Hikipedia: vihervasemmiston vihapuhealusta

Vihervasemmistolla on vakava vihanhallintaongelma. Tarkoitan heidän vihaansa suomalaista Suomea puolustavia ihmisiä kohtaan. Vihervasemmisto ja feministit pyrkivät leimaamaan ”vihapuheeksi” kaiken, mikä ei suhtaudu palvovasti heidän piehtarointiinsa omassa itseihailussaan, ja aloittavat äänekkään rääkymisen, mikäli kohtaavat vähäistäkin arvostelua.

Samanaikaisesti, kun vihervasemmisto ja feministit syyttelevät kansallismielisiä ihmisiä Facebookissa, Twitterissä ja muualla mikrotason kanssakäymisessä esitetystä arvostelusta, he pidättävät itselleen mahdollisuuden herjata ja solvata ihmisiä eräillä muilla internetin vihapuhefoorumeilla.

Vihervasemmiston keskeisimpiä vihapuhealustoja on internetsivusto Hikipedia, joka pyrkii näyttäytymään muka-parodisena versiona tietosanakirja Wikipediasta.

Viranomaiset eivät puutu Hikipediassa esitettyyn disinformaatioon, vaikka siellä julkaistut  kunnianloukkaukset eivät ole pelkkiä irrallisia tai satunnaisessa henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa esitettyjä mainintoja. Sen sijaan ne ovat julkisia ja pitkäaikaisesti esille asetettuja kannanottoja, jotka on esitetty tahallisena yrityksenä harhauttaa sivullisia ja antaa vääristelty kuva Hikipedian sivustolle vastoin omaa suostumustaan kytketyistä ihmisistä.

Hikipedian pseudoartikkeleissa annetaan harhaanjohtava ja asioita mielivaltaisesti yhdistelevä kuva monista henkilöistä ja heidän ajattelustaan, toiminnastaan ja ominaisuuksistaan. Hikipediaan poimitut kuvat ovat varastetut muista yhteyksistä, ja niiden uudelleen julkaiseminen Hikipedia-sivustolla rikkoo tekijänoikeuslainsäädäntöä sekä yksityisyydensuojaa. Kuva- ja muuta aineistoa on vandalisoitu respektio-oikeuksien vastaisesti.

Hikipediassa esitetyllä kirjoittelulla vahingoitetaan ihmisten asemaa ja mainetta tavalla, joka voi haitata elinkeinon tai ammatin harjoittamista ja täyttää siten rikoslaissa mainitut kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Vasemmiston harjoittamaa terroria

Hikipediassa näyttävät herjan heiton kohteina olevan erityisesti ei-vasemmistolaisina pidetyt henkilöt. Ylläpitäjien ja kirjoittajien oma sitoutuminen sosialistis-anarkistiseen rabulismiin ei kuitenkaan muodosta sellaista veruketta, joka oikeuttaisi loanheiton tai suojaisi heitä itseään oikeudellisilta vastatoimilta.

Solvauksissa ylitetään hyvän maun rajat, eikä asiaan liittyvää pahanilkisyyttä voida tunnistaa huumoriksi tai katsoa läpi sormien. Tekstit ovat ilmeisesti joidenkin yhteiskuntanäkemykseltään täysin eri linjoilla olevien anarkistien hyökkäyksiä, joiden kohteena on asioiden sijasta ihmisten persoona ja välineenä argumenttien sijasta rähjäinen ja reuhaava mudanheitto.

Hikipedian kirjoittajat ja ylläpitäjät pyrkivät suojautumaan esiintymällä anonyymisti, ja siten he paljastavat rääväsuisen nilkkimäisyytensä. Hikipedian kirjoittajatahot ovat todennäköisesti joitakin psykopatologista tuhrimisvimmaa potevia ja passiivis-aggressiivisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä henkilöitä. Mentaalihygienian ongelmat eivät kuitenkaan luo heidän rikoksilleen oikeutusta eivätkä tuota heille syyntakeettomuutta. Tyhmyys ei vapauta syyllisyydestä, niin kuin syyllisyyskään ei vapauta tyhmyydestä.

Hikipediassa harjoitettua maineen mustamaalausta yritetään toteuttaa ”huumorin” varjolla, vaikka tarkoituksena on maineen tahallinen pilaaminen. Rikosten vaikuttavuutta syventää, että sivusto on kaikkien ihmisten vapaasti internetistä luettavissa.

Vaikka uhrit eivät itse suhtautuisikaan kyseiseen töhertelyyn tosikkomaisesti, kolmannet osapuolet, eli kirjoitusten lukijat, voivat erehtyä pitämään niissä esitettyjä väitteitä todenperäisinä kuvauksina solvatuista ihmisistä. Loukkauksia, henkistä väkivaltaa ja vahingontekoa on harjoitettu näennäisen ”leikinlaskun” takaa, vaikka tosiasiassa kyseessä on tahallinen maineen töhriminen, jonka tuloksena syntyy työelämässä, liike-elämässä, tieteessä ja julkisessa sekä poliittisessa toiminnassa vahingollista disinformaatiota. Tämä taas merkitsee, että haitanteko on otettava vakavasti.

Vandalismi koetetaan verhota Hikipediassa ”satiirin” tavoittelun kaapuun, mutta tosiasiassa kyseessä ei ole sen enempää satiiri, ironia, parodia kuin sarkasmikaan, vaan tahallisen ilkeämielinen ja vahingoittamistarkoituksessa esitetty maineenpilaamiskampanjointi, jota koetetaan oikeuttaa ”huumorin” verukkeella. Tarkoituksena lienee haitata toisten ihmisten elämää tai uraa savuverhon takaa esitetyllä vihakampanjalla. Sivusto käy esimerkkitapaukseksi uustaistolaisten ja punakaartilaisten rabulismista ja tihutyöstä, informaatiosodasta ja nettiterrorista.

Hikipedia pitäisi sulkea vihapuheen levittämisen lopettamiseksi

Se, että tekstin kirjoittajat kuvittelevat olevansa humoristisempia kuin vitsailun kohteet tai lukeva yleisö, ei riitä oikeuttamaan julkista solvausta. Kirjoitusten epäasiallista argumentaatiota on usein koetettu oikeuttaa sillä, että kohteena oleva henkilö on esiintynyt sananvapauden puolustajana. Sananvapaus ei kuitenkaan oikeuta väärän tiedon levittämistä eikä mielikuvaterroria.

Kehotan kaikkia Hikipediassa nälvimisen, henkisen väkivallan tai terrorin kohteeksi joutuneita tekemään tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen poliisille kunnianloukkauksesta tai, mikäli viranomainen ei asiaan puutu, ajamaan Hikipediaa vastaan kannetta oikeudessa. Kehotan esittämään vahingonkorvausvaatimuksen rangaistusvaatimuksen yhteydessä.

Samalla kannattaa tehdä eurooppalaisen tietosuojalain ja tietosuojavaltuutetun päätöksen mukainen poistopyyntö Googlelle koskien hakutuloksia, joissa oma nimi ja henkilöllisyys yhdistetään virheellisesti ja vahingollisesti täysin perättömiin asiayhteyksiin Hikipedian sivustoilla.

Kaikki Hikipediassa pahoinpidellyt ihmiset eivät ole sellaisia julkisuuden henkilöitä, jotka olisivat omasta aloitteestaan asettautuneet julkisen arvostelun kohteeksi, vaan yksityishenkilöitä, joten kirjoittelun lopettamista voi vaatia myös yksityisyydensuojan perusteella.

Yksityisyydensuoja on toki myös julkisuuden henkilöillä, ja etenkin näin on, mikäli julkisuus on asiantuntijajulkisuutta, eikä siihen liity sellaista vallankäyttäjän roolia tai asemaa, joka voisi luoda velvollisuuden suostua ankaran arvostelun tai henkilökohtaisesti loukkaavan kirjoittelun kohteeksi. Hikipediassa esitettyä nälvimistä ei voida perustella myöskään millään tieteellä, vaan esitettyjen kannanottojen kärkevyys on perustunut pelkkään vahingoittamisen haluun.

Se, että kirjoittelun kohteena olevan henkilön yhteiskunnalliset ja tieteelliset mielipiteet ovat olleet Hikipedian kirjoittaville epämieluisia, ei oikeuta persoonaan kohdistuvaa vandalismia.

Ihmisvihasta

”Ihmisvihan” ilmaukset pyritään usein kieltämään yhteiskunnassa osana poliittiseen korrektiuteen liittyvää häveliäisyyttä ja luonnollisten tunteiden tukahduttamista. Myös perussuomalaisen puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini lausahti joskus, että ihmisvihaa me emme salli!

Aamulehden mätäkuisessa kesäjutussa Soini kohahdutti väittämällä hylkäämäänsä perussuomalaista puoluetta nyt ”ihmisvastaiseksi”. Toimittaja Minna Ala-Heikkilän kirjoittamassa jutussa kerrottiin:

”Jos Halla-aholta kysyy, onko perussuomalaiset kristillissosiaalinen puolue, hän ei voi ikinä vastata siihen myöntävästi, Soini sanoo ja muistuttaa Halla-ahon jo ilmoittaneen, että tasa-arvoisesta avioliitosta äänestämisen olisi pitänyt olla perussuomalaisten kansanedustajille omantunnon asia, eikä perussuomalaisten yhteinen kanta. Soinin mielestä Halla-ahon johtama perussuomalaiset on ihmisvastainen puolue.”

Tämän mukaan ”ihmisvastaisuutta” olisi ollut äänestää homoavioliitoista oman näkemyksen eikä puoluekurin mukaan! Koska Soinin johtama perussuomalainen puolue vastusti jääräpäisesti homoliittoja, on pääteltävä, että Soinin mielestä homoavioliittojen hyväksyminen olisi ”ihmisvastaisuutta”. Ihmisvastaisuutta olisi hänen mukaansa myös eutanasian ja aborttien salliminen.

Soinin näkemykset eivät varmasti tule kenellekään yllätyksinä, sillä hän piti kansallismieliseksi profiloituvaa perussuomalaista puoluetta pitkään kristilliskonservatiivisilla linjoilla, ja edistystä esti ahdasmielinen katolisperäinen fimoosi. Olen Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä siitä, että homoliittokysymyksessä (kuten monissa muissakin henkilökohtaisissa moraalikysymyksissä) edustajien olisi ollut suotavaa toimia itsenäisen harkintansa mukaisesti. Juuri se kunnioittaisi ihmisten ihmisarvoa.

On vain hyvä, mikäli perussuomalainen puolue irtautuu järjenvastaisista näkemyksistä, jotka koskevat esimerkiksi eutanasiaa ja aborttia. Soini on aiemmin ottanut ehdottoman kielteisen kannan molempiin. Filosofian näkökulmasta on aivan selvää, ettei kumpaakaan pidä kieltää, vaan tietyin ehdoin on molemmat oikeutettava.

Suuret moraaliset ongelmat eivät ratkea torjumalla eivätkä panssaroitumalla paavillisen absolutismin taakse. Se olisi todellisuuden kieltämistä, joka vain lisää ihmisten tuskaa. Parasta olisi, että näissä asioissa noudatettaisiin tieteelliseen maailmankuvaan perustuvaa etiikkaa eikä puoluekuria tai omantunnon mutu-politiikkaa.

Myönteistä on, mikäli Halla-aho ei pidä Perussuomalaisia ”kristillissosiaalisena puolueena”. Sellainen tässä maassa jo on. Niinpä Soinin ”Siniselle tulevaisuudelle” ei löydy tilaa poliittiselta kartalta.

Timo Soini ja hänen uuvattinsa eivät lopultakaan ymmärtäneet, miksi Perussuomalaiset nousi promilleryhmittymästä parinkymmenen prosentin puolueeksi. Kansalaiset eivät äänestäneet puoluetta siksi, että sen johtajilla menisi paremmin, vaan siksi, että he halusivat korjausta maahanmuuttopolitiikkaan ja muutosta Suomen Eurooppa-politiikkaan.

Kehitysmaista tulvivan haittamaahanmuuton torjuminen on koko Euroopan ja Pohjois-Amerikan kohtalonkysymys. Jos haluaa puolustaa länsimaisia arvoja, kuten kansanvaltaa, liberalismia ja valistusihanteita, on vastustettava islamin mukana leviävää despotiaa.

Länsimaisia arvoja ei voida edistää haikailemalla takaisin Timo Soinin ihannoimaa lintukotoa tai harjoittamalla kristillistä laupeudentyötä vaan toimimalla nykytodellisuuden vaatimalla tavalla oman maamme ja kulttuurimme hyväksi. Mikäli tilannearvio on väärä, on toiminnan lopputuloskin väärä. Soini elää hallituksen Eurooppa-poliitikkojen kanssa vääristyneessä todellisuudessa, jossa ei ymmärretä, miltä iso kuva näyttää.

On totta, että Halla-ahon johtama Perussuomalaiset on pitkälti maahanmuuttokriittinen puolue, sillä maahanmuuton vastustaminen, EU-kriittisyys ja kansallisen edun edistäminen nousevat korkealle puolueen agendassa. Tämä on nähdäkseni erittäin myönteinen asia, sillä internatsismi (eli pakolla kansainvälistäminen) on lieveilmiöineen (maahanmuutto, euroalue, valtioiden velkaannuttaminen jne) juuri se ongelmien ydin, joka on Euroopan valtiot nykyiseen kurjuuteen ajanut.

Niinpä on hyvä, mikäli Perussuomalaiset profiloituu jatkossa nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi kansallismieliseksi puolueeksi, joka yhteistoiminnassa muiden maiden kansallismielisten puolueiden kanssa pyrkii kaventamaan EU:n vaikutusvaltaa takaisin vapaakauppaliitoksi, purkamaan mädiksi osoittautuneita sitoumuksia ja vaatimaan esimerkiksi rajavalvonnan parempaa noudattamista. EU:sta on karsittava laho aines ja pidettävä se, mikä hyvää on.

Haittamaahanmuuton estäminen on keskeinen asia, kun halutaan pelastaa maamme väestörakenne, hyvinvointivaltio ja yhteiskunnallinen tehokkuus. Niitä ei voida ylläpitää sen enempää islamilla kuin kristinuskollakaan vaan hegeliläis-snellmanilaiseen kansallisvaltiofilosofiaan ja kansakuntien itsemäärämisoikeuteen perustuvalla rationalismilla, toisin sanoen Järjellä. Juuri tätä vaativat ne paljon puhutut eurooppalaiset arvot.

Mutta pohditaanpa lopuksi, millaista ”ihmisvihan” oikeutus oikeastaan on. Filosofian näkökulmasta vihattavia voivat olla asiat, jotka ovat jollakin tavoin pahoja tai haitallisilla ja sitä kautta epätoivottavia.

Ihmisen toiminta on usein todettu monella tavalla haitalliseksi, ja ihminen on sen mukaisesti julistettu pahaksi etenkin kristinuskossa. Kristillisen käsityksen mukaan ihminen sinänsä on läpikotaisin syntinen ja paha. Naturalismin kannalta katsellen ihminen voi olla omaa etuaan tavoitellessaan itsekäs, mutta hän ei ole paha vaan oman utilitarisminsa mukainen.

Looginen päättely puolestaan opettaa kristinuskosta seuraavaa.

Jos vihattavia ovat pahoiksi määriteltävät asiat ja jos ihminen on paha, on oikein vihata myös ihmistä, sillä ihmisen perusolemus on paha.

Tällä tavoin tulee osoitetuksi, että kristinuskon kannalta katsellen ihmisviha on oikeastaan eettistä, sillä sen kohteena on pahana nähty asia: ihmisen ihmisyys. Ihmiseen kohdistuvalla vihalla, ihmisvihalla, on siis Timo Soinin kannattaman kristillisyyden näkökulmasta oikeutus, sillä juuri ihmisvihan kautta paljastuu ihmisyyden perusolemus!

Ei ole ihme, että kristinuskossa ihmistä vihataan paljon, sillä siinä ihmisyys sinänsä on määritelty pahaksi. Islam puolestaan osoittaa vihalleen kohteen ”vääräuskoisista”. Mikäli Soini olisi johdonmukainen, hänen tulisi vihata ihmisyyttä sekä itsessään että muissa ihmisissä, sillä kristinuskon mukaan ihminen on läpikotaisin mätä.

Euroopassa ja länsimaissa vallalla oleva hulluus johtuu nyt suureksi osaksi siitä, että idealistiset poliitikot ovat sokeudessaan kieltäneet ihmisten ja kansakuntien valvovan omaa etuaan. Tämän valheellisuuden vuoksi on tehty epärealistista politiikkaa, jonka tuloksena Wotan on jälleen lähdössä lentoon psykoanalyytikko Carl Gustav Jungin kuvailemalla tavalla.

On väärin kieltää ihmisen olevan järjellinen ja omaa etuaan tavoitteleva olento. Etujen valvonta, kansakuntien itsenäisyyden puolustaminen ja kohtuullinen yhteensovittaminen olisi politiikan tehtävä, mutta sen nykyiset europoliitikot ovat omassa taitamattomuudessaan hylänneet.

”Ihmisvihan” syy ei ole mikään nationalismi tai pahuus, vaan ”ihmisviha” on seuraus Euroopan unionin harjoittamasta valheellisesta politiikasta, jolla kansakuntien itsemääräämisoikeus tukahdutetaan, kunnes painekattilan kansi pamahtaa auki.

Punakaartilaiset pahoinpitelivät dosentin

”Suomi Ensin” -kansanliike on EU-kriittinen ja maahanmuuttopolitiikkaa arvosteleva järjestö, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa ja pyrkii palauttamaan Suomen itsemääräämisoikeutta Euroopan unionista takaisin suomalaisille itselleen. Järjestön lailliset ja viranomaisille etukäteen ilmoittamat sekä kaikin puolin asialliset kansalaistilaisuudet ovat joutuneet useita kertoja poliittisen vasemmiston laittomien ja viranomaisille ilmoittamatta jättämien häirintäkampanjoiden kohteeksi, viimeksi Itäkeskuksessa 6.7.2016 ja toistamiseen 5.8.2016.

Poliittisen vihervasemmiston tapa rähinöidä, huutaa, mekastaa ja käyttää väkivaltaa ”Suomi Ensin” -tilaisuuden järjestäjiä ja poliisiviranomaisia vastaan antaa pöyristyttävän näytön vihervasemmiston menettelytavoista. Varoittavana esimerkkinä on nyt tapa, jolla eräs rabulisti kolhi paikalla ollutta dosentti Arto Luukkasta ja lavasti hänet päällekarkaajaksi siirtäen syyn omasta halveksuttavasta aggression ilmaisustaan tapahtumaa kuvanneelle Luukkaselle.

Julkisella paikalla on laillista kuvata. Tietosuojavaltuutetun päätöksen mukaan jokaisella on oikeus tallentaa keskustelut, joissa itse on mukana, joten en näe Luukkasen toiminnassa mitään väärää. Oman ilmoituksensa mukaan hän yritti keskustella ”vastamielenosoittajiksi” itseään kutsuvien rähinöitsijöiden kanssa, mutta siitä ei tullut mitään toisen osapuolen raivokkuuden vuoksi. On väärin, että viranomaisvalta sallii punikkifasistien saapumisen tapahtumien läheisyyteen tietäen, että anarkistien tarkoituksena on sabotoida sinänsä laillinen kansalaistapahtuma ja siellä esitettävät puheet täysin asiattomilla natseiksi huuteluilla.

Oheisilta videoilta voitte itse todeta, millaisen vihan kohteeksi Suomen kansallista etua tavoittelevat ihmiset on ajettu loukkaamalla suomalaismielisten ihmisten oikeutta ja mahdollisuutta perustuslaillisen sanan- ja kokoontumisvapautensa toteuttamiseen. Osa rähinöitsijöistä potee suorastaan psykoottista raivoa keskisormea heristellessään ja kiljuessaan herjauksia tilaisuuden puhujille ja osallistujille.

Mainittakoon, että en ollut Itäkeskuksessa paikalla, mutta Internetin ansiosta meidän ei tarvitse luottaa myöskään vanhan median kaunistelevaan ja vääristelevään tiedonvälitykseen, jossa vähätellään vihervasemmiston edesottamuksia ja lavastetaan kansallismielisten poliittinen toiminta provokatiiviseksi tai mielenosoitukselliseksi.

Ensin Arto Luukkasen video:



Ja sitten eräs toinen video samasta tapahtumasta:



Tästä puolestaan voi katsoa, miten vasemmistoanarkistit terrorisoivat ”Rajat Kiinni!” -tapahtumaa 4.10.2015, josta kirjoitin erikseen tässä.




Traagista suomalaisen vihervasemmiston asenteessa on, että hyökätessään maahanmuuttokriitikoita vastaan anarkistit tulevat vastustaneiksi juuri niitä ihmisiä, jotka haluaisivat, että sosiaaliturvaa, työpaikkoja ja asuntoja riittäisi myös vihervasemmistolaisille itselleen eikä heille kuuluvia asioita jaeltaisi muualta tuleville ilmaiseksi.

Viha puheesta?

Poliittiseen sanankäyttöön on parin viime vuoden aikana pullahtanut uusi sana: ”vihapuhe”. Hallitus ja viranomaiset sanovat pyrkivänsä hillitsemään vihapuhetta monin tavoin, suorastaan kaikin keinoin.

Mutta mitä vihapuhe oikeastaan on? Käsitettä käytetään poliittisessa retoriikassa täysin määrittelemättömästi, mikä puolestaan merkitsee, että sitä käytetään sangen ideologisesti. Onko vihapuhe puhetta, joka ilmaisee puhujan omaa vihaa? Onko se puhetta, joka saa jonkun toisen vihastumaan? Onko se vihaamista koskevaa yleistä puhetta vai näiden kaikkien yhdistelmää?

Oma näkemykseni on, että vihapuhe voi periaatteessa olla mitä tahansa, sillä minkä tahansa puheen voidaan tulkita ilmaisevan lausujan sisäistä vihaa tai herättävän vihaa toisissa. Esimerkiksi joku kiero psykoanalyytikko voi väittää, että ihmisten osoittamat rakkauden ja hellyyden osoitukset ilmaisevat nekin vain omistushalua ja sitä kautta alitajuista ja tiedostamatonta vihaa. Näinhän merkitykset usein käännetään päälaelleen psykologisissa kaleidoskoopeissa.

Muutamat taas näyttävät ajattelevan, että seksuaalivähemmistöjen vapautuspäiväpuheet sisältävät suurta ihmisvihaa, sillä ne selvästikin kiihottavat homofoobikoita vihaamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Esimerkiksi Uuden Suomen monien puheenvuorokirjoittajien mielestä homot ovat ihmisvihaajia, koska heidän avoin esiintymisensä herättää vihaa kyseisten mielipidekirjoittajien omassa puisessa päässä.

Vihapuheena pidetään kantaväestöön kuuluvien suomalaisten esittämää maahanmuuton arvostelua sekä pyrkimyksiä pitää oikeuksistaan kiinni. Ihmisvihana pidetään kamppailua työpaikoista ja sananvapaudesta. Vihapuheena on pidetty sangen löyhästi melkein mitä tahansa kannanottoja ja kulttuurikritiikkiä, lukuun ottamatta muutamia terrorismin pelon ja poliittisen korrektiuden vuoksi suojeltuja näkemyksiä.

Vihapuheena ei ole toistaiseksi pidetty esimerkiksi ääri-islamistien lietsomaa naisten alistamista tai julistuksia Israelin juutalaisten työntämisestä mereen. Sen sijaan äärimuslimit suuttuvat itse kaikesta, mikä ei ole täysin heidän oman uskontonsa mukaista, pitävät islamin akateemistakin arvostelua ”vihapuheena” ja ovat valmiita käyttämään sekä väkivaltaisia että väkivallattomia keinoja estääkseen uskontonsa kyseenalaistamisen.


Rasismin vastustamisen puolueellisuus

Näyttöä väkivallattomien keinojen käyttämisestä antaa esimerkiksi se, että islamilaiset maat ottivat hiljattain valtaansa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomission, joka joutui kieltämään sharia-lain arvostelun ja islamilaisten maiden ihmisoikeustilanteen arvostelun. Jokaisen ihmisen universaali ihmisoikeus on siis nyt se, ettei hänen islaminuskoaan saa kritisoida millään tavalla! Käytännössä islamistiset maat käyttävät päätöstä sensuurin välineenä estääkseen ihmisoikeusrikosten, kuten kuolemantuomioiden, arvostelun.

Toisen näytön tämän politiikan ristiriitaisuudesta tarjoaa se, että samanaikaisesti YK lakkasi suojelemasta homoseksuaaleja islamististen maiden langettamilta kuolemantuomioilta. Yhdistyneet kansakunnat kun poisti homoseksuaalisuuden niiden ominaisuuksien joukosta, joihin viittaamalla se on aiemmin vastustanut kuolemanrangaistusten käyttöä. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Iranissa homoseksuaalisuudesta tuomitaan edelleen kuolemaan, ja tuomioita toteutetaan keskellä kirkasta arkipäivää julkisten hirttäjäisten muodossa.

Juuri tämän vuoksi vihapuhetta ei yleensä ole uskontojen arvosteleminen vaan niiden julistaminen. Tosiasiassa väitteitä vihapuheesta käytetäänkin vain sensuurin edistämiseen länsimaissa. Vihapuheen takana ajatellaan piilevän ”rasismia”, mutta myöskään rasismin käsitettä saati koko ilmiön olemusta ei ole lainkaan ajateltu viranomaisten vallankäytön ja juristien hallitsemassa diskurssissa.

Väite länsimaalaisten ihmisten muslimeja kohtaan osoittamasta ihmisvihasta on itse asiassa absurdi, sillä siitä ei ole mitään konkreettisia näyttöjä tuhotöiden muodossa. Ja mikäli viha on ollut näkymätöntä, siitä ovat kärsineet eniten vihaajat itse sulkiessaan vihan sisälleen. Toisaalta muslimien edustama ihmisviha on ilmennyt avoimina terroritekoina, jolloin siitä ovat kärsineet uhrit, eikä vihaa ole padottu sisään vaan se on purettu tavalla, joka on vähentänyt muslimiyhteisön omia kärsimyksiä.

Suomessa ei esiinny myöskään merkittävästi rasismia, jolla tarkoitetaan rotusortoa. ”Rasismina” tunnetun ilmiön oikea nimitys olisikin aggressio, siis vihamielisyys, jonka kohde ei ole suinkaan mikään rotu. Useimmiten tuo viha on kansan syvien kerrosten vihaa omia kiiltävänaamaisia ja liian hyvin voivia poliitikkojaan kohtaan. Vihan kohde on tällöin poliittinen valta ja viranomaisvalta. Yhteiskunnallisen aggressiivisuuden kasvu taas on seuraus tuloerojen kasvusta ja luokkayhteiskunnan paluusta sekä siitä, että kilpailevien puolueiden kansanedustajat ovat parempia kavereita toisilleen kuin he ovat omille äänestäjilleen kentällä. Rasismisyytösten esittäjät syyllistyvät siis pahaan observaatiovirheeseen tulkitessaan kantaväestöön kuuluvien ihmisten epätoivon rasismiksi.

Rasismista syytetään myös objektiivisten kulttuuristen erojen toteajia, vaikka heidän argumentteihinsa ei sisältyisi yhtään rotuopillista kannanottoa. Ihmisten välillä voi luonnollisesti vallita sellaisia eroja, jotka voidaan havaita ja todeta, eikä tosiasioita pitäisi kiistää silloinkaan, kun ne ovat joltakin kannalta epämiellyttäviä. Nyt näyttää siltä kuin Euroopan unionin lietsoma sensuuripolitiikka pyrkisi kiistämään kaikki kulttuurien välillä vallitsevat hierarkkiset arvo- ja paremmuusjärjestykset.


Palaako jääkaapissa valo?

Nikita Hruštšovin mukaan poliitikko rakentaa sillan sinne, missä ei ole jokea. Näin toimii myös Tuija Brax, joka käy omaa kärpäslätkäsotaansa ”rasismia” vastaan. Oikeusministeriössä on ollut jo jonkin aikaa vireillä Braxin aloittama hanke, jolla ”[r]asistisia rikoksia koskevia rangaistussäännöksiä aiotaan tiukentaa”. Ehdotuksen mukaan ”[...] kiihottamisrikossäännöksessä mainittaisiin uutena tekotapana yleisön saataville asettaminen. Näin varmistettaisiin, että rikosnimike soveltuu muun muassa linkkien avaamiseen rasistista kiihottamista sisältäville internetsivuille.”

Tämän mukaan ihmisparka syyllistyisi rikokseen, jos hän avaisi linkin ”rasistista kiihottamista sisältävälle internetsivulle”. Tällöin ei lainkaan pohdittaisi, mikä on rasismia, mitä kiihottuminen on, miksi se olisi vaarallista tai missä tarkoituksessa linkki avataan. On helppo nähdä, millaisiin ongelmiin tämän sisältöinen lainsäädäntö johtaisi ja kuinka huonoja sen perustelut ovat. Linkin takaahan voisi avautua vaikkapa Tatu Vanhasen tieteellinen sivusto, jolla kerrottaisiin eri ihmisrotujen geneettisestä erilaisuudesta, ja sitä puolestaan voitaisiin lukea yhtä hyvin tiedon hankinnan kuin arvostelunkin tarkoituksessa.

Koska kiihottuminen koetaan myönteiseksi ilmiöksi erityisesti seksuaalisissa yhteyksissä, aitoa vihapuhetta voi synnyttää myös se, että ihmisiltä kielletään jotakin hyvää. Tällä tavoin viranomaisvalta itse tuottaa vihapuhetta ja kiihottaa kansaa rasistisiin mielipiteisiin sekä ihmisvihaan, jota ei ilman sensuuria esiintyisi lainkaan.

Kiihottumisen arvottaminen kielteiseksi on paljonpuhuvaa sen vuoksi, että se viittaa viranomaisvallan viktoriaanisiin ihanteisiin. Ihmisethän kiihottuvat hyvin eri syistä. Esimerkiksi itse voin kiihottua vastustamaan kyseistä oikeusministeriön hanketta. Monia muita saattavat kiihottaa esimerkiksi verolait tai TV-lupakäytäntö, ja niitä arvostellessaan hekin haluavat vain osallistua poliittisesti.

Sen sijaan oikeusministeriön kaavailema lainsäädäntö johtaisi sen keskeisen oikeusperiaatteen loukkaukseen, joka kieltää tuomitsemisen tekemättömistä teoista. Linkin avaaminen tarjoaa lähinnä tiedonhankintamahdollisuuden. Toisaalta ilman avaamista olisi mahdotonta todeta, mitä sivuilla halutaan esittää ja kuinka rasistista aineisto loppujen lopuksi on. Lisäksi kysymyksessä olisi pahimmillaankin aineeton rikos, jolta puuttuvat asianomistaja ja uhri. Brax kumppaneineen on siis oivaltanut, että sama lempeys ja päättäväisyys, joka toimii Pohjois-Koreassa, toimii myös Suomessa.


Tuomittaisiinko muslimeja homojen teloittamisesta?

Yhteiskunnassamme on näihin asti vallinnut sananvapaus mutta ei vapautta sanan jälkeen. Nykyään myös ennakkosensuuri pahenee. Jatkossa ”[m]yös oikeushenkilö (kuten esimerkiksi yhteisö tai yhdistys) voisi ehdotuksen mukaan joutua vastuuseen kiihottamisrikoksesta kansanryhmää vastaan, syrjintärikoksesta ja, jos rikoksella on vihamotiivi, julkisesta kehottamisesta rikokseen, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkausrikoksesta”. Tuloksena olisi, että tiedotusvälineet taivuteltaisiin sensuroimaan toimittajiaan ja internetpalvelujen tarjoajia ohjattaisiin sulkemaan sivuja sekä rangaistaisiin käyttäjien esittämistä sisällöistä. Tämä olisi aivan samanlaista kuin autonvalmistajia syytettäisiin kuljettajien liikennerikoksista tai viemäriverkostoa asiakkaiden jätteistä.

Tämänkaltainen politikointi johtaisi vain kansanvallan ja ihmisten halveksimiseen. Poliitikkojen ja viranomaisten legitimaation ei haluttaisi tunnustaa olevan lähtöisin kansalaisilta, vaan poliitikot ja viranomaiset pyrkisivät päättämään, mitä ihmiset saavat ajatella. Lopulta tiedotusvälineetkään eivät enää voisi luottaa vastaanottajien omaan arvostelukykyyn ja kykyyn valita tarjolla olevasta informaatiosta luotettavin. Julkinen valta puolestaan pyrkii tekemään tiedotusvälineistä oman propagandansa äänitorvia, joiden kautta on tarjolla vain viranomaisten valikoimia mielipiteitä. Tämä kaikki pohjautuu tietenkin vallanpitäjien pyrkimykseen hallita ja kahlita kansalaisia ja päättää heidän puolestaan, mikä on hyvää ja mikä pahaa.

Todellisuudessa typeryys voidaan paljastaa typeryydeksi ainoastaan, jos sitä voidaan verrata muihin toimintatapoihin. Yhteiskunta ei voi kehittyä, jos ihmisten ei anneta oppia eikä ymmärtää. Tällaista järjestelmää ei voitaisi erottaa mitenkään totalitarismista eikä hirmuvallasta.

Onneksi oikeusministeriön hankkeeseen sisältyy myös seuraava asiakohta: ”Rikoslakiin lisättäisiin erityinen törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva rikos. Se soveltuisi muun muassa tapauksiin, joissa kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan tai muihin vakaviin ihmisoikeusrikoksiin, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon. [...] Kiihottamisrikossäännösten ulottumista niin sanottuihin viharikoksiin selvennettäisiin siten, että rikoksen vaikuttimina mainittaisiin nimenomaisesti uskonnon ohella myös elämänkatsomus sekä syntyperä, sukupuolinen suuntautuneisuus ja vammaisuus. Vastaavat vaikuttimet mainittaisiin myös rangaistuksen koventamista koskevassa säännöksessä. Rikoksen rasistinen tai muu sellainen vaikutin olisi rangaistusta koventava riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu.”

On mielenkiintoista, miten tällaista pykälää sovellettaisiin, kun muslimiterroristeja jouduttaisiin syyttämään rikoksista ja ääri-islamisteja ihmisoikeuksien polkemisesta. Tämän mukaan muslimit pitäisi tuomita esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan osoittamastaan rasismista, ja uskonnollinen motiivi pitäisi ottaa huomioon rangaistuksia koventavana tekijänä. Myös Koraanissa mainittujen väkivaltaan kehottavien kohtien julistaminen kiristäisi rangaistuksia ”riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu”.

Filosofisesti katsoen vihapuheeseen voisi tietysti vastata ”rakkauspuheella”, ja tämä onkin kohta, jossa ”pensasneuvostoliittolainen” astuu jälleen esiin.

Vihaamisen kauneus

Ihmisviha on yksi tämän maailman moraalisimpia ilmiöitä. On oikein vihata asioita, jotka ovat pahoja, kuten ihmisen olemukseen sisältyvää pahuutta tai tiettyjen pahojen yksilöiden toimintaan liittyvää pahuutta. Eettisyyden lisäksi vihaaminen on myös kaunista, aivan kuten Nietzschen ajatus ”kauimmaisen rakkaudesta” muistuttaa.

Kun viha piirtää ihmisten välille etäisyyttä, se luo todellisuuteen eettis-aistillisen suhteen. Antiikin Kreikan filosofiassa etiikka ja estetiikka liittyivät yhteen. Hyvyysarvot voitiin johdella esteettisistä eli aistillisista arvoista ja kääntäen. Kauniit ihmiset olivat yleensä hyviä ja hyvät kauniita. Kauniit teot tekivät ihmisen hyväksi ja hyvät kauniiksi.

Samaan tapaan todellisuuden hyvyys ja kauneus voidaan edelleenkin johdella toisistaan. Aistilliset tuntemukset tuottavat kokemuksen hyvästä. Mitä merkitystä tällä sitten on vihaamisen kannalta?

Viha piirtää todellisuuteen ehdottoman suhteen. Se on yhtä kaunis kuin jyrkkäkin. Kauneuden elämyksen syntymiselle on tärkeää kokea ehdottomia ja periksi antamattomia kokemuksia sekä luoda ihmisten välille tinkimättömiä suhteita. Nietzscheläinen kovuus on siis jalon ja puhtaan kauneuskokemuksen ehto!

On tilanteita, joissa toiset ihmiset kieltävät jonkun yksilön täydellisesti keskuudestaan. Niitä syntyy esimerkiksi työyhteisöissä ja virantäytöissä. Päätösten takana ei ole ehkä tavanomaista arviointia tai kritiikkiä vaan häikäilemätöntä aggression ilmausta, panettelua ja puolueellista vahingontekoa. Niihin on parasta vastata kieltämällä toiset osapuolet yhtä täydellisesti omasta piiristään kuin he ovat kieltäneet itsen.

Vihaaminen tarjoaa hyvän ratkaisun epäoikeudenmukaisuuksiin, sillä se vapauttaa vahinkoa kärsineet täydelliseen piittaamattomuuteen toisesta osapuolesta: yhtä täydelliseen, millä heitä itseään on kohdeltu. Lisäksi se antaa asioihin moraalisesti siedettävän ratkaisun: jos itseä ei hyväksytä, itsen ei tarvitse myöskään sietää muita. Päätös on totaalinen, mutta se tasapainottaa tilanteen. Avoin vihaaminen vapauttaa vahinkoa kärsineet myös niistä tuskista, joita huonoon asemaan alistuminen tuottaisi. Vihaaminen on siis alisteisuudesta vapautumisen muoto ja ensi askel tiellä sovituksen hakuun eli kostoon. Ja kuten tiedetään, oikeus on pohjimmiltaan pelkkää kostoa. Oikeudenkäynnit puolestaan ovat järjestäytynyttä vihaa: rangaistuksia, tuomioita ja kostonhimoa.

Vihassa on paljon voimaa. Huikeimpiin inhimillisiin ponnistuksiin on ylletty vihan vallassa. Vihaamalla on päästy olojen oikeudenmukaistamiseen. Vihalla onkin merkillepantavan usein pystytty edistämään oikeudenmukaisuutta. Toisaalta tämä saattaa johtua ”vihaajiksi” leimaamisen yleisyydestä: melkein jokainen ihminen, joka kieltäytyy alistumasta mielivaltaan, leimataan vihaajaksi, vaikka hän olisi järjen tai jonkin muun tärkeän asian puolustaja.

Vihaamisen hienous on siinä, että se tarjoaa ongelmiin ratkaisun. Ihmiset eivät jää kärsimään toisistaan vaan pyrkivät vastenmielisistä asioista eroon. Ongelman ollessa yhteistoiminnassa itsessään he kieltävät parhaimmillaan toisensa. Syy kurjaan tilanteeseen on yleensä sen, joka syyllistyi johonkin vääryyteen. Mitä aloitti! Vastavihalla on aina moraalinen oikeutus. Esimerkiksi minä kiellän mielestäni, todellisuudestani ja koko elämästäni kaikki ne akateemiset kollegani, jotka ovat tuottaneet minulle mielivaltaisia virka- ja apurahapäätöksiä. He ovat omasta näkökulmastani kuolleita. Heillä ei ole mitään sijaa minun elämässäni. Heitä ei ole olemassa.

Vihaaminen on aina myös lopullinen ratkaisu. Viha on tie, jolta ei käännytä. Se kuljetaan loppuun asti. Se ei tarkoita, ettei voisi rakastaa muita ihmisiä. Rakkaus onkin aina sitä suurempaa ja syvempää, mitä enemmän vihaa vihollisiaan. Viha kirkastaa ja korventaa esiin rakkauteen sisältyvän voiman. Mitä enemmän vihaa, sitä väkevämpää on rakkaus – hyvien asioiden puolesta.

Kun tietää vihaavansa väärää, samalla rakastaa paremmin oikeaa. Vihaaminen on ihmisen omalletunnolle hyväksi ja lisää hyvinvointia. Kun on selvästi määritellyt vihollisen ja vihaa kohdettaan kaikin voimin, se vapauttaa kielteisiä tunteita ja tekee tilaa myönteisille. Elämällä on merkitys ja päämäärä. Siksi en ihmettele, vaikka monet ihmiset polvirukoilevat vihollisilleen nopeaa mutta tuskallista kuolemaa.

Viha on olemukseltaan pitkäkestoista, ja – kuten sanottua – se on ratkaisu. Monet ihmiset kärsivät vääryyttä ja kestävät kurjuuttaan erilaisten suvaitsevaisuusideologioiden uuvuttamina. Sen sijaan viha antaa voimaa ja terästää ihmisen. On tärkeää tehdä ratkaisuja, jotta parempaan maailmaan päästäisiin. Viha on tie hyvään itsetuntoon ja onneen: se erottaa viholliset toisistaan niin, että heidät voidaan tunnistaa vihollisiksi. Vihaaminen selkeyttää, ja se selvittää suhteita.

Oodi ihmisvihalle

Tänään, puolustusvoimien lippujuhlapäivänä, urheat taistelijat saavat värjötellä joulukuisessa sateessa, sillä ulkona on 6 astetta lämmintä ja viivasuora sade piiskaa ikkunat puhtaiksi. Viime viikonlopun pari hellepäivää taitavat jäädä kesän ainoiksi.

Vihamielinen ilmasto ja voittamattomat viholliset ovat varmasti yksi syy siihen, miksi Suomessa väitetään esiintyvän ihmisvihaa. Niin sanottu edistyksellinen yhteiskuntatiede piti ilmastoon viittaavia poliittisia selitystekijöitä yksinkertaistavina ja haki poliittisen käyttäytymisen syitä mieluummin ihmisten vuorovaikutuksesta. Itse kuitenkin uskon, että ankara ilmasto ja muut luonnontekijät ovat tärkeimpiä syitä suomalaisten ihmisten varautuneisuuteen ja väitettyyn vihamielisyyteen.

Myös muiden kansakuntien sosiaalisilla kohtaamisilla (sodissa) on varmasti ollut vaikutuksensa, samoin geeniperinnöllä. Meissä jokaisessa asuu pieni byrokraattinen ryssä, joka tulee esiin bysanttilais-kryptisen virkavallan käänteissä.

Ihmisviha tulee näkyviin myös eurooppalaistuvan Suomen europarlamenttivaaleissa. Eniten julkisuutta ja ehkä myös kannatusta tuovia vaaliteemoja ovat olleet katkerat oikeudenkäynnit, seksuaalinen syrjintä ja viranomaisvallan puristukseen joutuminen. Näissä yhteyksissä esiintyy ihmisvihaa, mutta ne myös hyödyntävät ihmisvihaa.

Suomen johtavat poliitikot ovat lausahtaneet, että he eivät ”salli Suomessa ihmisvihaa”. Katsotaanpa, kuinka tehokkaasti he itse hillitsevät vihaa sekä ilmaisevat rakkautta.

Esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen käräjöi tunnetusti yksityisyydensuojastaan hovioikeudessa Susan Ruususen ehdittyä julkaista hänen kovan onnen tekstiviestinsä. Se toi molemmille julkisuutta. Oikeudenmukaisuutta osoittaakseen Vanhanen tarjosi turvapaikan seksuaalisesta syrjinnästä valittavalle Johanna Korhoselle (vaikka tämän puoliso kuuluukin Vasemmistoliittoon). Pastori Mitro Repoa puolestaan ahdistelee ortodoksisen kirkon lähettämä haastemies, ja siksi hänenkin kansansuosionsa kasvaa. Ja entistä europarlamentaarikkoa, Marjo Matikainen-Kallströmia, kiusataan kahdeksan vuoden takaisella doping-skandaalilla. Kolme kovaa vaalivalttia, joilla saa sympatiaa, ovat siis oikeudenkäynti, seksuaalisen tai rasistisen syrjinnän kohteeksi joutuminen ja julkisen vallan harjoittama ahdistelu.

Eniten kannatusta näyttää tuovan se, että yksilö joutuu napit vastakkain jonkin viranomaistahon kanssa. Tämä todistaa, kuinka epäoikeudenmukaisena ihmiset kokevat vallankäytön Suomessa. Jos maassamme esiintyvän ihmisvihan voisi generoida sähköksi, meille ei tulisi koskaan pimeä eikä kylmä.

Ihmisviha on tietenkin poliittisesti kielletty. Mutta kuinka johdonmukaista tämä korrektiuden valvonta loppujen lopuksi on?

Perusoletuksena näyttää olevan, että ihmisyys on jotakin hyvää ja että sen vuoksi ihmisyyttä tai ihmistä ei saisi vihata. Entäpä, jos ihmisyyteen sisältyykin jotain pahaa? Eikö silloin olisi oikein vihata ihmisyyttä tai ihmistä? – Kyllä.

Esimerkiksi kirkko on opettanut, että ihminen on syntinen ja paha, mutta toisaalta se on julistanut, ettei ihmistä saisi vihata. Johdonmukainen ihminen puolestaan vihaisi sopivasti kaikkia ihmisyyden varjopuolia aivan riippumatta siitä, nähdäänkö ihmisen pahuus hänen ominaisuutenaan vai onko kyseessä pelkkä vaikutelma, joka johtuu esimerkiksi ihmisten välisestä kilpailusta. Joka tapauksessa ihmisvihan kieltäminen tekisi mahdottomaksi myös itsekritiikin, sillä ihmiset eivät voisi suhtautua vihamielisesti itsessään oleviin heikkouksiin tai omaan pahuuteensa.

Juuri siksi ihmisviha pitää sallia. Se pitää sallia myös niille, jotka sen haluaisivat kieltää, sillä juuri he ovat vaarassa torjua oman pahuutensa ja julistautua pyhimyksiksi. Ja kuinka paljon pahaa onkaan tehty hyvyyden nimissä!

Ihmisviha ei ole humaania, mutta se on inhimillistä, ehkä jopa liian inhimillistä. Ihmisten pitää vihata ihmisyyttä itsessään myös siksi, että ihmisyyden olemus on pyyteellinen. Kyse ei ole siitä, että pahuus olisi erillinen asia ihmisessä, vaan ihminen on oman elonkamppailunsa kautta välttämättä ”paha”. Ihmisten ahneuden vuoksi todellisuuden olemukseksi puolestaan muodostuu kurjuus. Siksi ihmisviha on perin ymmärrettävää. Sen vastakohta on sääli eli myötätunto, joka voisi laajentua yleismaailmalliseksi.

Ihmisten pitää vihata ihmisyyttä itsessään, jotta he voisivat vapautua siitä pahasta, jota ihmisyys sinänsä edustaa. Ihmisviha on siis yksi jaloimmista asioista, ja vain harvat kykenevät siihen, saati että hekään yltäisivät näkemään, kuinka juuri viha vapauttaa ihmisyyteen liittyvästä painolastista ja edistää kohoamista korkealle eettiselle tasolle. Omaan ihmisyyteen kohdistuva ihmisviha polttaa pois oman itsesäilytyspyrkimyksen ja sitä kautta vapauttaa meidät todellisiin laupeudentekoihin. Aito eettisyys on vapautta ihmisyydestä ja pyyteellisyydestä.

Kun vihaa ihmisyyttä, ei ole pyyteellisyyden vanki vaan voi tarkastella asioita puolueettomasti ja yleispätevästi. Tämä on myös filosofian ihanne. Se on vapautta intresseistä ja oman edun tavoittelusta sekä sielun myymisestä työnantajien, asiakkaiden, poliittisten kannattajien tai muiden helppoheikkien palvelukseen. Ihmisviha on siis pohjimmiltaan eettinen asia. Ja aidoin rakkaus on sitä, että vihaa samoja asioita yhdessä toisen ihmisen kanssa.

Viimeinen sana

Palaan vielä hetkeksi Kauhajoen koulusurmiin – kaikesta rasittavuudestani huolimatta, mutta teen sen viimeistä kertaa. Kyseisenlaiset tapahtumat ovat sanoin kuvaamaton stressi niistä suoraan kärsineille ja koko yhteiskunnalle, jonka kollektiivisessa alitajunnassa ne vaikuttavat pitkään. Monet ihmiset voivat sulkea tapahtumat pois tietoisuudestaan, kuten ne ministerit, jotka omassa kylmäkiskoisuudessaan eivät herauttaneet kyyneltäkään uhrien, heidän omaistensa eivätkä koko tragedian vuoksi vaan keskittyivät puolustelemaan omaa asemaansa, toisin sanoen selittelemään, miksi viranomaiset olivat muka toimineet oikein. Ministerien asennoituminen osoittaa, millaisia poliitikkoja Suomessa toimii.

Montako uhria tarvitaan, ennen kuin sisäministeri liikuttuu? Paljonko seuraavan koulusurmaajan täytyy tappaa saadakseen itkureaktion aikaan jossain ministerissä. Juuri tämän välinpitämättömyyden vuoksi väkivallasta on tullut nuorison tapa äänestää sekä tehdä politiikkaa: näin saadaan kansanedustajat seisaalleen parlamentissa.

Televisiokanavat puolestaan tulevat tuskin ajatelleiksi, kuinka pahasti niiden suoltama väkivalta loukkaa – paitsi konkreettisilla esikuvillaan ja malleillaan – myös järkyttäessään suremaan jääneiden omaisten tunteita. Ei ole varmaan kovin hauska hiljentyä katselemaan televisiosta väkivaltaista teurastussarjaa, mikäli omainen tai läheinen on joutunut samanlaisen väkivallan uhriksi. Erittäin suuren vastuun asiasta kantaa juuri televisio, joka pitäisikin ehkä haastaa käräjille selvästi asennevammaisen ja raaistuneen Coltin paukkeen pyörittelystä. Missään valtiossa ei instituutioita tosin voitaisi haastaa saati tuomita, mutta ajatukseni perustuukin järjen käyttöön eikä lakeihin.

Entä millainen näköala menneen viikon tapahtumiin voisi avautua asioista jotakin ymmärtävän elokuvataiteen tai kirjallisuuden kautta? Krzysztof Kieślowskin elokuvassa, joka kuuluu hänen ”Kymmenen käskynsä” (Dekalog) sarjaan, erään pojan isä opettaa tämän käyttämään tietokonetta ja laskemaan sillä, kestääkö läheisen järven jää. Poika oppikin nopeasti ja päätteli aivan oikein, että jään pitäisi kantaa luistelijan painon. Hän sen enempää kuin hänen isänsäkään eivät kuitenkaan huomanneet ottaa laskuihinsa mukaan läheisen viemäriputken lämmittävää vaikutusta. Tulos oli, että poika uskaltautui yksinään jäälle ja jään petettyä hukkui. Isä kiiruhti sen jälkeen kirkkoon, mutta vihkivesi oli jäätynyt altaassa.

Myös internet on avanto. Netin kautta voi luoda ystävyyssuhteita ja löytää kavereita, mutta mikäli nuoret viettävät tunnista toiseen aikaa vain tietokoneen ääressä, se kaventaa ja vääristää heidän todellisuussuhdettaan. Tuloksena on entistäkin sulkeutuneempia ihmisiä, tunneköyhyyttä ja jopa skitsofrenian kaltaisia oireita. Internetiin voi vajota kaulaansa myöten. Se on suurempi ja syvempi kuin ihminen itse.

Kieślowskiin viittaamalla en tosin halua pyhittää ihmiskohtaloihin liittyvää traagisuutta. Väkivalta ja kuolema näyttävät olevan sellaisia tabuja, joilla on taipumus pyhittää itse itseään niin ihmisten mielikuvituksessa kuin taiteissakin.

Tämän suhteen jännitteisyys tulee esiin esimerkiksi kirjailija Markku Pääskysen romaanissa Vihan päivä (2006), joka todellisuutta hipoen kertoo eräästä Porvoossa sattuneesta perhesurmasta ja jossa sinänsä kauhistuttavista tapahtumista piirretään inhimillinen ja ymmärtävä kuva huoliteltua ja jopa kaunista kieltä käyttäen. Samanlainen jännite välittyy Pääskysen aiemmasta pienoisromaanista Ellington (2003), joka lainaa tapahtumansa ja päähenkilönsä Ruotsissa tunnetulta sarjamurhaajalta, Thomas Quickilta. Hän puolestaan on vakuutellut syyttömyyttään vuosikymmen sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan (Kvarblivelse), jonka nimi on suomeksi käännettynä Kirkastuminen.

Konfliktissa kuin konfliktissa tuntuvat nykyään olevan vastakkain yksilöiden ja yhteiskunnan napit. Kyse ei ole vain yksilöiden yhteiskunnanvastaisuudesta vaan myös yhteiskunnan yksilöllisyydenvastaisuudesta: poikkeusihmiset eivät saisi elää oman mallinsa mukaan, mikä tuottaa heille Angstia. Yhteiskunnan harjoittama pakottaminen onkin samanlaista kuin liikenteenohjaus, jossa lausutaan ”pysäköimällä hyväksyt ehdot”. Vaikka ihminen onkin tällöin yhteiskunnan alueella, tuo alue sijaitsee kuitenkin yksilöiden maailmassa. Niinpä asioita pitäisi hoitaa yksilöiden tahtoa ja erilaisuutta kunnioittaen.

Nuoret joutuvat pohtimaan entistä useammin, sitoutuako johonkin yhteiskunnalliseen ohjelmaan vai elääkö oma elämä. Persoonan jakautuminen voi olla kirjoitettuna myös suorituspainotteiseen kulttuuriimme.

Nuorille itselleen haluaisin sanoa, että elämää koskevien johtopäätösten aika ei ole kaksikymmentävuotiaana vaan kahdeksankymmentävuotiaana. Siksi kannattaa lykätä lopullisten ja perinpohjaisten ratkaisujen tekoa. Alle 25-vuotias on nähnyt elämästä vasta trailereita, eikä koskaan kannata syödä kaikkea popcornia ennen pääelokuvan alkua. Se puolestaan käynnistyy vasta noin kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla.

Huomiota ansaitsevat myös nuorten ja lasten keskinäiset suhteet. Myös lapset voivat olla toisiaan kohtaan hämmästyttävän ilkeitä, julmia ja jopa tietoisen pahoja. Niin sanottu koulukiusaaminen ilmentää juuri sitä. Se tosin yleensä johtuu kiusaajien jostain omasta heikkoudesta tai kyvyttömyydestä ratkaista omassa mielessään olevia ristiriitatilanteita. Sen vuoksi vastuu kiusaamisen lopettamisesta kuuluu aikuisille. Huonoissa perheoloissa kasvavat nuoret eivät saa sellaista tukea ja tietoa, joka kertoisi heille tekojen seurauksista, vaan heitä saatetaan jopa rohkaista koviin ja häikäilemättömiin asenteisiin. Toisen osavastuun asennekasvatuksesta kantavat koulu ja erilaiset harrastuspiirit, mutta ratkaisevat vaikutteet lapset ja nuoret saavat kodeistaan. Sieltä ne arvot tulevat, eikä väkivaltaista nuorta itseään voida enää pitää vastuullisena teoistaan, mikäli viha on ottanut vallan koko ihmisestä.

Ihmisviha tarttuu

Jokainen meistä on varmasti ollut ihmisvihaaja ainakin murrosiässä. Ihmisten vihaaminen on tietenkin aivan luonnollista, kun ottaa huomioon, millaisia ihmiset ovat. Ei meissä paljon rakastamista ole.

Jos taas joku Hyvä-Heikki ottaa tehtäväkseen ihmisvihan lopettamisen, hänestä itsestään tulee ennen pitkää ihmisten vihaaja, sillä hän vihaa niiden ihmisten ihmisyyttä, joihin sisältyy ihmisvihaa. Näin vihaamisen kierre käynnistyy.

Minä tunnen sääliä eilisen surmatyön tekijää kohtaan, joka vakuutteli vihaavansa ihmisiä. Poikaparka oli varmaan elämässään heikoilla: kohtalaisesti menestyvä oppilas, jonka muu maailma oli kenties pettänyt tai jonka pinna katkesi liialliseen yrittämiseen, eikä ollut ketään, jolle puhua.

Paitsi Pekka-Eric Auvinen. Asiasta kertoivat tämän päivän lehdet. Kuten edellisen blogikirjoitukseni alusta saatoitte lukea, ounastelin yhteyttä jo eilen.

Yhteensattuma tuo mieleen vanhan vitsin. Kun Tuppuraiselta kysyttiin, miksi hänellä menee niin huonosti, vastaus oli, että ”tulin viettäneeksi aikaa huonossa seurassa, eli Tappuraisen kanssa”. Kun Tappuraiselta puolestaan kysyttiin, miksi hänen elämänsä menee niin huonosti, oli vastaus seuraava: ”Myös minä tulin viettäneeksi aikaa huonossa seurassa, toisin sanoen Tuppuraisen kanssa.”

Kotikadullani Punavuoressa näkee silloin tällöin noita elämän laitapuolen kulkijoita, jotka näyttävät usein hyvin masentuneilta ja alakuloisilta. Osa näistä dyykkareista suorittaa omaa kierrättäjän tehtäväänsä niin ahkerasti, että heidät tunnistaa katukuvasta melkein säännönmukaisesti. Kun tänään lähdin kotoani, totesin että eräs heistä oli vastaan tullessaan poikkeuksellisen pirteän ja reippaan näköinen, ja hänen moraalinen ryhtinsä näytti olevan kohdallaan. Hän oli ilmeisesti löytänyt iltapäivälehtien lööpeistä jonkun, jolla meni vielä huonommin.

Älkää siis valitko vain seuraanne. Muistakaa olla toisianne kohtaan myös solidaarisia. Vihan lisäksi tarttuu onneksi myös sääli.