Väärää talouspolitiikkaa

Viime viikolla kohua herätti Valtiontalouden tarkastusviraston raportti, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus kasvatti valtion menoja koronakriisin aikana ja sen varjolla pysyvästi noin 10 miljardilla eurolla vuodessa.

Raportissa kirjoitetaan:

”Hallitus nosti menotason vuosina 2020–2023 keskimäärin noin 10 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä hallitus oli ennen pandemiaa suunnitellut. Tästä kertyi vuosina 2020–2023 yhteensä noin 41 miljardia euroa lisämenoja. Silti tarjolla on ollut vain niukasti tietoa siitä, mihin menolisäykset kohdentuivat.

Vuonna 2020 hallitus nosti valtion budjetin menotasoa COVID-19-pandemiaan vedoten noin 9 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä menojen tavanomainen kasvutrendi olisi ollut. Noin 70 prosenttia näistä menolisäyksistä kohdentui koronakriisin hoitoon. Vuodesta 2021 eteenpäin alkoivat korostua koronakriisiin liittymättömät menolisäykset, jotka nostivat menotason pysyvästi korkeammalle tasolle. Nämä lisäykset kohdentuivat muun muassa kuntatalouden tukemiseen, valtionhallinnon toimintamenoihin ja puolustusmenoihin.”

Tämän toteamiseen ei olisi tarvittu Valtiontalouden tarkastusvirastoa. Tähän blogiin kirjaamieni havaintojen lukeminen olisi riittänyt.

VTV:n finanssivalvojien raportti sai Vasemmistoliiton ja SDP:n luonnollisesti raivoihinsa samalla, kun se tarjosi evankeliumia perussuomalaisille ja kokoomuslaisille, jotka saivat ikään kuin synninpäästön rajusta leikkauspolitiikastaan. Olihan syyttävä sormi nyt osoitettu holtitonta velanottoa harjoittaneisiin puolueisiin.

Minulla ei ole syytä epäillä VTV:n raportin paikkaansa pitävyyttä – ei myöskään VTV:llä itsellään.

Asia ei ole kuitenkaan yksinkertainen. 

VTV:n laskema on laadittu sinänsä oikein ja oikeista alkutekijöistä, mutta siinä ei ole otettu huomioon, että myös vaihtoehtoiset tavat toimia olisivat voineet lisätä valtion menoja. Tuloksia koskeva erimielisyys johtuukin siitä, että laskelmassa on oletettu kaikkien muiden tekijöiden pysyvän muuttumattomina siinä tapauksessa, jos valtion budjettia olisi supistettu tai ei olisi paisutettu.

Yhdestä asiasta voidaan olla varmoja. Pandemian aikaisista poikkeusoloista ei koskaan siirrytty takaisin normaaliin vaan ”uuteen normaaliin”, jossa kriisin hoitoa käytettiin verukkeena muiden menojen lisäämiseen.

Kaikkea pandemiaan varattua rahaa ei saatu kulumaan terveyskriisistä johtuviin kuluihin. Tämä tiedetään myös siitä tosiasiasta, että yhteisvelalla rahoitetun EU:n elpymispaketin varoista on annettu lahjoituksia muun muassa Espanjan ja Italian asuntoremontteihin!

Selityksiä budjetin paisumiseen on kolme.

1) Sanna Marinin hallitus ratkoi sisäisiä ideologisia erimielisyyksiään rahalla, jota ei ollut, siis velkarahalla. Kivenä kengässä olivat etenkin Vihreiden vaatimat ylimitoitetut ilmastotoimet, energiapoliittinen vallankumous, vihersiirtymän kiirehtiminen ja vihersosialistinen metsiensuojelu, muun muassa metsien ennallistaminen, josta korvaukset metsien omistajille maksaa valtio muuttaen metsät sosiaalitoimistoiksi. Energian kallistuminen johtuu tottahan toki myös Putinin sodasta, mutta Suomen hallituksen samanaikainen tapa tuhota fossiilista energian tuotantoa ja satsata päästöttömään energiaan tappoi talouskasvun.

2) Marinin hallitusta ei olisi saatu kokoon ilman Keskustaa, joka vuoden 2019 vaalit hävinneenä vipusi itsensä kabinettiin saadakseen jyrättyä läpi Sipilän hallituksen kärkihankkeen: soteuudistuksen. Sote puolestaan aiheutti veronmaksajille 6,4 miljardin euron menolisäykset. Sanoin jo vuoden 2019 Ylen vaalitentissä, että sote on Musta Pekka, joka jää seuraavan hallituksen käteen. Niin kävi. Suomessa oli vastikään saatu puretuksi turha ja tarpeeton väliportaan hallinto, mutta Kepu alkoi vaatia sitä takaisin tarjotakseen kahvia ja kakkua aluevaltuustojen kokousedustajille. ”Hyvinvointialueet” muodostavat nyt hallintohimmelien verkoston, josta ei ole kansalaisille mitään hyötyä ja joilla voidaan pahoin. Hyvin siellä voivat vain alueiden paksusti palkatut johtajat. Tämä on suomalaisen byrokratian ja korruption ironinen irvistys.

3) Menojen räjähtäminen ei johdu vain Marinin hallituksen toimista. Suuri osa juontaa juurensa EU:n harjoittamasta vedätyksestä ja tukipakettipolitiikasta, jota myös Kokoomus on ollut tukemassa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksista asti. Vuonna 2015 Petteri Orpo puolestaan oli sisäministerinä kätilöimässä Suomeen yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa osoittautui turvapaikkasäädöksiä täyttämättömiksi sotilaskarkureiksi. Maahanmuuttokulut ja siihen liittyvä kulttuurimullistus ovat kalvaneet Suomen julkista taloutta sosiaaliturvamenojen kasvuna. Ne ovat rokottaneet kansalaisiamme enemmän kuin pandemia.

