Sossulegaalia keskitalven juhlapäivää

Björn Wahlroos ja Antti Herlin soittivat Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen ja Vihreään Liittoon sekä pyysivät, voisitteko te siellä hallituksessa tehdä sellaista politiikkaa, joka sopisi vähävaraisille ja tavallisille ihmisille...

No ei vaan. Se oli juttu, muttei uutinen vaan pakinan tynkä, jonka ei tarvitse edustaa faktajournalismia.

Mutta se kyllä pitää paikkaansa, että Perussuomalaisten puoluetoimistolla soi juuri äsken puhelin, ja ääni puhelimessa sanoi: ”Olen joulupukki ja pajani meni konkkaan vihervasemmistolaisen TE-politiikan takia, eivätkä lapset saa nyt lahjoja.”

Hänelle vastattiin: ”Ei se mitään, koska sulla on kaavussasi poliittista väriä kuitenkin, eikä nykyään voi erottaa kilttejä lapsia kaiken maailman Greta Thunbergeistä, kun heitä ei voi viedä apulaisoikeusasiamiehen päätöksen vuoksi kirkkoonkaan, jossa pahuus erottuisi, vaan kaiken maailman ilmastokokouksiin, joten Hyvää Joulua Teillekin.”

Keskitalven pleasantia ja smoothia juhlapäivää ollaan nyt järjestämässä iloiten ja puuhaten kaikkialla Suomen kouluissa, sillä tuhattaiturilta kävi käsky, että myös joulujuhla on laajalti ankeutettava. Ei siis riitä, että lakkiaisia ei saisi viettää viattoman ja sekularisoituneen suvivirren kera, kun se muka loukkaa jonkun toisuskoisen äärimmäisiä tunteita. Nyt myös joulunvietto on liipaisimella. ”Kansainvälistä” pitäisi kai hoilata.

Todettakoon, että perustuslaillinen uskonnonvapaus (731/1999, 11 §) ja uskonnonvapauslaki (453/2003) legitimoivat oikeuden kuulua uskonnollisiin yhdyskuntiin ja oikeuden olla kuulumatta. Käsittääkseni koulun osallistuminen uskonnollisena juhla-aikana uskonnolliseen tilaisuuteen ei loukkaa oppilailla tai opettajilla olevan uskonnonvapauden kumpaakaan puolta. Ei ole vaarassa myöskään Euroopan ihmisoikeussopimus, YK:n ihmisoikeuksien julistus, Geneven pakolaissopimus, Pariisin rauhansopimus eikä Kairon julistus.

Uskonnottomilla on perinteisesti ollut oikeus kieltäytyä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Kun tuo poissaolon oikeus on myös uskonnollisista tilaisuuksista, ei koulujen joulun vietto varmasti rajoita kenenkään uskonnottoman tai toisuskoisen oikeuksia eikä luo heille myöskään lisää velvollisuuksia vaan vapauksia. Niiden ongelma on perinteisesti ollut siinä, mitä vaihtoehtoista tekemistä heille voitaisiin keksiä, jotta yhdenvertaisuus säilyisi. Yleensä pari ”musiikkituntia” riittää.

Korvaavaa tai vaihtoehtoista tekemistä on järjestetty myös elämänkatsomustiedon muodossa, ihan niin kuin aseistakieltäytyjillekin on siviilipalvelus. Tyhjien tuntien täyttäminen on tietysti ollut turhauttavaa, jos suvaitsevaisuus on estänyt osallistumasta suomalaisen yhteiskunnan kulttuuriperinteisiin. Mutta korvaavan toiminnan kautta perustuslaillinen yhdenvertaisuus (6 §) ei ole järkkynyt koulujen eikä yhteiskunnan käytännöissä. Enemmänkin on ollut vaarassa suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen. Joissakin tapauksissa uskonnollinen kasvatus ja opetus voidaan nähdä myös oikeutena.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on viimeksi vuonna 2014 linjannut yksimielisesti, että valiokunta ei pidä uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisina vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Tiedän kyllä, että joulun vietto on perin ideologinen tapahtuma. Samalla se on myös harmiton ja viaton juhlapäivä, jonka juuret ovat sitä paitsi roomalaisessa Saturnalia-juhlassa (ks. tänne) eivätkä kristillisessä perinteessä ensinkään.

Uskonnollista fundamentalismia ei ole joulun juhliminen kirkoissa. Pikemminkin se on tapakristillisyyttä, josta Luther varoitti. Sen sijaan uskonnollista fundamentalismia on koulun juhlien kitkeminen kynsin hampain pois kirkoista ja kirkkojen juhlat kouluista, sillä molemmat kuuluvat kulttuuriimme.

