30. toukokuuta 2011

Katuprostituutioon puututtava


Lehdet kirjoittivat pari päivää sitten, että prostituutio on saatu lakaistua Helsingin kaduilta. Poliisin mukaan prostituoituja liikkui paljon ”Mannerheimintien alkupäässä, Eerikinkadulla ja Yrjönkadulla”. Sen sijaan Iso Roobertinkatu on tainnut jäädä huomiotta.

Omien havaintojeni mukaan kotikadullani Iso-Roballa on ollut viime aikoina poikkeuksellisen paljon huoria tarjolla, jopa maanvaivaksi asti. Pitää varmaan paikkaansa, että prostituutio siirtyy kaduilta nopeasti ravintoloihin. Myös ravintoloitsijat tunnistavat prostituoidut helposti. Tuntomerkkeinä ovat muiden muassa (1) saapuu yhden kanssa mutta lähtee toisen kanssa, (2) hypomaanisen korostettu pukeutuminen ja minäkuva tyyliin ’kun on taskussa lantti, niin ei koirat kuse kengille’, ja (3) kassissa rapiseva pillerirasia, sillä suurin osa prostituoiduista on jonkinlaisessa psykiatrisessa hoidossa tyyliin ’pilleriä poskeen, perse pystyyn ja hymyä huuleen’.

En paheksu prostituutiota moraalisista syistä vaan viihtyvyyssyistä. Prostituoidut, heidän parittajansa ja asiakkaansa ovat myös turvallisuusriski ”puukkobulevardina” tunnetulla kävelykadulla. Nähdäkseni kaupungin pitäisi harkita tarkasti sitäkin, minkä tyyppiselle ulkoliiketoiminnalle se antaa luvan. Erityisesti ongelmia näyttää aiheuttavan idästä kaupunkiimme saapuva prostituutio.

28. toukokuuta 2011

Helvetin kuusitoista!


Muistatteko muuten, mistä tulee sanonta ”helvetin kuusitoista!”? No, ministereitä oli ennen vanhaan 16. Nykyään heitä taitaa olla parikymmentä, joten ilmaisun voisi päivittää.

Hallitustunnustelijan ja sittemmin muodostajan tehtävänä oli keittää kokoon toimiva enemmistöhallitus. Nyt maahan syntyi jokseenkin toimiva vähemmistöoppositio.

En tarkoita, että olisin konservatiivisen opposition kanssa samoilla linjoilla elämäntapakysymyksissä, mutta suhteessa maahanmuuttoon, euromaiden tukemiseen ja esimerkiksi sosiaalitoimen käytäntöihin olen.

Huvittavaa on, että vaalien jälkeen lehdistö alkoi spekuloida Perussuomalaisen puolueen eripuraisuudella ja mahdollisella hajoamisella. Käytännössä puolueen kansanedustajat ovat asettuneet puheenjohtajansa taakse yksimielisinä kuin laupiaat lampaat muutamaa vinkaisua lukuun ottamatta.

Sen sijaan hallitus saatiin kokoon liisteröimällä, parsimalla sekä myöntämällä keskenään riiteleville puolueille erivapauksia. Yksimielinenkään oppositio ei kuitenkaan tätä hallitusta kumoa. Päinvastoin: se pitää kabinetin koossa.

Jyrki Kataisen hallitus horjuu koko nelivuotisen taipaleensa loppuun asti. Se hoipertelee läpi synkkien leikkauslistojen, Espanjalle, Italialle ja Belgialle annettavien miljarditakausten sekä maahanmuuttajien houkuttelemiseksi tarvittavien tukivyöryjen.

Hallituksen koossa pysymisen varmistaa se, että hallituspuolueilla on yhteinen vihollinen: Perussuomalaiset r.p. Yhteinen vihollinen yhdistää enemmän kuin mikään ohjelmallinen erimielisyys erottaa.

Valtioneuvostossa saatetaan joutua jo ensi vuonna juonittelemaan: ’Jos me nyt emme hyväksy kymmenen miljardin lisärahoitusta pysyvälle vakausvälineelle, seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset nousevat valtaan!’ Aivan niin kuin tulee käymään. Jopa viidenkymmenenyhden prosentin tuella.

Pelko toteutuu ja syykin on selvä: Perussuomalaiset nousevat raketin lailla hallituksessa istuvien puolueiden oman tyhmyyden tähden. Puolue kerää kannatusta juuri siksi, että hallitus tekee niin kuin tekee, eikä päinvastoin. Vastassaan hallituksella näyttää olevan Suomen kansa.

Nyt kokoon saatu hallitus tulee saamaan kaikkien aikojen arvostelun, hyökkäykset ja kritiikin, sillä sillä on edessään mission impossible: verokertymän väheneminen, valtion menojen kasvaminen, maahanmuuton ongelmat, eurotalouden romahdus, siitä sikiävä ihmisviha, nollakasvu ja elintason pysyvä lasku. Lisäksi Suomen hallituksen odotetaan ruokkivan puolet Euroopan kansakunnista.

Jo nyt Euroopan unionin komissio on ilmaissut haluavansa voimaan toimintamallin, jossa unionin jäsenmaiden valtioiden budjetit alistettaisiin jatkossa EU:n hyväksyttäväksi. Tämä voi olla hyvä keino kurittomien kontrolloimiseen, mutta käytännössä se johtaisi kaikkien maiden taloudellisen itsemääräämisoikeuden kaventamiseen. Mikäli liittovaltion perustaminen ja yhteiseen verotukseen siirtyminen ei onnistu, federalismi viedään läpi Euro Plus -kilpailukykysopimuksella sekä Eurooppa 2020 -strategialla.

Tätä kautta suitsiin halutaan euroalueen kaikki palkat, verot, eläkkeet sekä sosiaaliturva. Suunnitelmaan kuuluu myös palkkatason ja yritysveropohjan harmonisointi, inflaation palkkoihin ja eläkkeisiin tuomien indeksikorotusten poisto sekä eläkkeiden sitominen eläkeiän korotukseen.

Käytännössä työvoimakustannusten sitominen tuottavuuteen euroalueen laajuisesti tarkoittaa euroalueen laajuista palkkojen romahduttamista. Tällä tavoin kolmas maailmansota käydään kapitalismin asein läntisessä Euroopassa.

Vähiten kaikista aseista olenkin aina pelännyt sotilaiden käsissä olevia aseita, sillä niitä harvoin käytetään ihmisten varattomiksi tekemiseen, joka puolestaan suoritetaan näennäislaillisilla verukkeilla kirkkaassa päivänvalossa. Aseelliseen hyökkäykseen olisi myös helpompi vastata, ja myös häviäjän osa olisi parempi, sillä uhrilta vain lähtisi henki. Sen sijaan taloudellisen riiston uhrit jätetään usein tuskallisesti eloon turvaamaan kapitalistien entistäkin keskitetympi rikastuminen.

Kun Suomen hallitus ottaa myönteisen kannan edellä kuvattuihin uudistuksiin, kunkin hallituspuolueen kannatus saattaa olla vajonnut neljän vuoden kuluttua alle kymmenen prosentin. Tämä johtuu siitä, että yksikään niistä ei seuraa laatimaani poliittista ohjelmaa.

Sen sijaan jokainen sellainen puolue, joka noudattaa laatimaani ohjelmaa eikä mitään muuta, tulee nousemaan tähtiin, aivan kuten Perussuomalainen puolue on tehnyt, tosin sillä pienellä erotuksella, että puolue vastustaa homoja. Tämä virhe puolueelle on toisaalta suotava, sillä kukaan ei ole erehtymätön, eikä perussuomalaisiltakaan vaadita Jumalan viisautta.

Mutta myöskään perussuomalaiset eivät pysty pelastamaan Suomea tuholta. Puolueen kannatushuippu ajoittuu todennäköisesti ajankohtaan, jolloin Suomen on erottava sekä eurosta että lahoavasta Euroopan unionista. Juuri tähän puoluetta lopulta tarvitaan.

Todennäköisesti puolueen toimintakyky ei kuitenkaan riitä. Syynä ovat nämä tynnyrissä kasvaneet hakkaraiset. No, eipä minua tämän maan tulevaisuus paljon kiinnosta, kun en voi siihen vailla poliittista valtaa vaikuttaa. Jään vain katselemaan naureskellen, mihin tämä halki koko maanosan levinnyt hulluus ja järjettömyys oikein johtaa ja mitenkä kaikki päättyy. Yleensä maahanmuutto-ongelmat, kansakuntien eturistiriidat ja valtioiden kuristuminen velkoihinsa johtavat sotiin ja verenvuodatukseen. Ilmeisesti niin käy myös tulevaisuudessa, kautta Euroopan katujen.

Minua lohduttaa vain rationalismin ajan filosofin, matemaatikon ja diplomaatin, Gottfried Leibnizin ajatus, että elämme joka tapauksessa parhaassa mahdollisessa maailmassa, jota parempaa ei voisi olla. Koska se on näköjään samalla faktisiteetti, jolle ei ole vaihtoehtoja, paras asiaintila on luonteeltaan parhaillaan vallitseva totalitarismi ja yhden vaihtoehdon politiikka. Ehkä juuri Leibniz olikin nykyisen Euroopan unionin ylioptimistinen ja idealistinen oppi-isä.

26. toukokuuta 2011

Lopettaako Perussuomalaisten rasisminvastainen julkilausuma heteroavioliittojen positiivisen erityiskohtelun?


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle tunnetusti huomautuksen hänen neekeripuheidensa johdosta. Tapaus ei olisi ehkä kommentoimisen arvoinen, mutta puolueen laatima ”syrjinnän, rasismin ja väkivallan vastainen julkilausuma” sen sijaan on (teksti löytyy esimerkiksi tästä).

Muut eduskuntapuolueet vaativat viimeksi vuonna 2009 perussuomalaisia sitoutumaan rasisminvastaiseen julkilausumaan, jotta kukaan ei keksisi ratsastaa rasismilla silloisiin EU-vaaleihin. Timo Soini kieltäytyi tuolloin allekirjoittamasta Rkp:n Astrid Thorsin, Ulla Achrénin ja Stefan Wallinin kirjoittamaa paperia vedoten siihen, että kaikki puolueet ovat hyväksyneet jo vuonna 1998 vastaavanlaisen julkilausuman. Sen mukaan allekirjoittaneet sitoutuivat olemaan levittämättä mielipiteitä, jotka lisäävät tai ”todennäköisesti lisäävät” rotuun, etniseen ryhmään tai uskontoon kohdistuvia ennakkoluuloja, ja puuttuvat sellaisten lausuntojen esittämiseen.

Nyt Perussuomalainen puolue suostui vääntämään asiasta omintakeisen kannanoton. Puolueen eilistä rasisminvastaista julkilausumaa on tavallaan tervehdittävä iloiten. Lausumassa on kuitenkin muutamia puutteita ja porsaanreikiä, jotka ansaitsevat lähemmän tarkastelun.

1) Ensinnäkin puolue tuomitsee yhtäläisesti rasismin, joka kohdistuu vähemmistöjä kohtaan, ja rasismin, joka kohdistuu enemmistöjä kohtaan. Puolue arvioi siis rasismia vain sillä perusteella, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä, mutta ei puutu siihen, missä asemassa enemmistö tai vähemmistö on. Rasismin kokemisen ja tuomitsemisen kannalta olennaista on kuitenkin juuri se, onko enemmistö tai vähemmistö paremmassa vai huonommassa asemassa kuin ihmiset yleensä.

Useimmiten vähemmistöt ovat huonommassa asemassa kuin enemmistöt, mutta eivät aina. Esimerkiksi rikkaat ovat yhteiskunnassa yleensä vähemmistönä ja muodostavat joskus varallisuuden kanssa korreloivia etnisiä ryhmiäkin. Niinpä on perusteltua, että julkinen valta puuttuu mahdollisiin epäoikeudenmukaisuuksiin riippumatta ryhmän enemmistö- tai vähemmistöasemasta, mikäli puuttumiseen on syytä.

Huomiota perussuomalaisten kannanotossa herättää täysin yhdenmukainen asennoituminen eri ryhmiin. Symmetrinen suhtautuminen avaisi helposti tien välinpitämättömyyteen, jolloin julkinen valta voisi luopua vähemmistöjä (tai heikommassa asemassa olevia) oikeuttavasta erityiskohtelun politiikasta kokonaan. Painottaessaan samalla tavoin sekä enemmistöjen että vähemmistöjen oikeuksia puolue kiertääkin sen, että useimmiten etniset ja muut vähemmistöt ovat heikommassa asemassa valtakulttuureihin verrattuina.

Yhteiskuntafilosofiselta kannalta keskeistä ei ole, onko ihminen tai ryhmä enemmistönä vai vähemmistönä vaan se, mikä on ihmisen tai ryhmän suojeluntarve. Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies viittasi taannoisessa ratkaisussaan etnisen ryhmän kokemaan suojeluntarpeeseen perustellessaan päätöstä, jonka mukaan erästä etniseen ryhmään kuuluvaa kansalaista oli paikallaan suosia nimityspäätöksessä.

Positiivinen erityiskohtelu on luonnollisesti herättänyt ihmisissä närää. Juuri siksi keskusteluja ei pitäisikään käydä siitä, kuuluuko joku ihminen enemmistöön vai vähemmistöön, vaan siitä, mikä puheena olevan ryhmän suojeluntarve objektiivisesti ottaen on.

Muutamissa tapauksissa positiivinen erityiskohtelu on kieltämättä johtanut etnisten vähemmistöjen hyysäämiseen kantaväestöön kuuluvien kustannuksella, joten myös symmetrisyyteen pyrkimiselle voidaan löytää perusteita, vaikkakin yleispolitiikkana puolueen kannattama tasapuolisuus on kovin mustavalkoista.

Lisäksi on muistettava, että meritokraattisen oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan etuoikeuttaminen voi perustua myös ansioon. Näin on esimerkiksi oikeutettaessa sotaveteraanien erityiskohtelua. Tältä kannalta katsellen esimerkiksi maahanmuuttajilla ei voi olla samanlaista oikeutta erityiskohteluun kuin suomalaisella sotaveteraanilla, vaikka nämä ryhmät onkin yritetty asettaa samalle viivalle siinä arkiretoriikassa, jolla Perussuomalaisten julkilausuma yritettiin kokonaan lytätä.