Myöskään Petteri Orpon johtama hallitus ei suoriudu talouspolitiikan hoitamisesta edeltäjäänsä paremmin.

Syitä siihenkin voidaan nimetä kolme:

1) Nykyinen hallitus jyrää läpi valtavia infrastruktuurihankkeita, eikä yksikään puolue (myöskään oppositiosta) pysty selvästi perustelemaan, miksi yli 3 miljardia nielaiseva länsirata pitäisi rakentaa aikana, jolloin kansalaisten sosiaaliturvaa on leikattu nälkäkuolemien kynnyksille. Perusteluksi ei riitä, että tie- ja raidehankkeet voidaan lavastaa puolustuspoliittiseksi infraksi, jotta Donald Trumpin Nato-mailta vaatima 5 prosentin BKT-osuus saataisiin toteutumaan. Rahan kaataminen summittaisessa uhkien ja pelkojen viitekehyksessä luotuun defensiopolitiikkaan on Suomelle mahdotonta, sillä se vaatisi noin 10 miljardin menolisäystä tilanteessa, jossa budjettia pitäisi keventää saman verran!

2) Hallitus ei suostu korottamaan ansiotuloveroja. Riikka Purra on ilmoittanut vielä keväisten veronkevennysten jälkeenkin, että Perussuomalaiset olisivat valmiita edelleen alentamaan ansiotuloverotusta. Petteri Orpo vastasi MTV3:n Uutisekstrassa, että tavoite on Kokoomuksen ohjelman mukainen ja että puolueensa on aina valmis keskustelemaan verojen alentamisesta. Toisesta suupielestään valtiovarainministeri on valitellut, että leikattava loppuu. Niin loppuu, eikä tyhjästä voida ottaa.

Ainoa keino tasapainottaa valtiontaloutta ja hoitaa ”sopeutuksia” on lisätä keskituloisten ansiotuloverotusta. Keski- ja pienituloiset sekä suuri osa maatalousyrittäjistä eivät nykyisin ole nettoveronmaksajia subventioiden vuoksi, ja kyseisen politiikan on loputtava. Kokoomus ja persut vetoavat näkemykseen, että verojen alentaminen lisää kulutusta ja tuottaa talouskasvua, vaikka tosiasiassa säästyneet varat jäävät hyvätuloisten pankkitileille tai päätyvät ulkomaiseen tuontiluksukseen ja sijoitukseen.

Veronalennusten työhön kannustavuus on vähäpätöinen, eikä kukaan varmasti jättäisi työpaikkaansa huonossa työllisyystilanteessa vain siksi, että ansiotuloveroja korotettaisiin esimerkiksi yhdellä prosenttiyksiköllä myös pieni- ja keskituloisten keskuudessa ja listaamattomien yritysten pääomatuloverohelpotukset poistettaisiin. Jos on jatkuvia ansiotuloja, on myös varaa maksaa veroja.

3) Samalla kun nykyhallitus on säikäyttänyt kansalaiset ja halvaannuttanut taloudellisen toimeliaisuuden leikkauspolitiikallaan, se on antanut verohelpotuksia suurituloisille. Valtiovarainministerin olkapäällä kököttävät nyt anarkokapitalistien etäispäätteet ja minarkistit, jotka toteuttavat erittäin suurituloisten ja varakkaiden toiveita. Ahneudelle tyypillisesti myöskään nykyiset verohelpotukset eivät riitä heille. Kuvaa siitä antavat Björn Wahlroosin ohjeet ja neuvot, joilla hän tekee omien taskujensa mukaista talouspolitiikkaa.

Petteri Orpo puolestaan laittoi perussuomalaiset povariinsa, ja Purran sakset ovat leikanneet kotimaisen kulutuksen ja asuntorakentamisen minimiinsä, kun taas perusturvaan (esimerkiksi asumistukeen) sijoittaminen olisi hyvä elvytyskeino. Perusturvan leikkaaminen on ollut Perussuomalaisten vaalipetos peruskannattajakuntaansa kohtaan.

Nykyhallituksen talouspolitiikka on yhtä huonoa, äärimmäistä ja vääristynyttä kuin edellisen, mutta toisella tavalla.

Saman verran kuin Marinin hallitus käytti pandemiaan ja sen kylkiäisiin, nykyhallitus uhkaa käyttää suunnattomiin puolustuspoliittisiin investointeihin ja tuottamattomaan tai matalatuottoiseen infrastruktuuriin.

Eräs hulluimmista infrahankkeista on Valtioneuvoston linnan sisäpihalla olevan historiallisen talon purkaminen ja korvaaminen uudisrakennuksella, joka maksaisi 335 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin asumistukien leikkauksilla voidaan saavuttaa säästöjä! Ja tämä kaikki vain valtioneuvoston väitetyn ”tilapulan” helpottamiseksi. Väkeä pitäisi heittää ulos ja paljon byrokratian vähentämiseksi ja saneerata paikalle kohtuuhintaisia asuntoja.

Yksikään puolue (myöskään nykyisestä oppositiosta) ei olisi valmis korottamaan ansiotuloveroja, sillä puolueet pelkäävät kannatuksen menetystä.

Tosiasia kuitenkin on, että valtiontaloutta ei saada tasapainoon vain leikkaamalla, vaan lisäämällä valtion tuloja.

Tulojen kasvattamiseen puolestaan ei riitä talouskasvu, joka nojaa pelkkiin odotuksiin, oletuksiin ja toiveisiin ja jota joutuu odottamaan kuin näytelmän päähenkilöä Samuel Beckettin tunnetussa tragikomediassa Godot – huomenna hän tulee.

Julkinen velka ei ole mitään muuta kuin eteenpäin lykättyä verotusta, jos talouskasvu ei budjettivajeita hoida. Se ei hoida väestön vanhenemisesta johtuvaa kestävyysvajettakaan. Silti myöskään Helsingin kaupunki ei korottaisi kuntaveroa, vaikka se on naurettavat 5,3 prosenttia (koko maassa keskimäärin 7,6), ja Helsinki velkaantuu miljoonilla joka vuosi.

Yhteisenä vastoinkäymisenä kaikilla puolueilla ja koko Suomella on ajautuminen syöksykierteeseen, jossa sekä verojen lisääminen että leikkaaminen jarruttavat talouskasvua, eikä velkajarrusta ole mitään hyötyä, kun talouskasvua ei näy mutta menot jatkavat kasvuaan.

Seuraavassa hallituksessa sopeutusten pitää painottua ansiotuloverojen progressiiviseen korottamiseen kaikissa tuloluokissa sekä julkisten infrahankkeiden, EU-johteisten menojen, kansainvälispoliittisten kulujen ja byrokratian leikkaamiseen. 

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025) 

Pääministerin luottamusta ei voi ratkaista huumelaboratoriossa

On tuo vihervasemmistolainen hallitus kyllä vitsaus. Ei ole sitten rauhaisaa viikonloppua, jota joku vihervassari ei erehdy häiriökäytöksellään pilaamaan. 

Nythän – kuten kaikki tietävät – asialla oli pääministeritar Sanna Marin, joka kierteli ja kaarteli käytöksensä herättämiä kysymyksiä Kesärannan pihalla viime perjantai-iltapäivänä antamassaan ”tiedotustilaisuudessa”. Tapauksen taustat löytyvät täältä.

Koska viikonloppuisin asioilla on taipumus unohtua muiltakin kuin Marinilta, julkaisen tärkeimmät johtopäätökset tässä.

Iltalehden live-toimittajan mukaan paikalla ei ole ollut koskaan niin paljon median väkeä.

Toimittajat keskittyivät kyselemään yksityiskohtia, kuten käyttikö pääministeri huumeita vai ei, mikä tarjosi Marinille tilaisuuden kääntää vastauksensa testituloksiin ja niiden odottamiseen, ikään kuin pääministerin luottamus voitaisiin ratkaista labortoriossa.

Yksikään toimittaja ei kysynyt olennaista kysymystä: Miksi et eroa virastasi, vaikka olet vetänyt käytökselläsi lokaan sekä pääministeri-instituution että Suomen kansainvälisen maineen ja vieläpä kriisiaikana, joka vaatii erityistä valppautta?

Toinen tärkeä kysymys, jota kukaan ei kysynyt, on: Mikä takaa, että Marin ei kännissä ollessaan möläytä valtiosalaisuuksia julki, niin kuin puoluetoverinsa Arja Alho teki ollessaan selvänä.

On muistettava, että ilman puoluettaan Sanna Marin ei olisi mitään. Hän on pääministeri vain ja ainoastaan puolueensa suopeudella ja puolueensa kautta.

Jos SDP haluaa olla vastuullinen valtionhoitajapuolue, sen on kerrottava Marinille, että hänen aikansa pääministerinä on tullut nyt päätökseen. Harvemmin ajattelen SDP:n etua, mutta totuus on, että mikään puolue ei voi mennä vaaleihin tuollaisen keulakuvan kanssa.

Sen sijaan SDP päätti, että hyökkäys on paras puolustus, ja käänsi asiasta poliitikon ”oikeusturvakysymyksen” sekä kanteli videoiden julkaisemisesta Julkisen sanan neuvostolle. JSN:n ratkaisut puolestaan kelpuutetaan todisteiksi oikeudenkäynneissä, joten voidaan päätellä, että puolue valmistelee juridista kannetta videoiden vuotajatahoa vastaan.

Totuus on kuitenkin se, että jos pääministerin luottamusta pitää hänen oman käytöksensä vuoksi punnita huumelabrassa, ”aihetta epäillä” -tunnusmerkistö täyttyy, ja pääministeri on itse astunut reunan yli. Oikeusvaltioissa on periaate, jonka mukaan poliittisen ja viranomaisvallan ei pidä vastata kohtaamaansa arvosteluun syytteillä, haasteilla eikä oikeudenkäynneillä.

”Rehellisesti” Marin lipsautti jo siinä, että hän vieläpä tiesi kännivideoidensa julkaisemisesta hovivalokuvaajansa Instagram-tilillä, joten voidaan päätellä, että hän salli Eyes Wide Shutinsa julkaisemisen tahallaan, pelkästä julkisuudenkipeydestä.  

Marinin bilevideoiden julkaiseminen ei ole mikään ”syöttö disinformaatikkojen lapaan”, kuten tietotekninen näpertelijä Petteri Järvinen väittää, vaan se on todellisuutta paljastavaa faktajournalismia, josta vihervasemmiston mukaan on huutava pula.

Paljastuksen moraalisen tuomittavuuden kannalta olennaista ei ole vain se, että pääministerin bilesekoilun julkaiseminen horjuttaa hallitusta ulkopoliittisen kriisin aikana. Olennaista on, että pääministeri itse horjuttaa omaa uskottavuuttaan.

Kansakunnan edun mukaista puolestaan on, että kansalaiset saavat tietää, mitä kulissien takana tapahtuu, ja siksi asian laajempi levittäminen ja raportointi on mitä eettisintä toimintaa. ”Tietotekniikka-asiantuntijankin” pitäisi ymmärtää, että hallituksen paheista vaikeneminen on syöttö niiden putinistien lapaan, jotka vaativat sensuuria ja totuuden arviointia sillä perusteella, onko se istuvan hallituksen edun mukaista. Se on pravdaa.

Marin valehteli kaiken alkaen toimintakyvystään päihtyneenä, tavoitettavuudestaan ja juhliensa yksityiskohdista. Hän toimii kuin aito alkoholisti, joka ehdottomasti kieltää juovansa. Sen arvosteleminen ei ole taatusti ”häirintää” – Marinin oma käytös on.

Juuri kukaan ei muistanut Marinin sekoilua arvioitaessa, että Marin järjesti Kesärannan Ruisrock-jatkot Uniper-kriisin vyöryessä päälle ja lähetti eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) Saksaan kriisiä hoitamaan, vaikka omistajaohjaus kuuluu valtioneuvoston kanslialle, joka on pääministerin salonki. Virkamiesportaan sivuuttamisesta sekä Uniper-kaupoissa että nyt käydyissä neuvotteluissa saattoi syntyä suomalaisille miljardien laskut.

Samanaikaisesti roskajulkaisu Helsingin Sanomat on tehnyt kaikin voimin työtä liudentaakseen pois päihteiden käytön ongelmallisuutta, hämärtääkseen ”dokailun” osaksi ”kaupunkikulttuuria”, normalisoidakseen huumeiden käyttöä ja saadakseen sitä kautta pääministerin paheet katoamaan.

Olennaista ei ole, tuliko Sanna Marin ”juhlista omin jaloin”, kuten Hesari korostaa, tai olisiko hän ollut heräteltävissä kansakuntaa johtamaan. Olennaista on, mitä arvoja, asenteita ja toimintamalleja hän edustaa ja millaisen viestin hän antaa itsestään ja koko kansasta.

Vaa’ankieliasemassa olevan Keskustan feministisisar Annika Saarikko on puolestaan oivaltanut, että Kepulla on jälleen ”oma lehmä navetassa” eikä siksi ryhdy Marinin ”moraalinvartijaksi”. Hän on tiedostanut, että pääministerin ero voisi tarkoittaa lähtöpasseja koko hallitukselle ja tarjoaa siksi Marinin bilelaskuista symbolisen ”kotitalousvähennyksen”, kuin lupsakan lypsykoneen hankinnasta.

Annika Saarikko sijaisineen (Hanna Kosonen) ryhtyi kuitenkin tiede- ja kulttuuriministerinä ollessaan tieteellisen tutkimukseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020) moraalinvartijaksi raiskaten minut ja kirjani julkaisijan, Suomen Perustan, häikäilemättömillä, rikollisilla ja tieteellisen vapauden vastaisilla rahoituksen takaisinperinnöillä. Tosiasiassa kukaan ei ole pystynyt tähänkään päivään mennessä osoittamaan, että kirjassa esittämäni argumentit eivät pitäisi paikkaansa, vaan tutkimukseni väitteet median ja politiikan vispilänkaupasta osoittautuvat päivä päivältä oikeaan osuvammiksi. Niin nytkin.

Marinin puolustukseksi voidaan sanoa, että murheelliseen kotitaustaansa verraten hän on selviytynyt pääministerinviran hoidosta tyydyttävästi arvosanalla 6+, vaikka kaksi äitiä ja alkoholisti-isä eivät ehkä ole onnistuneet opettamaan lapselle diskreettisyyttä ja disipliiniä.

On selvää, että poliittinen luottamus ei palaa, jos käyttäytyy huonosti ja sanoo tehneensä sen ”vain vapaa-aikanaan”.

Sanna Marinista on tulossa kovaa vauhtia ”politiikan Matti Nykänen”, joka on ”kilpailuissa” tikkana, tarkkana, orientoitunut ja aktiivinen mutta ”vapaa-aikana”, no niin...  

Itse en pidä minkäänlaisena turvallisuusongelmana sitä, että pääministeritar on Teatteri-ravintolan vip-salongissa pelti kiinni. Valtion turvallisuuden kannalta on hyväkin, että hän ei ole tavoitettavissa eikä tokene ”valtion asioita hoitamaan”. 

---

Päivitys 24.8.2022: ”Vaikea työviikko”, ”pahoittelen lesbopusuista otettuja epäonnistuneita valokuvia” ja ”otan opikseni” osoittavat vähättelyä, huomion kääntämistä muualle ja pyrkimystä pidättää johtopäätösten teon omaan valtaan sekä siihen, ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä”.

Marisijan kannattaisi kyynelehtiä Suomen taloustilanteen vuoksi eikä vuodattaa krokotiilinkyyneleitä omien sotkujensa takia. Ylenkatseellisuus todistaa, että Sanna Marin on opposition paras vaalityöntekijä.

Antti Lindmanin (sd.) huokailut, että kriitikoiden pitäisi keskittyä biletyksen sijasta asiakysymyksiin, puolestaan osoittavat, että SDP on avaruusliskojen puolue. Kun saimme Marinilta kuulla, että hänkin ”on ihminen”, herää kysymys, kuka seuraavaksi on ihminen.

 

Aiheesta aiemmin:

Noscitur ex socio qui non cognoscitur ex se

Vihervasemmiston pakko-oireista

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Porvareillakin on intohimoja – Femakko-Hesari vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria

Noscitur ex socio qui non cognoscitur ex se

Setämies Platon oli sitä mieltä, että alle viisikymppisiä ei pitäisi nimittää filosofikuninkaiksi, eli hallitusvaltaan. Tuohon aikaan filosofit johtivat valtiota.

Modernin ajan kielelle käännettynä Platonin viisaus viittaa vaaraan, että nuorilla ihmisillä heidän hormonitoimintansa voittaa harkintakyvyn.

Nuorilta puuttuu usein myös tietoa ja elämänkokemusta, jota tarvitaan muidenkin kuin omien asioidensa hoitamiseen.

Noin 35-vuotiaita ministereitä on pidettävä politiikassa edelleen harjoittelijoina, sillä heidän elämänvaiheeseensa liittyy oman paikan etsintää, ja sosiaalinen velvoite näyttöjen esittämiseen on suuri.

Tämä johtaa usein kunnianhimoisiin ja samalla epätodellisuudentajuisiin yritelmiin, joita sanotaan hybrikseksi (ylimielisyydeksi).

Syvälliseen ajatteluun tukeutumisen sijasta he täyttävät puhetyhjiötään vetoamalla sääntöihin, normeihin, hallintomääritelmiin ja direktiiveihin, esimerkiksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden julistuksiin, vaikka niiden takana kumisevat tyhjät tynnyrit, ja filosofisesti ne ovat pelkkiä kelluvia merkitsijöitä, jotka voidaan määritellä miten tahansa.

Kaikki nuoret eivät tietenkään ole tässä suhteessa samanlaisia, mutta useat niin sanotut vihervasemmistolaiset näyttävät olevan. Vihreiden ja vasemmiston koko puolueideologia kun toistaa tuota samaa elämänasennetta, jota media kehuu sitten ”ennakkoluulottomuudeksi”, ”luovuudeksi” ja ”uudistusmielisyydeksi”.

Suomen nykyisen pääministerittaren Sanna Marinin juopottelu ja ravintolaluutana keekoilu eivät tosin selity pelkällä nuoruudella ja kokemattomuudella.

Tosiasiassahan jokaisen täysi-ikäisen pitäisi ymmärtää, mitä velvoitteita Suomen vaikutusvaltaisimman poliitikon rooli asettaa julkisille esiintymisille.

Viime syksynä Sanna Marin kyyditsi neljä tilataksillista somejulkkiksia ja muita kavereitaan pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan. Kosteat ryyppypirskeet Helsingin ravintoloissa villeine tanssiesityksineen ja tarjoilijoille lähetettyine sormien napsautuksineen saivat muut asiakkaat huolestumaan (kirjoitin aiheesta täällä).

”Bile-Sannan” liikanimen saanut demariliideri esiintyi selvästi päihtyneenä myös pari viikkoa sitten kuvatuilla videoilla (täällä ja täällä), jotka joku hänen niin sanotuista kavereistaan julkaisi YouTubessa. (Kuka tarvitseekaan vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä?)

Vuodetuista videoista tuli maailmanmenestys, joka vahvistaa Suomen uskottavuutta valtiona, josta tulee juoppoja urheilijoita ja poliitikkoja.

Paha kyllä, videoklipit ovat aitoja, eikä niitä voida selittää pois väärennöksinä, vihapuhujien solvauksina eikä trollien tekosina. Marin tekee tämän ihan itse, ja saa toki palautteena kaiken minkä ansaitsee.

Videoilla Marin hilluu kotibileissä noin tusinan muun pissiksen kanssa, joista eräs huutaa videon katsojille ulkomaalaisittain murtaen ”haistakaa kaikki paska”. Tupa on täpösen täynnä niin sanottua naisenergiaa, itsehillinnän menetystä, hysteriaa ja lopulta myös polvillaan lattialla haarojaan levittelevän Sanna Marinin nerokkuutta!

 

Sanna Marinin ajatusmaailma

Poliittisilla johtajilla on etenkin Yhdysvalloissa tapana kerätä ympärilleen älymystöä neuvonantajikseen.

Sen sijaan Sanna Marin on haalinut tuekseen nuoria pultsareita ja muuta roskaväkeä, ja hän viihtyy arvottomissa tapahtumissa, kuten epämelodisen rymymusiikin Flow-festivaaleissa, joissa median huomiota keräsi Sannan kierrätyskaupasta ylleen vetämä kimalteinen bilemekko. 

Se on vasemmistopopulismia jos mikä – sekä poliitikoilta että medialta.

Olen usein sanonut ja sanoin viimeksi kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (luvussa 10.2), että sosiaalisesta mediasta tunnetut tubettajat ja Instagram-feimit ovat kuuluisia vain siitä, että he ovat kuuluisia. Mitään muuta annettavaa heillä ei ole.

He ovat hakeutuneet Sannan seuraan, tai Sanna on hakeutunut heidän seuraansa. Seura tekee kaltaisekseen. Lopulta pitää paikkaansa latinalainen lause ”tunnetaan seuransa perusteella hänet, jota ei tunneta hänestä itsestään”.

Kavereistaan myös Sanna Marin ja hänen ajatusmaailmansa tunnetaan.

Hänen kiinnostuksenkohteensa ovat julkisuudessa nähdyt. Sannalla ei ole älyllisiä motiiveja eikä harrastuksia. Hänellä ei ole kirjallista tuotantoa eikä edes sen alkua. Hän on byrokratiatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, niin kuin demarin kuuluukin. Siellähän koulutetaan demariksi, jos ei muutoin jo ole.

Emme vieläkään tiedä, mitä Marin ajattelee politiikan sisällöistä, koska hänellä ei ole mitään ohjelmaa. On vain reagointia ja hakeutumista Vogue-lehden kanteen.

Viime syksynä Marin nimitteli itseään vanhempia ja viisaampia nenäkkäästi ”boomereiksi”. Vastaavanlaisista keskisormen näytöistä on tullut elokapinallisten, woke-vouhottajien, cancel-terroristien, varisverkostolaisten ja muiden vihervasemmistolaisten aggressorien tapa toimia. Sen takana piilee vihapuhetta ja vihatekoja kaikkea vastuullista asioiden hoitoa kohtaan.

 

Media ja yliopistotoverit selittävät Marinin sekoiluja pois

Valtavirtamedia on selitellyt Marinin sekoiluja hyväntahoisesti ja suopeasti pois.

Nytkin valtavirran uutismediat turvautuivat (tieteen medioitumisilmiön mukaisesti) muutamiin yliopistotovereihin, joiden mukaan kyse on vain siitä, kuinka lähelle poliittista valtaa sosiaalisen median julkkikset voivat päästä.

Hyvä huono esimerkki löytyy Ilta-Sanomien jutusta ”Professori selittää, miksi Sanna Marinin bilevideosta nousi kohu”.

Ilmiötason analysoiminen voitti viestinnän professorin Pekka Isotaluksen selittelyissä johtopäätösten teon. Kyseessä oli muka vain ”kohu” eikä korjausta vaativa ongelma.

Johtopäätöksenhän tulisi olla se, että rymyjengi on päässyt aivan liian lähelle poliittista valtaa, jopa sen sisälle. Sannan sisäpiiri koostuu älymystön sijaan pilvenpolton punasilmäistämistä kaupunkilaispultsareista ja slummien voodoo-miehistä, ja valtiota johdetaan stripparien logiikalla.

Tämä näkyy sitten siinä, että marihuana palaa – ja samalla veronmaksajien rahat.

Sossumediassa toimivien influensserien (vaikuttajien) tunkeutuminen valtionpolitiikkaan on merkinnyt sosiaalista korruptiota, kun valtion asioita johdetaan vasemmistopopulismilla. Eikä kyseessä ole vain populisti Paavo Arhinmäen (vas.) tapa käyttää räppäreitä ”pelottomuudella” uhkaamiseen. Ideologia on syvemmällä ihon alla, ja se on jäykistynyt osaksi vasemmistolaisten persoonallisuutta.

Ongelmana on, että sossumedian vaikuttajia kukaan ei ole vaaleilla valinnut vaikuttamaan politiikkaan. Heillä ei ole myöskään asiantuntija-asemaa, joka oikeuttaisi käyttämään heitä ”komiteana”. Ulkoparlamentaariset influenssan levittäjät ovat tunkeutuneet valtionpolitiikan sisäkehälle, mutta media ei huolestu siitä, koska kyseessä ovat äärivasemmistolaiset eivätkä ”äärioikeistolaiset”.

Huomion arvoista on, että vasemmistopoliitikot ovat ”taiteiden ja tieteiden tukijoiksi” julistauduttuaan avanneet lisäbudjetteja omille vasemmistosisseilleen, kuten somevaikuttajille, räppäreille ja muille melusaasteen päästäjille. Mutta he eivät ole pitäneet partyä eivätkä myöntäneet avustuksia oikeille kirjailijoille, filosofeille, tieteilijöille, kapellimestareille tai kuvataiteilijoille.

Tapaus osoittaa omalta osaltaan oikeaksi kaiken, mitä sanoin kirjassani Totuus kiihottaa narsismin, politiikan, tekotaiteen ja somejulkisuuden yhteenkietoutuneisuudesta (luvussa 10).

Asian toinen puoli on fanikultti. Monet naiset ovat samastuneet Sanna Mariniin niin vahvasti, että he näyttävät kadulla kulkiessaan Marineilta, ja heillä on pääministerin ilmenaamio kasvoillaan.

Heidän suosikkinsa Sanna ei koskaan voi olla väärässä, sillä Sanna on heidän idolinsa, jota he jumaloivat idolatrian (epäjumalanpalveluksen) tavoin. Fanikultti estää sitten kaiken kriittisyyden, ja Marinin arvostelijat saavat hänen suosijoiltaan vesikauhuiset vaahdot kasvoilleen.

Tosin juuri nyt hänen puolustelemisensa on erityisen vaikeaa, ja puhutaan vain ”ajojahdista”. Vaaditaan kovaäänisesti: ”Jättäkää Sanna rauhaan!” Syyntakeellisuus koetetaan kääntää kuin räiskäle pannussa kansalaisten viaksi, ja vastuu siirretään yleisölle.

Tosiasiassa Marinin tueksi asettuneet sokaisevat itsensä väittämällä, että Sannan turmio on setämiesten lavastamaa. Tässä todellisuuden kieltämisessä nähdään, millainen kahle identiteettipoliittinen klusteroituminen vihervasemmistoon on.

Feministit ovat pitäneet Marinin arvostelemista majesteettirikoksena ja pyhäinkuvan häpäisynä, vaikka etikettirikkomus vallitsee aivan toisin päin.

Pahimmillaan media ja feministit ovat pyrkineet kääntämään Marinin ansaitseman kritiikin Venäjän agenttien aikaansaannokseksi ja turhaksi mustamaalaukseksi.

Tosiasiassa Marinin mainos Suomelle on ylittänyt uutiskynnyksen täysin spontaanisti muun muassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa (joissa ihmiset heräävät täältä katsoen aikaisin) sekä Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kommentit ”parhaiden bileiden järjestäjästä” eivät ole olleet suinkaan myönteisiä, kuten Yleisradio haluaa väittää, vaan sarkastisen ilkikurisia.

Selvähän se, että kansainvälinen lehdistö ja EU-poliitikot kehuvat Marinin ”tyyliä” ja pitävät häntä ”ykkösvalintana juhlaseuraksi”, jotta saavat jatkossakin nauraa. Tätä on style over substance.

”Maineen hallinnan” (eli valehtelun) ammattilaiset ja SDP voivat kenties täydellä tuellaan kutistaa Marinin toilailut yksittäisiksi episodeiksi, joista tosin muodostuu jatkumon kaltainen mutkitteleva polku.

Mutta tapaukset osoittavat hiuksia nostattavalla tavalla, kuinka honteloissa käsissä Suomen valtion asiat ovat.

Mielipiteiden jakautuminen suhteessa Mariniin osoittaa saman, minkä totesin kirjassani Totuus kiihottaa (2020). Kansakuntamme on jakautunut kahtia: yhtäältä niihin, jotka näkevät kaiken mädän hyveellisenä, kun vain puolue on vasen, ja toisaalta niihin, jotka yrittävät pelastaa taloudestamme ja hyvinvoinnistamme sen, mikä pelastettavissa on.

Heppatyttöhallitus ei ansaitse kerrassaan minkäänlaista kunnioitusta. Olen sanonut jo monta kertaa, etten tunnusta kyseistä hallitusta Suomen hallitukseksi lainkaan, joten minulle olisi samantekevää, kuinka se toimii, ellei se olisi ajamassa valtiontaloutta ja samalla kansalaisten yksityisiä talouksia perikatoon.

 

Feminismin hienous

Päivää ennen Sannan tämänkertaisten bilefaktojen paljastumista Helsingin Sanomat julkaisi Marinin tyyliä ja politiikkaa kehuvan kirjoituksen ”Viestintäkouluttajan mielestä toimittajat ovat tykästyneet niin paljon Sanna Mariniin, feminismiin ja uushenkisyyteen, että faktatkin ovat jääneet tarkistamatta”.

Näennäisen kriittisessä ja punastelevassa jutussa Sanna Marinin puolustelemista yritettiin oikeuttaa väitteillä median tilapäisestä sokaistumisesta pääministerin kertakaikkisen ihanuuden edessä

Lehden kannalta noloa on, että alle vuorokauden kuluttua Sanna Marinin feminismin hienoudet osoittava ja tosiasioihin perustuva skandaali oli jo tulilla.

Faktoja vihervasemmistosta ovatkin tuoneet esille nimenomaan kansalaisjournalistit – eivät valtavirran ammattitoimittajat.

Myös ongelman tunnustava Helsingin Sanomien juttu oli vääristelevä, sillä siinä peruslähtökohdaksi oli hyväksytty oletus, että ihmiset joka tapauksessa pitävät Sanna Marinista ja feminismistä.

Toimittajien ja muun fanilauman epätodellisuudentajuisuutta ja kriittisyyden puutetta selitetään sitten anteeksiantavasti ja ymmärtäväisesti pelkällä hurahtamisella fiilistelyyn.

Tosiasiassa toimittajille pitäisi maksaa valtakunnan vahtikoirina toimimisesta eikä hallitusvallan kehumisesta kuten Apu-lehdessä, jossa demarin annetaan kehua demaria estottomasti, tietenkin kirjoittajan omaa demaritaustaa kertomatta. 

Kukaan ei varmasti usko, että toimittajat nuoleskelevat Marinia erehdyksen tai tunnelmoinnin vuoksi, vaan kyllä he tekevät sen tietoisesti ja tahallaan.

Kyse on toimittajien tavasta liudentaa journalisminsa epäkriittisyys väitteeseen, että medialla on oikeus tehdä Marinista mukavia ja suosivia juttuja, koska hän on feministi ja koska feminismi on muka itseisarvo ja sellaisena hyvää.

Tämä terveisenä Hesarissa ”viestintäkouluttajana” esiintyvälle Katleena Kortesuolle, jonka kannattaisi itse mennä takaisin koulunpenkille. Sitten hänen kannattaisi kouluttaa Sanna Marinia eikä valistaa lukijoita Helsingin Sanomien tuella.

Feministinen toimitustyö on ollut vahvasti mukana hallitusvallan suojelussa koko ajan. Tehdäänpä pieni vertailu, sillä vertailujen kautta paljastuu, miten asiat ovat.

Kun kokoomuslainen Ilkka Kanerva lähestyi yksityisillä tekstiviesteillä erästä povipommina tunnettua julkisuuden henkilöä, asiasta nousi suuri kohu flirttien tultua julki. Kanerva pakotettiin eroamaan ulkoministerinvirasta, ja puolustin Kanervaa Yleisradion TV-ohjelmassa aikana, jolloin minun annettiin vielä puhua televisiolähetyksissä.

Kun vasemmistolainen feministi Sanna Marin riehuu toistuvasti ravintoloissa ja sekoilee seurueessa, joka kutsuu itseään nimellä ”jauhojengi”, häntä ei ole vaadittu eroamaan pääministerinvirasta. Feministit antoivat lähtöpassit kyllä Antti Rinteelle ilman mitään hyväksyttävää syytä vain, koska hallituksen ämmät pitivät häntä tarkemmin eksplikoimatta setämiehenä. Mutta Marinin annetaan jatkaa.

Sen sijaan Matti Vanhanen (kesk.) pakotettiin väistymään. Jyrki Katainen (kok.) savustettiin sivuun vähin äänin. Alexander Stubbia (kok.) moitittiin eduskunnalle valehtelusta, vaikka kyseessä oli enemmänkin poliittisen salaisuuden säilyttäminen. Kansallismieliseksi tiedettyä Wille Rydmania (kok.) vastaan Helsingin Sanomat käynnisti lokakampanjan, ja hänet mestattiin eduskuntaryhmästä, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään laitonta eikä käsittääkseni edes moraalitonta.

Älköön siis kukaan feministi tulko sanomaan minulle, että naisilta vaaditaan paljon enemmän kuin miehiltä, että miesten edesottamuksia katsotaan muka läpi sormien ja että naisia syrjitään. Asiat ovat todellisuudessa täysin toisin päin.

Jos kuka tahansa miespääministeri esiintyisi kaatokännissä työssään tai vapaa-aikanaan, hänet olisi jo omakin puolue heittänyt bussin alle. Kun kyseessä on ”nuori nainen” (mikä on vastustamaton argumentti myös tieteissä), häntä suojelevat viranomaiset, puolue ja media.

Sama epätasapaino vallitsee suhtautumisessa oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin. Vasemmistolaisen toilailua siedetään enemmän kuin Alexander Stubbin (kok.) shortseja, sillä kauhalla ei voida vaatia, kun on lusikalla annettu.

Kieroimmankin spinnaajan pitäisi SDP:n damage control -osastolla ymmärtää, että Marinin hankkimaa kielteistä karmaa ei voida enää kääntää setien harjoittamaksi ”naisvihaksi”.

Feministit kuitenkin jatkavat poliittisen julkisuuden pyörittämistä kuin roomalaisissa orgioissa.

Hallitus huumehuoneeseen?

Erään kysymyksen julkisuudessa on muodostanut, mihin tarkalleen ottaen viittaa Marinin seurueessa kuultu sana ”jauhojengi”. 

Oireellista on, että media haali muutamia vasemmiston etäispäätteitä selittämään Marinin niin sanotun jengin alatyylisiä ilmaisuja, ikään kuin keskisormikryptografian avaaminen olisi yliopistollinen tieteenala.

Kaikki tietävät, että ”jauholla” viitataan pulverimuotoisiin huumeisiin. Irvokasta on, että taustalla soi Petri Nygårdin laulu ”Selvä päivä”.

Niin sanotulla eliitillä on ollut tapana harjoittaa itsetehostusta ja kirkastaa visioitaan vetämällä kokkelia nokkaan. Demarien suihkuseurapiireissä niin kävi vuonna 2003, kun Jussi Ahteen kokaiinin käyttöä koskeva video tuli julki.

Onko Sanna Marinin biletys nyt mainosta niin sanottujen huumehuoneiden puolesta? Näinkö hallitus haluaa asettua nuorison syrjäytymistä edistävän laittoman toiminnan puolelle?

Jos olisin poliisisetä Keijo Kaarisade, kommentoisin varmasti, että ”huolet pois, sillä nuorisoidoli Sanna Marin näyttää nuorisolle, kuinka ongelmat ratkeavat ottamalla viinaa. Hyvää se päihdetuntemus tekee pääministerillekin.”

Media-alan professoriksi nimitetty Pekka Isotalus jättää Kaarisateen parodiat kauaksi taakseen, sillä Ilta-Sanomien jutussa hän väittää, että kaikki onkin vain Marinin puolueelle eduksi: ”Sdp:n ehkä suurin haaste on juuri saada nuoria äänestäjiä ja kannattajia. Näkisin, että tällä voi olla myönteisiä vaikutuksia. Se voi nuorentaa Sdp:n imagoa.”

Näin viestinnän professori pesee pois demaripoliitikon paskaista mainetta.

Sivumennen sanoen sama media haukkui kirjani Totuus kiihottaa lyttyyn, vaikka se oli kirjoitettu vastaansanomattomin tieteellisin periaattein, ja teoksesta löytyvät kaikki selitykset mediassa, politiikassa ja yliopistomaailmassa meneillään olevaan hulluuteen.

Ehkä ensimmäinen huumehuone pitäisi perustaa valtioneuvoston linnaan, ihan siihen käytävän varrelle matkalle pääministerin virkahuoneesta valtioneuvoston kokoushuoneeseen, jossa tasavallan presidentti vahvistaa lait.

Sillä tavoin päihteiden käyttöä ei tarvitse enää salailla, ja nuoriso saa hyvää esimerkkiä luontevasta suhtautumisesta myös huumeisiin. Vasemmistoliittolainen nuoriso-ongelmain märehtijä Anna Kontula on keksinyt, että on ihan OK, kun pääministeri ”pämppää” (sananvalinta Kontulan).

Hänen mukaansa Marinin juopottelua ei tarvitse puolustella, koska ”kyseessä on pääministerin oma asia”. Harvoin on kommunisti ollut noin voimakkaasti individualismin ja yksilönvapauden puolella.

Vanha vitsi vihreistä kertoo, kuinka vihreät vaihtavat kattolampun: yksi vihreä seisoo pöydällä pitäen lampusta kiinni ja muut polttavat ympärillä pilveä niin kauan, että huone pyörii. Tämä koskee nyt koko hallitusta ja myös SDP:tä.

Erona on, että vihreät valitsivat kannabiksen, Sanna marin.

Ja jos kansalta kysytään, saako pääministeri menetellä noin, vastaus on: ”Saa marin”...

 

Vasemmisto näytti sivistyksensä

Tavallaan Sanna Marinin toiminta ei olisi kommentoimisen arvoista, sillä samanlaistahan hallituksen kaikki muukin toiminta on ollut. 

Psykologisesti arvioiden Sanna Marinin kevytkenkäisyys kertoo hänen todellisuuspaostaan ja pyrkimyksestään hallita vasemmistolaisesta idealismista johtuvia elämänvalheitaan hukuttamalla ne päihteisiin ja rillumareihin (vihervasemmiston pakko-oireista lisää täällä).

Henkilökohtaista huolta Marinilla ei kuitenkaan ole, koska kansainvälinen EU-virka ja edustustehtävä odottavat ihan kulman takana siltä varalta, että kävisi kuten Anneli Jäätteenmäelle, Jyrki Kataiselle ja muille pudokaspoliitikoille.

Seiska-lehden päätoimittaja vaivautui kuitenkin kysymään, miksi perheenäiti kännää ja rymyää ravintoloissa kyläpyöränä sekä kainalodaamina ilman puolisoaan. Minä vastaan ilman puoluesitoumuksia ja kannatuksen kaipuuta: koska iltamiin osallistuminen työväentalolla on sosiaalidemokraattien ikiaikainen tapa.

Korostan, että jokaisella on tietysti oikeus juhlistaa elämää omissa oloissaan ja omalla tavallaan.

Mutta pääministeri edustaa koko ajan Suomea, ja me suomalaiset olemme hänen työnantajiaan.

Eiköhän siis tarjota Marinille vielä yksi kierros hallitusvallassa ja sitten lasku!

On se hienoa, että meillä on tuollainen pääministeri siltä varalta, että jotain ikävää sattuisi.  

---

Päivitys kello 18:00: [Siirretty omaksi kirjoituksekseen tänne].

Aiheesta aiemmin:

Vihervasemmiston pakko-oireista

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Porvareillakin on intohimoja – Femakko-Hesari vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria