Jauhojengin maihinnousu – Suomen tulevaisuus kuin ruotsalaisista rikossarjoista

Poliisiviranomaiset päättivät paljastaa huumerikosjengin nyt kun julkisuudessa melutaan paljon Ruotsin jengirikoksista ja niiden leviämisestä Suomeen. Tuostakin huumesalakuljetuksesta ilmeisesti tiedettiin pitkään, mutta asia tuotiin julki vasta tilanteessa, jossa viranomaiset pitivät tärkeänä vakuutella, että pollarit työskentelevät tehokkaasti.

Huomio on joka tapauksessa väärässä kohteessa, kun se on vain huumeissa. Päähuomion pitäisi olla haittamaahanmuutossa, josta Ruotsin onnettomuus pohjimmiltaan johtuu. Turvallisena pidetystä maasta on tullut muutamassa vuosikymmenessä monietninen ja monikulttuurinen painajainen, jossa poliisi joutuu pyytämään virka-apua armeijalta katutaistelujen ja aseellisten murhien vuoksi.

Median haastattelemat äärivasemmistolaiset sosiaalitantat pitävät ongelmana lähiösuunnittelua ja syrjäytymistä, vaikka tosiasiassa ongelmana ovat Ruotsiin Lähi-idästä, Afrikasta ja muualta kulttuuripiirimme ulkopuolelta tulleet epäperäiset maahanmuuttajat. Eivät sitä rikollisuutta Ruotsin lähiöihin suomalaiset maahanmuutajat luoneet, vaan he kärsivät siitä.

Huumeet puolestaan kulkevat samoja reittejä, joita pitkin haittamaahanmuuttajat tulivat. Nyt puhutaan jo kuolemanpartioiden (dödspatrullen) tulosta Suomeen. Eivät kuulemma vaikuta täällä vielä, vaikka rikolliset värväävät poliisin mukaan paikallisia lapsia Suomessa. Mukaan saattaa joutua muutama poliisikin. Muistammehan Jari Aarnion tapauksen.

Huumeiden käyttöä pitäisi rajoittaa kiinnittämällä huomiota myös kulutuspäähän eikä tuotantopäähän. Vaikuttaa, että kalliita bilehuumeita käyttävät euroleuhkat jupit, jotka vetävät suihkuseurapiireissään kokkelia nokkaan 50 euroa / gramma.

Huumeongelman ja jengiväkivallan takana maahanmuutto-ongelma

Pohjoismaisen kulttuurin turvallisuustaantuma ei johdu vain huumeista vaan maahanmuutosta ja monikulttuuri-ideologian läpiajamisesta kouluissa. Koulutuksen ongelma taas ei ole paljon valiteltu resurssipula, jota Kokoomus korostaa pitääkseen opettaja-äänestäjänsä leivissä.

Koulun ongelmina ovat väärät opetusmenetelmät ja disipliinin puute. Ongelma ei ole määrällinen vaan laadullinen, joten sitä ei voida korjata rahalla vaan arvoilla.

Arvot puolestaan menetetään samalla kun väestömme vaihtuu toiseksi. ’Monikulttuurinen’ ja ’monietninen’ tarkoittavat filosofian näkökulmasta samaa kuin ’sisäisesti ristiriitainen’ tai yleensäkin ’riitainen’.

Monikulttuurisen koulun kasvatit häpäisevät nykyisin sankarihautoja Suomessa. Kun muut lapset menevät ylikiltisti kirkkoon, toisuskoiset tai uskonnottomat jäävät ulkopuolelle. Mutta uskonnonvapaus ei riitä erimielisille, vaan he katsovat asiakseen osoittaa vihaa ja ilkivaltaa niitä suomalaisia kohtaan, jotka viime sodissa pelastivat tämän maan.

Opettajan mukaan kirkkoretkessä ei ollut kyse uskonnon harjoittamisesta vaan lähiseudun historiaan tutustumisesta. Loukatun seurakunnan edustajan mukaan ”monikulttuurisessa yhteiskunnassa on tärkeää opettaa perusasioita, kuten suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta”. 

Asian voi ymmärtää niin, että tämän mukaan meidän suomalaisten pitäisi anoa maahanmuuttajataustaisilta suvaitsevuutta ja kunnioitusta omia arvojamme kohtaan, jotta he eivät tuhoaisi väkivallalla, huumeilla ja vandalismilla maatamme enempää.

Hautojen päällä tanssiminen, huumeiden levittäminen, jengirikollisuus, vaatteiden riistäminen päältä, raiskaukset, katuväkivalta ja ampumiset ilmeisesti ovat ”tulijoiden”, ”nuorten” ja ”uuden sukupolven” tapoja ilmaista suvaitsevuutta ja kunnioitusta elämän perusasioita kohtaan.

Rikos on rangaistus yhteiskunnassa tehdyistä tyhmyyksistä, joista keskeisin on monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskunnan luominen ja edistäminen. Lopettakaa se.

Viranomaisia syytellään kaikesta, mutta pääongelma on perheissä, joissa ei edes puhuta suomea, ja kaikki halukkuus osallistua myönteisesti suomalaiseen yhteiskuntaan puuttuu.

Löysät rajat luovat kireät olot

Monikulttuurinen ja monietninen painajainen on vain syvenemässä. TV-uutisissa raportoitiin muutama päivä sitten, että Balkanilta on virrannut jälleen EU:n suuntaan 150 000 tulijaa, jotka noin vain lompsivat ulkorajan yli tuoden ongelmansa tänne. Joukossa on Lähi-idästä lähteneiden lisäksi Kosovon ja Serbian välien kriisiytymisestä kärsiviä.

He tulevat enimmäkseen kuluttamaan sosiaaliturvajärjestelmämme resursseja, joten ei ole ihme, että täällä voivotellaan resurssien riittämättömyyttä ja valtiontalouden tukalaa tilaa. Pääministeri Petteri Orpo puolestaan matkusti Espanjan Granadassa pidettävään EU-kokoukseen, jossa valitellaan Välimeren yli tulvivien pakolaisten suurta määrää. Heitä on ongittu myös Italiaan useita satoja.

Orpo on sama mies, jonka mukaan tulijoiden motiivien epäileminen on rasismia. Todellisuudessa se on rationalismia. Samalla kun Orpo avaa sydämensä ja kukkaronsa heille, hän saksii sosiaaliturvaa suomalaisilta.

Uhkana Petteri pitää, että Armenian ja Azerbaidzhanin tapaiset maat valuvat Venäjän vaikutuspiiriin, jos niiden vaateisiin ei suostuta. Minä puolestani sanon, että huumeiden ja väkivallan silkkitie pitää tukkia ja laittaa uhkaajille luu kurkkuun.

Entinen pääministeri bile-Sanna puolestaan osoittaa poliittista vastuuta koreimalla ja keekoilemalla nyt Pariisin suihkuseurapiireissä. Hänestä on (täysin ennustettavasti) kuoriutunut pelkkä somejulkkis, joka on perimmältään samanlainen kuin kaikki muutkin somejulkkikset: kuuluisa vain siitä, että on kuuluisa. Vasemmiston älyllinen vararikko huipentui kontallaan lattialla olevaan pääministeri Mariniin, joka hillui jauhojengissä.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on täysin oikeassa vastustaessaan kaikenlaisia taakanjakopyrkimyksiä, jotka tunnetaan Euroopan siirtolaisjärjestelyinä. Jos joku ei Orbánista tykkää, hänen on syytä muistaa, että Orbán on vallassa juuri siksi, että EU ei ole pysäyttänyt tänne tunkeilevia siirtolaisvirtoja ulkorajoille. Syy Unkarissa vallitsevaan asenteiden kiristymiseen on siis EU:n itsensä.

”Hyysääminen” on nyt ”palvelutarjotin”

Ylen TV-uutisissa antauduttiin kertomaan pari päivää sitten Ruotsin surullisesta tilanteesta. Toimittaja Pirjo Auvinen laski, että Ruotsissa on tapahtunut 135 räjähdystä tänä vuonna. Hänenkin oli siis pakko myöntää, että jotakin on pielessä, kun lähetyksessä haastateltu ruotsalaisnainen itki raportin insertissä, että ”nyt saa riittää” ja ”käyköön sotansa muualla”.

Ehkäpä tuokin nainen oli äänestänyt vaaleissa kommunisteja, ympäristöpuoluetta tai feminististä puoluetta, ja nyt on itku kurkussa, kun maa on pilalla.

Maassa maan tavalla tai maasta pois.

Sisäministeri Mari Rantanen, eräs poliisi ja pari miespuolista sosiaalitanttaa juttelivat A-Talkissa 5.10.2023 keinoista, joista yhdeksi esitettiin rangaistusten kiristämistä ja toiseksi perheiden saamista mukaan nuorisonsa ohjailuun.

Rankaisemisen ankaruus ei taida kuitenkaan auttaa. Rangaistusten preventiivinen pelotevaikutus on vähäpätöinen niille, jotka eivät välitä seurauksista tai tekevät rikoksia pakkojen tai riippuvuuksien sanelemina. Pakko voi olla yhtä hyvin huumeriippuvuus kuin köyhyyskin.

Siksi on väärin sanoa, että leikkaamalla sosiaalietuuksia, kuten asumistukea, luotaisiin satatuhatta uutta työllistä, kun sillä tavalla ei kuitenkaan kohtauteta töitä ja tekijöitä eikä luoda sataatuhatta uutta työpaikkaa.

Sillä tavalla tehdään suomalaisista itsestäänkin kerjäläisiä. Sosiaaliturvaleikkauksiin suostumalla perussuomalaiset ovat kävelleet Kokoomuksen ansaan.

”Palvelutarjotin” (ajatelkaa mikä termi!) ei auta, kun rikolliset ovat toisen polven maahanmuuttajia ja he ovat läpäisseet suomalaisen koulun. Kyse on siitä, että monikulttuurinen ja monietninen ideologia on mätä, eivätkä arvoiltaan ja ominaisuuksiltaan täysin toisenlaiset ihmiset sovi tänne.

