Koulu – maahanmuuton mankeli?

Yleisradion ”tutkivaa journalismia” tekevä MOT-ohjelma esitteli 8.12.2025 toimittaja Eero Mäntymaan johdolla suomalaisten korkeakoulujen harjoittamaa opiskelijoiden haalintaa ulkomailta.

Anonyymisti haastateltujen siirtolaisopiskelijoiden väite oli, että heitä on petetty, kun työpaikkoja opintojen ohelle ei Suomesta löytynytkään, vaikka välittäjät ja mainostajat olivat niin luvanneet.

Kuvaruudussa punastelivat niiden oppilaitosten edustajat, jotka olivat rahan kiilto silmissään haalineet väkeä ulkomailta luentosalien täytteeksi.

Totta Ylen jutussa on siitä välittyvä johtopäätös: opiskelijoiden houkuttelu ulkomailta on työllisyystilanne huomioon ottaen tarpeetonta, turhaa ja jopa tuhoisaa. Mutta se ei oikeuta toimittajia eikä haastateltuja syyttämään suomalaista yhteiskuntaa työpoliittisten lupausten lunastamattomuudesta.

Vika on nimenomaan maahanmuuttopolitiikassa ja eri hallitusten jo vuosien ajan edistämässä monikulttuuri-ideologiassa sekä yliopisto- ja korkeakoulupolitiikassa, jolla opetusministeriö on pyrkinyt buukkaamaan oppilaitoksiin jopa 40 prosenttia ulkomaalaisia opiskelijoiksi ja osittain myös tutkijoiksi.

Ylen verkkouutisten jutussa todettiin jo 20.3.2023, että ”opetusministeriön strategian mukaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee kolminkertaistaa seitsemässä vuodessa”, vaikka ”professorin mukaan tämä johtaa yliopistojen täydelliseen englanninkielistymiseen” ja ”moni opiskelija ei enää osaa oman alansa termejä suomeksi”. Suomalaiset opiskelijat puolestaan haluaisivat opetusta kansalliskielillämme, ja siihen heillä on oikeuskanslerin mukaan perustuslaillinen oikeus (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Vaarassa ovat kielemme, kulttuurimme ja väestörakenteemme. Suomen kielen taantuminen tieteen kielenä merkitsee kulttuuripoliittista taantumusta ja mädätystä, ja kirjoitin aiheesta täällä.

Ulkomaalaisille lahjoitettavat opiskelupaikat ovat pois suomalaisilta nuorilta itseltään. Heidän veronmaksajavanhempansa pakotetaan kustantamaan koulutus ulkomailta tuleville. Myös opiskelijaliike on vaatinut lisää ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen ja lyö siinäkin päätään seinään, aivan niin kuin pelatessaan HYY:n kiinteistövarallisuuden savuna taivaalle.

Vikaa on tietysti myös opiskelijoiden koulutusagenteissa, jotka myyvät ”maahanmuuttajille keksittyä unelmaa”, kuten MOT-jutun otsikossa väitetään. Suomessa oleskelee jo yli 100 000 ulkomaalaista opiskelun perusteella, ja teknologiayritykset keuhkoavat maahamme lisää halpatyövoimaa, vaikka tiedostavaiset syyttävät ”suomalaisten moraalia”, kun ”kansainväliset opiskelijat ovat nälissään”!

Jos toimittaja Eero Mäntymaalta olisi löytynyt enemmän analyyttisyyttä ja kriittisyyttä, hän olisi työntänyt mikrofonin niille poliitikoille, jotka vaativat tähän maahan aina vain lisää maahanmuuttajia kansoittamaan yliopistojen, korkeakoulujen ja nykyisin myös lukioiden penkkejä ja pulpetteja. Ja kysynyt, miksi te teette niin, vaikka työllisyystilanne on Suomessa surkean huono.

Sillä petos oppilaitoksia, suomalaisia ihmisiä ja ulkomailta saapuvia koulutusjärjestelmämme hyväksikäyttäjiä kohtaan tapahtuu poliittisella tasolla: opetusministeriön ja muiden viranomaisten sekä monikulttuuri-ideologialla marinoitujen kasvatustieteilijöiden levittäessä maahanmuuton evankeliumia oppilaitoksiin.

Mainittakoon, että Eero Mäntymaa on sama toimittaja, joka muutama vuosi sitten laati yhdessä Jessica Stolzmannin kanssa jutun Suomesta karkotetusta ”Alista”, mutta tarina ”Alin” kurjasta kohtalosta osoittautui sittemmin valeeksi. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta luvussa 3.3 (s.73–75), jossa käsittelin myös mediatutkimukseni Totuus kiihottaa jälkimaininkeja.

Ilmeisesti Mäntymaan MOT-jutussa halutaan kääntää maahanmuuttajien pyrkimykset hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää väitteeksi, että tulijat ovatkin hopeinen sädekehä päänsä päällä maahamme saapuneita viattomia uhreja, joita täystyöllistetyt suomalaiset ovat vain sahaanneet silmään.

 

Armottomat ajatusvirheet ja sameat siirtolaisvirrat

Kuin sattumalta myös MTV3:n eilisessä uutislähetyksessä 8.12.2025 nostettiin esille koulutus- ja maahanmuuttoteemaa käsittelevä juttu. Videoreportaasin otsikossa väitettiin, että ”[u]lkomaalaiset opiskelijat ovat monen suomalaisen lukion elinehto”, ja jutussa haastateltiin Posion lukion rehtoria sekä muutamia suomea puhuvia oppilaita.

Täsmälleen samansisältöinen juttu otsikolla ”Pienten lukioiden pelastajat” julkaisiin 17.2.2025 Yleisradion verkkosivulla, jossa kirjoitettiin Rantasalmen lukiosta. Jutun mukaan

”[y]rittäjä Peter Vesterbackan yhtiö tuo opiskelijoita Aasiasta ja Afrikasta jo yli sataan suomalaiseen lukioon. Rantasalmen lukion ykkösluokan opiskelijoista puolet on ulkomaalaisia.”

Näiden juttujen tapauksessa kahdesta ei ala totuus (kuten Nietzsche ehkä sanoisi), vaan kyseisestä inkluusion pumppaamisesta Suomeen alkaa epätotuus. Kirjoitin aiheesta muun muassa täällä.

Koulu- ja opiskelumaailma on kyllästetty valheellisella monikulttuuri-ideologialla, jonka liepeillä kalastelee onnenonkijoita pyrkimyksenään tehdä lasten ja nuorten siirtolaisuudella bisnestä. Matalamielisimmät oppilaitokset ovat siihen myös tarttuneet.

Asiaan liittyy monta ajatusvirhettä, joista mainittakoon kaksi merkittävintä.

Ajatusvirhe 1: Mediassa ruokitaan käsitystä, että oppilaat ovat koulua varten, ts. että oppilaita täytyy haalia maailman ympäri, jotta pienen kunnan koulu säilyisi. Tosiasiassa koulun pitää olla olemassa oppilaita varten, eikä elinkelvotonta toimintaa pidä kynsin hampain säilyttää. Lopputuloksena on, että enemmistö oppilaista on ulkomaalaisia, jotka eivät edes puhu suomea. Entisinä hyvinä aikoina ajateltiin, että oppilaiden ei pidä käydä koulua yhteiskuntaa varten vaan oppilaan omaa elämää varten.

