Aluevaalitulos pani vauhtia Tupun, Hupun ja Lupun viipperälakkiin

Ennusteeni toteutui. Kansa saa nyt sitä, mitä kukaan ei halua.

Kun Kepu pyyhkäisi Perussuomalaisista ohi, on pöytä keskenään riitelevän unelmakolmikon (kok., kesk., sd.) paluulle katettu myös seuraavia eduskuntavaaleja ja hallitusneuvotteluja varten.

Edustajat saavat kylläkin tällä tavoin täytekakkua, hallituspuolueiden tuska huojentui ja Kokoomus pääsee edistämään sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämistä.

Perussuomalaisten huono tulos johtui heikosta äänestysaktiivisuudesta. Kahden kolmasosan hyvinvoivaan diktatuuriin kuuluvat järjestelmäpuolueiden kannattajat kävivät äänestämässä, kun taas erimieliset jäivät lannistuneina ja omaksi tappiokseen kotiin.

Toinen syy vaalitappioon oli, että vaaleja ei koettu tärkeiksi. Olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan maakuntahallinnon turhuus sinänsä ja maakuntahallinnossa vaikuttamisen tärkeys. Tosiasiassa jokaiset vaalit ovat yhtä tärkeät, sillä niissä poliittinen valta jaetaan.

Yksinkertaisella enemmistöllä tehtävien ratkaisujen oikeutus on jo sinänsä kyseenalainen, sillä kansa päättää usein myös omaa etuaan tai parempaa ymmärrystä vastaan. Mutta kaksinkertaisesti kyseenalaista on, kun vaalien äänestysprosentti (47,5 %) ei ylitä yksinkertaista enemmistöä, ja silloin on vaalien koko legitimaatio liekeissä.

Kansa on äänestänyt huonolla prosentilla aluevaaleissa ja europarlamenttivaaleissa ja siten koko organisaatioiden turhuutta vastaan.

Vaalitappion taustalla vaikutti myös Perussuomalaisten kielteinen kanta hoitajien velvoiterokotuksiin. Se oli huono päätös tilanteessa, jossa kansa odottaa koronakriisin loppumista.

Myöskään vasemmistolla ei mene hyvin, sillä demarien 20,9 % ja Vasemmistoliiton 8,8 % ei riitä edes vihreillä (6,9 %) täydennettynä kuin kolmasosaan kannatuksesta.

No, PS-väki välttyi vaalivoittoja yleensä seuraavalta omahyväisyydeltä, joka aina on puolueesta riippumatta jokseenkin ällöttävää.

Aluevaaleissa kansa saa, mitä kukaan ei halua

Pankeissa sanotaan, että jos hyväksytte palveluehtojen muutokset, teidän ei tarvitse tehdä mitään. Oikeasti siinä sanotaan, että ette voi tehdä mitään.

Aluevaaleissa on kyse samasta asiasta. Kun niin sanottu väliportaan hallinto (joka on jo sananakin Saharan hiekkaa) saatiin kovalla työllä lopetetuksi, Suomen Keskusta junaili tähän maahan uuden hallintohimmelin ihan vain siksi, että se takaisi hillotolpan Kepun maakunta- ja paikallispoliitikoille.

Soten lisäkustannukset veronmaksajille ovat Ylen uutisten teettämän laskelman mukaan 6,4 miljardia euroa seuraavien kahdeksan vuoden aikana, eli keskituloiselta ihmiseltä 1 800 euroa vuodessa!

Viimeksi hallituksessa ollessaan Kokoomus jarrutti turhan byrokraattisen portaan perustamista muotoilemalla esitykset tahallaan sellaisiksi, joiden se tiesi pysähtyvän perustuslakivaliokunnassa.

Mutta sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen oli Kokoomukselle tärkeää lääkäriasemien arvon nostamiseksi ja terveydenhuollon tehostamiseksi, joten se suostui peliin Kepun kanssa.

Tämän vaihtokaupan tuloksena Kokoomus ja Kepu saivat sekä Soten että maakuntahallinnon loppusuoralle. Siniset jäivät tuossa turnauksessa pelkiksi sivustakatsojiksi.

 

Aluehallinto: kallis torso

Alexander Stubb paljasti jokin aika sitten Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta (2018), että pääministeri Juha Sipilä uhkasi (jälleen kerran) erottaa hallituksen, jos Kokoomus ei suostuisi Keskustan vaatimukseen 18 Sote-alueesta.

Alueita tuli lopulta 21, vaikka yhtäkään ei tarvittaisi, sillä peruskysymys on vastaamatta. Miksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen hallinto pitäisi siirtää subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen vastaisesti nykyistä etäämmälle kuntalaisista? Esitin perustelut hylkäämiseen jo täällä.

Kepulle tyypillisen ja useasti toistuneen kiristyksen tuloksena molemmat puolueet nielivät katkeraa kalkkia niin, että Sipilän kerrotaan tarjonneen Kokoomuksen eduskuntaryhmälle jopa oksennuspusseja.

Kun maakuntahallinnon ja Soten syntyhistoria on noin risainen, ei ole ihme, että tuloksena saatiin vaivaisesti eteenpäin hökeltävä sukeltajalintu, joka pesii puussa, polttaa piippua ja jolla on räpyläjalat.

Sanoin jo Ylen vuoden 2019 eduskuntavaalien radiotentissä, että Sote on seuraavalle hallitukselle Musta Pekka, joka jää hallituksen käteen. Rakenteita oli revitty jo niin paljon, ettei paluu ollut mahdollista, ja uudistukset täytyi viedä jotenkin loppuun.

Vihervasemmistolaisen hallituksen tehtäväksi jäi vain uudistusten viimeistely. MAHA, eli maakuntahallinto, on selitys myös siihen, miksi Kepu tunki itsensä vasemmistohallitukseen ja hylkäsi oikeistoenemmistöisen hallituksen, joka muutoin olisi syntynyt.

Kepu on sinnitellyt hallituksessa näihin asti vain saatellakseen maakuntahallinnon perustamisen päätepisteeseen, eli huonoon alkuun. Ja sen se tekee Keskustan maakuntapomojen henkilökohtaisen aseman parantelemiseksi. 

Lopputuloksena hallituspuolueen edustaja voi ministerinä tehdä esityksen (maa)kuntalaisia koskevaksi laiksi, kansanedustajana äänestää sen puolesta, aluevaltuutettuna huolehtia sen toimeenpanosta ja kunnanvaltuutettuna vastustaa sitä!

Hyöty on palkkojen ja kokouspalkkioiden muodossa nelinkertainen lääninherralle itselleen, ja näin hallinto tehostuu.

Valta kunnassa vai valtakunnassa?

Hävittäjäkaupan jälkeen hallituksella ei ole edessään muita kuin tasa-arvopoliittisesti timanttisia lehmänkauppoja, esimerkiksi toinen toisiaan tasapainottavat aloitteet naisten käyttöön päätyvien sähköautojen veroalesta ja sukupuolen vaihtamisesta omalla ilmoituksella. Poliittinen ilmasota on suorastaan ilmaista verrattuna Soteen.

Kannatuskriisissä kärvistelevässä ja sisäisesti hajonneessa Kepussa on varmasti huomattu, ettei tyhjästä utareesta voi iltalypsää, joten edessä on taaskin ”hallituksen hajoaminen” – eikä ole ensimmäinen kerta tällä hallituskaudella.

Puhe Soten ”hyvinvointialueista” on aluehallinnon yhteydessä pelkkää irvokasta magiaa ja nimilappupolitiikkaa, jolla taantuvista maakunnista yritetään taikoa hyvinvoivia vain sanomalla niitä sellaisiksi.

Aluevaaleissa kansa saa, mitä kukaan ei halua. Tosin Helsingissä ei tarvitse äänestää, sillä aluepoliitikot sanoivat ”Kuulemiin Helsinki D.C.”

Suomen vihreimmässä kaupungissa voidaan ilmeisesti jo hyvin unelma-Kelan rahoittaessa oleskelua ja sosiaali- ja terveysministeriön maksaessa maakunnastaan erehtyneen entisen taksilaskuttajan ja nykyisen tukisukankuluttajan velkoja.

Rahanvihreä siirtymä

Suomen nykyinen sosialistihallitus on tehnyt suuren määrän päätöksiä, joilla on huononnettu ihmisten konkreettisia elinoloja sekä maalla että kaupungeissa.

Stadilaisia hallitus ahdistelee muun muassa kaukolämmön ympäristöpoliittisilla hinnankorotuksilla, jotka eivät ole selittelyistä huolimatta ”kausiluonteisia” vaan johtuvat valmisteverojen korotuksista, päästöoikeuksien hintojen nostoista ja Euroopan ympäristöystävällisimpien hiilivoimaloiden laittamisesta tappolistalle Suomessa.