2) Ongelmallinen Perussuomalaisen puolueen julkilausuma on tietyn individualistisen painotuksensa vuoksi, joka jää hieman amatöörimäiseksi. Puolue nimittäin katsoo ”yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana”. Olen myös itse sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi arvioida niiden yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, jotka ovat kulloinkin merkityksellisiä (esimerkiksi työnhakutilanteessa), eikä suinkaan taustaryhmänsä tai vaikkapa sukupuolensa perusteella. Tämä koskee ihmisten kohtelua käytännön arkielämässä.

Mutta kyseisen individualismin varaan ei voida rakentaa yhteiskuntapolitiikkaa. Eduskunta ei voi säätää jokaista ihmistä varten omaa lakia. Lait ovat väistämättä yleistäviä. Niinpä julkisen vallan on joka tapauksessa kohdeltava ihmisiä tiettyjen ryhmien edustajina.

Ihmisten etnisen tai muun taustan häivyttäminen näkyvistä kiistäisi itse asiassa tasa-arvopolitiikan kokonaan. Koko oikeudenkäytön idea on se, että yhteiskunta puuttuu havaittuihin epäoikeudenmukaisuuksiin yleisen lainsäädännön keinoin ja tarvittaessa etuoikeuttaa tai rajoittaa jotakin ryhmää.

3) Perussuomalaisen puolueen julistus jää toistamaan valtiollisia tasa-arvohierarkioita sikäli, että puolue mainitsee tuomitsevansa ”mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin”, mutta puolue ei puhu mitään seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten mustamaalauksesta, vaikka kyseessä on kohtalaisen selväpiirteinen ja suuri vähemmistöryhmä. Nähtäväksi jää, jatkuuko edustajien Raimo Vistbacka ja Pentti Oinonen harjoittama homojen mustamaalaus tämän eduskuntaryhmän toimesta ja millä tavalla.

Näilläkin varauksilla Perussuomalaisen puolueen irtisanoutumista paskapuheista on joka tapauksessa tuettava. Timo Soini on pitänyt puolueen poissa niiltä avoimen rasistisilta linjoilta, joille muutamat Keski-Euroopan kansallismieliset puolueet ovat ajautuneet. Hajurako rasismiin merkitsee, että puolueella on halua säilyttää politiikka kunniallisena ja poliittinen keskustelu terveenä. Kaksinaismoralismin välttämiseksi puolueen kannattaisi kuitenkin omaksua nykyistä vähemmän nuiva kanta esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin, sillä mitään kansallista etua ei voida ajaa yhtäkään kansallista ryhmää diskriminoimalla.

Erityisen myönteistä julkilausumassa on, että puolue tuomitsee ”yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan” ja että puolue vaatii suhtautumista ”yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin”. Tämän täytyy merkitä, että Perussuomalainen puolue tyrmää esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen Pride-tapahtumaa vastaan suunnatut kaasuiskut.

Parasta on, että puolue tuomitsee ”kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä”. Koska kirkollinen avioliitto on perinteisesti ollut heteroseksuaalisen enemmistön etuoikeus, joka seksuaalivähemmistöiltä on kielletty, puolueen julkilausuman voi tulkita tarkoittavan, että puolue haluaa lopettaa avioliittoinstituution panttaamisen vain heteroseksuaaliselle enemmistölle ja myöntää avio-oikeuden myös homoseksuaaliselle vähemmistölle.

Halutessaan luopua heteroiden positiivisesta erityiskohtelusta Perussuomalainen puolue on hyveellisempi kuin hyvyys itse.

25. toukokuuta 2011

Eduskunnan eurorovio


Seurasin eilen eduskunnassa Portugalin tukipaketista käytyä keskustelua, joka Helsingin Sanomien mukaan ikävällä tavalla ”katkaisi” hallitusneuvottelut. Oikeastaan jokaisen puolueen olisi pitänyt sisällyttää väliaikaista vakausvälinettä koskeva asiakokonaisuus hallitusneuvottelujen ehdoksi ja äänestää rehellisesti sen mukaan, mikä puolueiden kanta itse asiaan on.

Suurin vahinko, jonka yksittäinen ihminen pystyy valtiolle aiheuttamaan, taitaa olla hävittäjäkoneen pudottaminen. Kun 23-vuotiaalle siipien sankarille uskottu työkalu riistäytyy käsistä ja ohjaamosta pelastautuva saa niin sanotun heittoistuinsolmion, valtion omaisuutta katoaa takapuolen alta noin 30 miljoonan arvosta. Sen sijaan valtiovarainministeri pystyy yhdessä eduskunnan enemmistön kanssa tuhoamaan 17 miljardia muutamalla kynänkäänteellä. Tähän ei rivikansalainen kykene.

Eduskunta antaa tänään luottamuslauseen toimitusministeriölle ja hyväksyy väliaikaiselle vakausvälineelle myönnettävät noin 1070 miljoonan euron takaukset.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Kimmo Sasi selitti eilen, ettei kokoomus näin tee hyvästä tahdosta (eipä tietenkään) vaan Suomen taloudellisten etujen puskuroimiseksi muutoin alkavaa lamaa vastaan. Mikäpä siinä, jos tukipolitiikka ylipäänsä toimisi. Mutta kun se ei toimi. Tosiasioiden kieltäminen on typeryyden alku.

On kieltämättä hyvä, että kokoomus kertoo rehellisesti aikeensa ja pitää linjansa asettuessaan Frankfurtin pankkiherrojen ripittämän Jyrki Kataisen taakse. EKP on Euroopan Kompostipankki, jonka ympärillä raatokärpäset surisevat ja korppikotkat kaartelevat. Jos jollakin on käsissään euroja, ne kannattaa sijoittaa esimerkiksi investointikultaan jopa nykyisellä tuhannen dollarin unssihinnalla. Sillä euron romahdus tulee.

Suurimman sisäpoliittisen valheen asiassa esittävät vasemmistopuolueet ja kepu. Demarien Eero ”hienosäätäjä” Heinäluoma lausui tukipaketin ja hallitukseen pyrkimisen puolustukseksi sen, että Sdp hyväksyy Portugali-tuet, kunhan Suomi penää myös pankeilta sijoittajanvastuuta, joka ei saisi olla valtioiden vastuuta vähäisempi. Tämä tarkoittaa vain, että sekä valtiot että pankit ovat samassa keltaisessa kaulaansa myöten.

Näin toimii todellinen Lady Like: kokoomus tyydytetään myöntymällä ja äänestäjät asettamalla lisäehtoja ja vaatimuksia. Kansainvälisessä taloudessa Suomen esittämät ehdot ovat kuitenkin rakkikoiran räksähdyksiä, aivan niin kuin valtioiden joukkovelkakirjat ovat Yhdysvaltain pankkikriisistä tuttuja roskapankkiluottoja, joiden arvo on kuusi penniä kilo.

Eniten kansalaisia pettävät vasemmistopuolueet ja kepu. Vasemmistoliitto rimpuilee tukipakettia vastaan näennäisen radikaalisti mutta sujahtaa Jyrki Kataisen pikkutakin taskuun vain siksi, että anarkisti-Arhinmäki pääsee mustalla Olympiavolsulla valtioneuvostosta eduskuntaan seuraavien neljän vuoden ajan.

Vasemmiston ja kepun toiminta muistuttaa rasismista tunnettua argumentaatiota, jolle ovat ominaisia ”kyllä, mutta”-muotoilut. Esimerkiksi: ”En ole rasisti, mutta...”. Tieteellisesti sanottuna tässä valhetyypissä on kyse niin sanotusta henkisestä varauksesta (restriction mentale), jonka arvellaan vapauttavan vastuusta, kun lausuja itse uskoo omien väitteidensä olevan tosia tietyin itse asetetuin oletuksin.

Henkisen varauksen turvin on Euroopassa tuomittu ja asteltu jopa noitaroviolle, mutta selviääkö Eurooppa nyt edessä olevasta euroroviosta? Esimerkiksi Sdp:ssä oletetaan, että puolueen oma vastuu suomalaisten veronmaksajien rahoista katoaa, kun lausutaan taikasanat ”sijoittajanvastuu” ja ”pankkivero”. Totuus on kuitenkin se, että nykyisellä pankkien tukemispolitiikalla euron romahdus siirtyy vain hieman kauemmaksi mutta kasvaa samalla suuremmaksi. Viimeistään vuonna 2013 pysyväkin vakausvalhe muuttuu valtioiden saneeraamiseksi.

Syynä ovat eurotalouden epäonnistuminen ja varojen yli eläminen, joista seuraa kulttuurimme tuho ja koko pröystäilevän elämäntavan romuttuminen. Onneksi Brysselin-koneissa ei ole heittoistuimia.

24. toukokuuta 2011

Missä ovat kunnon merirosvot?


Miinalaiva Pohjanmaa palasi eilen Somalian rannikolle suuntautuneelta partiopurjehdukseltaan. Lähes viisi kuukautta kestäneen tehtävänsä aikana miehistö otti kiinni kaikkiaan 18 merirosvouksesta epäiltyä, ja heidän aluksensa upotettiin.

Koska purjehdus maksoi Suomen valtiolle 11,5 miljoonaa euroa, yhden merirosvon kiinni saamisen hinnaksi tuli noin 639 000 euroa. Kaikkien suureksi pettymykseksi nämäkin lierot jouduttiin päästämään vapaiksi, eikä heitä saatu sen enempää mihinkään lailliseen tuomioistuimeen kuin syyteharkintaankaan, sillä ”mikään maa ei halunnut ottaa merirosvoja vastaan”.

Asiaa pahentaa, että alueella toimivat merirosvot ovat poikkeuksellisen julmia. He ottavat ohi kulkevien kauppalaivojen matkustajat ja miehistön panttivangeiksi ja vaihtavat heitä rahaan. Ennen vanhaan merirosvot tappelivat ainoastaan ryöstösaaliista toisiaan ja niiden omistajia vastaan. He purjehtivat kunnon merirosvolaivalla, jossa oli mastot, purjeet ja pääkallolippu.

Merirosvoilla oli myös herrasmiestapoja sisältävä ”Säädöstö” (The Code), kuten tiedetään Johnny Deppin tähdittämistä The Pirates of Caribbean -elokuvista. Sen sijaan Somalian merirosvot liikkuvat kalastusaluksiksi naamioiduilla moottoriveneillä ja tekevät rikoksensa kansainvälisillä vesillä tuomioistuimia vältellen, vaikka heidän veneensä voitaisiin ampua pillun päreiksi yhdellä rantapyssyn tai laivakanuunan hönkäyksellä.

Perusfilosofiani mukaan kansainvälisyyteen uhratut rahat menevät poikkeuksetta hukkaan. Myöskään miinalaiva Pohjanmaan koulutuspurjehduksella ei ollut mitään merkitystä oman maamme puolustamisen kannalta. Niinpä Suomen Puolustusvoimien tulisi ampua ulkomaalaisia ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolelta.

J. Sakari Hankamäki
alikersantti, res.

23. toukokuuta 2011

Kuinka hallitus oikeasti kootaan?


Säätytalolla asiat korostuvat voimakkaasti. Jyrki Kataisella on tavoitteena koota Bryssel-myönteinen hallitus, joka lahjoittaa suomalaisten verovarat ulkomaalaisille ja tuottaa Suomeen suuren määrän maahanmuuttajia viemään suomalaisten työpaikat.

Tässä ei onnistuta, elleivät kaikki neuvotteluihin valitut puolueet puhalla yhteen hiileen. Niinpä tarvitaan neuvottelutaktiikkaa. Katsotaanpa, miten sovintoon päästään.

Neuvotteluissa erotetaan usein neuvottelutavoite (joka kerrotaan vastapuolelle) ja todellinen tavoite (jonka neuvottelijat pitävät omana tietonaan). Neuvottelutavoitetta käytetään verukkeena, jota usein liioitellaan ja josta tingitään. Neuvottelutavoitteilla hämätään sekä neuvottelujen osapuolia että omia kannattajia.

Tämän päivän lehdet kertoivat, että ”hallitusneuvotteluissa on menossa kova vääntö Suomen Nato-muotoiluista”. Kokoomus on siis vaatinut Nato-oven vääntämistä saranoiltaan, ellei peräti koko oven viemistä kellariin. Vasemmistoliitto puolestaan junnaa Nato-myönteisiä julkilausumia vastaan. Mitä tämä merkitsee?

Kun Sdp on jo tehnyt selväksi, ettei Natoon liittyminen ole tämänkään hallituksen asia, riittävää kannatusta asialle on joka tapauksessa mahdotonta saavuttaa. Niinpä kiistaa käydään täysin turhaan, ja kyseessä lieneekin retorinen keppihevonen: neuvottelutavoite, jota käytetään pelkkänä valuuttana vaihdettaessa vaatimuksia ja myönnytyksiä.

Kokoomus vetää Suomea Natoon, koska luopumalla ehdottomasta Nato-kannastaan he saavat hyväksytyksi sosiaaliturvan leikkauksia.

Vihreät vastustavat ydinvoimaa, koska tinkimällä ehdottomasta ydinvoimakannastaan se saa kirjatuksi hallitusohjelmaan lausuman, jonka mukaan humanitaarista maahanmuuttoa lisätään työvoimapulan hillitsemiseksi.

Sdp vaatii Kelan työttömyysetuuksiin sadan euron korotusta, koska luopumalla tästä tavoitteestaan se voi yhtyä kokoomuslaisten palkansaajien toiveeseen ansiotuloveroprosentin alentamisesta.

Vasemmistoliitto vaatii pääomatuloveron nostamista, koska luopumalla tavoitteestaan se turvaa osakkeita omistavan virkamieskuntansa edut.

Kristilliset vaativat lisää rahaa lähetystyöhön, koska luopumalla tästä hupsutuksestaan se saa muut puolueet hyväksymään homoavioliittojen torppauksen.

Rkp suostuu mihin vain ja vastustaa mitä vain uhkaamalla muutoin vetäytyä hallitusyhteistyöstä.

Lopputuloksena vaikeista hallitusneuvotteluista on:

Kaikki kannattavat Suomen Nato-linjan jatkamista ennallaan, ja päätöstä pidetään viisaana, koska se on ”vaikeasti” aikaansaatu.

Kaikki sitoutuvat perusturvan parantamiseen kolmella eurolla, koska Kelan etuuksien nostaminen ainoastaan vähentäisi kunnissa maksettavien toimeentulotukien tarvetta ja siirtäisi siten menoja kunnilta valtiolle, joka puolestaan alentaisi kunnille maksettavia valtionapuja.

Vihreät saavat erivapauden äänestää ydinvoimaa vastaan, koska lupien myöntö menee läpi kepulaisten teollisuusagenttien turvin.

Kristilliset onnistuvat kieltämään homoavioliitot, koska kokoomus ja demaritkaan eivät oikeasti kannata koko asiaa. Sen sijaan ne myöntyvät kristillisten kantaan ”pitkin hampain” mutta pohjimmiltaan lämpimän hyväksyvästi. Tasa-arvon jakamista feministeille ja somaleille jatketaan.

Ansiotuloveroprosenttia alennetaan, mutta sama summa kerätään pois arvonlisäveroa korottamalla. Pääomatuloveroa ei nosteta, koska vasemmiston vaatimuksesta verotus halutaan säilyttää progressiivisena ja kokoomuslaistenkin mielestä on oikein, että palkansaaja maksaa 45 % mutta pääomatulojen saaja 29 %.

Näin ministeriauton ovi avautuu taas puolueissa ansioituneille järjestötytöille ja -pojille, ja kaikki ovat tyytyväisiä kuin korvan takaa rapsutettu kissa.

22. toukokuuta 2011

Jyrki Käteinen tuottaa Muppet-show’n


Jyrki Katainen epäonnistui hallituksen muodostamisessa täysin, ja hänen olisi pitänyt jättää tehtävänsä. Maahan luodaan nyt kuuden hävinneen puolueen hallitusta, joka ei vastaa lainkaan vaalien tulosta eikä kansalaisten tahdonmuodostusta.

Helsingin Sanomien viimeviikkoisessa pääkirjoituksessa Leijonien MM-voitolla haluttiin siivittää uuden hallituksen kokoamista vedoten ”kansalliseen yksimielisyyteen”. Samalla lehti pyrki latistamaan voitonjuhlat lypsämällä maajoukkuekapteenilta kommentin, jossa paheksuttiin voiton esiin nostamaa ”muukalaisvihaa”. Todellisuudessa Suomen kansa on vastustanut yksimielisesti Kreikan ja Portugalin taloudellista tukemista. Mikäli maassamme esiintyy ulkomaalaisvihaa, sitä luo Jyrki Katainen polttamalla suomalaisten veronmaksajien rahat eurotalouden hornassa.

Kauppatorilla nähtyä voitonjuhlaa suurempiinkin mielenosoituksiin olisi siis ollut syytä. Ihmisten kannattaisi kanavoida kansallisen edun puolustuksensa pikemmin poliittisiin kysymyksiin kuin urheiluhuumaan.

Jyrki Käteinen saisi itse maksaa Suomen perustuslain ja EU:n perussopimuksen 125. artiklan no bail out -klausuulin vastaiset EU-tuet omasta palkastaan. Rahasäkin nyörien sijasta hän on kiristänyt muita puolueita vaatimalla sitoutumista Portugalin tukemiseen.

EU-valtiovarainministerien annettua Portugalille takauksia 78 miljardin verran Kreikka ilmaantui kuin luonnon kostona jälleen rahakirstulle todistamaan tukiaisten tehottomuudesta. Ongelmamaiden rahantarve ei tukemalla lopu, mutta suomalaisten veronmaksajien rahat loppuvat. Tämä on pohjaton kaivo.

Kataisen ehdotuksiin suostumalla demarit pettivät äänestäjänsä, vaikka perussuomalaisten kanssa näillä kahdella suurella puolueella olisi ollut mielipide-enemmistö.

Kun Vasemmistoliitto puolestaan ilmoitti tyrmäävänsä apupaketin mutta sai Kataiselta erivapauden äänestää tukea vastaan, kyse oli vaalituloksen mitätöinnistä. Yleisradion tv-uutiset selosti tänään, että ”Katainen siivosi Portugali-tuen pois uuden hallituksen asialistalta”. Mutta ei itse ongelma tällä silmänkääntötempulla mihinkään kadonnut.

Parhaillaan istuvan toimitusministeriön ei pitäisi tehdä merkittäviä ratkaisuja, eikä päätöstä väliaikaiseen vakausvälineeseen osallistumisesta olisi pitänyt sysätä sille. Uuteen hallitukseen osallistumalla Vasemmistoliitto antaa tukensa Kataisen junailemalle tukipaketille, vaikka se kosmeettisista syistä lupasikin äänestää sitä vastaan. Martti Korhosesta ja Paavo Arhinmäestä tuli juuri sellaisia erivapausmiehiä, jollainen Timo Soini ei ole: Vasemmistoliitto kävi ripillä kiirehtiäkseen lankeamaan syntiin.

Rajun vaalitappion kärsinyt mutta vaa’ankieliasemansa pitänyt Vihreä liitto taas on päässyt esittämään pitkän listan vaatimuksia, jotka ovat kokoomuksen linjan vastaisia, esimerkiksi luopumisen ydinvoimahankkeista. Ja Katainen on ratkaissut asian antamalla ”erivapauden” myös vihreille. Tämä jo perustamisvaiheessaan horjuva erivapaushallitus pääsee näköjään yksimielisyyteen vain erimielisyyksistään, muttei muusta, ja joutuu toimimaan oppositiossa olevan keskustan turvin.

Tämän merkiksi keskusta venkoili myös Portugalin tukemisasiassa antamalla edustajilleen ”vapaat kädet”. Juuri tästä on kyse: venkoilua venkoilun jatkoksi. Näennäiseksi jää keskustankin oppositioasema, aivan niin kuin hallituksen hallitusasema. Vielä kun nimitetään kristilliset roiskimaan rahaa lähetystyöhön ja hallitusvakio Rkp:n Astrid Thors eurooppa- ja maahanmuuttoministeriksi, niin tämä takaa, että Muppet-show jatkuu neljä pitkää, valtiontalouden, työllisyyden ja väestörakenteen romuttumiseen johtavaa vuotta.

Kataisen virheet: hävisi neuvottelut, ei tajua kansan mielipidettä, kylvää veronmaksajien rahat taivaan tuuliin eikä pidä kansallisesta edusta kiinni. Syy: kokemattomuus, sinisilmäisyys ja oman edun tavoittelu. Jo Platon lähti siitä, ettei alle viisikymppisiä pitäisi nimittää filosofikuninkaiksi eikä hallitsijoiksi. Olemme jälleen saamassa hallituksen, joka on kokoonpantu pelkistä pelureista.

Ei ole yllätys, että tulevan hallituksen kokoonpano vastaa Sauli Niinistön pari vuotta sitten esittämää toivetta. Niinistö katsoi tuolloin, että maassa tarvittaisiin laajapohjainen hallitus, jotta voitaisiin tehdä ”kansalaisia syvästi koskettavia, mutta väistämättömiä ratkaisuja”. Kokoomuksessa siis oletetaan, että kiitokseksi hallituspaikasta vasemmisto hyväksyy kaikki ne sosiaaliturvan leikkauslistat, jotka kokoomus tuo pöytään. Niin kuin todennäköisesti hyväksyykin. Suomalaisilta otetaan, ulkomaalaisille annetaan– vihreiden ja vasemmiston tuella.

Voi olla, että tällä menolla Timo Soinin kannatus kirii kansallisena eheyttäjänä esiintyvän työmies Sauli Niinistön edelle, ja Soinin oppositiotaktiikka toimii myös presidentinvaaleja ajatellen. Kun hallitus ja kepu tekevät vielä sisäpolitiikassakin kaikki ne virheet, jotka ne ovat tehneet Eurooppa-politiikassa, Perussuomalaisten kannatus nousee yli 50 prosentin, jolloin se voi muodostaa hallituksen yksin. Tämä taitaa olla ainoa keino vaihtaa politiikan suuntaa. Puoluehan on jo mielipidemittausten mukaan suurin 22,4 prosentin kannatuksella.

17. toukokuuta 2011

Kohti parempaa seksuaalisuusturvaa



Toukokuun seitsemäntenätoista vietetään jälleen homofobian vastaista päivää. Pride-tapahtumia ja Setan toimistoja vastaan suunnatut väkivaltaiset aggressiot sekä niitä tukeva paatos osoittavat, että muistutusta tarvitaan.

On surullista, että monet kansallismielisinä esiintyvät puolueet ja poliitikot ovat antaneet ideologisen tukensa seksuaalivähemmistöjen vastaisille toimille ja edistävät niitä. Mitään kansallista etua ei voida kuitenkaan ajaa yhtäkään kansallista vähemmistöä diskriminoimalla. Tämä pitäisi jokaisen ymmärtää.

Homovastaisuus ei myöskään tuo näille poliittisille tahoille mitään lisäarvoa. Korkeintaan se luo kyseenalaista omanarvontuntoa joillekin ärripurreille. Kyse on machoilusta, jonka takana ei ole mitään.

Esimerkiksi homoavioliitot olisivat ihan kannatettava asia, jopa niin, että kristillisdemokraattienkin pitäisi tukea hanketta eikä vastustaa sitä. Homojen avioliitot toisivat avioliittoinstituution piiriin entistä enemmän väkeä ja siten vahvistaisivat kirkollista kulttuuri-instituutiota. Hankkeen kannatettavuus riippuu tietenkin siitä, mitä ylipäänsä ajatellaan avioliittojen asemasta ja merkityksestä. Teologiset esteet eivät kuitenkaan ole sen vakavammin otettavia kuin naispappeudenkaan tapauksessa.

Menneisyyteen ja sovinnaistapoihin vetoaminen voi luoda turvallisuuden illuusion epävarmaksi koetussa maailmassa. Mutta muutoin en ymmärrä, mitä järkeä on olla arvokonservatiivi. Se on melkein kuin vetäisi päälleen 1950-luvun vaatteet muotikuteiden asemasta ja lähtisi sen jälkeen kaupungille bailaamaan.

Arvokonservatismi on elämän katselemista taustapeilistä. Elämä itse menee eteenpäin. Siksi olenkin omasta puolestani arvoliberaali (olematta talousliberaali). Vapaamielisyys on lisäksi halpaa. Se ei näissä asioissa maksa mitään, mutta osoittaa hyvää tahtoa.

Nyt kun Suomessa kootaan jälleen hallitusta, on hyvä muistaa, että sosiaaliturvan rinnalle tähän maahan tarvittaisiin asianmukainen seksuaalisuusturva. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi kunnioittaa ja palvella kaikkien ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja parinmuodostusta, eikä yhteiskunnan laitosten pitäisi pyrkiä muokkaamaan yksilöitä seksuaalisesti yhteiskuntaan ”paremmin sopiviksi”.

Hyvä seksuaalisuusturva merkitsisi ihmisten tasavertaista kohtelua ja diskriminaation vähentämistä muun muassa työelämässä. Kaikki on kiinni ihmisten hyvästä tahdosta – tai sitten pahasta.

Sosiaalitoimistoja ja terveydenhuoltoa tässä maassa kyllä riittää, mutta tarvetta olisi ilmeisesti myös seksuaalisuusturvakeskuksille. Seksuaalisuusturvakeskuksissa ihmisiä rohkaistaisiin olemaan entistä seksuaalisempia ja opetettaisiin heille, että seksuaalisuus ja seksin toteuttaminen ovat myönteisiä asioita. Seksuaalisuudesta syyllistämistä ja häpeän kokemista kitkettäisiin pois. Eikä tämä koskisi vain seksuaalivähemmistöjä vaan kaikkia ihmisiä. Heteromiehekin voisivat saada helpommin seksiä, eikä heidän tarvitsi enää kadehtia homomiehiä, kun pissismuijat alkaisivat jakaa heillekin.

Seksuaalisuus on parasta ja kauneinta ihmisessä. Seksuaalivähemmistöliike on tullut puhuneeksi myös enemmistöjen puolesta pyrkimällä vapaamielisempään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan, jossa kaikkien ihmisten olisi mahdollista toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vailla ideologisia estoja ja rajoitteita.

Myös Perussuomalaisen puolueen, jolla muutoin on monissa asioissa järkeviä kantoja, kannattaisi luopua homojen ja lesbojen systemaattisesta vastustamisesta ja parjaamisesta. Se ei tuo puolueelle mitään, mutta leimaa puoluetta tarpeettomasti monien niiden ihmisten näkökulmasta, jotka ovat tai joilla on lähipiirissään homoja tai lesboja. Tieteellisen ja järkiperäisen asenteen omaksuminen olisi näissä asioissa paremmin perusteltua kuin jonkin uskontoperäisen.

Suurin osa heteroista suhtautuukin myönteisesti tai neutraalisti homoihin, lesboihin ja muihin seksuaalivähemmistöihin, jotka hiljattain vapautettiin myös sairausleiman alta. He ymmärtävät, että seksuaalisuuden erilaisia osatekijöitä sisältyy kaikkeen seksuaalisuuteen, myös omaansa.

1705-päivän vietossa ei ole tietenkään kyse vain homofobian vastustamisesta. Kyse on kyvystä asennoitua elämään myönteisesti. Se on muistutus siitä, että jokaisessa ihmisessä piilee mahdollisuus olla oman elämänsä supertähti. Tärkeintä on toimia – ja antaa muiden toimia – rehellisesti ja hyvän omantuntonsa mukaisesti.

16. toukokuuta 2011

Paljastamme vaarallisia rikoksia


Koska hallituksen kokoonpano ynnä muu turhanpäiväisyys vie lehtien sivutilaa paljon merkittävämmiltä asioilta, haluan palauttaa niitä jälleen mieleen. On tärkeää, että tiedotusvälineissä kerrottaisiin vakavista rikoksista, jotta kansalaiset osaisivat välttää niitä, pahat ihmiset saataisiin vankilaan ja kaikki tarkkailisivat toisiaan edes sen verran, että ymmärtäisivät olla normaalisti.

Toivottavasti maahan saadaan myös entistä enemmän rikoksia estäviä lakeja nyt, kun eduskunnassakin on paljon poliiseja ja poliisinmielisiä. Siispä minä Mikki-Hiiri paljastan seuraavassa vaarallisia rikoksia, koska iltapäivälehdet eivät niin tee.


Mies pani naista

Työpaikkakiusaaminen johti seksuaalirikokseen, kun alaisena toiminut mies toi ensin kukkia naispuoliselle toimitusjohtajalle. Yksi asia johti toiseen ja lopulta mies PANI naista tämän työhuoneessa. Ettekö ymmärrä, että seksiä ei saa olla?! Mies ei saa nussia naista! Tulos: kaksi vuotta ehdollista vankeutta miehelle ja 20 000 euroa vahingonkorvausta naiselle. Tähän maahan pitäisi säätää seksuaalisuutta estävä laki!


Mies pani miestä

Mies iski miehen homobaarissa. Kiihottuneessa tilassa oleva mies lähestyi seksuaalisessa ahdistelutarkoituksessa toista miestä ja seksuaalirikokseen syyllistyen harjoitti hänen kanssaan seksiä ravintolan wc:ssä. Ettekö ymmärrä, että seksiä ei saa harjoittaa?! Mies ei saa PANNA myöskään miestä! Tulos: molemmille miehille rikossyyte ja viiden vuoden ehdoton vankeustuomio. Koska asia voi traumatisoida monien normaalien ihmisten mieltä, on loppukevennys lätkäfinaalin jälkitunnelmissa paikallaan: Kun kelloa vetää eteenpäin, se sanoo ”tik tik”, mutta kun ruotsalaista miestä vetää takaapäin, se sanoo ”tack tack”.


Pedofiili jälleen kiinni

Kuusitoistavuotias poika houkutteli kotiinsa viisitoistavuotiaan pojan ja katseli hänen kanssaan pornoleffaa yhdessä masturboiden. Tämä lapsen kehitystä vakavasti haittaava tapahtuma oli erityisen vahingollinen, sillä siihen liittyi homoseksuaalisuutta. Onneksi ÄITI tuli yllättäen huoneeseen ottaen molemmat pojat kiinni seksuaalirikoksesta ja estäen sen, että pojat olisivat nolanneet itsensä pahemmin. Tulos: 16-vuotiaalle poikapedofiilille kymmenen vuotta kuritushuonetta ja pääsykielto jatkorippikselle sekä 15-vuotiaalle uhrille 5 biljoonaa euroa vahingonkorvausta ja neljäkymmentä vuotta terapiaa naispsykiatrin vastaanotolla. Jos ei parane pois seksuaalisuudestaan, karttakepillä sormille ja vielä toiset neljäkymmentä vuotta lisää.


Natsi käytti sanaa ”neekeri”

Mies meni monikulttuuriseen levykauppaan hamppukassi kädessään ja pyysi saada levyllisen negrospirituaaleja. Tästä suivaantuneena 19-vuotias myyjätär, joka opiskeli yliopistolla kulttuuriantropolgiaa, teki ilmoituksen poliisille rasistisesta rikoksesta. Mies vetosi oikeudessa siihen, että sana ”negro” oli vierasperäinen ja yhdyssanamuodossa. Lisäksi sitä ei voida pitää halventavana, kuten sanaa ”nigger”, joka vapaasti käännettynä merkitsee ’nekru’. Nämä seikat otettiin lieventävinä asianhaaroina huomioon, ja tulos oli vain 8 500 euroa sakkoa ja neljä vuotta ehdollista vankeutta. Raskauttavana seikkana otettiin huomioon, että mies oli todennäköisesti NATSI, sillä hän sanoi tuomarille, ettei koskaan enää äänestä vihervassareita.


Nettihäirikkö menetti työpaikkansa

Vaarallinen nettihäirikkö potkaistiin työpaikastaan, kun kävi ilmi, että hänellä on profiili Facebookissa. Mies oli esiintynyt omalla nimellään internetissä ja kertonut avoimesti mielipiteistään. Ettekö ymmärrä, että työelämässä ei saa olla mielipiteitä?! Ihminen on työnantajan tavara hermoverkkojaan myöten! Tutkinnan aikana selvisi, että mies oli lisäksi esiintynyt avoimesti SEKSUAALISENA netin seuranhakupalstoilla jo vuosien ajan eri salanimiä käyttäen. Epäillään, että mies oli seksuaalinen myös työaikana. Tulos: tuomioistuin vahvisti irtisanomisen ja määräsi häirikkömiehen maksamaan työnantajalle 50 000 euroa korvausta, oikeudenkäyntikulut ja palauttamaan palkkansa seitsemän viimeksi kuluneen vuoden ajalta.


Kansanedustaja antoi suukon eduskunta-avustajalle

Miespuolinen kansanedustaja pussasi eduskunta-avustajaansa viisikymmentävuotispäivänään poskelle syyllistyen seksuaalirikokseen. Aiemmin europarlamentaarikkona toiminut edustaja vetosi oikeudessa siihen, että Keski-Euroopassa poskisuudelmat ovat yleinen tapa. Ettekö ymmärrä, että ihmisellä ei saa olla tunteita, eikä niitä pidä varsinkaan näyttää?! Tulos: erottaminen eduskuntaryhmästä, kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta ja 7 800 euroa vahingonkorvausta. Päälle päätteeksi kaikkien puolueiden yhdessä kiljuma kemiallinen kastraatio yhteiskunnan tuella.


Toimittajalle sakkoa elämäntapakontrollin laiminlyömisestä

Suuren päivälehden toimituksessa työskennellyt harjoittelija oli kieltäytynyt yhteiskuntavastuun ylläpitämisestä ilmoittamalla päätoimittajalle, ettei aio enää tehdä feministisiä ja seksuaalisuuden vaarallistamisen mukaisia juttuja sekä kieltäytyy jatkossa SEKSIN vastustamisesta. Syytetty totesi oikeudessa: ”Mä ainakin tykkään seksistä; etteks te?” Tulos: vuosi vankeutta, 10 000 euroa sakkoa asennemuokkauksen ja mielipiteiden manipulaation laiminlyömisestä ja rikoksentekovälineen eli kirjoituskoneen menettäminen valtiolle. Oikeus osallistua kriminaalihuollon mukaiseen velvoittavaan hoitoon. Lisäksi Julkisen Sanan Neuvoston tuomio vakavia rikoksia käsittelevien asioiden sensuroinnista.


Omituisia hiippareita Kaivopuistossa

Kaivopuistossa on jälleen nähty omituisia hiippareita. Ilmoituksen asiasta teki kansalainen Sanelma Nieminen, jonka mukaan rikollisuus on kamalaa, kun missään ei saa olla rauhassa! Asian tutkinta on kesken.

Kuten havaitaan, vakava rikollisuus on raa’istumassa. Intohimorikolliset ovat ottaneet käyttöön entistä kovemmat keinot ja tekevät entistä vaarallisempia rikoksia. On tärkeää, että tiedotusvälineissä kaikki rikollisuus tuomittaisiin täysin ja ihmisiä varoitettaisiin rikollisista, jotta kenenkään ei tarvitsisi pelätä. Näin yhteiskuntamme voisi vapautua rikollisten harjoittamasta ahdistelusta ja olla lopultakin aidosti vapaamielinen.

”Ihanaa, Leijonat, ihanaa!”


Ha haa! Onnistuin hyödyntämään kohtaloa eilisessä kirjoituksessani. Arvasin, että mikäli toivon Suomen tappiota MM-lätkäfinaalissa, Suomi varmasti voittaa! Toiveeni eivät nimittäin yleensä toteudu.

Kerrankin oli ilo kokea pettymystä. Myös vetoni maksan tällä kertaa mielelläni.

Ajatus oli, että homompi joukkue voittaa. Siis Ruotsi, sillä ruotsalaisia pidetään yleensä homompina, jopa niin, että ruotsalaisviha on epäsuoraa homovihaa. Tällä kertaa Suomi oli kuitenkin homompi.

Oli mukavaa katsella, kun suomalaiset (eivätkä vain ruotsalaiset) miehet halasivat avoimesti toisiaan. Antero Mertaranta totesi voitonmaaleista: ”Se oli sellainen mälli...” Heteromieskin käytti homoherkkää sanaa ”ihana”. Palkintojenjaossa nautiskeltiin homoikoni Freddy Mercuryn ”We are the champions”-laulun tahdissa. Ja kello 0:27 Suomen aikaa joku Suomen pelaaja pussasi toista pelaajaa pukukopissa poskelle. Fantsua!

Tosiasiassa tämä taitaa olla heteroiden karnevaali, jossa Suomen pojat voittivat isänsä oidipaalisesti. Heterohuuma on niin pökerryttävää, että he unohtavat hetkeksi jopa homokammonsa.

15. toukokuuta 2011

Euro vailla visiota


Taloudellisesti näköalattomassa Euroopassa tarvittaisiin nyt uudenlaista kokonaisvisiota, eurovisiota. Euroviisuista ei siihen ole. Ne ovatkin neuropliisut.

Düsseldorfin kallis ja kimaltava kilpailu tuntui irvokkaalta konkurssin partaalla olevassa Euroopassa. Esimerkiksi Espanjan edustuskappaleen ”They can’t take the fun away from me” (suom. ”He eivät voi ottaa hupia pois minulta”) sanoitus ei olisi voinut viitata mauttomammin maan taloudelliseen tilaan ja maineeseen matkailumaana. Tässä sanat englanniksi:

Although I know well
that storms may come
and I will fall down
after all
I have enjoyed all this so much
and nobody can take the fun I had away from me...


Nämä ovat yhdistyneen Euroopan kuolinkorahduksia. Myös 1920-luvun ilolinnut söivät ja joivat, kunnes myrsky todellakin nousi, ensin pörssiromahduksen ja laman, sittemmin fasismin muodossa. Niin käy myös jatkossa. Sillä sattumaa ei ole. On vain kausaaliketju ja sen mukainen kohtalo.

Nykyajan ihmiset eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota syiden ja seurausten välisiin väistämättömiin tapahtumakulkuihin, toisin kuin antiikin ihmiset, jotka pitivät kausaaliyhteyksiin sisältyvän kohtalon tunnustamista viisautena. Kenties tämä johtuu modernille ajalle tyypillisestä uskomuksesta, että ihminen valitsee itse kaiken eikä mitään vääjäämättömiä syy–seuraus-suhteita ole.


Homojen vai persujen euroviisut?

Homot ovat jostakin syystä aina rakastaneet Euroviisuja. Selitys on viaton: kansainvälinen laulukilpailu luo ehkä jonkinlaisen kuvitellun perheyhteyden tunteen. Homot ovat olleet myös kaikkiin maihin tasaisesti jakautunut vähemmistö, jonka yhteenlasketuilla äänillä on voitettu kokonaiskilpailuja. Jos jokin esitys on päätynyt nimenomaan homojen suosikiksi, se on usein voittanut koko kilpailun.

Useimmiten äänistä ovat päättäneet kuitenkin kaikkien maiden persut. Esimerkiksi suomalaisten antamat äänet ja kärkisijat menivät nyt merkitsevästi suomen sukukieltä puhuvaan Unkariin ja Irlantiin, joka kehtaisi vastustaa EU:n liittovaltiosopimusta. Suomi puolestaan sai parhaat kiitosäänet norjalaisilta viikingeiltä ja (niin ikään EU:hun kuulumattomalta) Islannilta, jonka pankkikriisi ei kestä enää eurohuiputusta.

Pohjoismaiden tavoin myös Balkanin ja Vähä-Aasian tilkkutäkkivaltiot ja niiden maasta toiseen hyppivät sukulaiset äänestävät aina toisiaan. Lisäksi kaikenlaisia Makedonioita, San Marinoja ja muita pieniä näennäisvaltiota on paljon, ja niiden vaikutusvalta on suhteettoman runsas.

Ristiinäänestämisellä selittyy, miksi musiikkiperinteistä, joilla muutoin ei olisi asiaa maailmanlistoille, noustaan Euroviisujen kärkeen, niin kuin kävi nyt tuolle Azerbaidžanille, joka tosin räätälöi biisinsä ruotsalaisilla (aivan kuten suomalaiset vuoden 1995 MM-lätkävoittonsa).

No, yleisön äänet painavat ainoastaan viisikymmentä prosenttia. Mutta poliittiset vaalit nämäkin pohjimmiltaan ovat. Äänestysjärjestelmä vain on surkuhupaisa. Jos Euroopan kansakunnat pitäisivät omiensa puolta, niiden kannattaisi äänestää vain sellaisia ehdokkaita, jotka eivät ole voittajasuosikkeja (kun oman maan edustajaa ei saa äänestää). Tämä nimittäin parantaisi oman maan suhteellista asemaa finaalissa. Järjestelmä ohjaa siis äänestämään paskinta eikä parasta. Ehkä se näkyy myös tuloksessa. Ei ihme, että näistä esiintyjistä ei kuulla muualla kuin Euroviisuissa.


Paratiisin partaalla

Suomen edustuslaulua yhdisti Espanjan edellä siteerattuun viisuun se, että molemmissa oli jälleen maailmanlopun meininki, aivan niin kuin Lordin voittajakappaleessa vuonna 2006. Paradise Oscarin ekologiatietoisuus muistutti tosin liikaa murrosikäisen maailmantuskaa tuodakseen sympatiapisaraa sen enempää asiantuntijaraadin kuin puhelinäänestäjienkään pippelin päähän: sijoitus surkea 21. Mistä sitten johtuu Paradise Oscarin homoleima? No asiahan on selvä, kun Tukholman hektisin gay-disko on nimeltään Paradise.

Oma suosikkini oli (jälleen kerran) Ruotsi, jonka namipoika Eric Saade kävi pyyhältämässä myös Tampereen Pride-tapahtumassa viime vuonna. Mikäpä vika saadessa? Ruotsin kuumakallea kunnon perspano olisikin voinut viilentää, suomalaista viilipyttyä taas piristää. (Pakko tosiaan myöntää, että yleensäkään en viehäty pillimehujengin tilulii-jutuista vaan laitan mieluummin tuulemaan backstagen puolella.)

Ensi vuonna ovat taas uudet viisut uudessa entistä huonommassa taloustilanteessa. Sitä varten haluaisin säveltää ja sanoittaa todellisen rotestilaulun: Portugali-polskan nimeltä ”Väliaikainen vakausväline” (kuinka kauniisti tuo nimi ääntyykään!). Pitäisi kai jo ilmoittautua karsintoihin.

Päivitän blogiani illalla, kun näen voitanko vedonlyönnissä Ruotsin jääkiekkovoiton myötä.

14. toukokuuta 2011

Yksi euro vastaan Tre Kronor


Koska homobaarissa oli eilen illalla poikkeuksellisesti huonoa ohjelmaa, menin vaihteeksi käymään alkuillasta heterobaarissa. Arvatkaa, mistä siellä puhuttiin. MM-lätkän välieristäkö? Väärin. Portugalin tukipaketista.

Heterobaarissa en saanut seuraa muista kuin 19-vuotiaista cheerleader-tytöistä (kuppikoko B 75), joten kyllästyin nopeasti ja päätin lähteä homobaariin. Arvatkaa, mistä siellä puhuttiin. Eurovision laulukilpailuistako? Väärin. Portugalin tukipaketista.

Välimatkalla poikkesin bi-baarissa, mutta sielläkään ei puhuttu muusta kuin Portugalin tukipaketista, samoin kaduilla.

On hämmästyttävää, minkälaisen vastaanoton Portugalin tukipaketti on saanut kansalta. Vielä hämmästyttävämpää on, miksi mikään taho ei organisoi laillista mielenosoitusta kaikkien aikojen suurimman taloudellisen aikapommin viritystä vastaan. Varmaankin siksi, että kansa on tyytyväistä niin kauan kuin sirkushuveja riittää.

Portugalin tukipaketti pilaa joka tapauksessa kevätkiiman. Onpa sitten hetero, homo, bi tai Timo Soini, jokaisen suomalaisen kannattaisi sanoa haiseva vastalauseensa Portugalin tukipaketille. Mitäpä Portugalin valtiontalous Suomen hallituksen asialistalle kuuluu? Näin olisi sanottu ennen Euroopan unionia ja sanotaan nytkin melkein kaikkialla. Poliitikkojen olisi tärkeää säilyttää kontakti siihen, mitä kansa asioista ajattelee.

Saa nähdä, äänestävätkö Euroopan kansakunnat tänään Suomen euroviisuehdokkaan voittoon kiitokseksi Suomen hallitustunnustelujen myötämielisyydestä Portugalin tukipaketille. Tai vaimentaako edes mahdollinen MM-lätkän kultamitalijuhlinta puheet Portugalin tukipaketista. Löin jo erään heterotuttavan kanssa Bacardi-pullon vetoa siitä, että hopeaa tulee taas Suomeen niin että mineraalin maailmanmarkkinahinta nousee. Ja Katainen pelaa viidennen kiekon sillä välin omaan maaliin.

Onko muuten Suomi–Ruotsi-ottelu homojen ja heteroiden symbolinen matsi? Minusta tuntuu, että on. Olen aina itse kuin automaattisesti Ruotsin puolella. Ruotsi voittaa, koska pelaa rennommin ja tunteella. Kun Suomi vuonna 1995 voitti Ruotsin, opiskelukaverit soimasivat, syrjivät ja diskriminoivat minua pahoin. Pääsin kuitenkin huomauttamaan, että kaikki tapahtui ruotsalaisen päävalmentajan ohjauksessa, hänen, joka puhui juuri ennen viimeisen erän alkua pojille pelkästään kuiskaten: hypnoottisesti. Vuoden 2003 puolivälieräottelussa suomalaiset sössivät vastaavassa tilanteessa kaiken menettäen 5–1 johtoaseman kolmannessa erässä Ruotsille numeroin 5–6. Tre Kronor voittaa, koska käyttää tahdonvoimaa, nousee tappioasemista ottelun viimeisillä minuuteilla eikä juhli lunastamattomilla voitoilla. Eikä Ruotsi kuulu euroonkaan. Välttyy myös runsaan 17 miljardin vedätykseltä.

13. toukokuuta 2011

Katainen Titanicin ruorissa – katajainen kansa hiilikellarissa


Hallituksen muodostaminen ei suinkaan helpottunut Perussuomalaisten vetäytymisen vuoksi, vaan se vaikeutui. Jyrki Kataisen on entistä hankalampi saada kokoon toimintakykyistä hallitusta ideologisista syistä.

Persujen lähtö neuvottelupöydästä jätti kaikki kortit Sdp:n käsiin, sillä ilman demareita ei saada kokoon minkäänlaista enemmistöhallitusta. Sdp pääsi siis ratkaisijanrooliin. Jos Kataisen vetämät neuvottelut kariutuvat, hänen täytyy luovuttaa, jolloin hallitustunnustelijan tehtävä siirtyy toiseksi suurimmalle puolueelle, Sdp:lle.

Sdp pystyy nyt sanelemaan sekä hallituksen kokoonpanon että ohjelman. Jos Katainen haluaa pitää kiinni pääministerinpaikasta, kokoomuksen on suostuttava Sdp:n todennäköiseen vaatimukseen: Vasemmistoliiton mukanaoloon hallituksessa. Tällaisessa tilanteessa kokoomuksesta tulee vasemmiston apupuolue.

Mikäli kokoomus suostuu, ratkaisu osoittaa, että puolue luopuu jopa oikeiston ja vasemmiston välisestä vastakkainasettelusta mieluummin kuin Portugalin tukipaketista. Kokoomus kääntää mieluummin selkänsä persuille kuin perinteisille ideologisille vihollisilleen, sosialisteille ja kommunisteille.

Tämä osoittaa, missä ideologiset rajalinjat nykyään kulkevat: ne kulkevat pakkokansainvälisyyden kannattajien ja kansallisen edun puolustajien välissä. Muut puolueet ovat valmiita mihin tahansa pitääkseen perussuomalaiset oppositiossa.

Sama näkyy monissa muissa Euroopan maissa. Samalla kun EU:n laajentaminen ja eurotalouden romahdus ovat edenneet yli äyräiden, kansallista etua puolustamaan nousseet puolueet ovat lyöneet oman kiilansa perinteisen vasemmiston, keskustan ja oikeiston väliseen asetelmaan ja sekoittaneet pakan. Monissa maissa ei ole saatu kokoon toimivaa enemmistöhallitusta ollenkaan.

Esimerkiksi taloudellisen vararikon ja maahanmuutto-ongelmien keskellä kamppailevassa Belgiassa hallitus jatkaa toimitusministeriönä, sillä Euroopan unionia palvelevaa, EU:lle alistuvaa ja internatsistisia päämääriä toteuttavaa enemmistöhallitusta ei ole pystytty kokoamaan viimevuotisten vaalien jälkeen. Tuloksena on ollut pelkkä Euroopan unionin kapitalistista tahtoa toteuttava virasto: toimitusministeriö. Tähän on kavennettu vapaa ja itsenäinen politiikanteko.

Myös Suomessa tämä vaihtoehto on täysin realistinen. Oikeiston ja vasemmiston yhteishallituksesta voi tulla ideologisesti repivä. Toisaalta siitä voi tulla myös konsensusluonteinen, kun esimerkiksi työnantajat ja työntekijät pakotetaan tällä tavoin löytämään toisensa.

Mutta löytyykö oikeiston ja vasemmiston väliltä yhteistä säveltä, yhteisiä päämääriä ja käsitystä soveltamisen keinoista? Todennäköisesti ei. Maassamme jatkanee kokoomuksesta, Sdp:stä, Vasemmistoliitosta, kristillisistä, vihreistä ja Rkp:stä kokoonpantu hallitus, jossa konsensus on pelkästään keinotekoista.

Protestipuolueet kelluvat vaa’ankieliasemassa. Rkp voi asettaa hallitukseen osallistumisen ehdoksi sen, että Astrid Thors jatkaa eurooppa- ja maahanmuuttoministerinä. Vihreät ovat mukana, jos kokoomus luopuu ydinvoiman ajamisesta. Kristilliset eivät salli kehitysavun leikkauksia. Ja todellinen valta kuuluu Vasemmistoliitolle ja demareille. Tämäkö nyt on toimintakykyinen hallitus?

Ainoa, mikä sateenkaarihallituksessa ehkä etenee, on homoavioliittoasia. Siitä propsit! Mutta sen edistämiseen ei tarvitsisi uhrata koko hallitusratkaisua. Jos taas homoavioliitot eivät etene, uudessa hallituksessa ei ole sitäkään hyvää. Todettakoon, että minulla ei ole homoavioliittoihin ehdotonta kantaa. En ole suinkaan naimaton saati mikään pyhimys, vaikken olekaan ollut koko ikänäni naimisissa, pikemminkin päinvastoin.


Se vastuu

On mielenkiintoista, millaisen merkityksen sana ”vastuu” on saanut poliittisessa retoriikassa. Kokoomuksen taholta on hoettu ”Suomen vastuuta” ja vasemmiston taholta ”yhteisvastuuta”. ”Vastuu” on tämän mukaan köyden laittamista suomalaisten veronmaksajien kaulaan. Meidät pakotetaan ottamaan taloudellista vastuuta sellaisten maiden virheistä, joiden edesottamukset eivät voi minkään kausaaliajattelun valossa meille kuulua.

Jo hallitusta muodostettaessa on unohdettu ministerivastuu, joka on hallitusvastuussa olevien poliitikkojen vastuuta Suomen valtion ja kansalaisten eduista.

Jos fasismin soihdut jonakin päivänä syttyvät jälleen Euroopassa, syy on yksiselitteisesti niiden poliitikkojen, jotka pakkokansainvälistämiseen ja yhteistalouteen pyrkivällä politikoinnillaan luovat ne olot, joista hitlereitä sitten nousee. ”Hitler” ei ole syy vaan seuraus. Se on seuraus siitä ajattelemattomasta politiikasta, joka on perustettu spekulatiivisen illuusiotalouden varaan ja joka romahtaessaan ajaa kansat kaduille. Valheellisuus olisi tärkeää tunnustaa ja paljastaa ajoissa, koska myöhemmin hinta on paljon kovempi.

Kataisen politikointi on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Hän on Brysselin rahaherrain juoksupoika ja Bilderberg-seuralaisten kaulapantaan sidottu sylikoira. Todellisuudessa vaihtoehtoja on olemassa. Portugalin hätälainoitusta ja ”väliaikaista vakausvälinettä” ei tarvittaisi. Ei tarvita myöskään ”pysyvää vakausmekanismia”. Brittiläisten, saksalaisten, ranskalaisten ja espanjalaisten pankkien voisi antaa kaatua, jolloin luottotappiot lankeaisivat vain niiden maiden veronmaksajien maksettaviksi, joissa kyseiset pankit toimivat ja ovat toimineet rikastuttaen verokertymällään valtioita. Valtiot voisivat kansallisen pankkituen vastineeksi puolestaan vaatia omistusosuuksia pankeista tai kansallistaa pankit.

Tätä kokoomuslainen Jyrki Katainen pelkää, vaikka todellisuudessa pankkien kaatuminen valtioiden syliin toisi velalliset ja velkojat tervehdyttävällä tavalla saman pöydän ääreen. Toinen vaihtoehto Portugalin kriisin ratkaisemiseen olisivat lainojen leikkaukset ja kahdenväliset luotot. Kreikasta saadut huonot kokemukset puolestaan osoittavat, että paras ratkaisu olisi velkasaneeraukseen saattaminen. Oman valuutan palauttaminen ja devalvointi johdattaisivat ongelmamaat takaisin kasvu-uralle vahvistaen niiden itsenäistä taloudellista toimintakykyä.


EKP = SKOP

Tiedän kyllä, että talous on kauttaaltaan spekulatiivista ja perustuu markkina-arvoihin ja sopimuksiin. Mutta tiedän myös, että sopimukset ovat voimassa vain niin kauan kuin ne palvelevat vahvempien sopimusosapuolten etua. Nyt kirjoitettavat taloudelliset sopimukset palvelevat pankkien etua. Tämä merkitsee, ettei kyse ole vain talouspolitiikasta vaan hurjan poliittisen vallan käyttämisestä: ihmisten ja kansojen hirmuisesta pakottamisesta. Luottotappiot tasataan kaikkien euromaiden kansalaisten maksettaviksi, vaikka hyvin taloutensa hoitaneilla mailla, kuten Suomella, ei ole mitään syyllisyyttä eikä osallisuutta esimerkiksi Portugalin ja Kreikan kuralla oloon.

Poliittiseksi yhteenliittymäksi väitetyssä EU:ssa suomalaiset ihmiset pakotetaan maksamaan veroa kansainvälisille pankeille. Tämä on väärin.

Talouden harhakuvamaisuus ja spekulatiivisuus, toisin sanoen se, ettei lumerahan takana ole enää mitään substantiaalista, kuten maata, kiinteistöjä tai kultaa, osoittaa koko talous- ja pankkijärjestelmän lentävän tyhjän päällä. Vakuuksia ei vaadita myöskään euromaille annettavien takausten ja luottojen pantiksi. Euroopan unionia ja eurovaluuttaa odottaa Suomen Säästöpankin ja SKOP:in kohtalo. Esimerkiksi raaka-aineiden hinnat ovat jo nyt lähteneet nousukiitoon.

Tästä muodostuu aikanaan toinen kupla. Myös kiinteistökupla puhkeaa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, ja ihmiset ja valtiot joutuvat tunnustamaan kertakaikkisen rutiköyhyytensä. Eivät Helsinginkään keskustakolmiot ole puolen miljoonan arvoisia. Barcelonasta sellaisen saa nykyään viidelläkymmenellä tuhannella ja merenrantahuvilan sadalla tonnilla. On tultu totuuden äärelle.

Jos totuus tunnustettaisiin valtiontalouksissa nyt, romahduksen kokonaishinta olisi alempi kuin lykättäessä valheiden paljastumista pitemmälle tulevaisuuteen. Käsitykseni liittyy tietenkin laajempaan skeemaan, jonka mukaan kulttuurimme ylipäänsä on tuhoutumassa.

Se tuhoutuu länsimaiden varattomuuteen, globalisaatioon, kehitysmaiden väestönkasvuun, pyyteellisyyteen, halvan energian ehtymiseen ja yli varojen elämiseen. Se tuhoutuu Schengenin sopimuksen kaltaiseen idealismiin, jota Saksa ja Ranska jo katuvat. Mutta näihin asioihin Suomen hallitusneuvotteluissa ei oteta kantaa.

Hallitusneuvotteluissa otetaan kantaa vain siihen, miten selviytyä ja suoriutua Euroopan unionin lähettämistä määräyksistä ja arkipäivän haasteista. Tämä on rimpuilua: se on poliitikkojen alentumista pelkiksi reagoijiksi ärsykkeiden ja reaktioiden kaavassa ilman itsenäisen ajattelun tilaa. Periaatteellisia kysymyksiä ei pohdita. Ei pohdita, koska vastauksia ei ole ajateltu. Todellisuudessa poliitikkojen tehtävä olisi asettaa päämäärät ja nähdä vaihtoehdot. Muuten politiikkaa ei ole. Niin kuin ei olekaan. On vain reagoimista ja Titanicin kansituolien järjestelyä.

Suomen hallitusneuvottelujen vaikeuksissa on kyse kahdesta ongelmasta. Ensinnäkin tahdonmuodostus on hakoteillä. Ei ymmärretä, kenen tahtoa pitäisi noudattaa, Suomen kansalaisten vai ulkomaalaistenko? Nyt Suomen hallituksen kokoonpano päätetään Portugalin valtiontalouden perusteella. Suomalaisia poliitikkoja ei ole kuitenkaan valittu huolehtimaan muiden maiden taloudesta vaan omastamme.

Toinen ongelma on, että nämä näpertelijät eivät pysty mihinkään filosofiseen linjanvetoon eivätkä tavoitteiden asetteluun. Tämän yleisen mielettömyyden vallitessa pidetään vääränä sanoa, että valtionvelasta pitäisi pyrkiä eroon. Sen sijaan velkaa mätetään jonkinlaisena itsesäänselvyytenä tuleville sukupolvillle miljardikaupalla aina siihen asti, kunnes Katainen ja Urpilainen ovat korkealla eläkkeellä, ja sinä maksat.

Tämän tapahtumaketjun päässä ei näy muuta kuin katkeruutta ja tuhoa. Valheen suuret linjat ja katastrofikehityksen isot suuntaviivat olisi paljastettava ajoissa. Suomen hallituksenmuodostus on vain yksi potkurinpyöräys Titanicin matkalla kohti kohtalonsa täyttymistä. Katainen ja Urpilainen ovat ruorissa samalla kun Suomen kansa pakotetaan lapioimaan koksia konehuoneen hiilipannuun.

12. toukokuuta 2011

Perussuomalaiset voittivat kiistan tukipaketeista


Perussuomalaiset saivat moraalisen voiton, kun kokoomus ja demarit sopivat puolueen ohi Portugalin tukipaketista. Perussuomalaisille tämä merkitsee tietenkin jättäytymistä hallituksen ulkopuolelle. Mutta eipä hätää.

Jyrki Katainen taivutteli populisti- ja relativistidemarit pankkien tukemisen takuumiehiksi puolueen vallanhaluun vedoten, eikä Sdp halunnut asettua Perussuomalaisten tueksi vastustamaan kokoomusta ja euromaiden tukemista. Euroopan talouskriisiä ei pidä kuitenkaan nähdä pragmaattisena kysymyksenä siitä, mikä on hyödyllistä tai haitallista, vaan periaatteellisena filosofisena ongelmana, mikä on oikein tai väärin. Euroopan liittovaltiollistaminen ja rahan lapioiminen vieraille kansakunnille on väärin.

Perussuomalaiset tekee oikein kieltäytymällä talouskriisin hoitamisesta loputtomalla tukemisella ja liittovaltiopolitiikalla. Sen tuloksena olisi vain entistä pahempi poliittinen kriisi: Euroopan kansalaisten kyykyttäminen yhteisen talouden, yhteisen verotuksen, enemmistöpäätösmenettelyn ja siinä pesivän itsenäisyyden riiston taakse. Tukipolitiikkaa vastustaessani en ole ollut ajatuksineni yksin. Monet saksalaiset taloustieteilijät ja arvostettu MIT:n Bengt Holmström ovat pitäneet kriisin hoitomuotoja väärinä, ja Vesa Kanniainen keksi ehdottaa kriisimaiden erottamista eurosta.

Hallitusneuvottelujen kariutuminen perussuomalaisten osalta kertoo, ettei maassamme ole valitettavasti muuta eurokriittistä vaihtoehtoa kuin Perussuomalaiset. Toiset puolueet ovat liittoutuneet perussuomalaisia vastaan. Hallitus pannaan nyt kokoon kokoomuksesta ja demareista, ja tilkkeeksi kerätään muuta sälää aivan mistä tahansa. Luultavasti myös kepu ja vihreät tunkisivat itsensä hallitukseen, jos häviöltään kehtaisivat.

En ole joka asiasta persujen kanssa samaa mieltä, mutta voin kuitenkin lohduttaa ja rohkaista hallituksen ulkopuolelle suljettuja perussuomalaisia jatkamaan totuudenmukaisella linjalla. Itselleni tämä on tuttua akateemisesta maailmasta. Paskahousuprofessorit ovat vuosien ajan kiistäneet minulta kaikki yliopistolliset toimintaresurssit ja jakaneet ne omille kellokkailleen. He ovat julistaneet minulle cordon sanitairen eivätkä tervehdi tullessaan vastaan kaduilla. Minä puolestani en mene samoihin tiloihin sellaisten filosofien kanssa, joille maksetaan yliopistoista tai korkeakouluista palkkaa. Te näette tämän saman nyt politiikassa.

Parasta on, ettei kukaan ole koskaan tullut minulle sanomaan, että olisin ajatuksineni väärässä. Toimintasaarto on vain kosto siitä, että olen vetänyt itsenäistä linjaa enkä ole alistunut kenenkään puotipuksuksi. Parasta on, että nuoret sanovat minulle kaikkialla, että olen näkemyksineni ihan oikeassa. Hinta on kova, mutta uskokaa tai älkää: rehellisyys kannattaa, valhe kaatuu.

Hyvää J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää kaikille.

11. toukokuuta 2011

Timo Soini Euroopan Karl Marxina


Jos Timo Soini kasvattaisi protestiparran, hän sopisi luontevasti samaan ryhmäkuvaan marxismin jämeräpartaisten ideologien, Marxin ja Engelsin, kanssa. The Wall Street Journalissa Eurooppa-päivänä julkaistu Soinin artikkeli ”Why I won’t support more bailouts” (editoituna tai ilman) tarjosi esimerkin siitä, miksi Euroopan rahoituskriisiä ja koko EU-politiikkaa ei pidä tarkastella vain pankkiteknisenä toimintana. Sen sijaan pankkikriisi pitäisi nähdä poliittisena ilmiönä, jossa eurooppalainen kansanvalta ollaan sivuuttamassa ja ihmiset yritetään alistaa kapitalismin hyrräoraviksi.

En ajattele suinkaan kaikista asioista Timo Soinin tavoin, mutta tässä artikkelissaan hän mielestäni onnistui kohdistamaan kritiikkinsä ongelmien ytimeen. Portugalin tukemista on mainostettu hetkellisen kassakriisin hoitamisena, vaikka Kreikasta saatu näyttö osoittaa, että tilanne vain pahenee, kun perusongelmaa – Euroopan maiden sitomista yhteiseen talouteen – ei ole ratkaistu. Pysyvä vakausväline taas merkitsisi järjestelmän institutionalisoimista niin, että kansalaiset laitettaisiin systemaattisesti maksamaan pankkien luottotappiot, vaikka valtiot ovat jo moneen kertaan pelastaneet pankit konkurssin partaalta saamatta pankeista omistusosuuksia ja pääsemättä vaikuttamaan siihen, mitä pankeissa tehdään.

Tässä järjestelmässä pankkeja pidetään absoluutteina, joiden toimia ei kyseenalaisteta. Todellisuudessa pankit voisivat kirjata myös tappioita ja kaatua niin, että valtiot yksinkertaisesti sosialisoisivat pankit. Tällöin velalliset ja velkojat joutuisivat saman pöydän ääreen totuutta etsimään.

Loputtomalla pankkituella koetetaan kiertää pankkien kansallistaminen ja ongelmamaiden erottaminen eurosta. Timo Soini on oikeassa nähdessään euroalueen valheellisuudessa samat kuolinkouristukset kuin näin jo itsekin parissa edeltävässä kirjoituksessani (tässä ja tässä). Kreikka, Portugali ja Irlanti – pian myös Belgia, Italia ja Espanja – ovat raunioina eivätkä kykene suoriutumaan sen enempää veloistaan kuin sosiaalimenoistaankaan. Kansat ovat kaduilla. Tämä on yhdentyneen Euroopan tuho. Kaikki valtioliitot ovat hajonneet, eikä EU tee poikkeusta. Luonteva syy on tällä kertaa talous.

Kiintoisaa on, että myöskään Kreikan ja Portugalin kansalaiset eivät ole pitäneet heille suunnatuista tukipaketeista. Näiden maiden ylpeät kansat eivät ole halunneet syödä kädestä Euroopan unionin talutushihnaan sidottuina ja pankkitukien kauttakulkuvälineiksi alistettuina. Tämä Ponzi-huijausta muistuttava ketjuluototus ei ole ollut hyväksi sen enempää eurooppalaisille veronmaksajille, pankeille, luottojen saajille kuin takaaville ja lainoittaville maillekaan. Näin on vain peitetty totuus, totuus epäonnistumisesta, oikeus erehtyä ja mahdollisuus korjata virheitä.

Euroopan unioni olisi hyvä keksintö, jos se todellakin ajaisi kansalaistensa asiaa ja toimisi ihmisten hyväksi. Nyt se toimii kapitalismin ja globaalin maailmantalouden hyväksi ihmisten kustannuksella. Vertasin Timo Soinia kirjoitukseni alussa Karl Marxiin, sillä hänen retoriikkansa ja ajatuksensa talouden dynamiikasta on kuin suoraan marxismin oppikirjasta. Erityisesti tämä näkyy hänen käsityksessään poliittisesta järjestelmästä. Soini puhuu luontevasti esimerkiksi ”poliittisesta eliitistä”, ”veronimijäpankeista”, ”Brysselin eliitistä” ja poliitikkojen sekä suurpankkien välillä vallitsevasta ”sairaalloisesta symbioosista”.

Mitäpä tämä on muuta kuin sen marxilaisen ajatuksen toistoa, jonka mukaan taloudellinen ja poliittinen ylärakenne tukevat toisiaan ja käyttävät ihmisiä hyväkseen riistämällä heitä sekä taloudellisesti että poliittisesti? Antonio Gramscin käsittein voisi puhua hegemoniasta eli taloudellisen ja poliittisen päällysrakenteen yhteenliittymästä ja sumutusideologiasta, jolla ihmisten asenteita muokataan hyväksymään kaikki kirkkain silmin. Keppihevosena käytetään ”ihmisoikeuksien julistuksia”, vaikka toisella kädellä ihmisten taloudelliset ja poliittiset vapaudet otetaankin pois.

En tarkoita, että Timo Soini olisi kommunisti (sen enempää kuin olen itsekään). Hän on vain puuttunut asiaan, jota poliittinen vasemmisto ajoi ennen, mutta ei aja enää. Euroopan poliittinen vasemmisto on hoilannut ”Internationaaliaan” omien riviensä vahingoksi. Globalisaatio, maahanmuutto ja kansainvälinen kapitalismi ovat syöneet leivän ensiksi vasemmiston perinteisen kannattajakunnan eli duunarien pöydästä.

Tiedän toki, että sosialisteista poiketen Soini kannattaa markkinataloutta. Omasta mielestäni asia on niin, että mikäli talous on täysin vapaa, silloin ihminen on vanki. Jotta ihmiset olisivat vapaita, talouden täytyy olla kurissa ja kontrollissa. Tämän olen lausunut Kansallisfilosofisessa manifestissani (2011), joka on lähtenyt leviämään politiikan piirissä kiitettävästi. Edustamani kansallisliberalismi on ihmisten ja kansakuntien vapautta eikä talousjärjestelmän omavaltaista vapautta.

Koska vasemmisto on laiminlyönyt tehtävänsä kansan aseman ja etujen puolustajana, en ihmettelisi, vaikka Timo Soinista tulisi huomattavakin eurooppalainen poliitikko, joka pystyy nostamaan esille sen, mitä Euroopan unioni merkitsee poliittisesti ja mitä sen pitäisi merkitä. On mahdollista, että EU:n kansanvaltaisten perusarvojen punnitsemisesta alkaa puoluerajat ylittävä kansanliike, kun myös muissa maissa huomataan, että henkisesti ja moraalisesti korruptoituneeseen politikointiin ei ole pakko alistua. Perusongelmaan eli yhteistalouden jäsenyyteen pureutuva filosofinen ote tekisi nyt hyvää myös Portugalin sosialistipuolueen puheenjohtajalle, José Sócratesille.

8. toukokuuta 2011

Oikeus ihannoi Pride-kaasuttajia


Suomeen valitaan hallitus päättämään Portugalin asioista. Sisäpolitiikassa ei ole pitkään aikaan muusta puhuttukaan kuin Portugalista. Katsottakoon siis vaihteeksi, mitä tapahtuu kotimaisillakin areenoilla.

Suojelupoliisin mukaan Osama bin Ladenin tappaminen ei lisää terrorin uhkaa Suomessa. Ei varmaan. Suomessa näyttää olevan terroria ihan omastakin takaa. Paheksuttavaa on, että Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime heinäkuisesta pride-iskusta syytetyt ainoastaan neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Kolmen parikymppisen miehen ehdolliset tuomiot ovat pelkkää päänsilitystä ja rohkaisevat uusiin yrityksiin. Väkivaltarikoksista tuomitut nauravat ehdollisille tuomioille ja kokevat ne vapauttaviksi. Kyse oli joka tapauksessa mittavasta vahingonteosta, sillä vastaajat tuomittiin syyllisiksi 88 pahoinpitelyyn ja 71 poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Korkeammissa oikeusasteissa ei ole yleensä suhtauduttu yhtä hyväksyvästi syrjintä- ja viharikoksin. Terrori on ankarasti tuomittava mielivallan muoto. On muistettava, että hovioikeus kumosi myös Helsingin käräjäoikeuden päätöksen taannoisessa Johanna Korhosen riitajutussa, jossa käräjäoikeus oli vapauttanut Alma Median vahingonkorvausvaatimuksista. Kiista korvauksista työsyrjintäasiassa päättyi lopulta Korhosen voittoon, sillä valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta ei tullut.

Kiintoisaa nähdä, valittaako syyttäjä pride-tuomiosta. Omasta mielestäni tässä olisi jatkokäsittelyn paikka rangaistusten korottamiseksi. Myös äskettäin alkaneessa Johanna Korhosen työsyrjintää käsittelevässä rikosoikeudenkäynnissä riittää seurattavaa. Käräjäoikeuksien tuomarit ja lautamiehet käyttävät yleensä pururataansa seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattujen tekojen hyväksymiseen.

Ilta-Sanomien jutun mukaan Johanna Korhonen kertoi Kaj Telanteen todenneen hänelle: ”Meille on käynyt ilmi ettei sulla ole miestä vaan nainen. Olet valehdellut meille. Tästä seuraa, ettei tämä työsopimus ole voimassa enää, tämä on mitätön.” Mikäli Korhosen mainitsemat sanat on lausuttu todellisuudessa, kyse on ollut avoimesta seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistetusta diskriminaatiosta.

Tällöin ei ole merkitystä sillä, onko Korhonen salannut suuntautumisensa, ovatko Alma Median edustajat sulkeneet asialta silmänsä tai onko asiaa edes tiedusteltu. Olennaista on, että ihmistä on aiheettomasti diskriminoitu sillä perusteella, mitä hän on.

Ainakaan Alma Media ja Telanne eivät salaa homovastaisuuttaan. Mutta pitäisikö siitä palkita tai jättää rankaisematta aikana, jolloin seksuaalisuuteen kohdistuva rasismi hyväksytään ”rehellisyyden” varjolla ja väkivaltaa pyritään oikeuttamaan vastauksina ”provokaatioihin”? Tuomioistuinten pitäisi nyt skarpata. Työpaikkaterrori, katujen kaasuiskut ja kansainvälisen terrorismin hyökkäykset ovat rikollisuutta yhtä kaikki.

Myös homokielteisten tahojen kannattaisi etsiä parempia iskuareenoita eikä antautua seksuaalivähemmistöjen tapahtumiin ketään iskemään. Seuraavaksi terroristien kohdelistalla ovat varmaankin gay-kansan suosiossa olevat Eurovision laulukilpailut, joiden liepeiltä tavoitettiin jo viime perjantaina pari al-Qaidaan kuuluvaa heppua.

7. toukokuuta 2011

Luu kurkkuun EU:n riistoporvareille


Viikon vitsikkäin uutinen oli varmaan se, että samalla kun Portugali neuvottelee hätälainoista Euroopan unionin kanssa, kävikin ilmi, että maa omistaa kultaa 14 miljardin edestä. En hämmästyisi, vaikka siinä olisi mukana inkojen sulatettuja kulta-aarteita. Myös juutalaisten hampaista noukittu kulta seilaa varmasti jossakin, sillä tuskinpa tätäkään materiaalia on raaskittu heittää pois. Kullan verivanat ulottuvat aina pitemmälle kuin selluloosasta rakennettujen velkakirjojen musteviivat ja kynänkäänteet.

Helsingin yläpuolella on tällä viikolla kaarrellut liikesuihkuja kuin raatokärpäsiä eurovaluutan vähittäisen lautoihin menon enteenä. Kehtaavat siinä EKP:n kovakuoriaiset tulla tuli perseen alla tänne Pohjolaan kerjäämään, kun on käteinen päässyt EU:n pöytälaatikoista loppumaan.

Tämän jengin kanssa täytyy lyödä nyrkki pöytään, luu kurkkuun ja jauhot suuhun.

Lehdissä vinkataan, että Portugali voisi muutoin myydä kultaansa, mutta isomman erän tulo markkinoille johtaisi kullan hinnan äkilliseen laskuun. Parempi olisikin pantata kulta-aarteet joko pankkien antamien luottojen vakuuksiksi tai takuiksi euromaiden antamille kahdenvälisille luotoille. Ei siinä mitään väliaikaista vakausvälinettä tarvittaisi. Varjopuolena tässä olisi tietenkin se, että kansallisvaltioita pakotettaisiin luopumaan kansallisesta varallisuudestaan pelkän eurotaloudessa mukana sinnittelyn vuoksi.

Portugali ja Kreikka eivät ole kuitenkaan vain uhreja vaan myös opportunisteja, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen. Der Spiegelin mukaan Kreikassa pohditaan jo eurosta eroamista. Omin toimin lähteminen kävisi helposti, ilman EU:n peruskirjan avaamista. Portugali ja Kreikka pyrkinevät kuitenkin ensin ottamaan euromailta kaiken ilmaisen avun ja hyödyn, ja sitten ne eroavat koko roskasta jättäen rauniot savuamaan. Sillä onhan vakuudetonta lainaa otettava, kun kerran saa.

Paluu omiin valuuttoihin on edessä joka tapauksessa, koska yhteisvaluutta perustuu pyramidihuijaukseen ja velkasäkkien tasoitteluun yhteismitattomien maiden kesken. Valtiontalouden kuralle meno ei ole vain kansainvälisen kapitalismin vaan myös pinteessä olevien maiden omaa syytä. Mitä muuta voi odottaakaan mailta, joissa ostoksista ei saa kauppojen tiskeillä kuitteja? Sama pätee tietysti monien karvakäsifirmojen toimintaan Suomessa.

Sdp:llä ja Perussuomalaisilla on ensi keskiviikkona hyvä tilaisuus näyttää kyntensä Suomen kansan etujen puolustajina ja kieltäytyä Portugalin tukemisesta. Tilanne on hyvä hallitusneuvottelujen kannalta, sillä molemmat puolueet ovat torjuneet Jyrki Kataisen yritykset erottaa koko asiakysymys hallitusneuvotteluista.

Vetämällä rajan tähän Suomi näyttää esimerkkiä Euroopalle. Ainoa, joka tukipakettia ajaa, näyttää olevan pankkiherrojen talutusremmissä rimpuileva Katainen, joka olisi jälleen valmis roiskauttamaan rapiat miljardi euroa muiden maiden hyväksi. Se on enemmän kuin Suomen yhteenlaskettu kehitysapu, joka sekin pitäisi lopettaa. No way!

6. toukokuuta 2011

Mytologisoituva kuolema herätti Osaman henkiin


Osama bin Ladenin kurjasta kuolemasta on tulossa samanlainen hämärä myytti kuin World Trade Centerin tuhon syistä. Kaikkihan esimerkiksi tietävät, että kaksoistornien kupeessa sijainnut rakennus 7 katosi kartalta romahduksessa, jonka arveltiin johtuvan ”hallitusta räjäytyksestä”. Tiedottamisen salamyhkäisyys ja tarinan aukkokohdat loivat mielikuvituksellisen teorian, että George W. Bushin hallinto junaili itse koko jutun – tai ainakin antoi kaiken tapahtua saadakseen syyn Irakiin hyökkäämiseen. Myös Osama bin Ladenin kuolema on mytologisoitumassa ja ritualisoitumassa WTC:n tuhon tavoin.

Selitettävää riittää. Miten on mahdollista, että Yhdysvaltain apuriksi tekeytyvä Pakistan ”ei tiennyt” Osaman piilopaikasta, vaikka terroristijohtaja asui lähes kuuden vuoden ajan vain ”700 metrin päässä Pakistanin sotilasakatemiasta ja kolmesta rykmentistä”. Hänellä näyttää olleen myös palkattu henkilääkäri, sillä ”nyt on käynyt ilmi, että Pakistanin armeijan lääkintäjoukkojen komentaja, majuri Amir Aziz asuu noin 70 metrin päässä rakennuksesta, jossa maailman etsityin terroristi Osama bin laden tapettiin”. (Pakistanin luotettavuudesta maailmanpolitiikan näyttämöillä olen esittänyt analyysini jo aiemmin.)

Edellä mainitut seikat näyttäisivät tukevan teoriaa, ettei etsityn ja kaivatun terroristin surmatyö ollut ainakaan harhalaukaus. Mutta yhtä hyvin voisi ajatella, että Osaman surmaaminen oli pelkkä lavastus, jolla Pakistan vakuuttelee lojaalisuuttaan sekä uskottelee vaarallisen terroristin olevan poissa samalla kun Barack Obama kohentelee surkeita kannatuslukemiaan.

Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole esittänyt Osaman kuolemasta muita kuin aihetodisteita. Maanantai-iltana hallituksen tiedottaja antoi lausunnon, jonka mukaan ”alustavien dna-testien tulosten mukaan Pakistanissa sunnuntaina surmattu mies oli mitä ilmeisemmin Osama bin Laden”. Vaikuttaa siltä kuin he eivät itsekään tietäisi, miten asia on. Uutistoimisto AP:n maanantaiaamuna levittämä kuva surmatusta Osama bin Ladenista paljastui samana iltana väärennökseksi, jota kierrätettiin internetissä jo kaksi vuotta sitten, eikä CNN:n julkaisemissa kuvissa näy vilaustakaan mistään Osama bin Ladenia muistuttavasta. Itse asiassa nämä ”järkyttävinä” ja ”herkkiä ihmisiä loukkaavina” pidetyt kuvat eivät poikkea mitenkään aineistosta, jota näkyy joka päivä kansainvälisillä uutiskanavilla, vaikka niitä nyt varjellaankin kaikilla mahdollisilla vastuuvapauslausekkeilla kuin luostarinunnien neitsyyslupauksia.

Yhdysvaltain hallitus on tehnyt päätöksen, ettei se omasta puolestaan julkaise valokuvaa surmatusta Osama bin Ladenista kuvan ”raakuuteen” vedoten. Sillä tavalla ajateltaessa tuskin kysytään, mitä järkeä on peittää koko maailmaa kiinnostava asia hienotunteisuusseikkoihin vedoten, kun kyseessä oli kuitenkin julma ja raaka terroristi.


Ruumiin katoaminen

Logiikka ontuu myös monessa muussa asiassa. Yhdysvallat päätti noudattaa ”islamin tapasääntöjä” saattamalla Osaman ruumiin haudan lepoon vuorokauden sisällä hänen kuolemastaan. Jo oli hautajaisilla hätä! Tämän mukaan islamin sääntöjen noudattamista pidettiinkin yllättävästi tärkeämpänä kuin uhrin identiteetin varmistamista ja todistamista maailmalle. Sen enempää Yhdysvaltojen kuin muslimienkaan ei olisi tullut pitää (muodollisista vastalauseista huolimatta) islamin oppien noudattamista tärkeämpänä kuin rikollisen (ja tässä tapauksessa myös uhrin) henkilöllisyyden varmistamista. Yleensä rikoksen selvittäminen mutkistuu, jos ruumis katoaa.

Ilmeisesti ruumis pantiin tahallisesti katoamaan hautaamalla se mahdollisimman nopeasti tuntemattomaan paikkaan, jotta asioiden todenperäisyyttä ei voitaisi selvittää. Perusteeksi Yhdysvallat mainitsi paitsi nöyrän kunnioituksensa islamia kohtaan, myös sen, ettei mikään maa suostunut ottamaan Osaman raatoa vastaan. Mukana oli myös tavanomainen ajatuskulku siitä, että upotettaessa terroristijohtajan maalliset jäännökset mereen hänen hautakummustaan ei tulisi suosittua pyhiinvaelluspaikkaa.

Viimeksi mainitut kaksi perustetta ovat kyllä uskottavia, mutta todennäköisesti niitä käytettiin totuuden salailuun. Kun Israel tuomitsi Adolf Eichmannin kuolemaan, hänen ruumiinsa polttohaudattiin ja tuhkat siroteltiin vastaavista syistä mereen. Koska islam ei saali Helvetin tulen käyttämistä ruumiiden hävitykseen, oli myös materialististen kristittyjen keksittävä jokin muu keino Osaman ruumiin hautaamiseen. Mereen upottaminen oli turvallista sikäli, että hautoja on joskus ryöstelty. Esimerkiksi tasavaltalaiset ryöstivät Kiinan keisaridynastian haudat vuonna 1911 ja silpoivat ruumiit häväistyksen merkiksi. Neuvostoliittolaiset kommunistit puolestaan kaivoivat Viipurin suomalaishaudoista kultahampaita esiin niin, että tämän myllerryksen tuloksena kaupungin takapihoilla jolkottelee edelleen kulkukoiria ihmisen reisiluu suussaan.

On tietenkin tärkeää, että vainajia kohdellaan pieteetillä, sillä hautojen yli tanssiminen vihollisen pääkallo kädessä sivullisissa inhoa ja vastapuolessa vihaa. Uskon joka tapauksessa, että totuus Osama bin Ladenin hautajaisista on toisenlainen kuin julkisuuteen on kerrottu. Mikäli USA tavoitti Osaman, hänen ruumiinsa on parhaillaan tutkittavana jonkun patologin peltipöydällä, ja lentotukialuksen kannelta Arabianmeren pohjaan pulahti toinen hemmo.

CIA todennäköisesti säilöö Osama bin Ladenin ruumiin friikkigalleriaansa, aivan niin kuin Hitlerinkin jäännökset löysivät tiensä KGB:n arkistoihin, joista ne löydettiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Maailman toimittajat olisivat varmasti naama messingillä, mikäli Osama bin Ladenin kannattajat onnistuisivat näytön paikassaan ja toisivat nyt julkisuuteen naarmuttoman, pölyyntymättömän ja ihka elävän Osaman.


Ajattelemattomat pintareaktiot

Entä onko Osaman kuolemalla juhliminen taktisesti viisasta, vaikka se olisikin moraalisesti oikeutettua? Omasta mielestäni ei. Se, että YK:n turvallisuusneuvosto iloitsi Osama bin Ladenin kuolemasta, ei varmasti paranna mitään turvallisuutta. Myös EU:n komission lausunto, jonka mukaan ”bin Ladenin kuolema on merkittävä saavutus yrityksissä päästä eroon terrorismista”, osoittaa juuri sellaista ajattelemattomuutta kuin komission toiminta muutenkin.

Nämä hölmöt jättävät laskuista, että Osama bin Ladenin tilalla on jo uusi lakana-Lasse ja että väkivaltainen kuolema vain lisää terroristien motivaatiota. Osaman merkitys terrorismille oli tähänkin asti vain symbolinen, mutta marttyyrikuoleman kautta hänet ikään kuin herätettiin henkiin terroristien rivejä tiivistämään.

Parempi olisi ollut saattaa Osama oikeuden eteen Saddamin tavoin. En siis tarkoita, että tämän melko harmittomaksi muuttuneen ja eristettynä elävän käppänän olisi pitänyt antaa kadota varjojen maille.

Joidenkin mielestä Osaman olisi voinut vaikka unohtaa. Esimerkiksi Osmo Soinivaara paljasti arvostelukyvyttömyytensä toteamalla, että hänen olisi voinut antaa ”kuolla luonnollisen kuoleman”! Pitkällä tähtäimellä me kaikki olemme kuolleita, joten mihinkäpä mitään oikeutta tällä tavalla ajatellen tarvittaisiin? Kyllä pyykitkin aikaa myöten kuivuvat jättämällä ne veteen.

Amerikka puolestaan antoi Coltin paukkua oikeudenkäynnin sijasta. Tämä on ymmärrettävää, sillä vangitsemisesta olisivat voineet alkaa vapauttamisen vaatimukset, mikä taas olisi aktivoinut terroristeja. Moraalifilosofian kannalta rankaiseminen ja vääryyksien kostaminen ovat kyllä tarpeen, mutta niiden pitäisi tapahtua oikeudenmukaisesti ja maailman silmien edessä. Sellainen maailma ei ole turvallisempi, jonka johtajat iloitsevat toistensa kuolemasta.

5. toukokuuta 2011

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia


Hiusten halkominen ja lain kirjaimen nuoleminen ovat tavanomaistakin turhanpäiväisimpiä asenteita euromaiden iltalypsyn yhteydessä, sillä kaikki tietävät, että väliaikainen Euroopan rahoitusvakausväline ERVV (engl. European Financial Stability Facility, EFSF) ja sen seuraajaksi kaavailtu pysyvä Euroopan vakausmekanismi EVM (engl. European Stability Mechanism, ESM) ovat moraalittomia ja kansakuntien itsemääräämisoikeuden vastaisia hankkeita. Tämän seikan ilmeisyyden vain vuoksi harva viitsii kiinnittää huomiota siihen sivuseikkaan, että ne ovat myös laittomia, toisin sanoen EU:n nykyisen perussopimuksen (eli hiljattain voimaan saatetun Lissabonin sopimuksen) vastaisia.

Lissabonin sopimuksen artikla 125 (aiempi EY-sopimuksen artikla 103) nimenomaan kieltää jäsenmailta ja EU:lta yhteisvastuun toistensa veloista:

Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Saman kohdan mukaan myöskään

[j]äsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Vakuuksien antamisessa valtioille tai pankeille ei ole kyse noista ”vastavuoroisista taloudellisista takuista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi”, sillä säädöksissä mainitut poikkeukset on tarkoitettu mahdollistamaan konkreettiset yhteiset projektit, kuten rakennushankkeet. Niinpä koko väliaikainen vakausväline eli tilapäinen vakausrahasto ERVV on artiklan 125 näkökulmasta laiton, ja Suomen valtion pitäisi kieltäytyä takauksista jo yhteisten EU-sääntöjen noudattamiseksi.

Sen enempää väliaikaista vakausvälinettä kuin pysyvää vakausmekanismiakaan ei ole voitu perustaa EU:n omien rakenteiden varaan. Niinpä eurohuumaan hirttäytyneet poliitikot ovat yrittäneet kiertää tämän muodollisen ongelman kahta tietä.

Laittomuus ja yhteisvastuu-kielto aiheuttivat ensinnäkin sen, että jouduttiin perustamaan EU:n ulkopuolelle Luxemburgin osakeyhtiölain alainen yhtiö kriisimaiden takausjärjestelyn hoitoa varten. Toiseksi lakia kierrettiin vetoamalla artiklan 122 kohtaan 2 (aiempi EY-sopimuksen artikla 100), jossa EU-maiden välistä taloudellista avustamista pidetään poikkeusoloissa mahdollisena:

Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä.

Maiden velkaantuminen sekä yksityisten pankkien harjoittama velkamaiden luotottaminen on ilmeisesti tulkittu ”luonnonkatastrofiksi”. Ainakaan kyseessä ei ole säädöksessä mainittu ”poikkeuksellinen tapahtuma”, sillä rahahanojen auki pitäminen on jatkunut jo pitkään.

Pysyvästä vakausmekanismista poiketen väliaikainen vakausväline on EU-rakenteiden ulkopuolinen, euromaiden välinen kansainvälinen sopimus. Tilapäistä ja poikkeuksellista siinä on vain se, että kyseessä on siirtymävaiheen järjestely, joka on tarkoitus sulauttaa myöhemmin EU:n perussopimusten mukaiseen pysyvään mekanismiin.

Pysyvän mekanismin perustaminen edellyttää kuitenkin voimassa olevan sopimuksen muuttamista. Sen vuoksi EU:n jäsenmaiden päämiehet sopivat huippukokouksessaan joulukuussa 2010, että perussopimukseen tehdään rajoitettu muutos, jotta euroalueen vakautta turvaamaan voidaan luoda pysyvä mekanismi. Tämä perussopimuksen artikla 136:n uudistus vaati parlamentin, komission ja Euroopan keskuspankin kuulemista, joiden jälkeen parlamentti saatiin hyväksymään Eurooppa-neuvoston ehdotus sopimusmuutoksesta luvuin 494 puolesta ja 100 vastaan yhdeksän jäsenen äänestäessä tyhjää.

Tällä tavoin vuonna 2013 toimintansa aloittava pysyvä vakausmekanismi on saatu näyttämään legitiimiltä, vaikka jo itse päätökseen liitettiin huonon omantunnon tunnustuksena varauma, jonka mukaan päätös olisi ollut parempi laatia ”käyttämällä unionimenetelmää” (toisin sanoen demokraattista hyväksymiskierrosta jäsenmaissa).

Loppujen lopuksi käsillä oli laiton lapsi, joka kaiken lisäksi syntyi elinkelvottomana keskosena. Kun perussopimuksen avaaminen oli letkuruokinnan jatkamiseksi näin helppoa, on kummallista, että peruskirjan avaamista pidetään ylivoimaisen vaikeana jatkuvan tiputuksessa olon lopettamiseksi, toisin sanoen ongelmamaiden irrottamiseksi eurosta.


Mitä ERVV:stä, ERVM:stä ja EVM:stä seuraa?

Entä miltä näyttävät epätoivon vimmalla kokoon kursittujen vakautuskeinojen tulevaisuus ja seuraukset meille?

Ensinnäkin ERVV muodostaa omavelkaisen takausjärjestelmän. Omavelkainen takaus tarkoittaa sitä, että velkoja voi periä tahtonsa mukaan velan joko velalliselta tai takaajalta ja tehdä sen milloin haluaa. Mikäli kansainväliset pankit lähtevät karhuamaan Kreikasta ja Portugalista saamatta jääviä rahoja esimerkiksi Suomelta, voimme kuitenkin todeta, että ulosotolle ei ole pohjaa, koska koko järjestely on ollut alun perin laiton.

ERVV:n takaus- ja vakausjärjestelyt eivät ole olleet myöskään EU:n poliittisessa toimivallassa, vaan ne ovat jäsenvaltioiden välisiä sopimuksia. Kyse on ollut alusta loppuun yksityisestä bisneksestä ja pankkien pelastamisesta eikä lainkaan EU:hun liittyvästä asiasta. Koska itse asia ei ole kuulunut muodollisesti Euroopan unionille, EU ei voisi langettaa Suomelle sanktioita, jos Suomi päättäisi kääntää selkänsä väliaikaiselle vakausvälineelle.

On syytä muistaa, että Euroopan unionilla on ollut koko ajan myös oma komission alainen hätärahoitusohjelmansa, Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi ERVM (engl. European Financial Stabilisation Mechanism, EFSM), joka kerää markkinoilta rahaa käyttäen Euroopan unionin budjettia vakuutena ja joka on tarkoitus korvata ERVV:n tavoin pysyvällä Euroopan vakautusmekanismilla EVM:llä vuonna 2013.

Laillista – vaikkakaan ei suotavaa – on, että EU:n budjetin kautta kaikki 27 EU:n jäsenvaltiota ovat osallisina ERVM:n lainoissa kriisimaille. ERVM:n lainojen yhteenlaskettu summa on tosin rajoitettu 60 miljardiin euroon poiketen EVM:stä, jonka luotonantokyky on jäsenmaiden takauksilla paisutettu jo 500 miljardiin euroon. Siirtyminen ERVM:stä EVM:ään merkitsee siis poliittisten vastuiden lihottamista ja sitoumusten syventämistä ohi kansalaisten tahdon.

Ei olekaan ihme, miksi EVM:n ei ole koettu hillitsevän vaan päinvastoin lisäävän kriisiherkkyyttä. Tämä näkyy siinä, ettei pikkuoravien hädissään harjoittama pähkinöiden hamstraus perusteilla olevaan kriisirahastoon ole suinkaan rauhoittanut markkinoita saati ratkaissut velan tarpeen ongelmia. Verovarojen kuppaus on pikemminkin hermostuttanut sekä kansalaiset että markkinat samalla, kun ongelmamaiden luotontarve on vain lisääntynyt.

EVM on pikemminkin viimeinen niitti kuin lopullinen voitto. Ensinnäkin se pitkittää velkakriisiä ja merkitsee sekä ajan että rahan tuhlausta, sillä velkasaneerausten välttämättömyys on jo rahoitusmarkkinoiden tiedossa. Toiseksi EVM:lle kaavaillut omat saneerauskeinot yhdessä muiden väistämättömänä pidettyjen saneeraustarpeiden kanssa estävät kriisimaiden paluun rahoitusmarkkinoille ja suistavat ne pysyvästi riippuvaisiksi EVM:n tuesta.


Euroopan keskuspankki tukehtuu kahiseviinsa

Myös Euroopan keskuspankki on menetellyt EU:n perussopimuksen vastaisesti ostamalla jäsenmaidensa velkakirjoja. Tällä tavoin se on laskenut liikkeelle suuren määrän rahaa ja aiheuttanut inflaatiota, jota EU:n monetaristisessa politiikassa on pelätty kuin ruttoa. Artiklan 123 (aiemman EY-sopimuksen artiklan 101) mukaan velkasitoumusten hankkiminen on kielletty EKP:ltä:

Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia.

EKP on kuitenkin lainoittanut yhden prosentin korolla pankkeja, jotka ovat antaneet sille vakuuksiksi ongelmamaiden velkapapereita niiden nimellisarvolla. Euroopan keskuspankki ei anna pankkitoiminnan salassapitosäädöksiin vedoten tietoa siitä, kuinka paljon sen holveihin on kertynyt näitä suurella todennäköisyydellä velkasaneeraukseen joutuvien euromaiden velkapapereita, mutta ekonomistien arviot liikkuvat kolmen ja neljän sadan miljardin välillä. Euroopan keskuspankilla on siis taseessaan lähes saman verran selvää roskaa, kuin nyt ollaan upottamassa pysyvään vakausmekanismiin, EVM:ään.

Ei olekaan ihme, että saksalainen Harvard-professori Wilhelm Hankel on yhdessä eräiden muiden finanssiasiantuntijoiden, kuten Karl Albrechtin, kanssa valittanut Saksan perustuslakituomioistuimeen oman maansa sitoutumisesta EU:n pelastustoimenpiteisiin. Perusteluiksi kantelijat mainitsevat, että EU-mailta vaaditut uhraukset ovat yksinkertaisesti EU-sopimusten vastaisia.

Valtiofilosofisesti katsoen on kuitenkin tarpeetonta ja pikkumaista tukeutua pykäläkoreografiaan. Kaikki tietävät, että lainojen siirtely vieraiden kansakuntien maksettaviksi rikkoo räikeästi valtioiden ja ihmisten itsemääräämisoikeutta. Vaikka takausjärjestelyt saataisiin taitavalla kosmetiikalla näyttämään ”laillisilta”, ne olisivat kuitenkin epäeettisiä ja epäoikeudenmukaisia.

Nyt Euroopan vakausjärjestelyjä saatetaan voimaan kenkälusikkamallilla. Järjestetään toistuvia äänestyksiä, kunnes saadaan haluttu tulos. Vastahakoisia uhkaillaan ja painostetaan. Sopimusluonnoksia sorvataan, leikellään ja karsitaan (mikä ohjaa laatimaan ne alun perin ylimitoitetuiksi). Sääntöjä veistellään pykälä kerrallaan sopivammiksi, aivan niin kuin nelikulmiosta leikataan kulma kerrallaan paloja pois, kunnes tuloksena on pyöreä ympyrä ja EU-intoilijat voivat sanoa: ”Nyt käsillä on sellainen nelikulmio, joka sopii EU-standardien mukaiseen pyöreään reikään.” Mielestäni siihen kaivoon olisi syytä laittaa kansi.