Resurssien lisääminen ei tilannetta korjaa, kun koulutusta on jo saatavilla yllin kyllin. Hyvinvointialueiden johtajat saavat puolestaan 15 000 euroa palkkaa kuukaudessa, joten siellä ainakin voidaan hyvin.

Mikä sitten auttaa? Satsatkaa vain kaikki yhteiskunnan voimavarat monikulttuurisen yhteiskunnan loputtomaan kehittämiseen, jota hyväpalkkaiset viranomaiset ovat aina toivoneet!

Tätä te olette tehneet jo 20 vuoden ajan, ja paratiisi on ovella.

---

Päivitys 16.10.2023: Ainoa valonpilkahdus hallituksen toiminnassa on kansalaisuuden saantiehtojen tiukentaminen. Maahanmuuttopolitiikka näyttää olevan laji, jonka perussuomalainen puolue osaa, mutta siinäkin vaikutukset tulevat 20 vuotta liian myöhään.

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Kun Yhdysvallat aloitti Irakissa lakaisutyön puhdistaakseen maan diktatuurista (mikä on oikeutetun sodan yksi peruste), julkaisi filosofi Mikko Yrjönsuuri yhdessä Gaudeamuksen kanssa punakantisen kirjan Roistovaltion raunioilla (1993), jossa ”roistovaltioksi” ei leimattu Irakia vaan Yhdysvallat. 

Yliopistopolitiikan vihervasemmistolaisen kallistuman merkiksi kirjan kirjoittaja palkittiin myöhemmin filosofian professuurilla Jyväskylän yliopistossa. Teos osoittaa, kuinka pahasti pää pilvissä muutamat akateemisella rehulla ruokitut kultapossukerhon jäsenet elävät. Heidän vieraantuneisuutensa todellisuudesta on yhtä dramaattista kuin Putinin.

Minäpä kerron, mikä on tämän maailman roistovaltio. Se on, ja on aina ollut, Venäjä.

Venäjän rikokset ovat jääneet poliittiselta vihervasemmistolta järjestelmällisesti huomaamatta. Hermostumaan vihervasemmiston saa mainitsemalla kaksi sanaa. Toinen on ”yrittäjyys”, ja toinen on ”amerikkalaisuus”. Pahinta on, jos sanoo olevansa amerikkalainen yrittäjä. Silloin putoaa oliivinlehti rauhankyyhkyn suusta, ja vihervasemmisto on kivi kädessä kaduilla.

On tarpeetonta muistuttaa, että nyky-Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ryösti noin 11 prosenttia Suomen pinta-alasta ja pakotti väestön jättämään kotinsa. Karjalan evakuointi oli toisen maailmansodan suurimpia pakolaiskriisejä. Kukapa voisi unohtaa tavan, jolla venäläiset tekivät Suomesta vasallivaltionsa 1990-luvulle asti?

Nyt kun Neuvostoliiton hallintoperinnettä saumattomasti jatkava diktatuurinen Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa, rikkoo kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja myrkyttää rauhanneuvottelijatkin, on paikallaan luoda katsaus tapaan, jolla Venäjä on reuhannut ja tehnyt rikoksia Kaukasian maissa aivan viime vuosina.

Venäjä sytytti Tšetšeniaan kaksi sotaa

Neuvostoliiton hajottua ja Tšetšenian julistauduttua muiden entisten neuvostotasavaltojen tapaan itsenäiseksi Venäjä aloitti maata vastaan sodan, jota käytiin vuosina 1994–1997 kaikin mahdollisin keinoin, kidutusta säästämättä ja vankileireistä tinkimättä.

Koska Tšetšenian ensimmäinen sota johti Venäjän tappioon, Putin lähetti Venäjän joukot takaisin vuonna 1999, ja alkoi toinen Tšetšenian sota, jota kesti vuosikymmenen ajan, vuoteen 2009. 

Sissisodaksi kääntynyt vallanpito johti suuriin raakuuksiin ja sotarikoksiin, joista tunnetuimpia ovat Groznyin kaupungin taistelut ja siviilikohteiden tykistöiskut sekä pommitukset. Venäjä raunioitti Groznyin kaupungin täysin ja tappoi kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Tšetšenia ei ole nykyisin itsenäinen vaan kuuluu Venäjän federaatioon, ja tasavallaksi valehdeltua valtiota johtaa paikallinen diktaattori Ramzan Kadyrov. Maassa tehdään poliittisia murhia, kuten Venäjällä, ja bruttokansantuote asukasta kohti on huono, sillä Venäjä myy maan öljyvarat omaan piikkiinsä.

 

Venäjä repi Etelä-Ossetian ja Abhasian irti Georgiasta

Moni ihminen olisi varmasti tyytyväinen, jos asuisi Yhdysvaltojen Georgiassa, mutta asuessaan Neuvostoliiton entisessä tasavallassa, Gruusiassa (nykyisessä Georgiassa), tilanne on aivan toinen.

Venäjän (ja entisen ulkoministerin Paavo Väyrysen) mielestä Venäjän ja Georgian välisen sodan aloitti Georgia pyrkiessään estämään separatistien toiminnan Georgiaan kuuluneessa Etelä-Ossetian maakunnassa. Todellisuudessa Venäjän väliintulo varsinaisesti sytytti sodan.

Vuosina 1991–1992 käyty Etelä-Ossetian sota jatkui 2008 aseellisena Venäjän tukemien ossetialaisseparatistien rikottua tulitaukosopimuksen, jolloin sotaa käytiin yhtäältä Venäjän, ossetialaisten ja abhasialaisseparatistien ja toisaalta Georgian välillä.

Tämä Georgian sota johti Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäistymiseen, jonka ovat tunnustaneet Venäjän ja Syyrian lisäksi vain Nicaragua, Venezuela ja (kuvaavaa kyllä) Nauru.

Hätää kärsivä Georgia on äänestyttänyt kansaa Naton jäsenyydestä, tuloksetta.

Syyrian pakolaiskriisi on sekin Venäjän aikaansaannosta

Yhteistä Venäjän raakuuksille Tšetšeniassa ja Georgiassa on sama tavoite: palautella entisen Neuvostoliiton rajoja.

Isovenäläisyys ei ole pelkkää panslavismia, eli pyrkimystä yhdistää slaavilaisia kansoja. Suuri osa valloitetuissa ja tuhotuissa maissa asuvista ei ole slaaveja eikä ortodokseja vaan myös muslimeja, juutalaisia ja seemiläisiä.

Venäjän valloituspyrkimykset edustavat venäläistä nationalismia, joka ei ole suinkaan vähemmistönationalismia vaan imperialismia harjoittavaa enemmistönationalismia: panslavismia.

Onkin tärkeää muistaa, että kaikki kansallismielisyys ei ole ekspansiivista, toisin sanoen aluelaajennuksiin pyrkivää. Sen sijaan venäläinen nationalismi on kansalliskiihkoista fasismia, joka pyrkii muiden kansojen alistamiseen ja oppositioiden tukahduttamiseen. Se on totalitarismia.

Selvästi Venäjän pyrkimykset tulevat näkyville Syyriassa, jonka arabisosialistista Baath-puoluetta maa tuki jo neuvostoaikana. Venäjä on tukenut Syyrian sotilasdynastiaa ja sen johtajaa Bašar al-Assadia vuodesta 2011 jatkuneessa sisällissodassa.

Kirjoitin vuonna 2016, että avaimet kriisin lopettamiseksi ovat Venäjän käsissä, mutta Venäjä jatkaa Syyrian sotilasdiktatuurin tukemista, vaikka se voisi sulkea sodan keskeisen osapuolen pelistä pois.

Venäjä voisi vapauttaa maan demokratiakehityksen tielle sekä tukea länsimaiden tapaan Syyrian oppositiota taistelussa ISISiä vastaan.

Sen sijaan Venäjä moukaroi Aleppon kaupungin kuumaisemaksi yhdessä Syyrian asevoimien kanssa kukistaakseen siellä olevan demokraattisen opposition (aiheesta täällä). Nyt Venäjä haalii Syyrian hallitukselta apuvoimia Kiovan valtaamiseen!

Venäjä siis haluaa heittää toisista maista palkkaamansa joukot itse aiheuttamansa ongelman tykinruoaksi pelkkänä resurssina, joka ei tosin kykene ratkaisemaan ongelmaa. Vieraiden sotilaiden käyttäminen johtuu siitä, että venäläisille itselleen voi olla vaikeaa tulittaa niin sanottua veljeskansaa ja motivaatio sodan käymiseen on huono.

Venäjä ei lakkaa tukemasta myöskään Syyrian diktatuuria, sillä se takaa Venäjälle sillanpääaseman Välimeren alueella. Hätää ja kurjuutta aiheuttamalla Venäjä voi lisätä pakolaisuutta ja sitä kautta painostaa Euroopan maita.

Pakolaisuus on Venäjän käyttämä hybridiase.

Ukrainan aika tuli nyt

Ukrainan valtaus onnistuu Venäjältä odotettua hitaammin, mutta vähä vähältä. Roistovaltio pakottaa tuhoamiensa kaupunkien asukkaita jättämään kotinsa sekä tarjoaa kohteliaasti ”humanitaarisia poistumis- ja evakuointiteitä”, jotka ovat ystävällisyyden, yhteistyön ja avunannon irvokas muoto.

En tiedä yhtäkään ihmistä, joka haluaisi poistua kodistaan kiväärinpiippu ohimolla. Venäjän röyhkeys ja häikäilemättömyys ovat pöyristyttävää ja rikollista raakalaismaisuutta, joka ansaitsee koko maailmanyhteisön tuomion ja halveksunnan.

