Kummallisvaalit: kansa kosti itselleen

Kunnallisvaalit ovat sikäli kummalliset vaalit, että niissä saavat asettua ehdokkaiksi ja äänestää myös muut kuin Suomen kansalaiset.

Lain mukaan vaalikelpoisuus ja äänioikeus on kunnassa asuvien Suomen kansalaisten lisäksi (A) muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalaisella ja jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja (B) muun valtion kansalaisella, jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää ja (C) joka on EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa 51. päivänä ennen vaalipäivää.

Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi vihreät lisäsivät kannatustaan kuntavaaleissa 3,7 prosenttiyksiköllä. Puolue on jo monen vuoden ajan kamppaillut maahanmuuttajien rahtaamiseksi itselleen vaalikarjaksi.

Puolustamalla maahanmuuton ja monikulttuurisuuden tendenssejä myös vasemmistopuolueet ovat koonneet riveihinsä maahanmuuttajia tukemaan muutoin alenevaa kannatustaan. Tiedättehän, että vasemmistopuolueiden jäsenkunta on keski-iältään vanhaa. Kunnallisalan kehittämissäätiön Turun yliopistolla teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan demarien keski-ikä on 61,5 vuotta ja vasemmistoliittolaisten 55,9 vuotta.

Pakolaisina tulleiden siirtolaisten valtaosa näyttää hakeutuneen vihreiden riveihin, sillä puolueen maahanmuuttomyönteisyys on ollut räikeintä, ja tämä näkyi myös ehdokasasettelussa. Selitystä vihreiden kannatuslisäykseen voi siis etsiä siitä, että maahanmuuttajat äänestivät. Vaikutusta tehosti myös Yleisradion A-studion raportissaan 4.4.2017 esittämä valittelu, jossa korostettiin, kuinka laimeaa maahanmuuttajien ennakkoäänestys on ollut. Sitä kautta rohkaistiin etenkin vierasperäisiä käymään äänestämässä.

Poliittisen vaikutusvallan löperö luovuttaminen myös ei-kansalaisille on kuitenkin suuri periaatteellinen ongelma. Jos esimerkiksi Venäjän kaikki noin 143,5 miljoonaa asukasta muuttaisivat jostakin syystä pakolaisina Suomen kuntiin, heillä olisi parin vuoden kuluttua oikeus asettua ehdokkaiksi ja äänestää, vaikka he olisivat vieraan valtion kansalaisia!

Tämä ei ole vitsi, pelottelua eikä myöskään pelkkä hypoteettinen mahdollisuus. Monessa Suomen kunnassa pakolaisten vastaanottokeskukset ovat kääntäneet kuntien väestölliset voimasuhteet kumoon. Muutaman sadan asukkaan kunnissa pitkäaikaisen oleskeluluvan saaneet pakolaiset ja turvapaikanhakijat voivat äänestää itsensä näköisen valtuuston valtaan.

Periaatteessa tämä voi synnyttää samanlaisia tilanteita kuin Krimillä, Venäjän järjestettyä miehittämillään alueilla ”vapaat ja yhdenvertaiset vaalit”. Niinpä kyseessä on politiikan todellinen legitimaatio-ongelma, joka pitäisi korjata lainmuutoksella, toisin sanoen asettamalla Suomen kansalaisuus vaalikelpoisuuden ja äänioikeuden ehdoksi myös kuntavaaleissa.

Kansa kostoäänesti

Muutoin kuntavaalit sujuivat yllätyksettömästi. Vaalipaneeleissa länkyteltiin asioista, jotka ovat monille ihmisille täysin yhdentekeviä. Sote-uudistus ratkaisee ongelmia, joita ihmiset eivät ole koskaan kokeneet ongelmiksi. Ja kaikki puheenjohtajat Timo Soinia myöten livertelivät tukeaan myös sellaiselle haittamaahanmuutolle, jota suomalaiset eivät halua. Äänestysprosentin jääminen 58,8 prosenttiin kertoo kansalaisten ja puolueiden vieraantumisesta toisistaan.

Se, että vihreät ja Vasemmistoliitto nostivat kannatustaan, ei ole ihme, sillä suomalaiset ovat kaunaisia ja äänestivät kostaakseen. Hallituksen tekemät leikkaukset verottivat ankarimmin perussuomalaisten ääniä, sillä valtiontalouden säästöt eivät ole koetelleet yhtä pahoin keskustan ja kokoomuksen kannattajia.

Perussuomalaiset joutuivat kantamaan vaikeiden taloudellisten päätösten taakan yksin, ja selitys 3,6 prosenttiyksikön kannatusheilahduksesta vihervasemmiston suuntaan löytyy siitä, että äänestäjät ovat unohtaneet, millaista politiikkaa vihreät ja vasemmistopuolueet hallituksessa ollessaan tekivät.
 
On järkyttävää, että samaan hengenvetoon, jossa vaaditaan lisää asuntotuotantoa pääkaupunkiseudulle, kannatusta virtaa vihreisiin, joka on direktiiveillään ja sertifikaateillaan tehnyt kaikkensa pysäyttääkseen rakentamistoiminnan kaikkialla missä voi.

Ei tarvitse muistella vain sitä tapaa, jolla vihreät viivyttivät Vuosaaren sataman valmistumista kymmenellä vuodella ja estivät sitä kautta Jätkäsaaren vapautumista asuntorakentamiseen. Puolue on saanut aikaan myös järjenvastaisia rakentamisnormeja, joilla tehokkaasti estetään asuntojen tuottaminen niin kasvukeskuksissa kuin kaikkialla muuallakin.

Kruunuvuoren sillan pyhittäminen pelkästään raitiovaunuille ja polkupyöräilylle on fillarikommunismia, jolla tehokkaasti haitataan uuden asuinalueen saavutettavuutta. Nollanenergialuokitus vastustaa jo fysiikan lakejakin, ja Helsingin hiilivoimaloiden sulkeminen poistaa käytöstä Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalat.

Vaihtoehto metropolipolitiikalle

Puolueiden puheenjohtajat kiittelivät viime viikoisissa vaalitenteissä yhteen ääneen metropolipolitiikan onnistumista ja sitä, että Suomeen on saatu pääkaupunkiseudun kaltainen kansainvälinen ja monikulttuurinen konglomeraatti.

Samalla paheksuttiin asumisen kalleutta ja pyrittiin peittämään näkyvistä se ikävä tosiasia, että asumisen kallistuminen pääkaupunkiseudulla johtuu nimenomaan tuosta maahanmuuton aiheuttamasta väestön paisumisesta ja kansainvälistymisestä, joiden vuoksi koko metropolialue on nyt internationalistisen kiinteistökeinottelun kohteena. Eivät ole tuoneet monikulttuurisuus ja kansainvälistyminen onnea myöskään alue- ja asuntopolitiikkaan.

Jälkikäteen hieman harmittaa, etten lähtenyt mukaan vaaleihin ehdokkaana, vaikka Perussuomalaiset ystävällisesti pyysivät. Minulla olisi ollut kotikaupunkiani Helsinkiä ajatellen kokonaan toisenlainen linjaus kuin se, jonka Helsingin valtavirtapuolueet ja pormestariehdokkaat ovat esitelleet. He suitsuttivat metropolipolitiikkaa, vaikka suurkaupungistumista ei ole asetettu päämääräksi missään kansainvaltaisessa prosessissa, eikä siitä puhuttu myöskään vaalikampanjoissa. Kyseessä on maahanmuuton suosijoiden oikeuttamaton agenda.

Hyvän valtuustoryhmän Perussuomalaiset kuitenkin Helsingissä saivat. Asioita riittää edistettäviksi, esimerkiksi Malmin lentoaseman pelastaminen, yksityisautoilun ja pysäköimisen helpottaminen, Keskuspuiston rakentaminen asuntoalueeksi ja suurmoskeijahankkeen estäminen. Yhteistyö muiden samoja tavoitteita ajavien puolueiden kanssa osoittautuu Helsingissä tärkeäksi.

Pormestarimalli ei ole kansanvaltaisin

Vuonna 2006 kuntalakiin tehdyn muutoksen seurauksena kunnilla on mahdollisuus valita kahden johtajamallin välillä. Kunnanjohtaja toimii virkasuhteessa, kun taas pormestari on luottamushenkilö.

Pormestari valitaan valtuuston vaalilla, valtuutettujen joukosta ja valtuuston toimikaudeksi, eli neljäksi vuodeksi kerrallaan. Pormestarimallissa valitaan myös toimialakohtaiset apulaispormestarit, jotka puolestaan toimivat lautakuntien puheenjohtajina. Niiden alaisuudessa toimivat virka-asemassa olevat toimialajohtajat sekä jaostot ja johtokunnat.

Pormestari toimii kunnanhallituksen puheenjohtajana, vaikkakin sen alaisuudessa. Kun Helsinki päätti siirtyä pormestarimalliin, perusteluna käytettiin oletusta, että kaupunginhallituksen työskentely helpottuisi, kun hallituksen ja sen puheenjohtajan toimikausi on yhteinen.

Aiemmin, jolloin kaupungin johtajisto valittiin yli vaalien kestävään virkasuhteeseen, esittelijöinä toimineiden kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien toimikausi kesti seitsemän vuotta. Tässä ajassa valtuuston voimasuhteet ehtivät useinkin muuttua, eivätkä kaupungin johtajiston määrälliset edustussuhteet vastanneet enää kaupunkilaisten keskuudessa vallitsevia poliittisia kannatussuhteita. Erityisesti tämä näkyy Perussuomalaisten asemassa. Puolueella ei ole edustusta kaupungin johtajistossa, vaikka puolue on kasvanut.

Kuntatason ”pääministerivaali”

Pormestarimalliin liittyy myös heikkouksia. Virkamiehistö erotetaan nyt selvästi poliitikoista, mitä on perusteltu poliittisen vallankäytön tekemisellä ”läpinäkyvämmäksi”. Myös aiemmin kaupunginjohtajat on valittu tehtäviinsä poliittisin perustein, mutta nyt vallan käytön värit aiotaan kirkastaa.

Ongelmana on, että jatkossa kaupungin johto vaihtuu usein, toiminta ei muodostu pitkäjänteiseksi, ja pormestarin asemaa voidaan käyttää äänten ostamiseen jatkokautta varten. Niinpä Jussi Pajunen sekä edeltäjänsä Eeva-Riitta Siitonen ja Raimo Ilaskivi ovat arvostelleet pormestarimalliin siirtymistä.

Varteenotettavimmat ongelmat liittyvät tehtävien täyttöön: kun puolueet nimeävät ehdokkaansa ennen kuntavaaleja ”läpinäkyvyyden lisäämiseksi”, ne samalla kalastelevat ääniä käyttäen pormestariehdokkaita täkyinä, estävät tehtävien täytön puolueettomilla asiantuntijahenkilöillä ja siirtävät valinnan valtuuston sumplittavaksi, vähän niin kuin entisissä presidentin valitsijamiesvaaleissa.

Suurin ongelma poliittisen järjestelmän näkökulmasta on, että pormestarimalli muodostaa myös ”kuntatason pääministerivaalin”. Tämä ohjaa kuntalaisia keskittämään äänensä niille pääpuolueille, jotka kamppailevat pormestarin paikasta.

Pormestarivaali sotkee puolueiden tuloksen kuntavaaleissa

Helsingissä on kuntavaalien yhteydessä käynnissä pormestarivaali. Tuleva pormestari ratkaistaan käytännössä siinä, mikä puolue vaaleissa kirii suurimmaksi. Mallin heikkous on, että henkilövaali vääristää puoluevaalin tulosta. Ja tässä kaikessa on tietenkin gallup-kyselyillä asemansa itseään toteuttavina tai kumoamaan pyrkivinä ennusteina.

Helsingissä pormestarin paikasta ovat mielipidetiedustelujen mukaan kamppailemassa kokoomus ja vihreät. Kuntavaalien yhteydessä käytävä pormestaritaisto onkin yksi keskeinen selitys siihen, miksi vihreiden kannatus on noussut. Vasemmisto suuntaa kuntavaalien ääniään vasemmistolaista politiikkaa tekevälle Vihreälle liitolle nostaakseen Helsinkiin ensimmäistä kertaa ei-oikeistolaisen liiderin.

Perussuomalaisten kannatusta puolestaan syö oikeistolaisesti ajattelevien paine suunnata ääniään porvarileiriä ja konservatiiveja edustavalle kokoomukselle. Vastaava tilanne vallitsee myös muissa valtuuston pienemmissä ryhmissä, kuten kepussa. Tämä johtaa äänten keskittymiseen ja entistä pahempaan klusteroitumiseen.

Läpinäkyvyyttä ei paranna eikä kansanvaltaa lisää myöskään se, että kaupungin johtotehtäviä eivät voi enää kansalaiset vapaasti hakea. Näin johtotehtäviin ei ehkä saada pätevimpiä henkilöitä. Kun vallankäytöstä tehdään ”läpinäkyvämpää”, se on vain kiertoilmaus sille, että valtapolitiikasta tulee räikeämpää ja röyhkeämpää.

Tahto valtaan

Pormestarivaalin kampanjat käynnistyivät tänään, kun Ilta-Sanomat järjesti väittelyn vihreiden Anni Sinnemäen ja kokoomuksen Jan Vapaavuoren kesken. Heistä ylivoimaisesti paremman asialistan esitti Vapaavuori, joka ilmoitti kannattavansa esimerkiksi Kruunuvuoren sillan rakentamista myös autoilukäyttöön (aloite, jota Sinnemäki sinnikkäästi vastustaa).

Olen Vapaavuoren kanssa samoilla linjoilla myös siitä, että Helsinkiin ei pidä rakentaa suurmoskeijaa, joka voisi pahimmillaan lisätä jännitteitä, kärjistää jo olemassa olevia vastakkainasetteluja, luoda tarpeetonta oman identiteetin korostusta muslimeille, toimia yhteiskuntarauhan kannalta kyseenalaisen aineiston levityskeskuksina sekä asettaa esteitä muslimien integroitumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan.

On myös asioita, joista olen molempien ehdokkaiden kanssa eri mieltä. Sekä Sinnemäki että Vapaavuori vastustavat Malmin lentoaseman suojelua. Vastauksistaan päätellen Vapaavuori on kuitenkin taipuvaisempi ratkaisuun, jossa alue luovutettaisiin takaisin valtiolle aseman säilyttämiseksi nykytarkoituksessaan.

Molemmat pormestarivaalin pääehdokkaiksi nousseet ovat esimerkkejä siitä, miten valta-asemaan voi nousta puoluetoiminnan kautta, puolueen tuella ja etupäässä siksi, että selkänojana toimii joka asiassa poliittinen puolue.

Anni Sinnemäki on taistolaisperheen kasvatti, jonka isoisä tosin kannatti Lapuan liikettä. Sinnemäki tuli tunnetuksi popartistina ja retrospektiivisten protestilaulujen sanoittajana, kunnes hänet valittiin populistisen hurmoksen saattelemana eduskuntaan. Häneltä puuttuu ylempi korkeakoulututkinto, joka on ollut (yhtä lukuun ottamatta) jokaisella tähänastisella Helsingin kaupunginjohtajalla ja ylipormestarin arvon saaneella. Tohtoreita ovat olleet Raimo Ilaskivi ja yliopiston rehtorinakin toiminut Antti Tulenheimo.

Jan Vapaavuoren taustaa rasittavat kolme rikostuomiota, joista yksi on väkivaltarikoksesta ja viimeisin vuonna 2001 rattijuopumuksesta, joten kovin helppo valinta ei ole näiden pääehdokkaina pidettyjen kesken. Mutta mitäpä teet, kun puolueet päättävät asiasta etukäteen, eivätkä tehtäviä voi enää nuhteettomat ja ansioituneet muut henkilöt edes hakea?

Miksi en ole kuntavaaliehdokkaana?

Ehdokashakemusten viimeinen toimittamispäivä kunnan keskusvaalilautakunnalle oli eilen. Muutamat ovat tiedustelleet minulta, miksi en ole kuntavaaleissa ehdokkaana, vaikka olen aktiivinen kirjoittaja ja osallistun poliittiseen keskusteluun. Lisäksi minulla on kuulemma hyvä agenda.

Onkin totta, että jo ennen vuodenvaihdetta minulta kysyttiin halukkuutta ryhtyä ehdokkaaksi Helsingissä. Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Markku Saarikangas hienolla tavalla tarjosi minulle mahdollisuutta asettua ehdolle puolueen listalta, vaikka en ole edes puolueen jäsen. Pyyntö perustui puoluetahoille saapuneisiin suosituksiin.

Vaikka ehdotus oli houkutteleva, päätin jättäytyä ulkopuolelle. Ratkaisu oli minulle vaikea, koska luottamustehtävästä kieltäytyminen tuntuu väärältä, kun sitä tarjotaan. Jokaisella olisi tavallaan velvollisuus osallistua kotikuntansa asioihin.

Perustelen ratkaisuani sillä, että kannatukseni voisi pudottaa valtuustopaikalta muutamia minua käytännöllisempiä ja vaikutusvaltaisempia poliitikkoja, joiden itse haluaisin olevan valtuustossa. Minulla on kieltämättä innokkaita suosijoita, ja sähköpostiini saapuu tavan takaa sinänsä hyviä ehdotuksia. Mutta vallanahne en ole ollut koskaan.

Toinen syy on, että haluan varjella tieteellistä puolueettomuuttani. Toisaalta tiedän, kuinka turhauttavaa se on. Monet lähinnä poliittiseen vihervasemmistoon jäsenkirjalla sitoutuneet ovat menestyneet akateemisissa virkanimityksissä jostakin syystä minua paremmin, vaikka he ovat hylänneet tieteellisen objektiivisuusvaatimuksen ja vaikuttavat poliitikkoina sekä tieteessä että hallinnossa.

Helsingin Perussuomalaisten äänestäjät eivät kuitenkaan jää pulaan. Listalla on paljon hyviä ehdokkaita, joista löytyy äänestettävää ilman minun ehdolla oloani. Puolue tuskin häviää poissaoloni vuoksi mitään, sillä valinnanvaraa riittää. Onkin mukavaa kiittää kannatuksesta näin ennen vaalia, kun taas muut kiittävät siitä vasta vaalien jälkeen!

Sivuun jättäytymiseeni ei johdu siitä, että pelkäisin mediaa, joka on joskus yrittänyt lavastaa kiistoja minun ja puolueen välille. Vetäytymiseni ei johdu myöskään tiettyjen oikeusviranomaisten tavasta säikäytellä perussuomalaisia poliitikkoja. Näissä suhteissa minulla ei ole mitään välteltävää, sillä minun on huomattu olevan molemmille tahoille sangen huono saalis.

Asiat ovat kokonaisuutena erinomaisesti. Tilanne Helsingin piirissä on selkiintynyt huomattavasti neljän valtuutetun erottua ryhmästä. Puolue on nyt entistä iskukykyisempi, kun linja on määrätietoisempi. Politiikassa me kaikki kuitenkin tarvitsemme toistemme kannatusta.

Uskon Perussuomalaisten pärjäävän kuntavaaleissa hyvin, koska tietyt maailmanpoliittiset ongelmat ovat heijastuneet kuntatasolle konkreettisella ja ihmisten elämään vaikuttavalla tavalla. Silmien sulkeminen näiltä ongelmilta esimeriksi kristilliseen maailmankatsomukseen vedoten on vain vastuun pakenemista ja käsien nostamista ylös.

Perussuomalaiset ovat saaneet aikaan huomattavia parannuksia muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan ja sitä kautta julkisen talouden tilaan. Sampo Terho esitti Perussuomalaisten saavutuksista kattavan listan blogikirjoituksessaan.

Vaalivoittoa on povattu Sdp:lle ja vihreille, koska kansan oletetaan kostoäänestävän valtiontalouden leikkauksia vastaan. On kuitenkin syytä muistaa, miksi nuo puolueet ovat oppositiossa. Sdp:n käsissä valtiontalous velkaantui pahoin, ja hallitusvastuussa ollessaan puolue ei olisi voinut tehdä yhtään parempia ratkaisuja kuin Perussuomalaiset ovat tehneet kepun ja kokoomuksen kumppanina.

Uskon kansalaisten arvostavan Perussuomalaisten vastuullista työskentelyä valtion hallituksessa siitä huolimatta, että media ei ole hiiskunut näistä myönteisistä tuloksista juuri mitään.