Sellaisesta nihilismistä ei tule muuta kuin tylsistettyjä ja demari-ideologialla matalamielisiksi aivopestyjä lapsia. Ja tämä kaikki vain sen tähden, että muslimit eivät loukkaantuisi – edes hypoteettisesti.

Vertaillaanpa vähän. Oikeusviranomaiset eivät näytä olevan huolissaan siitä, että nykyään kuka tahansa voi joutua vastoin tahtoaan ”uskonnolliseen tilaisuuteen”, kun kadulla räjähtää terroristin asettama pommi, joka kuolettaa ja haavoittaa nimenomaan uskonnon kunniaksi tai nimissä. Nuoria neitoja poljetaan Tuon Kaikkia Muita Uskontoja Loukkaamattomamman perinteen vuoksi kuin tulpatonta mopoa. Ja terroristin puukko käy kuin Ferrarin sylinterinkansi. Kunpa ei vain taaskin olisi suunnitteilla jotakin, minkä takia joulurauhan julistamista on jouduttu turvaamaan rekka-autojen ja poliisien muureilla.

Ongelma ei ole pieni vaan suuri. Se uhkaa vähä vähältä kiristää ja kuristaa pois meidän omat kulttuuriperinteemme ja tuo tilalle aivotonta ja moraalitonta roskaa.

Ongelma on tullut esille vasta islamin vaikutusvallan kasvun mukana; aiemmin sitä ei ollut. Vika ei ole tietenkään vain muslimien vaateliaisuudessa vaan oikeusviranomaisissa, jotka ovat tulleet hypersensitiivisiksi vierasperäisen väestön pyyteille Suomessa.

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen kannanotto koulujen perinteisiä joulujuhlia vastaan osoittaa, että hän noudattaa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuonna 1903 hyväksymää Forssan ohjelmaa, jonka mukaan kirkko on erotettava valtiosta ja uskonnonopetus poistettava kouluista. Neuvostoliitossa valtio erotettiin onnistuneesti kirkosta, mutta ainoastaan toinen jäi jäljelle.

Toiseksi apulaisoikeuskanslerin kannanotto osoittaa, että vasemmistolaiset oikeusviranomaiset mädättävät suomalaisten ihmisten kulttuuria ja perinteitä islamin ja muslimien harjoittaman painostuksen vuoksi.

Se osoittaa myös, millä tavoin valtion korkeimpiin lainkäyttöorgaaneihin, tuomioistuimiin, syyttäjälaitokseen ja hallintolainkäyttöön on pesiytynyt motiiveiltaan mitä himmempiä kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurimme bastardisoijia, joiden mielipiteet eivät kestä edes alkeellisinta oikeusfilosofista argumentaatiota. Siten heidän toimintansa murentaa myös kyseisten instituutioiden kansalaisluottamusta, arvovaltaa ja oikeusperustusta.

Ei kinkkua, ei lihaa, ei kirkkoa, ei suvivirttä, ei polttomoottoriautoja, ei öljylämmitystä eikä edes muovikasseja vaan kasviskiusausta, huonelämpötila 17 asteeseen ja punavihreää sekä kulttuurimorbidia anoreksiaa. Maailmanlopun odottajien viisaus bunkkerien rakentamisessa punnitaan, kun näiden asioiden kannatus joudutaan ratkaisemaan Euroopan unionin hajoamissodissa.

Sossulegaalia keskitalven juhlapäivää!

Omakulttuurisuuden onni

Joulun vietto nojaa roomalaisajan pakanalliseen Saturnalia-juhlaan, josta kristillinen kirkko teki pyhäpäivän yhdistämällä juhlintaan oman traditionsa sekä päästäkseen osalliseksi karnevaalin nauttimasta suosiosta. Joulun vietolla on merkitystä myös kansallisena tapahtumana.

Pyhäpäiviä voidaan pitää sosiaalisina häiriötiloina, jolloin ihmiset teeskentelevät olevansa jotakin muuta kuin ovat. Minulle joulu toi mieleen sen, miten keskeisessä roolissa kansalliset traditiot ovat kulttuurissamme. Enkä tarkoita nyt ensisijaisesti juutalais-kristillistä joulua vaan pyrkimystä jäsentää todellisuutta omaleimaisten aikamerkkien, perinteiden ja tapahtumien kautta.

Mitäpä kesän viettokaan olisi ilman meille kansallisesti tärkeää juhannusta? Olen puhunut paljon omakulttuurisuuden puolesta, sillä omalla kulttuurilla on kansakunnalle itseisarvoista merkitystä. Sen sijaan monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, sillä siltä puuttuu subjekti, joka on oma kansakunta.