Ajatusvirhe 2: Mediassa, vihervasemmistossa ja porvarillisen elinkeinoelämän piirissä puolustellaan ja vaaditaan lisää maahanmuuttoa, jotta tulevaisuudessa riittäisi ”veronmaksajia” kustantamaan pullamössösukupolven lihavat eläkkeet sekä vaihtamaan heidän vaippansa. Ajatus on kuitenkin juntturalla. Ei ongelma ratkea ihmisiä lisäämällä, kun pulaa on työpaikoista ja niiden rahoituksesta. Ongelmahan on, että ei ole taloudellista lisäarvoa tuottavia työpaikkoja, joihin tarvittaisiin tekijöitä, joista tulisi veronmaksajia, jotka maksaisivat veroja, joilla voitaisiin kustantaa eläkkeitä ja huoltavan sektorin työpaikkojen ylläpitoa.

Maahanmuutolla huoltosuhteen ja kestävyysvajeen ongelma ei ainakaan ratkea. Haja-asutusalueen väestökatoa ei voida pysäyttää kierrättämällä syrjäseutujen kouluissa oppilaita, jotka käyvät täällä kouluttautumassa ja vievät oppinsa mennessään tai jäävät työttömyys- ja sosiaaliturvan riesaksi.

Istuvan hallituksen parhaita lakiesityksiä on (Venäjän-rajan sulkemisen ja omalääkärimallin palauttamisen ohella) äskettäin säädetty laki, joka velvoittaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita maksamaan lukukausimaksuja myös lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa.

Koulumaailman monikultturistuminen ei ole ollut kaiken kaikkiaankaan onnistunutta, mistä kirjoitin muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

 

Tämä on todellisuutta

Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tuskaili hetki sitten X:ssä ja Iltalehden toimittajan Mika Koskisen jutussa, että toimeentulotuen käyttö maahanmuuton välineenä on karannut käsistä ja että se pitäisi kieltää alle 10 vuotta Suomessa asuneilta. Lehden mukaan Purra sanoi, että

”[v]ieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia.”

Helsingissä yksinasuva saa Purran mukaan tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon. Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus, Purra kirjoittaa.

”Hyvinvointialueet maksavat Purran mukaan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen ja Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.”

Purra muistuttaa, että jokainen ansaittu euro vähentää tukea heti suojaosan jälkeen, jolloin työnteosta ei jää juuri mitään käteen.

Suojaosien poistamisesta työttömiltä hallitus saa kyllä moittia itseään, mutta muutoin valtiovarainministerin kannanotto on perusteltu.

Totta on sekin, että ulkomaalaiset pääsevät toimeentulotuen kautta sosiaaliturvalle maahan saavuttuaan ja se, että Ruotsissa ja Tanskassa tuki maahanmuuttajille ollaan puolittamassa tai puolitettu.

Suomen ongelma kumpuaa perustuslaista ja sen tulkinnasta, jonka mukaan oikeus toimeentuloon koskee kaikkia maassamme oleskelevia, ei ainoastaan Suomen kansalaisia. Virhe tehtiin vuoden 1999 perustuslakia säädettäessä, ja perustuslain muuttaminen on kiven takana.

Ongelman ydin on kuitenkin toimeentulotukijärjestelmä sinänsä.

Se takaa toimeentulon jokaiselle varattomalle ja tulottomalle ihmiselle kattaen sekä asuinkulut tiettyyn rajaan asti että 593,55 euron suuruisen perusosan kuukaudessa elinkustannuksiin plus Purran luettelemat muut menot.

Toimeentulotuki takaa monelle ihmiselle paremman taloudellisen selkänojan kuin on usealla pienituloisella suomalaisella palkansaajalla, eläkeläisellä tai opiskelijalla.

Suomen poliitikot ja sosiaalipoliitikot ovat olleet kauhean huolisaan ”kaikkein heikko-osaisimmista”. Tosiasiassa nuo ”kaikkein heikko-osaisimmat” eivät ole missään vaarassa. He täyttävät ihanteellisesti yritteliäisyys-, omistamis- ja kouluttautumisvihamielisen toimeentulotukijärjestelmän varattomuusihanteet ja saavat siksi lähes kaikille menoilleen ja jopa perusturvaleikkauksilleen kompensaation viimesijaisesta tukimuodosta: toimeentulotuesta.

Koska maahamme tulevat pakolaiset, turvapaikanhakijat ja muut sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat ovat yleensä varattomia, heille voidaan myöntää toimeentulotukea, jota puolestaan ei saa kukaan sellainen suomalainen, jolla on vähänkin säästöjä tai ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”, sillä toimeentulotuessa on ankara varattomuusehto.

Tämä merkitsee, että pahimmassa vaarassa ovat toiseksi ja kolmanneksi huonoiten toimeentulevat väestökymmenykset, jotka eivät voi saada toimeentulotuesta juokseviin elinkustannuksiinsa yhtään mitään, eivät myöskään kompensaatiota työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkauksiin. Heidät pakotetaan nuolemaan lautasensa tyhjiksi.

Sen sijaan täysin varattomien ja tulottomien pulliaisten leikkaukset kiertyvät toimeentulotuen täytettäviksi, jolloin ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” voivat paremmin kuin ne suomalaiset, jotka eivät voi saada toimeentulotukea varattomuusehdon vuoksi ja jotka joutuvat kiristelemään vöitään.

Toimeentulotukeen liittyy myös paljon moitittu kannusteloukku. Jokainen ansaittu lantti alentaa toimeentulotukea, joten toimeentulotuen asiakkaan ei kannata tehdä mitään parannellakseen asemiaan. Toimeentulotukijärjestelmä on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rapauttava ja tuhoisa insentiivieste ja sen täysdestruktiivinen syöpä.

Muutettava ei olisi vain perustuslakia. Paljon helpompaa olisi kumota toimeentulotuesta annettu laki kokonaan ja korottaa työttömyysetuuksien sekä valmisteilla olevan yleistuen tasoa ja asumistukea niin, että ne yhdessä takaisivat Suomen kansalaisille Euroopan sosiaalikomitean edellyttämän sosiaaliturvan ja eläkkeen tason (40 % mediaanitulosta brutto).

Jotta sosiaaliturvassa säilyisi kannustavuus, pitäisi perusturvassa olevat varallisuusehdot poistaa, ja kyseinen malli voitaisiin toteuttaa perustulon ja reaaliaikaiseen tulorekisteriin perustuvan negatiivisen tuloveron muodossa, aivan niin kuin esitin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. p. 2010, 3. p. 2015).

 

Aiheista aiemmin

Koulutuksesta voidaan leikata tason kärsimättä

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt

Vaihtoehto inkluusiolle

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Älykkyys liukumäessä

Syy koulumenestyksen romahdukseen on valtiosalaisuus

Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Pisan kalteva torni

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan 

Yliopisto ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen – Etnonationalistiset piilorakenteet romahdusvaarassa

Kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa luvussa 17 yliopistoihin pesiytyneestä ongelmasta, jonka mukaisesti kampuksilla ei voi enää vapaasti keskustella, argumentoida eikä ylipäätään toimia ilman, että joutuu jonkin etnisen vähemmistön tai feministien silmätikuksi ja sensuurin sekä tiedepoliittisen eristämisen kohteeksi.