Yhtä röyhkeitä ovat myös Venäjän rauhantarjoukset, joiden mukaan Ukraina voisi lopettaa sodan hetkessä, mikäli se suostuisi Kremlin sanelemiin ehtoihin, eli Krimin tunnustamiseen osaksi Venäjää ja liittoutumattomuuden kirjaamiseen Ukrainan perustuslakiin.

Venäjän harjoittama kiristys ei ehkä täysin vastaa Suomen opetusministeriön harjoittamaa tasa-arvotyötä, mutta tosiasiassa kaikkien sotien lopettaminen on hyökkääjän eikä puolustajan velvollisuus.

Samalla kun rauhanaloitteet ovat kääntyneet bumerangeina Venäjää vastaan, on tullut selväksi, että sota voi päättyä vain pisteeseen, jossa Ukraina luhistuu, tai siihen, että Putin kaatuu. Syy molempiin voi olla sama: Venäjän äärimmäinen voimankäyttö.

Sodan juututtua asemiin Venäjä pyrkii saavuttamaan valloitusstrategiansa taktiikkaa vaihtamalla, toisin sanoen käymällä nyt kaukovaikutteista ja terroristista tuhoamissotaa, jossa tulitetaan kaupunkeja, päiväkoteja, kouluja, väestönsuojia ja yleensäkin ihmisiä ja heidän omaisuuttaan samaan tapaan kuin Hitler ampui ”kostoaseina” tunnettuja V2-ohjuksia.

Venäjä tähtää myös Ukrainassa samanlaiseen tulokseen, jonka se on aiheuttanut Tšetšeniassa ja Georgiassa. Tavoitteena on maan haltuunotto ja sulauttaminen osaksi Venäjää. Ja mikäli se ei onnistu, on todennäköisenä tavoitteena maan jakaminen kahtia ja myötämielisten hallitusten istuttaminen valtaan.

Suomi ei muodosta tästä tapahtumakulusta mitään poikkeusta. Tilanne on aivan samanlainen kuin Venäjä miehittäisi Savon ja Pohjois-Karjalan väittäen ”vapauttavansa” maakunnat toisen maailmansodan aikaisista ”natseista”, joita Oula Silvennoisen ja Inari Sakin esittämän ja Suomen Akatemian tukeman historiankirjoituksen valossa kätkeytyy suurin määrin maamme sotahistoriaan.

Venäjän nykyhallinto lukee kansainvälispoliittisten osakkeidensa kehittymistä itse vääristelemänsä historian valossa. Taaksepäin katseleminen on kuitenkin kardinaalivirhe, sillä osakkeen arvo ei riipu menneisyydestä vaan tulevaisuudesta.

Venäjä tulkitsee maailman tapahtumia oman arkaististen ja hämähäkinseittien verkottamien historiantulkintojensa kautta. Suomen tapaan myös Georgia kuului Venäjään 1800-luvun alusta asti. Niinpä Venäjä voi pyrkiä oikeuttamaan vallanhaluaan Suomessa autonomian ajan historialla.

 

Milloin on Suomen vuoro?

Suomi on isovenäläisen laajenemispolitiikan seuraava todennäköinen kohde, eikä siltä voida välttyä myötäilemällä Venäjää. Pyrkimykset miellyttää Venäjää johtaisivat nimenomaan siihen, mitä Venäjällä toivotaan: suostumiseen Venäjän etupiiriin, sen ulkopoliittiseksi lakeijaksi ja astinlaudaksi.

Siksi Suomen valtaapitävien olisi nyt ehdottomasti linjattava Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.

Päämäärästä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, sillä Venäjän sotilaallinen aggressio Suomeen on todennäköisempää siinä tapauksessa, että jäämme liittoutumattomiksi, kuin siinä, että haemme Naton jäsenyyttä.

Venäjä on esittänyt uhkauksensa selvästi, ja niihin mukautuminen tarkoittaisi Suomelle Valko-Venäjän asemaa tulevaisuudessa.

Sotilaallinen liittoutumattomuus tarkoittaisi, että Suomi menettäisi kansainvälisen arvostuksensa länsimaiden sijoituskohteena ja kauppakumppanina, ja ulkomainen pääoma vetäytyisi markkinoiltamme, mikä merkitsisi taloutemme taantumista, näivettymistä ja jäämistä täydelliseen paitsioon. Vain dynamiittityhmä ihminen ei tätä ymmärrä.

Koska suuri (mutta jatkuvasti pienenevä) osa kansalaisista on juuri noita typeryksiä, jotka eivät kykene konditionaaliseen ajatteluun, on heille annettava anteeksi, sillä tietämättömyys ei ole yleensä heidän omaa syytään – pois lukien tietoiset slavofiilit, putinistit ja muut myyrät, joita Lenin sanoi ”hyödyllisiksi hölmöiksi”.

Syyttävän sormen olisi osoitettava entiseen presidenttiin Tarja Haloseen (sd.) ja entiseen ulkoministeriin Erkki Tuomiojaan (sd.), jotka estivät Suomen liittymisen Natoon aikana, jolloin liittoutuminen olisi ollut ongelmattomasti mahdollista. He ovat yhdessä puoluetoveriensa kanssa syypäitä Suomen epävakaaseen ja pahoin vaurioituneeseen asemaan, jossa maamme koko turvallisuuspolitiikalta on romahtanut pohja.

Ulkomailla aina Venäjää, Yhdysvaltoja ja Euroopan unionin maita myöten osataan nyt nauraa niille suomalaisille poliitikoille, jotka omassa lammasmaisuudessaan ja impivaaralaisuudessaan uskoivat Venäjän teeskentelemään hyväntahtoisuuteen, joka tosiasiassa oli pelkkää laskelmointia, että hyökkäys Suomeen ei kannata – toistaiseksi.

Suomen itsenäisyys on ollut koko ajan pelkästään omien Puolustusvoimiemme varassa, ja on sitä nytkin. 

Akateemisen eliitin pasifismista pöhöttynyttä epätodellisuudentajuisuutta osoittaa puolestaan sosiaalipolitiikan professuurilla palkitun Heikki Hiilamon (vihr.) pamfletti Aavelasku (1994), jossa hän arvosteli kovin sanoin taannoista Hornet-kauppaa ja jota Helsingin Sanomat kehui ”dokumenttikirjaksi”.

Hiilamo kehtasi jatkaa hävittäjähankintojen vastustusta vielä 2020-luvullakin, tällä kertaa Tiedonantaja-lehden (kom.) sivuilla. Sossutieteilijöiden kannattaisi ehkä pysyä sillä toimialalla, josta heille maksetaan 8000 euron kuukausipalkkaa.

Venäjä käyttää uhkailunsa verukkeena kieroa argumenttia, jonka mukaan Nato uhkaa Venäjää, vaikka Venäjä itse raiskaa naapurimaitaan sodilla.

Venäjän myönnytteleminen ja Natoon hakeutumattomuus eivät takaa Venäjän hyökkäämättömyyttä millään tavalla. Sen sijaan ne varmistaisivat, että Venäjän kannattaa mahdollisimman pian ja sitä suuremmalla syyllä hyökätä Suomeen ennakolta vaikuttavana varotoimena: taatakseen, ettei Suomi myöhemminkään hakeudu puolustusliittoon minkään länsimaan kanssa.

Myös Ukrainaan Venäjä hyökkäsi siksi, että maa ei ole Naton jäsen. Siksi Suomen jäsenyys puolustusliittoon pitäisi saada aikaan ennen kuin Venäjä ehtii kääntää kanuunansa tänne.

Venäjän väitteet EU:n ja Naton uhkaavuudesta tulevat natsi-Kuusta

Pieni toden jyvä sisältyy väitteisiin, joiden mukaan venäläiset kokevat olonsa ahtaaksi Euroopan unionin vaikutusvallan lisäännyttyä itäisen Euroopan maissa.

Venäjän perusväittämä Euroopan unionin uhkaavuudesta tai aggressiivisuudesta on kuitenkin täysin vääristynyt ja virheellinen.

Eurooppalaisessa kulttuurissa ja arvomaailmassa ei ole mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa Moskovassa pakokauhua.

Kun perusolettamus on väärä, ovat myös kaikki Venäjän esittämät syytökset vääriä.

Venäjän väitteet EU:n ja Naton uhkaavuudesta ovat propagandaa, jolla Venäjän hallinto koettaa pitää venäläisiä pimennossa, säilyttää oman asemansa ja oikeuttaa kaikkia ihmisiä uhkaavia tuhoamissotia.

Maailmankuva, jossa vannotaan hapantuneisiin arvoihin, eristäytymiseen ja oikeauskoisuuteen, on perin pohjin vanhentunut, ja sitä kuvaa Venäjän suuren liiderin epätodellisuudentajuisuus.

Länsimaiden ainoa uhka Venäjälle on, että venäläiset alkavat kysellä poliittiselta johdoltaan, miksi heidän naapureillaan on hienot vapausoikeudet, joita venäläisillä itsellään ei ole. 

Putin on tapattanut Ukrainassa enemmän ihmisiä kuin Osama bin Laden syyskuun 2001 terrori-iskuissa, ja siksi hänen kohtalonsa tulisi olla samanlainen.

Kaupunkien pommittaminen, tykistökeskitykset, ydinvoimaloiden tulittaminen, panssarivaunujen vyöryttäminen ja ydinaseiden käyttäminen pelotetarkoitukseen ovat ihmiskuntaa ja ihmisoikeuksia vastaan suunnattuja rikoksia, joiden vuoksi Putin kuuluisi Haagiin.

Poliittisten vastustajien murhaaminen ja vangitseminen, sananvapauden takavarikointi, vähemmistöoikeuksien kolhiminen, mielenosoitusten estäminen, opposition tukahduttaminen... Syytöslistaa riittää.

Tuomiolta kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Putinin voisi säästää vain mielisairausdiagnoosiin perustuva syyntakeettomuus, mutta sitä hän ei ansaitse, sillä toimensa ovat suunnitelmallisia ja tarkoituksella tehtyjä.