Monikulttuurisuutta pitääkin arvioida vain siltä pohjalta, mitä haittoja tai hyötyjä siitä voi olla. Mutta se ei ole itseisarvo, jota pitäisi edistää kirjastoissa, kouluissa, mediassa ja yliopistoissa. Monikulttuurisuus koostuu monesta kulttuurista, joten voidaan kysyä, miksi jokaisesta maasta pitäisi tehdä erikseen monikulttuurinen, kun maailma sinänsä on monikulttuurinen muodostuessaan useasta erilaisesta kulttuurista.

Pahimmillaan monikulttuuri-ideologia johtaa vain sopeuttamisen pyrkimyksiin ja yrityksiin sotkea kulttuurit toisiinsa, jolloin seuraa yhdenmukaistamista, ja erilaisuudesta joudutaan sahaamaan särmät pois. Tuloksena on monokulttuuri.

Oman kulttuurin arvo on sen omaleimaisuudessa ja merkityksessä omalle kansakunnalle. Itse nautin esimerkiksi siitä, kun voin lukea kotimaisista romaaneista tai runokirjoista ajatuksia, jotka eivät avaudu ulkomaisille lukijoille ja jotka ovat vain kansallista omaisuuttamme. Silloin tiedän liikkuvani omalla maaperällämme.

Myös niin sanotussa kansainvälisessä yhteisössä tällaista omaleimaisuutta ja alkuperäisyyttä pidetään suurena arvona. Hieman huvittavasti ulkomaalaiset silloin tällöin hienostelevatkin sillä, kun esimerkiksi jotakin ranskalaisen filosofian sisäpiirijuttua joudutaan selittämään suomalaisille, joita puolestaan yritetään nolata sillä, jos he eivät tunne valkosipulietanoita napostelevien kahvilafilosofien tai pariisilaisten puistotätien kaikkia ajatussolmuja.

Miksi sama ei kävisi myös toisin päin, ja tuntisimme ylpeyttä siitä, mitä meillä on? Oma oloni muuttuu vaivautuneeksi, jos en voi sanoa jossakin kansainvälisessä tiedeseminaarissa ajatuksiani niin kuin ne suomen kielellä muodostan. Esimerkiksi: ”Tämän feministisen tapahtuman anti oli kuin Hietasen saama kala-ateria Tuntemattomassa sotilaassa.”

Ulkomaalainen kysyisi silloin hätääntyneenä, mitä kala-ateria feminismiin liittyy ja kuka oli Hietanen, entä tuntematon sotilas? Missä hän piileskelee, jos häntä ei tunneta? Onko hän turvapaikanhakija tai maahanmuuttaja?

Tappajakielten rynnäkkö yliopistomaailmaan on nykyajan kieli-imperialismia, joka mädättää suomalaista kulttuuriamme ja pyrkii vetämään maton kotimaisen yhteiskuntakritiikin alta, kun mitään ei voi enää sanoa suomeksi: niin kuin asia on. Se saa maamme näyttämään kehitysmaalta, jota tämä ei tietenkään ole. Kansainvälisyys ja monikulttuuri-ideologia vain tyhmistävät.

Puolustan kotimaista filosofiaa tekemällä sitä sekä kieltäytymällä julkaisemasta kilpailijoiden tai vastustajien kielellä.

Eräiksi esimerkeiksi kansalaisten tavoista äänestää kotimaisen kulttuurin puolesta sopivat myös monet elämäntapa- ja kulutusvalinnat. Omakulttuurisuus kasvaa ja säilyy omien valintojemme tuloksena: pulahtamalla järveen ja saunomalla sekä syömällä suomalaista ruokaa ja jättämällä pizzat ja kebabit kauppoihin.

Ja tietysti pitämällä yllä kansallisia perinteitä, joista yksi on joulun ajan Tiernapojat-näytelmä. Kun Stockmannin tavaratalo päätti viime vuonna lopettaa joulukuvaelman esittämisen, tavaratalon johto alistui globaalin kulttuuri-imperialismin edessä ja poisti esityksen erään nilkkimäisen ja katalan valituksen vuoksi (aiheesta aiemmin täällä).

Näin tapahtui kaikista vastalauseista huolimatta, sillä sama internationalistinen porukka hallitsee banaaleilla ”yhteisönormeillaan” sekä kauppaliikkeitä että sosiaalisen median laareja. Toiset voi tunnistaa kauppaopiston kravatista – toiset kiilusilmäisestä katseesta.

Olisi kiintoisaa tietää, miten paljon vierasperäisten ostovoimaa on nyt virrannut vararikon partaalla olevaan tavarataloon kyseisen puhdistuksen ja sensuroinnin vuoksi. Mukavaa sen sijaan oli havaita, että eräät koululaiset olivat tuoneet tiernapoikaesityksen Stockmannin edustalle Kolmen sepän aukiolle.

Ei kattoa suomalaisille, mutta kuvaelma kukoistaa. Aivan loistava oli myös tapa, jolla Perussuomalaiset toivat joulunäytelmän kaiken kansan nähtäville kotimaisena kuplettina. Sen voi katsella tästä. – Peace.

Valejoulupukki etsii ilkeitä lapsia

Meksikosta tunnetaan tarina, että joulupukilla oli kiire, ja kilttien lapsien löytämiseksi hän alkoi etsiä tuhmia. Suomen syyttäjälaitos on toiminut viime aikoina kuin meksikolainen joulupukki. Sekin etsii ilkeitä lapsia löytääkseen suuren määrän kilttejä. Eli kun pelästyttää muutaman leimaamalla heidät ”tuhmiksi”, niin kiltit oppivat, miltä pitää näyttää, jotta saisi lahjoja – tai ei ainakaan joutuisi rangaistusten uhriksi.

Pukkien pukkina toimi nyt Suomen korkein oikeus, joka päästi valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kuin koiran veräjästä vain sakkorangaistuksella ja salli hänen palata virkaansa. Hän oli ilmeisesti ollut vain ”huolimaton” vakaassa harkinnassa tehdyissä rikoksissaan.

Koska oikeusministeriö palaa pohtimaan valtakunnansyyttäjän nauttimaa luottamusta vasta tammikuussa, tämä tarkoittaa, että asian odotetaan unohtuvan, eikä potkuja tule. Kun pukki itse palaa jälleen ahdistelemaan valtakunnan totuuspuhujia ja takaamaan orwellilaisen sananvastuun voittokulun, tämä vastuuvalheiden narraatio on jo niin absurdia, ettei se voi olla keksittyä, vaan sen täytyy olla totta!

Se, että korkeimpana syyttäjänä toimii virkarikoksesta tuomittu, voi olla hyväkin asia, sillä se sopivasti murentaa poliittisten oikeudenkäyntien ainoaa uskottavuuden perustetta, eli arvovaltaa.

Miten sitten valejoulupukki liittyy ilkeisiin lapsiin? Se sopii hyvin vihervasemmistolaiseen lapsentodellisuuteen. Valtamedia puhuu ja pölisee paljon ”valhemediasta”, mikä on ymmärrettävää, sillä valehtelu liittyy kaikkeen vallankäyttöön ja on valtamedian ikioma menetelmä ja ominaisuus. Mutta että valejoulupukki: mitä merkitystä sellaisella on, kun pukki itsekin on kuvitteellinen olento?

No, juuri tämä: se osoittaa pukin oman luonteen. ’Valejoulupukki’ on yhtä hupsu käsite kuin ’valemedia’, ’valetoimittaja’, ’valetaiteilija’, ’valefilosofi’ tai ’valepoliitikko’. Yhdenkään ammatin harjoittamiseen ei tarvita lupaa, niin kuin syyttäjän tai tuomarin ammattiin pitäisi olla.

Itse asiassa ’valetoimittaja’ on tautologia, koska median valtavirrassa seilatessaan toimittaja valehtelee entistä useammin ammatikseen, toisin sanoen työnantajansa tai punavihreän yliopiston aivopesukoneessa sertifioidun ideologiansa hyväksi. Aivan niin kuin Demla-juristitkin.

Todellisena joulupukin tuliaisena hallitus leikkasi Suomen leipäjonoilta yhden miljoonan ruoka-aputuen, mutta antoi vuoden 2018 budjettiin viiden miljoonan verran lisää rahaa – yllätys, yllätys – laittomasti maahan jäävien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sosiaalipalveluihin. Proletariaatti varmaan nyt kiittää, sillä vasemmistohan tähän maahan on lisää leipää huutavia haalinut yhdessä globaalikapitalistisen EU-eliitin kanssa.

Paha sanoa, mutta leikkaus kohdistui oikein, mikäli leipäjonoissa äänestetään hallituspuolueita tai vasemmistoa, jotka tuovat koko ajan lisää maahanmuuttajia samoihin jonoihin. Tilanne on aivan samanlainen kuin yliopistoissa: akateeminen punaporvaristo rääkyi Suomeen lisää haittamaahanmuuttoa, mutta kiljui suu vaahdossa, kun sen vuoksi leikattiinkin sitten satoja miljoonia yliopistoilta. Minun logiikkani mukaan leikkaus kohdistui aiheuttamisperiaatteen mukaan oikein; tosin muutamia syyttömästi kärsiviä oikeamielisiä poikkeusyksilöitä kohtaan tapaus oli väärin.