Muita huonoja esimerkkejä ovat terveydenhuollon keskittäminen, polttoaineiden hinnankorotukset ja EU:n tukipakettipolitiikan sekä ilmastoaneiden kaataminen veronmaksajien niskaan Fit for 55 -uudistukseen sisältyvän ”ilmastopoliittisen sosiaalirahaston” muodossa.

Tilannetta pahentaa Suomen hallituksen kiirehtiminen hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050. Myös EU:n taksonomia-asetukseen liittyvä metsävarallisuuden sosialisointi koettelee perustuslaillista omaisuudensuojaa ja koko kansantaloutta (lue täältä, miten EU ja vihervasemmisto sosialisoivat Suomen metsät).

Asiassa ei auta, vaikka Kepu ja Vihreät yrittäisivät kasvattaa rahapuita lähettämällä kaupunkilaisten verorahat keskelle ei mitään.

Ja kukapa ei voisi muistaa kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) vuonna 2013 tukemaa päätöstä Fortumin sähkönsiirron myymiseksi verkkofirma Carunalle ja kansainvälisille kapitalisteille?

Luonnollisen monopolin asemassa oleva sähkölaskuttaja muistuttaa asiasta korkeilla sähkönsiirtomaksuilla neljä kertaa vuodessa. Eipä ihme, että kuluttajan ilme on ollut apeana, suorastaan karuna. 

Hymyä hyydyttää Ylen MOT-ohjelman paljastus, että sähkönhinnan räjähtäminen Suomessa johtuu vain pieneltä osin sähkömarkkinalain vaatimista kaapeleiden kaivamisesta maahan. Sähkömarkkinalaki velvoittaisi työ- ja elinkeinoministeriön alaista Energiavirastoa myös valvomaan, etteivät alueelliset siirtoyhtiöt peri asiakkailtaan ylihintaa.

Valvonta olisi hyvää aluepolitiikkaa jos mikä, ja aluevaalienkin jälkeen valtion vallassa. Mutta virasto ei ole tehnyt mitään sähkön hinnan kohtuullistamiseksi, sillä ’kohtuus’ on venyvä käsite ja koska korkea hinta ohjaa kuluttajia ”vihreään siirtymään”, eli pystyttämään pihoilleen tuulimyllyjä ja lapioimaan aurinkopaneelinsa puhtaiksi lumesta.

Viime elokuussa tehty korotuskaton alentaminen 15 prosentista 8 prosentiin ei laske sähkön hintaa, eivätkä verkkoinvestointiarvojen uudet arviointimenetelmät ole riittäneet kompensoimaan energian hinnannousua sähkölaskun loppusummissa.

Sähköverkkojen myyminen on vihervasemmistolaista ja oikeistoliberaalia Juoppo-Jaakon talonpitoa, jossa valtionyhtiöiden varallisuutta realisoidaan EU:n pelivelkojen, ilmastoaneiden, juoksevien menojen ja ulkomaalaisia hyysäävän vieraanvaraisuuden katteeksi. Tilapäisillä tuloilla ei voida kuitenkaan rahoittaa pysyviä menoja.

Talouden taikaa

Valtavirtamedian toimittajat valehtelevat television vaaliväittelyjä hillitäkseen, että aluevaaleissa ei ole muka kyse siitä, kuinka rahaa käytetään valtion tasolla. Mutta kyllä on.

Siinä, missä päätetään EU:n tukipakettipolitiikasta, pakolaisten haalimisesta maailmalta ja ilmastopoliittisten sosiaalirahastojen tapaisista pakko-otoista, päätetään samalla siitä, miten rahat riittävät alue- ja kuntatasolla terveydenhuoltoon, joka on yksi hyvinvointiyhteiskunnan perusrakennuspuista.

Punavihreä hallitus on roiskinut rahat aivan muualle kuin suomalaisten veronmaksajien omaksi hyväksi, joten eipä ihme, että kokonaisveroastetta lisäävä maakuntavero odottaa nurkan takana.

Kyse on kaikessa politiikassa siitä, mihin ja kenen eduksi julkisia varoja käytetään. Kyse on myös siitä, miten kotitalouksien killingit riittävät töissäkäyntiin ja perustuslain mukaiseen vapaaseen liikkumiseen, kun ajopolttoaineiden hinnat ovat katossa.

Ja sama asia tieteellisellä konsulttikielellä: valtion budjetin kokonaisallokaatio eri kohteisiin vaikuttaa Sote-rahoitukseen ja siihen, tarvitaanko fiskaalisia lisäinstrumentteja.

Vihreä siirtymä on tuhonnut suomalaisten ihmisten taloutta enemmän kuin neuvostoaikainen kommunismi, ja vihervasemmiston kannattaja näyttääkin olevan aina sellainen, joka maksaa itse mielellään satasen, kun saa tehdyksi toisille ihmisille viidenkympin vahingon.

Silti punaporvarit ja aineellista työtä tekevät suomalaiset syntymädemarit eivät valita. Työtä tekevä nettoveronmaksaja ei puutu asiaan, kun huonoja päätöksiä ovat tekemässä vanhat toverit Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto. – Jälleen näyttö identiteettipoliittisen sitouttamisen tehokkuudesta.

Pässille lienee helpompaa, kun teurastaja on tuttu. 

Aiheesta aiemmin:

Soteen ja saveen

Sote-sopasta tulisi hallintohimmeli

Vaalit: Soten loppusota vai lähtölaukaus?

Perussuomalaisten vaalimainoksista ja sensuroimisen syistä

Kirjani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä sensuroiminen Suomen Perustan omasta toimesta ei ollut mitenkään ihmeellistä, vaikka se tutkimusjulkaisuun kohdistuessaan olikin ainutlaatuista.

Syynä kirjani jakelun keskeyttämiseen oli opetus- ja kulttuuriministeriön Coltti, jonka se oli asettanut ajatuspajan ohimolle.

Ajatuspajaa uhattiin valtionapujen takaisinperinnällä, mikäli tutkimusjulkaisussa ei edistetä tieteen ulkoisia päämääriä, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” ja muita niin sanottuja kelluvia merkitsijöitä. Feminismin arvostelu käännettiin ”naisvihaksi” ja poliittinen kritiikki ”häirinnäksi” feministien alettua pimputtaa mandoliiniaan medioissa ja hallinnossa.

Tosiasiassa median ei pidä päättää mediatutkimuksen merkityksestä eikä ministeriön sekaantua tutkimusjulkaisujen sisältöihin. (Aiheesta tarkemmin täällä.)

Näyttääkin siltä, että naisia ja feministejä häiritsee se, kun miehiä, perussuomalaisia ja antifeministejä ylipäänsä on olemassa tiedeyhteisössä.

Miksi sitten kirjoitan aiheesta yhä? Siksi, että aiheella on ydinräjähdyksen tavoin laajenevaa poliittista merkitystä, ja köyttä kiristetään sananvapauden ja tieteen vapauden ympärillä.

Perussuomalaisten painostamisesta itsesensuuriin on tullut vaarallinen yleiskäytäntö, ja puolue on joutunut taistelemaan elintilasta muissakin yhteyksissä.

 

”Jonon ohi” -mainos

Helsinkiläiset varmasti muistavat, että kuntavaalien aikaan 2021 Helsingin kaupungin liikennelaitos käskytti mainostilaa operoivan JCDecauxin poistamaan asuntojonoja koskevan mainoksen puolueen ostamilta mainospaikoilta. Päätös ylenkatsoi demokratiaa, sillä kuntavaaleissa valitaan HKL:n oma johto. Myöhemmin Perussuomalaiset yrittivät estää HKL:n yhtiöittämisen, ja syystä.

Perussuomalaisten ”Jonon ohi” -mainos vihjasi, että Helsingin kaupunki jakaa vuokra-asuntoja epäreiluin sosiaalisin perustein, mutta kaupungin vuokraviranomaiset kiistivät kaupungilla olevan mitään asuntojonoa. Suomen Uutiset kirjoitti aiheesta jutussaan ”Helsingin kaupunki puuttui vaaleihin repimällä PS-vaalimainokset alas” 9.6.2021.

Sosiologian näkökulmasta jono muodostuu aina, kun ihmisiä laitetaan suosituimmuusjärjestykseen. Tosiasiassa jono siis on. Jos nuo valikointiperusteet ovat epäreiluja ja esimerkiksi maahanmuuttajia suosivia, muodostuva jono voi olla myös sartrelaisen tuskaisa. Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina maahan tulleet ovat lähtökohtaisesti vailla mitään asuntoa, joten sosiaaliset valintaperusteet suosivat heitä.

