Miksi Helsingissä on kallista?

Helsingissä on kallista asua, koska muualla Suomessa on niin kurjaa. Samalla kun niin sanottu muu Suomi taantuu ja ajautuu syvenevään köyhtymiskierteeseen, myös Helsingissä asumisesta tulee entistä tukalampaa. Mukavaa ei ole lopulta missään.

Euroopan unionin aiheuttama kansallisvaltioiden heikentyminen ja alueellisten keskusten sekä liikenteen solmukohtien korostuminen ovat johtaneet metropolisoitumiseen, joka muistuttaa antiikin yhteiskuntien keskittymistä kaupunkivaltioihin. Se tuo mieleen Euroopassa uudelle ajalle asti voimassa olleen tilkkutäkin, joka koostui ruhtinaskunnista ja jossa kaupungit olivat voimatekijöitä.

Kaupunkivaltioiden paluu ja väestön keskittyminen keskuksiin eivät ole olleet ihmisille onneksi. Maaseudulla kiinteistöjen arvot laskevat, elinkeinoelämä vetäytyy, työttömyys kasvaa, kynnelle kykenevät muuttavat pois ja eläkeläiset jäävät. Itä-Suomi tyhjenee sotaharjoitusalueeksi.

Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat karkaavat palkansaajien ulottuvilta, ahtaus lisääntyy ja elintaso laskee. Lopulta myöskään Helsingin tuntumassa eivät viihdy muut kuin ne, jotka pystyvät valloittamaan itselleen asuinsijan keskustan arvokiinteistöistä tai merellisistä lähiöistä. Radanvarren pajupuskissa voidaan pahoin.

Rahan arvo mitataan nykyään asumisen hinnassa. Näin ajatellen rahalla ei ole paljoakaan arvoa Helsingissä, jossa asunnon ostamiseen eivät riitä keskipalkatun ihmisen elinkautiset tulot. Asuntojen hintojen lasku on polttanut rahat myös maaseudulla asuvilta, jotka asuntoaan myydessään huomaavat, että sijoitetusta pääomasta on voinut palaa kolmannes pois. Tästä todistaa teknologiayritys Reaktorin tänään julkaisema asuntojen hintojen alueittainen muutoskartasto, jonka mukaan hintakuilu maaseudun ja kaupunkien välillä syvenee myös ensi vuonna.

Miksi Helsinkiin sitten halutaan? Siksi, että muualla voidaan vielä huonommin. Valtion sisäinen muuttoliike kertoo maaseudulla vallitsevasta pahoinvoinnista. Kun autioituvista maalaiskaupungeista ja tyhjenevältä maaseudulta pyritään siirtymään tungoksentäyteiselle pääkaupunkiseudulle, ihmiset ovat pakkomuuttojen edessä ja valitsevat kahdesta pahasta pienemmän.

Helsingin kalleus indikoi, että suomalaisten ihmisten elintaso ja elämänlaatu ovat laskussa. Toisaalta asunnot maksavat Helsingissä mansikoita siksi, että muualla vallitsee autius. Helsingin keskustayksiössä asuinolot ovat kenties pienet, mutta vapaus on suurta. Monet eivät huomaa, että vaikka asunnot ovat kalliita ja ahtaita, kaupunkitila on avara. Kaupan päälle tulee siis koko kaupunki.

Ylitulkintoja välttämättä voisi väittää, että Helsingin kalleus on myös metafyysistä. Siinä, missä amerikkalaisille vapautta edustaa ikuisuuteen jatkuva moottoritie, siinä suomalaisille vapauden vertauskuva on Helsinkiin muuttaminen. Se myös selittää, miksi hanke usein epäonnistuu. Kun tuloksena ei olekaan kaivattua vapautta vaan sääntöjä, tarkkailua ja ahtautta, kyse on ideologian määritelmän täyttymisestä. Se, mikä symbolisesti edustaa vapautta, muuttuu tosiasiassa vapauden kahlitsemiseksi. Tämän väärän tietoisuuden vuoksi pääkaupunkimme on nyt Suomen ja maailman suurin savolaiskaupunki, jossa ihmiset kiskovat toisiaan ilkeän huumorin tikka ikenessä.