Tänään on – kuten huomaatte – vuoden pimein päivä. Vihapuheeseen tai rasismiin syyllistymättä uskallan kuitenkin toivottaa kaikille uskollisille lukijoilleni ja tukijoilleni valkoista joulua.

Antijoulun sanoma

Joulu on arvioni mukaan noin puolelle suomalaista perin ankea juhlapäivä. Pahiten joulusta kärsivät nuoret, jotka pakotetaan tapaamaan sukulaisiaan. Esimerkiksi homopojilta ilkeät sukulaiset kyselevät ikuisia ja piinallisia kysymyksiään tyttöystävistä ja lesboilta poikaystävistä.

Monet vanhemmat ihmiset käyttävät hyväkseen näennäistä ”tietämättömyyttään” ja nuorten haluttomuutta kertoa asioistaan, vaikka he aavistavatkin läheistensä olevan homoja tai lesboja. Siten he vahvistavat niin sanottua heteroseksuaalista oletusta, jonka mukaan jokaisen ihmisen pitää olla hetero. Myös seurusteleville homopareille omien tai kumppanin vanhempien tapaaminen tuottaa usein ikävää draamaa. Jouluun liittyvä lahjomisen ja näennäisen ystävällisyyden ilmapiiri ehdollistaa nuoret tukahduttamaan omat aggressionsa heitä alistavia vanhempia kohtaan.

Kuinka paljon mukavampaa joulu olisikaan kaikille homoille ja lesboille, jos maailmassa vallitsisi heteroseksuaalisen oletuksen sijasta homoseksuaalinen oletus. Sen mukaan jokaista ihmistä pidettäisiin lähtökohtaisesti homona, ellei mikään osoita toisin tai ihminen itse kerro nolona olevansa hetero.

Itse vietin jälleen täysin homoseksuaalista joulua. Heterojoulu onkin homoille yhtä kurja tapahtuma kuin heterohäät. Vanha vitsi kertoo heterohäihin joutuneesta homosta, jota vanhat tädit tökkivät kylkeen ja sanoivat ”seuraavaksi on sinun vuorosi”. Lopettivat, kun homo alkoi tehdä heille samaa hautajaisissa.

Joulu on riistetty ikävällä tavalla perhekeskeiseksi juhlaksi. Sen vuoksi joulu on kurjaa aikaa myös kaikille niille yksineläjille, joille Suomi sulkeutuu ja vaipuu epätodelliseen tilaan. Joulu saa nämä ihmiset tuntemaan itsensä entistäkin yksinäisemmiksi. Joulu on häiriötila, joka tekee ihmisistä onnellisia kristillisen ajattelun perussanoman mukaisesti: kärsimyshän se vasta todellista onnea on!

Joulusta kärsivät myös lapsettomat heteropariskunnat, joille on uskoteltu, että oikeaa joulua voidaan viettää vain lapsiperheissä. Joulu on kurjaa kaikille ylensyöneille ja niille, joille on opetettu, että jouluna pitäisi olla hauskaa, vaikka ei olekaan. Työssä oleminen tuntuu jouluna varmaan tavallistakin raskaammalta, paitsi jos luulee tekevänsä jotain tärkeää tai onnistuu hukuttamaan jouluahdistuksensa työn tuoksinaan. Jouluna koetaan paljon pettymyksiä mutta vain vähän iloisia yllätyksiä, sillä useimmat odottavat jotakin ja tietävät mitä. Ei ihme, että jouluna kärsitään myös konkreettisesta eikä vain henkisestä perheväkivallasta, ja erilaiset kriisikeskukset pitävät ovensa auki nimenomaan jouluisin.

Kun itse toivon, että maailmassa vallitsisi hyvä tahto, tarkoitan sitä, että ihmiset olisivat toisiaan kohtaan vähemmän kristillisiä ja sikäli parempia, eettisempiä ja ymmärtäväisempiä ihmisiä. Minulle joulun vapauttava sanoma merkitsee vapautta sosiaalisista rajoitteista ja kykyä nauttia jokaisesta päivästä ilman tapojen ja tottumusten kahleita. Antijouluni merkiksi olen myös dieetillä, ja painoni putoaa ihanteellisesti. Mikä nautinto!

Joulu on lauluissa

Parasta joulussa ovat minun mielestäni joululaulut. Niinpä kokosin seuraavaan kolme joululaulusuosikkiani.

1. Kalervo Halosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama ”Sydämeeni joulun teen” oli täysosuma heti ilmestyessään 1980-luvulla. Se myös syntyi kertomuksen mukaan vaivattomasti ja mestarillisesti, Halosen istuttua pianon ääreen ja laulettua Salmen sepittämät sanat kerralla läpi. Vesa-Matti Loirin tulkita tästä balladimaisesta joululaulusta on ylittämätön – aivan niin kuin kevyen musiikin tekijöinä tunnettujen Halosen ja Salmen kynästä lähtenyt hengentuote oli joidenkin mielestä yllättävä. Tämä laulu on joulun sydän ja muistuttaa, ettei kenenkään pitäisi koskaan haavoittaa toisen ihmisen sydäntä, sillä hän saattaa itse olla siellä.

2. Toiselle sijalle selviää perinteisempi ”made in Finland”-valmiste, ”Sylvian joululaulu”, joka on ollut halki aikojen yksi rakastetuimmista joululauluistamme. Kaihoisan sanoituksen takana on oman aikansa sanoittajasuuruus Zacharias Topelius, jonka kokoelmasta Sylvian laulut teksti on peräisin. Sävellyksen alun perin vuonna 1853 ruotsiksi ilmestyneeseen ja Martti Korpilahden suomentamaan sanoitukseen laati Karl Collan. Laulussa viitattu sylvia eli mustapääkerttu (sylvia atricapilla) on muuttolintu, joka talvehtii Sisiliassa. Niinpä klassisesti sivistyneen sanoittajan runossa kerrotaankin sypresseistä ja Etnasta, mutta myös koti-ikävästä ja isänmaanrakkaudesta. ”Häkki mi sulkee mun sirkuttajain” viitannee Suomen itsenäistymispyrkimyksiin. Tässä teille Machine Men -yhtyeen solistin Antony Parviaisen tulkinta, joka ei, kuten ehkä huomaatte, häviä millään tavoin aiemmille tulkinnoille. Tekijöiden sisältä tuleva sovitus koskettaa sekä vanhempaa ihmistä että aikamme lasta.

3. Kolmannelle tilalle asetan Otto Kotilaisen vuonna 1913 julkaiseman laulun ”Varpunen jouluaamuna”. Myös tämän teoksen sanoitus perustuu Zacharias Topeliuksen runoon vuodelta 1859, ja tekstin pohjalle on julkaistu useita muitakin, tosin vähemmän tunnettuja, sävellyksiä. Kyseiset ajat olivat Topeliukselle raskaita, sillä häneltä kuoli kolme lasta. Tekijän suru ja kaipaus kajastavat erityisesti kohdassa

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

Onkin kysyttävä, miksi kaikki hyvä ja kaunis näyttävät tapahtuvan aina vain mielikuvituksessa. Jouluna on syytä osoittaa hyvää tahtoa ja näyttää, mitä me ihmisinä olemme. Sillä jos me emme niin tee, niin kuka sitten? Tässä teille Marco Hietalan moderni tulkinta, jossa sähkökitarasoundeja hyödyntävät riitasointuefektit on sijoitettu juuri oikeisiin kohtiin.

Toivotan kaikille lukijoille, oppilailleni ja ystävilleni erittäin hyvää ja antoisaa Joulua.

Puhetta pukista

Joulupukki on niitä harvoja julkkiksia, jotka käyttävät naamaria. Kaukaa haettua tai ei, mutta minulle tuli mieleen, miten kaksinaamaista suomalainen kulttuuri on.

Näin jouluaattona on kenties mautonta ajatella kovin teoreettisesti, ja suosittelen kaikille muillekin syventymistä esimerkiksi tähtien ja muiden mieltä valaisevien asioiden ihmeisiin.

Erilaisiin juhlapyhiin liittyvän keinotekoisuuden vuoksi antauduin kuitenkin pohtimaan, minkälaista draamaa syntyisi sellaisesta arkitapahtumien näyttämöllepanosta, jossa ihmiset ja instituutiot julkisista rooleistaan poiketen osoittautuisivat kokonaan joiksikin muiksi.

Palomiehet kärähtäisivät pyromaniasta. Poliisijohtajat jäisivät kiinni rattijuoppoudesta (kuten on käynytkin monta kertaa). Pelastakaa Lapset ry:n hieno betoninen toimitalo osoittautuisi olevan täynnä lapsipornoa. Pappi puolestaan naisi vierasta kirkon sakastissa. Kansanedustaja panisi prostituoitua eduskuntatalossa ja niin edelleen. Tieteelliseltä kannalta sillä, miten asia sanotaan, ei ole tietenkään mitään merkitystä, vaan ainoastaan sillä, mitä tarkoitetaan.

