Valtamedia käytti hyväkseen lapsia ajaakseen feminististä ”Suostumus2018”-aloitetta

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen juridisten seksisääntöjen muuttamiseksi, ja vihervasemmistolainen lehdistö iloitsi lain kiristyksestä avoimesti. Lisääväthän lain tiukennukset mahdollisuuksia myös seksiskandaaleilla ratsastamiseen, joka on toimittajien leipää.

Naisjärjestöjen ja ”Suostumus2018”-aloitteen pohjalta muokattu lainuudistus on ollut perusjuuriltaan juntturalla jo siksi, että seksuaalisuuden omaan olemukseen sisältyy pyrkimys ylittää sovinnaisuuden rajat.

Seksuaalinen kanssakäyminen on ylipäänsä mahdollista vain sovinnaisuusnormien rikkomisen ja kontrollin menetyksen kautta, mutta jälleen poliittinen valta koettaa laittaa seksuaalisuuden ankarampaan juridiseen valvontaan. Tämä tekee seksuaalisuuden normittamisesta perimmältään ihmisluonnon vastaisen ja dehumanisoivan hankkeen.

Kirjoitin aiheesta teoksessani Totuus kiihottaa, kun käsittelin valtamedioiden roolia seksuaalisuuden vaarallistamisessa. Ajatukseni eivät tietenkään miellyttäneet vihervasemmistolais-feminististä hallitusta, joka on pyrkinyt kriminalisoimaan seksuaalista aloitteellisuutta miesoikeuksien tappioksi. Kirjani luvusta 11 seurasi moraalipaniikki, sillä tutkimukseni on filosofinen ja noudattelee vain ja ainoastaan tieteellistä lähestymistapaa eikä normatiivis-sovinnaista arvokoodistoa.

Perussuomalaisessa puolueessa puolestaan järkytyttiin, koska kirjani ei edustanut seksuaalista ahdasmielisyyttä. Siellä ilmeisesti luultiin, että vastustaessani normiruuvien kiristämistä vaadin niiden höllentämistä pois kierteiltään. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse.

Paha vain, että myös oppositio on nyt rynnännyt yksissä tuumin kansalaisia kurittamaan tarkoitettujen lain kiristysten taakse. Myös Perussuomalaiset on saatu syömään hallituksen kädestä sen seksinvastainen ”Suostumus2018”-aloite. Miksi näin on?

Valtavirtamediassa, oikeusministeriössä ja maan hallituksessa on keksitty, että vihreiden feministien alulle panema ”Suostumus2018”-hanke voidaan saada näyttämään ”vastaansanomattomalta”, kun raiskauslainsäädännön kiristämistä ajetaan lastensuojelun verukkeella.

Näyttöinä tästä ovat esimerkiksi Helsingin Sanomien kesällä 7.7.2020 julkaisema ja toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittama lehtijuttu sekä aiheeseen 8.7.2020 liitetty pääkirjoitus. Niissä sekoitettiin vihreiden puolueideologiaa vastaavalla tavalla kaksi eri asiaa: raiskauksia koskeva yleislainsäädäntö ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Nämä ovat kuitenkin eri ilmiöitä ja myös rikoslain kaksi eri asiaa.

”Suostumus2018”-hankkeessa on kyse perimmältään aivan muusta kuin pyrkimyksestä vastustella lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Hankkeella esimerkiksi tehdään sinänsä laillisten pornokuvien lähettelystä ”seksuaalista ahdistelua” ja sitä kautta rangaistavaa. Tätäkin tavoitetta ajettiin läpi lastensuojelulla ratsastaen.

”Suostumus2018”-aloitteella myös käännettiin todistelutaakkaa: kun todistelu suostumuksen puuttumisen tai sen olemassaolon puolesta on käytännössä mahdotonta, joutuvat epäillyt osoittamaan, että mitään raiskausta ei ole tapahtunut. Tuomioihin riittää helposti vain uhrina esiintyvän ilmoitus oikeudelle.

Seksuaalisen normiruuvin kiristämisessä ei ole kyse vain ”koskemattomuuden suojan” vahvistamisesta vaan seksuaalisen ahdasmielisyyden levittämisestä ja seksin keinotekoisesta vaarallistamisesta – käyttäen verukkeena lastensuojelua.


Miksi lapsia ei pidä sekoittaa feministien miesvastaiseen hankkeeseen?

Miten asia sitten on? – Lakia ei tarvitse lasten osalta kiristää eikä muokata ”vapaaehtoisuuden puuttumista” korostavaksi, sillä alaikäisten tapauksessa ei syytteiden nostaminen ole nykyisenkään lain voimassa ollessa asianomistajien oman harkinnan varaista.

Lainuudistusta ei siis tarvita, sillä nykyisenkin lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on virallisen syytteen alainen rikos, jonka syyttäjä joutuu viemään oikeussaliin riippumatta osapuolten omasta tahdosta. Näin on silloinkin, kun alaikäisen oma tahto olisi syytteen nostamisen vastainen.

Jo tämä riittää osoittamaan, että ”Suostumus2018”-hankkeella ei edistetä seksuaalisen kanssakäymisen vapaaehtoisuutta vaan päinvastoin: pidätetään ihmisten seksuaalisia potentiaaleja valtion omaisuudeksi ja viranomaisvallan haltuun. Nimenomaan tämä on vastoin länsimaiseen itsemääräämisoikeuteen liittyvää self-ownershipiä eli käsitystä, että yksilöt omistavat itse keholliset ja henkiset potentiaalinsa.

Lapsiin liittyvän argumentaation ei tulisikaan olla lain uudistamisen pääsisältönä, mutta ministeriön työryhmässä lapsiarvoista on yritetty tehdä veruke kaiken seksuaalisen kanssakäymisen kiristelyyn ja kuristeluun. Näin on ilmeisestikin siksi, että hanke näyttäisi myös Perussuomalaisten kannalta hyväksyttävältä.

Puolueen tavoitteenahan on pitkään ollut lasten seksuaalisen hyväksikäytön vähentäminen. Palaankin asiaan kirjoitukseni seuraavissa luvuissa, kun selvitän, miksi tätä sinänsä perusteltua tavoitetta ei voida edistää lainuudistuksella, jolla kiristellään aikuisten välisen kanssakäymisen normeja.

Hallituksen ja oikeusministeriön tavoitteena näyttääkin olevan ajaa läpi kokonainen kasa erilaisia naisrauha-aloitteita käyttämällä hyväksi lapsia, tässä tapauksessa siis ”lastensuojelun” siivellä. Retorisesti etevää ehkä, mutta moraalifilosofisesti ei lainkaan kestävää.


Suostumus-hankkeella ahdistellaan tavallisia suomalaisia miehiä

Lainuudistuksen vaikutukset kohdistuvat etupäässä tavallisten suomalaisten aikuisten kanssakäymiseen. Toivonkin, että lukijoilta löytyisi malttia ymmärtää ajatuskulkuni, joilla osoitan, että lastensuojelu on vain tekosyyn asemassa ajettaessa feminististä hanketta. Hankkeen todellinen tavoite on aikuisten välisen seksuaalisen aloitteellisuuden tukahduttaminen ja kriminalisointi, joka kohdistuisi etenkin miehiin. ”Miestähän ei voi raiskata” (Jörn Donner).

Palautetaanpa mieleen, mistä suurin osa lainuudistuksen motiiveista kumpusi. – Aivan oikein: Lähi-idästä tulleiden turvapaikanhakijoiden tekemistä lapsiraiskauksista.

Niiden vuoksi muiden muassa Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa – jotka ovat maahanmuutosta pahimmin kärsineitä maita – ovat jo kiristäneet lakiaan ja saattaneet voimaan suostumushankkeen kaltaiset normit.

Ne ovat kuitenkin kääntyneet kahleiksi kantaväestön omaan käyttäytymiseen, eikä niillä ole ollut juuri mitään vaikutusta maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin.

Selityskin löytyy: intohimorikoksia tehdään perimmältään muista syistä kuin järkiperäisen seurausharkinnan pohjalta. Niinpä myös oikeusministeriön hiljattain julkaisemassa arviomuistossa 7/2018 todettiin (s. 32), että rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta intohimorikollisuuden esiintyvyyteen.


Pitäisi torjua haittamaahanmuuttoa eikä kiristää seksuaalinormeja

Mihin sitten pitäisi puuttua? – Vastaukseni: lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten yleisen esiintyvyyden nousu johtuu Suomeen tulvineesta haittamaahanmuutosta.

Näin ollen reaktion pitäisi kohdistua vaikuttavaan juurisyyhyn. Pitäisi siis estää sellaisten ihmisten tuloa tänne, joiden rikoksentekoalttius tiedetään tilastollisesti toistakymmentä kertaa kantaväestöä korkeammaksi. Valtavirtamedia on myös itse joutunut nämä erot raportoimaan.

Ei siis pitäisi tuomita ankarammin raiskauksia vaan estää tänne saapumasta raiskaajia. Raiskausrikoksen tehneitä pitäisi myös poistaa maasta. Vaikutuksen pitäisi kohdistua aiheuttaviin syihin, eikä pitäisi kiristää seksuaalinormeja yleisesti.

Nimittäin jos ihmisten päähän jatkuvasti taotaan viranomaisviesteillä ja valtamedian toitotuksella sitä, kuinka ”pahaa” ja ”epäilyttävää” kaikki seksi on, myös kantaväestöön kuuluvat kunnon ihmiset lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen. Psykologinen vaikutus on tuhoisa.

Olennaista ”Suostumus2018”-hankkeessa on, että sillä on vedetty matto kaikenlaisen seksuaalisen aloitteellisuuden alta. Ajatelkaa nyt: pornokuvan lähettämisestä rikos, viattomasta flirtistä rikos ja niin edelleen. Eräs professori tuossa jo pohtikin, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi ryhtyä, jos sitä ei saa enää edes ehdottaa, vaan sekin tuomitaan ahdisteluna.

Juuri sitä rataa syntyy sosiaalisessa mediassa epätoivoaan tilittäviä incel-miehiä ja seksuaalisilla markkinoilla itsensä ylihinnoittelevia tai -arvottavia naisia, jotka kyräilevät kaikkia ja joita kaikki  karttavat. Siksi ei ole ihme, miksi ”suomalaisten oma syntyvyys on vajonnut nälkävuosien tasolle”.

Viimeksi mainitusta lauseesta olen kiitollinen eräälle mediatutkimustani esilukeneelle Suomen Perustan vaikuttajalle, ja antauduinkin laittamaan sen samassa muodossa kirjani sivulle 240. Olemme siis samaa mieltä!

Seksin vähentymistä länsimaissa ihmettelee huuli pyöreänä myös Helsingin Sanomien toimitus Yhdysvalloista saatujen näyttöjen perusteella.
 
No, eipä suomalaisten syntyvyydellä näy pidettävän väliä, kun ”uudet sukupolvet” tulevat. Perverssiä on, että median kielessä ”nuoret” ja ”maahanmuuttajat” ovat alkaneet merkitä samaa, ja niitä käytetään huolettomasti toistensa synonyymeinä. He kyllä lisääntyvät.


