28. elokuuta 2012

LG: kodinkone LGBT-oikeuksien edistämiseen


Nuorisoidoli Lady Gaga konsertoi eilen Helsingissä. Madonnan tavoin hänkin on tullut tunnetuksi tavastaan edistää homo-, lesbo, bi- ja transväen asioita maailmalla liikkuessaan. Toisella tavalla sanottuna hän hyödyntää lauluissaan gay-kulttuurin ilmiöitä ja ikoneita.

Vitsikästä on, että islamilaisessa Indonesiassa hänet leimattiin paholaisen lähettilääksi, minkä johdosta tähti perui keikkansa. Pelottelu oli vahvaa muttei kovin toimivaa.

En tarkoita, että pitäisin tai en pitäisi LG:n musiikista, mutta poliittisesti kiinnostavaa on, miten islam näytti taas kyntensä ilman länsimaailman suurta vastarintaa.

27. elokuuta 2012

Kaivosomaisuuden ryöstö


Yleisradion Mot-ohjelma teki jälleen ansiokasta journalismia ohjelmassaan ”Hullut päivät kaivoksilla”. Lähetyksen voi katsella netissä Ylen Areenasta.

Ohjelman mukaan Suomi myy maaperänsä rikkaudet halvalla, ja ulkomaisia yhtiöitä tonkii Suomen malmivarannoilla peräti 40.

Ongelmana eivät ole vain maanomistajille maksettavat mitättömän pienet korvaukset. Kaivoslain määrittelemä hyvitys on ainoastaan 0,15 prosenttia vuoden aikana louhitun ja hyödynnetyn metallimalmin kaivosmineraalien lasketusta arvosta.

Pääongelma on periaatteellinen. Suomen maaperässä olevien rikkauksien ryöstö on nykyajan imperialismia ja siirtomaapolitiikkaa: globalisaation hedelmiä ja EU:n syntejä.

Kaivostoiminta ajautuu ulkomaiseen omistukseen, ja voittot valuvat maasta ulos.

Mitä Suomessa olikaan jäljellä, kun yrityksemmekin on jo myyty suureksi osaksi ulkomaille?

No tietysti kaivokset ja pohjavedet!

Tällä hallituskaudella nekin on näköjään päätetty myydä lainalaskujen leikkaamiseksi ja muiden maiden ruokkimiseksi.

Naurettava kaivoslakimme määrittelee myös pakkolunastettavista alueista mitättömän pienen korvauksen.

Kaivaa saa kaikkialla paitsi hautausmaalla. Kunnat voivat jonkin verran jarruttaa asioita kunnallislain nojalla, mutta nykymenolla Suomessa menestyy vain ruumisarkkuteollisuus.

Kovat otteet olisivat paikallaan.

Maaperässä olevien luonnonrikkauksien, vesistöjen, metsien ja muiden strategisesti tärkeiden alueiden omistus olisi määriteltävä vain kotimaisten toimijoiden pelikentäksi.

Näin on tehty monessa muussakin maassa, esimerkiksi Norjassa ja Espanjassa, josta ulkomaalaisten on hyvin vaikea ostaa jopa tavallista rakentamismaata. Asunto-osakkeen saa halvalla kyllä.

Ehkä Suomen hallituksen kannattaisikin vaatia takauksiensa vakuudeksi nimenomaan ulkomailla olevia kiinteistöjä eikä pelkkiä arvopapereita tai niiden johdannaisia. Mutta koettakaapa saada portugalilaiset, espanjalaiset ja kreikkalaiset luopumaan kiinteästä maaomaisuudestaan!

26. elokuuta 2012

Kenestä viimeinen kuussa käynyt ihminen?


Kaikki tietävät, kuka oli ensimmäinen kuun pinnalla tepastellut ihminen. Neil Armstrong pakeni julkisuutta, kunnes hän ikään kuin heräsi henkiin menehtyessään eilen 82-vuotiaana.

Mutta kenestä tulee viimeinen elossa oleva kuun pinnalla kävellyt astronautti? Jos kuumatkailua ei käynnistetä uudestaan muutaman vuosikymmenen sisällä, ihmisen lentelystä vierailla taivaankappaleilla tulee historian kultakehyksiin kirjoitettu luku.

Ennätysten lyöminenkin on avaruusmatkailussa vaikeampaa kuin urheilussa. Planeettoja on harvassa, eikä ihmisen elinikä tahdo riittää perille asti.

Mars-matkailu on sitä paitsi tieteellisesti turhanpäiväistä. Avaruustutkimus hyötyisi enemmän vaikkapa teleskooppien rakentelusta.

Avaruuden liikkeiden mittaileminen on saattanut jo vaakalaudalle, paitsi newtonilaisen fysiikan, myös suhteellisuusteorian ja teorian alkuräjähdyksestä. Hubble-teleskoopilla saadut tarkat mittaukset kun osoittavat, että avaruus laajenee kiihtyvästi eikä hidastuvasti, kuten on oletettu. Niinpä teorioita on näiden anomalioiden vaikutuksesta jouduttu täydentämään ajatuksilla pimeästä energiasta ja materiasta, jonka olemusta ei tunneta, mutta joka täytyy edellyttää teorioiden pelastamiseksi.

Ihmisen lähettäminen avaruuteen ei ole enää oikein muodikasta. Alun perinkin sillä oli lähinnä poliittista ja ihmiskunnan itsetuntoa korostavaa merkitystä. Usein sanotaan, että kuumatkailun tuloksena ihmiskunta löysi maan käsittäessään tämän planeetan pysyvästi omaksi kodikseen.

Tulevaisuudessa, jolloin hävittäjäkoneet ovat miehittämättömiä ja vaarallisimmat aseet pieniä lennokkeja, ei liene tarpeen lähettää ihmistä puuta korkeammalle. Ja kaiken yläpuolella on kysymys, miksi ihmiset yrittävät yhteyttä avaruuteen, kun he eivät halua yhteyttä edes naapureihinsa.

Sitä paitsi viisaana pidetty Stephen Hawking neuvoi olemaan etsimättä elämää avaruudesta. Jos luonnon lait ovat samanlaisia kaikkialla, tähtien tuolta puolen tuskin löytyy ainakaan sen vähemmän ahnetta porukkaa kuin kulmakuntasi kiinteistövälitystoimistosta.

Itse luulen, että avaruusmatkailun ajat ovat ohi. Ellei sitten joku keksi heitellä suurrikkaita, porvareita ja pankkiireita tuohon lähiavaruuden painottomaan tilaan ihan vain kokemaan, miltä vapaa pudotus tuntuu. Laskuvarjolla ei välttämättä uskalla yrittää, kun maa tulee vastaan kuin konkurssi euroaluetta.

Hatunnosto kuussa kävelleille! On sankaruutta lentää taskulaskimella ja foliopaperilla kuuhun. Eipä taitaisi nykytekniikalla ja -tietokoneilla onnistua; niin altista häiriöille se tuntuu olevan.

25. elokuuta 2012

Anders Breivik sai mitä halusi


Oslon käräjäoikeus tuomitsi Norjan terrori-iskun tekijän, Anders Breivikin, eilen 21 vuoden vankeusrangaistukseen pitäen syytettyä syyntakeellisena. Siten oikeus tarjosi Breivikille iloelämyksen.

Koomista on, että syyttäjä oli hakenut Breivikille pelkkää pakkohoitotuomiota, kun taas Breivik toivoi tuomitsemista täysissä järjissä olevana.

Asiassa on sairas logiikkansa, sillä pakkohoitoon tuomitseminen olisi leimannut Breivikin julkisessa sanassa hulluksi, jota ei pidä ottaa vakavasti.

Breivikin toiveita täyttäessään oikeus tavallaan vahvisti syytetyn jokseenkin järjissään olevaksi. Siten se legitimoi hänen mielipiteensä ”todesta otettaviksi”.

Hulluja on yleensäkin kahdenlaisia: hauskoja hulluja ja vaarallisia hulluja. Breivik lienee jälkimmäistä lajia, vaikka hymy kareilikin hänen huulillaan tuomiota julistettaessa.

On vaikea sanoa, miksi tuomioistuin päätyi pitämään Breivikia vakavasti otettavana. Oliko syytetty järjissään ja syyntakeellinen objektiivisesti? Vai oliko tuomiossa mukana poliittista harkintaa, jonka kautta halutaan ennakolta eliminoida sellaista mahdollisuutta, että tuomio ohjaisi jatkossa uusiin terroritekohin, joista vapautusta haetaan viittaamalla mielenhäiriöön, hulluuteen tai syyntakeettomuuteen.

Hulluus on suuri filosofinen kysymys, ja sitä ovat modernina aikana tutkineet monet yhteiskuntatieteilijät Foucault’sta alkaen. Pitäisiköhän ydinsodalla uhkaajatkin tuomita jo ajoissa elinkautiseen tai pakkohoitoon, kun jälkikäteen se saattaa olla mahdotonta? Nyt monet heistä kulkevat vapaalla jalalla, ilmeisen syyntakeettomina mutta hulluiksi julistamattomina.

24. elokuuta 2012

Himasen ahneus ja röyhkeys ennenkuulumatonta


Talouselämä otsikoi, että valtioneuvoston kanslia tilasi ilman kilpailutusta valeprofessori Pekka Himasen yksityiseltä firmalta, Sofos Oy:ltä, 700 000 euroa maksavan ”Kestävän kasvun malli” -selvityksen.

Vaikuttaa kuin Talouselämässä olisi luettu blogiani, sillä mainitsin jo Himasen aiempia floppitutkimuksia arvostellessani, että nekin tilattiin ilman kilpailutusta, toisin sanoen ilman avointa hakua ja tieteen julkisuusperiaatteita loukaten.

Tutkimuksia tällaiset tilausselvitykset eivät ole. Sen sijaan ne ovat poliittista ideologiaa, jonka lopputulokset on päätetty jo hankkeen asettamissanoissa. Oikeassa tutkimuksessa tutkimustuloksista päätetään tutkimuksen aikana.

Myös hankkeen henkilökunta pitää valita haettavaksi julistamisen jälkeen niin, että mukaan saadaan eri mieltä olevia tutkijoita, eikä niin, että rahat suunnataan salassa Himaselle, joka omin toimin haalii mukaan joitakin kanssaan samaa mieltä olevia frendejään.

Himasen viimeksi julkaisema Kukoistuksen käsikirjoitus (2010) oli pelkkä laajennus aiemmasta 37-sivuisesta läpyskästä, jonka hän tuotti Jyrki Kataisen johtaman tulevaisuusvaliokunnan tilauksesta. Raportin sivulla 35 vaadittiin maahanmuuton lisäämistä sekä ulkomaalaisten opiskelijoiden aseman parantamista. Tosiasiassa lisääntynyt maahanmuutto on vain vaikeuttanut opiskelijoiden asuntopulaa (vertaa tähän). Kyseisen sisäisesti ristiriitaisen propagandan levittämisestä Himaselle maksettiin 40 000 euroa vuonna 2003.

Myös myöhempi kirja oli naiivi, ja arvostelin sen tässä.

Myönteistä Himasen ja hallituksen röyhkeydessä on vain se, että nyt kaikki näkevät, kuinka häikäilemätöntä kyseinen vispilänkauppa ja korruptio ovat.

Pekka Himanen on Jyrki Käteisen sylikoira ja nauttii ilmeisesti myös virkamiesfilosofien (kuten kansleri Ilkka Niiniluodon ja muiden filosofianprofessorien) suojelua, koska nämä eivät puutu asiaan ja hyrisevät tyytyväisyyttään.

On mahdollista, että Himaselle annetaan entistä enemmän rahaa vain siksi, että se harmittaisi minua ja koska kaikki tietävät Jukka Hankamäen vastustavan filosofian ja hallitusohjelman yhteenkytkemistä, yleistä epäkriittisyyyttä, EU:n letkuruokintaa, Himasen harjoittamaa tendenssimäistä mokutusta ja siihen liittyvää valheellisuutta.

Lehden mukaan Himanen on valitellut, että ”talouskriisi voi johtaa jännitteisiin ja muukalaisvihaan”.

Mitä uutta tässä on? Saman olisi voinut viime vuosina sanoa kuka tahansa. Minä sanoin sen filosofin ominaisuudessa jo paljon ennen Himasta. Lukekaa kirjani.

Johtopäätökseni ovat kylläkin täysin toisenlaiset kuin Himasen. Himanen näkee ratkaisuna sen, että Suomeen haalittaisiin entistä enemmän maahanmuuttajia, vaikka myös jatkuva muuttoliike on yksi globalisaation tuottama ongelma. Itse pidän diskreettiä rajoittamista järkevämpänä ja kaikkien edun mukaisena. Sen sijaan Himanen on hehkuttanut globaalin talousjärjestelmän puolesta täysin kritiikittömästi ja ylioptimistisesti, vailla minkäänlaista taloustieteellistä ymmärrystä.

Jos talous on vapaa, ihmiset ovat kahleisssa. Jotta ihmiset olisivat vapaita, on talouden oltava kurissa ja kontrollissa. Kannatan kyllä arvo- ja sosiaaliliberalismia, mutta talousliberalismi johtaa käytännössä siihen, että ihmisille julistetut olemusvapaudet eivät voi toteutua, kun vapaus rajoitteista ei voi aktualisoitua vapaiksi teoiksi köyhyyden ja tuloerojen vuoksi.

Himanen on nyt itse syypää ”talouskriisiin”, joka ”voi johtaa jännitteisiin ja vihaan”.

Hallituksen kannattaisi lukea Kansallisfilosofinen manifestini (jonka olen joutunut tuottamaan virattommana ja varattomana kokonaan itse).

On ehkä syytä huomata, että kukaan tai mikään ei ole KOSKAAN TUKENUT OMAA FILOSOFISTA TOIMINTAANI MITENKÄÄN: ei ennen vuonna 1997 tapahtunutta väittelyäni eikä sen jälkeen, kirjoittaessani yhteensä kahtatoista kirjaani.

Se, joka voittaa taloudellisesti, häviää yleensä filosofisesti. Tätä menoa Himanen tekee voittamisen minulle suorastaan häpeällisen helpoksi.

Olen silti sitä mieltä, että jos tiedeyhteisöllä jotakin kriittisyyttä on, sen pitää viheltää peli poikki ja laittaa valtion varoista jaettavat tutkimusmäärärahat tieteellisten periaatteiden mukaisesti AVOIMEEN HAKUUN.

Rahat on nyt pelattu Himaselle KERTOMATTA MINULLE JA MUILLE FILOSOFEILLE TÄLLAISEN TUTKIMUKSEN RAHOITUSMAHDOLLISUUKSISTA MITÄÄN!

Tekesin, Suomen Akatemian ja Sitran johtajien sekä Himasen välisessä puliveivauksessa on rikottu tieteellisten resurssienjaon periaatteita ja todennäköisesti myös lakeja. Niin sanottuun hyvään hallintoon ei pomojen salakähmäisellä suostumuksella tapahtuva kassojen kääntäminen kuulu.

Rikkomukset heijastuvat väistämättä toiminnan sisältöön, joka muodostuu puolueelliseksi. Myöskään valtioneuvoston kansliassa ei ole näköjään ymmärretty, että tutkimusten laatimisen ei pidä olla puolueohjelmien tilaamista.

Kyseisten rahoittajatahojen itse juristeiltaan pyytämät sisäiset etukäteisselvitykset poikkeusmenettelyn käyttämiseen eivät ole luotettavia vaan pelkkiä verukkeita, joiden takana haisee mätä koira. Vääryys on yhtä räikeää kuin Eva Biaudet’n nimittäminen vähemmistövaltuutetun virkaan kelpoisuusehtoja täyttämättömänä useiden pätevien ohi.

Himasen ja Kataisen ylilyönti oli raju. Se oli entistäkin röyhkeämpi ja loukkaa koko vakavasti otettavaa filosofikuntaa.

En tietenkään vastusta tukien myöntämistä filosofeille, mutta tämä oli ryöstö.

Himaselle aiotut rahat on jäädytettävä tai perittävä takaisin valtiolle sekä laitettava kyseinen resurssi uuteen ja avoimeen hakuun. Kansanvallan sekä vapaan ja puolueettoman tieteen nimissä on ”Kestävän kasvun mallia” suunnittelemaan voitava ilmoittautua avoimesti hakemusmenettelyssä, johon eri tieteenharjoittajat voivat osallistua.

Asiasta on tiedotettava etukäteen, jotta myös eduskunnassa voidaan ottaa kantaa tämän mittasuhteiltaan suuren hankkeen tarpeellisuuteen.

”Kestävä kasvu” on aihe, josta on puhuttu jo 1980-luvulta asti. Tärkeämpää olisi nyt suunnata rahoitusta niihin aiheisiin, joita olen tarkastellut teoksissani Kansallisfilosofinen manifesti, Työttömän kuolema ja Valhe kaatuu. Niitä ovat globalisaation aiheuttamat vauriot (kuten pääomien maastapako, valtioiden välinen verokilpailu ja työvoiman pakkosiirrot), poliittisten järjestelmien kyvyttömyys kontrolloida globalisaatiota, kansallisvaltioiden alasajo ja siihen liittyvä valtioiden köyhtyminen sekä hyvinvointiyhteiskuntien romuttaminen, koko länsimaisen elämäntavan ja talouskasvun taittuminen pysyvään ja pitkään laskuun ja Euroopan unionin sekä euron romahtaminen. Esitän näistä ongelmista tulkintani ja mahdolliset ratkaisuesitykseni teoksissani.

Sen sijaan ’kestävä kasvu’ on abstraktio ja yläkäsite. Se on infantiili, konstruktivistinen ja sellaisena kovin lapsellinen tavoite. Tämän mukaan oletetaan, että todellisuus ja erityisesti Suomi väistämättä ”kehittyvät”, vaikka taantuminen on paljon ilmeisempää. Epäfilosofisinta hankkeessa on, että asioiden uskotaan ”kehittyvän ja edistyvän” nimenomaan Himasen toiminnan johdosta: hänen kiitäessään lentokoneen bisnesluokassa kohti köyhyydenvastaista seminaaria.

Jo hankkeen nimessä on lausuttu ideologinen ja esiteoreettinen tarkoitusperä. Onnistuessaankin ”kasvu” on sivuseuraus siitä, mikäli edellä mainitut ongelmat ratkaistaan tai edes hallitaan. Konkretiaa Himasen aikeissa ei ole kuitenkaan ollut.

Himasen projektissa on kyse valtion varojen väärinkäytöstä ja suuntaamisesta vain yhdelle Jyrki Kataisen kestosuosikille. Salassa valmistelun tavoitteena ei ole voinut olla yleinen eikä tieteen etu vaan (a) Himasen henkilökohtainen etu ja (b) hallituksen halu varmistaa, että ostettavat tulokset olisivat hallituksen toivomia, toisin sanoen: että niillä voitaisiin meikata epäonnistunut Eurooppa-politiikka siedettäväksi.

Tätä sanotaan korruptioksi.

Surkuhupaisaa on, että nämä konnat eivät ymmärrä edes hävetä. Näyttävät luottavan siihen, että asia kelluu julkisuudessa viikonlopun ja sen jälkeen unohtuu vailla seurauksia. Ja tärkeintä on, että ryöstösaalis jää haltuun.

Jos asiaa ei avata ja korjata, asia on Keskusrikospoliisille tehtävän tutkintapyynnön paikka.

Ja olen tosissani.

Lisäksi pyydän kohteliaimmin oppositiota tekemään asiasta kysymyksen hallitukselle.

---

Aiheesta lisää kirjoituksissani:

Himmeää maailmanparantamista

Filosofit vallan verkoissa

Kallista huiputusta

Filosofien väärinkäytöksistä pitemmältä ajalta voi lukea Suomalaisen nykyfilosofian historiastani.

23. elokuuta 2012

Asuntojen hinnoissa silmälasi-ilmiö


Muutama vuosi sitten silmälaseista kiskottiin ihan hirveästi rahaa. Silmälasit maksoivat tyypillisesti 680, 795, 1200 tai jopa 1800 euroa... Kukaan ei aavistanut kakkuloiden oikeaa arvoa.

Hieraisin äsken silmiäni nähdessäni Specsaversin mainoksen, jossa sanottiin: ”Lasten silmälasit ilmaiseksi näöntarkastuksen (29 euroa) hinnalla!” Silmälasien hinnat ovat romahtaneet kautta linjan alle sadan euron tasolle uusien toimijoiden ja hintakilpailun myötä.

Asunnot ovat samanlainen välttämättömyyshyödyke kuin kakkulatkin. Erona silmälasikauppaan on vain se, että asunnoista vallitsee niukkuus, jota pidetään tahallaan yllä. Pankit ja poliittinen valta yhdessä toivovat, että asunnot olisivat mahdollisimman kalliita. Syitä on kaksi:

1) Pelätään hintalappuihin kirjoitettujen arvojen katoamista ja pankkien lainoittamalla liikkeelle laskemien rahojen arvon haihtumista.

2) Pelätään ihmisten lopettavan protestanttisen työetiikan ja ahkeroimisen, jos asunnon saa maksetuksi 15 vuodessa eikä tarvitse sitoa itseään 60-vuotiseen velkaorjuuteen.

Tämä on kuitenkin täysin keinotekoista. Tiedättekö, mitä asunnot muualla Euroopassa maksavat?

Berliinistä (joka on sentään Saksan pääkaupunki), voi ostaa tilavan yksiön alle 40 000 eurolla. Samanlainen maksaa Helsingissä (joka on Euroopan Joensuu), noin 140 000 euroa.

Espanjasta, jossa on kaksi miljoonaa asuntoa myymättä, voi ostaa uuden omakotitalon läheltä merta 150 000 eurolla. Samanlaisesta kiskotaan Suomen pääkaupunkiseudulla noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tuntuu, että pääkaupunkiseudulla voi hintalapussa lukea mitä tahansa: 595.000 keskustakaksiosta, 1.490.000 kolmiosta, 2.350.000 omakotitalosta Vantaalla...

Asuntojen hinnoissa on tähän asti vallinnut kahvikuppi-ilmiö. Yhden markan kahvikupista on tullut yhden euron kahvikuppi.

Selityksenä Suomen ja muun Euroopan hintaeroon ei ole pelkästään saksalaisen asuntopolitiikan järkevyys, parempi yhteiskunnallinen hyötysuhde, sakemannien ahkeruus tai Espanjan lama. Selitys ei ole myöskään rakennusten heikompi taso, sillä myös Keski-Euroopassa tarvitaan hyvät lämpöeristeet, rakentamismääräykset ovat ankarat ja tonttipula on pahempi. Selityksenä on suomalaisten ihmisten hulluus ja tyhmyys.

Vain sekopää pyytää ja maksaa asunnosta liikaa. Nykyisin ajatellaan, että asunnon täytyy maksaa koko se omaisuus, jonka ihminen voi elämänsä aikana hankkia, jos tekee yötä päivää työtä. Asuntojen arvoksi on per definitionem määritelty koko elämäntyön arvo, ikään kuin mihinkään muuhun ei saisi jäädä varaa.

Monet asuntolainan hakijat astelevat pankkiin ajatellen, että (a) ’paljonko voin ylipäänsä saada lainaa, jos sijoitan kaikki asuntoon?’ ja (b) ’olkoon siis tuo summa tulevan asuntoni hinta. Se olkoon hautani.’

He ovat typeryksiä, yleensä juuri naimisiin menneitä pariskuntia, joiden ajatuksia sekoittaa hormonien hyrräyksestä johtuva lapsellinen optimismi.

Toisaalta myös rahoittajat sitovat asuntojen hinnat korkoihin ja ihmiset ikuiseen orjuuteen omalla verenimijän logiikallaan. He puolestaan ajattelevat: ’jos korko värähtää karvankin verran alaspäin, siis vedätettäköön asuntojen hintoja vastaavasti ylöspäin pankkien omistamien kiinteistövälitysketjujen kautta.’

Koronlaskun ei sallita siirtyvän asumiskustannusten alenemiseen, vaikka muutoin niin käviskin.

Vikaa on perusfilosofiassa.

Vääristyminen näkyy siinä, että asumista ei mielletä perustarpeeksi vaan bisneksenteon välineeksi.

Suomalainen oman tuvan ja oman luvan mentaliteetti on menetetty. Nykyisin asuntojen hinnat ovat karanneet palkansaajien ulottuvilta, eikä edes koko elämäntyön arvo riitä asuntojen maksamiseen. Ihmiset eivät koskaan saa kovaa maata jalkojensa alle, vaan heidät on sidottu koko iäkseen joko vuokraorjuuteen tai maksamaan korot asuntolainasta, joka ei lyhene vaan venyy loppupäästä.

Tämä palvelee vain omistajina toimivien vakuutuslaitosten, sijoitusyhtiöiden ja pankkien etua.

Se ei palvele enää poliittista etua, sillä ihmiset menettävät työmotivaationsa tietäessään, etteivät he koskaan pääse paremmille päiville.

Taloudellisesti on mahdotonta, että asuntojen hinnat nousisivat pitkällä tähtäimellä enemmän kuin palkat ja elinkustannusindeksi. Jos niin käy, syntyy asuntokupla, jonka pitää ennemmin tai myöhemmin puhjeta.

Asuntojen hinnoissa on nyt vähintään puolet pelkkää ilmaa. Markka-ajan lopulla yhdellä markkamiljoonalla sai neljä huonetta ja keittiön Katajanokalta. Nykyisin sillä ei saa pääkaupunkiseudulta juuri mitään. Hinnat on kolminkertaistettu, vaikka ihmisten palkat eivät ole nousseet kuin parikymmentä prosenttia. Muutamien tulot ovat jopa vähentyneet.

Suomessa on vallinnut huikea piiloinflaatio, joka johtuu asumisen häikäilemättömästä kallistamisesta. Sitä ei ole päästetty näkymään tilastoissa, sillä asuntolainojen kuukausikustannukset on pidetty ennallaan laina-aikojen joustaessa ja venyessä lopusta kuin purukumi.

Ihmisten palkoista on käytännössä kadonnut suuri osa.

Tämä on ollut sangen huonoa politiikkaa. Suomessa kaikki asiat, jotka alkavat A:lla, on hoidettu surkeasti: asuntopolitiikka, autoilupolitiikka ja alkoholipolitiikka. Suomessa asutaan tutkimusten mukaan pohjoismaalaisista ahtaimmin. Lisäksi maassamme on Euroopan kalleimmat autot ja juopoimmat ihmiset, vaikka myös viina on kalleinta.

Tämä on hullujen tasavalta.

Siksi kehoitan teitä: älkää maksako asunnoista mitä tahansa. Tehkää maksulakko! Katsokaa, tietäkää ja oppikaa, mitä asunnot muualla maksavat. Katsokaa hintaa.

Eurooppalaiset turistit eivät puolestaan tiedä, itkeäkö vai nauraa nähdessään suomalaisten asuntojen hinnat. Tällaista typeryyttä ei nimittäin ole missään muualla.

Itse toivon, että lama yltäisi mahdollisimman nopeasti myös Suomeen, sillä se puhkaisisi asuntojen hintakuplan.

Tervetuloa, oi lama!

Romahdus tekisi vain hyvää. Se toisi asunnot jälleen palkansaajien ulottuville ja parantaisi harhaisten sijoittajatahojen sairasta mieltä.

Myös Sinun omistusasuntosi arvosta suurin osa on pelkkää ilmaa. Pahoittelen, mutta tämä on totta. Asunto on nyt sijoituksena yhtä huono kuin tuuleen puhallettu pörssiosake.

Kun Jätkäsaareen rakennetaan uusia kerrostaloja, niiden rakentamiskustannukset ovat vain noin 3.500 euroa neliöltä. Myyjät pyytävät niistä 6.000 – 7.000 euroa neliöltä. Tämä osoittaa, millaista tiliä rakentajat, rakennuttajat ja rahoittajat asunnoilla tekevät. Tämä on välistävetäjien, koronkiskojien, järjestelypalkkioiden penääjien, vedättäjien sekä vakuuksien, takauksien ja palvelumaksujen perijöiden, toisten kustannuksella eläjien ja muiden loiseläjien Suomi.

Asuntojen hintaromahdusta siivittää suurten ikäluokkien kaatuminen hautaan. Nuo perkuleen ahneet ikäluokat ovat saaneet aikaan kaiken pahan: ensin he perustivat itselleen virkoja sitä mukaa kuin valmistuivat eri oppilaitoksista, ja nyt he pakottavat meidän X-sukupolvemme maksamaan vielä lihavat eläkkeensäkin.

Olisi vain hyvä, että asuntojen hinnat puolittuisivat. Sille, joka asuu itse omistusasunnossaan, hintojen leikkautuminen ei aiheuttaisi mitään haittaa, sillä omistusasuja ei voi kuitenkaan realisoida asuntoaan. Jos taas hän hankkisi isomman asunnon, välirahaa tarvittaisiin vähemmän yleisen hintatason ollessa alempi. Näin myös omistusasujalle olisi hyötyä hintaromahduksesta.

Eniten hyötyisivät ne, jotka voisivat hankkia asunnon kohtuullisella hinnalla.

Myös pitkäaikaiset sijoittajat jäisivät voitolle, vaikka asuntojen hinnat puolittuisivat, sillä he saisivat edelleen sijoituksilleen pankkikorkoa paremman tuoton.

Asuntopolitiikan korjaaminen pitäisi aloittaa vuokrien hintasääntelyn palauttamisesta. Koska vuokrien hintasääntelyä ei ole, sijoittajat näkevät vuokrahuoneistoissa avoimen piikin ja siirtävät oman elostelunsa laskut siihen.

Vuokrasääntelyn purkaminen oli Harri Holkerin ja Esko Ahon hallitusten suurin vääryys. Se nosti sijoitusasuntojen hintoja kohtuuttomasti ja lähetti asuntojen hinnat rakettimaiseen nousuun, jonka päässä on väistämättä romahdus ihmisten maksukyvyn loputtua. Vuokrien hintasääntelyn palauttaminen on tervehdyttävä parannustoimi, jolla asuntopolitiikkaa korjataan järkevämmille linjoille.

Minun ei tarvitse erityisesti toivoa asuntojen hintaromahdusta.

Se tulee väistämättä Euroopan talouskriisin alkaessa näkyä reaalitaloudessa ja koko talousalueen laman laajentuessa.

Ilmeinen taitekohta on euron repeäminen. Siihen myös asunnonostajien kannattaa varautua. Kiinteä omaisuus mielletään usein turvalliseksi sijoitukseksi, mutta lama-aikana arvot romahtavat materiaalista ja käyttöarvoa vastaavalle tasolle, ja hintakupla katoaa.

Ihmisten on hallittava asuntopolitiikkaa. Se on todellista demokratiaa.

Jos asuntopolitiikkaa hallitsee kapitalismin koura, kyse ei ole kansanvaltaisesta politiikasta vaan totalitarismista.

Asuntopolitiikassa olisi meneteltävä poliittisessa ohjelmassani ehdottamallani tavalla. Esitän siinä ratkaisut sekä omistusasumisen, vuokra-asumisen että asumisoikeusasumisen ongelmien korjaamiseksi.

22. elokuuta 2012

Mokutettua opiskelija-asuntopolitiikkaa


Opiskelijoiden asuntotilanne on joka vuosi entistäkin synkempi johtuen ulkomailta tulvivien opiskelijoiden paisuvasta määrästä. Monet suomalaiset opiskelijat joutuvat jonottamaan asuntoa vuosia, ja kadulla sekä toisten nurkissa asuminen on pysyvää.

Helsingin Sanomat kertoi juuri, että Jätkäsaareen ja Kalasatamaan valmistuu uusia Hoas-taloja, joihin saadaan paikat noin puolelle tuhannelle opiskelijalle. Asunnot on kuitenkin pilattu yhteiskeittiöillä, joita käyttää kymmenkunta asukasta. Vain kylpyhuoneet on rakennettu asuntoihin yksityisiksi.

Onkin kysyttävä, minkä vuoksi rakennetaan tätä ”yhteisöllisyyttä”, eli opiskelijoita pakotetaan pakkososiaalisuuteen, vaikka kukaan ei sitä halua!

Miksi opiskelijoille ei rakenneta samanlaisia kunnon asuntoja kuin muillekin ihmisille? Minkä vuoksi opiskelijoiden pitäisi kärsiä ”yhteiskeittiöistä”, kun kukaan (edes samanikäinen) ei-opiskelija ei sellaiseen suostuisi?

Kustannussäästö yhteiskeittiöistä on mitätön, kun jääkaapit ja kylpyhuoneet kuitenkin rakennetaan jokaiseen soluasuntoon. Taitavat olla Hoasin arkkitehdit ja tilaajat näitä 60- ja 70-luvun kommunisteja, sosialisteja ja vihreitä, joilla on jokin persoonallisuushäiriöistä johtuva sisäinen pakko rakennuttaa jokaiseen asumismuotoon ”sosiaalisuutta”, vaikka kukaan ei sitä kaipaa myöskään tavallisissa kerros- ja rivitaloissa.

Mokuttajia he joka tapauksessa ovat, sillä he rakentavat monikulttuurisuutta ihan betonista ja pakottavat ihmiset tilallisilla ratkaisuilla yhteen. Lopulta myös suomalaisten on haisteltava afrikkalaisten maahanmuuttajien suitsukkeita ja jauhettava halal-lihaa siellä somalialaisen sosialismin vertauskuvassa, yhteiskeittiössä, jossa rähjäisyyttä riittää kuin arabialaisella torilla.

Siinä meni taas kalliit rakentamiskustannukset hukkaan. Tulevaisuudessa jouduttaneen asentamaan omat keittiöt vesijohtoineen ja viemäreineen, jotka vedetään sieltä kylppärin puolelta. Ja hintaa tulee.

Helsingin Sanomien jutusta puuttui taaskin maahanmuuttokriittinen näkökulma kokonaan. Lehden mukaan jo kolmannes kaikista Hoasin asunnonhakijoista on ulkomaalaisia! He siis hyödyntävät Suomen valtion tuella rakennetun asuntokannan suomalaisten opiskelijoiden valmistuessa, kyllästyessä jonottamaan tai joutuessa hakeutumaan kalliisiin markkinavuokraisiin asuntoihin. Ulkomaalaisten suuri osuus kaikista hakijoista voi selittyä myös siten, että kaikki ulkomaalaiset eivät ole opiskelijoita vaan ”opiskelijoita”. Jos taas kolmannes hakijoista on todellakin oikeita opiskelijoita, heitä on siinä tapauksessa maassamme liikaa.

Jutun yleisökommenteista käy ilmi, että kulttuurikonfliktit eskaloituvat yhteiskeittiöissä. Tämä ei ole ihme, sillä ne kärjistyvät tavallisten taloyhtiöiden porraskäytävissä ja yleisissä tiloissakin ulkomaalaisten käyttäessä yhteisiä tiloja ominaan, melutessa, rymytessä, töhriessä ja ”tuulettaessaan” huoneistoja rappukäytäviin.

On myös kysyttävä, miksi suomalaisten veronmaksajien kustannuksella tehdään ylipäänsä yhtään asuntoa ulkomaalaisille? Suomessa on jo nyt kaksi kertaa enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita kuin Suomesta on ulkomailla. Vaihtosuhde on vääristynyt. Suuri ongelma tämä on yliopistoissa, joissa hallinto ja rehtoraatti ovat asettaneet oikein tavoitteeksi, että vähintään 15 prosenttia kaikista opiskelupaikoista annettaisiin lahjaksi ulkomaalaisille, vaikka he eivät olekaan suomalaisia millään tavalla oikeutetumpia nauttimaan valtiorahoitteisen yliopiston suojelua.

Kaupungin parhaat vuokra-asunnot Jätkäsaaresta, Kalasatamasta ja muista uusista kohteista vievät nykyään muslimien suurperheet, jotka lisääntyvät vailla mitään rajaa. Heille annetaan ne kattohuoneistojen 200 neliön luksuslukaalit, jotka on rakennettu vain siksi, että saadaan keskineliömäärä nostetuksi vihreiden penäämään 75:een. Suomalaisilla ihmisillä lasten hankintaan ei ole enää varaa sosiaalitoimen tukiessa paremmin ulkomailta tulevia kuin suomalaisia.

Tyypillistä on, että työttömäksi joutuva suomalainen ei saa sosiaalitoimelta mitään, jos on vähänkin varallisuutta, kuten autonromu, mutta mamut ovat yleensä vailla kaikkea varallisuutta ollessaan pakolaisia. Siksi he täyttävät sosialistien laatimien toimeentulotukinormien ihanteet täydellisesti, ja kunta sekä valtio antavat heille kaiken.

Ja HYY penää vain lisää ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen, vaikka kaikki mitä heille annetaan, on suomalaisilta opiskelijoilta itseltään pois.

Julkisilla varoilla tuetut opiskelija-asunnot pitää antaa vain Suomen kansalaisille!

En tietenkään vastusta tasokkaiden opiskelija-asuntojen rakentamista myös kaupunkien keskeisille paikoille. Sen sijaan kannatan sitä, sillä suomalaiset opiskelijat tekevät tärkeää työtä kehittäessään itseään ja suomalaista yhteiskuntaa toisin kuin ulkomaalaiset, jotka käyvät täällä vain hyödyntämässä maamme koulutusresursseja ja viedäkseen ne seuraavaan kohdemaahansa.

Lisäksi kannatan koko sairaan asuntopolitiikan uudistamista tavalla, josta olen kirjoittanut asuntopoliittisessa ohjelmassani.

Suomalaista asuntopolitiikkaa pitäisi hoitaa kokonaisuutena paljon paremmin. Omakustannuspohjaisissa yhtiöissä, kuten Stadin asunnoilla ja Hoasilla keskineliövuokra on vain 10 euron luokkaa ja hintahuiputkin ovat vain 16 euroa neliöltä. Markkinavuokriin vertaamalla havaitaan, miten häikäilemätöntä bisnestä yksityiset vuokra-asuntokeinottelijat tekevät, kun vuokrien hintasääntelyä ei ole palautettu lakiin.

20. elokuuta 2012

Lopetetaanko poliisi kokonaan?


Viime viikonloppuna *poliisi* piti Helsingin puistoissa viinaratsioita kurmottaen koulun alkamista juhlimaan kokoontuneita teinejä.

Palatessani Olympiastadionilta viime lauantaina kuljin noin 200 miljoonaa maksaneen kulttuuri- ja taidepalatsin ohitse ja havaitsin, että kullannuppumme ja tulevaisuudentoivomme *nuoret* joutuivat kaatamaan pussikaljansa Musiikkitalon nurmikolle poliisien ja sairaanhoitajien ystävällisestä kehoituksesta.

Lisäksi poliisilta lähtee ilmoitus kotiin ja sosiaaliviranomaisille.

On kuitenkin kysyttävä, mitä tämä auttaa.

Suurelle osalle nuorista *äiti* on ostanut viinat samalla kuin itselleenkin, ja juoppoperheissä pahastutaan ja loukkaannutaan arvokkaan alkoholin epäkunnioittavasta kohtelusta!

Vain sivistyneistö osaa käsitellä viinaa.

Monet juopponuoret, joita on yhteiskunnallisen luokkajaon revettyä 1/3 kaikista nuorista, ovat päässeet alkoholin makuun jo äidinmaidossa.

Ehkä myös poliiseja harmittaa henkilökohtaisesti se, että he joutuvat opettamaan nuorille tällaista.

Poliisi on heidän isänsä ja haalareihin pukeutunut sairaanhoitaja äitinsä.

Kun arviolta noin 14-vuotias teini pakotetaan häväistyksenomaisesti ja nöyryyttäen kaatamaan arvokkaat hankintansa maahan, hän vannoo nyrkki taskussa, että ”kun kasvan isoksi, varmasti juon: juon Saimaallisen puhdasta viinaa!”

Suomalaisten juoppous syntyy kielletyn hedelmän houkuttavuudesta.

Kieltojen kulttuuri on psykologisesti arvioiden huonosti harkittua politiikkaa.

On mahdollista, että käskemällä nuoria juomaan viinaa he joisivat entistä vähemmän, sillä ihminen osoittaa vapautensa valitsemalla itse ja tekemällä toisin.

Vapaus taas on happi, jota ihminen hengittää ja jonka kautta ihminen luo itsensä. Se ei ole vain murrosikäisen vaan ihmisyyden olemus.

On mahdollista, että ihmiset rikkoisivat lakeja aivan yhtä vähän tai paljon kuin nykyisinkin, vaikka poliisi lopetettaisiin kokonaan.

Liikenteessä törttöiltäisiin entiseen tapaan mutta ei enempää, koska ulkoisen kontrollin puute synnyttää ihmisissä omaehtoista ja sisäistä kontrollia. Hullut taas kaahaisivat kuten ennenkin, sillä he eivät välitä myöskään nykyisestä kontrollista.

Vireillä oleva Liikkuvan poliisin lakkautus ei ehkä vaikuttaisi mihinkään mitään.

Samoin voitaisiin lopettaa paikallispoliisi. Ihmisethän tekevät rikoksia joka tapauksessa, ja suuri osa tehdään sosiaalisen pakon vuoksi. Esimerkiksi omaisuusrikoksiin kannustaa köyhyys, joten rikosten vähentämiseksi pitää vähentää köyhyyttä eikä lisätä valvontaa.

Raiskaukset taas syntyvät sekä syyllisten että uhrien yhteisestä intohimosta, jota toinen myöhemmin jostakin syystä katuu. Ja ylinopeutta ihmiset ajavat suorilla ja aurinkoisilla teillä, koska BMW, Audi ja Volvo vievät, kaasupolkimen alla ei ole tallaa ja edellä ajavat ovat surkean hitaita.

Ehkä myös tuomiot voitaisiin jättää lukematta, sillä tilastollisesti yhteiskunnassa esiintyy aina jonkin verran rikollisuutta, tuomioiden ennaltaehkäisevä vaikutus on vähäinen, eikä vankilakaan ketään paranna.

Juoppo on vailla täyttä ymmärrystä ja ajaa kännissä siksi. Raiskaaja on intohimojensa orja. Ja näpistelijä hankkii vain leipänsä. Heitä pitää sääliä eikä tuomita.

---

Päivitys kello 23:00: Poliisin lakkauttaminen on itse asiassa mahdotonta, sillä poliisi piilee meissä jokaisessa. Koska jokainen suomalainen on luonteeltaan poliisi, poliisi on ja pysyy, vaikka poliisi muodollisesti ajettaisiinkin alas.

19. elokuuta 2012

Miksi Pimppimiekkarin hulluus ei ole vaarallista?


Venäläisen punk rock -bändi Pussy Riotin tytöt kaivelivat kananluulla pilluaan ortodoksisessa Kristus vapahtajan katedraalissa Moskovassa viime helmikuussa ja herjasivat rääväsuumaisesti Putinia, minkä vuoksi moskovalaisoikeus tuomitsi heidät kahdeksi vuodeksi linnaan gospodin Vladimirin johtamassa tasavallassa.

Vankeustuomio on lievä verrattuna siihen, mikä heitä odottaa. Heidät ilmeisesti todetaan hulluiksi ja vapautetaan ennen pitkää syyntakeettomina, mikä vie pohjan heidän uskottavuudeltaan. Tämä on ainoa tie, jolla Venäjä voi välttää kansainvälisen painostuksen ja diplomaattisen konfliktin.

Hulluksi tuomitseminen on kuitenkin pahempi kuin vankeus, sillä se ei lopu koskaan. Se on elinkautinen.

Pillumekkalan tytöt pilkkasivat poliittista pyhäinkuvaa. Euroopan unioni vastasi Saksan suulla, sillä berliiniläinen tuomioistuin totesi juuri, että Saksan äärioikeisto (jota yleensä on pidetty kaiken pahuuden alkuna ja juurena) saakin yllättäen esittää Muhammed-pilakuvia islamilaisen moskeijan edustalla ilman, että se loukkaa ketään!

Tällainen kilpajuoksu sanan- ja mielipiteenvapauden puolesta tuskin olisi mahdollinen ilman Pimppimiekkarin maaliskuista pidätystä ja toimintaa länsimaisen sananvapauden hyväksi.

Tosiasiassa anarkistiryhmän olisi nyt parempi istua vankilassa, sillä se osoittaisi, että heillä on poliittista valtaa.

Heitä pelättäisiin, kuten Nelson Mandelaa, Aung San Suu Kyita tai Anders Breivikiä, jonka hulluksitoteamisen prosessi on kesken. Myös siinä päätetään, annetaanko syytetylle poliittista valtaa vai ei.

Mikäli Pussy Riotin bimbotytöt havaitaan venäläisissä tutkimuksissa täyttä ymmärrystä vailla oleviksi ja siten vapautetaan, he voivat itkeä saavillisen saunavettä, sillä sen jälkeen kukaan ei ota heitä todesta.

Entä millainen Pussy Riotin asema olisi ”vapaissa läntisissä demokratioissa”?

Lännessä heitä ei voitaisi tuomita mistään, sillä feministithän ovat per definitionem ja sui generis aina oikeassa.

Toisaalta myös vapaassa lännessä vastaavat performanssit tuomitaan piilevästi merkityksettömiksi. Logiikka toimii päinvastoin: ne tehdään yleisön silmissä legitiimeiksi.

Ajatellaanpa virallistettua feminismiä.

Feministiksi julistetaan ja naistutkimusyksiköihin suljetaan tietyt henkilöt juuri siksi, että siten heidät leimataan syyntakeettomiksi ja laillisella tavalla kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti hulluiksi. Sitten kaikki ajattelevat: ”Ahaa, hehän ovat noita femakkoyhdistyksen hörhöjä, joten soromnoo.”

Sama pätee myös homoseksuaalisuuteen. Mietitäänpä, miksi homoseksuaalisuuden pitäminen terveenä ja normaalina saattaa olla jopa vahingollisempaa kuin homoseksuaalisuuden pitäminen sairautena ja epänormaalina.

Kun homoseksuaalisuus on tervettä, kaikki ajattelevat, että ”ahaa, Jukka Hankamäen yhteiskuntakriittisyys selittyy siten, että kyseinen henkilöhän on homo. Ja juuri siksi että hän on homo, mitään, mitä hän sanoo, ei tarvitse ottaa todesta, ei millään alueella.”

Jos taas olisi pienikin mahdollisuus, että homoseksuaalisuudesta voisi ihmeparantua heteroksi, olisi myös mahdollisuus, että ”siinä onkin Suomen tuleva presidentti, pääministeri, valtionsyyttäjä, Perusuomalaisen puolueen puheenjohtaja tai jokin muu jehu, joten tämä tyyppi pitää laittaa mieleen ja esitellä hänet Suomen Kuvalehdessä, Helsingin Sanomissa ja Yleisradion prime time -lähetyksessä.”

Mutta kun homoseksuaalisuus on naturalisoitu, tai miksikä sitä nyt sanotaankin – neutralisoitu? – ihminen on julistettu kaiken todesta otettavuuden tuolle puolen: määritelty turvallisella ja terveyspoliittisesti korrektilla tavalla hulluksi, aivan niin kuin feministikin, henkilö, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tällä tavoin myös normaaliksi julistaminen voi olla yhtä haitallista kuin hulluksi tuomitseminenkin.

Vain jos lähtökohtaisesti ”rationaaliseksi” määritelty ihminen sanoo jotakin sopimatonta, hänet otetaan todesta ja tuomiot jäävät voimaan. Sen taas voi tehdä vain keskivertoheteromies, siis ihminen, joka muutenkin otetaan vakavasti tässä keskiluokkaiseen heteroseksuaaliseen arvo- ja symboliuniversumiin perustuvassa kulttuurissa.

Sananvapaudella on nykyisin ahdasta. Puuttuu elintilaa kuin Tomin miehen kalsareista.

Koska Wikileaksin perustaja Julian Assange on tietääkseni edellä tarkoittamani keskivertoheteromies, kunniallinen kansalainen, joka tekee hyvää repiessään auki valtiosalaisuuksien salusiineja ja jota vanha äitinsäkin puolustaa, juuri siksi hän on kaulaansa myöten pulassa. Häntä on vaikea vapauttaa tuomitsemalla hänet hulluksi. Hänet ja Wikileaksin paljastukset on pakko ottaa vakavasti.

Erkko Lyytinen taas löytänee mustalle Mannerheim-produktiolleen ymmärrystä ja todennäköisesti myös palkintoja juuri siksi, että se voidaan lokeroida taiteeksi, ilmiöksi, joka on hallinnassa ja jolla ei tarvitse olla poliittista merkitystä eikä tekemistä historiallisen totuuden kanssa. Näin on lopultakin saatu Suomeen oikea Manne Rheim.

Aikaa myöten Marskille saataneen myös oikea patsas nykyisen kaakkipatsaan tilalle, jonka veisti Aimo Tukiainen (asia, josta jokainen poliitikko olisi luullakseni onnellinen).

Vasta sitten, kun jalustalle korotettu kenukka on turmeltu Paasikiven, Waltarin ja Kekkosen jo osakseen saamalla postmodernilla installaatiolla, on kokonaiskuva täydellinen.

18. elokuuta 2012

Eksistenssiä etsimässä


Tukholman maraton juostiin alkukesällä viileähkössä + 4 asteen säässä. Sen sijaan Helsinki City Marathonista auringonpaiste teki paljon rankemman.

Väkeä tapahtuma kerää nykyään lähes yhtä paljon kuin Setan vapautuspäivät, ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan mukava.

Myös ulkomaalaiset osallistujat kehuivat kaupungin kauneutta ja hyviä järjestelyjä. Katsojille kilpailu oli viihdyttävää seurattavaa.

Ehkä osallistujia riittää siksikin, että juoksusta saa muistoksi tyylikkään osallistujamitalin, aivan niin kuin ”gay-olympialaisina” tunnetuista Gay Gameseista. Urheiluhenkeä siis kaikille!

Kun kärki tuli maaliin lähes kaksi ja puoli tuntia matkaa taittaneena, se ei varsinaisesti häikäissyt.

Mutta itseltäni lähti hattu kevyeen matalaliitoon havaitessani, että 70-vuotiaiden miesten sarjassa parhaat pinkoivat 42,195 kilometrin matkan alle neljässä tunnissa! Keskinopeudeksi tulee tällä tavoin yli 10 km/h.

Filosofisesti katsoen juoksun ja extreme-urheilun merkityksiä voidaan löytää monelta suunnalta.

Yhtäältä kyseessä on todistelu: ihmiset haluavat osoittaa ja kokea olevansa hengissä ja voimissaan äärikokemuksen kautta.

Toiset oksentavat ulos pahaa oloaan.

Kolmannet ovat kadottaneet oman eksistenssin (eli oman olemassaolon) kokemuksensa ja koettavat tuottaa sen rajatilan tavoittelulla.

Jotkut neljännet saavat kenties masokistista mielihyvää rankasta koettelemuksesta.

Viidensille tapahtuma luo sosiaalisen osallisuuden kokemuksen, vaikka yhteenkuuluvuuden tunne ja paikka arvohierarkiassa tuotetaankin individualistisen ponnistelun kautta.

Useimmille juoksu on oman kuolevaisuuden pakenemista: yritystä luoda kokemus ajan ja oman ruumiin hallitsemisesta.

Kun tähän kaikkeen yhdistyy vielä ”runner’s high”, kokemus siitä, että ”minä en juokse” vaan ”minussa juoksee”, on koettu tietynlainen kehosta ja immanenssista irtautuminen: äärikokemus, joka johdattaa pyhyyden, puhtauden ja jopa viattomuuden äärelle.

Ehkä juuri näin syntyy se urheilulle ominainen spiritti, joka on puhtaampi kuin puhtaus itse, mutta joka oman pettävyytensä vuoksi on niin tavattoman altis kaikenlaiselle tahriutumiselle.

En tietenkään tarkoita, että tässä kaikessa mitään vikaa olisi.

Minä vain selitän.

Helsinki City Marathonin osallistujamääräksi on vakiintunut noin viisi ja puoli tuhatta. Tukholman maratonille osallistui lähes 16 000 juoksijaa, ja tapahtuma sen kuin kasvaa.

Tämäntyyppisen kanssakäymisen lisääntyminen kertoo ehkä tiettyjen kehollisuus- ja terveysarvojen noususta, elintasokuilusta, halusta erottautua luusereista, suurten ikäluokkien rimpuilusta elämässä kiinni (HCM:n osallistujien keski-ikä on yli 40 vuotta) ja individualistisen suorituspainotteisuuden lisääntymisestä sosiaalista arvostusta punnittaessa.

Tarkoitusperä ratkaisee


Minä en yleensä loukkaannu mistään henkilökohtaisesti, sillä naamatauluni on teflonia. Joissakin tapauksissa vastaan kyllä.

Mutta pohditaanpa hetken erästä ajankohtaista asiaa yleisellä tasolla.

Miksi on johdonmukaista loukkaantua jonkin kansanedustajan kommenteista, joissa homot rinnastetaan vammaisiin ja eläimiinsekaantujiin, mutta Mannerheim voidaan hyvinkin nähdä homoseksuaalina tai tehdä hänestä ”musta komedia”?

Tarkoitusperä ratkaisee.

Olennaista on, missä tarkoituksessa rinnastus, vertaus tai tulkinta on esitetty. ”Musta Mannerheim” sopii taiteen alaan, ja Mannerheimin miessuhteita koskevat tulkinnat kiinnostavat historiallisen totuuden selville saamiseksi.

Sen sijaan en usko, että kenenkään tarvitsee vääristellä homoseksuaalisuuden olemusta koskevaa tietoa muussa kuin ilkeilytarkoituksessa. Sarvet kasvavat tällä tavoin hiirellekin.

Aina kun valitetaan, että ihmiset loukkaantuvat ja vetävät herneen nenäänsä milloin mistäkin asiasta, keskeinen kysymys on, miksi kenenkään on niin tarpeellista nälviä, ilkeillä, herjata, solvata ja loukata tällä jos tuollakin asialla.

Keskeistä on intentio: aikomus, tarkoitusperä ja motiivi.

Katumus tai sen puuttuminen osoittavat paljon.

Tietenkin myös lopputuloksella on merkitystä. Jos kukaan ei pahastu, teolla ei ole seurauksia, eikä se sikäli anna aihetta jatkotoimiin.

Joskus taas kansanryhmää vastaan kiihottaminen on mitä yltiöpäisintä, vaikka uhrit puuttuvat. He yksinkertaisesti pysyvät näkymättömissä pelkän pelon vuoksi, vaikka poliittinen ahdistelu antaisi aiheen kaikkiin mahdollisiin toimiin.

Näinhän oli aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu. Ihmisiä lyötiin ja kuohittiin lain voimalla ilman, että kukaan hangoitteli vastaan, vaikka ihmisoikeusrikokset olivat häikäilemättömiä.

Myös osapuolten muodollisella asemalla on merkitystä. Poliitikot ovat vallankäyttäjien roolissa, ja siksi heidän hipiäänsä ei tule varjella. Muutoin käy kuten Venäjällä, jossa huomioarvoltaan melko vähäpätöinen tyttöryhmä Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen Vladimir Putinin arvostelemisesta.

Siinä se Neuvostoliitto on edelleen, mutta uudella (eli vanhalla) nimellä.

Tässä nykyisessä Neuvostoliitossa myös homoja viedään telkien taakse, ja avoin esiintyminen tuomitaan homopropagandaksi. Sillä tavalla ei taaskaan kysytä, millaista heteropropagandaa tämä on.

Myös jossakin itäsuomalaisessa esitutkintatapauksessa ravintoloitsija vapautettiin epäilyistä hänen kiellettyään kahta miestä suutelemasta toisiaan ”turvallisuuden nimissä”. Kyllä asia on niin päin, että ”ravintolan turvallisuudesta” pitää huolehtia puuttumalla vihamielisten muiden asiakkaiden reaktioihin eikä pussailevan pariskunnan käyttäytymiseen.

Eli laitetaanpa jälleen kerran asiat loogisesti johdonmukaiseen järjestykseen.

17. elokuuta 2012

Naisten kaupunki


Aivan kuten Salsingin Henomat etevästi hehkuttaa, Saudi-Arabia rakentaa kaupungin ”vain naisille”.

Lehti selittää, että näin on tarkoitus helpottaa naisten työssäkäyntiä ja parantaa naisten muitakin oikeuksia.

Islamin lain mukaanhan tämä ei olisi mahdollista niin sanotussa vallitsevassa yhteiskunnassa.

Joten tarvitaan paljon selitystä, että asia saadaan sovitettua.

Katsotaanpa, miksi kaikilla on syytä olla tyytyväisiä ja miksi islam on todellinen tasa-arvon uskonto.

Musliminaisen näkökulma: ”Olen itse valinnut uskontoni eikä mikään voi minua alistaa. Naisten kaupungissa voin olla vapaasti oma itseni ja vähentää jopa vaatetusta ilman, että miesten paha silmä tarkkailee ja eristää minut muusta yhteiskunnasta pukeutumisella.”

Länsimaisen vihervasemmistolaisen feministinaisen näkökulma: ”Eristäminen kertoo edelleen syrjinnästä, joka tässä tapauksessa on miesten vika. Mutta naisten kaupunki on kuitenkin edistyksellinen, koska siten musliminaiset pääsevat eroon miehistä ja voivat muodostaa kommuuneja sekä muita yhteenliittymiä ruohonjuuritasolta. Näin voidaan kumota patriarkaalista, sovinistista, rasistista ja seksuaalipoliittista valtaa. Kiitokset islamille!”

Tavallisen länsimaisen lesbonaisen näkökulma: ”Naisten kaupunki on kuin keidas avaralla aavikolla. Lopultakin eroon ahdistelevista ja väkivaltaisista heteromiehistä!”

Tavallisen länsimaisen heteronaisen näkökulma: ”Olisipa Suomessakin naisten kaupunki. Naiset pääsisivät eroon tiskikoneen roolistaan. Eroon myös seksistä, mikä helpotus!”

Muslimimiehen näkökulma: ”Naisten kaupunki on islamin mukainen.”

Länsimaisen vihervasemmistolaisen feministimiehen näkökulma: ”Naisten kaupunki merkitsee sukupuolista sortoa, mutta on valittava uskonnonvapauden ja sukupuolipolitiikan välillä. Tässä tapauksessa uskonnonvapaus voittaa, sillä on kunnioitettava naisen vapautta itse valita asemansa. Jatkan villatakin kutomista ja kolumnien kirjoittamista Hesariin tyytyväisyydestä hyristen.”

Tavallisen länsimaisen homomiehen näkökulma: ”Naisten kaupunki on hyvä keksintö. Puhuihan jo Claude Lévi-Strausskin villistä kulttuurista, jossa heimokylä oli jaettu kahtia sukupuolten kesken naisten asumuksiin ja miesten taloihin. Niiden välillä tapahtui sukupuolista vaihtoa, mutta vain diskreetisti. Samoin Platonin Kreikassa oli erikseen miesten ja naisten toimintapiirit. Miesten aluetta oli polis (valtio) ja naisten oikos (kotitalous). Saataisiinpa loputkin naiset sinne, samoin lapset, jotta miesten jutut jäisivät vain meille.”

Tavallisen länsimaisen heteromiehen näkökulma: ”Ihanko itse keksivät? Naisten kaupunki on kuin suoraan suomalaisista yliopistoista, joissa toimii naistutkimusyksiköitä. Miehet tunkivat feministinaiset omalle saarelleen, jotta he eivät häiritisisi todellista tutkimusta. Sittemmin muuan Hankamäki vaati naistutkimusyksiköiden lopettamista ja korvaamista sukupuolijärjestelmien tutkimusyksiköillä. Feministit vetivät aloitteen omiin nimiinsä, muuttivat nimen sukupuolentutkimukseksi ja pitivät lopputulosta dialogin tuloksena. Nyt vaara uhkaa jälleen meitä, joten islamin malli on parempi.”

16. elokuuta 2012

”Musta Mannerheim” on kunniaksi Marskille


”Hoo, jos minä olen musta, olen minä kaikilta tunnettu!”

Pitihän se nyt arvata, että viimeisillä lupamaksujen rippeillä filmataan Mannerheimista oikein kunnon mustavalkoraina ennen Yle-veroon siirtymistä.

Se, että Mannerheimia esittää musta mies, ohjaajaa vaihdetaan 12 tuntia ennen kuvauksia ja että koko 20 000 euron produktio valmistetaan Suomi–Afrikka-yhteistyönä, sisältää jo sinänsä kaikki farssin tai kreisikomedian ainekset.

Olen itse varonut kommentoimasta mitään näkemättä lopputulosta. Siihen saavat toiset syyllistyä. ”Postmoderniin tekotaiteeseen” nimittäin kuuluu, että myös yleisö tulee osaksi taideteosta – tässä tapauksessa omilla kommenteillaan, joista huokuu talvisodan henki.

Kun Manneheimia esittää musta mies, kyse ei ole pelkästä casting-ratkaisusta. Kyse on tietenkin historiallisen totuuden muuntelusta. Valkoiseksi kalkittunakin elokuva tulee esittäneeksi Mannerheimin poikkeavalla tavalla.

Mutta Marskin persoonahan on institutionalisoitunut tavalla, joka sallii enemmän tulkintoja kuin kulttuurillamme on antaa. Joten miksipä se ei sallisi myös tämän tulkinnan?

Marski on esitetty esimerkiksi homona (muistattehan Katariina Lillqvistin animaatiosta nousseen kohun). Tulkinta ei oman arvioni ja monien henkilöhistorioitsijoiden mukaan ole kaukana totuudesta. Nyt Marskista haluavat osansa mustat, tai ainakin sitä heille tarjotaan.

Niin sanottu vapautuksen teologia on esittänyt myös Jeesus Nasaretilaisen eri peliverkkareissa.

On ollut muiden muassa musta Jeesus ja homo-Jeesus-tulkinta, jonka tunnemme Elisabeth Ohlson Wallinin valokuvista ja Jukka Hankamäen teoksesta Enkelirakkaus.

Miksi ei voisi olla myös ”musta Marski”, joka nostaa hänet lähes Vapahtajan tasolle?

Edelleenkin näkemättä valmista tulosta totean, että Marskin esittäminen mustana voisi aivan hyvin olla kunniaksi hänen persoonalleen.

Toisaalta liika kunnianteko voi olla kyseenalaista, sillä marsalkka ei ollut mikään pyhimys. Kun Marskille annetaan mustat kasvot, ratkaisu on vertauskuvallinen ja sisältää myös vihjeen, että Mannerheimilla oli pimeä puolensa.

Joka tapauksessa kansakunnan kaapin päälle nostettujen hahmojen esittämisessä on syytä varoa henkilöpalvontaa, pelkoa ja varovaisuutta.

On vaikea etukäteen sanoa, mitä produktio loppujen lopuksi sisältää. Tekijöiden mukaan kyseessä on ”rakkauselokuva”, joten kehyksiin mahtuu myös herkkä ja koskettava tulkinta. Vieraaseen ympäristöön siirtäminen toimii tässä valossa usein.

Mutta kenen suomalaisen itsetunto voi järkkyä siitä, että Marskia markkinoidaan Afrikassa mustan esittäjäkaartin voimin? Erkko Lyytinenhän ei ole elokuvan lopullinen tuottaja, vaan hän ainoastaan junaili 20 000 euroa kenialaisen tekijäryhmän käsiin ja antoi mahdollisuuden tehdä Mannerheimista afrikkalaisen tulkinnan.

On syytä muistaa, että marsalkka oli kosmopoliitti, joka taisteli Venäjän–Japanin sodassa, kävi sotaa Puolan, Itävalta–Unkarin ja Romanian alueella sekä osallistui ratsain tehtyyn tutkimusretkeen aina Aasiaan ja Kiinaan asti. Muistelmissaan hän kertoo heränneensä eräänä aamuna kukon lauluun Intiassa ja todenneensa, että ”kun olin ampunut sen, havaitsin, että kyseessä oli aivan samanlainen kukko kuin suomalainenkin, mutta pienempi”.

Marskin tekemällä tutkimus- ja tiedustelutyöllä kerrotaan olleen myös tieteellistä arvoa. Kahden vuoden aikana hän keräsi Kansallismuseon kokoelmiin lähes 1 200 esinettä ja otti noin 1 500 valokuvaa. Kai Donner kehui häntä valveutuneeksi löytöretkeilijäksi, tosin poikansa valittaa tulleensa ”hyväksikäytetyksi” puheena olevassa Erkko Lyytisen Mannerheim-tuotannossa, koska ei saanut haastattelusta haluamaansa taloudellista korvausta...

En tiedä, kävikö Marski koskaan Afrikassa. Mutta jos ei käynyt, nyt on hyvä aika laajentaa Mannerheim-tuntemusta myös siihen ilmansuuntaan.

Marskia luonnehtii se, että hän oli yhtä aikaa sekä sotapäällikkö, historioitsija että poliitikko. Nämä roolit on nähty usein mahdottomiksi sovittaa yhteen, sillä historiallinen totuus tahtoo vääristyä poliitikkojen ja sotilaiden käsissä.

Erottuaan rauhanomaisesti Venäjän armeijasta Marski tavallaan perusti oman kansallisvaltion nimeltä Suomi, aivan kuten olen todennut teoksessani Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa – Vähä katekismus filosofiselle anarkistille (2005). Hänessä oli siis anarkisteille ominaista omaehtoisuutta, päättäväisyyttä ja uhmaa.

Myös Hitler pelkäsi tai ainakin kunnioitti Mannerheimia. Luulen, että Marski itse pelkäsi vain sitä, että hän menettää kansansuosion eikä pysty kätkemään omaa elitismiään kansan syviltä riveiltä lähettäessään Suomen poikia rintamalle kuolemaan. Sen vuoksi Mannerheim pyrki peittelemään ja vähättelemään myös ruotsinkielisyyttään.

Marskia voisi luonnehtia Suomen Forrest Gumpiksi oman kaikkivoipaisuutensa puolesta. Näillä eväillä hän taipuu mainosti komedian tai satiirin aiheeksi.

Siinä, että jostakin historian mahtihahmosta väännetään omintakeinen tulkinta, ei ole mitään uutta.

Historiallinen Mannerheim on vaikea käsiteltävä aiheen kliseemäisyyden vuoksi. Kliseiden välttely taas on vaikeaa, koska poikkeuksellisesta tulkinnasta saa likasangon niskaansa.

Molemmissa tapauksissa tekijän osa on ”vaikea”, siis toivotun kaltainen ja helppo.

Mutta julkisuutta aiheella näköjään edelleen saa, ja sehän on tietysti tarkoitusikin.

Eiköhän sovita ”postmodernissa identitettipoliittisessa neuvottelussa”, että Mannerheim oli musta homoseksuaali pensasneuvostoliittolainen, joka oli samanaikaisesti myös transvestiitti punavihreä feministi mutta puhui kovaosaisten ja syrjäytyneiden, kuten väkivaltaisten keskivertoheteromiesten, puolesta!

---

En muuten usko budjetin pysyneen 20 000 eurossa. Jos taas talousarviossa on pysytty, sitä parempi, sillä kertynyt huomio on investointiin nähden suuri.

Päivitys 17.8.2012: Iltalehti kertoi tänään, että Mannerheim-draaman tekemisestä on valmistunut myös 180 000 euron kuusiosainen dokumentti, joten kokonaiskulut oli piilotettu käytännössä dokumentin tekoon.

13. elokuuta 2012

Madonna on edelleen LGBT-liikkeen papitar


Stadioneilla on tänä viikonloppuna tapahtunut: keihäänheiton pronssimitali, Madonnan Helsingin-konsertti ja Lontoon olympialaisten päättäjäiset.

Minulla on tapana käydä kerran kesässä jossakin stadionkonsertissa lähinnä niiden hienon tunnelman vuoksi.

Pelkäsin hetken, ettei Madonna pääse lainkaan Suomeen vaan hänet on pidätetty Pietarissa ”homopropagandan” esittämisestä.

Popikoni on nimittäin ottanut voimakkaasti kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta, eikä edellisestä konserttipaikasta saapuva yksityiskone laskeutunut kunnes vasta sunnuntaina noin kello 15. Kentältä tähti kuljetettiin lehtitietojen mukaan suoraan stadionille.

Epäilykseni vahvistuivat taas, kun konsertti ei päässyt alkamaan ohjelman mukaisena ajankohtana 20:30.

Siinä, missä Bruce Springsteen heitti koko uransa pisimmän keikan pari viikkoa sitten Helsingissä, siinä Madonna antoi odottaa konserttinsa alkua ennätyksiä hipovan pitkään. Esitys käynnistyi vasta muutamia minuutteja kello 22:n jälkeen!

Odotuttaminen on keino nostaa tunnelmaa, mutta nyt monien kuuntelijoiden fiilis varmasti suli parin tunnin seisoskeluun kentällä. En olisi itsekään jaksanut alusta loppuun ilman maantiepyöräilystä saatuja vahvoja keskivartalon lihaksia.

Lämppäriksi hankitulla teknomusiikin nousevalla tähdellä, Martin Solveigilla, oli onneksi poikkeuksellisen hyvä kontakti yleisöön; tosin hänen osuutensa päättyi jo paljon ennen yhdeksää.

Järjestäjät ilmeisesti odottivat illan pimenemistä, sillä Madonnan konsertin näyttämö oli rakennettu jättiläismäisellä näytöllä pyörivän videoesityksen ja valoshow’n varaan.

Tehosteet olivatkin jälleen häikäisevät; eivät tosin verrattavissa Jätkäsaaressa vuonna 2009 järjestettyyn konserttiin, jossa lavasteita oli enemmän kuin Yleisradion koko vuoden tuotannossa.

Joskus on pakko kysyä, mitä nämä suuret tähdet olisivat ilman valtavia kehyksiä. Jos oma lavasäteily ei riitä, korostetut raamit vain pienentävät ihmistä ja lisäävät pelkkää volyymia.

Olen itse aina vältellyt massakulttuuria ja massatilaisuuksia, mutta kiinnostavaa niissä on, miten esiintyjät ottavat yleisönsä.

Madonnan konserttia luonnehti konemaisuus. Oikeastaan koko konsertti on pelkkä valtava tehdas, joka siirretään paikasta toiseen.

Madonnalla on kieltämättä hyvä henkilökohtainen tarina, aivan kuten häntä aiemmin samalla paikalla konsertoineella rockin pomomiehelläkin.

Madonnan yleisökontaktin tukena on jo vuosien ajan ollut hänen toimintansa eräänlaisena hyväntahdon lähettiläänä. Hän on Lady Gagan tavoin tehnyt enemmän LGBT-työtä kuin koko Euroopan unioni yhteensä. Laulunsa Express Yourself lomaan Madonna sijoittikin palan Lady Gagan Born this waysta, ja Pietarissa hän oli kirjoituttanut selkäänsä sanat ”Älä pelkää”.

Eniten yleisö tuntui innostuvan juuri klassikoista, kuten Like A Virgin. Sen sijaan uudella MDNA-albumilla julkaistu Gang Bang vaikutti hämmentävän monia – ei niinkään pelkän kaksimielisytensä – kuin näyttämöllepanoon liittyvän väkivaltaisuutensa, verenroiskeisten tehosteiden ja ampumisten vuoksi.

Tietty tummasävyisyys on leimannut Madonnan yhdeksännen maailmankiertueen esityksiä myös kokonaisuutena, enkä tarkoita nyt hänen vilauttamaansa takapuolta tai mustia taustatanssijoita sekä heidän vertaansa vailla olevia koreografioitaan.

Pessimismi ja melankolia näkyivät muun muassa kuolemaa ja luopumista käsittelevissä kappalevalinnoissa, jotka stressasivat yleisöä. Voimakkaat ja ristiriitaiset ärsykkeet ovat olleet Marilyn Monroen henkisen perillisen ja hänen tuottajakaaderinsa totuttuja keinoja luoda esityksiin tarttumapintaa – aina alkaen Madonnan persoonasta ja nimestä, jossa yhdistyvät materialismi ja transsendentalismi.

Madonnan väitetään tuovan musiikkiin jotakin uutta jokaisella albumillaan. Tosiasiassa hän ollut jo pitkään muiden seurailija, ainakin musiikillisesti.

Vuonna 2003 julkaistun Nobody Knows Me -laulun MDNA-kiertuelle sovitettu versio sisälsi vahvimman poliittisen kannanoton. Lauluun tehty video on tribuutti itsemurhan tehneiden homonuorten puolesta. Poliittinen viesti on tärkeä, vaikka joidenkin mielestä siinä käytetään seksuaalivähemmistöjä viihteen raaka-aineena. Ranskassa Madonnalle buuattiin, kun Marine Le Pen esitettiin taustavideossa hakaristi otsassaan.

Olen joskus viitannut Madonnaan myös omassa tuotannossani. Teoksessani Filosofia räjähti – tulevaisuus palaa (Like 2005) kirjoitin puoli-ironisesti, että ”merkittävimpinä ajattelun suunnannäyttäjinä tästä ajasta jäävät historiaan Arnold Schwarzenegger ja Madonna”. He ovat nimittäin saaneet asiansa koko maapallon väestön tietoisuuteen.

Koska molemmat näyttävät osaavan hommansa myös ilman koulukirjoja, kirjoitin teoksessani Työttömän kuolema (Yliopistopaino 2005), että ”jos Arnold Schwarzenegger ja Madonna menisivät työvoimatoimistoon, viranomainen kysyisi heiltä ensimmäiseksi heidän osaamisensa ja suoritetut tutkintonsa.” Ja: ”Mikäli minä olisin Arnold Schwarzenegger tai Madonna, vastaisin että osaan muun muassa tyhjentää roskatynnyreitä ja siivota käymälöitä. Työviranomainen ottaisi asian todesta ja kirjoittaisi sen lomakkeeseen...” Ja niin edelleen.

Ihmiset vanhenevat yhdessä.

Monet menevät konsertteihin uusintamaan tunteen omasta nuoruudestaan. Sen vuoksi myös Martin Solveigin aluksi soittama ja TV-sarjasta Glee tuttu Tonight we are young tuli oikeaan paikkaan.

Puhuttaessa Madonnasta puhutaan alitajuisesti naiseudesta ja siitä, millainen naisen pitää olla: minkä näköinen, kuinka vanha ja millä tavoin pukeutunut, kuinka ristiriitainen ja kuinka ”häilyvä” (aivan kuin Verdin Rigolettossa).

Madonna – ei hullumpi donna.

11. elokuuta 2012

Videoblogi: Eeppinen maantiepyöräily




Ajaminen ja ajatteleminen liittyvät toisiinsa käsitehistoriallisesti - ja miksipä eivät myös asiallisesti?

Maantiepyöräily on transsendentaalista, koska ajaessa aistikyvyn rajat ovat koetuksella. Voi uppoutua todellisuuteen ja ottaa ympäristöä haltuun lihasvoimalla - tai antaa todellisuuden virrata sieluun.

Eeppinen maantiepyöräily on sellaista, että välillä pysähdytään ja kerrotaan matkan etenemisestä.

Kävin jokakesäisellä Länsi-Uudenmaan kierroksellani, ja kilometrejä tuli 143. Huippunopeudeksi kirjautui 63,69.

7. elokuuta 2012

Heterourheilun alamäki taitokseen: Gay-olympialaiset Suomeen


Suomi ei ole toistaiseksi saanut Lontoon olympialaisista yhtään mitalia, ja Helsingin EM-kisoistakin isäntämaahan jäi vain yksi.

Sen sijaan Budapestin Eurogames-kilpailuista suomalaisia seksuaalivähemmistöjä edustava HOT nappasi viime kesäkuun lopussa peräti 22 mitalia: 7 kultaa, 8 hopeaa ja 7 pronssia.

Tämä ohjaa ajattelemaan, että seksuaalivähemmistöjen sisällä suomalaisurheilijat ovat suhteellisesti paremmassa kunnossa (tai ainakin menestyvämpiä) kuin koko väestön tai heteroväestön keskuudessa.

Minäkin – vaikka olen 46-vuotias – olen jättänyt jo useiden vuosien ajan taakseni monia samaan sukupolveen kuuluneita olympiaurheilijoita.

On myös mukava tukea tavallisia 25-vuotiaita heterokavereita fillarilenkillä. Omaa vauhtiani ylämäessä hidastaen olen kannustanut heitä parempiin suorituksiin.


Urheilumaailman ideologisuus ja kaksinaismoralismi

Ehkä yksi syy heterourheilun alamäkeen on vääristynyt kehokäsitys.

Jos heterotkin asennoituisivat kehollisuuteen ei-välineellisesti ja vähemmän suorituskeskeisesti, ilo ja terve kilpailuhenki voitaisiin palauttaa takaisin urheiluun.

Nyt sitä leimaa pelkkä pakottaminen. Kehoa kohdellaan koneena tai laitteena, jonka myös valmennusporras hylkää, kun käyttöaika kulunut loppuun.

Liikunnalla voi olla monta motiivia. Liikkuminen voi olla voiton, terveyden tai oman identiteetin ja kehon rakentamisen projekti.

Nykyisessä kilpaurheilussa korostuu pelkkä voittaminen. Tavallaan se on kaiken kilpailemisen idea. Mutta voittoa ei välttämättä saavuteta aggressiivisuudella ja pakkomielteisyydellä. Ei myöskään epätoivoisella dopingilla, jota seksuaalivähemmistöjen urheilutapahtumissa ei tunneta lainkaan – johtuen ehkä luontevammasta kehollisuuskäsityksestä.

Olympialaisten alkaessa hehkutettiin ”olympiahenkeä” ja muistutettiin, että antiikin Kreikassa sodat lopetettiin kilpailujen ajaksi. Samalla perusteella olympiakilpailujen uskottiin edistävän maailmanrauhaa nykyisin, ja kiväärejä vaadittiin hiekkaan muun muassa Syyriassa.

Mutta todellisuudessa urheiluun liittyvä kilpailu on sodan esiaste. Urheilu ei siis ole väkivallan filtteri eikä sotien jarrupoljin vaan saman vihamielisyyden ilmenemismuoto kuin sotiminekin, tosin vain hillitymmässä muodossa. Sama koskee tietysti myös diplomatiaa, paitsi että sodat alkavat siinä, missä diplomatia loppuu. Ja politiikka puolestaan alkaa siinä, missä sodat päättyvät. Ne ovat siis eri metodeja.

Heterourheilun kytkös aggressioiden tuottamiseen ja purkamiseen johtunee heteroseksuaalisesta arvomaailmasta, jossa korostuu naturalismi, pyyteellisyys ja perheen ideologia: ahneus, valloituksenhalu ja lajinsäilytyksen turvaaminen.


Homofoobinen urheilumaailma

Yksi syy siihen, miksi homot eivät kilpaile heteroiden kanssa samoissa sarjoissa ja kilpailuissa – tai ylipäänsä asetu samalle viivalle niin, että vertailu olisi mahdollista – on varmasti se vihamielisyys, jota urheilupiireissä on kohdistettu seksuaalivähemmistöihin.

Toisaalta monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat haluavat itse pysytellä kaapissa, koska haluavat tulla tunnetuiksi urheilijoina eivätkä homourheilijoina.

Toinen syy kaapissa oloon saattaa olla se, että sponsorit diskriminoivat homoja ja vetävät taloudellisen tukensa pois. Olympialaisten historia tuntee vain 104 julkihomoa urheilijaa. Peräti 52 heistä on mitalisteja, joten avautumista on pidetty mahdollisena vasta hyvien suoritusten oikeuttamana. Yksilölajien harrastajille omana itsenään oleminen lienee joka tapauksessa helpompaa kuin joukkuelajien, joissa ihmisparan tajuntaa köytetään ikävään ja epä-älylliseen joukkuehenkeen.

Esimerkiksi tämänvuotisten Eurogamesien järjestäjämaassa, Unkarissa, eräs urheiluseura vaati homoja ulos halleistaan sillä perusteella, että homot ovat porukkaa, jota ennen pidettiin rikollisina ja sairaina.

Vapautuneempi asenne saattaisi olla eduksi myös heteroille itselleen. Ehkä pallo pomppisi sillä tavalla paremmin suomalaisille, aivan niin kuin se tekee kultapoikaruotsalaisille.


Gay Gamesit, World Outgamesit tai Eurogamesit Suomeen

Yleensä ajatellaan, että urheilu tappaa seksin. Seksuaalinen vapautuminen on kaiken kehollisen vapautumisen edellytys.

Tästä tietoisina järjestäjät ovat toimittaneet Lontoon olympialaisiin 150 000 kondomia.

Määrää kauhisteltiin julkisessa sanassa. Todellisuudessa siitä riittää noin 10 000 urheilijalle vain 15 kappaletta, eli joka päiväksi ainoastaan yksi. Aika pidättyviä ovat.

Budapestin Eurogamesit puolestaan edistivät myös ihmisoikeuksien toteutumista entisen rautaesiripun takana, jossa valtaa pitävät sosialismin vastapainoksi nyt kristillis-konservatiivit. Eurogamesien takaaman kansainvälisen huomion tuella Unkarissa saatiin voimaan homofobian kieltävät lait, jotka vastaavat Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Arvoyhteisönä EU toimii esimerkillisesti, vaikka se ei talousliittona toimikaan.

Seuraavat ”gay-olympialaiset” eli Gay Gamesit järjestetään 2014 Clevelandissa, Ohiossa, ja tilaisuus on avoin kaikille urheilijoille sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Maailman homo- ja biväestön laajuus sekä lajien laaja harrastajapohja takaavat, että myös laatutaso on varsin korkea näissä kisoissa, aivan kuten vuodesta 2006 järjestetyissä ”seksuaalivähemmistöjen maailmanmestaruuskisoissa”, World Outgameseissa. Joukossa on ollut useasti myös olympiakilpailujen mitalisteja.

Suomen kokoisella maalla ei ole mitään mahdollisuuksia järjestää olympialaisten kokoisia tapahtumia, mutta Gay Gamesit, World Outgamesit tai Eurogamesit Suomessa voitaisiin kyllä järjestää. Tuomiopäivän profeettojen kauhuksi niihin osallistuu tuhansia homo- ja biseksuaalisia urheilijoita.

Ehdotankin gay-olympialaisten, Outgamesien tai Eurogamesien järjestämistä pikapuoliin Helsingissä. Suomen-karsinnat voitaisiin pitää vaikka Viitasaarella.

Tom of Finlandin kotimaalla on erinomaiset mahdollisuudet saada nämä kisat itselleen. Sen eteen myös muiden urheilujärjestöjen kannattaa tehdä työtä!

4. elokuuta 2012

Videoblogi: Missä EU:n talouskriisi näkyy?




Helsingin satamassa vierailee kesäpäivinä useita loistoristeilijöitä, joiden väitetään tuovan kaupunkiimme vaurautta ja rahaa.

Tosiasiassa kyseessä on EU-lavaste. Luksusristeilijät seilaavat maittemme rannoilla kuin Karibian-laivat Väli-Amerikan köyhissä ja perifeerisissä maissa.

Ne vievät Suomesta rikkauksia ja rahaa. On kysyttävä, keiden kustannuksella kyseinen luksuselämä toteutuu.

Helsingin satamaan saapujia tervehtii suurikokoinen juliste, jossa lukee ”Our city is your city”. Slogan on juuri niin mauton ja imarteleva kuin kansainvälisyyskiimassa sorvatut lauseet yleensäkin ovat. Nämä maireat sanat uskottelevat, että pääkaupunkimme on turistien omaisuutta.

Jokaiselle kohteliaisuuden sosiologiaa tuntevalle lienee selvää, että kohteliaisuuden takana on aggression välttäminen tai hyötymisen ajatus. Ollaan kohteliaita, kuten kiinalaiset, välttääksemme konflikteja, tai sitten tavoitellaan turistien rahoja.

Meitä paremmalla itsetunnolla varustetut kansakunnat suhtautuvat myös turismiin kriittisen rehellisesti. Kun prinssi Charlesilta kysyttiin muutama vuosi sitten, mitä hän haluaisi poistaa Lontoosta, kuninkaallinen vastasi: ”Turistit.” He häiritsivät hänen rauhaansa.

Lisäksi massaturismi kuluttaa luonnonvaroja, tuottaa hiilidioksidipäästöjä ja johtaa ympäristöeroosioon. Minkään puolueen puisto-osastot eivät kuitenkaan puutu ongelmaan, jos kulkuvälineen kyljessä on EU:n lippu.

EU:n orjalaivat

En vastusta enkä arvostele turisteja enkä kansainvälistä vuorovaikutusta sinänsä. Ensisijaisesti kritisoin yli varojensa elämistä, joka on syypää Euroopan talouskriisiin ja pahimmassa tapauksessa myös siitä syntyviin sotiin.

Nämä risteilijät ovat valheellisen vapauden paratiiseja rikkaille mutta orjalaivoja tavallisille kansalaisille ja niillä työskenteleville. Luksuslaivoilla vietettävän tuhlailun maksavat muun muassa suomalaiset, joiden verovaroilla pönkitetään Euroopan rahaunionin koossa pitämistä, siis juuri sitä valheellisuutta, joka mahdollistaa pröystäilyn.

Olen aiemmin laskenut, että Suomen nykyinen valtionvelka on jo niin valtava, että kyseisellä summalla voitaisiin hankkia Helsingistä Tallinnaan ulottuva jono 300-metrisiä loistolaivoja.

EU-jäsenmaksuna Suomi nettomaksaa yhden laivan hinnan vuodessa. Pysyvän vakausmekanismin myötäjäiset, Suomen Pankin valuuttakaupoilla toteuttamat tukitoimet ja IMF:n kautta tehdyt subventiot kasvattavat ”vastuiden” pottia. Ikään kuin suomalaisten pitäisi vastata mistään muusta kuin omasta taloudestaan – toisten maiden omastaan.

Euroopan unioni on luokkayhteiskunta. EU:n mahdollistama pääoman helppo siirtely ja maastapako ovat johtaneet valtioiden väliseen verokilpailuun ja se puolestaan siihen, ettei itsenäistä veropolitiikkaa enää ole.

Pääomatulojen verotus on palkkatulojen verotusta keveämpää, mikä palvelee varakkaiden pääomanomistajien etua. Tulos on, että valtiot köyhtyvät ja harvat superrikkaat rikastuvat entisestään.

Lisäksi verotusta ollaan yhtenäistämässä liittovaltiopolitiikan mukaisesti niin, että paremmin pärjäävät kansakunnat maksaisivat ylivelkaantuneiden maiden korruptiosta ja tuhlailusta johtuvia menoja. Tämä syventää valtiontaloutemme huonoa tilaa, ja sen varmaan niin kokoomuslainen kuin demarikin ymmärtää.

Kelpaako suomalainen leipä?

Nyt kun ensimmäinen naula saatiin lyötyä Espanjan lainatakuiden arkkuun, Italian pääministeri Mario Monti on maassamme pehmittämässä suomalaisia hyväksymään Italian tulevat velkatakuut.

Kuultujen kerjuupuheiden vuoksi on syytä muistuttaa kolmesta asiasta.

1) Italian valtion ylivelkaantuminen ja nouseva korko eivät ole suomalaisten poliitikkojen – sen enempää kokkareiden, demarien kuin persujenkaan – tekemien toimenpiteiden eivätkä heidän antamisensa lausuntojen syytä. Mutta korkojen värähtäminen alas päin voisi olla suomalaisten osoittaman vastuullisuuden ansiota.

2) Suomen valtio selvisi paljon pahemmasta velkaatumisesta 1990-luvulla pelkästään omin toimin, täysin ilman muiden valtioiden tukea tai takauksia.

3) Suomalaiset haluavat euron pysyvän koossa, mutta eivät Suomen valtion varoilla, vaan niillä hyvillä neuvoilla ja esimerkillä, joista italialaiset voisivat ottaa oppia.

Mikäli luksuselämä ja tuhlailu jatkuvat, on vaara, että kaikille käy ennen pitkää niin kuin Italian rannikolle enteellisesti ja sarkastisen symbolisesti uponneelle loistoristeilijälle.

Sitoutumattomana taloustieteilijänä tunnettu Monti on tavannut kaksipäiväisellä vierailullaan Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen. Kovana taloudenpitäjänä tunnettu Niinistö voisi pujauttaa Montin pikkutakkinsa taskuun, josta hän sitten kurkistaisi ja toteaisi, kuinka pimeää siellä on.

3. elokuuta 2012

Hyvää seksiä – Se vaa: ”Hyksiä!”


Kansanedustaja James Hirvisaaren paukutettua Coltiaan viimeksi homojen suuntaan monetkin Uuden Suomen blogikirjoittajat olivat valmiit puolustelemaan ”Jesse Jamesia” ja näkemään hänen arvostelijansa ”tahallisina väärinymmärtäjinä”.

Laadin tämän kirjoituksen ihan vain edellisen tekstini kommenttiosastoon ilmestyneiden useiden ripitysten johdosta.

Kukahan siinä mahtoi ymmärtää tahallaan väärin ja mitä?

Asiahan meni niin, että Hirvisaari viritti päivän ”sarvihiiren” pohdiskelemalla, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma”. Lisäksi hän rinnasti homoseksuaalit eläimiin sekaantujiin Hommafoorumin kirjoituksessaan.

Muut pitivät sitten hänen mielipidettään ihailtavan edistyksellisenä, kun homot saatiin lopultakin hyväksyttyä vammaisiksi tai perversseiksi julistettuina!

Tämän mukaan homo voi olla oma itsensä, kunhan häntä kohdellaan poikkeavana ja sairaana.

Ja juuri kun seksuaalivähemmistöliike ja tiede ovat saaneet opetetuksi ihmisille, että homoseksuaalisuus ei ole sen enempää sairaus, vamma, kehityshäiriö kuin perverssi poikkeuskaan.

Niin sitten ilmestyy tällainen valopää, joka ihan omin toimin ja viattomasti ilmoittaa ”pohdiskelevansa”, jospa homot voitaisiin sittenkin palauttaa takaisin vammaisiksi.

Kirjoitin, että Hirvisaaren mielipide voi loukata sekä homoja että vammaisia. Se voi myös kompromettoida hänen oman ammattikuntansa eli veturinkuljettajien maineen, sillä yleensä he ovat paljon sivistyneempää ja hyvin vastuullista porukkaa.

Mutta vaatiihan se toki sofismia asettaa sanansa niin, että seksuaalivähemistötkin saadaan näyttämään invalideilta ”pelkästään hyvää tarkoittavassa hengessä”.

Tosiasiassa Hirvisaari ei ole voinut olla tietämätön homoseksuaalien sairausleiman lopettamisesta ja perustuslain kuudennesta pykälästä. Tiede on yksimielisesti vapauttanut homoseksuaalisuuden kaikista sairaus-, vammaisuus- ja rikosleimoista. Eihän Kansanvälinen olympiakomiteakaan myönnä olympiastatusta Gay Gameseille, vaikka vammaisten paraolympialaiset renkaiden alla kyllä järjestetään.

Hirvisaaren tarkoitusperänä lienee ilkeily ja paha tahto – kaikesta sanojensa sokeroimisesta huolimatta.

Vai onko jotakin, mikä on jäänyt minulta huomaamatta?

Seksuaalivähemmistöliike on kutsunut kyseistä asenteiden muokkausta heteropropagandaksi 1960-luvun lopulta lähtien.

Nykyisin yleistynyt huutelu ei vaikuttane homojen eikä muiden hyvällä itsetunnolla varustettujen seksuaalivähemmistöjen asemaan mitään, vaan se artikuoi toisten ihmisten (jostakin syystä) tuntemaa pahaa oloa. Arvostelukyvyttömiin lapsiin ja nuoriin pahanilkinen mustamaalaus saattaa tosin vaikuttaa.

Perussuomalaisen puolueen eräät kansanedustajat ovat omalla reuhaamisellaan vähentäneet puolueen todesta otettavuutta yleispolitiikan tärkeissä asiakysymyksissä.

Mikäli kansanryhmien mustamaalaus jatkuu, puolue menettää uskottavuuttaan politiikantekijänä. Oppositiokausi uhkaa valua pelkkiin skandaalien oikaisuihin.

Ryhmäpuheenjohtaja Ruohonen-Lernerin kannattaisi asioista jo aiemmin kiusaannuttuaan ampua ryhmänsä rivit suoriksi niin, että politiikanteko voitaisiin palauttaa herrasmiesmäisille linjoille.

Myös vammaisuus tuli esitettyä epäsuorasti kielteisellä tavalla Hirvisaaren kannanotossa.

Itse ihailen ihmisiä, jotka kantavat vaikean osansa välittämättä ympäristön huuteluista.

Myös kansanedustajien kannattaisi kantaa oma vaikea osansa toimimalla toisten ihmisten ymmärtäjinä ja rohkaisijoina eikä ilkeilijöinä ja huutelijoina.

Olisi paljon tärkeämpiäkin asioita hoidettavina.

1. elokuuta 2012

Jamesilta levis taas


Kansanedustaja James Hirvisaari on antautunut pohtimaan, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma, jos henkilö ei kehity luonnonjärjestyksen mukaisesti”.

Veturinkuljettaja voi lopettaa pohdiskelun, sillä homoseksuaalisuushan kuuluu luontoon esiintyessään luonnossa, eikä luonnossa ylipäänsä ole mitään, mikä olisi ”epäluonnollista”.

Sitäpaitsi miksi ”luonnollisuuden” pitäisi olla normi ihmisen toiminnalle? Luonnosta löydetyt säännönmukaisuudetkin ovat luonnontieteen, eivät luonnon lakeja, ja sikäli ihmisen luoman kulttuurin tuotteita, aivan kuten seksuaalinormitkin.

Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, onko uskonto vammaisuutta, sillä uskonto ei ole sen enempää luonnon kuin luonnontieteenkään mukaista, vaan ihmisten keksintöä. Uskonnollisuus on usein johtanut varsin perversseihin yhteiskuntakäytäntöihin ja ihmisten kohteluun.

En oikein usko Hirvisaarta, kun hän sanoo, että ”tämä ei siis ole mitään homovastaista vihanlietsontaa vaan aitoa ihmettelyä”. Lienee päivän ”sarvihiiri”.

Hirvisaaren ”aito ihmettely” nimittäin leimaa homot sairaiksi ja muutoin poikkeaviksi. Samaa asiaa ajaa rinnastus eläimiin sekaantumiseen.

Kansanedustajan tarkoitus lienee loukata myös vammaisia rinnastamalla heidät homoihin, sillä moni vammainen hetero voisi vetää vertauksesta herneen nenäänsä.

Ja homoja hän loukkaa uskottelemalla, että homot ovat yhtä tunnevammaisia kuin hän itse omassa omahyväisyydessään ja itseihailussaan.

Hirvisaaren harjoittaman asennemuokkauksen tuloksena yhä useammat ihmiset haluavat olla normaaleja ja ei-poikkeavia, juuri hänen itsensä kaltaisia täydellisiä ihmisiä. Ja erilaisuuden pelossa Perussuomalaisen puolueen kannatus tietysti kasvaa, tosin vain tiettyyn rajaan.

Ongelma on nimittäin siinä, että näitä ihanneihmisiä ei kovin paljoa ole – sen sijaan heitä kylläkin, jotka moisia luulevat olevansa.

”Luontoa” ja ”luonnollisuutta” näyttävät palvovan jumalanaan paitsi vihreät, myös perussuomalaiset itse, alistuessaan tuolle naturalistiselle ihmiskuvalle.

Minusta olisi mukavaa, jos nuo kaikenlaiset Havukka-ahon ajattelijat pääsisivät lopultakin pois ahdasmielisestä ajojahtien lietsonnastaan, jossa seksikäyttäytymisen syitä ja perusteita etsitään luontoa koskevien tai uskonnollisten oletusten varassa.

Siis omaksuttaisiin viimeinkin filosofinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmiset valitsevat myös seksikäyttäytymisensä merkitykset ihan itse, vapaalta ja yksilölliseltä pohjalta. Biologisen tason ominaisuudet nähtäisiin lähinnä suuntaa-antavina determinantteina, jotka muodostavat erään, tosin hyvin vaihtelevan, pohjan käyttäytymiselle.

Tämä vapauttaisi ihmiset moralistisesta syyttelystä, leimaamisesta ja kaiken asian kalvamisesta: kokemaan nautintoa omasta ja toistensa tunne-elämästä.

Onko rakkaus jokin vamma? Jos on, sitä suurempi kunnia vammaisille. Yleensäkin ihailen ihmisiä, jotka kantavat vaikean osansa piittaamatta ympäristön asenteista.