Venäjä avasi tulen suomalaisyrityksiä kohti – tuloksena jo mittavat vahingot

Venäjä on jälleen osoittanut olevansa todellinen roistovaltio, jota johtaa ihmisoikeusrikollisista kokoonpantu troikka.

Jokainen oikeusvaltio, yritys ja yksityishenkilö joutuu jatkossa miettimään tarkoin, ryhtyykö enää koskaan Venäjän kanssa mihinkään kanssakäymiseen.

Niin epäluotettavaksi tuo tonttiahneuteensa kyltymätön korruption, valheen ja keinottelun federaatio on mennyt. 

Suomessa puolestaan voidaan arvostella niitä liberaaleja yritysjohtajia, jotka tekivät perinpohjaisia strategisia virheitä investoimalla Venäjään pitäen sitä ”kehittyvänä markkinana”.

Ukrainan kriisin alku vuonna 2014 riitti lähes upottamaan Stockmann-konsernin, kun ovi ei enää käynyt venäläisten turistien toimesta Helsingissä, venäjänkieliset palvelukuulutukset poistettiin tavaratalosta ja Stockmann vetäytyi Laika-koirana Moskovasta ja Pietarista.

Eräs Stockmannilta Finnairin johtoon siirtynyt yrityspomo puolestaan varmisti kansallisen lentoyhtiömme Finnairin strategisen virheen: koko liiketoiminnan laittamisen yhden kortin varaan, eli Venäjän yli kulkevaan Kaukoidän liikenteeseen, jonka varaan vannottiin myös Euroopan-verkoston tiheä syöttöliikenne.

Jättiläismäisen 19 jumbokoneen laivaston hankintavirhe johti kertautuvaan virheeseen, joka oli Finavian päätös investoida miljardi euroa Helsingin ja Vantaan lentoasemaan kauttakulkuliikennettä varten. Kun 24 tunnin rotaatioon ja Venäjän ylilentoihin perustuva Aasian-liikenne aseman valmistuttua menetettiin, ovat uudet valtioinvestoinnit käyttämättöminä, ja lyhin reitti Kaukoitään kulkee Jäämeren tai Romanian yli.

Venäjä ampui alas Finnairin. Samanlaisia virheitä tekivät Nokian Renkaiden, S-ryhmän, Valion ja monen muun suomalaisen yrityksen niin sanotut hallitusammattilaiset. Ei tainnut olla mielessä minkäänlaista yritysfilosofiaa.

Idän ja lännen ikuinen kulttuurikuilu

Kelvottoman kleptokratiansa vuoksi on Venäjän maine tuhoutunut useiden sukupolvien ajaksi.

Kaikkialla maailmassa, missä havaitaan joitakin ongelmia – onpa kyseessä sitten Afrikka, Kaukoitä tai Etelä- ja Väli-Amerikka – on Venäjällä tai sen edeltäjällä yleensä ollut sormensa pelissä. 

Sen sijaan Yhdysvallat on ollut todellinen pelastava enkeli kaikille maailman maille, joissa on koettu diktatuureista johtuvaa sortoa tai kommunismista johtunutta kokonaisten kansakuntien pahoinpitelyä sekä ihmisoikeuksien polkemista, kuten Vietnamissa, Koreassa tai Irakissa.

Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja perustuslaki pohjautuvat valistusfilosofian arvoihin, jotka välittyivät niihin Montesquieun teoksesta De l'esprit des lois [”Lakien henki”] (1748).

Venäjällä sen sijaan ei ole ollut tarjottavanaan muuta kuin James Bond -elokuvien ”kenraali Gogolilta” ja ”kenraali Puškinilta” tunnettua melankoliaa, barbariaa, brutaaliutta ja silovikkifilosofiaa.

Yhdysvaltoja on usein syytelty pyrkimyksestä toimia maailmanpoliisina, toisin sanoen järjestyksen ja oikeuden valvojana kaikkialla maailmassa.

Oma mielipiteeni: on parempi, että maailmassa on yksi poliisi kuin ei poliisia ollenkaan.

 

Aiheesta aiemmin:

Miksi eduskunta vitkastelee Nato-kannan muodostusta? (2022)

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina (2022)

Nato-kysymys erottaa jyvät akanoista Suomen puolueissa (2022)

Venäjän johto kognitiivisessa tunnelissa – Nato-ovi auki Suomelle (2022)

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty (2022)

Putin herättää Wotanin (2022)

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)

”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)

Suomen Nato-juna meni jo (2017) 

Putin tarvitsee tutin (2016)

Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)

Ukraina ei saa unohtua (2016)

USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)

Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)

Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)

Nato-haukka – Mikä se on? (2014)

Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)

Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)

Kun apu on suurin... (2014)

Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)

Nato – Otan (2008)

Natoon auringonpaisteessa (2008)

Natoon vai ei? (2007)

Suomelle ydinase?  (2007)

Nato-pimitys (2007)

Poliittinen poliisi uhriutuu ja oikeuslaitos maalittaa kansanedustajia

Poliittinen poliisi jatkaa punavihreän hallituksen kanssa eri mieltä olevien kansanedustajien poliittista paimennusta virkatoimissaan. Monet varmaan muistavat, että Vihreää liittoa edustavaa rikoskomisario Pekka Hätöstä kohtaan esitettiin viime syksynä laajaa arvostelua hänen aloitettuaan rikostutkinnan kristillisdemokraattisen, perussuomalaisen ja – poikkeuksellista kyllä – yleisen paineen vuoksi myös erään sosiaalidemokraattisen kansanedustajan kannanotoista (käsittelin aihetta täällä).

Poliittisen poliisin hampaissa ovat olleet erityisesti perussuomalaiset. Muiden päätymistä rikostutkintaan voidaan kuvailla lähinnä imaginääriseksi tasapainotusyritykseksi.

Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen haukkui nyt poliittisten poliisien toista puolta, ylikomisario Jari Taposta, ”munattomaksi nillittäjäksi” erään Twitter-keskustelun päätteeksi, Taponen päätti osoittaa miehuutensa tekemällä kinastelussa kohtaamastaan nimittelystä rikosilmoituksen.

Hätösestä ja Taposesta on tullut suomalaisen poliisilaitoksen Dupond ja Dupont. Poliisin toiminnassa ja pyrkimyksessä kahlita poliittista arvostelua on kyse pahasta vääristymästä, ja kelvotonta on, että rikosilmoituksen tekeminen koetaan luontevaksi tavaksi toimia aina kun kohdataan poliittista erimielisyyttä.

Euroopan unionissa ja länsimaissa laajemminkin on voimassa periaate, jonka mukaan julkisen vallan, poliittisen vallan ja viranomaisvallan ei pitäisi pyrkiä puolustamaan itseään eikä käsityksiään ensisijaisesti juridisin saati väkivalta- tai rangaistuspotentiaaliin perustuvin keinoin. Tätä Jari Taponen ei näytä sisäistäneen, kuten ei sitäkään, että terrorialueilta tulleita ei pidä istuttaa samoille koulunpenkeille normaalien suomalaisten lasten tai nuorten kanssa.

Muistutan edelleenkin siitä jo Magna Cartan ajoilta periytyvästä periaatteesta, jonka mukaisesti sananvapaus on säädetty kansalaisten suojaksi esivaltaa vastaan. Ennakolta rajoittamaton sananvapaus on ihmisoikeus, jota ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Myöskään rikoslailliselle jälkikäteissensuurille ei ole kestäviä perusteita, sillä rikostuomiot ohjaavat ihmisiä pidättäytymään rehellisten mielipiteidensä ilmaisemisesta. Ilman vapaata ilmaisu- ja julkaisutoimintaa katoaa totuus yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä.

Niin käynnistyisi hiljaisuuden spiraali. Sanankäytön tila kapenee, kun lainsäädäntö aikaa myöten kirjaa vallitsevaa yhteiskuntakäytäntöä, jossa ihmiset vaimentavat itseään. Lopulta kansalaiset vauhdittavat omalla vaikenemisellaan todellisten ajatustensa hukuttamista arvottomaan viranomaisdiskurssiin.


Kansalaisreaktioiden ja kansallismielisyyden myönteisyys

Kun maassamme tapahtui taas viime viikolla kaksi henkirikosta ulkomaalaisten tekijöiden toimesta, suorastaan vaarallista on, että poliisi pyrki tukahduttamaan kansalaisten mielipiteenilmaisuja muistuttamalla ”hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan”. Mitä hienotunteisuutta se sellainen on, että vääryyksistä vaietaan?

MTV3:n jutun mukaan poliisi jatkoi niiden kansalaisten uhkailemista, joilla vielä on tilannetietoisuus ja jonkinlainen moraali tallella: ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia”, poliisin tiedote julisti.

Täysin sairaalla tolalla asiat ovat, kun mustasukkaisuudesta tehtyjä rituaalisia kunniamurhia erehdytään pitämään sillä tavalla pyhinä, että kansalaiset eivät voi sanoa haisevia vastalauseitaan niistä saamatta peräänsä vihervasemmiston juristinäätiä ja heidän uustaistolaisia juudaksiaan. Mutta kaiken tämän varjossa isänmaallisia ihmisiä sallitaan solvata ”fasisteiksi”, ”rasisteiksi” ja ”natseiksi” valtavirtamedian foorumeilla.

Sormenheristely suomalaisia kunnon ihmisiä kohtaan vie luottamusta pois poliisilta itseltään, joka sillä tavoin on menettämässä merkittävimmän toimintaresurssinsa, eli kunnioituksen ja arvovallan. Vika ei ole välttämättä poliisin henkilökunnassa vaan vihreän ministerin ja kansliapäällikön johtamassa sisäministeriössä, joka on siirtänyt poliittisia tehtäviä poliisille. Pekka Hätösen ja Jari Taposen ohella muita poliittisia poliiseja ovat julkisuudessa olleet Espoon Vihreitä edustanut Teemu Hokkanen ja Jussi Huhtela, jonka tviitit turvapaikanhakijoista kouluissa johtivat poliisiasiain neuvottelukunnalle tehtyyn kyselyyn.

Hullunkurisinta tuossa viranomaisten harjoittamassa kurituksessa on, että sen takana olevat tahot, kuten sisäministeriö, valtakunnansyyttäjänvirasto ja vihervasemmistolainen virkamieskunta luulevat voivansa poistaa kansalaisilta heidän mielipiteensä ja asenteensa julistamalla ne kielletyiksi tai rangaistaviksi.

Jos kantaväestöjen pyrkimykset puolustaa asemaansa, omaisuuttaan, oikeuksiaan ja kansallisvaltioiden järjestelmää yleensä nähdään jonakin paheksuttavana nationalismina, on syytä muistaa, että kaiken kansallismielisyyden nousu Euroopassa on seurausta vain ja ainoastaan poliittisen vihervasemmiston harjoittamasta tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jolla on rikottu ja loukattu kantaväestöjen itsemääräämisoikeutta, turvallisuuden tarvetta ja kansalaisvapauksia vastaan. Tässä mielessä kansallismielisyyden elpyminen on luonnollinen vastareaktio vääryyksiin ja sellaisena myönteinen ja tilannetta tervehdyttävä asia.


Kansalaisten poliittinen tahto ei katoa rankaisemalla

Tilanne: Kansalaiset ovat eri mieltä maahanmuutosta kuin punavihreät poliitikot. ”Ratkaisu”: Siis laitetaan poliisi pamputtamaan ja haastetaan kansalaiset käräjille vääristä ajatuksista ja sanoista!

Kun ripitys kohdistuu kansanedustajiin, se kumoaa kansanvallan ja kansanedustuslaitoksen idean, aivan niin kuin tieteilijöiden hiljentäminen puolestaan vesittää kriittisen tiedonmuodostuksen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on täysin oikeassa tehtyään aloitteen, jolla kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rikoslain kohta rajattaisiin sanktioimaan vain ne tapaukset, joissa kehotetaan johonkin aineelliseen, henki- tai väkivaltarikokseen. Loukkaavuus ei saa riittää.

Olen itse esittänyt kirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019) määritelmät myös sille, millä edellytyksillä nykyistä lakia voidaan soveltaa, toisin sanoen yhdistää yksittäisiin tapauksiin (luku 15.2). Ehtojen tulisi olla tarkasti määriteltyjä, mitä ne eivät oikeuskäytännöissä tällä hetkellä ole.

Lisäksi esitän uskonrauhan rikkomista koskevan säädöksen poistamista laista (luku 16). Olen valmistellut myös lakialoitetta kansalaisten viestinnällisten oikeuksien parantamiseksi (luku 14.2). Erään asiantuntevan juristin perustelut sille, miksi Suomi voi aivan hyvin poistaa kiihotusrikoksen, löydätte täältä.

Ano Turtaisen tapausta vastaava kuonokopu nähtiin myös, kun entinen SKP:n keskuskomitean jäsen, professori Martin Scheinin vaati perussuomalaisten kansanedustajaa Juha Mäenpäätä syytteeseen sopimattomina pitämistään sanoista. Onpa syytteen nostamisen muotoseikkojen kanssa niin tai näin, vasemmistolaisten juristien hontelous näkyy erityisesti siinä, että he eivät näytä ymmärtävän mitään sen enempää poliittisen järjestelmämme legitimaatiosta kuin yhteiskuntamme sosiopsykologiastakaan.

Kansanedustuslaitoksen asia on päättää koko siitä arvokonstituutiosta, jolle kaikki muu toiminta voi legitimoitua. Jos kansanedustajien suita aletaan kapuloida, vedetään silloin matto koko kansanvaltaisen yhteiskunnan alta. Näin kansandemokratiassa.

Ihmisoikeuksista kiinnostunut Martin Scheinin on itse antanut tukensa ihmisoikeuksia polkeneelle kommunistiselle yhteiskuntajärjestelmälle aikana, jolloin Neuvostoliiton keskitysleirit, Stalinin ajan teloitukset, pogromi, sananvapauden raiskaukset ja kaikki muu hulluus oli yleisesti tiedossa.

Wikipedian tietojen mukaan Martin Scheinin oli 1970-luvulla SKDL:n enemmistön linjauksia noudattaneen Turun akateemisen sosialistiseuran (TuASS) keskeinen toimija. Hän työskenteli SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa juristina 1980-luvun alkupuolen ja kuului 1980-luvun alussa Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, jonka keskuskomiteaan hänet valittiin edustajakokouksessa 1981. Hän toimi vuonna 1989 Demokraattisten lakimiesten Demlan puheenjohtajana.

Nämä valinnat ja linjaukset antavat täysin paljastavan kuvan toimijan arvostelukyvyttömyydestä ilman, että johtopäätösten tekoon tarvittaisiin mitään olettamia. On melko mitätöntä erehtyä tavallisena kansanedustajana jossakin yksittäisessä sananvalinnassa verrattuna siihen, että erehtyy professorina koko ajattelunsa peruslinjauksissa. Tämä ohjaa ajattelemaan, että myös yliopisto, joka tukee tuon tapaista poliittisesti motivoitunutta agenda- ja tendenssitoimintaa, on erehtynyt henkilövalinnoissaan.

On sangen outoa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käyttää asiantuntijoinaan henkilöitä, jotka ovat selvästi rajanneet itsensä ja käsityksensä äärivasemmiston ahtaaseen nurkkaukseen. Kommunistinen käsitys, että yksilöiden toiminta pitää alistaa julkisen vallan määräyksille, näyttää juurtuneen pysyvästi heidän ajattelunsa perusrakenteeksi. Tämä autoritaarinen ja hierarkkinen komentelupolitiikka näyttää olevan myös EU:n ja EIT:n toimintatapa.

Sen sijaan meillä täällä vapaassa oikeistossa ajatellaan, että yksilöt ovat suvereeneja päättämään siitä, mitä ajattelemme ja sanomme ja että yhteiskunnan tehtävä on noudattaa kantaväestöön kuuluvien yksilöiden tahdonmuodostusta. Sillä pitää olla prioriteetti kaikilla yhteiskunnan alueilla kansakuntamme oman poliittisen vallanperimyksen pohjalta.


Miksi sananvapauden kahliminen on oikeudetonta?

Sananvapauden pois korventamisessa on perimmältään kyse yksilöiden itsemääräämisoikeuden runtelemisesta, eli samasta asiasta kuin käteisen rahan poistamishankkeissa. Niillä koetetaan pidättää yksilöiden henkiset tai aineelliset potentiaalit poliittisen vallan haltuun tai julkisen vallan kontrollissa olevien laitosten, kuten valtamedian tai pankkien, piiriin.

Ihmisten hallitsemiseen puolestaan tarvitaan vapauksien, itsemääräämisoikeuden, yksityisyydensuojan ja omaisuudensuojan vähittäistä pois murentamista, jota sosialistit ovat toteuttaneet pitkällä marssillaan läpi EU-johtoisten ja keskusjohtoisten organisaatioiden.

Sen sijaan filosofi Adam Smithin mukaan yksilön tulee olla ajatustensa ja sanomistensa suvereeni valtias. Samaan tapaan myös Max Stirnerin mukaan omistamisen määritelmällinen tunnusmerkki on, että yksilö voi tehdä varallisuudellaan ja muilla potentiaaleillaan sitä mitä haluaa eikä pakoteta tekemään sellaista, mitä jokin toinen taho pyrkii määräämään.

On selvää, että julkinen valta voi toimia sananvapauden tuomarina vain, jos kansalaiset alkavat pelata tuota sinänsä järjetöntä ja oikeuttamatonta sananvapauspeliä. Se pätee vain, jos ihmiset hyväksyvät ehdon, jonka mukaan joku toinen ihminen voi ylipäänsä alkaa rajoittaa yksilöiden itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta päättää omista ajatuksistaan ja sanomisistaan.

Kysymys ei saa nyt olla siitä julkisuudessa tuputetusta ajattelutavasta, ”millä ehdoin kansalaisten sananvapautta pitäisi rajoittaa”. Sen sijaan huomio pitäisi kiinnittää kahteen muuhun asiaan. Ensinnäkin (1), millä edellytyksillä voidaan odottaa, että kukaan kansalainen antautuisi pelaamaan juristien harjoittamaa hullua tuomaripeliä, jossa juristeille myönnetään oikeus päättää yhteiskunnallisesta totuudesta ja siitä, mitä kansalaiset ajattelevat ja sanovat. Toiseksi (2), millä ylemmyydellä kukaan tai mikään taho katsoo olevansa oikeutettu puuttumaan toisten ihmisten ajatuksiin ja sanomisiin?

Molemmilta vaatimuksilta puuttuu pohja. Tämä puolestaan nojaa siihen, että normittavalla viranomaisvallalla ei ole oikeutta eikä loogista kompetenssia määrätä yhteiskunnallisia tosiasioita, kansalaisten poliittista tahdonmuodostusta eikä suuntaa, johon poliittinen prosessi kehittyy. Tällöin syyllistyttäisiin naturalistiseen virhepäätelmään, jossa preskriptiosta (määräyksestä) johdeltaisiin deskriptio (kuvaus siitä, miten asiat ovat), toisin sanoen ”pitää olla” -lauseesta ”olla”-lause. Tätä agendajuristit ovat olleet täysin kykenemättömiä tai haluttomia ymmärtämään omassa yksinkertaisuudessaan tai harkitussa vallanhalussaan.