Suostumus-hankkeella kylvetään feminististä ahdasmielisyyttä

Suostumus2018-hanke on yhtä perusteeton kuin kaksiarvoisen sukupuolieron kiistämiseen tähtäävät lakihankkeet, joilla yritetään repiä suomalaisten henkilö- ja muut sukupuolieroa osoittavat paperit. Mikäli sukupuoltakaan ei saa enää kysyä mutta ei myöskään olettaa, mitä asiasta oikein pitäisi ajatella?

Myös Perussuomalaisessa puolueessa kannattaisi herätä huomaamaan, mitä hallitus on nyt ajamassa ”lastensuojelun” varjolla. Oikeusministeriössäkään kukaan ei näytä olevan kiinnostunut siitä, että lainuudistuksen takana oleva vihervasemmisto on ajamassa sukupuolen korjaushoitoja alaikäisille, siis ihmisille, joiden sukupuoli-identiteetti on vielä kehittymätön.

Siitä olisi syytä olla oikeasti huolissaan, niin kuin olenkin kirjani Totuus kiihottaa sivuilla 229–234. – On tainnut jäädä tuokin kohta useimmilta lukematta tai ymmärtämättä. Feministien julistuksissa kaksiarvoinen sukupuoliero tunnustetaan merkityksilliseksi aina, kun he pyrkivät edistämään sukupuolen vaihtamista tai korjaamista toiseksi. Mutta matkalla tasa-arvoon he yrittävät häivyttää sukupuolieron kaksiarvoisuuden ja siitä johtuvat biologiset ominaisuudet kokonaan pois väittämällä, että sukupuoliero ei saa merkitä mitään esimerkiksi työelämässä. Melkein on kuin selittäisi tasauspyörästön toimintaa.

Mutta takaisin lainuudistukseen. Raiskauslainsäädännön kiristämisen vaikutukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin ihmisiin ja erityisesti heidän nais–mies-suhteisiinsa, joissa kärsitään jo nyt feministien ylivallasta. Näyttönä tästä ovat alistuvan cuck-mieskulttuurin syntyminen ja ”miestapaisuudeksi” haukutun aloitteellisuuden halveksunta mediassa.

Feministen harjoittamaa sosiaalista syyllistämistä, nälvimistä, nalkutusta ja henkistä väkivaltaa ei kukaan näytä tunnistavan seksuaaliseksi ahdisteluksi – pois lukien ehkä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman teoksen Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007) useat mieskirjoittajat.

Myös miesasiamiehuudesta on tullut vain käänteistä feminismiä, joka kerjää, alistuu ja äestää järjestöjyränä feministien miehittämässä tasa-arvohallinnossa. Tasa-arvopolitiikan feministisen kallistuman puolestaan todisti tohtori Pasi Malmi väitöskirjassaan.

”Suostumus2018”-hankkeella ja sitä myötäilevällä lainuudistuksella siis poljetaan miesten kulkusia, sillä mies on fysiologisesti se, joka heteroseksissä useimmiten tekee työn ja on sitä kautta se aloitteellisempi ja syyllistetympi osapuoli.

Kun tuloksena aloitteellisuudesta on pelkkiä sähköshokkeja, aloitteet sammuvat ennen pitkää pois, ja tuloksena on kurjuutta sekä kosmonautinkovia tasa-arvolla tykittäviä tätinaisia, jotka potevat seksuaalista tyydyttymättömyyttä hapan ilme naamallaan.

Keskusteluista näyttää puuttuvan myös oivallus, että seksuaalimoraalia ei koskaan voida luoda ulkoisten normien, uhkien, pakkojen eikä rangaistusten varaan, vaan asioista päättävät aina yksilöt tapauskohtaisesti oman käyttäytymisensä pohjalta.

Seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvien normien ei pitäisi kuulua eduskunnalle eikä julkiselle vallalle lainkaan, sillä kyse on syvälle yksityisyyden piiriin ulottuvasta asiasta. Mitä enemmän asiaan puututaan poliittisesti, sitä pahemmiksi myös asiaan liittyvät mahdolliset ongelmat kärjistyvät, joten eduskunnan osoittama lainsäädännöllinen, kurinpidollinen ja normatiivinen lähestymistapa on kaikista mahdollisista tarkastelutavoista psykologisesti typerin.

Nähdäkseni tähänastinen raiskauslainsäädäntö on ollut kohdallaan, eikä sitä olisi ollut tarvetta muokata. Myös rangaistusasteikon kiristäminen on turhaa, sillä nykyisinkin asteikosta sovelletaan lähinnä sen alapäätä – yläpäätä ei käytetä juuri ollenkaan (älköön kukaan ymmärtäkö tätä kaksimielisesti).

Seksin jatkuvasta vaarallistamisesta puolestaan kirjoitti etevästi Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen käytännöllisen filosofian väitöskirjassaan.

Arkistokuvaa: heteromies Tommi Paalanen ja allekirjoittanut populistisesti vapaamielisessä hyväntekeväisyystapahtumassa. Kuvani saa painaa vaikka Vinlayssonin lakanoihin.

Ajan siis avoimesti myös heteroiden etuja ja asioita, sillä olenhan aina sorrettujen puolella. Juuri se on sitä identiteettipolitiikkaa ja intersektionaalisuutta. Mitä nämä käsiteturilaat sitten oikein ovat? – Katsokaa mediatutkimukseni Totuus kiihottaa luvusta 12.


Varsinainen helmi

Muun muassa edellä mainitsemistani syistä ”Suostumus2018”-hanketta ei olisi pitänyt edistää eikä hyväksyä, ja kirjoitinkin uudistusta vastaan muun muassa täällä. Oikeudellisten vaikutusten pitäisi kohdistua rikosten tekijöihin eikä kiristää kaikkea seksuaalisuutta koskevaa normistoa yleisesti. Tämä merkitsee ensinnäkin, että nykyistä lainsäädäntöä pitäisi soveltaa täsmällisemmin ja kohdennetummin, ja toiseksi: Suomeen ei pitäisi päästää rikoksia tekeviä ryhmiä, ja heitä pitäisi heitellä täältä lennokkaammin pois. Normien kiristysten kurjat syyt ovat maahanmuutto-ongelmassa.

Kaikki ovat varmasti tietoisia siitä, että Suomessa ei vielä parikymmentä vuotta sitten tunnettu muun muassa sellaisia ilmiöitä kuin joukkoraiskauksia. Ne olivat äärimmäisen harvinaisia, ja myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli pedofilian merkityksessä verraten harvinainen rikos, ja sairausluokitus sillä on edelleen.

Sen sijaan joukkoraiskauksilla ja alaikäisten nuorten seksuaalisella hyväksikäytöllä on ilmeinen yhteys rikoksia tehneiden kulttuuriin, jossa sillä on rituaalinen ja ulkomaalaisten miesten valtaa osoittava merkitys. Ilmiötä pidetään uutena ja käsittämättömänä juuri siksi, että sen yhteyttä erääseen vieraaseen kulttuuriin ja uskonnolliseen perinteeseen ei tunneta, tunnisteta ja tunnusteta.

Suomessa menetellään Espanjan, Britannian, Saksan ja Ruotsin tapaan sokeasti, mikäli vain yleisesti kiristetään sinänsä moitteetonta ja vapaamielistä seksuaalikultturiamme rajoituksilla, jotka kääntyvät viime kädessä kohti meitä itseämme, toisin sanoen kantaväestöä, vastaan. Tiedämme toki muutenkin, miten täällä tulee elää. Funktionalistisen käsityksen mukaan kansan omaa käyttäytymistä tulisi pitää ohjenuorana myös muodollisille normeille, ja juridisten normien hyväksyttävyyden perusta on juuri kansan omassa käyttäytymisessä, sillä missään muussakaan se ei voisi kansanvaltaisessa valtiossa olla.

Sen sijaan jatkuvalla seksuaalisten vapauksien pois korventamisella tuhotaan myös feminismin 1970-luvulta asti aikaansaamia myönteisiä tuloksia. Ajoista, jolloin feministit polttivat pikkupöksyjään seksuaalisen vapauden puolesta, on taannuttu kauas, kun feministit vaativat nyt seksuaalista käyttäytymistä huurteeseen vain siksi, että heidän maahamme peräämät seksuaalirikolliset saataisiin kuriin. – Ei mitään ristiriitaa havaittavissa?

Ongelma on tullut ulkopuoleltamme maahanmuuton ja monikulttuuri-ideologian muodossa. Vieraisiin kulttuureihin liittyvät käytännöt ja tavat ovat johtaneet konformismiin, eli yhteensovittamisen paineeseen, joka näkyy normien ankaroittamisena. Näin on jälleen saatu kurjaa näyttöä siitä, miten maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia eivät lisää vapauksia vaan vähentävät niitä luoden painetta kulttuuriseen monoliittiin, toisin sanoen yksiarvoisuuteen, joka on totalitarismin muoto.

Sokerin asemasta näiden ajatuskulkujen pohjalta löytyy todellinen helmi. Nimittäin seksuaalisten normien kiristäminen ajaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten etua. Syyllistyttyään Suomessa raiskauksiin he joutuisivat omassa maassaan hirsipuuhun, ja juuri tämä seikka estää palauttamasta heitä kotikonnuilleen.

Nimittäin Suomesta ei saa palauttaa ketään minnekään, missä on kuolemanuhka olemassa. Näin osoittautuu, että heidän suorastaan kannattaa rötöstellä Suomessa, sillä se takaa heille oleskeluoikeuden täällä, eikä myöskään Maahanmuuttovirasto voi tehdä enää mitään heidän palauttamisekseen lähtömaihinsa. Mitä ankarampia rangaistukset ovat, sitä paremmin on hotellihuone taattu. Etevää rikollisten asianajoa tämäkin, mutta vihervasemmistohan osaa.


Aikuiset eivät tarvitse lapsenvahteja

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, ja ankara sanktiointi saattaa lopulta ohjata myös tavallisia kansalaisia syyllistymään rikoksiin. Kun kaikki on määritelty rikolliseksi, välinpitämättömyys kasvaa, ja yhteiskunnanvastaisuus voidaan kokea myös myönteisenä. Näin rikollisuus, kuten seksin ehdottaminen, saatetaan kokea jälleen suositeltavana!

Se näet viestittää, että ihminen on haluttava, himoittava ja jopa kaunis. Mikä rikos! – Ainakin rumien ja ei-haluttujen kadehtijoiden mielestä.

Ikävää on, että poliittisessa hallinnossa, mediassa ja myöskään Perussuomalaisessa puolueessa ei ole kyetty ymmärtämään tiettyjä yhteiskunnallisia kausaaliyhteyksiä tai niiden puuttumisia. Asiat eivät suju läheskään aina niin, että jonkin normin kiristäminen johtaa automaattisesti toivottuun käyttäytymisvaikutukseen. Se voi johtaa jopa toiveiden ja odotusten vastakohtiin.

Siksi ei pidä toimia niin, että asiat vain vaikuttaisivat hyviltä ja tehokkailta, vaikka ne eivät tosiasiassa niin tee. Toiveiden ajatuminen sisäisiin ristiriitoihin puolestaan on ideologisen ajattelun tunnusmerkki.

Tiedän kyllä, että Perussuomalaisen puolueen tavoitteena on ollut eliminoida lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta ”Suostumus2018”-aloitteen mukainen lakiesitys ei sitä tavoitetta edistä. Päämäärä voi olla kannatettava, mutta menetelmä on väärä. Vaikutukset kääntyvät lähinnä vastustamaan suomalaisten aikuisten keskinäistä seksuaalista aloitteellisuutta.

Poliitikkojen kannanottoja näyttää leimaavan oletus, että kaikenlainen seksuaalisuuden rajoittaminen ja kieltely ovat hyväksi.

Kyseessä on kuitenkin assosiaatioharha, joka nojaa käsitykseen, että niukkuus nostaa arvoa. Tämä voi pitää paikkaansa vain kielletyn hedelmän houkutuksen kautta. Siihen viittasinkin, kun puhuin kirjassani Totuus kiihottaa pihtauspolitiikasta. Kaakaonkin hinta nousee, kun kielletään sen viljeleminen, ja löysätkin banaanit näyttävät hyviltä, kun parempia ei saa tuottaa. Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä kansa ajattelee tästä.

Myöskään kaikki seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämättä hyvää, eikä elämä ole Eldorado, mutta suomalaisten keskuudessa ei uhkana ole nähdäkseni koskaan ollut liiallinen vapaamielisyys. Varaa kontaktien luomiseen on, ja perusteet esitin yksityiskohtaisesti jo valemediaan kohdistamassani tutkimuksessa. Siitä olen täysin varma, että mikään sensuroiminen ei varmasti edistä yhteiskunnallista hyvää.

Kukkaselta ei kysytä suostumusta. Kimalainen toteuttaa luonnon käskyä.

Mikäli ihmisten luonnollinen käyttäytyminen (kuten seksi ja siihen liittyvä aloitteellisuus) tehdään vähä vähältä rangaistavaksi, liikkumatila kapenee. Psykologiset vaikutukset ovat kielteiset, ja nautintojen kokeminen vähenee.

Myös lapsille ja nuorille annetaan signaali, että seksissä on jotain tuomittavaa ja pahaa. Tämä noudattelee tietenkin synnillisyyttä alleviivaavaa kristillistä käsitystä ihmisten luonnollisperäisestä käyttäytymisestä.

Sillä ei tulisi olla tekemistä kansallismielisen ajattelun kanssa, sillä kansallismielinen filosofia ei perustu hiekka-aavikoilta kotoisin oleviin uskontoihin vaan näkemykseen ihmisen luonnollisuudesta ja luonnonvaraisuudesta. Siihen puolestaan sisältyy myös seksuaalisuus, jolla on nautintojen tarjoamisen lisäksi tehtävänsä myös väestön uusintamisessa.

Paha sanoa, mutta feministien suostumushanke on kukkahattutätien kieltolakiprojekti, jolla karkotetaan kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Lakihankkeen psykologisia vaikutuksia ei ole ajateltu lainkaan. Niinpä en toivoisi myöskään lasten joutuvan elämään aikuisina yhteiskunnassa, jossa kaikenlainen seksuaalinen aloitteellisuus on tehty rikokseksi niin kuin Orwellin romaanissa, jossa Winston Smithin kiusana oli Seksinvastainen Liitto.


Sanoja ei saa syödä eikä sensuroida

Muun muassa edellä maitsemistani lähtökohdista olen vastustanut ”Suostumus2018”-aloitetta, ja laadinkin jo hankkeen tultua julki 25 kohdan luettelon syistä, joiden vuoksi Vihreiden Naisten hanketta ei pitäisi miltään osin hyväksyä. Kirjoitus löytyy täältä, täältä, täältä ja täältä.

Otin asiaan kantaa myös kiusallisen suositussa mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jonka luvussa 11 diskurssianalysoin parikymmentä Helsingin Sanomien ja muun valtavirtamedian juttua aiheesta.

Harmillista kyllä, argumentaatiotani ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää, mikä osoittaa toimittajakunnan ja poliitikkojen matalamielisyyttä. Kansalaispalaute on sen sijaan ollut ilahduttavan kannustavaa, ja olenkin yllättynyt, kuinka hyvin asiaa koskevat näkemykseni ymmärrettiin politiikan kentällä aivan tavallisten ihmisten keskuudessa.

Olen edelleen täsmälleen sitä mieltä, mihin päädyin tieteellisen analyysin pohjalta mediatutkimuksessani, enkä ole kritiikinkään jälkeen nähnyt syytä muuttaa näkemyksiäni. Sen sijaan kaikkien ajattelevien ihmisten kannattaisi tulla asiassa edustamilleni linjoille.

Nähdäkseni perussuomalainen puolue teki kurjasti lopettaessaan kirjani jakelun opetusministeriön aloittaman ja Suomen Perustaan kohdistaman taloudellisen uhkailun ja kiristämisen vuoksi. Tapaus on hullunkurinen sikäli, että päivää ennen julkaisemista olimme Suomen Perustassa kaikki yksimielisiä teoksen sisällöstä ja käsittääkseni myös sen seksuaalipoliittisista osioista. Siinä valossa julkaisijan harjoittama jakelun keskeyttäminen on surkuhupaisaa sanojen syömistä.

Valtavirtamedian skandalisoitua asian itselleen tyypillisellä kohulla puolue ilmeisesti säikähti, ja imagoseikat laitettiin ajattelun edelle, tietenkin valtamedian orkestroimina. Tapaus osoitti valtavirtamedian kyvyttömyyttä aihepiiriä koskevaan filosofiseen analyysiin ja kriittisyyteen.


Tiedepoliittinen ahdistelu lopetettava ja tehtävä rangaistavaksi

Olen esittänyt teokseni opetusministeriölle tavoittelemaan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa. Lisäksi olen ilmoittanut kirjani kilpailemaan Kirjasäätiön Tieto-Finlandiasta ja jatkossa myös Bonnierin Suuresta Journalistipalkinnosta. Kirjani sensuroimisen ilmoitan kamppailemaan Electronic Frontier Finlandin Isoveli-palkinnosta ja Päivän Byrokraatti -palkinnosta.

Odotan tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelta julkista anteeksipyyntöä minulta ja Suomen Perustalta hänen harjoittamansa taloudellisen uhkailun vuoksi.

Tieteenfilosofisesti ja metodologisesti katsoen tutkimusten tuloksista pitää tutkijoiden itsensä päättää tutkimusprosessissa. Tulosten relevanssista puolestaan ei pidä päättää valtiorahoittajan alku- tai loppusanoissa saati poliittisen ministerin henkilökohtaisilla mielipiteillä, vaan tieteellisissä keskusteluissa.

Esittämieni vasta-argumenttien tukahduttamispyrkimys on ollut mielipuolista siksikin, että sensuurilla tai sen uhalla estetään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelua sekä menetellään perustuslain vastaisesti. Taloudellinen painostus vaikuttaa kauaskantoisesti tutkijoiden haluun esittää kriittistä ajattelua. Se vaikuttaa tuhoisasti myös tieteen ja tutkimustoiminnan vapauteen.

Tasa-arvopolitiikan vääristymisestä kertoo, että jokainen tässä tekstissä mainittu feminismikriittinen tutkijamies on saanut peräänsä hyvin palkatun tätiarmeijan sanottuaan jotain kriittistä feministisen tiedepolitiikan tai naistutkimuksen puolueellisuudesta. Näin on käynyt myös filosofi Peter Boghossianin (et al.) nerokkaassa tempauksessa (aiheesta mediatutkimukseni luvussa 17 ja täällä).

Olen kirjoittanut aiheesta toistuvasti aiemmin, ja kaikki näkemykseni ovat pitkän pohdinnan tuloksia sekä seurauksia systemaattisesta ajatusjatkumosta. Esimerkiksi teoksessani Seksit selviksi (2007) osoitin kaksiarvoista sukupuolieroa kieltämään pyrkivän naistutkimuksen epätieteellisyyden, ja kirjoitus sisältyy pääpiirteissään myös kokoelmaani Filosofiset viuhahdukset. Artikkelissani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla” (2004) puolestaan osoitin tuloaan tehneiden pervoväitöskirjojen lahot kohdat tavalla, jonka tuloksena sain feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleni.

Vaikka mediatutkimukseni ei kohdistukaan ensisijaisesti feminismiin eikä naistutkimuksena esiintyvään tiedepolitiikkaan, on esittämäni arvostelun merkitys ilmeisesti edelleen korkea, ainakin päätellen siitä hulluudesta, jonka tuloksena tuplatohtorista on pyritty vääntämään valemediassa jonkinlainen ihmishirviön kaltainen irvikuva.

Brutaalia on, että hiljaisuutta on ollut vaatimassa alikvalifioitunut virkamies-, poliitikko- ja toimittajakunta, jolla itsellään ei ole vähäisintäkään osoitettua tieteellistä pätevyyttä. Ehkä juuri siinä näkyy se sekopäinen vyörytys, jolla punavihreä tiedehallinto on ahdistellut minua jo neljännesvuosisadan ajan.

Aiheesta enemmän

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?
Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?
25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?


Kirjallisuutta

Jukka Hankamäki, Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Helsinki: Suomen Perusta [julkaisijan itsesensuroima], 2020.

---, Seksit selviksi – Onko naistutkimus tiedettä, filosofiaa vai poliittinen ideologia? Helsinki: Feenix, 2007.

---, Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkeistä. Helsinki: Feenix, 2007.

Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.), Mies vailla tasa-arvoa. Helsinki: Tammi, 2007.

Henry Laasanen, Naisten seksuaalinen valta. Helsinki: Erottaja, 2008.

Pasi Malmi, Discrimination Against Men – Appearence and Cause in the Context of a Modern Welfare State. Väitöskirja. Rovaniemi: University of Lapland, 2009.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteiden näkökulmasta. Helsinki: Terra Cognita, 2006.

Tommi Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus – Tutkielmia liberaalista etiikasta. Väitöskirja. Helsinki: Sexpo-säätiö, 2015.

Moraalin messiaat seksuaalisuutta sosialisoimassa

Kuuluisa kirjailija Oscar Wilde lausui vuonna 1893 julkaistussa teoksessaan Teleny seuraavasti:

”Nähdessään ystävättärensä valtavan läskimassan hyllyvän hänen ruhonsa molemmin puolin riutunut huorankuvatus kohotti kätensä ja sivalsi häntä kipakasti persuuksille, mutta hänen kätensä upposi kuin voivuoreen.” (s. 59, suom. Erkki Vainikkala)

Kirjailija tuomittiin vuonna 1895 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ”kansakunnan nuorison turmelemisesta”. 

Noista ajoista on kulunut toista sataa vuotta, mutta viktoriaanisen ajan ahdasmielisyys jatkaa kummitteluaan Suomen sosialistihallituksen valmistelemassa rikoslain kokonaisuudistuksessa, joka perustuu suurelta osin Vihreiden Naisten alulle panemaan ”Suostumus2018”-hankkeeseen.

Koska kyseessä on kansalaisaloite, se uskottelee, että kyseessä on mukamas koko kansan toivoma lainuudistus, vaikka niin ei tietenkään ole.

Punavihreässä Yleisradiossa ilmeisesti toivotaan lainuudistuksen läpimenoa, sillä Yle julkaisi 2.10.2021 naistoimittajansa Aliisa Ristmeren kirjoittaman jutun, jonka mukaan ”[m]oni homomies on turtunut kalukuvien virtaan, mutta Eino Nurmiston herätti metoo-liike – nyt hän haluaa kunnon käytöstavat homojen deittikulttuuriin”.

