30. maaliskuuta 2021

”Vihapuheesta” taas järjestönootti – Kirjani ”Totuus kiihottaa” jakelua jatkettava totuuden nimessä

MTV3:n Uutisaamussa haastateltiin Vihreistä eronnutta Jarkko Tonttia, jonka mielipiteet päätyivät lisäksi nettijuttuun ”Oikeustieteen tohtori suoltaa kritiikkiä vihapuheen vastaiselle paneelille”.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view
Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Asiallisen jutun olisi voinut tehdä yhtä hyvin tai paremminkin siitä, että filosofian ja valtiotieteiden tohtori suoltaa kritiikkiä vihapuheen vastaiselle paneelille. Tontissa oli kuitenkin sen verran vihreää väriä jäljellä, että uutiskynnys ylittyi, ja sensuurinvastainen tohtori päästettiin studioon.

Kirjoitin aiheesta jo kirjassani Totuus kiihottaa, jonka sivulla 365 kohteenani oli eräs vihreistä voimista kokoonpantu sananvapauden vastainen paneeli.

Jokapäiväistä on vihapuheen vastaisesta länkytyksestä tullut niin, että asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea kokonaan kirjani luku 16.5 ”Väite vihapuheesta: varmasti virheellinen”.

Mätämedia kuitenkin lavasti teoksestani sinänsä ”vihapuhetta” häikäilemättömän vääristelevillä väitteillään, joiden mukaan tieteellisesti kirjoitettu teokseni muka edustaa ”naisvihaa”. Tosiasiassa naisvihasyytöksillä ilmaistiin epäsuoraa tai peiteltyä vihaa kirjan kirjoittajan homoseksuaalisuutta vastaan.

Kyseessä oli median kosto: yritys peittää teokseni mediakriittinen sisältö vastauutisoinnilla ja eräiden tiedepoliittisten vastustajieni arvioilla.

Todellinen vihapuhe on ollut useimmiten perussuomalaisiin, maahanmuuton kriitikoihin, EU-jäsenyyden arvostelijoihin ja muihin isänmaanystäviin suunnattua vihaa. 


Kivapuhe uhkaa

Sanoin kirjassani, että vihapuheen käsite muodostaa ”kelluvan merkitsijän”, jonka sisältöä on mahdotonta määritellä tarkasti saati yksimielisesti. Nämä perusasiat myös toimittajien kannattaisi opiskella sieltä.

Kuvaruutuun tuotiin kuitenkin entinen Vihreiden edustaja, joka on nyt järkiinsä tulon kynnyksellä, vaikka asiallinen tieto olisi voitu saada jo kirjastani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Mukavaa joka tapauksessa, että entinen vihreäkin on tullut kanssani samoille linjoille.

Tiedonvälittämisen sijasta MTV3 pyrki muun valtamedian tavoin irvikuvallistamaan teokseni, kun taas ansiot ajattelun pilkahduksista halutaan kirjata Vihreiden entiselle maskotille.

Sanoin muun muassa näin (s. 111):

Yhdysvaltojen koripalloyliopistojen liigasta lähtöisin oleva vihapuheen käsite on oivallinen propagandan väline, sillä sitä ei voida määritellä univokaalisti eli yleispätevästi ja terävärajaisesti, mutta ei myöskään tyhjentävän ekvivokaalisti muiden käsitteiden avulla. Ne kun olisi jälleen määriteltävä ja niin edelleen.

Niinpä tämäkin termi on sopinut merkitysten vesittämiseen ja kausaaliyhteyksien vasemmistolaisperäiseen kumolleen kääntämiseen. Tarpeen mukaan joustavana käsitteenä se on sopinut myös syyttäjäviranomaisten muovailtavaksi heidän vetäessään käräjille kansallismielisiä ihmisiä, vaikka käsitettä ei löydy Suomen laista. Harmaan alueen terminä se on toiminut retorisena aseena, joka on levinnyt mediasta tuomioistuinten langettamiin tuomioihin.

Vihapuheen käsitteellä on asenneilmapiiriä pystytty pehmittämään niin, että Suomeenkin on kyetty luomaan isänmaallisuudesta, kansallismielisyydestä ja oman kulttuurin sekä väestön suojelemisesta rankaiseva poliittinen normatiivi. Kansallismielisiä vastaan vyörytetyn vihan muuntamisessa oikeuksien tuomioiksi ei ole tarvittu lopulta kuin tulitikun raapaisu, sillä kaasu on ollut jo keittiössä.

Kirjoitin myös (s. 191): ”Tästä seuraa, että vihapuhe on käsite, jota ei koskaan pidä viedä mihinkään lakiin.”

Laillistamista ennakoiden nykyisin kuitenkin rahoitetaan näennäistutkimuksia, joiden myötävaikutuksella pyritään näpertelemään vihapuhealgoritmeja automatisoidun sensuurin rakentamiseksi Internetiin. (Ks. kirjani lukua 15.9 ”Hullujen karnevaali automatisoituna sensuurina ja robottien paraatina”.)

Totesin sivulla 115: ”Keskustelua käydään väärästä asiasta silloin, kun pohditaan, miksi joku henkilö tai taho pitäisi tai ei pitäisi vaientaa. Keskeinen ongelma on, miksi edes käydään keskustelua kansalaisten hiljentämisestä ja millä oikeudella. Tämä virkavallan ja valtamedian vinksahdus paljastaa, kuinka sairaasti ja röyhkeästi sekä sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteiden vastaisesti ne asioita arvioivat, eikä sosiaalisen median omavaltaista sensuuria ja viranomaisten mielivaltaa nähdä ongelmina lainkaan.

 

”Vihatotuudet” vaarassa

Sen asemasta, että valheellinen valtamedia ja viranomaiset olisivat ottaneet kirjastani opikseen, he pyrkivät hautaamaan esittämäni analyysit mölyyn ”naisvastaisuudesta”.

Hulluinta kaikesta on, että Perussuomalaiset joutuivat sensuroimaan kirjani opetus- ja kulttuuriministeriön toimeenpaneman taloudellisen kiristyksen vuoksi.

Tämä ”putkassa kukaan ei kuule huutoasi” -politiikka osoittaa, että filosofia kohdellaan Suomessa huonommin kuin toimittajia ja toisinajattelijoita Venäjällä.

Nyt kun 25 kansalaisjärjestöä ovat jälleen kokoontuneet junttaamaan omaa brezhneviläistä läksytystään kansalaisten erään perusoikeuden, eli sananvapauden ja siihen liittyvän ilmaisunvapauden nujertamiseksi, on kirjani sisällöllä entistäkin suurempi arvo. 

Perussuomalainen puolue olisi voinut tehdä kirjastani aseen sananvapauden puolustamiseen ja sensuurin vastustamiseen, mutta sen sijasta puolue päätti keskeyttää kirjani jakelun.

Perussuomalaisten puoluejäsenten tulisi vaatia kirjani jakelun jatkamista ajatuspaja Suomen Perustasta. Se olisi puolueen edun, yleisen edun, kansalaisten tiedonsaantioikeuden ja yhteiskunnallisen totuudellisuuden mukaista.


Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?

28. maaliskuuta 2021

Koronarajoitukset: mitä fasismia!

Olisi mukava tietää, kuinka hurjan huutamisen tietyt tahot aloittaisivat, jos Perussuomalainen puolue olisi hallituksessa päättämässä niin sanotuista koronarajoituksista.

Olen aivan varma, että puoluetta syytettäisiin fasismista, ihmisoikeuksien polkemisesta ja miksipä ei myös yksityisyyden suojan, omaisuudensuojan ja muiden perusoikeuksien rikkomisesta.

Rasismistakin varmaan syytettäisiin, kun Perussuomalaiset vaatisivat ulkomaan rajaliikennettä soukemmalle kotimaisen liikkumisen sijaan. Sen sijaan nykyhallitus on pitänyt muun muassa Viron ja Ruotsin rajaa auki, vaikka Viro oli hetki sitten maailman pahimpia koronapesäkkeitä. Nyt ongelma on levinnyt myös Helsinkiin ja Turkuun.

Mikä kaikki sitten olisi fasismia, jos Perussuomalaiset olisivat hallituksessa?

Fasismia olisi treffailukielto. Ette saa deittailla muita kuin vakiintuneita seurustelukumppaneita, paitsi ulkoilmassa (puskissa!). Rikkoo pahoin ihmisoikeuksia. Mikä sitä paitsi on ”vakiintunut” suhde?

Fasismia olisi ravintoloiden sulkeminen ja firmojen liiketoimintaedellytysten rajoittaminen. Erikoisliikkeitä ja pieniä kivijalkakauppoja ajetaan sillä tavoin konkurssiin. Vastaa siis täysin holokaustin aikaisia toimia ja ikkunoiden kivittämisiä. Fasismia!

Ette saa kokoontua koteihinkaan, vaan niitä koskee kontrolli: viranomainen tunkeutuu ihmisten Lebensweltiin. Fasismia!

Laumasuojan käsite vasta fasismia edustaakin. Se eläimellistää ihmiset ja kohtelee ihmisiä massoina ja joukkoina. Laumasuojan käsite on totalitaarisen hallinnon kieltä, ainakin Frankfurtin koulukunnan filosofina tunnetun Herbert Marcusen mukaan. Laumasuojan käsite esineellistää ihmiset, ja siksi sen tavoittelu ilmentää vulgaarinaturalistista ihmisvihaa.

Kouluja ja yliopistoja suljetaan Perussuomalaisten harjoittaman sivistysvihan merkiksi, ei siksi, että vasemmistolainen sosiaali- ja terveysministeri sitä nyt vaatii.

Jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan, mikä takaa, ettei niitä toimeenpanna vaalien aikana? Perussuomalaisethan siinä haluavat lopettaa demokratian ja oikeusvaltion!

Kättelykiellot (cordon saintaire) ovat toiseuden kammoa ja vierauden torjumista sekä jakavat ihmiset meihin ja muihin.

Käsien peseminen on vertauskuvallinen natsirituaali, jolla yritetään puhdistautua oman ylemmyydentunnon tuottamasta Angstista ja muukalaisuudenpelosta.

Hygienian korostaminen osoittaa hallituksen halua (tiedätte mihin) -hygieniaan.

Poliisi tekee katuratsioita ja tarkkailee sekä valvoo liikkumista avaten tietä keskitysleireille...

Kokoontumisrajoitukset, maskipakot, sakot, matkapuhelinvalvonta ja niin edelleen.

”Terveisin Sanna, Krista ja Maria.”

Kun alla ovat nämä nimet, Facebook- ja Twitter-kansa jakelee peukkuja ja sydämen symboleja. Ymmärtämys on ylimmillään. Ihmisoikeustalebanit mykistyvät ja pysyvät vaiti.

Mikäli allekirjoittajina olisivat vaikkapa Jussi, Riikka ja Ville, vastaus olisi: ”Mitä fasismia!”

Minulla itselläni olisi halpa ja hyvä muotoilu koronarajoituksille: Harjoita vain sellaista kanssakäymistä, joka on aivan välttämätöntä!

Ei noilla hallituksen rajoituksillakaan ole kaikkine lievennyksineen ja loivennuksineenkaan muuta sisältöä kuin tähdentää järjellisen käyttäytymisen tarpeellisuutta. Vihervasemmiston kannattajat, anarkistit ja muu rymyjengi tarvitsevat aina kuitenkin pakon oman tahtonsa tueksi, sillä pakotettuna asia on vasemmistolaisempi kuin sama asia kansalaisten oman harkinnan mukaan tehtynä.

Terveystäti Sanna Marin on saanut force major -tilanteen vuoksi anteeksi aivan kaiken.

Nykyisin istuva punaviherhallitus pääsee koronan varjolla kuin koira veräjästä myös siitä, että hallitus ei ole pystynyt täyttämään hallitusohjelmaan kirjaamiaan talous- ja työllisyystavoitteita. Korona kun kelpuutetaan tekosyyksi kaikkeen, erityisesti valtionvelan räjähtämiseen. EU:n kautta meille kiertyvien omien varojemme rippeet hallitus aikoo pumpata hyötysuhteeltaan negatiiviseen ilmastonsuojeluun eikä mihinkään oikeasti tarpeelliseen.

Koronakriisistä johtuvia juoksevia asioita ja välttämättömiä toimia olisi hoitanut paremmin virkamiehistä kokoonpantu toimitusministeriö. Juuri asiantuntijoista kokoonpantua hallitusta tämä maa tarvitseekin taloudellisten tuhojen jälkeen.

Voi olla, että istuvan hallituksen taival päättyy vaikeuteen saada EU:n elpymispaketti läpi eduskunnassa. EU:n neuvoston hyväksymä 1 824,3 miljardin euron (rahoituskehys 1074,3 mrd + elpymisväline 750 mrd) määräraha on vahvistettava kaikissa jäsenmaissa, sillä kyse on valtioiden omien varojen käytöstä.

Jos perustuslakivaliokunta katsoo, että päätös merkitsee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, päätös on perustuslain mukaan hyväksyttävä täysistunnossa vähintään 2/3 kannatuksella.

Mikäli perustuslakivaliokunta linjaa, että läpimenoon vaaditaan määräenemmistö kansanedustajista, ei hallitus saa sitä kokoon ilman Kokoomuksen tukea. Perussuomalaiset eivät paketin vahvistamista tue. 

Minä itse en pakettia hyväksyisi, sillä sen hyödystä Suomen kansantaloudelle ei ole osoitettu olevan mitään tieteellistä näyttöä, eikä asiasta ole tältä kannalta edes keskusteltu.

Kokoomuksessa valinta koskee viime kädessä sitä, haluaako se seuraavaan hallitukseen SDP:n vai Perussuomalaisten kanssa. Pikapuoliin saatetaan siis päättää seuraavan hallituksen kokoonpanosta. Niin tapahtuu vähintäänkin kulisseissa, sillä ilman vastalahjaa ei kauppiaan järjellä toimiva Kokoomus demarivetoisen hallituksen tueksi lähde.

21. maaliskuuta 2021

Vihreät saavat meret kiehumaan

Kreikan kielen sanapari ”u topos” tarkoittaa suoraan käännettynä ’ei paikkaa’, siis eräänlaista paikatonta tilaa. Näin on muodostunut sana ”utopia”. 

Utopioiden kukoistuskautta oli uusi aika, jolloin utopiat siivittivät löytöretkiä ja pohjustivat tietä yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Käsite otettiin mielihyvin vastaan sosialistisessa ajattelussa, jossa havisivat paremman maailman haaveet.

Osa utopioista oli tilautopioita, joissa paratiisivaltio oli sijoitettu kaukaiselle horisontin takana olevalle onnen saarelle. Osa taas oli aikautopioita, joissa toiveiden yhteiskunta siinteli kaukaisessa tulevaisuudessa. Yhtä kaikki, niitä ei ollut olemassa, paitsi mielikuvituksessa.

Helsingin kaupunki on yhdistänyt sekä paikan että ajan utopiat laittamalla ne kellumaan edessään vellovalle merialueelle. Helsingin Sanomat valaisi asiaa niin, että kaupunki voisi rakennuttaa juuri päättyneen energiakilpailun pohjalta ”ikuisen kesän tekosaaria”, jotka ”mullistaisivat koko kaupungin lämmitysjärjestelmän”. Lehti kirjoitti eräästä palkitusta ideasta näin:

Suunnitelmassa Helsingin edustalle rakennetaan kymmenen lieriömäistä, halkaisijaltaan 225-metristä kuumalla merivedellä täytettyä lämpövarastoa. Nämä toimivat suurena kausivarastona lämmölle, jota tuotetaan pääasiallisesti merivesilämpöpumpuilla. Samalla syntyy ryhmä tekosaaria, joista osa katetaan, jolloin niillä voi viettää vapaa-aikaa. Saarella voisi viettää esimerkiksi rantaelämää läpi vuoden.

Tämä on kuin utopistisosialistien haaveista. – Mutta ei. Energiakilpailun takana on kaupungin vihreään energiapolitiikkaan nojaava vaatimus lopettaa kivihiilen polttaminen vuonna 2029.

Kahdeksan vuotta aikaa. – Ei tule onnistumaan. Kannattaa lukea myös jutun loppuun kertyneet epäilyt hankkeen realistisuudesta, samoin muualta saatavissa olevat arviot hankkeen epärealistisuudesta.

Painetta hankkeen epätoivoiseen toteuttamiseen lisää hallituksen aikomus käyttää Suomesta veroina kiskottuja sekä EU:n palauttelemia elpymisvaroja nimenomaan ilmastopanostuksiin – ei siis mihinkään sellaiseen, joihin talouselämä ja kansalaiset niitä tarvitsisivat.

Näistä koronavaroista myös Helsingin kaupunki kilpailee ja keksiskelee sen vuoksi sijoituskohteita rahoille, joiden alkuperä on tietenkin Suomessa, mahdollisesti turpeen hiljattain kaksinkertaistetussa verotuksessa.

Tilanne on kaupungille tukala paitsi taloudellisesti, myös teknisesti. Väistyvä pormestari Jan Vapaavuori (kok.) tuskailee ympäristöpoliittisten sitoumusten ja käytännöllisten realiteettien pakkoraossa: ”Kun puhumme vihreästä siirtymästä, ei Suomessa juuri ole isompaa kysymystä kuin pääkaupungin lämmitys”.

Tuo kysymys on suuri ja vaikea vain yhdestä syystä. Vihreiden vaatimuksesta Helsingin kaupunki on päättänyt luopua hiilivoimasta ja sulkee Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalat, joiden hyötysuhde on korkea ja jotka tuottavat yhteiskäyttövoimaloiden tapaan sekä sähköä että kaukolämpöä. Hiilen energia-arvot ovat korkeampia kuin hakkeen, joten myöskään voimaloiden muuntaminen haketta käyttäviksi ei kannattaisi.

Ympäristönsuojelun pitäisi olla yhteinen asia, joten hiilivoimaloita pitäisi sulkea Puolassa, Romaniassa ja Unkarissa, joiden voimalat tuottavat kolminkertaiset päästöt Suomen voimaloihin verrattuina. Suomi on pimeä ja kylmä maa, joten täkäläisten hiilivoimaloiden tulisi olla viimeisten suljettavien joukossa.

Nähdäkseni tämän ehdotuksen olisi pitänyt olla korkeimmalla palkintopallilla, kun kaupunki laakeroi tulevaisuuden visioita. Sen toteuttaminen ei olisi myöskään maksanut mitään.

Sen sijaan energiakilpailun kautta Helsingin kaupunki roiski jälleen rahaa kansainvälisille innovaatiotoimistoille, jotka laittoivat miljoona euroa taskuihinsa. Samaan tapaan kaupunki on selvityttänyt useilla miljoonilla euroilla Helsingin ja Tallinnan välisen merenalaisen rautatien rakentamisedellytyksiä.

Nekin rahat olisi kannattanut käyttää esimerkiksi homekoulujen korjaamiseen tai kriittisen journalismin ja mediatutkimuksen rahoittamiseen.

Sen sijaan Helsingin Sanomat julkaisi kelluvista kuumavesikuplista täysin kritiikittömän, reflektoimattoman ja asiantuntija-arvioita sisältämättömän jutun, jossa vihreää utopiaa markkinoitiin ympäristöpoliittisena välttämättömyytenä.

Kritiikittömyydellään ja pelkällä kilpailutulosten raportoinnillaan Helsingin Sanomat koetti väittää, että utopiat ovat tiedettä, fantasiat faktoja ja visiot toteuttamiskelpoisia. Sellainen journalismi muistuttaa 1960-luvun Valituista Paloista, joiden sivuilla Sahara muunnettiin kasvitarhaksi ydinvoiman avulla viimeistään vuoteen 2000 mennessä.

Tuohon ajankohtaan tultaessa ihmiskunnalla oli jo paljon muuta pohdittavaa murheenaan. Niin on myös Helsingin kaupungilla vuonna 2029. Yksi on, mistä saadaan lämpöä kylmiin kaupunginosiin, kun hiilivoimalat on romutettu vihreiden toimesta.

Merilämpöpumppujen, tekoaltaiden ja uusien lämpöjohtojen rakentelu vasta maksaa, joten aiheesta ei kannattaisi edes keskustella. Energiantuotanto on alkutuotantoa, jonka pitäisi tuottaa vähintään itsensä ja mieluiten huomattavasti enemmän voidakseen muodostaa pohjan kaikelle muulle tuotannolle. Muuten kaikki kallistuu huikeasti kulutusketjun loppupäässä.

Energian pitää siis olla halpaa, ja sitä pitää tuottaa suurissa yksiköissä, jotta kilohinta suhteessa investointipääomiin laskee. Sen sijaan vihreät nostavat jatkuvasti tuotantohintoja ja korottavat kuluttajahintoja myös polttoaine- ja ympäristöveroilla, mikä vaikeuttaa työssäkäyntiä, kuljetuksia ja kaupan sekä teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Mutta en minä onnen saaria periaatteellisesti vastusta. Myös minä lukisin mielelläni Platonia ja ajattelisin Atlantista tekopalmun alla varpaat vedessä. Vihreiden harjoittamalla politiikalla edessämme on kuitenkin huoneistolämpötilojen pudottaminen 14 asteeseen kotioloissa.

8. maaliskuuta 2021

Kuinka ’tasa-arvolla’ diskriminoidaan?

Kansainvälisen naisten päivän (8.3.) ja tasa-arvon päivän (19.3.) aikoihin on jälleen hyvä pohtia, kuinka vaarallista tasa-arvoargumentin käytöstä on tullut feminismin piirissä – etenkin mediassa, julkisessa hallinnossa ja yliopistoissa, joissa vihervasemmistolaisen manipulaation mankeli pyörii ylikierroksilla.

Oireellista on, että tasa-arvon päivää vietetään naiseutta korostaen Minna Cuntin kunniaksi, ikään kuin tasa-arvo ja arvon ilmiöt yleensäkin olisivat vain naisten reviiriä. Pian myös uutta ”kansalaisvaikuttamisen päivää” liputetaan Miina Sillanpään päivänä, aivan kuin naiset omistaisivat demokratian. Melkoinen miina on tuokin ollut.

Sukupuolten tasa-arvolla ratsastamisesta on tullut feministien omahyväistä eturyhmäpolitiikkaa, jolla porhalletaan ohituskaistoja pitkin naisten ”etujen” ja ”oikeuksien” loppumattomaksi edistämiseksi, kehittämiseksi ja lujittamiseksi.


Tasa-arvo ei ole oikeudenmukaisuutta

Muutama filosofinen huomautus tasa-arvosta on tarpeen. Tasa-arvo ei ole itseisarvo lainkaan vaan epäarvo. Jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan, sillä arvon käsite on perusrakenteeltaan hierarkkinen. Tasa-arvon vallitessa arvojen välille ei tunnusteta eroja, ja siten ajaudutaan helposti yksiarvoisuuteen, eli totalitarismiin

Sen sijaan etiikan ideana on erottaa hyvät asiat huonoista ja arvokkaat vähemmän arvokkaista. Tasa-arvo on siis perimmältään epäeettistä.

Niin on varsinkin silloin, kun tasa-arvoa luodaan etuoikeuttamalla tai ansioita kiistämällä. Etuoikeuttaminen on esimerkiksi yhdenvertaisuuslain tuella tapahtuvaa positiivista erityiskohtelua, joka on kaiken oikeudenmukaisuuden vastaista. Ansioiden kiistäminen taas on meritokraattisen moraaliperiaatteen kieltämistä. Sen mukaan ihmisillä on oikeus ansioidensa mukaisiin asioihin. 

Tasa-arvo ei siis ole oikeudenmukaisuutta. Yhtä vähän arvoarvostelemien tekeminen on syrjintää. Itse asiassa moraali edellyttää, että erotamme hyvät asiat huonoista ja asetamme ne arvojärjestykseen.

Oikeudenmukaista ei ole myöskään tasa-arvon asettaminen päämääräksi. Se jos mikä vaatii keinotekoista tasa-arvon tavoittelua, jota luodaan rakentelemalla ansioita vastaamattomia ohituskaistoja esimerkiksi maahanmuuttajille ja muille ”erityisryhminä” pidetyille. Myöskään mahdollisuuksien tasa-arvo, eli samalle lähtöviivalle asettaminen, ei ole oikeudenmukaista silloin kun sitä luodaan keinotekoisesti.

Sukupuolten keskinäistä oikeudenmukaisuutta ei ole mikään tasa-arvo sinänsä vaan se, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta. Suosiminen puolestaan on vääryyden ja katkeroitumisen syy. Aina voidaan väittää, että jotakuta saa suosia, jos se ei tapahdu muiden kustannuksella, mutta sellaisia tilanteita ei ole olemassa niin kauan kuin rahat ja resurssit, joita tavoitellaan ja joita jaetaan, ovat samoja.

Suhteellisuusperiaatteen mukaista tasa-arvoa?
Edustavan esimerkin järjestelmän sisään rakennetusta suosimisesta tarjoaa Suomen omistamis-, kouluttautumis- ja yritteliäisyysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka on luotu vasemmistolaisen ay-liikkeen ja porvarien tuella. Toimeentulotuen saantia koskevat varattomuusvaatimukset ovat johtaneet siihen, että Kela myöntää avokätisesti toimeentulotukea maassamme oleskeleville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, sillä he ovat lähtökohtaisesti vailla varallisuutta.

Sen sijaan kantasuomalainen, jolla on vähäistäkin omaisuutta esimerkiksi moottoriajoneuvon, veneen tai kesämökin muodossa, ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, vaan hänen täytyy ensin myydä ”helposti rahaksi muunnettava” omaisuutensa. Tätä kautta ulkomaalaisille luodaan erinomaiset olosuhteet lisääntymiseen ja perheiden perustamiseen Suomessa, kun taas suomalaisia ohjataan hankkiutumaan köyhiksi ja varattomiksi ihan vain voidakseen turvata tulojen saannin jokapäiväisiin menoihinsa. Ulkomaalainen rikastuu ja hyötyy, suomalainen köyhtyy ja maksaa.

Tämä on vihervasemmiston mielestä oikeasuhtaista samalle viivalle asettamista ja suhteellisuusperiaatteen mukaista. Näin sosiaaliturvalainsäädäntö tukee ja vauhdittaa suomalaisten suhteellista kurjistumista, ja kaikki muut puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta suorastaan taistelevat ohituskaistojen rakentamiseksi pakolaisille ja turvapaikanhakijoille niin sosiaalipalveluihin, terveydenhuoltoon kuin asuntojonoihinkin.


Miksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikka edustavat käytännön sosialismia?

Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ratsastamisesta on tullut poliittiselle vihervasemmistolle ja sitä tukevalle huvitteluliberaalille porvaristolle keino bernsteinilaisen sosialismin läpiajamiseen yhteiskunnassamme. Vielä jokin aika sitten puhuttiin pelkästään tasa-arvosta (engl. equality), mutta käsitteeseen liittyvän orwellilaisen vivahteen vuoksi vasemmisto on alkanut hämärtää tasapäistämispolitiikkaansa puhumalla viime aikoina myös oikeudenmukaisuudesta ja siihen liittämästään yhdenvertaisuudesta (engl. equity). 

Suomessa tuli vuoden 2015 alussa voimaan yhdenvertaisuuslain nimeä kantava laki, jolla legitimoitiin suosimisen kautta tapahtuva syrjiminen ja etuoikeuttaminen. Positiivinen erityiskohtelu perustuu lain (30.12.2014/1325) pykälään 9, jonka Alexander Stubbin (kok.) hallitus nosti lainvalmistelussa pelkästä momentista omaksi pykäläkseen Anna-Maja Henrikssonin (r.) toimiessa oikeusministerinä.

Kuten totesin kirjassani Totuus kiihottaa (2020, s. 183), kyseinen säädös on selvästi perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastainen, mutta mahdollisuuden sen voimaansaattamiseen antoi Euroopan neuvoston direktiivi 2000/43/EY (29.6.2000), jonka mukaan ”erityistoimenpiteiden” käyttö rotuun tai etniseen alkuperään liittyvien haittojen korvaamiseksi ei ole kielletty. EU:kaan ei tosin katsonut voivansa velvoittaa positiiviseen erityiskohteluun. Silti laki huudettiin Suomessa läpi.

Sosiaalipsykologisesti ajatellen etuoikeuttaminen on sangen tyhmää, koska suosiminen nolaa myös suosittavia ryhmiä. Asiasta annettu laki on oloihimme soveltumaton, sillä maassamme ei ole ollut rasistista historiaa, kuten Yhdysvalloissa, jonka vasemmistolaisista koripalloylipistoista kyseinen affirmation action -politiikka on lähtöisin. Siinä vain tuotiin museorasistinen rodulla politikoimisen ajatus nykypäivään ja siten terävöitettiin rotupoliittisia eroja ja kylvettiin eripuraa, jota maassamme ei aiemmin ollut.

Tämäntyyppisellä politiikalla valtavirtavasemmistoa edustavat sosiaalidemokraatit, kansandemokraatit ja akateemiset taistolaiset ovat pystyneet kärsivällisesti ja vähin äänin sisällyttämään lakiin ja sen tulkintaan universaalikommunistisia periaatteita, kuten rajattoman maailman utopian, vapaan matkustus- ja oleskeluoikeuden sekä suuren määrän erilaisia kansallisvaltioille langetettuja ja tuhoisia velvoitteita. Niiden turvin kehitysmaiden kansakunnat voivat nyt heittäytyä rasismisyytöksillä pehmitettyjen eurooppalaisten käsivarsille voimaantumaan.

Maahanmuutosta puhutaan ”tasa-arvoon” ja ”yhdenvertaisuuteen” viitaten aivan kuin oikeus asettua laittomasti Suomeen asumaan olisi ihmisoikeus tai subjektiivinen oikeus. Kaikki puolueet yhtä lukuunottamatta vetoavat tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen ikään kuin ne olisivat joitakin Jumalan käskyjä tai ässäkorttien lyömisiä pöytään. Tosiasiassa nämä käsitteet ja niiden takana olevat ilmiöt ovat erittäin kompleksisia ja vaativat filosofista kyseenalaistamista. Sen sijaan valtiollisessa tasa-arvon julistamisessa kumisevat tyhjät tynnyrit.

Feminismin kautta myös naiset on poliittisesta suuntautumisestaan riippumatta saatu mukaan kyseiseen eturyhmäpolitikointiin, jossa järjelliset argumentit syrjäytetään identiteettipoliittisella mehustuksella. Sanotaan, että et voi olla nainen, jos et kannata tasa-arvoa ja samalla myös vihervasemmiston tavoittelemaa väestöjen vaihtoa. Julistetaan, että et voi olla rehellisesti homokaan, jos et kannata kaikkien oikeutta asettua vapaasti Suomeen asumaan. ”Koska kuulut ryhmään X, ajattelet siis asiasta Y tavalla Z.”


Identiteettipolitiikan kierous

Myös identiteettipolitiikan käsite on filosofisesti hullunkurinen, ja sitä käyttämällä vasemmisto on onnistunut kääntämään koko identiteetin ajatuksen nurin. Aristoteelisessa filosofiassa identiteetin käsitteellä tarkoitettiin nimenomaan olemista itsensä kanssa yhtä, siis hyvää itsetuntoa, kykyä tuntea itsensä ja identifioitua itseensä eikä mihinkään muuhun.

Sen sijaan vasemmiston vääristelemässä filosofoinnissa identiteetillä on alettu tarkoittaa ihmisen samastumista viiteryhmiin, siis ottaa muiden rooleja ja asenteita koskemaan itseään ja asennoitumaan omiin tekoihinsa ja toimiinsa toisten odotusten ja toiveiden mukaan.

Osoitin toisessa väitöskirjassani (2015, s. 147–149, 154–156), että sellainen ajattelu voi olla persoonallisuuspsykologisesti vaarallista, sillä se ajaa ihmiset arvioimaan itseään muiden silmin ja siten tekee yksilöt riippuvaisiksi toisten ihmisten vallasta. Se sitouttaa massakulttuuriin ja pahimmillaan sakinhivutukseen. Niin monille nuorille on tehty sukupuolipoliittisessa ja ilmastopoliittisessa propagandassa, kuten viittasin kirjani Totuus kiihottaa 11. ja 12. luvussa. Siinä mielessä identiteettipolitiikka ei ole muuta kuin uusi lelu itsestään epävarmojen ihmisten leikkikehään.

Identiteettipolitiikan kautta yhteiskuntaan syntyy keskenään riiteleviä ryhmittymiä. Ensin yksilöt painostetaan tiettyjen viiteryhmien jäseniksi, ja sitten nämä ryhmät alkavat kiistellä keskenään. Tämä näkyi myös mediatutkimukseni vastaanotossa, kun vihastuneet toimittajat ja poliitikot eivät ymmärtäneet siitä mitään vaan alkoivat kivittää viestin tuojaa.

Kun identiteetillä tehdään politiikkaa, on myös naiset voitu sitoa viiteryhmänsä perusteella milloin mihinkin vihervasemmiston tavoitteeseen, ikään kuin vihervasemmisto omistaisi naiset. Identifikaatio- eli samastumisvaatimuksen kautta tasa-arvo on nähty samanlaisuutena. Tulos on kuin Kurt Vonnegutin romaanista Harrison Bergeron, jossa nopeaa pakotettiin juoksemaan hitaammin, ”jotta tasa-arvo toteutuisi”.

Tasa-arvosta erillään on ihmisarvo, mutta sepä onkin täysin riippumatonta partikulaareista ominaisuuksista, kuten sukupuolesta. Tosin myös ihmisarvon käsite on sisältä ontto, ja ongelmat alkavat heti, kun joudutaan pohtimaan, kenen pitäisi maksaa vieraiden kansakuntien ihmisarvon totetuminen omassa maassamme, saati maapallon muissa osissa.

Oletteko muuten huomanneet, että tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta peräävät äänekkäimmin ne, jotka katsovat olevansa (mahdollisesti omasta syystään) pahiten alakynnessä? Ihmisarvon perään huutavat puolestaan ne, joilla muuta arvoa ei ole. Sitten he vaativat tuota ”tasa-arvoa” pudottaakseen kaikki toisetkin ihmiset omalle tasolleen.

Samaan tapaan yksityisomaisuuden pahuuden ja kaiken sosialisoimisen puolesta puhuvat ne, joilta yksityisomaisuutta eniten puuttuu. Väitteet motiiviensa pimeydestä ja ajattelunsa sakeudesta he torjuvat samalla ehdottomuudella kuin alkoholisti, joka kieltää juovansa.


Feministit luovat eripuraa sukupuolten välille tasa-arvopolitiikallaan

Jos ihmisarvo on yleinen, sen ei nimenomaan pidä riippua mistään ominaisuuksista, kuten sukupuolesta. Kuitenkin ihmisarvon nimissä huudetaan jatkuvasti ja kovaäänisesti erilaisten identiteettipoliittisten eturyhmien (eikä vähiten juuri naisten) hyväksi.

Feministit vetoavat sukupuolieroon aina kun he haluavat edistää naisten etuja. Feministit myös kiistävät sukupuolieron aina kun kaksiarvoisen sukupuolieron kieltämisestä voi olla jotakin hyötyä naisille itselleen. He siis vetoavat naisten naiseuteen saadakseen erityisetuja mutta kieltävät jaon kahteen sukupuoleen, kun sukupuolieron queer-teoreettinen kiistäminen näyttää oikotieltä sukupuolten välisten erojen liudentamiseen ja sitä kautta näennäiseen tasa-arvoon.

Feministit eivät oikeasti pyrikään tasa-arvoon vaan ylivaltaan. Intersektionaalisella identiteettipolitiikallaan he koettavat luoda mielikuvaa naisista sorrettuna ryhmänä, jonka asema oikeuttaa jatkuvan taistelun ja kapinan. Näin he eivät tavoittele myöskään yhdenvertaisuutta vaan luovat eripuraa sukupuolten välille.

Feminismi on yksi tuhoisimpia ideologioita järjellisen ja loogisen ajattelun kannalta, ja sen vaikutukset tieteelliseen filosofiaan ovat olleet pelkästään kielteiset. Se on edustanut henkilöön viittaavaa ad hominem -virhepäätelmää pahimmillaan. Otetaanpa muutama esimerkki.

Ennen vanhaan yliopistoihin haettiin. Tieteen rappiota edustaa se, että nykyään yliopistot hakevat opiskelijoita.

Oulun yliopisto haali äskettäin naisopiskelijoita mainoksella, jossa sanottiin, että ”esimerkiksi Nika Nour tekee töitä pelialalla sen eteen, että alalle pääsevät ja alalla menestyvät myös aliedustetut ryhmät”. – Siis mitkä ”aliedustetut ryhmät” ja millä perusteella? Myös kadunvarsimainoksiin tiensä löytäneessä värväysjulisteessa hymyili maahanmuuttajataustainen niin sanottu ”ruskea tyttö”.

Oulun yliopisto poisti myöhemmin maininnat naisten ”aliedustuksesta” ja sukupuoliedustuksen ”vääristymästä”, mutta muu identiteettipoliittinen mainonta jäi syyllistämään valkoisia miehiä.

”Aliedustusta” voi olla vain, jos katsotaan, että tietylle ryhmittymälle automaattisesti kuuluu tai on määritelty jokin osuus opiskelupaikoista. Mainoksessa suorin sanoin julistettiin, että ATK-alalle ”tarvittaisiin enemmän tyttöjä”. – Millähän perusteella, kun kyseessä ei ole mitenkään sukupuolesta riippuvainen ala?

Mainos vihjaa, ikään kuin tietojenkäsittelytieteiden alalla olisivat voimassa tai pitäisi vallita jonkinlaiset sukupuolikiintiöt, joihin nähden naiset ovat nyt ”aliedustettuina”. Näin ei ole. Kyseessä on läimäytys päin järkiperäisen ajattelun päättelysääntöjä. Jo tämän rikkomuksen vuoksi mainoksen takana poseeraajat eivät ilmeisesti sovi loogista ajattelua vaativalle alalle.

Todennäköisesti mainoksen ovat laatineet tietojenkäsittelytieteiden ulkopuoliset HR-sihteerit, jotka nykyään muutenkin tanssivat tiedekuntien pöydillä rasismikorttia heilutellen, tasa-arvopoliittista vallankumouspuhetta julistaen ja oikeusvaltioperiaatteista paasaten. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä yliopisto aikoo tehdä ”korjatakseen” yhden tieteenalan sukupuoliedustuksessa näkemäänsä ”vääristymää”, eli naisten ”aliedustusta”.

Aikooko se laatia alalle sukupuolikiintiöt, tai antaako se naisille helpotusta valintakokeissa, vai riittääkö vain naisten suostuttelu kansoittamaan hakemuksillaan myös ATK-alan opiskelupaikat? Aikooko yliopisto luoda opiskelijavalintaan positiivista erityiskohtelua eli tosiasiallista syrjintää etuoikeuttamalla tiettyjä ryhmiä, vaikka syrjintä ei ole lain mukaista?

Hulluinta positiivisen erityiskohtelun sallivassa laissa on ristiriita, jonka se muodostaa perustuslaillisen yhdenvertaisuuden ja kaikkien muidenkin syrjintäkieltojen kanssa. Derogaatio-ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista perustuslain mukaisesti, koska se olisi feministisen korkkaripolkan vastaista.

Yliopistomaailmassa enää vain tekninen ja luonnontieteellinen ala ovat opiskelijoiden määrän suhteen miesenemmistöisiä, ja nekin vain niukasti. 

Yliopistoissa ei olla huolissaan niiden alojen naisistumisesta, joilla sukupuoli todella on merkitsevä tekijä. Kun mieskiintiöt poistettiin kasvatustieteistä Helsingin yliopistossa, nousi uusien naisopiskelijoiden osuus heti noin 86 prosenttiin luokanopettajakoulutukseen valituista.

Kyseessä on ala, jolla sukupuoleen identifioitumisella on merkitystä, mutta yliopistofeminisit ummistivat korvansa asialle ja haukkuivat ongelmasta huomauttajat sukupuolirasisteiksi ja sovinisteiksi polttaen miesten tutkimukset ja akateemisen uran roviolla.

Kieroa on jo sekin, että yliopistojen pitää alentua markkinoimaan opiskelupaikkoja. Mutta miten onkin aina niin, että ”aliedustuksesta” valittavat ryhmittymät ovat melkein aina etuoikeuksien perääjiä ja ohituskaistojen vaatijoita ja julkinen valta (toisin sanoen yksipuoluejärjestelmää edustava vihervasemmisto ja huvitteluliberaali porvaristo) on asettanut pelimerkkinsä heidän puolelleen? 

 

Tasa-arvon takomisen ja yhdenvertaisuusongelmien todelliset syyt

Miksi sitten naisten tasa-arvoa hoetaan länsimaissa? Siksi, että normit tulevat meille ulkopuoleltamme, toisin sanoen EU:sta ja YK:sta, joista ne ovat tarkoitetut lähinnä afrikkalaisten, lähi-itäläisten ja muiden kehitysmaissa ja islamilaisissa maissa asuvien naisten aseman korjailuun. Myöskään siellä ei huomata, että sodista kärsivät eniten miehet. Sekä naisten alisteinen asema että miesten kuoleminen ja vammautuminen sodissa johtuvat islamista, joka on naisten alistamisen ja uskonsotien keskeinen syy.

Kehitysmaita varten sorvatut tasa-arvon tavoitteet eivät sovi Eurooppaan, vaan jatkuvasti toisteltuina ne johtavat tasa-arvopoliittiseen kallistumaan ja vääristymään naisten eduksi. Kun samaa sanomaa taotaan täällä, menee pohja sekä rehelliseltä tasa-arvon tavoittelulta että feministiseltä kumousliikkeeltä, niin kuin on jo mennytkin.

Feministit eivät näytä ymmärtävän, että naisten asioita ei voida edistää kehitysmaissakaan erilliskysymyksenä, toisin sanoen kumoamatta islamia, joka on syynä moneen kurjuuteen ja olojen kehittymättömyyteen. Feministit jaksavat kyllä länkyttää tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltämistä vastaan, mutta he torjuvat mahdollisuuden, että myös poikien ympärileikkaaminen kiellettäisiin Suomessa.

Samanaikaisesti feministinen liike taistelee sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton lisäämiseksi etenkin islamistisista maista. Sen merkiksi ISIS-äidit kävelevät nyt Suomeen palautettuina vapaalla jalalla ilman, että heidän terrorismista kärsineitä lapsiaan olisi otettu huostaan, ja valtamedia on asian aktiivisesti unohtanut.

Sukupuolisen ja seksuaalisen vapauden vuoksi kamppaileva mutta islamin puolesta liputtava feministi on samanlainen kävelevä paradoksi kuin islamin vuoksi hunnutettu nainen, joka sanoo pukeutuvansa kaapuun vapaaehtoisesti ja tasa-arvon nimissä!

On tärkeää, että poliittinen vihervasemmisto tukee tätä toimintaa, jotta kaikki ymmärtäisivät naisten olevan vihervasemmistolle pelkkää vaalikarjaa ja ettei ole muuta mahdollisuutta olla nainen kuin äänestää vihreitä, vasemmistoa tai feminististä puoluetta.

 

Kuinka ”tasa-arvolla” diskriminoidaan?

Vielä 1960-luvulla naisten pyrkimyksillä tasa-arvoon työelämässä saattoi olla jotakin merkitystä Suomessa, mutta jo seuraavalla vuosikymmenellä naiset valloittivat suuren määrän turvallisia ja hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja, joita luotiin yhteiskunnan byrokratisoituessa Kelaan, kuntien sosiaalihallintoon ja muihin virastoihin.

Tasa-arvolla ratsastava feminismi ei ole nykyisin muuta kuin vihervasemmiston yritystä sitouttaa naisia identiteettipoliittisesti ja sitten ajaa yleissosialistisia ja kommunistisia päämääriä ”naiseuden” verukkeella.

Yliopistoissa feminismistä on tullut identiteettipoliittista vyörytystä, ja siitä tehty eräänlainen pseudotieteellinen metodi, kuten todistelin kirjassani Totuus kiihottaa. Kirjaani vastaan hyökänneet puolestaan valehtelivat, että en käyttäisi vakiintuneita tieteellisiä menetelmiä tutkimuksessani.

En todellakaan käyttänyt feministien metodeja vaan parempaa, filosofiassa jo 400 vuoden ajan hyväksi havaittua epäilyn menetelmää, joka on ollut viime vuosikymmenet vihervasemmiston ja feministien jatkuvan sättimisen kohteena.

Pahimman virheen tekivät yliopistonlehtori Liisa Nieminen ja opetusministeriön Erja Heikkinen, jotka menivät lausumaan, että kirjani edustaa ”selvää syrjintää”. Minunko tässä nyt pitää moninkertaisesti syrjittynä ja kaikki akateemiset toimintaresurssit kiistettynä tuplatohtorina ryhtyä heille opettamaan, mikä on syrjintää? 
 
Tasa-arvoa on, kun puolikoulutettu opetus- ja kulttuuriministeri kutoo sukkaa virka-auton peräpenkillä ja filosofi hölkkää?

Tasa-arvoa on, kun Vihreiden Oula Silvennoiselle myönnetään Suomen Akatemiasta 434 000 euron tutkimusmääräraha ja Vasemmistoliiton Veronika Honkasalolle 280 000 euroa ”monikulttuurisen seksuaalipolitiikan” propagoimiseen samalla, kun ministeriö ottaa ex-työnantajaltani Suomen Perustalta kirjani tuottamiseen käytetyt 10 000 euroa sadistisesti pois?
 
Tasa-arvoa on, kun Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto suuntaa 55 miljoonaa euroa ”hallitusta tukevaan” tendenssitutkimukseen joka vuosi samalla, kun opetus- ja kulttuuriministeriö harjoittaa tiedepoliittista väkivaltaa syyllistyen karkeimpaan mahdolliseen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden raiskaukseen?
 
Tasa-arvoa on filosofin kohtelu samoin Suomessa kuin toimittajia kohdellaan entisessä ja nykyisessä Neuvostoliitossa?

Tasa-arvoa on, kun minä suoritan asevelvollisuuden, jotta feministit, sivarinretaleet ja cuck-miesten ketaleet voivat istua turvallisissa tiloissaan tietäen, että joku pitää heidän palkanmaksustaan huolen?
 
Tasa-arvoa on pitää roosanauhaa, vaikka naisille tehdään rintasyöpäseulonnat mutta miehille ei tehdä eturauhassyövän seulontoja – ja vaikka molemmat ovat yhtä yleisiä ja levitessään tappavia?

Ja tasa-arvoa on se, kun yliopisto asettaa tavoitteeksi täyttää 40 prosenttia verovaroilla ylläpidetyistä opiskelupaikoista ulkomaalaisilla, sillä onhan se ”aliedustettuina” olevien ryhmien etujen mukaista?

Feministien nymfopossumainen omahyväisyys näyttää olevan islamiakin pyhempi arvo. Vaarallista siinä ei ole vain nirppanokkanaisten henkilökohtainen ynseys vaan heidän ”oikeassa” olemisen oletuksensa ja koppava kuuroutumisensa, josta on tehty naisten hallitsemien tieteenalojen suoranaisia menetelmiä. Pahinta on, että tämä ei ole mitään uutta vaan pitkään jatkuneen bastardisoinnin tulos, jota sosialistit sanovat ”kehitykseksi” ja ”edistykseksi”.
 
Etsimättä mieleeni tulee tapa, jolla myös ansioitunut homoseksuaalinen filosofi Juha Varto karkotettiin Tampereen yliopistosta 1990-luvulla käyttäen vipuna hänen esittämäänsä feminismin kritiikkiä.

Hän oli mennyt käyttämään sanaa ”naisihminen” eräässä paikalliseen yliopistolehteen kirjoittamassaan jutussa, jossa hän vastusti erään hallintovirastossa toimivan viranhaltijan mielivaltaa. Istuva ja iäkkääksi käynyt miesprofessori puolestaan tarttui tähän yhteen ilmaisuun ja alkoi kammeta nuorempaa kollegaansa pois yliopistosta voidakseen junailla virkaistuimelleen naistuttavansa.
 
Eläköityessään hän järjesti virkansa täyttämiseksi kutsumismenettelyn ja käytti perusteena yliopiston tasa-arvosuunnitelmaa sekä oivallustaan, että näin virkaan saadaan nainen, kun taas pois potkittava mies oli professorin mielestä paha, sillä hän ”suosii miehiä”. Tilalle kiilattiin siis kyseisessä yliopistossa mitään ansioita saavuttamaton nainen, joka kuoletti muiden toiminnan eikä itse saanut aikaan neljännesvuosisadan kestäneen oppituolilla oleskelunsa kuluessa mitään. Kirjoitin Juha Varton tapauksesta Suomalaisen nykyfilosofian historiassani (2009, luku 2, s. 69–71).
 
Korostan, että naisviha on useimmiten naisten itsensä meitä miehiä kohtaan osoittamaa vihaa: naisten omaa vihaisuutta. Minä puolestani olen ainoastaan kirjoitustaitoinen ja hyvämuistinen, ja olen nähnyt kyseistä menoa noin 35 vuotta, eli juuri sen ajan, jonka identiteettipoliittisen ja järjettömyydessään epäoikeudenmukaisen feministisen sortorakenteen luominen suomalaiseen yhteiskuntaan on kestänyt.

Naisargumentti on osoittautunut vaaralliseksi nimenomaan heteroiden omalta kannalta. Koska feministit ovat seksuaalista käyttäytymistä säätelemällä pidättäneet suuren määrän valtaa naisten käsilaukkuihin, feminismistä on tullut – hallintodiskursiivista ilmaisua käyttääkseni – halki koko yhteiskunnan ”läpäisyperiaatteella” toteutettu ideologia, joka penetroi kaikkea poliittista ja tiedepoliittista vallankäyttöä. Feminismistä on tullut riippuvuuden hirsipuu.
 
Vitsiksi muuttuneen tasavaltamme presidentti puolestaan armahti tapon yrityksestä tuomitun maahanmuuttajanaisen äskettäin ikään kuin ”tasa-arvon” merkiksi. Mutta presidentti ei ole tehnyt elettäkään osoittaakseen armeliaisuutta tai ymmärtämystä niitä suomalaisia ihmisiä kohtaan, jotka on tuomittu poliittisten mielipiteidensä esittämisestä ja muista näennäisrikoksista poliittiseksi teatteriksi muuttuneissa tuomioistuimissa ja oikeudenkäynneissä. 
 
Näin kansalaisille annetaan viesti, että perheväkivaltaakin saa harjoittaa itsepuolustukseksi, kunhan sukupuoli on oikein ja pakolaistausta kunnossa sekä muu tausta tarpeeksi risainen. Tukena on vihervasemmistolainen oikeuslaitos ja feministinen media naistoimittajineen, jotka levittävät toosantuoksuista ja silakankatkuisilla sormillaan kokoon nypläilemäänsä agendaa.
 
 
Miehet syrjittyinä

Feminismi on kannatuspotentiaalinsa vuoksi islamiakin vaikutusvaltaisempi uskonto, jota ei saisi kyseenalaistaa ja jonka epäilemisestä jaetaan ankaria sosiaalisia rangaistuksia. Kaikki muu on siihen nähden kaatuvaa kauraa, ja naiseuden palvonta on tehnyt heteromiehistä kontallaan anelevia kuhnureita. Vielä syvempää polvistumista vaaditaan homomiehiltä, joiden seksuaalinen kauppa-arvo on feministien näkökulmasta aivan mitätön.
 
Ihonvärinsä vuoksi syrjityt valkoiset miehet ovat voineet valita aseman joko profeministisinä mekkoeinareina tai rasismi-, fasismi-, natsismi- ja misogyniaväitteillä syyllistettyinä oman maansa pakolaisina, joita diskriminoidaan avoimesti rotunsa ja sukupuolensa tähden.

Olenko sitten miesasiamies? En ole. Miksi? Siksi, että miesasiamiehuus on vain käänteistä feminismiä. Miesasiamiehet ovat omaksuneet feministeiltä käsityksen, että sukupuoli on sosiaalinen rakenne eikä kehollinen biologinen tosiasia, joka perustuu geeneihin, kromosomeihin, hormoneihin ja sukupuolielimiin sekä siihen, kumpia sukusoluja yksilö tuottaa.
 
Miesasiamiehet alistuvat purkamaan feministien kanssa ”niitä rakenteita”, jotka ovat muka päävastuussa sukupuolten oletetuista valtarooleista. Sekä feministit että miesasiamiehet pitävät kaksiarvoisen sukupuolieron pois liudentamista ehtona ”tasa-arvon” toteutumiselle.
 
He kuvittelevat sukupuolet ammatillisissa yhteyksissä yhdenvertaisiksi tai jopa samanlaisiksi. Kokonaan olemattomaksi he jynssäävät sukupuolieron kieltäessään puhumasta naisista ja miehistä ja vaatiessaan tyttöjen ja poikien nujertamista persoonattomien das Man -kamaluuksien mukaisiksi ”henkilöiksi”.

Tosiasiassa miesasiamiehillä ei ole toivoa, sillä heidän politiikkansa johtaa miehet kiistelemään keskenään. Ja asiamiehiksi ryhtyjät häviävät aina, sillä heitä motivoi agenda eikä järki, joka puolestaan ohjaa minua: ilmeisestikin ”normaalia heteronationalistista rasistimiestä”.
 

7. maaliskuuta 2021

Totuus EU:n elpymispaketista

Hulluuden harjoittaminen on entistä useammin muotoseikka ja laillisuuskysymys. Näin on, koska järjellinen politiikanteko on sivuutettu ”ihanteiden” ja ”arvojen” julistamisella, eikä istuvaa hallitusta pidättele muu kun juristien nuija tai lakipykälien koreografia.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antaa tämän kuun loppuun mennessä ratkaisun, vaatiiko Euroopan unionin elpymispaketin hyväksyminen 2/3:n määräenemmistön. Siinä tapauksessa hallitus tarvitsee tuekseen Kokoomuksen, sillä Perussuomalaiset eivät paketin puolesta äänestä.

Paketti on Suomelle erittäin epäedullinen. Marinin hallituksen aikaansaaman neuvottelutuloksen mukaan Suomi osallistuisi 750 miljardin euron elpymispaketin lainojen takaisinmaksuun 6,6 miljardilla eurolla mutta saisi takaisin vain 2,7 miljardia.

Koska 30 prosenttia elpymisvälinerahoituksesta maksetaan vuosien 2020 ja 2021 bruttokansantuotteen perusteella, saantisumma voi pudota pienimmillään 1,55 miljardiin euroon. Alun perin Suomen arvioitiin saavan paketista 3,2 miljardia, joten hinta huononee kaupanteon aikana. Suomen maksuosuus ei ole ämpyilyn aikana pudonnut.

Mikäli Suomi maksaa 6,6 miljardia ja saa takaisin alle 3 miljardia, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että otamme EU-komissiolta 3 miljardin lainan ja maksamme lainan takaisin yli kaksinkertaisella summalla.

Hyvä pikavippi? – Ei taatusti. Hallituksen olisi kannattanut laittaa oma pikavippimainontansa kuriin. Äänestäjien ylimieliseen pilkkaamiseen syyllistyivät Paavo Arhinmäki (vas.) ja Timo Harakka (sd.), jotka Yleisradion ohjelmissa valehtelivat päin kansalaisten silmiä, että Suomen valtiolle nettohaitallinen tukipaketti muka tuo veronmaksajien ”pankkitilille rahaa” (videolla ”Nyt tulee rahaa!” räppäävät myös Sanna Marin [sd.] ja entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen [sd.]).

Totuus on kuitenkin seuraava. Koroilla ja kuluilla lisättynä Suomen kokonaisvastuu elpymisvälineestä olisi noin 13 miljardia. Suomen maksuosuus kerättäisiin korotettuina EU-jäsenmaksuina vuosina 2028–2058.

Suomi on lähes koko EU-jäsenyytensä ajan ollut myös jäsenmaksujen nettomaksaja. Vuonna 2018 Suomi sai EU-rahaa 1,478 miljardia, ja samaan aikaan maksoimme EU:n budjettiin 2,018 miljardia. Vain vuosina 1996, 1997 ja 2000 olemme saaneet enemmän kuin olemme maksaneet, ja tuolloinkin nettosaanti oli vähäpätöistä.

Mikäli annat kulkurille kympin ja saat takaisin viitosen, et ole oikeasti saanut mitään vaan luovuttanut femman pois. Totuus on, että Suomikaan ei ole saanut EU:sta yhtään mitään, vaan olemme koko ajan menettäneet veronmaksajilta kannettuja varoja, joiden oikeasti olisi pitänyt palautua maksajille.

Myös omat vaihtorahamme olemme joutuneet kiskomaan EU:lta takaisin kuin rikkinäisestä pajatsosta. Silloinkaan emme ole voineet käyttää niitä kohteisiin, joihin haluamme ja tarvitsemme, vaan EU:n sanelemiin kohteisiin, kuten monikulttuurisuuden edistämiseen ja kaikenlaisiin maahanmuuton ongelmia peitteleviin pseudotutkimushankkeisiin.

Elpymispaketin epäedullisuutta korostaa Suomelle tappiollinen laskutapa.

70 prosenttia elpymisvaroista maksetaan vuosien 2015–2019 taloudenhoidon perusteella. Koska Etelä-Euroopan maat ovat hoitaneet talouttaan kurjasti, ne myös hyötyvät paketista eniten, sillä pelastuspaketti palkitsee nimenomaan oman talouden sössimisestä. Mitä enemmän tuhlaat, sitä enemmän saat!

Esimerkiksi Italia ja Espanja kuittaavat kumpikin paketista noin 70 miljardia euroa. Tästä varmaan ilahtuu Italian vasta valittu pääministeri ja ”tarkasta taloudenpidosta” tunnettu EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi.

Näin Suomen veronmaksajat laitetaan maksamaan muiden maiden velkoja, ja maamme kireä veroaste mahdollistaa verojen kevennykset verojenkierrosta tunnetuissa oliiviöljymaissa. Vienti noihin maihin on Suomesta vähäistä, joten kyseisten maiden tukemisesta ei ole Suomelle vastaavaa hyötyä, vaan kyseessä on pelkkä tulonsiirron muoto.

Tilanne on poliittisesti epäoikeudenmukainen ja valaisee oivallisesti, miten syvälle suohon EU-jäsenyys on upottanut koko itsenäisen Suomen taloudenhoidon ja sen mukana koko maan.

Ensinnäkin (1) paketin hyväksymisen myötä EU:n liittovaltiokehitys etenee ja Suomen eduskunnan budjettisuvereniteetti kapenee. Elpymispaketin hyväksyminen olisi harppaus kohti EU:n yhteistä verotusta.

Toiseksi (2), Suomelle epäedullinen paketti rapauttaa julkista taloutta entistä pahemmin. Se antaa aseita niiden puolueiden käsiin, jotka Suomessa vaativat leikkauksia suomalaisten terveydenhoitoon, sosiaaliturvaan ja koulutukseen. Paradoksaalisesti tähän on johtamassa vasemmistolaisten hallituspuolueiden politiikka, vaikka toisesta suupielestään vasemmisto on julistanut olevansa ”köyhäin ystävä”.

Kolmanneksi (3), leikkauksia ja rakenneuudistuksia voi vaatia myös EU:n komissio. Se voi asettaa ”rakenneuudistuksiin” suostumisen ehdoksi sille, että Suomi saa elpymispaketista takaisin edes osan omista rahoistaan. ”Rakenneuudistuksilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä yhteiseen verotukseen siirtymistä ja yhteispäätösmenettelystä luopumista, mikä vähentäisi pienten jäsenmaiden valtaa entisestään. ”Rakenneuudistuksilla” tarkoitetaan myös eräiden ideologisten hankkeiden läpiajamista Suomessa, kuten pakottamista feministisesti johdetun tiedepolitiikan orjuuteen, jotta vihervasemmiston näkemys ”ihmisoikeuksista”, ”tasa-arvosta” ja ”demokratiasta” toteutuisivat. Muuten kiistetään vaihtorahat Suomelta, niin kuin nettosaatavat on pidätetty Puolalta ja Unkarilta.

Neljänneksi (4), koska suurin osa (70 %) elpymispaketista jaetaan vuosien 2015–2019 perusteella, kyse ei ole tältä osin koronatuesta ollenkaan, vaan euroalueen krooniseksi muuttuneen rahoituskriisin hoitamisesta. Varat niin sanotussa pysyvässä vakausvälineessä (kuka vielä muistaa?) ovat vähissä. Koronakriisi tarjoaa nyt verukkeen luoda jälleen lähes biljoonan euron puskurirahasto hoitamaan euroalueen pysyvästä valuviasta johtuvaa kriisiä.

Viidenneksi (5), ”koronapaketiksi” valehdellulla elpymistuella pönkitetään välillisesti saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja, joilla on valtavia saatavia pahiten velkaantuneista ja käytännössä täysin maksukyvyttömistä EU-maista.

Kuudenneksi (6), noin 750 miljardin euron paketilla on loppujen lopuksi mitätön vaikutus Euroopan alueen talouskehitykseen. Paketti jää tehottomaksi, sillä se jää pieneksi verrattuna kaikkien EU-maiden yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen. Sen vaikutus on yhtä vähäpätöinen kuin EU:n keskuspankkirahoituksella, jonka EKP aloitti peruskirjan no bail out -kirjauksen vastaisesti ja jonka avustukset ovat päätyneet kansainväliseen sijoitustoimintaan kansalaisten taskunpohjien sijasta.

Nuokaan seteli- ja helikopterirahoitukset eivät löytäneet tietään reaalitalouteen, toisin sanoen lisukkeiksi kansalaisten ruokapöytiin, vaan ne valuivat eri reittejä pitkin investointitalouteen kohottaen osakekursseja maailman eri pörsseissä. Lisäksi myös koronakriisi on globaali, eivätkä EU:n toimet riitä missään tapauksessa elvyttämään taloutta maailmanlaajuisesti.

Mutta Suomen riittää kyseinen kiskonta vetämään pinnan alle, niin kuin vaatteiden vettyminen vetää jäihin pudonneen kevätavantoon.

Punavihreällä hallituksella riittää keinoja kansalaisten kiskomiseen ja kurittamiseen: ”muovimaksut”, ”päästökauppamaksu”, ”digivero” ja ”hiilitullit”. Näillä taloutta hyydyttävillä ”verotusinstrumenteilla” ja ”verotuselementeillä” hallitus aikoo maksattaa EU:n komission kaavaileman yhteisen budjetin.

Kaikki edellä kuvattu markkinoidaan suomalaisille ”hintana EU-klubiin kuulumisesta”. Käsittääkseni sellaiseen kerhoon ei kannata kuulua, josta vastikkeeksi saamme pelkkää kuritusta ja olojamme ongelmallistavia direktiivejä.

Olen itse ollut vuosien saatossa koko ajan ja järjestelmällisesti sitä mieltä, että Suomen olisi pitänyt erota euroalueesta jo Kreikan talouskriisin pullahdettua ensi kertaa esille.

Suomen tulisi nähdäkseni erota myös Euroopan unionista, sillä Brysselin ja Strasbourgin suunnalta tuleva komentelu on halvaannuttanut poliittisen itsemääräämisoikeutemme ja johtanut moniin ihmisoikeuksien rikkomuksiin, joista sananvapauden kahlitseminen ei ole vähäisimpiä. Meidän olisi pitänyt ja pitäisi edelleen tehdä sama, minkä britit omassa hyvässä itsetunnossaan tekivät. Brexitin jatkoksi Fixit.

Puhe EU:n ”turvatakuista” ja kuulumisesta samaan ”arvoyhteisöön” on pelkkää irvokasta retoriikkaa, sillä tosiasiassa EU korventaa meitä kiristyksen kaltaisilla keinoilla, joilla se on toki kiusannut myös kovia kokeneita maita, kuten Puolaa ja Unkaria. Se ei ole demokratian eikä eurooppalaisten sivistys- ja valistusihanteiden mukaista.

Tulette vielä huomaamaan, kuinka oikeassa olen, vaikka nyt ajatuksiani vastustetaan ja sensuroidaan.

Nykymenon jatkuessa ja taloudellisten eturistiriitojen entisestään syventyessä on edessä sotien ja väkivallan aika. Se tarkoittaa uusia kranaatinsirpaleita setämies Snellmanin patsaaseen, joka pohtii asiaa EU:n keskuspankin erään sivukonttorin pihalla.

Beethovenilaisen harmonian havinassa maalaillut visiot ”yhteisestä arvopohjasta” joutuvat väistymään sitä nopeammin mitä innokkaammin Euroopan maat ripustautuvat yhteisen taloudenpidon velkahirteen.

Mutta takaisin tämän päivän politiikkaan. 

Hallitus tarvitsee EU:n elpymispaketin hyväksymiseen Kokoomuksen tuen, mikäli perustuslakivaliokunta päättää vaatia 2/3:n enemmistöä täydeltä salilta, kun tukipaketista äänestetään.

Perustuslakivaliokunta puolestaan on siinä mielessä hullunkurinen toimielin, että sen pitäisi ratkaista hallituksen toiminnan ja lakiesitysten perustuslainmukaisuus, minkä vain riippumaton perustuslakituomioistuin voisi tehdä.

Koska perustuslakivaliokunta koostuu hallituksen ja opposition kansanedustajista, tosiasiassa siellä asiat ratkaistaan poliittisten voimasuhteiden ja pelitilanteiden mukaan pragmaattisesti.

Niinpä perustuslakivaliokunta voi saattaa Kokoomuksen vastaamaan hallituksen esityksen hyväksymisestä, mikäli se päätyy määräenemmistöpäätöksen kannalle. Jos Kokoomus luikertelee hallituksen tueksi, se menettää arvovaltaa ja kannatusta, ja siksi Kokoomus vaatinee hallitukselta jotakin vastikkeeksi.

Eipä siis ihme, että kulisseissa on supistu seuraavan hallituksen kokoonpanosta SDP:n ja Kokoomuksen kesken. Kokoomuksen kelpoisuus seuraavaan hallitukseen SDP:n kanssa ratkaistaan nyt.

Toinen vaihtoehto on, että perustuslakivaliokunta linjaa yksinkertaisen enemmistöratkaisun puolesta EU:n elpymispakettia koskien. Tällöin valiokunta päästää Kokoomuksen ja istuvan hallituksen pälkähästä, ja hallitus saa pakettinsa läpi omien edustajiensa tuella. 

Täysin varmaa sekään ei ole. Sekä Vasemmistoliitossa että Keskustassa on esiintynyt vaikuttavaa kähinää pakettia vastaan. Sitä ovat edustaneet muiden muassa Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi ja Johannes Yrttiaho sekä Keskustan Hannu Hoskonen.

Perussuomalaisten koko eduskuntaryhmä on tietääkseni elvytyspakettia vastaan, ja ellei ole, tulen mielelläni syöttämään eduskuntaryhmälle tuubillisen kreikkalaista kalanmaksaöljyä.

Ei ole varmaa, että hallitus saisi esitystään läpi myöskään Kokoomuksen tuella, sillä Kokoomuksessakin on vahva sisäinen oppositio EU:lle alistuvaa Petteri Orpoa vastaan.

Tapauksessa on ainekset sekä puolueiden jakautumiseen, edustajien erottamisiin että hallituksen kaatumiseen.

Sisäpoliittisesti sekava tilanne on jälleen seuraus siitä, että valtiotamme johtamaan päästettiin pahan taloudellisen ja sosiaalisen kriisin keskellä heppatyttöhallitus

---

Päivitys 18.5.2021: Hallituksen esitys (HE 260/2020) Euroopan unionin elpymisvälineen hyväksymisestä ja siihen osallistumisesta hyväksyttiin äänin 134–57 Kokoomuksen tuella 18.5.2021. Päätökseen vaadittiin määräenemmistö. Vastaan äänestivät Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien, Liike Nytin ja VKK:n eduskuntaryhmät sekä kymmenen edustajaa Kokoomuksesta ja kaksi edustajaa Keskustasta. Kaksi kokoomuslaista äänestivät tyhjää. Kuusi edustajaa oli poissa. 

Päivitys 28.10.2021: EU puolestaan hyväksyi Suomen elpymispaketin ja määritteli Suomen saannoksi 2,9 miljardin euron sijasta 2,1 miljardia. Suomi joutuu maksamaan 6,6 miljardia. Suomi käyttää saanto-osuudestaan yli 50 prosenttia ”vihreään siirtymään”. EU:n vaatimus oli 37 prosenttia. ”Digitaaliseen siirtymään” paketista tuhlataan 27 prosenttia, ja valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan elpymispaketti kasvattaa Suomen bruttokansantuotetta vaivaiset 0,1–0,2 prosenttiyksikköä. Koronarahastoksi tarkoitetusta varainkierrätyksestä ei heru juuri mitään koronasta kärsineiden ihmisten ja yritysten hyväksi.