Yksi kaikkien sarkastisimpaan valoon joutuneita käsitteitä Demla-juridiikan keskellä on ”oikeusvarmuus”. Tuo varmuus on alkanut merkitä varmaa syytettä ja tuomiota perussuomalaiselle, joka toteaa muslimien, terrorismin ja raiskausten korrelatiiviset yhteydet, osoittaa valtamedian puolueellisuuden ja valheellisuuden tai vastaa viranomaisvallan omiin uhkauksiin millä tahansa viranomaisvallan vastaisuudella. Sankari tässä diskurssissa on se, joka ei selittele, vaan sanoo asiat niin kuin ne ovat ja niistä ajattelee.


Totuuden ajatuksistaan saa sanoa

Samalla kun vihervasemmisto täyttää valtion turvallisuusalan korkeimpia virkoja omilla uustaistolaisilla kellokkaillaan, lähestytään vaaran vuosien tilannetta, jolloin SKP:n Yrjö Leino toimi sisäministerinä ja vasemmistososialisti Otto Brusiin Punaisen Valpon päällikkönä. Tuolloinkin vasemmiston sissit tanssivat valtioneuvoston pöydillä ripaskaa ryvettääkseen sananvapauden, aivan kuten Itä-Euroopan maissa.

Tämän päivän omahyväiset ja tuulesta turvoksissa olevat ”oikeusoppineet” tuskin ovat tulleet ajatelleiksi, millaista ahdistusta, tuskaa, kärsimystä ja vahinkoa he tulevat tuottaneiksi moraalisesti moitteettomille kunnon kansalaisille henkilökohtaisen panettelun ja julkisen maineen lokaamisen kautta. Noilla viranomaisilla ovat käytössään vieläpä aseet, pippurisumuttimet, pakkokeinot ja koko väkivalta- sekä rangaistusmonopoli, joita vastaan kansalainen on täysin voimaton. Samaan tapaan monet poliitikot ovat voimattomia niitä kirjanoppineita vastaan, joille on luovutettu yksinoikeus toimia säädösten tulkitsijoina ja selittelijöinä. Mielipidesorto Suomessa ja laajemminkin EU:ssa on mennyt (tai tehty) sietämättömäksi.

Perusoikeusfundamentalistit rääkyvät ihmisoikeuksien perään, kun heidän tarkoituksenaan on edistää internatsistista ja globaalia maahanmuuttovyöryä. Mutta Suomen perustuslait ja muutkaan lait eivät vaikuta merkitsevän heille mitään silloin, kun heidän tarkoituksensa on mitätöidä kansalaisten sananvapautta ja estää laittomasti maassa olevien karkottaminen tai käännyttäminen. Korkeista asiantuntija-asemistaan huolimatta heidän argumentaationsa ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista on siis täysin mielivaltaista ja mitätöntä.

Filosofian näkökulmasta yksi on ylitse muiden: totuuden saa sanoa. Ja se totuus on totuus myös siitä, mitä kansalaiset ajattelevat toisistaan, täällä käymässä olevista, maahanmuutosta tai poliittisista asioista yleensä. Se on yhteiskunnallinen totuus, jota ei pidä peitellä juristinnuijien harjoittamalla pelottelulla. Siteeraan lopuksi hollantilaista oikeusfilosofia ja Leidenin yliopiston professoria Paul Cliteuria, joka lausui 9.3.2017 TV1:n Ulkolinjassa näin:

”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”

On selvää, ettei yhteiskunnallista totuutta voida saavuttaa oikeussaleissa, joita varjostaa rangaistusten uhka. Niinpä Cliteurin toteamuksessa ei ole mitään uutta, paitsi että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa, vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”, sillä tämän maan yliopistojen oppituolit on täytetty viimeistä virkaistuinta myöten vihervasemmistolaisten puolueiden etäispäätteillä, jotka käyttävät asemaansa punavihreän agendan juurruttamiseen myös opiskelijoiden tajuntaan.


Aiheesta aiemmin:

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?
Ohjeita orwellilaiselle oikeuslaitokselle
Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan

Valemedia vaikeni ”brittiläisen” lapsensurmaajan henkilöllisyydestä

Lapsen murhaamista pidetään Suomessa ja kaikkialla muuallakin poikkeuksellista julmuutta ilmentävänä tekona, joka osoittaa tekijänsä ajatusmaailman poikkeavan jyrkästi kaikesta, mitä voidaan jollakin tavoin ymmärtää.

Kun monikulttuuri-ideologian lähettiläänä Suomeen tullut Zulfigar Ali Sohrab (290482-) surmasi kouluikäisen sukulaispoikansa jouluyönä 2018, valtamedia ja poliittinen poliisi tekivät kaikkensa salatakseen tekijän henkilöllisyyden ja nimen.

Kansalaiset kuitenkin selvittivät hänen taustansa ja sen, että murhaaja oli Helsingin apulaispormestariksi ilman asianmukaista tutkintoa valitun Nazima Razmyarin (sd.) Facebook-kaveri. Suomalaisen ihmisen ainoa kaveri taitaakin olla perussuomalainen ihminen.

Kun tuomioistuin totesi tekijän syyllistyneen murhaan mutta jätti hänet tuomitsematta, Yleisradio jätti vielä tuolloinkin mainitsematta syyllisen nimen ja hänen taustansa, vaikka kulttuuritaustalla oli aihetta olettaa olleen vaikutusta tekijän käsityksiin oikeasta ja väärästä siinä missä hänen oletetulla ”mielentilallaankin”. Hänet päästettiin siis vähällä ja passitettiin elinkautisen vankeusrangaistuksen sijasta hoitoon.

Ilta-Sanomat raportoi laajasti hänen rikoshistoriansa, samoin MTV3, mutta kumpikaan ei kertonut hänen nimeään eikä ulkomaalaistaustaansa. MTV3:n selitysten mukaan naapurit pitivät tekijää ”reippaana ja kunnollisena”. Tapausta pidettiin ymmärrettävästi ”järkyttävänä ja hirveänä”, mutta valtamedia olisi voinut peittää tekijän taustan vähemmälläkin maalailulla.

Mikä paljastavinta: laajan uutisoinnin keskellä valtamedia ei puhua pukahtanut mitään tekijän kansalaisuudesta, etnisestä taustasta, nimestä eikä muista ominaisuuksista, paitsi että pääkaupunkiseudulla vuodesta 2001 asuneen ja 1982 syntyneen toistuvaisrikollisen sanottiin olleen ”räjähdysherkkä mies”. Ehkä tämä tieto riittikin valistuneille suomalaisille.

Ja sitten tämän päivän aiheeseen. Kun Espoon Suurpellossa asuva 35-vuotias Ison-Britannian kansalainen Ayesha Ali tappoi 2-vuotiaan lapsensa viime viikolla, valtamedia teki jälleen kaikkensa vaietakseen tekijän etnisestä ja muslimitaustasta. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi laajasti tapahtumasta ja jopa siitä, että Espoon epäilty lapsimurha kohosi Isossa-Britanniassa ykkösuutiseksi.

Mutta suomalainen valtamedia ei kertonut niitä olennaisia seikkoja, jotka The Sun ja Sunday Mirror toivat kuvien kanssa julki epäillyn taustasta. Sen sijaan suomalainen valtamedia kääntyi etsimään syyllisiä Suomen oikeuslaitoksesta, joka oli antanut tapetun lapsen vanhemmille avioeroasiaan liittyvän väliaikaismääräyksen vain hieman ennen henkirikosta.

Suomessa lapsensurman taustasta ja henkilöistä kertoi luotettavasti ja rehellisesti valtamedian ”valhemediaksi” nimittelemä MV-lehti. Ayesha Ali oli muuttanut lapsen isän Adnane Osmanen kanssa Suomeen viime vuoden tammikuussa Adnanen saatua apulaisprofessorin viran (pääasiassa verovaroilla ylläpidetyn) Aalto-yliopiston eräänlaisena lahjana maahanmuuttajalle. Cambridgen yliopistosta valmistunut Ayesha puolestaan työskenteli englanninkielen opettajana yrityksissä.

On erikoista, että edes brittiläisessä huippuyliopistossa kouluttautuminen ei riitä sivistämään noita muutamia sen vertaa, että ymmärtäisivät pidättäytyä tappamasta omia jälkeläisiään vain jonkin tuomioistuimen antaman väliaikaismääryksen vuoksi, jolle ilmeisesti oli selvä tarve. Äidin ratkaisullako nyt muka toteutui lapsen etu?

Lukiessani ensimmäistä kertaa valtamedian uutisjutut ”Espoossa asuvasta britistä”, joka tuolla tavalla surmasi lapsensa, mieleeni juolahti kysymys, mikä mahtaa olla nimeltä mainitsematta jätettyjen epäiltyjen muu tarkempi tausta.

Ensin he vievät meiltä yliopistotyöpaikat ja sitten osoittavat sivistystä kansalaisyhteiskunnassa. Näin se monikulttuurinen vallankumous syö omat lapsensa. Valtamedia puolestaan pitää suomalaisia pilkkanaan tukiessaan islaminvihreän hallituksen mädätyspolitiikkaa omalla pimitys- ja vaikenemistoiminnallaan. Ei tarvitse varmaan sanoakaan, mitä ajattelen luudan, harjan ja varren työvoimantarpeesta valtakuntamme rajoilla.


Aihepiiristä aiemmin

Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – Täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla

Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla

Kun muuan turvapaikanhakija surmasi suomalaisen tyttöystävänsä ja itsensä Hämeenlinnassa viime viikolla, valtamedia ei pukahtanut tekijän ulkomaalaistaustasta eikä turvapaikanhakijan statuksesta aluksi mitään. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta lyhyesti tynkäjutussaan.

