29. syyskuuta 2018

Mykistävän typerää sananvapauden sensurointia


Kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen on osoittautumassa todelliseksi sananvapauden ja kansanvallan viholliseksi. Pari viikkoa sitten hän halusi kätilöidä passeja Irakista saapuneille pakolaisille, jotta heistä voitaisiin tekaista laillisia työnhakijoita työttömyydestä kärsivään Suomeen (aiheesta täällä).

Maahanmuuttajien palvomiseen ja suomalaisten ihmisten syyllistämiseen tähtäävässä ”Integration 2018” -tapahtumassa hän paljasti viime viikolla, että Kokoomuksen ministerien perustamassa ”vihapuheen vastaisessa hankkeessa” suunnitellaan anonyymin nettikeskustelun kieltämistä. Mykkänen vaatisi käyttäjien toimivan omalla nimellään sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebookissa ja Twitterissä.

Yleisradion puhelimitse urkkiman kannanoton mukaan Mykkäsen tavoite on, että anonyymia viestintää alettaisiin rajoittaa EU:n toimenpiteillä, sillä ”koululaisia kiusataan ja etnisten ryhmien välisiä riitoja käydään yhä useammin anonyymien nettiprofiilien kautta keskusteluryhmissä”.

Kenenkään ei kannata uskoa, että Mykkäsen kannanotossa olisi kyse mistään lasten oikeuksista. Lapsikortti on jälleen pelkkä veruke, jolla Euroopan unioniin, maahanmuuttoon ja pakolaisten tuputtamiseen kohdistuvaa arvostelua koetetaan riipiä pois nettilangoilta.

Lasten hyvinvointi on tietysti tärkeä asia, mutta käytännössä kiusaajat esiintyvät aina omalla naamallaan ja nimellään. Koulujen ja takapihojen pahikset tiedetään ja tunnetaan laajalti kulmakunnilla. Oman muistini mukaan useimmat heistä ovat sitä paitsi vihervasemmistolaisia hulttioita, joista ei koskaan tullut mitään pilvenpolttajia kummempia, tai sitten he ovat porvarien hemmoteltuja hyvinvointikakaroita, joiden myöhempi kriminalisoituminen on toiminut eräänlaisena luonnon kostona riistokapitalistisille vanhemmilleen.

Ei ole Mykkäsenkään mykistävissä pyrkimyksissä kyse mistään ”nettikiusaamisen” kieltämisestä. Kokoomuksen ministeriryhmä haluaisi kieltää itseensä kohdistuvan kritiikin.


Sensuuri on sairaus

Kaikkien pitäisi ymmärtää, miksi ihmiset ylipäänsä esiintyvät salaidentiteeteillä. He kirjoittavat anonyymisti, sillä poliittisen vallan nostamat juridiset ja sosiaalisilla menetyksillä uhkaavat ajojahdit pelottavat kansalaisia jo niin pahasti, ettei heille ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kurkistella salusiinien ja rullakardiinien takaa.

Salanimien suojissa ovat vuosisatojen ajan kirjoittaneet monet kuuluisat kirjailijat, jotka eivät ole halunneet tekstiensä leimautuvan persoonallaan tai persoonansa leimautuvan tekstillään. Tai he ovat joutuneet varautumaan siihen, että joku valtias pudottaa heiltä pään! Anonyymi esiintyminen on siis oire. Varsinainen tauti pesii poliittisten vallankäyttäjien oman ihon alla.

On sairasta, että nyky-Suomessa monet professoritkaan eivät uskalla enää sanoa asioita niin kuin hyväksi katsovat. Esimerkiksi sopii vaikka Professorin Ajatuksia -blogi, jossa eräs yliopiston professori tilittää näkemyksiään anonyymisti – ilmeisesti peläten vihervasemmistolaisten kollegojensa kostoa ja tiedepoliittista syrjintää, jolla voidaan torpedoida koko tieteellinen ura. Toisen esimerkin tarjoaa salanimellä ”Ilmari Hiidenlehto” hiljattain julkaistu teos ”Profeetta Muhammedin haamu”, jonka kirjoittaja on varttunut yliopiston professori.

Poliittisen vallan halu rajoittaa ja sensuroida islamiin ja Euroopan unioniin kohdistuvaa arvostelua on jo nyt johtanut kieroon itsesensuuriin, jonka syy on Mykkäsen tapaisten poliitikkojen ajamissa mykistyspyrkimyksissä.


Netissä pitää voida esiintyä sekä anonyymisti että omalla identiteetillään

1) On tärkeää, että sosiaalisessa mediassa voi jatkossakin esiintyä sekä omalla nimellään ilman sensurointia että halutessaan myös anonyymisti tai salanimellä.

2) On tärkeää, että me perussuomalaiset taistelemme entistä vapaamman sosiaalisen median puolesta ja turvaamme perustuslaillisen sananvapauden sekä poistamme ”yhteisönormeiksi” sanottuja sananvapauden rajoituksia, jotka eivät perustu mihinkään lakeihin vaan ovat pelkkiä punavihreiden tai kaupallisten tahojen levittämiä ideologisia näkemyksiä.

3) On tärkeää, että kamppailemme sellaisten ideologisten lainkohtien poistamiseksi lainsäädännöstä, joilla rajoitetaan ihmisten mielipiteiden ja ilmaisun vapautta.

Kun Erkki Tuomioja (sd.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) vaativat anonyymin kirjoittamisen kieltämistä vuonna 2011, informaatio-oikeuden professori Jukka Kemppinen totesi anonyymiin esiintymiseen kohdistuvan kiellon olevan sekä sananvapauden, tekijänoikeuksien että lähdesuojan vastaista, sillä lähteitäänkään ei tarvitse välttämättä paljastaa.

Kai Mykkänen ei sitä paitsi näytä ymmärtävän mitään Internetin olemuksesta. Vapaa verkkokeskustelu (esimerkiksi IRC-pikaviestipalvelussa) on tehnyt kansalaisten keskinäisen yhteydenpidon mahdolliseksi riippumatta sen enempää viranomaisvallasta, sosiaalisen median portaaleista, valtioista kuin poliitikoistakaan.

Anonyymi viestintä on auttanut kumoamaan diktatuureja jopa niin, että diktatuurien paljastavana tunnusmerkkinä voidaan nykyisin pitää sitä, että anonyymia viestintää tarvitaan.

EU:ssa anonyymiä viestintää tarvitaan yhtä paljon kuin Neuvostoliitossa, sillä liittovaltiopolitiikkaa yksisilmäisesti ajavassa unionissa ovat sensuuritoimet edenneet jo niin pitkälle, että kansalaiset joutuvat pelkäämään viranomaisvaltaa – ja siksi huutelevat puskista.

On muistettava, että jo Magna Cartan ajoista asti sananvapauden tarkoitus on ollut turvata kansalaisten oikeudet poliittista valtaa ja viranomaisvaltaa vastaan. Niinpä EU:ssa ei pitäisi tehdä sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jota vastustaakseen kantaväestön pitää kaivautua poteroihin.

Olen muuten aikojen saatossa itse sanonut kaiken omilla kasvoillani ja nimelläni ja joutunut siitä myös kärsimään, sillä vihervasemmistolainen valtaklusteri on kiistänyt minulta toimintaresurssit yliopistolaitoksessa. Henkilökohtainen tappio olisi kuitenkin vielä suurempi, jos minun olisi täytynyt filosofina kieltää persoonani ja antautua anonyymiin kommunikaatioon noiden klikkihiirien kanssa.


Eroamalla voi osoittaa arvojohtajuutta

Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin ministeri Mykkänen toimisi Internetin seuranhakufoorumeilla, kuten erilaisissa chat-palveluissa. Laittaisiko hän muitta mutkitta näkyviin oman naamataulunsa, nimensä, osoitteensa ja puhelinnumeronsa kauniiden naisten yhteydenottoja varten? – Varmaankin.

Uusherrasmiesmäisyydestä kertoo myös hänen äskettäinen moraaliposeerauksensa ja hyveellisyyden signalointinsa. Suomalaisesta Klubista hän joka tapauksessa luikki housut kintuissa pakoon, kun huomasi, että kerho ei kelpuuta jäsenikseen naisia.

Keskiviikon Iltalehti ihasteli pääkirjoitussivullaan Emma Karin (vihr.) taivastelua, kuinka ihmeellistä on, ettei asia tullut Mykkäselle mieleen Klubiin liittyessään... Paavo Arhinmäki puolestaan pohti, voiko olla olemassa sellaista yhdistystä, josta eroamalla voisi osoittaa arvojohtajuutta.

Vastaan hänelle mielelläni: On, nimittäin Seta, josta itse erosin järjestön muututtua pelkäksi maahanmuuttajien ja transgenderistien etujärjestöksi, johon tavallisilla homoilla tai lesboilla ei ole enää asiaa.

Suomalaisesta Klubista puhuttaessa todettakoon vertailun vuoksi, että maassamme toimii useita yhdistyksiä ja muita yhteenliittymiä, joiden jäseninä on tosiasiallisesti vain naisia. Miehiä ei oikeasti kelpuuteta jäseniksi, vaikka mukanaoloa ei suoraan kielletäkään. Miehet eivät toisaalta myöskään halua jäseniksi ja ovat tilanteeseen tyytyväisiä eivätkä valita.

Esimerkkejä naisten salongeista ovat erilaiset mammakerhot ja ompeluseurat, mutta myös yliopistojen tietyt laitokset ja tiedekunnat. Hallintotieteiden tohtori Pasi Malmi osoitti väitöskirjassaan, että myös Suomen tasa-arvoviranomaisten toimielimet ovat lähes täysin naisten valloittamia. Siis tasa-arvoviranomaisten omat pöydät ja tuolit!

Suomalaisen Klubin paternalistisuudesta ja sovinistisuudesta nostetaan valtamediassa suuri häly, vaikka kalapuikkoviiksekkäiden herrakerholla ei ole edes mitään merkittävää toimintaa. Sen sijaan yliopistoilla on. Samoin merkitystä on niiden oppiaineiden sukupuolijakaumalla varsinkin kasvatus- ja psykologiatieteissä.

Silti valtamedia ei nosta meteliä siitä, että esimerkiksi sosiaalipsykologian ja viestinnän oppiaineisiin vuosittain valittavista paristakymmenestä opiskelijasta vain yksi tai kaksi ovat olleet miehiä. Mieskiintiöiden käyttöönottoa pidettäisiin sukupuolisena rasismina, vaikka feministit itse rääkyvät, kuinka tärkeää muka on, että naisten määrä nostetaan miesvaltaisilla aloilla keinotekoisesti piripintaan ja vähintään viiteenkymmeneen prosenttiin.

Kun nämä vihafaktat lausuu omalla nimellään, epäanonyymisti ja ääneen, seurauksena on tietysti vihervasemmistolaisten ristiretki ja kaunainen kosto, jonka syynä on heidän omassa päässään syttynyt viha.

Jos Kai Mykkänen ottaisi hyveellisyytensä todesta, hän tekisi tasa-arvolle palveluksen eroamalla maan hallituksesta ja tekemällä tilaa naisille, sillä hallituksessa on nyt 12 miestä ja vain 5 naista. Oikeudenmukaisuus on muuten (demaritasa-arvolla tykityksestä poiketen) sitä, että tehtäviin valitaan pätevyyden ja muiden relevanttien ominaisuuksien perusteella ja sukupuoli ei vaikuta.

26. syyskuuta 2018

Venäläisten maihinnousu Airistolla


Kyseessä ei ole kesäinen ”Aamu Airistolla”, kuten Timo Koivusalon uuteen elokuvaan ”Olavi Virta” viitaten voisi ajatella. Nyt on kyseessä venäläisten maihinnousu Airistolla, kun hämärät venäläisliikemiehet ovat ostaneet alueelta kokonaisia saaria ja ripustelleet rakennusten pieliin valvontakameroita.

Turun saaristossa sijaitseva Airisto on paitsi kaunista, myös strategisesti tärkeää aluetta, jolla venäläiset voivat kontrolloida Suomen viennin ja tuonnin reittejä sekä tukea Venäjän pyrkimyksiä laajentaa merenrantanäköalojaan esimerkiksi Ahvenanmaan äkillisellä militarisoinnilla.

Niinpä minua huvittaa median, viranomaisten ja valtavirtapoliitikkojen silmien pyörittely sellaisen asian edessä, johon reagoimisen olisi pitänyt olla itsestään selvää jo silloin, kun ensimmäiset merkit venäläisten kiinteistöostoista saatiin viime vuosikymmenen lopulla.

Vihervasemmistolaiset, huvitteluliberaalit ja muut populistipuolueet eivät kuitenkaan ottaneet asiaa vakavasti tuolloin. Vasta nyt ovat naiivien poliitikkojen naamat joutuneet silmämunakuivuriin.

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen kertoi tehneensä eduskuntakaudellaan 2011–2015 EU:n ja ETA-maiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistöjen ostoa rajoittavan lakialoitteen, mutta muiden puolueiden suhtautuneen asiaan ylenkatseellisesti.

Hän sai hankkeensa tueksi Etelä-Karjalasta valitun Suna Kymäläisen (sd.), joka suostui mukaan sillä ehdolla, että saisi olla aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Näin Kymäläinen pystyi varmistamaan, että hanke kulkisi hänen nimissään ja ansiot siitä kirjattaisiin hänelle. Se puolestaan tietäisi varmaa valituksi tuloa seuraavissa vaaleissa. Kansalaisten keskuudessa kyti terve epäluottamus venäläisten motiiveja kohtaan.

Myös valtamedia innostui uutisoimaan asiasta vasta, kun aloite pantiin demarin nimiin, sillä näin media pystyi kätilöimään kannatusta sosiaalidemokraatille, vaikka kyseessä oli perussuomalaisen idea – ja täysin puolueen maahanmuuttokriittisen linjan mukainen.

Kesäpäivä voisi edelleen kimmeltää Airistolla, mikäli kyseistä typeryyttä, johon liittyy myös venäläisten kalustohankintoja Suomen ylijäämävarastoista, ei olisi päästetty tapahtumaan.

Asian paha puoli on, että jos venäläisiä päästetään tähän maahan asumaan ja omistamaan, heitä ei saa täältä millään pois, ja väestöt sotketaan kuten Baltiassa.

Niinpä tässäkin asiassa olisi jälkiviisaus pitänyt esittää etukäteen eikä taivastella asiaintilaa jälkikäteen. Vika on niiden suomalaisten poliitikkojen, jotka ovat jättäneet oven apposen auki myös valloitustarkoituksessa tapahtuvia kiinteistökauppoja varten.

Otin itse kantaa venäläisten Suomessa tekemiä maakauppoja vastaan jo vuonna 2009 julkaisemassani kirjoituksessa ”Venäläinen puuhevonen”, joka löytyy blogistani.

Venäläiset ovat vallanneet Suomea jo pitkään niin kuin britit intiaanien maita, ja tämä kaikki tilanteessa, jossa suomalaiset eivät saa ostaa tontteja Karjalasta. Autoiluakin on rajoitettu pysäyttämällä velkavetoiset rajalle.

Hullunkurisinta on, että venäläisten on annettu ostaa huolettomasti saaria Turun arkipelagosta, mutta mannersuomalaiset eivät saa omistaa eivätkä hallinnoida omaisuutta Ahvenanmaalla eivätkä harjoittaa siellä elinkeinoa, vaikka Ahvenanmaa kuuluu Suomeen ja olemme Suomen kansalaisia!

Sen estää Ahvenanmaan maakunnassa käytössä oleva kotiseutuoikeus, joka on jyrkässä ristiriidassa perustuslaillisten ja asuinpaikan valintaan liittyvien oikeuksiemme kanssa.

Kotiseutuoikeutta voi hakea myös Ahvenanmaalle muuttanut, mutta vasta asuttuaan saarella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, joten mannersuomalaisia kohdellaan kuin Somaliasta Suomeen pyrkivää pakolaista. Venäläiset puolestaan päästetään pelaamaan golfia lomamajoilleen Turun saaristoon.

Tämän kaiken ovat saaneet aikaan entisen maahanmuuttoministerin Astrid Thorsin ja entisen oikeusministerin Anna-Maja Henrikssonin kaltaiset rkp:läiset omassa suvaitsevuudessaan.

Mainitsisin vielä kaksoiskansalaisuuden ongelmista, jotka jäivät Anneli Jäätteenmäen lyhytaikaisen hallituksen pitkäaikaisimmiksi tuotteiksi, mutta juuri nyt tila ja aika uhkaavat loppua.

Idässä meillä ovat ryssät ja lännessä hurrit, ja tämä on kohta, jossa kuvaan astuu jälleen se pensasneuvostoliittolainen.

14. syyskuuta 2018

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa


Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat iloinneet sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ilmoituksesta, jonka mukaan hän on ”sopinut” Irakin sisäministeriön kanssa siitä, että Irakin viranomaiset tulevat Suomeen jakamaan täällä kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille passeja. Näin he voisivat hakea työperäistä oleskelulupaa ja jäädä Suomeen.

Tällaisessa menettelyssä ei ole vähäisintäkään järkeä, ja luultavasti ministerin toiminta on myös lain vastaista.

Ensinnäkin (1), mikäli turvapaikanhakijat ovat paenneet lähtömaastaan vainoa, olisi epäjohdonmukaista, että Irakin hallitus nyt voisi identifioida maahamme pakolaisina vastaanotettuja kansalaisiaan passeilla. Jos tällaiseen vispilänkauppaan ryhdyttäisiin, osoittautuisi, että Irak onkin turvallinen maa. Niinpä Suomen tulisi palauttaa kielteisen päätöksen saaneet ja mahdollisesti myös oleskeluluvalla täällä olevat välittömästi. En siis vastustaisi lähtöpassien jakamista Suomen viranomaisten omasta toimesta.

Toiseksi (2), Suomi ei voi antaa Irakin viranomaisille tietoja täällä olevista turvapaikanhakijoista, mikäli he ovat poliittisia pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Jos Irak osoittautuu turvalliseksi maaksi myöntämällä heille passeja, Irakin pitäisi ottaa heidät maankamaralleen lentoteitse toimitettuina, sillä heillä olisi silloin passi, ja heidän kansalaisuutensa olisi varmistettu.

Kolmanneksi (3), turvapaikkaprosessia ei saa käyttää työperäisen maahanmuuton edistämiseen. Ei siis ihme, että myös Uusi Suomi joutui raportoimaan Suomen viranomaisten ”osallistumattomuudesta” hankkeeseen. Ministeriön juristit taitavat tietää, että hanke ei ole laillinen. Suomen viranomaisten halu nostaa kätensä pystyyn, jotta Irakin viranomaiset voisivat pelata täällä korttia kansalaistensa henkilöpapereilla, on Suomen viranomaisilta yritys tehdä maahanmuuttomyönteistä politiikkaa laiminlyömällä omat velvollisuutensa.

Kyse onkin löperöstä maahanmuuttopolitiikasta, jota Kokoomus ajaa suomalaisten tappioksi ja halvan työvoiman saamiseksi. Koska turvapaikan myöntäminen ei oikeuta työperäiseen oleskelulupaan, Mykkänen on sopinut passien haalimisesta, jotta myös täällä olevat kielteisen päätöksen saaneet voisivat hakea oleskelulupaa työnhaun verukkeella. Näin Mykkänen on tullut käyttäneeksi turvapaikkaprosessia työnhaun välineenä.


Maahanmuutto- ja työpolitiikkaa suomalaisten tappioksi

Mykkänen on ollut mestari valjastamaan kärryt hevosen eteen. Poliittisena tavoitteena tulisi olla laittomasti maahan saapuneiden ja kielteisen päätöksen saaneiden nopea palauttaminen. Sen sijaan kokoomuslainen ministeri lähettää Irakiin viestin, jonka mukaan Suomesta kannattaa hakea turvapaikkaa, sillä kielteisen päätöksen saaneetkin voivat prosessin aikana hakea työpaikkaa, ja Suomen valtio hankkii heille matkustusasiakirjan työperäisen oleskeluluvan saamista varten!

Ja tämä kaikki tehdään tietenkin suomalaisen työnhakijan vahingoksi. Olen usein sanonut, että työperäinen maahanmuuttaja on kaikkien haitallisin viedessään työpaikan suomalaiselta, kun taas suomalaisten oman työvoiman tulisi olla hallitusvallan erityisessä suojeluksessa.

Mykkäsen hanke on kiero ja osoittaa samanlaista välinpitämättömyyttä kuin Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan hanke ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi. Jos tarveharkinta poistetaan, avataan tie työperäisten oleskelulupapäätösten hyväksymiselle. Tätä vastustaa eduskunnassa yksimielisesti vain Perussuomalaiset.

Asia voidaankin nähdä niin, että Irakin viranomaisten pitäisi myöntää avokätisyydessään ja ystävällisyydessään passit kaikille Suomeen ja Eurooppaan paenneille, jotta heidät voitaisiin palauttaa kotikonnuilleen. Nykyisin irakilaisia oleskelee maassamme veronmaksajien kustannuksella, ja oleskelulupapäätösten myöntäminen työnhakua varten on kerrassaan järjetöntä porukalle, jonka työllisyystilanne on muutenkin huono.


Mykkänen mykistäisi kritiikin

Pari päivää ennen uuden porsaanreiän julkistamista Kai Mykkänen kirjoitti blogiinsa kolumnin ”Mielipiteenilmaisun vapaus ja vastuu”, jossa hän pyrki syyllistämään suomalaisia ihmisiä heidän esittämästään yhteiskuntakritiikistä, leimaamaan järkiperäisen ajattelun edustajat ”äärioikeistolaisiksi” ja vaatimaan sananvapauden tukahduttamiseksi ”nollatoleranssia”.

Mykkänen on itse niin vasemmalla, että keskustalainenkin näyttää hänestä äärioikeistolaiselta.

Ei sananvapautta voida puolustaa sananvapautta rajoittamalla, kuten Mykkänen aikoo. Poliitikkojen ei yleensäkään pitäisi vartioida ja partioida sitä, mitä kansalaiset saavat ajatella ja sanoa.

Jo Magna Cartan ajoista asti on sananvapauden tehtävä ollut vertikaalinen: turvata kansalaisten oikeudet hallituksen mielivallalta. Niinpä hallitustahon pyrkimys määrätä siitä, missä sananvapauden rajat kulkevat, on surkeaa puolustelua, joka osoittaa todeksi sananlaskun: ”rikolliset tekevät kaikkensa paljastaakseen itsensä”.

”Vihapuheeksi” leimattua yhteiskuntakritiikkiä ei aiheuta mikään ääriajattelu vaan harjoitettu politiikka. Ekstremismi ei ole syy vaan seuraus holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta.

Mykkäsen ja hänen puolueensa kannattaisi lopetaa humanitaarisen maahanmuuton haalinta, sillä pakolaisuuden ja turvapaikkapolitiikan uhreja eivät ole vain pakolaiset vaan ne suomalaiset, joiden sosiaaliturvasta elatuskustannukset ovat pois tai jotka maksavat verot.

Hallitus on itse saanut aikaan ääriajattelun nousun lepsulla rajapolitiikalla, ja nyt se syyttää asiasta ulkoparlamentaarisia ja kannatukseltaan mitättömiä ryhmiä. Ovelaa on.

11. syyskuuta 2018

Läkerolit väärään kurkkuun – Tervaleijonia poskeen


Siskonpetissä piehtarointi ei anna oikeaa kuvaa asioiden todellisesta kokemisesta. Ruotsidemokraattien kannatuskäyrän nousujohde antaa silti hyvän kuvan siitä, millainen yllätys saattaa muhia myös Suomessa, kun äänestäjät palaavat täälläkin epäsuositusta päähallituspuolueesta takaisin Perussuomalaisiin.

Sillä eivät ongelmat ole mihinkään kadonneet. Maahanmuutto- ja EU-kriittisten puolueiden kasvu jatkuu Euroopassa niin kauan kuin EU:n liittovaltiopolitiikka sekä puuttuminen jäsenmaidensa sisäisiin asioihin ja väestöpolitiikkaan jatkuvat.

Suomessa on surtu Ruotsidemokraattien menestystä äänekkäästi. Mediassa ongelmana nähdään Ruotsidemokraattien kannatus.

Ajattelutapa on outo, sillä ei ilmastonmuutoksestakaan kähistäessä ongelmana pidetä ympäristöliikkeen kasvua tai sitä, että vihreiden kannatus nousee.

Myöskään maahanmuutto-ongelmien vuoksi ei pitäisi paheksua maahanmuuttokriittisten puolueiden kasvua vaan keskittyä ratkaisemaan ongelmia.

Ongelmat eivät ratkea, jos kriitikot koetetaan pitää poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella. Se on demokratian ylenkatsomista, jopa röyhkeää.

Kaikkialla toistellaan nyt, että Ruotsin hallitusneuvotteluista ”tulee vaikeat”. – Miten niin?

Itsehän nuo kansallisen edun vastaiset puolueet tekevät neuvotteluista vaikeat, kun torjuvat kansalaisten selvästi ilmaiseman tahdon ja sulkevat yhden puolueen yhteistoiminnan ulkopuolelle, ihan vain oman valtansa pönkittämiseksi.

Sellainen on huonoa politiikkaa. Koska politiikka on kykyä yhteistoimintaan, on epäiltävä, onko siinä politiikkaa enää lainkaan. Tilanne on samanlainen kuin blokkien johtajat pudottautuisivat avantoon ja ulisisivat, että ”tilanteemme on vaikea”.

Eräs kummallisuus Ruotsin poliittisessa järjestelmässä on blokkiutuneisuus ja vähemmistöhallitusten ratsastus oppositiopuolueiden selässä.

Tähän on syynä Ruotsin demariperinne. Vähemmistöhallitukset ovat tyypillisiä järjestelmissä, joissa on yksi valtapuolue, kuten Ruotsissa sosiaalidemokraatit. Demarit eivät ole mielellään tehneet kompromisseja hallitukseen ”sopimattomiksi” katsomiensa puolueiden kanssa. Puolue on tehnyt mieluummin erillisiä sopimuksia oppositioryhmien kanssa ja käyttänyt valtaa niiden valikoivalla tuella. Oikeistoallianssi omaksui tämän mallin demareilta ja alkoi peilata sitä.

Sosialistit ovat aina hallinneet mieluummin yksin kuin muiden kanssa. Se on aatteen totalitaarinen olemus.

On hyvä, että blokkijärjestelmään tulee särö kolmannen tahon kautta. Ruotsidemokraateilla on prosentuaalista kannatustaan enemmän valtaa, sillä ollessaan oppositiossa puolueella on ratkaisijan rooli. Jos taas oikeisto liittoutuu vasemmiston kanssa, blokit muodostuvat Ruotsidemokraattien ja oikeisto-vasemmisto-yhteenliittymän välille, jolloin Ruotsidemokraatit muodostavat ainoan vaihtoehdon hallitukselle, ja kannatus nousee.

Erikoista ruotsalaisten poliittisessa käyttäytymisessä on tietty epäjohdonmukaisuus. Suuri osa heistä on suhtautunut vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen torjuvasti humanitaariseen maahanmuuttoon, mutta silti he antavat kannatuksensa maahanmuutosta vastuussa oleville valtapuolueille, jotka eivät muutosta tee.

Tämä on tyypillistä ihmisten hyväuskoisuudelle. Ihmiset kun eivät tutkitusti vaihda umpisolmussa olevia käsityksiään helposti vaan etsivät niille tukea viimeiseen asti. Eivät suomalaisetkaan vaihda pankkia, vaikka heitä kuinka riistettäisiin.

Yksi ruotsalaisen demokratian omituisuus on lipukeäänestys, jossa äänestäjä ottaa julkisesti nähtävillä olevasta avolokerikosta puoluekohtaisen äänestyslipun ja vie sen koppiin. Vaalisalaisuus on varmasti turvassa, kun siitä huolehtii tuttu vaalivirkailija.

Sauli Niinistöllä on Ruotsin vaalien jälkeen yksi huoli vähemmän. Natoon Ruotsi ei tällä vaalituloksella liity, eikä kansanäänestystä tule, sillä heiveröinen hallitus ei ota ohjelmaansa mitään suuria kysymyksiä, jotka voisivat sen asemaa horjuttaa.

Tämä on ilmeisesti Suomen ulkopoliittisen johdon toiveiden mukaista, sillä se ei ole ollut asiassa aloitteellinen, ja pidättyvää esimerkkiä osoittaen on keskitytty monitoroimaan Ruotsin ratkaisuja.

Nato-oven lonksahdettua kiinni (muttei lukkoon) ja Venäjän pullistellessa naapurissa on viisasta keskittyä ylläpitämään hyväksi koettua turvallisuustilannetta sen asemasta, että sitä ryhdyttäisiin kyseenalaistamaan millään, minkä tehtävä olisi taata turvallisuus.

9. syyskuuta 2018

Miksi Ruotsidemokraatit voittivat vaalit?


Grattis till Sverigedemokraterna! Onnitteluni Perussuomalaisten kanssa yhteistyötä tekeville Ruotsidemokraateille, jotka voittivat vaalit. Puolueen kannatus nousi rakettimaisesti, ja äänestäjät hakeutuivat äänestyspaikoille kuin palava bensavana.

Ruotsissa maahanmuutto-ongelmat ovat olleet suurempia kuin Suomessa, mutta ruotsalaisten kansankotiajattelu on estänyt tiedostamasta ongelmia yhtä nopeasti kuin sotia kokemaan joutuneessa Suomessa, joka on aiemminkin ollut maahanmuuttopyrkimysten kohteena. Niinpä myös Ruotsin jytky viipyi.

Ruotsidemokraattien hyväksyminen ”uudeksi normaaliksi” viipyy yhä kansallisen edun vastaisten puolueiden harjoittaman syrjinnän vuoksi.

Myös imperiumin vastaisku oli odotettavissa. Kovin korkeaa kannatusta Ruotsidemokraatit eivät voi saavuttaa, eikä vasemmisto koskaan vaivu valliriutan alapuolelle, sillä Ruotsissa on jo niin paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, etteivät ruotsalaiset enää voi pelastaa maataan etniseltä valloitukselta.

Tämän estää vierasperäisten laaja edustus ja poliittinen vaikutusvalta, jota he käyttävät identiteettipoliittisin ja käänteistä rasismia edustavin perustein: kanavoiden kannatuksensa aina sinne, missä se edistää vieraiden kansakuntien etua.

Ruotsidemokraattien menestys ja sosiaalidemokraattien tappio johtuivat siitä, että Ruotsidemokraatit ovat ruotsalaisella tavalla demokraatteja ja sosiaalidemokraatit sosialistisella tavalla demokraatteja.

Kun demarit saivat historiallisen huonon vaalituloksen Ruotsissa, olisi yleiseurooppalaisesta näkökulmasta outoa, että demarit pärjäisivät paremmin Suomessa. Siksi Sdp:n vaalivoitto on erityisen epätoivottavaa.

Ongelmien ytimen muodostavat maahanmuutto ja sen mukanaan tuomat pulmat, jotka ovat aiheuttaneet päänsärkyä monille toimittajille. Esimerkkinä olkoon vaikka Uuden Suomen Markku Huusko, joka kirjoituksessaan ”Varissuo, Suomen Rinkeby?” selitteli ja pyöritteli maahanmuutosta johtuvaa slummiutumista parhain päin.

Millaista noissa Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä, sitten oikein on? Hyppäsin hetkeksi dokumentaristi Michael Mooren rooliin ja menin katsomaan. Ehkä selitys löytyisi sieltä.

Ohessa YouTube-videoni ja Rinkeby-raporttini, josta selviää, että Ruotsista on tullut Afrikka. On syntynyt islamilaisia mikrovaltioita, jollaisia The Washington Times on löytänyt myös Ranskasta. Poliittinen kysymys on, haluammeko me tätä ja millaisen Suomen suomalaiset haluavat.





Tässä videon johdanto myös teksinä:

Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit ovat päässeet erinomaiseen yhteisymmärrykseen maahanmuuttopolitiikasta ja siitä, kuinka yleispohjoismaista väestöpolitiikkaa pitäisi hoitaa.

Ruotsissa nähdyt ongelmat, kuten katuväkivalta, vandalismi, naapuruussovun heikkeneminen, koulujen jakautuminen kantaväestön ja uusruotsalaisten kesken sekä afrikkalaisperäisen ja lähi-itäläisen väestön slummiutuminen kertovat monikulttuurisuuskokeilun epäonnistumisesta.

Eräs kansalainen totesi, että ennen Ruotsissa tehtiin autoja, nykyään Ruotsissa poltetaan autoja.

Johtopäätökset eivät kerro mistään peloista, ennakkoluuloista, rasismista eivätkä ksenofobiasta.

Sen sijaan tulokset ovat osoittaneet maahanmuuttokriitikoiden esittämän arvostelun ennakkotiedoksi.

Meillä filosofeilla on tapana tarkastella asioita epäaffektiivisesti eli epätunteenomaisesti. Me teemme analyysia siitä, mikä on yhteiskunnallemme hyväksi ja mikä ei.

Ongelmien juurisyy on, että maahanmuuttajamäärät ovat olleet liian suuria.

Tulijatulva on johtanut maahanmuuttajaväestön keskittymiseen ja vaikutusvallan kasvuun, korostettuun identiteettipolitiikkaan. Tästä puolestaan on seurannut haluttomuutta integroitua yhteiskuntaan ja omalle saarelleen hakeutumista.

Viime vuosien pakolaisuus on johtanut valtavaan siirtolaistsunamiin, jonka vaikutukset ovat väestöpoliittisia. Tulijamäärien kasvu uhkaa väestöämme, kulttuuriamme, elämäntapojamme ja talouttamme. Mikään maa ei ole entisensä, jos sen väestö vaihdetaan.

Muutamat äärivasemmistolaiset tendenssitutkijat ja agendajournalistit ovat väittäneet omissa pseudotutkimuksissaan suomalaisia ”fasisteiksi” ja ”mustan sarastuksen airueiksi”. Tosiasiassa suomalaiset eivät koskaan ole harjoittaneet siirtomaaimperialismia.

Valloitus suuntautuukin nyt kolmannesta maailmasta ja etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. ”Mustan sarastuksen airueet” ovat siis olleet aivan muita kuin Oula Silvennoinen ja hänen kanssakirjoittajansa väittävät teoksessaan.

Kysymystä siitä, haluavatko kansalaiset väestörakenteemme muuttuvan tai vaihtuvan peruuttamattomasti, on pidetty visusti poliittisen prosessin ulkopuolella, eikä asiasta ole voinut missään äänestää, tuskin äännähtääkään.

Näin on tehty pelkän poliittisen korrektiuden varjelemiseksi, vieraskoreuden, jonka esimerkkitapauksina ovat avulias Aatu ja pölhö-Kustaa, jotka auttoivat muita omaksi velaksi, sekä tietysti Turmiolan Tommi, joka joi talonsa.

Vallassa olevat vanhan sukupolven poliitikot ovat toimineet niin.

Kun Euroopassa viriää nyt poliittista aktiivisuutta kansallisen edun suojelemiseksi eri maissa, on sitä tervehdittävä iloiten.

Euroopan unionin ylikansallinen vallankäyttö ja puuttuminen maiden sisäisiin asioihin ovat menneet liian pitkälle. On huono juttu, että kansalaiset ja Euroopan maiden kantaväestöt eivät saa itse asioistaan päättää.

Perussuomalaiset on ainoana parlamentaarisena puolueena vaatinut maahanmuuttajamäärien alentamista Suomessa.

Niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa on vähennettävä voimakkaasti, sillä se on osoittautunut sosiaalietuusperäiseksi haittamaahanmuutoksi. Myös työperäistä maahanmuuttoa on karsittava, sillä työperäinen maahanmuuttaja on usein kaikkein haitallisin viedessään työpaikan suomalaiselta.

Lisää maahanmuuttajia voidaan ottaa vasta, kun jokaisella suomalaisella on työ- tai opiskelupaikka, säännölliset tulot ja katto pään päällä sekä julkistalouden velka on maksettu.

Melkein kaikki suuret ongelmat, kuten sosiaalimenojen kasvu, valtioille karttuva syömävelka, asuntopula, pula työpaikoista, terrorismi, rikollisuuden lisääntyminen, kulttuurikitkat ja kieliongelmat johtuvat välillisesti tai välittömästi maahanmuutosta.

Maahanmuutto on siis ongelmien ydin, ja suhtautuminen maahanmuuttoon on avainasia, kun päätetään, millaisessa Suomessa haluamme tulevaisuudessa elää.

8. syyskuuta 2018

Vihervasemmiston some-raivo myrkyttää eduskuntatyötä – Nyt aborttikiistassa


Vihervasemmiston some-raivo on tarttunut eduskuntatyöskentelyynkin. Vasemmisto-oppositio ja vihreät pitävät tunnetusti oikeutenaan bänniä, ghostata, feidata, deletoida, ingnoroida, diskriminoida ja sensuroida ihmisiä ja heidän ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa.

Nyt vihervasemmisto ja Rkp vaativat ulkoministeri Timo Soinin (sin.) erottamista, koska mies vastustaa abortteja ja osallistui abortinvastaisen Pro life -järjestön iltatilaisuuteen työmatkallaan Kanadassa.

Puolueet joko pyrkivät vipuamaan hallituksen kumoon vaatimalla luottamusäänestystä yhdelle ministerille, tai sitten kyseessä on henkilökohtainen ajojahti. Vaikuttaa jälkimmäiseltä, sillä hallitus ei kaadu yhden ministerin vuoksi.

Asenne on some-kolhinnan kopio. Se on aivan samanlaista kuin vihervasemmiston rähinöinti Internetissä: vaaditaan hiljentämistä vain siksi, että näkemykset eivät miellytä itseä.

Moinen suhtautuminen olisi kuolemantuomio filosofiselle argumentaatiolle. Se on tieteellisen asennoitumisen vastaista ja rikkoo ihmisten oikeutta poliittiseen osallistumiseen. Mistä myöskään äänestäjät saisivat tietää poliitikkojen mielipiteitä, mikäli nämä eivät voisi lausua näkemyksiään pelkäämättä rangaistusten uhkaa?

Kannanottoni ei ole henkilökohtainen vaan yleispätevä. En siis puolustele Soinia, joka käänsi takkinsa, pyllisti puoluekokouksen päätökselle ja poltti laivastaan mastot ja purjeet. Mutta puolustan jokaisen poliitikon oikeutta lausua näkemyksensä asiasta kuin asiasta.

On epäeettistä painostaa poliitikkoja itsesensuuriin henkilökohtaisen koston uhalla. Se on ala-arvoista, epäherrasmiesmäistä ja halveksuttavaa.


Ad abortus arte provocatus

Mitä aborttiin tulee, aihe on todellakin vahvasti mielipiteiden ja keskustelujen varainen, ja asiassa vallitsee ja on sallittava erilaisia arvokantoja. Totuus on, että Suomen sairaaloissa ja terveysasemilla tehdään noin 10 000 raskaudenkeskeytystä vuodessa. Se on melkoista teurastusta.

Abortteja ei voida puolustella yksiselitteisesti millään ”naisten oikeuksilla”. Lähes käsittämätön on demareissa vaikuttavan Dimitri Qvintuksen lausuma, että epäluottamuslausetta esitetään ”toiminnasta naisten oikeuksia ja Suomen ulkopoliittista linjaa vastaan”.

Aborteista koituu myös tuskaa naisille, ja miesosapuolten tahdonmuodostus on aborttia haettaessa tukahdutettu kokonaan. Naisten oikeuksia hehkuttava voluntarismi ei auta siksikään, että sen presuppositiona on käsitys, jonka mukaan yksilö tietää aina itse, mikä on hänelle hyväksi. Näinhän ei ole, ja sen merkiksi niin sanotut ammattiauttajat ovatkin olemassa.

Myös syntymättömän lapsen oikeuksia ja etuja on suojeltava. Yhtäkään ihmistä ei olisi olemassa, jos raskaudet olisivat päättyneet abortteihin. Koska inhimillisen olemassaolon edellytys on hedelmöityksen jälkeinen raskaustila sikiömuodossa, on ihmisarvon katsottava alkavan jo hedelmöityksessä.

Mikäli ihmisarvoa ylipäänsä on, sen on myönnettävä olevan jokaisella potentiaalisella ihmisellä, joka näin ollen nauttii ihmisarvon suojaa jo sikiönä. Arvostetun yhdysvaltaisprofessori Tom Reganin ajatuksia soveltaen voidaan syntymätöntä lasta pitää niin sanottuna elämäsubjektina (subject-of a-life), jolla on vanhempiensa tahdosta riippumaton oikeus elämään.

Mikäli ihmiselämää pidetään itseisarvoisena, velvoittaa etiikan universalisoitavuusperiaate suojelemaan myös sikiömuotoista elämää, joka loogisesti ajatellen on ihmiselämän syntymisen välttämätön ehto.

Jos tästä periaatteesta luovutaan, koskee ihmisarvosta luopuminen universalisoitavuuslausekkeen mukaan myös kaikkea syntynyttä ihmiselämää, ja näin ihmisarvon kunnioittaminen sinänsä viskattaisiin romukoppaan.

Seuraukset olisivat dramaattiset koko moraalifilosofiaa ajatellen, sillä silloin hylättäisiin – eivät vain tunteet – vaan etenkin rationaalisesti velvoittava päättely. Ihmisarvoa kohdeltaisiin kaltoin tavalla, joka antaisi kyynisen kuvan siitä, miten ihmiset ajattelevat ihmisyydestä myös itsessään. He siis vetäisivät kuraan itsensä.

Edellä esittämäni ajatuskulut perustuvat kantilaiseen ja tieteelliseen etiikkaan, eikä niillä ole tekemistä uskonnollisten motiivien kanssa. Myös filosofiassa aborttikysymys on koetettu usein aidata ”bioetiikaksi” sanottuun rooteliin, mutta sitäkään ei tulisi pitää konteksti- ja situaatioetiikan tapaisena disipliininä, joka mahdollistaa täyden relativismin. Sen mukaan parasta etiikkaa olisi, ettei ole etiikkaa lainkaan.

Aihetta ei pidä rajata sen enempää postmodernin biokiellon piiriin kuin naturalistiseen tarkasteluunkaan, joka tunnustaa pelkän biologian. Soveltava tieteellinen näpertelyteoria on unohtanut inhimillisen olemassaolon kokonaisuuden, johon kuuluvat myös arvot ja päämäärät.

Kysymys pitäisi alistaa yleiselle filosofiselle etiikalle, johon sisältyvät (1) deonttinen velvollisuusetiikka yhteiskunnallisesti välttämättömine sääntöineen, (2) seurausetiikka hyöty- ja haitta-analyysiin perustuvine päättelysääntöineen ja (3) hyve-etiikka, jonka mukaisesti tunnustetaan, että eräät asiat ovat todellakin parempia tai suositeltavampia kuin toiset tai peräti itseisarvoisia.

Hierarkioiden, epätasa-arvon ja arvojen erilaisuuden myöntäminen taas on kaikkien arvojen olemassaolon välttämätön apriorinen edellytys, sillä yksi- tai tasa-arvoisuudessa (eli totalitarismissa) ei voitaisi tunnistaa mitään arvoja muita paremmiksi, eikä näin ollen tunnustettaisi moniarvoisuutta.

Kun asioista ajatellaan näin, ne eivät enää näytäkään enää niin mustavalkoisilta kuin punavihreät yrittävät kurveja suoristellen esittää omassa nihilismissään.


Aborttien vaikeuttaminen ennaltaehkäisisi myös sukupuolitauteja

Feministinen liike väittää, että naisella on oikeus omaan kehoonsa. Uskon kaikkien järkevien ja tunne-elämältään tasapainoisten naisten ymmärtävän, että syntymätön lapsi ei ole heidän omaisuuttaan, eikä sikiöiden elämästä ja kuolemasta päättäminen ole enää naisen vartaloa koskevan itsemääräämisoikeuden (self-ownership) varaista.

Abortti on heteroseksuaalisen valtakulttuurin sisäinen tabu. Juuri asiaan liittyvä tuska vaatii ongelmien salaamista, mikä ei suinkaan vähennä tuskaa. Aborttilainsäädännön tiukentamista vaatisi se, että aborteista on tullut jälkiehkäisykeino, jonka laaja käyttö kertoo myös siitä, ettei ehkäisystä välitetä huolehtia, ja siksi myös sukupuolitaudit ovat lähteneet lentoon.

Ei ole syytä vastustaa ehkäisyä tai jälkiehkäisyä, mutta kylläkin aborttien käyttämistä jälkiehkäisykeinona. Aborttien vaikeuttaminen ohjaisi ennakolta vaikuttavasti parempaan harkintaan, mikä olisi osapuolille onneksi.

Vihervasemmisto kitisee ihmisarvon puolesta maahanmuuttoasioissa mutta näyttää vähät välittävän ihmisarvosta silloin, kun on kyse ihmisten muuttamisesta tähän maailmaan syntymän kautta.

Viherpiiperot narisevat äänekkäästi eläinten suojelemiseksi ja vaativat lihansyönnin ja turkistarhauksen lopettamista ”eettisin perustein” mutta katselevat läpi sormien sitä Mengelen menoa, jonka mukaisesti ihmissikiöitä viskataan ongelmajätteenä sairaaloiden pienkrematorioihin.

Se lienee sitä ”valikoivaa suvaitsevaisuutta”, jossa tarkoitusperillä pyritään oikeuttamaan keinoja, kunhan nuo päämäärät ovat feministis-vihervasemmistolaisen ajatusklusterin omien etujen ja intressien mukaisia.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin perusteellisen analyysin. Vastustan sellaista ”Rakasta, kärsi ja unhoita” -relativismia, jota Suomessa edusti niin sanottu Häyry-etiikka, toisin sanoen erään tutkijapariskunnan henkilökohtaiset mielipiteet, jotka muutamat kärryiltä pudonneet poliitikot valitsivat sittemmin myös virallisten aborttikantojensa perustaksi.

Sellainen ihminen, joka ensi töikseen haluaa surmata omat jälkeläisensä, on kylmä ämmä.


Abortit ja väestöpolitiikka

Koska abortit eivät ole täysin yksilöiden itsemääräämisoikeuden varaisia ja koska Euroopan maiden väestöpyramideissa on lommoja, voidaan tiukempaa aborttipolitiikkaa vaatia myös demografisin perustein. Syntyvyydestä puuttuu aborttien määrää vastaava osuus, jota vihervasemmisto vaatii korvattavaksi tuottamalla ihmisiä kuin karjaa kehitysmaista.

Tässä myös kapitalistien, globalistien, internationalistien ja huvitteluliberaalin oikeiston kannattamassa esineellistävässä ajattelussa ihmiset nähdään työvoimana tai suorittajina, jotka ovat muka keskenään korvattavissa tai vaihdettavissa ilman, että kansakunnan kokonaisuus muuttuu. Suurikin laiva uppoaa pienen reiän vuoksi, kunhan aikaa kuluu riittävän pitkään.

Toistan vielä alussa korostamani ajatuksen: en puolustele Timo Soinia, sillä argumentaationi ei ole henkilökohtaista vaan yleispätevää.

Miesparka näyttää sitä paitsi menneen vallasta sekaisin. Viime kuussa hän nosti Afrikan Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeeksi.

Tähän ei tosin velvoita mikään etiikka. Siihen näyttää ohjaavan pelkkä ahneus, jonka mukaisesti myös kiinalaiset ovat jo pitkään riistäneet Afrikan luonnonvaroja ilman, että länsimaiden vihervasemmisto olisi puuttunut asiaan millään tavalla.

Kiinassa muuten tehdään noin 15 miljoonaa aborttia vuodessa. Siellä ne ovat keskeinen osa väestöpolitiikkaa ylikansoituksen vahentämiseksi – aivan niin kuin abortin saannin vaikeuttaminen voisi olla länsimaissa väestön lisäämiseksi! Sir David Attenborough puolestaan piti liikakansoituksen,väestöräjähdyksen ja alueellisen ylikuormituksen juurisyynä sitä, että luonnon ei anneta hoitaa ongelmaa itsestään.

Todettakoon aborteista vielä se, että maailman maista ensimmäisenä abortit laillisti 1920 Neuvosto-Venäjä, tuo etiikan ja moraaliposeerauksen Paratiisi, jossa ihmisarvon perustan muodosti marxilais-leninistinen näkemys, että ihminen on pelkkää materiaa ja hänen tajuntansa heijastusta ulkoisesta maailmasta. Ehkä tämä selittää eräiden salonki-stubidojen ajatusten varjostumisen myös Soinin oman tajunnan valkokankaalle.

Aborttinäkemyksissään Soini tulee kyllä olleeksi moraalisesti oikeilla linjoilla, vaikka hänen perustelunsa ovatkin pelkästään uskonnollisia. Myös Saksa sallii abortit lähinnä ja ainoastaan lääketieteellisistä syistä, eikä kukaan voine väittää Saksaa moraalifilosofian takapajulaksi.

Kartta maailman kokonaistilanteesta löytyy täältä. Abortit ovat täysin laittomia monissa Afrikan ja Lähi-idän maissa sekä Intiassa, joissa niitä voitaisiin oikeuttaa sekä lääketieteellisillä, sosiaalisilla että väestöpolitiikkaan ja naisten asemaan liittyvillä syillä.

Kunpa vihervasemmisto ei koskaan enää saisi hallitusvaltaa Suomessa eikä varsinkaan sellaista värisuoraa, joka sillä on yliopistoissa. Syy: arvostelukyvyttömyys ja kaunainen tukahduttamisvimma, joilla pyritään estämään filosofinen keskustelu ja kansanvaltainen moniäänisyys vaikeiksi koetuissa kysymyksissä.


Kirjallisuus

Häyry, Heta ja Matti Häyry, Rakasta, kärsi ja unhoita Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987.
Regan, Tom, The Case of Animal Rights. Los Angeles, CA: University of California Press, 1983 [2. ed. 2004].

7. syyskuuta 2018

Mistä Ruotsidemokraattien menestys johtuu?


Samalla kun gallupit lupailevat Ruotsidemokraateille voittoa ensi sunnuntain vaaleihin, on valtamediassa kärvistelty sen kysymyksen edessä, mistä puolueen noste oikein johtuu.

Ruotsidemokraattien kannatuskasvu nähdään mediassa suurena ongelmana, vaikka toimittajien ei pitäisi puuttua kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen tai vaaleissa tehtäviin ratkaisuihin.

Varsinaiseksi taiteeksi aihetta koskevan selittelyn, kiertelyn ja kaartelun vei Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa työskentelevä nollafilosofi Timo Miettinen, jota Helsingin Sanomat oli haastatellut toimittaja Alma Onalin ja Petja Pellin väsäämään juttuun ”Ruotsi on viimeisin esimerkki demarien ahdingosta Euroopassa – Miksi äänestäjät ovat hylänneet hyvinvointivaltion rakentajat, ja mitä siitä seuraa?

Toissapäiväisen jutun mukaan demarien kannatusromahdus selittyy neljällä syyllä. Ne ovat globalisaatio, talouden rakennemuutos, joka on heikentänyt työväestön asemaa, vuoden 2008 finanssitaantuma sekä demaripuolueen oma sisäinen kriisi.

Oikeasti nämä eivät ole syitä vaan seurauksia EU:n toiminnasta ja maahanmuutosta. Maahanmuuttoa edistäessään internationalistinen demariliike on tullut rakentaneeksi pahoinvointivaltion.

Ei ole tietenkään Miettisen vika, mikäli toimittajat sensuroivat hänen näkemyksistään jokaisen maahanmuuttoon liittyvän selitystekijän.

Mutta jos tutkija itse on todellakin niin sokea, ettei hän myönnä nimenomaan maahanmuuton olevan keskeinen syy, jonka vuoksi koko Eurooppa kuohuu ja poliittiset kartat ovat mullistumassa, häneltä pitäisi ottaa virka ja palkka heti paikalla pois.

Tätä johtopäätöstä puoltaa Miettisen eilinen tviittaus, jossa hän toteaa, että ”Ruotsin vaaliasetelmia selitetään vuoden 2015 pakolaiskriisillä, mutta onko kyse sittenkin yleiseurooppalaisesta kehityksestä? Globalisaatio ja rakennemuutos, työpaikkojen katoaminen, osattomuus, työmarkkinareformit, identiteettipolitiikka & äärioikeiston nousu.

Kuinka tyhmä täytyy olla, jotta ei ymmärrä pakolaiskriisin itsensä olevan osa tuota ”yleiseurooppalaista kehitystä”, jota minä puolestani kutsuisin taantumukseksi?

Miettisen luettelemat muut ongelmat ovat seurausta siitä ja Eurooppaan tunkeutuneen vierasperäisen väestön invaasiosta. Myös lopussa mainitusta ”identiteettipolitiikalla” ratsastamisesta on tullut pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden harjoittamaa ja kantaväestöihin kohdistamaa rasismia (aiheesta enemmän täällä).

Kun projektijohtaja Miettinen on ripustanut mielipiteensä loppuun hämärän seurausnuolen, jonka päässä on ”äärioikeiston nousu”, hän ei ole ymmärtänyt sitäkään, että nykyisin tuota ”äärioikeistolaisuudeksi” leimattua järkevää harkintaa on alkanut esiintyä poliittisen väriviuhkan kaikilla sektoreilla.

Oikeiston ja vasemmiston perinteinen asetelma on murentunut, ja tilalla on asetelma, jossa kansallisen edun puolustajia vastustavat ne, jotka eivät kansallisista eduista mitään välitä.

Miettisen omasta näkökulmasta arvioiden keskuslainenkin on ymmärrettävästi ”äärioikeistolainen”. Valheellisuus ja vihervasemmistolaistuminen näyttävät ulottuvan ”tieteestä” mediaan ja median manipulaatiomankelista ”tieteeseen”.


Ruotsidemokraatit ja Perussuomalaiset samoilla linjoilla

On kuitenkin viestimiä, joiden kautta totuus pilkistää esiin. Miksi asiaa ei kysyttäisi puheena olevilta ihmisiltä itseltään? Suomen Uutiset julkaisi kesällä erinomaisen jutun Perussuomalaisten puoluejohdon ja ruotsidemokraattien kohtaamisesta Suomi-areenalla, jossa heitä haastatteli Riikka Purra.

SD:n puoluesihteeri Richard Jomshof totesi tuolloin, että ”[m]uut puolueet haluavat oudosti kyllä puhua meistä, mutta eivät meidän kanssamme”. Puolueen europarlamentaarikko Peter Lundgren taas pitää kannatusnousun ilmiselvänä selityksenä maahanmuutto-ongelmaa ja sitä, että ”me otimme ensimmäisenä tietyt asiat esille”.

Hänen mukaansa ”SD:n nousua suurten puolueiden joukkoon on yritetty torpata siten, että muut puolueet ovat yrittäneet ottaa asialistalleen SD:n teemoja”. – Mutta se ei ole onnistunut.

Jussi Halla-ahon mukaan Ruotsissa on jo havaittu, etteivät yritykset SD:n leimaamisesta toimi: ”Mutta toisaalta sekään ei toimi, kun muut puolueet yrittävät kopioida SD:n ajamaa politiikkaa.

Sama pätee nähdäkseni myös Suomen tilanteeseen: Perussuomalaisten maahanmuuttolinjauksia vastustaneet muut puolueet ovat viritelleet viulujaan soittaakseen ensisäveliä kevään 2019 vaaleihin. Ne ovat alkaneet kopioida perussuomalaisten maahanmuuttokantoja ja vaatia ”järkevämpää” maahanmuuttopolitiikkaa, vaikka niillä itsellään olisi ollut tilaisuus tehdä sitä koko ajan.

”Maahanmuuton rajoittamisesta” on tullut meemi, joka monistuu umpikujassa olevan hallituksen ja vasemmisto-opposition retoriikassa – ja johon liittyvät lupaukset vaalien jälkeen heti pyörretään.

Uskottavuuskriisiä ei olekaan mielestäni Perussuomalaisilla, joiden eduskuntaryhmän jakautuminen oli osoitus puolueen kuuliaisuudesta äänestäjiensä maahanmuuttonäkemyksille. Siksi mitään luottamuksen palauttamista ei tarvita. Mutta äänestäjille pitäisi saada välittymään viesti, että puolue on linjoillaan ja vie omia teemojaan tiukasti eteenpäin.

Luottamuskriisi on koko ajan ollut hallitukseen jääneillä muilla puolueilla, joiden henkinen hiv heittää epäluottamuksen varjon niiden keskinäisten suhteiden ylle. Ruoho ei kasva siellä, missä vihervasemmisto kulkenut on. Sen sijaan Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit asettavat standardin keskusteluille. Tämä tarkoittaa, että nämä puolueet puhuvat kansalaisilleen tärkeistä asioista, ja muut puolueet puhuvat sitten niistä.
 

Suomessa toistuvat joko ruotsidemokraattien nosteet tai Ruotsin maahanmuuttovirheet

Jussi Halla-ahon mielestä kansainvaellus on tämän vuosisadan megatrendi, mutta maahanmuutolla on myös eroa riippuen, missä tarkoituksessa siirtyillään ja ketkä tulevat ja menevät. Jomshof ja Halla-aho ovat yhtä mieltä siitä, että suhtautuminen maahanmuuttoon on avainasemassa, kun ratkaistaan, millaisissa oloissa Euroopassa jatkossa eletään.

Puoluesihteeri Jomshof tunnustaa, että ”suomalaisten työssäkäyvien maahanmuutto oli aikoinaan menestystekijä Ruotsille. Nykyään myös meillä on suuria ongelmia islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien kanssa, eikä heitä voi verrata suomalaisten maahanmuuttoon.

Hän myös arvioi Suomen tilannetta näin: ”Monet ihmiset Suomessa eivät näe maahanmuutossa ongelmia. Kuitenkin teidän on tehtävä kaikki tarpeellinen, ettei tilanne mene niin pahaksi kuin se on Ruotsissa mennyt.

Halla-ahon arvio Suomen tilanteesta on kuitenkin pessimistisempi kuin Jomshofin, sillä hänen mukaansa Ruotsiin on ”tullut myös työssäkäyviä maahanmuuttajia”. Suomalaisten muutto länsinaapuriin oli Ruotsille menestystekijä, mutta samaa ei voida sanoa Afrikasta ja Lähi-idästä virranneista siirtolaisista.

Tässä valossa kulttuuriongelmien keskeinen selitystekijä on tulijoiden etninen tausta ja heidän uskonnolliset näkemyksensä, jotka johtavat syrjäytymiseen, korkeaan työttömyyteen, slummiutumiseen ja islamistien mikrovaltioiden (Islamists mini-states) syntymiseen kaupunkien lähiöihin.

Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit eivät ole mitään yhden asian puolueita, mutta ne ovat ainoat parlamentaariset puolueet, jotka tunnustavat, että Euroopan maiden taloudelliset, sosiaaliset ja turvallisuusongelmat sikiävät Afrikan ja Lähi-idän maista tulvivasta maahanmuutosta.

Nämä ovat myös ainoat puolueet, jotka voivat saada myönteisen muutoksen aikaan sekä Pohjolassa että ”yleiseurooppalaisessa politiikassa”. EU voisi edelleen olla kelvollinen instrumentti Euroopan ulkorajojen valvomiseksi, kunhan päätösvalta palautettaisiin Brysselistä kansallisvaltioille.

Tärkeä askel oli Ruotsidemokraattien siirtyminen Euroopan parlamentin ECR-ryhmään, jossa toimivat myös Perussuomalaiset ja Tanskan kansanpuolue. Puolueiden yhteistyö yhdistää Skandinavian kansallismieliset voimat.

5. syyskuuta 2018

Kepu Perussuomalaisten apajilla


Enää ei voi mennä vaaleihin sammutetuin lyhdyin. Lähestyvät eduskunta- ja europarlamenttivaalit tunnistaa siitä, että puolueiden maahanmuuttolinjaukset kiristyvät. Tämä ei ole ihme, sillä puolueissa tiedetään, mistä ihmiset tykkäävät ja mistä eivät.

Hetki sitten Sdp näytteli ”järkevää” maahanmuuttoasioissa, ja nyt myös istuva pääministeri Juha Sipilä loihe lausumaan, että suurin osa maahanmuuttajista ”on liikkeellä taloudellisten syiden takia”. Uuden Suomen mukaan hän sanoi:

Nythän tämän tilanteen teki vaikeaksi se, että suurin osa näistä liikkeellä olijoista oli taloudellisten syiden takia. Ei sen takia, että he pakenisivat sotaa tai henkilökohtaista vainoa. Se on tämän epäjärjestyksen aiheuttanut Euroopassa.

Kunpa Sipilä olisi saanut tämän oivalluksensa syyskesällä 2015, kun hän pääministeriydestä johtuvissa mielihyvähormoniensa hyrskeissä lupautui luovuttamaan omakotitalonsa maahanmuuttajille heitä houkutellakseen. Mutta ei tullut mieleen silloin.

Minua huvittaa myös Uuden Suomen toimittaja Katja Incoronaton juttuunsa haalima vasemmistolaisten öyhöttäjien kuoro. Tendenssitutkija Erna Bodström (jonka touhuja arvostelin laajemmin täällä) hysterisoitui Twitterissä kiljuen, että ”ihan oikeasti Juha Sipilä, onko sinulla näyttöä ruman väitteesi tueksi”.

Bodströmiä tukemaan oli Uuden Suomen toimittaja onkinut kannanottoja muiden muassa kommunisti Martin Scheininilta ja Veronica Honkasalolta (vas.) sekä parilta muulta tietoviisaana esiintyvältä ja tietysti myös Yleisradion aina asiantuntevalta ja Irakissa mellastaneelta Eero Mäntymaalta, jonka tviittaus oli niin ikään saatu mahtumaan juttuun.

Itse kiitän Sipilää totuuden tunnustamisesta. Sen sijaan Uuden Suomen toimitus antoi paljon sivutilaa kritiikille vyöryttäen pääministeriä vastaan kokonaisen aiheelle omistetun artikkelin, jossa eräät tilastonikkarit ja tieteen mittarimadot kävivät numerosotaa prosenteista.

Hiusten halkominen on lapsellista ja turhaa asioissa, jotka ovat tulkintojen varaisia ja sisältävät subjektiivisia motiiveja, kuten pakolaisten tuntema ”pelko”. Maahanmuuton motiiveja puolustettaessa on väärin vedota esimerkiksi siihen, että ”turvapaikanhakijoista yli puolelle myönnetään kv-suojelua EU:ssa”, kuten Bodström. Suojelun myöntäminen on pelkkä aihetodiste, sillä suojeluahan tulijat ovat voineet saada nimenomaan väärin perustein, teeskennellyn pelkotilan kautta.

Toiseksi on väärin pitää motiiveja hyväksyttävinä sillä perusteella, että vuosina 2015 ja 2016 noin puolet turvapaikanhakijoista tuli maista, ”joissa on meneillään vakava konflikti”, kuten väittää Pelastakaa Lapset ry:n Tapio Laakso. Kyseessä on taaskin pelkkä aihetodiste, joka kiertyy kehälle. Vastaväite kuuluu: tulijat ovat voineet käyttää hyväkseen lähtömaissa vallitsevia konflikteja, jotka ovat toimineet verukkeina heidän elintasopakolaisuudelleen.

Sipilä on saattanut näkökulmasta riippuen erehtyä joissakin prosenttilaskelmissaan, mutta on eri asia tehdä virheitä pienissä yksityiskohdissa kuin olla väärässä koko ajattelunsa peruslinjoissa, kuten Uuteen Suomeen haastatellut tendenssitutkijat ja agendajournalistit. Never underestimate the power of human stupidity.

Valittajien nalkutus voidaan torpata jo sillä perusteella, että Suomeen muuttaminen ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus. Sen sijaan jokaisella maalla on oikeus omaan turvapaikka-, väestö- ja maahanmuuttopolitiikkaan sekä rajapolitiikkaan, jonka tuloksena laittomat maahanmuuttajat voidaan ja pitäisi käännyttää. Niin tehdessään Sipilä olisi hoitanut tehtäväänsä myöhempien viisastelujensa edellyttämällä tavalla.

Kyseessä oli pääministerin poliittinen linjakannanotto, mutta ikävää on, että käytännön toimet ovat vieneet aivan toiseen suuntaan. Haittamaahanmuuttoa vastustava linja on ollut johdonmukaisesti vain Perussuomalaisilla, jotka Sipilä savusti röyhkeästi ulos hallituksesta.

Tulevaisuus näyttää joka tapauksessa hyvältä, sillä EU-komission johtoon on juoppo-Junckerin tilalle nousemassa baijerilainen maahanmuuttokriitikko Manfred Weber, joka lupaa parempia aikoja myös eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan kokonaisuudelle.

4. syyskuuta 2018

Sdp Perussuomalaisten apajilla


Uusi Suomi, jonka päätoimittaja Markku Huusko lobbasi Timo Harakkaa Sdp:n puheenjohtajaksi, kiillottaa nyt suosikkinsa julkisuuskuvaa esittämällä hänet maahanmuuttopolitiikan välkkynä neropattina.

Lehti kertoo, että ”Timo Harakka esittää Suomen maahanmuuttopolitiikkaan Kanadan-mallia, jossa humanitaarinen ja taloudellinen maahanmuutto erotettaisiin selkeästi toisistaan.

Vai ”Kanadan mallia”? Eduskunta-, europarlamentti- ja mahdollisesti myös maakuntavaalien lähestyessä vasemmistopuolueet ovat aloittaneet kosmetiikkakoulun, jossa ne pyrkivät uskottelemaan tekevänsä ”järkevää” maahanmuuttopolitiikkaa, vaikka käytännön politiikka on ollut koko ajan aivan muuta.

Sdp:n esikuvaa ei tarvitse hakea Kummelista eikä Kanadasta, vaan puoluehan jäljentää Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa sitä pyöristellen, sievistellen ja vesittäen! Jo Tanskan demarien hiljattain julkaisema maahanmuutto-ohjelma oli kuin kopio Perussuomalaisten ohjelmasta.

Demarien pyrkimykset oikeuttaa maahanmuuttoa jakamalla sitä humanitaariseen ja työperäiseen ovat kuitenkin mitättömiä, sillä oletus, että työperäisestä maahanmuutosta ei olisi haittaa, on vailla katetta.

Tosiasiassa työperäinen maahanmuutto saattaa olla kaikkein haitallisinta, sillä työhön tuleva maahanmuuttaja vie usein työpaikan suomalaiselta. Asiaa pahentaa, että kasvukeskukset täyttävät työpaikat ulkomailta tulevilla, vaikka Suomen työttömyyskunnissa olisi saatavilla kotimaista työvoimaa.

Humanitaarista maahanmuuttoa puolestaan voitaisiin suoraan kutsua haittamaahanmuutoksi tai sosiaalietuusperäiseksi maahanmuutoksi, sillä tulijoiden motiivina on yleensä etujen tai paremman elintason tavoittelu, mikä puolestaan tapahtuu Suomen kansalaisten kustannuksella. Laskujen kääntäminen meidän piikkiimme on epämoraalista, sillä verottamisen oikeutus on siinä, että kerätyt varat päätyvät niiden maksajien eduksi, eivät vieraiden kansakuntien hyväksi.

Etujen tavoittelu on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden selvä motiivi, jonka piilottelu on silkkaa poliittista valetta.

Maahanmuuton jakaminen työperäiseen ja humanitaariseen ei siis auta oikeuttamaan maahanmuuttoa.

Jakaminen olisi erikoista muistakin syistä. Kun eduskunnan tarkastusvaliokunta alkoi puolestaan teettää tutkimusta maahanmuuton kustannuksista viime vuonna, tutkimuksen toivottiin jo tehtävänannossa kohdistuvan nimenomaan maahanmuuttoon kokonaisuutena, josta ei eroteta mitään osaa.

Tällä poliittisella ripityksellä sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton kulut yritettiin hukuttaa työperäisestä mahdollisesti koituviin hyötyihin. Ainakin haitallisuus yritettiin liudentaa niihin.

Niinpä Eero Heinäluoman (sd.) johtamassa valiokunnassa tutkimus annettiin Arno Tannerin tehtäväksi, ei minun, vaikka myös oma hakemukseni oli joukossa. Valinnan tapahduttua lupasin laittaa tarkkailun alle, mitä nimitetty tutkija lopulta tekee ja laatia tarvittaessa asioiden todellista tilaa valaisevan vastatutkimuksen. Asiaa tutkitaan nyt systemaattisesti myös Suomen Perustassa, jossa tutkimusta tekee taloustieteilijä Samuli Salminen.

Eduskunnan valiokunnan tehtävänanto oli täysin puolueellinen, sillä aihetta ei haluttu tutkittavan suomalaisten ihmisten tai kansantaloutemme näkökulmasta vaan maahanmuuttajien näkökulmasta. Tavoitteeksi tyrkytettiin sen selvittämistä, miten maahanmuuttajat ovat integroituneet yhteiskuntaan. Tarkkojen talousvaikutusten tutkimisen sijasta asia käännettiin sosiaalisten ilmiöiden arvioimiseksi.

Tämä kaikki on Uuden Suomen mielestä ilmeisesti niin hienoa, että lehti latasi nettiin mairean jutun, jossa Antti Rinne poseerasi valokuvassa ja demaripuheenjohtajaa tituleerattiin tulevaksi pääministeriksi.

Jos Sdp kohoaa ensi vaaleissa ykköseksi, kansa on unohtanut, mitä puolue teki Jutta Urpilaisen kaudella hallituksessa: poltti miljardeittain rahaa Kreikassa ja leikkasi ammatillisesta koulutuksesta sekä perusopetuksesta enemmän kuin nykyhallitus on leikannut yliopistoilta – syynä maahanmuuttokulut.

Erityisesti on syytä muistaa, mitä vasemmisto-oppositio on saanut aikaan työpolitiikassa tällä hallituskaudella. Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan lakialoite ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi jää historiaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan ja työpolitiikan yhdistävänä merkkipaaluna. Aloite tarkoittaa, että työperäisen maahanmuuton tarvetta ei enää tutkittaisi ja ulkomailta tultaisiin ”töihin”, vaikka töitä ei olisikaan.

Sen tuloksena Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas (vas.) totesi, että hankkeen mentyä läpi suomalaiset eivät enää voi työskennellä rakennuksilla ja ”ikinä en enää äänestä vasemmistoliittoa”. Oppositiossa syntyneen aloitteen allekirjoittajiksi löytyi kuitenkin yli puolet kansanedustajista, myös Kokoomuksesta ja Kepusta.

Vaikuttaa siltä, että (Perussuomalaisia lukuun ottamatta) mikään ei ole tämän maan poliitikoille niin tärkeää kuin ulkomaalaisten etujen edistäminen ja suomalaisten oman edun polkeminen. Kirjoitin aiheesta laajemmin jutussani ”Maahanmuuttajien erityiskohtelu lopetettava”. Mielipiteeni demarien villatakkivihreästä voitte puolestaan lukea tästä.

3. syyskuuta 2018

”Vihervasemmistoa ei ole” – Kunpa se olisi totta


Kun Vasemmistoliiton Li Andersson arvosteli Juha Sipilää ”vihervasemmisto”-termin käyttämisestä, Helsingin Sanomat väitti kengän puristavan siitä, että käsite ”on Jussi Halla-ahon levittämä”.

Tämän mukaan Sipilä ja Halla-aho nähdään aidan samalla, tosin vihervasemmistoon nähden eri puolella.

Andersson keuhkosi, että hän ei edelleenkään hyväksy ”vihervasemmisto”-nimitystä, vaikka sitä ovat käyttäneet hän ja hänen puoluetoverinsa itse.

Anderssonin mielestä mitään vihervasemmistoa ei ole. Minä puolestani toivon, että väite olisi totta, sillä niin paljon porua, panettelua ja pahaa kyseinen klusteri on saanut aikaan.

Olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset ylipäänsä ovat vihervasemmistolaisia. Mutta nyt se selvisi: he eivät ymmärrä olevansa vihervasemmistolaisia!

Käsitettä sopii käyttää ryhmistä, joita yhdistää useampi tekijä kuin erottaa, ja nämä tekijät ovat myös merkittävämpiä kuin erottavat.

Vihreissä ja vasemmistopuolueissa ajatellaan pitkälti samalla tavalla: yhteiskunta tietää aina paremmin, mikä on yksilöille hyväksi, ja siksi ihmisiä pitää määrätä ja pakottaa. Maahanmuuttoa on edistettävä, vaikka sitten omien kansalaisten vahingoksi. Ja julkisen talouden pitää maksaa ihmisten elinkustannukset, mieluiten verotkin. Monella vihreällä, kuten Satu Hassilla ja Anni Sinnemäellä, on stalinistinen tausta. Luetteloa olisi helppo jatkaa.

Sitä paitsi Ruotsin monipuoluejärjestelmään ovat vakiintuneet vihervasemmiston ja keskusta-oikeiston allianssit. Joten vihervasemmisto does exist.

Valtamedian joutuessa pitkin hampain myöntämään, että vihervasemmiston käsite kuuluu poliittiseen kieleen ja kuvaa todellisuutta, ei muisteta, millaisen rääkymisen lehdistö on nostanut ”äärioikeistolaisiksi” virheellisesti leimaamiaan perussuomalaisia vastaan.

Perussuomalaisia on haukuttu ”oikeistopopulisteiksi”, ”natseiksi”, ”fasisteiksi” ja ”rasisteiksi” ilman, että valtamedia olisi haalinut haasteltavakseen tutkijoita, jotka olisivat voineet kumota nuo median ja vasemmistopopulistien ajatusvirheet.

Sen sijaan Helsingin Sanomat antoi puheenvuoron Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksessa toimivalle ja ”populismia” mukatutkivalle Niko Hatakalle, joka antautui laskemaan ”vihervasemmisto”-sanan käyttöä Helsingin Sanomissa (ei siis kaikkialla). Tviittauksessaan hän kuitenkin selitti, että vihervasemmiston käsiteen ”[e]ka käyttökonteksti [on] Halla-ahon blogi. Toimittajien käyttämänä vihreisiin ja vasemmistoon viittaavana terminä yleistynyt 2013, mutta tosissaan normalisoitunut vasta kuitenkin 2017.”

”Tohtorikoulutettavaksi” jo aiemmin tituleeratun Niko Hatakan – siis oikeasti jatko-opiskelijan – toteamus on kaikessa huteruudessaan ja banaaliudessaan valaiseva. Jussi Halla-aholla näyttää olevan paljon valtaa, sillä hän asettaa keskusteluille standardin, ja median pienet kynät hoipertelevat  perässä.

Helsingin Sanomat tekee luonnollisesti kaikkensa murjoakseen perussuomalaisten puheenjohtajaa, mutta yritykset kääntyvät lehteä ja sen tulipunavihreää toimitusta vastaan.

Helsingin Sanomien kolumnistina toimiva ja ”uusnatsien sisäpiirissä” liikkunut Tommi Nieminen väitti hiljattain lehdessä, että ”[m]itä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho”.

Mikäli kirjoituksen ideologisena taka-ajatuksena on, että mikään ei ole tärkeämpää kuin vastustaa Jussi Halla-ahoa, voi kirjoittajan motiivina olla suositus hillitä autojen polttamista vain siksi, että Perussuomalaisten kannatus ei kasvaisi.

Kolumnistin ajatus on kuitenkin pahasti juntturalla. Perussuomalaisia ei kannateta siksi, että ”jengiläiset” (lue: etniseltä taustaltaan vierasperäiset uusruotsalaiset) polttelevat ajoneuvoja Ruotsin lähiöissä. Meitä kannatetaan siksi, että niin ei kävisi Suomessa.

”Jengiläiset” tuskin myöskään lopettavat katuväkivaltaa, vandalismia ja terrorismia siksi, että Perussuomalaiset eivät saisi ”vaaliasetta”. Sen sijaan rähinöinti jatkuu Ruotsissa ja yleistynee meidänkin maassamme, jos Suomi ei ota käyttöön Perussuomalaisten ainoana puolueena vaatimaa maahanmuuttajamäärien leikkaamista.

Suuret tulijamäärät ovat pääsyy slummiutumiseen ja kurjuuteen, jotka puolestaan generoivat juuri sitä katuväkivaltaa, jota me joudumme [k]estämään ja raivaamaan. Ei sitä työtä kukaan mielikseen tee, niin kuin Tommi Nieminen kuvittelee kierojen ajatuskulkujensa käänteissä. On sangen epärehellistä uskotella lukijoille, että joku tavoittelisi poliittista valtaa ulkomaalaisterrorin verukkeella.

Vallan motiivina olisi tällöin valta itse, mutta Perussuomalaisten toiminnassa kaikki on viitannut siihen, ettei puolue ole kiinnostunut myöskään hallituksessa olosta itseisarvoisena asiana. Sen sijaan puolueen toiminta on reaktiota niihin suuriin virheisiin, joita joudumme nyt korjaamaan niin maahanmuuttopolitiikassa kuin Eurooppa-politiikassakin.

Autojen polttelu, poliisien suojelemat ambulanssikyydit ja terrorin uhka eivät ole kansallismielisten puolueiden imaginaarinen ”vaaliase” vaan kurjaa todellisuutta: ase, joka savuaa islamistien ja Helsingin Sanomien toimittajien omassa kädessä.

2. syyskuuta 2018

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan


Helsingin Sanomat jatkaa naisia aliarvioivaa feminismin truuttaamistaan iloitsemalla, että ”Ruotsissa järjestettiin festivaali, jonne pääsivät vain naiset ja muunsukupuoliset”.

Lehden mukaan ”Göteborgissa järjestetty festivaali sai alkunsa viime vuonna, kun Bråvallasta raportoitiin raiskauksia ja ahdistelutapauksia”, ja ”kielto koskee ainoastaan cis-miehiä, eli miehiä, jotka kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässä määriteltyä sukupuolta”.

Huvittavaa on, että juuri äsken Ruotsin yleisradio selvitti raiskausten tekijöiden alkuperää ja päätyi tulokseen, jonka mukaan raiskaustuomioista 58 % langetettiin ulkomailla syntyneille! Kun luku suhteutetaan väestöön, selviää, että seksuaalirikollisuus on ulkomaalaistaustaisten uusruotsalaisten keskuudessa huomattavasti yleisempää kuin kantaväestön keskuudessa, aivan kuten ”valhemediaksi” väitetty PT-media raportoi jo viime vuonna.

Niinpä feministien pyrkimys suojella naisrauhaa musiikkifestareilla on hullunkurista. Raiskaajia yhdistävä merkitsevä selitystekijä ei ole heidän sukupuolensa tai miehuutensa vaan heidän etninen taustansa.

Porttikieltojen langettaminen sukupuoleen viitaten on ihmisten niputtamista sukupuolirasistisella tavalla. Koska miesten syrjinnälle heidän sukupuolensa perusteella ei ole tilastojen valossa katetta, tapaus täyttää diskriminaation tunnusmerkit. Mikäli festivaalissa olisi haluttu oikeasti puuttua seksuaaliseen ahdisteluun, olisi ovia pitänyt sulkea etnisen taustan perusteella.

Vitsikkäintä asiassa onkin feministien oma suhtautuminen. Yhtäältä feministit katsovat olevansa seksuaalisen ahdistelun uhreja, mutta toisaalta he puolustelevat tahoja, jotka heidän täytyy tietää potentiaalisiksi raiskaajiksi. Tähän ei tuone valoa muu kuin psykoanalyyttinen logiikka, joka paljastaa feministien puheiden olevan jatkuvaa freudilaista lipsahdusta. Torjunnasta toiveisiin on lyhyt matka.

Lopuksi kommentti koskien cis-miesten ja miesten erottamista toisistaan. Kieroa on, että biologisen sukupuolensa hyväksyvät miehet on Helsingin Sanomien jutussa ja feministien mestaroimassa pseudotieteessä pyritty nimeämään ”cis-miehiksi” (latinan sanasta cis, ”tällä puolella”), kun taas identiteetiltään epäselviä tai miehiksi muuttumaan pyrkiviä naisia sanotaan trans-keskusteluissa ”miehiksi”.

Totuus on, ettei ole olemassa erikseen cis-miehiä ja miehiä, vaan olemassa on vain miehiä, jotka tunnistetaan xy-kromosomeista ja sukupuolielimistä. Sukupuoliero on kaksiarvoinen tosiasia, ja sitä koskevat poikkeukset ovat patologioita, kuten Klinefelterin syndrooma. Ainoa todellinen sukupuoli on ihmisen biologinen sukupuoli, ei sitä koskeva käsitys, vaatetus, tyyli tai sosiaalinen konstruktio. Ei myöskään sormi, joka osoittaa kuuta, ole kuu.

1. syyskuuta 2018

Yksittäistapaus kahdelle (Ein Fall für zwei)


Kun vapauden ja suvaitsevuuden eräässä Eldoradossa, Amsterdamissa, sai jälleen pari ihmistä Moran kylkeensä, ei Suomen valtamedia pahoitellut tapahtunutta mitenkään. Sen sijaan se raportoi aiheesta viileän lakonisesti perustellen suhtautumistaan tapahtuneiden tosiasioiden kylmään kirjaamiseen keskittyvällä ”faktajournalismilla”.

Sanoma-konserniin kuuluvien Ilta-Sanomien jutussa ”Amsterdamin puukottaja halusi kostaa islamin solvaamisesta – Oli saanut myös kielteisen turvapaikkapäätöksen” oli terrorismia puolusteleva selitys nostettu otsikkoon selvästi näkyville.

Nykyisenä klikkijournalismin aikana, jolloin kaikki eivät lue kaikkea, on näköjään syytä varmistaa propagandan perille meno jo otsikossa.

Samoilla linjoilla oli Helsingin Sanomat jutussaan ”Amsterdamin puukottaja kertoi motiivikseen loukkaukset islamia vastaan”. Näin valtamedia taivuttelee lukijoita pitämään väkivallantekoa ”ymmärrettävänä” tai ”hyväksyttävänä”. Onhan syyllisiksi lavastettu jälleen länsimaiset ihmiset, jotka mukamas loukkaavat muslimeja niin, että noiden ammatikseen loukkaantujien raivokas väkivalta tulee näennäisesti oikeutetuksi.

Tuolla tavalla otsikoitaessa tuskin taaskaan muistetaan, kuinka paljon muslimeilla itsellään voi olla meidän länsimaalaisten ihmisten kulttuuria ja elämäämme vastaan heidän murhatessaan viattomia ihmisiä kaduilla ja kujilla.

Turvapaikanhakijoiden motiivien todeksi osoittautumista ei pidetty nyt ainakaan ”rasismina”, vaikka epäilyjä on sellaiseksi väitettykin. Mutta rehellistä motiivien kertominen kyllä oli, tosin aivan liian myöhäistä. Uutinenhan olisi kerrottava heti...

Lehtien viesti oli taaskin länsimaisia ihmisiä syyllistävä. Terrorismiksi sittemmin todettua hyökkäystä yritettiin perustella ja puolustella lavastamalla tapaus ikään kuin ansaituksi kostoksi islamin arvostelemisesta ja kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

Tarkoitus lienee vihjata lukijoille, että syy onkin niiden, jotka esittävät uskontokritiikkiä (kuten Ilta-Sanomien jutussa mainitun Geert Wildersin) tai viranomaisten, jotka palauttelevat maahan laittomasti tunkeutuneita.

Puolueetonta viestintää ei ole myöskään väkivallan näennäisen neutraali kirjaaminen silloin, kun teot sinänsä edellyttäisivät moraalista tuomiota myös lehdiltä. Missä se ”asioihin puuttuminen” viipyy nyt, kun muissa yhteyksissä media pitää velvollisuutenaan puuttua ”rasismiksi” väittämäänsä maahanmuuton arvosteluun, vaientaa ja sensuroi?

Valtamedia muistaa kyllä esittää moraaliset paheksuntansa silloin, kun länsimainen ihminen syyllistyy johonkin rikokseen, ja tämä epätasapaino paljastaa median puolueellisuuden. Kun muuan sekopää ampui Floridan Jacksonvillessä järjestetyssä videopelitapahtumassa kaksi ihmistä, Sanoma-konserniin kuuluva Helsingin Sanomat kertoi auliisti ampujan etnisen alkuperän selittäen, että ampuja on ”24-vuotias valkoihoinen mies”.

Näin haluttiin kenties viestittää, että tällä kerralla väkivaltaan ei syyllistynytkään muun värinen. Mutta olisiko etnistä alkuperää tai ihonväriä kerrottu, mikäli rikoksen olisi tehnyt joku people of coloursin edustaja? Ilta-Sanomat ei puhunut Amsterdamin hyökkääjän ihonväristä tai rodusta mitään vaan totesi hänen olleen vain ”afganistanilainen”. Etnografista, rotuun tai kansaan liittyvää, argumenttia ei käytetty.

Myöskään sitä ei kerrottu, olivatko uhreiksi valikoituneet kaksi amerikkalaismiestä mahdollisesti homoja, jotka olivat tulleet Damiin hieman vapautumaan. Tätä voisi epäillä viime kesäkuisen pidätyksen perusteella, kun poliisi paljasti ääri-islamistien punoman salajuonen homoyhteisön terrorisoimiseksi.

Asialla ei ole ilmeisesti vaikutusta Suomen turvapaikkapäätöksiin, sillä Helsingin Sanomien mukaan Migri keskeyttää turvapaikanhakijoiden palauttamisen Afganistaniin ”muista syistä”. Myönteisiä (eli Suomen kannalta kielteisiä) on päätöksistä ollut lehden mukaan 3000 ja kielteisiä (eli meidän kannaltamme myönteisiä) vain noin tuhat.

Monikulttuurisen islamokratian edistymisestä Amsterdamissa voi iloita lukemalla vaikkapa tästä tai tästä.