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian yliopistoissa on jo pitkään kärsitty militantti-aktivistien lietsomasta woke-ideologiasta, jolla tarkoitetaan ’hereillä oloa’ ja ’valppautta’ erilaisten (yleensä kuviteltujen) ”syrjinnän” ja ”rasismin” muotojen kitkemiseksi.

Ajattelutavan alkujuuret ovat intersektionaalisessa feminismissä ja marxilaisperäisessä standpoint-teoriassa, jonka mukaan vähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulma on aina parempi ja oikeampi. Tämä ideologia on ollut tuhoisa tieteille, sillä sen kautta syrjinnän vastaisesta politikoinnista on pyritty tekemään tieteen metodi.

Asiasta saatiin näyttöä Suomessa jokin aika sitten, kun muuan kurditaustainen naishenkilö alkoi räksyttää Stockmannilla esitetystä ”Tiernapojat”-kuvaelmasta pitäen sitä ”rasistisena”. Tavaratalo taipui anteeksipyyntöihin, pahoitteluihin ja itsesensuuriin vasemmistoliittolaisen professorin Vesa Puurosen toimiessa median syväkurkkuna (aiheesta täällä).

Askelta lähempänä akateemista maailmaa oltiin, kun students of colourin edustaja Faith Mkwesha kiusaantui Åbo Akademin ankkalammessa siitä, ettei siellä puhuteltu ihmisiä oikeilla pronomineilla (aiheesta täällä, täällä ja täällä). Neekerinsuukot ja lakritsikääreet oli painostettu pois kulttuurisesta kuvastostamme jo aiemmin (aiheesta täällä).

Aivan äskettäin vaihto-opiskelijana Helsingin yliopistossa oleskeleva ”tummaihoinen Saksan kansalainen” julisti pahoittaneensa mielensä, kun suomalaiset opiskelijat esiintyivät fuksitapahtumassa Afrikan tähti -pelin rosvoina. Nainen valitti asiasta Instagram-tilillään, jossa hän esitti opiskelijoiden kuvia – tosin ilman heidän lupaansa – ja väittäen heidän pukeutuneen orjiksi sekä edustavan ”kolonialismia” ja ”rasismia”.

 

Kontekstualisointi unohdettiin taas

Naisen postaus johti nopeasti kahteen keskenään vastakkaiseen reaktioon. (1) Suomalaiset opiskelijat kiistivät ja torjuivat naisen väitteet täysin, kun taas (2) Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus taipui anteeksipyyntöihin, ja Helsingin yliopiston anonyyminä esiintyvä tiedotusyksikkö tuomitsi opiskelijoihin suuntautuvat ”rasistiset hyökkäykset” – jättäen tosin avoimeksi sen, kuka oli hyökännyt ja ketä vastaan.

Helsingin yliopisto asettui rasismista syyttelijän puolelle.

En puutu tässä siihen, että naisopiskelijan videollaan esittämät väitteet ja yksityiskohdat tapahtumien kulusta ja pelin luonteesta olivat suureksi osaksi virheellisiä. En puutu myöskään opiskelijoiden peräämään oikeusturvaan tai vaatimuksiin, joiden mukaan väärien tietojen ja luvatta julkaistujen kuvien esittäjä pitäisi saattaa oikeudelliseen vastuuseen.

Olen toki sitä mieltä, että uhriksi ajettiin syyttä suotta ne suomalaiset opiskelijat, joita nolattiin loukkaantujan oman huomionkipeyden vuoksi.

Kurjinta asiassa on, että HYY ja HY hyväksyivät väitteet ”rasismista” muitta mutkitta, kannustaen tosiasiapohjaisen käsittelyn sijasta valheellisen tiedon levittämiseen ja asioiden yksipuoliseen huuteluun sosiaalisessa mediassa.

Yksittäisen henkilön kokemus asetettiin jälleen totuuden edelle, ja kontekstualisointi unohdettiin täysin.

Tapaus muistuttaa myös kirjani Totuus kiihottaa sensurointiin johtanutta tapahtumakulkua, jossa sossumedian vihervasemmistolaiset kiilusilmät painostivat valtavirtamediaa ja ministeriötä irrallisilla väitteillään, ja ministeriö alkoi kiristää teokseni julkaissutta perussuomalaista ajatuspajaa rahoituksen perintävaatimuksilla.

Konteksti unohdettiin silloinkin täysin: etenkin se, että kirjani on huolellisesti argumentoitu ja viiteapparaatiltaan täysin dokumentoitu tutkimus eikä mikään poliittinen mielipidekirja, jollaisena se pyrittiin esittämään mediassa.

Jos joku väittää, että ydinvoimalat ovat maailman pahimpia hiilidioksidin päästäjiä, se ei tarkoita, että ne oikeasti olisivat sitä.

Jos joku väittää, että Afrikan tähti -peli on rasistinen, sekään ei merkitse, että asianlaita olisi niin.

Ja jos joku lausuu, että kirjani on ”naisvihamielinen”, sekään ei tarkoita, että väite pitäisi paikkaansa, vaan ainoastaan sitä, että jostakin henkilöstä tuntuu siltä tai että hänellä on motiivi vääristellä asiaa.

Afrikan tähti -tapauksen ja kirjani käsittely muistuttavat toisiaan myös siinä, että molemmissa tapauksissa asiaan liittymättömät taustaorganisaatiot keskittyivät maineen hallintaan ja damage controliin täysin piittaamatta siitä, että mihinkään anteeksipyytelyyn, pahoitteluun tai sensurointiin ei ole ollut aihetta.

HYY ja Helsingin yliopisto ilmeisesti oppivat Perussuomalaiselta puolueelta, että mediassa esitetty vääristely on hyväksyttävä faktana ja että siltä pohjalta on antauduttava pahoitteluihin sekä kääntämään selkä oman yhteisön jäsenille.

Ovet siis hitsattiin kiinni junassa, joka jatkoi kulkuaan rikoksen uhriksi joutuneiden suomalaisopiskelijoiden yli. Myös minut heitettiin bussin alle, mutta kapusin sieltä kulkuneuvon katolle samaan tapaan kuin Harrison Ford tunnetussa elokuvassa Indiana Jones: Kadonneen aarteen metsästäjät.

 

Syrjityt syyllistävät muita ja päättävät itse omasta roolistaan

Yhteistä kohujen narratiiveissa on sekin, että niitä pyrittiin ratkomaan sosiaalisessa mediassa. Nyt myös yliopisto antautui ottamaan kantaa tieteellisen argumentaation pääfoorumiksi muodostuneessa Twitterissä!

Kirjani repimiselle ominaiseen tapaan myös HYY alkoi pitää opiskelijoiden toimintaa virheenä. Virheeksi määritteleminen on vaarallista, sillä se vaatii, että jotakin toimintatapaa pidetään ehdottomasti oikeana. 

Ylioppilaskunta haluaa likvidoida ”virheet”.

Ymmärrettävää ”virheellisyyteen” vetoaminen on siksi, että jonkin asian tultua määriteltyä ”virheeksi”, on jatkossa helpompi harjoittaa suoraa sensuuria kaikkeen sellaiseen, joka vähänkin kolahtaa.

”Ongelmallisuuden” pitäminen torjuttavana ongelmana puolestaan on etevää siksi, että ongelmattomuutta tavoiteltaessa voidaan estää kaikenlainen kriittisyys ja sananvapaus, jolla voisikin olla merkitystä vain ongelmallisten asioiden käsittelemisessä.

Ylioppilaskunnan hallinto pitää lautapeliä suurena ongelmana.

Militantti-aktivistien syrjintä- ja rasismisyytökset ovat siitä vaarallisia, että niissä ihminen, joka kokee olevansa rasismin, naisvihan tai muun vääryyden kohde, määrittelee itse sen, mikä on syrjintää ja milloin sitä tapahtuu. Vastaavalla tavoin median sallittiin päättää (yhdessä kritisoimieni feministien kanssa) siitä, mikä on hyväksyttävää mediatutkimusta.

Tällaisissa tapauksissa etuoikeutetuiksi julistetuilla valkoisilla ihmisillä (”white priviledge”) tai miessukupuoleen kuuluvilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä tai olla hiljaa, sillä asian kieltäminen johtaa vain entistä raivokkaampiin syytöksiin.

Myöntäminen puolestaan olisi asian tunnustamista vastoin todellisuutta, siis poliittisen korrektiuden vuoksi harjoitettavaa valheellisuutta ja sietämistä vastoin todellisia asenteita: suvaitsevuutta.

Omien toimintatapojemme muokkaaminen on täysin väärä reaktio tällaisiin tapauksiin. Ulkomaalaisina Suomessa olevien pitäisi itse sietää tapojamme, käytäntöjämme ja kulttuuripiirteitämme sekä opiskella niiden taustoja eikä esittää vaatimuksia siitä, miten maassamme pitää elää. Sellainen saksalainen, joka tulee tänne opettamaan tapojemme olevan ”rasistisia”, on itse ihonväristään riippumatta uuskolonialisti.

Surkuhupaisaa Afrikan tähti -tapauksessa oli, että suuri osa yliopistoyhteisön opiskelijajäsenistä esitti HYY:lle vastalauseensa ylioppilaskunnan hallituksen anteeksianomisista. Mutta samat opiskelijat olivat itse valinneet HYY:n edustajistoon juuri ne vihervasemmistolaiset ja kokoomuslaiset opiskelijapoliitikot, jotka nyt asettuivat ulkomaalaisen opiskelijan puolelle suomalaisia opiskelijoita vastaan.

HYY:n kyyristely ei tietenkään edusta opiskelijoiden yleistä kantaa vaan ainoastaan julkitulon tehneen puheenjohtajan Jessika Isomeren henkilökohtaista mielipidettä.

Muut opiskelijat täyttivät marinoillaan sekä Jodelin että Ylilaudan niin, että palstat olivat revetä, mutta kukaan ei ollut valmis myöntämään, että HYY:n ja Helsingin yliopiston suomalaisia jäseniään kohtaan osoittama ylenkatse on seuraus yliopistolaitoksen pitkään jatkuneesta vihervasemmistolaisesta politisoimisesta.

Oli kieltämättä hauska havaita ja todistaa, että yliopisto sensuroi nyt Twitter-tililtään useiden vihervasemmistolaisten ja kokoomuslaisten hätähuutoja, joissa vedottiin sananvapauden ja suomalaisen kulttuuriperinteen puolesta. Järkyttyneille opiskelijoille yliopisto antautui tarjoamaan omaa kriisiapuaan, jolloin parodiahorisontin yli mentiin taas niin, että heilahti!

Yliopisto poistaa rationalistiset tilanteet.

Näyttöä rasismiväitteiden järjettömyydestä antoi eräs somalipakolainen, joka ei pidä Afrikan tähti -peliä millään tavalla rasistisena. Hänen mukaansa ”[s]e on mahtava peli, joka päinvastoin lisää ymmärrystä toisesta kulttuurista ja maanosasta.” Helsingin yliopiston virallisen hyvesignaloinnin mukaan peli on kuitenkin rasistinen.

Myöskään rasismista syyttelevä musta vaihto-opiskelija ei voinut perääntyä väitteistään kasvojensa menetyksen pelossa, sillä erehdyksensä tunnustaessaan hän olisi menettänyt uhripääomansa. Tapaus todistaa, että sosiaalisessa mediassa paljon seuratut henkilöt eivät välttämättä ole suosittuja, eikä laaja huomio ole merkki arvostuksesta vaan pelkästä yleisön uteliaisuudesta.

 

Hyödyllinen opetustilanne

Tapaus oli varmasti shokki fuksitapahtumaan osallistuneille uusille opiskelijoille, jotka joutuivat myrskynsilmään ilman omaa syytään. Kyseinen opetustilanne syöpyy heidän mieleensä iäksi, ja jatkossa he muistanevat olla esittämättä mitään ”rasistista” kulttuurien välisessä sodassa, jossa Afrikan tähti -peliä väitetään ”kulttuuriseksi omimiseksi”, tietysti sensuurilla uhaten.

Voidaankin kysyä, mitä tällöin on omittu? Kun Afrikan tähdessä roistot ovat valkoisia, toisin kuin Somalian rannikolla, niin onko tätä kautta kyseessä siis mustan kulttuurin omiminen?

Myös Jodel sensuroi.

Lautapelin valmistajat voisivat tasa-arvon nimissä kehittää Afrikan tähden rinnalle uuden kehitysapupakettipelin, jossa suvaitsevaiset etenevät pitkin Afrikkaa jakaen suomalaisten veronmaksajien miljardeja kylästä kylään.

Yliopistolaitoksessa puolestaan kannattaisi vähentää Suomen yliopistoihin hyväksyttävien ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden määrää, sillä he eivät näytä viihtyvän läpikotaisin rasistisissa yliopistoissamme, ja viihtyvyyttähän sekä valittaja että yliopisto näyttävät pitävän tärkeimpänä arvona.

Turvallisten tilojen politiikka on johtanut vääryyksistä valittajat ääntä eristäviin bunkkereihin, joissa he moraalihohdettaan säteillen sanovat takaavansa turvallisuutemme, mutta ottavat hinnaksi vapautemme.

Tahdon vain sanoa, että sellainen yliopisto, jossa erimielisiä tai väärinymmärrettyjä pitää tuomita (yliopiston sananvalinta), ei ole turvallinen vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.

Tätä vaaraa syventää ja realisoi Tampereen yliopiston palkkalistoilla rasismitutkijana esiintyvä Anna Rastas, joka epäili Afrikan tähti -kohun olevan tarkoituksellista, aivan niin kuin muutamat epäilivät kirjaani kohtaan esitetyn julkisen solvaamisen olleen Perussuomalaisten tarkoituksella järjestämä tempaus.

Tosiasiassa yritin vain julkaista tutkimukseni tulokset, ja voisikin sanoa, että molempien tapausten mediakäsittely on ollut alusta alkaen sekä opiskelijoita että kirjaani vastaan hyökänneiden omaa tarkoitushakuista kampanjointia.

Myös narratiivi on molemmissa tapauksissa sama: kansalaiset kapinoivat rasismisyytöksiä vastaan, mutta hallinto kyyristelee ja nöyristelee valittajien edessä mainehaittoja torjuen. Lopputuloksena seuraa pahoitteluja, anteeksipyytelyä ja ankaraa kuritusta, ja silmukka sananvapauden ympärillä kiristyy.

Yliopisto takaa turvallisuuden ja vie vapauden.

”Rasismin tutkijoina” esiintyvien länkytys, että rasismista keskustelu on ollut muka ”vähäistä suomalaisissa yliopistoissa”, että opiskelijat eivät ole tiedostaneet kulttuurimme rakenteellista rasismia ja että meidän pitäisi ottaa opiksi Black Lives Matter -kampanjoista säikkyen niiden syyllistävää puhetta, muodostaa sinänsä uhan tieteen vapautta vastaan, sillä se vaatii ajattelua ohjautumaan tieteen ulkoisista poliittisista kampanjoista.

Toistuva vetoaminen rasismin ”rakenteellisuuteen” on vain tapa tunnustaa, että mitään todellista moitteen aihetta ei pystytä osoittamaan, ja siksi nojataan ontologisesti kestämättömiin sosiaalisiin konstruktioihin. Mutta onhan kliseetä käytettävä, jotta se kuluisi ja säilyttäisi elinvoimaisuutensa.

Uhrien ja syyllisten puuttuessa on hyvä pyytää anteeksi koko maailmalta.

Tasa-arvohorisontalistit taistelevat itseään vastaan

Myöskään naisten kohtelu ei näytä koskaan olevan riittävän kosher, vaikka miehet nuolisivat feministien edessä lattiaa. Tieteen medioitumisen merkiksi Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla jutun, jossa kolme viestinnän opiskelijaa ”avoimina” kertoivat yliopistolla ”rehottavasta naisvihasta”.

Kiusaamisesta valiteltaessa ei taaskaan kysytä, millaista kiusaamista, panettelua, henkistä ahdistelua ja syyttelyä on se median ja yliopistofeministien yhteinen nalkutus, jolla toimittajat ja yliopistoväki pyrkivät lavastamaan itselleen epämieluisista ajattelijoista yhteiskunnallisesti epäkelpoja, poissuljettavia ja ulkopuolisia yksilöitä.

Saunominen loukkaa tunteita.

Olen viime aikoina hakenut yliopistoista useita tehtäviä, mutta kaikki hakemukseni on joko hylätty tai jätetty ylenkatseellisesti käsittelemättä, vastauksena vain, että hakemusta ei voida huomioida, koska ”poliittiset näkemyksesi tunnetaan”. Tällaisesta syrjinnästä ei olla huolissaan, sillä se ei majaile ”piilorakenteissa” vaan on suoraa ja tuntuvaa.

Erään hämmästelyn aiheen muodostaa poliittisten tendenssitutkijoiden väite rodullistamisesta. Sanonta viittaa keinotekoiseen tekemiseen, ikään kuin ihmisten ominaisuudet eivät olisikaan pysyviä vaan kuviteltuja tai muuttuvia, ja onkin kysyttävä, miten tuo rodullistaminen oikeastaan tapahtuu. Voisiko siitä hakea viranomaiselta vahvistuksen, kuten sukupuolen vaihtamisesta tai korjaamisesta?

Syrjimättömyyden kultti muodostaa ristiriitaisen ideologian, sillä sen mukaan tasa-arvoa pidetään päämääränä, vaikka tosiasiassa myös yliopistojen tehtävänä on sosiaalisten arvojärjestysten luominen ja arvohierarkioiden osoittaminen. Myös etiikan tehtävä on erottaa hyvä huonosta.

Sen sijaan tasa-arvohorisontalistit pyrkivät oman aikuistumisensa sijasta muuttamaan ympäröivän maailman poistamalla hierarkiat, kilpailutekijät, prosessit ja maskuliinisuuden sekä saattamaan kaiken vastaamaan omaa matalamielistä tasoaan.

Valtamedia laati suomalaisten penseät vastalauseet huomattuaan Afrikan tähti -kohulle myös vastauutisen, jossa suomalaiset leimattiin suoraan natseiksi, joten kaksoispuhe on muodostunut parodiauniversumin puhkaisevaksi, ja joudun myös itse laatimaan aiheesta vihapuhetta jynssäämään tarkoitetun kannanoton:

Koettu kohu osoittaa, että yliopistolaitoksemme ei ole vieläkään täysin antikolonialistinen. Antirasistinen taistelu on lopetettu lähes täysin, ja saan päivästä toiseen kuulla uuskolonialistista puhetta, jolla kielletään suomalaisten oma osuus siirtomaaimperialismiin.

Demokratia ja liberalismi keksittiin kolonialistisissa länsimaissa, joten olemme osallisina Euroopan rasistisessa historiassa. On syytä muistaa, että koko yhteiskuntamme on rakennettu rasismin perustalle.

Rakenteellista syrjintää on vielä paljon jäljellä, ja juuri tämä on sitä, mitä jatkuva kamppailu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta kaipaa. Yliopistolle pitäisi asettaa antirasistinen komissio, joka kitkee viimeisimmätkin epätasa-arvon pilkahdukset, kuulustelee opiskelijat ja työntekijät sekä poistaa epäilyttävät viestit, likvidoi väärämieliset ihmiset ja eliminoi rakenteellisen rasismin etnonationalististen piilorakenteiden lopulliseksi murskaamiseksi.

Yliopistolla asia taidettiin ottaa todesta, sillä hallinto postasi Twitteriin, että yliopisto sisällyttää antirasistiseen teemavuoteensa myös henkilöstölle suunnattua ripitystä:

Antirasistinen autodafee.

Yliopisto siis muokkaa henkilöstöään olemaan ”antirasistisia” ja sopeuttaa suomalaisia internatsistisiin ihanteisiin. Tosiasiassa yliopiston tehtävä olisi opettaa ulkomaalaisille suomalaisia perinteitä, käytäntöjä ja kulttuuria sekä kehittää tänne tulleiden kykyä sietää kognitiivista moniselitteisyyttä ilman, että joudumme ottamaan vastaan syytöksiä ”syrjinnästä”. He kaikki pystyvät kyllä siihen, mikäli ovat niin älykkäitä, että ovat yliopistoihin tiensä löytäneet. 

Kun yliopisto opettaa opettajilleen tasa-arvopolitiikkaa prosessina eli lusikalla annostellen, sivuutetaan se älyllinen kysymys, mitä tasa-arvo, yhdenvertaisuus, syrjintä ja muu kähinä ovat ja merkitsevät. 