Kaikki kuviteltu on suureksi osaksi totta, ainakin mitä tulee suomalaiseen todellisuuteen. Ongelmana näyttää olevan asioihin liittyvä tuomiomieli, joka tuottaa kaksinaismoralismia. Ja juuri kaksinaismoralismin, tuon Janus-kasvoisen kaksinaamaisuuden, vallassa nämä asiat myös syntyvät ja pysyvät.

Janus (lat. Ianus) puolestaan oli roomalaisessa mytologiassa alkujen ja loppujen sekä muutoksen, ovien ja porttien jumala. Janus kuvattiin yleensä kaksikasvoisena, kasvot katsomassa eri suuntiin: toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen.

Kuluvaa vuotta on jäljellä enää kullin luikaus. Niinpä on taas pian Ianuarius. Mytologian mukaan Janus hallitsee kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmäistä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta.

Joulun paikalla puolestaan vietettiin roomalaisajalla saturnalia-juhlaa, Saturnus-jumalan kunniaksi. Minulle juhlatunnelman luomiseen sopii tällä hetkellä tuo pihkalta tuoksuva suomalainen joulukuusi (joka lamasta kärsineenä on nyt varmaankin vain -viisi). Sen sisään kantaminen ja koristelu on tosin saksalainen tapa. Mutta mikä onkaan hienompi elämänuskon vertauskuva kuin juuri suomalaisen kuusen vihreä oksa tai kokonainen mustikkatyyppinen metsä, jonka siimeksessä kalevalaiset jumalat ja ihmiset mittelivät voimiaan?

Hauskaa ja harrasta joulua!

Hauskaa Joulua!

Iloista Joulua ja jouluenkeleitä kaikille! ;)

Joulukarnevaali

Tänään on jouluaatto, eli varsinainen juhlapäivä on lähellä. Monet tietävät, että joulukuusi on pakanallinen keksintö. Mutta myös itse joulun vietto on epäkristillinen perinne. Vielä roomalaisajalla joulun paikalla oli saturnalia-juhla, jota vietettiin sadonkorjuun merkeissä Saturnus-jumalan kunniaksi. Alkukirkon papit oivalsivat, että ahkerasta käännytystyöstä huolimatta monetkaan ihmiset eivät halunneet luopua mukaviksi kokemistaan juhlaperinteistä, joten kristinusko oli yhdistettävä niihin. Niinpä kristillinen kirkko otti pakanallisen perinteen käyttöön antamalla siunauksensa sille. Toiveena oli, että kristinuskokin alkaisi juhlariehunnan myötä näyttää hauskemmalta. Käytännössä kävi kuitenkin niin, että uskonto menetti hengellisyyttään samalla kun juhliminen maallistui.

Joulua vietiin alun perin eräänlaisena karnevaalina, jonka kuluessa orjasta tehtiin hetkellisesti isäntä, narrista kuningas ja rengistä herra. Perinteen tarkoituksena oli luoda tilapäinen vapauden saareke ja hengähdystauko muutoin alistetun ja painostavan elämän keskelle. Ja eikö tästä käsityksestä kajastakin myös nykyjoulun ”varsinainen sanoma”? Samalla kun kirkko alkoi hellittää liekanaruistaan juhlimisen ja vapauden hyväksi, se tuli antaneeksi ihmisille mallin, jota he saattoivat tavoitella myös normaalielämässään. Joulun vieton kautta kirkko ei ainoastaan lisännyt suosiotaan ihmisten joukossa vaan loi myös pohjan kirkon oppien hylkäämiselle, kun kansalaiset kiinnostuivat pelkästä karnevaalien vietosta hengellisyyden sijaan. Tämän kehityskulun tuloksena joulu on nykyäänkin peräti materialistinen juhla, ja kirkot täyttynevät jouluisin nimenomaan tapakristillisyyden vuoksi.

Monien muiden karnevaalien tavoin joulu ei ainoastaan auta kansalaisia kestämään pimeyttä ja kurjuutta syksyn ja loskaisen talven läpi, vaan se myös houkuttelee ihmisiä pysyvästi pois alamaisuuden tilasta. Mihail Bahtinin käsityksen mukaan karnevalistisuus saattoi auttaa jopa siirtymisessä pimeältä keskiajalta valoisan renessanssin aikakaudelle. Joulun poliittinen merkitys on siis vaihtoehtoisen maailman luomisessa, esimerkiksi sellaisen, jossa ihmiset osoittavat toisiaan kohtaan hyvää tahtoa. Mitä enemmän karnevaaleja järjestettäisiin, sitä paremman otteen ihmiset saisivat tuosta paremmasta maailmasta. Toiveena on, että karnevaalit muuttuisivat vallitsevaksi tilaksi, ja tämän merkiksi monien ihmisten elämä onkin nykyään pelkkää siirtymistä karnevaalista toiseen. Eri asia on sitten se, tunnistetaanko myöskään karnevaaleja enää karnevaaleiksi, sillä jos aina on juhlat, ei ole koskaan juhlat.

Jouluna ihmiset tekevät paljon sellaista, mitä he eivät muutoin tekisi. Joulu perustuu siis petokseen ja merkitsee poikkeustilaa ihmisten välisissä suhteissa. Myös tämä on karnevalistinen piirre. Muutamat ovat tällöin imeliä kuin lanttutaikina ja toiset happaman emäksisiä kuin lipeäkala.

Miten tuohon hyvän tekemisen perinteeseen pitäisi sitten suhtautua? Hyvyyden osoittamisen sanotaan tuovan iloista mieltä myös tekijälleen. Tämä on luonnollisesti ymmärrettävää. Lahjojen jakaminen ja avuliaisuus tuntuvat hyvältä nimenomaan niiden ihmisten mielestä, jotka toimivat näiden periaatteiden mukaisesti, sillä epäitsekkäitä ihmisiä myös vastavuoroisesti palkitaan paremmilla sosiaalisilla palkinnoilla kuin omaa etuaan ajattelevia. Mitä paremmaksi ihminen oman hyvyytensä kokee, sitä enemmän hän tekee hyvää, ja näin selittyy, miksi paljon hyvää tehneet sanovat olevansa tyytyväisempiä kuin ne, jotka pidättäytyvät liiasta anteliaisuudesta. Koska hyvän tekeminen tuntuu viimeksi mainituista lähtökohtaisesti pahalta, kitsaat ihmiset tekevät vähemmän hyvää, ja niin muodoin selittyy, miksi nekin vähäiset teot, jotka he puolestaan saavat aikaan, tuottavat heille tuskaa ja suuria ponnistuksia. Tällä tavoin hyvä ja paha monistuvat ja leviävät kuin renkaat vedessä.

Koska hyvä ja paha ovat suhteellisia ja ihmisten yksilöllisistä kokemuksista riippuvaisia asioita, ne voivat vaihtua myös toisikseen. Joulu on sosiaalinen häiriötila, jota kannattaa varoa. Joulun merkeissä ihmisiä pakotetaan olemaan vastoin tahtoaan seurallisia. Yksinäisiä puolestaan syyllistetään yksinäisyyden leimalla, jota heitä opetetaan häpeämään. Samanaikaisesti, kun hoetaan äänekkäästi joulurauhaa, rikotaan niiden ihmisten rauhaa, jotka muutenkin elävät rauhallisesti. Sitä, että joku ihminen jättää hälinän taakseen, ei suostuta hyväksymään, mutta sellaista ihmistä aina ymmärretään, joka suostuu taistelemaan joulukiireiden vuoksi tavoitellen edes jonkinlaista onnea ja rauhaa. Tämän ajattelutavan mukaan on väärin kääntää maailmalle selkänsä tavoitellakseen todellista joulurauhaa, mutta on oikein uhrata oma onnellisuutensa johonkin sosiaaliseen juhlintaan osallistumisen vuoksi.

Joulu myös kaduttaa ihmisiä. Sen konkreettinen seuraus on ylensyömisestä johtuva ähky, ja vakavampi seuraus on henkinen ahdistus. Kaikkiin juhlapäiviin liittyy epäonnistumisten ja pettymysten uhka, jonka tuloksena päivä on pilalla. Suurelle osalle ihmisistä joulu ei ole kovin hyvä eikä myöskään kovin rauhallinen. Juhlapäivät tekevät vastoinkäymisistä, kuten sairauksista, entistäkin kivuliaampia. Todellisuudessa musta ei tule mustemmaksi valkoista pohjaa vasten, ja elämästä voi iloita nimenomaan sosiaalisista painolasteista, tavoista ja kulttuurista irtautumisen kautta.

Kun nyt toivotan teille, hyvät lukijani, hyvää ja rauhallista joulua, minä tarkoitan sitä. Jatkakaa siis kamppailua paremman elämän sekä turhamaisuudesta ja pikkusieluisuudesta vapautumisen puolesta. Siinä joulun idea kirkastuu!