Yle yrittää siis jauhottaa homotkin feministisen ”Me too”-hankkeen ja sen suomalaisten ”Suostumus2018”-jatkojen taakse. Mielipidemannekiinikseen toimittelijatar kohotti netti-influensserin, jonka ahdasmielisyydestä ja feministisyydestä hän lavasti esikuvan ”oikeanlaiselle” homokulttuurille.

En pysty suurellakaan vaivalla näkemään, että homojen deittailukulttuurissa olisi ollut mitään pielessä, ellei sitten ajatella liiallista varovaisuutta, ujoutta ja arkuutta sekä kaikenlaista pieteettiä, jolla homot rajoittavat itseään, kun sisäistetty homofobia on mennyt oman ihon alle.

Ylen jutulla kuitenkin lyödään lisää löylyä ”Me too”-kampanjoinnin kiukaalle. Toivotaan, että homotkin saataisiin vauhkoontumaan ”Suostumus2018”-hankkeesta.

Jutussa oli haastateltu ”kirjailijaksi” tituleerattua nuorehkoa homomiestä Eino Nurmistoa, joka julkaisi jokin aika sitten homoille suunnatun käytösoppaan. Siinä hän tilittää omia käsityksiään, kuinka toisten homojen pitäisi toimia ja minkälaisia sääntöjä, ohjeita ja normeja muiden homomiesten täytyisi hänen mielestään noudattaa.

Toinen juttua varten haastateltu oli muuan Mikko Ala-Kapee, joka oli löydetty Pirkanmaan Setan toimistolta ja edustaa transvestiittejä. Molemmat haastatellut purkivat jutussa omia traumojaan itse kokemastaan ”seksuaalisesta häirinnästä”. Jutussa julistetaan, että ”[s]eksuaalinen häirintä on koko yhteiskuntaa läpileikkaava ongelma”!

Omien 35 vuotta jatkuneiden havaintojeni mukaan seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole olleet homoyhteisön sisällä koskaan minkäänlaisia ongelmia.

”Ongelmalliselta” seksuaalisen seuranhaun on saanut näyttämään queer-teorian, woke-aktivismin, intersektionaalisen feminismin ja standpoint-teorian kylvämä epäluuloisuus, kyräily, vainoharhaisuus ja kipuilu, joiden mukaisesti kaikki elämään luonnollisina kuuluvat asiat nähdään vallan ja alistamisen näkökulmasta: ahdisteluna, sortona ja häirintänä.

Pahinta ahdistelua ja häirintää onkin ollut vihervasemmistolaisten Mimoosojen ja muutamien patakonservatiivien yhteinen pyrkimys rajoittaa vapaata seksuaalista kanssakäymistä ja seuranhakua.

Juttu on nähdäkseni Yleisradion verkkosivuilla vain, koska siten Yle koettaa vyöryttää myös homot vauhdittamaan feministisen lainkiristyksen läpimenoa eduskunnassa. Tämän merkiksi jutun lopussa on nettilomake, jolla kannustetaan kertomaan homomiesten mahdollisesti kokemasta ”seksuaalisesta häirinnästä” – ei kuitenkaan siitä, että häirintää ei ole, eikä siitä, millä tavalla moinen kampanjointi sinänsä häiritsee ihmisten seksuaalisia vapauksia.

Kerrataanpa, mihin Vihreiden Naisten ”Suostumus2018” -lakialoitteella tähdätään.

Sillä tavoitellaan ilman vastaanottajan lupaa lähetetyn eroottisen kuvaviestin saattamista rikosoikeudellisesti rangaistavaksi. Eli jatkossa olisi sakkojen paikka, jos lähetät oman (sinänsä laillisen alastonkuvasi) chattiviestittelyssä toiselle ilman nimenomaista pyyntöä tai lupaa.

Rangaistavuuden vaatimukset juontavat juurensa dekonstruktionismiin sisältyvästä käsityksestä, että puhujan tarkoitus ja vastaanottajan tulkinta ovat täysin samanarvoisia ja että vastaanottajalla on oikeus ymmärtää viesti omalla tavallaan. Tosiasiassa kyseinen diskursiivinen käsitys kumoaisi viestinnän koko idean, joka on, että viestien ymmärtämiseksi on tärkeää tietää lähettäjän intentiot, eli aikomukset ja tarkoitukset. Tätä postmodernit feministit eivät hyväksy vaan ummistavat korvansa.

Eroottisen flirttailun lisäksi aiotaan rangaistavaksi tehdä myös ilman nimenomaista lupaa tapahtuva koskettaminen. Ja seksin ehdottamisestakin voidaan tehdä ahdistelurikos!

Isompiin asioihin sisältyy ”ilman selvää suostumusta” aloitetun seksuaalisen kanssakäymisen määritteleminen ”raiskaukseksi”.

Kerrataanpa myös, miksi ”Suostumus2018”-hankkeen ehdotuksia ei pidä hyväksyä.

1) Vakavin argumentti liittyy todistelun ongelmaan. Näyttöjä on viimeksi mainituissa tapauksissa vaikea osoittaa, ja siksi tuomioihin riittäisi helposti pelkkä kantajan tai uhrin ilmoitus oikeudelle. Koska tilanteessa olisi sana sanaa vastaan ja tuomioistuimilla on taipumus uskoa vääryydestä valittajia, tulisi lailla pamputtamisesta automaatti, mikä johtaisi tuomioistuinten käyttämiseen kaunan tai koston välineinä.

2) Näyttöongelma johtaisi myös todistelutaakan kääntymiseen, eli siihen, että epäillyiltä alettaisiin perätä todisteita, joiden mukaan rikosta ei ole tapahtunut ja syytetty on käyttäytynyt kaikin puolin nuhteettomasti ja kunniallisesti! Todistelutaakan vierittäminen epäillylle on oikeuskäytäntömme vastaista.

3) Tähän ongelmaan varautuen vihervasemmistolaistunut oikeuslaitos on jo jakanut todistelutaakkaa ja vesittänyt prosesseja alkamalla hyväksyä yhden todistajan todistukset, mikä on huononnus oikeusvarmuutta ajatellen.

4) Hankkeen ajajien pahimmat vinksahdukset liittyvät seksuaalisuuden olemukseen. Seksuaalinen kanssakäyminen ja kontaktinhaku eivät ole typistettävissä yksiselitteisiksi suostumuksiksi tai kieltäytymisiksi, sillä viestintä on suureksi osaksi ei-kielellistä eikä perustu sopimusten tapaisiin allekirjoituksiin. Seksuaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä viestintä ei ole sillä tavoin tiedollista tai yksikäsitteistä, että sitä voitaisiin pitää ”selvän suostumuksen” tai kieltäymyksen mukaisena.

5) Käsitys, että vain toisen osapuolen pitäisi määritellä sopivuuden rajat omalla kielteisyydellään tai myönteisyydellään, on perimmältään samanlaista, kuin vihervasemmistolaisten yleinen pyrkimys määritellä, mitä viestien lähettäjät tarkoittavat viesteillään ja mitkä niistä ovat oikeutettuja ja mitkä eivät. Kanssakäymisen merkityksistä päättäminen ei ole kuitenkaan vain heidän asiansa.

6) Oikeistoliberaalin ajattelun näkökulmasta suostumus on nimenomaan sitä, että yksilöt keskenään päättävät seksuaalisesta kanssakäymisestään vapaasti, eikä siihen tarvita valtiovallan puuttumista. Sen sijaan vihervasemmistolaisessa feminismissä ajatellaan niin, että yksityisten ihmisten petipuuhista pitää valtiovallan päättää. Niin nytkin.

7) Ei ole mitään perusteita näkemykselle, että vain toisen osapuolen pitäisi voida ratkaista seksuaalisen kanssakäymisen sopivuus, normit tai ehdot, mutta siihen ”Me too”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet tähtäävät. Lakiehdotus sekoittaa toiminnan tarkoitukset niin, että se mahdollistaisi hyväilytarkoituksessa tehtyjen tekojen kääntämisen merkitykseltään ahdisteluksi. Tosiasiassa teon juridisen ja moraalisen hyväksyttävyyden selvittämiseksi olisi asioita tarkasteltava aina tekijän intentioiden näkökulmasta. Lakiesityksessä näkökulma yritetään kääntää niin, että toinen osapuoli voisi ratkaista, mitä tekijä tarkoittaa. Tämä ei ole oikeusfilosofisesti hyväksyttävää.

8) ”Avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta” tehtiin jo vuosia sitten virallisen syytteen alainen rikos, eli nykyisin syyte voidaan nostaa jopa uhrin tai asianomistajan tahdon vastaisesti. Tämä toi syyttäjäviranomaiset ihmisten makuuhuoneisiin, mikä ei ole välttämättä kenenkään etu. Valtiovallan interventio ihmisten suhteisiin ollaan viemässä liian pitkälle.

9) Asian käsittely mediassa, eduskunnassa ja sosialistien hallitsemissa tieteissä on hakoteillä siksi, että suostumuksen olemusta ei ole pohdittu. Jos seksuaalista kanssakäymistä pakotetaan rukoilemaan toiselta osapuolelta, kyse ei ole suostumuksellisesta asiasta lainkaan, vaan asia kääntyy niin, että kyse onkin toisen osapuolen harjoittamasta panttauksesta, pihtauksesta, pakotuksesta ja vallankäytöstä.

10) ”Suostumus2018”-hankkeesta keuhkoajat eivät ole osoittaneet vähäisintäkään suostumusta toisenlaisten ajatusten ymmärtämiseksi, mutta he vaativat suostumuksen anelemista heiltä itseltään.

11) Koskettaminen on perimmältään kaunis asia, eikä sitä pidä nähdä automaattisesti minkäänlaisena ”perseestä kourimisena”, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Eero Mäntymaa valehdellessaan tutkimukseni Totuus kiihottaa tieteellisestä argumentaatiosta.

12) ”Me too”-kampanjassa ja ”Suostumus2018”-hankkeessa on kyseessä seksuaalisuuden vaarallistaminen, jolla yritetään kriminalisoida seksuaalista aloitteellisuutta ja tehdä elämästä entistä ankeampaa.

13) Seksuaalisesta kanssakäymisestä on pelottelun tuloksena tullut niin arkaa ja ujoa, että normatiivista paimennusta ei tarvita. Näyttöä antavat Britanniasta ja Yhdysvalloista saadut tutkimustulokset, joista raportoidessaan myös (kirjaani haukkunut) Helsingin Sanomien toimittaja Juho Typpö joutui äimistelemään, miksi länsimaiset nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen entiseen tapaan. – Eivät tietenkään hakeudu, koska heidät on peloteltu henkihieveriin valtiovallan kahleilla ja juristinnuijilla.

14) ”Suostumus2018”-hankkeella kiristetään seksuaalisen kanssakäymisen normiruuvia, mikä karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Ahdasmielisyys kasvaa.

15) Jokaisella on elämään itseensä liittyvä velvoite sietää myös omista mieltymyksistään poikkeavaa käyttäytymistä – vähintäänkin ollakseen itse oikeutettu vastavuoroisesti samaan.

16) Suostumuksen kerjääminen eroottisen materiaalin esittämiselle verkkokeskustelussa (tai luvan kysyminen koskettamista varten täpötäydellä diskolattialla) olisi kömpelö, tökerö ja elämälle vieras toimintamuoto.