Suurin osa yliopiston henkilökunnasta tuskin on niin tyhmää, ettei näkisi asioiden naurettavuuden läpi. Mutta kyseinen kriittinen oppositio ei uskalla enemmistöroolistaan huolimatta avata suutaan, koska pelkää työpaikkojensa puolesta. Tapaus osoittaa, että suomalaiset eivät ole enää herroja omassa maassaan, eikä mihinkään voi suhtautua kriittisesti päätymättä woke-aktivistisen tarkastuslautakunnan känselöimäksi.

---

Päivitys 31.10.2021: Lokakuun hyväksi lopuksi täytyy tehdä tunnustus ja pyytää anteeksi. Menin ilmeisesti taitavan parodiantekijän Keijo Kaarisateen lankaan, aivan kuten aiheesta mediakirjoittelun aloittanut Iltalehden toimittaja Sami Koski. Mutta syy ei ole minun, sillä erehdyin luottamaan Kosken Iltalehdessä ilmaisemaan informaatioon, ja onhan hän Julkisen sanan neuvoston jäsen!

Oudoksuin hetken, miksi missään mediassa ei ole esitetty ”rasismista” valittaneen ”saksalaisen tummaihoisen vaihto-opiskelijan” henkilöllisyyttä, eikä kukaan ole tavannut häntä yliopistolla. 

Opiskelija ei ollut myöskään paikalla häntä järkyttäneessä opiskelijatapahtumassa, ja hän vain ”sai kuulla” niistä myöhemmin. Myös hänen Instagramiin rakentelemansa profiili ja muu taiteellinen työ katosivat kuin tuhka tuuleen.

Sami Koskella on paljon oppimista toimittajana, eikä haastattelemisen FaceTime-puhelussa pitäisi riittää fatwantarkistuksen läpäisemiseen.

Myös Keijo Kaarisade voisi oppia pitämään identiteetistään tarkempaa huolta, sillä hän tuli paljastaneeksi itsensä esittämällä Twitterissään suuren määrän aihetta käsitteleviä postauksia. Kyseessä lienee trollauksen historian rajuin keijotus, ja yliopisto puolestaan antautui valehtelemaan ”opiskelijan” olemassaolosta pelastaakseen kasvonsa.

Naurettavaa asiassa on tapa, jolla satriirin ja parodian suvereeni mestari onnistui nöyryyttämään valtamedian ohella myös lähdekritiikistään tarkkaa yliopistolaitosta ja sen älykästä varadekaania matemaatikko Samuli Siltasta, jolta trollipeikko sai puristettua valittelun, että suomalaisen yliopiston johtoon kuuluu ”pääosin valkoista porukkaa”.

Yliopiston antirasistiset koulutusleirit on joka tapauksessa keskeytetty, ja muussa kyykytyksessä on tilapäinen huoltokatko. Kun seuraavan kerran kuulette yliopistolla väärän pronominin, älkää luottako kriisiapuun vaan soittakaa 112. Kiitos huomiosta.

Aiheesta aiemmin:

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla seipäillä 

Keppimiehen kauppaketju sensuroi moraalipaniikissa tähtipojat 

Symbolisia kieltoja

Miksi Suomen yliopistot eivät pärjää koripallossa?

Suomi on hiihtomaana enää keskitasoa. Suomi on keskitasoa myös kestävyysjuoksumaana. Nyt Suomen Akatemian selvitys raportoi, että Suomi on keskitasoa tiedemaanakin!

Mikään arvokas, pyhä ja kallis ei näytä enää olevan voimassa. Ehkä myös suomalaisen koulujärjestelmän erinomaisuutta alleviivaava Pisan kalteva torni pian kaatuu.

Viime viikolla brittiläinen selvitys pudotti Helsingin yliopiston sadan parhaan mainelistalta, minkä tulkittiin tuottavan huolia Suomelle.

Mutta arvatkaa mitä: minä en ole tästä lainkaan huolissani. Ensinnäkään siksi, että omasta mielestäni viisaus ei yleensäkään asu missään keskivertosivistystä arvioivissa ranking-listoissa, joiden laatiminen on pitkälti ideologista puuhaa. Filosofian ja tieteen ydin on yksilö, ei kollektiivi. Ja toiseksi siksi, että tiedän suomalaisen yliopistolaitoksen toimivan myös kokonaisuutena erittäin hyvin.

Harvardit ja Cambridget nousevat listojen kärkeen vain siksi, että ne ostavat miljardiluokan budjeteillaan nobelisteja palkkalistoilleen. Kärki on terävä mutta pohja sangen lappea ja likilaskuinen opiskelijoiden pelatessa koripalloa pihalla.

Suomessa professorin ja opiskelijan välillä ei ole sellaista älyllistä välimatkaa kuin autoritaarisissa lukukausimaksullisissa yliopistoissa. Suomessa opiskelija voi olla opettajaansa terävämpi, ja usein onkin. Heistä myös aikanaan tulee toivoakseni omia opettajiaan parempia.

On syytä muistaa, että Kööpenhaminan ja Helsingin yliopistot olivat ainakin viime vuoteen asti maailman ainoat lukukausimaksuttomat yliopistot, jotka mahtuivat sadan parhaan joukkoon. Suomen yliopistolaitos palvelee hyvin kansakuntamme yleissivistystä, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain hierarkkinen ja autoritaarinen yliopistolaitos, josta öljymaiden prinssit ostavat viisautta käteisellä.

Lukukausimaksut voisi kylläkin määrätä ulkomailta Suomeen tuleville opiskelijoille, sillä opiskelijoiden vaihtosuhde on nyt vinksallaan. Maassamme on noin kaksi kertaa niin paljon ulkomaalaisia opiskelijoita kuin Suomesta on ulkomailla. Myös monet eurooppalaiset yliopistot perivät jonkinlaisen lukukausimaksun ulkomaalaisilta, joko perusopinnoista, jatko-opinnoista tai molemmista.

Niitä pitäisi harkita Suomeenkin, sillä nyt ulkomaalaiset käyttävät verraten tasokasta ja valtaosin verovaroilla ylläpidettyä yliopisto- ja korkeakoululaitostamme hyväkseen.

Suomen yliopistot eivät pärjää koripallossa, sillä maassamme on älyllisesti motivoitunut opiskelijakunta, joka valitaan oppilaitoksiin kykyjensä mukaan. Yliopistojemme suurin uhkaaja ei ole jokin brittiaristokraattien ylläpitämä mainelista vaan yliopistojen yksityistäminen. Voitte paheksua röyhkeyttäni, mutta en usko arvostelukykyni pettävän, kun väitän, että liikkeenjohdon strategiat ja päällysmiehet eivät yliopistojen hallituksiin kuulu.

Minusta on perin vääristynyttä, että suuryritysten johtajat ja pataporvarit istuvat, paitsi pörssiyhtiöiden johtokunnissa, nyt myös yliopistojen hallituksissa, aivan kuten Jorma Ollila Helsingin yliopiston hallituksessa, Björn Wahlroos Svenska handelshögskolanin hallituksen puheenjohtajana ja Matti Alahuhta Aalto-yliopiston korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtajana. Kyllä tieteenharjoittajien pitäisi päättää yliopistojen asioista ihan itse. Muuten vapaata tiedettä ja tutkimusta ei käytännössä ole.

Kostoa odotan.

Eduskunta internatsismia torjumaan

Valiokuntatyöskentely on eduskunnan toiminnan kannalta keskeisimpiä, sillä päätökset valmistellaan valiokunnissa, joita ilman käsittelyt eivät etene. Niinpä eduskunta valitsi valiokuntiensa puheenjohtajat jo eilen. Jako näyttää varsin hyvältä, sillä perussuomalaiset saivat johtaakseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimmät paikat eli ulkoasiainvaliokunnan, puolustusvaliokunnan ja hallintovaliokunnan.

Ulkoasianvaliokunnassa käsitellään merkittävät valtiosopimukset sekä yleistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa, kehitysyhteistyötä, kansainvälisiä järjestöjä ja suomalaisten rauhanturvajoukkojen asettamista koskevia asioita samoin kuin Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat.

Näin on toivoa, että yksipuolisesti pois annettavia kehitysapuja päästään vähentämään, valmisteille saadaan lakialoitteita, jotka estävät esimerkiksi venäläisten kiinteistöjenostot Suomesta (Venäjällähän vastaava laki tuli voimaan tämän vuoden alusta) ja että EU:n laajeneminen Turkkiin sekä maamme sitominen Euroopan unionin yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan eivät edisty ainakaan Suomen toimesta. Itsenäisen päätösvallan turvaaminen liittyy myös puolustusvaliokunnan toimintaan, jolla voidaan torjua maamme vedättäminen Naton mukanaan tuomiin ongelmiin.

Hallintovaliokunnassa puolestaan käsitellään muun muassa ulkomaalaisasioita, joten puheenjohtajuus sopii perussuomalaisille kuin nakki silmään. Olisi hyvä, jos puheenjohtajuuden kautta käsiteltäväksi voitaisiin ottaa aloitteita, joilla ulkomaalaislaki avattaisiin niin, että humanitaarista ja työperäistä maahanmuuttoa päästäisiin konkreettisesti vähentämään maamme sosiaali- ja työpoliittisten etujen pelastamiseksi.

Olisin toivonut, että perussuomalaiset olisivat saaneet ainakin varapuheenjohtajuudet myös eduskunnan ideologisimmista valiokunnista eli sivistysvaliokunnasta (pj. kokoomus, vpj. keskusta) ja tulevaisuusvaliokunnasta (pj. Sdp, vpj. vihreät).

Tällä tavoin esimerkiksi tiedepolitiikkaan olisi voitu puuttua rakentavalla tavalla. Nykyisinhän poliitikot puuttuvat tieteeseen ja yliopistopolitiikkaan tavalla, joka on sekä tieteen että yhteiskunnan kokonaisedun kannalta mahdollisimman kielteinen. Vihervasemmiston hallitsemassa yliopistolaitoksessa resursseja ja fasiliteetteja jaellaan avokätisesti ulkomaalaisille suomalaisten opiskelijoiden, tutkijoiden ja tieteenharjoittajien etujen vastaisesti. Muutamat yliopistot ovat kehdanneet asettaa jopa tavoitteekseen sen, että ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä nostetaan 15 prosenttiin.

Tämä on häikäilemätön vääryys maassa, jossa suomalaiset opiskelijat jäävät tämän sairaan politiikan vuoksi vaille opiskelupaikkoja, vaikka heidät pakotetaankin maksamaan koulutusjärjestelmämme ylläpito veroina. Myös opiskelijoiden vaihtosuhteet ovat vääristyneet, sillä maassamme opiskelee huomattavasti enemmän ulkomaalaisia kuin Suomesta on vaihdossa ulkomailla. Olen itse esittänyt poliittisessa ohjelmassani, että vaihtosuhde pitäisi tasapainottaa ja että yliopistovirkoihin pitäisi nimittää ensisijaisesti Suomen kansalaisia ulkomaalaisten sijasta, mikäli pätevyys- ja kelpoisuusehdot täyttävä suomalainen vain on tarjolla.

Ulkomaalaisten nimittämistä yliopistovirkoihin ei voida perustella millään ”tieteen edulla”, sillä suurin osa ulkomaalaisista on pelkkiä tutkijakoulutettavia eikä asiantuntijoita. Niinpä tutkijanvirkojen täyttäminen ulkomaalaisilla on väärin tilanteessa, jossa asiantuntemusta löytyy runsain mitoin omasta maastamme.

Esimerkiksi filosofiassa tutkijanpaikkojen täyttäminen ulkomaalaisilla on merkinnyt suomenkielisen filosofian kuolemaa filosofian laitoksilla, kun opetus- ja toimintakieleksi on täytynyt vaihtaa heidän takiaan englanti. Sitä kautta suomenkielinen filosofia ja kotimainen kulttuurikritiikki on uhrattu kansainvälisyyden alttarille, jossa suomalaisille tärkeistä asioista ei juuri puhuta. Myös empiirisillä tieteenaloilla, kuten biologiassa, erittäin suuri osa tohtorikoulutetuista ja -koulutettavista joutuu olemaan työttöminä, kun resurssit myönnetään ulkomaalaisille.

Mielestäni olisi parempi ohjata kyseinen ulkomaalaisporukka ajoissa etsiytymään omaan maahansa, sillä koulutuksen saatuaan he kuitenkin kävelevät ulos Suomesta, mikä merkitsee asiantuntemuksen valumista ulkomaille ja kansallisen kilpailuedun menettämistä. Maahan jäädessään he vievät suomalaisten työpaikkoja.

Kulttuuri- ja sivistysinstituutioidemme riistäminen pitäisi pysäyttää aivan niin kuin Euroopan maiden lainottaminen suomalaisten ihmisten piikkiin. On röyhkeää, että esimerkiksi Portugalissa ja Espanjassa suomalaisia moititaan ankarasti siitä, että suomalaiset eivät halua samaan hirteen heidän velkavaikeuksiensa kanssa. Etelä-Euroopan mailla on omat syynsä velkaantumiseen, eikä karvakäsillä pitäisi olla mitään erityisoikeuksia eikä ohituskaistoja muita parempien taloudellisten avustusten saamiseen.

Mikäli kokoomuksen johtama tulevaisuusvaliokunta haluaa asiasta sen tyyppisen kokonaisselvityksen, jonka Jyrki Katainen valiokuntaa johtaessaan tilasi aikoinaan Pekka Himaselta, ilmoitan, että paremman saa täältä, ja kontribuutioita muissakin asioissa annetaan.

Ulkomaalaisten lukukausimaksuista

Yliopistoyhteisössä ja politiikassa on kiistelty tavan takaa ulkomaalaisten oikeudesta ilmaiseen opiskeluun Suomen yliopistoissa. Lisäksi on paheksuttu ulkomaalaisten nimittämistä suomalaisiin yliopistovirkoihin suomalaisten ohi. Myös sosiaali- ja terveysministeri Leena Hyssälä otti jokin aika sitten kannan, jonka mukaan ”Suomessa on liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita”.

Tällä hetkellä Suomessa opiskelee 12 500 ulkomaalaista, kun ulkomailla puolestaan opiskelee vain noin 4 000 suomalaista. Vaihto-opiskelua ei voida eikä ole syytä kokonaan kieltää, sillä vuorovaikutus liittyy tieteen olemukseen. Luvut ovat kuitenkin Suomelle erittäin epäedulliset.