Kotina kiinteistökupla

Tämän blogikirjoitukseni aloitan mieluiten ilkikurisella naurulla. Sanoma-konserniin kuuluva Taloussanomat pelkää asuntojen hintojen puolesta valittaen, että suomalaisten ihmisten asuntosijoitusten arvo laskee. Todellisuudessa asuntojen hinnat ovat palaamassa normaalille tasolle, aivan kuten ennustin jo viimesyksyisessä blogikirjoituksessani.

Taloussanomat näkee syyksi sen, että Yhdysvalloissa holtiton luotonanto on johtanut lamaan, jonka syvyyttä ei vielä näy. Kansainvälisen talouden ilmiöt heijastuvat väistämättä Suomeen. Se, että asuntojen hinnat laskevat Suomessa, ei kuitenkaan edellytä mitään häiriötä kansainvälisessä taloudessa: ihmisten velkaantuminen riittää kotimaisen kysynnän heikentymiseen ja laman alkamiseen myös Suomessa.

Professori Vesa Puttosen neuvoessa harkitsemaan, ”kuinka paljon varallisuudesta kannattaa pitää kiinteistöissä”, kehottaisin lähinnä nauramaan moiselle propagandalle. Totuushan on se, että suurin osa ihmisistä on pakotettu pitämään koko omaisuutensa lainattuja pennosia myöten nimenomaan asunnossa, koska asuminen on perustarve ja koska Suomessa sallitaan raaka bisneksenteko ihmisten kodeilla. Näin ollen asunnon omistaminen ei ole valinta vaan pakko. Ja samasta syystä neuvoisin kaikkia ihmisiä harkitsemaan, minkälaiseen hirttosilmukkaan päänsä laittaa. Asian voi sanoa expressis verbis myös niin, että älä maksa asunnosta liikaa!

Itse pidän toivottavana, että asuntojen hinnat romahtaisivat puoleen, sillä menettäjiä eli suuren velan tehneitä on sittenkin Suomessa vielä vähän ja toisaalta hyötyjiä, jotka saisivat kymmenen vuotta sitten tekemälleen sijoitukselle kohtuuttoman suuren tuoton, paljon enemmän. Siksi olisi hyvä, että asuntojen hintojen putoaminen leikkaisi tuottoja ja tekisi asunnon hankinnan helpommaksi. Omistusasujat voittaisivat muun muassa siksi, että väliraha isompaan asuntoon pienenisi. Myöskään pankkien ei ole viisasta rahoittaa ylikalliita asuntoja. Muutoin Suomessa saattaa toistua sekä 1990-laman että Yhdysvaltojen nykyisen asuntomarkkinatilanteen kaltainen katastrofi. Laman syitä ovat ihmisten kohtuuton velkaantuminen ja kotimaisen kysynnän heikentyminen.

Älä maksa asunnosta liikaa

Helsingin Sanomat pelottelee ihmisiä otsikolla, jonka mukaan ”asuntojen vuokrat uhkaavat nousta reilusti”. Oikein muotoiltuna asia kuuluisi: ”Kiinteistöjen omistajat uhkaavat nostaa vuokria epäreilusti.” Uutinen on varoittava esimerkki siitä, miten media yrittää luoda todellisuutta. Muutaman yksittäistapauksen perusteella synnytetään huhu, jonka toivotaan toteuttavan jutussa esitetyn ennusteen. Näin SanomaWSOY:n hallussa olevien kiinteistöjen arvon odotetaan nousevan, kun muuten niiden arvo todennäköisesti alenisi.

Vaikka korot ovatkin nousseet, asuntojen arvot eivät nouse vaan laskevat. Omistusasuntojen hinnat ovat jo nyt lähteneet laskuun. Tätäkään Helsingin Sanomat ei kerro, vaan otsikoi uutisen perinteiseen tapaansa toteamalla, että ”asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet”. Kun lainojen korot nousevat, reaktio ei ole yleensä se, että vuokrat nousevat, vaan se, että asuntojen hinnat ja vuokrat laskevat, kun asumisen hinnan yleistaso laskee.

Niinpä on väärin kuvitella, että korkojen nousu ja lama nostaisivat sen enempää vuokria kuin omistusasuntojen hintojakaan, vaikka ne hetkellisesti saattavatkin ohjata vuokria nousuun. Tosiasiassa myös ihmisten maksukyvyllä on rajansa, ja juuri se panee hinnat kohdalleen, ellei mikään lehti asiaan puutu.


Oma koti liian kallis

Ihmisten kannattaa miettiä, paljonko asumisesta on syytä maksaa. Tässä turvenuijien luvatussa maassa on valitettavasti totuttu ajattelemaan, että asumisen pitää olla eksistentiaalisen Angstin lähde. Oletuksena on ollut, että asunnon hinnan pitää olla yhtä kuin ”kaikki se raha, jonka pystyt koko elämäsi aikana säästämään, jos teet joka päivä töitä”. Myös julkinen valta toivoo, että asunnoista vallitsisi pula ja että ne olisivat mahdollisimman kalliita, sillä se katsoo, että kyseinen seikka patistelee ihmisiä tekemään hellittämättömästi työtä.

Mutta eivätkö ihmiset työskentelisi ahkerasti muuten? Pitääkö asuntomarkkinoista tehdä helvettiä? Oma vastaukseni on: ei tarvitse. Suomalainen renki- ja torppariajattelu on johtanut siihen, että meidän oloissamme asumista ja oman kodin oikeutta on totuttu pitämään vain suurin ponnistuksin saavutettavana asiana, jonka hyväksi täytyy uhrata kaikki. Tosiasiassa ihmisten pitäisi irrottautua kyseisestä ideologiasta.

Sekä vuokra- että omistusasuminen ovat pääkaupunkiseudulla niin kalliita, että ihmisten olisi syytä nousta kapinaan koko järjestelmää vastaan. Berliinistä asunnon saa puolella hinnalla Helsingin hintatasoon verrattuna, ja vain Pariisin keskustassa on yhtä kallista kuin Helsingissä. Mutta ne ovatkin metropoleja, kun taas Helsinki on Brysselistä katsottuna Euroopan Joensuu.


Hintasäännöstely voimaan

Asuntojen järjettömän hintojen nousun lopettamiseksi vuokrien hintasäännöstely olisi palautettava takaisin voimaan. Se laskisi myös omistusasuntojen hintoja, sillä ihmisten perustarpeilla ei voitaisi tehdä enää bisnestä, ja asuntosijoittaminen tulisi yhtä kannattavaksi esimerkiksi pankkitalletusten kanssa. Kyllä asuntoja kannattaisi pitää vuokralla vähemmälläkin tuotolla, sillä asuntoja ei voida kuitenkaan käyttää muuhun kuin asumiseen. Asuntojen hinnanlasku on omistusasujan etu, sillä suuremman oman asunnon hankkiminen helpottuu, kun välirahaa tarvitaan vähemmän.

Jos olisin asuntoministeri, pitäisin elämäntehtävänäni järjestää pääkaupunkiseudulle niin paljon asuntoja, että ne eivät kerta kaikkiaan lopu. Kyllä tässä maassa betonia, puuta ja tiiliskiviä riittää. Jan Vapaavuoren kannattaisi aloittaa olojen korjaaminen kumoamalla Harri Holkerin hallituksen päätös, jolla vuokrien hintasäännöstely purettiin ja hinnat kaksinkertaistettiin. Helpolla ja yksinkertaisella poliittisella ratkaisulla saataisiin aikaan paljon hyvää.


Älkää repikö rahojanne

Kummallista, että ihmiset eivät vetoa lakiin saadakseen kohtuuttomia asumiskustannuksiaan alennettua. Onhan vuokrien hinnat monessa vuokrasopimuksessa sidottu yleiseen elinkustannusindeksiin. Siihen ei saa tehdä tasokorotuksia asunto-oikeuksien ohi.

Omistusasunnon hankkijoiden kannattaa puolestaan pohtia, onko syytä maksaa keskustakaksiosta 300 000 euroa, kun kyseisen kiinteistömassan materiaalinen arvo on enintään 100 000 euroa. Asunnon ostajalle suuntaamani ”yhdestoista käsky” onkin: Älä maksa asunnosta liikaa, sillä ennen pitkää et saa puoliakaan sijoittamistasi lainarahoista pois!

Myös niin sanottujen vuokranantajien (eli vuokran ottajien) pitäisi joskus tyytyä siihen, mitä heille maksetaan, eikä olla jatkuvasti kiskomassa lisää. Ahneiden palkkahan tiedetään.