17) Hankkeen kautta edustetaan käsitystä, että seksissä on joka tapauksessa jotakin pahaa, mikä täytyy laittaa kuriin ja jota pitää poliittisin, lainsäädännöllisin ja kurinpidollisin rangaistustoimin suitsia. Näinhän ei suinkaan ole.

18) On erikoista, mihin hankkeen vaatijat tarvitsevat toisten ihmisten seksuaalisuutta rajoittamaan pyrkiviä lakeja. Ilmeisesti heille itselleen tapahtuu useinkin tilanteita, joissa he ajautuvat konfliktiin toisten ihmisten kanssa seuranhaun sektoreilla, mikä puolestaan voi kertoa taitamattomuudesta. Silloin kannattaisi itse pysyä poissa seuranhaun foorumeilta.

19) Suostumusta alleviivaavaa lakia ei tarvita, koska ihmisten kanssakäyminen perustuu nykyisinkin suostumukseen. Koska suostumus on nykyisinkin vapaaehtoista, mihin tarvitaan aneluun pakottavaa lakia?

20) Hankkeen perverssiys on siihen sisältyvä rankaisemisen himo.

21) Kaikessa kanssakäymisessä kokeillaan kepillä jäätä. Sukupuolinen kanssakäyminen on lähtökohtaisesti operointia sallitun ja kielletyn välisellä rajalla ja perustuu enemmänkin sovinnaisuuden ylittämiseen kuin mihinkään sovittelukeskeiseen kompromissien hakuun. Jos julkinen valta asettaa tukensa seksuaalisuuden torjunnan kannalle, se vaikeuttaa seksuaalisten aloitteiden tekoa ja diskriminoi miehiä, jotka useimmiten ovat aloitteiden tekijöinä ja joutuvat muutenkin ottamaan vastuun kanssakäymisen onnistumisesta. Näin viranomaisvalta antaa seksuaalisuutta tukahduttavan viestin.

22) Kun seksin ehdottamisestakin aiotaan tehdä ahdistelurikos, on kysyttävä, suoraanko seksuaalisen kanssakäymiseen pitäisi edetä, kun sitä ei saisi enää edes ehdottaa.

23) Pyrkimällä rajoittamaan seksuaalisen kontaktinhaun ja viestinnän muotoja tähdätään perimmältään samaan kuin sensuroimalla kantaväestöjen esittämää maahanmuuttokritiikkiä: siten yritetään kutistaa kansalaisten vapauden aluetta sekä alistaa käyttäytyminen entistä pahemmin valtiovallan kontrollille – täsmälleen vihervasemmistolle tyypillisen yliyksilöllisen, joukkohenkisen, kollektiivisen ja ryhmäidentiteettejä sekä massakulttuuria korostavan ideologian mukaisesti. Kansalaisten toimintavapauksien kaventaminen ei edistä sen enempää yksilöiden kuin yhteisöjenkään vapautuneisuutta. Seksuaalisen aktiivisuuden rajoittaminen ja passiivisuuden suositteleminen osoittavat, että ”Suostumus2018”-aloitteessa huomioidaan lähinnä naisten näkökulma, joka yritetään levittää kaikkea normaaliutta ja normatiiveja määrääväksi.

24) ”Suostumus2018”-aloitteen kannattajat pyrkivät naamioitumaan ”herkäksi” mielletyn asian suojelijaksi, vaikka tosiasiassa hankkeen kautta käytetään julmaa ja brutaalia valtaa, jolla heikennetään seksuaalisen kanssakäymisen edellytyksiä ihmisten tappioksi.

25) ”Suostumus2018”-hankkeen mukaisia lainuudistuksia ei voida perustella pyrkimyksellä vähentää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, sillä se on jo kriminalisoitu rikoslain 20 luvun pykälässä 6 eikä sen rinnalle tarvita uusia säädöksiä, jotka rajoittaisivat aikuisten seksuaalista kanssakäymistä. Hallitus koettaakin käyttää lastensuojeluargumenttia verukkeena kokonaan uusien säädösten ja normien ujuttamiseksi rikoslakiin.

26) Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan (s. 32) rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole vaikutusta intohimorikosten esiintyvyyteen eikä yleisyyteen, sillä niitä tehdään perimmältään muista syistä kuin seurausharkinnan tuloksena.

27) Niinpä myöskään rikoslain raiskauspykälien kiristämisellä ei ole ollut vaikutusta ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin. Sen sijaan tiukennukset ovat kiertyneet kahleiksi kantaväestöjen omaan nilkkaan niissä maissa, joissa ”Suostumus”-aloitteen kaltaisia kiristyksiä on tehty, kuten Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. 

28) Siten valtiovalta on antanut omille kansalaisille signaalin, että seksiä täytyy pelätä ja varoa, mutta ulkomaalaisten seksuaalikäyttäytymistä ei ole valvottu, eikä olemassa olevia säädöksiä ole sovellettu, vaan rangaistusasteikosta on käytetty vain alapäätä. Yläpäätä ei ole käytetty ollenkaan.

29) Räikeä ristiriita pillee viimein siinä, että poliittinen vihervasemmisto on keuhkonnut jatkuvasti länsimaiseen seksuaalikulttuuriin liittyvien vapauksien pois korventamiseksi, mutta samalla se on katsonut läpi sormien turvapaikanhakijoiden tekemiä selviä ja aikomuksella tehtyjä seksuaalirikoksia. Samanaikaisesti vihervasemmisto on sallinut tietyn uskontokunnan ylläpitää oman kulttuurinsa sisällä ankaria seksuaalipoliittisia normeja, joilla alistetaan muiden muassa naisia.

Kyseisenlainen kaksinaismoralismi on seurausta ”postkolonialismia” arvostelevista dekolonialisaation ja tasapainottamisen pyrkimyksistä, joihin liittyy valta-asemassa oletetusti olleiden ihmisryhmien kuten miesten ja valkoisten ihmisten syyllistämistä ja joilla on tähdätty hyvityksen tuottamiseen kärsineinä pidetyille ryhmille, kuten naisille ja mustille. Samalla kun kyseinen näkökulmateoria korvasi objektiiviset tosiasiat ”oikeudenmukaisuuden” halullaan, se katseli läpi sormien ei-valkoisen tapakulttuurin ihmisarvoloukkauksia. Tätä kautta naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet islamilaisissa maissa ovat muuttuneet tabuiksi, joita ei haluta käsitellä. Niinpä standpoint-teorian tyyppiselle poliittiselle argumentaatiolle ei pitäisi kallistaa korvaa, mutta lisävahinkojen estämiseksi niin täytyy tehdä.

30) Vihervasemmistolle ei riitä enää ”oikea pronomini”, vaan nyt pitää olla myös PORNO MINI. ”Suostumus2018”-lakialoite antaa näyttöä vihervasemmistolaisten sädekehänunnien liittoutumisesta kirkkotätien raastavaan moraaliturbulenssiin. Se todistaa seksuaalisuuden pidättämisestä pelkästään normatiiviseen rekisteriin, jossa ei tunneta haluja eikä intohimoja vaan jolle ovat ominaisia biologisten viettien ja vaistojen kieltäminen, pieteettinen ankaruus, puritaanisuus, aseksuaalisuus, itsensä ja toisten rankaiseminen sekä ehdottoman torjuva suhtautuminen itsen ja varsinkin toisten ihmisten nautinnontavoitteluun.

On harmillista, että näitä (myös kirjassani Totuus kiihottaa, luku 11) esittämiäni argumentteja ei ole pystytty ymmärtämään, vaan kirja pantiin lukijoilta piiloon. Teos kannattaakin pitää sensuroituna, sillä kiellettynä ollessaan se on (sartrelaiseen tapaan) poissaolevana vahvasti paikalla sekä todistaa oikeaksi kaiken, mitä sanoin.

Seksuaalipolitiikan medioituminen oli mukana mediatutkimuksessani, sillä valtamedia on paasannut seksuaalisuuden vaarallistamista edistävän aloitteen puolesta tauottomana äänilevykonserttina.

Aihe oli tutkimuksessani myös siksi, että väestöjen uusintaminen tapahtuu seksuaalisen käyttäytymisen kautta. Mikäli aiotaan arvostella väestöjen muokkausta tai vaihtoa, on tarkasteltava tapaa, jolla valtiovalta ja valtavirtamedia joko suosivat tai vaikeuttavat kantaväestöjen omaa seksuaalista kanssakäymistä.

On murheellista, että aikamme mielipideympäristö ei poikkea Oscar Wilden ajoista, vaikka teinit ja feministit huomauttelevat näennäisen liberalisminsa tueksi meidän elävän jo 2000-luvulla! Koko viestintäuniversumi on tullut niin ääriherkäksi ja älyllistä ääneen ajattelua sietämättömäksi, että luultavasti myös Sigmund Freud ja Friedrich Nietzsche joutuisivat opettamaan johtoajatuksensa ihmisille uudestaan. 

Sekä oikeistokonservatiivit että liberaalit todennäköisesti asettuvat ”vapaamielisenä” esiintyvän vihervasemmiston taakse kiristääkseen seksuaalisen kanssakäymisen normeja. Näin jokaisella on ennen pitkää kaapu, ja kaikki vinkuvat pois itse punomastaan hirrestä. 

---

Päivitys 10.10.2021: Yleisradio jatkoi feminismin hieromista yleisöjen naamatauluun toimittaja Emma Hinkulan kirjoittamassa vainoharhaisessa jutussa ”Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä”.

Tosiasiassa Yle itse pyrkii ratsastamaan homojen selässä markkinoidessaan queer- ja transgenderististä ideologiaansa sekä yrittäessään lavastaa vihervasemmistolaisesta propagandasta poikkeavan ajattelun ”valheeksi”. Yle valikoi niin sanotut ”asiantuntijansa” puolueellisesti ja väittää, että heitä ”maalitetaan”. Tosiasiassa Yle on itse levittänyt perätöntä informaatiota muun muassa kirjastani Totuus kiihottaa.

Minkäänlaista yhtenäistä ”anti-gender-liikettä” en ole havainnut, mutta sen sijaan feministisen, queer-ideologisen ja transgenderistisen yhteenliittymän kyllä. Sen piirissä media tukee tiettyjen vihervasemmistolaisten yliopistotoimijoiden julkisuuskuvaa saaden heiltä toimittajien haluamia kannanottoja. Suomen Akatemia, yliopistot ja tiedehallinto puolestaan palkitsevat heidät poliittisten tarkoitusperien edistämisestä satojen tuhansien eurojen taloudellisilla avustuksilla.

”Ei ole mitään gender-ideologiaa”, väitti (kukapas muu kuin) kirjani sisältöä vääristellyt Tuija Saresma Ylelle – ymmärtämättä kuitenkaan, että ideologian ideologialuonne piilee juuri siinä, että sen edustajat kieltävät sitä edustavansa. Gender-ideologiaan liittyy empiiris-ontologisia tosiasioita kieltämään pyrkiviä hullutuksia, kuten kromosomeihin ja genitaaleihin perustuvan biologisen sukupuolieron liudentamista ”sosiaaliseen sukupuoleen” ja sukupuolen korjaushoitojen laillistamista myös identiteetistään epävarmoille alaikäisille.

