Visio on pimeä

Kansainvälinen politiikka on yliopistollinen oppiaine, jota voi opiskella pitämällä televisiota ja omia silmiään yhtä aikaa auki. Myöskään asiantuntijaksi vihkiytyminen ei kummoisia vaadi.

TV:ssä esiintyvillä kansainvälisen politiikan asiantuntijoilla näyttää olevan vahva käsitys siitä, millaista on akateeminen puhe.

Siihen liittyy hieman haparoivia käsieleitä, vakuuttavasti madallettua puheääntä, oikeissa asiakohdissa rypistettyjä kasvojenilmeitä, vesilasin kallistelua ja muita maneereja, jotka täydentävät journalistisen narraation paljastuksella, että asiantuntija ei oikeasti tiedä mitään eikä ole oikein mitään sanottavaakaan.

– No, milloin Ukrainan sota päättyy ja päästään jälleenrakentamiseen?

– Öhm, tuota noin, nyt näyttää siltä, että länsimaiden panostus...

Kansainvälisen politiikan asiantuntijat käsittelevät valtioiden välisiä kiistoja kuin kyseessä olisi lautapeli tai jonkinlainen leikkikehä.

Se sopii oikein hyvin, mutta ongelma on, että ristiriita saa heidät itsensä näyttämään naiiveilta.

Katsojan pitää tyytyväisenä vain se, että haastateltava vastaa sellaiseen, minkä yleisö jo itsekin tietää. Näin syntyy vaikutelma katsojan omasta viisaudesta, mikä tukee hänen narsismiaan ja näkemystä, että kerrankin tulee televisiosta hyvää ohjelmaa.

Toimittaja puolestaan kysyy vain sellaista, mistä hän on ottanut selkoa aiemmin. Näin hän koettaa selvittää, kuinka paljon asiantuntija yrittää valehdella.

Selvittäminen on kuitenkin hyödytöntä, koska arvausten varaisissa asioissa ei ole totuuksia eikä epätotuuksia, kuten tulevaisuutta koskevissa kudelmissa ei yleensäkään ole.

Diplomatiassa ja sodissa totuudet tuppaavat katoamaan hienostelun ja brutaaliuden banaliteettiin. Ero on vain siinä, että etusormen koukistukset kahvikupin korvakkeessa ja liipaisimella poikkeavat vain hivenen toisistaan.

Toimittajista kunnioitan sotakirjeenvaihtajia, jotka luotiliivit yllään ja kypärä päässään kysyvät ääni väristen taistelukaivanteissa olevilta, miten teillä menee. 

– Ihan hyvin meni ennen kuin sä tulit.

Myös kansainvälisen politiikan asiantuntijat ja muut kommentaattorit ovat hyödyllisimmillään pysyessään studioissa, ulkoministeriössä tai tutkimuslaitoksissa.

Kansainvälinen politiikka on demarkaatio-ongelman poistava oppiaine, koska sen piirissä tieteen ja vaikuttamisen raja ylitetään samalla tavoin kuin turvapaikanhakija ylittää valtiollisen rajan.

Wittgensteinilais-pragmatistisen näkemyksen mukaan ulkopolitiikassa jokainen sana on myös teko.

Näin ollen ulkopolitiikan asiantuntija kommentoinnillaan vaikuttaa politiikkaan, eli muuttaa tutkimuskohdettaan.

Toisaalta jos hän tiedostaa osuutensa ja pidättäytyy kommentoimasta, hän mykistyessään saa syytöksiä suomettumisesta tai omertàn lain omaksumisesta.

Raskasta ja velvoittavaa on kommentaattorin työ.

Tämä ei tarkoita, ettei Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe olisi ollut hyvä. Mielestäni se oli oikein mukiinmenevä. Selkeä. Kirkas. Teeskentelemätön.

Puheet ja kirjoitukset ovat sitä yleensä vasta sitten, kun ei ole mitään menetettävää, eli virantoimituksen loppupuolella, eläkkeellä tai muutoin joutilaana, kun ei tarvitse ihmeemmin huolehtia omasta tulevaisuudestaan, toisin sanoen tilanteessa vailla työelämän mielipidevankeutta.

Kiteytetysti Niinistö sanoi vain, että huonosti menee, visio on pimeä ja pelottavaa on, mutta koetettakaa sietää toisianne, vaikka eriarvoistuminen repii kansakuntaa ja samaa mieltä pitäisi olla.

Näin on tilanteessa, jossa kokoomusjohtoinen hallitus leventää ja syventää hyvä- ja huono-osaisten kuilua ja julkisessa sanassa velloo sokraattinen someriita.

Entä milloin Ukrainan sota päättyy, energiakriisi laukeaa, valtiontalouksien alijäämät kuitataan akordilla tai jättiläisinflaatiolla ja aurinko nousee Euroopan ylle?

Kuinka vaikeaa asiantuntijan on sanoa: Minä en tiedä. 

Lohtuna on, että tätä kautta jokainen ammattimainen arvaaja voi olla TV-sertifioitu kansainvälisen politiikan kommentaattori.

Ihmisellä dinosaurusten kohtalo?

Venäjän hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Kiina kolistelee Taiwanin portteja. Pohjois-Korea ampuu ohjuksia Japanin yli. Israelissa ja Gazan alueella leiskuu.

Näiden paikalliskonfliktien ympärille ovat kerääntyneet suuret blokit, jotka ovat jatkuvassa ideologisessa sodassa keskenään, aivan niin kuin mantereenlaajuiset valtiot Orwellin romaanissa, ja pienistä kahakoista voi tulla äkkiä suuria.

Hulluuteen hervahtamisessa ällistyttävintä on, että suursota uhkaa nyt maailmaa ilman mitään merkittävää syytä.

Olisiko ollut vaikeaa jatkaa Jeltsinin-aikaista demokratisoitumiskehitystä Venäjällä ja antaa venäläisten pitää Ikeansa? Mitä haittaa pohjoiskorealaisille olisi dynastian kumoamisesta ja siitä, että kurjuudessa pidetty kansa saisi Kimien kimityksen sijasta Samsungeja? 

Ei mitään. Päinvastoin: mikään ei olisi ollut helpompaa kuin jatkaa liberaalien demokratioiden ja vapaan markkinatalouden edistämistä maailman ympäri.