Vastaavasti myös toimeentulotuen saannin vasemmistolaiset varattomuusihanteet takaavat tulijoille täyden toimeentulon samalla, kun vähäistäkin varallisuutta omistaville suomalaisille itselleen ei myönnetä toimeentulotuesta mitään heidän juokseviin elinkustannuksiinsa. Tämä kannustaa hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti täysin köyhiksi ja asunnottomiksi, minkä ei pitäisi olla lain tarkoitus.

Mainoskiistassa perussuomalainen puolue antautui itsesensuuriin, mutta riiteli asiasta myöhemmin poliittisten oikeuksien ja sananvapauden nimissä. HKL:n ja JCDecauxin vetoaminen Mainonnan eettiseen neuvostoon oli virheellistä, sillä sääntöjensä mukaan neuvosto ei ota kantaa poliittisen mainonnan sisältöön.

Kulkemiskulunkien vastamainos ja sen taustat

Nyt, vuoden 2022 aluevaalien alla Perussuomalaisia vaadittiin poistamaan ajopolttoaineiden veronkorotuksia arvosteleva TV-mainos, jossa vilahtivat huoltoasemaketju St1:n tunnus ja liikepaikka. Puolue kieltäytyi itsesensuurista, koska tavaramerkkisuoja ei koske poliittista toimintaa. 

Hmm... Perussuomalaiset ja St1? Yhdistetäänpä pisteet.

Totuus tapahtuminen takana on, että vihreän ministerin Maria Ohisalon puoliso Miika Johansson toimii johtajana St1:n uusiutuvan energian Tuulivoltti-yhtiössä ja on siten yksi firman tuulimyllyparoneista.

St1:een rekrytoitiin myös toinen Ohisalon erityisavustaja, Ville Hulkkonen. Molempien nimityksestä bensayhtiöön kirjoitti Iltalehti jutussaan ”Ohisalon erityisavustaja bensayhtiön lobbariksi” 26.3.2021.

St1 omistama tuulivoimafirma Tuulivoltti Oy teki 19 tuhannen euron liikevaihdolla 73,2 miljoonan euron tuloksen ensimmäisellä tilikaudellaan vuonna 2020. Miten tämä oli mahdollista?

Tuulivoltti oli uusi firma, joka oli muodostettu monimutkaisten kauppojen kautta sitä edeltäneistä yhtiöistä. Suomen Kuvalehti laski jutussaan ”Miljardi euroa tuulen tueksi” 21.1.2020, että Tuulivoltin edeltäjä Tuuliwatti Oy oli saanut valtiolta tukina yhteensä 218 miljoonaa euroa.

Tuulivoltti Oy:n huikea tulos ei ollut kuitenkaan peräisin vain valtion ilmastopoliittisista tuista vaan sen liiketoiminnan myymisestä lopulta Valtion Eläkerahaston omistamalle Exilion Tuulelle, joka osti Ohisalon miehen johtaman tappiollisen bisneksen veronmaksajien rahoilla.

Huipputuloksestaan Tuulivoltti päätti jakaa osinkoina 15 494 847 euroa Ohisalon puolison sisäpiirille, mikä käy ilmi yhtiön vuoden 2020 tilinpäätöksestä (s. 7). Tuulivoiman syöttötarffijärjestelmän mukaisista valtiontuista on virrannut jatkuvasti miljoonittain veronmaksajien rahaa tuulivoimaa rakentaneille ja tuulivoimaloita omistaville rahastoille ja keinottelijoille.

Tämä antaa näyttöä rahanvihreästä korruptiosta, kaksinaismoralismista ja siitä, miten veronmaksajien rahaa syydetään ”ilmastonmuutoksen” torjunnan varjolla tuttavien, vaalirahoittajien ja sukulaisten ”ympäristöystävällisille” yhtiöille, joiden panos luonnonsuojelussa on mitätön tai jopa negatiivinen.

Eipä siis ihme, että tapahtumien taustalla olevaa St1:stä ei olisi saanut mainita Perussuomalaisten mainoksessa.

Tosiasiassa tapauksesta olisi voinut tehdä asioiden ytimeen suoraan porautuvan antimainoksen, jollaisia vihervasemmistolaiset cancel-aktivistit ovat tehtailleet kaikista vähänkin itseään miellyttämättömistä asioista.