Aiheesta aiemmin:

#Kieltäymys2018

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi ”#Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Maria Zidan ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela käynnistivät yhdessä kolmannen allekirjoittajan, Sini Al-Musawin, kanssa vuoden 2018 alkupuolella kansalaisaloitteen ilman selvää suostumusta tapahtuneiden sukupuoliyhdyntöjen määrittelemiseksi raiskauksiksi.

Nykyisin raiskaus on toisen pakottamista sukupuoliyhteyteen käyttämällä fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa. Raiskauksen määritelmää on jo aiemmin laajennettu niin, että raiskaus on kyseessä myös silloin, jos henkilö on kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

”#Suostumus2018” -hankkeen tavoitteena on kiristää seksuaalisen käyttäytymisen normiruuvia niin, sukupuoliyhteys ilman toisen suostumusta olisi raiskaus.

Hanke sai tarvittavat 50 000 allekirjoittajaa syksyllä 2018, ja lakialoitteen alullepanijat päättivät siirtää eduskunnalle antamisen vaalien yli toiveenaan, että sen kannattajat saisivat hyväksymiseen riittävän enemmistön istuntosaliin.

Mikä sitten ”#Suostumus2018”-kansalaisaloitteessa on vääristynyttä ja miksi hanketta ei pitäisi edistää eikä hyväksyä?


Oikeudelliset ja teonteoreettiset perustelut

1) Suostumuksen tai suostumattomuuden todisteleminen on jälkikäteen vaikeaa tai mahdotonta luotettavasti. Suostuminen tai suostumattomuus seksuaaliseen kanssakäymiseen ilmaistaan usein ei-kielellisesti ja ei-todisteellisesti. Seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtymistä ”ilman selvää suostumusta” ei voitaisi kriminalisoida luotettavan näytön hankkimisen vaikeuden vuoksi.

2) Suostumusajattelun prosessioikeudellinen puutteellisuus on ilmeistä myös toiminta-aktin intentionaalisuuden osalta. Oikeudellisessa ajattelussa tekoa tarkastellaan tekijän tarkoitusten, kuten tahallisuuden tai tahattomuuden, näkökulmasta. Tämä on tärkeää, sillä onhan tahaton kuolemantuottamuskin aivan eri asia kuin vakain aikein tehty murha. Jos huomio kiinnitettäisiin tekijän tarkoitusten sijasta uhrina pidetyn mielipiteisiin, uhrilla olisi mahdollisuus (a) muuttaa mielipidettään tuuliviirin tavoin teon jälkeen ja (b) päättää siitä, mitä tekijä ajattelee! Näin ”rikoksen” määritteleminen siirrettäisiin tekijän tarkoituksista hänen kykenemättömyyteensä lukea uhrina pidetyn ajatuksia. Tämä puolestaan olisi vastoin vuorovaikutuksen olemusta, sillä ihmiset eivät yleensäkään ole meedioita, jotka voisivat arvata toistensa tahtotiloja täydellisesti.

3) Mikäli suostumusajattelu hyväksyttäisiin, raiskauksen uhriksi laittautuneilla tai päätyneillä olisi seksuaalisen kanssakäymisen jälkeen mahdollisuus väittää sukupuoliaktin tapahtuneen tahdon vastaisesti. Näin voisi käydä esimerkiksi silloin, jos uhreina pidetyt ovat tyytymättömiä seksiin tai haluavat esimerkiksi kostaa kaunojaan kumppaneilleen. Koska tarkastelu olisi siirretty tekijän tarkoituksista uhrina pidetyn tahtotilaan, tämä antaisi kaiken vallan asioista päättämiseen uhrina pidetyn käsiin. Syyttäminen ja oikeuskäsittely tuottaisivat tuomioita automaattisesti, sillä oikeudessahan ollaan juuri siksi, että uhriksi väitetyllä on kielteinen näkemys seksuaalisesta kanssakäymisestä syytetyn kanssa. Tuomion saamiseksi voisi käytännössä riittää uhrin asemassa olevan ilmoitus oikeudelle. Oikeudellisessa ajattelussa ei todistusaineistona voida kuitenkaan pitää uhrin omaa mielipidettä, joka on kaiken lisäksi voinut muuttua mielivaltaisesti.

4) Suostumusajattelu voisi olla kielteistä myös uhrin roolissa olevan omalta kannalta. Ihminen voi suostua mihin tahansa esimerkiksi ollessaan lapsi. Suostumusaloitteen hyväksyminen heikentäisi uhrin oikeusturvaa, sillä subjektiivista suostumista voitaisiin pitää myös positiivisena näyttönä siitä, että oikeutus kanssakäymiseen joka tapauksessa on, vaikka teko ei olisikaan objektiivisiin arviointiperustein hyväksyttävä.

5) Raiskauksen yrityksenä voidaan jo nykyisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön puitteissa pitää kanssakäymisen päättymistä toisen kieltäytymiseen, jos uhrina pidetyn ”ei”-sanaa pidetään merkkinä seksuaalisesti aloitteellisen väkivaltaisesta suhtautumisesta. Tällöin toisen osapuolen kieltäytyminen ikään kuin tuottaa toisen tekemän raiskausyrityksen, mikä on loogisesti kestämätöntä. Kiellon vahvuus ei aiheuta tai ilmennä toisen ihmisen teon voimistumista, niin kuin kieltotaulujen ripustelu ei yleensäkään aiheuta sitä, että teonakti voimistuisi.

6) Vastuuta tai päätäntävaltaa määrätä omista tekemisistä ei pitäisi muissakaan yhteyksissä ulkoistaa tai siirtää tekijältä toisille yksilöille tai yhteiskunnalle. Vastuu voi olla tekijällä vain, mikäli hänet nähdään päätäntävaltaisena asiasta. Jos päätösvalta siirrettäisiin uhrin asemassa olevalle, hänelle kuuluisi itse asiassa kaikki vastuu raiskatuksi joutumisesta mutta toisaalta myös seksuaalisen kanssakäymisen onnistumisesta. Tässä tapauksessa uhri voisi olla itse syyllinen kaikkeen ja vastuussa kaikesta.

7) Seksuaalisen kanssakäymisen kyseessä ollessa toiminnan luonne tukee vastuun ja vallan mieltämistä yhteiseksi ja jaetuksi eikä syyllistävästi: jommankumman viaksi. Todistelutaakkaa ei pidä kuitenkaan jakaa osapuolten kesken juridisesti. Mikäli suostumuksen todistelutaakka jaettaisiin niin, että myös rikoksesta epäillyn tulisi todistaa, että rikosta ei ole tapahtunut, kyse olisi seksuaalisen vallan lukitsemisesta uhriksi laittautuneen käsilaukkuun asioissa, jotka eivät alkuunkaan ole todistettavissa.

8) Suostumusajattelun ongelmallisuus koskee myös ”avioliitossa tapahtuvaa raiskausta”, joka on jo kriminalisoitu Suomessa. Asian ollessa virallisen syytteen alainen rikos, syyttäjä voi nostaa syytteen uhrin vastustuksesta huolimatta, mikäli ”julkinen etu” sitä vaatii. Tämä merkitsee julkisen vallan tunkeutumista ihmisten makuuhuoneisiin ja on vastoin avioliiton olemusta. Avioliittohan merkitsee suostumista myös seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten ’avioliitossa tapahtuva raiskaus’ on ristiriitainen käsitekyhäelmä. ”Avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” saattaminen rangaistavaksi oli ympyrän neliöimistä ja vastoin avioliiton ideaa, sillä suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen on annettu jo avioliiton solmimisen yhteydessä. Mikäli jompikumpi sittemmin peräytyy lupauksestaan eikä suostu seksiin vaan alkaa syyttää toista raiskauksesta, hän tulee itse rikkoneeksi antamansa lupauksen tai suostumuksen. Avioliiton näkökulmasta rangaistavana tai vähintään moitittavana voitaisiin pitää suostumattomuutta seksiin.

9) Suostumuksen puuttumisen ja avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisointi ovat pahasta viedessään osapuolilta mahdollisuuden keskinäiseen sovitteluun ja anteeksiantoon. Osapuolilla pitäisi olla mahdollisuus myös katua seksuaalisen kanssakäymisen epäonnistumista, joten rikosoikeudellinen lähestymistapa muistuttaa herkkyydeltään giljotiinin terää.


Oikeussosiologiset, psykologiset ja kriminaalipoliittiset perustelut

10) Myös hankkeen sosiologinen ja psykologinen puoli on huteralla pohjalla. Suostumuksen vaatimisella pidätettäisiin seksuaalinen valta suostumattomalle osapuolelle, ja toinen (yleensä mies) ehdollistettaisiin tai taivuteltaisiin anomaan tai kerjäämään seksiä, mikä kumoaisi miehelle ominaisen valloittajan tai suorittajan roolin seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tämä kohtelisi kaltoin miessukupuolta, joka heteroseksuaalisen kanssakäymisen olemuksen vuoksi on yleensä se aloitteellisempi osapuoli ja siksi alttiimpi joutumaan myös syytetyn penkille. Se entisestään pahentaisi miesten kokemia tasa-arvo-ongelmia, vähentäisi seksuaalista aloitteellisuutta ja siten todennäköisesti myös nautinnon määrää yhteiskunnassa.

11) Seksuaalisesta aloitteellisuudesta arvosteleminen on psykologisesti epäviisasta, sillä jatkuvan kurinpidon vuoksi aloitteet sammuvat helposti pois. Seksuaalisten aloitteiden tekijä ottaa suuren riskin altistaessaan itsensä torjutuksi tulemiselle. Torjuminen puolestaan vaikuttaa tuhoisasti, kun kieltely ja rangaistusfetisismi ovat muodostumassa yleisasenteiksi ”#Metoo”- ja ”Suostumus2018”-tyyppisten hankkeiden kautta. Seksuaalisten aloitteiden kohteena olevat voisivat tuntea itsensä imarrelluiksi ja kiittää aloitekykyisiä ihmisiä siitä, että heitäkin vielä on.

12) Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, kun ihmisten luonnollinen käyttäytyminen saatetaan vähä vähältä rangaistavaksi. Rikollisuus ei ole kuitenkaan vähentynyt niissä maissa, joissa langetetaan ankaria rangaistuksia, vaan juuri niissä rikollisuus laajimmin kukoistaa. Ankarat rangaistukset ovat tietenkin seuraus rikollisuudesta, mutta niillä ei ole onnistuttu kitkemään rikollisuutta pois. Myös rikollisuus voi seurata, lisääntyä tai pahentua ankarasta rangaistavuudesta. Kovien rangaistusten vuoksi yhteiskunnan oikeusperustus voidaan kokea vääräksi, jolloin rikollisuus koetaan oikeudenmukaisena ja kasvaa siksi.