Mutta siihen puuttuivat ja kaiken pilasivat kyseisten maiden paukapäiset liiderit.

Putin vetosi Venäjän kansan vainoharhaisuuteen, ulkoisen valloittajan uhkaan, Venäjän tsaristiseen perinteeseen, ortodoksiaan ja kommunismin ajalta tunnettuun totalitarismiin sekä pönkitti sen varaan KGB-regimensä.

Kiina on maailman ainoa kommunistisesti hallittu kapitalismi ja natisee liitoksistaan sekä projisoi sisäisiä pelkojaan pienen saarivaltion ahdistelemiseen. Pohjois-Korean rakettimies kärsii hänkin klaustrofobiasta, ja hänen mukanaan koko kansa.

Kaikkialla maailmassa jo muutaman vuoden ajan jatkunut aseiden kalistelu on herättänyt pohtimaan, mikä kyseisen hulluuden kaivoi maasta.

Yksi syy voi olla monikulttuuri-ideologiaan perustuva universaali maahanmuuttoliikehdintä, joka on lähtenyt vyörymään rajojen yli ja joka on ohjannut ampumaan sisäpoliittiset rivit suoriksi eri maissa.

Kaikki maat eivät kestä myöskään globalisaatiota eivätkä megatrendinä esiintyvää metropolisoitumista ja siihen liittyvää keskittämispolitiikkaa, joka hajottaa kansakuntia sisäisesti.

Yksi syy vainoharhaisiin hyökkäyksiin ja defensioihin voi olla viime aikoina koettu koronakriisi, joka saattoi ihmiset poteroihin.

Joka tapauksessa ihmisyhteisön pölkkypäät ovat rikkoneet rauhan täysin tyhjästä.

Jos kysytään, mitä syytä Venäjällä oli hyökätä suurin surmin Ukrainaan, vastaus on: ei mitään. Venäjä käy sotaa ja tappaa sekä tapattaa ihmisiä täysin turhien ja tarpeettomien syiden vuoksi.

Tyhmimmänkin ihmisen olisi pitänyt ymmärtää, että nykyaikana ei kannata tapella Ukrainan aroista, kun ihmiskuntaa hallitaan tiedolla, eikä valloitettua kansakuntaa olisi voinut missään tapauksessa pitää aisoissa.

Putin ja hänen hallintonsa ovat vajonneet apinan tasoa alemmaksi. Nyt on maailmansota ovella keskellä nykytärkeää ja sofistikoitunutta yhteiskuntaa, jossa juuri äskettäin oli keksitty nanoteknologiaa ja monta muuta hienoa ihmiskunnan saavutusta.

Ihmiskunta on juuri menestyksensä kynnyksellä tuhoutumassa mahdollisessa ydinsodassa kokonaan, ja Putinin kaltaiset paskapäät uhkaavat tehdä elinkelvottomaksi koko planeetan.

Mikäli tilanne näyttää hetkellisesti valoisammalta ja aurinkokin kurkistaa esiin, voidaan olla varmoja, että jossakin Absurdiassa muutamat ääliöt jälleen kyllä pilaavat kaiken ja tekevät parhaansa, jotta inflaatio edelleen kiihtyisi, energianhinta nousisi ja elinolot jatkuvasti kurjistuisivat sekä siellä että täällä.

On siis käymässä, kuten psykoanalyytikko C.G. Jung katsoi puheissaan, että aika ajoin hyvinvoinnin maljan valahdettua yli ihmiskunta turhautuu omaan onnen tilaansa ja alkaa romuttaa olojaan kompleksisesti. Hän kuvaili sitä wagneriaanisella legendalla Wotanista.

Eksistentiaalisesta katoamisen uhasta ei kärsi vain ryssäinmaa vaan koko maailma.

Ihmisellä saattaa olla lähiaikoina dinosaurusten kohtalo. Murheellista mutta tavallaan myös onnekasta tässä visiossa on, että se olisi vältettävissä helposti: viemällä poliittisten hallintojen tyhmät päät giljotiinin alle, niin olisi päivän hyvä työ tehty.

Presidentti syyllisti kansalaisia vihaisesta puheesta turhaan

Sauli Niinistö moitti kansalaisia ”vihapuheesta” uudenvuodenpuheessaan. Hänen mukaansa niin sanotulla vihapuheella ”ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen”.

Tosiasiassa viha ei ole itsensä syy vaan seuraus huonosta politiikasta. Pelkään pahoin, että syy kansakunnan kahtiajakoihin on valtavirtapoliitikkojen; he kun ovat hajottaneet kansallista yhtenäisyyttämme väestöpoliittisella sekasorrolla ja maahanmuutolla. Vierasperäisten etujen ajaminen on laitettu omien kansalaistemme edelle.

Ei pitäisi tehdä sellaista politiikkaa, joka tuota aggressiivisuutta tuottaa. Myös edellisen hallituksen kokoomuslaisten sisäministerien Petteri Orpon, Paula Risikon ja Kai Mykkäsen olisi kannattanut rajoittaa haittamaahanmuuttoa. Vihreältä ministeriltä Maria Ohisalolta sitä tuskin voi edes toivoa.

Paha sanoa, mutta Niinistön lähestymistapa asiaan oli juristille tyypilliseen tapaan pelkästään normatiivinen. Presidentti pyrkii oikeuttamaan esivallan, julkisen vallan ja oikeuslaitoksen valtaa kansalaisten yli. Sananvapauden olemus on ollut Magna Cartasta asti vertikaalinen: suojata kansalaisia viranomaisten mielivallalta eikä suinkaan velvoittaa esivaltaa toimimaan suojakilpenä kansalaisten horisontaalisissa suhteissa tai heidän keskellään.

Ei pitäisi syytellä ilmiötä (”vihapuhe”) eikä myöskään ”maalittamista”. Onhan mahdotonta ajatella, ettei kritiikillä olisi kohdetta tai että sitä ei saisi, voisi tai pitäisikin kriitikon osoittaa.

Sen sijaan pitäisi puuttua syihin. Pitäisi myös poistaa laista säädöksiä, jotka rajoittavat perustuslaillista sananvapautta rikoslaillisesti. Juuri näin päästäisiin myös presidentin toiveiden toteuttamiseen. Jos on niin, että ”asioista sopii kiistellä”, eivät pakkokeinot, kuten ”tämä kehitys meidän on katkaistava”, siihen vie.