Olen jo aiemmin ottanut kannan, jonka mukaan yliopistovirkoihin ei pitäisi houkutella ulkomaalaisia, mikäli päteviä suomalaisia on tarjolla. Pohjoismaiset väittelykriteerit ovat maailman huippua, joten pätevistä hakijoista ei ole ollut eikä ole näköpiirissäkään mitään pulaa. Niinpä virat pitäisi julistaa yleensä vain kansalliseen hakuun. Tämä on osa kansallista kulttuuripoliittista strategiaa, jolla vahvistetaan muun muassa suomen kielen asemaa.

Lisäksi kannatan lukukausimaksujen säätämistä ulkomaalaisille opiskelijoille. Ei ole oikein, että ulkomaalaiset voivat hyötyä Suomen korkeatasoisesta koulutusjärjestelmästä osallistumatta mitenkään sen ylläpitokuluihin. Ilmaisen opiskelun pitää kuulua vain Suomen kansalaisille, jotka meritokraattisesti ansaitsevat sen veronmaksajina. Poikkeuksen voi muodostaa yliopistojen vastavuoroinen opiskelijavaihto, mutta tällöin tulijoita pitäisi olla täsmälleen sama määrä kuin vaihtoon lähtijöitä.

Suomalaisopiskelijoiden on turha valitella ulkomaalaisten opiskelun maksullistamista. Sitä surressaan suomalaiset ampuisivat itseään jalkaan. Opintotuki on nyt niin riittämätön kuin on muun muassa siksi, että suomalaisia resursseja valuu koko ajan ulkomaalaisten hyväksi. Jos ulkomaalaisille säädettäisiin lukukausimaksu, jäisi enemmän liikkumavaraa suomalaisnuorten oman opintotuen korottamiseen.

Ulkomaalaisten ilmainen opiskelu ei ole myöskään kansainvälisesti vertaillen kohtuullista. Monissa suurissa huippuyliopistoissa yhden lukukauden opiskelu maksaa enemmän kuin Cadillacin kromaukset. Lukukausimaksut olisivat paikallaan jo siksi, että ne ohjaisivat ulkomaalaisia harkitsemaan paremmin opintojaan Suomessa, opettaisivat arvostamaan maamme korkeatasoista koulutusjärjestelmää ja estäisivät suoranaisen hyväksikäytön. Voisivatpa lukukausimaksut johdattaa arvostamaan paremmin myös suomalaisia yliopistoja ja niissä suoritettuja tutkintoja.

Vihollisesta

Ihmiskunnan historian kannalta on kiintoisaa, että niin sanottu vihollinen maleksii aina jossain. Jos vihollinen ei ole kommunismi, jota vastustamaan muun muassa saksalainen nationalismi aikoinaan nousi, vihollisen saattaa muodostaa esimerkiksi kapitalismi. Vaikka kapitalismista päästäisiinkin tulevaisuudessa eroon, ongelman muodostaisivat globalisaatio ja siihen liittyvä internationalismi. Samalla kun ihmiskunta katsoo purjehtineensa monikulttuurisuuden rauhaisaan satamaan, viholliseksi paljastuu islam ja siihen liittyvä totalitarismi.

Vihollinen näyttää olevan aina jossain, myös Pohjolassa. Nyt, kun Yhdysvallat rakentaa tutka-asemiaan Puolaan, Venäjä puolestaan tekee hyökkäystä simuloivia lähestymislentoja Britannian Nato-tukikohtiin. Symboliikkaako? Tämän mukaan vieraan vallan kansalainen – vaikka läheinenkin – on aina potentiaalinen vihollinen.

Entä voitaisiinko epäluulojen ja pelkojen varaan rakentuvia viholliskuvia poistaa tai lieventää? Näin vähän aikaa sitten Helsingin kadulla nuorisoryhmän, jota kiiluvasilmäinen ohjaaja veti perässään Kauppatorilla. Englantia puhuva opas kuului olevan lähtöisin CIMO:sta.

CIMO eli Centre for International Mobility on kansainvälisen henkilövaihdon keskus, joka toimii opetusministeriön alaisuudessa. Se pitää tehtävänään ”kehittää Suomea avaramieliseksi ja monikulttuuriseksi sivistys- ja tietoyhteiskunnaksi”, ja sen toimintamuotona on muun muassa opiskelijavaihto. Organisaatio pitää perususkomuksenaan, että jos eri kansallisuuksia ja rotuja edustavat ihmiset tutustuvat toisiinsa rajojen yli, ihmiset alkavat tykätä toisistaan niin, että sodatkin voidaan jatkossa välttää.

Tämä on sellaista optimismia, johon en itse usko yhtään. Kyseinen sosiaalipsykologinen teoria läheisyyden ja henkilökohtaisen kanssakäymisen vaikutuksesta aggressiivisuuden vähenemiseen on osoitettu tunnetusti kuplaksi. Näyttöä on pikemminkin siitä, että kulttuurien sekoittaminen ja kontaktien runsaus lisäävät syitä aggressioihin. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, että maahanmuuttajavastaisuus on suurinta juuri niissä lähiöissä, joissa maahanmuuttajia on eniten ja jossa läheisyys ja kohtaaminen on yleisempää kuin muualla.

CIMO toimii samalla alalla kuin Rotary-järjestöt ja Lions Club järjestellessään nuorille vaihto-opiskelumahdollisuuksia rajojen yli. Mutta eivät nekään ole pystyneet poistamaan sotia maailmasta. Pahimmillaan voi käydä niin, että vuorovaikutuksen ja ”kansainvälisen liikehdinnän” (international mobility) kiihtyminen vieraannuttaa ihmisiä omista lähtökohdistaan ja kansallisista eduistaan niin, että päädytäänkin kansallisen edun ja kansojen välisen edun äärimmäiseen vastakohtaan. Tällaiset nuoret voivat aikuisiksi vartuttuaan syyllistyä jopa maanpetoksiin tai oman maan etua vahingoittavaan toimintaan pelkkien henkilökohtaisten motiiviensa tai tuttavuuksiensa vuoksi, jolloin myös rauhan ja harmonian tavoittelussa päädytään ojasta allikkoon.

Näyttöä hieman laajemmassa mittakaavassa antaa suomalaisten poliitikkojen EU-myönteisyys. Se, että monet suomalaiset ministerit toimivat virkatehtävissään Brysselin etua ajatellen eivätkä välitä suomalaisten ihmisten eduista yhtä paljon kuin niin sanotusta Suomi-kuvasta, kertoo politiikan legitimaatiokriisistä. Poliitikot ja kansa ovat ajautuneet monissa asioissa samalla tavalla erilleen kuin nuoriso on nyt jakautumassa toisaalta kansainvälisyyskasvatettuihin ja toisaalta niihin, joiden kulttuuriset juuret ovat ensisijassa Suomessa. Tästä jakautumisesta kärsii aikaa myöten myös niin sanottu kansallinen etu, kunnes muu maa huomataan jälleen mustikaksi.