13) Lähes kaikissa intohimorikoksissa rangaistusasteikon kiristäminen on väärä keino myös toivottujen käyttäytymisvaikutusten aikaansaamiseksi. Osoitettu on, että rangaistavuuden laajentamisella ja rangaistusasteikon kiristämisellä ei ole käyttäytymistä ohjaavaa pelotevaikutusta. Ihmisethän eivät tee intohimorikoksia vapaan harkintansa perusteella vaan siksi, että he kokevat ne välttämättömiksi. Oikeusministeriön vuonna 2018 julkaisemassa arviomuistiossa todetaan (s. 32):

”Kriminaalipoliittiseen tutkimustietoon perustuva vakiintunut käsitys on, että rangaistustason muutoksilla ei voida merkittävästi ohjailla rikollisuuden määrää. Suurtenkin rangaistustasoon tehtyjen muutosten vaikutukset jäävät yleensä hyvin vähäisiksi, eikä niiden vaikutusta rikollisuuteen kyetä välttämättä käytännössä havaitsemaan jälkikäteen.” Näin ollen ei voida puoltaa rangaistavuuden lisäämistä.

14) Koska intohimorikoksissa ihmiset toimivat halujensa ja tarpeidensa ohjaamina, ei myöskään rankaiseminen ole oikeudenmukaista. Kiinniotetut, pidätetyt, feministien läksytyksessä piestyt ja rangaistuksiin tuomitut miehet eivät voi ehkä alun alkaenkaan toimia täysin harkitusti, analyyttisesti ja suunnitelmallisesti, kuten omaisuus- ja talousrikolliset, joilla on vaihtoehtoja ja jotka siten ovat vastuussa teoistaan. Sen sijaan seksuaalisesti aktiiviset ihmiset voidaan nähdä myös itse omien intohimojensa uhreina, ja rangaistusten preventiivinen eli ennakolta eliminoiva pelotefunktio jää vähäiseksi.

15) Oikeussosiologisen ja kriminologisen tutkimuksen valossa rangaistavuus kasvattaa ihmisille rikollisen identiteetin ja siten lisää rikollisuutta. Tämä näkyy kasvatuksessa, kun pojille manipuloidaan kielteinen minäkuva seksuaalisuudesta syyllistämällä ja aloittellisuutta paheksumalla. Myös rangaistusten retributiivinen eli tilejä tasoittava sovitusvaikutus voi kääntyä yhteiskunnan vahingoksi, kun oikeus koetaan kostoksi, johon vastataan uudella kostolla. Myöskään eristäminen ei tue yhteiskuntakelpoisuutta vaan vähentää sitä.

16) Tuomiomielen ja moralismin leiskuessa ei pitäisi luoda järjestelmää, joka vain tuntuu siltä, että se vähentää rikollisuutta, vaikka se tosiasiassa lisääkin sitä. Parempi olisi pysyä järjestelmässä, joka vähentää tai rajoittaa rikollisuutta, vaikka se ei vaikuttaisi tekevän niin. Tärkeimmässä asemassa on seksuaalinormien säilyminen länsimaisina ja perusteiltaan vapaamielisinä.


Filosofiset ja vuorovaikutusteoreettiset perustelut

17) Seksuaalisessa kanssakäymisessä voi luonnollisesti tapahtua väärinkäsityksiä, tulkinnat ovat erilaisia, tahtotilat voivat muuttua ja osapuolten kokemat merkitykset vaihtelevat. Erimielisyyden mahdollisuuden poissulkeminen ja väärinkäsityksistä tai epävarmuudesta rankaiseminen eivät edistä ymmärtämistä vaan syventävät väärinkäsityksiä.

18) Seksissä on kyse kontaktin luomisesta, jonka alkuehtoja ei voida palauttaa pelkkään kieleen eikä johdella suostumusta tai epäsuostumusta yksiselitteisesti kuvaavista lauseista. Kontakteja luodaan tanssilavojen todellisuudessa esimerkiksi koskettelemalla, mikä olisi hyväksyttävä, eikä pitäisi paheksua asiaa iltapäivälehtien ja muiden moraalialarmnistien kannanotoilla, jotka ovatkin alkaneet muistuttaa kirkkotätien käsityksiä. Myös ”sopivuuden” rajaa on etukäteen mahdotonta määritellä, sillä kyse on joka tapauksessa kokeilemisesta ja tunteiden testaamisesta. Näin ollen myös väärinkäsitykset ovat mahdollisia, eikä niitä pidä alistaa rangaistusten uhalle. Seksiin päädytään, jos päädytään. ”Selvän suostumuksen” tiedustelu vaikuttaisi tökeröltä lähestymistavalta ja varmalta tavalta olla päätymättä mihinkään kanssakäymiseen.

19) Kontaktin luomisen ehdot, tilanteet ja rajat eivät ole yksiselitteisesti eivätkä kielellisesti määriteltävissä niin, että aihe voitaisiin ylipäänsä sisällyttää juridiseen keskustelukehykseen. Kyse olisi silloin ”elämismaailman kolonisaatiosta”, eli julkisen vallan tunkeutumisesta ihmisten yksityiselämään.

20) Filosofisesti katsoen ”suostumus” kuuluu aivan muuhun kuin seksuaaliseen, romanttiseen tai eroottiseen sanastoon. Se kytkee seksuaalisuuden normatiiviseen diskurssiin. Se liittyy aseksuaalisuuden, pidättäytymisen, torjunnan ja itse itsensä tai toinen toisensa rankaisemisen rekisteriin, jossa ei tunneta intohimoja.

21) Seksi kuitenkin on halua ja intohimoa, ja vaarana on, että ”#Suostumus2018”-hankkeen mukainen pyytelemään ja anelemaan taivutteleminen vaikuttaisi seksiin kahlitsevasti ja kuolettavasti. Kriminalisointi jatkaisi seksuaalisen kanssakäymisen siirtämistä intohimon, tarpeiden ja halujen maailmasta normatiiviseen viitekehykseen ja edistäisi siten seksuaalista ahdasmielisyyttä ja seksuaalisuuden vaarallistamista. Vaarassa on tietenkin myös halukkuus pariutumiseen, perheiden perustamiseen ja lisääntymiseen, ja tuloksena on yksinäisyyttä, happamuutta ja kurjuuden kokemuksia.

22) Moraalifilosofisesti tuomittavina voidaan pitää vain sellaisia tekoja, jotka ovat haitallisia tai jotka ovat sinänsä pahoja. Nykyisenä hyvän ja pahan tuolle puolen päätyneenä aikana katsotaan, että moraalista oikeutusta pitää arvioida vain haitallisuuden tai hyödyllisyyden perusteella. Jos teosta ei ole osoitettavissa selvää haittaa, se ei ole moraalisesti tuomittava. Ja vaikka haittaa olisikin, sekään ei vielä riitä tuomittavuuden perustaksi, sillä lähes kaikista teoista, joista on iloa tai hyötyä, voi olla jotakin haittaa. Eihän autoiluakaan kielletä siksi, että siitä voi olla suurta haittaa kuolonkolarien ja ilmansaasteiden vuoksi. Sama pätee seksuaalisuuteen. Myös seksuaalisuuden kriminalisoimisessa pitäisi olla maltillinen, sillä seksi on nautinnon lähde ja olennainen osa ihmisten itsetuntoa. Itsetunnon ongelmia ei pitäisi pyrkiä lääkitsemään toisiin ihmisiin kohdistuvalla uusmoralismilla, joka karkottaa kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä.

23) Seksin kahlitseminen ilmaisee uustaistolaista yleisnäkemystä, jonka mukaan sosialismi ajattelee yksilöiden puolesta ja valtion pitää päättää myös yksityisten kansalaisten petipuuhista. Sen sijaan poliittisessa oikeistossa katsotaan perinteisesti, että yksilöt ovat kykeneviä päättämään asioistaan itse, ilman valtion holhousta ja väliintuloa. Vihervasemmistossa vallitsee näkemys, että valtion täytyy ohjata yksilöiden elämää, kun taas oikeistossa ajatellaan, että valtio pitää alistaa yksilöiden palvelijaksi eikä yksilöitä valtioiden kontrolloitaviksi. Sukupuolielämän alueelle levitessään vasemmistolainen yleisasenne johtaa elämänalueista intiimeimmän ja yksilöllisimmän eli seksuaalisuuden huomaamattomaan ja vähäeleiseen sosialisointiin.

24) ”Metoo”- ja ”Suostumus2018”-hankkeet näyttävät pitävän tavoitteenaan rankaisemista eivätkä ymmärtämistä ja oikeudenmukaisuutta. Yltiölegalismi on seksin kyseessä ollessa yhtä turhaa ja haitallista kuin viisarin värähdyksiä tarkkaileva oikeuspositivismi on nopeusrajoitusten ylitysten kyttäilyssä kesäisillä, tyhjillä ja aurinkoisilla teillä. Yleensäkään ei pitäisi kriminalisoida asioita, joita ei voida valvoa eikä selvien määritelmien puuttuessa myöskään noudattaa vaan joista voidaan ainoastaan kurittaa ja rangaista. Tällainen on tietysti myös vihervasemmiston ajatuspajoissa taottu käsite ’vihapuhe’.

25) Seksuaalisuus ei tarvitse kuluttajansuojalakia, sillä kanssakäyminen on ”kahden kauppaa”, jossa kummallakaan henkisesti kypsällä ihmisellä ei ole moraalista oikeutta moittia eikä kiittää vain toista osapuolta aloitteellisuudesta, erehdyksestä tai yhteisestä epäonnistumisesta. On toivottavaa, että seksuaalinen kanssakäyminen perustuisi molemminpuoliseen, tai mikäli kumppaneita on useita, kaikinpuoliseen yhteisymmärrykseen. Se, että vihervasemmiston neidit eivät osaa harjoittaa seksiä ilman juridista sääntökirjaa, ei saa merkitä, että heidät pitäisi päästää päättämään siitä, kuinka muiden ihmisten pitää elää.

Edellä lausutusta seuraa, että ”#Suostumus2018”-aloitetta ei pidä edistää eikä hyväksyä. Mikäli lakialoite tulee seuraavalla istuntokaudella eduskunnan käsittelyyn, se on hylättävä.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

#Kieltäymys2018

Seksinvastaista vihaa leiskuvat feministit ovat jälleen keksineet keinon ahdistella heteromiehiä ja lavastaa heikosti tavoitelluista naisista nykyistä haluttavampia. Mikäpä sopisi siihen paremmin, kuin kriminalisoida kaikki sellainen seksi, johon ei ole nimenomaista suostumusta? Pihtaus auttaa korottamaan epäeroottistenkin ihmisten arvoa seksuaalisilla markkinoilla, joten kannattaa näytellä vaikeasti tavoiteltavaa. Rikoslaillista pohjaa asialle ajaa nyt #MeToo-hankkeen vanavedessä syntynyt #Suostumus2018-kampanja.

”Naisten itsemääräämisoikeuteen” vetoavan hankkeen takana ovat naisjärjestöt, kuten Naisasialiitto Unioni ja Monika-Naiset-liitto, sekä vihervasemmiston poliittiset järjestöt, kuten Vasemmistonuoret ja Keskustanuoret. ”Kampanja halutaan kuitenkin pitää poliittisesti sitoutumattomana”, valaisee suunnitteluryhmään kuuluva Hanna-Marilla Zidan, mikä taitaa olla melko vaikeaa perin juurin poliittisessa hankkeessa. Mukaan yritetään hänen mukaansa sotkea vielä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-tapahtumiakin.

Eräs ristiriita piilee ”itsemääräämisoikeuden” näkemisessä seksuaalisen kanssakäymisen perustana. Tyhmimmänkin ihmisen luulisi ymmärtävän, että seksuaalisessa kanssakäymisessä ei ole kyse kehollisten potentiaalien pidättämisestä itsemääräämisoikeuden piiriin vaan niiden luovuttamisesta sen ulkopuolelle: toisen ihmisen hyväksi ja käyttöön.