Erikoista muuten, että poliittinen eliitti pyrkii demokratiassa määräämään sen, mitä kansalaiset saavat tai voivat ajatella ja sanoa.

Itse aion tulevaisuudessakin jatkaa ikävien asioiden, totuuksien ja todellisuuden olemuspuolien sanomista yhteiskunnastamme. For your information: mikäli se ei joillekin sovi, penseys saattaa ilmentää heidän omaa kognitiivista rajoittuneisuuttaan ja ”viha” olla vastaanottajien omassa tajunnassa syntyvää turhautuneisuutta. Taustalla saattaa olla ideologisia ristiriitoja ja haluttomuutta vihervasemmiston ja porvariston tarjoamia malleja parempien poliittisten ratkaisujen ymmärtämiseen.

Vihapuhetta ei ole etenkään se, että me kansallismieliset osoitamme yhteiskunnan ongelmat ja teemme sellaista politiikkaa, josta kansalaiset tykkäävät. Se ei ole käsittääkseni suurikaan vika politiikassa. Se ei ole myöskään populismia vaan demokratiaa. Vihaa ilmentää yhden parlamentaarisen puolueen pitäminen väkipakolla poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella, jopa oikeustoimin, sensuurin välinein tai pakkokeinoin.

Puheensa lopulla Niinistö kiitteli ”eurooppalaisen turvallisuuskeskustelun etenemistä”, mikä viitannee haluun takertua EU:n raihnaisiin turvatakuisiin, kun muutakaan ei ole. EU nähtiin puheessa mielellään ”geopoliittisena” ja ”vahvana”, ikään kuin kyseessä olisi liittovaltion kaltainen voima Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan rinnalla.

Myös ilmastonmuutoksen illuusiot jaksettiin mainita, tällä kertaa investointitoiminnan yhteydessä. Kiitosta satoi 50 maan valtiovarainministerin sopimille Helsinki Principles -periaatteille, joiden mukaan ”kaikissa budjetti- ja investointihankkeissa otetaan huomioon ilmastovaikutus”. – Mikä harmi.

Niin kauan kun ilmastonsuojelun koetaan velvoittavan vain länsimaita, joiden ilmastotehokkuus on kehitysmaita parempi, tällainen ilmastonsuojelu toimii ilmaston kannalta tuhoisasti. Se oikeuttaa paljon saastuttavien maiden vapaamatkustuksen, tuottaa hiilivuotoa ja kiristää sekä kuristaa ahtaalle taloutemme ja teollisuutemme. Lyhyesti sanoen: se ei ole tavoitteiden kannalta toimivaa eikä poliittisesti oikeudenmukaista.

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta ei presidentin puheessa mainittu, ei myöskään ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa eikä kehittämistä ja lujittamista. Nato ei luultavasti tänäkään vuonna Suomen jäsenyyttä hae, sillä jokainen on kuulemma ”oman onnensa seppä”.

Triumfi uudelle vuodelle

Uusi vuosi on hyvien diilien paikka. Pian virkaansa astuvalla Donald Trumpilla on nyt tilaisuutensa. Hänen alaansa ovat sopimukset. Se on huomattu myös Venäjällä. Syyrian väkivaltaista hallitusta tukeva Venäjä viimeisteli Aleppon pommituksensa loppuun viime vuoden lopulla pohjustaakseen tietä neuvotteluille Yhdysvaltain kanssa.

Odotukset ovat Venäjän puolella korkealla, sillä sopimusteitse on mahdollista tuottaa suuria ulkopoliittisia voittoja. Venäjä voi esimerkiksi pystyä vakiinnuttamaan sillanpääasemansa Syyriassa, joka on Lähi-idän hallinnan kannalta yhtä tärkeä Venäjälle kuin Turkki on Natolle.

Länsivallat ovat käyneet Syyriassa keskinäistä sotaa. Venäjä on tukenut hallitusta ja al-Assadia, kun taas länsivallat ovat asettuneet demokratiaa vaativien kapinallisten puolelle. Kriisin ratkaisemiseksi on suuri paine, sillä Eurooppaan tulviva pakolaisvirta pitäisi saada loppumaan ja sotaa paenneiden päästä palaamaan kotikonnuilleen. Venäjä on Aleppon pommituksia säätelemällä säädellyt myös pakolaisvirtoja.

Syyrian sodan ja Ukrainan kriisin lopettaminen

Ratkaisun avaimet eivät ole kuitenkaan länsivaltojen, Naton, Yhdysvaltain tai Donald Trumpin käsissä, vaan Venäjän.

Yhdysvalloilla ja EU:lla olisi kaikki syyt saada rauha aikaan Syyriassa. Yhdysvallat, EU ja YK vaativat lisäksi Venäjän vetäytymistä Ukrainan alueilta talouspakotteista luopumisen vastineeksi. Putinin olisi helppo ratkaista omaa maataan koetteleva taloussaarto perääntymisellä, sillä uudessa tilanteessa vetäytymistä ei tarvitsisi kokea arvovaltatappiona. Osittain tätä mahdollisuutta pohjustaen Venäjä on voinut Donald Trumpia suitsuttaakin.

Donald Trumpin marinoimiseen voi kuitenkin olla myös toisenlaisia syitä. Venäjä toivoo, että länsivallat luopuisivat Venäjää koskevista vaatimuksistaan ja sallisivat Krimin valtauksen, Itä-Ukrainan miehityksen ja Syyrian tilanteen jäädä voimaan. Mikäli Trump suostuu tämäntapaiseen diiliin, se merkitsee etupiirijakoon perustuvan ulkopolitiikan paluuta eikä ole lännelle hyväksi.

Ratkaisijan roolissa on Venäjä. Venäjä voisi lopettaa Syyrian sodan asettumalla Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian ja demokraattisten oikeusvaltioperiaatteiden puolelle sekä avustamalla kapinallisia syöksemään perustuslainvastaisella kolmannella kaudellaan oleva al-Assadin vallasta. Tätä Venäjä ei kuitenkaan tee vaan jatkaa Syyrian hallituksen tukemista.

Häviäjiä ovat tässä tapauksessa länsimaat, jotka kärsivät islamin laajenemismotiiveista, ja Syyrian kansa, jota Venäjä piinaa omalla vaikutusvallan tavoittelullaan. Koska al-Assadin voi syrjäyttää lähinnä Venäjä vetämällä hänen hallinnoltaan tuen, Syyrian sisällissota voidaan lopettaa, mikäli Yhdysvaltain seuraava presidentti ja Vladimir Putin pääsevät sopimukseen ja kapinalliset kansanvaltaisesti vapauttavat al-Assadin tehtävistään.

Kerta ei ole suinkaan ensimmäinen, kun Venäjä tai sen edeltäjä on tukenut jotakin hallitusta, jota epäillään kansanmurhasta tai ihmisoikeusrikoksista. Syyria saa Venäjältä edelleen lainoja, aseita ja koulutusta. Tuekseen Venäjä on hankkinut Kiinan, joka puolestaan on Pohjois-Korean merkittävin myötäilijä ja auttoi Pakistania rakentamaan ydinpommin kansainvälisen ydinsulkusopimuksen vastaisesti.

Suurvaltojen sopuun pääseminen Syyriassa edellyttää Venäjän vetäytymistä myös Ukrainasta ja Krimiltä. Länsivallat eivät taivu Venäjän tahtoon Syyriassa, koska Venäjä pitää laittomasti valtaa myös Ukrainassa. Niinpä Venäjän tulisi vetäytyä molemmilta alueilta. Juuri Venäjän uppiniskaisuus ja aggressiivinen ulkopolitiikka muodostavat sen suurvaltapoliittisen syyn, jonka vuoksi sopimusta ei synny ja sota Syyriassa jatkuu. Tässä suhteessa Putin on kuin suomalainen sinapinsyöjä. ”Kahta en vaihda: Syyriaa ja Ukrainaa.”

Vaarallista on, mikäli triumfisaatossa Yhdysvaltain presidentiksi edennyt Donald Trump tekee Putinin kanssa diilin, jonka mukaisesti Venäjä vetäytyy Syyriasta mutta pitää Krimin ja osan Ukrainasta. Tämä olisi tappio lännelle, koska Venäjä saisi pysyvästi voimaan osan jo hankkimistaan voitoista mutta länsi ei yhtäkään uutta parannusta. Siksi EU ja Yhdysvallat eivät saa antaa periksi eivätkä tinkiä pakotteista Venäjää vastaan.

Yhdysvallat ja Euroopan unioni

Trumpin kannattaa harkita tarkoin, kenen puolelle asettuu Euroopan lähialueita ravistelevissa kriiseissä. Yhdysvaltojen tärkein ulkopoliittinen suhde on sen suhde Euroopan unioniin. USA ja EU ovat toistensa suurimmat kauppa- ja investointikumppanit.

Yhdysvallat ja EU ovat olleet poliittisia liittolaisia lähes kaikissa kansainvälisen politiikan kysymyksissä, vaikka näkemyseroja esiintyykin voimankäyttöä koskevissa asioissa. Niinpä Trumpin ja Putinin ystävyys jäänee ohueksi, sillä Yhdysvaltain ja Venäjän taloudellisella kumppanuudella ei ole mitään merkitystä Yhdysvaltain asemalle ja toimintakyvylle.

Enemmän Venäjällä on ollut merkitystä Euroopan unionille, jonka välit Putinin hallintoon ovat Yhdysvaltain Venäjä-suhdetta huonommat. Koska EU kestää vaivatta tämän, en usko myöskään Yhdysvaltain ryhtyvän pelaamaan taloudellisista suhteistaan Venäjän ehdoilla. En myöskään usko kovin paljon Alexander Stubbin pelkäämään kauppasotaan, jota alettaisiin nyt käydä Yhdysvaltain ja EU:n välillä.

Viestinnällisistä taidoistaan tunnettu Trump saa todennäköisesti aikaan hyviä diilejä kansallismielisen Theresa Mayn ja konservatiivisen Angela Merkelin kanssa. Voi olla, että yksimielisyys löytyy helposti myös Marine Le Penin kanssa, mikäli hänen puolueensa voittaa Ranskan vaalit. Kansallismielisten puolueiden ja poliitikkojen nousu voi tervehdyttää kansainvälistä politiikkaa, joka kärsii internatsismin aiheuttamasta poliittisen toimintakyvyn kuoliosta.

Suomen asema uudessa maailmanjärjestyksessä

Riskinä uusien sopimusten syntymisessä on, että suuret vallat ja vähän pienemmätkin valtiot sopivat Suomen ja Ruotsin asemasta meidän ohitsemme. On mahdollista, että Suomen ja Ruotsin asemasta tehdään jonkinlainen peliväline tai että Nato tekee periaatepäätöksen, jonka mukaan se ei ota uusia jäseniä.

Näin syntyvä kiusallinen tilanne – Nato-option pois haihtuminen ja oven kertakaikkinen sulkeutuminen – eivät ole kuitenkaan Trumpin, Putinin tai eri puolilla maailmaa nousevan suuren johtajuuden vikoja. Ne ovat seurauksia Suomen sosiaalidemokraattisten presidenttien ja ulkoministerien jahkailusta ja uppiniskaisuudesta. On pelkästään suomalaisten oman sinisilmäisyyden ja hyväuskoisuuden syytä, että maamme ei ole hakenut Naton jäsenyyttä ajallaan. Oman perusfilosofiani mukaan kaikki hyvät asiat tehdään heti, eikä missään ole myöhästyminen niin pahasta kuin sodassa.

Jos Yhdysvallat vetää suojaavan kätensä Euroopan yltä, Euroopan maat joko vahvistavat omaa puolustustaan tai tekevät kukin oman sopimuksensa Putinin kanssa. Jälkimmäinen mahdollisuus on todennäköisempi ja Suomen kannalta huonompi. Asiasta oirehtii omituisella tavalla myös strategi Alpo Juntusen kannanotto, jonka mukaan Suomen kannattaisi liittoutua Venäjän kanssa sotilaallisesti. Maanpuolustuskorkeakoulun entinen professori tuskin on ajatellut aivan loppuun asti, mitä uudesta YYA-sopimuksesta Venäjän kanssa seuraisi: välitön erottaminen EU:sta ja siirtyminen Valko-Venäjän seuraksi Euraasian unioniin.

Tässä nähdään, kuinka tärkeää USA:n läsnäolo on Suomen kaltaiselle maalle. Jos EU alkaa rakoilla eri maiden Venäjä-sooloilun kautta, se vahvistaa Venäjän valtaa ja horjuttaa vallan tasapainoa Euroopassa.

Syinä paljon parjattuun epäluottamuksen leviämiseen eivät ole mediassa nimetyt ”terrorin pelko” tai vieraita kulttuureja koskeva ”ennakkoluuloisuus”. Syinä epäluottamukseen ovat terrorin aiheuttama uhka ja vieraiden kansojen laajenemismotiiveja koskeva ennakkotietoisuus.

Vain, mikäli suomalaiset pitävät kiinni lammasmaisesta hyväuskoisuudestaan ja päkäpäisestä maahanmuuton sekä monikulttuurisuuden lietsomis- ja levittämishalustaan, voivat kansalaiset valehdella toivottavansa toisilleen hyvää uutta vuotta.

Siinä tapauksessa kohdatkaamme avoimin mielin uusi monikulttuurinen maailmanjärjestys. Pankaamme pois pelko ja ennakkoluuloisuus ja tehkäämme tästä vuodesta todellinen suurten sanojen vuosi. Avatkaamme sydämemme jokapäiväisille terrori-iskuille ja alistukaamme vieraiden kulttuurien valtaan.

Sillä vasta veitsi kurkulla suomalaiset heräävät ”Pohjois-Euroopan syvää rauhantilaa” tolkuttavasta unestaan havahtuen sillä tavoin ymmärtämään todellisen tilanteemme vakavuuden. Se perustuu tosiasiaan, että taetta sen enempää sotilaallisen kuin kansantaloudellisenkaan selustamme varmistamiseen ei kerta kaikkiaan ole, vaan lennämme kuin kalifi Harun El-Pullah bagdadilaisen taikamaton päällä.

Tie pois Egyptin korvesta

Suomen kansa on näyttäytynyt viime aikoina erittäin yksimielisenä, tosin lähinnä vastustaessaan hallitusvaltaa. Tämä johtuu useista päällekkäisistä kriiseistä. Pakolaiskriisi ja Euroopan valtioiden finanssikriisi ovat riittäneet jopa syömään huomiota toisiltaan. Myös eri väestöryhmät ovat ajautuneet kiistelemään keskenään esimerkiksi työpaikoista ja sosiaalituista. Keskinäistä eripuraa on lievittänyt ainoastaan yhteisen vastustajan löytyminen hallituskabinetista.

Ongelmat ovat kulminoituneet johtamisen ongelmiksi. On vaikea johtaa, jos ei ole valtaa ja mikäli johtaminen tapahtuu käskyttämällä Euroopan unionista, aivan kuten pakolaiskriisin taakanjakoasioissa.

Suomen ministerit ovat joutuneet sandwich-tilanteeseen, toisin sanoen puun ja kuoren väliin. He vetävät nimensä papereihin ministerivaliokuntien kokouksissa EU:ssa mutta Suomeen palattuaan joutuvat toteamaan, että kansa ei hyväksykään heidän sitoumuksiaan. Kansanvalta olisi saatava takaisin, jotta hallitukset voisivat toteuttaa Suomen kansan poliittista tahtoa.

Istuva hallitus on vetänyt federalistista linjaa myös omasta aloitteestaan, sillä hallituksessa kokoomusta ja keskustaa edustavat nyt puolueiden liittovaltiomielisimmät poliitikot. EU-kriittiset perussuomalaiset ovat aiheettomasti joutuneet vastaanottamaan EU-jäsenyydestä ja internationalismista kärsineiden kansalaisten iskut.

Valtioita ei pitäisi johtaa samoilla periaatteilla kuin yrityksiä. Perustelu tähän on se, että valtion toimintaintressi on aina sosiaalipoliittinen, toisin sanoen kansakunnan omaan hyvinvointiin tähtääminen, kun taas firmojen pääfunktio on vain tehdä bisnestä ja tuottaa omistajilleen rahaa. Nyky-Suomessa bisnestä tehdään jopa pakolaisuudella.

Kokoomus ja kepu ovat tehneet maahanmuutto- ja väestöpolitiikkaa Euroopan unionin muita jäsenmaita palvelevin intressein: piittaamatta Suomen kansalle koituvista taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista haitoista, kuten verorasituksen ja valtionvelan kasvusta. Sipilä ja Stubb ovat globalisoineet hallituksen ja tehneet poliittisen vallan käytöstä oman huvipuistonsa.

Painopisteen siirtäminen kansainväliseen toimintaan on kenties ollut Suomi-brändin kannalta hyvää toimitusjohtajuutta mutta kelvotonta poliittista johtajuutta ja valtion johtamista. Monissa muissa EU-maissa korjausliikkeet Eurooppa-politiikkaan on tehty nopeasti. Tanska tyrmäsi EU-yhteistyön lisäämisen kansanäänestyksessä, ja Britannia aikoo järjestää Euroopan unionin jäsenyydestä äänestyksen ensi vuoden loppuun mennessä. Rahaunioniin ja Schengenin alueeseen maa ei kuulukaan.

Näiden valtioiden kansakunnat ovat identiteetiltään vahvoja, aivan kuten myös suomalaisten tulisi olla. Myös Suomen etua palvelisi eroaminen euroalueesta ja mahdollisesti Euroopan unionista. Tähän tehtävään tarvitaan tulevaisuudessa entistä määrätietoisempaa ja jämäkämpää mutta ihmisiä ymmärtävää poliittista johtajuutta.

Nykyisen pellehyppelyn sijasta Suomessa ja laajemmin koko Euroopassa tarvitaan vakavasti otettavia poliitikkoja, jotka kykenevät johdattamaan valtiot pois Egyptin korvesta ja Euroopan rahaunionista: itsenäisen rahapolitiikan ja kansallisen itsemääräämisoikeuden tielle.

Niinistön puhe suomeksi

Tasavallan presidentti pitää uudenvuodenpuheensa perinteisesti molemmilla kotimaisilla kielillä. Puhe oli kieltämättä kaunis ja retorinen, mutta kuin kesäinen merenranta: niin tavattoman petollinen. Tässä vielä kertaalleen pääkohdat suomennettuina.


”Nyt on päädytty taas ennen kokemattomaan ja hämmentävään aikaan, jossa talouden hallinta ei enää olekaan vain omissa käsissämme.”

Euroopan unioniin ja euroon liittyminen olivat virheitä, jotka heikensivät valtioiden itsemääräämisoikeutta.

”Globalisaatio näyttäytyi ensin yhtenäistymisenä ja jopa samanlaistumisena. Nyt se näyttäytyy myös vallan ja vaurauden uusjakona, joka koskee kaikkia ja jossa kenenkään menestys ei ole itsestään selvää.”

Monikulttuurisuus ja kapitalismi ovat osa globalisaation kokonaisohjelmaa, joka johtaa entisten hyvinvointivaltioiden romuttumiseen.

”Kenelläkään ei ole täyttä varmuutta tämän kehityksen tulevasta suunnasta.”

Voi tulla myös sota.

”Meillä on lausuttu paljon vakavia varoituksen sanoja, aiheellisestikin.”

On pakko myöntää, että EU-kriitikot, globalisaation arvostelijat ja muut vaihtoehtoihmiset sekä toisinajattelijat ovat olleet oikeassa.

”Vaikeita poliittisia päätöksiä edeltää aina toistensa ohi puhumisen aika.”

Hankamäki ja Himanen ovat eri mieltä.

”Eheyden voima on vaikeuksien voittamisen voimaa. Meillä on siitä kokemuksia, paljon nykyistä vaikeammista on selvitty.”

Onneksi oli kansaa yhdistävä talvi- ja jatkosota, sillä ilman niitä ei olisi mitään pahempaa vertailukohtaa.

”On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin, kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä.”

Kokoomus on nousussa.

”Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.”

Palkanalennukset ovat toivottavia niin kuin eheytysliikkeen toiminta.

”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta [...].”

Soutakaapas kaleeriorjat kovempaa, älkääkä pysähtykö kuuntelemaan seireenien laulua! Juureva talonpoikainen mentaliteetti, jonka vallitessa ihmisillä oli allaan kovaa maata, olkoon tuomittu historian hämäriin, älköönkä kukaan pysähtykö filosofoimaan mitään. Ikävää vain, että kovallakaan työllä ei enää pääse oleskelemaan, kun taas optiokeinottelija makaa selkä kaarella voivuoren päällä. Westendin kotirouviin kohdistuvaa kritiikkiä Niinistöltä.

”Kolmas sektori joutuu yhä pidemmälle sinne, missä yhteiskunnan tulisi olla.”

Leipäjonot pitenevät samalla kun valtion kassa tyhjenee.

”Yhteiskunta taas joutuu yhä pidemmälle sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tulisi olla.”

Vanhustenhuolto korvattakoon omaishoidolla, mutta myös Kontulan teiniäitien pitäisi huolehtia ehkäisystä itse eikä odottaa, että yhteiskunta tulee väliin; olihan siitä ”Raskaana ja rappiolla” -TV-ohjelmassakin.

”Maailman monien muutosten keskellä on toimittava laaja-alaisesti, joustavasti ja joskus nopeastikin. Myös ennustettavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeitä. Linjamme ei kaipaa iskusanoja eikä äkillisiä ohjausliikkeitä.”

Tarvitaan nopean toiminnan joukkoja, mutta kyky yllätysiskuihin kuoleentuu Puolustusvoimien menoleikkauksiin, eikä vihollisen tuhottavaksi jää mitään. Poltetun maan taktiikkaa.

”Suomalaiset arvostavat pohjoismaista yhteistyötä. Tämä yhteistyö on laajentunut myös puolustukseen, mitä kehitystä meidänkin on syytä edistää.”

Ruotsi lopetti yleisen asevelvollisuuden ja purki ilma-armadansa murto-osaan aiemmasta, mikä jätti Ruotsin puolustuksen entistä enemmän suomalaisten varaan. Jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomenkin täytyy, jolloin kaikki Pohjoismaat ovat samassa veneessä.

”Viimeiset kaksi vuosikymmentä ovat olleet Suomen tiiviin EU-jäsenyyden aikaa. Ne ovat olleet meille pääosin eteenpäin menon aikaa.”

Eteenpäin menon suunta vain on ollut viime aikoina taaksepäin.

”Tarvitaan vahvaa kansallista tahtoa ja johtajuutta eri puolilla maanosaamme.”

Kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus oli hyvä juttu, mutta nyt sitä tuodaan valitettavasti takaisin nationalismina, johon liittyy suuren johtajuuden tavoittelua ja messiaan odotusta.

”Meidän ei kuitenkaan kannata julistautua kaiken paremmin tietäjäksi ja osaajaksi. Sellaisille ei liiemmin ole kysyntää, mutta torjuntaa sitäkin enemmän.”

Suomalaisten hyvä esimerkki ja hyvät neuvot eivät mene perille EU:ssa arvovaltasyistä.

”Maailmalla, myös lännessä, valtioiden teollisuuspolitiikka on yhä omaa raskasta ja suurteollisuutta suojaavaa. Suomelle tämä on kova haaste. Tavoitteenani on kaikin keinoin tukea suomalaisten yritysten ja yrittäjien kansainvälistä pärjäämistä.”

Hemmetti, pojat, oli tyhmää viivytellä valtion rahoitustukea STX Finlandille, kun risteilijätilaus menetettiin sen vuoksi saman firman ranskalaiselle toimijalle!

”Suomella on takanaan 95 itsenäisyyden vuotta. Jokaisen sukupolven vastuulla on viedä eteenpäin Suomen tarinaa. Jokaisen sukupolven edessä on omat haasteensa ja taakkansa, niin nytkin.”

Suomalaiset asuvat velkaisessa maassaan kuin vuokralainen vuokra-asunnossa, josta meidät voidaan potkaista pois, niin kuin pahimmassa skenaariossa tapahtuu kansallisvaltion ja puolustuslaitoksen heikentymisen vuoksi.

”Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta!”

Vaikeina aikoina hiivitään korkeampien voimien taakse, kun keinot ovat lopussa ja kaikki apu on tarpeen.


Julkisen sanan vaikutelma puheen samanaikaisesta taidokkuudesta ja mitäänsanomattomuudesta johtunee keskittymisestä vain yleiselle tasolle ja puheen sisältämistä useista piiloviesteistä, jotka vaativat tulkintaa. Merkille pantavaa on myös se, mitä tässä kansallista yhtenäisyyttä tavoittelevassa puheessa ei sanottu.

Niinistö ei puhunut mitään EU:n liittovaltiollistamisesta, joka uhkaa keikauttaa suuren määrän muiden maiden velkoja Suomen kontolle. Tämä ei ole ihme, sillä Niinistö oli itse EU-jäsenyyden puolestapuhuja, ja liittovaltion ajaminen on kovinta kokoomuksessa. Ei mainittu myöskään luontoarvoja, ilmastonmuutosta eikä monikulttuurisuutta. Puheessa ei mainittu yhtään vierasta valtiota nimeltä, eikä köyhistä maista ja kehitysmaista puhuttu mitään. Viimeksi mainittu johtuu ehkä siitä, että me olemme itse köyhä ja kehittyvä maa.

Voi olla, että myös tunteisiin vetoava yhtenäisyyden haikailu on puhdas illuusio aikana, jolloin taloudellinen eriarvoisuus synnyttää kansallista eripuraa. Toisesta suupielestä luettujen yhtenäisyystoiveiden ja toisesta esitettyjen kurjistumis-, tinkimis- ja palkanalennusvaatimusten vuoksi ei ole ihme, että juuri tällaiset ristiriitaiset viestit ”ovat varmasti myös hämmentäneet lisää”.

Minä internatsistisessa massakokouksessa

Viime vuoden lopuksi kävelin Senaatintorille uuden vuoden vastaanottoon. Perille saavuttuani huomasin kuitenkin päätyneeni internatsistiseen joukkokokoukseen.

Helsingin piispa Irja Askola piti suggeroivan propagandapuheen, jossa toistui lause ”Tulkoon uusi vuosi, luottamuksen vuosi”. Koska puheessa suitsutettiin kansainvälisyyden puolesta, tarkoitus oli kai viestittää: Tulkoon paljon maahanmuuttajia, älköönkä kukaan esittäkö kritiikkiä, sillä ongelmana on vain suomalaisten oma epäluottamus eikä taloudellisen kantokyvyn riittämättömyys.

Itsepä ovat kirkon edustajat olleet tuota epäluottamusta luomassa, varsinkin suhteessa eräisiin kansallisiin vähemmistöihin, joten heidän sopiikin nyt aloittaa luottamuksen rakentaminen itsestään.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen puolestaan vertasi Helsingin kaupungin taloutta koko maamme taloudelliseen tilaan ja iloitsi, että siinä missä Suomen valtiontaloutta uhkaa katastrofi, Helsingille ei ennusteta sentään aivan yhtä synkkää tulevaisuutta. Niinpä: mikä tahansa näyttää valoisalta, kunhan vertailukohdaksi etsitään tarpeeksi huono.

Samalla Pajunen kiitti siitä, että kaupunkimme kaduilla parveilee pilvin pimein venäläisiä ja ylisti kaupunkimme muuttumista uuden Pietarin-junayhteyden myötä entistä ”kansainvälisemmäksi”. Itse en näe Suomen venäläistymisessä mitään hyvää.

Analyysini Helsingin kuralla olevasta taloudesta voitte lukea tästä ja vilkastuvan Pietarin-radan merkityksestä tästä. Että pitääkin filosofin olla aina eri mieltä. Pajunen olisi voinut myöntää ilotulitukseen uhratut 12 000 euroa minulle kansallisfilosofisen selviytymisohjelman laatimiseen (joka kaikesta huolimatta ilmestyy tänä keväänä). Yksi syy siihen, miksi mitään tutkimustukea ei ole myönnetty, onkin ehkä aavistus siitä, että esittämääni arvostelua ja hyviä ideoitani ei voisi tuolla summalla kuitenkaan vaientaa.

Yksi Pajusen ajamista hankkeista on ollut junaradan kaivaminen Itämeren alle, Helsingin ja Tallinnan välille. Siitä hän ei tosin muistanut mainita juuri nyt mitään. Tämän suuruudenhullun hankkeen selvitystyöhön on tuhlattu jo puoli miljoonaa euroa pelkkien suunnittelukustannusten muodossa, vaikka Tallinnan kaupungilla ei ole varaa edes yhteen uuteen raitiolinjaan. Jo pelkät suunnittelurahat menevät Kankkulan kaivoon, sillä kahden pienen kaupungin välille ei koskaan rakenneta maailman pisintä merenalaista tunnelia. Mikäli EU tukee Pietarin ja Berliinin välistä rataa, se ei tee mutkaa Helsingin kautta. Parempi olisi ollut rakentaa lelurautatie kaupungintaloon Le Corbusierin kalusteiden keskelle, jossa Pajunen ja Paavo Voutilainen voisivat käydä leikkimässä.

Lisäksi Pajunen siteerasi (nimestä päätellen) jotakin maahanmuuttajataustaista peruskouluoppilasta, joka lapsille tyypilliseen tapaan kehaisi, mikä ”suomalaisissa on hyvää”. Näen sympatiakyyneleideni läpi pikku pioneerin, joka ojentaa kukkia Johtajalle. Ne lausunnot, joita olen itse kuullut maahanmuuttajilta suomalaisista, ovat yleensä olleet rikin ja tulikiven katkuisia. Mutta lapsethan eivät voi ymmärtää kaikkea.

Tärkeäksi tässä tunteisiin vetoavassa mokutustilaisuudessa yritettiin jälleen kerran lavastaa monikulttuurisuuden, kansainvälisyyden ja Suomen ulkomaalaistamisen välttämättömyys. Tilaisuuden jokainen sana vaikutti viittaavan siihen, että suomalaiset eivät oikein myönny kyseiseen beethovenilaisen harmonian havinaan ja että sen vuoksi tarvitaan jatkuvaa ohjeistusta. Vaarana nähtiin ”epäluottamus” eli järkiperäinen epäily ja kansallisen edun puolustaminen. Hyväksi arvotettiin ”avoimuus ja luottamus” eli naiivi usko kansainvälisten pankkien luotonantokykyyn ja -haluun, kun taloutemme tämän epärealistisen politiikan tuloksena romahtaa.

Puhu siinä sitten suomalaisesta sisusta ja kyvystämme selvitä vaikeiden aikojen yli. Internatsismin eväillä me menetämme paitsi hyvinvointiyhteiskuntamme, myös talvi- ja jatkosodassa saavutetun tuloksen. Onneksi kukaan ei räjäyttänyt väenpaljoudessa naulapommia eikä (puhujia itseään ehkä lukuun ottamatta) pirskottanut kenenkään naamalle pippurisumutetta.

Iloisen poikkeuksen uutta vuotta vastaanottavien puheiden linjasta tarjosi Tarja Halosen uudenvuodenpuhe, jossa tasavallan presidentti muistutti, että meidän suomalaisten pitäisi nähdä oma asemamme maailmassa myös omin silmin eikä aina vain ulkomaalaisten silmin.

Presidentti varoitti tavasta, jolla yhteiskuntaamme ollaan jakamassa kahtia, kun aina vain glorifioidaan joitakin niin sanottuja huipputyyppejä ja tämän huiputuksen tärkeyttä kansainväliselle uskottavuudelle.

Olen presidentin kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisten pitäisi pelastaa oman yhteiskuntamme tasa-arvoisuus ja hyvinvointi, jotka (myös oman käsitykseni mukaan) ovat floppaamassa eurooppalaisen keskiarvon alapuolelle.

Sitä paitsi puheessa ei mainittu kertaakaan sanoja ”monikulttuurisuus” eikä ”maahanmuutto”, joiden pitäisi kai olla presidentinpuheiden samanlaisia vakioita kuin ”liennytys” ja ”ystävällisten suhteiden kehittäminen” olivat Kekkosen aikana.

Vaikuttaa aivan kuin Sdp:lläkin olisi eduskuntavaalit kiikarissa, kunnes vaalien jälkeen palataan taas entiselle linjalle.

Uudenvuodenpuhe

Mennyt vuosi oli mahtava ja on tilinpäätöksen aika. Julkaisin viime keväänä uuden kirjan nimeltä Filosofiset viuhahdukset, jossa käsittelin seksin, uskonnon ja politiikan alaan liittyviä ajankohtaisilmiöitä. Teos koostuu viimeksi kuluneiden vuosien aikana Niin & Näin -lehteen kirjoittamistani esseistä, joita täydentää valikoima muita kirjoituksiani. Minulla oli myös kunnia toimia filosofian opettajana Teatterikorkeakoulussa, jossa pidin kolme luentosarjaa ja sain erinomaisen vastaanoton.

Suhteeni niin sanottuun tiedeyhteisöön ja sen eri neuvostoihin ovat viime vuonnakin kehittyneet, lujittuneet ja entisestään syventyneet. Haluan myös jatkaa pyrkimyksiäni näiden suhteiden edelleen lujittamiseksi, kehittämiseksi ja, mikäli mahdollista, virallistamiseksi. Voimassa olevien sopimusten puitteissa korostan omaa akateemista autonomisuuttani ja haluani päättää filosofisista asiakysymyksistä itsenäisesti. Käsityksieni kesken vallitsee vahva yksimielisyys siitä, että juuri tämä on paras tapa luottamuksen ja suotuisan kehityksen aikaansaamiseksi lähialueillani sekä akateemisessa maailmassa yleisesti.

Hyvästelen äskettäin päättyneen vuoden erityisen syvää mielihyvää tuntien voidessani tervehtiä ilolla sitä seikkaa, ettei kukaan julkaissut Niin & Näin -lehdessä Hankamäkeä vastaan suunnattuja vihakirjoituksia. Kahdenvälisissä keskusteluissa sain toisaalta kuulla, että lehden toimituskollektiivi oli tehnyt päätöksen, jonka mukaan se ei enää julkaisisi omia provokaatioitani, ”ettei Hankamäelle syntyisi liian hallitsevaa asemaa lehden sivuilla”.

Nyt, kun uusimmassa numerossa 4/2007 näyttääkin olevan puhemies Jaakko Hintikan aikaansaannoksia esittelevä henkilöjuttu, kaikki on selvää, eikä pelkoa hallitsevasta roolista enää ole. Meneillään olevaa liennytysprosessia sivusta seuraten Hankamäki vastustaa kaikkia imperialistisia pyrkimyksiä sekä taistelee puolueettomuuspolitiikkansa puitteissa alueellisen vakauden, rauhanomaisen rinnakkaiselon ja ystävällisten naapuruussuhteiden kehittämiseksi.

Pyrin jatkossakin edistämään kulttuurivaihtoa erilaisin mietinnöin, nootein, statuutein ja pöytäkirjavaihdoin. Käynnissä olevan viisivuotissuunnitelman toteutumista edistetään alkavanakin vuonna tuloksellisesti. Myös kaupan ja talouselämän piirissä tapahtuneet muutokset ovat olleet progressiivisia. Kirjojeni myynti on edistynyt hyvin, ja niiden saatavuus on pysynyt korkealla tasolla, vaikka ajoittain näistä perushyödykkeistä on esiintynyt kysynnästä johtuvaa pulaa.

Kiitän lähimpiä yhteistyökumppaneitani toimitusvalmiudesta ja julkaisujen saatavilla pitämisestä, vaikka kustannusalan kentillä tapahtuneet sisäpoliittiset muutokset ovatkin merkinneet huomattavaa haastetta tulevaisuuden kohtaamiselle. Näiden haasteiden voittamisesta kiitän kuluneiden vuosien aikana saamaani myönteistä kansalaispalautetta. Korkean osaamisen toimijana Hankamäellä on annettavanaan rikastuttava panos suomalaiselle filosofialle ja kirjallisuudelle myös lähitulevaisuudessa.

Ponnisteluista huolimatta maailmasta ei ole pystytty poistamaan sotia, tulvia, myrskyjä, kurjuutta, painovoimalakia eikä sosiaalista eriarvoisuutta. Elämän jatkaminen on korkeasta kustannustasostaan huolimatta ollut silti erittäin suosittua.

Toivotan ystävilleni Onnellista Uutta Vuotta sekä elettyyn elämään liittyvää halua luopua hyvin omintunnoin vanhasta! Toisaalta suhteeni imperialististen sortotoimien harjoittajiin ovat vakiintuneet muuttumattomiksi, ja ne pysyvät horjumattomina myös jatkossa. Kaikille niille, jotka aiheuttavat epäoikeudenmukaisuutta sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien polkemista perättömillä asiantuntija-arvioillaan yliopistoissa, toivotan samaa kuin aiempinakin vuosina: Vihatkaa itseänne niin kuin toisianne.