Saattaa olla, että tekijän taustasta vaikeni omalla salamyhkäisellä tavallaan alun perin poliisiviranomainen. Mutta myöskään myöhemmissä valtamedian jutuissa, joissa ulkomaalaisuudesta ja turvapaikanhakijuudesta mainittiin (kuten MTV3:n ja Iltalehden jutuissa), tekijän taustaa ei liitetty millään tavoin siihen ulkomaalaisrikollisuuden jatkumoon, joka on seuraus Euroopan yli pyyhkineestä maahanmuuttovyörystä. MTV3:n uutisjutussa rikosta myös pyrittiin selittelemään pois videohaastattelussa, jossa kehuskeltiin, että henkirikosten määrä kokonaisuudessaan laskee.

Sen sijaan Oikea Media mainitsi myös Hämeenlinnan tapauksen julmasta tekotavasta, eli pään irti leikkaamisesta, joka on nimenomaan islamilainen tapa ja kertoo siten muslimikulttuurin vaarallisuudesta länsimaille.


Eräs syyllinen turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemiin rikoksiin: sisäministeriö

Tapauksen kautta ei paljastu vain valtamedian mädännäisyys vaan punavihreän hallituksen harjoittama kataklysminen siirtolaispolitiikka, joka bastardisoi koko yhteiskuntaamme.

Kun Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut mies palautettiin Irakiin ja tapettiin siellä, valtamedia ja maan hallitus nostivat aiheesta mölyn. Otsikoihin nostettiin Turvapaikanhakijoiden tukiyhdistyksen messu, jonka mukaan ”Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat usein painostaneet valitsemaan vapaaehtoisen paluun” (Aamulehti). Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) marisi langettavasta tuomiosta, että ”oikeusvaltio on epäonnistunut” (Uusi Suomi).

Vika oli taaskin muka suomalaisen oikeusjärjestyksen eikä EU:n löysän turvapaikkapolitiikan, jonka tuloksena turvapaikkahakemuksia ei tutkita ensimmäisessä turvallisessa saapumismaassa, kuten Dublin II -asetus edellyttäisi.

”Ei koskaan enää”, mäkätti Ohisalo, ja hallitus lupasi lahjoittaa tänne luvatta ja kutsutta tunkeutuneille suuren määrän uusia työpaikkoja.

[Huvittavana seikkana mainittakoon, että tätä blogikirjoitusta laadittaessa ei ollut vielä tiedossa erästä myöhemmin paljastunutta tosiasiaa: Yleisradion juttu Irakissa tapetusta Alista olikin perättömästi julkaistu valeuutinen, joka sittemmin kumottiin, mutta joka oli ehtinyt vaikuttaa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamaan langettavaan päätökseen.]

Sen sijaan nyt kun turvapaikanhakija tappoi Suomessa jälleen suomalaisen, Ohisalo ja hallitus ovat omassa vihervasemmistolle tyypillisessä kavaluudessaan hipi hiljaa. Suomalainen ihminen, jolla olisi ollut koko elämä edessään, menetti henkensä vain, koska yhteiskuntaamme luvatta tunkeutunut kutsumaton haittamaahanmuuttaja oli saanut oleskella Suomessa vapaalla jalalla jo viiden vuoden ajan.

Kuin luonnon kostoa on, että surmattu nainen oli monikulttuuri-ideologian aktiivinen kannattaja ja moitti kovasanaisesti niitä, jotka arvostelivat haitallista maahanmuuttoa. MTV3:n ja sosiaalisen median tietojen mukaan rikoksesta epäilty puolestaan oli kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija ja palestiinalainen muslimi, joka päästettiin maahamme vuonna 2015 tulleen pakolaisaallon mukana, vihasi Donald Trumpia ja ihaili Sanna Marinia. Taustoista kertoi rehellisesti muiden muassa MV-lehti.

Luvattomasta maahantulosta alkaneen rikoksen kulminoitumisesta henkirikokseksi ei istuva vihervasemmistolainen mädättäjähallitus pukahtanut mitään, ei myöskään kantaväestöön kohdistuvasta rasismista, suomalaisten ihmisoikeuksista eikä palautusten tehostamisesta.

Samoin kävi jo Kajaanin Otanmäessä tehdyn surman yhteydessä, jossa turvapaikanhakijoiden uhrina oli suomalainen: ei pahoittelua hallitukselta saati tasavallan presidentiltä, joka jaksaa kyllä narista vihapuheesta, ikään kuin vääryyden aiheuttamaan vihaan ei olisi mitään syytä.

Myös sisäministeriön kansliapäälliköksi ilman turvallisuusalan asiantuntemusta valittu Kirsti Pimiä (vihr.) on pää pimeänä puskissa, ja naiset vaihtavat keskenään onnittelukorttitekstejä Ohisalon junaileman nimityksen vuoksi Twitterissä. Nähdäkseni sisäministeriö ei tarvitse henkilökuntansa ketään islaminvihreää haittasuomalaista vaan ihmisen, joka ymmärtää valtionrajojen tarkoituksen.

Hallitus on luonnollisesti vaiennut myös monista muista asioista virkaansa astuttuaan, muun muassa hoitajamitoituksen laittamisesta kuntoon. Mutta kiireellisiä tekoja on riittänyt asumisen ja energian hinnan nostamiseksi sekä autoilun verotuksen kiristämiseksi, maailman pelastamiseksi suomalaisten laskuun sekä rahojemme lähettämiseksi kehitysapuna Afrikkaan.

Hallituksella on riittänyt toimenpiteitä paatuneiden ISIS-terroristien saamiseksi mahdollisimman nopeasti yksityissuihkareilla Suomeen Supon riesaksi ja veronmaksajien rasitteeksi.

Tosiasiassa Suomen valtion tehtävä ei ole taata ulkomaalaisten kuolemattomuutta ulkomailla vaan estää laiton maahanmuutto ja heidän väärinkäytöksensä täällä. Raja, jota ei valvota, ei ole raja.


Valtamedia mädättää kulttuurimme ja hallitus väestörakenteemme

Mistä valtamedia sitten puhuu? Vastaus: hallituksen edustamaa järjestelmäpolitiikkaa edistävistä omista systeemivalheellisista tekouutisistaan, joilla pyritään legitimoimaan EU-vetoista kansallisvaltioiden heikentämistä ja kansallisen itsemääräämisoikeuden pois riistoa.

Eräänlaisena vastauutisena monikulttuurisuuskokeilun jatkuvasti tuottamalle kielteiselle näytölle Helsingin Sanomat sytytti näyttöpaneeleihin vihervasemmistolaista unelmaa edustavan uutisläimäytyksen, joka on positiivista erityiskohtelua mainostavan journalismin jättiläispieru. Otsikkona on: ”Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ’Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä’”.

Sanasto on kuin parodiapoliisi Keijo Kaarisateen tai hänen muusansa Aisa Kantolan kynästä, paitsi että harrastelijakirjoittaja Koko Hubaralle luovutettua hanketta rahoittavat avokätisesti Otava ja Otavan kirjasäätiö.

Tapaus antaa jälleen näyttöä siitä, millä tavoin myös kirjojen kustannusporras on muun valtavirtamedian tavoin monikulttuuri-ideologian aisankannattaja. Sinnikkyys, jolla ulkomaalaistaustaisia ajetaan ilman mitään todellisia ansioita rahoitusputkeen kuin käärmettä pyssyyn, ei näytä pysähtyvän monikulttuuri-ideologian hedelmiin, joiden tuloksena muutamilta revitään irti pää. Asiaa voidaan puolustella vain sillä, että näin syntyy ainesta todenperäiseen ja faktajournalismia edustavaan rikoskirjallisuuteen, jonka ei tarvitse olla enää fiktiota.

Tällaiseen vierasperäisyyden suosimiseen ei ole nähdäkseni kotimaisessa julkaisutoiminnassa vähäisintäkään tarvetta. Kulttuuripoliittisen internatsismin sijasta pitäisi suosia nimenomaan suomalaista ja kantasuomalaisten omin voimin tuottamaa julkaisutoimintaa vieraita ja universaaleja tappajakieliä vastaan.

Otavan ja Koko Hubaran ”ei-valkoisille” suunnattu hanke täyttää lähes minkä tahansa löyhästikin punotun rasismin käsitteen määritelmän. Yleisesti katsotaan, että ”rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon”.

Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan

”kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”  

Otavan ja kustantajan suosiman kirjoittajan ”ei-valkoisille” tarkoittama hanke täyttää yllä olevat rasismin määritelmät aukottomasti. Koska etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa, on tieteen kuningattarelle Koko Hubaralle lahjoitettu projekti selvästi lain vastainen. Ainoan porsaanreiän syytteen nostamista vastaan luikertelemiseen voisi tarjota yhdenvertaisuuslain 9 §, joka tosin on ristiriidassa sitä ylemmänasteisen perustuslain kanssa. Yhdenvertaisuuslain kohta mahdollistaa juuri tuon positiivisen erityiskohtelun, joka on myös filosofisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteiden vastainen.

Voidaan kysyä, millaisen rääkymisen valtamedia ja viranomaisvalta aloittaisivatkaan, jos joku suomalainen perustaisi ”vain valkoisille” tai ”ei-mustille” suunnatun musiikkibändin tai kauppapuodin. Jo nyt maahanmuuttokritiikkiä edustaviin tapahtumiin osallistumisesta viedään suomalaisilta ihmisiltä työpaikkoja (aiheesta täällä).

Apurahojen ja palkintojen roiskiminen osoittaa, että runous, romaanit ja tietokirjallisuus voivat olla mitä tahansa paskaa, kunhan tekijän persoonassa lihallistuvat kustantajan aatteelliset ihanteet (feminismi, monikulttuuri-ideologia ja vihervasemmistolainen naturalismi), joiden levittämiseksi kirjoittaja laitetaan myös televisioon. Sähköisen median kautta luodaan pelkkään ärsyttävyyteen tai kulttuurimeemiin perustuva markkina, jossa aineellistuu kirjakauppaportaan halu syöttää tämä kaikki viattomille lukijoille kauppakeskusten rekkalavoilta jaeltavina markettikirjoina.