Toinen hullunkurinen piirre hanketta ajavien raivotarten ajatussolmuissa on heidän yrityksensä kaupitella seksuaalista ahdasmielisyyttään seksuaalisen vapaamielisyyden kaavussa. Tosiasiassa kyse ei ole oikeuksien lisäämisestä vaan velvollisuuksien ja normiruuvien kiristelystä, josta ei seuraa tunneperäiselle kanssakäymiselle mitään hyvää.

Kolmanneksi: aktiivisen suostumuksen ilmaiseminen on eri asia kuin nimenomaisen kieltäytymisen puuttuminen. ”Raiskaukseksi” voidaan nykyisen lain valossa katsoa tahdon vastainen sukupuoliaktiin pakottaminen. Suostumus 2018 -hanke ehdottaa lain muuttamista niin, että seksuaaliseen kanssakäymiseen tarvittaisiin aktiivinen tahdon ilmaus, eivätkä kieltäytymisen puuttuminen ja pakottamisen esiintyminen riittäisi raiskauksen määritelmäksi. Lain uudistaminen feministien toiveiden mukaiseksi johtaisi ratkaisemattomaan todisteluongelmaan ja kanssakäymisen muuttamiseen luvan sekä dokumentaation varaiseksi.

Dynamiittityhmimmän erehdyksen Suostumus 2018 -hankkeen kannattajat tekevät eksyessään harhapoluille seksuaalisen kanssakäymisen olemuksesta. Eroottiseen jännitteeseen kuuluu aloitteiden teon ja niihin vastaamisen välinen dialektiikka, jossa osapuolet reagoivat ja stimuloivat toisiaan kielletyn ja sallitun jännitteessä. Ilman kielletyn ja epäsopivan rajan ylittämistä ei ole seksiä lainkaan, sillä sovitteluun perustuva demariajattelu kuolettaa tunteet ja tappaa seksin. Seksuaalisen kanssakäymisen olemus ja idea on, että se ylittää sovinnaisuuden ja poliittisen korrektiuden rajat.

Järkyttävällä tavalla paljastavaa on, että hankkeen kannattajat asettuvat defensiiviseen asemaan, jossa he katsovat roolikseen olla tavoittelun kohteena sekä karsia, valikoida, torjua tai hyväksyä heille muka itsestään selvästi ja automaattisesti suunnattuja ehdotuksia. Koska hanke on feministien masinoima, se antaa näyttöä naisten pyrkimyksestä asettua tavoittelun kohteeksi sekä pidättämällä ja sääntelemällä seksuaalista kanssakäymistä tehostaa omaa valta-asemaansa, jonka tunnusmerkki on itsensä näkeminen tavoittelun kohteena ja ratkaisijan roolissa. Tällöin sivuutetaan se olennainen kysymys, miksi juuri naisten ja feministien pitäisi päättää siitä, mitä ihmiset tekevät yhdessä tai ylipäänsä.


Kyttävallesmannit seksiterapeutteina

Asiakirjapohjainen ja käräjäoikeuden lupamenettelyyn perustuva seksi voi ehkä olla juridisesti legitiimiä ja laillisesti moitteetonta, mutta se ei ole enää nautittavaa, ja kipinä on poissa. Hanke antaa jälleen näyttöä siitä, mitä tapahtuu, kun ihmissuhteita koskeva diskurssi oikeustieteellistetään ja kysymyksiä ratkovat juristien nuijat, jotka eivät ymmärrä ihmisten psykodynamiikasta mitään.

Jo ”avioliitossa tapahtuvan raiskauksen” kodifioiminen lakiin oli ympyrän neliöimistä. Avioliittohan on suostumus seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten kriminalisoida olisi pitänyt seksistä kieltäytyminen avioliitossa. Ja entäpä, jos muutamat ihmiset nauttivat raiskausfantasioista monien masokistinaisten tapaan? Eikö raiskausten arvottaminen kielteisesti ole silloin seksuaalista syrjintää?!

Kun raiskauksesta tehtiin virallisen syytteen alainen rikos vuonna 2014, tuotiin virallinen syyttäjä ihmisten makuuhuoneisiin. Yhteiskunnan interventiota perusteltiin sillä, ettei tekijä voisi painostaa uhria luopumaan syytteistä. Toisaalta vietiin osapuolilta mahdollisuus katua ja sopia, mikä asetti yhteiskunnan ratkaisuvallan yksilöiden edelle henkilökohtaisessa asiassa. Tämä ajattelutapa edustaa tyypillistä vasemmistoideologiaa: valtio tietää yksilöitä paremmin, mikä on heille hyväksi.

Suostumus 2018 -hanke saa varmasti paljon kannatusta omasta kehollisuudestaan ja seksuaalisuudestaan vieraantuneilta ihmisiltä, joita tästä maasta löytyy pilvin pimein. Viime aikoina on julkaistu parikin tutkimusta, joiden mukaan suurella osalla suomalaisista ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista seksuaalielämää. Tilannetta pahentaa, että Yleisradion feministitoimittajan kirjoittaman ”analyysin” lopussa alettiin #MeToo-hankkeen tapaan kerjätä lukijoilta kokemuksia ”epäselvästä suostumuksesta”, jotta ihmiset saataisiin ajattelemaan ja pitämään mielessään seksin kauhistuttavuutta.

Jutun kirjoittanut toimittaja Heli Suominen on kaivanut tuekseen kaksi feminististä oikeustieteen naisprofessoria, Terttu Utriaisen ja Suomen Akatemian rahoittaman Johanna Niemen, joka tunnetaan käsityksistään, että lailla pamputtaminen ratkaisee kaikki puutteet ja ongelmat. Millaiset soihdut vihervasemmistolaisen feminismin pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat sytyttääkään alkaessaan keuhkota täysin palkein Suostumus 2018 -hankkeen puolesta?

Yleisradion jutussa paheksutaan, että vielä vuonna 2012 lain tiukentamista pidettiin oikeusministeriön arviomuistiossa ”elämälle vieraana”. Toisaalta iloitaan siitä, että Antti Häkkäsen (kok.) johtamasta oikeusministeriöstä kuuluu jo ”pehmeämpiä vastauksia” ”asenneilmaston muutoksen” ja ”keskustelun laajuuden” vuoksi. Tosiasiassa ihmisten seksuaalinen käyttäytyminen ei perustu asenneilmaston muutokseen eikä keskustelun laajuuteen vaan biologisperäisiin viettiyllykkeisiin, jotka ovat ajasta aikaan samat aivan riippumatta siitä, että kulttuurissa niitä yritetään panna kuriin.


Seksin feministinen vaarallistaminen

Raiskaussyytteillä uhkaaminen tuskin parantaa seksin kurjuudella säikäytettyjen neitojen mieltä tai niiden nuorten miesten kroonisia pelkotiloja, jotka istuvat pipo silmillään baarien takanurkissa peläten joutuvansa valtiattarina esiintyvien mehiläiskuningatarten ankarien rangaistusten uhreiksi, mikäli ilmaisevat vähäistäkin halua johonkin seksuaaliseen tekoon. Sillä ”elämä on julmaa”.

Tragikoomisinta onkin, kun cuck-miehiksi sanotut nössöpojat menevät innosta kiljuen feministien seksinvastaisten ja suostumusta panttaavien hankkeiden tueksi luullen, että vastalahjaksi naisilta herahtaisi jotakin heille. Taktiikka ei kuitenkaan toimi. Miesten nöyristelyn tuloksena naisten pilkallinen ja ivallinen ylenkatseellisuus vain vahvistuu, ja tuloksena on miesten itsesyyllistämistä, aseksualisointia, itsensä kuohintaa ja jopa itsensä kriminalisointia, jonka tuloksena miesten seksuaaliset potentiaalit invalidisoidaan.

Myöskään vapaamielisyyden paratiiseina mainostetut homoyhteisöt eivät ole jääneet altistumatta sähköpaimenille, joita seksuaalisen nautiskelun viholliset ripustelevat nettilangoille. Seksuaalivähemmistöt ovat nykyisin täynnä persoonallisuushäiriöisiä pissiksiä, jotka pitävät kymmenpennistä polviensa välissä ymmärtämättä, että pihtaus on pois vain pihtareilta itseltään. Omahyväisesti he hakeutuvat cock blockausta harjoittavien fag hagien hameenhelmojen alle.

Me too- ja Suostumus 2018 -hankkeiden vahingollisin puoli piilee seksuaalisuuden vaarallistamisessa, jonka tuloksena hyvää sanotaan pahaksi. Riippumatta, eteneekö lain muutosesitys vai ei, hankkeiden sisältämä propagandapuhe ohjaa ihmisiä tarkkailemaan käyttäytymistään. Kurjin henkisen valvonnan muoto on juuri itsekontrolli. Normit ovat silloin menneet ihon alle, ja niistä on tullut ideologista valvontaa, jolla ihmiset kurittavat itseään. Mutta toimihan myös Orwellin romaanissa Vuonna 1984 Seksinvastainen Liitto, joten dystopia toteutuu, kunhan malttia ja kärsivällisyyttä riittää.

Seksin kriminalisoiminen todisteellisten suostumusten ehdoilla tapahtuvaksi luo kyttäysmielialaa, jonka yleistymisestä sietäisi olla huolissaan. Se voi nimittäin loukata tiettyjä seksuaalisesti aktiivisiksi osoittautuneita kansanryhmiä sekä aiheuttaa tiettyihin uskontoihin liittyvien seksuaalisuuskäsitysten kyseenalaistamista ja uskonrauhan rikkomista.

Kuriositeettina voidaankin huomauttaa, että rasistit, fasistit, natsisiat ja kaljupäiset nahkahomot ovat tämän ikävän tilanteen aiheuttaneet, sillä he ovat aina olleet suomalaisnaisten etujen ja koskemattomuuden kannalla! Tämä on hyvä jokaisen Suostumus 2018 -hankkeeseen osallistuvan muistaa, myös suunnitteluryhmään kuuluvan Hanna-Marilla Zidanin.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että suomalaista miestä kehutaan liian vähän, kun taas feministisissä seksinvastaisuudella ahdistelijoissa kiteytyy kaikki se, mikä sosiaalisessa mediassa on vikana. Vihervasemmistolaisten feministien vihakampanjoilla ja heidän patologista narsismia edustavalla uhriutumisellaan yritetään normalisoida seksuaalisuuskielteistä kulttuuria kaikkialla.

Ei pitäisi myöskään jatkuvasti länkyttää seksuaalisten aloitteiden tekijöitä vastaan, sillä aloitteellisia ihmisiä on kiittäminen siitä, että seksiä on. Psykologisissa kokeissa on havaittu, että myönteisten reaktioiden jäädessä puuttumaan ihmisten aloitteet sammuvat nopeasti pois. Heterosuhteissa fysiologisesti ja biologisesti aloitteellisemman rooliosapuolen, eli miesten, kannattaisi perustaa vapaata seksuaalista kohtaamista puolustava #NotMe-hanke ja levittää sitä maapallon ympäri.


Kirjoituksiani seksuaalisuuden vaarallistamista vastaan:

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta
Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia
Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin