköenergiaan nojaavalta vihreältä metalliteollisuudelta, jonka on ollut määrä kuitata suurinvestointiensa kulut halvalla energialla.

 

Kolmas dilemma: halpa sattumasähkö tekee muusta sähkön tuottamisesta kannattamatonta

Markkinamekanismi toimii tuulisähköä vastaan myös ilman vetytaloutta. Tuulisähkön kolmannen (3) dilemman pohjustaa se, että maastamme puuttuu säätövoimaa, jolla voitaisiin tasapainottaa tuulivoiman tuotantovaihteluita.

Ydinvoimalat tuottavat sähköä tasaisesti, ja vesivoimaloiden patoluukkuja säätelemällä sähkön tuotantoa voidaan säädellä vain vähäisesti. Sähkön tarjonnan ja kysynnän täytyy kuitenkin olla koko ajan täsmällisessä tasapainossa.

Säätömahdollisuuksia lisäävää tekoallasta Suomessa ei ole, sillä vihreät ja ympäristöaktivistit ovat estäneet sen rakentamisen. Merkittävän säätövoiman muodostavat vain hiili- ja turvevoimalat, jotka vihreät ovat halunneet purkaa.

Avuksi on rientänyt teollisuus, joka on säädellyt omaa energiankulutustaan siirtämällä prosessejaan sähkön ylituotannon kausiin. Näin yritykset ovat tehneet siksi, että ne ovat omistaneet sekä vesi- että ydinvoimaloita ja halunneet myydä sähköä kuluttajille sen ollessa kallista. Tämä on kannattanut niille paremmin kuin sähkön käyttäminen omaan teollisuustuotantoonsa.

Tuulivoiman kolmas paradoksi hahmottuu parhaiten esimerkin kautta. Mikäli Suomeen rakennetaan Sitran suunnitelmien mukaan lähes 50 000 megawattia tuulivoimaa, seuraa markkinataloudellinen ongelma.

Kovan tuulen vallitessa sähkö on lähes ilmaista, eikä tuulivoiman myynti lyö leiville. Suurta määrää tuulisähköä ei siis kannata koskaan tuottaa, sillä se syö kannattavuutta. 

Tuulettomana aikana ei ole mitään myytävää, ja kovalla tuulella sähkö on liian halpaa myytäväksi. Ongelma on sama kuin kauppiailla, joista toinen ei saa kalliilla kaupaksi mitään ja toinen myy halvalla mutta omaksi tappiokseen paljon.

Pahinta on, että tuulisähkö sotkee kaiken muun sähköntuotannon markkinat täysin. Jo nyt käytössä oleva noin 4000 megawattia tuulivoimaa riittää sekoittamaan kuvion. Jo päätettyjen 10 000 megawatin rakentamisen jälkeen ilmiö on entistäkin selvempi.

Maksimikierroksilla nuo roottorit tuottavat lähes kaiken Suomen tarvitseman sähkön. Silloin sähkön hinta painuu lähelle nollaa, jolloin se vie pohjan muulta sähköntuotannolta. Sitä taas tarvittaisiin varavoimaksi koko tuulivoimakapasiteetin verran aikoina, jolloin ei tuule.

 

Tuulivoiman dilemmat vahvistavat toisiaan

Dilemmat ovat ratkaisematta, ja pahimmillaan niiden ongelmat vahvistavat toisiaan. Sähkön varastoiminen vetyyn ei tuo parannusta, koska silloin vihreä teollisuus ei pääse hyötymään sähkön hinnan heilumisesta. Sen sijaan hinnan aaltoilu on vahingollista sekä kotitalouksille että tasaisen sähkön tuotantomuodoille.

Mikäli ongelmat ratkaistaisiin sähkön hintasäätelyllä ja valtion väliintulolla, lopetettaisiin markkinaehtoinen sähköntuotanto. Toisaalta sähkömarkkinat eivät voi toimia myöskään nykyisin markkinavetoisesti tuulivoiman vuoksi. Valtiohan tukee jo nyt tuulisähkön omistajayhtiöitä sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa syöttötariffijärjestelmän kautta.

Kyseisessä subventiopolitiikassa ei toteudu myöskään Karl Marxin unelma, jonka mukaan sosialismissa kaikki saavat tarpeidensa mukaan ja kaikilta vaaditaan kykyjensä mukaan. Hän olikin saksalaisen hiili- ja teräspatruunan poika ja varmaan tiesi, mistä puhui.

Käytännössä Tanska ja Ruotsi ovat ratkoneet oman tuulivoimatuotantonsa vaihteluita tuomalla kivihiilisähköä Puolasta, jolloin teollisuuden hiilivuotoa on syntynyt yleiseurooppalaisilla Euphemia-yhteismarkkinoilla, paikallisten sähkösyheröiden ohi. Hyvällä ilmastosuhteella toimiva pohjoismainen hiilivoima on siis korvattu kolminkertaiset ympäristöpäästöt aiheuttavalla itäeurooppalaisella hiilisähköllä!

Siinä nähdään, kuinka hullua kotimaisten hyvällä ympäristösuhteella toimivien hiilivoimaloidemme lopettaminen on ollut.

Tuulisähkön tuotantoon liittyy edellä mainittujen dilemmojen lisäksi myös useita teknisiä ongelmia, joista merkittävin on roottoreiden epävakaa pyörintä. Lapakulmien jatkuvasta säätämisestä huolimatta ne kieputtavat generaattoreita epätasaisesti, mikä merkitsee, että niistä saatavan sähkön taajuus vaihtelee. Vaihtovirran taajuuden tulisi kuitenkin olla 50 hertsiä.

Vedyn varastointi puolestaan on ongelmallista, kuten Hindenburgin tuhosta tiedetään. Vety ei pysy myöskään metallisessa paineastiassa vaan vuotaa metalliseinämien läpi pienen molekyylikokonsa vuoksi.

Miten välttää sattumasähkö ja negawatit?

Pitäisikö sitten tuulivoiman lisäämisestä luopua vai rakentaa sitä niin paljon, että roottorit pyörisivät heikollakin tuulella edes hiukan tuottaen riittävästi sähkövoimaa? Vai pitäisikö antautua korjaamaan sähkömarkkinoita yhteispohjoismaisen ja yleiseurooppalaisen markkinauskonnon vastaisesti?

Kysymys voi ratketa puuttumalla markkinoihin hinnoittelun kautta. Totuus on, että sähkön hinta ei voi olla 1 sentin tasolla kilowattitunnilta, koska silloin vesi- ja ydinvoima eivät kannata. Uuden ydinsähkön tuotantokustannukset ovat noin 5 sentin tasolla, joka voisi olla myös lähellä sähkönmyynnin keskihintaa.

Koska sähkön kohtuullisen hinnan lisäksi tärkeää on tuotantovarmuus ja saatavuus, olisi markkinoihin puututtava siten, että osa tuulivoiman tuottamista voitoista siirrettäisiin muun tyyppisen sähköntuotannon hyväksi.

Näin ei säädeltäisi kaapeleissa virtaavan sähkön määrää, tuulen nopeutta eikä veden virtaamista, vaan kaapeleissa virtaavan rahan määrää.

Osa tuulivoiman tuloksista pitäisi siirtää säätövoimaa tuottavien yhtiöiden hyväksi palkkiona siitä, että ne turvaavat sähkönsaannin pitämällä ylikapasiteettia yllä siltä varalta, että kaikkina aikoina ei tuule.

Sitä vastaava maksu voitaisiin kantaa veroluonteisesti kaikilta sähköntuottajilta, mutta rahaa palautettaisiin vain niille, jotka tukkivat tuulivoimasta johtuvaa tuotantoaukkoa.

Ydinvoimalla siihen ei pystytä, sillä se jauhaa sähköä tasaisesti. Vesivoiman lisääminen ei puolestaan ole mahdollista, sillä koskemme ovat pitkälle valjastetut. Jäljelle jäävät kotimaiset hiili- ja turvevoimalat, jotka olisi julistettava suojelukohteiksi ja jatkettava käyttöä pitkälle tulevaisuuteen.

Säätövoiman takaaminen ja tuulivoimaparadoksien voittaminen vaativat siis sitä, että sähkömarkkinoilla subventoitaisiin tuulivoimatuotannon sijasta hiilellä ja turpeella tuotettavaa sähköä.

Subventio toimisi siis toisin päin kuin nykyinen syöttötariffijärjestelmä, joka on tarjonnut huomattavia liikevoittoja tuulivoimaloiden omistajille ja rahoittajille.

Tämä ei tarkoita, etten toivoisi vihreiden teollisuusunelmien toteutumista. Päinvastoin: toivon, että ne eivät jäisi Valituista Paloista tutuiksi utopioiksi.

Toteutumista odotellessa on varmistettava kohtuuhintaisen sähkön luotettava saanti kotitalouksille ja nykyiselle teollisuudelle.

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Perussuomalaiset päättivät tehdä energiapolitiikasta välikysymyksen, eivätkä suotta. Kyllähän sitä kysellä sopii. Kun vain saisi muutettua sähköenergiaksi hallituksen suoltaman puheenpulputuksen.

Taktisen virheen hallitus teki luovuttamalla neuvotteluaseet käsistään Uniper-kiistassa, jossa Suomen tiukempi linja olisi voinut ajaa Saksan koko teollisuuden perikatoon.

Strategisen ja absoluuttisen virheen vihervasemmisto on tehnyt siinä, että se on jo vuosikymmenten ajan rapauttanut sekä ydinvoimaan että fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa energiantuotantoa.

Totuus on, että energiakriisin kautta koko Eurooppa maksaa nyt vihreiden puolueiden tekemistä tyhmyyksistä, joiden tueksi vihreä liike on saanut liberaalin oikeiston ja lähes koko vasemmiston.

Vihreät ovat toimineet Putinin hyödyllisinä hölmöinä saattaessaan Euroopan riippuvaiseksi Venäjän kaasusta ja ajaessaan alas ydinvoiman Saksassa. Sitten maa teki päätöksen korvata ydinvoiman hiilellä! Kaasukaupoilla Saksa kytki itsensä Putinin kultaisiin kahleisiin.

Suomen vihreät hangoittelivat aikoinaan ydinvoiman lisärakentamista vastaan niin, että tuolloinen hallitus päätti antaa luvan vain yhdelle uudelle reaktorille. Olkiluoto 3 on viivästynyt, koska sähköyhtiö halusi hyödyntää lupansa täysimääräisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta ydinvoimalaitosta, josta oli tuleva prototyyppi. Jos luvat olisi annettu useammalle pienemmälle yksikölle, voimalat olisi saatu valmiiksi noin kuudessa vuodessa, joka on keskimääräinen rakentamisaika.

Ruotsin vihreät puolestaan jumiuttivat ydinvoiman länsinaapurissamme. Turpeen vihreät tuomitsivat kadotukseen Suomessa, vaikka Suomella on turpeessa yhtä paljon varallisuutta kuin Norjalla öljyssä. Vihreiden ideologinen vaikutus on näkynyt sekä vasemmistossa että oikeistossa, jotka ovat antautuneet kilpailemaan vihreiden kanssa.

Hiilienergia on yhteiskunnallinen välttämättömyys

Eikö sitten vihreän siirtymän toteuttaminen nimenomaan vapauta hiileen perustuvasta energiasta ja Venäjän öljystä, hiilestä ja kaasusta? Vihreäthän väittävät, että suuria investointeja vaativa tuuli- ja aurinkovoima sekä meriveden lämmön talteenotto ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja Venäjä-riippuvuuden katkaisemiseksi.

Ei se asia niin ole. Ihmiskunta ei tule toimeen ilman hiilivetyihin perustuvaa energiaa, asuupa resurssien päällä sitten venäläinen oligarkia tai islamilainen despotia. Hiili-, turve- ja hake-energiaa tarvitaan jatkossakin tuulimyllyjen säätövoimaksi, sillä ydinvoimasta ja vesivoimasta ei säätövoimaksi ole.

Juttuhan on myös niin, että koko teollistunut yhteiskunta on ollut mahdollinen nimenomaan hiileen perustuvan energian kautta.

Jo Marx sanoi, että käsimylly loi feodalismin ja höyrymylly kapitalismin. Hän tosin vain totesi sen, mutta höyrykoneen patentoi 1769 James Watt, jonka nimi loistaa sähkölampuissa edelleen.

Tuota aikaa ennen laivat kulkivat purjeilla tuulen mukana. Fossiilisella energialla toimivan höyrykoneen käyttöönotto merkitsi valtavaa paradigmanmuutosta, samoin sähköistyminen, jota ilman teollinen vallankumous ja nykyisten hyvinvointivaltioiden kehitys olisi jäänyt toteutumatta.

Seuraava merkittävä paradigmanmuutos tai -täydennys olikin ydinvoiman käyttöönotto. Myös sen generointi mekaaniseksi ja sähköenergiaksi perustuu veden kuumentamiseen.

Vaatimalla vihreää siirtymää, eli uutta paradigmanmuutosta, vihreät vaativat mahdotonta, sillä heillä ei ole tarjota fossiilisen energian tilalle mitään vastaavaa resurssia.

Voidaankin kysyä, mitä vihreiden suosima tuulivoima ja aurinkovoima oikeastaan merkitsevät.

Ja vastata: ne merkitsevät paluuta takaisin luonnonvoimien armoille, joista höyrykoneen ja hiileen perustuvan energian käyttöönotto olivat ihmiskunnan vapauttaneet. – Mikä keksintö!

Kaiken tämän vihreät ovat panemassa romuksi utopistisella haaveellaan maailmasta, joka tuottaa tarvitsemansa energian, mikäli sattuu tuulemaan tai paistamaan aurinko!

Todellisuudessa se merkitsee paluuta primitiiviseen elämään, jossa tanssitaan sadetansseja, jotta järvet ja tekoaltaat täyttyisivät, luetaan loitsuja, jotta pilvet väistyisivät, ja toivotaan parempia tuulia, jotta tuulimyllyt pyörisivät.

Vihreä ideologia ei ole muuta kuin tieteen ja tekniikan vastaista taikauskoa, jolla pyritään mitätöimään ihmiskunnan parhaat teknologiset saavutukset ja hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat.

Jopa hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat? – Kyllä! Arvostettu Forbes-lehti julkaisi 2019 artikkelin, jossa argumentoitiin, että vasemmisto pitää ydinvoimaa ongelmana, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille.

Ydinvoima siis ratkaisee energiaongelman ”liian helposti” eikä tarjoa aseita käteen vasemmistolaisille luokkateoreetikoille yhteiskunnallisen kurjuuden uusintamiseen.

Lehden mukaan ydinvoimalla olisi voitu ratkaista aineellisen köyhyyden ongelmat ja siten vetää matto alta sosialistiselta agendalta, luokkataistelulta ja vallankumouksen vaateilta. Tästä johtuu, että uusvasemmisto vihreät mukaan lukien pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle. 

Marxilaisen luokkataistelun sijasta vasemmisto löysi uuden vastakkainasettelun ihmisten ja ympäristön väliltä. Sitä toistamalla ja syventämällä vasemmisto keksi voivansa tehostaa kurjistumista ja pitää yllä luokkakaunaista kannatustaan. Syyllisenä pidettiin edelleen kapitalismia, sillä ydinvoima lavastettiin kapitalistiseksi paheeksi.

Vasemmistolainen toimittaja Naomi Klein puolestaan julkaisi vuonna 2014 kirjan This Changes Everything – Capitalism vs. The Climate (Simon & Schuster), jossa hän ei peitellyt sosialistisia ja totalitaristisia motiivejaan lainkaan. Hänen mukaansa ”todellisten ilmastoratkaisujen” pitääkin lisätä kansalaisiin ja elämäntapohin kohdistuvaa poliittista kontrollia.

Seurauksena tästä Green New Dealin mukaisesta politiikasta on, että Saksan valtio oli käyttänyt ydinvoiman alasajoon ja sen korvaamiseen muilla energiamuodoilla – myös hiilellä – vuoteen 2019 mennessä noin 580 miljardia euroa. Sähkön hinta oli Forbes-lehden artikkelin mukaan noussut Saksassa jo 50 prosenttia, ja sähkön tuotannosta oli tehty kymmenen kertaa hiili-intensiivisempää kuin naapurimaassa Ranskassa.

 

Olette olleet naiiveja

Vihreä energiapolitiikka on ollut ympäristön ja työväenluokan hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa, mutta vielä hullumpaa se on taloudellisesti ja poliittisesti.

Totuus on, että luopumalla ydinvoimasta, turpeesta ja puun polttamisesta vihreät ovat altistaneet Euroopan maat riippuvaiseksi Venäjästä.

Hiilineutraaliutta kiirehtineet länsimaiset poliitikot ovat räjäyttäneet asuinkulut kunniattomuudenhimoisilla päästötavoitteillaan. Jatkuvien lisävaateiden muodossa esitetystä melusaasteesta ei ole ollut mitään pulaa.

Kiinteistöliiton tuoreen selvityksen mukaan Helsingin pyristely irti hiilivoimasta on nostanut kaukolämmön ja sähkön hintaa niin, että asuinkuluihin on tullut jopa 17 prosentin korotus vuodessa.

Putineita tulee ja menee, mutta ihmiskunnan on jatkettava hiileen perustuvaa kulttuuria, ellei sitten kulutusta ja maailman väkilukua saada leikatuksi murto-osaan nykyisestä.

Putinin harjoittama geopolitiikka ei ole muuttanut geologisia karttoja, ja totuus on, että hiiltä voidaan tuoda muualtakin kuin Venäjältä.

Maailman kaikkien poliittisten, ekologisten ja ravitsemusongelmien juurisyy on väestöräjähdys kehitysmaissa. Suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja ei ole autoilu, teollisuus eikä lentoliikenne, vaan asuminen, mikä indikoi, että ihmisiä kerta kaikkiaan on liikaa.

”Ikonin” maineen saanut lifestyle-Sanna puolestaan sanoi eilen Brysselissä: ”Meidän on tunnustettava, että olemme suhtautuneet aivan liian naiivisti Venäjään ja rakentaneet oletuksemme Venäjän toiminnasta virheellisiin käsityksiin.” – Niin olette, nimenomaan te, emme me.

Saint Marin jatkoi rippiään: ”Maksamme nyt yhdessä kovaa hintaa riippuvuudestamme venäläisestä energiasta.” – Niin maksamme, nimenomaan me, ette te, jotka syötte aamupalannekin veronmaksajien piikkiin.

Marin näyttää oppineen jotakin ruotsalaiselta aateveljeltään Stefan Löfveniltä (sd.), joka maahanmuutto-ongelmaa arvoidessaan jätti jälkeensä kuuluisat sanat: ”Olemme olleet naiiveja.” – Niin olette, nimenomaan te, emme me.

Rekapitulaatio

1) Energiakriisin juurisyy on, että sähköä ei tuoteta tarpeeksi, ja ydinenergian ja hiilen käyttöön perustuvia voimalaitoksia on lakkautettu vihreiden peräämistä ympäristösyistä. Lopulta ydinenergian ja hiilen välillä on soudettu ja huovattu.

2) Setelinvihreät ja EU-kultivoidut kapitalistit puolestaan keksivät helvetinkoneet nimeltä päästökauppa, sähköpörssi, yhteismarkkina ja energiajohdannaiset, jotka vaativat takuikseen valtavia käteissijoituksia paikallisilta sähköyhtiöiltä. Yhteismarkkinoilla tynnyri vuotaa siitä, missä lauta on matalin, ja sähköä valuu sinne, mistä saa korkeimman hinnan, eivätkä kansallisvaltiot voi säädellä asiaa, paitsi EU:n kautta, jossa markkinaa ”yhtenäistetään”. Se puolestaan tarkoittaa kansallisen päätösvallan menetystä energia-asioissa, ja ongelma on samaa juurta kuin ilmastoaneet ja euron valuviat, jotka vaativat jatkuvaa tukipakettipolitiikkaa.

3) Kun tähän liittyy Fortumin sähköverkkojen myynti, joka on merkinnyt luonnollisen monopolin kapitalisoimista ja myyntiä ulkomaalaisten omistajien kiskottavaksi, on katastrofi ollut valmis. Rahoillaan Fortum teki sonerat ja osti raitista ilmaa Saksasta, eikä syyllisiä ole saatu edes nimetyiksi saati rangaistuiksi epäiltyjen pallotellessa asiaa.

4) Punavihreän hallituksen ja EU-vetoisen oikeiston ei pidä mennä Putinin selän taakse selitelläkseen omia energiapoliittisia virheitään. Putin on vain puolet ongelmasta. Huurteen ovat Euroopan maiden eteiseen tuoneet punavihreät ja oikeistoliberaalit poliitikot itse omalla varautumattomuudellaan.

5) Kaiken tämän tapahtuessa feministihallitus tekee vaalibudjetin, joka on kymmenen miljardia alijäämäinen, ja huolissaan se on vain maahanmuuttajataustaisten yksinhuoltajaäitien hiilijalanjäljen pienentämisestä. Näin hallitus takaa sen, että velkoja maksaessa seuraavan hallituksen ruoska viuhuu ja leikkaukset pärisevät kuin moottorisaha.

6) Näin käy aina kun moppitukkaministerit päästetään valtaan. Kansa syyttäköön pässinpäisistä äänestyspäätöksistään itseään!

Aiheesta aiemmin:

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Vihreät: Suomella ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Venäjän raaka sota Ukrainassa näkyy eurooppalaisten ihmisten elämässä lähinnä inflaationa ja etenkin energian kallistumisena.

Sähkön hinta hipoo jo euron rajaa niin, että pian ei ole varaa edes sähköpostiin, vaan pitää siirtyä takaisin kirjepostiin.

Mitä mahdollisuuksia olisi energian hinnannousun hillitsemiseen tai alentamiseen entiselle tasolle?

”Asiantuntijoiksi” lavastetut vihreät poliitikot ovat esittäneet energiakriisin ratkaisemiseksi huoneistolämpötilojen pudottamista, elintasosta tinkimistä, valojen sammuttamista ja vöiden kiristelyä.

He turvautuvat 1970-luvun öljykriisistä tunnettuihin keinoihin, mikä on luonnollista läpikotaisin mädälle puolueelle, jota johtavat taloudesta mitään ymmärtämättömät typerykset. ”Vanhemmaksi neuvonantajaksi” Sitraan palkattu ja ympäristöministeriksi tähdännyt Oras Tynkkynen (vihr.) on tosiasiassa yksi syypää siihen, miksi sähkön hinta nousee.

Helsingin Sanomat on liputtanut tuulivoiman puolesta huomaamatta, että kaikkea muuta voimaa tarvitaan pyörittämään roottoreita silloin kun ei tuule. Tuulettomuutta, sähköntuoton volatiliteettia ja säätövoiman puutetta lehti valittelee täällä, kertomatta tosin ajaneensa tuulivoiman promovoinnilla vihreiden asiaa. Sitä asiantuntijaksi nimetty henkilö uskaltaa arvostella lehdessä vain anonyymisti.

Suomen nykyhallitus ei edes yritä ratkaista ongelmaa. Se tekee vain lisää velkaa ja roiskii rahat hyväntekeväisyyteen. Tosiasiassa veroverojen käyttäminen kehitysapuun ja muuhun avustamiseen olisi moraalisesti oikeutettua vain ylijäämästä, ei alijäämästä.

Myös yrityspomot ovat johtaneet suomalaisia firmoja vihreiden ripittämällä neroudella ja heidän maineterroristiensa pelossa. Viimeisimpänä esimerkkinä ovat Fortumille Uniperin kautta kantautuneet valtavat laskut: 12 miljardin euron nettotappioista 8 miljardia kuitattaneen suomalaisten veronmaksajien rahoista ja sähkölaskuista.

Kansainvälisesti katsoen Venäjän aiheuttama energiakriisi ei ratkea tietenkään muutoin kuin poistamalla Putinin hallinto vallasta. Voidaankin kysyä, miksi Yhdysvallat ei tekisi tuon kirotun Putinin kanssa samoin kuin terroristi Ayman al-Zawahirin kanssa. Tiedustelulla ja täsmäaseilla se varmasti onnistuisi.

Putin on tapattanut ihmisiä ja tuhonnut taloutta sekä ihmiselämiä Ukrainassa ja Kaukasuksen alueella niin paljon, että hän ansaitsisi fatwan.

Pahan tappaminen johtaisi todennäköisesti kuitenkin vain sen korvautumiseen uudella ainakin niin kauan kuin Venäjää hallitsevat niin sanotut turvallisuusjoukot.

 

Suomi Venäjän ja EU:n ahdingossa

On hyvä huomata, että sähkön hinta Suomessa nousee myös muista syistä kuin sähköpulan vuoksi. Sähköhän ei ole ollut täältä kesäaikaan loppumassa, joten miksi hinta koko ajan nousee?

Suomi liittyi 2014 Euroopan laajuiseen Euphemia-sähkömarkkina-alueeseen, jota alettiin soveltaa vuonna 2020.

Tämä tarkoittaa, että ”yhteispohjoismainen” sähkömarkkina on nyt Euroopan laajuinen.

Niinpä muualla Euroopassa kohdattu sähköpula heijastuu välittömästi myös Suomen sähkönhintaan.

Kun Saksa ja Ruotsi ajoivat alas ydinvoiman ja Saksa kärsii nyt myös kaasupulasta, sähkönhinta nousee Suomessa.

Tämä johtuu siitä, että suomalaiset sähköyhtiöt voivat myydä sähkönsä aina sinne, missä siitä maksetaan korkein hinta: tässä tapauksessa esimerkiksi Saksaan.

Tynnyri vuotaa siitä, mistä lauta on matalin.

Niinpä Suomen viranomaisten asettama kattokaan sähkön hinnalle ei johtaisi sähkön hinnan alenemiseen vaan todelliseen sähköpulaan Suomessa.

Koko EU:n laajuista hintakattoa on puolestaan vaikea saada aikaan, eivätkä hinnat ole todellisuudessa vertailukelpoisia, sillä eri maiden subventiot asukkailleen vaihtelevat paljon. Näin ollen väite yhteismarkkinasta on läpikotaisin valheellinen eikä takaa edes paljon mainostettua asukkaiden yhdenvertaisuutta EU:ssa.

Vaikka Suomesta tulisikin ensi vuonna omavarainen sähkön suhteen, valuu sähköä koko ajan sinne, mistä saa korkeimman markkinahinnan.

Tämä on osa Euroopan unionin harjoittamaa tuhoisaa liittovaltiopolitiikkaa.

Se on myllynkivi, joka yhdessä euroalueen ja yhteiseen finanssipolitiikkaan sekä määräenemmistöpäätöksiin siirtymisen kanssa vie meidät aina vain syvemmälle kansainvälisen riippuvuuden rotkoon.

Minä olen sanonut sitä tuttavallisesti internatsismiksi (sanasta internationalismi).

Se on hinta Euroopan unionin jäsenyydestä, joka ei ole tuonut Suomelle onnea vaan paljon taloudellista tuhoa, velkaantumista ja epäonnea.

Euroalueen jäsenyys vei Suomelta mahdollisuuden säädellä valuuttamme ulkoista arvoa, kun taas itsenäisen rahapolitiikkansa säilyttänyt Ruotsi pystyi viemään puunjalostustuotteitaan alennushintaan, ja sen tuloksena viennin volyymi tonneissa mitattuna on Ruotsista kaksinkertainen!

Työvoiman vapaa liikkuvuus on miehittänyt Suomen työpaikat, ja valtio velkaantuu joutuessaan maksamaan suomalaisten työttömyyskuluja.

Suomesta on tullut kansainvälisten sotkujen ja pahaan EU-välikäteen ajautumisemme vuoksi kehitysmaa, jossa kansalaisilla ei ole pian varaa edes sähköön, ruokaan, liikkumiseen eikä polttoaineisiin saati asumiseen.

Poliittinen unioni on rajoittanut sananvapautta ja puuttunut jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin vastustamalla vaalituloksia ja hallitusten muodostamista pakotteilla jo vuodesta 2000 asti. Talousunionin valuviat ovat raunioittaneet kansantaloudet tukipakettipolitiikalla, ympäristöaneilla ja finanssivelvoitteilla. Tämä ei juuri poikkea siitä, miten toimitaan Venäjän federaatiossa, ja siksi seuraukset kansalaisille ovat samanlaisia.

Sähkösota ja energiakriisi puhkaisivat EU:n viherkommunistisen kuplan. Vihreä ympäristöpolitiikka on soutanut ja huovannut ydinvoiman ja hiilivoiman välillä ja saattanut Euroopan maiden taloudet umpikujaan.

Sähkösota paljasti kansallisen edunvalvonnan tarpeen

Suomelle olisi riittänyt Nato, johon nyt olemme onneksi liittymässä. Mutta EU:ta ja sen direktiivejä Suomi ei ole koskaan tarvinnut mihinkään, vaan meille olisi sopinut Norjan tai Ison-Britannian nykyinen asema.

Norjassa puolestaan aletaan säädellä energian vientiä kansallisen edun mukaisesti, jota Helsingin Sanomien pääkirjoittaja nimittelee ”nationalismiksi”.

Tosiasiassa nouseva ”nationalismi” ei ole syy mihinkään vaan seuraus EU:n tavasta polkea kansallisvaltioiden etuja ja niiden asukkaiden oikeuksia. Todellisuudessa energiakriisin kautta on paljastunut EU-liittovaltiopolitiikan lahonneisuus.

Euroopan maiden kansantalouksia ja kotitalouksia ei pidä romuttaa slaavikansojen aseidenkalistelun vuoksi. Putinin ruma hallinto on seuraus siitä, että EU itse ajoi Venäjän nurkkaan liiallisella ekspansiivisuudellaan.

Ukrainasta valuva turvapaikanhakijoiden vana myös kyseenalaistaa sen, menikö suomalaisten lottien uhrautuminen hukkaan. He jäivät hoitamaan tehtäviä kotirintamalla, kun miehet lähtivät talvi- ja jatkosotaan. Ruotsiin lähetettiin tilapäisesti kourallinen lapsia, jotka palautettiin sodan jälkeen. Mutta suomalaiset eivät jättäneet maataan sodan vuoksi, joten mikä oikeuttaa kansainvaellukset nykyaikana?

Kun Suomi saadaan Natoon jäseneksi, Suomen tulisi erota Euroopan unionista, johon maamme liittyi lähinnä turvallisuuspoliittisista syistä. Myöskään muilla EU-mailla ei ole syytä kuulua valtioliittoon, joka on euroalueellaan tuhonnut useiden maiden julkiset taloudet.

Paradoksaalisesti parasta Putinin aloittamassa sodassa on, että Suomen kansa saatiin kääntymään Naton kannalle, ja voimme lopulta päästä eroon myös Euroopan unionista.

Minulle naurettiin ja näkemyksiäni pilkattiin, kun huomautin edessä olevassa suosta kirjoissani ja kirjoituksissani.

Nykyisin poliitikot liberaalissa oikeistossa ja jopa konservatiivisessa vasemmistossa esittävät samaa kritiikkiä ja parannuskeinoja omanaan, ja media on hipi hiljaa ajatusten alkuperäisestä lähteestä, joka on kansallismielinen arvofilosofiamme.

Pahimmillaan parannuskeinot esitetään feministihallituksen keksintöinä. Sen epätodellisuudentajuisuutta ja virheitä pidetään Helsingin Sanomissa merkkinä kansalaisten ”tykästymisestä feminismiin ja uushenkisyyteen”. Tosiasiassa kyseessä on löysä, valheellinen ja epä-älyllisyydessään kelvottoman heikko selitys huonoihin äänestyspäätöksiin, jotka antoivat vallan heppatyttöhallitukselle juuri ennen sotien jälkeisen ajan pahimpia kriisejä.

Tulos on, että samanaikaisesti kun Kreikka ja Italia syytävät kansalle energiatukia kaksin käsin, sinä maksat enemmän, jotta muut voisivat maksaa vähemmän.

On todennäköistä, että rivinsä tilapäisesti koonnut Euroopan unioni alkaa hajota, kun ihmisille tulee pimeä ja kylmä. Inflaatio syö palkkasi ja säästösi samalla kun ostovoiman väheneminen romuttaa asuntovarallisuudestasi kolmasosan pois.

Asuinkulujen on annettu jo pitkään kasvaa energiamääräyksillä. Niiden kautta viherkommunistit tekevät nyt suomalaisille saman, missä Neuvostoliitto aikoinaan epäonnistui: kodit otetaan ihmisiltä pois taloudellisilla velvoitteilla. Metsät sosialisoidaan EU:n luonnonsuojeludirektiiveillä.

EU on Vihreä Liitto jättiläiskoossa, ja sertifiointi on sosialisointia.

Punavihreä hallitusvalta on koteja velkaannuttaessaan todellinen kansanvihollinen ja aito helvetinkone kumotessaan oman tuvan ja oman luvan periaatteet ja tehdessään suomalaisista uudestaan torppareita.

Kuusi keinoa sähkön, polttoaineiden ja kaukolämmön hinnan alentamiseksi

Ongelman juurisyy ei kuitenkaan ole Euroopan unioni vaan Venäjä ja sen nykyinen väkivaltainen, paheellinen, rikollinen ja raakalainen hallinto. Köysi pukisi Putinin kabinetin kaulaa hyvin, sillä hyökkäys Ukrainaan oli Venäjän omankin lain mukaan oikeudeton, ja kuolemantuomio on edelleen voimassa Venäjällä.

Talouspakotteet Venäjää vastaan eivät toimi ollenkaan, ja ainoa keino estää Venäjää voittamasta sotaa on antaa ukrainalaisille sellaiset aseet, joilla yltää syvälle Venäjän sotilaallisiin kohteisiin.

Älykäs ihminen nimeltä Garri Kasparov esitti perustellun vaateen aseavun moninkertaistamisesta ja piti Yhdysvaltain nykyistä aseapua pelkästään marginaalisena verrattuna toisen maailmansodan aikaiseen.

Ongelman sotilaallisia ratkaisusiirtoja odotellessa olisi energiakriisiä keskityttävä ratkaisemaan kotirintamalla ja kotikonstein.

1) Valtion olisi leikattava sähköveroa ja sähkön arvonlisäveroa, sillä se on ollut koko ajan veroa veron päälle, kuten Jan Hurri (jälleen ansiokkaassa kirjoituksessaan) huomautti. ALV:n tilapäinen alentaminen tai poistaminen ei välttämättä vähentäisi valtion saamaa verotuottoa sähköstä, sillä hinnan aleneminen takaa kulutuksen jatkumisen, jolloin kassavirta säilyisi. Lisäksi energia on alkutuotantoa, jonka hinnalla on elvyttävä kumulatiivinen vaikutus talouden kokonaisuuteen.

2) Euroopassa tulisi luopua päästökaupasta kriisin ajaksi. Päästöoikeuksien hinnat ovat kohonneet rajusti ja hipovat nyt sataa euroa hiilidioksiditonnilta. Jos päästökaupasta luovuttaisiin, sähkönhinta voisi pudota nykyisestä jopa puoleen.

3) Hiilineutraaliustavoitetta on lykättävä hallituksen uuteen ilmastolakiin kirjaamasta vuodesta 2035 vuoteen 2050, joka on EU:n yhteinen tavoite. Hiilineutraaliustavoite pitäisi siirtää niin kauaksi tulevaisuuteen, että myös paljon päästävät kehitysmaat, kuten Kiina, voidaan saada siihen mukaan. Ilmasto on yhteinen asia, ja siksi ei ole oikein vaatia meiltä enempää kuin mihin muut ovat valmiit. On huomattava, että noin 80 % Suomessa tuotetusta sähköstä on jo nyt kasvihuonepäästötöntä.

4) Suomessa on luovuttava hiilivoiman ja turpeen sekä energiapuun alasajosta. On rakennettava vähintään 5 suurta ydinreaktoria korvaamaan käytöstä poistettavia ja lisäämään ydinvoimaa. Turpeessa on Suomella lähes yhtä paljon omaisuutta kuin Norjalla öljyssä, mutta 1200 miljardin varmuusrahaston keräämisen sijasta Suomen hallitus on polttanut seteleitä lämpökattilassa. Hiilivoimalat on pidettävä käytössä säätövoimaloina, ja kotimaisten energianlähteiden käyttöön on panostettava huoltovarmuuden takaamiseksi. Muutoin maassamme voi olla ensi talvena humanitaarinen, poliittinen ja taloudellinen kriisi.

5) Polttoaineen sekoitevelvoitteesta on luovuttava, sillä bioetanolin tuotanto pellosta vaatii enemmän energiaa kuin antaa, ja siksi siinä ei ole mitään järkeä.

6) Vihervasemmisto pitää saada pois poliittisesta vallasta ja sulkea omiin karsinoihinsa jatkamaan bileitään. Valtionhoitajaksi siitä ei ole.

 

Aiheista aiemmin:

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Sosialistinen feministihallitus kaatoi saavillisen rahaa Turkkiin ja maksoi ”tasa-arvosyillä” suosikkinsa velkoja

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Vihreät: Suomella ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Euroopan onnettomuus