Myöhäistä natsismin lohikäärmeen metsästystä: kohteena väärä maali

Hämeenlinnan rikastuksesta vaietakseen Helsingin Sanomat täytti viikonlopun numeronsa natsitraumaa ja juutalaisvainoja toistavilla vastauutisilla, joissa mesottiin monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta.

Muuan italialainen yöelämäntutkija kävi lehden mukaan Helsingin keskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa ja löysi muka vain yhden ”aidon ja monikulttuurisen paikan”. Helsingin keskustassa asuvana ja muuallakin käyneenä sanoisin, että eipä täällä juuri muita olekaan kuin noita karvakäsien omistamia ja pyörittämiä pikaruoan mättöpaikkoja ja kalliita etnisiä luksusravintoloita, joissa samppanjasosialistit, kaviaarikapitalistit ja muut helmikanat käyvät popsimassa valkosipulietanoita.

Itse en tiedä kenenkään muuttaneen pois Helsingistä siksi, että monikulttuurisuus ei riitä.

Helsingin Sanomat myös truuttasi lehteen kaksi juttua Auschwitzista ja mainoksen Hannah Arendtista. Lehti jaksoi paheksua, että vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan.

Tämän uuvuttavan natsinalkutuksen tehtävänä lienee takoa Helsingin Sanomia lukemaan ja tilaamaan vaivautuneiden päähän, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käännyttäminen rajalta, heidän palauttamisensa ja muu torjuminen olisivat muka ”uusi holokausti”.

Tosiasiassa nuo tänne luvatta ja kutsutta tulleet ovat länsimaihin päästyään tappaneet ja vammauttaneet täällä tuhansia viattomia länsimaiden kansalaisia. Väestöjenvaihto ja holokausti siinä kyllä on tapahtumassa, mutta uhreina ovat länsimaiset ihmiset, juutalaiset ja koko järkiperäinen yhteiskuntajärjestelmämme.

Pääministerin hätä vihapuheesta

Juha Sipilä (kesk.) sai Unkarin yleisradiossa ansionsa mukaan. Puhekanava Kossuthin ajankohtaislähetyksessä Suomen pääministeri valittiin hyväksi huonoksi esimerkiksi eurooppalaisesta poliitikosta, joka hyysää raiskauksia tekeviä maahanmuuttajia ja ”sylkee omaa kansaansa päin naamaa”.

Väite osui nappiin. Sipilä on yhdessä kokoomuslaisten sisäministeriensä kanssa kausaalisessa vastuussa hiljattain ilmi tulleesta Oulun joukkoraiskauksesta, Turun terrori-iskusta ja monista muista pakolaistulvan mukana syntyneistä rikoksista. Ne olisi aivan hyvin voitu estää kansainvälisiä sopimuksia tai säädöksiä rikkomatta: ottamalla sisärajavalvonta käyttöön. Ilman maahan päästämistä näitä rikoksia ei olisi varmasti tapahtunut.

Tässä valossa on irvokasta, että pääministeri neuvoi uudenvuodenpuheessaan Suomen kansalaisia pidättäytymään ”vihapuheista” ja omakädenoikeudesta.

Ei pitäisi pääministerin luoda maahan vihatekoja. On järjetöntä, että pääministeri Sipilä viitsii edes kuvitella kansalaisten sietävän suomalaisiin itseensä kohdistamaansa ripitystä, kun syyllisiä maassamme esiintyneeseen vihaan ja väkivaltaan ovat olleet etupäässä hänen itsensä tänne kutsumat maahanmuuttajat.

Sipilän mielipide lieneekin ymmärrettävissä toivomukseksi, että kansalaiset eivät suuttuisi hänelle itselleen, kun huomaavat hänen politiikkansa hedelmät.

Juha Sipilän ja sisäministerien hallinnollisella siunauksella maahamme tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat eivät ole vain paenneet väkivaltaa vaan tuoneet väkivallan ja turvattomuuden tänne (aiheesta täällä). Pakolaisina ja turvapaikanhakijoina esiintyneet ovat tappaneet ja pahoinpidelleet satoja ihmisiä Euroopassa, ja nopeimmin asiassa ovat viisastuneet Unkarin tapaiset kaakkoisen Euroopan maat, jotka ovat rakentaneet rajoille aitoja ja laittaneet ovensa säppiin.

Kun totuus suomalaisten ministerien tyhmyydestä tihkui tällä tavoin ulos myös ulkomailla, Helsingin Sanomat tietenkin lavasti asian toisin päin jutussa ”Sipilän kannanotto Oulun seksuaalirikoksista käännettiin Unkarin yleisradiossa raiskauksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien puolusteluksi”.

Ei se asia noin ollut. Unkarin yleisradiossa vain lopultakin sanottiin asia suoraan, niin kuin se on.

Ensin pääministeri kutsui tänne laumoittain vierasperäisiä tulijoita, joiden alkuperästä ja motiiveista ei ollut mitään tietoa, houkutteli heitä jopa taloonsa asumaan ja väkivallan alettua rehottaa ryhtyi kantamaan huolta ensisijaisesti syytettyjen oikeusturvasta sekä toruen suomalaisia ihmisiä, joiden joukossa on tietysti myös raiskausten ja terroritekojen uhreja, isiä ja äitejä. Sisäministeri Petteri Orpo halusi leimata pakolaisten motiivien arvioimisen ”rasismiksi”, vaikka syiden ja perusteiden tutkiminen kuuluu kaikkien asioiden järkiperäiseen tarkasteluun.

Helsingin Sanomat puolestaan riensi avuksi ja kaunisteli asian huolestumalla totuuden irti pääsystä. Sitten lehti vei kysymyksen median asemaa koskevalle metatasolle ja alkoi väittää ongelmien ytimeen pureutuvaa journalismia valemediaksi.

Helsingin Sanomien sorminäppäryys olisi naurettavaa, jos sen takana ei olisi pyrkimystä puolustella ihmisten hengelle, turvallisuudelle ja terveydelle vaarallista politiikkaa.

Jutun kirjoittanut toimittaja Pekka Hakala etsi tuekseen Helsingin yliopistosta Annastiina Kallius -nimisen ja ”väitöskirjatutkijaksi” tituleeraamansa neitosen, siis jatko-opiskelijan, jonka mukaan ”Unkarissa ei ole kyse lehdistönvapaudesta eikä valeuutisista vaan systemaattisesta propagandasta”.

Todellisuudessa asia on niin päin, että Helsingin Sanomien ja yliopistollisella rehulla ruokitun punavihreän tutkijakunnan omassa toiminnassa on kyse pelkästä agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta, joka on pohjimmiltaan propagandaa ja jolla ei ole vähäisintäkään tieteellistä eikä journalistista arvoa.

Totuushan on se, minkä Yleisradio tuli lipsauttaneeksi rientäessään Helsingin Sanomien ja Kalliuksen avuksi pitkässä ja henkilökohtaisia taustoja valaisevassa artikkelissa. Sen mukaan Annastiina Kallius opiskeli Unkarissa George Soroksen rahoittamassa oppilaitoksessa monikulttuurisuuspropagandaa ja ”rakastui iranilaissyntyiseen mieheen teatteriryhmässä. Yhdessä he olivat mukana perustamassa turvapaikanhakijoita auttavaa MigSzol-aktivistiryhmää.”

Tendenssitutkijalla on siis oma lehmä ojassa. Hän on ylirajaisen parisuhteensa vuoksi asian intressantti, niin kuin suuri osa muistakin yliopistolla keekoilevista moraalin messiaista, eikä häneltä siksi voi kuulla puolueetonta, objektiivista eikä asioita yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta tarkastelevaa mielipidettä. Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei ulkopolitiikkaa, maahanmuuttopolitiikkaa eikä väestöpolitiikkaa pidä tehdä avioliittoneuvojien logiikalla.

Ei ole todellakaan mikään ihme, että Unkarissa vihataan George Sorosta, joka tukee maahanmuuttoa pönkittävää valemediaa Euroopassa ja toimii samalla tavalla kuin Helsingin Sanomat ja yliopiston vihervasemmistolaiset tutkijanplantut, jotka eivät ymmärrä yhteiskunnallisista syy–seuraus-suhteista mitään.

Ilmaismainosta ja julkisuutta valtamedia myöntää moraaliposeeraajille, uhripääoman kerääjille ja hyvesignaloinnista eläjille, kun taas radiohiljaisuudella vaiennetaan niitä oikeita tieteenharjoittajia, joilla perusteltua sanottavaa on.

Näyttöä Helsingin Sanomien ala-arvoisuudesta antaa tapa, jolla se käy jatkuvaa informaatiosotaa yhtä puoluetta, Perussuomalaisia, vastaan. Tänään toimitus ratsasti kirjailijasta populistiseksi trollitehtailijaksi taantuneen Jari Tervon selässä, ja jouduimme kuulemaan raihnaista paheksuntaa sen johdosta, että Ville Tavio ja Laura Huhtasaari olivat verranneet EU:ta Neuvostoliittoon. – Voi voi.
 
Mikäli joku on nyt tyytymätön Viktor Orbánin vetämään politiikkaan, hänen olisi pitänyt aikanaan ymmärtää, että Euroopassa meneillään olevat mullistukset ovat suoraa seurausta siitä dynamiittityhmästä maahanmuuttopolitiikasta, jonka tuloksena tänne on päästetty kutsumattomia, täällä tarpeettomia, haitallisia ja väkivaltaisia vieraspopulaatioita.

Ja sitten ministerit, valtamedia ja puolikoulutetut töpselitokat yliopistolta viisastelevat, ettei näitä väkivallan tekijöitä ja raiskaajia saisi vihata. Sellainen ihminen, joka ei vihaa vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, systemaattista kulttuurin mädättämistä, sosiaaliturvamme hyväksikäyttöä ja rikollisuutta, on moraaliton tai sairas.


Jukka Hankamäki

FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki