Oikeus elää

Median ja poliitikkojen halu ahdistella kansalaisia kostonkiimaisilla seksuaalinormien uudistuksilla näyttää olevan loppumatonta näin seksihelteiden aikaan.

Sanoman lehdet iloitsivat, että punavihreä feministihallitus aikoo keventää abortin saamista Suomessa vastalauseena Yhdysvaltain liittovaltion päätökselle, jonka mukaan osavaltiot saavat jatkossa itse määrätä abortin saamisen ehdoista. 

Ilta-Sanomien jutun mukaan sosiaalidemokraattinen ministeri Tytti Tuppurainen tuomitsi ”ihmisoikeuksien” nimissä yhtä aikaa Oslon terrori-iskun ja Yhdysvaltain aborttilakien kiristykset. Tosiasiassa sikiöiden entistä kevyempi abortoiminen Suomessa on terrori-isku lapsen oikeuksia vastaan.

Voidaan kysyä, millaisia ovat moraaliltaan ne naiset, jotka vaativat syntymättömien lasten tappamista väittäen puolustavansa ”naisten oikeuksia päättää omasta kehostaan” ja kiljuen Twitterissä sotahuutoaan ”me emme antaudu!” 

Tosiasiassa sikiön keho ei kuulu naisten itsemäärämisoikeuden alaan vaan muodostaa oman kehonsa. Siksi abortteja ei voida puolustella irrationaalisella väitteellä naisten oikeudesta päättää omasta kehostaan.

Filosofian näkökulmasta hullunkurista ”itsemääräämisoikeuteen” vetoamisessa on se, että ”itsemääräämisoikeutta” käytetään taaskin pyrkimyksenä määrätä muita.

Aina voidaan kyseenalaistaa, mikä oikeastaan on se ”itse”, jota on tarkoitus määrätä. Argumentti täysin vapaan voluntarismin puolesta lepää lisäksi sen oletuksen varassa, että yksilö todellakin tietää, mikä on hänelle ”itselleen” hyväksi.

Sikiö ei ole raskaana olevan naisen kanssa hän itse.

Raskaudet eivät ala ilman miesosapuolta, joten päätöksiä sikiön kohtalosta ei pidä eristää vain naisten omaan valtaan, kuten nyt on tehty.

Eräs australialainen filosofi todisteli jokin aika sitten, että ”kehittymätön tietoisuus” on yhtä kelvoton perustelu sekä sikiöiden abortoimiseen että vastasyntyneiden tappamiseen. Molemmilta puuttuu kylläkin subjektiviteetti, mutta se ei ole peruste ihmisyyden potentiaalin murhaamiseen kummassakaan tapauksessa.

Muutenhan myös vastasyntynyt voitaisiin huoletta surmata, kun hänkään ei ymmärrä maailmasta vielä (sikiön tavoin) mitään. Niin ei ole kuitenkaan lupa tehdä.

Perusasenne, joka ”naisoikeuksien” peräämisen takana asuu, on pyyteellisyys, jatkuva pyyteellisyys, ja sen mukainen oman eturyhmäpoliittisen vaateliaisuuden kääntäminen ”oikeudeksi”. Yhteiskunnan suostumattomuutta vastaamaan heidän huutoonsa feministit väittävät sitten ”syrjinnäksi”. 

Aborttikielto ei voi tietenkään olla absoluuttinen, vaan abortit pitää sallia lääketieteellisistä ja sosiaalisista syistä, kuten Saksassa. Abortit pitää mahdollistaa esimerkiksi raiskaustapauksissa tai alaikäisten kohdalla, mutta silloinkaan aborttien saannin ei pidä olla ilmoituksenvaraista vaan tutkimusten, näyttöjen ja hakemusten varaista.

Abortista on tullut nyt laajalti pelkkä jälkiehkäisykeino. Suomessa tehtiin vuonna 2019 noin 8700 raskaudenkeskeytystä vuodessa ja vuonna 2021 noin 7600. Määrien väheneminen johtuu THL:n mukaan koronapandemian aiheuttamasta kontaktien rajoitustoimista. Yhtä kaikki, noissakin lukemissa on yli 20 aborttia päivässä, mikä on ”teurastusta terveyskeskuksissa”.

Asiasta johtuvat kärsimykset ja ihmisarvon mitätöinnit ovat muodostuneet niin suuriksi, että julkisen vallan pitäisi kiristää abortin saamisen ehtoja eikä lieventää niitä, kuten vihervasemmistolainen hallitus aikoo tehdä. Analysoin asiaa täällä, täällä ja täällä.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun sosialismin telaketjuilla murskataan ihmisarvo. Tuppuraisten ja Tappuraisten on syytä muistaa, että myöskään me kunnon ihmiset emme antaudu vaan taistelemme loppuun asti.

Kuriositeettina huomautettakoon, että abortit laillisti ensimmäisenä Euroopassa ihmisoikeuksien suurvalta Neuvostoliitto, jossa ihmisarvolla on aina ollut erityinen merkitys myös sodan kaltaisissa lihamyllyissä.

Tänään on muuten oma syntymisen juhlapäiväni, ja olen edelleen kiitollinen olemassaolostani. Aborttien puolustajat voivat miettiä, missä he olisivat abortoituina argumentoimassa.

 

Aiheesta aiemmin

Teurastusta terveyskeskuksissa (2010)

Et ehkä omista geenejäsi – Asiaa abortista (2017)

Vihervasemmiston some-raivo myrkyttää eduskuntatyötä – Nyt aborttikiistassa (2018)

Nyt ei kannata olla ”Kovis-19” – Itsemääräämisoikeudella on rajansa myös rokotusasioissa

Loppiaisen jälkeen työikäisiä suomalaisia aletaan rokottaa kolmanteen kertaan koronaa vastaan.

Parikymmentä prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista ei ole suostunut ottamaan ensimmäistäkään piikkiä, vaikka koronan tuhot ovat sekä yksilöille itselleen että kansantaloudelle katastrofaaliset.

Rokotetut kestävät kyllä omikronin oireet, mutta pääsyy sulkutilojen jatkamiseen on, että rokottamattomat täyttävät tehohoitopaikat, ja siksi korona ei saa levitä.

Kun virus ei näytä laantuvan, vaan kansainvälinen liikenne kuljettaa meille virusvariantteja ja -mutantteja kehitysmaista, pitäisi aloittaa kansalaisten velvoiterokotukset. Niitä olisi pitänyt toimeenpanna jo viime vuoden aikana.

Rokotteista on kieltäydytty lähinnä itsemääräämisoikeuteen vedoten, jolloin perustelut eivät ole olleet tieteellisiä vaan yksilöiden tahdon ja mielipiteiden varaisia.

Ei ole kuitenkaan hyväksyttävää, että rokottamattomat määräävät itsemääräämisoikeudellaan koko muuta yhteiskuntaa, etenkään kun mitään tieteellistä tai moraalista perustetta rokotteista kieltäytymiseen ei ole. 

Suomessa on monia muitakin pakkoja, eikä mikään asia tule moraalittomaksi vain sillä perusteella, että siihen liittyy jokin pakko. On oikeanpuoleinen liikenne, oppivelvollisuus ja niin edelleen, eikä niitäkään voida vastustaa vetoamalla itsemäärämisoikeuteen tai yksityisyydensuojaan.

Pakkorokottamiseen liittyvä paheksunta paljastuu nurinkuriseksi, kun huomataan, että rokottamattomathan oikeastaan pakottavat toisia ihmisiä omalla kieltäytymisellään ja sairaalahoidon kuluillaan.

Itsemääräämisoikeudesta on tehty identiteettipolitiikan, ”yhdenvertaisuuden” ja ”yhteisöarvojen” kaltainen näennäisperustelu asiaan kuin asiaan, eikä sen takana ole useimmiten muuta kuin ideologiaa, disinformaatiota ja vääriä käsityksiä. Olen siis täysin eri mieltä rokotevelvoitteen oikeutuksesta kuin esimerkiksi tämä täällä.

Tosiasiassa itsemääräämisoikeus kelpaa perusteeksi vain, jos yksilöt tietävät, mikä heille on hyväksi ja jos yksilöiden tahdon noudattamisesta ei ole haittaa muille ihmisille tai yhteiskunnalle.

Nyt niin ei ole. Rokotteista kieltäytyminen vaarantaa yksilöiden oman terveyden lisäksi sivullisten terveyden ja kuluttaa yhteiskunnan kukkaroa. Kieltäytyjien kaarti estää muita tehohoitopotilaita saamasta hoitoa. Siinä vaarantuvat yhdenvertaisuus ja muut perusoikeudet! Tilastot ovat yksiselitteisen selviä.

Meritokraattinen ja kausaalinen oikeudenmukaisuus

Eräät ovat esittäneet, että koronassa kärvistelevät rokotteesta kieltäytyjät pitäisi laittaa maksamaan sairaala- ja hoitokulunsa itse. Tupakoitsijat ovat valistaneet, että se ei käy, koska hoidetaanhan keuhkosyöpiäkin julkisyhteisön tuella.

Siinäpä se ongelma onkin.

Diabeteksen tapaiset sairaudet tai liikalihavuuden seuraukset eivät ole yksiselitteisesti tai lainkaan itse aiheutettuja, vaan niiden takana on geneettistä taipumusta. Sen sijaan virukselle altistuminen ja tupakointi eivät johdu perintötekijöistä vaan yksilön omasta toiminnasta, jolla sairastumisen voisi toisaalta myös välttää.

Meritokraattisen ajattelun mukaan itse aiheutettujen sairauksien hoitokuluja olisi oikein maksattaa syyllisillä itsellään, ja terveyttään hoitavia ja siitä huolehtivia olisi oikeudenmukaista palkita. Ainakaan syyttömillä ei pitäisi maksattaa muiden kuluja.

Näin sanoo kausaalinen aiheuttamisperiaate, joka onkin eettistä dynamiittia poliittisille keskusteluille. Se on ollut sitä myös rationaalisesti laskelmoiville vakuutusyhtiöille, jotka laskuttavat riskien mukaan.

Parasta olisi kuitenkin varautua virukseen etukäteen, jotta asioita ei tarvitsisi murehtia jälkikäteen. Jälkiviisaus on aina tehokkaampaa etukäteen esitettynä.

Moraalifilosofian näkökulmasta ei ole mitään estettä kansalaisten velvoiterokottamiselle, sillä yksilöiden oman edun tietämistä ja tuntemista koskeva ehto ei ole täyttynyt.

Rokotteesta kieltäytyjiä leimaa sama jukuripäinen asenne kuin Suomen Nato-jäsenyyden vastustajia tai niitä, jotka eivät käytä turvavyötäkään, koska siihenhän kuristuu! Kyseessä on suomalaisten helmasynti: pullikointi. Ja se pullikointi tapahtuu parempaa tietoa vastaan.

Löysässä argumentaatiossa alleviivataan esimerkiksi sitä, että kuolleisuus on rokotettujen keskuudessa korkeampi kuin rokottamattomien. Selitys on, että rokotettujen keski-ikäkin on korkeampi, ja heitä kuolee koronaan vanhuudenheikkouden vuoksi tai muista syistä, eli kuoleman aiheuttava tekijä on perimmältään muu kuin rokote.

Parhaiten rokotettuja ovat asiaa ymmärtävät lääkärit, mutta lähihoitajien laaja rokottamattomuus on vaarantanut ikäihmisten terveyden, sillä he kohtaavat paljon vanhuksia, joille omikronmuunnos voi olla kolmenkin rokotuksen jälkeen kohtalokas.

 

Piikistä pitäisi voida kieltäytyä vain lääketieteellisillä perusteilla

Merkkinä tieteenvastaisuudesta oli myös Perussuomalaisten vastalause hoitajien rokotevelvoitteesta. Kannanotto oli muutoin järkeviä puhuneelta puolueelta absurdi etenkin, kun puolue vaati koronakriisin alussa melko jyrkkiä toimia viruksen pysäyttämiseksi.

Eduskunta teki oikean ratkaisun päättäessään sote-henkilöstön rokotevelvoitteesta ja antaessaan työnantajille oikeuden vaatia hoitohenkilöstöltä rokotteiden ottamista joko tehtävistä siirtämisen tai palkan maksun tilapäisen lopettamisen uhalla. Rokottamista vaatii myös hoitajien ja lääkärien vala.

Sen sijaan Perussuomalaisten ja kristillisten junnaus koronapasseja vastaan ja pikatestauksen puolesta eräänlaisena rokottamisen vaihtoehtona olivat selviä virheitä. Vastustaminen pelkän vastustamisen vuoksi ei tuo kannatusta vaan vie uskottavuutta. 

Muistista on vaarassa kadota eduskuntakauden alussa 2019 kuultu Perussuomalaisten puheenjohtajakanta, että puolue ei aio vastustaa hallituksen jokaista ehdotusta vaan valikoi kannatettaviksi ne hyvät. Ilmeistä on, että puolue on nyt erehtynyt ohjautumaan jäsentensä tai äänestäjiensä pienen kuppikunnan näkemyksistä.

Kun osa kansalaisista ei kerta kaikkiaan ymmärrä omaa parastaan ja vaarantaa siksi sekä oman että toisten ihmisten terveyden, talouden ja elinolosuhteet, heidät olisi velvoitettava ottamaan piikki tehosteena sakkosanktio.

Velvoite jäisi joka tapauksessa vähäiseksi. Vertailun vuoksi, laissa on pitkään ollut pakkohoitosäädös, jolla yksilö voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, sulkea laitokseen, lääkitä ja laittaa esimerkiksi lepositeisiin, jos hänen katsotaan olevan itselleen tai toisille vaaraksi. Yksilön itsemääräämisoikeus ei ole itseisarvo.

Nämä ovat paljon pitemmälle meneviä toimia kuin rokottaminen, joka ei rajoita ihmisen elämää, etuja tai oikeuksia millään tavalla eikä koettele myöskään oikeustoimikelpoisuutta.

Mikäli rokotteesta kieltäytyneenä sairastuu koronaan, olisi miehekäs teko kieltäytyä sairaala- ja muusta hoidosta. Asian ongelmallisuus onkin siinä, että yhteiskunta on velvollinen hoitamaan myös koronaa sairastavat rokottamattomat, ja nimenomaan silloin heidät joudutaan viimeistään määräämään tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Nähdäkseni rokotuksesta pitäisi voida kieltäytyä vain lääketieteellisellä perusteella, josta sovittaisiin yhdessä potilaan ja lääkärin välisessä konsultaatiossa.

Rokottamattomuuden hinta on HUSin laskelmien mukaan noin miljardi euroa, ja lääkintöneuvos Heikki Pälveen mukaan rokottamattomien omavastuun laajentamista Suomessa rajoittaa lähinnä ”kulttuuri”. Hänen mielestään sairaanhoidon kulut tulisi maksattaa rokottamattomilla itsellään, tosin tällöinkin muille ihmisille aiheutuvat kulut jäisivät laskuttamatta.

Oikeasuhtainen sanktio rokotteesta kieltäytymiseen voisi olla ensikertalaiselle 20 päiväsakkoa ja toistuvasta kieltäytymisestä 50 päiväsakkoa. Todennäköisesti sekään ei löisi vielä yhteiskunnan kannalta leiville.

Jotta miljardin tappio tulisi kuitattua, keskimääräisen sakon pitäisi olla yhtä rokottamatonta kohti yli tuhat euroa.

Poliittinen valta välttelee hyödyllisiä pakkotoimia pitääkseen kannatuksensa

Viranomaisvalta ei ole liioin väläytellyt piikille pakottamista, sillä pakottamisen on pelätty syventävän epäilijöiden vastarintaa, vaikka näytöt rokottamisen puolesta ovat tieteellisesti kiistattomat ja tilastollisesti selvät. Pelkkä psykologinen defensiivisyys ei kuitenkaan selitä laajaa rokotevastaisuutta, vaan siinä on osansa rokotevastaisella propagandalla.

Hallitus ei ole halunnut pakottajan roolia, joka on poliittisesti ongelmallinen. Sama vaivaa oppositiopuolueita, jotka tasapainoilevat rokotteiden vastustajien kanssa kuin harakka tervatulla katolla.

Perusoikeustalebanit puolestaan ovat näyttäneet kyntensä lukemalla lakitekstiä kuin koraania ja antautumalla kirpunnyljentään yksilöiden oikeuksista. He ovat sulkeneet silmänsä tosiasialta, että yksilöiden oikeudet ovat mahdollisia vain yhteisiin velvollisuuksiin sitoutumisen vastakauppana. 

Sellainen, joka vaatii täyttä itsemääräämisoikeutta, velvoittaa muita koronan hoitokuluillaan, joten yhteiskunnalla on oikeus velvoittaa yksilöitä välttämään koronaa toimivilla keinoilla, kuten rokotteilla.

Terveydenhuollon asiantuntijaorgaanit taas ovat pidättäytyneet pakottamisesta ja halunneet säilyttää luottamuksen vanhalla logiikalla, jonka mukaan kuolevalle ei kerrota totuutta hänen tilastaan.

Tämä on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että rokottamisen haitat jäävät hyötyihin verrattuina pieniksi sekä yksilöiden kohdalla että yhteiskunnallisesti.

Niinpä valheellisuudella ja kivapuheella täytyy olla rajansa tilanteessa, jossa kukaan ei ole nyt mukavuusalueellaan.

Itsemääräämisoikeuden ja siihen liittyvän käpykaartilaisuuden kunnioittaminen on venynyt sietokyvyn yli, sillä viruksen jatkuvaa esiinnousua elättää rokottamattomien joukkio.

Tuo joukkio osoittaa yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä, joka ei oikene anelemalla, vaan tarvitaan taivuttelevia toimia. Niiden oikeutuksena on, että kukistamisen kohteena on virus eikä ihminen, ja siksi kenenkään ei pitäisi ottaa asiaa henkilökohtaisesti.

Pieni vaiva, iso ilo

Mikään väite, että kaksinkertainenkaan rokottaminen ei ole estänyt tartuntaa tai sairastumista, ei ole pätevä. Ei myöskään sellainen, joka sanoo, että rokotetut levittävät enemmän tartuntoja kuin rokottamattomat. Sekin johtuu muista syistä kuin rokottamisesta. Rokotetut kun elävät yleensäkin aktiivisempaa elämää.

Totuus on, että rokottaminen ei ainakaan edistä viruksen leviämistä, kunhan lisäksi pidetään kuonokoppaa ja distanssia. Mutta rokottaminen estää turhan päätymisen teho-osastolle tai ennenaikaiseen hautaan.

Totuus on sekin, että uusintarokotteet estävät taudin vakavat muodot ja vapauttavat teho-osastot kuormittumisen pelosta, joka on pääasiallinen syy rajoitusten ja sulkutilojen käyttämiseen. Avainasemassa ja ratkaisijan roolissa ovat siis rokottamattomat.

Mitä, jos Lasse Viréninkin olisi pitänyt aloittaa loppukirinsä kolmanteen kertaan uudestaan? Ilman rokotekattavuutta koronan nujertamisesta tulee ikuinen loppukiri, jonka maaliviiva katoaa horisontin taakse.

Ei ole hyväksyttävää, että tieteenvastainen ja kaikkiin asioihin kroonisella vastarinnalla asennoituva porukka pitkittää yhteiskunnallista terveyskriisiä ja pitää yhteiskuntaa halvaantuneessa tilassa.

Esivallalla on oikeus velvoittaa kansalaisia muissakin tärkeissä asioissa, joista yksi on asevelvollisuus. Siitäkään ei voi kieltäytyä ilman seurauksia. Mitä sitten, jos tulisi liikekannallepano? Sanoisiko rokotevastainen käpykaarti, että ”me emme osallistu, koska self ownership?” Koronakriisin keskellä olemme sodassa alati uusia hyökkäyksiä tekevää virusta vastaan.

Menkää siis nyt viimeisetkin vastarannanlohet ja vastavirrankiiskit hakemaan se piikki hihaanne, kun ilmaiseksi saatte, eikä tarvitse edes maksaa.

Annatte lahjan itsellenne ja toisille. Pakkorokotus ei ole pakkoruotsi, ja pakolta välttyy niinkin yksinkertaisesti kuin ottamalla rokotteen vapaaehtoisesti.

Patakonservatiivien kannattaa ottaa perinteisellä tekniikalla valmistettu rokote, mikäli ei mRNA-rokotteisiin luota, ja muistuttaa terkkaria rokoteneulan aspiraatiosta.

SARS-CoV-2-viruksesta on tullut sellainen painajainen, joka ilmestyy nurkan takaa uudestaan eikä väisty ilman raudanlujia ja päättäväisiä otteita. Niiden puuttuessa korona ei jää kriisiksi, vaan siitä muodostuu kokonainen aikakausi.

Rokotteen ottaminen pitäisi nähdä kansalaisvelvollisuutena, josta kieltäytyminen tulisi julistaa niin sanottua vihapuhetta selvästi vakavammaksi julkiseksi häpeän aiheeksi niin mediassa kuin hallitusvallan hoveissakin. 

On järjen vastaista, että kukaan ihminen kieltäytyy koronarokotteesta terveytensä ja henkensä uhalla. Selitys voi olla, että rokotteista kieltäytyminen ei ole pelkkää hyötyjen ja haittojen järjellistä puntarointia. Yhtä sairaustilaa arvioitaessa löydetään usein myös muita sairauksia, mutta en olisi arvannut, että paranoidi skitsofrenia on noin laajalle levinnyt kansantauti. 

Mikä rokotekieltäytyjien mielestä on vaarassa? Oikeus sairastaa yhteiskunnan laskuun?

Totuus on, että rokote ei ole mikään otsaan kiinnitetty mikrosiru, mutta rokottamaton on ”paperiton”, jonka sosiaalinen krediitti on nolla.

Rokottaminen ei ole kehon biopoliittista kolonisaatiota

Voin aivan avoimesti myöntää, että esittämissäni päätelmissä on kyse Michel Foucault’n analysoimasta viisastelusta liittyen kysymykseen, miten ”kansanterveydellinen uhka kohdataan kurinpidollisten toimien ja väestönhallintateknologioiden menetelmillä”.

Olennaista on, että hänen moittimassaan kontrollissa ei ole mitään vikaa. Sen sijaan postmoderni ja jälkistrukturalistinen teoriointi on saanut aikaan sen, että tiedolla ja järjellä hallitsemista on alkanut leimata kalsea klangi. Näytteen terveydenhuollollista kurinpitoa paheksuvasta ajattelusta saa esimerkiksi Foucault’n luentosarjasta Turvallisuus, alue, väestö täältä. 

Ironista on, että ajatusten esittäjä itse ei pystynyt asettumaan terveydellisten uhkien ulkopuolelle, kuten kurjasta kuolemastaan tiedämme. Väärässä ovat nähdäkseni myös Giorgio Agambenin tapaiset moraalin messiaat, jotka näkevät pandemiaan liittyvän kontrollivalikoiman eräänlaisena laboratoriona entistä autoritäärisemmälle yhteiskunnalle.

Tosiasiassa ihmisten rokottaminen ei ole mitään kehon haltuunottoa, lihan alistamista eikä varsinkaan ”pakkokastraatio” tai ”raiskaus” edes vertauskuvallisesti, vaan merkki sivistyksestä, yhteisvastuusta, eettisestä huolenpidosta ja tietenkin myös tuosta aina uhkaavasta järjen ylivallasta, joka sofistikoituneiden korpikommunistien mielestä on ”kehollisuuden biopoliittista kolonisaatiota”!

Hullunkurista on, että rokotekieltäytyjien irrationalismissa ovat postmodernistit ja nurkkakuntaiset uuninpankoilla mietiskelijät löytäneet toisensa. Rokotevastaisuus on pohjimmiltaan samaa dysforista kipuilua, jota myös ekologisten elämäntapojen kannattajat ja täysvegaanit ovat edustaneet omalla fundamentalismillaan.

Koronakriisin retoriset tarkastelutavat kertovat tavasta keksiä uusia käsitteitä, sisällyttää ne keskusteluun ja taivutella muita ihmisiä ajattelemaan, että nimetty ilmiö tai ongelma on ilman muuta olemassa koodisanan mukaisena (”biopolitiikka”, ”kuukautisköyhyys”, ”naisviha”, ”työvoimakapeikko”, ”tasa-arvovaje”, ”maahanmuuttajien aliedustus”...)

Kuitenkaan tuossa biopolitiikassa ei ole sinänsä mitään etiikan vastaista. Myöskään Foucault’n omasta mielestä tautien ehkäisyssä variolaation tai rokottamisen keinoin ei ole ollut kyse ensisijaisesti kurinpidosta vaan matemaattisen mallien suhteuttamisesta yhteiskunnallisiin tarpeisiin.

Vaikka kyseessä on ”Panoptikonista” tuttu tarkkailun ja valvonnan käytäntö sekä siihen liittyvä suhde suvereenin ja alamaisen välillä, ei tuossa hallinnassa välttämättä voida osoittaa olevan mitään moraalista pahaa etenkään kun hallintaa sovelletaan kansalaisten omaksi eduksi, minimiperiaattein, väliaikaisesti ja pakottavassa tilanteessa. Sen sijaan kyseessä on järjen sanelema yhteiskunnallinen välttämättömyys, kuten Foucault näyttää itsekin myöntävän.

Totuus on, että tieteen keinoin ja järkeä seuraamalla voitaisiin saada tämä väsyttävä koronakriisi vihdoinkin loppumaan.

Hyvää loppiaista kaikille.

 

Aiheesta aiemmin:

Miten voittaa rokotevastaisuus?

Rokote tepsii vain annettuna 

---

Päivitys 21.1.2022: Utopiaa rokotepakkojen käyttöönotto sivistyneissä demokratioissa ei ole, vaan ajankohtaista konkretiaa. Itävallan parlamentin alahuone hyväksyi äskettäin lain, jolla aikuisväestöä velvoitetaan ottamaan koronarokote ja kieltäytyjiä uhataan jopa 3 600 euron sakolla.

Miten Puola ja Unkari puolustavat oikeusvaltioperiaatetta – ja miksi Suomenkin pitäisi?

Euroopan unionissa on käyty pitkää kiistaa koronakriisin varjolla kerätyistä elvytysrahoista ja eurotalouden tukiaisista. Riita jatkuu nyt, kun Puola ja Unkari ovat asettuneet vastustamaan maksatuksen aloittamista.

Monet varmasti muistavat, että EU-maat sopivat yli 1800 miljardin euron budjetista ja elvytysrahastosta, johon Suomi maksaa 6,6 miljardia mutta saa vain noin 2,7 miljardia tai vähemmän. Seitsenvuotisen budjetin koko on 1100 miljardia ja jäsenvaltioilta poikkeustoimin kerätty elvytyspaketti 750 miljardia euroa. 

Koska Suomi saa vähemmän kuin maksaa, Suomi ei oikeasti saa yhtään mitään, ja suuri osa ”palautettavista” verovaroistamme suunnataan EU:n määräämiin kohteisiin ja hallituksen junailemaan ”vihreään siirtymään” (katso kritiikkiäni täältä).

”Oikeusvaltiomekanismiksi” sanottu maksatuksen aloittaminen vaatii joka tapauksessa hyväksynnän kaikilta EU:n jäsenmailta ja parlamentilta, ja budjettipäätöksessä vaaditaan yksimielisyyttä. 

”Oikeusvaltiomekanismin” käyttämisestä maksatuksen ehtona EU:ssa päätettiin viime vuoden lopulla. Samalla normiruuvin kiristyksellä tiukennettiin myös sinänsä mielikuvituksellisia ilmastotavoitteita.

Puola ja Unkari ovat olleet koko jäsenyytensä ajan EU-tukien nettosaajia ja olisivat nytkin, joten maiden vastahakoisuus ihmetyttää monia. Miksi kyseiset valtiot nyt vastustavat maksatuksen aloittamista?

Syynä maiden vastarintaan on, että EU on sitonut maksatuksen ”oikeusvaltioperiaatteen” noudattamiseen ja uhkaa jättää Puolan ja Unkarin ilman tukia väittäen, ettei kyseisissä maissa noudateta EU:n määrittelemää ”oikeusvaltioperiaatetta”.

Yleisradion kiertoilmaisuja käyttäen ”Unkari ja Puola torjuivat koronarahaston oikeusvaltiovaatimuksen takia”. Tosiasiassa ”oikeusvaltiomekanismi” on poliittisen painostuksen väline.

Tulojensiirtounionin oikeusvaltiokäsitys on rahainjakomielinen

Todellisuudessahan tilanne on sellainen, että EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatetta riistämällä rahat itsenäisten jäsenvaltioidensa verovaroista maiden itsemääräämisoikeutta, budjettisuvereniteettia ja fiskaalista valtaa loukaten. Lisäksi valtioita velkaannutettiin häikäilemättömästi, ja hirttosilmukkaa tarjottiin heksametrein.

Rahat otettiin myös Suomen valtiolta perustuslain vastaisesti, ja menettelyllä haavoitettiin sekä EU:n omia periaatteita että itsenäisten valtioiden mahdollisuuksia päättää verovarojensa käytöstä itsenäisesti. Kirjoitin aiheesta täällä.

Puolaa ja Unkaria EU kolhii poliittisella kiristyksellä ja nettomaksajia valtion varojen riistolla. 

Federalistien ihannoiman finanssiunionin mukaiset tulojensiirrot ja EKP:n keskuspankkisubventiot ovat Euroopan unionin peruskirjan vastaisia, eikä niillä ole lupa rahoittaa toisia kansantalouksia. Tulojensiirtounioni on jo itsessään rikos kansallisvaltioita vastaan, eikä sitä oikeuta valtiovarainministeriön selitys, jonka mukaan ”unionin perusperiaatteisiin kuuluu elintasoerojen kaventaminen”.

Jos niin on, Suomen ei olisi koskaan pitänyt liittyä EU:hun, ja maamme tulisi nyt mahdollisimman nopeasti irtautua Euroopan sisäistä kehitysapua kiskovasta ja ympäriinsä levittelevästä unionista. Ministeriön valeet, joiden mukaan ”Suomi hyötyy Euroopan kilpailukyvystä”, kun ”vihreä siirtymä” ja ”digitalisaatio” etenevät, ovat tyhjiä kliseitä eivätkä kelpaa perusteeksi valtiomme varojen riistolle.

Peruskirjan mukaan sosiaalipolitiikan teko ei kuulu EU:n toimivaltaan. Eurooppa elpyy tai ei elvy täysin Suomen avusta riippumatta. Totuus on, että Suomesta kolonialisoidut varat eivät pelasta Euroopan luhistuvaa taloutta, mutta niiden varastaminen omalta valtioltamme riittää tuhomaan Suomen kansantalouden.

Kun kiristys on ”kannustusta”

”Oikeusvaltioperiaate” kuuluu samaan vasemmistoretoristen ilmaisujen sikermään kuin ”vihapuhe”, ”monimuotoisuuskoulutus”, ”pysyvä toimintatapa”, ”väliaikainen vakausväline”, ”tulojensiirtounioni”, ”arvopohja”, ”sananvastuu” ja lukuisat muut orwellilaiset käsitteet, joiden sisältö venyy ja paukkuu sekä vaihtaa suuntaa, puolta ja sisältöä käyttäjiensä tarpeen mukaan.

”Oikeusvaltioperiaate” on erityisen joustava, sillä sen käyttäminen EU:ssa on kumonnut täysin länsimaisten oikeudenmukaisuusteorioiden pääasiallisen sisällön, joka nojaa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen.

Poliittisen vasemmiston kyky kääntää asioita päälaelleen on hämmästyttävä, ja sillä lienee juurensa marxilaisessa dialektiikassa. Esimerkiksi Kansan Uutiset kirjoitti uhmakkaasti, että ”EU:n ei tule taipua Unkarin ja Puolan uhkauksiin – Oikeusvaltioperiaatteesta lipsuminen olisi voitto oikeistopopulisteille”.

Tosiasiassa se olisi voitto kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, kansalliselle itsemääräämisoikeudelle, oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle.

Totalitaarista pakotusta harjoittavan EU-valtioliiton taakse lipsahtanut poliittinen porvaristo puolestaan on pitänyt ”oikeudenmukaisena” kaikkea sellaista, mihin taloudellinen pehmitys antaa aseet. 

Kokoomuslainen europarlamentaarikko ja Yleisradion entinen toimittaja Petri Sarvamaa lausahti 29.10.2021 Ylelle, että EU:n tavassa uhata, painostaa ja kiristää omia jäsenmaitaan onkin kyse vain siitä, että ”euro on hyvä kannustin”! 

Näin sanoo järjestelmäpolitiikan takuumies median ja politiikan klusteria hyödyntäen.

Tyhmimmänkin ihmisen toivoisi tietävän, kuka tuon tulonsiirtounionin laskut lopulta maksaa myös Suomessa: kokoomuslainen äänestäjä ja nettoveronmaksaja itse. 

Minä puolestani sanon: Maksakoot toisten valtioiden velat ne, jotka ovat ne tehneet!

”Oikeusvaltiomekanismi” on peukaloruuvi, jota käyttämällä oikeusvaltioperiaate on mitätöity täysin, ja ”oikeudenmukaisuus” pyritään esittämään kaavamaisena, ylhäältä määrättynä, byrokraattisesti johdeltuna ja vailla valtioiden itsemääräämisoikeutta olevana ”mekaanisena” toimenpiteenä, jonka sisältöä ja merkitystä ihmisille ei ole pohdittu saati kyseenalaistettu.

Karttapallot ovat kääntyneet katolleen, kun ”oikeusvaltioperiaatetta” käytetään uhkailun välineenä. Sellainen on komentodemokratiaa, jolla kansallinen vapaus otetaan pois. EU:n kierous on siinä, että siellä, missä ihmiset käyttävät sananvapauttaan ja äänestävät vapaissa vaaleissa valtaan haluamansalaisen hallituksen, EU puolestaan näkee kansalaisten toiminnan olevan ”uhkana demokratialle” ja syyttää oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta.

Oikeusvaltio-ongelmien juurisyy on EU itse

Asiat ovat nurin, kun kansallisvaltioiden verovarat ammennetaan kansalaisten laareista Euroopan unionin pohjattomaan kirstuun. Samalla tavoin Neuvostoliitto ryösti aikoinaan Ukrainan vilja-aitat myydäkseen jyvät ulkomaille dollareita vastaan. Ja tällaista menettelyä kehdataan sanoa EU:ssa nyt ”oikeusvaltioperiaatteeksi”.

”Oikeusvaltioperiaatteena” pidetään EU:n piirissä jäsenmaiden kiristämistä vieläpä niiden omilla rahoilla: Ette saa edes omianne takaisin, mikäli ette suostu poliittiseen ohjailuun ja salli puuttumista sisäpoliittisiin oloihinne!

Tästä on oikeusvaltioperiaate niin kaukana, että tilannetta on vaikea erottaa hyvästä parodiasta. Sitä ei voi erottaa myöskään reaalisesta sosialismista.

Mitä sellaista Puolan ja Unkarin tapaisissa maissa sitten on tapahtumassa, mikä oikeuttaisi syytökset oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta? Puola on sanonut puhdistavansa oikeuslaitostaan kommunismin jäänteistä, kun taas EU:n mukaan siivotessa katoaa tuomareiden riippumattomuus.

Suomen perusoikeustalebanit ovat puuttuneet laajalla rintamalla kaikenlaisiin lillukanvarsiin ja maailmassa näkemiinsä pieniin vääryyksiin, mutta kukaan näistä oikeustieteellisten tiedekuntien kaviaarikommunisteista ei ole huolissaan siitä jättiläismäisestä oikeusvaltioperiaatteen loukkauksesta, johon EU itse painostuksellaan syyllistyy.

Siitä ei ole pukahtanut sanaakaan myöskään Helsingin yliopistoon perustettu Oikeusvaltiokeskus, joka on Euroopan unionin oma oikeusturvavirasto, johtajanaan Vihreiden Tuija Brax, joka puliveivattiin virkaan usean oikeasti pätevän hakijan ohi. Kirjoitin aiheesta täällä.

Kukaan ei ole huomannut, mistä Puolan ja Unkarin sisällä koetut oikeusvaltio-ongelmat oikeastaan johtuvat.

Totuushan on, että Euroopan unioni pakotti etenkin Unkarin ottamaan vastaan suuren määrän EU:n ulkorajan ylitse virranneita turvapaikanhakijoita, jotka aiheuttivat maan sisälle valtavan sisäpoliittisen kriisin.

Valtioihin niiden ulkopuolelta levinnyt hätätila ohjasi sitten kansakunnat suojelemaan itseään, jolloin epäluottamus alkoi levitä laajemmallekin kansalaisten keskuudessa. Näin syntyi otollinen maaperä esimerkiksi Unkarissa orastavalle diktatuurille, jonka syy on EU:n omassa toiminnassa.

Euroopan unionin harjoittama internationalistinen, globalistinen ja maahanmuuttoon kannustava politiikka on tuhonnut maahanmuutosta kärsineiden maiden sisäisen luottamuksen, ja oikeusvaltioperiaate horjuu näissä maissa vain ja ainoastaan siksi.

Jos joku kysyy, miksi Unkarissa poljetaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemaa, suora vastaus on, että syy on laaja maahanmuutto, joka ohjasi kantaväestöön kuuluvat kansalaiset suhtautumaan tulijoihin epäluuloisesti, ja lopulta tuo varautuneisuus alkoi leimata myös kansalaisten suhteita toisiinsa.

Maahanmuutto on laittanut asiat sekaisin Euroopassa, ja ilman maahanmuuttoa Euroopan maissa tuskin olisi julkisen talouden velkaantumisongelmaa, joka johtuu maahanmuuton aiheuttamasta työttömyydestä ja sosiaalimenojen kasvusta.

Syyt Puolan ja Unkarin kurjistumiseen

Syynä Puolan ja Unkarin kurjuuteen on siis maahanmuutto, jota EU itse on lietsonut turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnalla ja pakolaisten onkimisella Eurooppaan. Ja toisella tavalla sanottuna: mikäli halutaan vahvistaa tai suojella kansallisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia, on syytä vastustaa maahanmuuttoa, josta kärsivät ensimmäiseksi nimenomaan kansalliset vähemmistöt. 

Samasta syystä maahanmuuttoa tulisi rajoittaa ja vastustaa myös Suomessa. Väestön ”monimuotoistuminen” uhkaa kansallista yhteistahtoa ja luo ristiriitoja, joiden arvo-, etu- ja kulttuurikonflikteista ei seuraa mitään hyvää. Tanskassa on toimittu aivan oikein, kun turvapaikanhakijoiden nettomäärää vähennetään ja tavoitteena on nolla turvapaikanhakijaa, mistä vihervasemmistolaista propagandaa pursuava Yle on tietenkin tavattoman huolissaan.

Syinä Itä-Euroopan maiden huonoon tilaan ovat poliitikkojen kyvyttömyys ymmärtää yhteiskunnallista sosiodynamiikkaa ja vihervasemmistolaisten sekä oikeistoliberaalien yhteinen tyhmyys.

Oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksiin on syyllistynyt Euroopan unioni itse antaessaan pakolaiskriisin levitä Euroopan alueelle, taivuttelemalla jäsenmaat ”taakanjaoksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi” sanottuun siirtolaisjärjestelyyn, kuppaamalla jäsenvaltioiden budjeteista sadoin miljardein rahaa ja kiristämällä jäsenmaita uhkauksella, jonka mukaan rahoja ei voida palauttaa edes osittain takaisin, mikäli jäsenmaat eivät suostu EU:n asettamiin pakotuksiin ja ehtoihin.

Puolassa ja Unkarissa osataan ja ymmärretään vastustaa Euroopan unionia, sillä nämä maat joutuivat kärsimään Neuvostoliiton harjoittamasta sorrosta, ja totalitarismien samankaltaisuus havaitaan niissä helposti siksi.

 

Tiellä EU:n hajoamiseen

Puolan ja Unkarin väitetty diktatorisoituminen ei ole syy eikä selitys maiden ongelmiin, vaan tässäkin yhteydessä diktatuuri on seuraus EU:n itsensä harjoittamasta sanelupolitiikasta, jonka vuoksi kansakunnat ovat joutuneet kokoamaan rivejään ja tiukentamaan otteitaan.

Unkarissa ovat parlamenttivaalit ensi keväänä, ja kansalaisilla on mahdollisuus päättää Viktor Orbánin jatkosta. EU pyrkii painostamaan Orbánin Fidesz-puoluetta pois vallasta pitämällä maan kansalaisia nälässä, ja Suomen valtamedia kirjoittaa aiheesta etukäteen iloiten, huomaamatta kiristykseen liittyvää härskiyttä ja tunnustamatta sisäpoliittisen polarisoitumisen todellisia syitä, jotka ovat maahanmuutossa ja EU:n itsensä aiheuttamissa ongelmissa.

Puolassa ovat parlamenttivaalit vuonna 2023, mutta myöskään nykyinen hallitus ei todennäköisesti ota riskiä, että se menettää 23,9 miljardin euron koronatuet ja 12,1 miljardin euron lainat.

Puolan ja Unkarin taktiikassa ei ole kyse pelkästä viivyttämisestä vaan siitä, kestääkö kansakuntien oma kantti EU:n poliittisen kiristyksen, vai arvioivatko kansalaiset itsemääräämisoikeutensa rahaa tärkeämmäksi. On mahdollista, että kansakunnat kestävät EU-painostuksen samoin kuin venäläiset Leningradin piirityksen.

Euroopan unionista lähteminen olisi helppoa ja voisi tapahtua pelkällä ilmoituksella. Tällöin Eurooppa alkaisi jakautua kahtia tai takaisin pienempiin kansallisvaltioista koostuviin osiin.

Puolaa ja Unkaria pidetään EU:ssa rahalla, ja lähteminen on tuskallista taloudellisen riippuvuuden vuoksi. Jäämisen syy on sama, kuin on se syy, jonka vuoksi pitäisi lähteä. Huomattavasti helpompaa EU:n jättäminen oli Isolle-Britannialle.

EU uhkaa Puolaa myös vetämällä tukensa Puolan itärajan (näennäiseltä) suojelulta tilanteessa, jossa Valko-Venäjä painostaa Puolaa kyyditsemällä rajan taakse turvapaikanhakijoita, ikään kuin raja olisi juoksukilpailun lähtöviiva.

Heidät voitaisiin käännyttää tai pysäyttää aivan muilla keinoilla kuin EU:n tuella, joka oikeasti vain houkuttaa tulijoita hakeutumaan EU-maihin rajattomaan turvapaikkashoppailuun.

Ennustan, että pitkällä tähtäimellä Brexitiä seuraavat Polexit ja Huxit, jotka laitetaan toimeen heti, jos Puola ja Unkari päätyvät unionin nettomaksajiksi.

Koska Suomen ihmisoikeustilanne on kunnossa, myös Suomella olisi ollut hyvät mahdollisuudet omaksua Italian linja ja lähestyä käsi ojossa Brysseliä.

Sen sijaan maamme hallitukset ovat päättäneet jatkaa avuliaan-Aatun linjalla.

Ne ovat velkaannuttaneet talouttamme häikäilemättömästi tilanteessa, jossa olisi pitänyt joko heittäytyä muiden käsivarsille voimaantumaan tai leikata pois kaikki toisten maiden hyväksi annettava apu, euron tukiaiset, kehitysapu kokonaisuudessaan, ilmastomaksut, ulkomaalaisille Suomessa annettava sosiaaliturva ja muu vieraskoreus.

Mutta kyllä tätäkin kautta Fixit eteen tulee. Suomelle riittäisi aivan hyvin Nato, mutta tätä todellista turvatakuuta maamme ulkopoliittinen johto ei hyväksy.

EU sinänsä ei olisi pahasta, mikäli se rajoittaisi toimintansa ulkorajojen valvontaan ja pelkäksi vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä yhteistä valuuttaa eikä väestöjen vellomista.

Sen sijaan rahaliittona ja poliittisena liittovaltiona EU on pilannut mahdollisuutensa täysin. Yksikään maa tai EU itse ei noudata Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta, no bail out -säädöstä eikä Dublin II -asetusta.

Unioni, joka on hylännyt suuren osa keskeisistä periaatteistaan, ei ole sama, mihin Suomi aikoinaan liittyi, eikä unionia entisessä muodossa enää ole. Kun jokin Espanjan kokoinen kansantalous romahtaa, menee myös rahaunioni kokoon kuin korttitalo.

---

Päivitys 16.2.2022: Puola ja Unkari hävisivät EU-tuomioistuimessa kanteensa siitä, että Euroopan unionin rahoitus on kiinni demokraattisiksi sanottujen periaatteiden noudattamisesta. Oikeuden ratkaisu oli röyhkeä, sillä todellisuudessa EU on itse loukannut oikeusvaltioperiaatteita rikkomalla jäsenmaidensa itsenäistä budjettivaltaa ja kiristämällä jäsenmaitaan niiden sisäpolitiikassa.

Sen, kenellä asiassa on valta, paljastaa median huoli siitä, että ”Puolaa ei voi erottaa EU:sta”. Tosiasiassa takaa kajastaa hermoilu siitä, että Puolan ja Unkarin tapaiset maat lähtevät EU:sta itse saatuaan tarpeekseen myös EU-sosialismista, ja sitten alkaa unionin hajoaminen.

Aiheesta aiemmin:

Totuus EU:n elpymispaketista

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Uusi poliittinen tuomioistuin – ”Oikeusvaltiokeskus” voi vaarantaa kansalaisten perusoikeudet

EU-federalismin kuolinkorahdus

Saksa on saamassa demarien ja kristillisdemarien yhteishallituksen. Täpärästi asemansa säilyttänyt Angela Merkel ei pystynyt kokoamaan hallitusta viiteen kuukauteen, sillä EU:n liittovaltiopolitiikaa kannattava poliittinen eliitti halusi sulkea suuren vaalivoiton saavuttaneen Alternativ für Deutschland -puolueen hallitusvallan ulkopuolelle.

Yhteinen sävel löytyi nyt jopa oikeiston ja vasemmiston kesken, kunhan tällä perinteisten kilpailijoiden epäpyhällä allianssilla voitiin torjua kansallisen edun edistäminen ja Saksan kansan pelastaminen väestölliseltä bastardisoinnilta.

Tilanne muistuttaa tapaa, jolla Perussuomalaiset syrjäytettiin hallitusvallasta Suomessa viime kesänä. Puolueesta lähteneet ministerit ja petturikansanedustajat ostettiin tuolloin hallituksen äänettömiksi yhtiömiehiksi kesäteatterinäytöksessä, jonka kulisseista kuului höpinää erilaisesta ”arvopohjasta”.

Arvopohja on varmasti erilainen. Saksassa ja Ranskassa on nyt samanlainen hallitus. Ne vetävät yhtä köyttä EU-liittovaltion perustamiseksi. Siihen kuuluvat Dublin-asetuksen peruminen, rahaunionia pahentava pankkiunioni, yhteinen verotus, velkojen ja vastuiden katsominen yhteisiksi, unionin militarisoiminen yhteisellä armeijalla ja tietenkin sensuuri, jolla vastarinta tukahdutetaan. Saksa aikoo ottaa jatkossa ”vain” 180 000–200 000 pakolaista vuodessa, mikä tarkoittaa liittovaltiopolitiikan mukaisen holtittomuuden jatkamista.

Onneksi monet muut Euroopan maat ovat vaihtaneeet suuntaa. Itävaltaan nousi hallitus, joka on torppaamassa laittoman maahanmuuton. Itä-Euroopan Visegrád-maiden (Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari) johtajat ovat laittaneet luun kurkkuun niiden sisäisiin asioihin puuttujille ja EU:sta satelevalle komentelulle.

Myös Hollannissa on todettu, että liittovaltiopolitiikka ei ole oikea tie. Tanska veti suostumuksensa ja tukensa liittovaltiopolitiikan syventämiseltä kansanäänestyksellä. Ruotsissa muhii vaalivoitto ruotsidemokraateille.

Etelä-Euroopan kansakunnat ovat tukehtumassa Välimeren yli tulvivaan muuttoaaltoon. Vain työttömyyden ja kurjuuden aiheuttama voimattomuus hillitsee näiden maiden kansalaisia nousemasta kapinaan EU:n harjoittamaa kansallisvarallisuuden ja itsemäärämisoikeuden riistoa vastaan. Kataloniassa saatiin kylliksi Gibraltarin yli tulevasta haittamaahanmuutosta, ja maakunta haluaa laittaa rajan itse.

Saksan ja Ranskan federalistihallitusten pyrkimys pelastaa liittovaltiopolitiikka on raihnainen yritys estää EU:ta hajoamasta. Kuristamalla lähtee potilaasta kuitenkin henki. EU on itse asettanut Coltin ohimolleen sulkemalla pois vaihtoehdot.

EU-eliitin mielestä rahaunionista ja Schengenin sopimuksesta perääntyminen eivät ole vaihtoehtoja, ja ainoat tiet ovat joko liittovaltiopolitiikan hyväksyminen tai erottaminen. Moni maa kiittää potkuista etukäteen. Vettä ei kannata keittää enää silloin, kun se jo kiehuu. Se ei enää kuumemmaksi tule vaan haihtuu pois.

Suomessa seuraava tilaisuus keittää vettä ovat presidentinvaalit. Asiaan voi vaikuttaa äänestämällä sellaista ehdokasta, joka haluaa valtiollisen itsemäärämisoikeutemme takaisin.

Käteinen raha on vapauden ja demokratian tunnusmerkki

Tiedotus- ja toitotusvälineet ovat tänään raportoineet laajasti pankkiautomaattien vähentämisestä ja erään pankkiryhmän päätöksestä alkaa periä maksua käteisen rahan nostamisesta. Taloustoimituksissa asia nähdään valitettavasti vain käytännölliseltä kannalta, joka koskee korttien tai rahan asemaa maksuvälineenä, mutta samalla peitetään asiaan liittyvä vallankäytöllinen puoli.

Tosiasiassa takana on monenkin arvion mukaan suurten kansainvälisten pankkien ja viranomaisvallan suunnitelma käteisrahan poistamiseksi ja siirtymiseksi täysin digitaaliseen rahaan. Uhka kansalaisten omaisuudensuojalle on todellinen, sillä ajattelemattomimmat poliitikot (esimerkiksi vihreiden Hannu Oksala) ovat vaatineet käteisestä rahasta luopumista.

Julkisessa sanassa käteisen käyttäjät on pyritty leimaamaan rikollisiksi tai vanhemman sukupolven edustajiksi, jotka eivät muka ymmärrä nykyajan maksutekniikasta mitään. Käteistä on pidetty tarpeellisena vain lasten karkkiostoksissa tai maahanmuuttajien takataskuissa, ja tätä kautta käteisen rahan asema on koetettu lavastaa marginaaliseksi.

Näissä näkökohdissa ei olekaan asian ydin. Asian ydin on siinä, että käteinen raha on pankkijärjestelmästä riippumatonta rahaa, joka mahdollistaa vapaan taloudellisen toiminnan ilman rahalaitosten ja kauppaliikkeiden kontrollia.

Käteinen raha on kuin sananvapaus: vapauden ja kansanvallan saareke. Käteistä ei ole sidottu kortteihin eikä tiliotteisiin, kun taas nyörittämällä ihmiset pankkien plekseihin lisätään taloudellista tarkkailua ja alistetaan ihmiset kulutustottumusten, liikkumisen ja elämäntavan digitaaliselle läpivalaisulle.

Finanssivalvonta ja pankit rikkovat perusoikeuksia

Paha kyllä, käteistä rahaa on vaikea saada enää mistään. Jos taas yrittää tallettaa pienenkin summan omalle pankkitililleen, joutuu ankarien kuulustelujen kohteeksi sekä täyttämään Finanssialan Keskusliiton pankeille toimittaman lomakkeen ”Selvitys liiketoiminnan varojen alkuperästä”. Oletus on, että yksityishenkilöiden säästöt ja sukanvarsirahat ovat ilman muuta seurausta joistakin hämäristä ”liiketoimista” tai rikoksista.

Käteisvaroja tarkkailemalla halutaan kenties torjua harmaata taloutta sekä estää rahanpesua, huumekauppaa ja terrorismin rahoittamista. Tämä jalo pyrkimys ei kuitenkaan oikeuta toista moraalista rikosta, eli loukkaamaan ihmisten yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa, tietosuojaa ja taloudellista itsemääräämisoikeutta. Hyödyt, jotka rikosten torjunnasta saataisiin, ovat vähäisiä verrattuina haittoihin.

Mitä Finanssivalvonta tekee esimerkiksi tiedolla, onko käteisen rahan tallettajalla tai nostajalla poliittista toimintaa? Laillisen poliittisen toiminnan harjoittajaakin epäillään siis rikoksesta, jos hän käyttää käteistä rahaa. Tämä menee aivan liian pitkälle, ja asia olisi eduskuntakyselyn tai oikeuskanslerille tehtävän selvityspyynnön arvoinen. Euroopan unionin tuomioistuimesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta apua tuskin saisi, sillä tarkkailun vaatimukset ovat EU:sta lähtöisin ja korppi ei noki korpin silmää.

Kansalaisten poliittista toimintaa ei saa sanktioida eikä vaikeuttaa yksityistalouksien tarkkailulla, sillä se heikentäisi ihmisten halua osallistua poliittisesti, ja poliittisen aktiivisuuden ahdisteleminen olisi totalitarismin merkki. Vapaus käyttää käteistä ilman kyselyjä on myös ihmisoikeus, ja tässä kirjoituksessani pyrinkin osoittamaan, miksi käteisen rahan puolustaminen sinänsä on tärkeää poliittista toimintaa.

Kahdesta väärästä – joko verojenkierrosta tai yksityisyyden- ja omaisuudensuojan loukkauksesta – ei tule yhtä oikeaa. Kansalaiset ovat ilmoitusvelvollisia verottajallekin vain tuloistaan, eivät menoistaan. Ihmisistä ei pidä tehdä kirjanpitovelvollisia ostoksistaan ja kulutuspäätöksistään pankeille, niin kuin käy, jos käteisen alkuperää tivataan ja kaikki rahaliikenne sidotaan pankkitileihin ja tiliotteisiin.

Finanssivalvonta on vierittänyt pankeille tehtäviä, jotka eivät niille kuulu. Pankkien tehtävänä ei ole toimia kansalaisten taloudellisen toiminnan yleisvalvontaviranomaisina vaan harjoittaa liiketoimintaa, palvella asiakkaitaan ja tuottaa omistajilleen kohtuullisesti liikevoittoa. Pankkien päämiehiä ovat asiakkaat ja omistajat, eivät viranomaiset. Pankeilla ei ole kyttäystoimintaan myöskään laillista mandaattia eikä privilegiota.

Käteinen on turvallista yksityisyydensuojan kannalta

Miksi sitten käteistä rahaa pitäisi käyttää? Siksi, että se on turvallista: viranomaisten, pankkien ja kauppojen tietokantojen ulottumattomissa olevaa varallisuutta, jonka käytöstä haltija on vapaa päättämään ilman olkapäällä kököttävää elämäntapatarkkailijaa. Filosofisesti katsoen varallisuuden ja omistussuhteen tärkein tunnusmerkki on se, että omaisuuden haltija on itse ja yksin suvereeni päättämään omaisuutensa käytöstä, myös siitä, kenelle omistamista koskevat tiedot kuuluvat tai eivät kuulu.

Käteissäästäminen on myös hyvä keino ”palovakuuttaa” rahansa. Jos ihminen pahaa aavistamattaan joutuu mihin tahansa konfliktiin viranomaisten tai aviopuolisonsa kanssa, viranomaiset ensi töikseen sulkevat pankkiasiakkaan tilit ja rampauttavat ihmisen taloudellisen toimintakyvyn. Kenen silloin ovat pankeissa olevat rahat?

Entäpä, jos pankit menevät konkurssiin tai joutuvat samanlaiseen kriisiin kuin Kreikassa? Ovet pysyvät kiinni, ja pankkineidit levittelevät käsiään todeten, että mitään ei ole antaa. Argentiinassa pankit suljettiin vuonna 2001, ja niiden avauduttua dollarit oli muutettu pesoiksi, jolloin talletusten arvosta hävisi kaksi kolmasosaa. Kyproksella taas talletuksista takavarikoitiin 50 prosenttia pankkien rahoittamiseksi.

Myös sähkökatkot, verkkorikollisuus ja sodan ajan kyberhyökkäykset voivat tuhota elektronisen rahan ja raunioittaa maksujärjestelmän niin, että yhteiskunnan toiminta halvaantuu. Käteinen on kätevämpää jopa ulkomailla, vaikka muuta väitetään. Korttien kanssa on nimittäin aina ongelmia, ne eivät kelpaa kaikkialla, ja käytöstä voidaan periä lisämaksuja.

Käteisen poistamisella tähdätään pankkitotalitarismiin ja sosialismiin

Jos pankit yhdessä julkisen vallan kanssa hävittävät käteisen rahan, pankeilla ja valtiolla on yliote varallisuuteemme ja kulutustottumuksiimme. Ne hyökkäävät käteistä vastaan juuri tästä syystä: pystyäkseen hallitsemaan sinua täydellisesti. Mikäli rahat on pakko pitää pankissa, joka puolestaan on keskuspankin kontrollissa, valtio voi säädellä kulutus- ja investointitoimintaa määräämällä nostoille tai talletuksille sakon tai muuttelemalla korkotasoa. Ne voivat väittää, että sinulla on rahaa pankissa, mutta tosiasiassa sinulla on enää vain luottoa pankista.

Kirjanpidollisesti pankkitalletukset eivät ole nytkään tallettajien omaisuutta vaan pankkien velkaa asiakkaille. Jos rahan nostaminen käyttöön ei olisi mahdollista käteisenä, myös asiakkaan käyttämät omat varat käännettäisiin tavallaan asiakkaan velaksi pankille. Niitähän voisi käyttää vain pankin omissa tili- ja maksujärjestelmissä pankin sanelemilla hinnoilla sekä välineillä ja pankin määräämin ehdoin.

Käteisen olemassaolo ei ole ongelma vaan suuri poliittinen oikeus. Ei siis ihme, että käteisen poistamista ajaa vasemmisto, jossa on aina ajateltu, että yksityisestä varallisuudesta pitää valtion päättää, kun taas oikeistossa on katsottu, että yksilöt itse tietävät, mikä on heille hyväksi. Käteinen raha on turvallista, sillä sen takavarikoiminen, jäädyttäminen ja periminen yksityishenkilöiltä on vaikeampaa kuin imuroiminen pankkitileiltä.

Käteisen rahan poistamisella ajetaan perimmältään sosialismin asiaa, eikä kyseessä ole mikään deluusio. Vasemmistolainen taloustieteilijä Thomas Piketty esitti teoksessaan Pitäisikö pankkiirit pelastaa? (2016), että pankkitalletuksille pitäisi säätää muutaman prosentin vero. Idean esittivät alun perin EU:n komissio, EKP ja IMF, jotka tekivät hiuksia nostattavan ehdotuksen 6,75 prosentin verosta pankkitileille ja 100 000 ylittäville talletuksille jopa 9,9 prosenttia, joten mitään luulojen varaista ei käteisestä luopumisen vastustaminen ole.

Pankit itse kyllä suojaavat omat etunsa vaivautumatta pitämään kassoissaan enää juuri mitään, minkä voisi käydä hakemassa pois. Pankkien pöytälaatikoissa ei ole nykyäänkään enempää käteistä rahaa kuin Einarin lompakossa tai pikku-Villen säästölippaassa. Mutta Suomessa on kyllä liikkeellä yli 5,5 miljardia euroa käteistä rahaa, ja määrä kasvaa, vaikka käyttö väheneekin. – Miksi?

Kaikki tietävät, että eläkeläiset, opiskelijat, toimeentulotuen saajat ja muut viranomaisten ahdistelemat ihmiset pitävät pienet säästönsä käteisenä välttyäkseen tukien epäämiseltä. Tarveharkintainen ja seurausvaikutuksiltaan sairas sosiaalilainsäädäntö kun vaatii viranomaisia polttamaan kansalaiselta päivittäiseen elämiseen tarvittavat sosiaalituet, mikäli pankkitili ei ole typötyhjä ja kansalainen köyhä kuin kirkon rotta. Suomen eduskunta mursi toimeentulotuen saajien pankkisalaisuuden perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaisesti avaamalla sosiaaliviranomaisille pääsyn toimeentulotuen hakijoiden tileihin ja pankkitietoihin.

Juuri tämä ohjaa ihmisiä joko salaamaan vähäiset varansa tai hankkiutumaan täysiksi pultsareiksi sekä pysymään kurjuuden tilassa, vaikka elämä absoluuttisessa köyhyydessä ei ole kenenkään kannalta toivottavaa eikä mahdollistakaan. Ongelma koskee satoja tuhansia kansalaisia ja välillisesti kaikkia. Jos asiaan liittyy jokin rikos, se ei ole salaamisrikos vaan julkisen vallan ihmisoikeusrikos niitä kansalaisia kohtaan, joilta valtion koura repii rahat taskuista.

Käteinen raha on yksilöiden itsesuojelun väline

Käteinen raha on kansalaisten itsesuojelun väline pankkien ja viranomaisten mielivaltaa vastaan. Sen sijaan käteisen rahan poistolla ihmiset yritetään alistaa massakulttuurin elämäntapanormeille. Kiistämällä yksityishenkilöiden taloudellinen suvereniteetti, itsemääräämisoikeus ja riippumaton toimintakyky yritetään kieltää yksilöllinen subjekti ja vapauspotentiaali, ja ihmisistä halutaan tehdä pieniä palohälyttimiä, jotka kyttäävät toistensa tuloja ja menoja.

Rikosten rikos tapahtuukin loukkaamalla pankkiasiakkaiden yksityisyydensuojaa, omaisuudensuojaa ja tietosuojaa. Nykyisin jo pelkän epäilyksen katsotaan riittävän siihen, että pankit voivat vaatia käteistallettajiltaan selvitykset varojen alkuperästä. Pankit eivät ole kuitenkaan määritelleet tai kertoneet mitään kriteereitä, joiden perusteella ne tarkkailevat asiakkaidensa tilejä ja päättävät siitä, mitkä tilitapahtumat ne ilmoittavat Finanssivalvonnalle.

Ihmiset alistetaan siis mielivaltaisten arvailujen kohteiksi. Pankkien tilannetta ei paranna, vaikka ne kriteereitä keksisivätkin, sillä pankeilla ei ole oikeutta talletusten käytön, kuten nostojen ja talletusten, syiden kontrolloimiseen. Lisäksi on muistettava, että aiheeton rikoksesta epäileminenkin voi olla rikos.

Koska Finanssivalvonta on viranomainen, pankit ja Finanssialan Keskusliitto katsovat joutuvansa seurailemaan sen vaatimuksia ja suosituksia, vaikka ne eivät perustu mihinkään. Pankeilla olisi kuitenkin mahdollisuus valita, kumpaa ne palvelevat: asiakkaitaan vai viranomaisia. Pankit toimivat viranomaisten huomassa, mutta ne ovat ensisijaisesti riippuvaisia asiakkaidensa taloudellisesta käyttäytymisestä, joten niiden kannattaisi palvella omia asiakkaitaan eikä ilmoittaa mitään tietoja viranomaisille. Tämä on asiakkaiden ja pankkien yhteinen etu.

Pelkkien epäilysten ei pitäisi yleensäkään riittää minkäänlaisten tietojen vuotamiseen pankeista viranomaisille tai kolmansien osapuolten tietoon. Pankkisalaisuutta ei enää käytännössä ole, sillä pankit voivat antaa harkintansa varaisesti kaikki tiedot takaovien kautta kenelle tahansa.

Pankeissa pitäisi ymmärtää, että ne voivat harjoittaa liiketoimintaansa vain pankkisalaisuuden varassa. Jos luottamus asiakkaan ja pankin kesken menetetään, asiakkaiden kannattaa olla ”itse oma pankkinsa” ja pitää koko varallisuutensa muussa muodossa kuin pankeissa. Tämä taas merkitsee tappiota pankkien liiketoimintaedellytyksille.

Syynä pankkien vallantavoittelu ja ahneus

Euron ollessa kriisissä on poliittisesti epäviisasta heikentää euron asemaa käteisenä maksuvälineenä. Pankit ja Finanssivalvonta ovat omalla kontrollillaan tuhoamassa käteisen rahan aseman sekä maksuvälineenä että arvon säilyttäjänä. Käteisellä rahalla ei tee enää mitään, jos sillä ei voi edes maksaa joutumatta rikosepäilyjen kohteeksi.

Tämä on tuhoisaa koko rahajärjestelmän kannalta. Käteisellä rahalla on tärkeä rooli euroalueella: sekä maksuvälineenä, arvon säilyttäjänä että vaihtoehtona pankkijärjestelmässä toimimiselle. Jos maksuliikenne on mahdollista vain pankkien kautta, kaikki taloudellinen valta kuuluu silloin pankeille. Rahan laillisuuden perustana ei ole eikä tule olla sen identifioiminen pankkitileihin. Tällöin ei olisi enää julkista rahaa lainkaan vaan ainoastaan pankkien itse tekemää ja ylläpitämää rahaa.

Jos käteistä ei olisi, sinulla olisi rahaa vain sikäli, kuin onnistuisit saamaan yksityisen pankin kanssa aikaan tili- ja asiakkuussopimuksen. Älä luule, että sopimus olisi sinulle edullinen, sillä ehdot sanelee aina vahvempi osapuoli, eli pankki. Käteisen rahan olemassaolo on tärkeää siksi, että vaihtoehtona pankkiasiakkuudelle se estää pankkeja kytkemästä sinua täysin omaan talutusnuoraansa, kun taas käteisen rahan poistaminen romuttaisi rahan aseman ja olemuksen kokonaan sekä johtaisi ennennäkemättömään mullistukseen omaisuudensuojassa, investointitoiminnassa ja kulutustottumuksissa.

Selvän näytön pankkien harjoittamasta juonittelusta tarjoaa pankinjohtaja Björn Wahlroos, joka kirjassaan Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (2015) vaatii käteisestä luopumista. Korkojen painuessa alle nollan käteisestä tulisi nimittäin sijoituskohde, johon säästöt ohjautuisivat. Tämä puolestaan vaikeuttaisi pankkien mahdollisuuksia periä tileiltä negatiivista korkoa. Jos käteistä ei olisi, pankit voisivat miinuskoron aikana helpommin syödä rahasi. Niin ne tekevät jo nyt kantamalla nollakorkoisilta tileiltä kuukausimaksua. Tämä on aito pankkiryöstö. Ryöstäjänä vain on pankki.

Käteisen ”käsittelykustannuksiin” viittaaminen on pankkien tekosyy käteisestä eroon pyrkimiselle. Todellinen syy on pankkien halu pidättää rahan käyttömahdollisuudet itselleen ja sitoa kaikki maksaminen omiin palvelumaksullisiin tileihinsä. Tosiasiassa rahan hallussapidon ja käyttämisen ei pitäisi edellyttää kansalaiselta pankkiasiakkuutta lainkaan.

Eräät ovat puolustaneet käteisen käytöstä kieltäytymistä vedoten ”sopimusvapauteen” ja siihen, että kaupan tai vaihdon osapuolet voivat sopia maksutavoista. On väitetty, että sopimusvapaus menee laillisen maksuvälineen edelle eikä velvoita käteisen vastaanottoon. Tosiasiassa tämä ei pidä paikkaansa, sillä sopimuksilla ei saa polkea ihmisten perustuslaillista yhdenvertaisuutta.

Jos rahan käyttäminen vaatisi solmimaan pankin kanssa tili- ja asiakkuussopimuksen sekä käyttämään korttia, kyse ei olisi enää sopimusvapaudesta vaan pakottamisesta tiettyyn maksutapaan. On muistettava, että Euroopan unionin perussopimuksessa eurosetelit ja -kolikot on määritelty laillisiksi maksuvälineiksi, eikä yhdelläkään yksityisellä yrityksellä ole oikeutta päättää siitä, mikä kelpaa laillisena maksuvälineenä euroalueella.

Pankkien ahneus koettelee parodiahorisonttia, kun rahalaitoksena esiintyvien konttorien ovella on lappu, jonka mukaan ”me emme käsittele käteistä rahaa” tai että ”kassa on auki vain kolme tuntia päivässä”. Pankeissa pitäisi ymmärtää, että käteisen käsittelykulut ovat pankkien normaaleja liiketoimintakuluja, jotka yritystoiminnan harjoittajan tulisi itse kantaa eikä siirtää niitä asiakkaiden maksettaviksi erilaisina nosto- tai talletusmaksuina.

Käteiseurojen polttaminen olisi poliittinen tyhmyys

Euroalueesta annetun lainsäädännön mukaan käteinen euroraha on edelleenkin euroalueen ensisijainen maksuväline, jota jokaisella taloudellisen vaihdon osapuolella on velvollisuus ottaa vastaan maksusuorituksena. Jos näin ei olisi, raha menettäisi arvonsa. Pankit, jotka ovat lopettaneet käteisen rahan käsittelyn, rikkovat lakia. Samalla ne mitätöivät käteistä rahaa. Tästä syystä on myös kiellettyä vaikeuttaa käteisellä maksamista, ja EU:n komission mukaan käteismaksuihin ei saa lisätä mitään palvelumaksuja.

Sitomalla rahan käytön kortteihinsa ja elektronisiin maksujärjestelmiinsä pankit pyrkivät tekemään rahasta yksityistä pankkien rahaa. Tällöin raha lakkaisi olemasta yleispätevä vaihdon väline ja arvon säilyttäjä, ja se menettäisi asemansa valtion poliittisessa järjestelmässä.

Pankkien ja Finanssivalvonnan käyttöön ottaman tarkkailun vuoksi ihmisten ei enää kannata tallettaa rahojaan pankkeihin vaan toimia entistäkin enemmän pankkien ulkopuolella. Epätoivoisilla harmaan talouden torjuntayrityksillään julkinen valta tulee synkistäneeksi tilannetta niin, että mahdollisesti jo olemassa olleesta harmaasta taloudesta tulee aivan sysimustaa. Viranomaisten toimet ovat siis hyödyttömiä, jopa vahingollisia. Lopulta maksut hoidetaan hopealusikoilla ja muilla pöytäkahveleilla.

”Rikosten ehkäisytoimilla” ei saisi vetää mattoa oikeuksiaan puolustavien kansalaisten alta. Rikollisuushan lisääntyy kriminalisoimalla, ja nyt jo pelkkä käteisen rahan hallussapito ja käyttäminen ollaan saattamassa rikolliseksi, vaikka siten heikennetään kansalaisten omaisuudensuojaa ja oikeusvaltioperiaatetta.

Myös näyttö siitä, että käteisen kieltäminen vähentäisi olennaisesti rikollisuutta, puuttuu. Todellinen rikollisuus etsiytyy aina muihin vaihtoehtoihin, ja ”rikollisuuden torjunta” onkin vain pankkien tekosyy, jolla ne yrittävät tehdä omistusoikeudesta ja taloudellisesta vapaudesta rikollista. Eräs mahdollisuus kiertää valtioiden ja pankkien rahajärjestelmät on Internetissä protokollana toimiva bittiraha (esimerkiksi Bitcoin), jonka piiriin ongelmallisiksi koetut käteisen käyttäjät siirtyisivät, jos käteiset valuutat lopetettaisiin. Valtiot ja pankit eivät siis voittaisi käteisrahan poistamisella mitään, mutta tuhoa tuotettaisiin monille kansalaisille, rahajärjestelmille ja ihmisten oikeuksille.

Käteisen rahan polttaminen on osa koko elämäämme kohdistuvaa digitaalista tarkkailua. Jos tileihin sidottu raha muodostaa pääasiallisen maksuvälineen, ostoksemme ja kulutustottumuksemme voidaan helposti kirjata myös kauppojen tietojärjestelmiin.

Tätä menoa kansalaisilla ei ole pian omaa rahaa lainkaan. Monetkaan ihmiset eivät kuitenkaan halua tehdä elämästään tällä tavoin ohjailtua, tarkkailtua ja valvottua.

En minä ainakaan halua. Siksi suositan, että kaikki ihmiset palaisivat käyttämään jokapäiväisissä ostoksissaan käteistä. Se on lopultakin ainoa keino säilyttää käteisen rahan asema maksuvälineenä ja sen mukainen vapaus. Tämä olisi tehokkain kansanliike käteisen rahan pelastamiseksi. Oikeudet ja vapaudet pysyvät vain, jos niitä käytetään.

Britannian ero EU:sta pilaisi paljon

Britannian vaaleissa suurimman puolueen asemansa säilyttävä konservatiivipuolue lupasi järjestää kansanäänestyksen EU:hun kuulumisesta vuonna 2017, mikäli voittaa parlamenttivaalit. James Cameron halusi siis tehdä parlamenttivaaleista EU-äänestyksen eräänlaisen esivaalin. Pyrkimys on kummallinen, sillä Cameron vastusti Skotlannin itsenäistymistä, mutta nyt hän haluaisi koko Britannian irti EU:sta!

Koska Skotlannin kansallismielinen SNP saa haltuunsa lähes kaikki Skotlannin paikat Britannian parlamentissa, se voisi yhdessä konservatiivipuolueen kanssa muodostaa enemmistöhallituksen. SNP:lle aatteellisesti luonteva vaihtoehto löytyisikin konservatiiveista, mutta Cameron jatkanee yhteistyötä liberaalidemokraattien kanssa.

Cameronin ajama politiikka on joka tapauksessa lyhytnäköistä. Sen enempää EU kuin Britanniakaan eivät kaipaa totaalieroa, vaan asumusero riittäisi. Sekä Britannian että EU:n asemaa vahingoittaa, jos brittimonarkia alkaa eristäytyä omalle saarelleen.

Totaaliero EU:sta on huono vaihtoehto, jota perussuomalaisetkaan eivät kannata. On tärkeää, että Euroopan unionissa tiivistettäisiin turvallisuusyhteistyötä sekä tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hankkeita, mutta purettaisiin taloudellista integraatiota. Eri maiden verotusta ja velkoja ei pidä saattaa saman katon alle. Sosiaalinen ja taloudellinen integraatio osataan varmasti pitää käsitteellisesti ja tosiasiallisesti erillään myös Britanniassa.

Euroopan unionia pitäisi hajottamisen asemasta kehittää, ja parasta kehittämistä ovat luopuminen yhteisen verotuksen hankkeista, velkojen ja taloudellisten vastuiden jakamisesta tasan sekä maahanmuuttoon liittyvästä taakanjaosta jäsenmaiden kesken. Näissä asioissa kansallisvaltioiden itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja itsenäistä päätöksentekoa tulisi vahvistaa. Tämä tarkoittaa kääntymistä pois federalismiin johtavalta tieltä ja yhteistyön painottamista siihen, miten jäsenvaltioiden itsenäisyyttä voitaisiin lisätä.

Kannatettavia ovat myöskin tietyt talouden instrumentit, kuten Euroopan vakautusmekanismin (EVM) kaltaiset puskurirahastot ja pyrkimykset veronkierron hillitsemiseen veroparatiiseja suitsimalla. Näiden toimien pitäisi riittää myös Britannialle, joka ei osallistu nykyisin edes sen vertaa, että maksaisi jäsenmaksunsa. Sikäli Britanniaa ei jäisi moni valtio kaipaamaan.

Olisi kuitenkin tyly isku muita jäsenvaltioita kohtaan, jos Britannia kääntäisi selkänsä eurooppalaiselle yhteistyölle. Sillä olisi vaikutusta Euroopan unionin uskottavuuteen erityisesti turvallisuuspolitiikassa. EU:ta pitää nykyisin koossa lähinnä Venäjän uhka. Mikäli Britannia irrottautuisi EU:sta ja Venäjän vastaisesta pakoterintamasta, osattaisiin Moskovassa varmasti nauraa.