Korkein oikeus suojelee HIVin levittämistä

Ryhtyminen suojaamattomaan sukupuoliyhdyntään HIV-positiivisena on suomalaisessa oikeuskäytännössä tuomittu yleensä törkeänä pahoinpitelynä tai sellaisen yrityksenä, mikäli toisella osapuolella ei ole ollut tietoa toisen tartunnasta ja siihen liittyvästä riskistä.

Korkein oikeus kuitenkin kumosi 15.9.2021 tekemällään päätöksellä Vaasan hovioikeuden tuomion, jolla oikeus oli langettanut HIV-positiiviselle miehelle kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

Ennakkopäätökseksi kirjattu ratkaisu sai jonkin verran huomiota mediassa. Ratkaisussa ei suoraan paljasteta, onko kyse ollut homo- vai heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta päätöksestä (kohta 17) voi lukea, että kyse on ollut naisen ja miehen välisestä seksistä, jossa ”A on saanut siemensyöksyn lakanalle eikä B:n sisälle” (kohta 19). Ratkaisussa ei kerrota osapuolten henkilöllisyyttä eikä kansalaisuutta tai etnistä alkuperää.

Korkeimman oikeuden päätös antaa huonoa näyttöä oikeuden tuomarien harkintakyvystä ja erinomaista näyttöä sen puuttumisesta! On vaikea sanoa, mihin oikeus on kyseisellä kannanotollaan tähdännyt ja ymmärretäänkö kollegiossa ratkaisun ennakolta vaikuttavia oikeusvaikutuksia lainkaan – etenkään kun päätöstä voidaan nyt pitää kaikkia tapauksia jatkossa ohjaavana ratkaisuna.

Tartuntariskin sanktiointiin on perinteisesti sisällytetty vaatimus kertoa tartunnasta ennen sukupuolista kanssakäymistä, mutta Korkeimman oikeuden päätöksen tuloksena myös tämä velvoite joutuu väistymään.

Mitä vikaa ratkaisussa sitten on?

1) Päätöksellään Korkein oikeus ohjaa HIV-positiivisia olemaan kertomatta sairaudestaan ja siten vie terveiltä oikeuden saada tietää, onko heidän partnereillaan tartunta vai ei. Näin ihmiset eivät voi itse päättää, harjoittavatko he seksiä HIV-positiivisten kanssa vai eivät.

2) Istuva hallitus keuhkoaa ”Suostumus2018”-hankkeen puolesta, mutta HIV-asiassa Korkein oikeus asettui vastustamaan ihmisten oikeutta tietää, onko toisella osapuolella tarttuva (ja ilman lääkitystä varmaan kuolemaan johtava) sairaus. Oikeuden ratkaisu on ristiriidassa ihmisten seksuaalisten oikeuksien ja itsemääräämisoikeuden kanssa sekä vastustaa oikeudellisen ajattelun kehittämissuuntaa.

3) Oikeuttaessaan HIV-positiivisten suojaamatonta seksiä oikeus on asettunut vastustamaan terveiden oikeuksia. Siten ratkaisu vastustaa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa (artikla 3 ja 25) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (artikla 2) mainittua oikeutta terveyteen ja elämään. Viimeksi mainitun mukaan ihmisten vapautta voidaan kylläkin rajoittaa tartuntataudin leviämisen estämiseksi (artikla 5, momentti 1, kohta e).

4) Oikeuden viittaama perusväittämä siitä, että ”lääkehoidettuna HIV ei tartu”, on pohjimmiltaan kestämätön. Oikeus spekuloi ratkaisussaan laajasti ”virusten määrällä millilitrassa”, muttei ottanut huomioon, että ihmisten kyky ja halu hoitaa tautejaan vaihtelee laajasti. Niinpä ei ole ehdotonta näyttöä eikä takeita siitä, että hoidetuksi määrättyä sairautta on todella hoidettu ja lääkkeitä otettu. Sen sijaan HIV-vaaran aiheuttaneet voivat jatkossa vedota siihen, että lääkitys on, ja siten välttää rangaistuksen.

5) Päätös mahdollistaa sen, että HIV-tartuttajan ei tarvitse kertoa sairaudestaan, mutta hän voi jättää lääkkeensä tilapäisesti ottamatta, tartuttaa jonkun, ja asia tulee ilmi vasta kuukausia ja tai vuosia myöhemmin, kun epäillyn verestä ei enää näy tartuttavuus, mutta tartunta näkyy uhrin verikokeessa.

6) Jälkikäteen on vaikeaa tai mahdotonta todistella, onko epäilty käyttänyt lääkkeitään ja mikä on ollut tartuttavuuden taso rikoksen tai sen yrityksen tekohetkellä, sillä oireiden ilmaantumiseen voi kulua vuosia, ja testeissä tartunta näkyy yleensä vasta noin kolmen kuukauden kuluttua.

7) Tartuttavuus voi heittelehtiä myös muista syistä paljon. On muistettava, että HIVin ja AIDSin hoitaminen on erittäin monimutkainen ja kalliiksi käyvä asia, ja lääkehoidon vaativuutta vähätellään paljon.

8) Saattaa olla ihmisiä, jotka unohtavat hoitaa tautejaan tai jotka pyrkivät levittämään tartuntaansa tahallaan esimerkiksi katkeruuden tai mielisairauden vuoksi. Monet HIV-positiiviset jättävät lääkkeensä tarkoituksella ottamatta, jotta he kuolisivat nopeammin ja kärsimykset loppuisivat, ja osa tavoittelee tartuntaa tahallaan omassa hulluudessaan (ns. bug chaserit). Ratkaisullaan oikeus tulee suojelleeksi HIVin tahallisia tartuttajia, jotka voivat laajentaa toimintaansa tietäessään välttävänsä rangaistuksen. HIV-tartuttaja voi tukeutua siihen, että lääkitys on ja ”kaikki on kunnossa”.

9) Poistaessaan HIViin liittyvältä riskikäyttäytymiseltä rangaistavuuden oikeuden ratkaisu ohjaa laajemminkin suojaamattomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, minkä tuloksena myös muut sukupuolitaudit voivat levitä entistä tehokkaammin.

10) Oikeuden päätös on hieno uutinen kaikille, jotka harjoittavat pitkin ja poikin suojaamatonta seksiä ja toimivat siten tautipesäkkeinä.

11) Oikeuden pohtima ongelma ei ole ensisijaisesti lääketieteellinen, eikä sitä voida ratkaista lääketieteellisillä argumenteilla, sillä ihmisten elämä ei tapahdu koeputkissa eikä laboratorio-olosuhteissa, joissa tartuntatautien riskitasoa voitaisiin valvoa luotettavasti. Niinpä huomio pitäisi keskittää ihmisten käyttäytymisen kontrolloimiseen eikä biokemialliseen todisteluun, jollaista elävässä elämässä ei voida suorittaa eikä siis pitää valintojen pohjana. Jos rangaistavuus säilytettäisiin, asiaa ei tarvitsisi ylipäänsä valvoa ja todistella jälkikäteen, kun rangaistuksen uhka ohjaisi toimimaan viisaammin etukäteen.

12) Ongelma on pohjimmiltaan moraalifilosofinen ja oikeudellinen sekä koskee sitä, onko sukupuolisen kanssakäymisen osapuolilla oikeus tietää toisen ihmisen kantamista taudeista ja riskeistä: onko ihmisillä oikeus omaan terveyteen, oikeus saada tietää toisen ihmisen terveydentilasta sekä onko ihmisillä itsemäärämisoikeutensa edellyttämä mahdollisuus päättää tiedon pohjalta omasta käyttäytymisestään.

13) Filosofian näkökulmasta ihmisten tulisi saada tietää toisen ihmisen taudeista ja päättää, harrastaako seksiä taudin kantajan kanssa, joka ehkä ottaa lääkkeensä, ehkä ei. Ihmisen terveysturvallisuutta ei pitäisi jättää vain sen varaan, että toinen ihminen mahdollisesti hoitaa omaa terveyttään tai sairauttaan.

14) Oikeuden päätöksellä vastuu siirrettiin pois HIVin kantajilta tartunnan uhreille, mikä on epäloogista ja epäoikeudenmukaista.

15) Viruksen ”mittaamattomissa oleminen” ei todista, ettei virus voisi jatkossa tarttua esimerkiksi lääkityksen laiminlyönnin vuoksi.

16) Oikeuden päätös ei ota mitään kantaa tapaukseen, jossa tartunta on todella tapahtunut, vaan ainoastaan tapaukseen, jossa tartuntaa ei ole tapahtunut ja on ilmennyt vain riski. Korkeimman oikeuden päätös on siis ennakkopäätöksenäkin kapea-alainen ja koskee vain rajattuja tapauksia sekä niitäkin ns. heikosti ohjaavana. Rangaistus voi edelleen olla edessä, jos tartuttaja onnistuu teossaan. On huomattava, että raiskaus ei ensinkään ole seuraamusrikos, jonka rikosluonne määrittyisi vasta sen perusteella, onko siitä ollut osoitettavissa olevia vahingollisia seurauksia, vaan se on rikos jo sinänsä.

17) Korkeimman oikeuden ”ennakkopäätökseksi” nimeämä ratkaisu on huono päätös, jonka ala pitäisi rajata vain tuohon yhteen tapaukseen ja sen erityisolosuhteisiin, eikä antaa päätökselle yleistettävyyden voimaa, toisin sanoen laajentaa sitä koskemaan muita tapauksia. (Korkeimman oikeuden päätösten sitovuus yleensäkin on filosofian näkökulmasta irrationaalinen asia, sillä kaikki tapaukset ovat pohjimmiltaan erilaisia.)

18) Ratkaisun tehneet Korkeimman oikeuden oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä ja Juha Mäkelä sekä esittelijä Elina Elo tuskin ovat ajatelleet kaikkia niitä seurausvaikutuksia, joihin heidän päätöksensä ohjaa. On mahdollista, että oikeuden tuomarit ovat sokaistuneet lääkärien antamasta optimistisesta ja kunnianhimoisesta informaatiosta ja unohtaneet asiaan liittyvät kauaskantoiset oikeusvaikutukset.

19) Korkeimman oikeuden päätös antaa näyttöä oikeuslaitoksen kallistumisesta vihervasemmistolaiseen tai oikeistoliberaaliin suuntaan. Siten se omalta osaltaan osoittaa oikeuslaitoksen politisoitumista ja kertoo, kuinka eräissä moraalisesti ongelmallisissa tapauksissa oikeuslaitos on luisumassa poliittisten asenteiden kiistakentäksi – oikeusfilosofisen perusteltavuuden tappioksi.

20) Korkeimman oikeuden ratkaisu antaa näyttöä vihervasemmistolaiseen ja oikeistoliberaaliin ideologiaan liittyvästä pyrkimyksestä huonontaa rikoksen uhrien asemaa ja haluun parantaa rikoksesta tuomittavien tahojen asemaa.

Tapaus sinänsä ei koske henkilökohtaisesti minua, vaan olen käsitellyt asiaa pelkästään akateemisen moraalifilosofian näkökulmasta. Tältä pohjalta kannustan rikoksen uhreja hakemaan ratkaisua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta pääargumenttina se, että terveiden ihmisten terveysturvallisuutta ei saa jättää sen varaan, että sairaat muistavat hoitaa omia sairauksiaan heille määrätyillä tavoilla.

Vastaväitteet Korkeimman oikeuden päätöstä kohtaan voidaan kiteyttää yhteen sanaan: riski. On epäloogista, että oikeus ohjaa turvaseksin laiminlyömiseen, vaikka laiminlyönnistä ei ole epäillylle eikä uhrille mitään hyötyä mutta voi olla uhrille suurta haittaa. Tämä puoltaisi rangaistavuuden säilyttämistä.

Mediassa (joka ei kuulu tieteen maailmaan millään tavalla) on ollut paljon disinformaatiota HIVistä ja sen tarttuvuudesta. Median harjoittama painostus on saattanut vaikuttaa siihen, että Korkein oikeus on vaihtanut kantaansa.

Esimerkiksi Sanoma-yhtiöiden tukema vaihtoehtoinen Long Play -verkkojulkaisu julkaisi toukokuussa 2016 kaksikin toimittaja Ari Lahdenmäen kirjoittamaa juttua (täällä ja täällä), joissa moitittiin Korkeimman oikeuden aiempaa tapaa tuomita HIV-positiivisia suojaamattoman seksin harjoittamisesta.

Long Play myös ylpeili ja mainosti itseään toimittaja Lahdenmäen journalismilla, kunnes Lahdenmäki vuosina 2017 ja 2018 tuli tuomituksi syyskuussa 2015 tekemästään raiskauksesta yhden vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä vuonna 2016 tapahtuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Helsingin Sanomien kuukausiliite julkaisi HIVin historiasta 2.11.2019 toimittaja Sami Sillanpään kirjoittaman epäkriittisen jutun, jossa voimakkaasti ajettiin suojaamattoman seksin dekriminalisointia myös tapauksissa, joissa HIV-tartunnasta ei ole annettu tietoa kumppanille. 

Filosofisen etiikan kannalta keskeinen kysymys on: onko oikein jättää ihmisten terveys sen varaan, että heidän seksikumppaninsa muistavat ottaa lääkkeensä? Vastaus on: ei ole.

Mikäli elämä HIV-positiivisena on niin ihanaa kuin Helsingin Sanomien jutuissa kerrotaan, kannattaa jokaisen hankkiutua hiv-positiiviseksi. Tiedottihan HIV-tukikeskuskin asiasta aikoinaan niin, että mitä nopeammin asiakas saa tiedon tartunnasta, sitä parempi!

Kirjoitin valtamedian puolueellisuudesta lähteistetysti kaikkien aikojen räjäyttävimmän ja vastaansanomattomimman mediatutkimuksen, kirjani Totuus kiihottaa, sivuilla 89 ja 221 (alaviitteet).

Oikeudellisen ajattelun löystyminen ja välinpitämättömyys näkyvät myös vihervasemmistolaisten ja liberaalien yrityksessä laillistaa kannabis, perustaa huumehuoneita ja jakaa yhteiskunnan laskuun ilmaista PrEP-hoitoa, joka todistetusti ohjaa suojaamattomaan sukupuoliseen käyttäytymiseen ja siten myös muiden sukupuolitautien lähtemiseen lentoon (käsittelin aihetta täällä).

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Filosofi, sosiaalipsykologi

 

Aiheesta aiemmin

Hallitus tuo HIV-kriisin takaisin ”ilmaiseksi”

Koronarajoitukset: mitä fasismia!

Olisi mukava tietää, kuinka hurjan huutamisen tietyt tahot aloittaisivat, jos Perussuomalainen puolue olisi hallituksessa päättämässä niin sanotuista koronarajoituksista.

Olen aivan varma, että puoluetta syytettäisiin fasismista, ihmisoikeuksien polkemisesta ja miksipä ei myös yksityisyyden suojan, omaisuudensuojan ja muiden perusoikeuksien rikkomisesta.

Rasismistakin varmaan syytettäisiin, kun Perussuomalaiset vaatisivat ulkomaan rajaliikennettä soukemmalle kotimaisen liikkumisen sijaan. Sen sijaan nykyhallitus on pitänyt muun muassa Viron ja Ruotsin rajaa auki, vaikka Viro oli hetki sitten maailman pahimpia koronapesäkkeitä. Nyt ongelma on levinnyt myös Helsinkiin ja Turkuun.

Mikä kaikki sitten olisi fasismia, jos Perussuomalaiset olisivat hallituksessa?

Fasismia olisi treffailukielto. Ette saa deittailla muita kuin vakiintuneita seurustelukumppaneita, paitsi ulkoilmassa (puskissa!). Rikkoo pahoin ihmisoikeuksia. Mikä sitä paitsi on ”vakiintunut” suhde?

Fasismia olisi ravintoloiden sulkeminen ja firmojen liiketoimintaedellytysten rajoittaminen. Erikoisliikkeitä ja pieniä kivijalkakauppoja ajetaan sillä tavoin konkurssiin. Vastaa siis täysin holokaustin aikaisia toimia ja ikkunoiden kivittämisiä. Fasismia!

Ette saa kokoontua koteihinkaan, vaan niitä koskee kontrolli: viranomainen tunkeutuu ihmisten Lebensweltiin. Fasismia!

Laumasuojan käsite vasta fasismia edustaakin. Se eläimellistää ihmiset ja kohtelee ihmisiä massoina ja joukkoina. Laumasuojan käsite on totalitaarisen hallinnon kieltä, ainakin Frankfurtin koulukunnan filosofina tunnetun Herbert Marcusen mukaan. Laumasuojan käsite esineellistää ihmiset, ja siksi sen tavoittelu ilmentää vulgaarinaturalistista ihmisvihaa.

Kouluja ja yliopistoja suljetaan Perussuomalaisten harjoittaman sivistysvihan merkiksi, ei siksi, että vasemmistolainen sosiaali- ja terveysministeri sitä nyt vaatii.

Jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan, mikä takaa, ettei niitä toimeenpanna vaalien aikana? Perussuomalaisethan siinä haluavat lopettaa demokratian ja oikeusvaltion!

Kättelykiellot (cordon saintaire) ovat toiseuden kammoa ja vierauden torjumista sekä jakavat ihmiset meihin ja muihin.

Käsien peseminen on vertauskuvallinen natsirituaali, jolla yritetään puhdistautua oman ylemmyydentunnon tuottamasta Angstista ja muukalaisuudenpelosta.

Hygienian korostaminen osoittaa hallituksen halua (tiedätte mihin) -hygieniaan.

Poliisi tekee katuratsioita ja tarkkailee sekä valvoo liikkumista avaten tietä keskitysleireille...

Kokoontumisrajoitukset, maskipakot, sakot, matkapuhelinvalvonta ja niin edelleen.

”Terveisin Sanna, Krista ja Maria.”

Kun alla ovat nämä nimet, Facebook- ja Twitter-kansa jakelee peukkuja ja sydämen symboleja. Ymmärtämys on ylimmillään. Ihmisoikeustalebanit mykistyvät ja pysyvät vaiti.

Mikäli allekirjoittajina olisivat vaikkapa Jussi, Riikka ja Ville, vastaus olisi: ”Mitä fasismia!”

Minulla itselläni olisi halpa ja hyvä muotoilu koronarajoituksille: Harjoita vain sellaista kanssakäymistä, joka on aivan välttämätöntä!

Ei noilla hallituksen rajoituksillakaan ole kaikkine lievennyksineen ja loivennuksineenkaan muuta sisältöä kuin tähdentää järjellisen käyttäytymisen tarpeellisuutta. Vihervasemmiston kannattajat, anarkistit ja muu rymyjengi tarvitsevat aina kuitenkin pakon oman tahtonsa tueksi, sillä pakotettuna asia on vasemmistolaisempi kuin sama asia kansalaisten oman harkinnan mukaan tehtynä.

Terveystäti Sanna Marin on saanut force major -tilanteen vuoksi anteeksi aivan kaiken.

Nykyisin istuva punaviherhallitus pääsee koronan varjolla kuin koira veräjästä myös siitä, että hallitus ei ole pystynyt täyttämään hallitusohjelmaan kirjaamiaan talous- ja työllisyystavoitteita. Korona kun kelpuutetaan tekosyyksi kaikkeen, erityisesti valtionvelan räjähtämiseen. EU:n kautta meille kiertyvien omien varojemme rippeet hallitus aikoo pumpata hyötysuhteeltaan negatiiviseen ilmastonsuojeluun eikä mihinkään oikeasti tarpeelliseen.

Koronakriisistä johtuvia juoksevia asioita ja välttämättömiä toimia olisi hoitanut paremmin virkamiehistä kokoonpantu toimitusministeriö. Juuri asiantuntijoista kokoonpantua hallitusta tämä maa tarvitseekin taloudellisten tuhojen jälkeen.

Voi olla, että istuvan hallituksen taival päättyy vaikeuteen saada EU:n elpymispaketti läpi eduskunnassa. EU:n neuvoston hyväksymä 1 824,3 miljardin euron (rahoituskehys 1074,3 mrd + elpymisväline 750 mrd) määräraha on vahvistettava kaikissa jäsenmaissa, sillä kyse on valtioiden omien varojen käytöstä.

Jos perustuslakivaliokunta katsoo, että päätös merkitsee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, päätös on perustuslain mukaan hyväksyttävä täysistunnossa vähintään 2/3 kannatuksella.

Mikäli perustuslakivaliokunta linjaa, että läpimenoon vaaditaan määräenemmistö kansanedustajista, ei hallitus saa sitä kokoon ilman Kokoomuksen tukea. Perussuomalaiset eivät paketin vahvistamista tue. 

Minä itse en pakettia hyväksyisi, sillä sen hyödystä Suomen kansantaloudelle ei ole osoitettu olevan mitään tieteellistä näyttöä, eikä asiasta ole tältä kannalta edes keskusteltu.

Kokoomuksessa valinta koskee viime kädessä sitä, haluaako se seuraavaan hallitukseen SDP:n vai Perussuomalaisten kanssa. Pikapuoliin saatetaan siis päättää seuraavan hallituksen kokoonpanosta. Niin tapahtuu vähintäänkin kulisseissa, sillä ilman vastalahjaa ei kauppiaan järjellä toimiva Kokoomus demarivetoisen hallituksen tueksi lähde.

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

Eipä siinä kauaa mennyt, kun porvoolaisessa koulussa koronavirus lähti lentoon. Hallitus päätti avata koulut viikon lopulla, ja jo nyt 17 oppilasta sekä 4 opettajaa ovat altistuneet tartunnalle. Naapurikunta puolestaan vetää koulujen ovia oma-aloitteisesti kiinni.

Vaikuttaa, kuin tämä olisi ollut hallituksen tarkoituskin. Näin sitä laumaimmuniteettia luodaan. Ikävänä puolena tässä politiikassa on se, että kaikki eristämispolitiikan aikana tehty työ menee tällä tavoin hukkaan!

Kansalaiset saivat rajoitustoimia tottelemalla tartunnat ajetuiksi nurkkaan. Hallitus kuitenkin nollaa kaiken vaivan vetämällä maton alta ja tuhoamalla suurella pieteetillä tehdyn työn.

On helppo arvata, mitä turhautumisesta seuraa. Jatkossa kansalaiset eivät ehkä piittaa hallituksen määräyksistä mitään, sillä niitä leimaa täydellinen linjattomuus. Luottamus kriisin hoitoon horjuu.

Kirjoitin jo tämän kuun alussa seuraavasti:

”Ei ole pystytty päättämään, halutaanko aikaan se paljon vatvottu laumaimmuniteetti vai tukahdutetaanko virus eristämällä ja tartuttavuuslukua alentamalla. Olisi pitänyt valita jompi kumpi eikä molempia, sillä siten molempien edut menetetään ja valitaan kummankin varjopuolet.”

Jatkoin myös: ”Koronakriisistä vielä sen verran, että siinä on koko ajan ollut vain kaksi vaihtoehtoa: joko ajaa virus pitkäaikaisella eristämisellä täysin nurkkaan, jolloin laumaimmuniteettia ei tarvita, tai hyväksyä niin sanottu Ruotsin malli, jossa hallitulla jojoilulla saadaan kansa sairastamaan itselleen asianmukaisen vastustuskyvyn. Molemmilla on hintansa, joka ensimmäisessä tapauksessa mitataan rahalla ja jälkimmäisessä ruumiilla.”

Nyt kun vasemmistoliittolainen Heikki Patomäki laittoi samat näkökohdat omaan kolumniinsa, juttu löysi heti tiensä Uuden Suomen toimituksen poimintoihin, jotta kävisi ilmi, kuinka viisasta vasemmistolainen politikointi muka on. Tämä nimittäin kiillottaa vasemmiston kilpeä, sillä kritiikki ei tulekaan nyt esimerkiksi minulta tai perussuomalaisilta vaan hopeinen sädekehä päänsä päällä poseeraavan vasemmiston sisäpuolelta: fiksuna itsekriittisyytenä.

Eräät toiset Uuden Suomen Puheenvuorossa ovat huolissaan siitä, ”eikö pääministeri saa puhua asioista niiden oikeilla nimillä”, kun eräs oppositiopoliitikko epäili Marinin epäselviä lausuntoja koronavirusasiassa. Marin puolestaan pyrki puolustautumaan syyttämällä oppositioedustajaa valehtelusta, ikään kuin mielipideasiassa olisi mitään ehdotonta totuutta.

Taas lähti mopo Sannan käsistä, ihan niin kuin ”eikö teitä hävetä” -huudahduksessa pääministerikautensa alussa.

Koronatartunnoilla se hallituksen politiikan järjettömyys oikeasti mitataan. Ja edelleen: yhtään suojamaskia en ole havainnut kansalaisille vieläkään toimitetun. Miten kyseinen kökköily voi olla edes mahdollista?

Vihervasemmistolaisen hallituksen ylivoimaisesti typerin päätös koko koronakriisin hoitamisessa on ollut koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi. Siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä mutta saattaa olla huomattavaa vahinkoa, kuten emeritusprofessori Pekka Pihlanto perusteli Iltalehteenkin tiensä löytäneessä kolumnissaan.

Lapset, leikkikää nyt, että on ilmastolakko ja lintsatkaa! Tässä asiassa se kannattaa.

Mitä kaikkea ilman tullaankaan toimeen

Otsikostani ei puutu kysymysmerkkiä, sillä kyseessä on toteamus. Koronakriisin rajoitustoimia tulee suorastaan ikävä, niin kuin kommunisteilla Neuvostoliittoa. Nostalgia ei kuitenkaan auta, sillä lopultakin Suomi avautuu!

Minä en kärsinyt rajoitustoimista lainkaan. Pikemminkin nautin siitä, että huvitteluliberaalit porvarit eivät päässeetkään Balille osoittamaan elintasoaan eivätkä kateelliset proletaaritoverit kapakkaan huuhtomaan pois katkeruuttaan. Matkailutoimi ja hotelli- sekä ravintola-ala ovat jotakin, mitä en itse juuri käytä enkä tarvitse, joten tämä ei ole minulta myöskään kateellisen ketun jorinaa.

Nyt on vain niin, että koronarajoitusten pitkäaikaisin vaikutus on ekologinen opetus. Vihervasemmistolainen hallitus sai aikaan performanssin siitä, millainen on vihreä ja reaalisosialistinen yhteiskunta. Ei lentomatkustelua, ei ulkomaanmatkailua, ei tuhlailevaa elämäntapaa, ihmiset kotiarestissa ja niin edelleen. Koronarajoitukset antoivat ja antavat edelleen näytön siitä, millaista on elämä viherkommunismin esikartanossa ja retrososialismissa.

No, minä en halua mihinkään kartanoon, päinvastoin: kavahdan paikkoja, joiden julkisivuissa on paljon pylväitä, niin kuin vankiloissa on kaltereita. Haluan vain kiittää hallitusta mukavasta ekososialistisesta representaatiosta. Näin tiedämme, mitä kaikkea ilman tullaan hyvin toimeen. Asialla voi olla myös pitkäaikaisia vaikutuksia, kun ihmiset tottuvat olemaan ilman baarijuopottelua ja raitistuvat ihan oma-aloitteisesti.

Muutamien elämänlaatu saattoi jopa nousta, kun oli aikaa jollekin tärkeälle kotioloissa. Oma mottoni koronan mahdollistamalle laatuajalle onkin: Panosta ihmissuhteisiin!

Koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi on kyllä perin ajattelematon päätös. Pekka Pihlanto perusteli Uuden Suomen blogissaan ja eilisen Iltalehden (5.5.2020) pääkirjoitussivulle päätyneessä kirjoituksessaan, miksi tartunnat saattavat lähteä lentoon kyseisen päätöksen vuoksi.

Tiede antaa koulujen avaamisesta kielteistä näyttöä, lapset eivät ehkä ole sisäistäneet hygienianormeja, tartunnat leviävät koulumatkoilla ja mikä tärkeintä: oppilaiden keräämisestä yhteen vain lukukauden päättämiseksi ei ole kerta kaikkiaan mitään hyötyä. Huono päätös. Lapsikin sen tajuaa. Siis: lapset, lintsatkaa!

Iltalehti myös iloitsi Vapun päivänä, että SDP:n kannatus on noussut ”jo” yli 24 prosenttiin ja Perussuomalaisten kannatus on pudonnut. Sana ”jo” viitannee otsikossa median omaan odotukseen tai toiveeseen, että demarien kannatus kohoaisi edelleen.

Se, joka vapun aikana seilasi pitkin katuja ja ravintoloiden lattioita, ei tänä vuonna ollut vailla päämäärää tyhjin katsein harhaileva ylioppilasnuori, vaan demarien kannattajakansa. SDP:n kannatuksen nousut ja laskut ovat muistuttaneet hallituksen jojoilupolitiikkaa koronakriisiä hoidettaessa.

On ensiarvoisen tärkeää ja tieteellisesti arvioiden välttämätöntä todeta, että SDP:n kannatusnousu ei ole seuraus puolueen harjoittamasta politiikasta. Nimittäin koronakriisin aikana ei ole tehty juuri lainkaan sellaista yleispolitiikkaa, joka voisi olla arvioiden kohteena, eikä puolueen toiminta siten anna näyttöä politiikan onnistumisesta.

Sen sijaan SDP:n kannatuskasvu on todennäköisesti seuraus kansalaisten pyrkimyksestä ryhmittyä valtaapitävien taakse ja siten luoda itselleen turvallisuuden tunnetta. Toiseksi demarien kannatusnousu on seuraus median hallitukselle antamasta huomiosta. Poliittinen viestintä on ollut viime aikoina lähes pelkkää viranomaistiedotteiden tapaista kriisiviestintää, jossa pääministeristä on tehty auton navigaattorin tapainen puheartikulaattori.

Kolmanneksi: politiikan varsinaiset kysymyksenaiheet ovat hautautuneet tämän poikkeustilan aikana kaikenlaisten hätäviestien ja signaalien suohon. Ja neljänneksi: lähes kaikki normaali poliittinen toiminta on kokoontumiskieltojen takia peruttu, joten oppositio ei ole päässyt esittämään näkemyksiään juuri missään.

Näin ollen SDP:n kannatuksen nousu ei ole merkki asiaonnistumisesta, sillä politiikan keskeisistä asioista ei puhuttu pitkään aikaan mitään. Myös pandemiaa koskevat ratkaisut ovat olleet pitkälti asiantuntijavallan valmistelemia, ja hallitus on toiminut vain niiden megafonina.

Puolueiden kannatussuhteet normalisoituvat vasta kun päästään puhumaan taas politiikan asiakysymyksistä. Nyt ei ole oltu asiassa lainkaan. Tilannetta voi kuvata myös niin, että SDP näyttää saavuttavan kannatusta vain poikkeusoloissa, kun puolueen yleispoliittiset ohjelmavirheet on haudattu ja puolue voi hallita maata pakkotoimin, mikä on reaalisosialismin mukaista. En siis ihmettele, vaikka demarileirissä suorastaan toivottaisiin poikkeustilan jäämistä pysyväksi, ja juuri siihen myös flunssan kanssa jojoilu on johtamassa.

Hullunkurista hallituksen politiikassa on linjattomuus. Ei ole pystytty päättämään, halutaanko aikaan se paljon vatvottu ”laumaimmuniteetti” vai tukahdutetaanko virus eristämällä ja tartuttavuuslukua alentamalla. Olisi pitänyt valita jompi kumpi eikä molempia, sillä siten molempien edut menetetään ja valitaan kummankin varjopuolet.

Olen varma, että 0,8 ei riitä. Nyt kun tartuttavuusluku saatiin alenemaan alle yhden, tuokin työ menee hukkaan, jos koulut avataan toisen strategian hyväksi. Se, mikä äsken oli kiellettyä (joukkokokoontuminen), onkin nyt hallituksen suositusten mukaista. Lapset ja opettajat hallituksen pelastusveneeseen ensin!

Todellisen politiikanteon paikka avautuu vasta, kun nähdään kriisin jälkilasku ja pohditaan esimerkiksi kansainvälisyyden varaan rakennettujen talousketjujen kestävyyttä ja internationalismin periaatteellista epäonnistumista. On mielenkiintoista, miten hallitus korjaa kriisin talouskolhut: kiristämällä polttoaineiden verotusta, lisäämällä ympäristömaksuja, korottamalla asumisen energialaskuja, jakamalla kehitysapua ja ilmastoaneita taivaan tuuliin sekä kieltämällä liharuoan ja yksityisautoilun kai. Ja sekin on kuin Orwellin ohjekirjasta.

Vasemmistopopulistiselle valtamedialle koronakriisi on ollut todellinen herkkupala, sillä se on mahdollistanut SDP:n kilven kiillottamisen, mikä on tapahtunut käyttämällä hyväksi Sanna Marinin uutistenlukijamaista ja ilmeisen esiintymiskurssitettua näyttelijäntyötä. Puhegeneraattorien generaattori on ollut epäkriittisyydellään hämmästyttävä valtavirtamedia, joka on fläptopannut demarien mielikuvaviestinnän kansalaisten tajuntaan ja kiiltolaminoinut pääministeripuolueen julkisuuskuvan nuhteettomaksi ja mestarilliseksi, niin kuin sota-ajan kriisiviestintään kuuluu.

Tämä on ollut medialle helppoa, sillä SDP:llä on populistipuolueiden tapaan tehokas puoluekoneisto, joka ottaa nopeasti haltuunsa politiikan nousevat tähdet ja valjastaa lupaavista demarinuorista puolueideologiansa symbolisia kuvia, eikä median tarvitse muuta kuin työntää mikrofoni demarihunajalla marinoiduille nousukkaille.

Koronakriisistä vielä sen verran, että siinä on koko ajan ollut vain kaksi vaihtoehtoa: joko ajaa virus pitkäaikaisella eristämisellä täysin nurkkaan, jolloin laumaimmuniteettia ei tarvita, tai hyväksyä niin sanottu Ruotsin malli, jossa hallitulla soutamisella ja huopaamisella saadaan kansa sairastamaan itselleen asianmukaisen vastustuskyvyn.

Molemmilla on hintansa, joka ensimmäisessä tapauksessa mitataan rahalla ja jälkimmäisessä ruumiilla. Kiintoisaa on havaita ja todistaa, montako ihmistä kyseisellä jojoilulla vedetään lopulta jojoon. Yhtään suojamaskia en ole hallituksen kriisinhallinnan jäljiltä saatavilla nähnyt, joten se kriisin ”hyvästä hoidosta”.

”Kaikki tulee nykyään Kiinasta” – Joukkotuhoaseiden kehittely tuomittava ennakolta

Rauhanpuheiden aika ei ole ohi myöskään Vapun päivän jälkeen. Nyt kun koronavirus on tappanut Yhdysvalloissa yli 63 000 ihmistä, Donald Trump lausahti, että virus on peräisin kiinalaisesta laboratoriosta ja että Kiina on ”antanut sen levitä”. Kotimaisen median mukaan hän on nähnyt asiasta myös keskustiedustelupalvelunsa hankkimia todisteita.

CIA lienee yksi maailman tehokkaimpia urkintakoneistoja, joten olisi omituista, jos siellä ei mitään tiedettäisi. – Eikä väitteissä mitään uutta olekaan. Jo maaliskuussa Scientific American -lehden artikkelissa todettiin, että epäilyjen kohteena olevassa Wuhanin virologian instituutissa on tutkittu lepakoita; tosin niistä saadut virusnäytteet eivät vastaa täysin SARS-CoV-2-virusta.

Joka tapauksessa viruksen alkuperästä levisi salaliittoteorian kaltainen tarina, jonka uskottavuutta parantaa asioiden lomittuminen toisiinsa. Brittilehti Daily Mailin mukaan wuhanilainen instituutti on todellakin suorittanut kokeita lepakoilla SARS-viruksen tutkimiseksi ja saanut hanketta varten Yhdysvaltain hallitukselta 3,7 miljoonan dollarin apurahan! Ei siis olisi ihme, vaikka viruksen alkuperästä tiedettäisiin Yhdysvaltain ulkoasianhallintoa myöten.

Daily Mailin mukaan todennäköisintä on, että virus ei ole kulkeutunut ihmiseen laboratorion läheisyydessä sijaitsevalta kalatorilta vaan se on siirtynyt ihmiseen jo laboratoriossa, jossa tutkija on saanut tartunnan ja levittänyt sitä sitten eteenpäin muihin ihmisiin.

Tätä mieltä on myös yhdysvaltalainen mikrobiologi ja bioturva-asiantuntija Richard Ebright, jonka mukaan kiinalaisessa laboratoriossa noudatettiin vain kakkostason turvavaatimuksia (neljän portaan asteikolla), ja suojautuminen on ollut epäasianmukaista ja holtitonta. Aiheesta kirjoitti muiden muassa The Washington Post, jota lukemalla Aarne Tanninen tunsi aikoinaan Yhdysvaltain hallituksen juonet yhtä hyvin kuin Suomen hallitusohjelma tunnetaan nykyisin Helsingin Sanomissa.

Ebright luonnehtii viruksen karkuun pääsyä vahingoksi eikä tahalliseksi teoksi, mutta vakavuudeltaan se on Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden luokkaa. Kiinalaisten tutkijoiden esittämän raportin mukaan wuhanilaisesta laboratoriosta on karannut aiemminkin vaarallisia patogeenejä. Vaikka tutkijat peruivatkin lausuntonsa, voidaan heidän katumustaan pitää enemmänkin merkkinä sensuurista kuin huonosta omastatunnosta tai väärässä olemisesta (aiheesta täällä).

On selvää, että kysymykseen, johon automaattisesti liittyy salailua, halua kiistää syyllisyys sekä mahdollisesti biologisen sodankäynnin suunnittelua, liittyy väistämättä myös huhupuheita, eikä asiasta voida saada varmaa tietoa. Itse asia ei ole ehkä lainkaan aukottomasti todistuva, joten arvaustenvaraisuus on hyväksyttävä ja valittava oletuksista vähiten epätodennäköinen ja eniten todennäköinen. Mikäli kaikki todennäköiset arvaukset osoittautuvat vääriksi, on epätodennäköinen tosi, kuten Sherlock Holmes ajatteli.

Varmasti tiedämme, että virus on kehittynyt lepakoissa ja se on kiinalainen sekä tulee sieltä. Myös Kiinan viranomaisten defensiivisyys voi olla paljastavaa. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja väitti Twitterissä jo maaliskuussa, että koronaviruksen toivat Wuhaniin Yhdysvaltalaiset sotilaat, jotka osallistuivat sotilasurheilukilpailuihin syksyllä 2019. Tu quoque -argumentti lienee kuitenkin luotettavuudeltaan heikoin.

Toinen tiedonlaji kokeellisen synteettis-aposterisen tiedon ohella on analyyttis-apriorinen tieto, joka on puhtaasti käsitteellistä. Filosofinen ja eettinen asiantuntemus on yleensä juuri sellaista. Moraaliset johtopäätökset voidaan tehdä käsitteellisinä ajatuskulkuina, ja ne voidaan antaa ehdollisina.

Mikäli virus on peräisin laboratoriosta, on kuoleman lähettilään lentoon päästäminen moraaliselta tuomittavuudeltaan juutalaisten massamurhan, Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommien tai Dresdenin siviilipommitusten luokkaa.

Koronakriisin kautta opimme, että joukkotuhoaseiden kehittely ja niillä uhkaaminen ovat ihmisoikeusrikoksia, joihin verrattuina rajakäännytysten koreografiat ovat pelkkiä kuuran huurtamia lillukanvarsia ja lumihiutalepoliitikkojen huolenaiheita, joihin ei kannata kiinnittää liiaksi huomiota.

Totuus on, että biologiseen sodankäyntiin soveltuvia viruksia sekä kemiallisia ja fysikaalisia joukkotuhoaseita suunnitellaan laboratorioissa järjestelmällisesti. Moisten aseiden kehittelijät tulisi saattaa edesvastuuseen jo preventiivisesti eli ennaltaeliminoivasti sekä antaa massatuhojen suunnittelijoille runsaasti penalttia! Siinä olisi rehellistä työtä myös Rauhanpuolustajille.

Tottelemisen vaarat

Ihminen on mestarillinen sopeutuja. Hyvän adaptiivisuutensa ansiosta ihminen on pärjännyt evoluutiossa erinomaisesti.

Mutta ihmisen sopeutumis- ja mukautumiskyvyssä piilevät myös vaaransa. Frankfurtin koulukunnan filosofeista erityisesti Erich Fromm ja Theodor W. Adorno arvostelivat jo ennen toista maailmansotaa ihmisten alttiutta auktoriteeteille. He luonnostelivat niin sanotun autoritaarisen persoonallisuustyypin pääpiirteitä kirjoituksissaan.

Monia massailmiöitä, kuten fasismia, kommunismia ja kansanjoukkojen yleistä johdettavuutta onkin voitu selittää ihmisten kyvyllä tai pyrkimyksellä sopeutua, mukautua ja miellyttää. Sopeutumis- ja mukautumiskyky on ihmisille itselleen vaarallinen etenkin silloin, kun he ovat muitta mutkitta sopeutuneet vaikeisiin oloihin esimerkiksi keskitysleireillä, sosialismissa tai joissakin muissa kommuuneissa.

Koko ongelma ei ole kuitenkaan vain vastaanottajien päädyssä. Autoritaarinen yhteiskunta edellyttää autoritaarisen johtajuuden.


Valtamedia rakentaa Marinille puuttuvaa auktoriteettia

COVID-19-kriisin keskellä ihmisten tottelevaisuus punnitaan ja heidän kuuliaisuutensa auktoriteeteille pullahtaa väkisinkin esiin. Suomalaisten tottelevaisuus on liikuttavaa.

Niinpä tässäkin ihanuudessa piilevät vaaransa. Huomaatte kai, kuinka valtamedia kiittää pääministeri Sanna Marinia ”loistavasta johtajuudesta”, ”mallikkaasta kriisin hoidosta” ja ”selkeästä viestinnästä”, jopa poseeraamisesta muotilehti Voguessa.

Valtamedia petaa istuvalle pääministerille auktoriteetin asemaa, vaikka hän ei tee oikeastaan muuta kuin lukee asiantuntijavallan sanelemia välttämättömiä päätöksiä ja toistelee niitä opetellusti kuin hyvässä ja selkeässä koulunäytelmässä.

Myös minä näkisin tänä kesänä mielelläni auringon koronan muuallakin kuin pääministerin hymyilevillä kasvoilla, mikäli näiltä koronaviruksen rajoitustoimilta pystyisi.

En tosin pyri esiintymään potilaiden lääkärinä, sillä olen pelkkä filosofian ja valtiotieteiden lääkäri, enkä sen vuoksi puhu koronaslangia vaan keskityn yhteiskunnan parantamiseen.

Myös muiden kannattaisi koronadiskurssin sijasta jatkaa elämäänsä ja lopettaa asiantuntijavallan matkiminen siitä huolimatta, että ”tartuttavuuslukeman”, ”tautihuipun” ja tuon hullunkurisen ”laumaimmuniteetin” käsitteet näyttävät kaapanneen puheenaiheet ja olevan nyt kaikkien huulilla.

Luulen, että eristystoimet ja kansalaisten tottelevaisuus ovat menneet niin syvälle ihmisten ihon alle, että myös kausiflunssia on sairastettu tavallista vähemmän, joten suurta syytä huoleen ei pitäisi olla.

Olen tosin sitä mieltä, että hallituksen pohtima koulunkäynnin aloittaminen kahdeksi viikoksi olisi perin ajattelematonta ja turhaa. Mutta muutoin rajoitustoimia täytyy vähitellen purkaa ja luottaa siihen, että kansalaiset osaavat jo rajoittaa itseään ilman viranomaisvallan pakkotoimia.

On siirryttävä kaikkien kansalaisten pidättämisestä ja vangitsemisesta riskiryhmien eristämiseen; tosin millekään laukalle ei ole syytä lähteä. On tämä korona sellainen vitsaus, josta ei pidä vitsailla. Tai muuten tulee vitsasta.


Hallituskriisi tb?

Sen totean kyllä, että valtamedia on kohdellut Sanna Marinia ja koko hallitusta silkkihansikkain ja leiponut hänestä suurta liideriä ja auktoriteettia, mikä noudattelee politiikan medioitumisen kaavaa. Jos auktoriteettia alun perin puuttuikin, sitä on tarjolla nyt: ”yhteiskuntavastuunsa” (eli puolueellisuutensa ja kritiikittömyytensä) tunnustavan lehdistön tuella. Mikä ilo vihervasemmistolaiselle hallitukselle!

Mikäli tämä on totta, pääministerin pitäisi olla pian entinen.

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan ongelmattomasti, kuten saatoitte havaita viime perjantain Iltalehdestä. Jos väitteet Marinin avopuolison osallisuudesta yritystukien jakamiseen ovat totta ja Marin on kiistänyt tämän kaiken julkisuudessa, Marin saattaa olla antanut eduskunnalle väärää tietoa, ja hänestä voi tulla nopeasti entinen pääministeri.

Asiaa pahentaa, että Marin ei antanut eduskunnalle tilaisuutta kysyä asiasta, vaan karanteenissa olostaan johtuen hänen kannakseen kansanedustuslaitokselle jäi Twitterissä kaikelle kansalle esitetty viesti.

Kehnoa on sekin, ettei hallitus ole (ainakaan minun tietääkseni) pystynyt jakamaan kansalaisille yhtään suusuojainta oman ”avautumisella ja sulkeutumisella” jojoilevan spekulointinsa tueksi, vaikka kuonokoppia on ollut tunnetusti tarjolla sopimattomia puhuneille.

Valtamedia on ollut orkestroimassa demareille kannatuskasvua olemalla esittämättä keskeisiä kysymyksiä, jotka koskevat esimerkiksi suojavarusteiden viipymistä.

Myös kysymys lähes 200 miljoonan euron koronatukiaisista mitä oudoksuttavimmille yrityksille ja yhteisöille olisi savikiekkona ilmassa, mutta toimittajista juuri kukaan ei tähtää siihen. Näin on ilmeisesti siksi, että yritystuet ovat korruptiivisen politiikanteon ytimessä, johon kukaan ei uskalla puuttua, iltapäivälehtien kirjoittelua lukuunottamatta. Käsittelin koko järjestelmän tehottomuutta jo vaalikirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019, luku 2.2.).


Lomabussi-ilmiö kriisien keskellä

Sosiaalipsykologiasta tunnetaan lomabussi-ilmiö, jonka mukaisesti ihmiset etelänmatkalla luovuttavat kaiken valtansa ja itsemääräämisoikeutensa matkanjohtajalle ja seuraavat häntä kuin lauhkeat lampaat.

Tämä ilmiö ei saa jäädä Suomessa pysyväksi. Suomi on jälleen potkaistava käyntiin, tottelevaisuuden ja kuuliaisuuden pitää väistyä jatkuvien rajoitustoimien tieltä, kriittisyyden on kasvettava esiin, ja hihat on käärittävä jälleenrakennustyötä varten.

Nimittäin monta asiaa on hoitamatta. Maailma on siirtynyt pysyvien kriisien tilaan: on julkisen talouden rahoitus- ja velkakriisi, on euron kriisi, on EU:n liittovaltiopolitiikan ja kansallisen itsemäärämisoikeuden ristivetoon perustuva kriisi, on pakolaiskriisi ja on kaiken tämän päällä vielä muut kriisit hetkeksi näkyvistä peittävä koronakriisi, joka tosin lienee vain ohimenevä mutta syventää kaikkia muita kriisejä.

Vaikka vallan kulmahammas pilkistääkin esiin valtaapitävien tahoilla koronakriisin mahdollistamien poikkeustoimien kautta, on syytä palata hoitamaan näitä muita paljon jatkuvampia kriisejä heti tai niin pian kuin mahdollista.

Sen vuoksi kansalaisten ei tule tuudittautua pysyvän tottelemisen vikasietotilaan, sillä kulkuneuvomme ei ole etelänlomabussi, jonka autoemäntänä toimii Sanna Marin.

Koko Suomi sairastaa

Jörn Donner kirjoitti aikoinaan teoksen nimeltä Terveenä sairaalassa. Koronakriisin keskellä koko Suomi puolestaan näyttää sairastavan terveenä.

Ihmiset viruvat ja potevat sairastamisen kaltaisissa oloissa, vaikka terveinä valtaosin ovatkin. Pysytellään kotosalla, hoidetaan etähommia kuin sairaslomalla, ei matkustella ja niin edelleen.

Herää kysymys, onko tällaisessa terveenä sairastamisessa mitään järkeä. Ehkä olisi syytä siirtyä kaikkien kansalaisten ja yhteiskunnan toimintojen rajoittamisesta pelkästään niin sanottujen riskiryhmien eristämiseen.

Yleisiä rajoitustoimia ei tulisi nähdäkseni jatkaa enää toukokuun puolivälin jälkeen. Siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä, sillä ihmiset ovat jo nyt sisäistäneet diskreetin käyttäytymiskoodin.

Poikkeusoloja ei ole syytä jatkaa valtaväestöä koskien, sillä haitat muodostuvat hyötyjä suuremmiksi. Valtiollisia rajoitustoimia ei tarvita, sillä ihmiset osaavat jo itsekin kontrolloida toimintaansa ja vältellä virusta.

Tilanne on samanlainen kuin pakkoruotsin kohdalla. Pakkoruotsista pääsee eroon, kun opiskelee ruotsia vapaaehtoisesti. Julkisen vallan kurinpitoakaan ei tarvita, kun jokaisella on oikeus rajoittaa omaa liikkumistaan niin paljon kuin haluaa, ihan vapaaehtoisesti.

Suomalaisten rakkaus rajoitustoimiin heijastelee kansamme autoritaarisuutta ja kuuliaisuutta. Turvallisuudestaan voi kuitenkin huolehtia oman itsemäärämisoikeutensa pohjalta, eikä siihen tarvita valtiovallan rajoitustoimia. Pysyköön sisällä, ken pysyy.

Koronakriisi opettaa jotakin myös terveyshallinnostamme. Terveys- ja turvallisuusviranomaiset (pääasiassa Huoltovarmuuskeskus) onnistuivat sössimään kuonokoppakaupan tavalla, joka osoitti, että tähänkin asiaan liittyi jonkinlaista korruptiota. Koronaan hoivakodeissa kuolleet puolestaan lipsahtivat pois THL:n tilastoista. Jos kyseessä oli tilastonikkarointi, se herättää epäilyksen, että terveysviranomaiset salailevat asioita osoittaakseen rajoitustoimien ja terveydenhuollon tehokkuutta.

Riittävästi ei ole selvitetty sitäkään Ylen raportoimaa tosiasiaa, miksi somalinkielisillä helsinkiläisillä on väestösekvenssiin suhteutettuna yhdeksänkertainen määrä koronatartuntoja muihin helsinkiläisiin verrattuna. Onko kyseessä kieliongelma, ymmärtämisongelma, kulttuurisesta erilaisuudesta, sopeutumattomuudesta, alttiudesta, heikosta resistenssistä vai mistä johtuva ongelma?

Terveydenhuolto ei ole turhanpäiten sairaala- ja terveyskeskuskomedioiden lähde. Vahvasti normatiivisella toimialalla esiintyy helposti monenlaista vallankäyttöä ja puhdistustoimintaa.

Kun väärinkäytöksiä esiintyy niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin virustartuntojen hillitsemisessä ja hoitamisessa, miten suuria moraalisia ongelmia koituisikaan jossakin vakavampia dilemmoja koskevassa yhteydessä, kuten eutanasiassa? Asia on merkityksellinen, sillä eutanasiaa koskevaa lakihanketta on oltu tuomassa eduskuntaan jo pitkään (aiheesta täällä).

Jälleen näyttö siitä, että julkista valtaa ei ole vain kunnioitettava vaan myös pelättävä.

COVID-19 on vain biouhkien torjuntaharjoitus – Mitä kriisinhallinta on?

Kulkiessani tänään Helsingin autioituneilla kaduilla saatoin todeta, että suomalaiset ovat varmaakin maailman kuuliaisinta ja tottelevaisinta kansaa. Ihmisten valtaenemmistö on noudattanut poikkeustilan ja valmiuslain määräyksiä jo ennen kuin niitä on ehditty saattaa voimaan. Noudatamme viranomaisohjeita itse itseämme käskien, mikä viittaa epäilykseen, että jokaisessa meissä piilee viranomainen.

Kriisien hallintaa ajatellen tämä on ihan hyväkin juttu. Poliitikkojen vaikutusvalta loppuu nimittäin lyhyeen. Poliitikot voivat muokata lakeja ja viranomaiset valvoa niiden noudattamista. Terveydenhuolto voi antaa ohjeita ja hoitaa potilaita. Suuria joukkoja koskevien koettelemusten keskellä suurin osa kaikesta vastuusta, vallasta ja mahdollisesta syyllisyydestä lankeaa kuitenkin kansanjoukoille.

Kansanjoukoissa puolestaan vastuu jakautuu ja katoaa. Siksi väitän, että tärkein vastuu SARS-CoV2-viruksen hallintaan saamisesta kuuluu yksilöille, sinulle ja minulle. Tässä valossa ”me ollaan lääkäreitä kaikki, kun oikein silmin katsotaan, me ollaan lääkäreitä kaikki”.

Toiseksi väitän, että koronaviruksen aiheuttama kriisi – niin monitahoinen kuin se onkin – on harjoitus, jossa punnitaan kansalaisten kyky hallita omaa egoismiaan ja toisaalta halu osoittaa toisiaan kohtaan solidaarisuutta, eli harjoittaa altruismia.

Pelissä punnitaan ihmisten kyky yhteistyöhön ja halu puhaltaa yhteen hiileen. Suomalaisten kesken se on ollut perinteisesti korkea, ja nyt se yhä uudelleen punnitaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että viruksen leviämisen hillitsemiseksi ja ilmiön haltuun saamiseksi on yleisterveiden ja hyväkuntoisten ihmisten tingittävä mukavuuksistaan ja hyvinvoinnistaan, jotta vaarassa olevien ihmisryhmien henkiä voidaan pelastaa.

Pienillä teoilla ja luopumisilla voidaan saada aikaan suuria myönteisiä vaikutuksia. Ja kääntäen: kenenkään ei nyt pitäisi harkita käyttäytymistään vain henkilökohtaisen tartuntariskinsä kannalta, vaan yksilöiden pitäisi ajatella yhteiskunnallisesti, tai muutoin omaan selviytymiskykyynsä luottajat voivat olla vastuussa toisten ihmisten kuolemasta.

Itse arvelen, että sosiaalinen pääomamme riittää toisistamme huolehtimiseen. Myönteistä näyttöä siitä on saatu jo nyt.


Biologisten uhkien alkusoittoa

Myönteisesti ajatellen koronapandemia on hyvä harjoitus myös vaarallisemman viruksen varalta. Korona ei ole sentään mikään ebola, joka tappaa verenvuotokuumeeseen nopeassa tahdissa noin kaksi kolmasosaa sairastuneista.

Uhka on kuitenkin todellinen. Kuten näistä vuoden 2018 loppupuolen uutisista voitte lukea, esimerkiksi Ruotsin terveysviranomaiset ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistautuneet ebolan puhkeamiseen Afrikasta saapuneen maahanmuuton vuoksi.

Gatestone-instituutin tutkija Soeren Kern paljasti jo pari vuotta sitten saksalaisen Robert Koch -insitituutin tutkimuksiin viitaten, miten helposti ja nopeasti tappavat tartuntataudit leviävät laittomasti maahantulleiden mukana. Maltalla, Italiassa ja Saksassa B-hepatiitti- ja tuhkarokkotartunnat ovat lisääntyneet noin 300 prosenttia, ja malaria- ja syfilis-tapauksissa kasvua on noin 200 prosenttia. Ympäri Eurooppaa on tuntematonta alkuperää olevien sairauksien esiintymistiheys kasvanut 14 prosentista 26 prosenttiin vuodesta 2015 lähtien.

Väestöjen laajasta liikkuvuudesta, esteettömästä rajojen ylittämisestä ja massaturismista johtuvat riskit ovat olleet hirvittäviä, mutta ne ovat olleet (vastoin mediassa annettua kuvaa) koko ajan tiedossa. Kyse ei ole siitä, puhkeaako jokin uusi epidemia, vaan siitä, milloin se puhkeaa, totesi Skånen yliopistollisen sairaalan toiminnanjohtaja Maria Josephson.

Kuten sanottua, viranomaisten vaikutusvalta ja voimavarat ovat vähäiset biologisten uhkien edessä. Loppu jää poliitikoille, jotka voivat säätää lakeja. Mediassa ja politiikassa kuultu pulina ilmaisee pahimmillaan vain vaikeutta reagoida nopeasti järjellisellä tavalla. Ensin täytyy säätää tai kiertää hieman lakeja, jotta rationaalinen toiminta tulisi mahdolliseksi.


Mitä kriisinhallinta on?

Miten sitten tätä nyt käsillä olevaa kriisiä pitäisi hoitaa? Väitän, että pahimpaan skenaarioon verrattuna nyt meneillään kriisi jää pieneksi ja koettelee lähinnä enemmistöjen mukavuudenhalua tuottaen lievää kärsimystä. Riskiryhmille kyseessä on vaaran paikka. Heitä omilla käyttäytymismuutoksillamme suojelkaamme. Vastuu on viime kädessä sinun ja minun, ei viranomaisten tai poliitikkojen.

Kriisinhallinta ei ole sitä, että oppositio antaa täyden tukensa tai valtuutuksensa hallitukselle. Kriisinhallinta ei ole myöskään sitä, että kiitetään hallitusta ”erinomaisista päätöksistä”, jotka ovat välttämättömiä ja jotka jokaisen pitää ymmärtää tehdä. Kriisinhallinta on sitä, että kaikki aiotut asiat – niin välikysymykset kuin kuulemisetkin – viedään läpi siitä huolimatta, että on poikkeustila ja kriisi päällä.

Kriisinhallinta ei ole sitäkään, että poikkeusoloihin ja valmiuslakiin vedoten puututaan ihmisten oikeuksiin ja vapauksiin enemmän kuin on tarpeen. Kriisinhallinta on sitä, että tilanteista selvitään ilman turhia pakkotoimia.

Nyt jos koskaan on varottava aiheuttamasta poikkeusoloilla suurempaa tuhoa kuin tauti itse. Siksi suosittelen kaikille oman kulutuskäyttäytymisensä jatkamista mahdollisimman samalla tavalla kuin aiemminkin, tietyt varotoimet muistaen. Kaatuneita tässä sodassa ikävä kyllä tulee muitakin kuin konkurssin partaalla hoippuvia yrityksiä.

Eräänä ratkaisuna näen yritysten toiminnan jäädyttämisen, keskeyttämisen ja velvoitteiden siirtämisen tulevaisuuteen. Tuotantokoneistomme ja infrastruktuurimme ovat onneksi tämänkin kriisin jälkeen ehjiä, joten vaikutukset liittyvät vain imaginääriseen rahatalouteen. Osakeromahduksista huolestuneita eläkekassoja ja muitakin helpottaa Herakleitoksen viisaus, jonka mukaan ”tie ylös ja tie alas ovat yksi ja sama”.

Yrittäkäämme kaikesta huolimatta myös nauttia keväästä, vaikka kaikki kiva onkin kielletty. Ehkä ulkoisten huvitusten kiinni meno ohjaa etsimään onnea paljon paremmista asioista.

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

Joulu ja juhannus tulivat koronaviruksen mukana Suomeen yhtä aikaa, sillä julkiset tilat ovat kuin neutronipommin jäljiltä – ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Ihmiset käyttäytyvät diskreetisti. Nyt on mukavaa käydä vaikkapa uimahallissa, kun voi pulikoida peilityynessä vedessä ilman, että vastaan tulisi ketään, paitsi joku verkkainen sunnuntaiuimari kaukaisella viereisellä radalla. Ratikoissa ei ole ruuhkaa. Kanariansaarille pääsee parin sadan euron äkkilähdöillä ainakin niiden kyydissä, jotka vielä matkoja järjestävät.

Koronavirukseen reagoimisessa on myös joukkohysterian makua. Sosiaalipsykologiassa usein viitattu massapanikoimisen esimerkkitapaus on H. G. Wellsin romaaniin Maailmojen sota (1898) tehty radiokuunnelma, jonka ohjaajana ja kertojana oli Orson Welles ja joka esitettiin CBS:n radioverkon kautta vuonna 1938. Lähetyksen uskottavuutta lisäsi se, että suurin osa ohjelmasta koostui uutistiedotteista, mikä sai monet uskomaan, että marsilaiset olivat todella hyökänneet maahan. Otollisen maaperän kuunnelmalle muodosti esitysajankohta halloween, jolloin monien antennit olivat herkässä tilassa, ja lähetys laittoikin yhteiskunnan hetkellisesti sekaisin.

Koronasta puhuminen alkaa olla samanlaista. Tapaus osoittaa median suurta valtaa joukkoilmiöiden luomisessa. Nykyisen efektiteollisuuden aikakaudella ihmiset lienevät niin tottuneita dramaattisiin TV-performansseihin, että suurikaan mullistus – esimerkiksi ydinsodan alkaminen – tuskin aiheuttaisi ihmisten arkirutiineihin muutosta. Yleistä hälytysmerkkiä luultaisiin vahingoksi, ja viranomaiskehotusta hakeutua väestösuojiin pidettäisiin valtamedian tuottamana parodiahorisontin ylityksenä tai vaihtoehtomedian aikaansaannoksena.

Vähäeleiseen ja näkymättömään virukseen sen sijaan näyttää liittyvän sen verran arkirealismia, että tauti riittää pelottamaan ihmisiä sairastumisen konkretialla. Ehkä biologisista uhista ei ole vielä puhuttu tarpeeksi, siis kyllästymiseen asti.


Joukkohysterian piirteitä

Joukkohysteriaan liittyy yleensä myös joukkosuggestio, joka voi perustua myös itsesuggestioon. Siitä on kyse viimeistään silloin, kun luulosairaita alkaa hakeutua hoitoon. Tätäkin on jo nähty. Itsesuggestiolla, hypokondrialla ja korostuneella introspektiolla tuotettuun paranoiaan täytyy pian saada lumelääkitystä, ennen kuin massakäyttäytymisen yhteiskunnalliset vahingot ylittävät pelkästä sairastamisesta koituvat haitat.

Yksi joukkosuggeroitumisen muoto ilmenee hamstrauksena. Joukkosuggestiolle on tyypillistä jäljittely, joka nojaa vahvistusharhaan: kun yksi hamstraa, niin kaikki hamstraavat, ettei jäisi ilman sitten, kun tonnikala kaupoista loppuu. Tällä toimintamallilla marketit tietenkin myös tyhjenevät, ja maailmanloppu lähenee. On hyvä olla bunkkerissa, niin elintarviketoimituksetkaan eivät jatku, kun kysyntää ei enää ole.

Vastoin yleistä käsitystä ei koronaviruksen puhkeaminen epidemiaksi tai pandemiaksi ole mikään yllätys. Päinvastoin: se on looginen lopputulos ylirajaisesta massaturismista. Siten se olisi ollut myös helposti ennustettavissa ja ehkä hillittävissäkin, kuten totesin jo täällä.

Ihmisten irrationaalinen käytös muistuttaa 1980-luvun HIV-paniikista, joka levisi hysteriaksi, vaikka viruksen heikko tarttuvuus tiedettiin aika pian, ja tauti levisi lähinnä seksuaalisessa kanssakäymisessä. COVID-19 puolestaan leviää helposti, joten paniikkiin voi olla syytäkin. Influenssa ei kuitenkaan vain tapa, vaan useimpia se vahvistaa, kun sairastuneet saavat immuniteetin. No, oli HIV-paniikista jotain hyötyäkin; se kun ohjasi ihmisiä ajattelemaan muutakin kuin pelkkää seksiä.

Kartesiolaisen rationalismin ”on syytä epäillä” -argumentti jättää aina tilaa varautuneisuudelle.

Kaasunaamarit ovat taas katukuvassa, saippuaa jaetaan kuin keskitysleireillä, ja ovelimmat korjaavat viruksesta myös rikoshyödyn.


Malliesimerkki mediajulkisuuden viestintädekadenssista

Viittasin jo otsikossani siihen, että virukseen suhtautuminen on pitkälti median luoma ilmiö. Biologisesta viruksesta on tullut meemin kaltainen kulttuuri-ilmiö, joka leviää viraalisesti: ihan oikean viruksen tavoin.

Viruksesta puhuminen vinksahtaa helposti myös sivuraiteelle. Aivan niin kuin ylilääkäri Kaikkonen kertoo puhelintunnillaan mielellään velipoikansa Angliasta, voidaan puhe kääntää koronasta Coronaan. (Sivumennen sanottuna perheessämme olivat 1960- ja 1970-luvulla molemmat autot, joista Toyota Corona oli ylivoimaisen luotettava ja luja auto, ja faija ajoi sillä uudesta asti yli satatuhatta kilometriä, ennen kuin myi sen.)

Viruksesta puhuminen on nyt sosiaalisen kanssakäymisen, osallistumisen ja oman olemassaolon todistelun muoto, jolla tavoitellaan yhteiskunnallisen tietoisuuden osoittamista, ilmaistaan moraalista vastuullisuutta ja tavoitellaan poliittista kannatusta.

Saksalainen filosofi Martin Heidegger käytti sillä tavoin vääristyneestä viestinnästä nimitystä das Gerede, joka voidaan kääntää lörpöttelyksi tai ”epäpuheeksi”. Sen kaltaisella jutustelulla on tarkoitus ilmaista jotain muuta kuin asiasisältöjä. Myönteisessä muodossa se pitää yllä kontaktia tai ilmaisee omaa läsnäoloa. Mutta Gerede voi olla myös kielteistä: juoruilua, halpahintaista julkisuuden (die Publizität) kosiskelua ja pötypuhetta.

Koronasta puhumisesta on tullut samantyylistä. Sen kautta pyritään osoittamaan joukkoon kuulumista, pelkojen ja uhkien alaisuuteen asettumista, massakulttuuriin sopeutumista ja sopeuttamista, oman eksistenssin häivyttämistä uhattuna olemisesta johtuvaan itsensä kieltämiseen sekä tietysti ”vastuuta”, joka sisältää aina myös syyllisyyttä. Jos ei puhu viruksesta ja tunnusta pieksevänsä sitä kärpäslätkällä, ei voi olla hyvä ihminen.

Mediajulkisuudessa mikä tahansa asia voi kääntyä moraaliseksi poseeraukseksi. Tosiasiassa kyse on moralismista, joka tekee ihmisistä hiiriä. Parasta siis on taaskin vain tyytyä keskiverto-olemiseen, sulkea ikkunat, käyttää kuonokoppaa ja noudattaa viranomaisten määräyksiä. Turha yksilösankaruus ja oma ajattelu pois, paitsi tietysti hallitukselta, jonka pitää antaa ”johtaa”.

Mediajulkisuuden tulos on myös se, että sosiaalinen kommunikaatiokyky ja arvostus laskevat, jos ei ota kantaa virukseen kahviloissa. Ilmiö tunnetaan televisiosarja Dallasia koskevista tutkimuksista. Tylsämielistä, vellovaa, käsikirjoitukseltaan hoipertelevaa, juonenkäänteiltään joko täysin ennustettavaa tai mielivaltaista saippuasarja Dallasia katsottiin, sillä ilman käsitystä Sue Ellenin, Pamelan ja JR:n juonitteluista ei voinut osallistua keskusteluihin työpaikoilla, ja työyhteisön jäsenestä itsestään tuli pian persona non grata. Tämä osoittaa, miten mediavälitteisyys banalisoi.

Banalisoituminen uhkaa myös terveystiedotusta. Hyveellisyys on häikäisevää jopa irtopisteitä metsästäviltä poliitikoilta. Terveysviranomaiset ovat olleet hiljaisempia, koska heitä ei valita vaaleilla.

Yksi asiallisimpia medioita on ollut – ehkä yllättävästi – Tekniikan Maailma, joka teki viruksesta nopealla tahdilla 13.3.2020 erikoisliitteen. Tavallaan tulos on ymmärrettävä, sillä julkaisulla on epäpoliittinen ja rationalistinen historia.


Altruismi ja egoismi punnitaan

Liittyy asiaan toki moraalifilosofinenkin näkökulma, mutta se on kiinnostava vain ilmiötä ulkopuolelta tarkastellen. Kaikkihan tietävät, että ongelmallisessa tilanteessa itsessään ei ole kuin yksi moraalinen toimintamalli: välttää tautia ja auttaa muita ihmisiä, mikäli omat resurssit sallivat. Tämä viesti ei tule sen kummemmaksi, vaikka se sanottaisiin monta kertaa tai entistä kovemmalla äänellä.

Sen sijaan ilmiön ulkopuolelle asettuen siitä erottuu peli, joka on altruismin ja egoismin välinen. Egoismi voittanee, sillä ihminen on yksilörationaalinen olento, joka toimii omaksi edukseen ilman tarkoituksellista pahaa tahtoa.

Filosofian näkökulmasta ihminen ei olisi paha, vaikka hän olisi itsekäs, sillä pahuus edellyttää pahan tahdon tai tarkoitusperän. Pelkkä oman edun tavoittelu tai ongelmien välttely ei vielä merkitse, että ihminen olisi paha vain sillä perusteella, ettei hän ole muille hyvä, sillä hyvyys ja pahuus eivät ole kontradiktorisia vastakohtia vaan kontraarisia.

Kontradiktorisuus (poissulkevuus) tarkoittaisi, että jos ihminen ei osoita hyvyyttä, hän väistämättä on paha ja kääntäen. Kontraarisuus (rinnakkaisuus) taas merkitsee, että toisen asiapuolen puuttuminen ei vielä riitä tekemään toisesta välttämätöntä. Hyvyyden puuttuminen ei siis tee ihmisestä pahaa, sillä voimme ajatella niiden välille myös neutraaliuden tai sen, että molemmat esiintyvät rinnatusten ihmisessä. Ihminen tuleekin olleeksi aina sekä hyvä että paha, ja ne jotka luulevat olevansa vain hyviä, ovat yleensä pahimpia kaikista, sillä he eivät tunnista itsessään olevaa pahuutta eivätkä siten ymmärrä vastustaa omaa ahneuttaan ja egoistisuuttaan lainkaan.

Mikäli jaksoitte seurata tähän asti, onnittelen teitä kärsivällisyydestänne. Myös valtavirtapoliitikkojen halu osoittaa hyveellisyyttään on toki ihailtavaa, he kun pyrkivät nyt rakentamaan siltoja viruskriisin yli. Pelkään kuitenkin pahoin, että he tekevät, niin kuin Nikita Hruštšov aikoinaan totesi, eli rakentavat sillan myös sinne, missä ei ole jokea.

Tarkoitan vain, että ratkaisevassa asemassa ovat nyt yksilötoimijat eikä julkinen valta. Vakavasti puhuen: kenenkään ei nyt pitäisi harkita käyttäytymistään vain henkilökohtaisen tartuntariskin kannalta, vaan yksilöiden pitäisi ajatella yhteiskunnallisesti, tai muutoin omaan selviytymiskykyynsä luottajat voivat olla vastuussa toisten ihmisten kuolemasta.


Pitkän päälle et voi muuta kuin sairastaa ja tervehtyä

Koronaviruksen ajantasaisen levinnäisyyden voi tarkistaa tästä. Virus laantuu ajan myötä itsestään, eivätkä poliitikot voi parantaa maailmaa mitenkään. Jos 80 prosentin sairastuvuusennuste toteutuu, meidän yleisterveiden ei auta kuin kärsiä pari viikkoa influenssaa ja antaa valkosoluille syötävää. Sen jälkeen pääsee taas leffaan ja voi nauttia halvoista ulkomaanmatkoista.

Vaarassa olevia ryhmiä, kuten lapsia, vanhuksia ja sairaita on tuettava ja suojeltava, mutta siihenhän näyttää löytyvän kansalaisilta jo nyt vertaistukea. Ilahduttavaa onkin, että kansalaisista kaivautuu jälleen esiin talvisodan henki. Vaikka kriisitilanteissa syntyvät ihmissuhteet eivät olekaan tutkimusten mukaan pysyviä, ne voivat kuitenkin ohjata ihmisiä ennennäkemättömään solidaarisuuteen ainakin omien viiteryhmiensä sisällä ja läheisten kesken. Viranomaisilta puolestaan odotetaan lähinnä konkreettisia kotihoito-ohjeita ja tartunnan tunnistamista helpottavia tunnusmerkkejä.

Lääkärit kehittelevät aikanaan rokotteen, mihin voi mennä vuosi. Koko yhteiskuntaa ei voida täksi ajaksi laittaa vikasietotilaan. Joukkoliikennettä harjoittavia firmoja, matkatoimistoja, teattereita ja tapahtumia voidaan toki laittaa tilapäisesti lautoihin ja työntekijöitä lomauttaa. Mutta kauppakeskuksia ja varuskuntia ei voida sulkea eikä koulunkäyntiä keskeyttää.

Formula-ajot ja olympialaiset voidaan järjestää tyhjin katsomoin, pelkkinä TV-tapahtumina. Etätyöskentelyn käyttökelpoisuus punnitaan nyt muuallakin kuin ammattikouluissa, kun kaikki saavat näyttöä lähiopetuksen supistamisesta.

Muutakin etua voi olla. Käsienpesuneurootikkojen pakkotoiminnoista voi olla lopultakin jotain hyötyä.

Koronaan suhtautumisesta tulee moraalitonta siinä vaiheessa, kun firmat alkavat rahastaa koronalla. Ongelmana on haittojen ja hyötyjen epätasainen jakautuminen, kun yhdet laittavat rahoiksi ja pulssinsa kadottaneet kaatuvat konkurssiin tai hautaan. Hyötynä on, että eläkekassat ja kyyniset perilliset voivat iloita, työmarkkinaosapuolet löytävät toisensa, ilmakehä kiittää ja ”älä osta mitään” -päivän järjestäjien mieli on hyvä.

Niin sanottu vihapuhe vaimenee, kun ihmiset löytävät yhteisen vihollisen. Ihmisissä saattaa olla myös patoutunutta yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kokemisen tarvetta, joka näin pääsee purkautumaan.

Taudista me selviytynemme, mutta pahinta suomalaisten kannalta on, mitä tapahtuu muualla. Virus saattaa käynnistää hallitsemattoman väestövyöryn Suomeen esimerkiksi Venäjältä, jos ihmiset lähtevät paremman hoidon perään. Korona saattaa kaataa Italian, Kreikan, Espanjan ja Portugalin talouden. Siitä euro ja Euroopan unioni eivät selviä. On mielenkiintoista havaita ja todistaa, voisiko koko EU romahtaa kulkutautiin, niin kuin hallitsijat sortuivat aikoinaan ruttoon ja koleraan. Nihil sub sole novum.